Illuusion kahleissa?

Olen seurannut vuoden verran taloustutkija Jussi Ahokkaan keskuspankkikapitalismia analysoivaa perjantaikirjettä. Jussi Ahokas on toinen kirjan "Rahatalous kuntoon - irti kurjistavasta talopuspolitiikasta" kirjoittajista, jota voi pitää Modernin Monetaarisen Teorian ensimmäisenä suomenkielisenä tienraivaajateoksena. Tämän teorian yksi keskeisiä oivalluksia on se, että keskuspankin avulla itsenäistä raha- ja finanssipolitiikkaa toteuttava valtio ei voi koskaan ajautua konkurssiin. Toinen, juuri tähän aikaan sopiva ja sotatilanteen jossakin määrin kyseenalaistava väite on se, että raha- ja finanssipolitiikka ei oikein toteutettuna eli resursseihin oikein mitoitettuna aiheuta inflaatiota, mitä se ei ole tehnyt nytkään vaikka Venäjältä tuleva energia onkin huimasti kallistunut eurooppalaisen energiariippuvuuden johdosta. Kysyä kuitenkin voidaan, onko eurooppalainen ja ennenkaikkea Euroopan Unionin ja sen keskuspankin EKP:n raha- ja finanssipolitiikka kykenevä vastaamaan ajan suuriin haasteisiin. Euroopan valuuttaunioni muodostaa nimittäin tietynlaisen poikkeuksen suurten keskuspankkien joukossa siksi, että sille on tietoisesti perussäännöissä asetettu tiukkoja rajoituksia kasvu- ja vakaussopimuksen eli ns. Maastrichtin sopimuksen ja sen lisäysten muodossa.

Keskeinen kysymys on, voiko Euroopan komission ja EKP:n johtama raha- ja finanssipolitiikka vastata ajan suuriin haasteisiin? Toinen tärkeä kysymys on, seuraavatko muut keskuspankit - esimerkiksi Venäjän tai Kiinan keskuspankit automaattisesti samoja sääntöjä joita Euroopan Unioni noudattaa? Väärä ja puutteellinen analyysi näissä kysymyksissä saattaa iskeä bumerangina takaisin Ukrainan sodan ja Venäjän tässä yhteydessä tekemien aluevaltausten johdosta tehtyihin sanktioihin ja niihin liittyviin sodan ja valtausten päättymisodotuksiin.

Keskuspankkikapitalismin rajoitteet korostuvat kriisien aikana. Euroopan Valuuttaunionin ja sen keskuspankin EKP:n osalta tämä on näkynyt jo Korona-pandemian aiheuttaman kriisin hoidossa. Jouduttiin tekemään erityisolosuhteita koskevaan artiklaan - tämä artikla viittaa erityisesti luonnonkatastrofeihin - perustuva "ainutkertainen päätös" "Next Generation" tuki- ja velkapaketista, jonka vaikutukset alkavat vähitellen näkyä mm. jäsenvaltioiden tavallista parempana maksuvalmiutena koronarasitteista huolimatta. Oireryhmään kuului myös se piirre, että tätä koronatukipakettia päätettiin suunnata laajasti myös Euroopan Unionin ympäristö- ja digitalisaatiohankkeisiin. Perussäännöt ovat edelleen ennallaan ja nyt paineita koronaepidemian jatkumisen lisäksi aiheuttaa Venäjän Ukrainassa aloittama sota. Sota ja Ukrainan tukeminen tässä tilanteessa on yksi ulottuvuus, joka tulee vaatimaan Ukrainan kanssa vuonna 2014 (vastoin silloin laillisissa vaaleissa valitun hallituksen tahtoa) assosiaatiosopimuksen solmineelta Euroopan Unionilta mittavia ponnistuksia sopimuksen sisältämien talousarkkitehtuurimuutosten lisäksi myös jälleenrakennuksen muodossa - viimeisimmät arviot ovat muistaakseni 60 mrd:n euron luokkaa. Tämän lisäksi Euroopan Unionin asettamat talouspakotteet iskevät laajasti kaikkiin Euroopan Unionin kansalaisiin sodan aiheuttaman tarjontainflaation ja hintojen kallistumisen muodossa. Uusliberaalille arvopohjalle rakennettu Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus, joka asettaa pysyvät, ehdottomat ja lisäksi sanktioidut rajat sekä jäsenvaltioiden budjettien kasvulle että velkaantumiselle, ei ole nykymuodossaan kykenevä vastaamaan ajan suuriin haasteisiin. . Tämä aika osoittaa, kuinka mielettömän suuri virhe tehtiin, kun tällaisia strategisia rajoituksia istutettiin maailman tappiin muuttumattomaksi oletettuun peruskirjaan. Vilkkaalla mielikuvituksella voidaan tietysti rakentaa erilaisia kiertoteitä ja samalla vahingoittaa Euroopan Unionin oikeusvaltioperiaatetta myös Unionin itsensä tasolla, mutta parempi ratkaisu olisi konsensuspäätöksellä luopua peruskirjan keskuspankin toimintaa rajoittavista monetarisista rajoitteista ja sallia myös Euroopan Komissiolle finanssipoliittinen, poliittista demokratiaa vahvistava toimintavapaus. Tällöin voitaisiin poikkeusoloissa paremmin vastata mm. nyt syntyneen tarjontainflaation - ei siis liiallisen palkkojen nousun - aiheuttamiin haasteisiin. Edelleen siis pätee dynaamisen monetaarisen makrotalouslähestymistavan keskeinen periaate: keskuspankin omaava yhteisö tai valtio ei voi ajautua maksukyvyttömyyteen tai finanssipoliittiseen avuttomuuden tilaan.

Keskuspankkikapitalismi Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin osalta on nimenomaan yritysintressiin perustuvaa kapitalismia, jossa sen keskeiset uskomukset raha- ja finanssipolitiikasta on vastoin pluralistisen demokratian periaatteita upotettu suoraan pysyväksi tarkoitettuun peruskirjaan. Tästä seuraa, että Euroopan Unioni ei voi sääntöjensä mukaan käyttää oikeastaan ollenkaan raha- ja finanssipolitiikkaa työvälineenään muilta osin kuin luomalla sanktioiden - siis rangaistusten - varaan rakennettua jäsenvaltioiden talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta. Minusta näyttää siltä että meillä omaksuttu pitkien aikavälien kehysbudjetointi on tarkoitettu pitämään hallitukset aisoissa ja EU:n sanelemassa talouskarsinassa vaaleista ja hallituksen väristä riippumatta. Nykyisessä, koronapandemian lisäksi nousseessa uudessa haasteessa, Venäjän aloittaman sodan pysäyttämisessä Euroopan Unioni luottaa median tukemana vahvasti siihen, että ennenpitkää sanktiot vaikuttavat ja Venäjä joutuu polvistumaan Euroopan Unionin vaatimusten edessä. On kuitenkin muistettava, että myös Venäjällä on oma itsenäinen keskuspankkinsa ja siihen pätee samat periaatteet kuin mihin hyvänsä oman keskuspankin omaavaan makrotalousvaltioon. Venäjä voi rahoittaa pelkästään keskuspankkinsa toimin EKP:n määrällisen elvytyksen tavoin kaikkia yrityksiään, helikopterirahalla kansalaisiaan ja myös sodankäyntiä tukemalla Putinin hallituksen finanssipolitiikkaa mielin määrin. Tiedossa on että Venäjän keskuspankin hallinnossa on jo nyt Modernin Monetaarisen Teorian tuntijoita. 

Tässä astuu kuvaan myös MMT:n ideologisesti neutraali piirre - modernia makrotalouspolitiikkaa voidaan käyttää niin hyviin kuin huonoihinkin tarkoituksiin. Tänä päivänä näyttää siltä, että makrotalouden uusia ulottuvuuksia voidaan käyttää myös asevarusteluun ja sotilaallisen eskalaation kiihdyttämiseen. Kun kuvaan tulee lisäksi Kiinan, Intian ja muiden EU:n ja USA:n määräysvallan ulkopuolella olevien maiden kautta kanssa käytävä kauppa vaikkapa tavaravaihtona rahaliikenteen jäädytysten ulkopuolella, voidaan sanoa että EU:n ja USA:n sanktioiden tavoite ei tule ilmeisesti onnistumaan. Kansalaisten epätoivo ja suuttumus sanktioiden koettelemassa Euroopassa elintason romahtaessa on vaikeasti pidäteltävä kansanliike - Ranskassa ollaan jo nyt lähellä tällaista vastakkainasettelua. Lisäksi USA:n poliittinen tilanne on myös epävakaa - marraskuussa on odotettavissa täytevaalit, jotka saattavat keikauttaa läntisten arvojen keskeisen globaalin puolustajan politiikan mihin suuntaan tahansa. Muutamista onnistuneista toimista huolimatta USA:n keskuspankkipolitiikka ei näytä kovin rationaaliselta muusssa mielessä kuin siinä, että makrotaloudellisia suunnitelmia ja toimia ei etukäteen paljasteta.

