Mitä isot edellä, sitä pienet perässä?

  Australialainen Modernia Monetaarista Teoriaa edustava  -talousprofessori - myös Helsingin yliopiston vieraileva professori  -William (Bill) Mitchell kritisoi MMT-blogissaan Britannian työväenpuolueen talousanalyysia sen päästyä valtaan vuoden alkupuolella pidetyissä vaaleissa. Näyttää siltä, että vaihtoehtoisen politiikan sijaan tarraudutaan edelleen velkapelkoiseen ja kotitalouteen vertautuvaan valtavirtatalouden perustelutapaan:

"Näyttää siltä, ​​että sen jälkeen, kun brittiläinen työväenpuolue valittiin valittiin  vaaleissa hallituspuolueeksi, se on pitänyt tarpeellisena lähettää jatkuvasti lisääntyviä viestejä taloustilanteesta ja kovien verotoimien – eli säästötoimien – välttämättömyydestä huolimatta siitä, että he väittivät kosiskellessaan äänestäjiä, että he eivät käyttäisi tätä "Tory"-vaihtoehtoa. 

Kuitenkin he tekivät vanhan tempun, eli kun he pääsivät hallitukseen ja heillä oli pääsy "kirjoihin", he huomasivat suurena yllätyksenä, että valtiontalouden tila oli vieläkin huonompi kuin he olivat kuvitelleet, ja tämä tarkoitti, että kaikki oli pelastettava, mikä oikeuttaa heidän ryhtymään suunniteltua tiukempiin toimiin. Jokainen  viikko sen jälkeen näyttää siltä, ​​että kova puhe kovenee ja ydinlupaukset hylätään.

Toryjen politiikka, jotka ovat edistyksellisen politiikan kirottu vastakohta – kuten kahden lapsen etujen yläraja – säilyy. Ja muut tory-politiikat, jotka olivat luonteeltaan enemmän "Labour-politiikan kaltaisia", menevät - kuten Winter Fuel Payment -tuki - jota leikataan voimakkaasti. 

Olen esittänyt paljon  kritiikkiä pääministerin asenteesta (ks. aiemmat blogikirjoitukset), joka perustuu järjettömyyteen rakentaa Britannian hallituksen talous periaatteessa kotitaloutta vastaavaksi. 

Mutta noiden alkeellisten asioiden lisäksi on toinenkin asia, jota en ole nähnyt valtamedian tai varsinaisten poliitikkojen käsittelevän ehdotettuun säästötoimiin liittyen. Koko keskustelu näyttää käyneen tyhjiössä – ilman sisältöä. Näyttää siltä, ​​että nykyinen poliittinen tilanne, jota pääministeri väittää järkyttäväksi ja kestämättömäksi, eroaa Britannian nykyisestä laajemmasta taloudellisesta todellisuudesta. Ja  rakentaminen tähän lähtökohtaan tarkoittaa, että tehdään huonoja poliittisia päätöksiä, jotka vahingoittavat kansakunnan aineellista vaurautta."

Miten Suomen tilanne vertautuu Britannian tilanteeseen?

Hallituksemme antaa ymmärtää, että se toteuttaa hallitusohjelmallaan ainoaa oikeaa ja ainoaa mahdollista talouspolitiikkaa. Vaikka jätettäisiin sivuun hallituksen toimintalinjaan sisältyvät haavoittuvassa asemassa mobbaavat ja yrityksiä ja hyvätuloisia paapovat ideologiset painotukset, ohjelmassa on muutakin vastuutonta ja vaarallista "ideologista hapatusta". Sen ytimessä on valtavirtaisen talousajattelun uusliberaali uskomus, jonka mukaan työttömyys - ja haluttomuus työllistyä - on poistettavissa toimeentulon ehtoja heikentämällä.

Blogikirjoituksessaan Modernin Monetaarisen Teorian yksi keskeisistä esitaistelijoista, prof. William (Bill) Mitchell kiritisoi juuri tämän vuoden puolella murskavoiton saanutta Britannian  työväenpuoluetta taipumisesta valtavirtaisen talousajattelun aisankannattajaksi. Samalla kysyn tässä yhteydessä, mitä mahdollisuuksia Suomen poliittisella oppositiolla, lähinnä sosialidemokraateilla, vasemmistoliitolla ja Vihreillä olisi toteuttaa nyt oppositiossa lupaamaansa työllisyyttä parantavaa, yhteistä toimeentuloa elvyttävää talouspolitiikkaa niissä raha- ja finanssipolitiikkaa rajoittavissa raameissa jotka Euroopan Valuuttaunioni ja Euroopan Komissio jäsenvaltioilleen  asettavat? 

Tämä prof. Mitchellin postaus blogisivullaan on todella merkittävä - ja samalla huolestuttava ajankuva Brittien Työväenpuolueen ja laajemminkin demokraattisten sosialistien riippuvaisuudesta ns. valtavirtatalouden perustelutavasta ja toimintatavoista. Kun poliittisessa kielenkäytössä ilmoitetaan, että edustamme vaihtoehtoa, sen pitäisi todellakin tarkoittaa sitä - ja ennenkaikkea talouspoliittisessa analyysissa. 

Erityisesti Euroopan Unionissa ja Valuuttaunionissa, jossa Euroopan keskuspankki on saanut itselleen suvereenin oikeuden jäsenvaltioiden raha- ja finanssipolitiikkaan, liikkumavara on huomattavasti pienempi kuin Britanniassa, joka on eronnut EU:sta ja saanut samalla täysimittaiset oikeudet raha- ja finanssipolitiikkaan. 

Velka on modernissa kansantaloudessa väline, jolla uusia investointeja - ja uutta rahaa - saadaan aikaiseksi. Mutta velkaa ei voi ottaa vieraassa valuutassa, ja siksi tasapainoilu velanoton ja uusien työpaikkojen luomisessa on todella haastava tehtävä. 

Kun yritykset eivät investoi ostovoiman puutteesta johtuen, uudet työpaikat on luotava julksella tuella suoraan joko valtion tai kuntien alaisuuteen, tai valtio-omisteisten - siis puolijulkisten - tai valtion tuen varassa toimievien kansalaisjärjestöjen alaisuuteen. Tällöin käynnistyvät myös juuri julkisen sektoriin liittyvät moninkertaistajat, jotka muutaman vuoden viiveellä alkavat kannattaa itse itseään. Tämä johtuu erityisesti useampikertaisesta palkkakierrosta eli volaliteetista vuositasolla, mutta muitakin tekijöitä on olemassa. 

Mutta mistä otetaan rahaa työpaikkojen luomiseen? Lainaaminen korkeallakin korolla työeläkerahastoilta olisi yksi parhaimpia lähteitä, koska silloin maksetut korot tulisivat työeläkeyhtiöiden tuloksi ja tukisivat vastuunottoa ikääntyvät väestön toimeentulosta. 

Lainaaminen julkista tehtävää hoitavilta "omilta rahastoilta" tarkoittaa velkaantumista omassa valuutassa, mikä on aivan eri asia kuin velan ottaminen markkinapankeilta. Tärkeintä kuitenkin on, että jos ja kun vaaleissa tämän surkean kauden jälkeen taas menestytään, ei sorruta samaan kuin Brittien työväenpuolue kansan heille osoittaman kannatuksen jälkeen.

https://billmitchell.org/blog/?p=61955&fbclid=IwY2xjawFFPbRleHRuA2FlbQIxMQABHQtHcH8-duWVToewHHjMnXNT5y4eheN1_huPk79Ds2_vR_S6cd6tabJQGA_aem_mx6XD16v2nw62dRvd8mq1A

Rahaa on!

 Valtionvarainministeriön kokoama lista valtionvelanhoidosta seuravilla vaalikausilla on herättänyt tyrmistystä, vaikka sen on ilmoitettu olevan vain kokoelma käytetävissä olevia vaihtoehtoja. Erityisesti on korostettu, että kysessä on virkamiestyöryhmän kooste eikä poliittinen agenda joka on toteutettava. Lisäksi budjettipäällikkö korosti että muitakin vaihtoehtoja saattaa poliitisessa keskustelussa nousta esiin. Miksi valtionvarainministeriö on ensisijaisesti esittänyt juuri leikkauksia valtion menoihin?

Valtionvarain ministeriön virkamieskunta on ehdotuksissaan tiukasti sidottu perustuslakitasoiseen Euroopan Unionin "Korjausmekanismiin" eikä se saa poiketa Euroopan Unionin peruskirjan talouspoliittisesta linjasta eikä esittää velanhoitoon tarkoitettuja toimenpiteitä sen linjausten ulkopuolelta. Korjausmekanismin olemassaolosta ei yleensä puhuta, mutta on muistettava että se sitoo kansanedustajia, hallitusta, ministeriöitä, valtion ja koko julkisen sektorin laitosten kannanottoja, europarlamentaarikkoja    ja komissaareja.

Kokoomusoppostio on ottanut valtionvarainministeriön listan ikäänkuin työpaperina pohjaksi neuvotteluille siitä, mitä leikkauksia on toteutettava. Kokoomuksen mukaan leikattava määrä on yhdeksän miljardia euroa kahden seuraavan vaalikauden aikana . Muita vaihtoehtoja poliittinen opposito ei ole esittänyt. Olisiko sellaisia olemassa? Ja olisiko sellaisia vaihtoehtoja, jota pelastavat kansan Kokoomuksen kynnyskysymysten julkilausumattomilta kurjistuksilta ja yksilöön meneviltä kuritustoimeniteiltä, joita kannustimiksi kutsutaan?

Esitin tuoreeltaan blogikirjoituksessani "Vihreä pipo ja ammattiyhdistysliikkeen ihmeteko" kuluneen kevään palkansaajien työtaisteluiden pääpiirteisen vaikutuksen rahanarvoon. Hintojen ja palkkojen yhtaikainen nousu tarkoittaa inflaatiota, jolta EKP:n EU:n keskuspankkina yrittää meitä epätoivoisesti ja ilmeisen huonolla menestyksellä suojata. Ammattiyhdistysliikkeen taistelu ostovoimasta nostaa inflaatiota vähintäänkin samalla määrällä ja hinnathan ovat nousseet vielä enemmän. Rahanarvon heikkeneminen 6:lla prosenttiyksiköllä tarkoittaa 150 mrd:n euron valtion velan arvon laskua samalla määrällä, mikä tekee euroissa (150:100)x 6 = 9 mrd. Voidaan siis todeta, että palkansaajakunta ja ammattiyhdistysliike onnistuneen palkkaliikehdinnän tuloksena hoiti jo tämän kevään aikana pois päiväjärjestyksestä Kokoomuksen esilläpitämät kauhuskenaariot. Jos tarvetta on - ja sitä tullee melkoisella varmuudella olemaan - ammattiyhdistysliike taistelee ja palauttaa ostovoiman ja tasapainottaa tilanteen ulkoparlamentaarisin mutta laillisin keinoin rahanarvon uudella tasolla. Euroopan Unionin kokoisessa makrotaloudessa inflaation ja rahanarvo  heikeneminen on vähemmän välitömiä haittoja aiheuttava etenkin niille, jotka joutuvat elämään palkallaan ilman suuria, jo olemassaolevia pääomia. 

