Yhdellä siivellä ei voi lentää

EKP aloittaa taas marraskuun alusta valtioiden velkakirjojen osto-ohjelman. Määristä kertoi Helsingin Sanomat 13.9. 2019 ja oletusarvona voisi pitää Suomen tapauksessa noin 200 miljoonan ostoja kuukausitasolla mikä on noin yksi prosenttti 20 miljardin kokonaisesta kuukausierästä. Italiasta tuleva talouskomissaari on ilmoittanut pyrkivänsä kasvu-ja vakaussopimuksen uudistamisen/muuttamiseen. 

Tämä enteilee sitä, että tavalla tai toisella osto-ohjelman on palveltava myös valtiota. Italia itse on raskaasti velkaantunut. Pelkästään yrityksiin ja markkinoille suuntautunut elvytys vaarantaa vapaata ja rehtiä kilpailua. Nordean tulo Ruotsista Suomeen tapahtui myös siksi että Valuuttaunionin jäsenmaassa Suomessa se pääsee osalliseksi tästä määrällisestä elvytyksestä. 

Määrällinen elvytys vähentää valtion tarvetta velanottoon, koska määrällisellä elvytyksellä voidaan korvata valtion muutoin suorittamia tukitoimia yrityksille. Vuosien 2014-2018 valtavista elvytystoimista meillä vaiettiin visusti ja siksi tarkkoja lukuja ei kerrottu sen enempää Suomen Pankin kuin valtionvarainministeriönkään toimesta. Hallituksen kannalta EKP:n ilmoitus määrällisen elvytyksen uudelleen aloittamisesta on myönteinen uutinen - ja sitä se saattaa olla myös komissaari Urpilaisen kannalta. Tavalla tai toisella elvytyksen tulisi suuntautua myös julkisten investointiohjelmien toteuttamiseen ja ostovoiman lisäämiseen, jos elvytyksellä aiotaan saada eurooppalaista konetta toden teolla käyntiin…



EKP:n elvytystä on katsottava ennenkaikkea rahapoliittisesta näkökulmasta; Euroopan Komissiolla ja ennenkaikkea talouskomissaarilla on sekä oikeus että velvollisuus sanoasanansa Euroopan Unionin fiskaalipoliittisesta linjasta. Kun nyt Italian komissaari on astumassa tähän virkaan, on jo nyt kuultu ajatuksia koko Maastrichtin sopimuksen (Sopimus Euroopan Unionista) pohjana olevan Kasvu- ja vakaussopimuksen ottamisesta tarkasteluun.



Euroopan Unionin etelällä on perusteltuja syitä ottaa peruslähtökohdat tarkastelun kohteeksi. Maat ovat syvästi velkaantuneita eikä reaalitalouteen sidoksissa oleva austeristinen kurinpalautuspolitiikka kykene sukupolvienkaan aikana ratkaisemaan endogeenisesti kasvavaa rahataloutta. Kun pankkien ja valtioidenkin on mahdollisuus luoda rahaa velkasitoumuksilla ja vain mielikuvituksen rajoittaessa määrää, on reaalitaloudella mahdoton vastata velkaantumisen antamaan haasteeseen. Keskuspankkirahoitus on luonnollinen tapa vastata valtioiden infrastruktuurin, tehtävien ja palveluiden antamaan haasteeseen. Musta nolla, velaton valtio on nollatoimija myös sosiaalisen vastuunottajana.
EKP:n tuleva, marraskuun alusta 2019 tehtävänsä aloittava pääjohtaja Christine Lagarde on puhunut pankkiunionin ohella myös pääomaunionin viemisestä eteenpäin. Mikä pääomaunioni oikein on? Tästä ei ole kovin tarkkaa tietoa ainakaan minulla; Linkin takana oleva lyhyt kolumni kuvaa sitä, onko pääomaunioni rikkaruoho vai kukkanen. Lyhyesti voidaan todeta, että se näyttäisi tarkoittavan EU:n nykyisen perussopimuksen linjanvetojen yhä tiiviimpää ja ehdottomampaa sementoimista Euroopan Unionin tulevaisuuslinjaksi.
Italialla ja Ranskalla – vähintäänkin näillä – olisi tarvetta saada muutettua Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikkaa sellaiseen endogeeniseen talous- ja rahapoliittiseen lähestymistapaan, jossa hyvinvointivaltion - vahvan sellaisen - arvo palautettaisiin.Komissaareista se antaisi kaikille uusia näköaloja, mukaanluettuna Jutta Urpilaisen kumppanuussalkku. Ilman rahapoliittisia välineitä Kiina ei ole sivuutettavissa Afrikassa – eikä pikapuolin muillakaan mantereilla.
Taustalla on aika yksinkertainen selviö; demoraattinen valtio ja markkinat ovat erilaisia toimijoita sekä motivaatioltaan, lähestymistavaltaan että käytettävissä olevilta keinoiltaan. Itsenäisen keskuspankin omaava valtio – sellaiseksi kaiketi Euroopan unionikin on luettava – voi luoda vapaasti velkasuhteita projektejaan ja kaikkia rahoitustarpeitaan varten. Tähän mennessä toteutettu tuhansiin miljardeihin nouseva keskuspankkirahoitus määrällisen elvytyksen muodossa on jo osoittanut, että inflaatio ei ole endogeenista rahoittajaa uhkaamassa – jos ei sellaiseksi lasketa strategista poliittista tuhoamisyritystä mahdollisen vaihtoehtoisen, modernin talouspolitiikan vallatessa alaa. Omatekoinen toisen talouspoliittisen jalan - demokraattisen valtion - amputoiminen merkiutsee tuhosuuntaista tietä koko toisen maailmansodan jälkeistä aikaa sävyttäneelle pyrkimykselle luoda Euroopasta demokraattinen, taloudellinen ja kulttuurinen yhteisö. 
Modernin monetaarisen teorian kehittäjä, australialainen professori Bill Mitchell luennoi muuten juuri tässä viikonvaihteessa EKP:n järjestämässä työpajassa: ” Next week, I will be in Europe speaking to some large financial institutions including Amundi (Paris), Pimco (Berlin) and then a workshop at the European Central Bank, financial market interests in London, and more”, kirjoitti hän 11. syyskuua blogissaan.
Kykeneekö uuusi Euroopan komissio puheenjohtajansa Ursula von der Layenin johdolla aikaansaamaan käänteen eurooppalaisessa politiikassa moniarvoiseen, poliittista pluralismia edustavaan suuntaan? Jos Komission puheenjohtaja pysyy uskollisena Saksan perustuslaille, entinen meno näyttäisi jatkuvan eikä muutosta lähestymistapaan ole odotettavissa . 
Mitkä ovat tällöin vaihtoehdot? Äärioikeistolaiset voimat ovat kasvaneet Euroopassa ja ne pyrkivät voimakkaasti, voisi sanoa "keinoja kaihtamatta" takaisin kansallismieliseen politiikkaan. Se merkitsee Euroopan Unionin hajoamista. Markkinaehtoinen talousjärjestelmä ei voi luoda ostovoimaa eikä sellaisia rakenteita, jota moderni maailma tarvitsee, varsinkaan ilmastokriisin osoittaessa yhä vakavampia ilmenemismuotoja. 

