Osakesäästäminen ja uudet rahoitusinstrumentit

Valtion budjetin yhteydessä valtionvarainministeri Orpo on väläytellyt osakesäästämisen edistämistä julkisin eli valtion toimenpitein. Henkilökohtaisen osaketilin perustaminen, tulojen verotettavan osuuden siirtäminen osaketilille ja sijoituksiin. Verotus tapahtuisi vasta sitten, kun osakkeita asetettaisiin uudelleen myyntiin oman kuluksen tarpeisiin. Tällöin myös valtio saisi verotuloja, mahdollisesti myös tavallisesti vuosittain tehtävässä osakkeille maksettavan osingon verotuksen yhteydessä.

Myönnettävä on, että ehdotus on uusia uria aukova siinä mielessä, että. valtio ryhtyisi odotusarvoisesti uudella tasolla tukemaan globalisoituvaa yritystoimintaa arvellen samalla edistävänsä myös omassa maassa tapahtuvaa yksityistä hyvinvointia.

Yritysten menestyminen on kuitenkin kiinni onnistuneista sijoituksista ja yleisestä ostovoiman vahvistumisesta. Esitys pitää tästä syystä sisällään suuria riskejä: yritys saattaa epäonnistua sijoitustoiminnassaan; sijoittajalla ei ole muodollista eikä varsinkaan todellista osuutta päätöksentekoon; yritysten hallinto on käytännössä suljettu ja päätöksenteko on tiukasti suurten omistajian sisäpiirin hallinnassa; yritysten sijoitukset eivät kohdistu rationaalisesti kaikkein välttämättömimpään eikä varsinkaan sijoittajien kotimaahan tai tarpeisiin. Puhutaan allokoinnin, suuntaamisen ongelmasta. Kaikein suurin ongelma on tätä toimintaa tukevan valtion rahoituspohjan muuttuminen varmoista verotuloista epävarmoihin sijoitusodotuksiin. Se merkitsisi yhteisen hyvinvoinnin lopullista heittämistä romukoppaan, hyvinvointivaltion varman rahoituspohjan katoamista.

Osakesijoittaminen ja uusien rahoitusinstrumenttien luominen ei ole kuitenkaan lähtökohtana huono ajatus. Uusia rahoitusinstrumentteja tarvitaan ja erityisesti niitä tarvitsee valtio ja kunta, verotusoikeudella varustetut julkiset yhteisöt itse. Siksi valtionvarainministerin hengeltään uusliberaalia esitystä olisi kehitettävä suuntaan, joka karsisi sen kontraproduktiivisia vaikutuksia ja muodostaisi samalla uutta pohjaa "rationaaliselle allokoinnille" eli uusien voimavarojen hankkimiseen suoraan tarpeelliseksi todettuihin ja yhteisesti päätettäviin hankkeisiin. Miten tämä olisi toteutettavissa?

Huomiota kiinnittää se, että osakesäästämistä ei ole juurikaan kehitetty suoraan julkisen sektorin hankkeita ja projekteja tukevaan suuntaan. Verotusoikeudella varustetulle julkiselle yhteisölle joilla on paljon omaisuuspohjaa  osakepohjaisen yhteisen säästämisen pitäisi olla täysin luonnollinen, uusi yhteisen hankeiden rahoittamisen muoto. Tämä olisi erittäin tärkeää juuri Euroopan Unionin markkinaehtoisen rahapolitiikan vuoksi, koska se on suunnattu pelkästään yritysten, markkinoiden tukemiseen yhteisen sektorin rahoituspohjan varmistamisen sijasta.

Jo Jaqcues Delors puhui bondeista, velkakirjamuotoisesta yhteisen sektorin tukemisesta. Tämä visio ja alustavan  tuen saaminen mm. Helmut Kohlilta tälle ajatukselle  johti siihen, että Delors oli Euroopan Komission puheenjohtajana valmis tukemaan perusteilla olevaa Euroopan Valuuttaunionia. Kehitys kuitenkin vei toiseen suuntaan ja yhteisen sektorin osakepohjainen säästäminen Valuuttaunionin toimin kiellettiin peruskirjoissa. Tämä muodostaa edelleen suurimman yksittäisen uhkatekijän koko Euroopan Unionin voimistumiselle ja kuntoutumiselle Euroopan kansalaisten yhteisten asioiden hoitajana.