Olisiko muita nopeasti tepsiviä keinoja? Luin Twitteristä ehdotuksen, jonka mukaan uusi eduskunta ja hallitus voisi säätää määräaikaisen lain, jolla työeläkerahastojen 250 mrd:n sijoituksista saatavista osingoista ja  voitoista voitaisiin osa, esimerkiksi 1-2 mrd siirtää valtion budjetinvelan katteeksi. Kun tiedetään, että osakesijoitusten arvo kasvaa tunnetusti pitkälläkin aikavälillä keskimäärin  10-14 % vuositasolla ja pelkästään osinkojakin saadaan vuositasolla vähintään kolme miljardia, valtion velat voitaisiin hoitaa helposti pois päiväjärjestyksestä tälläkin tavalla.

Olisiko vielä miitakin keinoja? Kävimme perhepiirissä, lasten ja lastenlasten kanssa poliittista keskustelua ja kysäisin 27 vuotiaalta tyttärenpojalta, olisiko thänellä,  lähiaikoina insinööriksi valmistuvalla ajatuksia valtionvelan lyhentämisestä. Hän sanoi käyneensä tästä keskustelua joidenkin porvarillisesti suuntautuneiden pelikavereidensa kanssa. Hän muistutti, että EU:n Kasvu- ja vakaussopimuksen raja-arvot velanotolle (60%)  ja kasvulle (3%) ovat pois käytöstä vielävuoden 2024 loppuun saakka nykyisillä päätöksillä. Kun tiedetään pörssiomistusten ja osinkojen  selvästi korkeampi kasvu verrattuna velkojen korkoihin, hän piti velanottoa  valtion osakeomistusten nopeaan kasvattamiseen loistavana keinona päihittää nykyisten valtionvelkojen oletettu uhka. "Otetaan 200 mrd velkaa, ostetaan niillä osakkeita ja maksetaan saatavilla osingoilla ja kasvavilla arvoilla sekä tämän että vanhojen valtionvelkojen lyhennykset. Hän muistutti siitä, että työeläkerahastomme ovat kasvaneet huimasti juuri sijoitusten painottamisella osakesijoituksiin. 

Täytyy myös muistaa, että kasvuhakuisellapolitiikalla Martinin hallitus on onnistunut pitämään valtion velan suhteellisen osuuden edelleenkin aisoissa eikä Suomen velkasuhde poikkea kuin edukseen Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaiden velkasuhteesta. Olemme edelleen hyvää keskitasoa ja mikäli samanlaista työllisyyttä ha hyvinvointivaltion rakenteita vahvistavaa politiikkaa jatkettaisiin, mitään väitettyä, erityisesti Suomea kohtaavaa katastrofia ei ole edes olemassa. Kysymys on opposition mikrotalousajatteluun ja perusteluihin perustuvasta valtavirtatalouden oletetusta kummituksesta, joka voidaan päihittää julkisen sektorin, valtion ja kuntien verotusoikeuteen ja niihin liittyviin erityisesti John Maynaard Keynesin havaitsemiin moninkertaistajiin liittyvillä keinoilla. Keynes todisti nämä keinot oikeiksi olessaan toisen maailmansodan aikana Iso-Britannian valtionvarainministerinä ja sai tunnustuksena tästä työstään lordin  arvonimen. 

Toimihenkilöunionin pääekonomi Patrizio Láina twiittasi 4.5. 2023 todeten, että 2022 loppuvuoden  ja 2023 alkuvuoden inflaatio ja hintojen nousu sekä onnistuneet työtaistelut ja niiden mukana tapahtunut hintojen nousua osin korvaava palkkojen nousu sekä automaattisena vakauttajana toimivan työeläkeindeksin nousu ovat kasvattaneet bruttokansantuotetta jo tänä vuonna niin  paljon, että ne tosiasiassa vastaavat valtionvarainministeriön ehdottamilla leikkauksilla koko alkavalla vaalikaudella tavoiteltavaa velkasuhteen muutosta. Neljän vuoden hallituskaudelle ehtisi sisältyä vielä kaksi uuttakin vastaava bkt:n kasvusykäystä, mikä tarkoittaisi jo valtion velkasuhteen putoamista selvästi alle tavoitellun 70%:n. 

Kun keinoja on ryhdytty luettelemaan, niin mainitaan vielä yksi, oikeastaan kaikkein paras mutta lähes mahdottomalta tuntuva keino yhteisen hyvinvoinnin ja taloudellisen kansanvallan toteuttamiseksi. Se olisi luopuminen Euroopan Unionin uusliberaalista, yhden siiven lentoyrityksestä, jossa makrotalouden keinoista on rajattu pois vahvan, kansalaisten hyvinvoinnista,  turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta huolehtivan valtion sisällyttäminen yhteisötasolla Euroopan Unionin keskeiseksi tavoitteeksi. Yhden siven lentoyritys tarkoittaa yksipuolista markkinoihin tukeutumista.  Sitten  Bretton Woodsin aikaisen kultakannan romuttamisen jälkeen sekä raha luominen että finanssipolitiikka voisivat perustua omapäätöksiseen, endogeeniseen makrotalouspolitiikkaan, "fiat-rahaan". Puhutaan Modernista Monetaaarisesta Teoriasta, jossa omilla päätöksillä rahoitetaan aluksi velkana (siis rahoitustarpeena) ja kirjanpidolla välttämättömiksi koetut hankkeet. Keskuspankin omaava yhteisö kuten Euroopan Unioni voi omilla päätöksillään ja yhdessä keskuspankkinsa kanssa rahoittaa mitkä tahansa hankkeet käytettävissä olevien resurssien (kuten työvoima, ilmasto ja luonnnovarat) puitteissa. Tätä mahdollisuutta Euroopan Unioni pelkää kuitenkin kuin lehmä uutta konttia - pelkästään uusliberaalisin, ideologisin perustein.

Lopuksi voisi todeta, että Kokoomuksen kauhistelema ja pilkkaama "Rahaa on!" fläppitauluotsikko Marinin hallituksen jossakin ryhmätyöhuoneessa pitää edellä  kaikissa kuvatuissa tapauksissa paikkansa. Mielikuvituksen ja rohkeuden kohdalla on sen sijaan huomattavia puutteita.

Lisäys 6.5. 2023

Klaus Vänttinen:

Löysin tämmöisen HS:n pääkirjoituksen tammikuulta, kovin on hiljaista ollut mediassa...

Vastasin Klaus Vänttiselle seuraavasti:

 Erinomainen löytö! Kiinnitin erityistä huomiota seuraaviin lauseisiin jutussa:"Vuonna 2021 veroaste oli 43 prosenttia, ja tämän vuoden veroasteeksi valtiovarainministeriö ennustaa 41,2 prosenttia. Julkisen talouden ennusteissa veroasteen laskun ennakoidaan jatkuvan: vuodelle 2025 luvuksi arvioidaan 40,8 prosenttia.

Jos veroasteemme olisi pysynyt koko ajan vuoden 2016 tasolla eli 44 prosentissa, julkisen talouden tulot olisivat tänä vuonna noin 8 miljardia euroa suuremmat kuin niiden arvioidaan olevan. Tällöin valtiontalous voisi olla lähellä tasapainoa ja julkinen talous kokonaisuudessaan jopa ylijäämäinen. Veroasteen laskulla on siten ollut varsin huomattava vaikutus valtiontalouteen.

VAIKKA kokonaisveroasteen tähän mennessä toteutunut ja edelleen jatkuvaksi ennakoitu lasku on suuruudeltaan merkittävä, ei siitä ole juuri keskusteltu."

Dystopia - pelon utopia

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tiistaina 8.2. 2022 maan hallituksen ohjelmaa ja sen toimia hallituskauden loppuajalle. Pääministerin ilmoituksen muodossa Sanna Marin esitteli asian  ja totesi hallituksen monelta osin saavuttaneen tavoitteensa. Erityisen hyvin on edetty taloudessa ja työllisyydessä sekä hallituksen ohjelman mukaisissa tavoitteissa ylipäätään. Loppukaudelle on tulossa kuitenkin vielä satamäärin uusia hallituksen esityksiä - opposition kauhuksi.

Pääministerin ilmoitus ei - tietenkään - kelvannut oppositiolle. Erityisesti Kokoomus ja perussuomalaiset arvostelivat hallituksen velanottoa todeten sen merkitsevän katastrofaalista tilannetta seuraavalle hallituskaudelle, jolloin olisi päästävä velkojen lyhentämiseen ja tiukasti budjettikehyksiin.

 

Mikä velan merkitys todellisuudessa on valtiolle, yrityksille tai kansalaisille? Opposition perustelutavasta käytetään saksankielisessä maailmassa ilmaisua "perheenäidin" malli, jonka mukaan on elettävä käytössä olevien varojen mukaan eikä velkaa pidä tehdä. Tosiasiassa valtio on verovaroilla toimivana yhteisönä täysin toisenlaisessa tilanteessa kuin kotitalous. Käytännössä  valtion velkaa tehdään koko ajan ja samalla maksetaan aikaisempia velkoja pois. Toistaiseksi hallituksemme on saanut pitkäaikaista lainaa jopa miinuskorolla, mikä tekee lainojen avulla tapahtuvan pysyvien investointien tekemisen todella edulliseksi ja produktiiviseksi. Vaikka omista toimistamme riippumaton inflaatiopiikki ei todennäköisesti kovin pitkään jatkukaan, 1900-luvun lopun inflaatiovuodet kokeneet tietävät, että juuri inflaation oloissa lainan saaminen on todellinen taloudellinen lottovoitto, koska inflaatio käytännössä syö velan pois eikä siitä todellisuudessa jouduta maksamaan takaisin kuin murto-osa. Saksassa, jossa valtion velan ottaminen on rajattu jo 1949 voimaan tulleessa perustuslaissa ja jossa muutenkin velkaa pelätään, perinteinen säästäminen on aina ollut korkeassa kurssissa. Velkapelko on siis sukua saksalaiselle velkajarrulle, jonka seuraukset näkyvät mm. saksalaisen telekommunikaatiossa ja julkisen infrastruktuurin heikossa kehityksessä.  Monet vanhemman sukupolven suomalaiset, jotka saivat 1970- ja 1980-luvuilla velkaa, muistavat velkojen sulamisen inflaation seurauksena. 

Kommentoin eduskuntakeskustelua ja opposition velan kauhistelua Fb-sivullani seuraavaan tapaan:"Parastaikaa käytävään Eduskunnan täysistunnon keskusteluun velasta ja sen vaikutuksesta yritysten ja kansalaisten toimintamahdollisuuksiin on todettava seuraavaa: Kirjanpidon identiteettiperiaatteen mukaan jonkun velka on toisten osapuolten pääomaa. Valtion velka on pääosiltaan samaan aikaan yritysten ja kansalaisten pääomaa ja ostovoimaa. Valtionvelan nopea poismaksaminen tarkoittaa yritysten ja kansalaisten pääomareservien vähentämistä, mikä näkyy kansalaisten verotuksen kiristymisenä, valtion menojen, so-. investointien ja palvelujen supistamisena sekä yritysten investointimahdollisuuksien vähenemisenä entisestään. Tässä katsannossa nykyhallitus on pitkästä aikaa yritysystävällisin ja Kokoomuksen uusliberaali talouspoliitinen linja vaarantaa vakavasti tulevien vuosien suotuisan talouspoliittisen kehityksen.

