Uusia ajatuksia ja vanhoja totuuksia

Keskustan puheenjohtaja ja kansanedustaja Juha Sipilä esitti lauantain ykkösaamussa 28.9. 2013 joitakin melko merkittäviä uusia ajatuksia. Niitä sietää myös pohdiskella myös tässä blogissa. Teen tämän siksi, koska itsekin olen samansuuntaista ajattelua harrastanut. Lähtökohtanani on ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttäminen ja vahvistaminen. Nyt kun hyvinvointivaltion rönsyjä raivataan ja uhkana on yhteisessä päätöksenteossa tärkeiksi havaittujen rakenteiden poliittinen romuttaminen, näillä ajatuksilla on sitäkin enemmän merkitystä.

Sipilä – Keskustapuolue hänen mukanaan – ehdottaa suuren rakennerahaston perustamista hyvinvointivaltion pelastamiseksi ja hyvinvointiyhteiskuntaa tukevan ajattelun vahvistamiseksi. Hän on tehnyt ehdotuksia myös tämän rahaston resurssilähteistä, siis siitä mistä resurssit otettaisiin tällaisen rahaston kokoamiseen. Tuollaisia lähteitä taitaisi löytyä useampiakin, kun oikein ryhdytään etsimään. Lauantain ykkösaamussa vilahti joipa käsite ”kansanobligaatio”, joka mahdollistaisi hyvinvointivaltiota tukevan ajattelun muuttumista rakenteita joukkovelkakirjojen avulla tukevaksi konkreettiseksi toiminnaksi.

Olen itsekin esittänyt uusien rahoitusinstrumenttien kehittämistä hyvinvointivaltion vahvistamiseksi. Kun katsot blogina oikean laidan tunnisteita, löydät tähän suuntaan tehtyä kehittelyä. Pidän siis Sipilän avauksia tässä suhteessa erittäin tervetulleina. Kokoomuksen ja sosialidemokraattiern riveissä tällaista keskustelua ei ole käyty, mitä pidän ainakin sosialidemokraattien osalta suurena puutteena ja huolestuttavana merkkinä.

Kunnissa ovat uudet valtuutetut joutuneet kovaan kouluun: omista hyvinvointitavoitteista pitää luopua ja samalla on nieltävä palvelujen supistamisen karvas kalkki. Ohjelmallisia tavoitteita uusien rahoituslähteiden kehittämiseksi ei ole kuulunut eikä näkynyt.

Sipilän arkiajattelussa on siis paljon sellaista, jossa käytännössä tullaan talonpoikaisjärjen käyttöön ja samalla yli ideologisten raja-aitojen. Pyrkimys hyvinvointiyhteiskunnan voimavarojen kasvattamiseen on tällainen tavoite. Millaisen rakenteen puitteissa näitä palveluja sitten tuotettaisiin, onkin jo toinen juttu. Olennaista on että sosiaalitoimen, koulun tai terveyden- ja sairaanhoidon käytössä tulee olla resursseja, jotka mahdollistavat palvelujen modernin ja korkeatasoisen toteuttamisen.

Keskusta tarjoaa luonnollisesti omaa kotikunta- ja maakuntamalliaan, hallituksessa puhutaan uusista kuntarakenteista ja työssäkäyntialueista. Kun katsellaan uuden rakenteen muovautumista, uskon aikaa myöten oikeiden kokonaisuuksien löytyvän käytännön ja elämän sanelemina vaatimuksina. Vastuullisuus, eheys ja tosiasioiden kunnioittaminen tulee poliittisessakin väännössä olla tärkeimpänä motiivina.

Todellinen ongelma on nimittäin toisaalla. Kysymys on siitä, kuka näitä palveluja tuottaa ja millainen on se hallinto joka vastaa toteuttamisesta.

Eurooppan Unioni vaatii palvelujen kilpailuttamista, yksityisen ja julkisen hallinnon asettamista samalle viivalle. Ratkaisijana pidetään hetken kustannuksia, hallinnon avoimuudesta ja eheydestä käydään keskustelua vähemmän. Nykyhallituksemme tarkkoihin ohjelmiin näyttää yhä sisätyvän kaksi toisilleen täysin vastakkaista lähtökohtaa: hyvinvointivaltion vahvistaminen ja palvelujen tuottaminen omana työnä, avoimen ja kansanvaltaisen hallinnon alaisuudessa. Palvelujen yksityistäminen ja kaupallistaminen on toinen ääripää, jossa keskeisenä motiivina on yksityinen yritteliäisyys ja peikkona valtiojohtoinen byrokratia, jonka kaapissa neuvostoluuranko yhä varoittavasti kolisee.

Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio ei tunnu kelpaavan ideologisen rajan markkinapuolella häärääville. Millä puolella rajaa Suomen Keskusta on tässä suhteessa? Sipilän pukukoodin solmio puhutteli sinivihreän suuntaan, samoin oikeaan suuntaan porttia avattiin pahoiteltaessa Saksan FDP:n huonoa vaalimenestystä. Myöskään tuki Rehnille ei taida pitää sisällään julkiselle sektorille suuntautuvia rahastomuotoisia piristysruiskeita. Rehn tunnetaan Euroopassa riistokomissaarina, joka on täysin tukenut euroopan poliittisesti konservatiivista ja kohden julkisen sektorin tuhoa ajavaa pakkopeliä.

Euroopan Unionissa tuki yhteiselle sektorille tulee kysymykseen vain sitä kautta toteutettavan palvelujen kilpailuttamisen, ei kansanvaltaisen hallinnon vahvistamisen välineenä. Rauha ja demokratia, Unionin lähtökohtaiset perusarvot ovat muuttumassa vastakohdikseen kuuluisan eläinten vallankumouksen (engl. Animal Farm, 1945 George Orwell) malliin.

Jos ja kun vaalivoitto tulee, nämä asiat joutuvat uudelleen valinkauhaan. Suostuuko porvarillinen puoli julkisen sektorin rahoituksen ja kansanvaltaisen palvelutuotannon elvyttämiseen? Jos Sipilän tavoitteet on tarkoitettu poliitisesti toteutettaviksi, mistä löytyvät parhaat kumppanit tällaisen ohjelman läpiviemiseen?

Saksa, Saksa, yli kaiken...

Saksan Kristillisdemokraattinen Unioni CDU, yhdessä Baierin Kristillissosiaalisen Unionin CSU:n kanssa on voittanut Saksan vaalit kirkkaasti, tosin hallituskumppaninsa Vapaiden Demokraattien, FDP:n kustannuksella. Nyt katsotaan, johtavatko kristillisdemokraatit maata lähes yksin vai lähteekö jokin ryhmä mukaan hallitukseen. Houkutus suureen koalitioon on suuri, sillä sekä Saksan että Euroopan ongelmat kolistelevat vähän joka nurkasta.

Peer Steinbruck ilmoitti jo vaalipäivän iltana että hän ei lähde ministeriksi CDU-vetoiseen hallitukseen. Sosialidemokratialla on aika ajoin taipumusta luisua porvarillisen politiikan takuumieheksi, kun lujasti puolustetaan hallituksessa aikaansaatuja kompromisseja. Toinen synti mielestäni on tietynlainen resurssisokeus: miljardin euron yritysverohelpotuksia vastaan saadaan kansalle jotakin, muutama miljoona vaikkapa kehitteillä olevaan ja resurssipulasta kärsivään nuorisotakuuseen. Sopimisen kulttuurilla on tietty oikeutuksensa, mutta kun sitä toteutetaan jatkuvasti vähemmistöasemasta ja heikosti kehittyneellä resurssisimällä, kokonaisuuden lopputulos saattaa näyttää juuri päinvastaiselta kuin mihin on alunperin oltu pyrkimässä. Porvarienemmistöisessä hallituksessa tuppaavat sosialidemokratian tavoitteet marginalisoitumaan.

Saksan FDP menetti kannatustaan ja putosi pois liittopäiviltä. Sen politiikka on ollut hengeltään erittäin oikeistolaista ja aika ajoin se on mennyt reippaasti oikealta ohi CDU:n, Saksan perinteisen oikeistopolitiikan ankkurin. Meillä Keskustapuolue kuuluu europarlamentissa tähän euroliberaalien ryhmään. Siinä viitekehyksessä ei sosialidemokratialla ole mitään sijaa - sosialidemokratia on ollut näiden talousliberalismiin hurahtaneiden tärkein poliittinen vastustaja. En usko Suomen Keskustapuolueen tuntevan oloaan eurooppalaisissa ympyröissä kovin kotoisaksi, jos vaalivoiton jälkeen pitäisi ottaa hallitukseen pieni sosialidemokraattinen ministeriryhmä.

DDR:n eli Saksan itäisen osan perillispuolue Linke menestyi niin hyvin, että se on tätä nykyä Saksan kolmanneksi suurin puolue. Sillä on merkitystä vaa'ankielipuolueena jo nyt, onhan se jo lähtökohtaisesti kannattamassa sosiaalisesti tasa-arvoon tähtäävää ja tässä mielessä oikeudenmukaista yhteiskuntarakennetta. Saksan sosialidemokraateille ei die Linke kuitenkaan kumppaniksi kelpaa. Nöyryytyksen haavat ja itsenäisen toiminnan estäminen saksalaisessa "reaalisosialismissa" on tullut maksuun viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yhteistoiminnan torjumisen muodossa. Kun poliitisella areenalla potut maksetaan pottuina ja kun se tapahtuu parlamentaarisessa demokratiassa, tuntuu tällainen suhtautumistapa suomalaisittain vieraalta. Sen pysyvä soveltaminen näyttäytyy paradoksaalisesti samanlaisena asennetasolla poliittisen historian aikajanalla.

