Huojuvia taloja

Eduskunnassa käytiin 31.5. 2015 pääministerin ilmoituksen pohjalta ulko-ja turvallisuuspolitiikkaa sekä EU:n toimintaympäristön muutoksia käsittelevä täysistunto. Otin tällä kertasa analysoitavaksi erityisesti sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän Jutta Urpilaisen pitämän puheenvuoron . Kiinnitän tässä huomiota pariin kohtaan, jossa eduskuntaryhmä ottaa periaatteellista kantaa Natoon ja Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikkaan.

Eurooppalaisesta yhteisestä turvallisuudesta puheessa todetaan seuraavasti:" Haluamme kuulua eurooppalaiseen turvallisuusyhteisöön, joka tarkoittaa keskinäistä avunantoa ja solidaarisuutta. Tähän kuvaan sopii hyvin myös EU:n turvallisuus- ja puolustusyhteistyön syventäminen sekä EU:n ja Naton yhteistyön tiivistäminen hybridiuhkien aikakaudella."

Ajatellen edessäolevaa presidentinvaalikampanjaa totean vain, että itsenäisen valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi ilmoittautuva Sauli Niinistö on useaan kertaan painottanut samaa asiaa, yhteistyön tiivistämistä Naton kanssa. Nyt kun USA:n presidentti Trump on alkanut asettaa ehtoja Natoyhteistyölle mm. maan kokoon suhteutettujen jäsenmaksujen ja aikaisempiin vuosiin perustuvien ja USA:lle kuuluvien saatavien muodossa, alkaa Pohjois-Atlantin Liitto näyttää yhä epämääräisemmältä, kalliimmalta ja myös arvaamattomammalta kuin mitä takavuosien keskustelussa on annettu ymmärtää. Niinistö olisi valmis menemään jopa niin pitkälle, että jopa pelkästään Euroopan Unionin varaan rakentuva "Nato" tulisi kysymykseen.

Presidentin vaalin kannalta olisin odottanut sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän laittavan pelimerkkejään enemmän Yhdistyneiden Kansakuntien eli YK:n kuin "huojuvan talon" eli Naton varaan. Trumpin valitsema linja on vaarantamassa tämän ihmisoikeuksiin perustuvan universaaliyhteisön toimintamahdollisuudet. Sen sijaan että ryhtyisimme sotakoneistoja rakentavan ja niitä meillä maksattavan, äärimmäisen kalliin militaristisen "turvayhteisön" jäseneksi, voisimme hyvinkin ja vaikka vastaavansuuruisilla panostuksilla lisätä tukeamme YK:lle ja sen erityisjärjestöille ihmiskunnan suurten ongelmien ja tehtävien hoitamisessa.

Sitten Euroopan Unionista:
"Suomen on edesautettava sitä, ettei vastikään julkistettu sosiaalisten oikeuksien pilari jää EU:ssa pelkäksi julistukseksi vaan että siitä seuraa konkreettisia toimenpiteitä esimerkiksi työntekijöiden oikeuksien sekä tasa-arvon parantamiseksi. Myös talous- ja rahaliittoa on kehitettävä vahvemmin kasvua ja työllisyyttä tukevaksi kuitenkin niin, että jatkossakin jokainen maa vastaa omista veloistaan. "

Toteaisin, että periaatteellisessa kannanotossa ei voi juuri laittaa toisiaan pahemmin korvalle lyövää ajatusta samaan kappaleeseen kuin tässä tällä kertaa pääsi käymään. Kappaleen lopussa oleva maininta siitä, että "jatkossakin jokainen maa vastaa omista veloistaan" on itse asiassa suora lainaus EKP:n peruskirjan siitä pykälästä, jonka pohjalta kaikki Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin tuki suuntautuu yksipuolisesti pankeille ja rahoituslaitoksille ja samalla sulkee jäsenvaltiot ulos aktiivisesta rahapolitiikasta ja suurten sosiaalisten tehtävien rakenteellisesta rahoittamisesta. Jos haluaa ymmärtää tätä lausumaa parhain päin, se saattaisi tarkoittaa sitä, että kansallisten pankkien romahtaessa jäsenvaltio vastaa yksin pankkiensa pystyssäpysymisestä. Ymmärtääkseni tämä vaihe on Euroopan Unionissa jo muilla päätöksillä pääosin ohitettu .

Euroopan Unionissa on itse asiassa aivan huutava tarve demokratiaan, kansanvaltaan perustuvien valtioiden, alueiden ja julkisten laitosten tukemiseen. Juuri SDP:n ryhmäpuheenvuorossa ilmaistu periaatekannanotto on se keskeinen peräseinä, johon kaikessa markkinoihin perustuvassa kehittämistyössä törmätään. Aikaisemmassa EKP:n peruskirjassa tämä asia ilmaistiin suoralla julkisyhteisöjen tuen kiellolla, uudemmassa konsolidoidussa peruskirjamuodossa asia ilmaistaan juuri siten, että "vastuuta jäsenvaltioiden tekemistä veloista ei oteta".  Euroopan Kekuspankki  ei  ole todellisuudessa kyennyt pitämään kiinni tästä markkinoille ehdottoman ylivallan antavasta periaatteesta. Päinvastoin, se on jo pari  vuotta suorittanut määrällistä elvytystä ja ostanut pankkien kautta valtioiden liikkeellelaskemia velkakirjoja ja siirtänyt tällä tavalla valtioiden velkaa omaan taseeseensa. Sen keskuspankki voi tehdä vaarattomasti, koska sillä on pelkin kirjanpidollisin toimin oikeus luoda uutta pääomaa joutumatta koskaan velkojen maksajaksi. Määrä tulee pyörimään tämän vuoden 2017 loppuun mennessä jo yli 3000 mrd:ssa eurossa.