Toinen merkittävä seikka valtion velan ottamisessa on tietenkin se mihin sitä velkaa käytetään. Aika usein kuulee puhuttavan "syömävelasta" eli velkarahan käyttämisestä jokapäiväisiin menoihin. Velkaa meillä otetaan kuitenkin pääsääntöisesti - korona-aika muodostaa tästä poikkeuksen - investointeihin ja palvelurakenteen parantamiseen. Pitäisikö tämän rahjan mennä yritysille vai julkiselle sektorille?

Kuten tiedetään Euroopan keskuspankki EKP on rahoittanut nyt jo lähes kahdeksan vuotta yritystoimintaa ns. "määrällisellä elvytyksellä"(QE, Quantitative Easing), jossa yrityksille tarjotaan erityisen pankkien kautta toteutettavan valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta likviditeettiä eli resursseja investointien ja innovaatioiden toteuttamiseen.  Määrät ovat olleet valtavan suuria ja niiden tasearvo on nähtävissä  Suomen Pankin virallisessa tiedotteessa. Tällaisella, Suomen vuosibudjettia vastaavalla monetaarisella impulssilla uskoisi saatavan paljon aikaan teollisina investointeina ja työpaikkoina. Erityisen kovasti on kuitenkin huudettu hallituksen työllisyystoimien perään, vaikka määrällisellä elvytyksellä ei julkista sektoria ja sen investointeja saa rahoiottaa EU:n perussopimuksen mukaan ollenkaan.

Julkisen sektori on kuitenkin tyärkeä toimija työpaikkojen luomisessa. Koronan varjolla on voitu poiketa EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen  rajoituksista ja niinpä valtiokin on voinut ottaa velkaa erityisesti Korona-pandemian aiheiuttamiin kustannuksiin. Julkisella sektorilla toimivat myös velkarahoituksessa tärkeät moninkertaistajat, joita olen kuvannut toisaalla tässä blogissa. Mielestäni juuri nämä moninkertaistajat on se mystinen syy, miksi nykyhallitus on investoinneissaan ja ylipäätään taloudellisessa toimissaan onnistunut yli kaikkien odotusten. Veronkanto-oikeus, korkea työllistämistaso, kokopiväiset työsuhteet, kattavat työ- ja virkaehtosopimukset, hyvän SOTE-järjestelmän ennakoltaehkäisevät vaikutukset, talouden suuntautuminen kansanvaltaisen päätöksenteon kautta todellisiin tarpeisiin, palkkatulojen voimakas, jopa seitsenkertainen  volaliteetti eli kierto vuositasolla, toimien pysyminen omalla paikkakunalla ja omassa maakunnassa/maassa - nämä ovat esimerkkejä näistä moninkertaistajista.

Kehysbudjetointi tuntui olevan myös tärkeä seikka oppositiolle. Tämän rakenteen tarkoituksena antaa pitkän tähtäyksen raamit budjetin kasvulle ja siten myös rajata yli vaalikausien budjetin kasvua ja valtion roolin vahvistumista. Yhdessä velkapelottelun ja velkajarruajattelun kanssa tämä muodostaa vakauden tavoittelun ohella hengeltään uusliberaalin jarrun julkisen sektorin kasvulle ja sen kyvylle vastata edessä oleviin suuriin haasteisiin. Yksistään ilmastomuutoksen ja tietoteknisen murroksen aiheuttamat uudet haasteet asettavat kehysbudjetin valtiovallan toimia rajoittavina reformia ja uudistusajattelua edellyttävään tarkasteluun.

Oppositio edustaa siis rationaalisen uudistusajattelun sijasta dystopiaa, pelon utopiaa, kauhukuvaa tulevaisuudesta ja sen haasteisiin vasttamisesta.

 

Velka ja budjetti

 Valtionvarainministeriö on ministerinsä Annika Saarikon johdolla julkaissut budjettiesityksensä vuodelle 2022 hallituksen budjettiriihen neuvotteluja varten. Tämän aamun TV1:n ykkösaamussa opetusministeri Li Andrsson kommentoi kysyttäessä budjettiesitystä ja piti sitä yllätyksettömänä. Kaikki olennainen on päätetty alustavasti jo kevään 2021 budjettiriihessä.  Silloin oli vaikeaa, mutta nyt näyttää tilanne hallituksen silmissä helpommalta. 

Kuitenkin velanotto puhuttaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on "Uutissuomalaisessa" ilmaissut huolensa velanotosta, joka määrällisesti on kuitenkin huomattavasti pienempää kuin suurena koronavuotena 2020. Samoilla linjoilla on vuonna 2019 aloittanut budjettipäällikkö Sami Ylä-Outinen, joka pitää velanttoa mahdottomana yhtälönä, vaikka virkamiehenä ei asetukaan vastustamaan vuoden 2022 ehdotettuja budjettiratkaisuja.

Velanotoa on kommentoinut puheenvuorossaan myös Taloussanomien palkittu toimittaja Jan Hurri. "Tuollaiset velkaluvut ovat kenen tahansa kuolevaisen mittapuulla hirmuisia, ja siksi valtion velakaantumista voi olla parempi säikkyä ja paheksua kuin mukisematta hyväksyä."

Jan Hurri on tainnut perehtyä moderniin Monetaariseen Teoriaan tasavaltamme presidenttiä paremmin. Siksi hän nostaakin kommenttipuheenvuorossaan esille pari seikkaa, joista ei valtavirtaisessa talouspolitiikassa liiemmin puhuta. 

Toinen niistä piirteistä on se, että raha syntyy valtiolle todellakin tyhjästä, ohjelmallisia velkasitoumuksia tekemällä. Kysymyksessä ei ole etukäteen säästetty raha, jota velanottoa kauhistelevat talouspolitiikassaan tavoittelevat. 

Kaiken lisäksi on todettava että velkaa on huomattavasti enemmän kuin mitä budjetin ja budjettikehyksen periaatteissa annetaan ymmärtää. Sen enemää EU kuin valtiovaltakaan eivät näy noudattavan kaksinkertaisen kirjanpidon keskeistä periaatetta, jonka mukaan budjetti on fiskaalisella tavalla ilmaistu toimintasuunnitelma ja tilikertomus fiskaalinen kertomus kaikesta toteutetusta toiminnasta. Järjestötoiminnassa ja myös yritystoiminnassa  tällaista kirjanpitoa pidetäisiin lainvastaisena ja tuomittavana.

EKP on ostanut Suomenkin valtion velkakirjoja, määräaikaisia oblikaatioita vuosien 2014-2021 välisenä aikana jo yli 60 mrd:n euron edestä. Virallisesti velkakirja on lunastettava takaisin kun määraika, "maturiteetti" koittaa. Siihen perustuu mm. takavuosina osakesäästämistä yleisempi yksityinen velkakirjojen ostaminen. Sille maksettiin nelisen prosenttia korkoa ja se teki velkakirjojen lunastamisen kannattavaksi - jos aikaisempien vuosien laukkaavaa inflaatiota ei oteta huomioon. Tätä velkakirjapottia ei lasketa Suomen valtion kokonaisvelkaan, vaikka siitä todellisuudessa on kysynmys. EKP on sterilisoinut nämä velkakirjat eli jäädyttänyt ne taseisiinsa. EKP ei vaadi niistä korkoa eikä - ainakaan toistaiseksi - niiden takaisinlunastamista. EKP;n Pääjohtaja Christine Lagard on jo vihjannut, että jossakin vaiheessa tulevaisuudessa ne saatavina vähitellen lopetetaan eli poistetaan EKP:n neuvoston päätöksellä taseista. 

Määrällinen elvytys sellaisenaan jo osoitata, että EKP:llä on suhteessa rahaan, sen määrään ja saatavuuteen paljon sekä vastuuta että valtaa. Modernia Monetaarista Teoriaa (MMT) seuraavat tietävät että keskuspankki voi hallita sekä korkoja että inflaatiotavoitetta ja että se ei voi missään olosuhteissa ajautua suoritustilaan ja että se voi kaikissa olosuhteissa vastata veloistaan.  Keskuspankki on suhteessa politiikkaan ja Euroopan Unioniin muodollisesti täysin itsenäinen (art. 130) Valtavirtaista ideologiaa virallisesti seuraileva EKP on määrällisen elvytyksen ja Euroopan Komission tuki- ja velkapaketin myötä astunut huomattavan asekeleen endogeenisen makrotalouden suuntaan.

Myöskään Euroopan Komission "Next Generation" tuki ja velkapaketin velkaosuus ei siis näy meidän velkasuhteessamme, vaan sitä toteutetaan nykyisen budjetin ulkopuolella  Euroopan Komission ja muiden EU:n jäsenmaiden hyväksynnän jälkeen. Tästä on maininta vuoden 2022 budjetin esittelykirjoituksessa. Määrä on velkakirjavastuisiin nähden pieni - pari-kolme miljardia - mutta siihen sovelletaan ainakin muodollisesti valtion velkavastuuta. Tämä laina on maksettava Komissiolle takaisin vuodesta 2028 alkaen  vuoteen 2058 mennessä ei kolmenkymmenen vuoden aikana. Makrotaloudessa parin viime vuoden aikana tapahtuneet suuret muutokset - itseasiassa takinkäännökset - antavat aiheen olettaa, että tiukan paikan tullen myös EKP on Euroopan Komission finanssipolitiikan keskeinen  turvatekijä jokseenkin ailahtelevan ja vanhakantaisen poliittisen päätöksentekojärjestelmän rinnalla. Vanhakantaiseksi sen tekee se, että yhdenkin jäsenvaltion kielteinen suhtautuminen voi kaataa päätöstentekoon vaadittavan konsensuksen.

Jan Hurrin artikkeli antaa ymmärtää että EKP:n taseisiinsa ottamat velkakirjarahat ovat Suomen oman keskuspankin taseissa ja että valtio hyötyy niistä valtavasti. Suomen Pankki on hallinnollisesti osa Euroopan keskuspankkia eikä siten ole Suomen valtiovallan alaisuudessa ja Suomen hallinnassa toimiva pankki kuin rajoitetussa määrin. Suomen Pankin on noudatettava EKP:n rahapolitiikkaa eikä konsolidoidun peruskirjan hyväksynyt taho saa esittää millään hallintonsa tasolla muunlaista kritiikkiä kuin hyväksytyn eettisen koodin puitteissa tapahtuvaa. 

