Sanktiot ja miljoonien hulluus

Brysseliläinen, poliittisesti itsensä riippumattomaksi määrittelevä " Lost in Europa" blogi kirjoittaa taloussodasta Venäjän kanssa; lisäksi omaa kommentointia:

"Saksan Liittovaltion talousministeri Robert Habeckin mukaan G7-maiden energiaministerit ovat yhtä mieltä siitä, että Venäjän valtionpäämiehen Vladimir Putinin vaatimaa ruplamaksua energiatoimituksista Venäjältä ei voida hyväksyä. - Mitä tapahtuu, jos Venäjä vaatii maksamista ruplissa, Habeck ei kertonut. Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ilmoitti 16 miljardin euron "sota-shokkisuunnitelmasta" lieventääkseen nousevien energianhintojen vaikutuksia espanjalaisiin kuluttajiin. Hätätoimenpidepaketti tarjoaa 6 miljardia euroa suoria tukia ja verohelpotuksia sekä 10 miljardia euroa lainoja perheille ja yrityksille. – Espanjassa on jo järjestetty joukkomielenosoituksia energiaköyhyyttä vastaan. Taiwan varoittaa Kiinan haasteesta dollarille maailman varantovaluuttana. Sen jälkeen kun Venäjä karkotettiin käytännössä globaalista rahajärjestelmästä, kansantasavalta voisi tarttua tilaisuuteen oman valuuttansa, juanin, profiilin nostamiseksi, sanoi kansallisen turvallisuusviraston pääjohtaja Chen Ming-tong."

Taloussota on sotilaallisen sodan rinnalle rakentunut toinen epäproduktiivinen ulottuvuus. Kun rauhantutkijat - esim. tänään 29.3. 2022 TV1:n aamulähetyksessä puhuvat rauhan myönteisestä ja  sen kielteisestä puolesta, voidaan sanktiopolitiikan merkitsevän siirtymisestä myönteisestä rauhantilasta ehdolliseen rauhaan. Nyt arvioidaan että vaikka varsinaiset sotatoimet saataisiinkin neuvotteluilla lakkaamaan, jäävät molemminpuoliset sanktiot kuitenkin edelleen voimaan eikä myönteistä rauhantilaa pääse syntymään. 

Sosiaalipsykologialtaan autoritaariset, alistavat ja alistumista vaativat sanktiot ovat tulleet eurooppalaiseen politiikkaan Euroopan Unionin perustamisen myötä. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen valtion kasvua ja velkaantumista rajoittavien ehdottomien ja dynaamisen makrotalouspolitiikan kanssa ristiriitaiseksi koetut sanktiot otettiin käyttöön "kirsikkana kakun päällä" uhkaksi niitä jäsenvaltioita kohtaan, jotka vastoin sääntöjä ylittävät selkeästi asetetut rajat. Niin tapahtui melkein heti monien oman valuuttansa menettäneiden  Valuuttaunionin jäsenmaiden osalta. Tässäkin suhteessa Komissio joutui tinkimään asetetuista säännöistä ja katselemaan jopa keskeisten jäsenvaltioiden (Saksa, Ranska, Espanja, Italia) velkarajojen paukkumista läpi sormien. Sanktioilla uhkaaminen jatkui kuitenkin edelleen ja tuli sittemmin osaksi moniselitteistä "oikeusvaltiomekanismia". 

Ulkosuhteissa sanktiot otettiin käyttöön Ukrainan kriisin puhjettua sotilaalliseksi konfliktiksi, kun Euroopan Unioni sai tahtonsa läpi vuoden 2014 keväällä Euroopan Unionin ja Ukrainan välisen solidarisuussopimuksen muodossa vastoin Ukrainan vaaleilla valitun hallituksen tahtoa ja Maidanin aukion väkivaltaisiksi yltyneiden, kansainvälisen sekaantumisen ilmauksia sisältäneiden mielenosoitusten muodossa. Sanktiot liittyivät Venäjän toteuttamaan Krimin miehitykseen ja Venäjään liittämäsen yhtäällä ja toisaalta Donetskin ja Luhanskin venäläismielisten alueiden aloittamiin taisteluihin Ukrainan uutta, Poroshenkon johtamaa  hallitusta ja sen eurooppasuuntautunutta talousarkkitehtuuria ja politiikkaa vastaan. Sanktioita on lisätty kierroksittain ja vaikka viimeisimmässä ministerineuvoston kokouksessa niitä ei lisättykään, eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen mukaan etsittiin toimia sanktioiden tiivistämiseksi.

