Poimintoja Ukrainan, Euroopan ja maailman tilanteesta

Keskustelu käy kiihkeänä ympäri maailmaa tapahtuneesta käänteestä maailmanpolitiikassa. USA:sta on yhtäkkiä tullut Venäjän paras kaveri ja se on vetämässä tukensa Ukrainassa käytävälle sodalle. Venäjä puolestaan hylkää Euroopan toimijana Ukrainan sotaa koskevissa kysymyksissä sen omaksuman vihamielisen asenteen, sanktioiden ja Ukrainassa käytävän sodan tukemisen johdosta. Näyttää siltä, että vastoin kaikkia aikaisempia odotuksia Venäjän "narratiivi" Ukrainan sodan juurisyistä on noussut uudelleen keskeiseksi lähtökohdaksi Venäjän Putinin ja USA:n Trumpin välisissä keskusteluissa pysyvän rauhan saavuttamiseksi. Avatakseni omaa ajattelutapaani olen poiminut alle muutamia Työväen Akatemian Fb-sivuilla käyttämistäni puheenvuotoista näistä asioista keskusteltaessa.  

Tänään 11.3. 2025 Euroopan pääministerit neuvottelevat mahdollisuudesta lähettää sotilaita Ukrainaan. Suomikin on mukana keskustelussa. Mitä tämä tarkoittaa rauhanneuvottelujen ja Ukrainan tulevaisuuden kannalta?. Kahta asiaa:1) Sota Ukrainassa ja Euroopassa ei tule päättymään niin kauan kuin sotilaallisen konfliktin uhka ja jatkuninen on todennäköistä; 2) Pahimmillaan se taitaa merkitä Ukrainan katoamista itsenäisenä valtiona, koska Venäjä ei ilmeisestikään tule hyväksymään sellaista Ukrainaa, jonka kautta sotilaallisen yhteenoton ja sodan mahdollisuus on jatkuvasti olemassa. Sotilaalliseen uhkakuvaan ja aseelliseen varustautumiseen NATOn puitteissa perustuva eurooppalainen rauha saattaa johtaa yhden itsenäisyyttä tavoitelleen 37 miljoonan kansalaisen maan häviämiseen Euroopan kartalta?

Jos käy niin, että USA ja Venäjä päättävät Ukrainan kohtalosta, Venäjä pitää valloittamansa alueet ja samalla valtaosan juuri Donetskin ja Luhanskin alueilla olevista maamineraaleista. Jäljellejäävän Ukrainan kanssa USA tekee diilin maamineraaleista, öljystä ja kaasusta, mikä tekee siitä USA:n siirtomaan, koska kaikki päätökset tehdään USA:n vaatimusten mukaan sen lainsäädännön pohjalta. Euroopan Unioni ei lähtökohtaisesti palauta ainakaan taloudellista itsenäisyyttä mahdollisen jäsenyyden toteutuessa, koska EU:sssa raha- ja finanssipolitiikasta päätetään perussopiimuksen ja Kasvu- ja Vakaussopopimuksen muodossa Euroopan Komissiossa. Mitä jää jäljelle? Hajoitettu ja rikkirevitty Ukraina.

Tänään 12.3. 2025 odotetaan Venäjän vastausta Saudi-Arabiassa neuvoteltuun USA:n ja Ukrainan ehdotukseen kuukauden tulitauosta. Mitä kaikkea on taustalla sovittu, siitä on vähän tietoa. Venäjän vatausta odotetaan tänään. Tilanne muistuttaa pahanenteisesti Suomen tilannetta sen solmittua erillisrauhan Venäjän kanssa toisen maailmansodan loppupuolella. Ehdot olivat ankarat. Entä jos Venäjä vaatii samanlaisia ehtoja nyt Ukrainalta? Ulkolaisten joukkojen on poiistuttava Ukrainasta ja kaikenlaisesta aseellisesta tuesta muista maista on luovuttava. Ukrainan armeijan on osallistuttava ulkomaisten voimien poistamiseen Ukrainasta. Venäjän aluevaatimuksiin ja vaatimuksiin venäjänkielen palauttamisesta venäjänkielisillä alueilla on suostuttava. Ukrainan johto haastetaan oikeuteen sotarikoksista. Kaikki Venäjälle aiheutuneet sodan kulut määrätään Ukrainan korvattaviksi sotakorvauksina. Yhteistyösopimuksilla turvataan ettei jatkossakaan ulkopuolinen maa tai liittouma (NATO, halukkaiden ryhmä, aseistautunut EU)pääse käynnistäämään vihollisuuksia Ukrainan maaperän kautta. Puhutaan Turkin johdolla aikanaan neuvotellun sopimuksen henkiinherättämisestä.