Osakesäästäminen yhteisiin hankkeisiin, projekteihin ja tulevaisuuden suunnitelmiin olisi mahdollistettava valtionvarainministeri Orvon kaavailemalla tavalla mahdollistamalla osakesijoittaminen myös  julkisen sektorin, valtion ja kuntien yhteisiin hankkeisiin. Kunnat voisivat itse tältä osin toimia pankkeina ja mahdollistaa määräaikaisiin velkakirjoihin tai osakkeisiin perustuvan säästämisen ainakin osittain sellaisilla veroeduilla joita Orpo on valtion budjetin yhteydessä kaavaillut. Suuntautuminen yhteisten hankkeiden toteuttamiseen on perusteltua julkisen sektorin rahoitusvajeen ja kehittämistarpeiden kannalta.

Julkisen sektorin omiin hankkeisiin suuntautuminen osin perusteltua silloin, kun verotusoikeudella varustettu yhteisö haluaa suunnata resursseja omiin, välttämättömiin hankkeisiinsa. Se kykenee myös vastaamaan omilla resursseillaan siitä, että sijoittaminen on turvallista. Esimerkiksi viiden prosentin osuuden sijoittaminen verotuloista julkisia hankkeita edistäviin rahastoihin toimisi samalla tavalla kuin työeläkerahastojen kannustava esimerkki on osoittanut. Osakesäästämisen mahdollistaminen julkisiin hankkeisiin loisi pitkällä tähtäimellä uusia ja vahvoja rahoitusinstrumentteja.

Tätä lähestymistapaa ei pitäisi olla vaikea ymmärtää. Se että tätä mahdollisuutta ei ole ryhdytty käyttämään, kuvaa hyvin ajan oikeistolaistunutta henkeä. Eivät edes kaikki varakkaat tai älykkäät osaa toimia oman onnensa seppinä, suurista massoista puhumattakaan. Yhteisen hyvinvoinnin tarkoituksena on huolehtia siitä, että kukaan ei putoa tyhjyyteen kun epäonni tai omien toimien odottamattomat seuraukset kohtaavat. Siksi esimerkiksi julkiseen työllisyyteen, kansalaisjärjestökentän voimistamiseen, luovan kulttuurin kehittämiseen ja uusiin sosiaalisiin tarpeisiin tarvitaan uusia rahoitusinstrumentteja.

Ilmasto- ja ympäristöongelmien uhkaavaan lisääntymiseen viitaten voisi sanoa: Yksityiseen intressiin perustuva osakesäästämisen kehittäminen eli "Minun jälkeeni vedenpaisumus" -ajattelu ei riitä lähtökohdaksi. Yhteinen intressi, yhteinen turvallisuus, suunniteltu ja yhteisesti päätetty tärkeiden tarpeiden ryydyttäminen sopii siihen mitä erinomaisimmin.

Konservatiivinen visio Euroopasta

Mikä on konservatiivinen visio yhteisestä, demokraattisesta, mahdollisimman dynaamisesta ja kilpailukykyisestä Euroopasta? Euroopan Komissio ja sen puheenjohtajha Jean Claude Juncker on ollut aika varovainen visioissaan. Saksan pian paikkansa jättävä valtionvarainministeri Wofgang Schäuble on saksalaisen viikkolehden Der Spiegelin raportoimana (Der Spiegel nro 41 7/10 2017) esitellyt oman suunnitelmansa, "ei-paperin" äskettäin pidetyssä valtionvarainministereiden neuvoston kokouksessa. Euroopan Komissiolta pitää ottaa valta pois Euroopan taloudellisessa stabilisoimisessa ja Unionin vakausmekanismille pitää antaa lisää valtaa. Vakausmekanismin pitää toimia Euroopan Komission "toiminnatarkastajana". Mitä Schäuble tavoittelee?