Vaikka sanktiot on suunnattu voimallisesti nimenomaan Venäjää vastaan, iskevät ne myös Suomeen monella merkittävällä tavalla. Suomen lentolaivueen lipunkantajasta Finnairista tuli välittömästi siipirikko Venäjän ylilentojen päättymisen myötä. Samalla Finnairin strategian silmähammas, suorat ja yhteyksiltään lyhyimmät lennot Aasian suuriin talouskeskuksiin katosivat hetkessä. Juuri valmistuneille terminaaleille Vantaalla pitänee löytää jotakin muuta käyttöä. Fortum suurena energiantuottajana ja Fazer leipomoketjuineen kuuluvat jo Venäjän sisäisen turvallisuuden rakenteisiin ja niiden aineellinen arvo on huomattava. Venäjä on jo kansallistanut lainaamiaan lentokoneita ja kieltäytyminen jatkotoiminnasta Venäjällä saattaisi merkitä amputaation kaltaista resurssien menettämistä näille yrityksille. Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen kommentit olivatkin suhteessa jatkotoimiin äärimmäisen varovaisia ja painottivat yritysten omaa päätöksentekoa, mikä näyttäisi olevan ristiriidassa ministerineuvoston sanktioiden tiivistämispyrkimyksen kanssa. Tavarataloketju Prisma on jo tainnut kerätä mukaanotettavissa olevat kimpsunsa ja kampsunsa sulkiessaan tavaratalonsa Venäjällä.

Sanktiot - siis rangaistukset - on yksi sellainen politiikan tekemisen ulottuvuus, jonka olemme saaneet Euroopan Unioniin ja konsolidoitujen perussäntöjen peruuttamattoman hyväksymisen myötä. En muista tällaisen ulottuvuuden esiintymismuotoa koko sodanjälkeiseltä ajalta eikä se ole missään vaiheessa edes vilahtanut sosialidemokraatisen kotimaisen tai kansainvälisen politiikan muotona. On painotettu itsenäisten kansojen ja yhteistyön maailmaa politiikan tekemisen muotona.

Sanktiot ovat sosiaalipsykologialtaan osa

epäproduktiivista, autoritaarista, väkivaltaisuuteen johtavaa ja tuhoamisen elementtejä sisältävää oireryhmää. Frankfurtin koulukunnan suuren sosiaalipsykologisen johtajan ja  filosofin Erich Frommin mukaan kysymys ei ole pelkästä normaaliin elämäntapaan liittyvästä loogisesta toiminnasta, vaan ne kielivät syvästä ja traumaattisesta kaavautumistilasta koko yhteiskuntaluonteessa. Yhteiskunta ja jopa suuri, mantereen laajuinen yhteisö voi ajautua tuhosuuntaiseen ryhmäajatteluun paitsi taloudessaan, myös koko politiikkansa toteuttamisessa. Hän käyttää käsitettä "miljoonien hulluus", jota olen referoinut blogissani "Kuuta osoittava sormi"  muutama vuosi sitten.

