Maanpuolustuksellinen päiväkäsky

 Millä tavalla maanpuolustuksen rahoitus olisi nostettavissa tasolle, jota NATO ja Euroopan Unioni ovat nyt edellyttämässä? Veroilla, säästöillä vai talouskasvulla? Uskon jokaisen ymmärtävän, että tässä ollaan uusien, vakavien ratkaisujen edessä. Uutta näkemystä ja uusia ratkaisuja tarvitaan sekä maanpuolustukseen että siihen millä tavalla se toteutetaan. 

Kun maanpuolustus on nousemassa äärimmäisen tärkeäksi ykkösluokan prioriteetiksi, sillä on aivan erityinen merkitys maan työvoiman - siis palkansaajien - elämäntilanteeseen ja heidän aktiviteettinsa käyttöön. Perinteisen työn tilalle ja rinnalle nousee  maanpuolustuksen nouseminen niin keskeiseksi, että työvoimaa on irroitettava sotilaallisen voimaan, asevelvollisten kertausharjoituksiin, uuden tekniikan ja sotilaallisen teknologia edellyttämään jatkuvaan koulutukseen ja työtehtäviin kasvavan sotilaallisen strategiakokonaisuuden toiminnallisissa tehtävissä.

Ajatus, että työikäistä väestöä makuutettaisiin vähänevien työttömyyskorvausten varassa kotisohvilla tai lomautettuina, ei voi näissä oloissa enää tulla kysymykseen. Työvoimaa on voitava vapauttaa myös tarpeettomaksi tai toisarvoiseksi katsotusta tuotannosta tärkeämpiin maanpuolustuskoneiston tehtäviin. 

Maksetaanko maanpuolustustehtävissäoloajalta päivärahaa tai palkkaa, on yksi ratkaistavia asioita. Sotamoodiin valmistautuminen tarkoittaa koko kansan osalta paluuta toisenmaailmansodan aikaiseen kokonaisvaltaiseen kansanhuoltoon. Tältä osin nykyinen ja vaivoin pystyynsaatu SOTE-rakenne muodostaa oivallisen pohjan siihen sosiaaliseen vastuun ottoon, jota sodanaikainen yhteiskuntarakenne edellyttää. Sirä ei voida jättää markkinoiden ratkaistavaksi, koska koko aktiiviväestön tulee olla pysyvässä valmiustilassa sotatilan edellyttämiin kutsuntoihin.

Väestönsuojelu, yhteiskuntasuunnittelussa suhteellisen hyvin huomioitu valmiustila edellyttää myös aivan uudenlaista valmiustilaa koko kansan  osalta, josta mm. emerituspresidentti Niinistö kävi pitämässä erityisalustuksen Euroopan Komissipon puheenjohtajan Ursula von der Layenin kutsumana. Tämä edellyttää laajaa, koko kansaan ulottuvaa peruskoulutusta, säännöllisiä harjoituksia sekä tilojen ja logistiikan koeponnistuksia sotatilan edellyttämässä laajuuessa ja oletetuissa olosuhteissa. Näihin tehtäviin tarvitaan nyt lomautetuina, työttöminä ja prioriteettien ulkopuolista työvoimaa.

Kuinka kaikki tämä resurssoidaan ja rahoitetaan? Ajatus taloudellisen kasvun varaan rakentamisesta on täysin epärealistinen, koska koko työvoima on priorisoitava sotilaalliseen moodiin. Näissä oloissa kasvusta puhuminen tai sen aikaansaaminen on alisteista sotaolosuhteiden suurille epävarmuuksille. Kasvua voi syntyä vain sotaolosuhteita vahvistavan teollisuuden ja palveluiden piirissä, jonka toimintaa rajoittaa sotatilan edellyttämä keskitetty ja hierarkinen toimintajärjestrelmä, josta päätöksiä ei tehdä markkinoilla vaan maanpuolustuskoneiston  lineaarisissa järjestelmissä.

On myös varauduttava laajamittaiseen säännöstelytalouteen toisen maailmansodan korttiannosten ja kulutusta muutenkin rajoittavien päätösten muodossa, koska kaikki olennainen voima on suunnattava maanpuolustukseen satunnaistan mielihalujen tyydyttämisen sijasta. Varautuminen sotaan tarkoittaa talousratkaisujen, sosiaalitoimen ja sota-aikaisen koneiston osalta paluuta kansalliseen, nationalistiseen toimintatapaan. Ajatus siitä että Euroopan Komissio voisi Maastrichtin sopimuksen tapaan asettaa rajoituksia kulutukselle tai kasvulle tunnettujen prosenttirajoitusten mukaan, on myös täysin epärealistista ja naivia, sodanaikaisiin olosuhteisiin täysin sopimatonta puuhastelua. Resursseja on oltava silloin kun niitä tarvitaan. 

Se että Euroopan Unioni ei ole makrotalouspolitiikassaan varautunut sotatilan mahdollisuuteen, on johtanut sen sulkemaan fiskaalisesta toiminnastaan pois kaikki suurelle, päätöksentekotavaltaan yhtenäiselle hallintoalueelle mahdolliset  modernit monetaariset, ns. endogeeniset rakenneratkaisut. Yksistään jo tämä puute voi pohjimmiltaan johtaa siihen, että Euroopan Unioni ei kykene puolustamaan itseään tai jäsenmaitaan. Voimistunut taipumus yrittää ratkoa suuria asioita kansallisin keinoin johtaa puolestaan pirstaleisuuteen ja toimimattomaan koneistoon koko yhteisön tasolla. Tällaisella koneistolla ei johdeta sotaa käyvää yhteisöä tai sen maanpuolustusta, sotatilasta puhumattakaan. Vaatimus nykyaikaisesta resurssistrategiasta on tähän saakka kaikunut kuuroille korville markkinaunessa elävässä yhteisössä. Jopa oppositiota edustava vasemmistolainen parlamenttisiipi on taipunut kasvavan oikeistopaineen alla sen edellyttämään nationalistiseen lähestymistapaan. Ylpeyteen ja rankaisumentaliteettiin  taipunut ja huonosti perusteltuja  tulevaisuuskuvia rakentava Euroopan Yhteisö on alueen maanpuolustukselle enemmän taakka kuin se tuki ja turva, jota aikanaan Euroopan Unioniin liittyessämme haaveilimme. 

Kun maanpuolusruksessa on suurelta osin kysymys myös omaisuuden suojelemisesta, NATOn vaatima viiden prosentin taso voitaisiin rahoittaa pääomaverolla ja erityisesti myös saattamalla  listaamattomien yritysten verotusta samalle tasolle muun pääomaverotuksen kanssa. Työvoiman verotuksen varaan rakentaminen ei ole realistista, koska työvoima on viimeistä miestä ja naista myöten sotatilan edellyttämissä tehtävissä.  Mikä olisi työntekijöiden ja palkansaajien osuus? He maksavat osuutensa hengellään ja verellään - sataprosenttisesti.

Onko Euroopan Unionilla NATOlla ja yksittäisillä valtioilla todellista halua ja voimaa vastata modernin teknologian mukanaan tuomaan hirvittävään, yli rintamalinjojen, siviiliasutukseen ja kaikkeen infrastruktuuriin jinhimilliseen elämänmenoon yltävään  sodankäyntiin?

Jos vastaus edellä esittämääni kykymykseen on vähänkään epäröivä ja kansan yhteistä vastaustahtoa ehdollistava, viimeistään silloin on myös kansalliseen maanpuolustukseen sisällytettävä aktiivinen ponnistelu rauhan ja edes tyydyttävän väkivallattoman yhteiskunnallisen tilanteen  saavuttamiseen. Euroopassa on jo olemassa valmis institutionaalinen rakenne ETYJ:n muodossa. Suomalaisia velvoittaa edelleenkin vuoden 1975 ETYK-kokouksen "Helsingin henki", jonka suuri saavutus oli luottamusta, yhteistä turvallisuutta ja rauhanomaisen konfliktien ratkaisun   näkeminen ainoana realistisena ratkaisuna korkean teknologian ja keinoaälyn maailmassa.   Pragmaattisen neuvottelun ja diplomatian kokeminen ainoana mahdollisuutena johtuu ihmisen suuresta sosiaalisesta ja psykologisesta riippuvuus omasta esihistoriastaan ja kyvyttömyystä irtautua keinotekoisen moraalisen kompanssinsa väärää suuntaan osoittavista olettamuksista.

Eli joka leikkiin ryhtyy - se leikin kestäköön. Jos on pakko taistella, niin taistellaan, mutta koneistpon pitää myös olla sitä edellyttävässä kunnossa.

Työkamari myös Suomeen?

SAK:n edustajakokouksen puolueiden puheenjohtajapaneelissa keskusteltiin sopimusten yleissitovuudesta ja suomalaisen työmarkkinajärjestelmän toimivuudesta ylipäätään. Kuten tunnettua Elinkeinoelämän Keskusjärjestö EK on sääntöpohjaisesti kokonaan irrottautunut keskeisestä sopimusjärjestelmästä. Koko Euroopan Unionin tasoinen konsernisopiminen ei ole myöskään tullut missään vaiheessa  edes keskustelun kohteeksi.

 Kun näin on, palautan mieliin että Itävalta asetti Euroopan Unioniin liittymisen ehdoksi sen, että se saa säilyttää koko liittovaltiota ja osavaltioita kattavan, kaikkia palkansaajia koskevan pakollisen työkamarijärjestelmän, joka käsittelee laajasti ja monipuolisesti  työelämään liittyviä kysymyksiä ja tekee niistä myös lakiehdotuksia. Varsinaiset palkkaneuvottelut käydään keskitetyn sopimusjärjestelmän puitteissa . 

Meillähän on yrityspuolella ollut jo pitkään valtionapua nauttiva kauppakamarijärjestelmä, joten tasapuolisuuden vuoksi ja elintärkeän työelämän laatuvaatimusten toteuttamiseksi ja ylläpitämiseksi meilläkin tarvittaisiin jokaisen palkansaajan jäsenyyteen perustuva  työkamarijärjestelmä. 

Tärkein peruste tälle on työnantajan yksipuolinen irtisanoutuminen valtakunnallisella tasolla neuvottelujärjestelmästä ja sen keittämisestä.

Toinen tärkeä peruste on jokaisen palkansaajan sub jektiivinen oikeus olla kehittämässä elämänmsä ja toimeentulonsa kannalta olennaisen tärkeän työelämän laatua, rakenteita ja sisäistä demokratiaa.  Laitan liitteeksi Itävallan Wienin osavaltion työkamarin (Arbeiterkammer) sivut, joista voi pääpiirteittäin päätellä sen valtavan asioiden kirjon, jota tässä järjestelmässä säännöllisesti työstetään.

Wienin työläiskamari esittelee sivuillaan myös laajaa tehtäväkenttäänsä. Itävallan järjestelmä työelämän laajassa ja hengeltään kansanvaltaisessa työstömisessä on vuiosikymmenien kokemukseen perustuva ja siksikin mitä vakuttavin . Tässä kuvankaappaus Wiernin työläiskamarin tehtäväkentästä:

Kun katselen Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n ja Julkisten Hyvinvointialojen ammattiliiton JHL:n eduskuntavaalitavoitteita, löytyy niistä valtaosa teemooista joita itävaltalaisissa työläiskamareissa käsitellään sekä liittovaltion että osavaltioiden tasolla. Kysymys kuitenkin kuuluu: millä keinoiolla näitä tavoitteita aiotaan toteuttaa? Siihen tarvitaan kaikkien yhteiskuntaryhmien hyväksyntää ja myötävaikutusta, onhan työelämä kaikkia koskettava elintasoomme, toimeentuloomme ja hyvinvointiimme vaikuttava massiivinen kokonaisuus. Kun ammattiyhdistyskenttä on sekin monella tapaa pirstoutunut eikä yhteistä neuvottelurakennetta enää ole olemassa, olisi vaikuttavaa saada aikaan valtionkirkkoa muistuttava virallisesti yhteiseksi hyväksytty ja julistettu rakenne näiden kakille tärkeiden kysymysten käsittelemiseksi avoimessa ja demokratian parhaita periaatteita kokoavassa yhteisessä rakenteessa. Valtakunnallinen työkamari olisi tähän eurooppalaisten esimerkkien pohjalta mitä mainioin rakenne.

A last-resort employer - viimekätinen työllistäjä

Menossa on työllisyyden kuntakokeilu. Se on hallituksen hanke, jonka mukaan "Työllisyyden kuntakokeilussa osa tiettyjä asiakasryhmiä koskevista TE-toimiston tehtävistä siirretään lainsäädännöllä työllisyyden kuntakokeiluun kuuluvan kunnan tehtäviksi. Alueelliset kokeilut käynnistyvät 1.3.2021. Kaikki kuntakokeilut päättyvät 30.6.2023.