Määrällinen elvytys siinä muodossa kuin miten EKP sitä nykyään käyttää on tehokas mutta demokratian kannalta vaarallinen keino. Kreikkaan tämä määrällinen elvyttäminen ei ulotu, koska se valtiona on joutunut EU:n, EKP;n ja vastaanhangoittelevan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n  kurinpitotoimenpiteiden kohteeksi. Jos Keskuspankki voi ilmeisen poliittisin perustein valita ne valtiot joita tuetaan tai jotka jäävät ulkopuolelle, muodostaa tämä itsevaltainen, autoritaarinen rakenne mitä suurimman uhan sekä demokratialle että "länsimaiselle arvoyhteisölle", jota tässä muka ollaan puolustamassa.

Toisenlainen, esimerkiksi John Maynard  Keynesin ajattelutapaan ja laajaan yhteiskunta-analyysiin perustuvan lähestymistavan nostaminen keskusteluun on siksikin tässä yhteydessä paikallaan. Asiaa koskevan kirjoituksen on YTM Jussi Ahokas julkaissut "Poliittinen talous" sivustolla otsikolla

John Maynard Keynesin talouspolitiikka ja suomalaiset keynesiläisen talouspolitiikan määritelmät

Sallinette hevosenkokoiset kirjaimet tässä linkissä. Me elämme todella huojuvassa talossa huojuvien ajatustemme kanssa.

Rahasta ja odotusarvoista

Olen kirjoitellut eri yhteyksissä derivaatteina, siis odotusarvoina ilmaissusta rahasta. Jotta tämä mielikuvituksen rajoja hipova, reaalimaailmasta täysin irrallaan oleva digitaalinen rahavuori tulisi edes jollakin tavalla näkyväksi, jaan tässä olevan linkin suomenkielisellä selvityksellä varustettuna. Eurooppa ja Euroopan Unioni on taipuvainen kehittämään samantyyppisiä mielikuvitusarvoja ja pelkona on että rahasta mielikuvituksen voimalla rakennettu pilvilinna osoittautuu unelmahötöksi...

Katsele allaolevan linkin kuvaa alkaen ylhäältä:

1) 100 dollaria - yleisimmin käytetty seteli, pitää "maailman liikkeellä"

2) 10 000 dollaria - sillä voi ostaa hyvän käytetyn auton

3) 100 miljoonaa dollaria - sopii nipin napin standardialustalle; se on samalla 3500 amerikkalaisen vuosiansion määrä.

4) 1 mrd (Amerikassa biljoonaa) dollaria - kymmenen standardialustaa; 2 mrd dollaria - sopii juuri ja juuri rekka-auton lavalle

5) 1 triljoona dollaria: 100 standardialustan rahamäärä on 10 mrd dollaria; 1 triljoona dollaria on 100 x 100 standardialustan "kerrostalo"

6) New York Mellonin (BNY Mellon) pankin odotusarvoinen pääoma on 1375 triljoonaa dollaria; "liian iso kaatumaan"

7) State Street Financial pankin odotusarvoinen pääoma (derivated exposure) on 13490 triljoonaa dollaria; "liian iso kaatumaan"

8) Morgan Stanley pankin odotusarvoinen pääoma 1722 triljoonaa dollaria; "liian iso kaatumaan"

9) HSBC-pankin (The Hongkong and Shanghai Banking Corporation Limited) odotusarvoinen pääoma 4321 triljoonaa dollaria;

10) Goldman Sachs-pankin odotusarvoinen pääoma 44192 triljoonaa dollaria; kuvan 1 triljoonan dollarin tornit ovat 248 metriä korkeita, rinnalla valkoinen talo ja Vapauden patsas samassa mittakaavassa.

11) Bank of American odotusarvoiset pääomat ovat 50135 triljoonaa dollaria;

12) Citibankin odotusarvoiset pääomat 52102 triljoonaa dollaria; tämä Citiryhmä sai USAn keskuspankilta 2513 triljoonaa dollaria kaatumisen ehkäisemiseksi. Yhden triljoonan dollarin "standardilavakerrostalo on siis 248 metriä korkea. Citibabnkin odotusarvoisia pääomia on 53102:n rahatornitalon verran...

13) JP Morgan Chasen odotusarvoiset pääomat ovat 70151 triljoonaa dollaria...

14) 99 suurimman amerikkalaisen pankin odotusarvoiset pääomat ovat 228,72 triljoonaa dollaria; kuvassa näkyy vertailun vuoksi Valkoinen talo, raharekka ja muutamia torneja...

Synteettinen raha ja globaali Minotaurus

Yanis Varoufakis, Kreikan valtionvarainministeri ei ole aloittelija taloustieteessä eikä varsinkaan maailmantalouden ja eurokriisin pohdinnassa. Häneltä on ilmestynyt vuonna 2011 kirja “The global Minotaur” joka kertoo vuoden 2008 talousromahduksesta ja sen yhteyksistä eurokriisiin. Tässä lyhyt johdanto hänen teemaansa, jonka voit itse katsella englanninkielisenä Youtubesta allaolevasta linkistä.