Vihreät ovat saaneet suuren tavoitteensa, atomivoiman kieltämisen todeksi Saksassa - ja samalla menettävät kannatustaan. Veikkaukset atomivoiman suhteen kulkevat kahteen suuntaan: joka palataan pikkuhiljaa ja erillispäätöksillä atomivoiman käytön sallimiseen - tai sitten kaupallisilla rankaisuilla, ostoboikoteilla ja poliittisella painostuksella ajetaan koko Eurooppa samaan ruotuun. Kun atomivoima ei kelpaa saksalaisittain tuotettuna, miksi se kelpaisi kilpailua vääristävänä muualtakaan?

Vaihtoehto Saksalle, populistinen ja Eurooppa-kielteinen ryhmittymä pääsi lähelle 5 %:n liittopäiväkynnystä. Konservatiivit ovat vuosikymmeniä torjuneet hyvinvointivaltiota vahvistavan sosialidemokraattisen suuntauksen ja rakentaneet systemaattisesti yritysvetoista, vapaaseen kilpailuun ja rajoitamattomaan voitontavoitteluun perustuvaa sisämarkkinamallia. Kun tämä malli on osoittanut suuret ja jo arvattavissa olleet heikkoutensa, teoreettisessa sosialisminpelossaan ja voimantunnossaan konservatiivit pitävät kiinni mallistaan vielä rapautuvan Euroopan raunioillakin. Hinta muodostuu kovaksi, jos eurooppalaiset rakenteet sen seurauksena joutuvat hajoamisen tilaan ja palataan takaisin globaaliin aikaan sopimattomaan kansallisuusajatteluun, nationalismiin. Omalla tavallaan paradoksaalista on sekin, että tätä Impivaaraan paluuta tukevat omilla kansallisiin ennakkoluuloihin perustuvilla asenteillaan ja ratkaisuillaan myös muut pohjoismaat. Sosialidemokraatitkaan eivät tässä suhtessa ole synnittömiä, vaikka pohjoismaisen hyvinvointivaltion tiukka puolustaminen käykin hyvänä perusteluna.

Paluu saksalaiseen valtaan Euroopassa on tapahtunut tosiasia. Ohi konservatiivienemmistöisen Saksan ei Euroopan Unionissa päätöksiä tehdä. Siitä huolehtivat tästedes Saksan liittopäivät, europarlamentti, komissio, Unionin ministerineuvosto, Unionin virkamieskunta ja lobbarien valtaisa joukko koko eurooppalaisen päätöksenteon ytimessä.

Riittääkö Saksalle valta Euroopassa? Saksan kansallislaulussa todetaan: Deutschland, Deutschland über alles, über alles in der Welt; Saksa, Saksa, yli kaiken, yli kaiken maailmassa...

Pimeän kauden alkaessa

Tänään eletään syyskuun tasauksen päivää, maapallolla päivä ja yö ovat yhtä pitkiä kaikkialla maapallon napoja lukuunottamatta; pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa pimeä aika, etelässä päivä alkaa pitenemään. Pohjoisen pallonpuoliskon osalta pimeän kauden alkamisessa on myös poliittista symboliikkaa. Poliittinen talvi sanan taloudellisessa mielessä noudattaa kuitenkin pidempiä kuin vuoden syklejä.

Taloudelliset syklit ovat sidoksissa ihmisen olemisen tilaan ja massojen reagointiin. Nekin noudattava tiettyjä lainalaisuuksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Molempiin voidaan myös vaikuttaa ja vaikutetaankin. Menemättä tässä yhteydessä syvemmälle tähän mielenkiintoiseen teema-alueseen totean vain, että ihmisiluonto joustaa aika pitkällekin ja sallii vaihtelevuutta suuressakin määrin elinolosuhteissaan. Kuitenkin, kun elämä ja sen olennaiset arvot ovat uhattuna, muutosta voi alkaa tapahtua aika nopeastikin. Inhimilliset pyrkimykset näkyvät massojen liikehdintänä, järjestäytyneinä liikkeinä, poliittisina tavoitteina, irrationaalisina tai järkevinä pyrkimyksinä koskien omaa aikaa ja sen toimintarakenteita.

Saksassa pidetään tänään vaalit, liittopäiville valitaan edustajat saksalaisella kaksivtasoisella vaalilla, joissa äänestetään sekä henkilöä että poliittista ryhmää. Saksa on Euroopan Unionin suurin talous eikä sen yli kävellä Euroopan sisämarkkinoillakaan. Saksa on pitkään toiminut eurooppalaisen konservatiivisen politiikan takuumiehenä; kun säännönmukaisesti valtaosa eurooppalaisista hallituksista on poliittisen oikeiston kontrollissa, on se merkinnyt jo vuosikymmeniä Unionin rakennepolitiikan perustumista oikeistolaisille arvoille. Välillä on toimittu maltillisemmin, joskus taas on siirrytty kiihkeämpään vyörytykseen kohti yritysvetoista kilpailuyhteiskuntaa. Tätä on tietenkin tukenut vahva Euroopan katolinen tendenssi, jossa sosiaalipolitiikka, lapsista, vanhuksista ja sairaista huolehtiminen on kuulunut ensisijaisesti perheelle ja toiseksi armeliaalle kirkolle.

Markkinavetoisen ja sen liberalistisia periaatteita noudattavan politiikan luonteeseen kuuluu ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Rajoituksia ei aseteta eikä sallita, riippumatto on tarkoitettu vain menestyjiä varten. Tuloerojen kasvu ja keinoja kaihtamaton pyrkimys henkikökohtaiseen menestykseen ovat sekä käytännön että ideologisena lähtökohtana. Jakopolitiikkaa ei kannateta, se tarkoittaa puuttumista pyhään omistusoikeuteen ja erityisesti sen omistaja-, ei työkeskeiseen tulkintaan. Hyvinvointia voidaan tavoitella, mutta se voi tapahtua ainoastaan taloudellisen kasvun ja kilpailussa pärjäämisen kautta. Kun yhteisessä taloudessa menee huonosti, keinona on menojen supistaminen. 

Yksityisen intressin lähtökohdista julkinen talous on menoerä, jolle menestyjä ei saa katetta palvelujen muodossa. Pohjoismaissa julkinen talous osoitti 1900-luvulla suuren potentiaalinsa ja kilpailukykynsä, mutta yksityisen intressin näkökulmasta siinä on kysymys resurssikokonaisuudesta joka on saatettava yksityisen intressin ehdoilla toimivaksi. Euroopan Unionin vapaan kilpailun periaatteet tukevat kaikilta osin tätä lähtökohtaa. Unionin peruskirjassa puhutaan kuitenkin rauhasta ja demokratiasta. Voimassa oleva tulkinta on eräs keskeimpiä osoituksia pitkään jatkuneesta konservatiivisesta voimapolitiikasta Euroopassa.

Tätä politiikkaa on nyt noudatettu suurin piirtein yhden ihmisiän verran. Missä ollaan menossa? Euroopalle on luvassa tästä eteenpäin vain huonoja uutisia. Velkataakka on kasvanut mittoihin joka ei ole enää hallittavissa. Euroopan vakausmekanismi ja sen toimivuuden vahvistaminen julkisen sektorin alasajolla ja todennäköisellä romuttamisella näyttää tätä nykyä mitä ilmeisimmältä. Myös Saksan, suuren menestyjän talous perustuu yhä kasvavalle velanotolle ja vain suuruuden ekomia pitää maata kolmen A:n menestyjäluokassa.  Arabimaiden väkivaltakierre saattaa hyvinkin levitä myös Eurooppaan.

Suomen tie ei näytä poikkeavan eurooppalaisesta valtavirrasta. Kansallisteatterimme esitys ”Neljäs tie” näyttäisi aika hyvin kuvaavan tätä historiaa Suomen osalta ja myös sitä, mihin ollaan päätymässä. 

Vaihtoehtoisen politiikan siemenet eivät ole itäneet myöskään vasemmiston keskuudessa; tarvittavat muutokset tasa-arvon, yhteisen hyvinvoinnin ja työn tulosten oikeudenmukaisemman jakamisen suuntaan edellyttäisivät suuria, käänteentekeviä muutoksia koko arvofilosofiassamme. Sellaista ei ole näköpiirissä eikä näitä arvoja ajavat poliitiset suuntaukset - kuten sosialidemokratia – ole enää sellaisessa poliittisessa iskussa että se voisi saattaa muutosta alulle. Saksan vaalien tulos saattaisi antaa vielä pieniä toiveita muutoksesta yleiseurooppalaisessa kehyksessä, jos sosialidemokraattien Steinbrück todella saisi mahdollisuuden Euroopan keskeisen valtiomahdin ohjaamisen toisenlaisille eurooppalaisille ja kansainvälisille urille. Hänen suuri poliittinen esikuvansa näyttää olevan Helmut Schmidt, joka toimi Liittotasavallan kanslerina vuosina 1974-82.  Mielenkiintoistahan on että vaihtoehtoisten arvojen juuret löytyvät juuri saksanmaalta puolentoista vuosisadan takaa. Niiden soveltamisesta uusissa olosuhteissa olisi kysymys, jos vaihtoehtoa nykyiselle linjaukselle todella haetaan.

Jos näin ei tapahtu, vanhan poliittisen pohdiskelijan on mentävä metsään, haettava pihkainen kuusi ja nieltävä poliittinen pihkatappi edessä olevan, kaiketi jääkautta muistuttavan talven varalle. Sen loppumisesta ei ole tietoa, mutta dialektiikan pitkä sykli tulee jossakin vaiheessa nostamaan varmuudella ihmisarvot uudelleen kunniaan. Voi olla että tämän kirjoittajasta ei ole siinä vaiheessa jäljellä muuta kuin se poliittinen pihkatappi näiden blogikirjoitusten muodossa.

Vanhan Rautalammin verotusperusteet

Rautalammin Rossien kantaisän Brusius Rossin tiedetään saaneen omistukseensa kruununtorpan ja lisäksi hänen arvellaan toimineen neljännesmiehenä eli nimismiehen apulaisena kyytitehtävissä, veronkannossa, käräjien pidossa ja kievaritoiminnassa. Mitkä olivat tuon ajan veronkatoperusteet?

