Pimeän kauden alkaessa

Tänään eletään syyskuun tasauksen päivää, maapallolla päivä ja yö ovat yhtä pitkiä kaikkialla maapallon napoja lukuunottamatta; pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa pimeä aika, etelässä päivä alkaa pitenemään. Pohjoisen pallonpuoliskon osalta pimeän kauden alkamisessa on myös poliittista symboliikkaa. Poliittinen talvi sanan taloudellisessa mielessä noudattaa kuitenkin pidempiä kuin vuoden syklejä.

Taloudelliset syklit ovat sidoksissa ihmisen olemisen tilaan ja massojen reagointiin. Nekin noudattava tiettyjä lainalaisuuksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Molempiin voidaan myös vaikuttaa ja vaikutetaankin. Menemättä tässä yhteydessä syvemmälle tähän mielenkiintoiseen teema-alueseen totean vain, että ihmisiluonto joustaa aika pitkällekin ja sallii vaihtelevuutta suuressakin määrin elinolosuhteissaan. Kuitenkin, kun elämä ja sen olennaiset arvot ovat uhattuna, muutosta voi alkaa tapahtua aika nopeastikin. Inhimilliset pyrkimykset näkyvät massojen liikehdintänä, järjestäytyneinä liikkeinä, poliittisina tavoitteina, irrationaalisina tai järkevinä pyrkimyksinä koskien omaa aikaa ja sen toimintarakenteita.

Saksassa pidetään tänään vaalit, liittopäiville valitaan edustajat saksalaisella kaksivtasoisella vaalilla, joissa äänestetään sekä henkilöä että poliittista ryhmää. Saksa on Euroopan Unionin suurin talous eikä sen yli kävellä Euroopan sisämarkkinoillakaan. Saksa on pitkään toiminut eurooppalaisen konservatiivisen politiikan takuumiehenä; kun säännönmukaisesti valtaosa eurooppalaisista hallituksista on poliittisen oikeiston kontrollissa, on se merkinnyt jo vuosikymmeniä Unionin rakennepolitiikan perustumista oikeistolaisille arvoille. Välillä on toimittu maltillisemmin, joskus taas on siirrytty kiihkeämpään vyörytykseen kohti yritysvetoista kilpailuyhteiskuntaa. Tätä on tietenkin tukenut vahva Euroopan katolinen tendenssi, jossa sosiaalipolitiikka, lapsista, vanhuksista ja sairaista huolehtiminen on kuulunut ensisijaisesti perheelle ja toiseksi armeliaalle kirkolle.

Markkinavetoisen ja sen liberalistisia periaatteita noudattavan politiikan luonteeseen kuuluu ajatus siitä, että jokainen on oman onnensa seppä. Rajoituksia ei aseteta eikä sallita, riippumatto on tarkoitettu vain menestyjiä varten. Tuloerojen kasvu ja keinoja kaihtamaton pyrkimys henkikökohtaiseen menestykseen ovat sekä käytännön että ideologisena lähtökohtana. Jakopolitiikkaa ei kannateta, se tarkoittaa puuttumista pyhään omistusoikeuteen ja erityisesti sen omistaja-, ei työkeskeiseen tulkintaan. Hyvinvointia voidaan tavoitella, mutta se voi tapahtua ainoastaan taloudellisen kasvun ja kilpailussa pärjäämisen kautta. Kun yhteisessä taloudessa menee huonosti, keinona on menojen supistaminen. 

Yksityisen intressin lähtökohdista julkinen talous on menoerä, jolle menestyjä ei saa katetta palvelujen muodossa. Pohjoismaissa julkinen talous osoitti 1900-luvulla suuren potentiaalinsa ja kilpailukykynsä, mutta yksityisen intressin näkökulmasta siinä on kysymys resurssikokonaisuudesta joka on saatettava yksityisen intressin ehdoilla toimivaksi. Euroopan Unionin vapaan kilpailun periaatteet tukevat kaikilta osin tätä lähtökohtaa. Unionin peruskirjassa puhutaan kuitenkin rauhasta ja demokratiasta. Voimassa oleva tulkinta on eräs keskeimpiä osoituksia pitkään jatkuneesta konservatiivisesta voimapolitiikasta Euroopassa.

Tätä politiikkaa on nyt noudatettu suurin piirtein yhden ihmisiän verran. Missä ollaan menossa? Euroopalle on luvassa tästä eteenpäin vain huonoja uutisia. Velkataakka on kasvanut mittoihin joka ei ole enää hallittavissa. Euroopan vakausmekanismi ja sen toimivuuden vahvistaminen julkisen sektorin alasajolla ja todennäköisellä romuttamisella näyttää tätä nykyä mitä ilmeisimmältä. Myös Saksan, suuren menestyjän talous perustuu yhä kasvavalle velanotolle ja vain suuruuden ekomia pitää maata kolmen A:n menestyjäluokassa.  Arabimaiden väkivaltakierre saattaa hyvinkin levitä myös Eurooppaan.

Suomen tie ei näytä poikkeavan eurooppalaisesta valtavirrasta. Kansallisteatterimme esitys ”Neljäs tie” näyttäisi aika hyvin kuvaavan tätä historiaa Suomen osalta ja myös sitä, mihin ollaan päätymässä. 

Vaihtoehtoisen politiikan siemenet eivät ole itäneet myöskään vasemmiston keskuudessa; tarvittavat muutokset tasa-arvon, yhteisen hyvinvoinnin ja työn tulosten oikeudenmukaisemman jakamisen suuntaan edellyttäisivät suuria, käänteentekeviä muutoksia koko arvofilosofiassamme. Sellaista ei ole näköpiirissä eikä näitä arvoja ajavat poliitiset suuntaukset - kuten sosialidemokratia – ole enää sellaisessa poliittisessa iskussa että se voisi saattaa muutosta alulle. Saksan vaalien tulos saattaisi antaa vielä pieniä toiveita muutoksesta yleiseurooppalaisessa kehyksessä, jos sosialidemokraattien Steinbrück todella saisi mahdollisuuden Euroopan keskeisen valtiomahdin ohjaamisen toisenlaisille eurooppalaisille ja kansainvälisille urille. Hänen suuri poliittinen esikuvansa näyttää olevan Helmut Schmidt, joka toimi Liittotasavallan kanslerina vuosina 1974-82.  Mielenkiintoistahan on että vaihtoehtoisten arvojen juuret löytyvät juuri saksanmaalta puolentoista vuosisadan takaa. Niiden soveltamisesta uusissa olosuhteissa olisi kysymys, jos vaihtoehtoa nykyiselle linjaukselle todella haetaan.

Jos näin ei tapahtu, vanhan poliittisen pohdiskelijan on mentävä metsään, haettava pihkainen kuusi ja nieltävä poliittinen pihkatappi edessä olevan, kaiketi jääkautta muistuttavan talven varalle. Sen loppumisesta ei ole tietoa, mutta dialektiikan pitkä sykli tulee jossakin vaiheessa nostamaan varmuudella ihmisarvot uudelleen kunniaan. Voi olla että tämän kirjoittajasta ei ole siinä vaiheessa jäljellä muuta kuin se poliittinen pihkatappi näiden blogikirjoitusten muodossa.