Jan Hurri antaa kolumnissaan myös ymmärtää että valtio hyötyy suuresti määrällisestä elvytyksestä. Se on kuitenkin vastoin Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen (Art. 125) säädöksiä. Jan Hurri kertoo että euromaita tuetaan määrällisellä elvytyksellä siitä huolimatta. Pääasiassa tuen tulee mennä yrityksille pankkien ja mm. Business Finlandin kautta. Mistä Business Finland saa rahoituksensa? Ainakin tämä Team Finlandiin kuuluva toimija antaa auliisti tietoa Euroopan Unionin ja keskuspankin puitteissa löydettävistä rahoitusmahdollisuuksista. Sen toiminta on kaiketi ymmärrettävä EKP:n määrällisen elvytyksen välittäjänä. Määrällistä elvytystä annetaan ennenkaikkea uusiin innovaatioihin ja uusiin yrityssuunnitelmiin. Kun investointeja ei ilmeisesti pysyvän ostovoiman puuttesta johtuen tule, määrällisen elvytyksen eurot jäävät helposti taseisiin ja erilaiseen keinotteluun. 

Nämä väitteet ovat tietenkin kovia, mutta toisaalta sen enempää Suomen Pankki kuin muutkaan määrällisen elvytyksen parissa askaroivat eivät ole paljastaneet tämän valtavan eurovirran logistiikkaa eli sitä miten sitä käytetään ja miten se vaikuttaa. Valtio hyötyy tästä eurovirrrasta välillisesti osakeomistusten, verotuksen ja ilmeisesti myös valtion omin varoin toteutetun yritystukien korvaamisen kautta. 

Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin jäsenenä Suomi ei voi saada nykyoloissa suoria tukia omin päätöksin tuteutettuun infran ja palvelujen kehittämiseen muutoin kuin ottamalla velkaa. Kun sekä korot että inflaatio näyttävät pysyvän pieniä poikkeuksia lukuunottamatta alhaisella tasolla edelleen pitkään, velanotto on paitsi kannattavaa, samalla myös ainoa todellinen mahdollisuus käynnistää hyvinvointivaltion edellyttämiä suuria investointihankkeita. 

Tässä valtio vastaa demokraattisen päätöksentekokoneiston ilmaisemiin tarpeisiin. Yksityisen sektorin investoinnit saattavat suuntautua mihin tahansa voittoa tuottavaan hankkeeseen. Ilmasto- ja ympäristöpainotukset tarkoittaisivat tässä yhteydessä sitä, että vain yhteisön itsensä keskeiseksi toteamat hankkeet toteutetaan ja mielivaltaiset, mielikuvitukseen ja intohimoihin suuntautuvat hankkeet joutavat jäädä sivuun.

Lyhyesti: uutta rahaa luodaan modernissa taloudessa tyhjästä eli uusiin kohteisiin suuntautuvilla projekteilla ja niiden velkasitoumuksilla. Velan välttäminen ja etukäteissäästäminen perustuvat pidättäytymiseen uusista hankkeista, vaikka ne olisivat jopa ihmiskunnan eloonjäämisen kannalta välttämättömiä - kuten nyt uuden sukupolven energiahankkeiden koetaan olevan. 

Jossakin asiassa kannattaa kuitenkin luottaa Euroopan yhteiseen keskuspankkiin ja sen massiiviseen kokonaisosaamiseen. Tämä luottaminen tarkoittaa tänä päivänä ja makrotalouden uusissa olosuhteissa sitä, että aikaan liittyvät suuret hankkeet on pantava liikkeelle ja se on tehtävä nimenomaan velkarahalla eikä jäätävä odottamaan, että jossakin maailman tulevaisudessa olisi säästetty niin paljon rahaa että muutoksia voitaisiin tehdä. 

Sellaista aikaa ei minun mielestäni ole näkyvissä.

15.8. 2021

Hannes Niemi

Oletteko ihan vakavissanne sitä mieltä, että setelirahoitusta voidaan jatkaa ikuisesti ja jatkuva valtiontalouden alijäämä on ihan ok

Hannes Niemi Kyllä keskuspankkirahoituksessa ja finanssipoliittisessa rahoittamisessakin on rajansa. Kun kaikki olennaiset ja hyväksyttävät resurssuit - ennenkaikkea työvoima - ovat kokonaan käytössä, silloin tulee raja vastaan. Työttömyys idelogisesti väärän ja harkitsemattoman politiikan merkkinä on aiheuttanut suunnatonta kärsimystä jo vuosikymmeniä. Siihen linjaan ei kannata palata - enää koskaan. Toisen rajan määrällisessä elvytyksessä yritysten suuntaan muodostaa laaja massaostovoiman puute. Keskuspankkirahoitus ei muutu investoinneiksi, koska ostovoima on yritystoiminnan tärkeä resurssi. Tietoinen pidättäytyminen kulutuksesta (eläinproteiini, lomalentäminen tai jostakin muusta kulutusaddiktiosta luopuminen ilmasto- ja ympäristösyistä) ovat olennaisia resurssirajoja nekin.

Hyvä kirjoitus myös Petri Partaselta ja erinomainen linkitys belgialaisen taloustieteilijän Paul De Grauwen talousnäkemyksiä käsitelleesen HS:n artikkeliin. Pitäisin erittäin tärkeänä sitä, että EKP voisi jakaa määrällistä elvytystä myös jäsenvaltioille. Käyttämättömät resurssit, ennenkaikkea koko työvoima saataisiin siten käyttöön ja julkiset investointi- ja palveluratkaisut vauhtiin. Euroopan Unionin pahin valuvika, demokraattisen valtion ja julkisen vallan taloudellisten toimien rajoittaminen 1990-luvun ideologisin perustein on taakse jääneen ajan politiikan jatkamista. Moderni rahateoria ja sen mukainen kansanvaltaista hyvinvointivaltiota vahvistava finanssipolitiikka olisi se oikea, konstailematon vastaus ajan vaatimuksiin. Se tarjoaisi myös yrityspohjaiselle toiminnalle ylivoimaisesti dynaamisemman vaihtoehdon kuin pelkkä rahan tyrkyttäminen yrityksille toiveena uudet kulutusinnovaatiot. Yritysmaailmalta odottaisin makrotalouden revisiota, 'uudelleennäkemistä' (re vision). Sen omaksuminen mahdollistaisi myös Kokoomukselle paluun maltillisuuden toteuttamiseen poliittisena ohjenuorana.

Uusia keinoja käyttöön

 

"Perinteiset leikkaukset ja veronkorotukset eivät jatkossa riitä talouden tasapainottamiseen", sanoo valtionvarainmnisteri Matti Vanhanen Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kirjoituksessa, joka aivan ilmeisesti on suunnattu huhtikuussa eteen tulevaan hallituksen toiminnan puoliväliriiheen. Tarvitaan uusia keinoja, joista keskeisin näyttäisi olevan erityinen miljardiluokan lainarahalla tehtävä panostus julkiseen tutkimus- ja kehitysrahastoon Suomen tuottavuuden ja kilpailukyvyn vauhdittamiseksi. Tällaista tarvittaisiin Vanhasen mielestä tulevan kasvun edellytysten luomiseksi ja yritysten toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Kyllä rahastoakin varmasti tarvitaan, erityisesti julkisen tutkimus- ja kehitysrahaston luomiseksi, siis valtion omien investointien mahdollistamiseksi. Kuten  Vanhanen artikkelissa toteaa, investointien kehitys on ollut viime vuosina huonoa. Sitä ei ole auttanut edes Euroopan Keskuspankin viimeisen kuuden vuoden aikana toteuttama mittava, Suomenkin osalta ehkä noin 60 miljardin määrällinen elvytys. Pankit ovat ostaneet valtion velkakirjoja tällaisen määrän edestä ja Euroopan Keskuspankki on ostanut ne edelleen pankeilta omiin taseisiinsa. Ne ovat siellä edelleen olemassa, sterilisoituina siten että niitä ei peritä euroina Suomen valtiolta takaisin heti maturiteetin koitettua, jolloin ne olisi lunastettava takaisin. Päinvastoin, Euroopan Keskuspankki suunnittelee "luopuvansa" vähitellen näistä velkakirjoista, mikä tarkoittanee niiden vähittäistä kuolettamista. Tämäkin hanke hipoo taas vaarallisesti Euroopan Unionin peruskirjan talous- ja rahapolitiikan rajoja, onhan peruskirjoissa nimenomaan kielletty vastuun ottaminen jäsenvaltioiden lainoista.

Euroopan Keskuspankin määrällinen elvytys ja nyt aloitettu Euroopan Komission finanssipolitiikka "Next Generation" elvytyspaketin muodossa kertovat kuitenkin yhä lähempänä olevasta avauksesta Modernin Monetaarisen Teorian mukaiseen suuntaan. On selvästi nähtävissä että Euroopan Unionin itsenäinen keskuspankki EKP voi ottaa taloudellisesti vastatakseen minkälaisista vastuista tahansa. Tätä tekevät jo muutkin mahtivaltioiden keskuspankit, kuten USA, Japani ja Kiina. USA:n uuden presidentin Joe Bidenin julkistama 1900 miljardin dollarin "helikopterielvytys" on tästä tuorein esimerkki.

Herää kysymys: eikö Euroopan Keskuspankki ja Euroopan Komissio voi harjoittaa samantyyppistä, Euroopan olosuhteisiin sovellettua modernia raha- ja finanssipolitiikkaa? Viimeisen vuoden aikana tapahtunut käänne, jonka mukaan velkaa voidaan ottaa sekä pandemian verholla että sen kylkeen myös muihin tarkoituksiin kytkettynä, kielii kääntymisestä uuteen suuntaan eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa. Kuvaavaa on että mm. Saksa ottaa tämän päivän 3Sat uutisten mukaan  vuoden 2022 loppuun mennessä uutta velkaa yli 320 miljardia euroa. Vasta sitten painetaan velkajarrua (Schuldenbremse).

Määrällinen elvytys ja nyt toteutettavana oleva Euroopan Komission "Next Generation" tuki- ja velkaohjelma edustavat jo peitellysti uutta avausta. Jäsenvaltiot ovat muodollisesti vastuussa tämän paketin takaisinmaksusta, mutta samaan aikaan Euroopan Komissio valmistelee erinäisiä aloitteita itsenäisten, keskustason resurssien vahvistamiseksi. Kun vielä muistetaan että EKP voi ostaa myös Euroopan Komission lanseeraamia velkakirjoja, on vain ajan kysymys että näitä keinoja tullaan myös käyttämään eikä jäsenvaltioden velkavastuut tältäkään osin kaadu niiden syliin.

Se mikä ei toistaiseksi ole toteutunut, on EKP:n monetaarinen ja finanssipoliittinen tuki suoraan jäsenvaltioille ja tältä pohjalta kehitetty suunnitelmallinen yhteistyö kaikkien niiden suurten haasteiden toteuttamiseksi, joita Unionilla on. Ilmastopolitiikan ja digitaalisen kehityksen ohella suuri sosiaalinen turvattomuus ja epävarmuus tulevasta raastaa koko mannerta. Sen infrastruktuuri ja sosiaaliset turvarakenteet eivät ole vieläkään kunnossa. Ei ole vaikeaa löytää syytä tähän kurjuuteen. Se löytyy Euroopan Unionin konsolidoituun peruskirjaan betonoidusta linjasta, jonka mukaan Euroopan Unioni ei ota vastuuta kansallisten hallitusten velanotosta, siis se ei tue jäsenvaltioiden hallituksia niiden vastuulla olevissa suurissa hankkeissa.