Kuntakokeilun käynnistymisen jälkeen osa työnhakija-asiakkaista siirtyy kuntien asiakkaiksi ja osa jää TE-toimistoon. Kun asiakas siirtyy kuntakokeiluun, hänen palveluistaan vastaa pääasiallisesti hänen kotikuntansa. 

Kuntakokeilun aikana työnantaja-asiakkaille tarjotaan edelleen työnantaja- ja yrityspalveluita TE-toimistosta. Työnantajien kannattaa kuitenkin huomioida kuntakokeilun vaikutukset asiointiin mm. palkkatuen hakemisen osalta."  

Tuleeko tämä kokeilu kuinkakin kalliiksi? Kannattaako yrittää työllistää vajaakykyisiä ja sellaisia jotka eivät syystä tai toisesta sovi työelämään?

Haluaisin tässä kokeilussa kiinnittää huomiota työllistämisen kannattavuuden toiseen puoleen, jossa kaikki työllistettävät ovat yhtä arvokkaita ja merkittäviä toimijoita, paitsi keskenään, myös suhteessa normaalisti työllistyviin ja työelämässä mukana oleviin. Kysymys on kansalaisen roolista kuluttajana, kysyntää luovana voimana ja erityisesti julkiseen sektoriin - kuntaan ja valtioon - liittyvien moninkertaistajien (multipliers) käynnistäjänä. Tässä suhteessa olemme kaikki vähintäänkin tasavertaisia. Syystä tai toisesta ilman palkkaa olevat ovat kuitenkin heikommassa asemassa, koska he eivät kykene tyydyttämään kulutusnälkäänsä eivätkä pääse rakentamaan omaa elämäänsä samalla tavoin kuin jo työelämässä, vakituisessa työsuhteessa ja enimmäkseen kokopäivätyössä olevat kansalaiset.

Tärkeää on siis palkka ja sen kautta toimeentulon ja jokapäiväisten tarpeiden tyydyttäminen kuluttajana ja kansalaisena. Tässä vaiheessa astuvat kuvaan mukaan edellämainitsemani moninkertaistajat. Työstä maksetaan veroja sekä valtiolle, kunnalle että seurakunnalle. Verotulot palaavat heti takaisin kiertoon (velocity) ja ovat kunnan, työllisyyden kuntakokeilussa nimenomaan myös kunnan käytettävissä. Amerikkalaisen tutkijan mukaan maksettu palkka kiertää vuoden aikana jopa yhdeksän "lompakon" kautta silloin kun on kulutusnälkää ja tyydyttämättömiä tarpeita. Kun verojen kautta tapahtuva tulonmuodostus julkisella sektorilla on välittömien ja välillisten verojen muodossa 50 %:n luokkaa, merkitsee nopea kierto samojen resurssien tuoton moninkertaistumista. Juuri tähän nopean kiertoon (velocity) saattaa liittyä se että julkisen sektori muodostaa dynaamisen kasvun mahdollistajan.

Julkisen sektorin keskeinen piirre ovat kunnossaolevat työehdot ja palkkasopimukset. Suurin osa julkisella sektorilla työskentelevistä on mukana taulukkopalkoissa, jotka takaavat - siis pitäisi taata - sekä työn vaativuuden mukaisen korvauksen että palkkatyön edellyttämän toimeentulon tasa-arvoisena työntekijänä. Tällä on suuri merkitys sekä kulutusmahdollisuuksien että verokertymän kannalta. Samalla palkan kautta kertyy myös vanhuuden varaa, työeläkettä. Tästäkin syystä pysyvä työsuhde on  lähes jokaiselle välttämätön tulevaisuuden turvan kannalta. 

Julkiset tehtävät kunnissa suuntautuvat julkisten, valtuustoissa ja muissa päätävissä elimissä tehtyihin päätöksiin. Tätä kautta taataan että työn tulokset suuntautuvat palvelemaan kuntalaisten tarpeita sekä määrän että laadun suhteen. Kuntakokeilussa luotavat työpaikat näyttäisivät ainakin sormituntumalla palvelevan erityisesti elämän laatua. Tätä kautta syntyviä työsuhteita voidaan suunnata sinne missä apua ja tukea tarvitaan kaikkein eniten. Samoin  kuntakokeilun avulla voidaan luoda uusia ulottuvuuksia kulttuurin, taiteen ja kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksien aktivoinnin suuntaan. Tulosta syntyy siis aina ja pysyvänä järjestelmänä se tuottaa vääjäämättömästi myös produktiivista tulosta.

On myös muista toimijoista johtuvia, julkisen sektorin hyväksi ja eduksi painottuvia tekijöitä. Julkisen sektorin ei tarvitse keskittyä erityisesti voiton tekemiseen, vaan kaikki varat ovat käytössä varsinaisen projektin, tässä tapauksessa toimeentulopohjan tarjoavan työn luomiseen. 

Julkisten - varsinkaan kunnallisten tehtävien - siirtymistä pois paikkakunnalta tai peräti maasta ei juurikaan tarvitse pelätä. Verotulot kertyvät aina ja pääsääntöisesti omaan kuntaan. Lisäksi on vielä mainittava kunta - ja jatkossa maakunta - suurena paikallisena ja alueellisena työnantajana. Tästä seuraa tiettyjä skaalaetuja hallinnossa, töiden teknisessä toteutuksessa ja materiaalisessa perustassa, joihin varsinkaan pienet yritykset eivät yllä.

Tässä perusteluja sille, miksi kunnan kannattaa toimia jokaisen kansalaisen suhteen viimekätisenä työllistäjänä, "as a last resort employer" hakeakseni vertailua keskuspankkipolitiikan käsitteistöstä ja keskuspankin toiminnasta "viimekätisenä lainaajana". 

Poliittisia aseita työelämän juoksuhautoihin

 

Nyt kun Teknologiateollisuus on ilmoittanut irtautuvansa muusta kuin paikallisesta sopimisesta, näyttää siltä että sekä perustuslailliset että ihmisoikeuksiin ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa solmittuihin sopimuksiin perustuvat lakisääteisdet oikeudet ovat uhattuina. Meillä on aika pitkään jätetty palkoista ja työoloista sopiminen työmarkkinajärjestöjen kesken sovittaviksi. Kun elinkeinoelämä nyt ilmoittaa keskeisiltä osiltaan vetäytyvänsä käytännössä kokonaan pois keskeisestä sopimustoiminnasta ja siinä tähän mennessä saavutetuista yhteisistä ehdoista, joudutaan uudelleen katsomaan, mitä Suomen perustuslaki ja Suomen solmimat kansainväliset sopimukset kansalaisen työhön liittyvistä oikeuksista sanovat. Oikeusvaltiossa ei voida jättää kansalaista pelkän romuttumassa olevan sopimusjärjestelmän varaan. Valtiovallalla, so. politiittisella päätöksenteolla on turvatta työhön, tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät, lainsäädännössä ja solmituissa kansainvälisissä sopimuksisa turvatut oikeudet.

Suomen perustuslain 18 pykälässä säädetään kansalaisen oikeudesta työhön ja toimeentuloon; eihän tuo pykälä kovin vahva ole mutta yhdessä perustuslain tarkoituksen, perheen omaisuuden suojelun ja perusoikeuksien kannalta sillä on - ja täytyy olla - merkitystä:

18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.

YK:n yleismaailmallinen ihjmisoikeusjulistus, jonka myös Suomi on kansakuntana hyväksynyt, velvoittaa artikloissaan 22-25 erityisesti työhön liittyvien oikeuksien toteuttamiseen:

22. artikla. Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioon ottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.

23. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. 2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. 3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot. 4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.

24. artikla. Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.

25. artikla. 1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta. 2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa. 

Myös Kansainvälisen Työjärjestön ILO:n kautta tulee monia työelämään liittyviä, jo olemassa olevia lakeja. Yksi niistä on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä: siinä olevien oikeuksien valvominen kuuluu työsuojeluviranomaisille.

Jätän tässä Euroopan Unionin työelämää koskevat kohdat vähemmälle käsittelylle, koska ne olennaisilta osiltaan ovat pohjustaneet taustaa nykyiselle "sosialisaatioprosessille", jota Euroopan Unioni on viime vuosina johdonmukaisesti edistänyt.  Yhtenä tärkeänä makrotason keinona näkisin pyrkimisen Modernin Monetaarisen Teorian mukaiseen endogeeniseen, itsesäätöiseen raha- ja finanssipolitiikkaan Euroopan tasolla.   

---

Tämä pieni kertaus on pohjustusta sille, mitä näissä uusissa olosuhteissa on lakisääteisesti turvattava, jotta työllä toimeentuloaan sekä yhteisen hyvinvoinnin  ja itsensä toteuttamista voidaan edelleen sekä ylläpitää että edistää. Keinovalikoima jota esitän, ei ole kattava, onpahan vain ensimmäinen reaktio niihin ilmeisiin vaaroihin ja ongelmiin joita  mitä ilmeisimmin on pikatahtia odotettavissa. 

Paikallinen sopiminen tarkoittaa parhaimmillaan joustavia palkka- ja työehtosopimusmenettelyjä, joita toki on jo varsin paljon olemassa. Helsingin Sanomien 26.3. 2021 uutisesta ja sitä seuranneesta keskustelusta käy ilmi, että hyvin yleisesti pelätään työhön liittyvien oikeuksien romuttuvan, koska yksittäisellä työntekijällä ei ole käsitystä eikä mahdollisuutta sopia ilman taustatukea edes lainsäädännön edellyttämistä yleiosistä ehdoista. Siksi tarvitaan juuri edessäoleviin tilanteisiin sopivia yleisiä ehtoja ha sanktioita, joilla villiintymässä olevalle työelämälle luodaan edes jonkinlaisia raameja.

1. Yritykset saavat tätä nykyä runsain mitoin tukea sekä valtiovallalta että myös Euroopan Unionilta ja sen keskuspankilta EKP:ltä. Yleiseksi ehdoksi olisi asetettava että alan keskimääräistä palkkatasoa on noudatettava yrityksissä, jotka tavalla tai toisella saavat valtion tukea toimintaansa. 

2. Jos yritys ei noudata keskimääräisen palkkatason tai yleisen sopimuslinjan mukaista tasoa, siltä pitäisi kieltää oikeus osinkojen maksuun ja yleisesti hyväksyttyä tasoa - esimerkiksi kunnnissa ja valtiolla noudatettuja  - korkeampien palkkioiden ja optioiden maksaminen johtavassa aemassa oleville toimihenkilöilleen;

3. Julkisella viranomaisella tulisi olla oikeus joko asettaa oma toiminnantarkastaja tai osallistua toiminnan tarkastukseen ja antaa oma lausuntonsa palkka- ja sopimstilanteesta yrityksessä, joka saa valtion tukea, veroetuja tai lailla säädettyjä helpotuksia yhteiskunnallisiin ja sosialisiin velvollisuuksiinsa.

4. viimekätisenä 'last resort' ulottuvuutena julkinen valta voi maksaa täydentävää palkkaa alipalkatulle työntekijälle ja lyhentää tämä osuus yrityksen saamista julkisista tuista tai periä se ylimääräisenä verona yritykseltä perustuslain ja Suomen valtion sopimien sitovien kansainvälisten sopimusten ja niihin perustuvan lainsäädännön ehtojen toteuttamiseksi.

Uskon että ammattiyhdistysliikkeessä pohditaan pää kuumana, mitä edessäolevassa tilanteessa on tehtävä. Kyllähän perinteinen työtaistelu ja jopa yleislakko voi tulla kysymykseen, jos elinkeinoelämä ryhtyy pakottamaan suomalaisia takaisin vuosisata sitten vallinneelle tasolle - jos tasosta ylipäätään voidaan puhua. Tiedossa on myös että vienti lakkaa vetämästä ja samoin tuonti, jos elämisen ja työn ehdot ajetaan äärimmäisyyksiin.

 

Itse asiasta kuultuna

 Katselin juuri eilen Liisa Jaakonsaaren haastattelun "Itse asiasta kuultuna". Hyvä ohjelma - josta sain idean parastaikaa ristiriitaisen uudistuksen kohteena olevan eläkeputken poistoon 55 vuotiailta ja sitä vanhemmilta.

Olen aikaisemmin esittänyt kannanoton, jonka mukaan eläkeputki kannattaa pitää nykyisellään, jos mitään parempaa ei ole tarjolla. Pahin vaihtoehto on vajoaminen viimeisiksi tarkoitettuina työvuosinaan työttömyyteen ja toimeentuloluukun asiakkaaksi. Niin  ei saa käydä.

