Arvopohjaisen realismin suhteellisuus

 Tasavallan presidentti Aleksander Stubb määäritteli diplomaateille järjestetyillä päivillä  26-27.8. 2024 Suomen ulkopolitiikan "arvopohjaiseksi realismiksi". "Määrittelen arvopohjaisen realismin kokoelmana universaaleja, vapaudesta, ihmisoikeuksista ja kansainvälisistä säännöistä nousevia arvoja, jotka huomioivat myös globaalin monimuotoisuuden, kansallisvaltioiden, alueiden ja kulttuurin sekä historian realiteetit. Maailman ongelmia ei ratkaista vain niiden kanssa, jotka ovat kanssamme samaa mieltä."

Arvopohjainen realismi ei ole tietenkään mikään tieteestä ohjautuva määritelmä, vaan pikemminkin se on mahdollisuuksien taitamista, "angewandte Kunst"(Soveltavaa taitoa), jonka taustalla arvot ja asenteet näyttelevät pääosaa.  Arvopohjaisen realismin etiikka saattaa vaihdella suurestikin - itseasiassa koko eettisen asennpoitumisen koko kirjolla. Tasavallan presidentin "narratiivi" on yksi monista vaihtoehdoista; läntisen arvoyhteisön tällä hetkellä edustamat arvot on yksi niistä. Myös muita - perusteltuja - lähestymistapoja onm havaittavissa.

Olen blogissani toisaalla käsitellyt tätä kysymystä lähtien arvoperusteiden kirjosta, koska eettinen arvopohja voi vaihdella jopa omaksumassamme läntisessä arvoyhteisössä. Samoin se voi vaihdella myös kansakunnan sisällä niin yksilöiden kuin kansanryhmienkin välillä. Kuvaavaa on, että juuri tällä viikolla hallituksemme on julkaissut rasismin vastaisen periaate- ja toimintaohjelman, jonka perussuomalaiset, hallituksen toinen kantava voima on jo ehtinyt puolueena torjua vaikka sen hallituksessa hyväksyykin. Arvopohjainen realismi tarkoittaa tässä yhteydessä erirotuisten ja siis ulkomailta meille tulevien, etniseltä ja ihonväriltään ja toimintatavoiltaan erilaisten ihmisten torjumista, realismi ohjelman nimellistä hyväksymistä hallituksessa. 

Tunnetun sosiaalipsykologin Erich Frommin mukaan keskeisin etiikan laji on Frommin käsitteistössä humanistista etiikka. Elämän taitoa, elämän kunnioittamista itsessä, muissa ihmisissä ja elonkehässä ylipäätään; ihmisen nostamista lajiolentona keskeiseen, ratkaisevaan asemaan. Totuus tekee ihmisen vapaaksi; uskaltaa epäillä ja etsiä ihmisyydelle parempia vaihtoehtoja. Uskoisin monen kohdalla juuri tämän vaihtoehdon nousevan keskeiseksi arvioidessamme myrskyisää maailmaa ja sen jokapäiväisiä, usein väkivaltaisia, tuhosuuntaisia ja pelottavia uutisia. Suomessa olemme pitkään oppineet rakastamaan ja hyväksymään tämän lähestymistavan. Koululaiutoksemme on jo viimeistään peruskoulun syntymisen jälkeen rakentunut vahvasti humanistisen etiikan pohjalle. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että kaikki olisivat läheskään samaa mieltä sen enempää opettajien kuin oppilaidenkaan joukossa. Väkivalta, uhkailu, mobbaaminen ja surmatyöt puhuvat tästä selvää kieltään.

Toisen etiikan lajin, ei niinkään harvinaisen, muodostaa autoritaarinen etiikka. Autoritaarisuus ymmärretään meillä useimmiten johtajakeskeisenä, alistavana toimintatapana, joka onkin autoritaarisuuden yhden puolen keskeinen piirre. Toisen puolen autoritaarisuudessa muodostaa alistuminen; useimpien kohdalla se tarkoittaa kykyä sopeutua ja olla tottelevainen. Mitalin toisena puolena tässä ambivalentissa eettisessä suhtautumisessa on itsekeskeisyys ja narsismi, muista piittaamattomuus, arroganssi, röyhkeys – ja siihen perustuva etiikka. Elämä on kilpailua, vahvempi voittakoon – niin syntyy myös elinvoimainen yhteiskunta; minä kuulun etuoikeutettujen joukkoon. 