Toinen maailmansota loi USA:han valtavat markkinat: aseteollisuus, autoteollisuus, kodinkoneteollisuus ja monet muutkin alat elivät voimakkaan kasvun aikaa. Amerikka täytti itsensä sen ajan modernilla teknologialla ja alkoi sodan jälkeen pumpata noita ihmeellisiä ja ihastusta herättäviä hyödykkeitä merien taakse - Eurooppaan ja Japaniin. Amerikanraudat, jääkaapit, televisiot ja muut vempaimet herättivät merentakaisissa maissa suurta ihastusta samalla kun niiden tuonti Amerikasta toi USA:n markkinoille valtavat rahavirrat. Amerikka eli ihmettään, sodanjälkeistä nousun aikaa.

Vähitellen noita suurenmoisia tuotteita opittiin tekemään Euroopassakin ja Japanissa, olihan näissä maissa vahva teknologinen osaaminen jo sotia edeltäviltä ajoilta. USA:ssa oli nyt rahaa, mutta investoinnit uusiin tuotteisiin ja tuotannonaloihin eivät kasvaneet riittävän nopeasti. USA alkoi nyt ostaan merten takana tuotettuja hyödykkeitä samalla kun kiinnostus suureen rahavirtaan nosti amerikkalaisten yritteliäissä ja rikastumiseen tottuneissa mielissä ajatuksen hyödyntää käytössä olevia voimavaroja. Kultakannasta irroittautuminen todennäköisesti edisti 1970-luvun alussa tätä kehitystä. Syntyi uusia, rikastumisen ilman työtä mahdollistavia finanssirakenteita ja -tuotteita. Sitä edisti vielä oppi monetarismista, jota Chigagon koulukunnan taloustieteilijät alkoivat voimalla levittää.

Ennenpitkää ja globalisaation edetessä myös Eurooppa ja Japani tulivat mukaan finanssipeleihin, syntyi finanssikeinottelun synteettinen maailma Lehman Brotherseineen ja investointipankkeineen. Siihen mentiin mannerten takanakin mukaan valuutan vapautumisen ja vuosituhannen vaihteen lähestyessä myös markkinoihin voimakkaasti suuntautuneen Euroopan Unionin voimin.

Samalla oli syntynyt kuitenkin globaali Minotaurus, kreikkalaisen mytologian härän päällä ja ihmsivartalolla varustettu hirviö joka ihmislihasta nauttivana jatkuvasti vaati hyvinvoinnin nimissä nuoria miehiä ja naisia ravinnokseen. Tätä tässä yhteydessä viitteellisesti mainittua myyttiä Varoufakis on kreikkalaisena käyttänyt kirjansa nimessä ja globaalin finanssikriisin ja eurokriisin analogisena metphorana.

Kun kaikki euromaat ovat sitoutuneet tarjontaan kysynnän kasvattamisen sijasta, merkitsee se raivoisaa kilpailua viennin alueella nollasummapelissä, jossa jokaista voittoa ja voittajaa kohden on yhtä paljon rahan menetystä ja häviäjiä. Vientikilpailussa Eurooppa kamppailee muiden mantereiden kanssa ja tehdyt ja tekeillä olevat vapaakauppasopimukset tähtäävät siihen että esteitä - myös ihmisen toimeentulon, terveyden ja hyvinvoinnin suojaksi tarkoitettuja - puretaan mahdollisimman edullisen tarjonnan aikaansaamiseksi. Ostajina voivat esiintyä kuitenkin vain ne, joilla on vaihdon välineitä, rahaa käytettävissään. Tässä suhteessa erot ovat Amerikassa kasvaneet sitten 1950-luvun ja sama kehitys saa uusia piirteitä sekä muualla Euroopassa että meillä kansallisella tasolla. Eettinen raja ja ymmärrys yhteisestä edusta on tässä jo rikottu; muinaisen Minon hirvö saa koko ajan uhrikseen heikompaan asemaan joutuneita kansalaisia.

Euroopan Unionissa Saksa on hyvin keskeisessä asemassa samalla kun se on tarjontapolitiikan vahvin tukija ja samalla keskeinen viennin kautta voimavaroja itselleen imevä eurovaltio. Maastrichtin sopimus (7.2. 1992) ja sen tiivistäminen uusilla päätöksillä sitoo eurovaltiot tiukasti noudattamaan yhteistä toimintakoodia; vaihtoehtoinen politiikka esimerkiksi vaalien kautta yhdessä maassa ei muuta tilannetta toiseksi eurolainsäädännön johdosta.

Varoufakis - joka nimittää itseään avoimesti Marxin analyysin seuraajaksi - pitää Euroopan tilannetta ja eurokriisiä seurauksena edellä kuvatusta kehityksestä. Synteettinen, ahneuteen ja odotusarvoihin perustuva finanssipolitiikka on johtanut Euroopan Unionin ja sen politiikkaa erilaisilla koalitioilla toteuttaneet hallitukset tilanteeseen, jossa lisää uhreja tulee tasaisin väliajoin. Varoufakis ei pidä tapahtunutta kehitystä ongelmallisena ainoastaan Kreikalle, vaan koko Euroopalle ja loppupeleissä myös näennäisille voittajille kuten Saksalle. Ei siis ihme että juuri Saksassa ollaan aivan erityisen vihaisia ja loukkaantuneita Varoufakisin analyysista.

