Berliinin karhu taitaa olla heräämässä...

 

Modernin Monetaarisen Teorian parissa vuosikausia työskennellyt professori Bill Mitchell (William) kirjoittaa blogissaan Saksan perustuslakituomioistuimen kannanotosta Euroopan unionin "Next Generation" ohjelmaan, joka paremmin tunnetaan Korona-pandemian hoitoon liittyvänä 750 mrd:n euron tuki- ja lainapakettina jäsenvaltioille. Perustuslakituomioistuimen myönteiseksi tulkittu kannanotto ei Mitchellin mukaan ole avoimen valtakirjan antaminen Saksan puolesta tälle paketille. Ennenkuin valtuus voidaan allekirjoittaa, on varmistettava että Saksan budjettisuvereenisuutta ei millään tavalla loukata. Perustuslakituomioistuimen mukaan on varmistettava, että 'seuraavan sukupolven' tuki- ja lainapaketti ei avaa Euroopan Komissiolle oikeutta päästä vaikuttamaan Saksan kansalliseen budjetin tekoon. Tällä ehdolla ja tiukan kertaluontoisuuden periaatteella Saksan perustuslakituomioistuin voi siis antaa hyväksynnän tuki- ja lainapaketin käyttöönotolle.

Perustusklakituomioistuimen kannanotolla on merkittävä vaikutus myös Euroopan Komission ja muiden jäsenmaiden välisiin suhteisiin budjettipolitiikan kansallisen suvereniteetin kannalta. Euroopan Komissiohjan on luonut tiukan kontrolliohjelman ns. Maastrichtin Vakaus- ja kasvusopimuksen noudattamiseksi. Käytäntö perustuu EU:n konsolidoituun perussopimukseen ja sen tulkintaan. Euroopan Komisio edellyttää jopa kriikissä pysymistä annetuissa eettisissä ohjeissa, jotka kieltävät kansallisilta hallituksilta ja Euroopan Unionin elimissä toimivilta hakemasta vaihtoehtoja muualta kuin hyväksytyn ja konsolidoimalla lujitetun peruskirjan toimintalinjasta.

Nyt Saksan peruslakituomioistuin on yhtäkkiä havahtunut kansallisen itsehallinnon menettämisen vaaraan, joka nousee kärjistettynä esille Euroopan Komission Korona-pandemiaan liittyvän tuki- ja lainapaketin yhteydessä. Tämä on mielestäni todella yllättävää, koska tämä vaara on ollut koko ajan nähtävillä ja toteutetuilla käytännöillä on jo nyt ollut suuri vaikuitus mm. meiläkin parastaikaa keskustelussa olevaan kehysbudjetointiin. Lue siis Bill Mitchellin ansiokas blogikirjoitus tästä teemasta!

Poliittisia aseita työelämän juoksuhautoihin

 

Nyt kun Teknologiateollisuus on ilmoittanut irtautuvansa muusta kuin paikallisesta sopimisesta, näyttää siltä että sekä perustuslailliset että ihmisoikeuksiin ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa solmittuihin sopimuksiin perustuvat lakisääteisdet oikeudet ovat uhattuina. Meillä on aika pitkään jätetty palkoista ja työoloista sopiminen työmarkkinajärjestöjen kesken sovittaviksi. Kun elinkeinoelämä nyt ilmoittaa keskeisiltä osiltaan vetäytyvänsä käytännössä kokonaan pois keskeisestä sopimustoiminnasta ja siinä tähän mennessä saavutetuista yhteisistä ehdoista, joudutaan uudelleen katsomaan, mitä Suomen perustuslaki ja Suomen solmimat kansainväliset sopimukset kansalaisen työhön liittyvistä oikeuksista sanovat. Oikeusvaltiossa ei voida jättää kansalaista pelkän romuttumassa olevan sopimusjärjestelmän varaan. Valtiovallalla, so. politiittisella päätöksenteolla on turvatta työhön, tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät, lainsäädännössä ja solmituissa kansainvälisissä sopimuksisa turvatut oikeudet.