Ensiksikin Saksan eroava valtionvarainministeri on halunnut osoittaa, että hän on iskussa edelleen ja että hänen edustamansa tiukka, austeristiseksi nimetty talouskurinsa on tarkoitettu pysyväksi elementiksi  tulevaisuuden Euroopan talouspolitiikassa. Schäublen markkina-Eurooppa ei rakenna tulevaisuuden hyvinvointia valtioiden varaan muulla tavalla kuin vaatimalla niiden pitäytymistä tiukan taloudenpidon linjalla. Yksityiseen intressiin perustuvan lähestymistavan tehtävänä on pitää valtio pienenä yövartijavaltiona. Tavoitteena on yritysten ja markkinoiden varaan perustuva "kapitalistinen hyvinvointivaltio", lainatakseni taannoisen suomalaisen brändityöryhmän ja sen puheenjohtajan Jorma Ollilan ilmaisua.

Scäublen lähestymistapa ja hänen "ei-paperinsa" ei tunne eikä tunnusta keynesiläistä talous- ja rahapoliittista lähestymistapaa ollenkaan. Siinähän valtion tehtäväksi määritellään taloudenhoidon antisyklinen periaate, jossa rahapolitiikalla tasoitetaan nousu- ja laskukausia siten, että mahdollisimman tasainen talouskasvu käy mahdolliseksi. Pikemminkin Schäuble  Euroopan Unionin tavoin pitää valtion aktiivista talous- ja rahapoliittista aloitteellisuutta vaarallisena harhaoppina, joka onkin Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin keskeisissä asiakirjoissa  suljettu kokonaan ja ehdottomasti pois toimenpidevalikoimasta. Ainakin Ranska on aika-ajoin nähnyt tämän ulottuvuuden hyvin tärkeäksi ja ilmeisesti matkan varrella jotakin tukea on "selän takana" Ranskalle tässä suhteessa annettukin. Miksikään poliittiseksi ja strategiseksi ohjelmaksi se ei ole kuitenkaan missään vaiheessa noussut, vaikka esimerkiksi karismaattisen Jacques  Delorsin visioihin tämä vielä 1980-luvulla kuuluikin.

Kysymys voisi olla paljon muustakin kuin töyssyjen ja kuoppien tasoittamisesta. Euroopan Keskuspankin määrällisen elvytyksen kokonaismäärä näkyy EKP:n taseessa huimana, Der Spiegelin mukaan aina 4,7 biljoonaan euroon (4700 mrd euroa) nousevana vastuunottona. Tämä yrityksille suunnattu aito unelmahöttö ei voi olla vaikuttamatta jossakin määrin myös reaaliseen talouskasvuun. Demokraattisten rakenteiden kautta toteutettuna, infrastruktuurin ja palveluiden parantamisena - sitä esimerkiksi Kiina tekee koko ajan - tai pakolaisvirran aitona työllistämisenä, eläkeläisten aseman parantamisena, työttömyyden nitistämisenä - kaikki tämä olisi ollut mahdollista samalla määrällisellä elvyttämisellä ja aidon, terveen suhteen rakentamisena yritysmaailmaan. EKP:n taseen vastattavien eurovuoret näkyvät pysyvänä symbolina siitä mitä jäi konservatiivien ideologisen huuman vuoksi tekemättä.


Tuleva Saksan liittopäivien todennäköinen puheenjohtaja Wolfgang Schäuble aikoo aitona konservatiivina ja markkinoiden riskipolitiikan hyväksyjänä kuitenkin valjastaa myös yritykset vastuunottoon eurooppalaisen vakausmekanismin toiminnasta. Hän ehdottaa, että kriisitilanteessa myös yritysten ja sijoittajien on opettava vastuuta kansallisen taloudellisen hätätilanteen koittaessa. Tätä voidaan pitää sellaisena tasa-arvotulkintana, johon konservatiivisella maailmankatsomuksella on parhaimillaan mahdollisuus yltää.