Ongelmaksi keinovalikoiman laajentamisessa muodostuu mielestäni siis Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja ja sen ehdoton kielto ottaa vastuuta jäsenvaltioiden veloista. Velanotto on juuri se väline jolla toivottua kasvua saadaan liikkeelle. Oikeusvaltioperiaatteen toteuttaminen suhteessa "treatyyn" tulee muodostamaan äärimmäisen haastavan kynnyksen pyrittäessä kokonaisvaltaiseen, itsesäätöiseen (endogeeniseen) makrotalouspolitiikkaan. Pysyminen Euroopan Komissiolle myönnetyssä 'kertaluontoisessa' avustus- ja tukipäätöksessä on tärkeää tässä vaiheessa erityisesti siksi, että pelkkä markkinoiden tukeminen ei selvästikään tuota toivottua tulosta.

Eurooppa kantaa mukanaan edelleen ikävää neuvostotyyppisen sosialismin taakkaa pelätessään vahvaa valtiota ja sen autoritaarisia sovellutusmalleja. Pohjoismaisen sosialidemokratian kansanvaltainen, vahvan valtion hyvinvointimalli on joutunut tämän pelkotilan uhriksi Euroopan Unionin peruskirjan nykyisen talous- ja rahapolitiikan yksipuolisten ja autoritaaristen määräysten vuoksi. Selkeää pelastustietä moderniin raha- ja finanssipolitiikkaan ei ole sen vuoksi näkyvissä, vaikka välineet tätä varten ovat olemassa. Näitä välineitä haastoi mm. USAn demokraattien presidenttiehdokas Bernie Sanders käyttöönotettavaksi. Hän on nyt vaikutusvaltaisen talouskomission puheenjohtaja ja on syytä olettaa että tästä suunnasta on tulossa uusia, uutta tietä aukaisevia suunnitelmia.

Uusia keinoja siis kaivataan. Matalien korkojen aikana ja inflaation pysyessä ilmeisesti vielä pitkään 'noin' kahden prosentin tuntumassa valtionvelka ei ole meille sen suurempi ongelma kuin Saksallekaan. On lisäksi syytä uskoa että itsenäisen keskuspankin omaava Euroopan Komissio saa ennenpitkää vetoapua velkajärjestelyilleen Euroopan Keskuspankilta niin, että nyt hyväksytty velka- ja tukipaketti "Next Generation" ei todellisuudessa tule jäsenvaltioiden maksettavaksi siinä laajuudessa, jota peruskirjan hengessä kirjoitettu suunnitelma muodollisesti edellyttää. Todella suuren ja merkittävän askeleen finanssiunionin suuntaan Euroopan Unioni ottaisi, jos valtio - joko kansallisvaltioina tai liittovaltiona - tunnustaisi markkinoiden ohella myös demokraattisen valtion oikeutetut ja perustellut odotukset. Silloin päästäisiin eroon perustuslaillisesta ideologisesta kurjistamisesta, taloudellista polarisaatiota ja suurta eriarvoisuutta ja kurjuutta aiheuttavasta 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' ylivallasta, jota Euroopan unionin peruskirja tällä hetkellä edustaa.

Miten valtionvarainministeri Matti Vanhasen fläppitaulun piirrokset tähän kokonaisuuteen vastaavat? Kun kokonaisratkaisua etsitään, kaikki työkalut olisi otettava pragmaattisesti käyttöön. Kirjoituksen kielenkäyttö viittaa kuitenkin edelleen siihen suuntaan, että ratkaisu löytyisi pelkästään yritysten suunnasta. Investoijina yritykset ja valtio ovat olemukseltaan ja motiiveiltaan perusteellisesti erilaisia. Kansalaisten demokraattisissa prosesseissa ilmaisemiin tarpeisiin kykenee vain valtio vastaamaan, toki yritystystoimintaa soveltuvin osin tukenaan käyttäen. Juuri valtiolla on kokonaisvastuu koordinaatiosta, resurssien järkevästä ja maltillisesta käytöstä ja investointien tulosten oikeudenmukaisesta jakaantumisesta.

Korona-pandemia on jo nyt avannut portteja uuteen ajatteluun. Vielä muutama ratkaiseva askel lisää tarvittaisiin...

Elvyttämisestä ja näivettämisestä

Suomen kestävän kasvun ohjelma

Valtionvarainministeri Matti Vanhanen esitteli 14.2. 2021 kansliapäällikkönsä kanssa Euroopan Komission tuki- ja lainapakettiin perustuvaa "Kestävän kasvun" ohjelmaa. "Suomen kestävän kasvun ohjelma pyrkii muun muassa vähentämään päästöjä, nostamaan työllisyyttä ja nopeuttamaan hoitoon pääsyä. Tässä linkki myös ministeri Vanhasen tätä ohjelmaa esittelevään videoon.

Keskustelu on vasta alkamassa

Keskustelu tästä ohjelmasta ja sen neljästä pilarista on tietenkin vasta alkamassa. Ohjelmassa ei esitelty mitään yksityiskohtaisia sovellutuksia, vaan lähestymistapa oli yleisluontoinen. Merkittävää on että konkrettisen sisällön lukkoonlyöminen tapahtuu päällekkäin edessäolevien kuntavaalien kiihkeimmän vaiheen kanssa.

Ruuhkainen kevät häiritsee keskustelua

Pelättävissä siis on että esitykset menevät - koripallokieltä käyttääkseni - "sukkana" läpi ilman mainittavampaa keskustelua. Kun kaikki EU:n jäsenmaat esittävät samaan aikaan omat ohjelmansa, joita niitäkin pitäisi pystyä seuraamaan ihan vertailun ja sisältöjen suuntautumisen vuoksi, voi ennustaa että keväällä on tässä suhteessa edessä aikamoinen 'hullunmylly'.

Maakuntakeskustelut painottuivat julkisiin infrahankkesiin?

Alustava ohjelma on vaativa ja sisältöesityksiä kerännyt maakuntakierros on tehty. Ministeri Vanhasen esityksestä kävi ilmi että maakuntatasolla on tehty erittäin runsaasti kaikenlaisia mutta myös mm. infrastruktuuriin liittyviä ehdotuksia. Euroopan Komission linja seuraa kuitenkin tarkasti konsolidoitujen perussopimusten henkeä, jonka mukaan keskeisenä toimintakumppanina tulee olla 'erittäin kilpailukykyinen markkina'.

Julkisten hankkeiden toissijaisuus?

Vanhanen totesikin, että pelkästään julkiseen infran ja palveluihin suuntautuvia ehdotuksia on niin paljon että yksin ne riittäisivät kattamaan koko koronatukipaketin ja -lainaosuuden käytön. Hän ilmaisi myös sen tosiasian että julkistn sektorin hankkeiden osuus voi olla vain pieni siivu koronatukipaketin kokonaisuudesta.

Kokonaisvaltaisesti ja pitkäjännitteisesti

Miten yrityspohjaisesti sitten luodaan kokonaisuuksia kattavia uusia toimintaklustereita niin että hallituksen tämä vaatimus toteutuu? Ministeri Vanhanen piti tätä tärkeänä haasteena, koska Euroopan Unionin on kokonaisuutena kyettävä kilpailemaan muiden globaalien toimijoiden kuten USA:n, Kiinan, Japanin, Intian tai Kanadan kanssa, jotka ovat myös liikkeellä pitkäjännitteisesti - ei kertaluontoisesti kuten EU - finanssipoliittisen ja monetaarisen elvytyksen keinoin.

Demokraattisen valtion rooli

Yhä ilmeisemmäksi käy, että hyvän uuden, laaja-alaisen ja kokonaisuuksia luovan infran ja kehittämisratkaisujen tulisi olla vahvasti valtioneuvoston, siis demokraattisen valtion ohjauksessa. Vanhasen mukaan yksityisen sektorin ja valtion työnjakoa tai yhteistoimintaa ei tässä yhteydessä ole vielä ratkaistu. Tiedossa on, että juuri julkinen infrastruktuuri on mm. Saksassa erittäin heikossa kunnossa; esimerkiksi koko maata kattavaa laajakaistaverkostoa Suomen tapaan ei juurikaan ole olemassa.

Euroopan Unionin ideologinen rakenne painottaa yritysten suuntaan

Muodostuuko Euroopan Unionin oma toimintarakenne esteeksi dynaamiselle eteenpäinmenolle - se on yksi suurista kysymyksistä 'Kestävän kasvun' ohjelman eurooppalaisessa toteuttamisessa.

Moninkertaistajat - multipiers - ja niiden merkitys

Ministeri Vanhanen korosti tässä yhteydessä tehtävien ratkaisujen merkitystä siitä näkökulmasta, että tehtävien ratkaisujen tulee tuottaa yhden euron sijoituksella kahden tai jopa useamman kertainen tuotto. Kysymys on talouden 'moninkertaistajista (multipliers). Julkisella sektorilla on tässä suhteessa eräitä tärkeitä etuja puolellaan. Julkisen sijoituksen (valtion, maakunnan, kunnan) ylijäämä mm. verotuksen kautta jää edelleensijoitettavaksi samaan tai uusiin julkisiin hankkeisiin. Yrityksen keskeinen tehtävä on tuottaa voittoa, joka helposti valuu kokonaan pois toteutetun hankkeen kehyksestä yhtiön ja sen omistajan taseisiin ja erittelemättömiin tarkoituksiin. Investointeihin ei ole viime vuosina juurikaan satsattu.

Julkisen ja yksityisen ero

Julkinen on avointa ja yritystoiminta - kilpailusyistä - läpinäkymätöntä ja ulkopuolisilta suljettua. Julkiset sijoitukset paljon työllistäviin hankkeisiin kuten esimerkiksi palvelurakenteeseen ovat erityisen tehokkaita kulutuksen nopean kierron vaikutuksesta. On tärkeää myös todeta taloudellisena moninkertaistajana palkkoja ja työehtoja koskeva kattava sopimusjärjestelmä, koska se tunnetusti mahdollistaa mahdollisimman tasaisen ja siksi tehokkaasti toimivan tulonjaon. Optiot ja huikeat tulospalkat eivät osallistu talouden moninkertaistamiseen samalla panoksella kuin tasaisen ja koordinoudun tulonjaon järjestelmät. Julkinen investoi itse hallinnossa, valtuustoissa, lautakunnissa ja kansalaiskeskuseluissa ilmaistuihin tarpeisiin, yrityksen investointien keskeisenä ehtona on mahdollisuus tehdä voittoa. Ero julkisen ja yksityisen investoinnin välillä edustaa kahta erilaista arvomaailmaa. Moninkertaistajaksi laskee mm. SDP:n aikaisempi puheenjohtaja Antti Rinne sairauksien ennaltaehkäisyn. Yksistään sen mahdollistaminen laaja-alaisesti nostaisi maan ulos melkein millaisesta taloudellisesta kuopasta tahansa.