Suomen perustuslain 18 pykälässä säädetään kansalaisen oikeudesta työhön ja toimeentuloon; eihän tuo pykälä kovin vahva ole mutta yhdessä perustuslain tarkoituksen, perheen omaisuuden suojelun ja perusoikeuksien kannalta sillä on - ja täytyy olla - merkitystä:

18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.

YK:n yleismaailmallinen ihjmisoikeusjulistus, jonka myös Suomi on kansakuntana hyväksynyt, velvoittaa artikloissaan 22-25 erityisesti työhön liittyvien oikeuksien toteuttamiseen:

22. artikla. Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioon ottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.

23. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. 2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. 3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot. 4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.

24. artikla. Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.

25. artikla. 1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta. 2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa. 

Myös Kansainvälisen Työjärjestön ILO:n kautta tulee monia työelämään liittyviä, jo olemassa olevia lakeja. Yksi niistä on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä: siinä olevien oikeuksien valvominen kuuluu työsuojeluviranomaisille.

Jätän tässä Euroopan Unionin työelämää koskevat kohdat vähemmälle käsittelylle, koska ne olennaisilta osiltaan ovat pohjustaneet taustaa nykyiselle "sosialisaatioprosessille", jota Euroopan Unioni on viime vuosina johdonmukaisesti edistänyt.  Yhtenä tärkeänä makrotason keinona näkisin pyrkimisen Modernin Monetaarisen Teorian mukaiseen endogeeniseen, itsesäätöiseen raha- ja finanssipolitiikkaan Euroopan tasolla.   

---

Tämä pieni kertaus on pohjustusta sille, mitä näissä uusissa olosuhteissa on lakisääteisesti turvattava, jotta työllä toimeentuloaan sekä yhteisen hyvinvoinnin  ja itsensä toteuttamista voidaan edelleen sekä ylläpitää että edistää. Keinovalikoima jota esitän, ei ole kattava, onpahan vain ensimmäinen reaktio niihin ilmeisiin vaaroihin ja ongelmiin joita  mitä ilmeisimmin on pikatahtia odotettavissa. 

Paikallinen sopiminen tarkoittaa parhaimmillaan joustavia palkka- ja työehtosopimusmenettelyjä, joita toki on jo varsin paljon olemassa. Helsingin Sanomien 26.3. 2021 uutisesta ja sitä seuranneesta keskustelusta käy ilmi, että hyvin yleisesti pelätään työhön liittyvien oikeuksien romuttuvan, koska yksittäisellä työntekijällä ei ole käsitystä eikä mahdollisuutta sopia ilman taustatukea edes lainsäädännön edellyttämistä yleiosistä ehdoista. Siksi tarvitaan juuri edessäoleviin tilanteisiin sopivia yleisiä ehtoja ha sanktioita, joilla villiintymässä olevalle työelämälle luodaan edes jonkinlaisia raameja.

1. Yritykset saavat tätä nykyä runsain mitoin tukea sekä valtiovallalta että myös Euroopan Unionilta ja sen keskuspankilta EKP:ltä. Yleiseksi ehdoksi olisi asetettava että alan keskimääräistä palkkatasoa on noudatettava yrityksissä, jotka tavalla tai toisella saavat valtion tukea toimintaansa. 

2. Jos yritys ei noudata keskimääräisen palkkatason tai yleisen sopimuslinjan mukaista tasoa, siltä pitäisi kieltää oikeus osinkojen maksuun ja yleisesti hyväksyttyä tasoa - esimerkiksi kunnnissa ja valtiolla noudatettuja  - korkeampien palkkioiden ja optioiden maksaminen johtavassa aemassa oleville toimihenkilöilleen;

3. Julkisella viranomaisella tulisi olla oikeus joko asettaa oma toiminnantarkastaja tai osallistua toiminnan tarkastukseen ja antaa oma lausuntonsa palkka- ja sopimstilanteesta yrityksessä, joka saa valtion tukea, veroetuja tai lailla säädettyjä helpotuksia yhteiskunnallisiin ja sosialisiin velvollisuuksiinsa.

