Media ja tappamisen meininki

 Päättymässä olevan vuoden aikana olen joutunut useampaan kertaan arvostelemaan kaupallisella pohjalla toimivan median ja sen teollisella muodolla, mainonnalla elävän tiedottamisen tapaa suhtautua poliittiseen demokratiaan ja moniarvoiseen yhteiskuntaan. Viimeksi 20.12. 2021 kirjoitin seuraavan tekstin "Sosialidemokratia Suomessa" -Facebooksivulle  siellä käytyyn keskusteluun tästä ilmiöstä: median jatkuva hallituksen politiikan painaminen lillukanvarsiksi luonnehdittavilla perusteluilla poliittisen vedenpinnan alapuolelle keskellä hallituksen hoidettavaksi siunaantunutta mitä vaikeinta maailmanlaajuista pandemiaa osoittaa, että kaupallisen ideologian teollisella muodolla eli ilmoituksilla elävä media pyrkii moniarvoisen tiedonvälityksen sijasta hallituksen kaatajaksi ja kuninkaantekijäksi. Näissä tunnelmissa hiljennymme siis joulun viettoon..."

Lehdistö ja sähköinenkin media on keskittynyt nykyisen hallituksen toimikauden aikana triviaalisten, usein täysin toisarvoisten pikkuseikkojen nostamiseen keskeisiksi aiheiksi yhteiskuntakeskustelussa. Kohteiksi ovat joutuneet ennenkaikkea päähallituspuolueen keskeiset hahmot, pääministeri Sanna Marin ja peruspalveluministeri Krista Kiuru. Aamiaiskohut, pukeutuminen, esiintyminen kansainvälisissä julkaisuissa, kulttuuriväen tilaisuuden järjestäminen pääministerin virka-asunnolla tai viimeksi yökerhokäynti vain yksi puhelin mukanaan ja kaupallisen käytännön mukaisen ilmeisen pakollisen yhden drinkin juonti on nostattanut viikkokausien keskustelun mediassa. Krista Kiurun kohdalla epäasiallisen kritiikin kohteeksi on joutunut hänen tapaansa johtaa hallitusohjelman ulkopuolelta tehtäväksi noussutta Korona-panmdemiaa. Tällaisena muistetaan Pietarista jalkapalloturisteina alkusyksystä palanneiden nuorten humalaisten miesten alapääsävytteinen haistattelu. Suomen menestyminen tässä vaikeassa haasteessa on maailman parhaita, mutta se ei ole estänyt hänen joutumistaan maalittamisen kohteeksi jopa eduskuntaan tuodun ja siellä käsitellyn henkilökohtaisen epäluottamuslauseen muodossa. Onneksi eduskunnan päätöksellä ministeri Kiuru sai luottamuslauseen muodossa kunniansa takaisin tässäkin asiassa onnistuneeseen toimintaansa.

Huomio on siis kiinnittynyt varsinaisen yhteiskuntapolitiikan ulkopuolelta tuleviin nostoihin, demokratian ja lehdistönvapauden nimissä. Huomiota on kuitenkin kiinnitettävä myös median varsin yksiulotteiseen arvopohjaan, kaupallisuuteen ja sen ehdoilla toimimiseen. Frankfurtin koulukunnan kuuluisan sosiaalipsykologin Erich Frommin mukaan kaupallisuus asennoitumistapana ja luonteenpiirteistön keskeisenä vaikuttajana on yksi epäproduktiivisen asennoitumistavan muodoista. Autoritaarisuuden, väkivaltaiseen voimankäyttöön pyrkivän, rajoittamattomaan kahmimiseen ja omistamiseen tähtäävän asennoitumisen rinnalla tämä kaavautumistila on yksi keskeisistä epäproduktiivisuuden muodoista. Fromm menee analyysissaan jopa niin pitkälle, että hän väittää kaupallisuuden pahanlaatuiseen puoleen liittyvän viehtymystä elottoman rakastamiseen, toimimattomaksi tekemiseen, sanalla tappamiseen ja kohteen aktiivisuuden nujertamiseen. Kysymys ei ole pelkästään mielipiteenvaihdosta, vaan tähän yhteiskuntaluonteeseen liittyvästä halusta kohteen toiminnan täydelliseen pysäytämiseen, elottomaksi tekemiseen. Fromm käyttääkin kaupallisuuden tästä puolesta Sigmund Freudin kuuluisaa nekrofilia- käsitettä, ei kuitenkaan sanan sukupuolisessa, libido-pohjaisessa merkityksessä, vaan yhteiskunnallisesti motivoituneena kaavautuneena suuntautumisena.

Toimittajakunta ilmeisesti ymmärtää työnantajansa kaupallisen luonteen ja jo pelkän työpaikan säilymisen vuoksi on taipuvainen hahmottamaan samaistumisen hengessä työhön liittyviä toiveita. Markkina ei sinänsä koe olevansa erityisen poliittista vaan pikemminkin sen ylä- ja ulkopuolella, oman logiikkansa mukaan toimiva kansantaloudellinen välttämättömyys. Pyrkimyksenä on kiihdyttää mm. kulutusta ja siinä kaupallisuus on onnistunutkin ihan oikean kuluttajaluonteen aikaansaamisessa.Yhteisvastuun tai yleisten perustuslaillisten tarpeiden tunnistaminen on alisteista kaupalliselle päämäärälle, voiton tavoittelulle ja sen maksimoimiselle. Yhteiseen hyvään kuuluvat maksut ja palvelut ovat markkinalle voiton maksimointia rajoittava ja pahimmillaan voiton saamisen estävä menoerä. Tämä on perusteena mm. pyrkimisessä paikalliseen, yrityskohtaiseen sopimiseen tai koko sopimustoiminnan sivuuttamiseen. Markkinan ilmoitustulojen ehdoilla toimiva media pyrkii luonnollisesti aktiivisesti sopeutumaan tämänkaltaiseen ajatteluun ja "tunnustamaan väriä" sisältötuotannossa ja toimitustavassa. Suurten ohjelmallisten tavoitteiden ja sisältöjen sivuuttaminen ja henkilökohtaisten heikkouksien ja epäonnistumisten kaivaminen sopii hyvin nekrofiiliksi materiaaliksi tämänkaltaiseen toimittamiseen.

Ajatus median epäproduktiivisesta toimitustavasta tai jopa sisältöjen nekrofiilista, elotonta rakastavasta ja sille vastakkaisia arvoja edustavan toimimattomaksi tekemisestä sopii siis hyvin toimituksen toiminnalliseksi motiiviksi kaupallisessa mediassa. Onnistumista mitataan hyvillä alasampumisilla. Yhdessä sosiaalisessa mediassa kasvavan vihapuheen kanssa tästä lähetymistavasta saattaa kuitenkin muodostua ihan oikeasti tappava ja vaarallisia muotoja saava poliittinen suuntaus. Esimerkkejä löytyy historiasta kaikilta vuosisadoilta aivan tähän päivään saakka. 1930-luvun kansallissosialismin pogromit ja viimeksi väkijoukkojen hyökkääminen Yhdysvaltain kongressiin vaaliprosessin pysäyttämiseksi presidentti Trumpin kauden päättyessä ovat kouriintuntuvia esimerkkejä valloilleen ryöpsähtäneestä vihasta ja sen mukaisista teoista. Se voi pahimmillaan saada berserkkimäisiä piirteitä.

Ajatus nekrofiliasta normaaliin elämänpiiriin kuuluvana latenttina piirteenä on Erich Frommin mukaan huonosti tiedostettu mutta todellinen ilmiö normaalissakin arkipäivässä. Turvakodit, väkivaltarikokset ja mm. USA:ssa lisääntyneet, pienestäkin syystä aseella tehdyt henkirikokset osoittavat, että yhteiskuntaluonteeseemme kuuluu myös ratkaisujen hakeminen vastapuoleksi koetun aktiivisuuden ja toimintamahdollisuuksien pysäyttäminen "lopullisella ratkaisulla" eli tappamalla. Normaalioloissa se ei ole tietenkään hyväksyttävää ja siksi latentti pysäyttäjä, elottoman rakastaja ja toiminnan tyhjäksi tekijä ei itsekään tule tietoiseksi omista epäproduktiivisista viehtymyksistään. Tiedetään kuitenkin, että jo  "katsekin voi tappaa".

Onko median toiminta hallituksen toiminnan pysäyttäjänä normaaliin demokratiaan kuuluva ilmiö vai nousemassa oleva nekrofilisen, poliittiseksi vastustajaksi koetun täydelliseen  pysäyttämiseen tähtäävä epäproduktiivisen asennoitumistavan ilmaus?

Katse Ursulan pään yli tulevaisuuteen

Kun Euroopan Unionin saavuttamaa neuvottelutulosta tulosta korona-kriisipaketista ja budjettikehyksestä  katselee sosialidemokratian ja vahvan valtion näkökulmasta, selvät markkinaehtoisen Euroopan tunnusmerkit ovat edelleen selvästi nähtävissä: 1) Tukea 390 mrd ja lainarahaa 360 mrd tarkoittaa ilmeisesti tukien suuntaamista yrityksille, koska lainaraha ei enää kelpaa. Jäsenvaltiot saavat kaiketi lainarahaa, jonka senkin käyttäminen menee ehdotusten pohjalta vielä yhteiseen tarkasteluun. Euroopan Komissiolla on edelleen vahva ote perussopimusten mukaisen 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, 2 artikla, 3. kohta ) mukaiseen lähestymistapaan ja monia keinoja edellyttää samaa lähestymistapaa myös Euroopan Unionin jäsenvaltioilta.

Ratkaisu on siis tältä osin linjassa Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen kanssa. Avustusten ja lainojen käyttö suoraan julkisiin investointeihin edellyttäisi niin voimakasta kansallista tahtoa infran ja palvelujen parantamiseen, että sen taakse saataisiin kansallisen parlamentin määräenemmistö. Tämäkin ratkaisu jäisi kansallisen toimintasuunnitelman toteuttamismuotoja Euroopan Unionin ao. elimen tarkastettavaksi ja lopullisesti hyväksyttäväksi. Oikeusvaltioperiaate tässä mielessä Euroopan Unionin tasolla tukee perussopimusten mukaista 'markkinakylki edellä' etenemistä eikä jäsenvaltioiden hallituksilla ole lupaa poiketa edes perusteluissa tästä auktorisoidusta lähestymistavasta. Ministerineuvoston kokouksessa tämä näkyy niin, että peruskirjojen lähestymistapaa ei arvostella, vaan siihen vedotaan pikemminkin tarkoituksella edellyttää sen tiukkaa toteuttamista. Eurooppalaiselle sosialidemokratialle tämä lähestymistapa on ongelmallinen, koska se tunkee vahvan, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion perusratkaisuna pysyvästi vaihtoehtovalikoiman ulkopuolelle. 

Euroopan edessä olevat suuret haasteet, ilmaston asettama haaste, pakolaisuuskysymys, digitalisaatio ja työllisyys ovat kaikki asioita, joissa demokraattisella valtiolla täytyy olla rationaalinen autoriteetti ratkaisuja tehtäessä. Yritys ratkaista näitä suuria tehtäviä markkinaratkaisuina - Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan hengessä - tulisi johtamaan koko maanosan ilmeisen kaaoksen partaalle.

Vaikka Euroopan pohjoisen tuki- ja lainaosuudet jäävät pienemmiksi kuin Euroopan Etelän, pohjoismailla on vahva taipumus satsata yritysmaailman ohella myös julkisiin hankkeisiin. Julkisen sektorin investoinnit poikivat säännönmukaisesti enemmän työpaikkoja kuin yksityisen puolen vähäisiksi jääneet investoinnit. Oletukseni siis on, että mm. Suomi saa suhteellisesti pienemmillä tuki- ja lainaosuuksilla aikaan enemmän kuin pelkkään markkinarakenteeseen satsaavat valtiot. Tässä yhteydessä on tapahtunut myös suuri periaatteellinen muutos, kun Euroopan Komissio ottaa lainaa ilmeisesti velkakirjoja vastaan, jotka pankkien kautta kiertyvät nekin ilmeisesti EKP:n taseisiin. Lisäksi Euroopan Komissio saa luvan verotukseen tietyillä osa-alueilla, joten mahdollista on että velat eivät tule lopulta jäsenvaltioiden maksettavaksi ollenkaan.  Euroopassa on tapahtunut makrotalouspolitiikassa käänne, joka mahdollistaa endogeenisen finanssipolitiikan yhdessä EKP:n elvyttävän rahapolitiikan kanssa. Talouden perinteiset eksogeeniset elementit tunkevat kuitenkin vahvasti pelkojen muodossa tulevaisuudenkuvaamme.

Markkinakilpailuun perustuva lähtökohta on jo suuresti vaikuttanut kansalaisten motivaatioon ja yhteiskunnalliseen asennoitumiseen, josta Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Fromm käyttää nimitystä 'yhteiskuntaluonne'. Näyttää siltä että yleinen ajatuskulku ei pääse irtautumaan keskinäisestä kilpailuasenteesta, joka aina uhkaa johtaa itsekkäisiin kansallisiin ratkaisuihin, yhteishengen romuttumiseen ja välinpitämättömyyteen kansalaisten kohtalosta. Saksan kielen ilmaisu 'Entsolidarisierung', etääntyminen solidaarisuudesta on  omistamiseen, alistamiseen ja eriasteiseen henkisen ja jopa fyysisen väkivallan käyttöön luonteenomaista tälle epäproduktiiviselle yhteiskuntaluonteelle. 

Kun keskustelu neuvottelutuloksesta aloitetaan aina siitä, kuka voitti tai kuka hävisi, se haavoittaa Euroopan yhtenäisyyttä ja samalla myös ideaa yhteisestä Euroopasta. Yhteisten tavoitteiden sijasta seuraa vieraantuminen (Entsolidarisierung) ja vastakkainasettelu. Paljon on vielä eurooppalaisessa yhteistyössä kasvettava, jotta yhteisyydellisyyden henki ja yhteisvastuullisuus toteutuisi. Saavutettua sopua voi kuitenkin pitää näissä oloissa ja vallalla olevan kaupallisesti suuntautuneen asenneilmaston oloissa  merkittävänä...



