Utopian sijasta dystopia?

 Tapahtumien vyöry ja äkkikäänteet mullistavat kansainvälistä politiikkaa USA:n presidenttivaihdoksen jälkeen. Keskeinen läntinen arvoyhteisö, joka kaikkein kiihkeimmin ajoi Ukrainan NATO-jäsenyyttä ja oli keskeisenä ulkopuolisena vaikuttajana Kiovan Maidanin aukion tapahtumissa vuonna 2014, on nyt kääntänyt täysin kelkkansa. Se on kääntänyt suksensa myös suhteessa Ukrainan aseelliseen tukemiseen sodankäynnissä Venäjän Ukrainaan suuntautuneessa "sotilasteknisessä operaatiossa". Vielä 2022 tammikuussa USA torjui Venäjän ehdottamat neuvottelut ratkaista ongelma NATO:n laajenemisen pysäyttämisellä torjuttiin lännessä suoralta kädeltä ja seurauksena oli nyt kolme vuotta jatkunut sota. Inhimilliset kärsimykset, satoihin tuhansiin   nousevat kaatuneiden ja haavoittuneiden luvut, miljoonat Ukrainan pakolaiset kaikkialla Euroopassa, materiaalisista ja taloudellisista kustannuksista puhumattakaan, on ainoa tulos joka on selvästi havaittavissa tästä kaameaksi luokiteltavasta tapahtumaketjusta.

Ukrainasta ei ole näillä näkymin tulossa NATOn jäsentä ja Euroopan Unioninkin jäsenyys on kaukana, jos perinteisistä ehdoista jäsenyyden saavuttamiseksi pidetään kiinni. Ukraina taistelee itsenäisyydestään ja paradoksaalista olisi, jos se Euroopan Unioniin liittymisen myötä menettäisi Unionin jäsenmaiden tapaan hetimmiten taloudellisen itsenäisyytensä Euroopan Komissiolle. 

Vastauksena syntyneeseen tilanteeseen Euroopan Unionin jäsenmaat ja Britannia ovat päätyneet ratkaisuun, joka tähtää aseellisen varustautumisen kiihkeään lisäämiseen. Tässä suhteessa erityisesti Euroopan Unioni on monella tapaa vaikean haasteen edessä; perustamissopimuksessaan rauhan ja vaurauden varaan rakentavasta yhteisöstä alkaa yhä selvemmin tulla aseellisesti varustautuva sotilaallinen linnake. Puolustusyhteistyön yhteensovittaminen ja materiaalisen perustan luominen puolustusyhteistyölle ei ole kädenkäänteessä polkaistavissa liikkeelle, niin erilaisia ratkaisuja jo tähän mennessä keskenään kilpailevat Euroopan maat ovat rakentaneet. Lisäksi monet Unionin jäsenmaista - kuten Suomi - ovat kalleimmissa ja tehokkaimmissa puolustusratkaisuissa, so. hävittäjähankinnoissa turvautuneet USA:han, jonka logiikka suhteessa Venäjään on keskeisiltä perusteiltaan täysin muuttunut. Kyseenalaista on, voidaanko näitä aseita käyttää edes alkuperäiseen tarkoitukseen ja toteutuuko tämän pitkän aikavälin hanke kokonaan ylipäätään.

Nyt puhutaan uuden "rahoitusvälineen" luomisesta puolustusteollisten suuren luokan hankkeiden rahoittamiseksi.  Hanke on ristiriidassa sekä oikeusvaltioperiaatteen että Euroopan Unionin peruskirjan makrotaloudellisten ehtojen kanssa. Sama koskee myös Venäjän Euroopan Unioniin jäädetettyjä varoja.

Budjetin ulkopuolisen välineen luominen on ristiriidassa läntisessä maailmassa noudatetun kaksinkertaisen kirjanpidon keskeisten periaatteiden kanssa. Erilaisten kassojen luominen varsinaisen kirjanpidon ulkopuolelle on tavallinen perinteinen kirjanpitosynti sekä yritysmaailmassa että kansalaisjärjestöissä. Se vääristää fiskaalista periaatetta, jonka mukaan tilinpäätös on samalla fiskaalinen kertomus koko yhteisön toiminnasta. Tällainen toimintatapa romuttaa oikeusvaltioperiaatetta. 

Puolustustaloudellisen rahoitusvälineen tulisi Euroopan Unionissa luonnollisesti kuulua osana yhtesön makrotalousraamiin. Nykyisen peruskirjan  ja Kasvu- ja Vakaussopimuksen ehtojen mukaan tällainen usean sadan miljardin euron "paketin" toteuttaminen nykyisten sääntöjen voimassa ollessa ei ole mahdollista. Jäsenvaltioiden lisääntyvä velanotto rahoitusvälineestä pahentaa Kasvu- ja Vakaussopimuksen edellyttämien rajojen noudattamista. "Halukkaiden yhteistyön" mahdollistaminen herättää tietenkin kysymyksen, mitä tätä kautta jatkossa mahdollistetaan? Tämä on toinen poikkeama oikeusvaltioperiaatteesta. 

Euroopsn Unionin rauhantavoitteiden lisäksi tällainen hanke vääristää Unionin keskeistä tavoitetta taloudellisesta vakaudesta ja yhteisestä vauraudesta. Suuret ja lähitulevaisuudenkin kannalta tärkeät hankkeet hiilivapaasta teknologiasta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja korkean tason digitaalisesta teknologiasta odottavat edelleen ratkaisuja. Euroopasta on tulossa suurten yhteisten hyvinvointiratkaisujen sijasta sodankäyntiin liittyvän teknologian kanssa painiskeleva mörkö. Utopian sijasta onkin toteutmassa dystopia. 

