Kohtalon hetket ovat käsillä

 Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ja pankin emeritusjohtaja Erkki Liikanen näyttäisivät yhdessä pohdiskelleen, minkälaisiin toimiin olisi ryhdyttävä nyt, kun luotetun läntisen arvoyhteisön politiikka on saamassa uusia, vähemmän luottamusta herättäviä piirteitä. Onhan se todella erikoista, että johtavan läntisen vallan politiikka saakin yhtäkkiä "sosialistisia" piirteitä siinä mielessä,  markkinavetoisuuden työvälineeksi otetaan julkinen päätöksenteko ja valtio, joka kaappari-instituution tavoin alkaa omilla toimillaan varmistaa oman yhteiskuntarakenteensa ylivoimaisuutta "MAGA" (Make America Great Again) hengessä.

Taustalla on vahva usko USA:n taloudelliseen ylivoimaan monilla politiikan alueilla: puolustuksessa, tietotekniikassa, maailmantilanteen hallinnassa ja tietenkin taloudellisessa ylivoimassa. Dollari hallitsee edelleenkin selvitys- ja reservivaluuttana maailmanmarkkinoita. Tämän päivän USA haluaa olla ensimmäinen ja ylivoimainen. Sille ei kelpaa kauppasuhteissakaan winwin periaate. USA haluaa viedä kaiken.

Ylivoima ja hyvinvointi ei kuitenkaan perustu enää kokonaisten tuotantoketjujen hallintaan manufaktuurin, kaiken tarpeellisen tuottamisessa kotitalouksille ja teollisuudelle.  Toinen maailman supervalta on Kiina, joka on vuoisien mittaan huolellisesti varmistanut tuotantoketjujen toimivuuden alkaen raaka-aineista ja päättyen lopputuotteisiin. Koko muu maailma on enemmän tai vähemmän riippuvainen Kiinalaisista raaka-aineista, varaosista ja tuotteista. Kiinaa on mahdoton sivuuttaa - ja tässä taitaa olla yksi perimmäinen syy siihen muutoksen agressiivisuuteen, joka Amerikassa on nyt tapahtumassa.

Kiina hallitsee perusteollisuutta ja Amerikka on siirtynyt jälkiteolliseen finanssikapitalismin aikaan. Teollisen pohjan vahvistaminen USA:ssa näyttää tapahtuvan lähinnä IRA-lainsäädäntöön liittyvin ympäristö ja teknologiamotiivein - rohkeita "sosialistisia" toimia sellaisenaan. USA tavoittelee nyt korkein tariffein ja tullein - sanktiopolitiikkaa unohtamatta - yritysten siirtymistä rapakon toiselle puolelle nostamaan USA:n teollista tuotantoa. Onnistuuko tuotantoketjujen uudelleenrakentaminen? Suostuvatko palvelu- ja tietoyhteiskuntaan tottuneet amerikkalaiset palaamaan teolliseen työhön? Kuinka kauan työvoiman kouluttaminen näihin uusiin teollisiin tehtäviin kestää? Yksi vuosikymmenm ei taida siihen riittää. Tosiasia on, että myös Amerikan teollisuus ja kotitaloudet ovat nykyoloissa  riippuvaisia Kiinassa valmistetuista tuotteista ja teollisuuden varaosista.

Finanssikeinottelulla voidaan saada suuria aikaan, huikeita voittoja, huikeaa inflaatiota - ja huikeita kuplia. Usein viitataan US:n presidentin Herbert Hooverin (presidenttinä 1929-33) .vastaavanlaisen tariffipolitiikkaan, joka oli yhteydessä myös Euroopassa vallinneeseen inflaatioon ja lamaan. Trumpin tariffit uhkaavat tietenkin koko maailmaa - ja välittömästi myös amerikkalaisia kuluttajia, jotka maahantuotuja tuotteita käyttävät. Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin haastattelu Financial Timesissa kertoo varovaisesti mutta selkeästi, että Euroopan Unionilla on tahtotilaa ryhtyä vastatoimiin, jos tariffit, rangaistukset ja teollisuuden kutsuminen Amerikkaan  todella toteutuvat. Mediassa vilahtaa yhä useammin sana kostonomainen vastatoimi (retalitation), mutta viitaten pitkään läntisen arvoyhteisön toimintaetiikkaan tällaista ilmaisua hän ei tietenkään halua käyttää.