Jo Korona-pandemian hoitoon tarkoitettujen toimenpiteiden voimaansaattaminen hipoi kyseenalaisella tavalla oikeusvaltioperiaatteen mukaista toimintaa itse Unionin tasolla. Erityisesti Saksa asetti  tiukkoja ehtoja sille, että tuki- ja lainapaketin varjolla Euroopan Koimissio ei saa puuttua Saksan valtion itsenäiseen budjettipolitiikkaan. Saksan perustuslakituomioistuin taipui lopulta Euroopan Unionin ja eurooppaoikeuden tulkintaan EU-lainsäädännön autoriteetista suhteessa jäsenvaltioiden perustuslakeihin. Tosin Euroopan Komissio harjoittaa edelleen kasvu- ja vakaussopimuksen mukaista velkajarruohjausta suhteessa jäsenvaltioihin ja myös Saksaan. Saksan tilannetta tässä suhteessa helpottaa vain se, että koko velkajarrustrategia on kotoisin Saksan perustuslaista, jossa se muodosti aikanaan vastauksen jo 1920-luvulla syntyneelle saksalaisten kokemalle inflaatiopelolle sekä tietenkin ideologisen esteen DDR-tyyppiselle valtiokeskeiselle ja tehottomana pidetylle sosialistisena pidetylle makrotalouspolitiikalle. Harvemmin on kuitenkin puhuttu siitä, että estäessään vahvan julkista sektoria ja vahvaa valtiota tukevan politiikan on Euroopan Unionissa asetettu peruskirjatasoisia esteitä pohjaismaisen sosialidemokratian vaalimalle hyvinvointivaltiopolitiikalle. Kun Euroopan Unionissa arvostellaan autoritaarisia valtioita ja niiden perinteistä yksityisomistukseen perustuvaa kapitalismia rajoittavasta politiikasta, unohdetaan se että Euroopan Unionin peruskirja omalta osaltaan asettaa demokraattisen valtion ja julkiset hyvinvointirakenteet toissijaiseen ja vahvasti kontrolloituun asemaan yhteisen hyvinvoinnin ja vahvojen kollektiivisten rakenteiden luomisessa. Tämä rakenteellinen ja hengeltään autoritaarinen perusvika rampauttaa suuresti eurooppalasita makrotalouspolitiikkaa ja tekee koko Unionista äärimmäisen haavoittuvan pandemian ja sodankaltaisissa poikkeusolosuhteissa. Utopiasta saattaa näillä asetelmilla tulla eurooppalainen dystopia, kuten  tunnettu MMT-professori Bill Mitchell on laajassa eurooppalaista makrotalouspolitiikkaa käsittelevässä kirjassaan todennut.

Lisäys 25.4. 2022

Onko Eurooppa valmis sotaan, jota yhä kiristyvät sanktiot ja vaatimus raskaiden aseiden ottamisesta käyttöön Ukrainan tukemisessa tarkoittavat? Liittokansleri Olaf Scholz näyttää suhtautuvan kielteisesti tähän USA:n kiihdyttämään ja  eurooppalaisten haukkojen ehkä jopa hallituskriisillä tavoittelemaan vaatimukseen syvemmästä sotkeutumisesta Ulkrainassa käytävään sotaan. Saksan oma armeija on ajettu alas ja asevarastot on pienennetty minimiin. Vanhojen  panssarivaunujen aseisiin ei ole enää edes ammuksia saatavissa. Perustuslain mukainen velkajarrupolitiikka tarkoittaa sitä, että myös Saksan  julkinen sektori toimii tavallaan säästölieklillä. Mielestäni Saksa nykymuodossaan ja historiallisen painolastinsa vuoksi ei ole valmis sodan eskaloitumiseen. Kun Euroopan Unionin perusrakenne Maastrichtin sopimuksen mukaisene velkajarruineen on hyvin samansuuntainen Saksan talousrakenteen kanssa, mahdollisuudet sodan kiihdyttämisen NATO-liittoutumasn kautta näyttävät nekin epävarmoilta. Koville puheille ei ole kunnon katetta markkinaliberalismin heikentämissä eurooppalaisissa valtioissa. USA:n tavoitteena ei todennäköisesti uhkailuista huolimatta ole ryhtyminen täysimittaiseen sotaan Venäjän kanssa, vaan luoda otolliset olosuhteet   amerikkalaisen energian markkinoille Euroopassa. Vesisärötyksen avulla koottava öljy ja kaasu ovat myrkkyä ympäristölle ja uskon tämän myös merkitsevän vihreiden tukea Scholzen pidättyväiselle politiikalle. Vapaiden demokraattien kohdalla on kysymys hallitusneuvotteluissa asetetusta ehdottomasta vaatimuksesta velkajarrun noudattamiseen, joten en usko Saksan liberaalien suostuvan kovinkaan helposti kierrosten koventamiseen Ukrainan sodassa. Onko Venäjä ylipäätään pysäytettävissä asevarustelua ja sanktioita lisäämällä? Jo nyt on kuitenkin merkkejä siitä että palopesäkkeitä syntyy tässä 'sotilasteknisessä operaatiossa' (sodan aloittaminen on kielletty Venäjän perustuslaissa) myös Ukrainan  ulkopuolella...

Keskuspankkikapitalismi Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin osalta on nimenomaan kapitalismia, jossa sen keskeiset uskomukset raha- ja finanssipolitiikasta on vastoin pluralistisen demokratian periaatteita upotettu suoraan pysyväksi tarkoitettuun peruskirjaan. Tästä seuraa, että Euroopan Unioni ei voi sääntöjensä mukaan käyttää oikeastaan ollenkaan raha- ja finanssipolitiikkaa työvälineenään muilta osin kuin luomalla sanktioiden - siis rangaistusten - varaan rakennettua jäsenvaltioiden talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta. Minusta näyttää siltä että meillä omaksuttu pitkien aikavälien kehysbudjetointi on tarkoitettu pitämään hallitukset aisoissa ja EU:n sanelemassa talouskarsinassa vaaleista ja hallituksen väristä riippumatta. Nykyisessä, koronapandemian lisäksi nousseessa uudessa haasteessa, Venäjän aloittaman sodan pysäyttämisessä Euroopan Unioni luottaa median tukemana vahvasti siihen, että ennenpitkää sanktiot vaikuttavat ja Venäjä joutuu polvistumaan Euroopan Unionin vaatimusten edessä. On kuitenkin muistettava, että myös Venäjällä on oma itsenäinen keskuspankkinsa ja siihen pätee samat periaatteet kuin mihin hyvänsä makrotalouskokonaisuuteen. Venäjä voi rahoittaa pelkästään keskuspankkinsa toimin EKP:n määrällisen elvytyksen tavoin kaikkia yrityksiään, helikopterirahalla kansalaisiaan ja myös sodankäyntiä tukemalla Putinin hallituksen finanssipolitiikkaa mielin määrin. Tiedossa on että Venäjän keskuspankin hallinnossa on jo nyt Modernin Monetaarisen Teorian tuntijoita. Tässä astuu kuvaan myös MMT:n ideologisesti neutraali piirre - modernia makrotalouspolitiikkaa voidaan käyttää niin hyviin kuin huonoihinkin tarkoituksiin. Tänä päivänä näyttää siltä, että makrotalouden uusia ulottuvuuksia voidaan käyttää myös asevarusteluun ja sotilaallisen eskalaation kiihdyttämiseen. Kun kuvaan tulee lisäksi Kiinan, Intian ja muoiden EU:n ja USA:n määräysvallan ulkopuolella olevien maiden kautta kanssa käytävä kauppa vaikkapa tavaravaihtona rahaliikenteen jäädytysten ulkopuolella, voidaan sanoa että EU:n ja USA:n sanktioiden tavoite ei tule ilmeisesti onnistumaan. Kansalaisten epätoivo ja suuttumus sanktioiden koettelemassa Euroopassa elintason romahtaessa on vaikeasti pidäteltävä kansanliike - Ranskassa ollaan jo nyt lähellä tällaista vastakkainaettelua. Lisäksi USA:n poliittinen tilanne on myös epävakaa - marraskuussa on odotettavissa täytevaalit, jotka saattavat keikauttaa läntisten arvojen keskeisen globaalin puolustajan politiikan mihin suuntaan tahansa. Muutamista onnistuneista toimista huolimatta USA:n keskuspankkipolitiikka ei näytä kovin rationaaliselta muusssa mielessä kuin siinä, että makrotaloudellisia suunnitelmia ja toimia ei etukäteen paljasteta.

Keskuspankkikapitalismi Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin osalta on nimenomaan kapitalismia, jossa sen keskeiset uskomukset raha- ja finanssipolitiikasta on vastoin pluralistisen demokratian periaatteita upotettu suoraan pysyväksi tarkoitettuun peruskirjaan. Tästä seuraa, että Euroopan Unioni ei voi sääntöjensä mukaan käyttää oikeastaan ollenkaan raha- ja finanssipolitiikkaa työvälineenään muilta osin kuin luomalla sanktioiden - siis rangaistusten - varaan rakennettua jäsenvaltioiden talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta. Minusta näyttää siltä että meillä omaksuttu pitkien aikavälien kehysbudjetointi on tarkoitettu pitämään hallitukset aisoissa ja EU:n sanelemassa talouskarsinassa vaaleista ja hallituksen väristä riippumatta. Nykyisessä, koronapandemian lisäksi nousseessa uudessa haasteessa, Venäjän aloittaman sodan pysäyttämisessä Euroopan Unioni luottaa median tukemana vahvasti siihen, että ennenpitkää sanktiot vaikuttavat ja Venäjä joutuu polvistumaan Euroopan Unionin vaatimusten edessä. On kuitenkin muistettava, että myös Venäjällä on oma itsenäinen keskuspankkinsa ja siihen pätee samat periaatteet kuin mihin hyvänsä makrotalouskokonaisuuteen. Venäjä voi rahoittaa pelkästään keskuspankkinsa toimin EKP:n määrällisen elvytyksen tavoin kaikkia yrityksiään, helikopterirahalla kansalaisiaan ja myös sodankäyntiä tukemalla Putinin hallituksen finanssipolitiikkaa mielin määrin. Tiedossa on että Venäjän keskuspankin hallinnossa on jo nyt Modernin Monetaarisen Teorian tuntijoita. Tässä astuu kuvaan myös MMT:n ideologisesti neutraali piirre - modernia makrotalouspolitiikkaa voidaan käyttää niin hyviin kuin huonoihinkin tarkoituksiin. Tänä päivänä näyttää siltä, että makrotalouden uusia ulottuvuuksia voidaan käyttää myös asevarusteluun ja sotilaallisen eskalaation kiihdyttämiseen. Kun kuvaan tulee lisäksi Kiinan, Intian ja muoiden EU:n ja USA:n määräysvallan ulkopuolella olevien maiden kautta kanssa käytävä kauppa vaikkapa tavaravaihtona rahaliikenteen jäädytysten ulkopuolella, voidaan sanoa että EU:n ja USA:n sanktioiden tavoite ei tule ilmeisesti onnistumaan. Kansalaisten epätoivo ja suuttumus sanktioiden koettelemassa Euroopassa elintason romahtaessa on vaikeasti pidäteltävä kansanliike - Ranskassa ollaan jo nyt lähellä tällaista vastakkainaettelua. Lisäksi USA:n poliittinen tilanne on myös epävakaa - marraskuussa on odotettavissa täytevaalit, jotka saattavat keikauttaa läntisten arvojen keskeisen globaalin puolustajan politiikan mihin suuntaan tahansa. Muutamista onnistuneista toimista huolimatta USA:n keskuspankkipolitiikka ei näytä kovin rationaaliselta muusssa mielessä kuin siinä, että makrotaloudellisia suunnitelmia ja toimia ei etukäteen paljasteta.