Eläkeputkessa on yksi vika, joka pitäisi tässä yhteydessä korjata. Eläkeputki tarkoittaa siirtymistä eläkkeelle, pois työelämästä. Samalla se tarkoittaa sitä, että eläkettä ei enää kerry sitä 1,5 prosenttia palkasta kuukaudessa vaikka edessä voisi vielä olla kahdeksankin vuotta aktiivista työelämää. 12,5 prosentin pudotus työeläkkeeseen koko loppuelämäksi on paljon rahaa. Jos eläkeputkeen joutuvan palkka on ollut esim. 2500 euroa kuukaudessa, putoaa eläkkeestä odotusarvoisesti noin 300 euroa kuukaudessa samalla kun tulotaso eläkeputkessa pienenee. Lisäksi:kuinka monelle kertyy vuosittain täydet eläkekarttumat, kun katkoksia työsuhteisiin ja työssäoloon kuitenkin monille tulee?

Yli 55-vuotiaita pitäisi kaiketi pitää edelleenkin sidoksissa työelämään ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan ansaita viimeisetkin vuodet eläketuloa. Edessä voi hyvinkin olla vielä jopa muutama vuosikymmen elämää ikääntyneenä ja kaiken kokeneena vanhuksena, seniorina ja senjoriittana.

Tarvittaisiin rakentavia ehdotuksia siitä, millaiseen työelämään eläkeputken sijasta ikääntyvä työntekijä voisi osallistua. Nyt vaikuttaa siltä että mitään ei ole tarjolla, jos sellaiseksi ei lasketa tilastojen odotusarvoista työllistymistä, johon niin useasti viitataan. Se huonompi vaihtoehto on työttömyyskorvauikselle siirtyminen ja lopulta toimeentulotuen hakeminen työttömyyskorvauspäivien loputtua.

Mitä ikääntyvällä työntekijällä on sellaista jota muilla työntekijöillä ei ole? Pitkä kokemus työelämästä, paljon hiljaista, ulospäin näkymätöntä ja välittymätöntä tietoa, erityisosaamista työelämästä, kokemuksen mukanaan tuomaa teknistä, kommunikatiivista ja sosiaalista osaamista. Kysymys kuuluu: olisiko näillä taidoilla laajempaakin käyttöä?

Kokonaisuutena katsellen yli 55 vuotiaiden kokemusosaaminen on todellinen ja toistaiseksi käyttämätön aarreaitta, jonka arvoa on vaikea edes mitata. Siihen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota. Tärkeää olisi että tämä tietotaito saataisiin  laajempaan käyttöön relevanteilla toimialoilla. Näiden voimavarojen saaminen yhteiseen käyttöön edellyttää tämän ikäryhmän aktivoimista välittämään kokemuksiaan viimeisinä aktiivisuosinaan työelämässä sekä käytännön konsultteina työpisteissä, neuvonantajina sosiaalisessa kanssakäuymisessä ja vihdoin omien kokemusten ja osaamisen kirjallisena dokumentointina joko omatoimisesti tai haastattelujen ja esimerkkitilanteiden muodossa.

Mikä nimeksi tälle suurhankkeelle? Uudet työsuhteet voisivat syntyä niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille, todennäköisimmin kuntiin, maakuntiin ja valtionhallintoon. Voitaisiin puhua työelämäkonsulteista, neuvonantajista ja kokemusasiantuntijoista. Palkkataso määräytyisi aikaisemman ammatillisen aseman perusteella, mutta tärkeätä olisi että tulotaso pysyisi vähintäänkin samana kuin mitä se oli ennen uusiin tehtäviin siirtymistä.

Näin tulisivat ikääntyvät työntekijät kuulluksi itse asiassa eli omassa osaamisessaan ja kokemuksineen kaikineen. Ymmärrettävää olisi sekin, etä kaikkien kokemukset työelämästä eivät ole niitä kaikkein ruusuisimpia. Juuri irtisanomisuhan alla olevien vanhempien työntekijöiden kokemusmpiiriin kuuluu paljon sellaista epäproduktiivista työelämästä, joka ansaitsisi tulla perinpohjaisesti selvitettyä. Myös työelämässä vallitsee filosofi Noam Chomskyn esiinnostama "Cancell Culture", sivuuttaminen, huomiotta jättäminen, luovan panoksen tyrmääminen ja hukkaaminen. Ehkä on jopa niin, että nämä loppuelämää rasittavat ja painajaisia aiheuttavat piirteet olisi nekin saatava talteen ja tutkittavaksi nykyistä tehokkaammin.

Jokainen meistä ansaitsisi tulla "kuulluksi itse asiassa", tarkoituksella kuvan saamiseksi työelämäkokemuksista, toimien kehittämiseksi virheiden korjaamiseksi ja ennenkaikka työkokemukseen liittyvän tietotaidon välittämiseksi nuoremmille sukupolville mahdollisimman seikkaperäisesti.

Palaan vielä Liisa Jaakonsaaren haastatteluun. Liisa teki listansa ja työelämäuransa sanomalehtitoimittajana ja poliitikkona. Voi olla että silläkin sektorilla kokemusten kokoamisesta on hyötyä,. vaikka Liisa ei eläketuloa heikentävään putkeen joutunutkaan. Tietääkseni Liisa Jaakonsaari onkin luvannut välittää tietotaitoaan  konsulttina ja neuvonantajana - jos tarvetta esiintyy...

Työttömyys - ideologinen valinta

Työttömyyden hoidosta puhutaan näinä päivinä paljon. Hallitus ei opposition mukaan ole tehnyt yhtään konkreettista, nimenomaan työttömyyden poistamiseen tähtäävää aloitetta. Kokoomus puhuu sadantuhannen uuden työpaikan luomisesta, kuitenkin tavalla joka ei maksaisi yrityksille mitään eikä siten lisäisi ostovoimaa. Voitaneen kai sanoa, että kurjuuden jakamisella ei työttömyyttä voiteta, tai ei saavuteta ainakaan sellaista työllisyyttä, joka takaisin toimeentulon työtä tarvitsevalle.

Oma uskomukseni - ja uskon sen olevan myös hallituksen käsitys - että jo nyt on tehty aikamoinen joukko sellaisia uudistuksia ja investointeja hallinnon eri aloitta, jotka lisäävät työllisyyttä ja luovat ihan oikeita, sopimusyhteiskunnan mukaisia työpaikkoja. Tästä kielii myös se, että Suomen bruttokansantuote ei olekaan pudonnut sama vauhtia kuin muualla Euroopassa. Vähän yli 3 prosentin pudotus vaikean Korona-laman olosuhteissa merkitsee Euroopan parasta saavutusta ja hyvää ponnahduslautaa nopeaan elpymiseen. Korona-kriisin toinen aalto ja mahdollinen pitkävaikutteisuus saattaa tuoda muutoksia tilanteeseen. Todennäköisesti nekin toimivat vahvaa hyvinvointipolitiikkaa hallitsevassa Suomessa eri tavalla kuin mahdollisimman kovaan vientikilpailuun ja oletetusti  sen edellyttämään kilpailukykypolitiikkaan pyrkivät voimat.

Me olemme jäseniä Euroopan Unionissa ja siksi toimeentuloon ja työllisyyteen tähtäävän politiikan tulisi olla koko maanosan kattavaa, koordinoitua ponnistelua yhteisen päämäärän, täystyöllisyyden ja taatun toimeentulon saavuttamiseksi.  Vientikilpailu Euroopan tasolla ei  tavoittele tällaista tulosta. Tulee olemaan voittajia ja häviäjiä, kasvu tulee suuntautumaan epätasaisesti ja jopa niin, että osissa Eurooppaa jäädään pysähdystilaan tai jopa taannutaan.

On kaiketi selvää että tällainen työllisyyspolitiikka ei voi olla sosiaalista oikeudenmukaisuutta edustavien poliittisten voimien tavoitteena. Näihin päiviin saakka edellytetyllä säästämispainotteisella talouspolitiikalla jopa kokonaiset sukupolvet joutuvat paitsi odottelemaan kasvun alkamista, myös tinkimään nykyisestäkin elintasostaan. Monet pelkäävät jo että uudet sukupolvet joutuvat tyytymään selvästi alhaisempaan elintasoon kuin vanhempi sukupolvi, sodanjäkeiset suuret ikäluokat ja heidän lapsensa. Siirtymistä ei tapahdu pelkästään alemmista sosiaalisista luokista koulutuksen kautta ylöspäin, vaan kierre voi viedä myös toiseen suuntaan. Tilannetta kärjistävät tuontatovoimien jatkuva tehostuminen, tekninen kehitys ja automaatio, digitalisaatio ja - ehkä tärkeämpänä kuin aavistammekaan - ilmastomuutos ja sen vaatima säästäväinen suhtautuminen luontoon ja ympäristöön, kaiken kasvun materiaaliseen perustaan. Taloudellinen polarisaatio on niin vahvaa, että säästäminen tai edes hyvä koulutus ei takaa paluuta tasa-arvoisempaan kehitykseen. Uhkaavana ja sekä tunteita että ilmapiiriä kuumentavana ulottuvuutena on jatkuva maapallon lämpötilojen nousu, jäätiköiden sulaminen, uusi normaali, joka kilpailuhenkisen markkinan ja taloudellisen polarisaation olosuhteissa yhä kärjistää tätä ratkaisematonta jännitettä.

Sitä jää siis kysymään, onko tähän strategiasolmuun - tämä on huhtikuussa 2020 edesmenneen Pertti Paasion käyttämä nimitys - nähtävissä mitään ratkaisua? Olemmeko tuomitut elämään tässä tuhoisaa loppua ennustavassa Ragnarök-tunnelmassa vai voisiko tilanteeseen löytyä uusia ratkaisumalleja.

Tämän vuoden aikana tapahtunut muutos - tosin Kronan aiheuttaman kriisin aiheuttamaksi yksittäistapaukseksi luonnehdittu - on tapahtumassa eurooppalaisessa makrotalopuspolitiikassa. Se on lähtenyt liikkeelle vastoin perustuslakien (Saksa) ja konsolidoitujen peruskirjojen (EU) sisälle betonoituja, siis ehdottomiksi tarkoitettuja strategisia linjauksia. Etukäteissäästäminen kotitalouksia esimerkkinä käyttäen, "mustan nollan" budjetit ja ehdottomana tabuna pidetty velkarahalla elvyttämien ovat haihtumassa kuin elokuisen sinitaivaan ohuet pilvenhattarat. Tilalle on tullut aikaisempaan verrattuna jopa uhkarohkea velkaelvytys sekä kansallisella tasolla että nyt myös Euroopan Komission nimissä ja sen toimesta. Peruskirjojen säännöt sallivat tämän vain luonnonkatastrofiksi luokitelluissa poikkeustapauksissa, jollaiseksi Korona-pandemia on luokiteltu.

Euroopan Komission lainanotto, EKP:n jo kuusi vuotta jatkunut määrällinen elvytys, korkojen pysyminen nollan tuntumassa ja jopa sen alle, pankkien suojaaminen erityistoimenpiutein tällaisessa tilanteessa, EKP:n lunastamien velkakirjojen 'jäädyttäminen' EKP:n taseisiin - kaikki nämä kertovat käänteestä makrotaloudessa endogeenisen, sisäsyntyisen ja omiin päätöksiin perustuvan makrotalouden ottamisesta vihdoin käyttöön, joskin visioiltaan rajoitettuna ja olemassaolevien rakenteiden hillitseminä. Muutos ennakoi Modernin Monetaarisen Teorian vaikutusta Euroopan Keskuspankissa ja Euroopan Komission makrotalouspolitiikassa ja se näkyy tapahtumassa olevassa muutoksessa. Tosiasia on, että itsenäisen keskuspankin omaavan yhteisö - jollainen Euroopan Unioni komissionsa, neuvostojensa ja parlamenttinsa johtamana yhteisönä on, voi vastata mihin hyvänsä fiskaaliseen haasteeseen eikä ole pelättävissä että yhteisö joutuisi tämän vuoksi konkurssiin missään olosuhteissa. Se että resursseja voidaan luoda finanssipoliittisilla ja monetaarisilla päätöksillä ja perinteisellä kaksinkertaisella kirjanpidolla pelkkään luottamukseen perustuen, on samalla kertaa sekä selkeä että pelottava visio. Yhdessä digitalisaation ja automaation kanssa näet voitaisiinkin luoda järjestelmä, jossa rahasta ei ole puutetta ja jonka käytölle vain luonnolliset resurssit - kuten työvoima ja luonnonvarat - asettavat rajoja.