4. viimekätisenä 'last resort' ulottuvuutena julkinen valta voi maksaa täydentävää palkkaa alipalkatulle työntekijälle ja lyhentää tämä osuus yrityksen saamista julkisista tuista tai periä se ylimääräisenä verona yritykseltä perustuslain ja Suomen valtion sopimien sitovien kansainvälisten sopimusten ja niihin perustuvan lainsäädännön ehtojen toteuttamiseksi.

Uskon että ammattiyhdistysliikkeessä pohditaan pää kuumana, mitä edessäolevassa tilanteessa on tehtävä. Kyllähän perinteinen työtaistelu ja jopa yleislakko voi tulla kysymykseen, jos elinkeinoelämä ryhtyy pakottamaan suomalaisia takaisin vuosisata sitten vallinneelle tasolle - jos tasosta ylipäätään voidaan puhua. Tiedossa on myös että vienti lakkaa vetämästä ja samoin tuonti, jos elämisen ja työn ehdot ajetaan äärimmäisyyksiin.

 

Yhdellä siivellä ei voi lentää

EKP aloittaa taas marraskuun alusta valtioiden velkakirjojen osto-ohjelman. Määristä kertoi Helsingin Sanomat 13.9. 2019 ja oletusarvona voisi pitää Suomen tapauksessa noin 200 miljoonan ostoja kuukausitasolla mikä on noin yksi prosenttti 20 miljardin kokonaisesta kuukausierästä. Italiasta tuleva talouskomissaari on ilmoittanut pyrkivänsä kasvu-ja vakaussopimuksen uudistamisen/muuttamiseen. 

Tämä enteilee sitä, että tavalla tai toisella osto-ohjelman on palveltava myös valtiota. Italia itse on raskaasti velkaantunut. Pelkästään yrityksiin ja markkinoille suuntautunut elvytys vaarantaa vapaata ja rehtiä kilpailua. Nordean tulo Ruotsista Suomeen tapahtui myös siksi että Valuuttaunionin jäsenmaassa Suomessa se pääsee osalliseksi tästä määrällisestä elvytyksestä. 

Määrällinen elvytys vähentää valtion tarvetta velanottoon, koska määrällisellä elvytyksellä voidaan korvata valtion muutoin suorittamia tukitoimia yrityksille. Vuosien 2014-2018 valtavista elvytystoimista meillä vaiettiin visusti ja siksi tarkkoja lukuja ei kerrottu sen enempää Suomen Pankin kuin valtionvarainministeriönkään toimesta. Hallituksen kannalta EKP:n ilmoitus määrällisen elvytyksen uudelleen aloittamisesta on myönteinen uutinen - ja sitä se saattaa olla myös komissaari Urpilaisen kannalta. Tavalla tai toisella elvytyksen tulisi suuntautua myös julkisten investointiohjelmien toteuttamiseen ja ostovoiman lisäämiseen, jos elvytyksellä aiotaan saada eurooppalaista konetta toden teolla käyntiin…



EKP:n elvytystä on katsottava ennenkaikkea rahapoliittisesta näkökulmasta; Euroopan Komissiolla ja ennenkaikkea talouskomissaarilla on sekä oikeus että velvollisuus sanoasanansa Euroopan Unionin fiskaalipoliittisesta linjasta. Kun nyt Italian komissaari on astumassa tähän virkaan, on jo nyt kuultu ajatuksia koko Maastrichtin sopimuksen (Sopimus Euroopan Unionista) pohjana olevan Kasvu- ja vakaussopimuksen ottamisesta tarkasteluun.