”Veronkanto oli jo pitäjän perustamisesta alkain järjestetty sille kannalle, jolla se sitten melkein muuttumatta säilyi aina seuraavan vuosisadan alulle. Siinä oli koitettu saavuttaa niin paljon kuin mahdollista yhdenmukaisuutta läänin muiden osien kanssa, vaikka pitäjän erilaiset olot vaativat ottamaan niitäkin huomioon.

Veronkantoperusteet olivat samat kuin läänin muissakin pitäjissä; niistä on erittäin mainittava neljänneskunta, koukku, savu ja jousi.

Neljänneskunnittain kannettiin veroja siten, että koko neljänneskunnan suoritettavaksi oli määrätty joku vissi vero. Nimismies yhdessä neljännesmiehen kanssa sitte arvosteli, kuinka neljänneskunnalta tuleva vero oli osakasten kesken jaettava. Veron suorittamisesta oli luultavasti koko veropiiri vastuunalainen. Tällainen veronottotapa oli aikaisemmin ollut yleisempi, mutta oli jo tähän aikaan syrjäytymässä yksityiskohtaisen maksutavan tieltä.

Koukku oli maaveron perusteena, kuten nykyään manttaali. Koukku, joka alkuaan merkitsi jonkunlaista kyntöasetta, oli jo varhaisista pakanuuden ajoista käytetty maanalan mittana. Veronselityksissä määritellään sitä kahdellakin tavalla. Toisen määrityksen mukaan oli koukku kuusi tangonalaa ja jokainen tanko oli kuusi kyynärää. Tämä selitys ei kumminkaan enää tähän aikaan vastannut koukun käsitettä, vaan viittasi vanhempiin oloihin. Toisen määrityksen mukaan oli koukku sellainen maanala, johon voitiin kylvää 3 puntaa viljaa ja tämä nähtävästi olikin koukun todellinen suuruus. Vielä 1586 kylvettiin Rautalammilla noin puolen neljättä tynnöriä koukkua kohti. Koukkua määrätessä ei ainakaan Rautalammilla voitu ottaa arvioon ainoastaan viljeltyä maata, sillä ennen on mainittu, että arvioimista alotettiin siellä heti ensi asutusvuosina, mutta luultavasti otettiin arvioidessa lukuun koko viljelykseen kelpaava maa. Laskettiin siis, kuinka paljon kaskea voitiin vuosittain hakata ja kylvää arvioitavalle maanalalle ja arvattavasti otettiin siinä jonkun verran maanlaatukin huoimioon. Missä määrin muut edut, n.k. niityt, kalavedet y.m. tulivat huomioonotetuksi, ei voi päättää.

16 sataluvun alussa vanha koukku-nimitys poistettiin ja sen sijasta alettiin maanalan mittana käyttää ”vero” -nimitystä, jota jo ennenkin joskus oli käytetty koukun asemesta. Vero vastasi täydellisesti entistä koukkua. Vero oli jaettu 12 äyriin. Näitä nimityksiä, veromaa ja äyrimaa käytetään sitte koko 17 vuosisadan ajan ja myöhemminkin aina tälle vuosisadalle (1800-luvulle, IR huom.).

---

Savu oli jokainen talous, sekä verotilallisen että aatelin lampuodin. V. 1568 tehtiin savujen suhteen se muutos, että useampia köyhiä talouksia luettiin yhdeksi savuksi, mutta jo muutamien vuosien kuluttua palattiin jälleen entiselleen. 17 vuosisadalla alettiin savun asemesta käyttää tila-nimitystä.

---

Savusta muodostui myöhemmin n.k. apuveromanttaali. Kun savulta kannettavien verojen määrä kohosi vähitellen niin korkealle, että suurin osa veroja meni sen mukaan, kävi kohtuuttomaksi tällainen veroperuste, jonka mukaan jokainen tilallinen sekä varakkaampi että vähempivarainen sai maksaa yhtä paljon. Sentähden tehtiin uusi varallisuuteen perustuva veronkantoperuste, jota nimitettiin apuveromanttaaliksi siitä syystä, että sitä käytettiin yksinomaan apuverojen kannossa. V. 1568 toimeenpantu muutos savujen suhteen oli jonkunlaisena valmistuksena siihen. - Täysi apuveromanttaali oli jokainen savu, joka maksoi määrätynkokoisen apuveron. Sellaista savua nimitettiin myöskin täysivero-tilaksi sekä täysivaraiseksi. Harvat savut tekivät kumminkin täyden manttaalin. Miten usein alkuaan varallisuuden arvio toimitettiin, jonka mukaan savun manttaaliosuus määrättiin, ei ole tietoa; myöhemmin se jäi pysyväiseksi.

Jousella ymmärrettiin jokaista viisitoista vuotta täyttänyttä tilallisten luokkaan kuuluvaa miehenpuolta. Jousiin ei siis luettu palkollisia, huonemiehiä, irtolaisia eli yleensä tilattomia. Mutta 1600-luvun alulla saa jousi toisen merkityksen. V:sta 1607 alkain ymmärretään jousella jokaista talonomistaja-parikuntaa; jos avioliitto toisen aviopuolison kuoleman kautta oli rikkoontunut, oli jousikin mennyt samalla rikki. Siitäpä syystä jousien lukumäärä yllämainitusta vuodesta alkain on tavallisesti pienempi kuin savujen määrä.

Vielä otettiin veroja muidenkin perusteiden mukaan, kuten lehmäluvulta. Apuveroja otettiin joskus vielä kihlakunnittain, mutta 16 sataluvun alussa poistettiin kaikki veromaksun yhteisyyteen perustuvat veronkantoperusteet. Siihen sijaan aletaan verojen kannossa käyttää uusia perusteita, kuten kylvömäärää, henkilukua y.m.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Hallinnon hoito ja verotusolot, ss. 106-109)

Pakanallisista tavoista vanhalla Rautalammilla

Pakanallisista tavoista

”Hyvin raivaamaton oli velä maanala, jossa kirkon tuli viljelystyötänsä suorittaa. Tietämättömyys oli suuri, pakanuuden aikaiset käsitykset ja tavat olivat yleisesti vallalla ja katoolinen aika, kykenemätön niitä poistamaan, oli lisännyt uusia taikauskon muotoja. Tosin rovastinkäräjillä Viitasaarella 1671 vastattiin kysymykseen, vieläkö siellä epäjumalia palveltiin, että ne olivat kokonaan poistetut.

Puhdasta pakanuutta ei siis ollut olemassa. Mutta toisaalta muistaa kansa vielä paljoa myöhäisemmiltä ajoilta kertoa täysin pakanallisista uhrimenoista.Niinpä Kolkussa Viitasaaren ja Pielaveden rajalla oli Kolkunjärven rannalla petäjä ja haapa, jonne Peltoniemen emännän oli tapana viedä uhreja. Aina, kun keitettiin tuvassa keittoa, vei emäntä sitä vadillisen puiden juurelle; ja samoin kun lehmä poiki tai kun uutiseloa saatiin, vietiin esikoiseksi juustoa ja puuroa sinne. Myöskin köyrinä ja jouluna vei mummo aina ruokia saunaan. Kerran olivat toiset piloillaan laskeneet siat sinne emännän eväille. Kun emäntä kuuli suun latinaa saunasta, niin kutsui hän toiset kuuntelemaan, ”kuinka pyhät miehet lassuttaa”.

Niinikään oli Niinilahden kylässä, Kontion ja Harjun talojen välillä ollut ennenaikaan huone, johon vietiin uhriksi esikoisia kaikista maan ja karjan tuotteista. Toinen samanlainen uhriaitta oli ollut Aroniemessä (vrt. Julius Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus s. 59).

Miten kaikenlaiset pakanuuden tai paavinuskon ajalta perityt taikauskoiset tavat ja menot olivan aivan yleisiä, näkyy myöskin pispankäräjän pöytäkirjoista. Tarkastustilaisuudessa Viitasaarella 1707 varoitti pispa sellaisia, ”jotka käyttävät noituutta, taikauskoa ja siunailemista muiden turmioksi ja oman sielunsa vaaraksi, sekä määräpäivien valitsemista joidenkuiden pyhimyksien muistoksi”. 

Pispantarkastuksessa Rautalammilla 1729, jossa oli useita seurakunnassa vallitsevia epäkohtia käsiteltävänä, esitettiin myöskin taikauskoisia tapoja, jotka siellä olivat käytännössä. Niinpä oli tapana, milloin Laurentiuksen päivä, joka oli kirkon nimipäivä, sattui sunnuntaina, että vieraan- ja omanpitäjäläiset sekä vaimot, kantaen lapsiaan käsivarrella, tunkeutuivat alttarin tykö ja kun pappi, messutessaan Herran rukousta, tuli 7:n rukouksen sanoihin: ”mutta päästä meitä pahasta”, antoivat rahalahjan. Koska tällainen tapa ei ainoastaan häirinnyt pyhän sakramentin vihkimystoimitusta, vaan oli samalla taikuutta, Perkeleen uhri, joka tapahtui Jumalan sanan kautta sakramentin pyhässä toimituksessa, määräsi pispa, että papiston tuli ei ainoastaan varoittamalla siitä kieltää, vaan myöskin asettaa lukkari ja kirkonvartia seisomaan alttarikäytävän suulle estämään kansaa sinne pääsemästä. Jos ken oli päätänyt lahjoittaa Jumalan kunniaksi ja kirkon hyväksi, tuli hänen tehdä se joko ennen tahi jälkeen jumalanpalveluksen papin ja kirkonvartian läsnäollessa, jotka ottavat vastaan rahan ja panevat kirkonarkkuun, koska se on tuleva kirkolle eikä messupapille, kuten tapa kuuluu tähän saakka olleen. Jos kumminkin joku siitä huolimatta tahtoi väkipakolla tun keutua harjoittamaan aikomaansa taikuutta, tuli papiston ilmoittaa siitä asianomaiseen paikkaan, jotta se Lokakuun 17. päivänä 1687 annetun asetuksen mukaan tulee rikoksen ja henkilön mukaan rangaistuksi.

