Digitalisaation vallankumous

Digitalisaation vallankumous
Wienin soveltavan taiteen yliopiston  Prof. Dr. Peter Weibel luennoi 3Sat-kanavalla aiheesta "Digitalisaatiom vallankumous?" Onko digitalisaatio suurempi keksintö kuin kirjapainotekniikka yli 500 vuotta sitten? Hänen mielestään on kysymys huimasti suuremmasta askeleesta ihmiskunnan kehitystiellä.

Digitalisaatio eroaa täysin analogisesta puheesta, musiikista ja kirjallisesta ilmaisusta. Kysymys on fysiikan, matematiikan ja näille perustuvan tekniikan tuomasta uudesta ulottuvuudesta.

Ihmiskunnan esihistoriassa, kun ei ollut vielä kieltä, ei ollut esineitäkään. Sitten tuli puhe, kirjoittaminen ja asioiden ymmärtäminen niiden kautta. Filosofia ja kirjallisuus elää vielä sanojen esineille antamien nimien kulttuurissa (vrt. "Ruusun nimi"). Nyt on tapahtumassa jotain aivan toisenlaista, analoginen kulttuuri on muuttumassa dataksi, nolliksi ja ykkösiksi. Nolla=ei virtaa, Yksi=virtaa - kaikki digitaalinen tekniikka perustuu tähän äärimmäiseen pelkistykseen.
Nämä jo 1700-luvulla tehdyt keksinnöt kuvata esineitä ja asioita luvuilla ovat koko digitaalitekniikan perustana. Tältä pohjalta on kasvanut ajatusten ja symbolien digitaalinen esittäminen. Kytkentä nollan ja ykkösen välillä sisältää mullistavan avaimen digitaaliseen maailmaan.

Jos olisin osannut perustaa Microsoftin, olisi minulla ollut jo tieto valmiina, mutta minä perustin laitoksen nimeltä "Institut für epistemologische physiologi" (tietopohjaisen fysiologian laitos) toteaa Professori Weibel.

Sitten kuvaan ovat tulleet mukaan sähkömagneettiset aallot, joiden tavanomaista käyttöä mm.kompassi edustaa. Sähkömagnetismi on kuitenkin ollut olemassa jo aikojen alusta saakka, suuresta "big bang" pamauksesta  lähtien. Myöskin valo ja radiosignaali perustuvat sähkömagneettisiin aaltoihin. Sanomaa ei tarvitse lähteä viemään laivalla toiselle mantereelle, se kulkee sinne yksikseen sähkömagnetismin avulla ja suurella nopeudella. Tätä on vaikea ymmärtää, mutta se vain osoittaa matematiikan suuren voiman ja merkityksen sen yhdistyessä suuriin keksintöihin.

Tärkeän lisän digitalisaation mahdollistamaan keksintöjen ryppääseen tuo raudan sulatustekniikan keksiminen ja tuon juoksevan metallin jalostaminen teräkseksi. Sula rauta noudattaa tahtoamme ja muovautuu osaamisemme avulla haluamiksemme tuotteiksi. Nykypuhelin muodostuu teräksestä, alumiinista ja joukosta jalometalleja. Radiossa oli viisi transistoria, nykypuhelimessa niitä on miljoona transistoria. Puhelin - tietokone - puhuu, kirjoittaa, ottaa valokuvia, tekee ehdotuksia. Kysymys on kuitenkin pelkästä materiasta, ihmisen käyttöön pakotetusta aineesta. Laskukone on 150 vuotta vanha, se tekee meidän puolestamme henkistä työtä, laskutoimituksia ja kaiken lisäksi virheettömästi... Mitä seuraavien sadan vuoden aikana tuleekaan tapahtumaan?
Voimme siis muuttaa esineitä dataksi -  tämä on analogista maailmaa. Mutta että voimme muuttaa digitaalista maailmaa uudelleen ääneksi ja kuvaksi, se on digiaikaa. Esimerkiksi 3D -tulostus tekee datasta tavaraa.

Nyt on tullut kuitenkin uusia yrityksiä - suuria kansainvälisiä firmoja - kuten Google, Facebook, Twitter jne. jotka eivät tuota datasta mitään tavaraa, vaan ovat ikäänkuin tavaratuotannon yläpuolella. Nyt ne tuottavat dataa myös autoihin eivätkä autot ilman tietodataa ole mitään. Tietovarastot ovat Amerikassa ja me eurooppalaiset olemme vain loppukäyttäjiä. Sama kehitys on alkanut myös kaukoidässä, siellä tuotetaan myös dataa digitaalisiin laitteisiin. Nousu digitalisaation aallonharjalle on valtavan suuri haaste koko mantereelle, nyt me olemme jäämässä digitalisaatiossa raaka-aineen tuottajiksi.