Nyt Demokraatin päätoimittaja tekee - onneksi - tervetullutta irtiottoa automaattiseen yhdenmukaisuuteen nojaavasta "ryhmähulluudesta"! Tämä on ensimmäinen askel omiin arvoihin perustuvalle ulko-ja turvallisuuspolitiikalle. Sopii kuin valettu juuri ajankohtaiseen myllerrykseen:

"SUOMEN ULKOPOLITIIKASSA ei varjella valtion kuvitteellista kunniaa, mutta silti meillä on vuosikymmenien ajan ollut vahvana perinteenä siloitella ja rauhoitella kansalaisille todellisuutta.

Ääneen lausumattomana pelkona on ollut, ettei kansalainen kestäisi rumia faktoja.

Onpa hallituksessa mikä kokoonpano tahansa, Suomen päättäjät peittelevät liturgiallaan historian käännekohtien vakavuutta, hyvässä tarkoituksessa."

Katselin eilen 12.3.  minäkin neljän keskeisen puoluejohtajan analyysia tilanteesta ja yön yli nukuttuani joudun toteamaan, että tilannetaju taitaa olla hukassa koko porukalta. Yhteen ääneen puhuttiin mitä vakavimmasta tarpeesta eurooppalaisen aseellisen varustautumisen puolesta, tarpeesta joka ohittaa kaikki muut keskeiset Unionin tavoitteet. Euroopan Unionia ei ole kutsuttu neuvottelemaan ja sodan päättymisen ehdoksi tulee vaatimus ulkomaalaisten joukkojen poistumisesta Ukrainan alueelta ja asetoimitusten vastaanottamisen kieltäminen. Euroopan Unionilla ja sen jäsen,mailla ei ole mitään annettavaa neuvottelupöytään. Aseellisen varustautumisen aloittaminen velkarahalla "halukkaiden yhteisytönä" ei poista EU:n perusrakenteessa olevaa raha- ja finanssipoliittista pattitilannetta. Kauniisti sanottuna peli on pelattu. Matti!

Eurooppa ymmällään...

 Kansainvälisessä politiikassa eletään historiallisia hetkiä. Erityisesti tämä koskee presidenttien Trumpin ja Putinin käymää keskustelua Ukrainan kohtalosta; sen NATO-jäsenyydestä, maan itsenäisyydestä, sen jäsenyydestä Euroopan Unionissa. 

Kaikki tämä koskee myös Euroopan Unionia, sen Ukrainan tukitoimia, Venäjäpolitiikkaa, toteutetun politiikan seurauksia jäsenmaissa. Tätä kirjoittaessa Eduskunta käy kyselytunnillaan keskustelua näistä kysymyksistä. Näyttää siltä, että Euroopan Unionin "narratiivi" on ajautumassa umpikujaan. Samalla se narratiivi, jota on pidetty moraalitomana, vaarallisena ja vääränä tulkintana siitä, mitä viimeisten 30 vuoden aikana on tapahtunut, näyttää muodostuvan tosiasialliseksi tapahtumien kuluksi. 

USA näytää hyvin ymmärtävän sen, että NATO-laajentuminen Euroopassa on tullut tiensä päähän. Se on valmis hyväksymään sen, että Ukrainasta ei tule NATOn jäsenmaata. Trumpin Amerikka ei näytä myöskään suostuvan tukemaan sotimista Euroopassa ja vaatii Eurooppaa rahoittamaan itse sotimisensa ja myös tähän astisen sodankäynnin aiheuttaman jälleenrakennuksen Ukrainassa.

