Takaisin neuvolaan?

Neuvola, äitiysneuvola, lastenneuvola, synnytysvalmennus, äitiyspakkaus,  neuvonta elämän suurissa käännekohdissa - se taitaa olla yksi satavuotiaan Suomen suurista, edistyksillisistä, asenneilmastoa kuvaavista kehityslinjoista. Kolminkertainen hurraa-huuto ja lakin heitto ilmaan tälle luonnolliselle piirteelle kotimaassamme!

Olisiko neuvolatoiminnassa edelleen kehittämismahdollisuuksia? Tämän tehtävän jätän nuorten perheiden, äitien ja isien sekä heidän neuvonnastaan vastuussa olevien mietittäväksi. Sen sijaan ottaisin tässä pohdittavaksi sen suuren joukon, joka on kaikenlaisen nopean muutoksen keskellä tulossa lapseksi uudelleen: ikäihmiset, vanhukset, työelämänsä jo päättäneet emeritus-kansalaiset - kuten tapaan tuota ikäkautta ja ihmisiä kuvata.

Erityisesti tietotekniikan kanssa ikääntyvät ihmiset kokevat joutuvansa vaikeuksiin. Internetin uusi maailma ja siihen sisäänrakennetut toiminnot ja palvelut ovat edelleenkin suhteellisen nuori ilmiö. Kun itse olin jäämässä työeläkkeelle parikymmentä vuotta sitten, Windowsin Wordit ja sähköpostit olivat juuri tulossa kuvaan mukaan. Työelämässä ehdin juuri ja juuri pääsemään mukaan ensimmäisille tekstinkäsittelykursseille ja käyttämään toimiston sisäistä postia. Internet oli toki olemassa, mutta sen käyttäminen sovellutusten ja sisältöjen tuottamiseen oli vielä lähes puhdasta mielikuvitusta, nörttien puuhastelua.

Monet ikäiseni - ja nuoremmatkin - eivät katsoneet tarpeelliseksi ryhtyä opiskelemaan tietokoneen käyttöä. Pärjään ilmankin, en keksi mitään järkevää käyttöä, palvelut pelaavat ilman tietokonettakin, sanottiin.

Tänä päivänä tilanne on jo kokonaan toinen. Nettiyhteys on mitä luonnollisin asia. Jos menet ostamaan puhelinta ja sanot että et halua siihen internetyhteyttä, kysytään miksi? Puhelin pelkkänä puhelimena alkaa jo unohtua nuoremman polven muistista. Kun taas vanhemmalle ihmisille lyödään kaupassa internet-puhelin käteen, hän on ihmeissään laitteen monista, hänelle täysin tuntemattomista toiminnoista. Neuvonta tässä suhteessa on lapsenkengissä ja kaupalliset tarjoajat eivät ole juurikaan kiinnostuneita neuvonnan järjestämisestä muutoin kuin kovaa maksua vastaan. Härpäkkeen kaupaksi saanti on toteutunut - ja se riittäköön. Hyvin tiedetään, että se ei riitä.

Tilannetta on yritetty tietotekniikkaan mukaan päässeen seniorisukupolven toimesta ratkoa vapaaehtoistoiminnalla. On syntynyt paikallisia ja alueellisia ryhmiä, jotka antavat vapaaehtoista, maksutonta  tukea ikätovereilleen tietokoneenkäytössä. On syntynyt eettisiä sääntöjäkin, kuten esimerkiksi juuri se että neuvonnan tulee olla vapaaehtoista ja maksutonta. Neuvontatehtävä on palveluntarjoajien (Windows, Apple, Google, Linux) ja tekniikkavaihtoehtojen (pöytätietokone, läppäri, tabletti, nettipuhelin, navigaattorit) ja ohjelmasovellutusten (MicrisoftOffice, LibreOffice tai  Google dokumentit jne.) myötä kasvamassa huikeasti yli vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksien. Kun kuvaan liittyy myös palveluntarjoajien raadollisen kova kilpailu taivasosuuksista pilvipalveluissa, hakkereiden ja huijaajien jatkuvasti lisääntyvät ja usein onnistuvat yritykset rahastaa heikkotaitoista ja harmaantuvaa kansaa, joutuu kysymään: voiko näin tärkeän ulottuvuuden jättää pelkästään vapaaehtoisvoimin ja - ikääntyvien kohdalla - pelkän hyväntahtoisuuteen perustuvan 'vierihoidon' varaan?