Kuten tiedetään, meillä on takanamme 50 vuoden jakso ETYJ-prosessia, joka rakentui Helsingissä vuonna 1975 pidetyn ETYK-kokouksen yhteisesti hyväksytyille asiakirjoille. Tarkoitus oli luopua sotilaalliseen uhkaan ja uhkaamisen perustuvasta  turvallisuusjärjestelmästä. Tavoitteeksi asetettiin luottamukseen ja yhteisatyöhön  perustuvan kansainvälisen kanssakäyntijärjestelmän luominen ja lujittaminen. 

Tapahtunutta äkkinäistä muutosta on lähes mahdotonta ymmärtää saatikka hyväksyä. Korkeassa iässä olevalle yhteiskunnallisten asioiden seuraajalle - kuten minulle - on surullista elää viimeiset elinvuotensa keskeiseksi tehtäväksi nousseen irrationaalin vihanpidon, asevarustelun ja aseisiin perustuvan turvallisuuden arvaaamattomassa maailmassa.

Tuliko Euroopan Unionista tämän ilmeisen muodonvaihdoksen seurauksena utopian sijasta dystopia?

---

Päivitys 18.3. 2025; tapa millä Euroopan parlamentti on jätetty sivuun puokustusrahoitusvälineen käsittelyssä, puhuu omasta pouolestaan siitä, miten pitkälle on poikettu sekä oikeusvaltioperiaatteesta että pysymisestä Kasvu- ja vakaussopimuksen perustuslakitasoisessa raamituksessa. Rahoitusvälineen käsittelyn ilmoitusluontoisuus on tietenkin merkki siitä, että europarlamentissa esitys ei olisi mennyt läpi esitetyssä muodossa, syynä ristiriita Kasvu- ja vakaussopimusken kanssa sekä ristiriita perussopimuksen makrotalouspoliittisten ehtojen kanssa.

Euronews 12.3. 2025: Euroopan parlamentti syrjäytettiin jälleen...

"Jotkut parlamentin jäsenet pahoittelivat sitä, että komissio käytti perustamissopimuksen 122 artiklaa välttääkseen äänestyksen äskettäin ehdotetusta 150 miljardin euron puolustusrahoituksen välineestä. Toiset ovat vähemmän huolissaan.

Euroopan parlamentti on jätetty syrjään päätöksentekoprosessista hiljattain julkistetun 800 miljardin euron suunnitelman osalta, jonka tarkoituksena on tehostaa ponnistelujaan tukea Ukrainaa lyhyellä aikavälillä ja varmistaa sen strateginen autonomia puolustaakseen itseään pitkällä aikavälillä.    

Osana niin kutsuttua Rearm Europe -suunnitelmaa EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on ehdottanut uuden rahoitusvälineen luomista, jonka arvo on 150 miljardia euroa perustamissopimuksen 122 artiklan (linkki) mukaisina lainoina ja jonka avulla EU:n toimeenpanoviranomaiset voivat hätätilanteessa toimittaa tekstin suoraan neuvostolle – Euroopan parlamentin ohittaen.  

"Tämä on ainoa mahdollisuus saada hätäapua, ja sitä me tarvitsemme nyt", von der Leyen sanoi Euroopan parlamentin jäsenille Strasbourgissa ja lisäsi, että EU:n toimeenpanoelin pitää parlamentin ajan tasalla edistymisestä.  

Artikla 122 lisättiin EU:n perussopimuksiin ensimmäisen kerran vuonna 2007, ja sen jälkeen sitä on käytetty hyvin harvoissa tilanteissa, mukaan lukien COVID-19-pandemian aikana. "

Muun muassa ja rivien välissä

Ovatko oikeusvaltioperiaate ja vahva valtio keskenään ristiriidassa?

"SUOMI on painottanut jo pitkään oikeusvaltioperiaatteen merkitystä Euroopan unionissa. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa unionin perusarvojen noudattamista. Niitä ovat muun muassa ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Jokainen jäsenvaltio on sitoutunut näihin perussopimuksessa." Helsingin Sanomain toimittaja Jenny Virtanen kirjoittaa tästä tänään 25.9. 2020 analyysiartikkelissaan.

"Muun muassa"... 

Perussopimuksissa on  yhtenä perusarvona  sitouduttu myös mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) Perussopimuksissa on hyväksytty myös se etteivät EU eikä EKP ota vastuuta jäsenvaltioiden, niiden instituutuioiden  eikä ylipäätään julkisen sektorin rahoituksesta. Nimenomaan se on juuri kiellettyä. 

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin näkyy puolustavan julkista sektoria juuri sen vuoksi, että yritykset ja markkina ei näytä kantavan yhteiskuntavastuutaan, vaan vetäytyvät siitä juuri nyt kun kaiken lisäksi Korona-kriisin vuoksi kamppaillaan selviytymisestä erityisen - siis historiallisen -  vaikeissa olosuhteissa.”Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.” Näin sanoo Sanna Marin Kauppalehden tuoreessa haastattelussa.

Markkinan ensisijaisuutta ei ole oikeusvaltioperiaatteen yhteydessä hallituksen taholta erityisesti korostettu, vaan tässä yhteydessä on nostettu esille vapaat vaalit, lehdistön vapaus, yhteiskunnallisten instituutioiden kuten yliopistojen pluralistisuus, moniarvoisuus tai oikeuslaitoksen riippumattomuus. Ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että markkina, jolle on annettu aivan keskeinen rooli koko Euroopan Unionin vakauden säilyttämisessä ja vaurauden tuottamisessa, ei näytä kykenevän kumpaankaan näistä tärkeistä tehtävistään.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta keskustellaan, ei näin tärkeää kohtaa pitäisi jättää ilmaisun "muun muassa" taakse pimentoon. Näin näyttää kuitenkin koko ajan tapahtuvan.