Vahva, yhteiseen huolenpitoon ja vastuunottoon perustuva  toimintakykyinen valtio on  ollut aina pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruspiirteenä. Sen sosiaalista ja terveydellistä turvallisuutta vahvistava osallistava  visio voisi olla se toimintalinja, jota eurooppalaisen sosialidemokratian tulisi edelleen pitää esillä. Uusi makrotaloudellinen ajattelu, joka mahdollistaa sisäsyntyinen, endogeenisen fiskaalisen aktiivisuuden niin monetaarisena kuin finanssipoliittisena ulottuvuutena vahvistaisi myös täyden toimeentulon ja täyden toimeliaisuuden yhteiskuntaa - vältän tietoisesti käyttämästä tässä yhteydessä täyden työllisyyden käsitettä, koska se viittaa niin vahvasti pelkkään palkkaorjuuteen ja rajoitettuun rooliin kansalaisyhteiskunnan jäsenenä.

Euroopan Unionin ilmasto-ohjelma ja sen rahoitus

Päivän Helsingin Sanomat raportoi Euroopan Komission 14.1. 2020 julkaisemasta, vuoteen 2050  hiilineutraaliin Eurooppaan pyrkivästä ilmasto-ohjelmasta ja sen rahoituksesta. Kansalaisella lienee oikeus ja velvollisuus esittää tähän ohjelmaan ja sen toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä.

Kun hiilivoimaloita ja muita ilmaston kannalta haitallisia energiantuotantomuotoja ryhdytään uusimaan, niin millä tavalla suhtaudutaan yksityisiin energiantuottajiin? Sisältyykö niiden poistamiseen kilpailukyvyttömäksi käyneelle 'markkinalle' sille luonnostaan kuuluva taloudellinen riski? Miten uusien ilmastoystävällisten tekniikoiden käyttäjät valitaan voimassaolevien kilpailusäännösten puitteissa? Voiko jäsenvaltio saada Euroopan Unionin tukea kansalaisille tarpeellisen energian tuotamiseen uusilla ilmastoystävällisillä keinoilla? Voidaanko tähän äärimmäisen tärkeään hankkeeseen käyttää talous- ja rahapolitiikan moderneja sovellutuksia,  joiden mukaan keskuspankki - tässä tapauksesa EKP -  voi Komission linjausten pohjalta omilla päätöksillään ja kirjanpidolla rahoittaa näitä kiireellisiä ja  tarpeellisia hankkeita? Miten suhtaudutaan uusiin, hiilidioksiidipäästöjen kannalta erittäin kilpailukykyisiin pieniin ydinreaktoreihin, jotka ovat nykytekniikalla entistä turvallisempiua ja jotka voivat käyttää polttoaineenaan myös vanhojen ydinvoimaloiden jopa plutoniumpitoista ydinjätettä (der Spiegel  nr. 51/2019)?

Pitäminen kiinni erittäin kilpailukykyisen markkinan periaatteesta (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) EU:n ilmastopolitiikka tarkoittaisi rakentamista markkinaratkaisujen varaan.
Hiilivoimaloiden ja muiden päästöjä aiheuttavaan tekniikkaan perustuvien laitosten alasajoon pakotetut yksityiset energiantuottajat voisivat ilmeisesti vedota voimassaoleviin vapaakauppasopimuksiin ja vaatia niiden sisältämissä erityistuomioistuimissa valtioilta, siis veronmaksajilta,  huimia korvauksia menetetyistä, odotusarvoisesti vuosikymmeniksi arvioiduista tuloista. Tällaisista tapauksista on jo esimerkkejä ja ratkaisuja olemassa. Ilmastokysymyksiä tärkeämmäksi tekijäksi kansainvälisissä yrityksissä saattaa  noudts globaalin yhteiskuntavastuun sijasta yritysvastuu ja sen keskeinen motiivi, voiton tavoittelu.

Kansanvaltainen, demokraattinen ja hyvinvointivaltiota palveleva ratkaisu olisi uusien energiavoimaloiden rakentaminen demokraattisen valtion varaan - mutta juuri tämä vaihtoehto on Euroopan Unionin konsolidoiduissa peruskirjoissa nimenomaan estetty. Kielto on ehdoton eikä jäsenvaltio tai sen viranomainen saa perussopimuksen lojaalisuusperiaatteiden mukaan edes esittää tällaista kysymystä.

Vaatimuksen peruskirjojen avaamisesta voi esittää ainoastaan kansalaisyhteiskunta, joka järjestöjen ja kansalaisaktivismin muodossa hakee kestävää, tulevaisuuteen suuntautunutta ratkaisua. Kuitenkin esimerkiksi Saksassa tällaisia järjestöjä - esimerkkinä Saksan Attac - uhataan valtionavun ulkopuolelle sulkemisella, koska niitä pidetään väärällä tavalla poliittina toimijoina.

Alustavien suunnitelmien mukaan Euroopan Investointipankille on asetettu tärkeä tehtävä ilmastomuutoksen torjumisessa - on puhuttu jopa 1000 miljardin euron panostuksesta suhteellisen lyhyellä aikavälillä ilmastonsuojeluun hiilineutraaliin energiantuotantoon pääsemiseksi. Euroopan Investointipankki toimii kuitenkin EKP:n alaisuudessa ja noudattaa investointipolitiikassaan täsmälleen samoja peruskirjan sääntöjä kuin talouspolitiikasta vastaava komissio ja rahapolitiikkaa toteuttava EKP. Sopinee kysyä: miten käy kansanvaltaisen, parlamentaarisen valtion tässä hiilineutraalisuutta tavoittelevassa muodonmuutoksessa?

Saksa on hyvää vauhtia luopumassa ydinvoimasta ja siellä keskustelu uudentyyppisen, vihreää ajattelua voimakkaasti tukevan uuden ajan ydinteknologian käyttämisestä näyttää mahdottomalta. Komission ympäristöohjelma näyttää tässä asettuvan yksiselitteisesti Saksan omaksumalle kannalle samaan aikaan kun USA, Kanada ja Kiina satsaavat voimakkaasti pienten, sarjaan rakennettavien ydinenergiaa tuottavien, jopa ydinjätteitä polttoaineena käyttävien reaktoreiden kannalle. Jopa Suomessa tällaisia SMR-nimellä kulkevia hankkeita on vireillä. Niiden tuottama energia olisi hinnaltaan hyvin lähellä aurinko- ja tuulivoimalla tuotettua energiaa ja samoin lähes päästötöntä.

Viides valtiomahti?

Saksalainen der Spiegel aikakauslehti, yksi Saksan, Euroopan ja ehkä koko maailmankin arvostetuimmista viikottain ilmestyvistä yhteiskuntapoliittisesti suuntautuneista lehdistä kirjoittaa numerossaan 5/2019,  26.1. 2019 "viidennestä  voimasta", joka yhä selvemmin vaikuttaa markkinaehtoisen yhteiskunnan ja valtion muovautumiseen. Lehti, liberaalisen arvomaailman edustajaksi itsensä mieltävänä ei suhtaudu tähän mahtitekijään pelkästään myönteisesti, pikemminkin pelolla ja epävarmuudella. Puhuessaan tästä mahdista lehti käyttää kansivullaan siitä ilmaisua "Gewalt",  joka ei tarkoita pelkästään mahtia, vaan myös väkivaltaista voimatekijää.

Kysymys on konsulttitoiminnan kautta julkiseen yhteisöön, siis valtioon, kuntiin ja näiden alaisiin  laitoksiin tunkeutuvasta ulkopuolisesta asiantuntijavallasta. Usein nämä konsulttiyrityksen mielletään puolueettomiksi asiantuntijoiksi, jotka vain yhtäkkiä ilmestyvät neuvoineen ja erityisosaamisineen hallinnon strategisiin kokouksiin ja suunnittelutilaisuuksiin. Valtiota ja julkista sektoria karsastavassa uusliberaalissa yhteiskunnassa useimmiten on kysymys taloudellisesta ahdinkotilasta ja tarpeesta selvitä edessä olevien suurten tehtävien ja vähäisten voimavarojen välisestä ristiriitatilanteesta ulkopuolisen asiantuntijan avulla.

Kuten tiedetään, konsulttien ehdotukset tähtäävät säästöjen aikaansaamiseen hallinnossa ja hankkeiden toteutuksessa. Se merkitsee useimmiten tehottomaksi mielletyn julkisen hallinnon hoikentamista ja tehostamista. Juuri tässä vaiheessa astuu kuvaan mukaan "viides valtiomahti", julkisen hallinnon demokratian ja omaehtoisuuden kannalta väkivaltainen voimatekijä, jota jopa Saksan vanha valtapuolue CDU/CSU on alkanut huolestuneena epäilemään vallan  kaappaamisesta  kokonaan demokraattilselta valtiolta. Kysymys ei ole pelkästään neuvonnasta, vaan valtavia henkilöstömenetyksiä kokeneen valtion voimattomuudesta vastata edessä oleviin teknisiin ja srategisiin haasteisiin. Neuvonantajayrityksen eivät näytä tyytyvän pelkästään neuvontaan, vaan ovat valmiita myös "tukitoimiin", jotka pitkälle kehittyneiden telknologisten rakenteiden kohdalla merkitsevät vallan kaappaamista koko koneistosta aina strategista tehtävänasettelua myöten.

Konsulttiyritysten historia maailmalla on jo pitkä. Suurimmat niistä ovat aloittaneet toimintansa jo 1930-luvulla. Sellaiset nimet kuin mcKinsey&Company, Accenture, Deloitte tai Pwc hääräävät Saksan valtionhallinnon apuvoimina. Yksikään näistä kaikkein suurimmista ei ole alunperin saksalainen, vaan takana on suuria amerikkalaisia konsultti- ja neuvonantajajättiläisiä, joiden liikevaihto on yli 10 miljardia euroa. Toki saksalaisiakin konsulttiyrityksiä on mukana, mutta niiden toimintavolyymit ovat toistaiseksi huomattavasti pienempiä.

Konsultti- ja neuvontayritykset tulevat aluksi mukaan pienillä projekteilla. Yhteydet hallintoon on rakenettu kulissien takana.  Aina löytyy markkinahenkisten poliitikkojen ja virkamiesten  joukosta yhteistyöhaluisia toimijoita, jotka voitelukorvausta vastaan ovat valmiita esittelemään neuvonantajafirman strategisena ratkaisijana kysymyksissä, joissa maallikoista koostuvissa elimissä toimivat, demokraattisesti valitut edustajat kokevat itsensä osaamattomiksi ja siksi myös voimattomiksi. Ulkopuolinen apu näyttää usein tulevan demokraattisesti valituille päättäjille enemmän tai vähemmän yllätyksenä. Kun panokset ovat aluksi pieniä, neuvonantajafirma saa "jalkansa oven väliin" ja pääsee tekemään mullistavia ehdotuksiaan.

Miten homma etenee? Neuvonantajayritysten toimintafilosofia ei rajoitu ainoastaan annetun tehtävän hoitamiseen, vaan tiedon hankintaan koko ongelmakentästä ja yhä täsmällisempien ja erityisosaamista vaativien toimenpide-ehdotusten laatimiseen. Esimerkiksi Saksan puolustusvoimissa uusi teknologia, sen käyttöönotto ja päivittäminen, edellyttävät koko strategisen toimintakokonaisuuden ymmärtämistä ja hallintaa. Paitsi että tarvitaan oikeaa tekniikkaa, tarvitaan myös "softaa" joka vastaa hallinnonalan toimintatarpeita. Tässä yhteydessä neuvonantajayritys luo nahkansa ja tarjoaa myös tukitoimienpiteitä vaativan strategian ja sitä tukevan teknologian käyttöönottoon, varsinaiseen käyttämiseen ja aikaa myöten myös päivittämiseen.

Tällaista neuvonantajavallan kasvua on nähtävissä kaikilla hallinnonaloilla. Suurten ja vaativien tehtäväkokonaisuuksien hallinta vaatii yhä uusia suoritteita konsulttiyrityksiltä samalla kun nämä neuvoa-antavan toiminnan yhteydessä imevät  sienen tavoin  virkamieskunnalta ja poliittisilta päättäjiltä näiden tietotaidon ja osaamisen. Voimavaroista tyhjäksi puristettu julkinen hallinto ei kykene ilman neuvonantajia ja näiden yhä lisääntyviä toimintapanostuksia vastaamaan hankkeiden onnistumisesta. Alun pienet hankkeet kasvavat, hallinnon taloudesta ja toteutuksesta vastuussa oleva johto laajentaa ehdotettujen tarpeiden mukaan toimeksiantoja. Budjetteihin joudutaan varaamaan yhä suurempia summia tähän kalliiseen tukitoimintaan - niitä ei toteuteta  alkuunkaan vakituisen henkilökunnan palkkausta ja palvelusuhteen ehtoja koskevissa puitteissa. Näyttää siltä, että neuvontayritysten hankkeita piilotetaan mitä erilaisimpien nimikkeiden alle, koska päätöksentekokoneisto ei olisi valmis suoraan hyväksymään kallista - lähes kaikki voimavarat imevää - ulkopuolista "outsourcing"-toimintaa. Nimihän kertoo jo kaiken - kysymyksesä on "lähteen tyhjentäminen".

Baijerin CSU:n entinen pääministeri ja nykyisen koalitiohallituksen sisämininisteri Horst Seehofer on jo ilmaissut huolensa tästä kehityksestä. Ei voi olla demokratian kannalta oikein, että ministeriöiden tai muiden julkisten hallinnonalojen henkilökunta ei pysty vastaamaan hankkeiden toteutuksesta. Voimavaroista tyhjäksi hylsytetty hallinto on voimaton ja täysin ulkopuolisten toimijoiden armoilla. Neuvonantaja- ja tukiyritykset kokevat puolestaan toimintansa hyväksi businekseksi ja luovat sekä muodollisia että epämuodollisia kanavia käyttäen yhä tiiviimpiä, jopa perheyhteyksiä hyväksikäytttäviä kontaktipintoja johtaviin poliitikkoihin ja virkamiehiin.