Varoufakis perustee kantansa tätä historiaa kertoessaan 11.11. 2011 erinomaisesti ja rikassävyisesti allaolevan linkin kautta avautuvassa videossa. “Smartest guy in every room. Go Greece, help lead the world once again to sanity and reason” - kommentoi newyoyrkilainen katselija esitystä.

https://www.youtube.com/watch?v=iVxaTC7Qp44

Aattehemme yhteinen, se vaativasti velvoittaa...

Euroopan Unionin ja USA:n vapaakauppasopimuksessa on kysymys tänä keväänä seuraavasta: "

3.3. 2015 jätti 375 organisaatiota yli 20 EU-maasta avoimen kirjeen europarlamentaarikoille, sen ovat myös suomalaiset parlamentaarikot saaneet. Ammattiliitot, kuluttajansuojajärjestöt, ympäristö- ja ihmisoikeusjärjetöt vaativat siinä torjumaan "TTIP:n ja samansuuntaisen kauppa- ja investointisopimuksen, jotka yhdessä muodostavat uhkan pitkän taistelun myötä saavutetuille perusoikeuksille ja vapauksille."

"Tähän mennessä tihkuneet tiedot neuvotteluasiakirjoista osoittavat, että TTIP:n muodossa on kaikki se uhattuna mitä vuosikymmeniä on rakennettu. Sosiaalinen turvallisuus, työoikeudet, ympäristönsuojelu, maltillinen maatalous ja demokratia ovat konserneille ja vapaakauppalobbareille "kaupan esteitä", jotka kaventavat heidän voitonsaantimahdollisuuksiaan. Sellaisilla ehdotuksilla kuin valitusoikeuksien anto konserneille tai supersääntelyviranomaisille konsernit voisivat askel askeleelta sivuuttaa nämä saavutukset - ja jopa ilman "raskassoutuista demokraattista käsittelytapaa", varoittaa Alexandra Strickner Itävallan Attackista. Europarlamentaarikot tulevat kannanotollaan osoittamaan, ovatko he konsernien vaiko demokratiaa ja ympäristöä puolustavien kansalaisten puolella. Konkreettisesti vaativat kyseiset 375 järjestöä seuraavaa:"

- Kaikkien Euroopan Komission neuvottelutekstien samoin kuin kaikkien käsittelydokumenttien on oltava julkisia, mukaanluettuna EU:n ja USA:n yhteiset ehdotukset,"

- Selvä irtisanoutuminen ISDS investointisuojaa koskevista välimiestuomioistuimista. Kaikki tätä koskevat päätökset tulee pysyvästi poistaa käsiteltävistä dokumenteista,"

- Ei mitään "Yhteistyötä säätelevää neuvostoa"; jokainen laki ja jokainen sääntelyä tarkoittava päätös tulee kuljettaa läpi demokraattisesti kontrolloitujen elinten ja niiden käsittelyjärjestyksen, eikä jättää valintojen ulkopuolelta tulevien byrokraattien ja konserniedustajien varaan,"

- Ei julkista etua valvovien standardien purkamista, standardien jotka suojaavat työ- ja sosiaalioikeuksia, kuluttajansuojaa, datatietoja, terveyttä, eläimiä ja ympäristöä, elintarviketurvallisuutta, kulttuuria ja lääkkeitä, valvovat finassimarkkinoita, verkon neutraaliutta ja digitaalisia oikeuksia ylipäätään. Myös näiden standardien molemminpuolinen tunnustaminen asettaa ne keskenään kilpailuun ja tulee johtamaan tason laskuun. Etukäteen tapahtuva suojelu tulee asettaa kattavaksi lähestymistavaksi,"

- Ei enää julkisten palvelujen sääntelyn purkamista ja yksityistämistä. Pääsy hyvälaatuisiin julkisiin palveluihin tulee taata. Julkisten hankintojen tulee edistää paikallista, maltillista ja sosiaalisesti rakennettua taloutta ja palvella yhteistä julkista intressiä,"

- On edellytettävä ihmisarvoisen ja ympäristöystävällisen maatalouden kehittämistä ja pienimuotoisen yrittäjyyden suojelua,"

- Kansainvälisiä ja eurooppalaisia ihmisoikeuksia ei saa rajoittaa vapaakauppasopimuksella."

Lausuma tulee olemaan Euroopan Parlamentin kannanotto, joka ei sido EU:n Komission neuvottelijoita. Se on kuitenkin merkittävä poliittinen signaali Euroopan Parlamentin tulevasta suhtautumisesta TTIP vapaakauppasopimukseen. http://www.attac.at/.../user.../Brief_Resolution_TTIP.pdf"

Mihin olen menossa?

Sigmund Freudin mukaan koko ihmiskunta on tavoitettu väärine uskomuksineen ja naivine asenteineen aina silloin tällöin ns. housut kintuissa. Väärät uskomukset ovat haavoittaneet pahasti ihmisen omanarvontuntoa ja vain vaivoin on hyväksytty muutosta edellyttänyt tieto ja ryhdytty korjaamaan asenteita oikeampaan suuntaan. Freudin mukaan Keplerin lait oli yksi tällainen käännekohta; niiden mukaan aurinko ei kiertänytkään maata vaan päinvastoin; maailma ja etinkin voimakas katolinen kirkko joutui tottumaan ajatukseen jonka mukaan maapallomme ei ollutkaan kaikkeuden keskipiste vaan tähden, aurinkomme planeetta linnunradan, yhden galaksin äärilaidalla.