Euroopan Unionin ja erityisesti EKP:n ponnistelut markkinan tärkeän aseman säilyttämiseksi eivät ole olleet vähäisiä. Käänne tapahtui vuonna 2012, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi lupasi tehdä "kaiken mitä tarvitaan" euron aseman säilyttämiseksi, siis markkinoiden toimintakyvyn ja tässä yhteydessä mainitun likviditeetin säilyttämiseksi. Yksin Suomeen on kuuden vuoden aikana virrannut EKP:n määrällistä elvytystä valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta Suomen Pankin (se ei ole valtiollinen elin, vaan osa EKP:n itsenäistä keskuspankkijärjestelmää) pääjohtajan Olli Rehnin mukaan reilusti yli 50 miljardia euroa. Yritystukea on tullut kaikkien valtiollisten toimien lisäksi siis yli 8 miljardia (8000 miljoonaa euroa) vuosittain. Miten tämä valtava summa on kulkeutunut EKP:n maksamista valtion velkakirjoista edelleen yrityksiin - siitä ei ole saatu tarkempaa tietoa. Jo pelkkä tavanomainen bruttokirjanpito edellyttäisi tämän näkyvän valtion fiskaalisissa toimintakertomuksissa. Ei näy eikä ilmeisesti valtion tilintarkastajatkaan tiedä - eivät ainakaan kerro - miten tällainen rahavirta kulkeutuu valtionkonttorin kautta yritysrahoitukseksi. Vuosien intensiivisellä seurannallakaan ei ole ainakaan minulle käynyt selväksi, miten tällainen on mahdollista ilman että asiasta puhutaan julkisesti ja ymmärrettävästi.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan, niin tällainen "muun muassa" taakse kätkeytyvä, Suomen valtion vuotuisen budjetin kokoisen ylimääräisen rahoituslaviinin tulisi olla julkisen hallinnon avoimuusperiaatteen mukaan mitä tärkein asia, itse asiassa oikeusvaltioperiaatteen ydintä. 

Euroopan Unioni ja sen alainen instituutio, Eurooppaoikeus on osoittautunut varsin joustavaksi oikeusperiaatteiden tulkitsijaksi. Tänä vuonna sen on saanut kokea mm. Saksa, jonka perustuslakituomioistuimen tulkinta Euroopan Unionin konsolidoidusta peruskirjassta sai rukkaset Eurooppaoikeudelta. No bail out -periaate, se että on säästettävä etukäteen velanoton sijasta, ei ole estänyt valtioita velkaantumasta EKP:lle velkakirjojen osto-ohjelmien puitteissa eikä Euroopan Komission omaa velanottoa Koroma-elvytyspaketiksi kutsutun 1350 miljardin lainanoton yhteydessä. Myös Saksa on itse kääntänyt kelkkaansa: tälle vuodelle Saksa otti lainaa 208 miljardia ja vuoden 2021 nimiin budjetissa suunnitellaan otettavaksi 83 miljardia lisää - näin siis alustavasti. Tämä 180 asteen täyskäännös herättää kiivasta keskustelua Saksassa. Entinen valtionvarainministeri ja nykyinen liittopäivien puheenjohtaja Wolfgang Schäuble on julkaissut vastikään avoimen kirjeen, jossa tätä uutta käytäntöä arvostellaan kovasti ja vaaditaan palaamaan perustuslaillisiin käytäntöihin. Saksan vuodelta 1949 olevassa perustuslakia vastaavassa "Grundsatzissa" on sisällä strateginen velanottoa koskeva rajoitus sekä liittovaltiolle että osavaltioille. 

Viimeisimmässä bulletinissaan EKP:n aloittamasta muutoksesta oinastellaan pysyvää uutta käytäntöä. Tästä kirjoittaa Taloussanoimien toimittaja Jan Hurri viimeisimmässä kommentissaan 25.9. 2020 :

"Kun EKP:kin jo väläyttelee elvytysrahastolle tulevaisuuden kehitysnäkymiä tilapäisestä kriisivälineestä EU:n pysyväksi fiskaalivoimaksi, ehkä Suomessakin olisi virkistävää vaihtelua puhua näin kauaskantoisesta hankkeesta kiertelemättä."

Itseasiassa EU:n konsolidoidun perussopimuksen kansanvaltaista valtiota - ja myös vahvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota - syrjivä periaate on peräisin ja jossakin määrin jopa vahvistettuna Saksan perustustuslakiasiakirjassa. EU:ssa ei ole ainoastaan kysymys Maastrichtin sopimuksen mukaisista budjettirajoitteista, vaan ylipäätään valtion toiminnallisesti  alisteisesta roolista suhteessa markkinoihin. Tässä näkyy puolestaan marxilaisleniniläisen ja nyt jo hajonneen DDR:n autoritaarisen "sosialistisen" valtion pelko - EU:ssa puolestaan autoritaarisesti valtiota syrjivässä muodossa.  Eurooppalaista vasemmistoa tämä dilemma ei ole kiinnostanut, vaan sosialidemokraattista politiikkaa on yritetty toteuttaa uusliberalistisen raamin sisällä - tunnetuin seurauksin. Kumpikaan ei toimi, siipirikkoinen markkina ei saa yhteistä hyvinvointia aikaiseksi eikä sosialidemokratia saa laajojen joukkojen sellaista tukea että se kykenisi toteuttamaan perinteistä oikeudenmukaisuutta korostavaa tehtäväänsä. Kansa saattaa tässä suhteessa olla oikeassa - Euroopan Unionin peruskirjojen noudattaminen on myös osa oikeusvaltioperiaatetta eikä sosialidemokratia voi niiden puitteissa nostaa valtiota siihen kuuluvaan tehtävään, jota mm. Suomen perustuslaki selvästikin edellyttää.