Edellämainittu "vierihoidon" käsite tässä yheydessä on yksi vuonna 2001 perustetun EKL-Werkkoviestijöiden toiminnallisista sovellutuksista. Järjestetään muutaman päivän tai viikonkin mittaisia vierihoitotapahtua, joissa yritetään avata ja harjoitella  tietotekniikkaan liittyviä sovellutuksia niin pitkälle, että opastettava pääsisi alkuun itsenäisessä tietokoneensa ja netin mahdollisuuksien käytössä.

EKL-Werkkoviestijöillä on ollut myös  Eläkkeensaaja-lehdessä vuosia erityinen "Nettineuvola" -palsta, jolla on annettu ensiapua ja kallisarvoisia vinkkejä tietokoneen käytössä. Kun tehtävän laajuus ja monimutkaistuminen ovat vain lisääntymään päin, kysyn nyt tässä yhteydessä: eikö "nettineuvolasta" ja siihen liittyvästä monipuolisesta opastuksesta tulisi kehittää uusi yhteiskunnallinen palvelumuoto? Ja jos tulisi, millaisia muotoja se voisi saada?

Ikäihmisten nettineuvonta pitää sisällään monia sosiaaliseen, terveyteen, oppimiseen ja elämänlaatun liittyviä tekijöitä, jotka edellyttävät toimintarakenteen luomista ja yhdistämistä jo nyt annettavien palvelujen kokonaisuuteen. Ihanteellista olisi, jos tässä työssä löytäisivät sekä kodinhoitoa, kotiavustusta ja muita myös ikäihmisille suunnattuja palveluja toteuttavat tahot toisensa. Osaava ikätoveri on usein parempi ja luotetumpi ¨vierihoitaja¨ kuin kiireinen, muitakin palvelutehtäviä suorittava henkilö. Molempia tarvitaan eikä tätä tehtävää pidä autorisoida muodollisen koulutuksen saaneiden tehtäväksi. Juuri vanhemmalla ikäpolvella on elämänkokemuksen ja ¨vapaan sivistystien¨ mukanaan tuomaa aitoa osaamista sekä tekniikassa että sosiaalisissa suhteissa. Eikä ole väärin, että lähellä köyhyysrajaa ponnistelevalle aktiiville emeritus-kansalaiselle myös maksetaan tästä taidosta - tai oikeastaan taitopaketista.

Erityisesti julkisella sektorilla toimivan ammattiyhdistysliikkeen tulisi ottaa vakavasti pohdittavaksi tietokoneen, siis puhelinten, läppäreiden, tablettien, sähköhellojen, mikroaaltouunien, pesukoneiden ja sähköisten ilmoitustaulujen käytön opettamisen saaminen palveluja suorittavien henkilöiden toimenkuvaan. Tunti päivässä uuden tekniikan parissa auttaisi asiaa vanhenevaa tietokoneenkäyttäjää jo merkittävästi.

Selvää on että tällaisesta työstä on maksettava palkkaa ja että tähän työhön on varattava myös työaikaa. Kysymys on hyvinvointiyhteiskunnan uudesta palvelusta ja avun tarpeessa olevan sukupolven auttamisesta pääsemisessä vielä kerran siivilleen elämänkokemuksensa, taitojensa ja tietojensa välittämisessä internetpalveluiden ihmeellisessä maailmassa.