Digitaalinen tekniikka pystyy ylittämään sen mihin ihminen kykenee. Ihminen ei ehdi eikä jaksa kirjoittaa kaikkea sitä mitä hän ajattelee tai puhuu. Hän ei kykene puhumalla ilmaisemaan edes kaikkea sitä mitä hän ajattelee. Ihmisen henkiset ja fyysiset rajat tulevat vastaan. Mutta, yhdistämällä matematiikkaa, fysiikkaa ja tekniikkaa ihminen voi yltää kaikilla ajateltavissa olevilla ilmaisun alueilla paljon yli omien, tavanomaisten mahdollisuuksiensa.

Symbolisesti: kun yhdistät näkymätöntä happea ja näkymätöntä vetyä, saat aikaiseksi 70 % maapallon pinnasta peittävää aineellista, näkyvää vettä.

Aatosta jaloa ja alhaista mieltä

Lehdistönvapaus, ilmaisuvapaus, toimittajan etiikka ja koskemattomuus, sananvapauden korkea taso Suomessa, kuuluminen läntiseen arvoyhteisöön. Tässä muutamia ilmaisuja, jotka kuvannevat julkistamisilmapiiriämme, sen suomalaista arvopohjaa,sille annettua tehtävää median ja demokraattisen elämäntavan yhdistäjänä.

Ylevästä pintakuorrutuksesta huolimatta jatkuvasti nousee esiin ilmiöitä, jotka osoittavat että varsinkin julkisuuden henkilöiden suhde mediaan ei ole yksioikoinen eikä helppo. Ilmaisunvapaudesta huolimatta monet mököttävät, kun eivät koe tulleensa asiallisesti kohdelluiksi julkisissa tiedotusvälineissä.

Tiedossa on pääministerimme ja ainakin YLEn jossakin määrin tulehtumaan päässeet suhteet. Pääministeri haluaisi asettaa yksityiselämän ja julkisuuden rajat vähän eri tavalla kuin mitä yleinen mielipide toivoo. Hän ja julkisuus ovat eri mieltä siitä, miten  ministeritason henkilöitä koskevat säännökset varallisuudesta  ja niihin läheisesti kytkeytyvistä sidosryhmistä on julkistettava.

Presidentti Trump on ensi töikseen ennen ensimmäistä alkavaa työviikkoaan haukkunut amerikkalaisen median alimpaan helvettiin vannoessaan sataprosenttista uskollisuuttaan CIA:n, USA:n keskustiedustelupalvelun henkilökunnan edustajille. Ilmeistä on että jatkossakin johtavan suurvallan presidentin tokaisuja kuullaan myös sosiaalisen median, mm. Twitterin kautta.

Lauantain ykkösaamussa YLEn keskeisellä tv-kanavalla oli entinen pääministeri ja edelleenkin vahva vaikuttaja Esko Aho haastateltavana. Hän jakoi median vakavasti otettavaan, ammattimaisesti toteutettuun mediaan yhtäällä ja toisalla "valemediaan", jolla hän tuntui tarkoittavan koko sosiaalisen median kirjoa. Siinä meni Facebookit, Twitterit ja bloggarit samaan roskatynnöriin. Toisaalta hän myönsi ammatillisesti toteutetun median hivuttautuvan sosiaalisen median kylkeen. Sekä YLEn ohjelmat että keskeisten sanomalehtiemme avoimesti julkaistut kirjoitukset ovat ihan lehtien omilla ikoneilla linkitettävissä sosiaalisen median eri muotoihin.

Voiko sosialidemokraatti tai vasemmistolaisesti suuntautunut ihminen luottaa ammatillisesti toimitetun lehdistön sananvapauteen ja sen tarjoamiin ilmaisumahdollisuuksiin? Tottakai - joskin käytäntö on samantapainen kuin tunnetun kulttuuripersoonan Arvo Salon mukaan oikeuden toteutumisessa:"Laki on kaikille sama - vain tuomiot vaihtelevat." Vapaassa sanankäytössä astuvat kuvaan mukaan median omat taloudelliset intressit ja sidonnaisuudet - niiden julkistamisen suhteen tiedotusvälineet ovat aina olleet vähäsanaisia ja suhteessa tehtäväänsä ristiriitaisia.

Vaikuttaako lehden omistuspohja toimittajan tapaan kirjoittaa, toimittajien valintoihin, asemaan organisaatiossa tai hänen maineesensa ammattilaisena? Tässä lähestytään lehdistönvapauden ja demokratian sosiaalipsykologista puolta, joka vaatisi vähän laajempaa analyysia. Riittäköön tässä vaiheessa vain toteamus, että toimittajalta vaaditaan - tietenkin - sopeutumista yhteisöön. Lojaalisuus perinteitä ja noudatettua linjaa kohtaan muodostavat sen kivijalan, jonka pohjalta toimittaja tavoittelee toteuttaa kutsumustaan. Totean tässä vain, että autoritaarisessa, omistuksiltaan sidotussa, kaupallisesti orientoituneessa mediayhteisössä aktiivinen sopeutuminen, lehden perusideologiaa kehittävä ja syventävä lähestymistapa saa jalat ulottumaan pohjaan ja pään pysymään pinnalla. Monet toimittajat ymmärtävät sisimmässään kriittisen s, "tutkivaan journalismiin" liittyvät vaaratekijät ja sopeutuvat. Monet ovat kyseenalaistaneet palvelemansa median 'yhteiskuntaluonteen' - ja ovat saaneet lähteä.