Ovatko siis oikeusvaltioperiaate ja  vahva, yhteistä hyvinvointia kehittävä  kansanvaltainen valtio Unionin konsolidoitujen peruskirjojen ilmaisujen mukaan keskenään ristiriitaisia tavoitteita? Selvältä näyttää että markkina ja yritysvastuulla toimivat osakeyhtiöt eivät yksin kykene luomaan unionin alkuperäistavoitteiden mukaista rauhaa ja turvallisuutta. Näyttää siltä, että eurooppalaisten ihanteiden "luova tulkinta" on kääntänyt nykyisten peruskirjojen mukaisen toimintakäytännön  suhteessa velanottoon päälaelleen.  Pitämällä tiukasti kiinni markkina-alistyeisesta taloudellisesta lähestymistavasta on olemassa vaara että ollaan ajamassa koko maanosaa umpikujaan, josta ei suurillakaan rahamäärillä nykyisellä tavalla käytettynä päästä ulos. Pitäisikö nyt velkaelvytyksen muodossa alkanutta uutta "luovan tulkinnan " käytäntöä laajentaa edelleen niin, että jäsenvaltioita voidaan Euroopan Parlamentin,  Komission ja Euroopan Keskuspankin toimin myös suoraan tukea, koska ne yksin kykenevät investoimaan pohjautuen  kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin - ja ovat sen nimenomaan tehtäväkseen ottaneet?

Näin tärkeää ulottuvuutta, joka koske sekä oikeusvaltioperiaatetta että laajaa, koko Eurooppaa koskevaa hyvinvointivaltiota, ei pitäisi ilmaista "muun muassa" sanojen takana tai rivien välissä vihjaten.

Hybridiyhteiskuntaan

Hybridi on käsitteenä tunkeutunut vähitellen tajuntaamme lähinnä autojen moottorien kehityksen myötä. Hybridiauto on auto, jossa on kaksi voimanlähdettä, esimerkiksi polttomoottori ja sähkömoottori. Kolmen voimanlähteen tapauksessa  (esimerkiksi polttokenno, polttomoottori ja sähkömoottori) puhutaan tribidistä.

Hybridi voi Wikipedian mukaan tarkoittaa kahden voimalähteen tai alkuperän yhdistelmää muussakin mielessä. Se voidaan yhdistää koneiden ja laitteiden lisäksi jopa eliömaailmaan ja organisaatioihin, ehkäpä jopa elävän olennon ja mekaanisen laitteen yhteistoimintaan. Silloin puhutaan kyborgista, yhdistelmästä jossa on sekä inhimillisiä että koneellisia ominaisuuksia.

Mitä hybridi voisi tarkoittaa yhteiskunnallisena ilmiönä? Kahden voimanlähteen yhdistäminen - puhumattakaan kolmesta - näyttää olevan ihmiskunnalle lähes ylivoimainen ponnistus. Kylmä sota, kapitalistisen ja sosialistisen arvomaailman tiukka erottelu, idän la lännen kulttuurierot näyttäisivät osoittavan, sota ja rauha, voiman ja väkivallan  vastakkaisuus suhteessa ihmisten yhdenvertaisuuteen, taloudellinen polarisaatio? Esimerkkejä tuntuu suorastan pursuavan mieleen yksiehtoisen, kanonisoidun arvoperustelun puolesta.

Poliittisessa elämässä löytyy toki yrityksiä monitoimiratkaisujenkin suuntaan. Sosialidemokratia on vuosikymmeniä - mm. entisen puoluesihteerin, toimittajan ja Yleisradion pääjohtajan Erkki Raatikaisen suulla puhunut sekataloudesta. Tarvitaan sosiaalisen valtion ja avoimessa kilpailutilanteessa elävän markkinan yhteistyötä. Euroopassa, lähinnä kristillisdemokraattisen puolueen synnyn ja kasvun myötä on tullut tavaksi puhua "sosiaalisesta markkinataloudesta".

Sekä Saksassa että tämän vuosituhannen puolella myös Euroopassa painotukset ovat siirtyneet vahvasti mm. Euroopan Unionin perussopimusten myötä "erittäin kilpailukykyisen markkinan" mahdollistamiseen ja kehittämiseen. Hybridin, demokraattisen valtion ja markkinakilpailun sijasta myös sosiaalisuus näytetään työnnettävän ulos markkinoiden kilpailukykyä haittaamasta. Tämä näkyy erityisesti Jean-Claude Junckerin johtaman komission tulkinnoissa sosiaalisen pilarin kehittämisestä.

Meillä Elinkeinoelämän Keskusliiton EK:n sääntöpohjainen irroittautuminen sopimustoiminnasta tarkoittaa juuri tällaista tulkintaa. EK ei näe yritysmaailman ja demokraattisen valtion hybridissä yritysvastuun kannalta mitään erityisen myönteistä, enemmänkin haittoja, ehtoja ja esteitä. EK ei ole tässä pyrkimyksessään yksin. Euroopan Unioni omilla toimillaan on tällä tavoin alistanut sosiaalisen pilarin "erittäin kilpailukykyisen markkinan" (Lissabonin sopimus, 2. artikla, 3. kohta) vasalliksi tai jopa pakollisia kustannuksia aiheuttamattomaksi aiheuttamattomaksi kerjäläisyyden ja hyväntekeväisyyden tuhuosuuntaiseksi "hybridiksi".