Charles Darwin järkytti 1800-luvulla uskonnollista ja tieteellistä järjestystä. Hän esitti kokoamaansa tieteelliseen todistusaineistoon nojaten kaikkien eliölajien kehittyneen ajan saatossa yhteisestä kantamuodosta  luonnonvalinnaksi nimetyn prosessin kautta. Ihminen ei ollutkaan jumalan luomus sillä tavoin kuin ainoassa oikeassa lähdeteoksessa ja kirkon suvereenilla voimalla haluttiin uskotella. Vähitellen joutui ihmiskunta tottumaan ajatukseen, jonka mukaan polveudumme samasta lähteestä kuin muukin elämä maapallolla ja että geneettiset erot ovat joissakin tapauksissa hyvinkin pieniä, vaikkakin ovat elämän ja lajin selviytymisen kannalta johtaneet toisenlaiseen lopputulokseen – tai välivaiheeseen jos katsomme asiaa lajien synnyn ja kehittymisen pitkässä saatossa.

Freudin oma löytö, havainto tiedostamattoman olemassaolosta ja sen keskeisestä vaikutuksesta, siitä että ihminen ”ei olekaan herra omassa talossaan” vaan että tiedostamattomat ja hyvin kätketyt vietit määräävät viime kädessä hänen tietoisia toimiaan, on kolmas Freudin itsensä havaitsema haavoittuvuus ihmisenä olemisessa. Viimeistään Freudin tiedostamattoman löytymisen jälkeen ei voi enää olla varma siitä, että kun ihminen sanoo olevansa rehellinen ja puhuvansa totta että näin asianlaita todellakin on. Eikä siitä, että jos joku - arvovaltaakin omaava - puhuu vapauden ja jopa sen puolesta, että hän todella sitä tarkoittaa.

Tunnettu saksalainen internetekspertti ja Internetin puolestapuhuja Sascha Lobo kirjoitti Frankfurter Allgemaineen 13.1. 2014 esseen, jossa hän luetteli näitä ihmiskunnan keskeisiä heikkouksia ja mainitsi nyt neljäntenä haavoittuvuutena oman ja ihmiskunnan naiviksi osoittautuneen uskon Internetin vapauteen. Edward Snowdenin tekemien paljastusten myötä olemme joutuneet kaikki surullisen, omaa naiviuttamme osoittavan tosiasian eteen: kaikki digitaalinen informaatio on jäljitettävissä, avattavissa ja tulkittavissa maailman mahtavien välineillä ja resursseilla. He yksin päättävät, millä tavalla tätä tietoa kerätään, varastoidaan, jäsennetään ja käytetään. Mitkään turvaohjelmat, salasanat eikä edes huolellisetkaan tekniset keinot muuta toiseksi sitä tosiasiaa että digitaalisen tekniikan käyttäjää ja hänen toimiaan voidaan tarkkailla ja hänen vapautensa, omaehtoisuutensa ja personallisuutensa kyseenalaistaa tai ryövätä sen enempää lupia kysymättä.

Saksalaisen internetekspertin nolo naivius ei koske yksin häntä, vaan kaikkia meitä jotka olemme puhuneet tämän välineen erinomaisuuden puolesta ja pitäneet sen ”hallitsemisen” oppimista ikäihmisellekin lähes välttämättömänä. Ne jotka suhtautuivat epäilevästi ja torjuen digitaalisen tiedon käyttöön ja sen henkilökohtaiseen omaksumiseen, saattavat naurahtaa – joskaan syntyneiden uhkakuvien ulkopuolella eivät ole hekään.

USA:n presidentti Barak Obama on nyt pitänyt puheen, jossa hän käsittelin asiaa ja kuvaili yleisellä tasolla sitä tapaa jolla virallinen USA tätä uskomattoman suurta ongelmaa lähestyy. Taustalla oli hänen joululukemiseksi saamansa raportti ”Liberty and Security in changin World”. Kyseeenalaiseksi jää, onko internet ylipäättän palautettavissa sellaiseksi vapauden välineeksi, jollaisena suuri osa ihmiskuntaa on se kokenut. Pikemminkin näyttää olevan toteutumassa George Orwellin kuvaama kauhukuva totaalisesta kontrollista – ja vieläpä moninkertaisena; tätä ”tarkkailua” tekevät USA:n NSA:n ohella kaikki suurvallat ja monet kehittyneet pienemmätkin valtiot.

Olen toiminut vähän toistakymmentä vuotta aika aktiivisesti Eläkkeensaajien Keskusliiton alaisessa EKL-Werkkoviestijät yhdistyksessä. En voi sanoa olevani ekspertti mutta internetin ja sosiaalisen median puolestapuhuja kylläkin. Merkkejä on toki ollut ennenkin siitä että kaikki eivät suhtaudu sen enempää vapauteen kuin yksityisyyteenkään minun tavallani, ei edes suomalaisten tai eurooppalaisten, eikä edes suuren osan ihmiskuntaa edellyttämällä tavalla. 

Quo vadis, Domine?

Jytkyistä jymäytykseen

Kuulutko niihin, joita voidaan pettää vain kerran? Vai oletko niitä, jotka tavan takaa joutuvat huomaamaan olleensa liian välinpitämättömiä,  tietämättömiä  ja liian hyväuskoisia? Petetyksi tuleminen on yksi niitä raskaimpia kokemuksia, joita ihminen elämässään kokee. Usein se liittyy parisuhteeseen, avioliittoon, lupaukseen rakastaa, rakastaa ehdottomasti sekä hyvinä että huonoina aikoina. Kyllä pettäminen näkyy muissakin sosiaalisissa suhteissa.