Schäublen esitys on samalla kertaa konkreettinen  ja suhteellisen yksityiskohtainen vastaveto Ranskan Macronin toistaiseksi strategisista syistä lähes salaa hautomalle "uuden alun Euroopalle", jossa  suvereniteetti, yhtenäisyys ja demokratia ovat Der Spiegel-lehden haastattelun (nro 42/14.10. 2017) mukaan keskeisessä roolissa. Se tarkoittaa Euroopan Unionin vahvistamista ja ilman täysivaltaista talous- ja rahapolitiikkaa se ei ole mahdollista. Macron on jossakin yhteydessä väläytellyt Eurobondin nimellä tunnettua koko yhteisöä koskevaa rahoitusmallia. Saksan Schäuble ei ole - tietenkään - lämmennyt tällaisille ajatuksille, vaan luo omilla ehdotuksillaan muuria Macronin toistaiseksi vain yleisellä tasolla julkaisemaa linjaa vastaan.

Macronin kyky valloittaa ainakin vanhempia naisia näkyy myös hänen suhteessaan Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin. Macron ylistää lähes määrättömästi Merkelin taitoja ja on varmasti saanut vastakaikua ajatuksilleen myös Saksan liittokanslerin suunnalta. Onnetomuudeksi voidaan todeta, että jo liian pitkään jatkunut siipirikko politiikka on johtanut äärioikeiston ja kansallismielisen, väkivaltaan, vihanpitoon ja milöitarismin korostamiseen suuntautuvan poliittisen vaihtoehdon esiinnousuun. Sen asema on jo nyt niin vahva, ettei hallituksen muodostaminen Saksassakaan näytä helpolta eikä vaaleissa syntyneillä voimasuhteilla välttämättä edes mahdolliselta. Macron onnistui kuitenkin äärioikeiston väliaikaisessa lannistamisessa, mutta samalla siinä tuli lannistettua koko vanha poliittinen voimakenttä - perusteellisesti.

Vielä on siis vähän toivoa Euroopan pelastamiseksi yhä suurempia hajaantumisilmiöitä osoittavan maanosan politiikassa. Macron on työpolitiikassaan lähempänä konservatiivista ajattelua kuin vasemmistolaista. En tunne Ranskaa niin hyvin, että tietäisin millaisia yleistä kansalaismielipidettä loukkaavia "viiden tonnin yhtäkkisiä palkankorotuksia" ja muita perustelemattomia eturyhmäajattelun mukanaantuomia piirteitä voimakkaan ammattiyhdistysliikkeen rakennepolitiikka on maahan tuonut. Mielestäni mahdolliset virheet eivät kuitenkaan oikeuta koko ammattiyhdistysliikkeen roolin tukahduttamista - se on ristiriidassa Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n periaatteiden -siis demokratiakäsityksemme - kanssa.

Suomessa ei ole keskustelussa pilkahtanut esiin Saksan ja Euroopan Komission politiikan vastakkainasettelu siinä mitassa kuin mitä se nyt julkaistussa Wolfgang Scäublen "ei-paperissa" osoittautuu olevan.

Kuten tiedetään, Suomen hallitus on liimautunut eurooppalaisenkin käsityksen mukaan tiiviisti Saksan ja Wofgang Schäublen edustamaan austeristiseen, tiukan konservatiiviseen talous- ja rahapolitiikkaan. Oppositio on ilmaissut kriittisyytenhsä tätä linjaa kohtaan kieltämällä sen sisällään pitämän arvomaailman. Mitä oppositio ei ole tehnyt? Se ei ole esittänyt vaihtoehtoa, ei keynesiläistä sen paremmin kuin muutakaan - ehkä valtionarainministeri Jutta Urpilaisen kaudellaan junailemaa erityisratkaisua Kreikan erityislainan yhteydessä. Eurooppahenkistä, uuden Euroopan visiota sanan keynesiläisessä hengessä on lupa odottaa sosialidemokraateilta, sekä työväenliikkeen arvoperinnön että keynesiläisen antisyklisen politiikan hengessä.