Pohjoismainen, kansanvaltainen ja avoimeen päätöksentekoon perustuva  hyvinvointivaltio voisi hyvinkin sopia hybridiyhteiskunnan perusmalliksi. Kokemukset siitä ovat hyviä  lähes kaikilla mittareilla, jopa esimerkillisiä. Euroopan Unionissa nämä maat ovat useimmiten nettomaksajia eli tukevat panostuksillaan Euroopan Unionin heikommin pärjäävien maiden taloutta ja kansalaisia.
 
Hyvinvointiyhteiskunnalle on tyypillistä vahvan valtion ja markkinain vuorovaikutus ja yhteistyö - ja parhaimmillaan tämän vuorovaikutuksen myönteisen merkityksen ja siunauksellisuuden tunnustaminen. Valtio parlamentaarisine rakenteineen ja demokraattisine päätöksentekoelimineen ei ole kaikkein nopeimpia uusien innovaatioiden keksijöitä ja liikkeellelaittajia, markkinoiden maailma yritysvastuineen puolestaan kykenemäntön investointeihin ellei jotakin kautta saada ostovoimaan kansalaisille jaettua. Nykyisessä talous- ja rahapoliittisessa järjestelmässä tämä ristiriita on toistaiseksi ratkaisematta.

Vahvan valtion politiikka perustuu yhteisen voimavarojen kokoamisen ja vahvan verotuksen muodostamaan perinteiseen lähestymistapaan. Veroja ei voida määrättömiin kiristää, koska yhteisöllisen motiivin rinnalla hybridiajattelussa myös yksityisellä päätöksenteolla ja valinnalla on paljon mekitystä. Perinteisen valtavirtaisen talous- ja rahapolitiikan rinnalle on nousemassa uutta ajattelua Modernin Monetaarisen Teorian  (MMT) muodossa. Se haastaa mitä voimakkaimmin erityisesti inflaatiota ja DDR-tyyppistä valtiososialismin nousua pelkäävän Saksan ja sen omaksuman perustuslaillisen ajatelun pohjalle syntynyttä Euroopan Unionia. Perinteinen, inflaatiota ja rahan hinnan vaikutuksia pelkäävä valtavirtainen ajattelutapa ei tunnista  "keynesiläistä hybridiä" eli valtion mahdollisuutta toteuttaa antisyklistä toimintamallia, jossa rahaa voidaan luoda poliittisilla päätöksillä ja kirjanpidolla myös demokraattisen valtion ilmaisemiin tarpeisiin.

Sen verran valtavirtaisessa talous- ja rahapolitiikassa on kuitenkin jo lipsumista tapahtunut että on sallittu EKP:n johdolla toteuttaa talouspoliittisilla perusteilla rahapoliittisia, päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvia ratkaisuja, kuitekin vain markkinoiden suuntaan. Jäsenvaltiot ovat jääneet - kuten konsolidoidut peruskirjat määräävät - lähes ilman tällaista hybridistä tukea. Tuhannet miljardit ovat Euroopan Valuuttaunionin jäsenvaltioissa jääneet kansalaisten kannalta ilman vaikutusta. Yritysten suljettuihin talouksiin ja harmaaseen talouteen nuo valtavat elvytysvarat ovat antaneet uutta, taloudellista polarisaatiota lisäävää vajaakäyttöistä voimaa.

Kun puhutaan Euroopan Unionin laillisuusvalvonnasta ja talouskehityksestä, olisi rohjettava kiinnittää ensimmäiseksi huomiota perustuslaillisten puutteiden aiheuttamaan vinoutumaan ja  esittää vaatimus "hybridiyhteiskunnan" ehdottomasta välttämättömyydestä myös  Unionin keskeisiä rakenteita. Jos laillisuusvaatimus aloitetaan Euroopan Unionin perussopimuksille alisteisten  jäsenvaltioiden laillisuuden kunnioittamisvaatimuksista, ajaudutaan väistämättä sellaiseen kurinpitopolitiikkaan, josta olemme tällä vuosikymmenellä saaneet näyttöä oman aktiivimallimme ja erityisesti kohden keskiaikaa Kreikkaa ajavien ratkaisujen kohdalla. Unkarin ja nyt Euroopan unionia johtavan Suomen vastakkainasettelu on tässä suhteessa kuvaava esimerkki. Tämän pitäisi tuntua piikkinä keskustavasemmistolaista hallitusta johtavien sosialidemokraattien sydämessä.

Eurooppalainen, toisen maailmansodan jälkimaininkeihin perustuva taloudellinen häkäpönttöpolttomoottori ei toimi enää viisikymmentä vuotta kultakannasta luopumisen jälkeen. Yhteiskunnallinen hybridimalli, valtion ja markkinan sekataloutta ajava talous- ja rahapolitiikka  olisi saatava käyntiin keynesiläisessä Modernin Monetaarisen Teorian hengessä. Meidän aikakaudellamme Euroopassa sitä pitäisi edustaa jo valtaosan lainsäädäntömme sisällöstä ja suuntautumisesta päättävän Euroopan Unionin. Teoriana MMT on arvoneutraali, moniarvoiseen yhteiskuntaan sopiva talous- ja rahapoliittinen malli. Vielä tällä puheenhojtajakaudella Suomen olisi saatava suunsa auki ja vaadittava Eurooppaa siirtymään autoteollisuuden tapaan hybridiaikaan.

Tekoäly algoritmeineen taitaa sitten jo edustaa seuraavaa tasoa, tribidiä?

