Loppu unissakävelylle

Demokratiat tarvitsevat strategian kohdatessaan konfliktin autoritääristen valtioiden kanssa. Tästä aiheesta kirjoittaa saksalaisen der Spiegel -lehden toimittaja Dirk Kurbjuweit lehden numerossa 12, joka on päivätty18.3. 2022, siis maaliskuulle vähän vaille kuukausi Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen alkamisen jälkeen. Toimittaja Kurbjuwet näkee läntisen arvoyhteisön olevan pulassa; kuinka ratkaista oikeuden ja vapauden välinen ristiriita tilanteessa jossa sotilaallista konfliktia varjostaa sen äärimmilleen eskaloitumisen mahdollisuus. Se koskee sodan laajenemista Venäjän ja Ukrainan välisestä maailmanlaajuiseksi ja tavanomaisten aseiden käytöstä ydinsodaksi.

Vuonna 1962 syntynyt toimittaja Kurbjuweit läntisen arvomaailman kehittäneen kaksi pimeää strategiaa, kaksoismoraalin ja ajautumisen jatkuvasti umpikujaan, koska se ei kykene vastaaamaan oikeuden ja vapauden väliseen ristiriitaan. Toimittaja kuvaa tämän ristiriidan syntyä Amerikan historian avulla. Läntisten arvojen puolustaminen johtaa hyvin usein konflikteihin, joissa ihmisoikeudet joutuvat vastakkain aikaisemmin asetettujen oikeutettujen arvojen kanssa. Hän mainitsee amerikkalaisten sotilaiden irakilaisiin vangittuihin kohdistaman  väkivallan ja julmuuden mm. Abu Churaibin ja Guantanamon vankiloissa oikeuden ja vapauden nimissä toteutettujen taisteluiden aikana. Poliittinen umpikuja ilmenee mm. Ukrainassa käytävässä sodassa, jossa Ukraina on jätetty puolustamaan itse itseään ilman tarvittavaa ja riittävää sotilaallista tukea joukkojen ja aseiden muodossa. 

Oikeus ja vapaus ovat luonteeltaan universaaleja arvoja, jotka koskevat kaikkia ja erityisesti silloin kun niihin vedotaan syntyneissä konflikteissa. Usein kuitenkin käy niin, että kun omat vapaudet joutuvat vaikkapa sanktioiden ja vastasanktioiden valtataistelussa vaaraan, universaali oikeus saa väistyä ainakin siksi aikaa kun omat edut ja materiaalinen turvallisuus on saatu taattua. Arvojen taistelussa käy helposti niin että autoritaariset voimat hallitsevat maailmaa. Näin on käymässä myös Ukrainan taisteluissa. Sille luvattiin assosiaatiosopimuksen muodossa jäsenyyden mahdollisuus Euroopan Unionissa ja samalla annettiin tarkemmin määrittelemätön mahdollisuus myös NATO-jäsenyyteen jollakin aikavälillä. Nämä olivat houkuttelevia visoita maalle ja kansalle, jonka oma kulttuuri oli ollut yli 70 vuotta neuvostovallan alla ja osa tätä kautta rakennettavaa yhteisöllistä kulttuuria. Ukraina taistelee lännen demokraattisten arvojen, oikeuden ja vapauden puolesta jonka länsi on sille asettanut tarjolle. Vastassa on kuitenkin äärimmäisen autoritaarinen ja asenneilmastoltaan epäproduktiivinen Venäjä, joka ei aristele käyttää mitä hyvänsä aseita menossa olevan taistelun voittamiseksi ja tavoitteidensa toteuttamiseksi.

Ukrainan tapaus ei toimittajan mielestä ole historiassa ensimmäinen, jossa suuria arvoihin perustuvia lupauksia ei ole toteutettu. Samanlaista taistelua käydään eri puolilla maailmaa. Kiinassa valtataistelun kohteena ovat mm. buddhalainen Tiibet ja islaminuskoa edustavat uiguurit. Entiset sosialistimaat Venäjän naapurissa joutuivat luopumaan itsenäisyydestään ja hyväksymään neuvostovallan ylivoiman ja arvoherruuden. Myöskään USA ei ole mielellään katsellut vasemmistolaisia voimia antalantintakaisissa Etelä- ja Keski-Amerikan maissa, vaan on käynyt armotonta tasitelua boikotein ja väliintuloin melkeinpä kaikissa näiss'ä maissa vuoronperään. Tässä suhteessa etupiiriajattelu on globaalia arkipäivää. Kysymys on pikemminkin säännöstä, joka toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Nykyisen tilanteen tekee aikaisempia hankalammaksi se että nyt tiedotusvälineet ovat paikan päällä ja levittävät kuvaa kärsimyksistä ja ihmisten taistelusta lähes online - muodossa kaikkialle maailmaan. Tämä asettaa arvoillaan taistelua käyvän lännen hankalaan asemaan, kun näyttää siltä että se ei tee kaikkea sitä mitä sen puheet tosiasiassa edellyttäisivät.