Mitä keinot sitten voisivat olla? Kun puhutaan raha-, kauppa- ja finanssipolitiikasta, EKP voi käyttää raha- ja finanssipolitiikkaa jossakin määrin välineenä tilanteen tasapainoittamiseen - ja siihen Rehn haastattelussa viittaakin. USA:n kaapparihenkinen politiikka taitaa kuitenkin saada niin agressiivisia muotoja että tavanomaiset keinot eivät riitä. Luultavasti juuri eurooppalainemn teollisuus vaatii kulissien takana tavanomaista voimakkaampia keinoja. Euroopan Unionin toimia rajoittaa kuitenkin perussopimuksiin sidottu raha- ja finanssipoliittinen pakkopaita, joka on rakennettu hyperinflaatiota pelkäävän Saksan perustuslaillisen velkajarrun tapaan myös EU:n peruskirjaan, keskeisten isntituutioiden sääntöihin ja joka myös ohjaa Kasvu- ja Vakaussopimuksen muodossa perustuslakitasoisesti jäsenmaiden talouspolitiikkaa. EKP:n taannoisen pääjohtajan rohkea veto aloittaa vuosille 2014-22 sijoittunut Määrällinen elvytys (QE) osoitti, että itsenäisen yhteisön itsenäisellä keskuspankilla on keinoja käytettävissään. Tosin velkapelkoinen Saksa ei koskaan hyväksynyt pääjohtaja Draghin toimintatapaa, vaan on myös muissa yhteyksissä (mm. Next Generation velkasopimuksessa) osoittanut kriittisiä varauksia ja ehtoja tällaisen politiikan toteuttamiseen. Nykysäännösten puitteissa keinot saattavat jäädä näpertelyksi. Sanktioiden ja vastasanktioiden tien päässä odottaa katastrofi.

Ainoa todellinen keino vastata USA:n agressiiviseen politiikkaan olisi vapauttaa Euroopan Unioni ja Euroopan Keskuspankki siitä raha- ja finanssipoliittisesta pakkopaidasta, johon se on jo 1990-luvun alusta päätöspohjaisesti sidottu. Se tarkoittaisi, että Euroopan Komissio ja Euroopan Keskuspankki voisivat yhteisin toimin vastata mihin hyvänsä talouspoliittiseen uhkaan suojaamalla raha- ja finanssipoliittisin poliittisin toimin eurooppalaista markkinaa ja tarvittaessa jopa suoraan  kansalaisia. Kuten tunnettua, itsenäisen yhteisön itsenäinen keskuspankki ei voi ajautua konkurssiin. Verotuksella voidaan aina pitää kurissa inflatoorista painetta niin yritysmaailman kuin palkansaajienkin odotusten suhteen.

Pääjohtaja ei tietenkään voi kertoa lehtihaastattelussa, mitä Euroopan Unionin keinot Kiinan perustuotannon ylivoimaa ja Amerikan tietoteknologiaa ja finanssiylivoimaa vastaan ovat.  Miten pitkälle elvytyspolitiikassa voidaan mennä rikkomatta EU:n ja EKP:n nykyisiä sääntöjä ja toimintaperiaatteita? Eipä juuri kovin pitkälle - eikä missään tapauksessa niin pitkälle että ne riittäisivät vastatoimiksi kaapparii-instituutioksi ryhtyneelle läntiselle arvoyhteisölle. Uskon että myös pääjohtaja  tiedossa ja takaraivossa muhii se, toinen vaihtoehto joka on olemassa - ja joka on jo vuosia ollut tarjolla ja johon ei osin ideologisista ja valtavirtaisen talouseliitin vastustuksesta johtuen ole uskallettu tarttua.

Nyt ovat kuitenkin kohtalon hetket käsillä.

PS. Ehkä on aiheellista todeta, että kirjoitan maailmanpolitiikasta ja makrotaloudesta maallikkona, joka - Mark Twainia vapaasti siteeraten - ei ole antanut yliopistojen valtavirtaisen "taloustieteen" haitata kehitystään ja harrastustaan näiden teemojen parissa. Kuten Rehn toteaa,haastattelussaan  talous on sekoitus sekä tiedettä että taidetta. Ehkä juuri nyt tarvitaan annos luovaa hulluutta?