Sen enempää Saksa kuin muutkaan euromaat eivät ole suojassa yritystoiminnan vahvalta tunkeutumiselta toteuttamaan demokraattiseksi rakenteeksi koetun valtion tehtäviä. Hyvässä vauhdissa olevat eurooppalaiset vapaakauppahankkeet ovat omiaan luomaan juridista pohjaa yritystoiminnan niskalenkille hyvinvointivaltion toimintojen hylsyttämiseksi ulkoisille toimijoille. Kun motiivina on mahdollisimman suuren voiton saaminen, alkuperäinen idea ylimääräisten ja tarpeettomien kustannusten välttämisestä katoaa kokonaan matkan varrella. Konsulttiyrityksen korvaukset toteutetusta toiminnasta saattavat der Spiegelin mukaan nousta moninkertaisiksi omaan toimintaan verrattuna.

Myönnettävä  toki on, että julkinen hallinto ei juurikaan korvaa innovatiivista osaamista ja on hidas liikkeissään suhteessa tarvittavaan muutokseen.  Ulkoistaminen johtaa pitkällä tähtäimellä  siihen,  että digiajan ja keinoälyn mukanaan tuomista uusista haasteista omalla vähäisellä henkilökunnalla ei ole aikaa eikä kompetenssia suoriutua

Henkilöstövähennykset ovat Saksassa johtaneet siihen, että hallinto ei kykene enää edes valvomaan neuvonantaja- ja tukiyritysten toimintaa ja laskutusta. Myös korruptiivisen toimintasuhteen mahdollisuus kasvaa yhä lisääntyvän ulkoistamisen kanssa.

Kysymys kuuluu: mitä pitäisi tehdä ulkoistamisen, tämän viidennen valtiomahdin etenemisen, julkisesti johdetun ja omalla henkilökunnalla toteutetun demokraattisen valtion ja julkisten tehtävien hoitamisen kanssa?

19.4. 2019
Seppo Tuovinen jakoi tämän blogitekstin #Tampereryhmälle"seuraavin saatesanoin:
"H.T.

Ilpo Rossi ja der Spiegel paljastavat Viidennen (V) Valtiomahdin salat erittäin
mielenkiintoisella tavalla, miten julkista sektoria pilkotaan ja ulkoistetaan häikäilemättömästi. Varmaan olemme nähneet, mitä Tampereellakin tapahtuu juuri nyt. Rakennusliikkeiden ja konsulttien valta kasvaa. Demokratia on mielestäni koetteilla ja suuressa vaarassa niin kunnissa kuin valtion hallinnossa. Saksan esimerkki, josta DER Spiegel kirjoittaa, on kyllä pysäyttävä. ( Liite)

"Tällaista neuvonantajavallan kasvua on nähtävissä kaikilla hallinnonaloilla. Suurten ja vaativien tehtäväkokonaisuuksien hallinta vaatii yhä uusia suoritteita konsulttiyrityksiltä samalla kun nämä neuvoa-antavan toiminnan yhteydessä imevät  sienen tavoin  virkamieskunnalta ja poliittisilta päättäjiltä näiden tietotaidon ja osaamisen. Voimavaroista tyhjäksi puristettu julkinen hallinto ei kykene ilman neuvonantajia ja näiden yhä lisääntyviä toimintapanostuksia vastaamaan hankkeiden onnistumisesta."

"Alun pienet hankkeet kasvavat, hallinnon taloudesta ja toteutuksesta vastuussa oleva johto laajentaa ehdotettujen tarpeiden mukaan toimeksiantoja. Budjetteihin joudutaan varaamaan yhä suurempia summia tähän kalliiseen tukitoimintaan - niitä ei toteuteta  alkuunkaan vakituisen henkilökunnan palkkausta ja palvelusuhteen ehtoja koskevissa puitteissa. Näyttää siltä, että neuvontayritysten hankkeita piilotetaan mitä erilaisimpien nimikkeiden alle, koska päätöksentekokoneisto ei olisi valmis suoraan hyväksymään kallista - lähes kaikki voimavarat imevää - ulkopuolista "outsourcing"-toimintaa. Nimihän kertoo jo kaiken - kysymyksessä on "lähteen tyhjentäminen"."

Henkilöstövähennykset ovat Saksassa johtaneet siihen, että hallinto ei kykene enää edes valvomaan neuvonantaja- ja tukiyritysten toimintaa ja laskutusta. Myös korruptiivisen toimintasuhteen mahdollisuus kasvaa yhä lisääntyvän ulkoistamisen kanssa.

Kysymys kuuluu: mitä pitäisi tehdä ulkoistamisen, tämän viidennen valtiomahdin etenemisen, julkisesti johdetun ja omalla henkilökunnalla toteutetun demokraattisen valtion ja julkisten tehtävien hoitamisen kanssa?

Juuri nyt tarvitsemme aatteellisesti vahvoja hyvinvointivaltioon sitoutuneita asiantuntijoita, kun SDP valmistautuu mahdollisiin hallitusneuvotteluihin.Voisiko joku kysyä esimerkiksi hallitusohjelmaa valmistevaan asiantuntijaryhmään Lauri Holappaa tai Tuomas Kurttilaa Lauri Finerin kaveriksi? Vanhemmasta asiantuntijakaartista suosittelisin kuultavaksi professori Matti Tuomalaa, Jukka Kekkosta ja uutta kansanedustajaamme Aki Lindeniä. Jokaista omalta sektoriltaan."

Ilpo Rossi vastasi:
Koska asia näyttää kiinnostavan, vastaan tässä parilla kommentilla kahdesta muusta jutusta samaisessa Spiegelissä.
1) Saksan Liittotasavalta on myynyt lähi-itään huomattavia määriä aseita, alkaen puolustuksellisista turvarakenteista aina panssarivaunuihin ja Saudi-Arabialle valmistettuihin  taisteluhävittäjiin saaka. Saksalaisia keltaiseksi maalattuja panssarivaunuja on silloin tällöin näkynyt lähi-idän taistelukuvissa. Saudi-Arabia tuhoaa parastakin aikaa naapurtimaataan Jemeniä materiaalisella ja sotilaallisella ylivoimallaan. Kun uusi Saudi-Arabian hallitsija on osoittautumassa Istanbulissa Saudi-Arabian lähetystössä murhatun, Saudi-Arabian uuteen johtoon kriittisesti suhtautuneen lehtimiehen Kashoggin  murhamääräyksen antajaksi, on Saksa pysäyttänyt jo valmiiksi tilattujen kahden taisteluhävittäjän toimittamisen Saudi-Arabiaan. Koneiden rakentaja Rhein-Metall ei ole saanut siis maksua kyseisestä lentokonetoimituksesta ja siksi se painostaa hallitusta lähettämään koneet Saudi-Arabiaan. Lentokonevalmistaja on huolissaan myös tulevasa työllisyydestä ja omasta taloudellisesta tilanteestaan ja edellyttää yhdessä CDU:n kanssa sotamateriaalitoimitusten jatkamista. Yritys on siis vahvasti puuttumassa Saksan valtion ulkopoliittiseen ja sotilaallistaloudelliseen strategiaan. Ulkomisnisteri Heiko Maas (SPD) yrittää saada sodan Arabian niemimaalla loppumaan ja sitä kautta asian pois päiväjärjestyksestä.
2) Hollantilainen miljardööri on kahden kolmen peiteyrityksen kautta antanut taloudellista tukea Berliinin CDU:lle ja suunnittelee samaan aikaan kokonaisen uuden kaupunginosan rakentamista Berliinin liepeille. Puoluelaki kieltää tällaisen tuen liittovaltiotasolla, mutta ei sano mitään paikallisesta taloudelliseta tukemisesta. Yritysryppään takana oleva hollantilainen miljardööri puolustautuu toteamalla että hänen yritysryppäänsä tukee monia muitakin puolueita - summista ja tarkotusperistä ei puhuta mitään. Kysymys on tuhansista asunnoista ja itseasiassa koko uuden kaupunginosan arkkitehtuurista. Tässä yritystoiminta on luomassa kaupunkikuvaa. Berliinin SPD on yrittänyt pysäyttää hankkeen kiireelliseksi julistamisen. Normaalin etenemisjärjestyksen väitetään aiheutavan yrittäjämiljardöörille suuria taloudellisia menetyksiä.

Nämä ja monet paikalliset esimerkit meilläkin puhuvat konsulttien ja yritysten kiihkeästä - ylikansallisesta - halusta tulla tyhjentämään julkisia rahoituslähteitä ja tämä on  niiden pitkän tähtäimen strateginen tavoite. Huoleton suhtautuminen Kokoomuksen tapaan yritystoiminnan ja julkisen hallinnon asettamisesta kilpailutuksessa "samalle viivalle" tarkoittaa todellisuudessa julkisen sektorin  tyhjentämistä aluksi henkilökunnasta ja sen jälkeen kaiken tietotaidon imemistä strategiseksi voimavaraksi sekä yritystoiminnan kehittämiseksi ja laajentamiseksi maksimiin. Neuvonantop ja suositukset muuttuvat hankkeiden tukemiseksi ja - kun kaikki tietotaito on saatu käsiin - viidenneksi, omilla motiiveillaan toimivaksi "viidenneksi valtiomahdiksi".
Ilpo Rossi

Tilaaja vastaa

TV 1:n 12.5. 2018 Ykkösaamun haastattelussa pj. Antti Rinne toi nyt selvästi esiin sen, että EKP:n määrällinen elvytys on ilmeisesti ollut ratkaisevassa asemassa hallituksen talouspolitiikan menestymisessä. Jos määrällistä elvytystä voitaisiin Euroopan Unionissa suunnata suoraan myöskin jäsenvaltioiden suurin infrastruktuuri- ja palveluidenkehittämishankkeisiin, syntyisi sellaista dynaamista voimaa, jota juuri sosialidemokraattinen yhteiskuntapolitiikka voi parhaimmillaan tarjota. Tällaisen yhteiskuntaelvytyksen Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus sulkee toistaiseksi mahdollisuutena pois, markkinoiden tukemisen määrällisen elvyttämisen muodossa ja kilpailun vääristämisen uhallakaan ei. Rinteen valinnat olivat yhteiskuntapolitiikan suhteen oikeansuuntaisia ja maltillisia, joten siinä suhteessa politiikka on kohdallaan ja sitä tuetaan kaikin käytettävissä olevin mokomin. Sosialidemokraattinen eurooppapolitiikka uinuu toistaiseksi valtiollisen reaalipolitiikan kehdossa. Toivotaan että herääminen tapahtuu ennenkuin vähäeleinen Kiina näyttää dragoonisen voimansa...

Pj. Rinne puhui myös tilaaja-tuottajamallista SOTE-kysymyksen yhteydessä - ja periaatteessa tietenkin sen aiheuttamista ongelmista yleisemminkin. Tilaaja-tuottajamalli on se avainratkaisu, johon kilpailuttaminen perustuu. Ongelmat kilpailuttamisessa ovat laajati tunnettuja. Sen soveltaminen vaatii mitä suurinta tarkkuutta ja lisäksi suuren määrn asiantuntemista. Virheitä ja puutteita sattuu jatkuvasti. Tämä ongelmakenttä on kytköksissä sekä demokratian toteutumiseen että juridisiin vastuukysymyksiin.

Tilaajan ja tuottajan erottamisessa - tämä taitaa kuulua EU:n kaupallisiin ydinperiaatteisiin - toimintaketju katkaistaan hallinnollisesti avoimeen julkiseen ja vastaavasti ulkopuolisilta kilpailusyistä suljettuun yksityiseen toiminta-alueeseen. Palkat, palvelusten hinnat ja koko toteutusorganisaatio rajataan rahoittajan, julkisen sektorin ulottumattomiin. Onnistuuko näin suuri periaatteellinen toimintatavan valinta - itseasiassa muutos suhteessa Unionin käytäntöihin, muodostaa EU:n oloissa suuren periaatteellisen taistelutantereen. Ilmeistä on että sosialidemokratia joutuu tässä asiassa käymään taistelua Euroopan Unionin peruskirjojen ja konsolidoidun peruskirjan soveltamisen tasolla. Kysymys on motiiveista ja niiden eheydestä,  vastuullisuudesta ja integriteetistä.


Kysymys on välittömästi kytköksissä käsitykseemme demokratiasta, osallistamisesta ja mahdollisuudesta kantaa täysipainoisesti vastuuta siitä mitä päätämme. Vastuu tehtävän onnistumisesta ei siirry tilaajalta tuottajalle palvelun suirittajaa valittaessa. Julkisen oamana työnä toteutetttu palvelu on koko ajan kansanvaltaisen hallinnon tarkasteltavana ja tarvittaessa myös korjattavana.

Vähäinen ei ole myöskään korruption vaara kilpailua toteutettaessa. Melkein kaikissa suurissa hankkeissa paljastuu tavan takaa meilläkin välistävetoja, joilla hankkeeseen osallistuneet ovat ottaneet lahjuksia vastaan. Kustannuslaskelmatkaan eivät ole pitäneet ja kesken toteutuksen tilaaja on joutunut ottamaan lisävastuuta rahoituksesta. Julkinen sektori on toiminut meillä kansainvälisestikin mitaten kustannustehokkaasti eikä korruptio ole sen piirissä muodostunut omana työnä toteutettuna ollenkaan niin suureksi kuin mitä tilaaja-tuottajamallissa on tapahtunut.


Kuka siis kantaa vastuun kilpailuttamisen ja tilauksen onnistumisesta ja sen vastaamisesta pyydetyn palvelun toteuttamista?