Toimittaja Kurbjuweit ei näe apua tulevan myöskään kansainvälisistä instituutioista. YK:ssa turvallisuusneuvoston yksittäiset maat kykenevät torppaamaan yhteiset esitykset. Euroopan Unioniin eivät kuulu kaikki Euroopan maat ja osa nyt jo sisällä olevista kapinoi demokraattista oikeusvaltioperiaatetta vastaan. Euroopan Unionin omakin sääntöperusta on kyseenalainen asettuessaan yksipuolisesti markkinatalouden tueksi ja sen ensisijaistajaksi demokraattisia arvoja edustavien jäsenvaltioidensa kustannuksella. Myös NATOssa käydään kauppaa demokratian kustannuksella; tästä olemme oman jäsenyyshakemuksemme ja yhdessä Ruotsin kanssa saamassa juuri uutta, jossakin määrin turhauttavaa  kokemusta. Taloudellisten mahtimaiden instituutiot G7 tai G20 eivät ole kaikille avoimia foorumeita, vaan mukanaolijoita valitaan etunäkökohtien, ei välttämättä demokraattisten arvojen 6mukaan. Latinalaisen Amerikan ja Afrikan maat eivät ole mukana näissä istituutioissa  YK:ta lukuunottamatta, jota sitäkin hallitsevat arvoiltaan ristiriitaiset turvallisuusneuvoston jäsenet.

Mikä neuvoksi tässä tilanteessa, jossa arvojen ja vapauden välinen ristiriita uhkaa laajentua maailmansodaksi ja koko maapalloa uhkaavaksi ydinsodaksi? Huolestuttavaa on se, että diplomatialle ei näytä olevan tilaa. Mitä tulee autoritaaristen maiden sisäiseen dynamiikkaan, toimittaja lähtee siitä että vallankumous ei näissä asioissa ole vientitavaraa joka voidaan tuosta ja noin vain istuttaa voitetun sodan jälkeen kulttuuriltaan kokonaan toisenlaiseen arvoyhteisöön. Tämä on tuskallinen mutta välttämätön huomio. Myös jo olemassaolevia demokratioita on suojeltava.

"Loppu unissakävelylle" otsikolla julkaistu Spiegelin juttu lähtee siitä, että on rakennettava maailmaan nykyistä löyhempi mutta samalla kattava demokraattisten valtioiden yhteisö tai viitekehys, joita yhdistää vähintäänkin vaaleissa toteutettu mahdollisuus pluralistiseen demokratiaan. Väkivalloin ei demokratiaa voi viedä mihinkään maahan. Tätä varten tarvitaan realistinen ohjelma, ei idealistista "lehtereille puhumista" kuten entinen työtoverini kuvaili lennokkaita ja demagogisia vaatimuksia. Tavoitteet eivät välttämättä ole jaloja, koska joudumme varmaan pitkään näkemään autoritaarisia, väkivaltaan, arvoilla kauppaa käyviä ja jopa tuhosuuntaisia hallituksia ja niiden hallintoja. Jos tavoitteet asetetaan tässä suhteessa liian korkealle, on demokratia se joka menettää vastakkainasettelussa mainettaan. On jaksettava uskoa siihen, että kansojen omasta keskuudesta nousee voimia jotka ryhtyvät oman kulttuurinsa lähtökohdista vaatimaan ja toteuttamaan ihmisarvoista yhteiskuntaa - omassa maassaan.

Surullisen hahmon ritari ja taistelu tuulimyllyjä vastaan

 

Näinä päivinä täytyy taas palauttaa mieleen espamjalainen kirjailija Miguel de Cervantes Saavedra (29. syyskuuta 1547 Alcalá de Henares – 23. huhtikuuta 1616 Madrid). Hänen tunnetuin teoksensa on Don Quijote (El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha, 1605/1615).

Wikipedian mukaan "Köyhä maalaishidalgo Alfonso Quijano menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan ja päättää lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella. Hän ottaa nimekseen don Quijote Manchalainen ja pukeutuu ruosteiseen haarniskaan. Aseenkantajakseen hän ottaa pelkurimaisen, viekkaan ja maalaisjärkeä käyttävän Sancho Panzan, joka nimittää isäntäänsä ”surkean hahmon ritariksi”."

Omalla kohdallani ajattelen tässä yhteydessä USA:n roolia toisen maailmansodan jälkeisenä aikana sen taistelussa amerikkalaisen demokratiakäsityksen puolesta eri puolilla maailmaa. Käytännössä kaikilla mantereilla, ehkä jopa Antarktiksellakin. Päällimmäisenä - joskaan ei millään muotoa täydellisenä luettelona mieleen tulevat heti Korean sota, Vietnamin sota, Chilen vallankumous, taistelut väli-Amerikassa ja Karibian saarivaltioissa, Kuuban saarto ja taistelu neuvostokommunismia vastaan sekä tietenkin juuri parastaikaa menossaoleva Ukrainan kriisi ja mielikuvataistelu Venäjän mahdollista Ukrainaan kohdistuvaa hyökkäystä vastaan. 