Yhteiskunnallisessa elämässä ehdottoman ja ehdollisen rakkauden periaate toimii sielläkin; se luja periaate, jota sovelletaan avioliittoon, sopii myös yhteiskunnalliseen ajatteluun. Lähdenkö liikkeelle pelkästään omaa etuani ajatellen, vai sovellanko rakkauden suurta periaate myös yhteiskunnalliseen ajatteluuni? Rakastatko lähimmäistäsi niinkuin itseäsi?

Toisaalta rakkaus – yhteiskunnallisestikin ajateltuna on pitkämielinen, anteeksiantava ja sitkeähenkinen julmissakin olosuhteissa. Voiman käyttöön perustuvaa taistelua pyritään välttämään viimeiseen saakka. Koville tuo oikea sisaruuden ja veljeyden tunne näyttää joutuvan kaikilla keskeisillä rintamilla: taloudessa, tietoliikenteessä, hyvinvoinnin ja tulevaisuuden varmistamisessa tästä eteenpäin.

Vapaan markkinatalouden tuli taata meille loistava tulevaisuus; kysymys oli vain vapauden asteesta, jota suljettu yhteiskuntamme oli kahlinnut sääntelyineen liian kauan. Vapautta sitten tuli sääntelyn purkamisen ja Euroopan Unioniin liittymisen kautta. Samaan aikaan syntyi myös ajatus visioihin perustuvasta vaurastumisesta, odotusarvoista, rahan ja omaisuuksien tekemisestä pelkästää rahanvaihdolla, ilman yhteyttä reaaliseen työhön ja tuottamisen. Rahanvaihtajien pöytiä ei ole kaadettu, mutta osa on jo kaatunut itsestään. 

Mailmanlaajuisesta pankkikriisistä on opittu vain pankkien, odotusarvojen tuottajien ja rahanvaihtajien pelastaminen. Nyt vaikeuksissa olevat EU-valtiot lähtivät mukaan näihin suuriin visioihin, osin petollisin ja pettämiseen perustuvin odotuksin. Mielikuvitukselliset, petolliset odotusarvot, joihin valtiot takauksin ja uusien työpaikkojen toivossa sitoutuivat, olisi nyt lunastettava yhteisen sektorin supistamisella, reaalisella työllä, todellisella rahalla. Meitä petettiin ja nyt olemme valmiit maksamaan nuo petoksen katkerat hedelmät tinkimällä jo välttämättömimmästä. Köyhyys on lisääntymässä, eliniän nousun odotukset saattavat nekin olla ennenaikaisia.

Elämme vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa, länsimaisessa demokratiassa, eikö niin? Uuden informaatioteknologian tuli tuoda meille uusia vapauksia ja niinhän se tekikin. Olen itsekin ylistänyt internetin avoimuutta  vuosituhannenvaihteen yhtenä suurena sosialistisena – siis demokraattisen sosialismin arvojen mukaisena – saavutuksena. Wikileaksin ja Eduard Snowdenin paljastusten seurauksena läntinen demokratia ja sen keskeiset ja perinteistä rikkaat edustajat alkavat näyttäytyä samanlaisena kuin pahamaineinen, työväenliikkeen ihanteet ryvettänyt Neuvostoliitto. Kaikki ei ollutkaan sellaista kuin mitä sanottiin ja maalailtiin. Kaikki olikin totaalisesti ja totaalitaarisesti toisenlaista.

Me valmistaudumme nyt suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseen tiukalla talouskuurilla, jonka konkreettisia muotoja voidaan vain arvailla. Rakennemuutosta voidaan nimittäin aika pitkälle valmistella silloinkin, kun vastakkain on yksityistä etua ajava intressi ja yhteiseen vastuunottoon perustuva turvaverkoston rakentaminen. Tässä suhteessa lopullinen vastaus tulevaisuuden suunnasta Suomessa on vielä auki. 

Jos gallupeihin on uskomista, yhteisen intressin, avoimen hallinnon ja kansanvaltaisen pohjoismaisen perinteen vaaliminen on vaakalaudalla. Lähes keskeisten poliittisten voimien omien taustaryhmien edunvalvonta ohittaa viimekädessä yhteisen intressin. Olemme valmiita pistämään jopa ovet maailmaan kiinni oman edun ajamisen nimissä. 

Nekin jotka puhuvat vahvasti yhteisen hyvinvoinnin ja sen perustana olevan työn puolesta, rajaavat toimintamahdollisuudet kasvuun, yritysten pelastamiseen verohelpotuksilla, eläkeiän pidennyksillä ja miinusmnerkkisillä palkankorotuksilla. Uusista rahoitusinstrumenteista yhteisen hyvinvoinnin takaamiseksi ei synny keskustelua vaikka kansa vieläkin maksaa nurkumatta veronsa hyvinvointivaltion palvelusten takaamiseksi. Ollaan tilanteessa, jossa petoksen ja pettämisen mahdollisuus on mitä ilmeisintä. Se koskee myös tavallisen kansalaisen taloutta, hänen fyysistä ja henkistä vapauttaan, oikeuksia henkisten voimavarojensa käyttämiseen, hyvinvoinnin peruselementtejä ylipäätään.