Moderni Monetaarinen Teoria lupaa juuri tällaista toivorikasta näkymää. Se pyritään kuitenkin työntämään pois valokeilasta valtavirtaisen, uusliberaalisti painottuneen talouseliitin toimesta. MMT:lle ei ole suotu tilaa talouspoliittisessa keskustelussa; kaupallisista markkinoista riippuvainen, sen teollisesta muodosta eli mainonnasta tulonsa saava ja kauttaaltaan kaupallistunut media on sulkenut silmänsä ja korvansa tältä kumoukselliselta muutokselta. Nyt kun se kuitenkin alkaa tapahtua, uhkaavan katastrofin alaisena,  konservatiivisen ja uusliberaalin enemmistön ehdoilla, ovat valtakuntien keskeisimmätkin vaikuttajat lähes irrationaalissa mielentilassa makrotalouden uuden käänteen edessä.

Palataanpa tässä takaisin työllisyyspolitiikkaan. Euroopan Komissiolla ja Euroopan Keskuspankilla on lähes kaikki edellytykset kääntää politiikan suuntaa niin, että suuret sosiaaliset ja luonnonkatastrofiin verrattavat ongelmat kuten työttömyys ja riittämätön toimeentulo voidaan muutamassa vuodessa tai yhdessä vuosikymmenessä hallitusti poistaa. Työtä on löydettävissä tarpeellisessa määrin mm. julkiselta sektorilta, sen infran ja palveluiden ja uusien, osallistamista, hyvinvoitia ja turvallisuutta kehittäviltä toimialoilta. Työehtosopimusten mukainen palkkataso voidaan turvata jos niin halutaan. Optiot, työsuorituksesta irroitetut, pelkkään ahnehtivaan mielikuvitukseen perustuvat palkkiot voidaan luokitella rikokseksi ilmastomuutosta ja ihmiskuntaa vastaan. MMT:n mukaisilla toimilla ei ole välttämätöntä kiihdyttää luonnon, ilmaston ja maaperän raiskaamista kohden entropiaa (Eero Paloheimo).

Jotta tämä täyden toimeliaisuuden tavoitetta kuvaava blogi ei jäisi pelkästään minun ehkä sairaana pidetyn mielikuvitukseni tuotteeksi, lainaan tähän referaattina juuri 19.8. 2020 ilmestynyttä MMT-professori Bill Mitchellin blogikirjoitusta, jossa hän arvostelee Australian Keskuspankkia (ARB) ja sen johtajaa poliittisesti vinksahtaneesta valtavirtaiseen talouspolitiikkaan sitoutumisesta seuraavasti:

"Australian keskuspankin pääjohtaja Philip Lowe vahvisti viime viikolla, että väite keskuspankin riippumattomuudesta poliittisesta prosessista on teeskentelyä. Kuvernööri on omaksumassa poliittisen roolin ja on jo antanut useita julkilausumia, joita ei voida analyyttisesti tukea tai perustella useiden vuosikymmenien ajan käytössä olleilla todisteilla. Hän vaatii kaiken modernin  rahapoliittisen teorian koskevan myönteisen  julkisen keskustelun estämistä, mikä on tietenkin vaatimuksena mielenkiintoista.
Yhä useammat ihmiset alkavat ymmärtää MMT: n perusteet ja huomaavat, että tämä ymmärrys avaa kokonaan uuden poliittisen keskustelun, joka on suurelta osin painettu näkymättömiin valtavirtaisen talouden harhakuvien taakse. Tämä koskee erityisesti oman keskuspankin avulla valuuttaa lisäävän hallituksen mahdollisuuksia poliittisiin valintoihin ja valmiuksia ja erilaisen politiikan toteuttamiseen.
Ihmiset ymmärtävät että yli 2,4  miljoonaa australialaista työntekijää, joilla ei tällä hetkellä ole tarpeeksi työtä (yli miljoona virallisesti työttömänä)on seurausta Australian hallituksen kyvyttömyydestä vastata tilanteeseen talouspolitiikallaan. He ymmärtävät edelleen, että hallitus käyttäytyy vanhoillisesti, koska se edelleen luulee voivansa palata ylijäämäiseen talouteen ennen pitkää, eikä siksi halua lainata liikaa (mitä se sitten tarkoittaakin). MMT: n ajattelutapa kertoo meille, että hallitus voi luoda niin monta työpaikkaa kuin tarvitaan täyden työllisyyden saavuttamiseksi ja keskuspankki voi vain mahdollistaa sen aiheuttamat menot ilman että hallitusta  tarvitsee lainkaan ottaa lainaa. He esittävät nyt päivittäin kysymyksiä: miksi RBA ei auta tällä tavalla. RBA-poliitikkojen (esimerkiksi johtajan) kieltäytyminen on vähintäänkin säälittävää.

---
Professori Bill Mitchell kuvaa australialaisena oman maansa keskuspankin johtajan vanhoillista, uusliberaalia poliittista asennetta joka pitää yllä miljooniin nousevaa työttömyyttä. Tämä blogipäivitys on merkittävä siksi, että se autaa ymmärtämään  myös Euroopan Komission varovaista siirtymistä velkavetoiseen, oman keskuspankin (EKP) rinnalla toteutettuun makrotalouspolitiikkaan etukäteissäästämisen sijasta.  Tosin pyrkimyksestä täystyöllisyyteen ollaan vielä kaukana - ymmärtämättömät jäsenmaat ja Suomi niiden mukana - vaativat tehtyjen toimenpiteiden pysyttämistä kertaluontoisina. Oikea vaatimus olisi vaatimus vastata Euroopan kansalaisten keskeisiin tarpeisiin, joista oikeus täyteen työpanokseen ja toimeentuloon on yksi keskeisimpiä.

Työn vapauttamisesta

Työn vapauttamisesta

Kun taas pitkästä aikaa on alettu puhua työajan lyhentämisestä, kuusituntisesta työpäiväsät ja työn uudelleen jakamisesta, palautan tässä sekä itselleni että lukijalle jo 1970-luvun lopulla kirjoittamani esseen työn vapauttamisesta. Nimi voisi olla yhtä hyvin "työvoiman vapauttamisesta", tulkitsenhan tässä työväenliikkeen arvoperintöön olennaisena osana kuuluvaa  ihmisyyden, ihmisyyteen heräämisen ja - Työväen Sivistysliiton  1950- ja -60-lukujen pääsihteeriä Arvi Hautamäkeä lainaten - omaehtoisuuden periaatetta. TSL:ssä alettiin tuolloin puhua myös omaehtoisesta sivistystyöstä., kasvamisesta omaehtoisuuteen. Vaatimus lyhyemmästä työajasta kuuluu joukkoon työväenliikkeen pitkän ajan vaatimuksia, jotka kaikki saavat lähtökohtansa samasta lähteestä: tieteen ja teknologian kehityksen myötä ihmisen esihistoria alkaa olla loppuvaiheissaan. On aika käyttää näitä suuria edistysaskeleita ihmisyyden suuren tavoitteen, ihmisyyden mahdollistamisen. 
Kokosin muutamia keskeisiä esseitäni pieneen pamflettiin nimeltään "Sormi joka osoittaa kuuta". Ensimmäinen essee koskee heräämistä tietoisuuteen, "dialektista metodia", kykyä sanoa ei, asettaa itseä koskevia tavoitteita, taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan ja luoda järjestelmä, kansanvalta joka mahdollistaa jokaiselle "lajiolennolle" mahdollisimman suuren vapauden ja päätösvallan ihmisenä olemisessa. Toinen essee koskee tämän vapauden keskeistä ilemenemismuotoa, ihmisen aktiviteettia, työn ja toiminnan vapauttamista. Näin kirjoitin jo yli neljäkymmentä vuotta sitten:

Työn ja työvoiman vapauttaminen
"Dialektisen metodin ohella työn vapauttaminen on toinen tärkeä marxilaisen filosofian periaate. Ei suinkaan riitä se, että olevaa yhteiskuntajärjestelmää kritisoidaan, vaikka se onkin oikeutettua. Mikä tahansa kriittinen suhtautuminen vallitsevan järjestelmään ei ole vielä työväenliikkeen perinteellisten pyrkimysten toteuttamista. Kritiikillä täytyy olla tietty suunta. Työn vapauttamisen periaate antaa tässä suhteessa arvokasta tietoa siitä, minkälainen työväenliikkeen arvojen mukaisen yhteiskunnan tulisi olla. Työn vapauttamisen ja ihmisen luovuuden täysi toteutuminen ovat työväenliikkeen perinteellisen filosofian alkuperäisiä tavoitteita. Tämän tavoitteen tärkeyden huomaa erityisen selvästi eräistä Maxin kommunismia koskevista määritelmistä. 

Seuraava lainaus on "Saksalaisesta ideologiasta" (linkin takana oleva teksti ei ollut vielä 1979 käytössäni) ja se käsittelee työn vapauttamisen ohella myös työnjakoon liittyviä vaaroja:

Ote "Saksalaisesta ideologiasta":

- "Edelleen, työnjako pitää sisällään vastakohdan yksityisen perheen etujen ja keskinäisessä vuorovaikutuksessa olevien kaikkien yksilöiden yhteisen edun välillä. Ja todella tämä yhtenäinen etu ei esiinny ainoastaan ja pelkästään mielikuvituksessa yleisenä hyvänä, vaan ennen kaikkea todellisuudessa keskeisenä riippuvuussuhteena niiden yksilöiden keskuudessa, joille työ on jaettu. Ja lopuksi, työnjako tarjoaa meille ensimmäisen esimerkin siitä, kuinka - niin kauan kuin ihminen elää luonnollisessa yhteisössä, niin kauan kuin eroama yhteisön ja yksityisen edun välillä esiintyy, niin kauan aktiivisuus ei ole vapaaehtoista vaan luonnollisestikin jakautunut. Ihmisen oma teko tulee vieraantuneeksi voimaksi häntä itseään vastaan, orjuuttaen hänet sen sijasta, että hänen tekonsa olisi hänen valvonnassaan. Niin pian kuin työ on jaettu, jokaisella ihmisellä on erityinen rajattu toiminta-alueensa, johon hänet on pakotettu ja josta hän ei voi paeta. Hän on metsästäjä, kalastaja, paimen tai kriittinen kriitikko. Ja hänen täytyy jäädä tähän tehtävään ellei hän halua menettää elinehtojaan; kun sen sijaan kommunistisessa yhteiskunnassa, jossa kenelläkään ei ole määrättyä toiminta-aluetta, jokainen voi ryhtyä mihin tahansa haluamaansa toimeen. Yhteiskunta säätelee yleistä tuotantoa ja tekee siten minulle mahdolliseksi tehdä yhtä asiaa tänään ja toista huomenna, metsästää aamulla, kalastaa iltapäivällä, paimentaa karjaa illalla, kritikoida päivällisen jälkeen, juuri niin kuin haluan, ilman että ryhtyisin metsästäjäksi, kalastajaksi, paimeneksi tai kriitikoksi."

Käännös on kirjasta "Marx concept of man" (E. Fromm, T.J. Bottomore), jossa Marxin taloudelliset ja filosofiset käsikirjoitukset ensimmäisenä eglanninkielisenä käännöksenä muodostavat yhden osan.

Ihminen yhteiskunnan mittapuuna

Nämä lainaukset osoittavat ennen kaikkea kommunismin olleen Marxille humanistisen, inhimillisen yhteiskunnan malli. Sen ensisijaisena tavoitteena oli ihmisen todellisen olemuksen toteuttamisen mahdollistaminen. Yksi sen tärkeimpiä tunnuksia tuli olemaan ihmisen aktiivinen suhtautuminen ympäröivään todelliseen maailmaan. Tätä suhdetta Marx kutsui produktiiviseksi, luovaksi elämäksi. Marxin kommunismin tavoitteena oli siten ihmisen luovien kykyjen, inhimillisen täyttymyksen mahdollistaminen.

Marxin käsitys työstä on perinteistä palkkatyötä laajempi: se on ihmisen luovuuden, työn, toiminnan, ajatusten ja tunteiden toteuttamista, perustuen tietoisuuteen maailmasta ja ihmisenä olemisen ehdoista. Se on yhteiskunnallisesti integroitunutta omaehtoisuutta, itsensä ilmentämistä.

Luovuus ja omaehtoisuus

Luovuuden ajatus sinänsä on nykyään varsin yleisesti hyväksytty, ja itse asiassa siihen kuuluvia ominaisuuksia edellytetään jokaiselta hyvin tehtäväänsä hoitavalta kansalaiselta. Tosiasiassa kuitenkin tuotantoelämä ymppää luovan toiminnan käsitteeseen joukon sellaisia ominaisuuksia, jotka eivät siihen ollenkaan kuulu ja jotka toimivat luovuutta ja omaehtoisuutta vastaan. (Työnjako, automaatio, voiton tavoittelu, työn ja pääoman välinen ristiriita, ihmisen sitominen määrättyyn tehtävään, palkkaorjuus, jne. lisäys 2007)

Lapsi - luonnostaan luova ja vapaa

Parhaimmillaan ja helposti havaittavassa muodossa luovan toiminnan ilmenemistä tapaa lasten keskuudessa. Luova toiminta on vapaan työn käytännöllinen ilmenemismuotoja siten sosialismin tärkeimpiä symboleja. Siten esimerkiksi sosialistisen kasvatuksen tulisi rakentua vapaan työn, luovuuden täydelle toteuttamiselle. Tavoitteena on ihmisen täydellinen syntyminen.