Fiskaalisia bondeja helikopterirahan sijasta

Enrico Grazzini: Fiskaalisia bondeja helikopterirahan sijasta

Miksi fiskaalinen raha on parempaa kuin helikopteriraha ja kotitalouksien rahoittamisessa laudalta deflaation pelon ja nykyisen austerismin? Tästä kirjoittaa 8.11. 2016  "Social Europe"-verkkolehdessä Enrico Grazzini, joka on talousjournalisti, esseisti ja konsultoi talouden ja liiketoiminnan sisällöistä. Hän työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta useille italialaisille sanoma- ja aikakauslehdille kuten Corriere della Sera, MicroMega, Il Fatto Quotidiano ja Economia e politica.

"Tässä tutustumme fiskaalisen rahan ja valtion tietynlaisten veroetuvelkakirjojen (Tax Discount Bonds (TBDs) väliseen eroon ja "helikoperirahaan, joka tarkoittaa keskuspankin (Euromaista puhuttaessa EKP) suoraa rahoitusta kansalaisten taskuihin - eli määrällistä elvytystä suoraan ihmisille. Helikopterirahaa ovat monet ekonomisitit suositelleet, kuten  Eric Lonergan and Martin Wolf, Financial Timesin pääkommentaattori talousasioissa, pitäen sitä parhaana 'viimeisenä keinona' kysynnän lisäämiseksi ja keinona kohdata seuraava mahdollinen kriisi. Samaan aikaan Labourin puoluejohtaja Jeremy Corbyn on ehdottanut tätä keinoa optimaalisena tienä vahvistaa taloutta tasa-arvoisella tavalla. Yhtäkaikki, fiskaalinen rahoitus on paras -ja saattaa olla myös ainoa - tie päästä käteisen puutteesta ja hillitä riistopolitiikkaa.

Ryhmä italialaisia taloustieteilijöitä on ehdottanut Italian hallitukselle tällaisten veroetuvelkakirjojen (TPD) liikkeellelaskemista tienä edistää kokonaiskysyntää ja nostaa bruttokansantuotetta ilman julkisen velan lisääntymistä. Nämä 'bondit' ovat euromääräisiä osuuksia  joita valtio laskee liikkeelle ja päteviä veroalennuksen saamiseen; niiden kestoaika on 2/3 vuotta liikkeellelaskusta ja siten välittömästi muutettavissa lailliseksi valuutaksi. Näitä velkakirjoja voitaisiin myöntää kustannuksitta ja ne voisivat nopeasti lisätä kulutuskysyntää. Niistä voisi muodostua sitä 'happea' jota tarvitaan maksuvalmiuskriisistä pääsemiseksi, tulojen lisäämiseksi ja uuden hyvinvoinnin luomiseksi 'keynesiläisen moninkertaistamisen' periaatteella. Tosiasiassa otaksumme, että fiskaalinen monestaminen (kääntäjän ilmaisu, joka viittaa sekä rahaan että monistamiseen) toimii samanmääräisenä kuin sitä toteutetaan, silloin kun sekä pääoma että työvoima ovat runsaissa määrin alikäytössä ja korot lähellä nollaa.

Projektimme tavoittelee suuren bondimäärän liikkeellelaskua kolmen vuoden aikana; kokonaismäärä voisi olla 2-3% kansallisesta BKT:sta ja ne aiheuttaisivat (terveen) taloudellisen shokin, lisäisivät reilusti kysyntää ja vauhdittaisivat taloutta. Tällaiset bondit eivät ole maksukelpoista eurovaluuttaa: siten, lähtien eurokriteereistä, ne eivät muodostu taloudelliseksi vastattavaksi eikä niitä voida laskea velaksi. Kiitos monestamisen vaikutuksen nopea BKT:n kasvu tulisi tuottamaan enemmän rahallista liikevaihtoa, niin että potentiaalisen alijäämän tasapainottaminen tapahtuisi kahden vuoden jälkeen fiskaalisena supistamisena liikkeellelaskusta.