Sanktiot ja miljoonien hulluus

Brysseliläinen, poliittisesti itsensä riippumattomaksi määrittelevä " Lost in Europa" blogi kirjoittaa taloussodasta Venäjän kanssa; lisäksi omaa kommentointia:

"Saksan Liittovaltion talousministeri Robert Habeckin mukaan G7-maiden energiaministerit ovat yhtä mieltä siitä, että Venäjän valtionpäämiehen Vladimir Putinin vaatimaa ruplamaksua energiatoimituksista Venäjältä ei voida hyväksyä. - Mitä tapahtuu, jos Venäjä vaatii maksamista ruplissa, Habeck ei kertonut. Espanjan pääministeri Pedro Sánchez ilmoitti 16 miljardin euron "sota-shokkisuunnitelmasta" lieventääkseen nousevien energianhintojen vaikutuksia espanjalaisiin kuluttajiin. Hätätoimenpidepaketti tarjoaa 6 miljardia euroa suoria tukia ja verohelpotuksia sekä 10 miljardia euroa lainoja perheille ja yrityksille. – Espanjassa on jo järjestetty joukkomielenosoituksia energiaköyhyyttä vastaan. Taiwan varoittaa Kiinan haasteesta dollarille maailman varantovaluuttana. Sen jälkeen kun Venäjä karkotettiin käytännössä globaalista rahajärjestelmästä, kansantasavalta voisi tarttua tilaisuuteen oman valuuttansa, juanin, profiilin nostamiseksi, sanoi kansallisen turvallisuusviraston pääjohtaja Chen Ming-tong."

Taloussota on sotilaallisen sodan rinnalle rakentunut toinen epäproduktiivinen ulottuvuus. Kun rauhantutkijat - esim. tänään 29.3. 2022 TV1:n aamulähetyksessä puhuvat rauhan myönteisestä ja  sen kielteisestä puolesta, voidaan sanktiopolitiikan merkitsevän siirtymisestä myönteisestä rauhantilasta ehdolliseen rauhaan. Nyt arvioidaan että vaikka varsinaiset sotatoimet saataisiinkin neuvotteluilla lakkaamaan, jäävät molemminpuoliset sanktiot kuitenkin edelleen voimaan eikä myönteistä rauhantilaa pääse syntymään. 

Sosiaalipsykologialtaan autoritaariset, alistavat ja alistumista vaativat sanktiot ovat tulleet eurooppalaiseen politiikkaan Euroopan Unionin perustamisen myötä. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen valtion kasvua ja velkaantumista rajoittavien ehdottomien ja dynaamisen makrotalouspolitiikan kanssa ristiriitaiseksi koetut sanktiot otettiin käyttöön "kirsikkana kakun päällä" uhkaksi niitä jäsenvaltioita kohtaan, jotka vastoin sääntöjä ylittävät selkeästi asetetut rajat. Niin tapahtui melkein heti monien oman valuuttansa menettäneiden  Valuuttaunionin jäsenmaiden osalta. Tässäkin suhteessa Komissio joutui tinkimään asetetuista säännöistä ja katselemaan jopa keskeisten jäsenvaltioiden (Saksa, Ranska, Espanja, Italia) velkarajojen paukkumista läpi sormien. Sanktioilla uhkaaminen jatkui kuitenkin edelleen ja tuli sittemmin osaksi moniselitteistä "oikeusvaltiomekanismia". 

Ulkosuhteissa sanktiot otettiin käyttöön Ukrainan kriisin puhjettua sotilaalliseksi konfliktiksi, kun Euroopan Unioni sai tahtonsa läpi vuoden 2014 keväällä Euroopan Unionin ja Ukrainan välisen solidarisuussopimuksen muodossa vastoin Ukrainan vaaleilla valitun hallituksen tahtoa ja Maidanin aukion väkivaltaisiksi yltyneiden, kansainvälisen sekaantumisen ilmauksia sisältäneiden mielenosoitusten muodossa. Sanktiot liittyivät Venäjän toteuttamaan Krimin miehitykseen ja Venäjään liittämäsen yhtäällä ja toisaalta Donetskin ja Luhanskin venäläismielisten alueiden aloittamiin taisteluihin Ukrainan uutta, Poroshenkon johtamaa  hallitusta ja sen eurooppasuuntautunutta talousarkkitehtuuria ja politiikkaa vastaan. Sanktioita on lisätty kierroksittain ja vaikka viimeisimmässä ministerineuvoston kokouksessa niitä ei lisättykään, eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen mukaan etsittiin toimia sanktioiden tiivistämiseksi.