• Tykkää

Keskuspankkikapitalismi Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin osalta on nimenomaan kapitalismia, jossa sen keskeiset uskomukset raha- ja finanssipolitiikasta on vastoin pluralistisen demokratian periaatteita upotettu suoraan pysyväksi tarkoitettuun peruskirjaan. Tästä seuraa, että Euroopan Unioni ei voi sääntöjensä mukaan käyttää oikeastaan ollenkaan raha- ja finanssipolitiikkaa työvälineenään muilta osin kuin luomalla sanktioiden - siis rangaistusten - varaan rakennettua jäsenvaltioiden talouspolitiikan valvontaa ja ohjausta. Minusta näyttää siltä että meillä omaksuttu pitkien aikavälien kehysbudjetointi on tarkoitettu pitämään hallitukset aisoissa ja EU:n sanelemassa talouskarsinassa vaaleista ja hallituksen väristä riippumatta. Nykyisessä, koronapandemian lisäksi nousseessa uudessa haasteessa, Venäjän aloittaman sodan pysäyttämisessä Euroopan Unioni luottaa median tukemana vahvasti siihen, että ennenpitkää sanktiot vaikuttavat ja Venäjä joutuu polvistumaan Euroopan Unionin vaatimusten edessä. On kuitenkin muistettava, että myös Venäjällä on oma itsenäinen keskuspankkinsa ja siihen pätee samat periaatteet kuin mihin hyvänsä makrotalouskokonaisuuteen. Venäjä voi rahoittaa pelkästään keskuspankkinsa toimin EKP:n määrällisen elvytyksen tavoin kaikkia yrityksiään, helikopterirahalla kansalaisiaan ja myös sodankäyntiä tukemalla Putinin hallituksen finanssipolitiikkaa mielin määrin. Tiedossa on että Venäjän keskuspankin hallinnossa on jo nyt Modernin Monetaarisen Teorian tuntijoita. Tässä astuu kuvaan myös MMT:n ideologisesti neutraali piirre - modernia makrotalouspolitiikkaa voidaan käyttää niin hyviin kuin huonoihinkin tarkoituksiin. Tänä päivänä näyttää siltä, että makrotalouden uusia ulottuvuuksia voidaan käyttää myös asevarusteluun ja sotilaallisen eskalaation kiihdyttämiseen. Kun kuvaan tulee lisäksi Kiinan, Intian ja muoiden EU:n ja USA:n määräysvallan ulkopuolella olevien maiden kautta kanssa käytävä kauppa vaikkapa tavaravaihtona rahaliikenteen jäädytysten ulkopuolella, voidaan sanoa että EU:n ja USA:n sanktioiden tavoite ei tule ilmeisesti onnistumaan. Kansalaisten epätoivo ja suuttumus sanktioiden koettelemassa Euroopassa elintason romahtaessa on vaikeasti pidäteltävä kansanliike - Ranskassa ollaan jo nyt lähellä tällaista vastakkainaettelua. Lisäksi USA:n poliittinen tilanne on myös epävakaa - marraskuussa on odotettavissa täytevaalit, jotka saattavat keikauttaa läntisten arvojen keskeisen globaalin puolustajan politiikan mihin suuntaan tahansa. Muutamista onnistuneista toimista huolimatta USA:n keskuspankkipolitiikka ei näytä kovin rationaaliselta muusssa mielessä kuin siinä, että makrotaloudellisia suunnitelmia ja toimia ei etukäteen paljasteta.

• Tykkää

• 
  

Tajunnan räjäyttävä mahdollisuus

Terveydenhoitoalan lakko jatkuu ja on tulossa tietynlaiseen käännekohtaan 11.4. 2022 lähtien lakkojen uhatessa laajentua paitsi alueellisesti myös terveydenhoitoalan lisäksi koko kuntakenttään. Aamutelevision jälkiviisaissa toimittaja ja valmentaja Anna Perho oli valtavirtaisen taloustieteen oppien mukaisesti huolissaan hallituksen velanoton kasvusta ja jälkipolvien maksettavaksi jäävästä yha suuremmasta laskusta. Yritysalan ammattuilainen Jan Erola toi jonkin verran vastakkaisia argumentteja keskusteluun. Lisäksi Perho kauhisteli julkisen alan byrokratiaa ja johtamisen joustamattomuutta - uusliberaalin dogmipaketin oppeja tämäkin.  Vaikutelmaksi kuitenkin jäi että terveydenhoitolan ja koko kuntakentän palkkojen jälkeenjääneisyys on ristiriitainen vaatimus lakko-oikeuden periaatteellisesta hyväksyttävyydestä huolimatta. Siksi pakkolain aikaansaaminen välttämättömän terveyttä ja henkeä uhkaavan hoidon mahdollistamiseksi on paikallaan.

Onko tämä valtavirytaisen talousajattelun jatkuvasti toistuva mantra todellakin niin pätevä ettei toista vaihtoehtoa ole edes olemassa? Omalta osaltani olen sitä mieltä, että juuri julkiseen sektoriin ja sen henkilökuitaan ja palkkoihin liittyy monia sellaisia dynaamisia moninkertaistajia, jotka kustannusten nousun aiheuttamien oletettujen tulevaisuusuhkien sijasta kääntyvätkin aivan päinvastaisiksi, dynaamisiksi tekijöiksi joita valtavirtatalous ei osaa eikä ilmeisesti haluakaan nähdä myönteisinä, koko kansankunnan hyvinvointia ja vaurautta eteenpäinvievinä tekijöinä. Poikkeuksen tästä säännöstä muodostaa todennäköisesti vain puolustusvoimat ja valmistautuminen sotaan. Siellähän tulosta heikentää hankitun ja kalliin ja uutta luomattoman materiaalin nopea tuhoutumisen mahdollisuus hyvinvoinnin ja vaurastumisen odotusarvojen ollessa samanlaikaisesti mitä suurimmassa määrin uhattuja.

Mitä nämä moninkertaistajat ovat? Lainaan tässä aikaisempaa blogikirjoitustani, jossa olen tätä ulottuvuutta hahmottanut. 

"Kysymys on kansalaisen roolista kuluttajana, kysyntää luovana voimana ja erityisesti julkiseen sektoriin - kuntaan ja valtioon - liittyvien moninkertaistajien (multipliers) käynnistäjänä. Tässä suhteessa olemme kaikki vähintäänkin tasavertaisia. Syystä tai toisesta ilman palkkaa olevat ovat kuitenkin heikommassa asemassa, koska he eivät kykene tyydyttämään kulutusnälkäänsä eivätkä pääse rakentamaan omaa elämäänsä samalla tavoin kuin jo työelämässä, vakituisessa työsuhteessa ja enimmäkseen kokopäivätyössä olevat kansalaiset.

Tärkeää on siis palkka ja sen kautta toimeentulon ja jokapäiväisten tarpeiden tyydyttäminen kuluttajana ja kansalaisena. Tässä vaiheessa astuvat kuvaan mukaan edellämainitsemani moninkertaistajat. Työstä maksetaan veroja sekä valtiolle, kunnalle että seurakunnalle. Verotulot palaavat heti takaisin kiertoon (velocity) ja ovat kunnan, työllisyyden kuntakokeilussa nimenomaan myös kunnan käytettävissä. Amerikkalaisen tutkijan mukaan maksettu palkka kiertää vuoden aikana jopa yhdeksän "lompakon" kautta silloin kun on kulutusnälkää ja tyydyttämättömiä tarpeita. Kun verojen kautta tapahtuva tulonmuodostus julkisella sektorilla on välittömien ja välillisten verojen muodossa 50 %:n luokkaa, merkitsee nopea kierto samojen resurssien tuoton moninkertaistumista. Juuri tähän nopean kiertoon (velocity) saattaa liittyä se että julkisen sektori muodostaa dynaamisen kasvun mahdollistajan.

Julkiset tehtävät kunnissa suuntautuvat julkisten, valtuustoissa ja muissa päätävissä elimissä tehtyihin päätöksiin. Tätä kautta taataan että työn tulokset suuntautuvat palvelemaan kuntalaisten tarpeita sekä määrän että laadun suhteen. Kuntakokeilussa luotavat työpaikat näyttäisivät ainakin sormituntumalla palvelevan erityisesti elämän laatua. Tätä kautta syntyviä työsuhteita voidaan suunnata sinne missä apua ja tukea tarvitaan kaikkein eniten. Samoin  kuntakokeilun avulla voidaan luoda uusia ulottuvuuksia kulttuurin, taiteen ja kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksien aktivoinnin suuntaan. Tulosta syntyy siis aina ja pysyvänä järjestelmänä se tuottaa vääjäämättömästi myös produktiivista tulosta.

Julkisen sektorin keskeinen piirre ovat kunnossaolevat työehdot ja palkkasopimukset. Suurin osa julkisella sektorilla työskentelevistä on mukana taulukkopalkoissa, jotka takaavat - siis pitäisi taata - sekä työn vaativuuden mukaisen korvauksen että palkkatyön edellyttämän toimeentulon tasa-arvoisena työntekijänä. Tällä on suuri merkitys sekä kulutusmahdollisuuksien että verokertymän kannalta. Samalla palkan kautta kertyy myös vanhuuden varaa, työeläkettä. Tästäkin syystä pysyvä työsuhde on  lähes jokaiselle välttämätön tulevaisuuden turvan kannalta. 