Pidän tätä tärkeänä kunnallispoliittisena tavoitteena ja uusien valtuutettujen tulisi jo nyt pohtia tällaisen toiminnan mahdollistamista. Tämä olisi tärkeää senkin vuoksi, kun kaupalliset yritykset - esimerkiksi nykyinen ruohoa leikkaava ja ravintopalveluja tarjoava Posti - aikovat ruveta kuskaamaan jopa kaljaa koteihin vaipoissa olevien  vanhusten viimeisten kuukausien ja vuosien viihdykkeeksi.

Me tarvitsemme edistyksellisiä, hyvinvointiyhteiskunnan uusia visioita, palveluja tarjoavia ratkaisuja. Sellainen voisi olla julkinen palvelu nimeltä "Nettineuvola" moninaisine toimintamuotoineen, palveluineen ja sovellutuksineen?

Millainen olisi Nettineuvolan hakkereita, viruksia ja kaupallisia päällekäyjiä vastaan suunnattu rokotusohjelma?

Kosmisen tietoisuuden liike

Onko ihminen kosmisesti tietoinen elävä olento? Kysymys saattaa kuulostaa mystiikalta ja arkitodellisuuden ylittävältä tuulenhaistelulta. Sitä se varmasti onkin, jos ei yritetä avata sitä, mitä kosmisella tietoisuudella voitaisiin tarkoittaa. Lähden tässä tähän uhkarohkealta tuntuvaan pohdiskeluun.

Se pitänee aluksi todeta, että elävänä olentona ihminen on jokseenkin poikkeuksellinen, ei fyysisesti eikä biologialtaan, mutta henkisesti kylläkin. Kysymys on tietoisuudesta, sen monipuolisuudesta ja ulottuvuuksista - mutta samalla myös sen ristiriitaisuudesta elämään ja olemiseen liittyviä ongelmia ratkottaessa. Ihminen on todellakin paratiisista, vaistonvaraisesta luontoyhteydestä karkoitettu olento. Tuliset kerubit pitävän raamatun genesis-luvun mukaan huolta siitä, että paluuta paratiisiin ei ole. Ihmisen on pärjättävä niine ominaisuuksineen, mitä hänelle elämä on tähän mennessä antanut.

Ihminen on kasvien ja muiden eläinten tapaan tietoinen elämästään. Eläinkunta on elämänsä lisäksi tietoinen ulkoisesta todellisuudesta ja kasveista poiketen lisäksi ulkoisesta maailmasta, siitä todellisuudesta jossa on tultava toimeen. Eläinkunta on löytänyt biologisen lokeronsa, jossa se voi vaistopohjansa avulla selvitä ja jatkaa sukuaan. Ihminen poikkeaa kasveista ja muusta eläinkunnasta paitsi vaistopohjansa kuihtumisen ja köyhtymisen suhteen, myös toisessa mielessä: ihminen on tietoinen itsestään, sisäisestä todellisuudestaan, ajasta ja universumista, suuruudesta ja pienuudesta, universumista kohden mikrokosmosta ja universum(e)ista kohden laajenevaa maksimaalista todellisuutta.

Tämä tietoisuus itsestä ja muun eläinkunnan vastonvaraiset kyvyt ulottuvasta todellisuudesta tekee ihmisestä juuri poikkeuksellisen, aikaa ja paikkaa, materiaa ja henkeä pohdiskelevan kokonaisuuden. Kuinka pitkälle mikrokosmos ulottuu? Onko atomeja, neutroneja ja positroneja pienemmät hiukkaset, kvarkit materiaa vai pelkkää energiaa? Onko niillä fyysisiä ominaisuuksia? Vai ovatko tieto, energia ja materia alituisessa riippuvuussuhteessa keskenään? Cernissä Sveitsissä yritetään törmäyttää pienimpiä hiukkasia yhteen, jotta voitaisiin todistaa että ne ovat pohjimmiltaan ainetta. Tässä on ilmeisesti lähes 90%:sti onnistuttukin.