Eurooppalainen oikeusvaltio - on uskallettava enemmän

Olen edellisessä blogitekstissäni esittänyt sosiaalipsykologisia perusteluja sille, että ns. työttömyyden hoitoon liittyvässä aktiivimallissa ei ole kysymys ollenkaan aidosta aktiivisuudesta, vaan tietynlaisesta asenteellisuudesta tämän tehtävän hoitamisessa. Tämän asenteellisuuden arvomaailma liittyy regressiiviseen, epäproduktiiviseen kaavautumiseen, jonka juuret ovat luonteenpiirteissä - ja jopa kokonaisen kansanosan samalla tavalla kaavautuneessa tavassa, "yhteiskuntaluonteessa" (Erich Fromm)   yrittäessään ratkoa suuria yhteiskunnallisia ongelmia. Tarkoitan tällä sitä, että sama kaava, perusasennoituminen saattaa toistua myös muiden asioiden ratkaisemisen yhteydessä, esimerkiksi suhtautumisessa vanhustenhoitoon, terveyteen, koulutukseen - ja jopa lainsäädäntöön.

Eettinenkin asennoitumiskehys saattaa saada autoritaarisen ja epäproduktiivisen sisällön. Kuulimme juuri aamun 26.7. 2019 tv-uutisista, että kuolemanrangaistus on tulossa USA:ssa uudelleen käytttöön liittovaltiotasolla. Tämä sopinee esimerkiksi siitä, miten muuttuva yhteiskuntaluonne etsii myös juridisia perusteita omalle lähestymistavalleen. Katselu ympärille maailmanlaajuisesti ja historia puolestaan osoittaa, että  oikeusvaltion tulkinta voi saada erilaisia muotoja maasta ja historiallisesta ajankohdasta riippuen. Venezuelassa korkein oikeus on asettunut tukemaan maan presidentiksi valittua Mazuroa; samaan aikaan Euroopan Unionin johtavat maat - ei kuitenkaan Euroopan komissio - ovat asettuneet Venezuelan opposition ja parlamentin puheenjohtajan Guaidon kannalle, joka hänkin on kyseeenalaisin keinoin hamuamassa itselleen presidentin valtaa ja asemaa.

Juuri käynnissä oleva rasismi-keskustelu on puolestaan menossa sekin sillä tavalla solmuun, että selvästi rasistisia kannanottoja tukeva ja niille henkilökohtaista tuulensuojaa antavaa puolue ei kokonaisuudessaan voida tulkita rasistiseksi. Miten suhtaudutaan tänä päivänä Saksan kansallissosialistisen puolueen kolmannen, tuhatvuotisen valtakunnan luomispyrkimyksiin 1930- ja 1940-luvuilla?

Suomi on valinnut yhdeksi keskeiseksi Euroopan Unionin puheenjohtajakauden teemakseen oikeisvaltioperiaatteen ja sen toteuttamisen vahvistamisen Euroopan Unionissa ja sen jäsenmaissa. Aika nopeasti keskustelu kääntyi jäsenmaiden oikeusvaltiokäsitykseen ja niiden sanktioimiseen ja mahdolliseen rankaisemiseeen kieltämällä Euroopan Unionin tarjoama mahdollinen taloudellinen  apu kurinpitotoimena joltakin jäsenmaalta. Eniten on keskusteltu tässä yhteydessä Puolasta ja Unkarista, jotka ovat asettuneet vastustamaan suhteellista osuuttaan mahdollisesta pakolaisten vastaanottamisesta. Myös Romaniasta on käyty keskustelua, syynä se että korruptiota ei näytetä saavan millään keinoin kuriin. Ainakin Unkari on esittänyt vastaavia syytöksiä Suomea kohtaan oikeusvaltioperiaatteen rikkomisesta. Unkari ei näytä pitävän Suomea tiedottamisen osalta moniarvoisena, oikeusvaltion periaatteet täyttävänä maana, vaikka meillä on länsimaiseen arvoyhteiskuntaan suuntautunut, YLEä lukuunottamatta yritysmaailman ilmoitustuloilla elävä ja toimiva, omaa moniarvoisuuttaan korostava "vapaa" lehdistö.

Lukija varmaan huomaa, että oikeusvaltiokeskustelu ja kansallisten toimien sanktiointi johtaa helposti kierteeseen, josta aktiivimallista käymäni analyysin mukaisesti ajaudutaan yhä pahenevaan epäproduktiivisten, regressiivisten ratkaisumallien ja vastakkainasettelujen kierteeseen. Samaan aikaan keskustelu Euroopan Unionin itsensä oikeudellisesta demokraattisuudesta on painunut taka-alalle. Tosin Britannian Kansainyhteisön uusi pääministeri Boris Johnson viittasi tähän avajaispuheenvuorossaan toteamalla, että Britannia pitää tärkeänä saada äänestää suoraan niitä henkilöitä jotka päättävät myös Euroopan talossa heidän kohtaloistaan. Euroopan Unioni ei tätä Johnssonin taktista vaatimusta täytä, eivätkä sitä täytä monet muutkaan jäsenyyteen perustuvat kansainväliset yhteisöt. Euroopanlaajuiset vaaliliitot sen kyllä mahdollistaisivat. Pitkät listat osana vaalijärjestelmää on myös yksi sosialidemokratian pitkän aikavälin visioista - ne vahvistaisivat oikeusvaltiperiaatetta ja poliitiseen demokratiaan perustuvaa oikeusvaltioperiaatetta tuntuvasti.

Vaaleihin liittyvän henkilödemokratian - edustajan suora vastuu äänestäjilleen - oikeusvaltioperiaatteeseen liittyy lisäksi toinenkin, vähintään yhtä tärkeä, pluralistista, moniarvoista demokratiaa edustava sisältöulottuvuus. Poliittisella liikkeellä on oikeus päästä vastuunottoon omaksumillaan sisältövaatimuksilla ja toteuttaa täten moniarvoisen oikeusvaltion kaikkein tärkeintä periaatetta, omien tavoitteidensa mukaista yhteiskuntaa ja sen rakenteita. Sosialidemokratialle - etenkin sen pohjoismaiselle toteutustavalle on ollut luonteenomaista vahva, kansanvaltainen  hyvinvointivaltio. Sen varaan on pohjolassa rakennettu demokraattista sosialismia, joidenkin mielestä jopa niin pitkälle että he katsovat sosialidemokratian tavoitteet jo saavutetuiksi.