Työvoiman myyminen vieraannuttaa

Vallitsevien tuotantosuhteiden keskeisenä tarkoituksena on kuitenkin tuottaa voittoa. Voiton maksimoimisen periaate johtaa sellaiseen tuotantoon, joka ei aina välttämättä palvele ihmisen todellisia ja kipeimpiä tarpeita. Ihmisen on myytävä työvoimaansa tullakseen toimeen. Omaa elinvoimaansa myyvä ihminen vieraantuu omasta työstään ja samalla muusta toiminnasta. Toiminnalle pääoman ehdoilla on tyypillistä se, että siinä ihminen useimmiten joutuu luopumaan omasta toiminnastaan ja näkemys omista todellisista tarpeista hämärtyy.

Työn vapauttaminen - pysyvä tehtävä

Tässä yhteydessä on tietenkin olennaista todeta se, että ihminen joutuu kaikissa olosuhteissa - myöskin tulevaisuudessa - toteuttamaan työtehtäviä, jotka ovat yhteisön toiminnan kannalta välttämättömiä. Niiden joukossa saattaa olla sellaisiakin, jotka luonteestaan johtuen koetaan epämiellyttäviksi. Pyrittäessä työn vapauttamiseen tällaisen työn luonnetta voidaan kuitenkin muuttaa esimerkiksi tekniikka kehittämällä. Työn vapauttaminen ja ihmisen täysi toteutuminen on siten ihmisen tarpeiden kannalta katsottuna lisääntyvässä määrin mahdollista.

Palkkaorjuus

Työn myymiseen perustuva ajattelutapa on kuitenkin niin iskostunut elämäntapaamme, että haaveiluakaan siitä pois pääsemiseksi turkin tapaa. Tämän päivän työväenliikekään ei ole ottanut tavoitteekseen ihmisen kaikkien tarpeiden toteuttamista, vaan palkkaorjuuden kokonaisvaltaisen toteuttamisen täystyöllisyyspyrkimyksen muodossa. Veljellinen hyvinvoinnin jakaminen muilla keinoilla toimeentulon varmistamiseksi ei näytä toistaiseksi tulevan kysymykseen, vaikka täystyöllisyyskin perinteisessä muodossaan tuntuu tavoittamattomalta.

Työ ihmisen luovien voimien ilmenemismuotona ei siis toistaiseksi näytä olevan valtiovallan erityisessä suojeluksessa, vaikka perustuslaissamme näin juhlallisesti luvataankin. Työväenliike näyttää pyrkivän johdonmukaisesti paremmin palkattuun palkkaorjuuteen ja kilpailua esiintyy vain siitä, kuka rohkenee esittää kovimmat markkamääräiset korotusvaatimukset, tai kuka pystyy myymään nahkansa kaikkein kalleimmalla.

Kasvun vai tasaisemman työnjaon kautta?

Tuotantosuhteiden kritiikin keskeisenä kysymyksenä näyttävät esiintyvän tulojen lisääminen ja tulonjaon tasaaminen. Tuotannon lisäämistä - olipa se sitten mitä laatua hyvänsä - pidetään melko yleisesti parhaimpana keinona päästä kohden parempia päiviä. Työn ja pääoman välinen ristiriita koetaan ennen kaikkea epäoikeudenmukaisena tulonjakona. Suurempi solidaarisuus tulonjaossa on sekin tärkeää saavuttaa, mutta työn ja pääoman välisessä ristiriidassa en pitäisi tätä syvällisimpänä tavoitteena. Tasaisemman työnjaon tehtävänä on varmistaa pyrkimys vielä syvällisempään tavoitteeseen ja se on työn vapauttaminen pääoman kahleista.

Kurjuuden ja kerskailun polarisaatio

Toimeentulon solidaarisessa jakamisessa ei ole vielä onnistuttu, vaikka siihen työväenliikkeelläkin olisi ollut runsaasti mahdollisuuksia. Puutteen ja kurjuuden rinnalla rehottaa vieraantunut ja usein kerskaileva kulutus. Tulevaisuudenkuvana nousee esiin joustava ja pehmeä pakkotuotannon ja pakkokulutuksen yhteiskunta, jossa kenelläkään ei ole perusmallista suuresti poikkeavia toimintamahdollisuuksia, toiveita tai edes odotuksia.

Kykyjen ja tarpeiden yhteensovittaminen

Vappu, toukokuun ensimmäinen, kansainvälinen työn vapautuksen juhlapäivä on taas lähestymässä. Takana on rikkonainen ja yltiöpäinen neljän vuoden jakso, jonka aikana konservatiivien, keskustan ja populistien yhteishallitus on voimakkaasti yrittänyt saada Suomen taloutta jaloilleen kilpailukykysopimuksella ja erityisesti pysyvää työpaikkaa vaillaolevien "aktivoimisella", kuten "aktiivimallin" nimellä tunnetusta hankkeesta hyvin käy selville.

Mitä aktiivisuus on - tätä voitaisiin ihan ensimmäiseksi kysyä. Onko se ulkoapäin tulevaan pakotukseen reagoimista vai omaa, sisäistä heräämistä? Pohjimmiltaan tästä on kysymys koko ihmisenä olemisen ymmärtämisessä. Työväenliike alkoi Karl Marxin johdolla jo 1840-luvulla puhua ihmisen vapauttamisesta ja työläisen roolin poistamisesta osana uutta yhteiskuntajärjestystä. Tällä hän tarkoitti uutta yhteisöllisyyttä, joka täysin tunnustaa ihmisen keskeisenä todellisuuden tulkitsijana ja kunnioittaa hänen luontaista aktiivisuuttaan. Tämä ilmenee ihmisessä jo lapsuudesta lähtien aktiivisena ympäristön havainnontina, sosiaalisuutena ja pyrkimyksenä omien voimavarojen täyteen hyväksikäyttöön. Aikuisen ihmisen kohdalla voisimme puhua omaehtoisuudesta. Työelämään sovellettuna se tarkoittaisi tilannetta, jossa kansalainen pääsee täysin käyttämään itsessään olevia voimavaroja. Kun osaaminen ja oppiminen on luonteeltaan kumulatiivista, kasautuvaa, voitaisiin todeta omaehtoisuuden vaatimuksen koskevan koko ihmisen elinikää.

Meidän ajallemme on ollut tyypillistä kansalaisen toimeentulon kytkeminen yhteen työelämän kanssa. Ihminen on yhteiskunnallinen olento  ja hänen panoksensa koko yhteisön hyvinvoinnille on merkityksellistä sekä hänen itsensä että koko yhteisön kannalta. Jos omaehtoisuus ymmärretään myös oikeutena olla vaikuttamassa yhteisten tarpeiden tunnistamiseen ja niiden toteutuksen mahdollistamiseen, alamme olla sekä työn olemuksen että kansanvallan keskeisen sisällön ytimessä. Kuten työväenliikkeen keskeinen patriarkka Karl Marx jo nuoruudessaan totesi, jokaisen on voitava antaa panoksensa yhteiseen hyvinvointiin kykyjensä mukaan - ja saada myös tyydyttää olennaisimmat tarpeensa. Kun yhteiskuntaa ja sen työelämää muokataan, ihanteellista olisi saada inhimilliset taidot käyttöön koko laajuudessaan. Vähintään yhtä tarpeellista on, että oikeassa kansankodissa kansalainen saa myös riittävän toimeentulon, siis yksilölliset ja sosiaaliset tarpeensa tyydytettyä.

Missä määrin nyt päättymässä oleva hallituskausi ja sen "aktiivimalli" on tyydyttänyt työväenliikkeen, ammattiyhdistysliikkeen ja palkallaan elävän väestön tarpeita omaehtoisuuden ja riittäväksi katsottavan toimeentulon kannalta? Vastaus on valitettavasti surullinen toteamus: aktiivimalli ei ole perustunut sen enempää humaaniin käsitykseen aktiivisuuden olemuksesta kuin vaatimukseen sen avulla luotujen työpaikkojen avulla saatavasta täydestä toimeentulosta.

Voidaanko sanktioihin perustuvien työttömyyskorvausten  ja prekariaattisiksi luonnehdittavien, muutaman tunnin  työpaikkojen,  jotka on toteutettu työehtosopimusten palkkavaatimuksia vastaamattomalla tasolla, luonnehtia onnistumiseeksi työelämän uudistamiseksi? Ei tietenkään - kumpikaan tärkeä vaatimus, omaehtoisuuden mahdollistuminen  ja kunnon toimeentulon  varmistuminen eivät ole hallituksen aktiivimallissa toteutuneet.

Todellisuudessa on heitetty hukkaan kallisarvoisia vuosia. Kallisarvoisiksi niitä voidaan kutsua sen vuoksi, koska myös nuorten ja työttömien puutteellinen, vajaa työllistyminen heijastuu aikanaan saatavaan eläketuloon. Koko aktiivisen työelämäajan mittainen laskentatapa tarkoittaa sitä, että nuoruudessa tai työttömyyden vallitessa ohueksi ja palkan vähäisyyden vuoksi mitättömäksi  muodostuva eläkekarttuma jää myös tältä osin vajavaiseksi ja heijastuu vanhuuteen heikon eläkkeen muodossa. Tiedossa on myös, että alimpaan tuloviidennekseen jäävä kansanosa ei kykene käyttämään nyt sosiaali- ja terveydenhoitoon ehdotettua "valinnanvapautta" hyväkseen, koska palvelusetelit kattavat vain osan hoidon tai hoivan kustannuksista. Ystäväni, entinen kunta-alan ammattiliiton sosiaalisihteeri totesikin, että tulonsaajaryhmistä alin viidennes ei keskimäärin koskaan pääse nauttimaan edes pienestä työeläkkeestään. Heikkotuloisuus on nimittäin kytköksissä myös odotettavissa olevaan elinikään.  Perustuslakimme keskeinen sisältö jokaisen kansalaisen oikeuksista ja huomioonottamisesta ei näytä toteutuvan.

Samaan aikaan kun Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on ilmoittanut luopuvansa kolmikannasta ja työelämän ehtoja koskevasta neuvottelemisesta työntekijäpuolen kanssa, voidaan todeta lähes kaikkien keskeisten työelämän parantamiseen tähtäävien hankkeiden pysähtyneen ja tilalle tulleen autoritaarisen, sanelua ja nöyryytyksiä tulvivan, koko nuorempaa väestönosaa ylisukupolvisesti koettelevan, hyvin usein alaspäin sosiaalisessa kiertokulussa vievän vaihtoehdon.

Kun keskeiset rakenteet hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja työelämään tulevat nykyään Euroopan unionin, ja meidän tapauksessamme myös sen sisällä olevan Valuuttaunionin rakenteiden kautta, voimme todeta työelämästä ja yhteiskunnasta puhuessamme tarkestelevamme koko mantereen, Euroopan Unionin laajuista ongelmakenttää. Kuinka vahvaksi hyvinvointivaltio voi muodostua? Miten Euroopan Unionin suuret vapaudet ja yhä tiivistyvä vapaakauppa maailmanlaajuisella tasolla vaikuttavat työelämään? Haluamatta pelotella totean vain, että ne vaikuttavat työehtoihin  kilpailuperiaatteineen ja talous- ja rahapoliittisine rajoituksineen aivan keskeisesti. Ilman paradigmanmuutosta, siis ilman uutta lähestymistapaa, sen enempää työelämän kohentaminen kuin yhteisen kansankodin rakentaminenkaan eivät tule onnistumaan.

Taistelemme edelleen samojen ongelmien kanssa kuin 170 vuotta sitten, kun valistuksenajan filosofiaan, Ranskan vallankumoukseen ja teollistumisen alkuvaiheeseen sijoittuva Karl Marxin twiitinomainen tokaisu, universaaliksi maksimiksikin kutsuttu, lausuttiin. Olemmeko palaamassa takaisin keskiaikaan kesäajan sijasta? Yllättääkö joku muu suurvalta - esimerkiksi Kiina - Euroopan ja Suomen housut kintuissa talouden ja työelämän kehitämisessä? Puristetaanko Eurooppa ja Suomi kuiviin mannertenvälisessä talouskilpailussa?