Henri Mure toteaa Tampereen yliopistossa vuonna 2012 valmistuneessa pro-gradu-tutkimuksessaan, että kokonaisvastuun kantajaksi tutkimuksessa osoittautui tilaaja. Kaikki tutkimuskaupungeissa haastatellut henkilöt totesivat tilaajan kantavan vastuun palveluprosessin lopputuloksista.

Frankfurtin koulun eliniäkseen valitun sosiaalipsykologian laitoksen johtajan Erich Frommin ajatus sopii mitä parhaiten tässä yhteydessä pohdiskeltavaksi:
:
"Vain jos ihminen hallitsee yhteiskuntaa ja alistaa talouskoneiston inhimillisen onnen sanelemien tarkoitusperien käyttöön ja vain jos hän aktiivisesti ottaa osaa yhteiskunnalliseen prosessiin, hän selviytyy siitä mikä nyt ajaa hänet toivottomuuteen - yksinäisyydestään ja voimattomuudentunteestaan. Ihminen ei nykyisin hyvinvointivaltiossa enää kärsi niin paljon köyhyydestä kuin hän kärsii siitä että hänestä on tullut automaatti ja vähäinen hammas suuressa hammaspyörästössä ja että hänen elämänsä on muuttunut tyhjäksi ja merkityksettömäksi. Erilaisten autoritääristen järjestelmien voittaminen on mahdollinen vain jos demokratia ei peräänny vaan hyökkää ja etenee jatkaen sen toteutumista mikä on ollut tarkoituksena niiden mielissä, jotka kautta viimeksi kuluneiden vuosisatojen ovat taistelleet vapauden puolesta. Demokratia voittaa nihilistiset voimat vain jos se pystyy saamaan ihmisiin uskon, joka on vahvin mihin ihmismieli kykenee, uskon elämään ja sellaiseen vapauteen joka on yksilöllisen minän toiminnallista ja omaehtoista toteuttamista."
(Erich Fromm kirjassa "Vaarallinen vapaus", Helsinki 1962)

Kolme iloista rosvoa

"Hiljaa, hiljaa hiivitään me metropolin yössä, on kansa kaikki pötköllään vain rosvot raataa työssä... Nämä Kardemummaan sijoittuvan lastennäytelmän tunnuslaulun alkusanat vähän sovellettuna sopivat aika hyvin siihen tyyliin, jolla "Liike Nyt!" (linkkiä ei voinut ladata) näyttää lähteneen liikkeelle.

Pienissä piireissä kohdattiin, puhuttiin, suunniteltiin ja perustettiin. Liikkeillä on nytkin kuten ennenkin tietty sosiaalipsykologinen tausta. Työväenliikkeen kohdalla se oli taloudellinen epäoikeudenmukaisuus, eriarvoisuuden kasvu ja alistetun luokan tarve vapautua ja päästä  toteuttamaan itseään. Vallassa olleilla luokilla se perustui turvalliseksi katsotun ja arvostusta luovan omistamisen lisäämiseen. Se edellytti työn tekoa ja teettämistä hinnalla, josta jäi lisäarvoa, ylijäämää, voittoa työvoiman palkkaajan käteen. Maaomaisuus, kiinteistöt, rakennukset, käteinen raha, arvpoperit  ja viimeaikoiina myös laskennalliset odotusarvot muodostuivat täksi palkatun työvoiman avulla koottavaksi pääomaksi. Tässä onkin onnistuttu niin hyvin, että kolmannen vuosituhannen ensimmäisen sadan vuoden loppupuolella taloustieteilijä Pikettyn mukaan pari prosenttia ihmiskunnasta omistaa kaiken.

"Liike Nyt!" ry:n keskeisillä perustajilla ei taida henkilökohtaisesti olla rahasta puutetta, joten se ei näytä sopivan ensisijaiseksi motiiviksi liikkeen perustamiselle. Ei sovi myöskään kielellinen eikä kansallinen eristäytyminen - perustajat ovat kaikki myös kansainvälisesti osaavia ja näyttöjäkin löytyy. Osaamista ja nerokkuuttakin perustajilla on omasta takaa: Harkimo on menestyvä liikemies, Jungner laittoi liikkeelle YLE:n organisoitumisen internettiin ja uusien katselulaitteiden myriaadiin, Enbuske on menestynyt rohkeana, röyhkeänäkin liberaalina joka rikkoo rajoja ja ulottuu uusille alueille. Kolmen iloisen rosvon vertaus sopinee siinä mielessä perustajiin, että kaikki ovat osaavia opportunisteja, jotka ottavat tilaisuudesta vaarin ja ehkä muutakin, kun sellainen tarjoutuu. Kyllä tällaisesta paketista jotakin syntyy, varsinkin kun vanhat poliittiset voimat jättävät tilaisuuksia Harkimon mukaan miljoonittain käyttämättä.

Ei siis ole syytä  kiistää  hankkeen käynnistäjien produktiivista voimaa ja mahdollisuuksia onnistua. Mutta heidän luonteenpiirteistöihinsä liittyy myös sellaista, joka saattaa muodostua itse Liike.nyt menestyksen esteeksi. Luonne ja luonteenpiirteistö eivät ole kirjoituspöydän laatikosta vedettäviä ja käyttöön otettavia ominaisuuksia, koska se on aivan keskeistä ihmisen ja yhteisön turvallisuudelle - sanoo myös Jungnerin esikuvakseen mainitsena sosiaalipsykologi Erich Fromm. Luonteenpiirteistö on sekä hyvässä että pahassa yksi kaikkein vaikeimmin muutettavia, pysyviä inhimillisiä ominaisuuksia. Uskoon tuleminen, totaalinen pettyminen tai pitkä ennakkoluuloton kasvuprosessi voi tarjota mahdollisuuden muutokseen. Olisiko Liike.nyt perustajissa tällaista havaittavissa?

Osallistamisen ja osallistumisen luonteeseen liittyy paitsi ihmisten mukaansaaminen, myös mukaantulijan luontainen pyrkimys aktivoitua, hakea yhteisyyttä ja yhteistoimintaa ja päästä omalta osaltaan myös vastuunottoon. Tässä maan edistyksellisimmätkin voimat ovat kautta linjan olleet enemmän pysäyttäjiä kuin voimaannuttajia ja siksi uusille foorumeillle on ilman muuta tarvetta.

Harkimo on liikemies ja kilpailija henkeen ja vereen. Liike-elämässä joutuu pysäyttämään, lamauttamaan ja jopa murskaamaan muita kilpailijoita menestyäkseen. On voinut havaitan Harkimon hänen televisioesiintymistensäkin perusteella korostaneen myös itsessään näitä persoonallisuuden piirteitä. Kilpailu sellaisenaan merkitsee tarjoilemista itselle ensin ja vastapuolen jättämistä näppejään nuolemaan. Tämä lähestymistapa ei tue heikointa lenkkiä, jonka mahdollisuuksia myös pitäisi politiikan kovassa väännössä hopealle tai kokonaan marginaaliin jääneiden osalta pyrkiä parantamaan. Uskon tämän olevan myös "Liike Nyt!"  yhteisön tavoitteena.

Ei pidä tietenkään kokonaan kiistää sitä, etteikö ihminen voi tulla synnintuntoon ja alkaa miettiä elämänasennettaan ja omaa toimimntaansa kokonaan toisessa valossa. Harkimo puhuu ympäristönsuojelusta ja tarpeestä jättää tässä suhteessa oman sukupolvensa osalta hyvä perintö pojilleen ja tulevalle sukupolvelle laajemminkin. Harkimon omilla asenteilla ympäristönsuojelussa onkin edessä  kokonaan uudenlainen, henkisesti kumouksellinen maapallonympäripurjehdus. Jotakin uutta, suureen yhteiseen tasapainoon pyrkivää pitäisi nousta esiin, jotta tämä sinänsä lämmin suhde jälkipolviin saisi konkreettista sisältöä. Mainittakoon, että tänään on myös kansainvälinen maan päivä.

Kevät tulee ja sammakotkin pullistelevat näyttääkseen mahtiaan ja suvunjatkamiskykyään osoittaakseeen olevansa parhaita kumppaneita kutulammikon Liike Nyt! yhteisössä. Narsismi, omahyväisyys, pullistelu omistuksilla, autoilla tai seurustelutaidoilla ovat voimavaroja nekin, mutta yhtyneenä kilpailuun ja paikan tavoitteluun auringossa taakse saattaa jäädä rumaa jälkeä siinäkin. Kolmen iloisen rosvon kohdalla tarvitaan uusia, aikaisemmasta poikkeavia näyttöjä jotta autenttisuutta toimintaan syntyy.

Vastuullisuus ja eheys ovat menettely- ja toimintatapojen kirjoa laajasti käyttävlle liikkeelle välttämätöntä sekin. Se tarkoittaa suhdetta kanssaihmisiin, kykyyn omistautua ja toimia eheästi niin suhteessa läheisiin kuin niihin toistaiseksi tuntemattomiin, jotka haluaisivat omalla panoksellaan rakentaa yhteistä tulevaisuutta "Liike Nyt!" eisön piirissä. Se tiedetään, että normaalissa järjestöelämässä juuri tällaiset seikat johtavat ihmiisä suuriin ja jopa peruuttamattomiin ristiriitoihin - silloinkin, kun julkisuudessa ei ole mitään erityistä näytttöä pirstovista, epäproduktiivisista luonteenpiirteistä. Kun keskeisinä voimina ovat usko omaan ylivoimaiseen osaamineseen, henkilökohtainen pullistelu, ahnehtiminen ja narsistinen näyttämisen halu, lähtökohdat liikkeen menestymiselle eivät näytä pidemmän päälle kovin kaksisilta.

Kolmen iloisen rosvon tunnuslaulu Kardemumman yössä jatkuu: "Jos pakko on niin ryöstetään, mut' tarpeetont'  ei ensinkään, siis tiukkaakin, tiukkaakin tiukekemmin nyt Kasper, jesper ja Joonatan..."

Metsä ja puut

Vuoden 2018 budjettikäsittelyissä vuorossa olivat eduskunnan oppositiopuolueiden varjobudjetit. Näitä käsiteltiin eilen 14.11. 2017 Eduskunnan täysistunnossa, joka televisioitiin. Kansalaisilla oli täten mahdollisuus seurata vaihtoehtoisten budjettien esittelyitä ja arvioida niitä suhteessa hallituksen linjaan.

Oppositiopuolueet esittelivät kukin koko joukon vaihtoehtoisia ajatuksia budjettikehykseen, joilla sinänsä olisi tasapainoittava vaikutus. Hallituksen kilpailukykyohjelma iskee rajusti ja pitkäaikaisesti kaikkein puolustuskyvyttömimmässä asemassa olevien elämäntilanteeseen. Tämä koskee joko rahalliseti tai rakenteellisesti kaikkia ikäryhmiä lapsista vanhuksiin, opiskelijoita, työttömiä ja erilaisia prekariaattiryhmiä unohtamatta.

Keskustelussa kävi selväksi, että hallitus ei aio antaa  tippaakaan periksi sovituista kilpailukykyvyn parantamiseen tähtäävistä toimistaa. Päinvastoin, oppositiota moitittiin verojen korottamisvaatimuksista, yritystoiminnan ja yrittäjien rokottamisesta  ja vastuuttomuudesta suhteessa yrityselämän voimistamiseen ja sitä kautta tapahtuvaan uusien työpaikkojen luomiseen.

Valtionvarainministerin kielenkäyttö oli kovasanaista ja uhmaavaa suhteessa opposition esityksiin. Taloudessa näyttäisi menevän hyvin vaikka ostovoima ei suurilla kansalaisryhmillä olekaan kasvamassa. Nousukautta kuitenkin eletään. Tosin kovin yksipuolista ja tässä mielessä siipirikkoista kasvu ja sen jakautuminen näyttää olevan. Mihin valtionvarainministerin ja Kokoomuksen vakuuttuneisuus poliittisen suunnan oikeutuksesta perustuu?

Yksityiskohtiin menevien muutosesitysten rinnalla keskustelusta jäi  puuttumaan yksi suuri - ja todennäköisesti hallituksen  ideologisen lihastenpullistelun oikeuttava - näkökohta. Menossa on nimittäin valtava Euroopan Keskuspankin määrällisen elvytyksen ohjelma, joka on ollut voimassa lähes täsmälleen yhtä kauan kuin mitä talouden piristymistä on ollut havaittavissa. Kuudensadan miljoonan kuukausittainen potti, joka syntyy pääosin valtion velkakirjojen myynnistä pankkien kautta edelleen Euroopan Keskuspankin taseeseen luo huimasti liikkumavaraa. Uusia velkakirjalainoja ei tarvitse laskea yhtä paljoa liikkeelle ja siitä huolimatta jää miljardeja käytettäväksi niihin tarkoituksiin, joita markkinayhteisön päätökset ja säännöt sallivat niitä käyttää. Tätä läpivirtausta oppositio ei näytä huomaavan eikä ymmärtävän.

Meillä telakkateollisuus on juuri saanut lainoja ja takuita Finnveran kautta 2,5 miljardin edestä. Uusia yrittäjiä tuetaan myös miljoonapotilla. Nämä ovat sellaisia kohteita, joihin tällä kertaa voidaan määrällisen elvytyksen euroja sijoittaa. Tarkkana täytyy kuitenkin olla, koska toisaalta kilpailun vääristymisteen johtavat valtion tuet ovat jyrkästi kiellettyjä ja sanktioituja. Nyt on löytynyt muutama alue joissa näitä määrällisen elvytyksen vapauttamia euroja voidaan käyttää. Paratiisilaivat käyvät maailmalla kaupaksi hyvin ja meillä niiden rakentaminen tapahtuu laadukkaalla ja hintatasoltaan kohtuullisella tasolla. Kilpailijat Euroopassa eivät tähän pysty - siinä näkyy palkkamaltin lisäksi monia koulutukseen, kansanluonteeseen ja korruptoitumattomaan elämäntapaan liittyviä aineksia.