On myös muista toimijoista johtuvia, julkisen sektorin hyväksi ja eduksi painottuvia tekijöitä. Julkisen sektorin ei tarvitse keskittyä erityisesti voiton tekemiseen, vaan kaikki varat ovat käytössä varsinaisen projektin, tässä tapauksessa toimeentulopohjan tarjoavan työn luomiseen. 

Julkisten - varsinkaan kunnallisten tehtävien - siirtymistä pois paikkakunnalta tai peräti maasta ei juurikaan tarvitse pelätä. Verotulot kertyvät aina ja pääsääntöisesti omaan kuntaan. Lisäksi on vielä mainittava kunta - ja jatkossa maakunta - suurena paikallisena ja alueellisena työnantajana. Tästä seuraa tiettyjä skaalaetuja hallinnossa, töiden teknisessä toteutuksessa ja materiaalisessa perustassa, joihin varsinkaan pienet yritykset eivät yllä."

Kun nyt ollaan siirtymässä vuoden 2023 alusta uuteen SOTE-lainsäädäntöä soveltavaan aikaan, olisi valtiovallalla mahdollisuus juuri nyt korjata samalla kertaa julkisen sektorin palkkarakenteiseen vuosikymmenten mittaan syntyneitä arvostus- ja rakennevirheitä, jotka näkyvät nimenomaan  huonona palkkana, henkilökunnan motivaation ja jaksamisen heikentymisenä, yhä kiihtyvänä alan vaihtamisena hyvässä työllisyystilanteessa ja täysin irrationaalina arvostuksen puutteena yhteisesti päätettyjen julkisten tehtävien ammatimaisessa hoitamisessa.

Erityisesti julkisen alan ammattiliittojen vaatimuksiin rakentavasti ja myönteisesti reagoiminen olisi kunnille juuri nyt harvinaisen edullista. Siirtyyhän koko terveydenhoidin ja sosiaalialojen henkilökunta valtion palkkalistoille vuoden 2023 alusta. Verotulot kuitenkin jäävät edelleen kunnallisveron osalta kuntiin, mikä vahvistaa niiden pärjäämismahdollisuuksia siirtymävaiheessa. 

Valtiolle hyöty korkeammista palkoista tulee bkt:n kasvamisen kautta, jolloin EU:n talous- ja kasvusopimuksen sinänsä kontraproduktiiviset budjetin kasvua ja velanottoa koskevat prosenttirajoitukset lasketaan suuremmista summista. Tämä on toiminut tällä kaudella valtion olosuhteiden pakosta tapuhtuneen velanoton myötä koko kansakunnan eduksi siten että velkasuhde on parantunut samalla kun Suomi voidaan jättää tuleville sukupolville entistäkin ehyempänä ja dynaamisempana - vaikka jopa globaaliksi vaaraksi eskaloituva Venäjän tuhosota Ukrainassa kaikkea tällä hetkellä varjostaakin.

Hallituksen vetäytyminen kokonaan pois neuvotteluista aikana, jolloin työnantajapuoli ei enää kokonaisuutena edes osallistu koko prosessiin, vaatisi myös revisiota poliitisessa ajattelussa. Valtiolla työnantajana ja julkisella sektorilla kokonaisudessaan on oikeus omaan näkemykseen sekä sen henkilökunnan roolista että merkityksestä. Lisäksi sen asema ja rooli  työnantajana poikkeaa yksityisen sektorin strategisesta lähestymistavasta oleellisesti. 

Lyhyesti sanottuna: ammattiliittojen vaatimukset julkisen terveydenhoidon ja koko kunta-alan suhteen ovat täysin perusteltuja, eivätkä ne toteutuessaan millään tavalla vaaranna julkisen talouden tilaa, vaan tuovat siihen jopa velaksi toteutettuna vahvaa, itsensä reilusti takaisinmaksavaa dynamiikkaa.

Kuinka tästä eteenpäin?

 Hallituskausi on puolivälissä ja nyt varmankin aletaan pohtia, mitä voidaan ja mitäolisi tehtävä loppuhallituskaudella. Aivan varmaan aloitetaan pohdiskella myös sitä, mitkä olisivat niitä keskeisiä strategisia tehtäviä, joihin olisi panostettava seuraavalla nelivuotiskaudella. Mitä tehdään taloudessa? Aletaanko säästämään ja maksamaan velkoja takaisin? Vai tavoittelemmeko uutta ja vahvempaa taloudellista roolia koko Euroopalle? Mitä tehdä yhä pirstalöeisemmaksi ja rikkonaisemmaksi käyvälle poliittiselle keskustelulle sosiaalisessa mediassa. Miten kehittää mediaa ja julkista sanaa moniarvoiseen, demokrattiseen suuntaan. Miten herättää valistunut kansalaisuus ja usko demokratiaan tästä eteenpäin?

Mitä tulee makrotalouteen ja talouteen ylipäätään, olen rehtori Väinö Liukkosen ajan Työväen Akatemian kasvatti. Ensimmäinen ensi  kertaa hänen luentojensa pohjalta ymmärsin, että vahva kansanvaltainen valtio on se voima jonka varaan sosialidemokratian "demokraattinen sosialismi" rakentuu. Nykyhallituksen työhön olen vahvemman valtion puolestapuhujana ja toteuttajana monella tapaa tyytyväinen. Tämän hallituskauden aika on "historiallinen akkuna" hyvinvointiuudistuksille avautunut uudelleen sitten 1970-luvun ja tässä tämä hallitus jää historiaan suurena kansanvaltaisen hyvinvointivaltion kehittäjänä. Vastaavaa uutta harppausta ei taida elinaikanani enää tapahtua, joten toivon, että tämä hallituspohja voisi viedä tämän hallituskauden ohjelmakauden loppuun asti ja saisi edelleen jatkokauden lisää. Nämä historialliset jaksot tuppaavat jäämään lyhyiksi opposition ja median painostuksen alla. varmasti tätä paineet keskeytetään, ja uusia ohjelmallisia voidaan valita.

Sitten muutama kommentti hallituskauden lopun ja seuraavan hallituskauden strategiasta.

 Keskeisin kysymys liittyy loppukauden hyvinvointiuudistusten toteuttamiseen ja rahoittamiseen. Kun Euroopan keskuspankki on sitoutunut keskeisesti inflaation ja korkojen kurissapitämiseen ja  on siinä myös onnistunut, paluuta 2010-luvun alun kurjistavaan, austeristiseen politiikkaan ei ole odotettavissa.  Sosialidemokratia voi mielestäni tässä suhteessa luottaa Euroopan Keskuspankin  rahapolitiikkaan. Korot eivät lähivuosina nouse ja siksi velkaa on rohjettava ottaa. Keskeisenä perusteena voidaan pitää hallituksen lisämenoarvion yhteydessä annettua valtioneuvoston tiedotetta, jonka mukaan jo tämän vuoden loppuun mennessä valtion velka suhteessa BKT:hen asettuu 55 prosenttiyksikön tasolle. Tämä on suorastaan hurja, dramaattinen saavutus. Olen odottanut että näin tulee tapahtumaan tämän hallituskauden aikana. Se että se tapahtuu näin nopeasti, kertoo valtion ja ylipäätään julkisen sektorin talouteen liittyvistä moninkertaistajista (multiplliers). Tämä tilanne vie käytännössä opposition talouspolitiikalta - etukäteissäästämiseltä ja velanoton välttämiseltä - jalat kokonaan alta.

Perusteena, endogeeniselle (omapäätöksiselle) talouspolitiikalle voidaan pitää myös Euroopan makrotalouspolitiikassa tapahtumassa olevaa muutosta. EKP:n määrällinen elvytys - joka on jatkunut jo seitsemän vuotta - on monetaarinen, rahapoliittinen ulottuvuus ja samalla osa tätä modernia monetaarista lähestymistapaa. Finanssipolitiikassa se tarkoittaa Euroopan Komission valtuuksien laajentamista suurten hankkeiden toteuttamisessa, joita ovat tunnetusti Ilmasto, digitalisaatio ja näihin liittyvä murtautuminen uudelle sähkötekniselle tasolle teollisuudessa, kaupassa, logistiikassa ja liikenteessä. Europpan Unionin on kyettävä vastaamaan myös Kiinan "Belt and Road" makrotalouspolitikkaan erityisesti suhteessa Afrikkaan, koska valtavista massamuuttoaalloista on päästävä eroon.

Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja on rakenteeltaan ideologinen konsepti, joka strategiassaan antaa etusijan 'mahdollisimman kilpailukykyiselle markkinalle' ja samalla toissijaistaa ja syrjii demokraattista julkista rakennetta. Peruskirjan muuttaminen siten, että kansavaltainen hyvinvointivaltio nousisi sille kuuluvaan asemaan johtavana kehittämisen ja muutoksen voimana, ei ole mahdollista, koska konsolidoidun peruskirjan muuttaminen vaatii konsensuspäätöstä, siis täydellistä yksimielisyyttä. Tällaista tilannetta ei ole syntymässä eikä peruskirjan muuttaminen siten ole mahdollista.  Euroopan Unionissa on siksi valittava muita keinoja valtiollisen rahoituksen vahvistamiseen. Siihen näyttää mielikuvitusta ainakin jossakin määrin riittävän. Surullista on että suuriin globaaleihin haasteisiin joudutaan Euroopan Unionissa vastaamaan poikkeusoloja koskevan artiklan antamissa ahtaissa rajoissa. 

