Uusia ajatuksia ja vanhoja totuuksia

Keskustan puheenjohtaja ja kansanedustaja Juha Sipilä esitti lauantain ykkösaamussa 28.9. 2013 joitakin melko merkittäviä uusia ajatuksia. Niitä sietää myös pohdiskella myös tässä blogissa. Teen tämän siksi, koska itsekin olen samansuuntaista ajattelua harrastanut. Lähtökohtanani on ollut pohjoismaisen hyvinvointivaltion säilyttäminen ja vahvistaminen. Nyt kun hyvinvointivaltion rönsyjä raivataan ja uhkana on yhteisessä päätöksenteossa tärkeiksi havaittujen rakenteiden poliittinen romuttaminen, näillä ajatuksilla on sitäkin enemmän merkitystä.

Sipilä – Keskustapuolue hänen mukanaan – ehdottaa suuren rakennerahaston perustamista hyvinvointivaltion pelastamiseksi ja hyvinvointiyhteiskuntaa tukevan ajattelun vahvistamiseksi. Hän on tehnyt ehdotuksia myös tämän rahaston resurssilähteistä, siis siitä mistä resurssit otettaisiin tällaisen rahaston kokoamiseen. Tuollaisia lähteitä taitaisi löytyä useampiakin, kun oikein ryhdytään etsimään. Lauantain ykkösaamussa vilahti joipa käsite ”kansanobligaatio”, joka mahdollistaisi hyvinvointivaltiota tukevan ajattelun muuttumista rakenteita joukkovelkakirjojen avulla tukevaksi konkreettiseksi toiminnaksi.

Olen itsekin esittänyt uusien rahoitusinstrumenttien kehittämistä hyvinvointivaltion vahvistamiseksi. Kun katsot blogina oikean laidan tunnisteita, löydät tähän suuntaan tehtyä kehittelyä. Pidän siis Sipilän avauksia tässä suhteessa erittäin tervetulleina. Kokoomuksen ja sosialidemokraattiern riveissä tällaista keskustelua ei ole käyty, mitä pidän ainakin sosialidemokraattien osalta suurena puutteena ja huolestuttavana merkkinä.

Kunnissa ovat uudet valtuutetut joutuneet kovaan kouluun: omista hyvinvointitavoitteista pitää luopua ja samalla on nieltävä palvelujen supistamisen karvas kalkki. Ohjelmallisia tavoitteita uusien rahoituslähteiden kehittämiseksi ei ole kuulunut eikä näkynyt.

Sipilän arkiajattelussa on siis paljon sellaista, jossa käytännössä tullaan talonpoikaisjärjen käyttöön ja samalla yli ideologisten raja-aitojen. Pyrkimys hyvinvointiyhteiskunnan voimavarojen kasvattamiseen on tällainen tavoite. Millaisen rakenteen puitteissa näitä palveluja sitten tuotettaisiin, onkin jo toinen juttu. Olennaista on että sosiaalitoimen, koulun tai terveyden- ja sairaanhoidon käytössä tulee olla resursseja, jotka mahdollistavat palvelujen modernin ja korkeatasoisen toteuttamisen.

Keskusta tarjoaa luonnollisesti omaa kotikunta- ja maakuntamalliaan, hallituksessa puhutaan uusista kuntarakenteista ja työssäkäyntialueista. Kun katsellaan uuden rakenteen muovautumista, uskon aikaa myöten oikeiden kokonaisuuksien löytyvän käytännön ja elämän sanelemina vaatimuksina. Vastuullisuus, eheys ja tosiasioiden kunnioittaminen tulee poliittisessakin väännössä olla tärkeimpänä motiivina.

Todellinen ongelma on nimittäin toisaalla. Kysymys on siitä, kuka näitä palveluja tuottaa ja millainen on se hallinto joka vastaa toteuttamisesta.

Eurooppan Unioni vaatii palvelujen kilpailuttamista, yksityisen ja julkisen hallinnon asettamista samalle viivalle. Ratkaisijana pidetään hetken kustannuksia, hallinnon avoimuudesta ja eheydestä käydään keskustelua vähemmän. Nykyhallituksemme tarkkoihin ohjelmiin näyttää yhä sisätyvän kaksi toisilleen täysin vastakkaista lähtökohtaa: hyvinvointivaltion vahvistaminen ja palvelujen tuottaminen omana työnä, avoimen ja kansanvaltaisen hallinnon alaisuudessa. Palvelujen yksityistäminen ja kaupallistaminen on toinen ääripää, jossa keskeisenä motiivina on yksityinen yritteliäisyys ja peikkona valtiojohtoinen byrokratia, jonka kaapissa neuvostoluuranko yhä varoittavasti kolisee.

Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio ei tunnu kelpaavan ideologisen rajan markkinapuolella häärääville. Millä puolella rajaa Suomen Keskusta on tässä suhteessa? Sipilän pukukoodin solmio puhutteli sinivihreän suuntaan, samoin oikeaan suuntaan porttia avattiin pahoiteltaessa Saksan FDP:n huonoa vaalimenestystä. Myöskään tuki Rehnille ei taida pitää sisällään julkiselle sektorille suuntautuvia rahastomuotoisia piristysruiskeita. Rehn tunnetaan Euroopassa riistokomissaarina, joka on täysin tukenut euroopan poliittisesti konservatiivista ja kohden julkisen sektorin tuhoa ajavaa pakkopeliä.

Euroopan Unionissa tuki yhteiselle sektorille tulee kysymykseen vain sitä kautta toteutettavan palvelujen kilpailuttamisen, ei kansanvaltaisen hallinnon vahvistamisen välineenä. Rauha ja demokratia, Unionin lähtökohtaiset perusarvot ovat muuttumassa vastakohdikseen kuuluisan eläinten vallankumouksen (engl. Animal Farm, 1945 George Orwell) malliin.

Jos ja kun vaalivoitto tulee, nämä asiat joutuvat uudelleen valinkauhaan. Suostuuko porvarillinen puoli julkisen sektorin rahoituksen ja kansanvaltaisen palvelutuotannon elvyttämiseen? Jos Sipilän tavoitteet on tarkoitettu poliitisesti toteutettaviksi, mistä löytyvät parhaat kumppanit tällaisen ohjelman läpiviemiseen?