Saksa, Saksa, yli kaiken...

Saksan Kristillisdemokraattinen Unioni CDU, yhdessä Baierin Kristillissosiaalisen Unionin CSU:n kanssa on voittanut Saksan vaalit kirkkaasti, tosin hallituskumppaninsa Vapaiden Demokraattien, FDP:n kustannuksella. Nyt katsotaan, johtavatko kristillisdemokraatit maata lähes yksin vai lähteekö jokin ryhmä mukaan hallitukseen. Houkutus suureen koalitioon on suuri, sillä sekä Saksan että Euroopan ongelmat kolistelevat vähän joka nurkasta.

Peer Steinbruck ilmoitti jo vaalipäivän iltana että hän ei lähde ministeriksi CDU-vetoiseen hallitukseen. Sosialidemokratialla on aika ajoin taipumusta luisua porvarillisen politiikan takuumieheksi, kun lujasti puolustetaan hallituksessa aikaansaatuja kompromisseja. Toinen synti mielestäni on tietynlainen resurssisokeus: miljardin euron yritysverohelpotuksia vastaan saadaan kansalle jotakin, muutama miljoona vaikkapa kehitteillä olevaan ja resurssipulasta kärsivään nuorisotakuuseen. Sopimisen kulttuurilla on tietty oikeutuksensa, mutta kun sitä toteutetaan jatkuvasti vähemmistöasemasta ja heikosti kehittyneellä resurssisimällä, kokonaisuuden lopputulos saattaa näyttää juuri päinvastaiselta kuin mihin on alunperin oltu pyrkimässä. Porvarienemmistöisessä hallituksessa tuppaavat sosialidemokratian tavoitteet marginalisoitumaan.

Saksan FDP menetti kannatustaan ja putosi pois liittopäiviltä. Sen politiikka on ollut hengeltään erittäin oikeistolaista ja aika ajoin se on mennyt reippaasti oikealta ohi CDU:n, Saksan perinteisen oikeistopolitiikan ankkurin. Meillä Keskustapuolue kuuluu europarlamentissa tähän euroliberaalien ryhmään. Siinä viitekehyksessä ei sosialidemokratialla ole mitään sijaa - sosialidemokratia on ollut näiden talousliberalismiin hurahtaneiden tärkein poliittinen vastustaja. En usko Suomen Keskustapuolueen tuntevan oloaan eurooppalaisissa ympyröissä kovin kotoisaksi, jos vaalivoiton jälkeen pitäisi ottaa hallitukseen pieni sosialidemokraattinen ministeriryhmä.

DDR:n eli Saksan itäisen osan perillispuolue Linke menestyi niin hyvin, että se on tätä nykyä Saksan kolmanneksi suurin puolue. Sillä on merkitystä vaa'ankielipuolueena jo nyt, onhan se jo lähtökohtaisesti kannattamassa sosiaalisesti tasa-arvoon tähtäävää ja tässä mielessä oikeudenmukaista yhteiskuntarakennetta. Saksan sosialidemokraateille ei die Linke kuitenkaan kumppaniksi kelpaa. Nöyryytyksen haavat ja itsenäisen toiminnan estäminen saksalaisessa "reaalisosialismissa" on tullut maksuun viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yhteistoiminnan torjumisen muodossa. Kun poliitisella areenalla potut maksetaan pottuina ja kun se tapahtuu parlamentaarisessa demokratiassa, tuntuu tällainen suhtautumistapa suomalaisittain vieraalta. Sen pysyvä soveltaminen näyttäytyy paradoksaalisesti samanlaisena asennetasolla poliittisen historian aikajanalla.

Vihreät ovat saaneet suuren tavoitteensa, atomivoiman kieltämisen todeksi Saksassa - ja samalla menettävät kannatustaan. Veikkaukset atomivoiman suhteen kulkevat kahteen suuntaan: joka palataan pikkuhiljaa ja erillispäätöksillä atomivoiman käytön sallimiseen - tai sitten kaupallisilla rankaisuilla, ostoboikoteilla ja poliittisella painostuksella ajetaan koko Eurooppa samaan ruotuun. Kun atomivoima ei kelpaa saksalaisittain tuotettuna, miksi se kelpaisi kilpailua vääristävänä muualtakaan?

Vaihtoehto Saksalle, populistinen ja Eurooppa-kielteinen ryhmittymä pääsi lähelle 5 %:n liittopäiväkynnystä. Konservatiivit ovat vuosikymmeniä torjuneet hyvinvointivaltiota vahvistavan sosialidemokraattisen suuntauksen ja rakentaneet systemaattisesti yritysvetoista, vapaaseen kilpailuun ja rajoitamattomaan voitontavoitteluun perustuvaa sisämarkkinamallia. Kun tämä malli on osoittanut suuret ja jo arvattavissa olleet heikkoutensa, teoreettisessa sosialisminpelossaan ja voimantunnossaan konservatiivit pitävät kiinni mallistaan vielä rapautuvan Euroopan raunioillakin. Hinta muodostuu kovaksi, jos eurooppalaiset rakenteet sen seurauksena joutuvat hajoamisen tilaan ja palataan takaisin globaaliin aikaan sopimattomaan kansallisuusajatteluun, nationalismiin. Omalla tavallaan paradoksaalista on sekin, että tätä Impivaaraan paluuta tukevat omilla kansallisiin ennakkoluuloihin perustuvilla asenteillaan ja ratkaisuillaan myös muut pohjoismaat. Sosialidemokraatitkaan eivät tässä suhtessa ole synnittömiä, vaikka pohjoismaisen hyvinvointivaltion tiukka puolustaminen käykin hyvänä perusteluna.

Paluu saksalaiseen valtaan Euroopassa on tapahtunut tosiasia. Ohi konservatiivienemmistöisen Saksan ei Euroopan Unionissa päätöksiä tehdä. Siitä huolehtivat tästedes Saksan liittopäivät, europarlamentti, komissio, Unionin ministerineuvosto, Unionin virkamieskunta ja lobbarien valtaisa joukko koko eurooppalaisen päätöksenteon ytimessä.

Riittääkö Saksalle valta Euroopassa? Saksan kansallislaulussa todetaan: Deutschland, Deutschland über alles, über alles in der Welt; Saksa, Saksa, yli kaiken, yli kaiken maailmassa...