Hallituksemme tulisi tukea rohkeasti Euroopan Unionissa niitä voimia, jotka näkevät tärkeänä vapautumisen valtavirtaisesta, uuskeynesiläisestä - siis uusliberaalista -  ulkovaikutteisesta (eksogeenisesta) talousajattelusta. Euroopan Unionin on saatava mahdollisuus kaikkien tärkeiden projektien rahoittamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että oman keskuspankin omaava ja sen tukeen tarvittaessa luottava  Euroopan Komissio saa luvan rahoittaa kaikkia hankkeita käytettävissä olevien luonnollisten resurssien (kuten työvoima, ilmasto, luonnonmateriaalit) puitteissa. Mahdollisia ylilyöntejä voidaan säädellä veropoliittisilla ratkaisuilla. Tämä tarkoittaa EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen rajoitteista luopumista myös vuoden 2023 jälkeen. Tärkeänä perusteena tälle on nähtävä Euroopan Unionin avoin pyrkimys taloudelliseen demokratiaan, jonka tärkeä väline endogeeninen, moderni monetaarinen makrotalouspolitiikka on. Saksaa on rohkaistava uuteen johtajuuteen Olaf Scholzen tullessa liittokansleriksi. 

Viimeisenä kohtana ottaisin esille valmistautumisen jo nyt seuraavaan hallituskauteen. Tärkeitä on rohkea ja Euroopan Unionin talous alan luottava ja sitä vahvistava politiikka. Ilmasto- ja digihankkeet sekä teollisuuden muutos askelta konkreettisemmiksi visioiksi. Ja sosialidemattina toivoisin, demokraattista osallistumista, jotta osallista kokonaan uudentyyppisellä "misen valtatien" ohjelmalla, jolla järjestäytyneelle kansalaisten osallistumiselle luodaan vahva työllistäutta, yhte. Äänestäminen vaaleissa on välillistä osallistumista, toiminta kansalaisjärjestöissä, puolueissa ja yhteiskunnallisissa elimissä on välitöntä vaikuttamista, demokratian vahvistamista. Rahaa ei kärsi julkisessa taloudessa hyvinvointi- ja democratiaankkeissa säästää. Tutkijaprofessori Marianna Mazzucaton noudattaen minua tarvitsemme nykyistä vahvemman valtion. Se tarjoaa myös todella ja asiaa terveen pohjan myös yritystoiminnalle.

Taloudelliseen kansanvaltaan

Kun aikanaan, jo yli kuusikymmentä vuotta sitten opiskelin demokratian ulottuvuuksia Työväen Akatemiassa, kansanvaltaan katsottiin kuuluvan useita ulottuvuuksia. Puhuttiin poliittisesta, taloudellisesta ja sivistyksellisestä kansanvallasta. Poliittisesta  demokratiasta on näidenkin vuosikymmenten aikana käyty ankaraa taistelua. Työväenliike otti alusta alkaen toimintamuodokseen henkilö ja ääni periaatteen osuustoiminnassa, ammattiyhdistysliikkeessä ja omissa joukkojärjestöissään. Tuon askeleen mittavuutta ei kannata aliarvioida. Myös moderni yhteiskunta joutuu miettimään, miten yksilön vapaus, ihmisoikeudet ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen voidaan kytkeä yhteen. Vastaus ei ole anarkia, kaikkien sota kaikkia vastaan, eikä myöskään passiivisuus, vaan demokraattista elämäntapaa ja osaamista vaativa kansanvalta. Sen pohjalle meidän  hallitusmuotomme ja perustuslakimme rakentuvat.

Taistelussa poliittisen demokratian puolesta täytyy koko ajan olla valppaana. Sodan jälkeinen sosialidemokratian ja neuvostopainotteisen marxismi-leninismin suuri periaatteelinen ero liittyi juuri käsitykseen demokratiasta. Vuonna 1919 perustettu Suomen Kommunistinen puolue hylkäsi selvin sanoin demokratian ja rakensi toimintansa aina 1980-luvun lopulle 'kommunistisen puolueenm johtavan roolin' varaan. Sosialidemokratian tehtäväksi jäi puolustaa monipuoluejärjestelmää valtiollisella tasolla ja suhteellista vaalitapaa myös työväenliikkeen suurissa joukkojärjestöissä kuten osuuskauppaliikkeessä ja ammattiyhdistysliikkeessä. Tähän vastakkainasetteluun perustuu sosialidemokraattien aatteellisesta lähestymistavastaan käyttämä sanapari "demokraattinen sosialismi"

Kun kuuntelee tänään Suomen perustuslaillisten puheenjohtajan Halla-ahon  kritiikkiä Marinin hallitusta kohtaan, keskeinen perustelu näyttää olevan liian vahva valtio, joka raskaiden verojen muodossa estää yksilön vapaan toiminnan. Kokoomuksen Orpon mukaan valtio käyttää kansalaisten varoja ja taloudellisen vastuun tulee hänenkin mukaansa olla yksilöllä. Näistä anarkistisista lähtökohdista nousee opposition jatkuva kritiikki hallitusta ja sen politiikkaa vastaan. Vaaditaan kehysraameissa pysymistä, niihin palaamista ja sopeutustoimia, vaikka toisaalta myönnetäänkin että ilmasto-, ympäristö, digitalisaatio tai maanpuolustus vaativat yhteisiä ponnisteluja. Vastakkain ovat yksilölliset, usein anarkistiset tarpeet ja toiveet - ja sitten yhteisiin, kansanvaltaisiin päätöksiin perustuva lähestymistapa. Lyhyesti, kansanvaltainen hyvinvointivaltio ei ole yksilöllisyyden vastakohta, vaan askel anarkiasta ja passiivisuudesta korkeammalle, yhteensovitetun toiminnan tasolle 

Taloudellisen demokratian kannalta tärkeää olisi saada talouden kokonaiskuva ja kehittäminen itsesäätöiseen, siis kansanvaltaiseen hallintaan sen sijasta että Adam Smithin "näkymätön käsi" jatkuvasti puuttuisi ulkoapäin taloudellisten prosessien hallintaan. Makrotaloudessa puhutaankin endogeenisesta, itsesäätöisestä ja eksogeenisesta, ulkoa ohjatautuvasta lähestymistavasta. Menemättä kovin syvälle yksityiskohtiin voidaan todeta että nykyinen, valtavirtaan edustava, hengeltään uusliberaali talousajattelu lähtee juuri eksdogeenisesta, ulkoa ohjautuvasta, jatkuvasti uusia ja epämääräisiä uhkia luovasta talouskäsityksestä. 

Modernin Monetaarisen Teorian mukainen itsesäätöinen, endogeeninen talousajattelu  näyttää nyt nousevan valtaan erityisen selkeästi USA:ssa presidentti Joe Bidenin hallinnon ansiosta. Itsesäätöisyys tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että velkaa ei tarvitse pelätä, koska maan keskuspankki pysytyy vastaamaan mihin tahansa taloudelliseen haasteeseen vaikka USA:n velkakello tikittää yli kahdenkymmenen tuhannen miljardin lukemissa. Uusiin hankkeisiin tuleva raha ei ole amerikkalaisten etukäteen säästämää, vaan velalla luodaan uusia projekteja, jotka 'oppikirjan mukaan' kuitataan kirjanpidossa nollaantuneiksi kun  projekti on toteutunut. Myöskään kirjanpitomme ei tosin osaa täysin kuvata niitä laadullisia ulottuvuuksia, joita hyvinvointivaltiota vahvistavilla ingfra- ja palveluhankkeilla luodaan. Tältä osin poliittisen talouden fiskaalinen toimintakertiomus ei ole täysin tyydyttävä. Pitää vielä mainita, että raha siis syntyy tyhjästä velkapäätöksillä ja kirjanpitoulottuvuutena. Sen tukena on yksinkertaisesti vain luottamus ja valuutan vaihdettavuus. Kultakannasta luopuminen , sitoutuminen kullan arvoon päättyi jo viisikymmentä vuotta sitten Pretton Woods-sopim uksen irtautumispäätöksillä.

Endogeeninen, itsesäätöinen moderni raha- ja finanssipolitiikka (MMT) edustaa taloudellisen demokratian  suurta harppausta uudelle, edelleen moniarvoiselle tasolle. MMT on ideologisesti neutraali lähestymistapa, jota voidaan käyttää erilaisiin ideologisiin tarkoituksiin. 

Selvyyden vuoksi on tässä todettava, että Euroopan Valuuttaunioniin liittymisen myötä menetimme myös oman valuutan ja myös huomattavalta osalta päätösvallan raha- ja finanssipolitiikasta. Euro on meille eksogeeninen, ulkoapäin ohjautuva valuutta eikä meillä ole itsenäistä, omaa keskuspankkia. Siksi olemme suurelta osin riippuvaisia Euroopan Keskuspankin rahapolitiikasta ja Euroopan Komission finanssipolitiikasta. EKP ei toimi Suomen hallituksen viimekätisenä lainanantajana, vaan päinvastoin: Euroopan Unionin peruskirjassa EKP:n ja Komision vastuunotto valuuttaunionin jäsenmaiden lainoista on jyrkästi kielletty. Tästä syystä tarvitsisimme aktiivista raha- ja talouspoliittista osallistumista Euroopan Unionin tasolla. Tämä kummallinen muotopuolisuus taitaa koitua Euroopan Unionin kohtaloksi mannertenvälisessä makrotalouspoliittisessa kilpailussa.

Situtuminen pelkästään yritysten, pankkien ja rahoituslaitosten kasvua ja yhteistä hyvää luoviin, oletettuihin mahdollisuuksiin edustaa puoletaan ulkoa ohjautuvaa, odotusarvoista, eksogeenista talousajattelua.  Rahaa syntyy tyhjästä vain yritysten, ahtaasti tulkitun 'markkinan' tarpeisiin. Myös määrällinen elvytys, jota EKP toteuttaa, suuntautuu pankkien kautta pelkästään yrityksille. Kun tiedetään yritysten kiihkeä pyrkimys irroittautua kaikesta yhteiskuntavastuusta, oikeastaan ainoaksi keinoksi saada sinne pumpattu keskuspankkiraha myös yhteiskunnalliseen vastuuseen on verotus. USA:n uusi Bidenin hallitus onkin kiristämässä huimasti sekä yritysverotusta että vuosittaisia miljoonatuloja keräävien yksityishenkilöiden verotusta.