Kaiken lisäksi se ainoa selvitys, joka puhu ihmisen oikeudesta arvokkaaseen elämään modernina yhteiskunnallisena tavoitteena, ollaan juridisin perustein nakkaamassa historian roskatynnyriin. Mitä mahtaa Himanen tästä kaikesta ajatella? Johtavatko jytkyt odotuksista huolimatta jymäytykseen?

Hiekkaan valuavia unelmia

Amerikka – hiekkaan valuvia unelmia? Näin sanotaan Bonnier-palkitun toimittajan Pekka Mykkäsen Amerikkaa käsittelevässä kirjassa, joka on jo pari vuotta vanha, mutta joka kuvailee läntisen pallonpuoliskon mahtavimman valtiokokonaisuuden USA:n (United States of America) olemusta, tilaa ja kehitysnäkymiä. Sain tämän kirjan lainaksi ystävältäni Tenho Keinäseltä Tapanilan Eläkkensaajissa. Olemme ottaneet tavaksi kierrättää mielenkiintoiksi kokemiamme kirjoja kaverilta toiselle ja tällaisen ”Fact Finding Missionin” tuloksena minäkin tämän kirjan luettavakseni sain.

Amerikka on ollut meille kaikille suuren vapauden valtakunta, ei ainoastaan meidän sukupolvellemme vaan jo monelle edellisellekin. Meiltä on lähdetty jo yli sata vuotta sitten Amerikkaan kultaa vuolemaan ja aika monille se on onnistunutkin. Oman ikäpolvemme sankareita ovat ne tavalliset suomalaiset, jotka 1960-luvun maaltamuuton yhteydessä eivät suunnanneetkaan naapurimaahan Ruotsiin, vaan löysivät itsensä joko Amerikasta tai Kanadasta. Sinne lähti ystäväni Onni Putkonenkin, jonka kanssa keskustelen silloin tällöin uuden mantereen asioista Skypen avulla. Viidenkymmenen vuoden jälkeen hän ei vieläkään hallitse englanninkieltä, mutta taitavana kirvesmiehenä ja käytännön osaajana pisti itselleen pystyyyn firman, jolla on tienannut itselleen ja perheelleen loistavat elinolosuhteet.

Amerikka haluaa pitää itseään vapauden ja demokratian esikuvana, johon sitä velvoittaa jo maan perustuslaki. Perustuslain esipuheessa Yhdysvaltain olemassaolon tarkoitus tiivistetään kuuteen periaatteeseen, jotka ovat yhteiskunta, oikeudenmukaisuus, rauha, turvallisuus, liittovaltio ja vapaus. Se tuli voimaan 17. syyskuuta 1787 perustuslaillisen konventin hyväksyttyä sen, ja se yhdisti Yhdysvaltain silloiset 13 osavaltiota.

Kirjan ja – minunkin näkemykseni – mukaan näyttää siltä että lähes kaikki tuon kuuluisan perustuslain periaatteet ovat vaarassa.

Mitä tulee yhteiskuntaan, Amerikka on jakautunut kahteen tasavahvaan ja tiukasti toisiaan vastaan taistelevaan blokkiin, demokraatteihin ja republikaaneihin – tässä yhteydessä aakkosjärjestyksessä mainittuna. Republikaanit näkevät valtion – Amerikan yhteiskunnan poliittisen rakenteen – mitä suurimpana vaarana vapaudelle ja amerikkalaiselle elämänmuodolle. Demokraatit, jotka ovat viimeisten parin vuosikymmenen aikana yrittäneet vahvistaa mm. yhteiskunnan perustaa varmistavaa terveydenhoitoa, ovat jatkuvasti joutuneet luopumaan kalliin, tehottoman ja toistaiseksi rahan ehdoilla toimivan terveydenhoitojärjestelmän kehittämisestä. Sama koskee pitkälle suhdetta monia muitakin yhteiskunnallisia rakenteita. Pohjoismaat ja Suomikin näyttävät amerikkalaisesta näkökulmasta katsottuna lähes kommunistisilta kummajaisilta.

Voidaan siis todeta että perustuslain toinenkaan tärkeä periaate, oikeudenmukaisuus ei nykyisessä USA:ssa toteudu eivätkä yhteiskunnan rakenteet sen toteutumista edistä. Varallisuuserot tässä yrittämisen luvatussa maassa ovat kasvaneet huimasti. Rikkain kymmenen prosenttia väestöstä omistaa 70 % koko omaisuusmassasta. Joka kuudes amerikkalainen elää köyhyysrajan alapuolella, arvioi Yhdysvaltojen väestötietoja tilastoiva Census Bureau. BBC:n mukaan köyhyydessä eli 46,2 miljoonaa amerikkalaista vuonna 2010. Köyhyysaste nousi Yhdysvalloissa samana vuonna 15,1 prosenttiin edellisvuoden 14,3 prosentista. Köyhyysaste oli korkein sitten vuoden 1983 ja samalla tasolla vuoden 1993 kanssa.

Suuri pankkikriisi lähti liikkeelle USA:sta ja levisi sieltä sitten talousajattelussa Amerikkaa matkivaan Eurooppaan tunnetuin seurauksin. USA on ollut irtautumassa pankkikriisin paheista tyypilliseen vauhdikkaaseen amerikkalaiseen tapaan, Eurooppa sen sijaan mataa Maastrichtin sopimuksensa hengessä edelleen poliittisen oikeiston suosimien, markkinaliberalistisen ajatusten vankina.