Euroopan Unioni ei kuitenkaan rakenna vahvan valtion vaan erittäin kilpailukykyisen markkinavaihtoehdon (Lissabonin sopimus, 2 artikla, kohta 3) perustalle. Tuo periaate on katsottu niin tärkeäksi, että se on muurattu keskeiseksi ja käytännössä muuttamattomaksi periaatteeksi Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin. Sisältöulottuvuutena vahva valtio ei kuulu Euroopan Unionin keskeisiin tavoitteisiin, vaan se on peruskirjoissa (treaties) nimenomaan torjuttu ja sen suora tukeminen on samalla yksiselitteisesti kielletty. Miksi näin on? Syynä mielestäni on vuosikymmeniä - jo pitkälle toista vuosisataa - jatkunut taistelu yhteiskuntajärjestelmästä; Neuvostoliiton romahdus ja Berliinin muurin murtuminen tarjosivat otollisen hetken kapitalismin niskalenkkiin neuvostojohtoisesta, hengeltään taantumuksellisesta "sosialismista". Euroopan Unionin arkkitehtuurin rakentaminen sattui näihin samoihin aikoihin, ja tuli tilaisuus pistää vahvaan valtioon perustuva yhteiskuntajärjestelmä lopullisesti pois reaalisten mahdollisuuksien joukosta. Samalla kävi kuitenkin niin, että sosialidemokratian edustama pohjoismainen vahva hyvinvointivaltio  tuli asetettua piippuhyllylle, vaikka sen saavutuksia ei sinänsä ole kiistettykään.

Sisältöulottuvuutena vahva hyvinvontivaltio ei ole Euroopan Unionissa peruskirjojen ehdottomista muotoiluista johtuen mahdollinen. Tämä on valtava puute sekä sosialidemokratian tavoitteiden, oikeusvaltion että niiden suurten haasteiden kannalta jotka Unionia lähivuosina kohtaavat. Oikeusvaltioperiaatteen nostaminen Rinteen hallituksen toimesta yhdeksi johtavaksi teemaksi menossa olevalla puheenjohtajakaudella olisi aivan välttämättä edellyttänyt Euroopan Unionin oman rakenteen nostamisesta keskusteluun ja periaatteelliseen pohdiskeluun. Sosialidemokratia ei voi toteuttaa visiotaan ilman paradigmanmuutosta Euroopan Unionin peruskirjoissa. Tarvitsemme välttämättä sellaista sekatalousjärjestelmää, jossa demokraattinen valtio voi toimia myös vahvana investoijana itsenäisesti, kansalaisten tarpeisiin ja yhteisöllisen demokratian periaatteisiin perustuen.

Peruskirjojen yksipuolisuutta korostaa samalla tavalla rampautunut talous- ja rahapolitiikka. Omalla valuutalla ja omalla keskuspankilla varustettu Euroopan Unioni voisi toimia itsenäisen valtion tavoin myös oman ja jäsenvaltioidensa vahvistamiseksi rahoittamalla omilla poliittisilla päätöksillään ja kaksinkertaisella kirjanpidolla kaikki tarpeelliset hankkeensa. Euroopan Unioni eikä rahapoliittisesti itsenäinen valtio voi koskaan mennä konkurssiin. Lähes 600. miljoonan kansalaisen yhteisöä ei voi inflaatiokaan uhata, eikä varsinkaan energiariippuvuuden vähenemisen myötä. Eurooppalainen talouspolitiikka on asettunut tässä suhteessa tiukasti valtavirtaisen talous- ja rahapolitiikan irrationaaleihin raameihin. Sitä on noussut kuitenkin haastamaan Moderni Monetaarinen Teoria (MMT), joka väittää monetaarisen niukkuuden olevan itseaiheutettu raajarikkoisuus. Maailmalla käydään jo nyt kiivasta väittelyä siitä, onko valtavirtainen talous- ja rahapoliittinen lähestymistapa ollenkaan järkevä  tieteellisyydestä puhumattakaan. Tästä aiheesta ovat Jussi Ahokas ja Lauri Holappa kirjoittaneet erinomaisen, opintoaineistoksi sopivan kirjan "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta" (Like).  Kiinan tavoin - näin oletan - ideologisesti neutraali, uusia näköaloja avaava heterodoksinen talous- ja rahapoliittinen lähestymistapa olisi mitä tervetullein.

Oikeusvaltioperiaatteen kannalta Euroopan Unioni on siis hallintorakenteellaan ja sisällölliseen ulottuvuuteen keinotekoisesti luoduilla rajoituksillaan  ajanut sekä koko Eurooppaa että jäsenvaltioitaan aneemisen kasvun ja kehityksen kierteeseen. Se että eurooppakriittisyys ja jopa eurooppavastaisuus on kasvanut nykyisenkaltaiseksi uhkaavaksi voimaksi, on osaltaan seurausta siitä että jäsenmaat eivät nykyisenkaltaisen talous- ja rahapolitiikan puitteissa kykene vastaamaan sosiaalisen turvallisuun ja oikeudenmukaisuuden haasteisiin - eikä varsinkaan ilmastomuutoksesta ja autoritaarisista rakenteista johtuvaan pakolaistulvaan. Ongelma ei keskeisiltä osiltaan ole ollenkaan jäsenmaissa - se on Euroopan Unionin valitsemassa poliittisessa, ideologisesti painottuneessa ja yksipuolisessa lähestymistavassa. Tässä suhteessa Euroopan Unioni ei ole täyttänyt siihen asetettuja toiveita.