Itsesäätöisyys, ulkoaohjautuvuus, endogeenisuus ja eksogeenisuus ovat tärkeitä käsitteitä demokratian talousulottuvuuden ymmärtämisessä. Kokoomus, perussuomalaiset ja viimeksi - aivan erityisen selvästi - myös Keskustapuolue puheenjohtajansa Annikka Saarikon esiintuloilla on asettumassa perinteisen valtavirtaisen, eksogeenisen, ulkoaohjautuvan talousajattelun kannalle. Tästä syystä on erityisen huolestuttavaa se, että Annikka Saarikosta on tulossa valtionvarainministeri Matti Vanhasen jälkeen ilmeisesti jo tällä hallituskaudella.

Taloudellinen viisaus ei näy viihtyvän Suomessa, suomalaisessa politiikassa eikä valtavirtaisen, eksogeenisen talouden oppeja toistelevassa ja maailman menoa välilä kauhistelevassa, välillä ihmettelevässä suomalaisessa mediassa. Onneksi meillä on joukko nuoria taloustieteilijöitä, jotka lähinnä sosiaalista mediaa ja Vasemmistoliiton Kansan uutisia hyväksikäyttäen ovat saaneet jonkin verran ajatuksiaan ja analyysiaan julkisuuteen, Suomalainen ja eurooppalainen sosialidemokratia eim ole vielä havahtunut makrotaloudessa menossaolevaan käänteeseen. Suuri talouslaiva on jo kääntymässä ja ennenpitkää se täytyy tulla havaituksi myös sosialidemokratian piirissä. Valtavirran uusliberaali peesaaminen ei tarjoa sosialidemokratian ohjelmallisesti tavoittelemaa taloudellista demokratiaa, itsesäätöistä, kansnvaltaisiin rakenteisiin perustuvaa endogeenista lähestymistapaa.

Toukokuun ensimmäinen on työn vapauttamisen suuri juhlapäivä. Taloudellinen demokratia kuuluu sen saavuttamiseen, olkoonpa se sitten kuinka monen mutkan takana tahansa.

Pahalla vai hyvällä silmällä?

 Talousajatteluun on erityisesti viimeisen vuoden aikana ollut tunkeutumassa uusia ilmiöitä. Erityisesti se näkyy suhtautumisessa velanoton ja etukäteissäästämiseen välisessä ristiriidassa. Perinteinen, valtavirtaiseksi nimetty konsepti on ollut voimassa itse asiassa koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan. Mutta pinnan alla on koko saman ajan muhinut myös toisenlainen, useimmiten John Maynaard Keynesin nimeen yhdistetty vastasyklinen taloudellinen lähestymistapa. Sen mukaan laskusuhdanteessa on elvytettävä ja noususuhdanteessa hillittävä taloudellista - ja sen takana olevaa - sosiaalipsykologista vauhtia.

Suurta muutosta makrotaloudellisessa ajattelutavassa on merkinnyt Modernin Monetaarisen Teorian vähittäinen ja nyt jo konkreettisia muotoja saava jälkikeynesiläinen "narratiivi", jota ovat edistäneet sellaisen nimet kuin australialainen professori William (Bill) Mitchell, joka sattuu olemaan myös Helsinmgin Aalto-yliopiston  vieraileva professori ja joka myös tänä vuonna on pitänyt sekä julkisen että alan opiskelijoille tarkoitettuja erityisluentoja Modernin Monetaarisen teorian olemuksesta. 

Minun tietoisuuteeni tämän ulottuvuuden nostivat nuoren polven taloustreoriaa opiskelleet Ossi Ahokas ja Lauri Holoppa kirjallaan "Rahatalous haltuun - irti kurjistavasta talouspolitiikasta". Kirja ilmestyi vuonna 2014 Like kustantamon julkaisemana. Pidän tätä kirjaa erinomaisena johdatuksena vaihtoehtoiseen, jälkikeynesiläiseen monetaariseen ja myös finanssipoliittiseen tarkastelutapaan. Viime vuonna (2020) toinen kirjoittajista, nimitttäin  Lauri Holappa väitteli tohtoriksi  modernista rahateoriasta . Ossi Ahokas valmistellee tiettävästi juuri näinä aikoina omaa esitystään John Kaynaard Keynesin uraauurtavasta roolista suhtautumisesta rahaan endogeenisena, itsesäätöisenä välineenä Adam Smithin ulkoa ohjautuvan, eksogeenisen   "näkymättömän käden" ohjauksen sijasta ja sen vastapainona.

Moderni Monetaarinen teoria on Bill Mitchellin mukaan ideologisesti neutraali makrotaloudellinen lähestymistapa, jonka mukaan itsenäisen keskuspankin omaava valtio - tai yhteisö - ei voi mennä konkurssiin. Keskuspankki kykenee aina luomaan rahaa velkojen katteeksi. Raha ei siis synny säästämällä vaan velkasuhteita luomalla ja siten kirjanpidollisesti nykyaikana pelkkää enteriä painamalla.

Esimerkkinä tällaisesta rahan luomisesta velkasuhteella voi mainita Euroopan Keskuspankin monetaarisen määrällisen elvytyksen (QE) jolla on luotu viimeisen seitsemän vuoden aikana likviditeetiä Valuuttaunionin jäsenmaiden  markkinoiden, tässä tapauksessä pääasiassa pankkien ja yritysten tueksi euroina useampia tuhansia miljardeja. Suomikin on saanut markkinaratkaisuihin tätä tukea kaiketi jo yli 60 mrd euroa. Summat ovat valtavia ja ne ovat todella tulleet valtion velkakirjojen myynnin ja EKP:n osto-ohjelman kautta Suomen Pankin välityksellä liikepankkien kautta  markkinoiden käyttöön. Osa tästä on korvannut jossakin määrin valtion omaa taloudelloista panostusta yritysten toimintakyvyn ylläpitämisen. Sekään määrä ei ole pieni - yritystukien määrä lienee YLEn selvityksen mukaan vuositasolla noin neljä miljardia euroa. Valtavirtaisten ratkaisutapojen johdosta tämäkään valtava rahamäärä ei näy nostavan investointyeja liikkeelle - tässä näkyy uusliberaalien talousratkaisujen aneemisuus ja heikkotehoisuus.

Poliittisesti modernin rahateorian tulo kuvioon on jakanut sekä politiikkaa että kansantalouden asiantuntijoita - ja sellaisenaan itseään pitäviä - vastakkaisiin leireihin. Uskalletaanko ottaa velkaa? Pitääkö säästää etukäteen? Kuinka pian velanoton jälkeen on ryhdyttävä palaamaan elvytyksestä 'sopeutukseen' kuten termi kuuluu. Ja uskaltaako luottaa Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin velanottoon? Virallisen linjan mukaan Euroopan komission velat tulevat jäsenmaiden maksettaviksi jos Euroopan Komissio ei saa kerätyä omia varoja eritysverojen muodossa. Euroopan keskuspankin määrällisen elvytyksen huikeista velkavastuista ei puhuta tässä yhteydessä mitään. Jäsenvaltioilta lunastetut velkakirjat ovat kuitenkin EKP:n taseissa, tosin jäädytettyinä, "steriloituina" niin että niitä ei ole niiden maturiteetin koittaessa vaadittu lunastamaan takaisin. EKP:n taseissa nämä velat kaksinkertaisen kirjanpidon mukaisesti edelleen ovat, tosin tietääkseni vain nettomääräisinä, koska EKP käy valuuttakauppaa ja hoitaa rahapoltriikkaa intensiivisesti koko ajan. Makrotalouden muutosta ajatellen elämme välivaihetta, murrosta jossa aikaisemmat talousopit vielä vahvasti rajaavat seka ymmärrystä että ratkaisumalleja.

Poliittiset päätöksentekijät, sekä puolueet että työmarkkinajärjestöt laahaavat talousajattelussa vielä vahvasti valtavirtaisen, vanhahtavan talousteorian vankeina. Modernia rahateoriaa edustavat nuoren polven talousasiantuntijat pyritään pitämään keskeisen vaikuttamisen ulkopuolella eikä heitä juurikaan kutsuta mukaan näkemyksiään esittämään,. Useimmat näistä ovat saaneet palstatilaa ja vaikutusmahdollisuuksia vasemmistoliiton piirissä, Kansan Uutisten verkkolehdessä tai vaemmistoliiton ja sen ministerien/kansanedustajien erityisavustajina.

Näyttää siltä että SDP:n piirissä tällaista keskustelua ei ole juuri ollenkaan käyty ja että modernin rahateorian merkityksen ja esiinnousuun suhtaudutaan epäileväisesti. Palstatilaa ei muutenkin vaatimattomassa sosialidemokraattisessa lehdistössä ei näy löytyvän. Tosin Sorsa-säätiö on varovasti koettanut avata näköalaa tähänkin suuntaan. Jää vaikutelma,. että modernin monetaarisen teorian esittelijäöitä ja siitä kiinnostuneita ekonomisteja 'katsotaan pahalla silmällä' ja että heidät pyritään pitämään taka-alalla. Tämä piirre on pinnan alla tapahtuvaa muhimista, jossa uuden esiintuojia valitaan ja ilmiöiden esiinnostajia katsotaan joko pahalla tai hyvällä silmällä. Näyttää siltä että Cancel Culture on pesiytynyt muutoin hengeltään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta kunnioittavaan työväenliikkeeseenkin.

Minun käsitykseni on että suuret makrotaloudet ovat jo nyt edenneet niin pitkälle modernin rahateorian soveltamisessa, että tämän ulottuvuuden on pakko nousta esiin myös vahvan hyvinvointivaltion rakentamisessa ja suurten globaalien ongelmien ratkaisemisessa. Ei ole mukavaa herätä jonakin aamuna havaitsemaan että makrotalouden suuri juna on ajanut muiden toimesta jo ohi ilman  että sen suuntaan ja sisältöön tuli vaikutettua.