Toinen taikauskoinen tapa, joka samoissa pispankäräjissä oli käsiteltävänä, koski karhunpeijaisia. Pispalle oli kerrottu seurakunnasa olevan sellainen juurtunut tapa, että kun karhu oli tapettu, sekä talja nyletty ja liha jaettu, kokosivat tappajat keskuudessaan muutamia kappoja viljaa olueksi ja viinaksi. Sitten kun oluet ja viinat oli valmiita, kokoonnuttiin sen kotiin, joka oli ollut karhuntapossa päämiehenä ja ottanut itselleen karhun pään. Kun ensin jumalisia lauluja oli laulettu, käytiin pöytään syömään karhun päätä ja juomaan valmistettuja juomia. Sitten otettiin karhun pääluut niin ehjinä kuin ne saatiin pysymään ja vietiin saattokulkueessa, laulaen taikauskoisia lauluja, metsään sekä ripustettiin puuhun, joko erinäisiin puistoihin tai saariin. Papiston käskettiin toimimaan tällaisten taikauskoisten uhrien hävittämiseksi, koska sellaiset olivat sekä vastoin Jumalan kieltoa että Kunink. Maj:n Lokakuun 17 p. 1687 antamaa asetusta. Heidän tuli julkisesti sanan mukaan uskollisesti neuvoa Jumalan seurakuntaa luopumaan sellaisesta taikuudesta sekä lukea tätä koskeva 9 § mainitusta asetuksesta, ja jos joku siitä huolimatta näkyisi tahallisesti asettuvan sitä vastaan, olisi sekä päämies errä osamiehet ilmiannettavat asianomaiseen paikkaan.

Samoin oli meneteltävä niiden kanssa, jotka pyhittivät n.k. Kekriä, kuten muutamien oli tapana. Sitä vietettiin joko Ollinmessun, Martin, Pyhäin tai Katariinan päivinä. Silloin teurastettiin lammas ja syötiin yksin omaan kotiväen kesken sekä samalla juotiin kohtuuttomasti. Siinäkin piili taikauskoa sekä paavillisuuden jätteitä, sekä lupauksia, joita heidän esiisäinsä olivat tehneet Haltijoillensa (Genios) ja huonejumalilleen karjan menestymiseksi, joka vanha tapa on jäänt heiltä perinnöksi, vaikka pedot sellaisten henkilöiden karjaa enemmän tuhosivat.

Ajan käsitystavan mukaan oli taikausko rikos, jota oli rangaistava lain ankarimmilla keinoilla; sen vuoksi muistuttivat pispat tarkastusmatkoillaan papistoa turvautumaan maallisen oikeuden apuun, jolleivat opetukset ja varoitukset näyttäneet siinä auttavan. Silloin tällöin olikin oikeuden käsiteltävänä tämäntapaisia juttuja.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Kirkolliset ja sivistysolot, ss. 203-205)

Rautalammin kappalaisen puustelli 1729

-->

Vuonna 1729 tehtiin kruunun toimesta syyni, jossa tarkastettiin Rautalammin kirkkoherran ja kappalaisen rakennukset ja huoneet. Tästä selvityksestä saamme kuvaa siitä, millä tavalla 1700-luvun alkupuolella asuttiin. Kuvaus onm K.J. Jalkasen kirjoittamasta Rautalammin vanhan hallintopitäjän historiasta vuodelta 1900:

”Kappalaisen puustelliin kuului seuraavat rakennukset:

1. Tupa ja kylmä kamari, nykyisen kappalaisen Johan Theudeniuksen rakentama 1726. Tuvassa on 4 kappaletta ikkunoita, joista ainoastaan yksi ehjä, mutta muut ruudut rikkonaisia, uuni (skorsten) harmaasta kivestä, ilman peltiä, 2 sänkyä, 1 pöytä, 1 penkki, ovi varustettu saranoilla ja lukolla; kamarin ovessa ei ollut saranoita. Kamarista oli osa erotettu laudoilla konttooriksi, jossa säilytettiin ruokavaroja, ovessa oli lukko mutta ei saranoita. Katto oli hyvin peitetty tuohilla ja maloilla.
2. Vastapäätä edellistä oli uusi tupa, myöskin silloisen kappalaisen rakentama 1723. Siinä oli tiilistä tehty uuni ilman peltiä. Ikkunoita oli 4, jotka olivat aivan uusia, ainoastaan 3 ruutua ylhäällä oli rikkonaisia. Sisustukseen kuului 1 pitkä pöytä sekä penkki, 1 sänky; ovessa oli sekä lukko etä saranat; katto oli hyvin peitetty tuohilla ja maloilla.
3. Vanha savupirtti, joka oli korjattu 1729, siten että seiniin oli puoleksi pantu uusia hirsiä sekä laitettu uusi tuohikatto. Sisuskaluista mainitaan 1 vanha pöytä ja penkki.
4. Uusi sauna, kooltaan kolme syltä, kaikkineen mitä siihen kuuluu. Katto oli tuohesta ja ovi ilman saranoita.
5. Vanha ja kokonaan rapistunut riihi; mutta uuden hirret oli jo kaadetut.
6. Vanha myllyhuone, jota ei enää käytetty. Sen katto oli poissa ja seinät rapistuneet.
7. 3 aittaa, ensimmäinen 3 syltä, altapäin korotettu hirsillä ja katettu tuohilla. Ovessa oli saranat ja lukko. Korjaukset oli kappalainen itse kustantanut.
8. Uusi tarvehuone, varustettu tuohikatolla ja ovella.
9. Vanha talli, mutta voitiin käyttää sen jälkeen kun se äskettäin oli tullut korjatuksi; siinä oli tuohikatto, ovi ilman saranoita ja varustettu puulukolla.
10. Vastapäätä tallia rehuhuone, koko 3 syltä. Kappalainen oli laittanut sen vanhasta myllyn aitasta, jonka hän oli ostanut ja kuljettanut kotiin. Katto oli tuohista, ovessa oli lukko, mutta ei saranoita.
11. Navetta, katettu lankuilla v:lta 1727; toinen oli vanha ja melkein kokonaan luhistunut, eikä ollut enää korjattavissa.
12. Kyökki, kooltaan 3 syltä, jonka kappalainen äskettäin oli korjauttanut, pannen muutamia hirvivarvia seinään sekä puoliksi uuden katon.
13. Uusi sikoläävä, joka oli varustettu lautakatolla.

Talonpoikaisen väestön asunnoista ei le erikoistietoja olemassa. Mutta jos poistamme pappilain rakennuksista pois salit ja kamarit uloslämpiävine uuneineen, pellit vormuineen, ikkunalasit, saranat ja lukot, tarvehuoneet, niin on meillä pääpiirteissään valmis kuva silloisesta talonpoikaistalosta.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Taloudelliset olot ja elantotavat, ss. 178-180)

Rautalammin kirkkoherran puustelli syynissä vuonna 1729

"Talojen ulkomuodosta, rakennustavasta, huoneista ja sisustuksesta antaa 1729 Rautalammin kirkkoherran ja kappalaisen puustellissa pidetty tarkastus erittäin valaisevan ja seikkaperäisen kuvan, joka osoittaa miten yksinkertaisissa oloissa säätyläisperheetkin vielä silloin  elivät.

Kirkkoherran virkatalossa oli syyniluettelon mukaan seuraavat rakennukset ja huoneet:

1.  Sali, kaksi kamaria ja kyökki. Salissa eli tuvassa oli 5 kappaletta ikkunalasia, jotka olivat ehjiä kaikki muut paitsi yksi,  joka kaupungista tuotaessa oli särkynyt matkalla. Sisustukseen kuului: kakluuni, 1 nelikulmainen pöytä, sänky, rahi (en lång stol), ovi, jonka saranat ja lukon oli kirkkoherra itse kustantanut. Samoin ikkunain ja oven vuorilaudat olivat kirkkoherran kustantamia. Kamarit oli kirkkoherra äskettäin rakennuttanut pitäjän kustannuksella. Länsipuolisessa kamarissa oli neljä kappaletta ikkunoita, uloslämpiävä uuni (skorsten) ynnä pelti vormuineen, ovi saranoilla ja lukolla. Sekä uuni että pelti ja vormut, samoin, oven saranat ja lukko olivat kirkkoherran omia. Itäpuolisessa kamarissa oli kaksi ikkunaa, joissa oli 5 rikkonaista ruutua, pieni pöytä, ovi, jonka lukko ja saranat olivat myöskin kirkkoherran omia. Salista oli käytävä kyökkiin, jossa oli hyvä uloslämpiävä uuni, 9 ruutuinen ikkuna, sekä ovi saranoineen. Koko rakennus oli hyvin katettu tuohilla ja turpeilla, sekä ikkunat olivat luukuilla suojatut.
2. Tämän vastapäätä, etehisen eroittamana, joka myös oli vasta katettu ja lattialla varustettu, oli vanha kellaritupa, jonka kirkkoherra itse oli  katattanut uusilla tuohilla ja turpeilla, sekä korottanut seiniä neljä hirsikerrosta. Se oli ilman ikkunaa, ovessa oli saranat ja lukko. Tämän alla oli palkeilla katettu kivinen kellari, sen edessä katettu halssi, johon johtivat puiset portaat, ulkoovi saranat
on, mutta sisäovessa lukko ja saranat.
3. Aivan sen vieressä oli suuri sali ja kaksi kamaria, jotka olivat rakennetut kirkkoherra Hoffrenin aikana 1703. Salin sivuseinällä oli 4 paria kaksinkertaisia ikkunoita ja päätyseinällä 3 paria eli 6 ikkunaa, ruudut rikkonaisia, uuni varustettu pellillä ja vormuilla, 1 sänky, pitkä pöytä ja pitkä penkki. Eteläisessä kamarissa oli 4 ikkunalasia, pellillä ja vormuilla varustettu uuni, 1 sänky, sekä 1 pyöreä pöytä. Pohjoispuoleisessa kamarissa oli 4 ikkunaa, pellillä varustettu uuni, sekä 1 seinään kiinnitetty sänky ja 1 pyöreä pöytä. Sekä salin että kamarien ovissa oli saranat, jota paitsi salin ovessa oli lukko.
4. Pihan toisella puolella oli 4 sylinen savupirtti, varustettu etehisellä. Se oli vasta rakennettu, tuohikatto oli muuten hyvä, mutta vuotava ja kaipasi korjausta. Sisustukseen kuului saranaovi, pitkä pöytä ja penkki.
5. Rykihuone 3 1/2 syltä, ilman etehistä, oli vanha mutta jonkun verran korjattu, katto kuusen koskuista laskettu, oli kelpaamaton, ovessa oli saranat ja lukko, uuni hajallinen.
6. Riihi oli vanha ja mahdoton korjata, ovessa ei ollut saranoita.
7. Sauna oli myös vanha, mutta sitä voitiin vielä joku aika käyttää, vaikkei sitä enää nyt voi korjata, sillä savu alkoi pyrkiä ulos nurkkien kautta. Katto oli vanha ja lattia hajallinen.
8. Kaksi aittaa pihan ulkopuolella; toista, joka oli 3 1/2 syltä, voitiin vielä käyttää joku aika. Ovessa oli lukko ja saranat ja katto tuohesta. Toinen aitta oli aivan uusi, kooltaan 2 1/2 syltä, tuohikatto ja ovessa saranat ja puulukko.
Vielä oli kartanolla pieni, 2 1/2 syltä avara varastohuone, seinät kohtalaisen hyvät, mutta tarvitsi uudistamista ja korottamista muutamia hirsikertoja. Myöskin lattia ja katto kaipasivat korjausta.
 9. Talli, 4 syltä kooltaan oli kauan sitten rakennettu, mutta seinät menivät vielä mukiin, ovi oli varustettu lukolla ja saranoilla. Siitä,meni vajaan ovi, jossa oli saranat ja rautainen linkku edessä, katto, joka oli tuohesta, oli vanha ja kaipasi uudistusta.
10. Aivan tallin vieressä oli vanhasta kamarista tehty pikkuinen huone akanoita ja hevoskaluja varten, ovi oli varustettu saranoilla ja lukolla ja katto oli hyvin tehty tuohesta. Tämän rakennuksen oli kirkkoherra omalla kustannuksellaan teettänyt.
11. Kolme navettaa: yksi uusi, kooltaan neljä syltä, jonka pitäjä oli laittanut. Katto oli palkeista, ovi ilman saranoita. Toinen oli vanhasta rakettu, siten että siihen oli puoleksi lisätty uusia hirsiä, katto oli laudoista. Kolmas, 2 syltä, oli kirkkoherran omalla  kustannuksellaan laittama, katto oli laudoista ja ovi ilman saranoita.
12. Kaksi olkilatoa, toinen etukartanolla oleva oli vanhasta korjattu, toisen puolen kattoa oli kirkkoherra laittanut uusista tuohista, toisen puolen oli pitäjä kattanut vanhalla, ovessa oli saranat ja puulukko. Toinen lato oli pellolla; se oli olilla katettu.
13. Tarvehuone kartanolla, uusi, varustettu tuohikatolla ja ovella.
14. Vanha kyökki rannalla, 3 1/2 syltä avara; ovessa oli poikkinaiset saranat ja puulukko, katosta oli ainoastaan muutamia lautoja jäljellä.
15. Uusi nuottikota, jonka kirkkoherra edellisenä kesänä oli rakennuttanut ja katattanut laudoilla.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Taloudelliset olot ja elantotavat, ss. 175-178)

Rälssitilojen synty Rautalammin vanhassa hallintopitäjässä

Brusius Rossi sai siis 1630-luvun lopulla kruununtorpan, mikä maineen vastasi hyvinkin nykyistä suurta maatilaa. Rälssimaiden omistuksen syntyhistoria kannattaa tulla tässä dokumentoiduksi Juhana Ottenpojan kertomuksen muodossa. Oletan tämän selvityksen liittyneen ns. suureen reduktioon, jossa kruunu otti maita rälssimaita aatelistolta ja muilta takaisin itselleen.

"Täydennyksenä rälssimaiden historiaan Rautalammilla liitettäköön tähän lopuksi kanneviskaali Juhana Ottenpojan kertomus v:lta 1628 (Ilmeisesti vlta 1728, IR). Hovioikeuden lähettämänä oli hän ottanut perinpohjaisen selon rälssitilojen synnystä Rautalammin pitäjässä ja antaa siitä seuraavan seikkaperäisen ja asiallisen selvityksen:
Ensiksi on tiedettävä, että ennen aikaan koko Rautalammin pitäjä on ollut yhteismaata, jota kaikki ympärillä olevat pitäjät ovat viljelleet ja jossa he ovat harjoittaneet mesästystä ja kalastusta, kuten muillakin yhteismailla on tavallista, ja kun kylläkin kylällä on ollut siellä oma viljelyksensä, sekä metsästyksensä ja kalastuksensa, niin on niillä kullakin ollut myös erityisiä paikkoja, missä he vuosittain ovat samaa viljelystä harjoittaneet, eivätkä ole juuri mitään veroa siitä kruunulle suorittaneet. Mutta kun korkeasti kiitetty muistossa kuningas Kustaa vainaja tuli hallitukseen ja sai tietää, että niin  suuri kruunun ja maan yhteismaa oli siten käytettävissä, eikä se mitään kruunulle tuottanut, niin käski korkeimmasti mainittu H.K.M., että sama yhteismaa on asutettava ja viljeltävä, jotta se tuottaisi veroa kruunulle, joka myöskin on tapahtunut. Ja samoin kuin kruunun- ja verotalonpojat ovat harjoittaneet nautintoansa ja omistaneet itsellensä erityisiä paikkoja tuolla yhteismaalla, kuten ennen on mainittu, samoin ovat myöskin ympärillä olevissa kihlakunnissa ja pitäjissä asuvat aatelin talonpojat ottaneet itselleen erityisiä paikkoja, joissa he ovat harjoittaneet metsästystä ja kalastusta. Kun nyt korkeasti mainittu kuningas Kustaa viljelytti tuon kruunun ja maan yhteismaan ja pani sille veroa, kuten edellä on kerrottu, niin  on myöskin aateli anastanut ja asuttanut rälssimaaksi ne paikat, joita heidän lampuotinsa naapurikihlakunnissa ja pitäjissä ennen muinoin Rautalammin ja kruunun yhteismailla ovat käyttäneet. Siis syntyy nyt kysymys, mitä oikeutta on aatelismiehellä maan yhteismaahan, saako hän asuttaa ja tehdä siitä jotakin osaa rälssiksi ja kuinka pitkälle hänen nautinto-oikeutensa on hyväksyttävä, jonka hän siten on kruunun ja maan yhteismaalla itsellensä anastanut.
Toiseksilöytyy aatelin joukossa myös muutamia, jotka ovat hallitukselta hankkineet itsellensä rälssioikeuden muutamiin kyliin muissa ympärillä olevissa kihlakunnissa, sen jälkeen kun Rautalampi oli tullut viljellyksi ja asutuksi, kuten ennen on mainittu, kuten Iivari Maununpojan perilliset ja Akseli Iivarinpoika nyt omistavat, sentähden tahtovat he saman rälssikirjeen nojalla omistaa nekin tilat ja paikat, jotka samat kylät ovat ennen aikaan viljelleet Rautalammin yhteismaalla: koska samassa kirjeessä sanotaan: kaikkineen, mitä siihen kuuluu ja on vanhastaan kuulunut.
Kolmanneksi on vielä aatelia, joka sittemmin on ottanut verotiloja Rautalammin pitäjässä.
Neljänneksi on vielä muutamia aatelistosta, joilla on kuninkaan antamia kirjeitä ja lahjakirjoja tiloihin niissä pitäjissä.
Viidenneksi on näiden joukossa muutamia, jotka äskettäin  ovat hankkineet itsellensä kuninkaan kirjeitä, perustaen pyyteensä semmoisiin oikeuksiin, joita heidän vanhemmillansa siellä ei ollut; tuleeko näillä sitten olla mitään oikeuksia.
Lopuksi on otettava mietittäväksi, mitä on sanottava tuosta vakaantuneesta nautinto-oikeudesta, johon he vetoavat, onko sekin pidettävä ikimuistoisena, koska tiedetään puhua, milloin Rautalampi tuli asutuksi ja myöskin kuningas Juhana, tultuaan hallitukseen, on sitä moittinut, samoin kuin myöskin korkeasti kiitettävä muistossa kuningas Kaarle on tehnyt.
 "


(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Asutus- ja väestösuhteet, ss. 88-89)

Neljännesmiehenä Rautalammin vanhassa hallintopitäjässä?

Rautalammin Rossien suvun kantaisäksi mainitaan Brusius Matinpoika, joka ilmeisesti 1600-luvun puoliväliä lähestyttäessä otti tai sai sukunimekseen Rossi. Kyllä Rosseja tiettävästi oli jo 1500-luvun lopullakin, mutta sukuyhteydet tältä ajalta ovat hämärän peitossa. Oliko tuo nimijohdannainen kasteessa saadusta etunimestä Ambrosius vaiko esimerkiksi seurausta osallistumisesta 30-vuotiseen sotaan Saksanmaalla, jossa ratsuhevosesta ja ratsukostakin käytetään vieläkin nimeä Ross, siitä lienee mahdotonta saada varmuutta. Brusius Rossi sai kuitenkin kruununtorpan ilmeisesti ajalle tyypillisellä kuninkaankirjalla ja sanotaan hänen toimineen joko nimismiehenä tai neljännesmiehenä, mikä tarkoitti majatalon pitoa, kyydin antamista ja avustamista käräjien pidossa ja verojen keräämisessä.