Edelläkuvatuissa raameissa saattaa joku muista kuin kaupallisista intresseistä lähtevä lähestyjä saada kuvansa lehteen tai puheensa referoiduksi ja jopa pienen puheenvuoron mielipidepalstallekin. Aktiivisen roolin saaminen lehdessä sisällöntuottajana on jo kokonaan toinen juttu. Se analyyttinen lähtökohta jota itse yritän kirjoituksissani tuoda esille, loistaa käytännöllisesti katsoen kokonaan poissaolollaan vapaasta, arvopohjaisesti itsensä pluralistiseksi luokittelemssa mediassa.

Suomen suurimman tämän hetken gallupkannatuksen omaavalla puolueella ei ole käytössään.varteenotettavaa mediaa  Kerran viikossa ilmeisen hyvin toimitettu lehti nojaa jo kokonsakin puolesta rajalliseen avustajakuntaan ja joutuu keskittymään sisältöjen suhteen ilmeisesti kaikkein olennaisimpaan. Sosiaaliseen mediaan verrattavaksi keskustelufoorumiksi näistä pienistä 'vaihtoehtolehdistäkään ei ole'.

Valtaosa lehdistämme on kahden nyt hallituksessa istuvan puolueen poliittisen vallankäytön piiriin kuuluvia. Vaikka yleisradion pitäisikin olla poliittisen vallankäytön ulkopuolella, sen johdossa istuvat eduskuntavaaleissa valta-aseman saaneet, lehdistön kanssa samansuuntaisesti valtaa käyttävät voimat. Keskeisiä vastaavia toimijoita ja toimittajia valitaan tehtäviinsä  'toistaiseksi' - siis eläkeikään saakka. Välillä poliittisen tietoisuuden ja demokratiakäsitysten ristiriita nousee esiin kaikesta huolimatta - hiljentyäkseen sitten taas ilman että arvorotaatio lähtisi toimimaan.

Kun ja jos kuvaukseni on lähelläkään oikeaa, ei ole ihme että kuin tilauksesta syntynyt SOME, sosiaalinen media alkaa tehdä luku- ja kirjoitustaitoisesta kansasta hyvässä suomalaisessa kansa- ja peruskoulussa opittaviksi tarkoitettujen taitojen käyttäjiä. Valtaosa on edelleen hiljaa, sillä 'valemedian' käytöstä saatetaan rangaista; se voi muodostaa uhkakuvan tulevaisuudelle, jos ei osaa pitää epäproduktiivisia luonteenpiirteitään piilossa tai jos yrittää kehittää valtavirtaisesta ajattelusta poikkeavia, sitä kritisoivia tai jopa uusia vaihtoehtoja hahmottavia tulevaisuudenkuvia.

Mutta, entä jos valhemedian sisältö onkin totta? Totta se on ainakin siinä mielessä, että se sisällöllään osoittaa yhteiskuntaluonteessamme piilevien asenteiden kirjon, niin produktiiviset kuin epäproduktiivisetkin puolet. Onko vapaan median omistaminen ja hallitseminen, kaupallisuus ja sen autoritaarinen, tarvittaessa kovilla, jopa väkivaltaisilla keinoilla puolustaminen läntisen arvoyhteisön ja demokratiakäsityksemme mukaista produktiivisuutta, omaehtoisuutta ja vapaata kasvutilaa antavaa? Totuuden ja valheen raja ei välttämättä näissä aioissa ole juuri siinä asennossa, mitä 'kuuluminen läntiseen arvoyhteisöön' edellyttäisi.

Juuri näinä päivinä 70-vuotta täyttävä tunnettu sosialidemokraatti Lasse Lehtinen kirjoitti julkaisi 2000-luvun alussa väitöskirjansa "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä" kuvatessaan 1950-70 -lukujen, siis presidentti Kekkosen kauden suomalaista ulkopolitiikkaa ja sen aika-ajoin sameata ja autoritaarista, neuvostoalisteista ilmapiiriä. Valitsen siksi tämän kirjoituksen otsikoksi Lehtisen tohtorinväitöskirjan otsikon. Vaivaako myös mediaa alhainen mieli jalon aatoksen sijasta?

Lisäys 26.1. 2017
Helsingin Sanomien kolumnisti Jari Pullinen kirjoitti otsikon päivämäärällä "strategisesta tiedottamisesta". Julkisen vallan tiedotuksen pitää palvella hallituksen asettamia poliittisia tavoitteita. Hän vertasi tällaista uutisointia USA:n vastavalitun presidentin Trumpin tiedotuspolitiikkaan, jossa mm. ympäristöministeriöltä on kielletty sosiaalisen median kuten Twitterin käyttö.