Eurooppalaisen makrotalouden vedenjakajalla

Makrotalouspolitiikan suunnasta käydään nyt jatkuvaa keskustelua. Onko muutos etukäteissäästämistä painottavasta, Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan tukemasta  "no bail out" -politiikasta Modernin Monetaatisen Teorian (MMT) suuntaan todellinen vai vasta "juupas - eipäs" vaiheessa olevaa hapuilua? Makrotalouspolitiikan suunnanmuutos finanssipoliittisten päätösten ja kaksinkertaisen kirjanpidon suuntaan ei sellaisenaan tarvitse vielä merkitä käännöstä eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa. Edelleen voidaan tehdä ratkaisut 'markkinakylki edellä' ja edellyttää 'erittäin kilpailukylkyisen markkinan (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) mukaisia ratkaisumalleja.  Euroopan Unionin ja erityisesti Valuuttaunionin jäsenmaiden tarpeet puolustaisivat valtion vahvempaa roolia. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltiomalli suorastaan huutaa kansanvaltaisen valtion autoriteettia Euroopan suurten kysymysten ratkaisemisessa. 

Ilmastomuutos, digitalisaatiomurros, pakolaiskysymys ja sosiaaliseen turvaan sekä työhön liittyvien kysymysten ratkaiseminen ei ole yhteiskuntavastuuta karttavan markkinan johdolla mahdollista. Tarvitaan sekataloutta, valtion ja julkisten rakenteiden mukaantuloa, niiden kehittämistä ja niiden roolia ilmaistujen tarpeiden toteuttajana. Uusi makrotalousajattelu mahdollistaa tämän ja odotukset muutoksen suuntaan ovat toisaalla korkealla, vanhassa pysyvien kohdalla taas pelokkaita ja pidättyväisiä. Ollaan vedenjakajalla. Rohjetaanko vielä tulkita peruskirjoja luovasti, mikä mahdollistaisi dynaamisen vastaamisen paitsi pandemiaan, myös koko siihen haasteiden ja ongelmien kimppuun, johon Euroopan Unionilta jäsenmaissa ja maailmalla odotetaan vastausta? 

Paradigmanmuutos makrotaloudessa näyttää jo selviöltä. Nyt myös valtakunnan päälehti huomaa vihdoinkin tämän muutoksen, josta se ei ole juurikaan raportoinut: 

"Julkista taloutta koskeva ajattelu on muutoksessa. Vanha paradigma kertoi, että julkinen talous on keskiössä ja velka kiertää sitä – velkaa otetaan vain, jos on pakko paikata budjetteja. Nyt velka nousee keskiöön: sen hinta ja saatavuus ohjaavat sitä, miten julkinen talous rakennetaan ja miten se kestää. Käänne velkasentrisyyteen näkyy esimerkiksi Suomen hallituksen ensi vuoden budjetista. Kurinalaisuuden hyve on ohjannut valtioiden ohella valtioliittoja. Euroopan unionin laskettiin edistävän yhteistä etua, jos jäsenmaiden taloudet saadaan toimimaan samoilla, talouspolitiikan kurinalaisuuteen ja samantahtisuuteen ohjaavilla säännöillä."

Myös valtavirtainen talousajattelu on tietoisesti vaiennut tästä nyt todellisuudeksi osoittautuvasta vaihtoehdosta, kasvun luomisesta velan avulla ilman etukäteen tapahtuvaa säästämistä. Myös poliittiset puolueet joutuvat opiskelemaan makrotalouden perusteet uudelleen. Tämä on rohkea askel toivoa herättävään suuntaan - mutta tarvitaan vielä ainakin yksi askel lisää: markkinan ohella on myös demokraattisen valtion yhteisiä hankkeita tuettava, koska pelkällä markkinasiivellä ei päästä lentoon...

Pitkän linjan taloustieteilijä Sixten Korkman vastaa Helsingin Sanomien 29.9. 2020 kolumnissaan näihin kysymyksin seuraaavasti: 

"FINANSSIPOLITIIKAN säännöt on haudattu. Mutta kansallista vastuuta julkisen talouden hoidossa tarvitaan. No bailout- säännön toteutumiselle on luotava edellytykset. Sijoittajavastuun mahdollistava pankkiunioni tulisi siksi rakentaa valmiiksi. 

Ajan mittaan tulisi luoda mekanismi hallitun valtion velkajärjestelyn mahdollistamiseksi. Silloin markkinavoimat valjastettaisiin kansallisen ku­rinalaisuuden tukemiseen. Tätä tarkoittavalle mekanismille on orastavaa ymmärrystä, mutta tämä ei ole kriisiaikojen hanke. Tie maaliin on pitkä.

EU:n perussopimusta soisi muutettavan paremmin todellisuutta vastaavaksi. Mutta tällöin puhutaan vuosia kestävästä prosessista, etenkin kun muutostarpeista on joka suunnalla erilaisia käsityksiä."

Helsingin Sanomissa Sixten Korkman näyttää asettuvan "No bail out" periaatteen tukijaksi etsien sille uutta sovellutusta, jossa yritysmaailma säätelisi valtion velkaantumista ja velan hoitoa. Mitä tämä mahtanee tarkoittaa?

"No bail out" - periaatteen tarkoituksena on suojata valtiota liialliselta velanotolta sillä mekaanisella lähestymistavalla että velkaa ei oteta vaan säästetään etukäteen. Uudet elementit Euroopan Unionin makrotalouspolitiikassa mahdollistavat saman lopputuloksen dynaamisemmalla tavalla. Keskuspankki voi selviytyä mistä tahansa haasteesta monetaristisilla päätöksillä ja kaksinkertaisella kirjanpidolla: jäsenvaltion - ja myös Euroopan Komission - velka voidaan velkakirjoja ostamalla siirtää keskuspankin taseisiin, jäädyttää ja vaikka lopettaa se siellä keskuspankin itsenäisillä päätöksillä; jopa korot voidaan samalla tavoin monetarisoida. Määrällinen elvytys on pelastanut yrityksiä ja pankkeja likviditeetin puutteelta. Inflaation vaara on onnistuttu pitämään vähäisenä vaikka korot ovat jopa miinuksella. Korkmannin uumoileman "Hallitun valtion velkajärjestelyn mahdollistaminen" tarkoittaisi mielestäni valtion ja markkinan sekatalousmallin hyväksymistä yksipuolisen markkinaorientaatioin sijasta. Tässä sinänsä luonnollisesa vuorovaikutuksessa taitaa markkina olla vaikeammin hallintaan saatava osapuoli.

Korkmannin kolumniin vastaa lehden kommenttiosiossa Vesa Karttunen seuraavasti:

EU:n elvytyspaketin kritiikin voi ymmärtää, mutta siihen ei tarvitse yhtyä

"Elvytyspaketin keskeisin tarkoitus on liimata EU:ta yhtenäisemmäksi yhteisen velan kautta. Tämä paketti on EU:n vastatoimi Britannian eroon ja EU:n hajoamisen alkamiseen. Yhteinen velka sitoo ja tekee eroamisen hankalammaksi ja kalliimmaksi. 

Tämä elvytyspaketti on niin huono että se joutaa kaatua:

1. kukin maa saa markkinoilta enemmän kuin riittävästi rahoitusta. Esim. Italian 30 vuoden lainakorko on alle 2% ja sen lainoja olisi haluttu viime kuukausina ostaa lähes kymmenkertainen määrä Italian tarjoamaan määrään nähden. Paketti on siis rahoituksen kannalta tarpeeton,

2. varoja ei jaeta koronan haittojen mukaan. Monet maat saavat kohtuuttoman paljon vaikka korona ei ole aiheuttanut juuri mitään haittoja. Digitalisaatiota ja ympäristönsuojelua voidaan edistää tehokkaammin muilla tavoin,

3. paketti on kooltaan pieni, kukin maa elvyttää ottaa itse velkaa ja elvyttää jopa kymmenkertaisella määrällä,

4. paketista joudutaan maksamaan lunnasrahoja kiristäjämaille jotka uhkaavat EU:n toimintakykyä ja yhtenäisyyttä ellei niille makseta,

5. Suomen nettomaksu 3,6 miljardia (+takausvastuu yli 6 miljardia) elvyttäisi kotimaahan käytettynä Suomen taloutta monikymmenkertaisesti verrattuna siihen että rahat annetaan lahjana Etelä- ja Itä-Eurooppaan, 

6. Ranskan ja Saksan ministerit ovat todenneet ja EKP:kin on ehdottanut paketti ei tule jäämään kertaluontoiseksi vaan vastaavia paketteja tullaan käyttämään yhteisvastuullisen velan ottamiseksi ja varojen jakamiseksi paremmin taloutensa hoitaneilta mailta huonommin hoitaneille. Näin syntyy tulonjako- ja velkaunioni,

7. elvytyspaketti estää markkinoiden kontrollia maiden velkaantumiseen. Yhteinen velka ja ilmaisen rahan jakaminen kannustaa talouden huonoon hoitoon myös jatkossa,

8. EU:n perussopimukset kieltävät tällaiset elvytyspaketit. Sopimusten luova tulkinta on pienen maan kuten Suomen kannalta erittäin vaarallista suurten maiden sanellessa ehdot ilman perinpohjaista demokraattista käsittelyä.

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kommentoi samoihin aikoihin Euroopan makrotaloudessa tapahtuvaa muutosta Sorsa-Foundationin blogissa:

"Suomessa on totuttu olemaan huolissaan velan määrän kasvusta. Tämän velkapelon takana on varmasti osaltaan 1990-luvun lama ja ”Kreikan tapaus” finanssikriisissä. Eurokriisihän lähti syvempään taantumanspiraaliin, kun Kreikan julkisen talouden todellinen tila selveni ja rahoitusmarkkinoille iski pääomapako. 

Tämän trauman takia velka muistuttaa meitä monia kurjuudesta, velkaloukusta ja taantuman syvenemisestä. 

Tämä narratiivi on kuitenkin monilta osin vanhentunut eikä kaikilta lainalaisuuksiltaan sovi enää nykymaailmaan. Miksi? 