Median välittämä vaikutelma on, että erityisesti Kiina olisi autoritaarisen kulttuurin kaikkein selkein ilmentymä? Entä miten on "Make the America great again" jossa käydään ankaraa taistelua kahden tasavahvan poliittisen voiman välillä? Tai Euroopan Unionin perussopimus, joka asettaa erityisen kilpailukykyisen markkinatalouden autorisoiduksi hallintomalliksi sulkien mm. pohjoismaisen hyvinvointivaltion pois mahdollisuuksien joukosta? Tai Kiinan valtion tukemaa teollisuutta arvostellaan lännessä, jossa kuitenkin valtion tuet maataloudelle ja avainasemassa oleville teollisuudenaloille ovat vahvaa "arvopohjaista realismia". Entä läntisen arvoyhteisön ankarasti arvostelema Kiinan uiguureihin kohdistama "koulutusohjelma samaan aikaan kun lämntisen arvoyhteisön johtava makrotalous tukee Israelin Gazaan ja länsirannalle kohdistamia tuhoisia iskuja? Tai palestiinalaisten taistelu itsenäisen, harmooniseksi  oletetun ja edellytyn islamistisen valtion puolesta mitä väkivaltaisimmilla taistelumuodoilla ja - mm. naisten oikeuksien suhteen -   perinteisellä, ehdottoman autoritaarisella suhtautumisella?

Kaikkia näitä poliittisia, uskonnollisia ja traditioon perustuvia toimintatapoja noudatetaan "realismin" välttämättöminä vaatimuksina  samalla muistuttaen arvoperinnöstä - jonka on joustettava. Äiti-Venäjän on joustettava, kun patriarkaalinen rationaliteetti vaatii lisää maata ja vaikutusvaltaa. 

Arvopohjainen realismi asettaa lisäksi eettisiä vaatimuksia hallitsemalleen massalle. Abosoluuttinen etiikka tarkoittaa epäilemättömyyden taitoa. Yhteiskunnallisesti valistumaton ja passiivinen ihminen lienee tunnusomaisin tällaisen eettisen vaihtoehdon kannattaja. Abosoluuttisen etiikan aktiiviset muodot voivat johtaa uskomattomiin katastrofeihin, kun epäilykyvytön massa kääntyy tukemaan vaikkapa narsistista, mobbaavaa ja suuruudenhulluja visioita hahmottelevaa johtajaa. Oletko joskus ihmetellyt presidenttiehdokas Trumpin raivokasta kannattajajoukkoa, Venäjän kansan lähes ehdotonta tukea presidentti Putinin "arvopohjaiselle realismille" tai 1,4  miljardin kiinalaisen sopeutumista ilmeisen rationaalisena pitämäänsä kiinalaiseen hallintokulttuuriin? Niitätäkin perustellaan arvopohjaisella realismilla.

Tämän päivän maailmaa on katseltava yhä ilmeisemmin  kansallisten lähtökohtien "arvopohjaisen realismin" lisäksi myös ottaen huomioon globaalit, planetaarisiset olosuhteet ja niiden väistämättömät reunaehdot ja jännitteet; maailmanlaajuinen, kilpailun ehdoilla toimiva markkinatalous ja sen luoma voimavarojen polarisoituminen; tekninen vallankumous, joka on johtamassa keinoälyn pohjalla toimivaan veltavaan "megakoneeseen"(vrt. Lewis Mumford). Sotilaallisen varustautumisen käytössä oleva, huippuun kehitetty teknologia, jonka tuhovoima voi poimia kohteekseen niin yksittäisen ihmisen kuin kokonaisen maan ja jopa maanosan. Tämän  kaiken taustalla tapahtuma ilmastomuutos ja maapallon resurssien ylikäyttö luovat nekin yhden lähtökohdan, joka vaatii "arvopohjaista realismia", tosin kokonaan toiseen suuntaan, mihin myös Eurooppa on tällä hetkellämenossa. Viittaan vain saksalaisen BSW-ryhmän puheenjohtajan Sahra Wagenknechtin juuri julkaistuun videoon, jolla hän alkaneen vuosituhannen tapahtumiiin ja  lainauksiin julksista esiintymisistä osoittaa, että Saksan liittokanslerin Olof Scholzen "arvopohjainen realismi" perustuu tosiasioiden vääristelyyn. "Olof Scholze valehtelee", väitää hän julkisesti videopuheessaan. Wagenknecht ei ole mikä tahansa takapenkin kommentoija - hänen juuri perustamansa "BSW" -puolue saavutti 6,2 prosenttiyksikön kannatuksem eurovaaleissa ja sai Europarlamenttiin 8 paikkaa. Hänen puheenvuoronsa edustaa sodan ja asevarustelun vastaista "arvopohjaista realismia", jota pyritään koko ajan vaientamaan. Kiihtyvä militarismi ja pyrkiminen voittoon neuvottelujen sijasta on  viemässä meitä kohden laajenevaa ja kiihtyvää sodankäyntiä. Ennenpitkää saatetaan ottaa käyttöön ydinaseita tai niistä johdettua "likaista teknologiaa". Tilanteen ja arvopohjaisen realismin hallitsemattomuus ja moniperusteisuus on pelottava, äärimmäisen huolestuttava ilmiö.