Annetaanpa K.J. Jalkasen kertoa neljännesmiehen tehtävästä tuonaikaisessa Rautalammin hallintopitäjässä:

"Toinen kunnallinen virkamies oli neljännesmies. Mikäli niukoista tiedoista voipi päättää, oli hänen tehtävänsä melkein samat kuin nimismiehenkin. Heitäkin käytettiin apuna veronkannossa: samoin majatalon pito ja kestitys näkyy olleen heilläkin
 velvollisuutena. Ainakin läpimatkustava sotaväki haki ennen muita asuntoa heidän samoin kuin nimismiehenkin kotona. Pääasiallinen erotus heidän asemassaan lienee ollut vain siinä, että neljännesmiehen toimi rajoittui hänen omaan neljänneskuntaansa, mutta nimismiehen koski koko pitäjää. Toisinaan hoiti nimismies neljännesmiehenkin toimia.
Neljännesmiehen virat lakkasivat ehkä samalla kun pitäjä jaettiin useampiin nimismiespiireihin. Mutta neljänneskunta-jako säilyi senkin jälkeen historiallisena muistona maa- ja verokirjoissa aina vuoteen 1684."

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta 2. Hallinnon hoito ja verotustulot, s. 108)

Rautalammin nimismiesolot pitäjän alkuvaiheissa

Vanhan Rautalammin hallintopitäjänpitäjän nimismiesolot ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde myös Brusius Rossin (Brusius Matinpojan) elämää ja elinolosuhteita tutkittaessa. Annetaanpa V.J. Jalkasen kertoa pitäjän nimismiesoloista 1300- ja 1600-luvuilla:

"Ensimmäisenä on mainittava nimismies, jonka virka asetettiin nähtävästi jo 1558.
.
Nimismiehet olivat siihen aikaan talonpoika. Nimismies otettiin tavallisesti pitäjän rikkaimmista  talollisista, joka oli luonnollinen seuraus jo hänen tehtävänsä laadusta. Hänen talossaan pidettiin näet säännöllisesti kaikki käräjät ja hänen tuli silloin kestitä tuomaria ja hänen seuruettansa. Ainoastaan jonkun kerran tapahtui poikkeus tästä yleisestä säännöstä. Kun Hämeen läänin maaherra, myöhemmin varapresidentti Turun hovioikeudessa, Arvid Yrjönpoika Horn 1639 vieraili Rautalammilla, ei nimismiehen talossa ollut kyllin hyvää kortteeria niin korkealle herralle, jonka vuoksi käräjät pidettiin Rautalammin pappilassa. - Samoin kuin tuomaria, tuli nimismiehen kestitä myöskin voutia palvelijoineen, kun hän liikkui virkamatkoillaan pitäjässä. Majatalon pito kuului muutenkin hänen velvollisuuksiinsa. Ja kun säännöllinen postinkulku 1638 järjestettiin, olivat nimismiehet usein myös postinkuljettajia. Nimismiehen asetti virkaansa vouti ja hänen tuli järjestyksen valvonnassa ja veronkannossa olla voudille apuna.

Nimismiehen palkaus oli alussa hyvin epäsäännöllinen. Ainoastaan silloin tällöin sai hän huojennusta veronmaksussa, kun hänellä oli ollut tavallista enemmän vaivaa ja kustannuksia toimestaan. V:sta 1584 sai hän joka vuosi palkakseen nauttia vapautusta vakinaisista veroista. 17. vuosisadalla asetettiin nimismiehet sitäpaitsi säännölliselle palkalle, joka maksettiin joko rahassa (20-25 taaleria hopeassa) tahi viljassa (8 tynnöriä).

Kun Saarijärvi  ja Viitasaari pääsivät eri seurakunniksi, jaettiin pitäjä samalla useampiin nimismiespiireihin. Mutta koko 17. vuosisadan pysyivät nimismiehen virat epävakaisella kannalla. Toisnaan oli pitäjässä kolme nimismiestä, toisinaan ainoastaan kaksi. Näiden virka-alueet olivat myöskin alituisten vaihtelujen alaisina. Niinpä 1639 oli pitäjässä kolme nimismiestä, joista yhden virkapiirinä oli Rautalampi, toisen Laukaa, kolmannen Saarijärvi ja Viitasaari. Mutta 1653 oli siellä vaan kaksi nimismiestä: toisen piirinä oli Rautalammin emäseurakunta, toinen hoiti kaikkia kolmea tytärseurakuntaa. Samoin oli vielä 1682 ainoastaan kaksi nimismiestä, mutta silloin oli Rautalampi ja Laukaa yhtenä ja Viitasaari ja Saarijärvi toisena nimismiespiirinä.

Kun itäjä oli jakautunut useampiin nimismiespiireihin, ruvettiin niissä kussakin pitämään eri käräjiä. Vakinaisia käräjiä oli kahdesti vuodessa, toiset kesällä, toiset talvella."

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta 2. Hallinnon hoito ja verotustulot, ss. 105-106)

Vanhan Rautalammin hallinto hoito

"Samaan aikaan, jolloin erämaat esiintyvät eri pitäjinä, on sen hallinnollinen järjestelmä jo valmiina.
Pitäjä oli silloisen tavan mukaan jaettu neljänneskuntiin, joita oli kolme:

Keiteleen neljänneskunta, joka käsitti nykyiset Viitasaaren, Pihtiputaan ja Kivijärven pitäjät, osan Rautalammin pitäjää (Särkisalon ja Horontaipaleen kylät), sekä suurimman osan Konginkankaan kappelia.
Konneveden neljänneskunta, johon kuului koko muu osa Rautalammin pitäjää, Hankasalmen pitäjä, Vesannon kappeli ja Hämeenpuolinen osa Pielaveden pitäjää.

Saraveden neljänneskunta sisälsi Laukaan, Saarijärven, Karstulan, Petäjäveden pitäjät ja suurimman osan Jyväskylän pitäjää, sekä Sumiaisten ja Uuraisten kappelit.

Neljänneskuntain luku pysyi siten kolmena aina siihen saakka kuin neljänneskunta-jako pitäjässä lakkasi, joka tapahtui 1684. Myöskin niiden piirit pysyivät pääasiallisesti samana, lukuunottamatta pienempiä muutoksia. Mutta neljänneskuntain nimet olivat enemmän muutosten alaisia. Jo muutaman vuoden päästä, ehkä 1563 (Rautalampi perustettiin hallintopitäjäksi vuonna 1561, kirj.), saivat kaikki kolme neljänneskuntaa uudet nimet; niitä nimitetään siitä lähin:
Keiteleen neljänneskunta Kymin . . .n, k:ksi
Konneveden  "                  Rautalammin  "
Saraveden     "                  Pernasalon     "

Vuonna 1617 tapahtui neljänneskuntain nimissä vielä se muutos, että Kymin neljänneskuntaa siitä lähtein kutsutaan Kivijärven neljänneskunnaksi. Sen jälkeen ei neljänneskuntain nimissä tapahdu muutoksia.
Samalla kun pitäjän kunnallinen hallinto järjestettiin, sai se myös omat kunnalliset virkamiehensä."

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta 2. Hallinnon hoito ja verotustulot, s. 104) 

Mahdoton voi olla mahdollista

Ajan tendenssejä: perussuomalaisten nousu gallupeissa ja sen johdon ilmeinen suuntautuminen eduskuntavaalien jälkeen yhteistyöhön kokoomuksen kanssa. Kokoomuksen ja elinkeinoelämän ajatuspajoista parin viikon välein nouseva, yleistä mielipidettä kuohuttava ja mediaa porvarillisen mielikuvamaailman työstämiseen suuntaava julkinen keskustelu; kokoomusnuorten puhtaaksiviljeltyä porvarillista ja populistista visiointia avaava periaateohjelma. Yhteenvetona näistä ajan ilmiöistä voi sanoa, että niissä maalailtu maailmankuva ja yhteiskunnallinen tilanne voi hyvinkin toteutua - valitettavasti.

Julkisten palveluiden kaupallistaminen on jo – kiitos EU:n vapaata kilpailua ja yritysmaailmaa suosivan rakennepolitiikan – mitä suurimmalla todennäköisyydellä toteutumassa. Hallinnoltaan suljettu ja läpinäkymätön, voittoa omistajalleen tuottava palveluiden tuottaminen on jo nyt asetettu ”samalle viivalle” julkisen, hallinnoltaan avoimen, voittoa tavoittelemattoman ja tuloksenaan välitöntä elämänlaatua tuottavien palveluiden kanssa. Kaikki kolme tämän hetken suurinta gallup-puoluetta suhtautuvat tähän asetelmaan joko sitä suosivasti tai vähintäänkin kritiikittömästi.

Kilpailun edellytyksiä on perussuomalaisten johdon mielestä parannettava edelleen työn sivukuluja karsimalla. Se tarkoittaa lakisääteisen sairausvakuutuksen, työttömyysturvan ja työeläkerahastojen kartuttamisen heikentämistä mm. nostamalla lakisääteisen eläkkeellepääsyn alarajaa. Keskustan piirissä vielä kolme vuotta sitten kehiteltiin jopa yhteiskunnan ressursseja riistäviä, korruptiivisia muotoja yritystoimintaan. Kansanvaltaisessa järjestelmässä ei ole pidäkkeitä joilla tämä yhteistä vastuunottoa romuttava ja seulan lailla hämäriin odotusarvoihin ja hankkeisiin vuotava kehitys olisi pysäytettävissä saati sitten käännettävissä yhteistä sektoria vahvistavaan, produkltiiviseen suuntaan.