Tähtitiede on on ottanut huikaisevia askeleita eteenpäin avaruuden, universumin tutkimisessa ja popularisoimisessa. Tiedämme että lähellämme, 200 miljoonan valovuoden päässä on toinen linnunrataa muistuttava galaksi, Andromeda. Se on jopa havaittavissa pimeänä ja kirkkaana yönä sumuisena läiskänä linnunradan kupeessa. Tietoisuus siitä että galakseja on miljardeja ja että ne universumissa näyttävät kiihtyvällä vauhdilla etääntyvän, lienee merkki aikojemme alussa olleesta alkuräjähdyksestä.

Tietoisuus kosmisista ulottuvuuksista, materiasta, ajasta ja energiasta on juuri sitä kosmista ulottuvuutta, jota ihminen muusta eläinkunnasta poikkeavana lajina, nisäkkäänä kantaa mukanaan. Kehoomme se liittyy vain aivojemme valtavana kokona, mutta tietoisuus itse ei ole päällepäin näkyvä ominaisuus muutoin kuin informaation muodossa. Tietoisuus ei liity kokoon eikä ulkoiseen kauneuteen eikä edes terveydentilaan. Stephen Hawkins, eräs aikamme tunnetuimipia tiedemiehiä, yltää huikaiseviin analyyseihin sairauden aiheuttamasta rujoudestaan ja liikuntakyvyttömyydestään huolimatta.

Kun nyt sanon että juuri kosmisen tietoisuuden mahdollisuus ihmisessä on tärkeä ihmislajin yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa korostava tekijä, tarkoitan sillä kosmisen tietoisuuden mahdollisuuden avautumista ihmisessä ulkonäöstä, ihonväristä, fyysisestä koosta ja jopa iästä tai koulutuksestakin riippumatta. Tietoisuus ihmisessä olevista mahdollisuuksista on niin poikkeuksellista, että juuri näiden arvokkaiden ominaisuuksien varjeleminen ja kehittäminen on tärkein ihmiskunnan tehtävä. Puhuminen ihmisyydestä ja ihmisen mahdollisuuksien kunnioittamisesta irrottaa kosmisen tietoisuuden autoritaarisista, ihmistä alistavista ja rajoittavista rakenteista ja vaatii olosuhteita, joissa tämän tietoisuuden suunnattomat ja ilmeisesti alati vahvistuvat ominaisuudet pääsevät kukoistamaan.

Sota, materian ja informaation asettaminen tuhoamaan ihmisiä ja kosmisella tietoisuudella luotuja rakenteita, on kaiketi mitä kauhistuttavin, lopullinen  tragedia ja samalla osoitus siitä, että kaikki emme ole vielä kasvaneet kosmisen tietoisuuden kantajiksi. Tässä suhteessa ihmislaji näyttää olevan edelleen kasvuvaiheessa, elämän ja kuoleman, tuhoutumisen ja havahtumisen välisessä vuorovaikutustilassa.

Voiko edelläsanotusta vetää yhteiskunnallisia, poliittisia johtopäätöksiä? Jos kosminen tietoisuus ymmärretään ihmisyyteen liittyvänä erikoispiirteenä, ilmeisesti voidaan. Ihmislajia ja sen kehitystä on suojeltava, sitä on herätettävä ja valistettava, jotta se huomaa itsessään olevan mahdollisuudet ja niiden käytön sekä visionääriseen harmoniaan yhtäällä - tai totaaliseen tuhoon ja kehitystarinan loppumiseen toisaalla.

Kysymys tässä suhteessa ei ole oikeasta eikä vasemmasta, kapitalismista tai sosialismista, uskonnosta tai uskonnottumuudesta. Kysymys on niistä ominaisuuksista, joita me useimmiten kuvittelemme avaruuden jossakin kolkassa olevalla toisenlaisella elämänmuodolla olevan: se ponnistelee todennäköisesti yhtenäisenä ja määrätietoisena  kosmisen ulottuvuuden mahdollisuuksien realisoimiseen. Kohden tätä universaalin tietoisuuden tilaa, jota kanadalainen kirjailija Rickhard Maurice Brucke on 1920-luvulla kirjoittamassaan kirjassa avannut, on ihmislajin yhä määrätietoisemmin ponnisteltava. Edessä on uskomaton määrä mahdollisuuksia - sekä hyvään että pahaan.