30.3. 2022, oma lisäys:

Kun sanktioista on tullut niin EU:n konsolidoidun peruskirjan mukaisen talouspolitiikan kuin EU:n ulkopolitiikankin keskeinen välinee, kysyn itseltäni sosialistisen kasvatuksen sosialidemokrattisena tulkitsijana - toiminhan aikoinani sekä Nuorten Kotkain Keskusliiton että Kansainvälisen Sosialistisen Kasvatuksen Internationaalin IFM-SEI:n pääsihteerinä - että miten sanktiopolitiikkaan perehdyttämistä opetetaan tulevalle sukupolvelle? Lasten ja nuorten maailmassa, perhepiirissä, koulussa ja nuorisojärjestöissä sanktioihin totuttaminen merkitsee käännettä henkisen ja fyysisen rankaisemisen hyväksymisen suuntaan, sen arkipäiväistämistä. Kiusaaminen, häiritseminen, ahdistelu, nöyryyttäminen ja jopa fyysisen voimankäyttö näkyy kuuluuvan jopa opetusministeriöltä tukea saavan olympiakomitean arkipäivään - salaamisesta ja vähättelystä puhumattakaan. Pitäisikö sosialidemokratian muuttaa kasvatuskatsomustaan sanktioiden ja rangaistusten hyväksymisen suuntaan? Omana kantanani totean vain sen merkitsevän sosialidemokratian arvopohjan täydellistä murenemista ja tappiota yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.

Takaisin ylös pohjalta

 Katselemme televisioruuduista Barcelonan mielenosoituksia itsenäisyyttä tavoittelevan Katalonian puolesta. Palavat roskapöntöt, kaadetut autot ja tuhoisat seuraukset itsenäisyyttä tavoittelevan joukon jäljiltä nostaa esiin kysymyksen: onko katuprotestit ja väkivalta se tie jolla nykyään maailmaa parannetaan? 

Saksalainen der Spiegel -lehti julkaisi numerossaan 38 syyskuun puolivälissä 2019 kirjaesittelyn amerikkalaisesta Stuart Jeffriesin kirjasta "Grand Hotel Abgrund. Die Frankfurter Schule und ihre Zeit." Kirja kertoo aikanaan loistokkaasta "Frankfurtin koulukunnasta", sen vähittäisestä hiipumisesta globalismin ja markkinatalouden voitokkaalta näyttäneen etenemisen tieltä. 

Frankfurtin koulukunta, jonka sosiaalipsykologiasta kirjoituksissani analyysista minäkin olen useaan otteeseeen puhunut, näytti välillä jo painuneen lähes täysin unholaan. Stuart Jeffriesen kirja kertoo ensisijaisesti Frankfurtin koulun kriittisestä teoriasta ja sen eräistä tunnetuimmista edustajista; keskiössä on 'tavalliseen tapaan' Theodor W. Adorno ja hänen kuuluisat autoritaarisuutta ja järjen dialektiikkaa koskevat lauseensa, jotka jäivät elämään ja jotka tekivät koko koulukunnan kuuluisaksi. 

Spiegelin jutussa mainitaan myös Erich Fromm sekä Herbert Marcuse, Frankfurtin koulun johtaja Max Horkheimer sekä vielä elävä saksalainen filosofi ja analyytikko Jürgen Habermas. Frankfurtin koulukunnnan  erikoisuutena voidaan pitää sen ihmisen ja yhteiskunnan vuorovaikutusta syvällisesti tutkineena erityisryhmänä, jonka toiminnan mahdollisti rikkaan amerikkalaisen viljakauppiaan Herman Weilin rahoitus. 

Frankfurtin koulukunta ei suoranaisesti osallistunut politiikkaan ja yhteytensä mm. Marxin aateperintöön se piti piilossa pitkään. Herbert Marcusesta tuli 1960-ja 1970-lukujen protestiliikkeiden ja vallankumouksellisten asenteiden symboli, vaikka Adornon mukaan "vallankumouksellinen käytäntö" on tietoisuutta  ja toimintaa johtava elämänasenne, ei väkivaltainen katuprotestien muoto. Tyypillistä koulukunnalle 1930-luvulta lähtien oli se, että se ei suoranaisesti osallistunut politiikkaan vaan teki tieteellistä sosiaalipsykologista työtä, "valistusta" syvemmän tietoisuuden herättämiseksi laajoissa massoissa. 