Kiihotus kansanryhmää vastaan herättää muka vastarintaa Kokoomuksen sisälläkin – mutta onko sille selkeitä perusteita? Kysymys ei ole ainoastaan sananvapaudesta, vaan etniseen tai yhteiskunnalliseen  taustaan ja sen mukana poliittiseen mielipiteeseen ja arvomaailmaan suhtautumisesta. Muutama vuosi sitten Kokoomus otti työväenliikkeen arvomaailmasta nousevia käsitteitä ja ilmaisuja vaaliteemoikseen ja sitä on jatkettu tänäkin vuonna SDP:n Forssan ohjelman uustulkinnoilla mm. työpäivän pidentämisellä satakymmenen vuotta sitten asetettujen linjausten suuntaan. Tämä semiproletaarisuus on tuttua Euroopan historiasta jo 1930-luvulta. Se johti äärimmäisyyksiin menneeseen työväenliikkeen poliittiseen sortoon. Jopa sosialismin sanan liannut kansallissosialistinen liike sai sitten seuraa ns. reaalisosialismista, jolle sillekään totalitaarinen toimintatapa ei ollut vierasta. Kansanvaltaan, ihmisten yhdenvertaisuuteen ja yhtäläisiin oikeuksiin rakentava politiikka näyttää joutuvan säännönmukaisesti näiden ihmisillä tehtävien kokeilujen kohteeksi ja uhriksi.

Työelämän ”vapauttaminen” kaikesta sääntelystä, ammattiyhdistysliikkeen toiminnan torpedoiminen, työelämän demokratisoinnin sulkeminen kokonaan pois tavoitearsenaalista merkitsee anarkian ja sekasorron nousemista työelämän keskeiseksi toimintapiirteiksi. Tässäkin suhteessa pelko on hiipimässä aktiivisessa työiässä olevan kansalaisen luonteenpiirteistöön, sen yhdeksi strategiseksi motiiviksi. Älä ilmaise mielipidettäsi! Yhteiskunnallinen, kriittinen ajattelu on vaarallista! Ole epäpoliittinen, hajuton ja mauton! Hyväksy kanssaihmisen riistäminen ja maksumieheksi asettaminen ikävänä realismina! Ihmisoikeuksien julistaminen ja rohkea käyttäminen iskee suoraan urakehitykseesi ja toimeetuloosi! Ihmisen vapauttaminen työelämässä - siis työn vapauttaminen - on jotakin kokonaan muuta kuin nämä tämän päivän ajankuvaan kuuluvat kaavailut.

Goethen ”Faust” kuvaa sitä ihmiselle tällaisissa olosuhteissa tarjoutuvaa toista mahdollisuutta. Se tarkoittaa arvokkaan elämän (Himanen!) periaatteiden heittämistä romukoppaan, ulvomista susien mukana ja aktiivisen mukanaolijan roolin omaksumista. Kansanliikkeen – tuhovoimaisen sellaisen – nousemisesta on siitäkin historiasta esimerkkejä jopa viimeisen sadan vuoden ajalta. Tulee mieleen Itävallan ”Anschluss”, sen liittäminen osaksi natsi-Saksaa valtavien kansanjoukkojen hurratessa Wienin keskustassa. Tämän ajattelutavan voisi pelkistää ilmaisuun: parempi olla keskitysleirin vartijana kuin vankina.

Pessimistisen lähiajan tulevaisuuden maailmankuvan maalaaminen voi tuntua monesta rasittavalta. Kun maata ja kansakuntaa uhkaa vaara, uhkakuvatkin on rohjettava nostaa keskusteluun. Vaihtoehtoisten kehityssuuntien kuvaaminen ei ole tämän blogikirjoituksen tehtävä – sellaisiakin linjauksia löytyy tämän blogin aikaisemmista kirjoituksista.

Tänään mahdottomalta tuntuva voi olla todellisuutta jo huomenna ja mitä todennäköisintä seuraavien eduskuntavaalien jälkeen - jos mielipidemittauksiin on uskomista. Demokratia ja hyvinvointivaltio voi puskuroida tuhovoimia vastaan ehkä pitkäänkin, mutta kun romahdus tulee, paluu yhteisen vastuun tielle vaatii jotakin hyvin poikkeuksellista. Sitä voi verrata metsään  eksyneen havahtumiseen, kun maisema lopulta kääntyy mielessä yhtäkkiä toisenlaiseen, oikeaan asentoon.

Jytkyistä jymäytykseen

Kuulutko niihin, joita voidaan pettää vain kerran? Vai oletko niitä, jotka tavan takaa joutuvat huomaamaan olleensa liian välinpitämättömiä,  tietämättömiä  ja liian hyväuskoisia? Petetyksi tuleminen on yksi niitä raskaimpia kokemuksia, joita ihminen elämässään kokee. Usein se liittyy parisuhteeseen, avioliittoon, lupaukseen rakastaa, rakastaa ehdottomasti sekä hyvinä että huonoina aikoina. Kyllä pettäminen näkyy muissakin sosiaalisissa suhteissa.

Yhteiskunnallisessa elämässä ehdottoman ja ehdollisen rakkauden periaate toimii sielläkin; se luja periaate, jota sovelletaan avioliittoon, sopii myös yhteiskunnalliseen ajatteluun. Lähdenkö liikkeelle pelkästään omaa etuani ajatellen, vai sovellanko rakkauden suurta periaate myös yhteiskunnalliseen ajatteluuni? Rakastatko lähimmäistäsi niinkuin itseäsi?

Toisaalta rakkaus – yhteiskunnallisestikin ajateltuna on pitkämielinen, anteeksiantava ja sitkeähenkinen julmissakin olosuhteissa. Voiman käyttöön perustuvaa taistelua pyritään välttämään viimeiseen saakka. Koville tuo oikea sisaruuden ja veljeyden tunne näyttää joutuvan kaikilla keskeisillä rintamilla: taloudessa, tietoliikenteessä, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden varmistamisessa tästä eteenpäin.

Vapaan markkinatalouden tuli taata meille loistava tulevaisuus; kysymys oli vain vapauden asteesta, jota suljettu yhteiskuntamme oli kahlinnut sääntelyineen liian kauan. Vapautta sitten tuli sääntelyn purkamisen ja Euroopan Unioniin liittymisen kautta. Samaan aikaan syntyi myös ajatus visioihin perustuvasta vaurastumisesta, odotusarvoista, rahan ja omaisuuksien tekemisestä pelkästää rahanvaihdolla, ilman yhteyttä reaaliseen työhön ja tuottamisen. Rahanvaihtajien pöytiä ei ole kaadettu, mutta osa on jo kaatunut itsestään. 

Mailmanlaajuisesta pankkikriisistä on opittu vain pankkien, odotusarvojen tuottajien ja rahanvaihtajien pelastaminen. Nyt vaikeuksissa olevat EU-valtiot lähtivät mukaan näihin suuriin visioihin, osin petollisin ja pettämiseen perustuvin odotuksin. Mielikuvitukselliset, petolliset odotusarvot, joihin valtiot takauksin ja uusien työpaikkojen toivossa sitoutuivat, olisi nyt lunastettava yhteisen sektorin supistamisella, reaalisella työllä, todellisella rahalla. Meitä petettiin ja nyt olemme valmiit maksamaan nuo petoksen katkerat hedelmät tinkimällä jo välttämättömimmästä. Köyhyys on lisääntymässä, eliniän nousun odotukset saattavat nekin olla ennenaikaisia.

Elämme vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa, länsimaisessa demokratiassa, eikö niin? Uuden informaatioteknologian tuli tuoda meille uusia vapauksia ja niinhän se tekikin. Olen itsekin ylistänyt internetin avoimuutta  vuosituhannenvaihteen yhtenä suurena sosialistisena – siis demokraattisen sosialismin arvojen mukaisena – saavutuksena. Wikileaksin ja Eduard Snowdenin paljastusten seurauksena läntinen demokratia ja sen keskeiset ja perinteistä rikkaat edustajat alkavat näyttäytyä samanlaisena kuin pahamaineinen, työväenliikkeen ihanteet ryvettänyt Neuvostoliitto. Kaikki ei ollutkaan sellaista kuin mitä sanottiin ja maalailtiin. Kaikki olikin totaalisesti ja totaalitaarisesti toisenlaista.

Me valmistaudumme nyt suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen tiukalla talouskuurilla, jonka konkreettisia muotoja voidaan vain arvailla. Rakennemuutosta voidaan nimittäin aika pitkälle valmistella silloinkin, kun vastakkain on yksityistä etua ajava intressi ja yhteiseen vastuunottoon perustuva turvaverkoston rakentaminen. Tässä suhteessa lopullinen vastaus tulevaisuuden suunnasta Suomessa on vielä auki. 

Jos gallupeihin on uskomista, yhteisen intressin, avoimen hallinnon ja kansanvaltaisen pohjoismaisen perinteen vaaliminen on vaakalaudalla. Lähes keskeisten poliittisten voimien omien taustaryhmien edunvalvonta ohittaa viimekädessä yhteisen intressin. Olemme valmiita pistämään jopa ovet maailmaan kiinni oman edun ajamisen nimissä. 

Nekin jotka puhuvat vahvasti yhteisen hyvinvoinnin ja sen perustana olevan työn puolesta, rajaavat toimintamahdollisuudet kasvuun, yritysten pelastamiseen verohelpotuksilla, eläkeiän pidennyksillä ja miinusmnerkkisillä palkankorotuksilla. Uusista rahoitusinstrumenteista yhteisen hyvinvoinnin takaamiseksi ei synny keskustelua vaikka kansa vieläkin maksaa nurkumatta veronsa hyvinvointivaltion palvelusten takaamiseksi. Ollaan tilanteessa, jossa petoksen ja pettämisen mahdollisuus on mitä ilmeisintä. Se koskee myös tavallisen kansalaisen taloutta, hänen fyysistä ja henkistä vapauttaan, oikeuksia henkisten voimavarojensa käyttämiseen, hyvinvoinnin peruselementtejä ylipäätään.

Kaiken lisäksi se ainoa selvitys, joka puhu ihmisen oikeudesta arvokkaaseen elämään modernina yhteiskunnallisena tavoitteena, ollaan juridisin perustein nakkaamassa historian roskatynnyriin. Mitä mahtaa Himanen tästä kaikesta ajatella? Johtavatko jytkyt odotuksista huolimatta jymäytykseen?

Pietari Brahe Brusius Rossin kotimaisemissa...