Euroopan Unionin etelällä on perusteltuja syitä ottaa peruslähtökohdat tarkastelun kohteeksi. Maat ovat syvästi velkaantuneita eikä reaalitalouteen sidoksissa oleva austeristinen kurinpalautuspolitiikka kykene sukupolvienkaan aikana ratkaisemaan endogeenisesti kasvavaa rahataloutta. Kun pankkien ja valtioidenkin on mahdollisuus luoda rahaa velkasitoumuksilla ja vain mielikuvituksen rajoittaessa määrää, on reaalitaloudella mahdoton vastata velkaantumisen antamaan haasteeseen. Keskuspankkirahoitus on luonnollinen tapa vastata valtioiden infrastruktuurin, tehtävien ja palveluiden antamaan haasteeseen. Musta nolla, velaton valtio on nollatoimija myös sosiaalisen vastuunottajana.
EKP:n tuleva, marraskuun alusta 2019 tehtävänsä aloittava pääjohtaja Christine Lagarde on puhunut pankkiunionin ohella myös pääomaunionin viemisestä eteenpäin. Mikä pääomaunioni oikein on? Tästä ei ole kovin tarkkaa tietoa ainakaan minulla; Linkin takana oleva lyhyt kolumni kuvaa sitä, onko pääomaunioni rikkaruoho vai kukkanen. Lyhyesti voidaan todeta, että se näyttäisi tarkoittavan EU:n nykyisen perussopimuksen linjanvetojen yhä tiiviimpää ja ehdottomampaa sementoimista Euroopan Unionin tulevaisuuslinjaksi.
Italialla ja Ranskalla – vähintäänkin näillä – olisi tarvetta saada muutettua Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikkaa sellaiseen endogeeniseen talous- ja rahapoliittiseen lähestymistapaan, jossa hyvinvointivaltion - vahvan sellaisen - arvo palautettaisiin.Komissaareista se antaisi kaikille uusia näköaloja, mukaanluettuna Jutta Urpilaisen kumppanuussalkku. Ilman rahapoliittisia välineitä Kiina ei ole sivuutettavissa Afrikassa – eikä pikapuolin muillakaan mantereilla.
Taustalla on aika yksinkertainen selviö; demoraattinen valtio ja markkinat ovat erilaisia toimijoita sekä motivaatioltaan, lähestymistavaltaan että käytettävissä olevilta keinoiltaan. Itsenäisen keskuspankin omaava valtio – sellaiseksi kaiketi Euroopan unionikin on luettava – voi luoda vapaasti velkasuhteita projektejaan ja kaikkia rahoitustarpeitaan varten. Tähän mennessä toteutettu tuhansiin miljardeihin nouseva keskuspankkirahoitus määrällisen elvytyksen muodossa on jo osoittanut, että inflaatio ei ole endogeenista rahoittajaa uhkaamassa – jos ei sellaiseksi lasketa strategista poliittista tuhoamisyritystä mahdollisen vaihtoehtoisen, modernin talouspolitiikan vallatessa alaa. Omatekoinen toisen talouspoliittisen jalan - demokraattisen valtion - amputoiminen merkiutsee tuhosuuntaista tietä koko toisen maailmansodan jälkeistä aikaa sävyttäneelle pyrkimykselle luoda Euroopasta demokraattinen, taloudellinen ja kulttuurinen yhteisö. 
Modernin monetaarisen teorian kehittäjä, australialainen professori Bill Mitchell luennoi muuten juuri tässä viikonvaihteessa EKP:n järjestämässä työpajassa: ” Next week, I will be in Europe speaking to some large financial institutions including Amundi (Paris), Pimco (Berlin) and then a workshop at the European Central Bank, financial market interests in London, and more”, kirjoitti hän 11. syyskuua blogissaan.
Kykeneekö uuusi Euroopan komissio puheenjohtajansa Ursula von der Layenin johdolla aikaansaamaan käänteen eurooppalaisessa politiikassa moniarvoiseen, poliittista pluralismia edustavaan suuntaan? Jos Komission puheenjohtaja pysyy uskollisena Saksan perustuslaille, entinen meno näyttäisi jatkuvan eikä muutosta lähestymistapaan ole odotettavissa . 
Mitkä ovat tällöin vaihtoehdot? Äärioikeistolaiset voimat ovat kasvaneet Euroopassa ja ne pyrkivät voimakkaasti, voisi sanoa "keinoja kaihtamatta" takaisin kansallismieliseen politiikkaan. Se merkitsee Euroopan Unionin hajoamista. Markkinaehtoinen talousjärjestelmä ei voi luoda ostovoimaa eikä sellaisia rakenteita, jota moderni maailma tarvitsee, varsinkaan ilmastokriisin osoittaessa yhä vakavampia ilmenemismuotoja. 