Ukraina ei saisi käyttää harvinaisia maamineraaleja rauhanjälkeisen jälleenrakennuksen rahoittamiseen. Näitä mineraaleja menisi  600 mrd:n dollarin  edestä USA:han palkkiona siitä että USA turvaa omalta osaltaan rauhan Ukrainassa. 

Tämän kolmivuotisen mylläkän yhteydessä Suomi vietiin NATO-jäseneksi ilman kansanäänestystä ja median taitavan painostuksen avulla: muutaman tuhannen hengen kyselyn tuloksena saatiin yhtäkkiä uskottavaksi todellisuudeksi se, että enemmistö suomalaisista tukisi Suomen NATO-jäsenyyttä. Mitään välineitä kansalaiskeskustelun käymiseen ei ollut käytettävissä. Toista maailmansotaa kokemattomat ja Euroopan Turvallisuuskonferenssin maailmanlaajuista päätöstä muistamattomat päättäjät katsoivat, että rakentaa kansakuntien toiminnalliset suhteet ensisijaisesti luottamukseen ja yhteistyöhön perustuen  tulivat kertaiskulla haudatuiksi. Euforian tasoa kuvaa se, että sekä Suomi että Ruotsi otettiin pikavauhtia NATO:n jäseneksi.

Kun tilanne nyt on dramaattisesti muuttumassa, USA näyttää säilyttävän kasvonsa Venäjä-suhteissaan ja pääsevän käsiksi miljardiluokan maamineraaleihin ilman että se aiheuttaa enempää kustannuksia USA:n hallinnolle.

Juuri nyt näyttää Vihreiden Oran Tynkkynen puhuvan, että jos emme pysäytä Venäjää Ukrainassa, pian saamme kokea paineita omilla rajoillamme. Ulkomaalaisviha yhtyneenä historiallisiin venäjäpelkoihin tarkoittaa ilmeisesti sitä, että vaikka sota Ukrainassa päättyisikin, Suomen raja Venäjän suuntaan on ja pysyy kiinni hamaan tulevaisuuteen. ETYK-konferenssin "Helsingin henki" on menetetty  ja seuraava sukupolvi - ehkä seuraavakin - joutuu elämään suhteessa itäiseen naapuriin pelon, epäluottamuksen ja yhteyksien lähes täydellisen puutteen oloissa.

Euroopassa joudutaan nyt kokoamaan yhteen, mitä noudatettu politiikka on saanut aikaan. Luopuminen 50 vuotta kestäneestä turvallisuuden ja yhteistyön arkkitehtuurista on aiheuttanut Euroopalle ja Euroopan Unionin jäsenmaille valtavat kustannukset Venäjän edullisiin energiayhteyksien katkeamsien muodossa. Sodan myötä painopiste kansantalouksissa on siirtymässä yhä kauemmaksi sosiaaliseen oikeudenmukaisuuden, taloudellisen toimeentulon ja ylipäätään yhteiseen, kansanvaltaiseen hyvinvointivaltioon liittyvistä teemoista. Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin rakenteet ovat edelleen Prometheuksen kahleiden tavoin sitomassa koko mannerta samaan aikaan kun muut makrotalousalueet etenevät avoimemmalla mielellä kohden tulevaisuutta. 

Näyttää siltä, että kun rauha joillakin ehdoilla pian alkavien neuvotteluiden myötä sovitaan, Euroopan Unionille on jäämässä maksumiehen rooli. Muistellen lapsuuden pelikortteja  käteen on jäämässä vuosikymmeniä kestäneen ulkopoliittisen pelin jälkeen "Musta-Pekka" pelikortti. Todellisuudessa joudumme jatkossa käytännössä edelleen puolustamaan  yksin maatamme taloudellisia, sotilaallisia ja kansainvälisiä uhkia vastaan.