Vaalitulosten perusteella herää myös kysymys: valtaako epäusko myös palkansaajaväestön ja sitä tähän saakka vuosikymmeniä onnistuneesti puolustaneen ammattiyhdistysliikkeen? Emmekö osaakaan rakentaa innostavaa kansainvälistä yhteistyötä voimavarojen kartuttamisen vaan maanrakoon painavan gravitatiivisen palkkakilpailun pohjalle?  Vieläkö sittenkin on voimassa Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n perustavassa kokouksessa vuonna 1907 esitetty huudahdus:

Näiden ajatusten saattamana toivotan Sinulle voimakashenkistä työn vapauttamisen kansainvälistä juhlapäivää vuonna 2019!

Arvokeskustelua nimestä

Työväen Retkeilyliiton retkeilypäivillä Nurmijärven Kotorannassa käytiin keskustelua mm. Työväen Retkeilyliiton nimestä. Liitossa on tavallaan "kahenlaista ilimoo" siitä, pitäisikö liiton nimi säilyttää entisellään, vai tulisiko sitä muuttaa aikaan ja odotuksiin sopivammaksi. TRL kuuluu kansainvälisten Luonnonystävien maailmanlaajuiseen liittoon "Naturfreunde Internationaliin" NFI:iin, englanniksi "International Friends of Nature - INF".

Tämä maailman vanhin ympäristöinternationaali on perustettu jo 1895 ja sen juuret ovat Wienin työlaiskaupunginosassa Ottakringissa. Luonnonystävien tausta on  proletaarinen, olivathan Itävallan vuoret ja alppiniityt jo tuolloin sulkeutumassa tavalliselta kansalta yksityisomistuksen, kulkukieltojen ja käyttörajoitusten muodossa. Syntyi "Berg Frei! huudahduksen kannustama  Naturfreunde-liike, joka halusi omilla toimillaan varmistaa myös Wienin työläisille pääsyn  vuorille, alppiniityille ja luontoelämysten pariin. Tästä alkoi NFI:n kehitys maailmanlaajuiseksi luonnonystävät-liikkeeksi. Sen rakenne on alusta lähtien ollut kansanvaltainen, demokraatttinen ja henkilöjäsenyyteen perustuva. Naturfreunde-järjestö mielletään työväenliikkeen järjestöksi ja kun Itävallasta puhutaan, merkitsee se vahvaa sosialidemokraattista, itävaltalaisittain  "sosialistista" suuntautumista.

Suomen jäsenjärjestö perustettiin n. 45 vuotta sitten ja toimeenpanijana oli legendaarinen retkeilijä, keski-Euroopan järjetöelämän tuntija ja mm. pitkäaikainen sosialidemokraattisten lehtien toimittaja Erkki Wiksten. Hän perusti kumppaneidensa kanssa ja keskellä kuuminta työväen urheiluliikkeen kahtiajakautumista Työväen Retkeilyliiton - Helsingin Työväen retkeilijät oli perustettu jo 1967. Aluksi järjestö toimi Tuöväen Urheiluseurojen Keskusliiton alaisuudessa itsenäisinä yhdistyksinä tai urheiluseurojen alajaostoina. TRL liittyi sitten 1970-luvuin puolivälin jälkeen kansainväälisiin Luonnosystävien järjestöön NFI:hin Suomen alajärjestönä. Nimi säilytettiin kuitenkin Työväen Retkeilyliittona. TRL on NFI:n ainoa kansallinen järjestö, jonka nimi ei ole "luonnonystävät" vaan "työväen retkeilijät". Se on ollut kansallinen ratkaisu ilmaista järjestön historialliset ja arvopohjaiset juuret.

Työväen Retkeilyliitossa on myös paljon seuroja, joiden nimsessä on vain sana "retkeilijät". "Työväen retkeilijät" -nimen on koettu rajaavan osallistumista - eihän työelämässäkään moni enää halua leimautua työmieheksi tai -naiseksi. Toisaalta monet kokevat juuri "Työväen Retkeilijät" sanaparin kuvaavan sitä taustaa ja analyysiatapaa, millä maailman ilmiöitä yhteiskunnallisesti katsellaan. Moni puolestaan on toivonut vähemmän luokkapohjaista tapaa ilmaista järjestön luonnetta. Mikä ratkaisuksi?

Keskusteltaessa asiasta ilmaisin omana kantanani työväenliikkeen työhön liittyvän arvopohjan, työn ja ihmisen vapauttamisen suuren periaatteen. Ei ole tarkoitus tehdä kaikista työläisiä, vaan työväenliikkeen päämääränä on työläisen roolin poistaminen ja koko työn maailman organisointi kokonaan uudelta, omaehtoiselta pohjalta. Tätä -  jonkun mielestä ehkä itsetuhoista - työtä työväenliike on tehnyt koko olemassaolonsa ajan. Työn vapauttamisessa on jo edetty varsin pitkälle. Jokaisen ihmisen elämään liittyy vaiheita ja jaksoja jolloin hän voi kokea olevansa vapautettu leipänsä ansaitsemisesta työnteon hiestä märkänä ja työntekoon pakotettuna. Lapsuus, koulu, opiskelu, sairaus, äitiys, vuosilomat, viisipäiväinen työviikko, kahdeksantuntinen työpäivä ja vihdoin kansaneläke tai työeläke ovat työn vapauttamisen konkreettisia muotoja kaikki. Kun puhutaan luonnosta, retkeilystä, matkailusta tai lomailusta, voidaan koko vapaa-aikasektorin sanoa olevan vapautetun työn ja aktiviteetin valtakuntaa.

Kun puhutaan järjestön nimestä, tämä työn vapauttamisen ulottuvuus on aina muistettava. Työväen Retkeilyliiton toiminta liittyy siten työn vapauttamisen alueeseen, jolla mukanaolija ei toimi työläisenä vaan vapaana, omaehtoisena ihmisenä. Tällä on suunnattoman tärkeä symbolinen merkitys ja siksi mm. ammattiyhdistysliikkeessä kansainvälisten luonnonystävien teemojen mukainen vapaa-aikatoiminta tulisi aina olla mukana, ei pelkästään joutilaana köllöttelynä vaan tietoisena ilmauksena vapauden valtakunnan laajenemisesta ja ihmisen omien harrastusten, omaehtoisuuden mahdollistajana.

Yhteiskunnallisesti työ tällä sektorilla on vielä mitä suurimmassa määrin kesken. Juuri yhteistoiminnassa opitaan välttämättömiä demokratian taitoja myös vapaa-ajalla, aktivoidutaan tärkeinä koettuihin asioihin ja opitaan ottamaan vastuuta rakenteista ja organisaatioista - demokratian pelisääntöjen mukaan. On suuri vahinko että tämä tärkeä kansalaistoiminnan, osallistamisen alue on jäänyt yhteiskunnalta kehittämättä, mikä näkyy mm. järjestötoiminnan vieroksumisena ja osaamattomuutena sekä vapaa-aikajärjestöjen yhteiskunnallisten avustusten riittämättömyytenä ja kehittymättömyytenä. Tärkeä, kansainvälistä ulottuvuutta omaava toiminnallinen ulottuvuus on jäänyt toistaiseksi vielä mahdollisuutena käyttämättä. Kuinka suurenmoista olisi nähdä nuori ihminen, joka ilman paniikkireaktiota kykenee toimintaan ja järjestöteknisiin tehtäviin sekä lähiympäristössä että laajemminkn - jopa kansainvälisesti.

Kun siis Työväen Retkeilyliiton nimikysymystä pohditaan, toivoisi löytyvän parvi työn vapauttamisen visiota ilmaisevia vaihtoehtoja, unohtamatta kuitenkaan niitä peruslähtökohtia josta vapaa-aikatoiminnan suuri ja innostava merkitys kasvaa. Se on vapautuminen omaehtoiseen toimintaan ja tietoinen ponnistelu sen lisäämiseksi, "tapaus ihmisen" toteuttamiseksi. Ehdotin muuten jo neljännesvuosisata sitten nimiyhdistelmää "TRL - Luonnonystävät", jossa yhtyvät sekä tietoisuus omista juurista että kansainvälisestä arvoyhteydestä. Mutta nimi voi syntyä muutakin kautta: luonteva loma, maltillinen matkailu, letkeä lampsiminen, huvitoiminta, vapaa-aikajaosto, bloggaaminen, tupettaminen - mahdollisuuksia on kokonainen myriaadi.

Tärkeää on saada erityisesti ammattiyhdistysliike mukaan tietoisesti kehittämään toimintoja työn vapauttamisen valtakunnassa - se on ammattiyhdistysliikkeen historiallinen tehtävä. Käytettävät nimet kuvatkoon omaehtoisten ja toiminnaltaan vapautuneiden ihmisten  kekseliäisyyttä. Järjestäytymällä tältä osin kansainvälisten luonnonystävien kansalliseen organisaatioon osoitamme, että kyse ei ole pelkästään joutenolosta ja köllöttelystä, vaan työn vapauttamisen suuren idean synnyttämistä uusista visioista - uudesta, vapaan ihmisen toimintakulttuurista.

Satanen kuussa ei riitä!

Onko ongelma suurempi kun sata euroa?
Hollannin eläkejärjestelmän kerrotaan olevan yksi maailman parhaita. Se koostuu jokaiselle kansalaiselle maksettavasta peruseläkkeestä eli kansaneläkkeestä, työeläkemaksuilla kartutettavasta työeläkejärjestelmästä ja itsemaksetuista eläkevakuutuksista. Asiasta kirjoittaa Bernerd van Praag, Amsterdamin yliopiston taloustieteen emeritus-professori. Jutun otsikko on "Hollantilainen potilas". Ehkä otsikon pitäisi olla pikemminkin "eurooppalaoinen potilas". Työelämän pirstoutuminen ja toimeentulon epävarmuus saattavat sisältää todella pitkälle meneviä seurauksia.

"Social Europe" -verkkolehden mukaan Euroopan Unionin tekemät muutokset korkopolitiikassa ovat aiheuttamassa tietynlaisen kriisin maksupolitiikassa, ilmeisesti koskien ainakin julkisen sektorin eläkkeitä. Yksityisissä eläkerahastoissa näyttäisi olevan kolminkertainen määrä euroja Suomen työeläkerahastojen pariinsataan miljardiin verrattuna. Eläketasossa pyritään 70%:n tasoon elinaikana maksetusta palkkatasosta - ei viimeisimmästä maksetusta palkasta.

Todellinen ongelma työeläkejärjestelmälle koituu Hollannissa - ja mitä ilmeisimmin ennenpitkää myös Suomessa - työsuhteiden muuttumisesta entistä lyhyemmiksi, rikkonaisemmiksi ja epäsäännöllisemmiksi. Kun palkoilla kilpaillaan työelämään pääsystä, seuraa tästä se että työeläkemaksuja ei useinkaan makseta ja maksettua työeläkettä ei niin muodoin myöskään kerry. Kun eläkkeiden maksu Hollannissakin perustuu tietynlaiseen sukupolvisopimukseen, on nuorempi sukupolvi putoamassa tyhjän päälle rakennettuun työeläkekuiluun. 

Kovaan kilpailuun perustuva Euroopan Unionin politiikka on siten aiheuttamassa valtavaa eläkeläisköyhyyttä - ilmeisesti koko Euroopan Unionin alueella. Näin käy ellei jotakin tehdä - ja se tekeminen on vielä vaativampi yritys kuin aiempien eläkkeiden nostaminen satasella lähimmän kymmenen vuoden aikana. #Ainaheikommanpuolella #Elämmeköunessa

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo näkyy nimittäneen poliittista oppositiota vastuuttomaksi ja populistiseksi vaatiessaan sadan euron korotusta alimpiin työeläkkeisiin. Satanen kuussa on esityksenä töksähtävä siinä mielessä, että sillä jollakin tavalla korjattaisiin hallituksen  läpi murjomia esityksiä koskien kaikkein heikkotuloisimpia eläkeläisiä. Tarvittaisiin kuitenkin näkemystä siit' suuresta lviinista, joka eurooppalaisessa tulonjakotaistelussa on tapahtumassa ja joka uhkaa haudata alleen koko alullaan olleen hyvinvointivaltioajattelun. 

Työnantajat ovat lisäksi vetäytyneet lähes kokonaan vastuusta työeläkerahastojen kartuttamisessa. Mihinkähän näitäkin varoja aikanaan käytetään, kun massiivinen osa prekariaatissa eläneitä ja pätkätöitä tehneet aikanaan ovat eläkeiässä eikä mitään kunnon työeläkettä ole karttunut?