Tapanani on poliitisesti ja yhteiskunnallisesti aktiivisena ihmisenä kirjoittaa ja puhua myös politiikasta ja sukuperinnökseni luokiteltavasta  sosialidemokratiasta. Sanoisin aamuvarhaiseen mietiskelyyni perustuvalla tuntumalla, että sosialidemokratian tulee olla kosmisen tietoisuuden liike.

Paljonko on petabitti?

Prof. tri Willfried Juling luennoi 5.3. 2017 3Sat-televisiokanavan sunnuntaiaamun "Teleakatemiassa" digitalisaatiosta ja sen sovellutuksista tekniikkaan. Tiedon määrä kasvaa hurjaa vauhtia. Pelkästiin Sveitsin Cernistä, hiukkaskiihdytystä soveltavasta ja alkuräjähdyksen olemusta tutkivasta laboratoriosta on kuljetettu Karlsruheen tietoa 16 Petabittiä, mikä on yhtä paljon kuin mitä ihmiskunta tuottaa tietoa vuodessa. Jos tuo tieto tallennettaisiin disketille, se peittäisi 290 neliökilometrin alueen. Tai jos tieto tallennettaisiin CD_levyille, niistä tulisi 22 km korkea pino...

Tuhat bittiä on yksi kilobitti; tuhat kilobittiä on yksi megabitti ja tuhat megabittiä on puolestaan yksi giga, josta niin paljon puhutaan. Kun ostin ensimmäisen oman tietokoneeni vuonna 1996, siinä oli ohjelminen ja tallennustiloineen 1,7 gigaa sisältöä.

Olen tallentanut vuodesta 1993 lähtien kaikki aineistoni ja niistä on kertynyt tavaraa tähän mennessä noin tuhat gigabittiä. Tavallisesti tietokoneessa on tallennustilaa siinä 500 gigabittiä, joten ulkoista kovalevyä tarvitaan. Erityisesti videoiden tallentaminen vie paljon tilaa, mutta samalla saadaan paljon dokumentoitua sisältöä talteen.

Yksi terabitti on puolestaan tuhat gigabittiä, mikä tarkoittaa noin kahdenkymmenen tietokoneen tallennustilaa. Petabitti on puolestaan tuhat terabittiä eli 10 potenssiin 12;

Petabitin jälkeen tulee Exabitti - se on puolestaan tuhat petabittiä eli kymmenen potenssiin 15. Exabitti on tuhat petabittiä.

Kun kaikki se tieto tallentuu, mitä internetpuhelimissa, esineiden internetissä (autossa saattaa olla 30 eri tehtävää hoitavaa tietokonetta), tableteissa, läppäreissä ja pöytäkoneissa syntyy, kasvaa siis tallennetun tiedon määrä valtavaa vauhtia.

Ilman tietokoneita ja niiden tarvitsemaa sähköä maailma ei yksinkertaisesti toimi. Jos ajatellaan esimerkiksi maanpuolustusta, Hornetteja paljon tärkeämpää olisi rakentaa kansallinen tietojentallennusjärjestelmä kaikelle sille tiedolle, mitä Suomessa ja kansalaistemme toimesta tuotetaan.

Kun katselen metrojunassa olevia ihmsiä, joilla lähes jokaisella on internetpuhelin auki ja jonka avulla he matkustaessaankin kommunikoivat, näyttää siltä että ihmiset ovat yhä enemmän virtuaalisessa todellisuudessa kuin fyysisesti läsnä.

Hurjaa on muutoksen tahti, ei voi muuta sanoa. Vielä 17 vuotta sitten pohdiskelin erään kansainvälisen järjestön pääsihteerin kanssa sitä, pitäisikö internationaalin perustaa internetsivut. Tänään tuo pohdiskelu tuntuu hauskalta vitsiltä. Todellisuuden muuttumista digitaaliseksi ja sen saamia muotoja emme osanneet arvata.