Tietenkin toivon tasavallan presidentin taipuvan arvopohjaisessa realismissaan yhä selvemmin perinteisen humanistisen etiikan kannalle. Vuonna 2025 tulee kuluneeksi 50 vuotta Helsingissä pidetystä Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyökonferenssista (ETYK), jonka loppuasiakirjaa voidaan pitää yhtenä sopimuspohjaiseen lähetymistapaan kuuluvana kansainvälisenä asiakirjana ja sitä varten perustettua ETYJ-organisaatiota oikeusvaltiojärjestelmään kuuluvana, peruuttamattomana instituutiona. ETYK-kokouksen keskeinen sanoma oli, että ihmiskunta luopuu aseelliseen uhkaamisen ja sotilaalliseen voimaan perustuvasta toimintatavasta ja ryhtyy järjestelmällisesti rakentamaan luottamukseen ja yhteistyöhön perustuvaa maailmaa. Neuvostoliitto romahti ja pian alettiin laajentaa aseisiin ja sotilaalliseen uhkaan perustuvaa arvoyhteisöä.

Minusta vaikuttaa sitä, että nuorempi sukupolvi ei ole sisäistänyt 50 vuotta sitten Helsingissä pidetyn    ETYK-maailmankonferenssin suurta sanomaa ja arvoa. Kokisin tärkeäksi, että myös tämän konferenssin sanoma voitaisiin edelleen palauttaa "arvopohjaisen realismin" vastuulliseksi työvälineeksi.

Arvopohjainen realismi - Tasavallan Presidentin lanseeraama käsite ulkopolitiikkaan - on enemmän soveltavaa taidetta kuin tiukkaa tiedettä. Se saa monenlaisia muotoja maasta, ideologiasta ja kulttuurisesta taustasta riippuen. Pahimmillaan se voi olla pelkkää sopeutumista eteentulevaan tilanteeseen - arvovapaata realismia.

Rafale ja enkelit

 Tasavallan presidentti lähtee käymään Ranskassa. Korona-pandemia on pidätellyt myös valtion päämiestä kotimaassa, ja vihdoin, rokotusten edistyessä pääsee lähtemään valtiovierailulle. Kysymys ei ole pelkästä vaihtelusta pandemian jälkeisenä aikana. Matkalla on luonnollisestikin syvempiä tarkoitusperiä. Mihin ne voisivat kohdistua?

Tasavallan opresidentti on puhunut loppukesän ja alkavan syksyn aikana Euroopan turvallisuudesta ja yhteistyöstä, lähestytäänhän nopeasti vuotta 2025 jolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyökonferensista, ETYKistä. Hän on nostanut keskusteluun jo ilmeisesti unohduksissa olleen ja nuoremman polven heikohkosti tunnistaman "Helsingin hengen", jonka merkeissä, kolmen korin muodossa Euroopan ja muun maailman johtajat puhuivat aivan uudella tavalla keskinäisestä luottamuksesta ja jopa kirjasivat siihen tähtääviä toimia ETYK:n kolmanteen koriin. 