Yhdellä siivellä ei voi lentää - siksi sekatalousmalli avaisi tietä tulevaisuuden hyvinvoivaan - mutta ei varmastikaan kriisittömään - tulevaisuuteen.

Perustuslakimme ja ulkopolitiikka

Tasavallan presidentin vaalikamppailu on lähtenyt liikkeelle television suurten vaalikeskustelujen vauhdittamana.  Sotilaallinen liittoutuminen  ja ulkopolitiikan johtamisperiaatteet ovat - tietenkin - nousseet keskusteluun. Ehdokkaat pyrkivät tuomaan persoonallisuutensa esille niin puoleensavetävästi ja näyttävästi kuin suinkin. Euroopan Unionin vahvistunut ote kaikesta poliittisesta päätöksenteostamme vaatii ja oikeuttaa kuitenkin esittämäänkysymyksen: pitääkö Suomen peruslain doktriini ulkopolitiikan johtamisesta edelleen paikkansa?

Samana päivänä kun presidenttiehdokkaat puhuvat EU:sta suurena rauhanprojektina, Euroopan Unionin ministerineuvosto ilmoittaa jatkavansa sanktioita Venäjää kohtaan. Päätöstä meiltä oli tekemässä pääministeri eikä tasavallan presidentti. Taustalla on Euroopan Unionin sopimus Ukrainan kanssa maan taloudellisen arkkitehtuurin muuttamisesta yhteensopivaksi Euroopan Unionin kanssa ja yhteensopimattomaksi Venäjän ja sen edustamien taloussopimusten kanssa. Ukrainan hallitus ei hyväksynyt EU:n tarjoamaa luonnosta sopimukseksi, mikä laukaisi Maidanin aukion tapahtumat  ja johti väkivaltaisuuksiin ja lopulta Venäjän toimeenpanemaan Krimin niemimaan haltuunottoon. Jopa USA:n varapresidentti oli lietsomassa rauhattomuutta Maidanin aukiolla ja lisäämässä siten sekasortoa ja poliittista jännitystä ennenkuin uusi, sekavissa oloissa asettu hallitus saatiin aikaan ja joka sitten hyväksyi EU:n ja Ukrainan välisen sopimuksen. Koko prosessi on ollut alusta saakka täynnä laajentumishalua myös EU:n puolelta eikä tämä asenne ole vieläkään rauhoittunut.

Ulkopoliittisissa suhteissamme meidän on ilmeisesti hyväksyttävä Euroopan Unionin kannanotot sellaisenaan ja tasavallan presidentin tehtävä näyttää olevan selviytyminen syntyneessä tilanteessa  eteenpäin mahdollisimman vähin vaurioin. Voimassa oleva doktriinimme siitä että tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaamme yhdessä eduskunnan ja hallituksen kanssa ei ilmeisesti vastaa enää todellisuutta. Voidaanko todella tapahtumahistoriaa EU:n ja Venäjän välisissä suhteissa tarkastella rauhanprosessina? Minun mielestäni tässä liikutaan koko ajan huonosti perustellulla ja edelleen suurta epävarmuutta aiheuttavalla pohjalla.