Lisäys 13.5. 2018:
Saan entisten kansainvälisten työtehtävieni perusteella pientä työeläkettä myös Itävallasta toimittuani siellä 1970-luvun alussa kansainvälisen Sosialistisen Kasvatuksen Internationaalin IFM-SEI:n pääsihteerinä. Viime vuonna SPÖ:n johtama hallitus nosti sadalla eurolla kaikkia työeläkkeitä ja minäkin pääsin osalliseksi tästä tehdystä universaaliratkaisusta. Sen suuri etu oli se, että ei jouduttu keskustelemaan eriarvoisuudesta 1399 euroa ja 1400 euroa kuukaudessa eläkettä saavan välillä. Miten Rinteen mallin mukainen osatasokorotus käytännössä voidaan toteuttaa, on ainakin minulle toistaiseksi arvoitus.

Työn vapauttamisesta

Lähestytään toukokuun alkua ja kansainvälistä työn juhlapäivää. Meidän sukupolvemme on eläkkeellä ollessa saanut kokea, mitä "työn vapauttaminen" tarkoittaa. Se on tapahtunut työeläkkeen ja tähän saakka kohtuullisen hyvinvointivaltion sosiaaliturvan ja terveydenhoidon muodossa. 

Meidän sukupolvellemme - kirjoitan tätä jo aika vanhana eläkkeensaajana - oikeus ja mahdollisuus työhön oli luonnollinen asia, vaikka loppuvuosina monet joutuivat kokemaan työttömyyttä, kriisejä ja pettymyksiäkin. Se ei poista kuitenkaan suurta tarinaa työelämän muuttamisesta vastauksena ihmisen taitoihin ja tarpeisiin - ja myös oikeudeksi vapautumiseen työstä toimeentulon muotona elämään liittyvissä tilanteissa: lapsena, koululaisena, työttömänä, sairaana, raskausaikana, asevelvollisena - ja vihdoin eläkkeensaajana. 

Toukokuun ensimmäisenä on meidän jokaisen muistettava, että työeläke ja sosiaalinen turvallisuus ei tullut ilmaiseksi - se oli oikeudenmukaista yhteiskuntaa sinnikkäästi vaativien kansalaisten ansiota!
Tämän vappusaarnan kunniaksi taustakuvaan on valikoitunut lasisen kahvipannun alta löytynyt lämminhenkinen punainen pannulappu...

Murskajaiset

Ns. työttömyyden lyhentämiseen tähtäävän "aktiivimallin" soveltamisella on monenlaisia seurauksia. Näennäistyöllistämistä, työttömyyskorvausten leikkaamista aktiiviseen työnhakuun perustuen, työttömien jakamista aktiivisin ja sopeutumattomiin, käänne sosiaaliturvan heikentämiseen, ristiinnaulitsemista jatkuvan työpaikanhaun ja toimeentuloturvan hakemisen välttämättömyyden väliseen kahden luukun kamppailuun.

Taustalla on muitakin, rajuiksi muutoksiksi luokiteltavia seuraamuksia. Kun kaikkiin työpaikkoihin on jatkuvasti hakemassa yhä enemmän työttömyysturvansa rajaamista pelkääviä "aktiivisia" työttömiä, mitä seurauksiatästä on niille, jotka vielä ovat mukana työelämässä? Mitä muutoksia aktiivimalli aiheuttaa esimerkiksi paikalliselle sopimiselle palkoista ja palvelusuhteen ehdoista? Millaista on olla aktiivi ammattiyhdistysliikkeessä, luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu? Miten toimivat tällaisissa olosuhteissa yhteistyökomiteat tai ja muut työnantajien ja työntekijöiden yhteistyöelimet?

Kun työpaikan hakijoita on jatkuvasti pilvin pimein ja tulijoita työpaikkoihin ehdoilla millä tahansa, muodostaa tämä tietenkin uhan koko paikallisen sopimisen järjestelmälle, jos sellainen on ollut tähän saakka olemassa. Irtisanomiset tuotannollisista ja taloudellisistya syistä ovat aina mahdollisia ja uutta, edunvalvontaan tottumatonta työvoimaa on koko ajan tarjolla. On kysyttävä, ollaanko tässä luomassa paikallisen työelämän murskainta, jossa vanhaa, kokenutta väkeä korvataan aina uudella, kokemattomalla, neuvottelutaitoja omaamattomalla "tuoreella" työvoimalla?

Miten käy ammattiyhdistys- ja edunvalvontakokemuksen? Ammattiyhdistysliikkeessä on jo muutenkin ollut tapana heittää eläkkeellelähtevät työntekijät  ulos ammattiyhdistystoiminnasta periaatteella "ei kannata maksaa jäsenmaksuja eläkkeellä". Eläkkeensaajien edunvalvonta on puolestaan sekin jäänyt hyvin yleisluontoisen seurannan varaan. Tästä onkin seurannut työeläkkeiden "eläkelupauksen" mukaisen tason vähittäinen rapaantuminen. Sen lisäksi on käynyt niin, että vanhemman polven kokemus ammattiyhdistystoiminnasta ja neuvottelutaidoista ei välity enää nuoremmalle sukupolvelle.

Mitä tästä kaikesta seuraa aktiivimallin soveltamisen tuloksena? Ilmeisesti kierto työelämässä kiihtyy siten, että kokenutta väkeä paiskataan työelämästä ulos ja tilalle otetaan uusia hakijoiden loputtomasta varastosta, tavoitteena työelämän yhä kiihtyvä deregulaatio, nopeutuva työpaikkakierto, satunnaiset työsuhteet ja tietenkin myös irtautuminen aikaisemmasta sopimuspohjasta.

Työelämän ehdoista ei valtakunnallisella tasolla enää neuvotella, mutta työnantajapuolella on ilmeisesti hyvät yhteydet lainvalmisteluun. Tämä näkyy mm. "aktiivimallin" ripeässä ja työnantajapuolen nurisemattomatta tapahtuneessa hyväksynnässä.

On alkamassa paikallisen sopimisen murskajaiset. Keskeisenä rouhijana toimii lakisääteinen "työttömien aktiivimalli". Pian ovat vanhat ja kokeneet, vielä neuvottelutaitoja omaavat työttöminä ja uutta prekariaattia. Työelämässä vähimmäispalkasta huolimatta ties minkälaisilla ehdoilla toimivat nousevat näissä murskajaisissa uudeksi, kiltiksi ja ehtoja asettamattomaksi työvoimaksi. Pysyvä ja ja turvallisuutta tarjoava järkähtämätön työelämä on muuttumassa soraksi, sepeliksi. Kuka tätä tulee loppujen lopuksi kestämään?

 

Vapaus voimaannuttaa

Keskustelu käy kuumana Keskustan, Kokoomuksen ja Sinisen tulevaisuuden muodostaman hallituksen työttömiä koskevasta aktiivimallista. Se on herättänyt voimakasta kritiikkiä, suututtanut kansalaisia ja tietenkin erityisesti työttömiä.  Työtömien valtakunnallisen keskusjärjestön edunvalvontatyöryhmän puheenjohtaja toteaa hallituksen esityksestä: "Aivan pöyrityttävää ajattelua".

Työstä käytävän arvokeskustelun ja työn merkityksestä ihmisen elämässä on hallituksen esityksen kautta tullut tärkeä ja ajankohtainen asennoitumiskysymys. Kristillisessä perinteessämme - sehän on valtionuskontomme - tätä ulottuvuutta kuvaavia kohtia voi löytää paljonkin. "Tulkaa lasten kaltaisiksi" ; "Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, teillä ei ole pääsyä taivasten valtakuntaan". Eläkää kuin taivaan linnut tai kedon kukkaset.

Toimiessani viisikymentä vuotta sitten Nuorten Kotkain Keskusliiton, sosialidemokraattisen kasvamaansaattamisjärjestön sihteerinä pohdiskelin tätä kysymystä paljonkin ja aion vielä julkaista jo tuolloin työtä ja omaehtoisuutta koskevia ja yhteisesti hyväksytyksi tulleita kannanottoja. Tapaan jatkuvasti jo eläkkeelle jääneitä "varttuneita demarinuoria", jotka eivät lakkaa ihailemasta ja innostumasta tuon kasvatusjärjestön vapauttavasta ja toiminnassaan  toteuttamasta sanomasta.Totesimme jo silloin, että aktiivisuuden ymmärtämisen kannalta leikkivä ja ilman pakkoa juokseva lapsi käytännössä osoittaa, miten vapaus ja oamehtoisuus voimaannuttaa. Kun nyt jäljestäpäin vertaan tuolloin ottamaamme kantaa kristinuskon suuren opettajan sanomaan, näen siinä suurenmoisen aktiivimallin, voimaannuttamisen ikuisen ja kantavan periaatteen.

Tulkaa lasten kaltaisiksi; löytäkää itsessänne se nuoruuden optimismi ja innostus, joka saa ihmisen ponnistamaan kaikki fyysiset ja henkiset voimansa itsensä toteuttamiseksi ja sen tuoman ilon ja tyydytyksen mahdollistamiseksi. Ihmisen oikeus omaehtoisuuteen, itsensä toteuttamiseen, henkiseen ja fyysiseen vapauteen on se suuri yhteiskunnallinen tavoite, jota kohden on jatkuvasti pyrittävä. Tee arvoajattelussasi täyskäännös, parannus. Seuraa ihmiskunnan suurten opettajien sanomaa. Älä paaduta, koveta sydäntäsi suhteessa ihmisen ikuisiin ja luovuttamattomiin oikeuksiin.

Työväenliikkeen arvoperinnöstä tämä periaate löytyy mahtavana ja voimakkaana Karl Marxin "työn vapauttamisen" periaatteena ja sen soveltamisena koko työvoimaan. Ihmisen orjuuttaminen on lopetettava, ihmisen esihistorian on päätyttävä ja uuden, ihmistä voimaannuttavan aikakauden on päästävä alkuun. Se lähtee yhteiskunnallisen ajattelun ja sitä hallitsevan työfilosofian kääntämisestä päälaelleen. Vaatimus on arvopohjaisesti sama kuin mitä kristinuskon suuri profeetta opettaa.

Työväenliikkeen arvoperinteessä on toinenkin tätä samaa arvopohjaa avaava ulottuvuus. Tarkoitan tässä J.J. Bachofenin aktivoimaa matriarkaalista, ehdottoman rakkauden ja hyväksynnän periaatetta, joka ikuisena ja muuttumattomana näkyy äidinrakkaudessa. Kysymys on ehdottomasta, jokaista koskevasta rakkauden ja huolenpidon periaatteesta kaikissa olosuhteissa.  Yhteisöllisen hyvinvointivaltion arvopohjan generoija on juuri tämä matriarkaalinen prinsiippi, joka ei kyseenalaista yhdenkään kansalaisensa oikeutta arvokkaaseen elämään.

Parin viime vuosikymmenen aikana tätä suurta ja aidosti aktivoivaa ajattelutapaa ja arvopohjaa seuraa myös "voimaantumisen filosofia", jonka yksi merkittävä edustaja on Juhani Räsänen. Osaajia ja ymmärtäjiä on lähellämme, ottakaamme heidän luovan työnsä tulokset käyttöön kiittäen ja kunnioittaen.


Hallituksen työtä koskeva arvopohja ei seuraa kristinuskon tai valistusajan suurten ajattelijoiden rohkeita ja uraauurtavia näkymyksiä. Se ei ole käytänyt hyväkseen myöskään omassa ajassamme esiinnousseita ehdotuksia ja varoituksia. Hallituksen "aktiivimalli" seuraa suorastaan pelottavan johdonmukaisesti 1930-luvulla ajankohtaistunutta otsikkoa:"Työ tekee vapaaksi". Minä en näe itse ajattelutavassa suurta laadullista eroa tuohon ajattelutapaan. Erot löytyvät määrällisistä piirteistä, siitä mitä seuraa jos ei ymmärrä, halua tai osaa seurata hallituksen eri tavoin, useilla eri toimenpiteillä jatkuvasti kiristävää pakkopeliä. Hallituksen aktiivimallin esittäjät ovat velvollisia perustelemaan arvopohjansa ymmärrettävästi ja niin, että tuhosuuntaista repeämistä ei pääse tapahtumaan.

Matteuksen evankeliumissa kuvataan kristillistä suhtautumistapaa auttamiseen ja kristilliseen elämäntapaan. Älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee auttaessasi. Anna ihmiselle mahdollisuus toteuttaa elämässään omistamatonta, olevaa ja itseään etsivää elämäntapaa. Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.