Voisi lyhyesti todeta, että määrällisen elvytyksen vapauttama piristysruiske näkyy selvästi Suomen taloudessa. Muutoin yritykset ovat olleet äärimäisen varovaisia investoinneissaan. Peliteollisuutta ja metsäteollisuuden uutta, biojalostuksen tukien varaan perustuvaa nousua lukuunottamatta sydän-Suomen keskuksissa on edelleen hyvin hiljaista. Ostovoima ei ole kasvanut, kulutuskysyntä mataa ja laaja liikkeellelähtö näyttää antavan edelleen odottaa itseään.

Sosiaalisen ja terveyteen, koulutukseen ja julkisen sektorin arvokkaaseen työhön rahaa ei ole käytettävissä. Siellä odottavat suuret leikkaukset ja säästötoimenpiteet, jotka murentavat uskoa hyvinvointivaltion perustaan. Juuri koettu Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin suuri yksityistämishanke varaslähtönä ennen SOTEn liikkeellelähtöä on yksi oire tästä huolestuttavasta tilanteesta.

Määrällisen elvytyksen suuri  - myöskin rakenteita vääristävä ja tuloeroja polarisoiva - vaikutus jäivät vaihtoehtobudjettikeskustelusta puuttumaan. Puhuttiin puista mutta metsää ei nähty. Suomi elää jo nyt täysin Euroopan Unionin, sen lainsäädännön ja poliittisen - myös rahapoliittisen ohjauksen - vaikutuksessa. Rahaa on käytettävissä markkinoiden elvyttämiseen enemmän kuin lääkäri määrä, mutta julkisiin rakenteisiin ja  meillä perustuslain takaamaan kansan perusturvallisuuteen ei senttiäkään. Se on Euroopan Unionin ja keskuspankinperuskirjoissa kielletty ulottuvuus. Tässä suhteessa nykymuotoiset eurooppalaiset rakenteet jättävät pohjoismaisen hyvinvointivaltion tuuliajolle - ja iskevät rajusti ja autoritaarisesti korvalle eurooppalaista sosialidemokratiaa ja ylipäätään vasemmistolaista lähestymistapaa .

Keinot Euroopan Unionin politiikan muuttamisen ovat ainakin toistaiseksi heiveröisiä ja pelisääntöjä noudatettaessa poissuljettuja, mahdottomia. Saattaa kuitenkin käydä niin, että Euroopan Unionin jäsenmaissa tästä yksipuolisuudesta kasvavat ja kärjistyvät kriisit pakottavat Unionin keskustelemaan myös markkinayhteisön bioksessa olevasta vääristymästä. Tuleeko tulevaisuudessa muutoksia - se riippuu markkinaliberalismia ajavien voimien etiikasta ja mahdollisesti vielä sivistyneistän sydämessä elävästä yhteiskunnallisesta humaanisuudesta. Demokraattisin keinoin ei ratkaisua ole muutoin saavutettavissa.

Eurooppalaisella sosialidemokratialla ei ole mitään syytä suostua syvenevään integraatioon ja federalistisen eurooppalaiseen "valtioon", jos perustassa olevaa valuvikaa ei korjata. Sama koskee myös eurooppalaista yhteistä asevarustelua - aiotaanko yhteinen puolustus  nostaa yövartijavaltion hengessä sosiaalisen ulottuvuuden edelle? Vaihtoehtobudjettikeskustelussa se näkyy sinänsä kannatettavina yksittäisinä korjausehdotuksina. Puiden ohella pitäisi nähdä myös metsä, taustassa oleva ja kaikkeen vaikuttava rakenne. Valtionvarainministerin elekielessä näkyi tietoisuus tästä määrällisen elvytyksen tarjoamasta aseesta oppositiota vastaan. Arvattavista syistä hän ei ryhtynyt avaamaan taustalla vaikuttavaa voimakenttää. Oppositiolla ei ole ollut kiinnostusta ja halua nähdä metsää puilta. Se näkyy voimattomuutena oppositiopolitiikassa.

SOTE-laiva kulkee kallellaan

Yksityistämistä ja kaupallistamista tukevan, Kokoomuksen vaatiman pakollisen vapaan valinnan ja Keskustapuolueen poliittisista valtasyistä ajaman, uuden hallinnon tason luominen maakuntamallin muodossa, suuressa sosiaali- ja terveyspoliittisessa uudistuksessa (SOTE) on vielä kolmaskin ulottuuus, joka tuntuu hatusta vetäistyltä ja yksityisestä intressistä lähtevältä tavoitteelta. SOTE-ratkaisun yhteydessä pitäisi säästää kolme miljardia. Tätä ei vaadita budjettia heti leikkaamalla, vaan kasvua hillitsemällä siitä laskennallisesta perustasta joka on sisällytetty pitkän tähtäimen ohjelmiin.

En puutu tässä itse rahasummaan, vaan säästötavoitteen periaatteelliseen lähtökohtaan ja sen aiheuttamiin seuraamuksiin. Säästämisellä on tavallaan kahdet kasvot, joiden arvolähtökohta on erilainen ja joka SOTE-uudistuksen yhteydessä näyttää jääneen avaamatta.

Kun puhutaan julkisesta säästämisestä yksityisen intressin lähtökohdista, säästäminen tarkoittaa yhteisten kulujen vähentämistä, karsimista minimiin, jotta yksityinen kulutus ja rahankäyttö voitaisiin tältäkin osin maksimoida. Kun taas säästämisestä puhutaan yhteisen edun lähtökohdista, merkitsee säästäminen voimavarojen kokoamista ja kasvattamista yhteisten hankkeiden toteuttamiseksi, uusien, SOTEsta puhuttaessa yhteistä hyvinvointia, sosiaalista turvallisuutta lisäävien, uutta teknologiaa ja keksintöjä kokonaisvaltaisesti soveltavien ratkaisujen löytämiseksi. Kysymys on yhteisöllisistä, uutta voimaa ja dynamiikkaa luovista ratkaisuista.

Säästötavoitteen motiivin ymmärtämisellä ja valitsemisella on tietenkin radikaaleja seurauksia itse järjestelmän kehittämisen kannalta. Jos motiivina on – kuten nyt näyttää olevan – yksityiseen intressiin perustuvan säästämistavoitteen sisällyttäminen SOTE-uudistukseen, merkitsee se julkisen sektorin kehittämisen kannalta jatkuvaa kustannusten vähentämispainetta. Toiminnot, kuten investoinit, palvelurakenteet ja hoitotoimenpiteet rajataan vähimpään mahdolliseen. Uudet tekniset, kustannuksia aiheuttavat innovaatiot eivät pääse näyttämään mahdollisuuksiaan, jos ”väärä säästäminen” jatkuvasti rajaa ne käyttöönottamisen ulkopuolelle. Sopeutumisella ja ”älykkäillä ratkaisuilla” on taipumus tulla kuvaan vasta sitten kun vahinko on jo tapahtunut. Julkisen sektorin maine jäykkänä, uudistusvastaisena, kielteisiä ja torjuvia vastauksia antavana nousee uuteen potenssiin. Samalla tulee todistettua luonteeltaan ”sosialististen”, kansanvaltaiseen päätöksentekoon perustuvien toimintatapojen jälkijättöisyys ja avuttomuus ratkaisumallien tarjoajana.

Nyt näyttää siltä että SOTEn soveltamiseen tuleva palveluseteli ei olisikaan määräsummainen rahallinen etu, vaan oikeus käyttää joko julkista tai yksityistä palvelulaitosta sosiaalisen tai terveydellisen palvelun saamisen hyväksyttävänä todisteena. Jos avoin shekki on tältä osin yksityisten palveluntarjoajien käytettävissä, merkitsee se palvelujen ja toimintojen istuttamista hoitotoimenpiteisiin tavalla, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Tänä syksynä tehdyt, perustuslakikomitean vaatimat korjaukset ovat jossakin määrin lieventäneet tätä avoimen rahavirran mahdollisuutta, mutta kokonaan murtuvaa patoa ei ole missään tapauksessa tukittu. Yksityinen puoli haluaa tietenkin käyttää kaikkia kuhunkin hoito- tai palvelutoimenpiteeseen liittyviä mahdollisuuksia. Asiakkaan, kansalaisen kannalta tällä on suuri laadullinen merkitys toimenpiteitä tehtäessä. Itsellänikin on tästä jo esimerkkejä palveluseteliä käytettäessä hammashoidon ja viimeksi kuulolaitteiden hankkimisen yhteydessä. Avoin shekki yksityiselle palveluntarjoajalle näkyy laadukkaana ja monipuolisena hoitona ja palveluna. Tämä on seikka, joka puolustaa vahvasti sekajärjestelmää tässä suuressa uudistuksessa.

Kuinka julkisellla puolella voitaisiin SOTE-ratkaisuun liittää uusien innovaatioiden dynamiikkaa? Pelkkä säästötavoite rajaa SOTEen liittyvän näköalan kapeaksi ja lyhytnäköiseksi ja vailla kehittämismahdollisuuksia olevaksi byrokraattiseksi suoritukseksi. Yksi mahdollisuus olisi varata koko ajan tietty prosentuaalinen osuus sosiaali-ja terveydenhoidon rahoituksesta infrastruktuurin ja teknisen laatutason ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Julkisen ja yksityisen palvelutuotannon tulee laatutasoltaan olla jatkuvasti vertailtavissa myös hinnaltaan – ja siten, että julkinen puoli saa suoritetta kohden saman resurssitason kuin yksityinen sektori.

Säästäminen ei yhteisölliseltä kannalta saa merkitä voimavarojen vähentämistä vaan kartuttamista. Tässä mielessä hallitusohjelmaan sisälltetty säästötavoite osoittaa painopisteen asettuneen yksityisen intressin korostamiselle tämän suuren ja kansantaloudellisesti merkittävän uudistuksen yhteydessä. Sosiaali- ja terveydenhoitotoimi kestävät hyvin korkeammankin kustannustason ja etenkin silloin, kun tavoitteena kansan kuntouttaminen elämään täysillä, niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.

Kuulen jo mielessäni vastaväitteitä, jotka perustuvat resurssien vähäisyyteen, julkisen sektorin velkaantumiseen, velkojen jättämisen tulevien sukupolvien hoidettavaksi. Samalla juuri marraskuun ensimmäisellä viikolla 2017 on kuultu 2,5 miljardin tuen antamisesta Finnveran toimesta Suomen telakkateollisuudelle. Hur det är möjligt? Kuinka se on mahdollista? What is going on?

Olenvtoisaalla blogipäivityksissäni kirjoittanut paljonkin EuroopanUnionin ja Euroopan Keskuspankin talous- ja rahapolitiikanmarkkinasuuntautumisesta, yksipuolisuudesta ja siipirikkoisesta suhtautumisesta juuri rahapolitiikassa yhteisiin kansanvaltaisiin rakenteisiin. Finnveran markkinatukien ja SOTEn yksityisen intresssiin perustuvien ratkaisujen asettaminen rinnakkain pitäisi herättää jo peruskoulunkin yhteiskunnallisella oppimäärällä huomaamaan , että yhteinen laiva kulkee pahasti kallellaan. Elinkeinoelämän Valtuuskuntakin on hiljaa kuin valtiosihteeri Audin takakontissa. Valtionvarainministeriö ei kerro sanallakaan siitä, mistä moiset rahat löytyvät. Euroopan Keskuspankin määrällinen elvytys vaikuttaa, mutta julkinen sektori siitä ei kostu kuin välillisesti.

Tämä ei enää kuulu SOTEen, saatat sanoa. Molemmat, markkinatuet ja SOTE kuuluvat kuitenkin kansalliseen taloudenpitoon. Kokonaisuutta on katseltava myös myös tämän SOTE-väännön yhteydessä.

SOTE-säästöissä ja telakkatuissa satavuotias Suomi-laiva kulkee edelleen pahasti kallellaan. Kummalta puolelta yhteinen vene alkaa hörpätä vaarallisessa määrin vettä, siitä sopii keskustella. Tässä ovat SOMEn edellyttämä reaalitalous ja paratiisiristeilijöiden unelmahöttö tällä kertaa vastakkain.

Saulin perilliset

”Sosialidemokratia on tehnyt tehtävänsä. Forssan 1903 kokouksen keskeiset tavoitteet on jo toteutettu. Hyvinvointiyhteiskunta on tässä suhteessa valmis. Sosialidemokratialla ei ole visiota tästä eteenpäin”.

Voiko suuri, satoja vuosia vanha liike kuolla tai menettää merkityksensä? Voiko se kadottaa yhteytensä juuriinsa ja lähtökohtiinsa niin että paluuta yhteiskunnallisessa tai aatteellisessa mielessä juurille ei enää ole?

Ihmiskunnan historiasta tästä löytyy kyllä esimerkkejä. Mihin katosivat ne voimat jotka rakensivat Kambodshaan tai Etelä-Amerikkaan suuret temppelinsä? Eikö hindulaisuuden suuri sanoma jota kuvataan Patanjali-joogassa tai Upanishadeissa kadonnut lähes tyystin säilyen vain suullisena, havahtuneelta mestarilta omistautuneelle oppilaalle välittyneenä traditiona?

 Miten on käynyt juutalaisuudessa? Mooses sai vuorella pilvenä ilmestyneeltä nimettömältä jumalalta kymmenen käskyä, joiden keskeinen perusta oli toiminta harmonian hyväksi ja ihmisen tekemien epäjumalien, abstraktien tai konkreettisten idolien palvonnasta luopuminen. Maimonides-suuntauksen mukaan juutalaisuus irtosi tästä periaatteesta ja kadotti perinteensä siinä vaiheessa kun Saul voideltiin kuninkaaksi.

Idolien palvonnasta luopuminen ja harmonian tavoittelu on niin tärkeää, että tästä arvoperiaatteesta luopuminen estää pääsyn takaisin käskyjen syvimpään sanomaan.

