Vanhan Rautalammin verotusperusteet

Rautalammin Rossien kantaisän Brusius Rossin tiedetään saaneen omistukseensa kruununtorpan ja lisäksi hänen arvellaan toimineen neljännesmiehenä eli nimismiehen apulaisena kyytitehtävissä, veronkannossa, käräjien pidossa ja kievaritoiminnassa. Mitkä olivat tuon ajan veronkatoperusteet?

”Veronkanto oli jo pitäjän perustamisesta alkain järjestetty sille kannalle, jolla se sitten melkein muuttumatta säilyi aina seuraavan vuosisadan alulle. Siinä oli koitettu saavuttaa niin paljon kuin mahdollista yhdenmukaisuutta läänin muiden osien kanssa, vaikka pitäjän erilaiset olot vaativat ottamaan niitäkin huomioon.

Veronkantoperusteet olivat samat kuin läänin muissakin pitäjissä; niistä on erittäin mainittava neljänneskunta, koukku, savu ja jousi.

Neljänneskunnittain kannettiin veroja siten, että koko neljänneskunnan suoritettavaksi oli määrätty joku vissi vero. Nimismies yhdessä neljännesmiehen kanssa sitte arvosteli, kuinka neljänneskunnalta tuleva vero oli osakasten kesken jaettava. Veron suorittamisesta oli luultavasti koko veropiiri vastuunalainen. Tällainen veronottotapa oli aikaisemmin ollut yleisempi, mutta oli jo tähän aikaan syrjäytymässä yksityiskohtaisen maksutavan tieltä.

Koukku oli maaveron perusteena, kuten nykyään manttaali. Koukku, joka alkuaan merkitsi jonkunlaista kyntöasetta, oli jo varhaisista pakanuuden ajoista käytetty maanalan mittana. Veronselityksissä määritellään sitä kahdellakin tavalla. Toisen määrityksen mukaan oli koukku kuusi tangonalaa ja jokainen tanko oli kuusi kyynärää. Tämä selitys ei kumminkaan enää tähän aikaan vastannut koukun käsitettä, vaan viittasi vanhempiin oloihin. Toisen määrityksen mukaan oli koukku sellainen maanala, johon voitiin kylvää 3 puntaa viljaa ja tämä nähtävästi olikin koukun todellinen suuruus. Vielä 1586 kylvettiin Rautalammilla noin puolen neljättä tynnöriä koukkua kohti. Koukkua määrätessä ei ainakaan Rautalammilla voitu ottaa arvioon ainoastaan viljeltyä maata, sillä ennen on mainittu, että arvioimista alotettiin siellä heti ensi asutusvuosina, mutta luultavasti otettiin arvioidessa lukuun koko viljelykseen kelpaava maa. Laskettiin siis, kuinka paljon kaskea voitiin vuosittain hakata ja kylvää arvioitavalle maanalalle ja arvattavasti otettiin siinä jonkun verran maanlaatukin huoimioon. Missä määrin muut edut, n.k. niityt, kalavedet y.m. tulivat huomioonotetuksi, ei voi päättää.

16 sataluvun alussa vanha koukku-nimitys poistettiin ja sen sijasta alettiin maanalan mittana käyttää ”vero” -nimitystä, jota jo ennenkin joskus oli käytetty koukun asemesta. Vero vastasi täydellisesti entistä koukkua. Vero oli jaettu 12 äyriin. Näitä nimityksiä, veromaa ja äyrimaa käytetään sitte koko 17 vuosisadan ajan ja myöhemminkin aina tälle vuosisadalle (1800-luvulle, IR huom.).

---

Savu oli jokainen talous, sekä verotilallisen että aatelin lampuodin. V. 1568 tehtiin savujen suhteen se muutos, että useampia köyhiä talouksia luettiin yhdeksi savuksi, mutta jo muutamien vuosien kuluttua palattiin jälleen entiselleen. 17 vuosisadalla alettiin savun asemesta käyttää tila-nimitystä.

---

Savusta muodostui myöhemmin n.k. apuveromanttaali. Kun savulta kannettavien verojen määrä kohosi vähitellen niin korkealle, että suurin osa veroja meni sen mukaan, kävi kohtuuttomaksi tällainen veroperuste, jonka mukaan jokainen tilallinen sekä varakkaampi että vähempivarainen sai maksaa yhtä paljon. Sentähden tehtiin uusi varallisuuteen perustuva veronkantoperuste, jota nimitettiin apuveromanttaaliksi siitä syystä, että sitä käytettiin yksinomaan apuverojen kannossa. V. 1568 toimeenpantu muutos savujen suhteen oli jonkunlaisena valmistuksena siihen. - Täysi apuveromanttaali oli jokainen savu, joka maksoi määrätynkokoisen apuveron. Sellaista savua nimitettiin myöskin täysivero-tilaksi sekä täysivaraiseksi. Harvat savut tekivät kumminkin täyden manttaalin. Miten usein alkuaan varallisuuden arvio toimitettiin, jonka mukaan savun manttaaliosuus määrättiin, ei ole tietoa; myöhemmin se jäi pysyväiseksi.

Jousella ymmärrettiin jokaista viisitoista vuotta täyttänyttä tilallisten luokkaan kuuluvaa miehenpuolta. Jousiin ei siis luettu palkollisia, huonemiehiä, irtolaisia eli yleensä tilattomia. Mutta 1600-luvun alulla saa jousi toisen merkityksen. V:sta 1607 alkain ymmärretään jousella jokaista talonomistaja-parikuntaa; jos avioliitto toisen aviopuolison kuoleman kautta oli rikkoontunut, oli jousikin mennyt samalla rikki. Siitäpä syystä jousien lukumäärä yllämainitusta vuodesta alkain on tavallisesti pienempi kuin savujen määrä.

Vielä otettiin veroja muidenkin perusteiden mukaan, kuten lehmäluvulta. Apuveroja otettiin joskus vielä kihlakunnittain, mutta 16 sataluvun alussa poistettiin kaikki veromaksun yhteisyyteen perustuvat veronkantoperusteet. Siihen sijaan aletaan verojen kannossa käyttää uusia perusteita, kuten kylvömäärää, henkilukua y.m.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Hallinnon hoito ja verotusolot, ss. 106-109)