Tätä kirjoittaessani Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan pitäisi amerikkalaisten tiedustelulähteiden mukaan tapahtua jo parin päivän päästä eli keskiviikkona 16.2. 2022. USA:ssa juuri näihin aikoihin on tulossa täydennysvaaleja ja tästä johtuen presidentti Bidenin asema ja Demokraattien ohjelmallisten tavoitteiden toteuttaminen saattavat olla vaakalaudalla. Katseiden kiinnittäminen Ukrainan kriisiin ja Venäjän oletettuun hyökkäykseen Ukrainaan saattavat johtua myös yrityksestä luoda kansakuntaa yhdistävä ulkopuolinen uhkakuva, jonka seurauksena istuva presidentti saisi päättäväisyydestään palkinnoksi vaalivoiton edustajainhuoneen täydennysvaaleissa.

 

Uutisia kuunnellessa ja katsellessa ei voi välttyä vaikutelmalta, että tiedustelupalvelujen tiedot sodanuhkasta on tarkoitettu propagandaksi, mielialojen hypetykseksi. Suurvaltojen kesken tällainen nokittelu ja uhkakuvien maalailu koetaan jopa vastapuolen hyökkäyssuunnitelmienm paljastamiseksi etukäteen ja tällä tavalla todellista sotaa estäväksi varoitukseksi.

Kuka muistaa vielä vuoden 2001 WTO:n torneihin kohdistuneen hyökkäyksen ja sen jälkeen alkaneen valmistautumisen Iraki sotaan? Maailmalle näytettiin todentuntuisia kuvia hiekkaan haudatuista ohjusasemista ja hyökkäysjärjestelmistä, jotka sitten tätä varten järjestetyn tutkimuksen pohjalta osoittautuvat perättömiksi. Noam Chomsky, tunnettu amerikkalainen ajattelija ja filosofi toteaa yhdessä viimeisimmistä kirjoistaan USAn hyökkäyksen Irakiin tämän vuosisadan pahimmaksi ihmisoikeusrikkomukseksi. Hän kuvaa kaikkien sodanjälkeisten presidenttien Eisenhowerista Obamaan tuhoa aiheuttaneita hankkeita omista oikeus- ja kulttuurikäsityksistään lähtien. Samassa kirjassaan hän toteaan Yhdysvaltojen toisen maailmansodan jälkeen käymistä sodista, että jos USA:n presidentteihin sovellettaisiin Nürnbergin oikeudenkäynnin ihmisoikeusrikkomuksista annettuja kuolemantuomioita, ne koskisivat ilmeisesti kaikkia jo virkakautensa päättäneitä presidenttejä.

Haluan korostaa että kriittinen suhtautuminen amerikkalaiseen ylivaltaan ei sulje pois myöskään vastaavaa kriittistä analyysia Venäjää kohtaan. Ihmisoikeusrikkomukset ovat universaaleja ulottuvuuksia. Kuitenkaan vallankumous ei ole vientitavaraa, vaan heräämisen on lähdettävä liikkeelle omasta kansasta.

Eurooppalainen osapuoli, Euroopan Unioni ja Euroopan Komissio alleviivaavat tukeaan USA:n näkemykselle uhkaavasta venäläisestä agressiosta, mutta samaan aikaan ollaan varsin pidättyväisiä sekä Ukrainan jäsenyyttä kohtaan NATOssa sekä ylipäätään aseviennin suhteen Ukrainan sotaponnistuksiin Venäjää vastaan. 

Miten tämä liittyy jo lähes viisisataa vuotta sitten syntyneen kirjailijaan Cervantesiin ja hänen kuuluisimpaan kirjaansa Don Quijoteen  ja hänen käymäänsä taisteluun tuulimyllyjä vastaan ja häntä myötäilevään mutta todellisuudessa realismia edustavaan avustajan Sancho Panzaan?

Jukka Petäjä kirjoittaa 9.7. 2016 Helsingin Sanomissa Don Quijotesta kirja-arvostelussaan seuraavaa:

"ON LUONNOLLISESTI paikallaan kysyä, mitä Don Quijote antaa nykylukijalle. Sen nerokkuus piilee siinä, että se tarjoaa satiirin ja huumorin keinoin olemisen traagisia perustotuuksia. Sen mittana on ihmisen ikuinen taipumus huijata itseään. Siinä pelissä on helpompi uskoa mielikuviin kuin todellisuuteen. Äärimmäisessä tapauksessa todellisuuden voi muokata sellaiseksi, että se vastaa omia uskomuksia tai luuloja."

Erona tämän hetken tilanteeseen ja Cervantesin kuvaukseen Don Quiotesta on se, että USA ei pukeudu ruosteiseen haarniskaan eikä aja ikälopulla hevoskaakilla. Tässä katsannossa tämän päivän tilanne ei ole humoristinen satiiri hallitsevan luokan vallankäytöstä, vaan traaginen ja tuhosuuntainen illuusio omasta erinomaisuudesta. Ettei vaan historiallisen klassikon filosofinen totuus olisi ajankohtainen tänäkin päivänä "Surullisen hahmon ritarin" USA:n ja hänen kuuliaisen renkinsä Euroopan Unionin hahmossa?