Palaan nyt takaisin sosialidemokratiaan. Yksi tärkeimmistä oppimestareistani, Frankfurtin koulukunnan suuri – mutta harvoin heidän joukossaan mainittu – mestari Erich Fromm – on työväenliikkeestä ja sen arvoperinnöstä sanonut että ”Marxin kommunismi on juutalaisen harmoniakäsityksen ilmaisemista 1800-luvun yhteiskunnallisella kielellä”.  Kun siis sosialidemokratia tavoittelee yhteiskunnallista tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta, rauhaa ja kansojen välistä solidaarisuutta, kyseessä on sama sanoma joka juutalaisuudessa ja kristinuskossa - islam mukaanluettuna -  ilmaistaan pyhäpäivän kunnioittamisena. Tavoitteena on harmonia, joka on niin tärkeä, että kerran viikossa on vietettävä vuorokausi tämän suuren tavoitteen hengessä.

Jumalan nimen kieltäminen  toisessa käskyssä viittaa toiseen tärkeään periaatteeseen, luopumiseen ihmisen itsensä luomien idolien palvonnasta. Kysymys ei ole ainoastaan jumala-nimestä ja sen erilaisista vastikkeista kirjoitettuina tai piirrettyinä, vaan ylipäätään niistä seitsemästä periaatteesta, jotka tulivat käskyinä Nooan pojille: lakiin perustuva sosiaalinen oikeudenmukaisuus, jumalanpilkasta kieltäytyminen ja epäjumalanpalvonta; näiden lisäksi noihin tärkeisiin kieltoihin kuuluvat aviorikos, verenvuodatus, ryöstäminen tai  lihan syöminen elävästä eläimestä.  Haluan siis sanoa tällä lyhyellä kuvauksella, että nuo tärkeät vanhatestamentilliset kristilliset periaatteet ovat sovellettavissa myös yhteiskunnalliseen, ”historian sisäiseen” toimintaan.

Elämme juuri näinä vuosina samanlaista aikaa kuin juutalaisuuden historiassa oli Saulin voiteleminen kuninkaaksi. Irtautuminen työväenliikkeen arvoperinteestä näyttää ilmeiseltä. Ei tunnu aikaan sopivalta nimittää itseään työläiseksi eikä kaiketi edes palkansaajaksi, puhumattakaan työväenliikkeen arvoperinteestä ja senmukaisesta toiminnasta. Samaan aikaan  ”epäjumalan palvomisen” muodot sanan vanhatestamentillisessa muodossa jatkavat voittokulkuaan.

Markkinoista, kaupallisuudesta, omistamisesta ja voiton tekemisestä ja voiton saavuttamisesta kokonaisedusta piittaamatta on tullut tämän päivän epäjumalanpalvontaa. Idoleita rakennetaan milloin mistäkin ja niiden ympärille rakennetaan suuria spektaakkeleita. Harmonian tavoittelu, pyhäpäivän kunnioittaminen suurena tulevaisuuden symbolina on menettämässä sananmukaisesti merkitystään. Juuri nytkin kiitsellään pyhäpäivien luonteesta ja voitonhimossa väitetään niiden olevan samanlaisia kuin mutkin päivät. Toivoisi työväenliikkeen ymmärtävän tässä asiassa antaa tukeaan uskonnollisille yhteisöille, vaikka ne eivät muutoin toisen käskyn suurta sanomaa näytä enää tavoittavankaan.

Kaupallisuus, yksityistäminen, markkinat ja niiden globaali kilpailu näyttävät ottavan historiallisen niskalenkin muista aatteeista. Euroopan Unionin myötä olemme siirtymässä näiden periaatteiden varaan rakentuvaan monokulttuuriin, jossa Nooan pojille annetuilla käskyillä ei näytä olevan sijaa. Yhteinen intressi on joutumassa lopullisesti alistetuksi markkinahengelle ja ”ahneiden sodalle”, loputtomalle kilpailulle.

Sosialidemokratia ei näissä olosuhteissa voi enää toteuttaa suurta yhteiskunnallista tehtäväänsä, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentamista. Siitä on tullut poissuljettu vaihtoehto. Paradoksaalista on että liittyessään Euroopan Unioniin sosialdemokratia ja vasemmisto kokonaisuudessaan olivat hyväksymässä sellaisen eurooppalaisen rakenteen, joka sulkee työväenliikkeen arvoperinnön mukaisen yhteiskunnallisen toimintatavan rakenteidensa ulkopuolelle.

Onko siis sosialidemokratia tehnyt jo tehtävänsä? Onko kristillinen harmonia enää ollenlaan mahdollinen historian sisäisenä, siis konkreettisena yhteiskunnallisena tavoitteena? Onko sen aika lopullisesti ohi? Jos ei, niin missä muodossa noita periaatteita voi edelleen toteuttaa?

Minne valuu määrällinen elvytys?

Määrällinen elvytys - Quantitavi easing - on Euroopan Keskuspankin  kahden viimeisimmän vuoden toimintapolitiikkaan kuuluvia keskeisiä ilmauksia. Kysymys ei ole ihan vähäpätöisestä asiasta: ainakin vuoden vuoden 2017 loppuun jatkuva rahallinen helpottaminen on tällä hetkellä 60 miljardia euroa kuukautta kohden. Kun Suomen väkiluku on n. 1% luokkaa koko Euroopan Unionin välkiluvusta, olisi Suomen osuus tästä määrällisestä elvytyksestä tämän mukaan vähintään 0,6 mrd kuukaudessa.

EKP:n - Euroopan Keskupankin tase - todistaa sen, että pankki on todellakin ostanut pankkien välityksellä ja käytössään olevilla välineillä valtioiden, yritysten ja yhteisöjen velkakirjojen  määrä näkyy pankin taseessa. Vuonna 2016 EKP:n tase kasvoi 880 miljardia. Siinä näkyvät tietenkin kaikki EKP:n vastuut, mutta samalla se kertoo määrällisen elvytyksen todellisen volyymin.

Määrällinen elvytys ei koske Kreikkaa, mikä tarkoittaa sitä että prosentuaalinen osuus on muiden jäsenmaiden kohdalla vastaavasti suurempi. Suomikin on voinut ottaa lisää velkaa eikä se ole vaikuttanut vastaavalla voimalla maan velkaantumiseen. Osto-ohjelma on mahdollistanut velkojen vastaavantasoisen lyhentämisen.

Kilpailykykysopimuksen yhteydessä tehtiin joukko yritysten toimintaan kohdistuvaa lakisääteistä rasitusta helpottavia toimenpiteitä. Kysymys on mittavasta taloudellisesta yritysten toiminnan helpottamisesta. Yritystukien määrä lienee kolmen miljardin luokkaa vuositasolla. Valtion julkiset rahoituskanavat, Tekes, Finnvera - mitä kaikia niitä onkaan - muodostavat tärkeän osan yritysten tukemisessa. Finnvera ilmoittaa omassa vuosikertomuksessaan vuodelta 2016  sillä olevan vuositasolla 27 miljardin valtuudet yritysten tukemiseen ja lainanantoon.

Mitä haluan tällä lukujen ja linkkien esittelyllä todistaa? Näyttää siltä, että EKP:n määrällisellä elvytysohjelmalla ja hallituksen valtavan laajalla yritysten tukiohjelmalla on tietty yhteys. Kun yhteistä sektoria ei tueta ja samaan aikaan tehdään miljardien helpotuksia yritysten toimintaan, olen näkevinäni tässä suuren strategisen väylän, jota myöten EKP:n valtavat määrällisen elvytyksen voimavarat välittyvät yrityksille. Tausta-ajatuksena tietenkin on, että yritykset menestyvät "vientikilpailussa" ja luovat tätä kautta työpaikkoja ja vaurautta, sitä yhteistä hyvinvointia joka  poliittisessa kielenkäytössä ja politiikan perustelussa nousee ensimmäisenä esille.

Montako työpaikkaa  voidaan kuudella miljardilla vuositasolla luoda, jos se sijoitettaisiin julkisten palveluiden kehittämiseen, infrastruktuurin parantamiseen ja hyppäyksen luomiseen uudelle tasolle kansankodin rakentamisessa? Jos yhden työpaikan hinnaksi laskettaisiin 60 000 euroa, olisi työttömyys poistettavissa maasta kokonaan jo muutaman vuoden aikana ja lisäksi taitaisi tulla työvoimapulaa.

Kun nyt aivan viimeisimmätkin tiedot kertovat negatiivisista tuloksista ja pettymyksistä mm. yritysten viennin ja tuloksen kehittymisen suhteen, voi vain todeta että ne valtavat voimavarat joita todella on saatu EKP:n kautta myös kansalliseen käyttöön, ovat valuneet jonnekin muuanne kuin siihen, mitä tämän politiikan perusteluissa on meille kerrottu.

Pääministerimme itse rikastui yritystuilla ja yritysten myymisellä - missä määrin, siitä ei ole julkista tietoa saatavilla. EKP:n määrällisestä elvytyksestä puhutaan julkisuudessa kovin vähän ja vaikea siitäkin on täsmällistä, analyyttista tietoa saada. Tässäkin esitetty perustuu makrotason tietoon, joka kuitenkin antaa aavistaa, mitä taustassa koko ajan tapahtuu.

Ettei vain olisi tapahtumassa uusi valtava tulonsiirto  markkinatoimijoille, yritysten omistajille ja odotusarvoisen rahapolitiikan välineiden kanssa pelaaville?

29.7. 2017
Facebookissa "Sosialidemokratia Suomessa" sivustolla ylläolevasta blogikirjoituksesrta kehkeytyi mielenkiintoinen, suorastaan erinomainen  keskustelu, jonka kopioin suoraan temän kirjhoituksen jatkeeksi:

Ilpo Rossi: Mätäkuun kysymys: minne valuu EKP:n määrällinen elvytys?

Jussi Särkelä: Sadat miljardit. Minne ne menevät. Kuvitelkaa mikä elvytys se olisi ollut, jos se olisi laitettu kansantalouteen kiertämään.

Pasi Kuusiniemi: tämä on mielenkiintoinen juttu. Maailmassahan on lainaa kaupan vaikka kuinka paljon ja periaatteessahan EKP voisi ostaa vaikkapa kaikki Suomen valtion lainat pois :)

Pasi Kuusiniemi: ps. ja samalla se voisi sanoa, että maksakaa kun jaksatte

Ilpo Rossi: Se että määrällinen elvytys ei ole koskenut lainkaan Kreikkaa, on tietenkin osa austeristista, nöyryyttävää politiikkaa. Tällä viikolla 26.7. 2017 Kreikka ilmoitti kuitenkin laskevansa liikkeelle valtion joukkovelkakirjalainoja. Kun tämä tapahtuu lähes heti Kreikkaa koskeneen miljardiluototuksen jälkeen, voisi ajatella että herrat ovat ehkä tulleet määrällisen elvytyksen osalta Kreikan suhteen toisiin ajatuksiin. Kun ostovoimaa ei maassa ole, on lähes mahdotonta uskoa että yritykset alkaisivat ostella Kreikan "bondeja". Olisiko kysymyksessä yritys ottaa Kreikka mukaan määrälliseen elvytykseen? Jos on, tarkoittaa se kreikkalaisen yrityssektorin rahoittamista samantapaisilla järjestelyillä kuin mitä Suomessa nyt tehdään.


Jarmo Lahtinen: Juu eiköhän sitä elvytetä finanssi ja pankkilaitoksia, jottei rikkaiden varat vähenisi. Kansalaisille jakaminen ja todellinen elvyttäminen sitä kautta on liian pitkä tie päästä samaan tavoitteeseen kuin nyt, sillä silloinhan pitäisi jopa luoda jotkin uutta joka veisi pääomia.

Pentti Hämäläinen:  Mitäpä tuota selvää asiaa sen kummemmin kyselemään. Kun setelinpainaminen (siis elvytys tuottamalla rahaksi luettavia tilimerkintöjä) ei heijastu reaalitalouteen kasvavana kysyntänä ja paranevana työllisyytenä, menevät lisätyt tilimerkinnät siihen osaan kapitalistista markkinataloutta, mitä finanssispekulaatioksi kutsutaan. Sen määrää ei kukaan kovin hyvin osaa kertoa, mutta on arvioitu, että sen merkintäarvo (siis tilien siirto- ja muista kirjauksista yhteenlaskettu rahaksi ilmoitettu bittien liikemäärä) on ainakin kummenkertainen kansantalouksien tilinpidon mukaisten reaalitalouden arvojen suhteen. Ja tämä osa vain kasvaa, kun investointikohteita ei löydy spekulatiivisten sijoittajien haluamalla tuottotasolla. Ja valtioiden suorat investointisijoitukset vastaavasti ovat kiellettyjä ja karsinnan kohteena, vaikka ne taloutta elvyttäisivätkin, mutta kun taas eivät lisää edellytyksiä finanssispekulaatioille. Ideologinen uskomusjärjestelmä taustalla riivaa talouden tervehdyttämistä. Kysyä voikin perustellusti: onko nykyinen valtavirtainen "taloustiede" tiedettä lainkaan. Vaikuttaa siltä, että kyseessä on laajasti levinnyt uskomusjärjestelmä, mille on kohta löydettävissä vertailukohtia kirkollisista sfääreistä, mitä tulee järjestelmän toimivuuden ja reaalielämän välisiin suhteisiin. Ja jossakin vaiheessa taas kysellään veronmaksajien apua, kun finanssipelureiden kuplat laukeavat. Näin on ennen käynyt, mikä siis olisi tämän liikelain muuttanut?

Aarni Tuominen: Täyttä asiaa, Pentti! Tätä samaa analyysiä ovat ainakin kaksi vuotta tarjonneet esim Varoufakis, Kreikan ent VV-ministeri, ja hänen ajatuskumppaninsa. Joihin lukeudun. Mutta ei ole mennyt himaan sd-poliitikoille.