Vahva hyvinvointivaltio on vahvuustekijä

Olen tässä pohtinut Korona-elvytyspaketin vaikuttavuuden mahdollisuuksia tukien ja lainojen tehokkaan käytön näkökulmasta. Oletukseni on, että vahvan julkisen sektorin ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion hallitsema Pohjois-Eurooppa on taipuvainen pärjäämään rahankäytössä paremmin kuin Etelä-Euroopan jäsenvaltiot. Myös Saksan taipumus sivuuttaa julkinen sektori heikentää siellä lainojen ja tukien käytön tehokkuutta, jota korkea tekninen osaaminen ja keskeinen sijainti Euroopassa toki kompensoivat.

Raha- ja finanssipolitiikka muutoksessa

Kun tähän lisätään varsin vahva todennäköisyys siitä, että nämä erittäin pitkän aikavälin lainat ja tuet eivät ainakaan kokonaisuudessaan lankea jäsenmaiden maksettavaksi, uskon voitavan elää tämän paketin kanssa. Ratkaisevaksi muodostuu Euroopan Komission ohjaus, mikä muodostaa pohjoismaisen, mielellään julkista sektoria toiminta-alustana käyttävän lähestymistavan kannalta ratkaisevan epävarmuustekijän.

Omallakin lainanotolla pärjätään

Onko tämä elämän ja kuoleman kysymys hallitukselle välikysymyskeskustelussa? Ei välttämättä, koska matalan korkotason oloissa hallitus voi selkeästi ja omalla vastuullaan ja omilla ohjelmallisilla tavoitteillaan elvyttää myös julkisen sektorin suuria hankkeita ja koordinoida hankekokonaisuuksia huomattavasti paremmin kuin mitä Euroopan Komission rakenteelliset ehdot tarjoavat.

Elvytyksen suuntautumisella on merkitystä

Niin oudolta kuin se ehkä tuntuu, elvytys voi väärin toteutettuna muodostua myös näivettämiseksi, jossa uudet dynaamiset ratkaisut jäävät piiloon, toiminta ei tapahtu koordinoidusti ja koko kansaa palvellen tai rahat valuvat taas suurelta osin teille tietymättömille.

Nähtäväksi jää kuinka käy.

La Strada - Draghin tie

 Entinen Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on suorastaan huudettu Italian uudeksi pääministeriksi ja hän on vannonut virkavalansa ja muodostanut uuden hallituksen. Tilanteen Giuseppe Conten hallituksen kaatamiselle tarjosi sosialidemokraatiksi tunnustautuneen Matteo Renzin puolueen esiinnostama epäluottamus ja parin ministerin eroaminen pääministeri Conten kabinetista. Matteo Renzi oli myös yhtenä ensimmäisistä ehdottamass Mario Draghia uuden hallituksen muodostajaksi ja lupasi omasta puolestaan hänelle tukensa ilman minkäänlaisia ehtoja tai ohjelmallisia esityksiä. Renzin asenne kuvastanee yhtäältä Italian poliittisen  umpikujan todellisuutta ja toisaalta luottamusta Draghiin euron pelastajana EKP:n pääjohtajakautenaan. Tunnettua on että hän aloitti kaudellaan monetaristisen määrällisen elvytyksen (QE) vastauksena Euroopan Unionin taloudelliseen hätään finanssikriisin jälkeisenä kautena jota sävytti ns. troikan kova, austeristinen politiikka  mm. Kreikkaa kohtaan.

Määrällinen elvyttäminen antoi ainakin hengähdysaikaa eurooppalaiselle makrotaloudelle ja Draghin seuraajankin, pääjohtaja Christine Lagarden kaudella on jatkettu määrällistä elvytystä, joka suurvaltojen keskuspankkien tapaan on ollut massiivista ja on ollut omiaan avaamaan tietyä uudenlaiselle monetaristiselle politiikalle, jossa keskuspankki voi tehtä 'kaiken mitä tarvitaan' valuutan pelastamiseksi ja sen merkityksen vahvistamiseksi. Italian uusi pääministeri oli tämän uuden monetaristisen linjan päänavaaja ja siihen perustuu myös häneen kohdistuva lähes rajaton luottamus. Mikä on sitten Draghin tie finanssipoliittisena toimijana ja valtion päämiehenä? Millä tavalla hän voi soveltaa  näkemystään myös Italian talouspolitiikkaan yrittäessään pelastaa tämän suuresti velkaantuneen maan katastrofilta?

Euroopan Unioni on ottanut ensimmäiset askeleensa aktiivisen, endogeenisen finanssipolitiikan toteuttajana, kun huippukokous viime heinäkuun alussa hyväksyi nyt toteutusvaiheessa olevan Korona-elvytyspaketin vaaditulla yksimielisyydellä. Sen toteutuminen  on kuitenkin vielä vahvistettava valuuttaunionin jäsenmaiden parlamenteissa. Sekä Italiassa että myös muissa valuuttaunionin jäsenmaissa näyttää olevan vaikeaa löytää riittävästi sellaisia toiminnallisia vaihtoehtoja jotka täyttävät Euroopan Komission valvonnan edellyttämät ehdot tuille ja lainoille. Monelle saattaa olla vaikeaa ymmärtää, miksi ilmasto- ja digitekniikkaan suuntautuvia hankkeita ei tahdo riittävästi löytyä. Mielestäni selitys löytyy Unionin peruskirjan asettamista rajauksista. Tuen ja lainojen on suuntauduttava 'markkinan' tukemiseen, joksi peruskirja mieltää pankkien kautta tapahtuvan alan yritysten tukemisen ja korona-paketille asetettujen toivoiden toteutumiselle tätä kautta. Ymmärtääksni suorat jäsenvaltioden hankkeet eivät tule kysymykseen. Tämä ongelma on nyt mös Italian pääministerin Draghin puntaroitavana.  

Pääministeri mario Draghin kokemukset EKP:n pääjohtajana antavat hänelle muita paremmat lähtökohdat tehdä dynaamisia avauksia Komission ottaman velan käyttämisen ja itse velan hoitamisen suuntaan. EKP voi myös tässä suhteessa tehdä 'kaiken tarvittavan' Eurioopan Komission tukemiseksi niin, että lopullinen vastuu velkojen ja tukien edellytetystä takaisinmaksusta ei kaadu jäsenvalrioiden - velkainen Italia mukaanluettuna - maksettavaksi edes hyväksytyn, vuoteen 2058 jatkuvan pitkän aikataulun puitteissa. Euroopan Komissio on eri asemassa kuin jäsenvaltiot, joiden valvoja se vakaus- ja kasvusopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus liitteineen) pohjalta on. Euroopan Keskuspankki on tässä suhteessa  itsenäiseen valtioon verratavan Euroopan Unionin oma keskuspankki eikä liene epäilystäkään siitä etteikö se tekisi 'kaiken tarvittavan' myös Komission likviditeetin ylläpitämiseksi nyt kun finanssipoliittinen kanava on avattu. 

Voiko Korona-paketi vielä kaatua? Jokaisen jäsenmaan on se parlamenteissaan hyväksyttäåvä ja Suomen kohdalla poliittinen oppositio sekä laskee (perussuomalaiset, kristillisdemokraatit)  tämän varaan että pelkää (Kokoomus) sen vaihtoehdon toteutuvan. Myös jossakin muussa jäsenmaassa velka- ja tukipaketti voi joutua valtavirtaisen, eksogeenisesti (ulkoa määraytyvästi) toimivan talousajattelun kaatamaksi. Tämä on erityisen vaikea paikka valtavirtaisen talouspolitiikan ajattelutavan lumoissa elävälle Kokoomukselle. Sen mielestä velkaantuminen on pahinta mahdollista myrkkyä hyvälle taloudenpidolle. Vuosi sitten mm. Saksassa Korona-pandemian varjon suojassa tapahtunut paradigmanmuutos on kuitenkin  johtanut siihen, että jopa Saksa, jossa vahvat velkarajat on jo vuonna 1949 hyväksytyssä perustuslaissa, lähti mukaan velkaelvytykseen - perustuslakitumioistuimensa vastarinnasta huolimatta. Tämä on ehkä ja toivottavasti ensimmäinen askel modernin monetaarisen ja finanssipoliittisen muutoksen suuntaan, jossa velkaa ei pelätä, koska itsenäinen valtio - ja EU - kykenee keskuspankkinsa toimin vastaamaan mihin hyvänsä velkahaasteeseen.

Euroopan Unionin peruskirjan tiukan toteuttamisen mukaan paketti voi siis myös kaatua yksimielisyyden puutteeseen. Onko mitään tehtävissä? Tunnettu ekonomisti Thomas Piketty on viimeisimmässä kirjassaan "Pääoma ja ideologia" sekä sitä referoimissaan haastatteluissa vedonnut Saksan ja Ranskan kahdenkeskiseen 'samanmielisten päätökseen' jossa ne ovat tehneet omia, pelkästään näitä kahta maata ja niiden taloudellista yhteistyötä koskevia päätöksiä. Pikettyn mukaan samanmielisten yhteistyötä voidaan tarvittaessa laajentaa koskemaan myös Unionin piirissä laajempaa joukkoa jäsenmaita. Voisin kuvitella, että jos Korona-paketti uhkaa kaatua esimerkiksi kansallismielisten voimien vastustukseen, tilalle nouse nopeasti samanmielisten pysyttäytymien paketin piirissä. Ennenkin on puhuttu talouskehityksen erilaisista nopeuksista Unionin piirissä ja nyt se saattaa Korna-tukipaketin toteuttamisen yhteydessä osoittautua todella ajankohtaiseksi.

On vaikeaa kuvitella että Italia tyytyisi tässä tilanteessa peruskirjan mukaiseen markkina-ajattelun ylivaltaan, vaikka myös pääministeri Draghi on pääjohtajakautenaan pysyttäytynyt määrällisen elvytyksen toimissa  tässä 'pakkopaidassa'. Kuten mm. taloustieteilijä ja kirjailija Mariana Mazzucato on todennut, vahva valtio ja sekatalouden periaate valtion ja yritysten yhteistoiminnan muodossa on välttämätön edellytys selviytymiseksi yksiulotteisen talouspolitiikan anemiasta.

Mikä on siis Mario Draghin tie, la Strada? Pääminsiterinä hän nyt sekä pääsee että joutuu kehittämään sellaisia kansallisia että eutooppalaisia finanssipolitiikan muotoja, jotka toimivat EKP:n määrällisen elvytyksen hengessä ja helpottavat yhä selvemmin velkaantuneita jäsenvaltioita ylipäätään selviytymään  - Italia mukaanluettuna. Euroopan Komission finanssipolitiikka velanoton ja tukien muodossa avaa tien EKP:n monetaristisille toimille myös tällä alueella; velkakirjoja voidaan ostaa myös Komissiolta, velkoja voidaan jäädyttää tätä kautta myös keskuspankin taseisiin ja jopa mitätöidä. Komission oma rahoituspolitiikka joidenkin erityisverojen muodossa tulee mahdolliseksi. Lisäksi velanotto on tullut jäädäkseen; se ei ole kasvun ja kuntoutmisen este vaan ehdoton edellytys elpymiselle.