12.6. 2020
Vastaus Seppo Tuoviselle hänen kirjoittamansa - erittäin ansiokkaan - Tampereen seudun metallityöväenosasto 195 historiikin johdosta:

Seppo!
Olen nyt lukenut kokonaan kirjoittamasi Tampereen seudun Metallityöväen osasto 195:n 70-vuotishistoriikin ja pidän sitä monessa suhteessa erittäin arvokkaana sodanjälkeisen yhteiskuntapolitiikan ja erään  tamperelaisen ammattiosaston kokemusten ja analyysin yhdistelmänä. Pidin myös siitä, että historiikki pitää sisällään selvästi sosialidemokraattisen painotuksen. Saatan kuvitella, että historiankirjoittajien keskustelussa 'objektiivisuudesta' tämä seikka nousee nousee esille ja ehkä olet siihen jo törmännytkin.

Minua tämä seikka kiinnostaa työväenliikkeen arvoperinnön tulkinnan kannalta, vetoavathan molemmat, sekä kommunistit että sosialidemokraatit demokraattisiin arvoihin. Lisäksi kiista tästä näyttää tieteelliseltä kannalta katsottuna toistaiseksi ratkaisemattomalta. Kun kysymys on työväenliikkeen arvoperinnöstä, on palattava aivan alkuperäiseen Karl Marxin 'fenomenologiaan', jossa hän kääntää päälaelleen Hegelin hierarkisen tietopyramidin nostaen kansalaisyheiskunnan ja - Marxin tapaan  ihmisen - lajiolentona kaiken keskukseksi. Kysymys on ihmisen oikeudesta kehittää itseään ja tietoisuuttaan kokonaisvaltaisesti. Kansanvalta ja mielipiteen - erilaisenkin - kunnioittaminen on tämän tietopyramidin soveltamisessa aivan keskeistä, ei autoriteettien kuten hallinnollisen hierarkian, armeijan tai uskonnollisten auktoriteettien seuraamisen vaatiminen. Siitähän juuri oli Hegelin ja Marxin fenomenologian eroissa oli ja on kysymys.

Marx itse kunnioitti sananvapautta mitä suurimmassa määrin. Luen juuri hänen ja Engelsin koottuja teoksia ja aivan ensimmäisiä suuria yhteenottoja on hänen vaatimuksensa lehdistön olemuksesta erilaisten mielipiteen ilmaisujen 'verenä ja lihana', jota hänen aikansa saksalaisissa lehdissä ei kunnioitettu. Kansanvalta sellaisena kuin sosialidemokraattinen liike on sitä 125 vuotta jo toteuttanut, edustaa sitä 'vallankumouksellista käytäntöä' jota Marx peräänkulutti fenomenologiassaan.

Kommunistinen liike puolestaan alkoi soveltaa autoritaarista  ja muullakin tavalla eiproduktiivista (Fromm) yhteiskuntaluonnetta omaan toimintaansa vaatien työväenliikkeen yhtenäisyyttä omien, autoritaaristen, väkivaltaisten ja jopa tuhosuuntaisten (Stalin)  pyrkimystensä tueksi. Demokratia elämäntapana ja yhteiskunnallisen uudistustyön perustana muodostaa mielestäni tieteellisesti johdonmukaisen tulkinnan työväenliikkeen arvoperinnön keskeisen auktoriteetin, Karl Marxin fenomenologian soveltamisesta käytäntöön. Erich Frommin loistava yhteiskuntaluonteen käsitys ihmisestä, vaistopohjastaan irronneena ja järkensä ja tunteensa avulla suunnistavana olentona saa sekä elämää ylläpitäviä (produktiivisia) että elämälle vihamielisiä, vieraantuneita (epäproduktiivisia) muotoja. Juuri tämä piirre näkyy kirjoittamassasi Metalli 195 historiassa selvänä juonteena. Tämä ulottuvuus meidän on aina pidettävä mielessä, palattava Marxin fenomenologiaan ja sen kansanvaltaiseen, ihmiskeskeiseen ja omaehtoiseen tulkintaan. Tämä on se työväenliikkeen arvoperinnön tieteellinen,  moraalinen ja eettinen perusta joka muodostaa demokratian pysyvän ytimen. Tässä suhteessa lähestymistapasi on mitä merkittävin ja arvoteoreettisesti myös kestävä ja perusteltavissa. Tätä 'vallankumouksellista käytäntöä' meidän on jatkuvasti vaadittava paitsi poliittisesti toisinajattelevilta, myös jatkuvasti itseltämme.

Työkäsitystä on edelleen työstettävä

Kirjoittelen aina silloin tällöin työstä ja työn käsitteestä, ihmisenä olemisesta, ihmisen omaehtoisuudesta ja toiminnallisesta aktiivisuudesta. Työn käsitteen ihmiskeskeinen tulkinta ei edelleenkään hallitse analyyttista todellisuuttamme. Ihmisen aktiivisuus ja toimeliaisuus on kuitenkin niin keskeinen osa mm. työväenliikkeen arvoperintöä, että siihen on aina uudelleen ja uudelleen palattava. Kysymys on radikaalista yhteiskunnallisten olojen, talouselämän ja ihmisenä olemisen tulkinnasta.

Mitä on radikaalisuus? Työväenliikkeen arvoperinnössä siinä on keskeisellä paikalla ihminen mahdollisuuksineen ja niiden puuttumisineen. "Olla radikaali tarkoittaa menemistä asioiden juuriin; asioiden juuri on kuitenkin ihminen itse." Tämä Karl Marxin sosiaalipsykologinen "twiitti" 1840-luvulta ohjaa edelleen keskeisenä soihtuna työväenliikkeen arvoperinnöstä analyyttisen voimansa hakevaa kansalaista. Ihminen on keskeistä. Talous on ihmisyydelle alisteista, vaikka sillä elämisenehtojen pohjana onkin ratkaiseva merkitys aineellisen ja henkisen elämän mahdollisuuksien kehittymiselle.

Kun puhumme ihmisestä, puhumme hänestä lajiolentona samaan tapaan kuin Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistuksessa tehdään. Ihminen on julistuksen mukaan  suojattu ja vapaa syntymästä hamaan kuolemaan. Ihmisoikeuden ovat perustuslain tasoisia luovuttamattomia oikeuksia.

Kun palkkatyö on osa ihmisen aktiviteettia, koskevat sitä samat eettiset periaatteet kuin ihmisen muutakin toimintaa. Elämän - ja historian, ihmiskunnan aikanajanalla tapahtuvan - tarkoituksena  on ihmisen täysi toteutuminen. Työväenliikkeen - ajattelen tässä yhteydessä erityisesti perinteistä rikasta sosialidemokratiaa - historia on alusta saakka ja kaikilla toiminta-alueilla täynnä esimerkkejä ihmisen yhä suuremmasta mahdollisuudesta toteuttaa itseään ja saavuttaa tuo ihmeellinen vaihe, jossa ihmiskunta tunnistaa ja tunnustaa ihmisoikeudet ja ryhtyy määrätietoisesti ja kärsivällisesti ponnistelemaan kohden  ihmiskunnan esihistorian loppua ja uuden vaiheen alkamista. YK:n ihmisoikeusjulistukset ovat tässä suhteessa äärimmäisen merkittävä saavutus.

Miten tämä "työn vapauttamisen" suuri päämäärä näkyy omassa ajassamme? Ihmisen elämään on jo nyt luotu koko joukko luonnollisina pitämiämme toimintaperiaatteita, jotka puhuvat ihmisen vapaan kehityksen ja itsensä toteuttamisen puolesta elämänpituisella aikajanalla.

Lapsi on jo luonnostaan, äidin kirjoittamattoman mutta vahvan matriarkaalisen oikeuden perusteella vapaa kasvamaan rakkauden ja huolenpidon ilmapiirissä. Lapsi on vapautettu suuressa osassa maapalloa palkkatyöstä, vaikka työn vapauttamisen historia ei tässä suhteessa olekaan vielä pitkä. Mummot ja vaarit puhuvat vieläkin siitä, miten piti heti kynnelle kyettyään lähteä työhön kotona, sisällä ja ulkona, alustalaisena tai työntekijänä. Pihalla juokseva ja leikkivä lapsi on vahva vapaan toiminnallisuuden symboli: lapsi juoksee ja toimii ilman että kukaan häntä siihen pakottaa.

Lapsella on oikeus koulukäyntiin ja opiskeluun ennen toimeentulon edellyttämää siirtymistä palkkatyöhön. Sekin voidaan laskea omaehtoisuuden kehittämisen välineeksi, vaikka koulutus sellaisenaan pitää sisällään myös taivuttamista. Se että iloisena ja toivoa täynnä olevasta esikoulun oppilaasta sukeutuu joissakin tapauksissa myrtynyt ja passiivinen, pelokas kyräilijä, on sekin koulutuksen tulosta - ja samalla suuri haaste koko kasvuprosessin edellytysten kehittämiselle.

Kun nuori - tai kuka tahansa - kokee itsensä luuseriksi eikä löydä itselleen mielekästä paikkaa itsensä toteuttamiseen eikä toimeentulon hankkimiseen, on se osoitus siitä, että rakenteissa on jotakin pahasti vialla. Ensisijaisesti sen pitäisi herättää miettimään sitä, missä on yhteiskunnallisessa uudistustyössä menty metsään ja vasta toissijaisesti - ja silloinkin tietoisena pakottamisen tai taivuttelun kysenalaisesta luonteesta - ryhtyä pakonomaisiin toimenpiteisiin nuoren saattamisesta tätä kautta "kansalaiskuntoon".  Kuinka aktiivisesta lapsesta tuli passiivinen, taktisia, peliluontoisia keinoja hakeva kyynikko, joka uskottelee voivansa elää koko elämänsä marginaalissa?

Ammattiyhdistysliikkeen toiminta voidaan nähdä myös yritykseksi löytää jatkuvasti uusia keinoja "työn vapauttamisen" periaatteen toteuttamiselle. Kahdeksan tunnin työpäivä, säälliset palvelusuhteen ehdot, laaja, laeilla turvattu sopimuspolitiikka, oikeus sairausajan palkkaan, oikeus vuosilomiin, viran tai toimen jättäminen määräjaksi ilman että menettää sitä, sekä oikeus ikääntymisen myötä siirtyä "ansaitulle" eläkkeelle; kaikki nämä saavutukset ovat samalla suurta työn vapauttamisen narratiivia, tarinaa. Kollektiiviset sopimukset symbolisoivat lisäksi oikeutta ja kohtuutta - sitä eivät yritysten optiot, osakelahjoitukset ja muut ylimääräiset palkitsemisjärjestelmät millään muotoa edusta.

Kuvaan ovat tulleet erityiosesti nuoria koskevat nollatuntisopimukset, nuorten jääminen ilman opiskelupaikkaa, määräaikaisert ja osa-aikaiset,työsuhteet, sopimuspalkkojen alittamiseen tähtäävät paikallisen sopimisen muodot, niin voidaan kaiketi puhua modernista palkkaorjuudesta. Kun tähän lisäksi tulevat mm. pääkaupunkiseudun asuntojen korkeat hinnat, asumisen levittäytyminen automatkojen päähän, niin kurjuuden elementit alkavat olla täysimääräisesti koossa. Ainoaksi ihmettelemisen aiheeksi jää, miksi nuorempi sukupolvi ei nouse kapinaan näitä orjuutta muistuttavia olosuhteita vastaan?

Kun nyt Hjallis Harkimo ja Björn Wahlroos virittelevät ilmapiiriä ammatillista järjetäytymistä vastaan heille tähän mahdollisuuksia tarjoavan median välityksellä, herättää se koko joukon kysymyksiä. Ammattiyhdistysoikeudet ovat YK:n ihmisoikeusjulistukseen, pykäliin 22-25 liittyviä yleismaailmallisia perusoikeuksia, perustuslain tasoisia luovuttamattomia oikeuksia. Kun nyt muutoinkin näytetään etääntyvät peruslain yksiselitteisestä, kansalaista puolustavasta ja tukevasta tulkinnasta, ei pidä ihmetellä sosiaalisessa mediassa viriävästä tuhosuuntaisten kielikuvien ja attribuuttien lisääntymistä.

Tämä vapaussanoma liittyy edelleen pohjatietona,  kaikkeen taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen analyysiin poliittisen työväenliikkeen arvoperinnössä ja tätä "tallin hajua" sosialidemokratia kantaa edelleen mukanaan - kuten se on tehnyt läpi koko historiansa. Ei ole mitään merkkejä siitä, että sosialidemokratian käsitys vapaudesta, omaehtoisuudesta, luovuudesta ja työn vapauttamisen historiallisesta tehtävästä olisi vanhentunut. Ohuen, arkipäivän kamaran alla vaikuttaa pysyvä, järkähtämätön usko historialliseen tehtävään. Sillä on tietty yhteys jokaisen kansalaisen arkitodellisuuteen ja elämään: ihminen ei luovu koskaan pysyvästi oikeuksistaan - ei varsinkaan toiveestaan täydeksi ja täydelliseksi ihmiseksi tulemisesta.