Vaikka sanktiot on suunnattu voimallisesti nimenomaan Venäjää vastaan, iskevät ne myös Suomeen monella merkittävällä tavalla. Suomen lentolaivueen lipunkantajasta Finnairista tuli välittömästi siipirikko Venäjän ylilentojen päättymisen myötä. Samalla Finnairin strategian silmähammas, suorat ja yhteyksiltään lyhyimmät lennot Aasian suuriin talouskeskuksiin katosivat hetkessä. Juuri valmistuneille terminaaleille Vantaalla pitänee löytää jotakin muuta käyttöä. Fortum suurena energiantuottajana ja Fazer leipomoketjuineen kuuluvat jo Venäjän sisäisen turvallisuuden rakenteisiin ja niiden aineellinen arvo on huomattava. Venäjä on jo kansallistanut lainaamiaan lentokoneita ja kieltäytyminen jatkotoiminnasta Venäjällä saattaisi merkitä amputaation kaltaista resurssien menettämistä näille yrityksille. Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen kommentit olivatkin suhteessa jatkotoimiin äärimmäisen varovaisia ja painottivat yritysten omaa päätöksentekoa, mikä näyttäisi olevan ristiriidassa ministerineuvoston sanktioiden tiivistämispyrkimyksen kanssa. Tavarataloketju Prisma on jo tainnut kerätä mukaanotettavissa olevat kimpsunsa ja kampsunsa sulkiessaan tavaratalonsa Venäjällä.

Sanktiot - siis rangaistukset - on yksi sellainen politiikan tekemisen ulottuvuus, jonka olemme saaneet Euroopan Unioniin ja konsolidoitujen perussäntöjen peruuttamattoman hyväksymisen myötä. En muista tällaisen ulottuvuuden esiintymismuotoa koko sodanjälkeiseltä ajalta eikä se ole missään vaiheessa edes vilahtanut sosialidemokraatisen kotimaisen tai kansainvälisen politiikan muotona. On painotettu itsenäisten kansojen ja yhteistyön maailmaa politiikan tekemisen muotona.

Sanktiot ovat sosiaalipsykologialtaan osa

epäproduktiivista, autoritaarista, väkivaltaisuuteen johtavaa ja tuhoamisen elementtejä sisältävää oireryhmää. Frankfurtin koulukunnan suuren sosiaalipsykologisen johtajan ja  filosofin Erich Frommin mukaan kysymys ei ole pelkästä normaaliin elämäntapaan liittyvästä loogisesta toiminnasta, vaan ne kielivät syvästä ja traumaattisesta kaavautumistilasta koko yhteiskuntaluonteessa. Yhteiskunta ja jopa suuri, mantereen laajuinen yhteisö voi ajautua tuhosuuntaiseen ryhmäajatteluun paitsi taloudessaan, myös koko politiikkansa toteuttamisessa. Hän käyttää käsitettä "miljoonien hulluus", jota olen referoinut blogissani "Kuuta osoittava sormi"  muutama vuosi sitten.

30.3. 2022, oma lisäys:

Kun sanktioista on tullut niin EU:n konsolidoidun peruskirjan mukaisen talouspolitiikan kuin EU:n ulkopolitiikankin keskeinen välinee, kysyn itseltäni sosialistisen kasvatuksen sosialidemokrattisena tulkitsijana - toiminhan aikoinani sekä Nuorten Kotkain Keskusliiton että Kansainvälisen Sosialistisen Kasvatuksen Internationaalin IFM-SEI:n pääsihteerinä - että miten sanktiopolitiikkaan perehdyttämistä opetetaan tulevalle sukupolvelle? Lasten ja nuorten maailmassa, perhepiirissä, koulussa ja nuorisojärjestöissä sanktioihin totuttaminen merkitsee käännettä henkisen ja fyysisen rankaisemisen hyväksymisen suuntaan, sen arkipäiväistämistä. Kiusaaminen, häiritseminen, ahdistelu, nöyryyttäminen ja jopa fyysisen voimankäyttö näkyy kuuluuvan jopa opetusministeriöltä tukea saavan olympiakomitean arkipäivään - salaamisesta ja vähättelystä puhumattakaan. Pitäisikö sosialidemokratian muuttaa kasvatuskatsomustaan sanktioiden ja rangaistusten hyväksymisen suuntaan? Omana kantanani totean vain sen merkitsevän sosialidemokratian arvopohjan täydellistä murenemista ja tappiota yhteiskunnallisena uudistusliikkeenä.