Onko maailma Suomen johdolla siis palamassa maailmanlaajuisen luottamuksen, yhteistyön ja yhteisen turvallisuuden ilmapiiriin, josta ainakin muistutettaisiin vuoden 2025 juhlaistunnossa? Onhan tällä välin Suomikin liittynyt Euroopan Unioniin ja sen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin lähestymistapoihin. Neuvostoliittoakaan ei enää ole, vaan tilalla on suurvenäläinen, autoritaariseen kurinpitoon nojautuva presidentti Putinin Venäjä.  Kekkosen aikaisesta luottamuksesta, ystävyydestä ja samaan etupiiriin kuuluvasta avunannosta on vain muisto ja rippeet jäljellä. Suomen puolustushallinto on allekirjoittanut ns. isäntämaasopimuksen USA:n kanssa, jatkona jo puolustusministeri Elisabeth Rehnin aikoinaan  amerikkalaisten hävittäjien hankinnalle Suomen puolustusvoimien vahvimmaksi ilma-aseeksi.

Hävittäjähankinnat, jo alustavissakin suunnitelmissa kymmenen miljardia euroa maksava suurhanke on valmisteluputkessa. Päätökset hävittäjähankinnoista tehdään jo tämän vuoden lopulla, jolloin valintaperusteet pitäisi olla täysin selvät ja kiistattomat. Päädytäänkö amerikkalaiseen vaihtoehtoon, joka näyttäisi olevan  aikaisempaan logiikkaan perustuen ensimmäisenä tarjolla. Vai olisiko löydettävä luottamusta ja uskoa esimerkiksi eurooppalaiseen puolustustahtoon ja turvauduttava oman mantereen sotilasteknologiaan?  Kystymys on paitsi luotettavuudesta, myös luottamuksesta sekä myös aseteollisuuden alueella käytävästä teollisesta kilpailusta ja oman mantereen teknologian elinvoimasta.

Euroopan turvallisuutta, yhteistyötä ja avunantoa joudutaan katselemaan myös tästä uudesta näkövinkkelistä. Ranska ja Saksa ovat tehneet presidentti Macronin ja liittokansleri Merkelin välittömässä suojeluksessa uuden sopimuksen erityisen "taistelupilvi" -nimisen suurhankkeen käynnistämisestä saksalaiseen teknologiaan perustuvan Eurofighter hävittäjän korvaamisesta tulevaisuudessa ranskalaiseen teknologiaan perustuvalla Rafale-hävittäjällä. Tämäkin konetyyppi kävi Suomessa esittäytymässä suuressa ilmavoimien tukemassa lentonäytöksessä Helsingin edustan taivaalla juuri elokuussa.

Luottamuksessa ja  suhteessa amerikkalaiseen puolustusjärjestelmään on viime vuiosien aikana tapahtunut horjumista, kiitos presidentti Trumpin  kustannustietoisemman NATO-linjauksen ja Lähi-idästä juuri elokuun loppuun mennessä tapahtuneen vetäytymisen vuoksi. Kahdenkymmen vuoden rauhan ja demokratian viennin tulokset valuivat muutamassa kuukaudessa hiekkaan. Korkea teknologinen taso, automaattiset puolustus- ja hyökkäysjärjestelmät eivät kyenneet estämään täydellistä voiman ja tahdon lopahtamista kokonaan toisenlaisen kulttuurin hallitsemassa Afganistanissa. 

On kai selviö että Suomen hävittäjähankinnoissa on näilläkin seikoilla merkitystä. Ne antavat aihetta miettiä, onko muitakin vaihtoehtoja Suomen puolustukselle kuin amerikkalainen, täydelliseen luottamuksen puutteeseen suhteessa Venäjään ja Kiinaan perustuva lähestymistapa. Ranskan ja Saksan puolustuteknologian uusi suurhanke perustuu lisäksi toiseen merkittävään innovaatioon, joka liittyy Euroopan Unionin puolustuksen mahdolliseen rahoittamiseen. Yhteiseen puolustukseen perustuvaa rahoitusta ei Euroopan Unioniossa voida saada aikaan konsensuksella ja  "etukäteissäästämiseen" perustuvalla talouspolitiikalla. Käyttääkö Ranskan ja Saksan puolustusyhteistyö  tässä suhteessa hyväkseen uutta innovaatiota, mm. talousguru Pikettyn vaihtoehtona korostamaa "samanmielisten yhteistyötä"?  Voisiko eurooppalainen turvallisuusyhteistyö olla osa samanmielisten yhteistyötä, jota rahoitetaan uudella monetaarisella, endogeenisella rahapolitiikalla?