Vuoden 2008 finanssikriisin ja nyt vauhtiin päässeen ilmastomuutoksen aiheuttaman liikehdinnän seurauksena on syntynyt uudelleen yhteys Frankfurtin koulukunnan ajattelutapaan. Kulutuskoneeksi alistettu ihminen on väkivaltaisine protesteineen kuitenkin voimaton globalisaation ja lämpenevän maapallon edessä. Vaaditaan elämäntapamuutosta, luopumista ylettömästä kuluttamisesta. Etenkin nuoriso näyttää saaneen tarpeekseen pelkästä demokratiasta puhumisesta, kun samaan aikaan autoritaariset, väkivaltaiset, hamuavat ja tuhosuuntaiset arvot ja asenteet saavat mellastaa 'normaaliin elämäntapaan' kuuluvina  patologisina ja pohjamutiin johtavina  toimintakäytäntöinä kaikkialla maailmassa. 

Kirjailija Jeffriesin mukaan Frankfurtin koulukunta oli kuin "Grand Hotel" joka teorioineen vaipui vähitellen raunioiksi, mutta joka nyt on uudelleen heräämässä vaatien tietoista muutosta elämäntapaan, demokratiaa elämäntapana ja yhteistoiminnan välineenä. Väkivaltainen kumous ei voi tulla maailman muuttamisessa kysymykseen, tarvitaan epäproduktiivisten ja patologisten asenteiden korvaamista produktiivisilla, elämää ylläpitävillä asenteilla ja luonteenpiirteillä. Tähän uuteen tietoisuuteen on yksinkertaisesti herättävä ja ryhdyttävä ponnistelemaan kohden luovaa, yhteisöllistä, kokonaisuuksia huomioonottavaa elämäntapaa. Tämä on ihmiskunnan hengissäselviämisen elinehto. 

Juuri tämän uuden tietoisuuden luomisessa Frankfurtin koulukunnalla on sanansa sanottavana. Se on yhteydessä ihmiskunnan  humanistiseen arvoperintöön ja vaatii ihmistä hillitsemään intohimojaan ja valitsemaan hyvän ja kestävän elämäntavan alkukantaisten, epäproduktiivisten ja ihmisen perinteisten, jo 'perheessä opittujen'  kaavautuneiden tottumusten sijasta.

Haluan erityisesti korostaa sosiaalipsykologisen koulukunnan työssä sen jäsenen, koulukunnan sosiaalipsykologisen osaston elinikäiseksi johtajaksi valitun Erich Frommin panosta. Theodor Adornon - alunperin säveltäjän - autoritaarisuutta koskeva kritiikki ei olisi ollut mahdollista ilman Erich Frommin jo 1920-luvulla aloittamaa auktoriteettianalyysia "Autoriteetti ja perhe" käsikirjoituksen muodossa. Vielä 1960-luvulla monistemuotoisena levinnyt analyysi löytyy nykyään Frommin kootuista teoksista. Hänen 1930-luvulla tältä pohjalta laajentamansa ja ja 1950-luvun alussa kehittämänsä, tieteelliset premissit täyttävä tutkimuksensa  ihmisen luonteenpiirteiden kehittymisestä ja kaavautumisesta ovat edelleen mitä vaikuttavinta ja ihmiskäsitystämme haastavaa luettavaa. 

Ihmisen luonne, karaktääri (character) on se välittävä tekijä yhteiskunnan taloudellisen perusrakenteen ja ihmisen tuntemusten  ja toiminnan välillä, josta Karl Marx kirjoitti todetessaan  taloudellisen perusrakenteen välittyvän jopa haistamiseen ja maistamiseen saakka. Erich Fromm onnistui yhdistämään Marxin yhteiskunnallisen ja Freudin psykoanalyyttisen metodin 'yhteiskuntaluonteen' käsitteessään. Hän täydensi Marxin arvoperintöä syvällisellä ihmiskäsityksellä ja osoitti, että Freudin sukupuolimotiiviin perustuvan libido-teorian sijasta ihmisen hakema vastaus koko elämään on se voima, joka ajaa ihmistä eteenpäin koko hänen elämänsä ajan. 