Mitä tämä tarkoittaa sosiaalipyskologisen asennoitumiskehyksen kannalta? Kun resursseja ei ole käytettävissä eikä toteutettu rakenne  kykene vastaamaan haasteisiin kuin imemällä voimavarat muutenkin pelkoja ja uhkia miettivän kansalaisen pankkitileiltä, palkoista ja koko tulonmuodostuksesta, ei ole ihme että poliittiset ratkaisut suuntautuvat itsepuolustukseen ja oman pesän turvaamiseen niin hyvin kuin se on mahdollista. Jäsenvaltiot eivät ole rahapoliittisesti itsenäisiä, niille euro käyttäytyy valtiollisessa taloudenpidossa kuin vieras valuutta. Oikea ratkaisu tällaisessa tilanteessa ei ole jäsenvaltioiden uhkaaminen diktaateilla, sanktioilla ja rangaistuksilla. Se tie johtaa väistämättä eiproduktiiviseen, regressiiviseen kierteeseen joka loppupeleissä voi muuttua sodankaltaiseksi tilanteeksi.

Toisenlainen talous- ja rahapoliittinen lähestymistapa -  jos se oikeusvaltipperiaatteen mukaan toteutettaisiin - mahdollistaisi taloudellisesti minkä hyvänsä sosiaalisia ja toimeentulotarpeita mahdollistavan ratkaisun koko mantereella. Se mahdollistaisi  ruhtinaallisen palkitsemisen investointeihin ja palveluihin suunnatuilla resursseilla niille jäsenmaille, jotka suostuvat vastaamaan ilmastomuutoksen ja yhteiskunnallisen tietämättömyyden aiheuttamaan hätään. Uusi moderni lähestymistapa MMT:n tapaan talous - ja rahapolitikassa muodostaisi myös loistavan esimerkin vaikkapa Afrikan Unionille.

Keskustelun avaaminen oikeusvaltioperiaatteesta koko Unionin tasolla loisi uutta perspektiiviä myös Euroopan Unionin rahoituskehyksestä käytävälle keskustelulla ja mahdollistaisi sen mitoittamisen edessä olevien haasteiden edellyttämällä tavalla. Nykyisissä puitteissa tällainen keskustelu ei ole sen enempää mahdollista kuin järkevääkään - eivät Euroopan kansalaiset suostu pelkästään omalla työllään hankkimilla varoilla vastaamaan suuriin maailmanlaajuisiin haasteisiin.  Rajojen asettelu tehtävien suhteen perustuu siis suurelta osin oikeusvaltioperiaatteen epäproduktiiviselle tulkinnalle ja sovellutuksille.

Raja tässä suhteessa kulkee jokaisen kansalaisen itseymmärryksen, koko kansakunnan ja myös sosialidemokratian sisällä. Produktiivinen vastaus aktiivimallin ratkaisemiseen yhtäällä - ja epäproduktiivinen vastaus eurooppalaisella ja kansainvälisellä tasolla kuvaa tätä rajaa ja samalla ristiriitaa. Joka tasolla paistaa läpi se tosiaasia, että ihmisen ja kansakunnan tilaa koskeva sosiaalipsykologinen opintotehtävä on jäänyt tekemättä.

Willy Brandtin sanoin: "On uskallettava enemmän demokratiaa."

14.10. 2019
Oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen rahoitustukiin.

Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan siitä, että oikeusvaltioperiaatteen kytkeminen EU:n rahoitustukiin tarkoittaa käytännössä "lompakko edellä" politiikkaa... "Jos esimerkiksi Unkarin hallitus tekee riippumattoman tiedonvälityksen toiminnan Unkarissa mahdottomaksi, prosessi ei erittäin todennäköisesti ole EU-rahojen väärinkäyttöä.

Jos Puolassa tuomareita vastaan käynnistetään kurinpitotoimia poliittisin perustein, taaskaan tapahtumassa ei ole kytkentää EU-rahoihin.

Olennaisimmat oikeusvaltioperiaatteen ongelmat jäävät siis tämän uuden mekanismin ulottumattomiin. Tapanilan toiveeseen ei tulla vastaamaan. Ehkä parempaan ei ollut pääsyä, koska uudistus vaatii jäsenmaiden yksimielisyyttä.

Mutta tahtomattaan EU tulee tällä uudistuksella kertoneeksi, mikä sitä oikeasti kiinnostaa: oma lompakko."

25.10. 2019

Helsingin Sanomat Pääministerin ja Komission puheenjohtajan tapaamisesta:

”Rahoitusneuvotteluiden viimeistely on Suomen puheenjohtajuuskauden suurin urakka, joka on vielä hyvin kesken. Budjetin raamit ovat levällään. Epäselvää on myös se, saadaanko sovittua Suomen tavoitteiden mukaisesta mekanismista, joka sitoisi EU-budjetista tulevat varat oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.”

Niin kauan kuin oikeusvaltioperiaate ei toteudu EU:n konsolidoiduissa perussopiumuksissa - tarkoitan markkinoiden ylivallan strategista sijoittamista perustuslaillisiin asiakirjoihin - Suomen hallituksen oikeusvaltioperiaatteeseen liittämä taloudellinen sanktio on myös sosialidemokraattisia pyrkimksiä uhkaava rakenne. Rinteen hallituksessa tämän havaitsemine pitäisi olla selviö. Hyvinvointivaltioperiaatteen ajaminen kansallisella tasolla ja markkinaperiaatteiden mukainen sanktiointi EU:n tasolla lyövät itä ilmeisimmin  toisiaan korvalle.