Italialaisen elokuvan "La Stradan" samannimisessä nimikkomelodiassa lauletaan: "Tie mittamaaton - mun edessäin on"... Italian ja Euroopan selviämisesä tie on vielä pitkä. Dynaamisen käänteen yhä suurempana esteenä on vanhoihin ajatusrakenteiin sitoutunut Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja, josta ei näytä olevan ulospääsytietä ja on myös jatkossa vaarana muuttaa selviytyminen La Stradan kaltaiseksi traagiseksi satiiriksi.  

Vai onko sittenkään? Keski-Euroopassa myös sosialidemokraatit suhtautuvat myönteisesti Euroopan Unionin muuttamiseksi perustuslailliseksi liittovaltioksi.  Taustalla on keski-Euroopan monien valtioden sisäinen federatiivinen luonne ja heidän - sekä hyvät että huonot - kokemuksensa liittovaltiosta. Hengeltään sekasortoistakin liittovaltiota pidetään Amerikassa demokraattisen arvojen peruskalliona. Eurooppalainen liittovaltio voisi tässä suhteessa olla rationaalisempi, vieläkin demokraattisempi ja - tämä on tärkeintä - ennenkaikkea väline aikansa eläneiden valuvikojen poistamiseksi, kansanvaltaisen hyvinvointivaltioperiaatteen nostamiseksi eurooppalaiseksi unelmaksi ja maailmalla niin suursti arvostettujen sosialidemokraattisten arvojen nostamiseksi keskiöön myös koko maanosan tasolla. Nythän niiden toteuttaminen vahvan valtion muodossa on itse asiassa kielletyä, mikä rumentaa nykyistä unionia suuresti autoritaaristen arvojen ja menettelytapojen - kuten uusliberaali sisä- ja ulkopolitiikka sanktioineen - suuntaan.

Kuinka hyvin pankkimaailmaan ja suuryritysten hallintoihin aikaisemmin sitoutunut Draghi pystyy uudistumaan. Italian kansan tuen luulisi häntä rohkaisevan revisioon ja reformeiihin, joihin hän on jo keskuspankin johtajana osoitti kykyä ja ennakkoluulottomuutta. Edistykselliset eurooppalaiset voimat vouisivat rohkaista edelleen tällä tiellä, edellyttäen että he osoittavat itse rohkeutta ja näkemyksellisyyttä.

15.2. 2021

Matteo Renzin odotukset Mario Draghin pääministeriyden ja ohjelman suhteen ovat korkealla. Vaikuttaisi siltä että Mario Draghi keskittyy erityisen investointiohjelman laatimiseen. Renzin mukaan Italian saama tuki- ja lainapaketti on historiallisen suuri ja mahdollistaa sen että veronkorotuksia ei ole tulossa. Kuten tunnettua, investoinnit ovat olleet euroopassa jo pitkään aneemisella tasolla, joten uudet avaukset tässä suhteessa olisivat erittäin tervetulleita. 

Moraalikato ja eurooppalainen elvyttäminen

Mahtaako kukaan enää muistaa, että  Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimukseen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) liittyy erityinen korjausmekanismi siltä varalta että matkan varrella törmättäisiin uusiin ja arvaamattomiin vaikeuksiin. Nyt näyttää siltä että Korona-pandemia on sellainen maailmanlaajuinen, jäsenmaista riippumaton ja arvaamaton katastrofi, jota voi todellakin verrata suuren luokan ympäristökatastrofiin. Myös ilmastokriisiä voidaan pitää tällaisena jo käynnissä olevana tai vähintäänkin lähestyvänä ja uhkaavana katastrofina.  Toimenpiteisiin voidaan ryhtyä jo Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen 122 artiklan 2. kohdan mukaan, 

  "Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä."

Tämän lisäksi kasvu- ja vakaussopimukseen liittyy vuonna 2012 hyväksytty "korjausmekanismi", jonka avulla annetaan tarkempia ohjeita siitä, miten on poikkeusoloissa toimittava. Euroopan Unionissa on aina pelätty holtitonta julkista taloudenpitoa ja sellaisesta on aina syytetty nimenomaan tuhlailevaa ja velkaa tekevää valtiota. Siksi korjausmekanismi on rakennettu tiukasti konsolidoidun perussopimuksen hengessä. Se rajoittaa nimenomaan holtitonta taloudenpitoa, jonka tunnusmerkiksi nousee  yhtäaikainen velanotto ja pyrkimys verotuksen laskuun samanaikaisesti. Paradoksaalinen sattuma on sekin, että oppositiopuolue Kokoomus ei ole budjettikäsittelyn yhteydessä vastustanut velkaelvytystä, mutta on vaatinut sen toteuttamisen yhteydessä merkittäviä veronkevennyksiä.

Korjausmekanismin kaksi keskeistä periaatetta ovat: 1) no bail out periaate, jonka mukaan valtion  on etukäteissäästettävä ennenkuin uudistuksia voidaan panna täytäntöön. Euroopan Unionin korjausmekanismi on kirjoitettu tavalla, joka koko ajan viittaa jäsenvaltioiden mahdollisen holtittomuuteen ja moraalikatoon.  2) toinen periaate on erittäin kilpailukykyisen markkinan periaate (Lissabonin sopimus 2. artikla, kohta 3). Konsolidoidun perussopimuksen artiklan 122 toisen  kohdan mukaan Euroopan Unioni ei saa ottaa vastuuta jäsenvaltioiden veloista. 

Tämä periaate on kirjoitettu asiakirjaan kuitenkin tavalla, jossa tiukasti rajataan jäsenvaltioiden niitä toimenpiteitä joilla velkarahalla yritetään toteuttaa esimerkiksi sosiaalisia uudistuksia tai rakentaa uutta infrastruktuuria. 

 "Korjausmekanismeja suunniteltaessa on myös tärkeä ottaa huomioon, miten mekanismit toimivat. Periaatteessa nro 5 tunnustetaan, että säännöt julkisista menoista ja tulopuolen harkinnanvaraisista toimenpiteistä voivat olla tässä asiassa keskeisiä, kun otetaan huomioon, että nämä kokonaismäärät heijastelevat finanssipolitiikasta vastaavien viranomaisten harkintavaltaan perustuvia päätöksiä nopeammin kuin lopulliset julkisen talouden toteutumat tai suhdannetasoitetut rahoitusasemat. Toinen keskeinen tekijä, joka jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon järjestelmiään suunnitellessaan, on koordinointi kaikilla tai joillakin julkisen hallinnon osa-alueilla, jotta merkittävään julkisen talouden poikkeamaan voidaan puuttua ja näin vahvistaa mekanismien uskottavuutta. Nämä koordinointimekanismit eivät välttämättä edellytä, että korjauksen jakautuminen valtionhallinnon tai sitä alempien tasojen välillä määriteltäisiin ennalta. Niillä on kuitenkin annettava vahvat takeet siitä, että julkisen talouden tavoitteiden saavuttamista, josta valtio on vastuussa EU:n tasolla, ei vaaranneta alasektoreiden käyttäytymisellä".

EU:n valvontakehyksessä on jo pitkään todettu, että julkisen talouden säännöillä olisi voitava reagoida erityisen epäsuotuisiin olosuhteisiin, ja tämä tunnustetaan myös vakaussopimuksessa. Periaatteessa nro 6 edellytetään, että 

"mahdolliset poikkeuksen mahdollistavat lausekkeet ovat pitkälti EU:n käsitteisiin nojaavia, jotta edistetään yhdenmukaisuutta ja vältetään poikkeuksellisten olosuhteiden liian vapaat määritelmät. Lisäksi edellytetään, että korjausmekanismin mahdollinen keskeyttäminen poikkeuksen mahdollistavalla lausekkeella sallittaisiin määräajaksi ja että poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käyttöä seuraa vähimmäisvauhtinen sopeutus vähintään vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksen mukaisesti. Poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käytön jälkeen edellytetään myös korjaussuunnitelmaa, joka on tulevia talousarvioita sitova."

Heinäkuussa antamassaan lausunnossa Eurooppaoikeuden professori Jukka Snell todistaa, että Euroopan Komission tuki- ja lainapaketti ei loukkaa sen enempää no bailout -periaatetta kuin myöskään holtittomaan taloudenpitoon perustuvaa moraalikatoa; lausuntonsa yhteenvedossa hän toteaa, että

"Komission elpymisvälinettä koskeva ehdotus voidaan perustaa SEUT 122 artiklaan jäsenvaltioille  myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti. myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti." 

Euroopan Komissio ei kuitenkaan ole luopumassa holtittoman taloudenpidon vaaran valvonnasta tai mahdollisesta valtion velanottoon tai uskomuksestaan vahvaan valtioon liittyvästä moraalikadosta. Vaikka huippukokouksen päätöksenteon yhteydessä ei olekaan käynyt selväksi oltaisiinko kokonaan luopumassa yksipuolisesta ja jäsenvaltion vahvistamista koskevista rajoituksista mm. velanoton mahdollistamisen muodossa, komissio on kuitenkin valmistellessaan erityistä aloitetta pääomamarkkinoiden unionista vielä 24.9. 2020 tätä ulottuvuutta koskevassa  julkaisemassaan tiedotteessa korostanut nimenoman markkinoiden kautta tapahtuvaa Euroopan Unionin pääomamarkkinoiden vahvistamista. Myöskään ei ole vielä selvää, millä tavalla Euroopan Komissio suhtautuu kansallisiin ehdotuksiin tuki- ja lainarahojen käytöstä. Tiedossa kuitenkin on, että yksikin jäsenvaltio voi 'torpata' jonkin kansallisen esityksen jos se ei satu sitä miellyttämään.

 

Kun olemme nyt huomanneet että Euroopan Komission velanotto mahdollistaa seuraavan vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä mittavan, yli 3 miljardin elvytyksen, emme kuitenkaan voi olla varmoja siitä että hanke suuntautuu ilmastohankkeissa ja esimerkiksi meillä vuosikausia odotettuun SOTE-uudistukseen tai yhden lisävuoden saamista peruskoulun jatkoksi. Mikä tulee olemaan valtion rooli näissä hankkeissa suhteessa yrityksiin? Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) sisältämä korjausmekanismi ohjaa tiukasti toimenpiteitä markkinoiden ja yritysten suuntaan rajaten samalla pohjoismaiselle, kansanvaltaiselle hyvinvointivaltiolle tunnusomaista vahvan ja toimivan valtion rakentamismahdollisuuksia. Vahvaa valtiota  pelätään, onhan vahvaa autoritaarista valtiota edustaneen  DDR:n romahtamisesta vasta kolmekymmentä vuotta sitten vielä tuoreessa muistissa. Kasvu- ja vakaussopimuksen rakentaminen alkoi juuri noina vuosina. Toisaalta vahvan valtion rakentamisen vastustaminen  on keskeisimpiä valtavirtaisen, uusliberaalin oppisuunnan teesejä, mikä näkyy kasvu- ja vakaussopimuksen sisällössä ja jopa siihen mahdollisesti liittyvien heikkouksien torjumisessa 2012 päätetyn korjausmekanismin avulla. Pelättävissä on, että juuri näiden elementtien vuoksi sinänsä merkittävä käänne makrotalouspolitiikassa osoittautuu puolinaiseksi eikä johdakaan maanosan voimistumiseen vaan valtavien pääomien valumiseen edelleen markkinoiden kautta ulottumattomiin.