Miksi Saksan työväenliike oli voimaton Hitlerin nopeasti kehittynyttä ja valtaanpäässyttä massaliikettä vastaan? Tätä kysymystä Erich Fromm ratkoi jo 1930-luvun tutkimuksessaan Saksan työväenliikkeen tilasta. Vastauksena - yhtenä keskeisimmistä - hän piti  Saksan työväestön ja keskiluokan taipumusta voimattomaan alistumiseen yhtäältä ja ruhjovaan vastapuolen nitistämiseen toisaalta kun se kävi mahdolliseksi. Frommin mukaan nämä molemmat ominaisuudet ovat autoritaarisen luonteenpiirteen tunnusmerkkejä ja tuhoisa voima yhdessä muiden eiproduktiivisten  piirteiden  (hamuaminen, väkivalta, tuhoaminen) kanssa. 

Onko ilmastomuutos se voima, joka nostaa biofiilisen, elämää ylläpitävän, luovan ja produktiivisen, elämää ja kanssaihmistä rakastavan, matriarkaalisen yhteiskunnallisen luonteenpiirteistön ja toimintatavan valtavirtaiseksi toimintamalliksi? Jos näin käy, tämä saattaa nostaa Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologian eiväkivaltaisena, korkeampaan tietoisuuteen perustuvana elämänkäytäntönä ihmiskunnan henkiseksi "Grand Hotelliksi".

Miljoonien hulluudesta

Julkaistessani referaatin Alexander Himmelbuschin kirjoituksesta "Saksa nolla" jouduin uudelleen palaamaan mielifilosofini ja sosiaalipsykologin Erich Frommin käsitteeseen "miljoonien hulluudesta", jota hän kehittelee tuotannossaan produktiivisesta ja epäproduktiivisesta  ihmisluonteesta ja toisaalla sairaasta ja terveestä yhteiskunnasta. Samalla tavalla kun "mielettömässä rakastumisessa" voidaan itse asiassa puhua kahden ihmisen "hulluudesta", voidaan yhteisöjen ja yhteiskuntien kohdalla puhua ihmisen todellisten tarpeiden kannalta kaavautuneesta, vääristyneestä yhteiskunnallisesta tilasta "miljoonien hulluutena". Kysymys on tilasta, jossa niin suuret joukot pitävät vajavaisesti toimivaa yhteiskuntaa terveenä, että he eivät voi kokea yhteiskunnallisen tilan viallisuutta. Kysymys on "normaalista": elämä nyt vain on tätä yhtä ja samaa...
Lainaan pari sosiaalipsykologi Erich Frommin kuvausta kuvausta siitä, mitä hän tarkoittaa "miljoonien hulluudella" (folie á millions):

Himmelbusch aloittaa esseensä puhumalla hulluudesta, oikeastaan joukkukäyttäytymisestä jossa yleiseksi päässyt rajoittunut mielipide hallitsee koko joukon tai jopa kansakunnan käyttäytymistä - puhumattakaan vaikka koko "arvoyhteisöstä". Lainaan tähän tämän ilmiön mielestäni mestarillista kuvajaa, Erich Frommia. Hän kirjoittaa ihmistä koskevassa luonneanalyysissaan "miljoonien hulluudesta" (folie á millions) seuraavasti:

"Se miten ihmismieli vastaa konfliktiin, on olennaista ihmisyydessä. Hänellä on tarve olla yhteisössä, voittaa eristyneisyytensä ja löytää yhteys kansaihmisiin. Tähän on olemassa vähintäänkin kaksi erilaista tapaa reagoida ja ensimmäistä niistä voisi kutsua regressiiviseksi, taantumista edustavaksi suuntautumiseksi. Kun ihminen pyrkii yhteisyyteen, voi hän yrittää palata siihen mistä hän on lähtenyt, luontoon ja animaaliseen elämään oman heimon parissa. Hän voi yrittää karistaa itsestään kaiken sen mikä tekee hänestä ihmisen ja kuitenkin kokea ristiriitaa oman tietoisuutensa ja oman todellisen itsensä kanssa. Ilmeisesti tätä pyrkimystä ihmisellä on ollut jo satoja tuhansia vuosia. Alkukantaisten yhteisöjen tutkimus osoittaa kuinka tämä pyrkimys saattaa aiheuttaa vakavia psyykkisiä sairauksia yksilössä. Tällaisia sairaustapauksia on löydettävissä sekä heimoyhteisöissä että yksilöpsykologisella tasolla. Taantuminen animaaliseen olemisen tilaan, tilaan ennen yksilöllistymistä, yritykseen päästä irti kaikesta siitä mikä meissä on erityisesti ihmistä ja inhimillistä.

Tätä taantumista edustavaa toteamusta joudumme kuitenkin täsmentämään yhdessä suhteessa. Kun taantuvat, arkaaiset tendenssit esiintyvät yhteisössä myös monilla muilla, silloin olemme tekemisissä "miljoonien hulluuden" ( folie á millions) kanssa; juuri se tosiasia, että jaamme saman hulluuden monien muiden kanssa, tekeekin tästä taantumisesta suurta viisautta; se sallii fiktiivisen, kuvitteellisen näyttäytyä todellisuutena. Yksilö, joka on osallisena tässä joukkohulluudessa, menettää tunteen täydellisestä eristyneisyydestä ja ulkopuolisuudesta ja pakenee tällä tavalla sitä sietämätöntä pelkoa, josta hän joutuisi kärsimään omine luovine mielipiteineen. Ei pidä unohtaa, että useimmille ihmisille järki ja todellisuus ei ole muuta kuin yleistä yksimielisyyttä, konsensusta. Ei ole menettänyt järkeään, kun ajattelee samalla tavalla kuin kaikki muutkin."
(Erich Fromm: Die Seele des Menschen (1964a), luvusta Vapaus, determinismi, alternavismi, Gesamtausgabe über analytische Charaktertheorie, ss. 242-243, käännös ir)

On olemassa kuitenkin merkittävä ero yksilöllisen psyykkkisen sairastumisen ja sellaisen yhteiskunnan välillä joka viittaa vastaaviin piirteisiin. Pitäää nimittäin tehdä ero neuroosin ja vajavaisesti, puutteellisesi toimivan yhteisön tai yhteiskunnan välillä. Kun ihminen ei onnistu toteuttamaan vapauttaan ja spontaanisuuttaan ja tuoda siten esille omaa persoonallisuuttaan, voidaan pitää todennäköisenä, että hän kärsii tästä vajavaisuudesta, olettaen tietenkin, että vapaus ja spontaanisuus ovat objektiivisia tavoitteita joihin jokaisen ihmisen olisi yllettävä.

Jos enemistö ihmisistä jossakin yhteiskunnassa ei voi toteuttaa näitä tavoitteita, silloin olemme tekemisissä yhteiskunnallisesti määräytyneestä vajavaisesta, viallisesta toiminnasta. Yksilö jakaa tässä yhteisössä samat puutteet toisten kanssa. Hän ei koe niitä puutteina, ja hän  ei kokemusta tulla eristetyksi, vaaraa kokea itsensä täysin ulkopuoliseksi. Se mitä hän on menettänyt sisäisesä rikkaudestaan ja onnentunteestaan, korvautuu tunteella turvallisuudesta ja sopeutumisesta joukkoon - sellaisena kuin hän sen tuntee. Itse asiassa on jopa mahdollista, että hänen kulttuurinsa se puutteellisuus jonka kanssa hän elää, nostetaankin hyveeksi, jota hänen tunteensa olla mukana suorittamassas vain vahvistaa .
(Erich Fromm: Wege aus einer kranken Gesellschaft (Suom. Terve yhteiskunta, engl. The Sane Society). 1955a (Gesamtausgabe 4,  Gesellschaftstheorie  s. 15)