Euroopan Unionin kanta Venäjän toteuttamaan Krimin valtaukseen on  periaatteellista ja pysyvää laatua tavalla, jossa periaatteellista muutosta ei ole odotettavissa. Sanktioiden jatkaminen Venäjän suuntaan ja vastaavanlaisten rajoitusten toteutuminen Euroopan Unionin suuntaan jatkaa tätä sinänsä loogista, mutta hengeltään rauhalle ja hyville suhteille vahingollista ulkopolitiikkaa. Periaatteellinen aikajana ulottuu paitsi tulevaisuuteen,  myös menneisyyteen. Tarkoittaako Suomen tässä yhteydessä hyväksymä kanta periaatteellista muutosta suhtautumisessa toisen maailmansodan seurauksena menetettyihin ja luovutettuihin alueisiin? Se että Suomi hyväksyi Pariisin rauhansopimuksen ehdot, maksoi sodassa syntyneet sotavelat tinkimättä ja pää pystyssä takaisin, eikä ryhtynyt virallisesti periaatteellisin perustein vaatimaan Karjalaa, Petsamoa, Suomenlahden saaria ja Sallaa takaisin, edustaa toisenlaista, rauhaa ja tasapainoa tavoittelevaa logiikkaa. Lienee kai oikeutettua esittää kysymys, ollaanko todellakin palaamassa takaisin siihen autoritaariseen ja nationalistisiin arvoihi  perustuvaa politiikkaa, jota 1930-luvulla edusti Akateeminen Karjala-seura piirtäen karttoja aina Vienanmereen saakka ja laulaen sitten humpaksi nimitettyä laulutyyliä sanoilla "Uraliin, Uraliin..."

Ei ole hauskaa työstää  satavuotisen Suomen juhlavuoden lopulla tällaisia mietteitä mielessään. Se että tämä tuhosuuntainen kehityskulku tulee meille Eurooopan Unionin kautta, on surullista ja painostavaa. Yhdessä monien muiden ratkaisemattomien suurten kysymysten kanssa vaarassa on sekä rauha että demokratia, nämä Euroopan Unionin perustamisen keskeisiksi tekijöiksi luonnehditut lähtökohdat. Ikävän säväyksen tähän murehtimiseen muodostaa myös se, että demokratiasta, sosiaalisuudesta ja kansainvälisestä yhteistyöstä ja kohtalonyhteydestä vastausta hakeva joutuu huomaamaan olevansa marginaalissa.

Toinen suuri ulkopoliittiseksi luonnehdittava kysymys on Britannian ero Euroopan Unionista. Se mitä tässä yhteydessä tapahtuu Britanniassa oleville Suomen kansalaisille tai Suomessa eläville briteille on tärkeä kysymys myös ulkopoliittisena kysymyksenä - kahden vuoden päästä Britannia on ulkovalta siinä kuin Venäjä tai mukä tahansa EU:n ulkopuolinen maa.  Tässäkin asiassa neuvotteluja käydään ja päätöksiä tehdään kaukana Suomen todellisen vaikuttamisvallan ulkopuolella. Eduskunta ja hallitus - kuten tasavallan presidenttikin - joutuvat tässäkin asiassa tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Päätökset on hyväksyttävä, jos aikoo olla edes jossakin määrin Euroopan Unionin ytimessä.

Vuonna 2000 voimaan tulleen perustuslain mukaan Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Eduskunta hyväksyy kuitenkin kansainväliset velvoitteet ja niiden irtisanomisen sekä päättää kansainvälisten velvoitteiden voimaansaattamisesta. Valtioneuvosto vastaa puolestaan Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan suostumusta.

Perustuslaissamme ei puhuta taloudellisista vapauksista mitään, mutta korostetaan kuitenkin ihmisoikeuksia. Taloudelliset vapaudet, joissa markkinoille annetaan ilmeinen ylivalta ei ole ollenkaan sama asia kuin ihmisoikeudet. Kansa ymmärtää että tässä suhteessa Suomessa ja Euroopassavallitsee sisäinen jännitystila, joka ei näytä ottavan lauetakseen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ulkopolitiikka