Pietari Brahen kuudes tarkastusmatka 25.1.-31.3. 1640
---

Viipurin ja Savonlinnan lääni:
---
24. Kuopion hallintopitäjä, Maaninka, Tavinsalmi 17.3. - Maaningan Tavinsalmelle perustettiin kuninkaankartano uudisasutuksen valvonta- ja hallintokeskukseksi vuonna 1545. Alun perin kartano pystytettiin nimismiehentaloksi. Hallinto- ja kirkkopitäjä kantoivat aluksi kuninkaankartanon nimeä Tavinsalmi, mikä hävisi vähitellen käytöstä, ja tilalle tuli 1600-luvulla Kuopion pitäjä kirkon rakennuspaikan mukaan.
25. Kuopion hallintopitäjä, Karttulan kylä 18.3.

Uudenmaan ja Hämeen lääni:
26. Rautalammen hallintopitäjä, pappila 19.3. -saattoi olla että Brahe joutui täällä kuuntelemaan vuonna 1626 Rautalammin kirkkoherraksi tulleen Paulus Matinpojan huolia Viitasaaren kappelin itsenäistymispyrkimyksistä. Rautalammen kirkkopitäjästä oli eronnut Viitasaaren kappeli ennen 1630-luvun puoliväliä ja 1640-luvulla tämä kappeli alkoi itsenäistyä todennäköisesti piispa Isak Rothoviuksen (1572-1652) ajaessa asiaa. Kirkkoherra ei tästä pitänyt palkkatulojensa pienenemisen pelossa, jonka vuoksi hän kirjoitti Brahelle myöhemmin 14.6. 1642 pitkän valituskirjeen, mikä ei liene ollut ensimmäinen lajiaan. Tässä hän toi ilmi pelkonsa emäkirkon turmioon joutumisesta ja itsensä ja perheensä köyhyyteen suistumisesta, jos pitäjä jaettaisiin. Tämä kuitenkin tapahtui ja Viitasaari itsenäistyi vuonna 1643.
27. Rautalammen hallintopitäjä, Konneveden neljänneskunta, Kärkkäälän kylä, Hannulan nimismiehentalo 20.3. -Brahea kestitsi isäntä ja nimismies Hannu Laurinpoika, joka oli edeltävässä virassaan 1620- ja 1630-luvuilla ollut pitäjänkirjuri. Nimismieheksi eli kruunun palvelijakjsi tultuaan vuonna 1635 hän lienee luopunut tästä toimesta, sillä asemansa vuoksi hän ei voinut valvoa pitäjäläisten etua.
28. Rautalammen hallintopitäjä, vanha Laukaa, Savion kylä, Perna- eli Pärnasaaren nimismiehentalo 21.3.. -Brahe saapui taloon Laukaan talvitietä pitkin ja oli nimismies Klemetti Davidinpojan vieraana yön. Yösijasta ja kahdesta nauttimastaan ateriasta hän määräsi maksettavaksi kymmenen hopeataalarin korvauksen. Ei ole tiedossa oliko Brahella kenties normaalin reen perässä erityinen pieni rahareki, joita porvarit käyttivät painavien ja tilaavievien taalerien kuljetukseen suurimmilla kauppamatkoilla.
29. Jämsän hallintopitäjä, Korpilahti, Muuramen kylän, nimismiehentalo 22.3.  -Keski-Suomen erämaa-alueilla toimi 1600-luvun alusta vuoteen 1684 Muuramen nimismies, jonka piiriin kuului alueita Saarioisten, Sääksmäen, Rautalammin, Pälkäneen ja Jämsän hallintopitäjistä. Muuramessa pidettiin käräjiä, mutta siitä ei kehittynyt itsenäistä pitäjää, vaikka sitä asiakirjoissa pitäjäksi nimitettiinkin.
30. Jämsän hallintopitäjä, pappila 23.3. - pappilassa Jämsän kappalaisen Erici Bartholdiuksen leski Lisbet Markuntytär anoi Brahelta verovapautta tulipalon tuhoamalleen tilalle Moiskalassa. Leski kertoi kyntäneensä ja viljelleensä vähäistä taloaan ilman miehensä apua, ja Brahe myönsikin hänelle verovapauden.
31. Pälkäneen hallintopitäjä, Längelmän kylä 24.3.
32. Pälkäneen hallintopitäjä, nimismiehentalo 25.3.
33. Kalvolan hallintopitäjä, Urjala, Kankaanpään nimismiehentalo 27.3.
(Täältä Brahen matka jatkui 28.3. Turun ja Porin läänin Marttilaan ja edelleen Turkuun 31.3. 1640, IR).
(Pietari Brahe matkustaa ISBN-numero 951-595-094-5, Jorma Hytönen: Matkalla jossain suuriruhtinaskunnassa...)

Ulos kaapista!

Vuoden alusta valituilla kunnanvaltuutetuilla, lautakuntien jäsenillä ja erilaisiin kunnallisiin edutus- ja päätäntätehtäviin valituilla alkaa kesän jälkeen ensimmäinen todellinen toimintakausi. Nyt rakennetaan vuoden 2014 talousarvioita, suunnitellaan tulevaa kunnallisen toiminnan eri tasoilla.

 

Mitä nuo tehtävät ovatkaan, valitut miettivät varmaan omaa rooliaan, mahdollisuuksiaan toteuttaa unelmiaan ja visioitaan ja tietenkin myös suhdettaan heitä äänestäneisiin.

Vastuun kantaminen vie – niin uskon - valtavasti henkistä ja fyysistäkin energiaa. Istuminen työpäivän jälkeen iltaisin kokouksissa, pitkien ja usein varsin teoreettisiksi jäävien esityslistojen ja liiteaoneistojen läpi kahlaaminen – saati sitten ajatuksellinen lukeminen - on sellaisenaan jo kova ponnistus, varsinkaan jos ei satu olemaan lukumies tai -nainen. Aineistoja tulee sähköpostissa, tietokoneenkin vieressä pitäisi ehtiä viivähtämään. Miten talletan kaikki nuo aineistot, miten järjestän poliittisen arkistoni ja ennenkaikkea: mitä voin ja osaan kertoa kannatajillerni tästä suuresta kokonaisuudesta?

Uskon monen valtuutetun aloittaneen poliittisen työnsä sellaisella ajatuksella että tämä homma hoidetaan mahdollisimman hyvin. Ratkaisumalleja oman aatteellisen taustan pohjalta haetaan ja niitä esitetään työn pohjaklsi myös luottamustehtävässä. 

Demokratiassa, jossa mukana on koko mielipiteiden ja valmuksien kirjo, usein käy kuitenkin niin että oma näkemys on yksi monien joukossa. Esitysten valmistelijalla on oma taustansa ja ilmeisesti vain keskeiset vaikuttajat, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat ja poliittisten ryhmien vastuuhenkilöt pääsevät toden teolla ja ainakin jossakin määrin vaikutamaan valmistelutyöhön. Valtuutetun ja lautakunnan jäsenen tunne on verrattavissa kuuta osoittavaan sormeen: oma tavoitteeni on yhtä kaukana tulossa olevasta ratkaisusta kuin kuuta osoittava sormi kuusta.

Pitkän kasvuprosessin perusteella oppii näkemään, mitkä ehdotukset ja ratkaisut vievät kohden haluttua päämäärää. Miten kertoa tästä äänestäjille, kannattajille ja suurelle yleisölle? Lisäksi asioiden keskeneräisyys ja luottamuksellisuus tuntuvat asettavan rajoituksia julkistamiselle, jos sellaista on tullut ajatelleeksi. Kokouksissa käytetyt puhenvuorot hukkuvat ajatusten ja sanojen virtaan, vuorovaikutussuhde niihin jotka ovat minut asialle laittaneet, tahtoo jäädä epämääräiseksi ja ohueksi ellei se sitten peräti katkea.

Kun katselen kunnanvaltuutettujen ja lautakunnan jäsenten esiintuloja omalla vastuualueellaan, ensimmäiseklsi yleisen tason vaikutelmaksi jää poliittinen mykkyys. Kovin usein vastuuseen asetettu ei löydä muotoa eikä sanoja ilmaistakseen tunteitaan ja vaikutelmiaan. Tehtävä edellyttäisi kuitenkin – uskon sen aavistettavan – suhteen pitämistä elävänä kannatajiin, äänestäjiin, ”kenttään” kuten on tapana sanoa.

Sanattomuudesta ja sanomattomuudesta pitäisi päästä säteilyyn ja säihkyntään!

Sosiaalinen media SOME, tarjoaa tähän aikaisempiin aikoihin verrattuna aika uskomattoman ja mahtavankin uuden mahdollisuuden. Valtuutetun ja kunnallisissa elimissä vaikuttavan kannalta tämä merkitsee ensimmäiseksi omien mielipiteiden arvostamista, niiden muistiinkirjaamista – ja julkistamista. Blogin pitäminen, Facebook- tai Twitter-tilin avaaminen ovat tänä päivänä niitä keinoja, joilla tullaan ulos kuoresta itsenäiseksi toimijaksi. Se merkitsee tiedon ohella myös tunnekokemuksen jakamista ja paremman eettisen pohjan luomista suhteessa kannattajakuntaan.

Ei ole väärin eikä haavoittavaakaan kertoa omista epäluulpoista, epävarmuudesta, ratkaisujen vaikeudesta, ei edes huonoiksi luokitelluista ajatuksista tai esityksistä. Uskon että on mahdollista luoda uudenlaisia vuorovaikutussuhteiat, jotka voivat osoittautua myös rikastaviksi ja ratkaisumalleja tarjoaviksi. Kannatuksen lisäksi kysymys on politiikkaan liittyvän mielikuvamaailman rikastamisesta. Poliitisen toimijan kannalta kysymys on myös oman työn täydellistämisestä, luvatulla tavalla loppuunsaattamisesta.

On siis tultava ulos henkisestä kaapista, avauduttava ja alettava tavalla tai toisella sädehtiä ulospäin. Se on vastuullista, sekä kannattajia että itseä rikastuttavaa. Se on demokratian soveltamista vaikuttajana olemisen elämäntapaan.