Pentti Hämäläinen AT: Siltä näyttää. Ei ole sd-politiikan johdonmukaista talouden rakenneremonttia näkyvussä. Sitä vanhaa valtavirtaista taloustietoa vain peesataan, vaikka kyllä joitakin nuoria ajattelevia tutkijoita joukoissamme on. Mutta jullkitasoon heitä ei haluta, kun se ei hetken kohdalla tuota gallupnostetta, tai jotain muuta nostetta.

Seppo Tuovinen: Videokeskustelu Jussi Ahokkaan ja Lauri Holapan vetämästä ns. raha-
ja talousklubin keskustelusta. Vieraana Antti Rinne. Tämä on nauhoitettu n. 3 vuotta sitten.

Seppo Tuovinen: Jussi Ahokas ja Lauri Holappa ovat nuoremman polven taloustieteilijöitä ja keynesiläisyyden tutkijoita Suomessa. Olisiko aika hyödyntää SDP:n talouspoliittisessa keskustelussa heidän ajatuksiaan ja tutkimustuloksiaan.

Ilpo Rossi: Vaihtoehtonen ja tehokas tie, so. julkisen sektorin kasvattaminen ei Euroopan Unionissa käy edes päinsä, sillä rajat- Maastrichtin sopimuksen muodossa tulevat nopeasti vastaan. Euroopan Unionin toimintarakenne on valettu betoniin peruskirjoissa ja -sopimuksissa, sitä ei voida muuttaa kuin yksimielisellä, konsensukseen perustuvalla päätöksellä. Tätä kautta demokratiaan luuluva vapaa arvottaminen on otettu hengiltä. Miksi tällaista totaalista, vaaleista ja vaihtoehtoisista poliittisista ohjelmista riippumatonta järjestelmää pitäisi kutsua? Läntinen arvoyhteisö? Totalitarismia 2000-luvun paketissa?

Seppo Tuovinen: Ilpo Rossi. Noita rajoituksia eivät poliitikot Suomessa edes tunne, joista kerrot.

Ilpo Rossi: Minusta tämä tilanne on yhdellä sanalla sanottuna hirvittävä.

Seppo Tuovinen: Ilpo Rossi. Niin on kuten kirjoitat - hirvittävää. Melkein koko poliittinen eliittimme sivuuttaa tämän olankohautuksella. Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että demokraattinen järjestelmämme on vakavasti uhattuna.

Seppo Tuovinen: Ilpo Rossi.  Tätä taustaa vasten ymmärtää, miksi sd-liikkeet ovat Euroopan Unionin alueella heikkoja. Niiden ainut linja on ollut sopeutua oikeiston politiikkaan pienin omin lisäyksin. Äänestäjät ovat tähän kyllästyneet. Seurauksena on ollut oikeisto ja osin myös vasemmistopopulismin nousu. Nyt on oikeiston ja talouseliitin hyökkäyskohteena ay-liike ja sen tuhoaminen tai tekeminen hampaattomaksi. Esimerkkejä löytyy. Emmanuel Macron näyttää jatkavan tätä politiikkaa Ranskassa ja Euroopassa Angela Merkelin myötävaikutuksella. Muutosta ei liene odotettavissa.

Seppo Tuovinen: Ilpo Rossi. Tätä taustaa vasten ymmärtää, miksi sd-liikkeet ovat Euroopan Unionin euroalueella heikkoja. Niiden ainut linja on ollut sopeutua oikeiston uusliberalistiseen politiikkaan pienin omin lisäyksin. Äänestäjät ovat tähän kyllästyneet. Seurauksena on ollut oikeisto- ja osin myös vasemmistopopulismin nousu. Nyt on oikeiston ja talouseliitin hyökkäyskohteena ay-liike ja sen tuhoaminen tai tekeminen hampaattomaksi. Esimerkkejä löytyy. Emmanuel Macron näyttää jatkavan tätä politiikkaa Ranskassa ja Euroopassa Angela Merkelin myötävaikutuksella. Muutosta ei liene nykylinjaan odotettavissa. Saksan vaalit ovat tärkeät siinä mielessä, mihin suuntaan EU:ta viedään. Jatkuuko Wolfgang Schäublen sanelulinja EU:n talouspolitiikassa?

Ilpo Rossi Euroopan Unionin määrällisen elvytyksen dynamiikasta käytiin jo tähän mennessä niin laadukasta keskustelua, että olen - luvallanne - tallentanut tämän keskusteluketjun puheenvuorot kyseisen blogikirjoitukseni jatkeeksi. Täällä Facebookissa keskustelu jää ennenpitkää muun materiaalin alle ja helposti tavoittamattomiin. Saksan työväenliikkeen voimattomuudesta taistelussa Hitlerin 1930-luvun Saksassa seuraamani Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi teki laajan tutkimuksen nimellä "Saksan työväenliike kolmannen valtakunnan aattona." Tutkimus osoitti että Saksan työväenliike ei ollut sellaisessa henkisessä tilassa, että se olisi kyennyt vastustamaan Hitlerin valtaannousua. Koulukunnan johtaja Max Horkheimer kieltäytyi kuitenkin julkaisemasta tätä Frommin yhteiskuntarakenteen ja luonteen vuorovaikutusta kuvaavaa tutkimusta. Fromm luopui tämän seurauksena koko eliniän pituiseksi tarkoitetusta koulukunnan sosiaalipsykologian laitoksen johtajan tehtävästä ja pakeni aluksi Sveitsiin ja sitten Yhdysvaltoihin. Tämä tutkimus julkaistiin Frommin toivomuksesta vasta hänen kuolemansa jälkeen nimellä "Arbeiter und Angestellte am Vorabend des Dritten Reiches"( DTV ISBN-3-423-04409-8). Yllätyksekseni hiomasin että Wikipedia ei Frommin esittelyn yhteydessä mainitse tästä tärkeästä, Frommin luonnekarakterologiaan liittyvästä dramaattisesta tutkimuksesta mitään. Miksi kerron tämän tässä yhteydessä? Siksi että sosialidemokratian hiljaisuus tämän historialliseksi käänteeksi arvioitavan vyöryn keskellä kertoo paljon omasta luonteenpiirteistöstämme ja kyvystämme analysoida ja tarvittaessa vastustaa demokratialle vaaraksi koituvia ilmiöitä. 

Pentti Hämäläinen Ilpo Rossi : käytit sanontaa hirvittävä. Se kuvaa tilannetta aivan oivallisesti. On ilmaisuna vieläpä hyvin paasikiviläinen, mikä ansioksi luettakoon. Tämä kehitysvirta saattaa johtaa siihen, että itsesäilytysvietin johdattamana joudumme etsimään vaihtoehtoisen ratkaisun EU-kansalaisuuden sijaan. Mikä se olisi, ei ole vielä ajatuksissa, mutta nykymallikin on johtamassa umpikujaan, jos haluamme pitää sosiaalisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakennuspiirustuksista edes kohtuullisesti kiinni. Minkälainen rakennusmestari uuteen ratkaisuun tarvitaan, on ns. hyvä kysymys.

Ilpo Rossi Pentti Hämäläinen Kun euroopanlaajuien hegemoninen järjestelämä, joka asettaa markkinat erityiseen suojeluksensa ja kieltää yhteisen, kansanvaltaisesti rakennettavan hyvinvoinnin yhteiusten rakenteiden, so. julkisen sektorin ja valtio instituutioiden kautta, muodostaa se sellaisenaan jo valtavan esteen nuoremmalle sukupolvelle edes miettiä yhteisten hyvinvointirakenteiden merkitystä. Internetkaudella, jolloin mikään ei ole enää yksityistä ja jolloin kaikki esitetyt mielipiteet voidaan koota tarkasteltavaksi profiiliksi, muodostaa sosialidemokraattisten arvojen esilletuominen todennäköisesti pysyvän esteen mm. ammatillisella uralla etenemiselle. Työelämässä näytetään edellytettävän sellaista "poliittista korrektiutta", jossa omat mielipiteet ja yhteiuskunnalliset näkemykset pidetään visusti piilossa - mikäli mahdollista. Työpaikat syntyvät - jos ovat syntyäkseen - sinne missä rahaa on käytettävissä ja määrällisen elvytyksen aikana resurssit kiertyvät markkinoiden maailmaan. Poliittinen omaehtoinen aktiivisuus ja moniarvoisuus on vaarallinen ulottuvuus totalitaarisissa järjestelmissä. Demokratian, kansanvallan kannalta tässä on kysymys todella hirvittävästä menetyksestä...

Ilpo Rossi: 
Litan tähän vielä linkin Euroopan Unionin kilpailuttamisen periaatteista. Kun puhutaan yritysten tukemisesta, on muistettava, että Euroopan Unionissa on kaikewnlainen jonkin yrityksen erityionen taloudellinen tukeminen missä muodossa tahansa kielletty
1.9. 2017
Tämä sama kysymys nousi esille valtion budjetista vuodelle 2017  Mikko Elon Facebook-palstalla käydyssä keskustelussa:

1. syyskuuta 2017 9:27 Ilpo Rossi kysyi Mikko Elon Facebookissa sivullaan avaamassa keskustelussa hallituksen vuoden 2018 budjetista:
Osaisiko joku kertoa, miten EU:n "määrällinen elvytys" (QE) toimii valtion talousarviossa? Vuodesta 2018 ei tässä suhteessa ole tietoa, mutta EU:n vuosien 2015-2017 valtavasta elvytyspaketista - kooltaan vähintään 3600 mrd on ainakin yksi prosentti eli 36 mrd suuntautunut Suomeen valtion velkakiejojen oston muodossa pankkien kautta. Miten tämä näkyy budjetissa? Onko sillä vaikutusta myös vuoden 2018 budjetin rakentamiseen?

Ilpo Rossi vastasi omaan kommenttiinsa.:
Luulen, että avainsana on "lisävelka" vuodelle 2018, jota otetaan n. 3 mrd; velkaa otetaan enemmän ja todennäköisesti sitä otetaan suurin piirtein saman verran kuin mitä Euroopan Keskuspankki ostaa pankkien kautta Suomen valtion velkakirjoja omaan taseeseesa. Ne ovat vastattavien puolella ja EKP voi - teoriassa - vaatia niiden lunastamista.Kun määrällinen elvytys on Suomen osalta vähintään 0,6 mrd kuukaudesa, on lainanottovaraa kertynyt aiakin 7,2 mrd. Tämä "flow" kulkee valtion yritystoimintaa tukevien päätösten ja rakenteiden - mm. Tekes, Finvera - mitä niitä lieneekään - yritystoiminnan "määrälliseen helpottamiseen". Sitä osaa ei saa käyttää EKP:n sääntöjen mukaan valtion todellisin menoihin, vaan se on suunnattava yritystoimintaan. Uutena yritystuen muotona tulee houkutteleminen uudeksi yrittäjäksi. Kysymyksessä on riskaabeli hanke, koska ostovoima ei ole kovin suuressa määrin lisääntymässä - neuvottelupohjaisia palkankorotuksia ei ilmeisesti tule. Lisävelkaa ei siis tarvitse ottaa enempää, kun velkakirjojen osto- ja myyntiohjelma huolehtii lopusta. Määrällinen elvytys kuitenkin saattaa tulla tiensä päätökseen, kun EKP:hen tulee uusi johtaja Mario Draghin jälkeen ilmeisesti jo tänä syksynä. No, luulo ei ole tiedon väärtti, myönnettäköön. Mutta kun määrällisen elvytyksen osalta näyttää vallitsevan lähes täydellinen uutispimennys, niin epätarkkuudet ja väärät oletukset menevät niiden piikkiin, jotka tiedostaan huolimatta eivät ole sitä jakaneet. Pelkällä Varsinais-Suomeen keskittyneellä kasvulla ei Suomen talouden ousu ole selitettävissä.

Timo Karjalainen vastasi: "Tärkeän pointin toit esille. Jos Suomen Pankissa olisi asiansa osaavia ihmisiä johdossa,he kertoisivat maakohtaisilla tilastoilka,miten tasapuolisesti EKP auttaa QE-ohjelmalla euromaita julkisen velan hoidossa."

Jos kuvaamani "flow" vastaa edes pääpiirteissään asioiden kulkua, luulen tietäväni myös mistä hiljaisuus johtuu. Näillä valtavilla pääomavirroilla ei saada aikaan sitä, mitä tavoiitellaan eli investointeja ja työllisyyttä. Pääosa elvytykseen tarkoitetuista varoista valuu omistajilta odotusarvoiseen talouteen, eli rahan tekemiseen rahalla, osakkeisiin, voitto-odotuksiin ja muuhun elvytyksen kannalta täysin toisarvoiseen. Vaarana on lisäksi mitä todennäköisimmin uusi finanssikupla.

Kaupallisuus elämänasenteena ja mielikuvademokratia

Tamperelainen Seppo Tuovinen analysoi kesäkuun puolivälin aikoihin Ranskan uuden presidentin ja hänen uuden ja hyvin menestyneen puolueensa politiikkaa otsikolla "Takinkääntäjät" seuraavasti:

"Olen tuntenut suurta epäluuloa takinkääntäjiä kohtaan. Emmanuel Macron on sellainen. Olen havainnut, että kyseiselle herralle, joka tosin nyt on Ranskan presidentti on kolme asiaa ollut tärkeitä ja ylitse muiden: 1) Raha 2) Valta 3 Macciavelli ( Macronhan on Maciavellistä tehnyt opinnäytteensä yliopistossa ja paljon rahaa ykstyisessä liikepankissa). Aika hyviä yhdistelmiä, jos niitä oikein käyttää omaksi hyödykseen politiikassa. En tiedä, mitä näillä "arvoilla" on sosialidemokratian kanssa tekemistä.