Olisi siis niin toivottavaa, että kasvu- ja vakaussopimuksen budjettiperiaatteista luopuminen ainakin toistaiseksi koskisi myös korjausmekanismin tarkistamista ja ratkaisuja myös hyvinvointivaltion vahvistamisen suuntaan.

8.10.2020

Moraalikato on siis käsitteenä varattu erityisesti niille, jotka havittelevat vahvaa valtiota - ja se on korjauksiakin vaativassa tilanteessa erityisen tarkkailun alaisena. Erityisesti tarkkalu nousee esiin tilanteissa joissa valtio - tai Euroopan Unioni itse komission toimesta ottaa velkaa ja tarjoaa sitä jäsenvaltioille vaikkapa luonnonkatastrofin tai Korona-Pandemian tyyppisen tilanteen aikana. Euroopan Keskuspankki on toteuttanut määrällistä elvytystä jo vuodesta 2014 lähtien ja on ostanut m. Suomen valtion velkakirjoja pankkien välityksellä tämän vuoden loppun mennessä reilusti yli 50 miljardin edestä. Näitä velkakirjoja Suomen ei ole tarvinnut lunastaa takaisin, vaan ne ovat edelleen EKP:n kirjanpidossa jäädytettynä ja nollakorkovaatimuksella erityisen sterilisaatio-ohjelman  (2012) puitteissa. Jos jäsenvaltio alkaa muuttaa politiikkaansa moraalikadon suuntaan vahvistamalla tuilla tai velalla suoraan  julkista sektoria, se joutuu korjausmekanismin puitteissa erityisohjauksen ja korjaustoimenpiteiden kohteeksi Euroopan Unionin fiskaalisten säännösten puitteissa.

Moraalikato liittyy tietysti myös oikeusvaltioperiaatteeseen sellaisena kuin Euroopan Unioni ja Eurooppaoikeus sen ymmärtää. Kysymys ei liity pelkästään sananvapauteen, se liittyy tietenkin myös yhteiskunnallisten instituutioiden yksipuolisuuteen demokratian ja moniarvoisuuden sijasta. Kun Euroopan Unionin virallinen linja asettaa markkinan demokraattisen valtion rinnalle ja jopa sen yläpuolelle, seuraa tästä jatkossa vakavia ongelmia. Vahvan, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion näkeminen  alisteisena markkinaratkaisuille merkitsee moraalikadon periaatetta sovellettaessa uhkauksia ja sanktioita vahvan valtion puolustajille operatiivisena toimijana. Jo nyt on määrällisen elvytyksen ja velan muodossa vahva lataus käytettävissä valtiota vastaan joka haikailee demokratian nimissä vahvemman, yhteisiä tehtäviä hoitavan demoraatisen valtion aktivoimista.

Tämä on syytä pitää mielessä - ja se on tällä hetkellä ainoa vahva syy edellyttää Euroopan Komission elvytyspaketin kertaluontoisuutta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tämän vuoden aikana toteutettu täyskäännös velanoton suuntaan Euroopan Unionissa ja sen jäsenvaltioissa on vain puolittainen. Siksi myös onnistuminen on hämärän peitossa - sillä pelkällä markkinasiivellä ei voi lentää...

Onnenkantamoinen?

Saksa panee koronabudjetillaan vielä Suomeakin paremmaksi
Saksa on juuri julkaisut oman elvytysbudjettinsa, jonka  on 125 mrd euroa; se on suhteessa selvästi suurempi kuin Suomen julkaistu lisätalousarvio, joka Saksan tasoon verrattuna olisi voinut nousta ehkä 8 mrd:iin euroon. Siellä rahalinkoa johtaa CDU - Kokoomuksen arvostettu sisarpuolue. Tämä merkitsee valtavaa muutosta Saksan talouspoliittisessa ajattelussa - juuri sieltähän on kotoisin "mustan nollan" periaate eli periaatteessa ei yhtään velkaa.

Endogeenisen (sisäsyntyisen, päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvan) finanssipolitiikan elementit ovat siis edelleen vahvistumassa. Kun Keskusta aikoo nyt haastaa hallituksen sopeutustoimilla (paluulla Sipilän linjaan), niin ei voi muuta sanoa kuin että suunta on täysin päinvastainen kuin esimerkiksi Saksassa. Uskon muiden euromaiden seuraavan Saksan - ja Suomen -  perässä. Jos kritiikkiä haluaa esittää, se on suunnattava 'markkinan' kyvyttömyyteen käytössä olevasta rahasta huolimatta saattaa liikkeelle investointeja. Hallituksen lisäbudjetti, jonka yksityiskohdista kuullaan ilmeisesi 5.6. 2020 osoittaa selvästi että velkarahallakin saadaan aikaan konkreettista kasvua. Samalla se todistaa oikeaksi Modernin Monetaarisen Teorian väitteen, että valtion tasolla säästämällä saadaan aikaan köyhyyttä ja että uudet velkasuhteet luovat kasvua ja vaurautta kansalaisille.

Saksan Koronapaketin heikkoutena voidaan pitää sitä, mikä Suomen lisäbudjetissa on lähes keskeistä: Saksassa CDU ei hyväksynyt kunnille annettavaa lisärahoitusta. Toinen merkittävä ero on arvonlisäveron laskeminen autojen romutuspalkkion sijasta. Tällöin kansalainen saa tukea paitsi uuden auton ostamiseen, myös uusien lenkkareiden oston yhteydessä.

Palava olkikupo vai onnenpotku?
Päivän 4.6. 2020 Die Zeit lehdessä tätä "konjunktuuriohjelmaa" kommentoi Mark Schieritz; kun kysymys on mitä mielenkiintoisimmasta käänteestä myös saksalaisessa politiikassa, olen kääntänyt kirjoituksen tähän kokonaisuudessaan:


"Hallituksen talouden elvytyspaketti tukee taloutta ja tekee maasta tulevaisuudenkestävän. Koalitio osoittautuu onnenkantamoiseksi.

Ensinnäkin: Tällä hetkellä kukaan ei voi ennustaa varmuudella, merkitseekö viime yönä päätetty talouden elvytysohjelma käännettä Coronan kriisin taloudellisten seurausten torjunnassa. Tämä kriisi on liian suuri siihen - eikä sen vaikutuksia ole toistaiseksi ymmärretty tarpeeksi. Mitä voidaan sanoa: Pitkien neuvottelujen jälkeen koalition johtajat ovat esittäneet toimenpidepaketin, joka antaa toivoa taloudellisesta ja poliittisesta näkökulmasta.

Taloudellisesti ohjelmassa yhdistetään lyhyen aikavälin tavoite vakauttaa talouden kokonaiskysyntä pitkän aikavälin tavoitteeseen, joka on sosiaalis-ekologinen muutos. Ensinnäkin taloudelliselta kannalta ei ole väliä mihin valtio käyttää rahaa - kunhan se käytetään ja se luo työllisyyttä ja tuloja. Hallitus, kuten brittiläinen taloustieteilijä John Maynard Keynes kerran ehdotti, voisi myös maksaa ihmisille reikien kaivamisesta ja niiden uudelleen täyttämisestä. Tai kuten Baijerin pääministerin Markus Söderin lausahdus eilen illalta osoittaa: "Jopa olkikupon polttaminen antaa lämpöä."

130 miljardin Lisäpanostukset  saavat todennäköisesti aikaan maan taloudellisen toimintalämpötilan nousun. Tuki taloudellisesti heikoille kunnille, erityistuet perheille, alhaisemmat sähkökustannukset, helpotukset yrityksille, ylimenotuet erityisiin vaikeuksiin joutuneille aloille, kuten pubeille, hotelleille ja tapahtumajärjestäjille - ja ennen kaikkea väliaikainen merkittävä arvonlisäveron alennus 19 prosentista 16 prosenttiin.  Alemman verokannan pitäisi johtaa alempiin myyntihintoihin, mikä tukee yksityistä kulutusta. Lisäksi toimenpide auttaa etenkin pienituloisia ihmisiä, jotka käyttävät suuren osan kuukausipalkastaan elinkuluihinsa. Julkinen velka kasvaa jälleen lisämenojen seurauksena, mutta se pysyy kehyksessä, joka ei vaikuta maan rahoitusvakauteen. Joten rahaa käytetään hyvin.

Lyhyestä tähtäimestä  pitkään aikaväliin
Alv-alennus yhdistää myös lyhyen ja pitkän aikavälin. Se on tietenkin samalla piilotettu  autojen romutuspalkkio, koska kalliiden tuotteiden, kuten ajoneuvojen, arvonlisävero on erityisen korkea. Jos oletetaan, että asiakas siirtyy kokonaan uuteen autoon, säästö olisivat vähintään 900 euroa ostohinnan ollessa 30 000 euroa. Mutta toisin kuin autojen romutuspalkkiossa, josta on aiemmin keskusteltu, nyt saa  myös rahaa ALv:n laskun kautta myös polkupyörien, skootterien tai juoksukenkien ostamisesta. Kestävämpään liikkuvuuteen siirtymisen kannalta tämä on fiksu siirto, varsinkin kun sähköautoille maksetaan myös korkeampia tukia. Yhdessä ylimääräisten tutkimus- ja digitalisointi-investointien kanssa tämä elvytyspaketti on ehdottomasti tulevaisuuden paketti.

Tässä vaiheessa olisi voinut tietenkin kuvitella kunnianhimoisempiakin lähestymistapoja - esimerkkinä monivuotinen investointisuunnitelma, jota ammatillinen keskusjärjestö (DGB) ja Saksan teollisuuden liitto ovat ehdottaneet yhteisessä asiakirjassaan. Mutta kuten aina, parempi on hyvän vihollinen: hallitus jättää syrjään ideologiset perustavanlaatuiset keskustelut ja taistelee taantumaa vastaan hyvin harkitusti ja pragmaattisesti. Näinä aikoina tämä ei ole itsestäänselvyys, varsinkin kun tiedetään lisävelan ottamisen etenkin unionille (CDU+CSU) olevan käänne kokonaan uuteen, samalla kun  ja SPD: n oli luovuttava kunnille suunnatusta kauaskantoisesta taloudellisesta tuesta.

Ei sijaa populistiselle 'vaistojen seuraamiselle'
Tämä johtaa meidät paketin poliittiseen ulottuvuuteen, jota ei pidä tarkastella erikseen. Sitä täydentää miljardien eurojen  eurooppalainen jälleenrakennusohjelma, joka juontaa juurensa ranskalais-saksalaiseen valmistelutyöhön - ja jota muutama viikko sitten tuskin olisi uskottu mahdolliseksi tässä muodossa. Molemmissa tapauksissa Angela Merkel ja Olaf Scholz eivät  alkuperäisen epäröinnin jälkeen antaneet sijaa populististen vaistojen seuraamiselle,  vaan tarttuivat tähän mahdollisuuteen asiaperusteisesti. On kirjoitettu paljon mielikuvituksen puutteesta suuressa koalitiossa. Tässä kriisissä se osoittautuu maalle onnenpotkuksi."