Ensimmäiseksi, Euroopan keskuspankin massiivisesti kasvanut rooli on yksi iso tekijä siinä, miten meidän tulisi katsoa velkaa ja sen hoitoa nykypäivänä. EKP perustettiin oletukselle, että euroalueella ei ole ns. viimeistä lainaajaa eli lender of the last resort. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen talouden joutuessa ahdinkoon, euroalueella ei olisi jäsenmaita rahoittavaa keskuspankkia. Tämä varmistettiin sillä, että EKP ei saa sääntöjensä mukaan ostaa valtion velkakirjoja ns. primääri- eli ensimarkkinoilta. Tällöin sijoittajat hinnoittelevat valtioiden rahoituksen saatavuuden ja näin säilyisi luottamus jokaisen julkisen talouden kestävyyteenkin. 

Pelastuspakettien jälkeen vuonna 2015 EKP ilmoitti aloittavansa epätavallisen keventämisen (quantitive easing = QE) eli velkakirjojen osto-ohjelman. Näin EKP lisää rahan määrää ja pyrkii lisäämään investointeja reaalitalouteen. EKP alkoi ostamaan valtioiden velkakirjoja markkinoilta, kun yrityksistä huolimatta inflaatio ei lähtenyt nousuun. Korot painettiin negatiiviseksi ja valtiot ja yritykset ovat saaneet kohta vuosikymmenen lainaa ennen näkemättömän halvalla. Tätä kutsutaan nollakorkomaailmaksi, jossa olen itse alkanut opiskelemaan taloustiedettä."

Ulkopolitiikka -lehden kirjoittajan Matti Koskisen mukaan

"EU on rakentunut uusliberaalin talousajattelun, vapaiden markkinoiden ja reilun kilpailun periaatteille. Monet unionin rakenteet suunniteltiin alun perin rajoittamaan valtioiden kykyä puuttua markkinoiden toimintaan. Nuo rakenteet joutuvat koetukselle, jos jäsenvaltiot haluavatkin vastedes ottaa aiempaa aktiivisempaa otetta esimerkiksi teollisuuspolitiikassa ja työmarkkinoilla. Jos taas euroalueen valtiot haluavat lisätä menojaan pitkällä aikavälillä, törmäävät ne ennen pitkää kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisääntöihin."

Olisiko nyt oletettavissa, että Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvurajojen lisäksi myös seuraisi valtion roolin kunnianpalautus keskeisenä toimijana?

Saadaanko elpymispaketista uusi suunta EU:n talouden ohjaukselle?

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kirjoittaa blogissaan siihen suuntaan, että Euroopan Komissio olisi oppimassa aikaisemman politiikkansa seurauksista ja painottamassa toimintaansa uudella tavalla juuri käyntiin lähtevän Korona-elvytyspaketin sisällöllisessä suuntaamisessa. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajoituksista on tässä yhteydessä luovuttu. Missä määrin muutos koskee myös valtion roolin kunnianpalautusta sille korona-elvytyksessä välttämättä lankeavien suurten tehtävien hoidossa - se nähdään tämän paketin toteuttamista koskevien sovellutusten yhteydessä parin seuraavan vuoden aikana...

Ulkopolitiikka -lehden kirjoittajan Matti Koskisen mukaan

"EU on rakentunut uusliberaalin talousajattelun, vapaiden markkinoiden ja reilun kilpailun periaatteille. Monet unionin rakenteet suunniteltiin alun perin rajoittamaan valtioiden kykyä puuttua markkinoiden toimintaan. Nuo rakenteet joutuvat koetukselle, jos jäsenvaltiot haluavatkin vastedes ottaa aiempaa aktiivisempaa otetta esimerkiksi teollisuuspolitiikassa ja työmarkkinoilla. Jos taas euroalueen valtiot haluavat lisätä menojaan pitkällä aikavälillä, törmäävät ne ennen pitkää kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisääntöihin."

Olisiko nyt oletettavissa, että Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvurajojen lisäksi myös seuraisi valtion roolin kunnianpalautus keskeisenä toimijana?

Saadaanko elpymispaketista uusi suunta EU:n talouden ohjaukselle?

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kirjoittaa blogissaan siihen suuntaan, että Euroopan Komissio olisi oppimassa aikaisemman politiikkansa seurauksista ja painottamassa toimintaansa uudella tavalla juuri käyntiin lähtevän Korona-elvytyspaketin sisällöllisessä suuntaamisessa. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajoituksista on tässä yhteydessä luovuttu. Missä määrin muutos koskee myös valtion roolin kunnianpalautusta sille korona-elvytyksessä välttämättä lankeavien suurten tehtävien hoidossa - se nähdään tämän paketin toteuttamista koskevien sovellutusten yhteydessä parin seuraavan vuoden aikana...

1.10. 2020

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.10. 2020 Euroopan Komission elpymisrahastosta ja sen yhteyksistä monivuotisiin rahoitusprojekteihin:

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.10. 2020 Euroopan Komission elpymisrahastosta ja sen yhteyksistä monivuotisiin rahoiotusprojekteihin

"Kun jäsenmaa ottaa lainaa tai apua rahastosta, sen on todistettava komissiolle, että rahaa käytetään kasvua, digitaalisuutta, työllisyyttä ja ilmastonmuutoksen vastaista työtä tukien. Tavoitteet istuvat hyvin EU:n pitkän aikavälin tavoitteisiin – erityisen hyvin, jos niitä voidaan edistää valvotusti ja kauan.

Komission laatimat ohjeet määrittelevät tarkasti, miten jäsenmaiden tulee menetellä rahaa hakiessaan ja miten ne sitoutuvat monivuotisiin talousprojekteihinsa. Rahaa hakeva ja komissio saavat lisää yhteisiä sidoksia, ja komissio ottaa lisää valvontavaltaa. Se sopii hyvin niille, jotka haluavat kehittää rahastosta komissiojohtoista pysyvää makrovakaus­välinettä kriisien varalle. Rahan­hakuprosessi sopii muutenkin täydentämään komission nykyistä valtaa valvoa jäsenmaiden budjetteja. Alijäämien ja vajeiden kuurnitseminen tarvitsee rinnalleen uusia dynaamisia ohjaustapoja – pysyvään käyttöön.

Unionin yhteisvelka edistäisi myös komission aikeita vahvistaa ja yhtenäistää unionin pääomamarkkinaa – jos siis järjestely jäisi pysyväksi. ­Rahamarkkinoilla olisi kiinnostusta uusille riskittömille velkapapereille."

Unionin yhteisvelka edistäisi myös komission aikeita vahvistaa ja yhtenäistää unionin pääomamarkkinaa – jos siis järjestely jäisi pysyväksi. ­Rahamarkkinoilla olisi kiinnostusta uusille riskittömille velkapapereille.

Tämä tapahtuisi erityisen CMU (Capital Markets Union CMU) ohjelman puitteissa, joissa markkinoille, yrityksille ja kansalaisille luotaisiin mahdollisuuksia. Silmiinpistävää on että tämä ohjelma suuntautuu yksinomaan markkinoille ja yrityksiin - ei jäsenvaltioiden hankkeiden, investointien tai palvelujen kohentamiseen:

 

"CMU ei ole itsessään tavoite, mutta se on välttämätön keskeisten talouspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi (kursivointi lisätty): koronaviruksen jälkeinen elpyminen, osallistava ja joustava talous, joka toimii kaikille, kaksinkertainen siirtyminen digitaaliseen ja kestävään talouteen sekä avoin strateginen autonomia Brexitin jälkeisessä ja yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia investointeja, joita julkinen raha ja perinteinen rahoitus yksin pankkilainalla eivät pysty tuottamaan. Vain suuret, hyvin toimivat ja integroidut pääomamarkkinat voivat tarjota tarvittavan tuen koronaviruskriisistä toipumiseen. Vain asianmukaisesti toimiva CMU voi mobilisoida ja kanavoida kohtaamamme ilmasto- ja ympäristöhaasteiden ratkaisemiseen tarvittavat valtavat investoinnit ja tukea yrityksidemme digitalisaatiota, joten ne pysyvät kilpailukykyisinä maailmanlaajuisesti.

CMU: n pitäisi tuoda arvoa kaikille eurooppalaisille riippumatta siitä, missä he asuvat ja työskentelevät. Kuluttajilla tulisi olla enemmän valinnanvaraa säästöissään ja investoinneissaan, ja heidän tulisi olla hyvin perillä ja asianmukaisesti suojattu missä tahansa. Yritysten, myös pienten ja keskisuurten, olisi voitava saada rahoitusta kaikkialla EU: ssa ja sijoittajien olisi voitava investoida hankkeisiin kaikkialla EU: ssa." (kursivointi lisätty)

Ilpo Rossi:

Tämä tapahtuisi erityisen CMU (Capital Markets Union CMU) ohjelman puitteissa, joissa markkinoille, yrityksille ja kansalaisille luotaisiin mahdollisuuksia. Silmiinpistävää on että tämä ohjelma suuntautuu yksinomaan markkinoille ja yrityksiin - ei jäsenvaltioiden hankkeiden, investointien tai palvelujen kohentamiseen. Tässä taas kerran nousee näkyviin Euroopan Unionin yksiulotteisuus, mikä merkitsee lähes väistämättä hankkeiden rahoituksen vuotamista kokonaan muuanne kuin mitä on tarkoitettu, pääoman polarisoitumista ja tietenkin Euroopan Unionin näyttäytymistä aneemisena ja heikosti toimivana talousyhteisönä:

26.10. 2020

"TALOUSKURIN hautajaiset.

Sellaiset vietettiin lokakuussa Washingtonissa, ainakin talouslehti Financial Timesin mukaan. Lehti viittasi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin vuosikokouksiin, jotka järjestettiin tänä vuonna virtuaalisesti.

Vuosikokouksia hallitsi keskustelu koronapandemian jälkeisestä talouselvytyksestä, joka velkaannuttaa valtioita raskaasti ympäri maailman. Jopa tiukan talouskurin puolestapuhujana tunnettu IMF kehottaa valtioita hoitamaan koronakriisin talousvaikutuksia velkaantumalla.

Suhtautuminen talouskuriin on äkillisesti muuttunut."