Joku polittinen tarkkailija kirjoitti, ettei Macronilla ollut presidentinvaaleissa kiinteää ohjelmaa, vaan hän otti sekalaisen joukon "arvoja" sekä oikeistolta että sosialisteilta. Niillä ja sopivilla mielikuvilla voitettiin presidentinvaalit. Tietenkin Macron oli parempi valinta kuin Le Pen. Macron on machiavellinsa lukenut: Hajoita ja hallitse. Hän on hajoittanut aika perusteellisesti oman vanhan puolueensa sosialistit. Macronin leiriin on lähtenyt muistaakseni 27 kansanedustajaa sosialisteista. Kato on käynyt myös keskustaoikeistossa. Sieltäkin on siirtynyt Macronin leiriin väkeä - nimekästäkin. Arvailuksi jää mihin saakka Macronin ”lumo” parlamenttivaaleissa ja niiden jälkeisessä politiikassa kantaa."

Seppo Tuovisen analyysi Macronista, joka nappaa persoonallisuuspakettiinsa jotain sosialisteilta, jotain markkinamiehiltä, hiukan vanhaa ja vähän jotakin uutta, avaa tässä meille tilaisuuden tarkastella kaupallisen luonteenpiirteistön olemusta sosialipsykologian näkökulmasta.  Kysymys on mitä ilmeisimmin nykyajalle niin tyypillisestä arvovapaasta kaupallisesta luonteenpiirteistöstä, joka vuosia seuraamani Erich Frommin luonnekartoituksessa sijoittuu selvästi ns. epäproduktiiviseen oireryhmään, syndroomaan. Kun alamäki alkaa, siitä voi seurata varsin tuhosuuntaisia ihmiskohtaloita. Kysymys ei ole pelkästään Macronista itsestään, vaan siitä suuresta ihmisten massasta, joka on löytänyt tiekseen kaupallisen, positivistisen, tilanteeseen sopeutumista edellyttävän asennoitumistavan pärjätäkseen elämän kovassa kilpailussa.

 Kaupallinen asennoituminen lähtee siitä, että pitää rakentaa mahdollisimman myyvä paketti sekä itselle että puolueelle ja sitten ryhdytään "myymään" tätä mielikuvaa ikäänkuin todellisena luonteenpiirteistönä ja toiminnallisena mallina. Luonteenrakenne on kuitenkin Frommin mukaan hyvin pysyvää laatua oleva turvallisuuselementti ihmisessä, sen tarkoituksena on korvata menetetty vaistopohja ratkaisuja tehtäessä.

 Ei luonteenrakenne ole pöytälaatikosta vedettävä ominaisuus, puku tai naamari joka otetaan päälle sopivassa tilanteessa, vaan syvälle elämäntapaamme ja olemukseemme rakentunut osa. Autoritaarista ihmistä, alistuvaa tai alistavaa, on lähes mahdoton muuttaa elämää rakastavaksi ja kassaihmiseen tasa-arvoisesti suhtautuvaksi. Sama koskee omistushalua, väkivaltaa, tuhosuuntaista (destruktiivista) asennetta ja myös toisaalla elämää ylläpitävää, produktiivista, koko yhteisöä ajattelevaa ja siitä vastuuta ottavaa "sosialidemokraattista" luonteenrakennetta.

Kaupallinen asennoituminen (marketing character) on Frommin  kestävässä, yhteiskunnan perusrakenteista kasvavassa luonnekarakterologiassa suhteellisen uusi, ilmeisesti markkinavoimien voimakkaan vahvistumisen seurauksena syntynyt ilmiö. Tässä Fromm siis yhdistää onnistuneesti - ja nerokkaasti - Freudin psykoanalyyttista metodia (ei kuitenkaan Freudin libidosuuntautuneita perusteita) ja Marxin yhteiskuntarakenteen ja siinä elävän ihmisen vuorovaikutusta ja heijastumista ihmisen "haistamiseen ja maistamiseen":..Suomessa entinen Kulutusosuuskuntien Keskusliiton valistussihteeri ja sittemmin Yleisradion pääjohtaja Sakari  Kiuru on oivaltanut tämän asian kirjassaan "Mielikuvademokratia" (Into kustantamo ISBN: 978-952-264-172-4) erinomaisesti - ja on huolissaan sen esiinmarssista.

Totesin Frommia lainaten, että kaupallinen asennoituminen luonteenpiirteenä on eiproduktiivinen, kylmäkiskoinen, oletettuja myyviä eleitä ja ilmeitä haaliva ja käyttävä  tuhosuuntainen luonteen kaavautuma. Miten tämä ilmenee niiden miljoonien ihmisten elämässä, jotka ovat ottaneet 'positiivisen asenteen' eli positivistisen, omasta todellisesta minästään piittaamattoman mielikuvamaailman asennoitumistavakseen?

Hinta tästä todellisen itsensä poissulkemisesta on yksilötasolla todella suuri. Masentuminen työelämässä on edelleen lisääntymään päin, lääkkeiden käyttö samoin. Alkoholin ja huumeiden käyttö kielivät nekin siitä, että on päästävä irti työminästä, työelämästä, arjen rasittavista olosuhteista. Suruun pitää syödä ja ottaa kunnon känni mielen tyhjentämiseksi. Ruoka, jatkuva itsensä prameiuleva hemmottelu ylensyönnin tai ekstaasihakuisen ravinnon muodossa taitavat myös olla niitä kaupalliseen asenteeseen liittyviä  pakomekanismeja. Itsemurhan voi tehdä myös veitsellä ja haarukalla.

Kysymys ei ole siis pelkästään kansanjohtajien kuten Macronin, Trumpin tai Soinin valitsemasta persoonallisuuspaketista, joissa kaupallinen asennoituminen - sekoittuneena muihin luonteenpiirteistöihin kuten autoritaarisuuteen tai hillittömään hamuamiseen - saa ilmenemismuotoja. Kysymys on ennenkaikkea läntistä markkinahegemoniaa vaivaavasta kansantaudista, joka aiheuttaa yksilötasolla valtavasti tuhoa eri muodoissa.

Läntinen kulttuuri ei markkinahegemoniassaan tarjoa tietä henkisesti terveempään elämäntapaan. Samalla kun sosialidemokratia on ymmällään kannatuksensa putoamisen kanssa, juuri sen ulottuvissa saattaisi olla tie henkisen ja fyysiseen tasapainoon markkinahenkisen valtavirran vaihtoehtona. Se on kuuluisa periaateohjelmien lausahdus demokratiasta elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä yhtyneenä hyvinvointivaltion rakenteiden vahvistamiseen ja edelleenkehittämiseen. Kysymys on samalla tavalla vaativasta harjoituksesta kuin mm. joogassa, Zen Buddhismissa tai vaihtoehtoisista elämäntavoista uskoa elämäänsä hakevien kohdalla. 

Se on erikoistumista tavallisuuteen, demokratiaan elämäntapana, joka palkitsee hakijansa jo ensimmäisistä yrityksistä lähtien mielen tyyneydellä, elämää ylläpitävällä asennoitumisella suhteessa itseensä ja kanssaihmisiin. Kun siihen yhdistyy toive suuremmasta yhteisöllisyydestä ja poliittinen visio yhteisestä hyvinvoinnista, saatamme olla löytämässä myös  elämänasenteen tasolla vastauksia tuhosuuntaisen, eiproduktiivisen ja valtavia ongelmia aiheuttavan markkinahenkisen positivismin vastapainoksi.

Yksiulotteisuuden seurauksia

Jussi Halla-aho on tänään 10.6. 2017 valittu Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Timo Soinin kaksijakoinen, yhtäällä populistinen ja mobbaava, toisaalla vallasta kiinnipitävä irrationaali auktoriteetti, saa luopua Halla-ahon, vakavasti, huolellisesti ja uskottavastikin argumentoivan uuden puheenjohtajan tieltä.

Tuomioja näkyy nimitelleen kirjoituksissaan Halla-ahoa "noidan oppipojaksi". Vaikka en henkilökohtaisesti tällaista populismiin suuntautuvaa ilmaisua käyttäisikään, totta näyttää olevan, että perussuomalaisten uuden puheenjohtajan  konstit Suomen ja maailman pelastamiseksi perustuvat erilaiseen maailmankuvaan ja toisenlaisiin odotuksiin kuin mitä esimerkiksi sosialidemokraatit ja Sosialistinen Internationaali kautta maailman edustaa.

Tämä peruslähtökohta ei poista sitä tosiasiaa, että kansa omine analyyseineen on yhtä ahtaalla kuin sosialidemokratiakin suhteessa pakolaisvirtoihin. Otaksun aika monen sosialidemokraatin olevan kohtalaisen ilahtunut Halla-ahon valinnasta - ja niin olen minäkin, koska Halla-ahon vakavuus viittaa eheyteen ja vastuullisuuteen - sillä analyysipohjalla johon hän on opinnoissaan ja työurallaan kasvanut. Voisi jopa väittää, että ei meidän koulutusjärjestelmämme, poliittinen keskustelukulttuurimme eikä myöskään massamedia - joukkotiedotusvälineet - anna aineksia parempaan filosofisten, taloudellisten ja politiikan välineiden käyttämiseen suurten yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa.

Jäsenyytemme Euroopan Unionissa näyttää tässä suhteessa vähentävän myös neuvottomaksi jääneen sosialidemokratian keinoja suurten, koko mannerta koskevien ongelmien ratkaisuun. Sen keskeiset välineet, Komissio, Neuvostot ja virkakoneisto on valjastautunut käyttämään valtavirtaisen, konservatiivisen talouspolitiikan markkinoille ja yrityksiin suuntautuneita välineitä yrityksenä rakentaa rauhan, demokratian ja yhteisen turvallisuuden Eurooppaa.

Tämä trendi on ollut vallitseva Unionissa ja sen ydinalueella keski-Euroopassa ja Brittein saarilla jo pitkään. Sen keskeinen piirre on valtiokoneiston, julkisen pakkoyhteiskunnan keinojen käyttämättä jättäminen massiivisten ongelmien iskiessä. Oireryhmään kuuluu, että ensimmäisenä tarjotaan välineeksi militaristisia, asevarusteluun, puolustukseen ja tarvittaessa myös hyökkäykseen käytettäviä ratkaisumalleja - ja tälle alueelle suotaisiin erityisasema myös rahoituksen suhteen.

Jos tätä tilannetta katselee poliittisena ja pohjimmiltaan myös arvokysymyksenä, tarkoittaa se sitä että oikeistolainen, konservatiivinen narratiivi, kertomus on tullut unionissa vallitsevaksi käytännöksi. Kun päätökset on sementoitu konsensuspäätöksin yhteiseksi lainsäädännöksi, jota ei voi poliittisin ratkaisuin muuttaa - ajattelen mm. Euroopan Keskuspankin autokraattista asemaa - , voidaan vallitseva tilanne nähdä eurooppalaisen sosialidemokratian suurena strategisena, ilman korjausmahdollisuutta olevana virheenä. Toisissa olosuhteissa talous- ja rahapolitiikkaa voitaisiin käyttää juuri sellaisena välineenä jolla eurooppalaisia perusarvoja, rauhaa, demokratiaa ja oikeudenmkaisuutta rakennetaan.

Se että sosialidemokratia itsekään ei osaa eikä pysty tästä poliittisesta amputaatiostaan puhumaan, muistuttaa rintamamiesten hiljaisuutta suhteessa omiin haavoittumisiinsa ja kärsimyksiinsä hävityn sodan jälkeen. Kun sosialidemokratia vaikenee - kuinka voidaan ajatella populismin ja puutteellisen taloustiedon varaan rakentuvan perussuomalaisten puolueen keksivän mitään muuta vaihtoehtoa, kuin kansallisen suojautumisen, sulkeutumisen ja pään pensaaseen laittamisen maailman kärsimyksien edessä?

Talous- ja rahapoliittinen siipirikkous on porvarillisesti ja konservatiivisesti toimivan Euroopan Unionin poliittisen johdon itse - tietoisesti - aiheuttama haavoittuvuus. Tässä mielessä eurooppalainen oikeisto markkinamiehineen kantaa raskasta vastuuta mm. pakolaisten ja maahanmuuttajen  epätoivosta ja irrationaaleista toimista. Euroopassa ei olisi tarvinnut käydä näin. Sosialidemokratian vastuuseen kuuluu se, että se luopui yhteisen julkisen rakenteen varaan rakennettavasta, dynaamisesta hyvinvointivaltiosta salliessaan Euroopan Unionin rakenteiden muuttua yhteistä sektoria ja yhteistä vastuunottoa hylkiviksi monstereiksi.

Halla-ahon voitto saattaa ennakoida Euroopan Unionin hajoamista. Porvarillisille poliitisille voimille on mahdotonta luopua aatteensa ytimestä, vallan antamisesta markkinoille. Mieluummin valmistaudutaan vaikka sotaan ja aseellisiin ratkaisuihin, joilla pidetään terrosisteiksi osoittautuvia poliittisia vastustajia kurissa. Ydinaseiden maailmassa kurimus ei kuitenkaan ole yksipuolinen - onnettomuus koskee meitä kaikkia.

Jos luova rakenteellinen vaihtoehto olisi tarjolla, voisin kuvitella perussuomalaisten Halla-ahonkin johdolla olevan valmis tukemaan sosiaalisia ja demokraattisia rakenteita ja niiden voimistamista. Perussuomalaiset eivät mielestäni sittenkään ole kiinni katkeamattomin sitein markkinafilosofiassa, toisin kuin Kokoomus ja Euroopan tasolla myös Keskusta ja sen europarlamentaarikkoryhmä Alde. Hallituksen pääministeri Sipilä ja Kokoomuksen Orpo ovatkin jo ottaneet etäisyyttä Halla-ahoon.

Kahden muun hallituspuolueen epäluuloinen murina voi merkitä pientä toivon pilkahdusta. Halla-aho on jo kuitenkin oppinut taistelemaan ja pärjäämään omilla aseillaan, joten edessä oleva revohka voidaan kirjata Euroopan Unionin ja sen taloudellisessa ytimessä olevan Suomen yksiulotteisen politiikan luonnolliseksi seuraukseksi.