Entä rauha? Yhdysvallat on sotkeutunut maailmanpoliisin elkein sotiin kaikkien presidenttiinsä aikoina toisen maailmansodan jälkeen. Korean tai Vietnamin sodat eivät taida olla enää nuoremman polven muistissa. Kaukana suurten valtamerien keskellä oleva manner on valmistautunut sotaan ja osallistunut siihen kaikilla muilla mantereilla paitsi omallaan. Syyskuun 11. vuonna 2001 vielä voimisti ajattelutapaa ratkaisevasti WTO:n tornien romahtaessa. ”Jokainen joka ei ole meidän puolellamme on meitä vastaan”, tokaisi silloinen presidentti Georg W. Bush valmistellessaan sotaa Irakia vastaan. Irakilaisia ei ollut tuhotyön tekijöiden keskuudessa eikä maasta sinne tehdyn hyökkäyksen jälkeen löytynyt kätkettyjä atomiaseita tai niiden laukaisualustoja, vaikka maa ei mikään herranenkeli suhteessaan naapurimaihinsa ollutkaan. Amerikka koki turvallisuutensa uhatuksi, perusti jopa salaisia vankileirejä Kuuban saarella sijaitsevan Guantanamo Bayn vankileirin  lisäksi eri puolille maailmaa. Mikä pahinta, sotajoukot syyllistyivät hallituksen suostumuksella ja tuella vankien kidutukseen ja monenlaiseen fyysistä, uskonnollista ja poliittista vapautta loukkaavaan nöyryytykseen.

Liittovaltio on edelleen hengissä, tosin eräät niistä ovat vapauksia soveltaessaan ajautuneet lähes vararikkoon, Kalifornia yhtenä niistä muskelisankari Arnold Schwarzeneggerin johdolla. Amerikkalainen infrastruktuuri on kurjassa kunnossa, yhteisen vastuun puute paistaa harvoille suuntautuneen ylenpalttisen rikkauden rinnalla joka kulmasta.

Entä vapaus? Amerikka on julistautunut demokratian ja vapauden esitaistelijaksi. Jo toisen maailmansodan jälkeen keskeiseksi vastustajaksi nousi Neuvostoliiton johtama kommunismi, jona amerikkalaiset tätä slaavilaishenkistä byrokraattista hyvinvointivaltioksi tarkoitettua hirmujärjestelmää pitivät. Kommunismin vastustamisesta tuli suuri ideologinen missio, jonka seurauksista myös Amerikan kyljessä elävä Castrojen tähän saakka johtama Kuuba edelleen kärsii.

Kaiken keskellä on kuitenkin sitten 1980-luvun alun Kiina alkanut nousta yhä merkittävämmäksi maailmanmahdiksi. ”Kissan värillä ei ole väriä, pääasia on että se pyydystää hiiriä”, kerrotaan Kiinan 1980-luvun johtajan Deng Xiaopingin tokaisseen. Kiinalaiset ovat kasvattaneet yhteiskunnallista varallisuutta suorastaan uskomattomiin määriin – se on Yhdysvaltain jälkeen maailman  toiseksi suurin talousmahti, jonka kasvu jatkuu edelleen lähes 10 %:n tuntumassa.. Tällä hetkellä Kiina rahoittaa lainanannollaan ja osakeomistuksillaan huomattavan osan amerikkalaisesta hyvinvoinnista. Paradoksaalista on, että tämä talouden supermahti on jäämässä keskeisimmän arvovastustajansa, kiinalaisen tapaan rakennetun kommunismin taloudelliseksi vangiksi.

Tämä amerikalaisen perustuslain analyysi antaa tietenkin aika lohdutoman kuvan maasta, joka kuitenkin kykenee edelleenkin juuri vapauden hengestä johdettuine periaatteineen ja aseteineen jatkuvasati valloittamaan maailmaa. Erityisesti tämä näkyy verkkoviestinnän ja tietokoneen käyttöön perustuvan sosiaalisen median SOMEn alueella. Google, Facebook, Youtube, Twitter, Skype – nämä kaikki fantastiset internet-ajan superjätit ovat amerikkalaisomistuksessa ja arvatenkin kontrolloivat maailmanlaajuisesti paitsi siihen liittyvää tekniikkaa, myös tietovirtoja ja sisältöjä. Ei ole kun ajan kysymys, kun kaikkien näiden innovaatioiden seurauksena putkahtaa taas esiin jotain uutta, mullistavaa, amerikkalaista...

”Tarvitsemme ihmisiä, jotka osaavat unelmoida asioista joita ei vielä ole” - presidentti John F. Kennedy puheessaan Irlannin parlamentille kesäkuussa 1963.

”Kaikki Yhdysvaltain ongelmat voidaan jäljittää Amerikan intiaanien harjoittamaan valistumattomaan siirtolaispolitiikkaan” - edesmennyt koomikko ja moninkertainen presidentivaalien huumoriehdokas Pat Paulsen.

”Se on kaikki yhtä suurta valhetta” - historian suurimman pyramidihuijauksen tunnustanut Benard Madoff pidättäjilleen joulukuussa 2008

”Voit aina luottaa siihen, että amerikkalaiset tekevät asiat aina oikein kunhan ovat ensin kokeilleet kaikkea muuta” - Britannian edesmenneen pääministerin Winston Churchillin usein lainattu tokaisu

Tämä kirjoitus syntyi siis toimittaja Pekka Mykkäsen ansiokkaan Amerikka-kirjan (ISBN 978-952-240-102-1) inspiroimana; lopun lainaukset ovat kirjan sisällysluettelosta.