Itsenäisen Euroopan keskuspankin tehtävä on jo vuosia ollut uusien innovaatioiden rahoittaminen kuuluisalla määrällisellä elvytyksellä. Euroopan Keskuspankki on poliittisesti täysin itsenäinen monetaarinen toimija, joka on sitten vuoden 2014 tukenut yli 4000 miljardilla eurolla yritysten ja pankkien likviditeettiä. Tasavallan presidentti on tunnetusti suhtautunut hyvin kriittisesti tällaiseen makrotalouspolitiikkaan ja on siten ollut yhdessä Europan konservatiivien, liberaalien ja näiden talouspolitiikkaa peesaavien sosialidemokraattisten voimin vaatimassa tiukkaa pitäytymistä etukäteissäästämisessä, hyväksyen vain korona-pandemian tapaisissa poikkeusoloissa  velanoton tiukasti määritellyissä, ahtaissa puitteissa. Tähän vanhaan etukäteissäästämisen ja kehysbudjettien edustamaan raamiajatteluun ei uusi, endogeeninen, omiin päätöksiin perustuva rahapolitiikka luonnollisestikaan kuulu. Erityisesti Saksa ja sen keskuspankki - sekä Saksan perustuslakituomioistuin - katselevat tällaista, konsolidoidun peruskirjan kanssa ristiriidassa olevaa EKP:n ja Euroopan komission politiikkaa hyvin kriittisesti.  

En oikein usko että Tasavallan presidentti tavoittelee Helsingin henkeä, luottamusta ja liennytystä vuoden 1975 loppuasiakirjoissa kuvatussa hengessä. Kysymys taitaa pikemminkin olla luottamuksesta Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä suurten sotilas- ja makrotalouspoliittisten muutosten murroksessa. Miten käy eurooppalaisen puolustusstrategian, jos Suomi ostaa stratfighterit Yhdysvalloista? Ainakin Suomen on maksettava ne selvällä rahalla - niihin kauppoihin ei keskuspankkikapitalismi määrällisine elvytyksineen ulotu. Entä jos Ranskan ja Saksan "Taistelupilvestä" muodostuu hanke, jonka innovaatioita rahoitetaan keskuspankkijärejestelmän kautta? Sotilaalliset strategiset hankinnat ovat luonteeltaan sellaisia että niitä ei avata eikä ymmärrettävistä syistä myöskään avoimesti kilpailuteta. 

Palataanpa nyt tämän blogikirjoituksen otsikkoon. Taisteluparven hävittäjäperustan muodostaa ranskalaisen Rafale-taisteluhävittäjän tekniikkaan perustuva uuden sukupolven kone ja sen ympärille rakentuu joukko drohneja ja muita lentotekniikkaan perustuvia "enkeleitä". Mikäli oikein ymmärrän, on tästä hankkeesta tarkoitus kehittää aivan uudentasoinen, tekniikaltaan ja hallitsevuudeltaan ylivoimainen "eurooppalainen rakenne" Korona-Pandemian yhteydessä kehitetyn uuden vasta-ainetekniikan tapaan.   Tämä yhdistelmä ei ole sukua turkulaiselle lauluryhmä "Rafaelin enkeleille", joka jatkaa Rafael Paasion nimeen ja visioihin perustuvaa aatteellista kulttuurityötä.

Tasavallan presidentillä on jo perustuslaista johtuen keskeinen ja merkittävä rooli Suomen suurta taisteluhävittäjähankintaa tehtäessä. Jatkaako atlantintakaisen struktuurin kehittämistä ja menettää lopullisesti se "Helsingin henki", joka syntyi vuoden 1975 ETYK-kokouksen myötä ja jota oli tarkoitus jatkaa ETYJ:n puitteissa? Vai olisiko kyse luottamuksen rakentamisesta vuoteen 2025 mennessä sekä Euroopan tasolla että tätä kautta perinteisen NATO-yhteistyön puitteissa? Viimekädessä on kysymys rahasta ja kustannuksista - ja tasavallan presidenttimme on tunnettu tiukasta suhtautumisesta nouseviin kustannuksiin. Nyt tällä lähestymistavalla on merkitystä ehkä enemmän kuin koskaan. Siksi matkalla Ranskaan on tällä kertaa tavanomaista suurempi merkitys.