Lisätäkseen kulutusta, tämä 'vapaa raha' kohdennettaisiin perheille käänteisessä suhteessa tuloihin samalla kun yrityksille niitä annettaisiin suhteessa niiden työntekijämäärään, tavoitteena laskea työvoimakustannuksia, lisätä yritysten kilpailukykyä ja pitää kauppa täten tasapainossa. Myös valtio voi käyttää näitä bondeja julkisen työn rahoittamiseen, työllisyyden ja yksityisten investointien lisäämiseen.

Koska bondit on osoitettu maksutta talouksille ja liike-elämälle, niitä voidaan helposti verrata HM-rahoitukseen (Helikopteriraha)  (vrt. Milton Friedmanin, J.M. Keynesin  ja Ben Bernaken ehdotuksiin). Fiskaaliraha FM on hyvin samanlainen  mutta ei sama kuin HM. Näistä on erilaisia variantteja, mutta HM:n laskee aina liikkeelle keskuspankki, kun taas FM:n laskee liikkeelle kansallinen hallitus. HM on samaa kuin että keskuspankki painaa rahaa ja antaa sitä suoraan kansalaisille lisätäkseen kysyntää. FM eli fiskaaliraha on valtion täysin takaamaa, veroa korvaavia hyvityksiä. Pähkinänkuoressa ero on se että helikopterirahassa keskuspankit ovat päätoimijoita, fiskaalirahassa taas päätoimijoita ovat kansalliset hallitukset.

Tavalliselle kansalaiselle  sekä helikopteriraha että fiskaalinen bondi näyttävät 'tuulentuomalta' rahalta. Mutta fiskaalinen bondi on paljon parempi ratkaisu euroalueelle sekä institutionaalisista että poliittisista syistä. Europpan Keskuspankin olisi hyvin vaikeaa painaa rahaa ja luovuttaa sitä suortaan kansalaisille.

Jopa 'määrällinen elvytys' (QE) - eli EKP:n painama raha joka hyödyttää pääasiassa euroalueen pankkeja - on kyseenalaistettu Saksan Keskuspankin ja hallituksen toimesta. Se johtaa suoraan Saksan suosimaan austeristiseen politiikkaan,  joten Saksan viranomaiset eivät missään tapauksesa hyväksy helikopterirahaa. Päinvastoin, fiskaalinen bondi voidaan aina laskea vapaasti liikkeelle kansallisen hallituksen toimesta, koska jokainen Euroalueen valtio on suvereeni rahapolitiikassaan ja koska fiskaalinen raha on täysin yhteensopiva Euroalueen sääntöjen kanssa.

Fiskaalista rahaa voidaan verrata helikopterirahaan eli suoraan kansalaisille suunnattuun elvytykseen, mutta se ei ole sama asia. Corbyn voisi mieliä Englannin Pankin laittavan tuoretta rahaa rahoittaakseen valtion pankin ja julkiset investoinnit. Mutta EKP ei koskaan voisi hyväksyä helikopterielvytystä Euroalueella, koska se tarkoittaa kansallisten hallitusten budjettien rahoittamista ja ruokkii kansallisten hallitusten kontrollia taloudesta. Sitä vastoin fiskaalinen raha ei tarkoita julkisen velan rahoittamista eikä myöskään valtion määräysvaltaa taloudesta. Fiskaalisen rahaprojektin mukaan kansalliset hallitukset voisivat siirtää fiskaalsia bondeja suoraan kotitalouksille, yrityksille ja (ainoastaan kiintiöidysti) hallitusten hallinnoitavaksi."
(Käännös IR)

Jälkikirjoituksena totean, että Enrico Grazzini ehdottaa tässä ensi kertaa mallia, joka mahdollistaisi jälkikeynesiläiseksi löuonnehdittavan fiskaalisen elvytyksen Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin voimassa olevien säännösten puitteissa.