Yhdellä siivellä ei voi lentää - siksi sekatalousmalli avaisi tietä tulevaisuuden hyvinvoivaan - mutta ei varmastikaan kriisittömään - tulevaisuuteen.

Eurooppalainen markkinakulttuuri

Euroopan Unioni on poliittinen yhtenäiskulttuuri, jonka arvopohja määräytyy keskeisistä konsolidoiduista peruskirjoista. Se ei ole "itsenäisten valtioiden yhteisö", jossa yhteistoiminta perustuisi kulloinkin erikseen tehtäviin sopimuksiin ja joihin arvopohjiltan erilaiset valtiot voisivat neuvottelujen jälkeen liittyä. Euroopan Unionin politiikan on kaikilta osiltaan vastattava yhteisön arvopäämäärää, joka on tehokkaiden sisämarkkinoiden toteuttaminen. Lissabonin sopimuksen toisen artiklan kolmannen kohdan mukaan "Se pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintatason vakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen.


Meillä mm. tämän hallituskauden SOTE-väännössä ns. markkinamalli on joutunut kovan kritiikin kohteeksi. Sen keskeinen poliittinen edustaja on ollut meidän arvokonservatismia edustava puolue Kokoomus. Se on sinnikkäästi vaatinut markkinoiden ja julkisen, kansanvaltaan perustuvan ja perustuslakimme mukaisen toimintatavan asettamista lähtökohtaisesti "samalle viivalle" kilpailutettaessa palvelujen tuottajia.   Euroopan Unionin kilpailuttamisperiaatteista on johdettu myös ajatus, että myös julkiset palvelut on yhtiöitettävä, jotta  tasavertainen kilpailu voidaan järjestää.

Perustuslakimme mukaan valtiolla on palvelujen järjestämisessä lisäksi myös erityisvastuu kansalaisten tarpeiden ja oikeusturvan huomioonottamisessa. Yksityisen sektorin kanssa kilpailemisen lisäksi se joutuu myös asettamaan vaatimuksia palvelujen tuottamisen sisällöille ja niille vähimmäisehdoille, joita palvelujen on sisällettävä ja millä tavalla palvelujen kohteita eli asiakkaita, so. kansalaisia tässä yhteydessä on kohdeltava.

Euroopan Unionissa kuitenkin kaikki toiminnot johdetaan perusasiakirjoista ja niihin myös vedotaan säännönmukaisesti uusia päätöksiä ja hankkeita tehtäessä. Tässä suhteessa Euroopan Unioni edustaa markkinapohjaista yhtenäiskulttuuria.

Ovatko europarlamenttiin valitut edustajat vapaita tekemään esityksiä oman mielihalunsa mukaan ja mistä asiasta tahansa? Parlamenttia koskevien säännösten mukaan ovat. Jäsenvaltiot ovat kutenkin jo Euroopan Unioniin liittyessään hyväksyneet markkinaehtoisen lähestymistavan peruskirjojen hyväksymisen yhteydessä ainoaksi, rakenteeltaan muuttumattomaksi lähestymistavaksi.

Ehdokkaaksi ryhtyminen ja toiminta Euroopan Parlamentissa tarkoittaa tämän markkinaperiaatteen mukaista kehittämis- ja uudistamistyötä. Muut vaihtoehdot ovat peruskirjan mukaan kiellettyjä. Jopa korjausliikkeet ja uhkien torjunta lähtevät myös tästä samasta paradigmasta. "Eurojärjestelmä ja yhteinen valvontamekanismi sitoutuvat noudattamaan täysimääräisesti perussopimusten määräyksiä suhteissaan eurooppalaisiin ja kansallisiin viranomaisiin tinkimättä kuitenkaan riippumattomuuden periaatteesta." Näin todetaan yhteisessä valvontamekanismin käsikirjassa.

Markkinaperiaateen noudattaminen on jo nostanut esiin suuria periaatteellisia ongelmia. Se mikä on markkinatalouden kannalta ensisijaista ja tärkeää, ei välttämättä ole sopusoinnussa ihmisoikeuksien toteuttamisen kanssa. Kuvaavaa on, että mm. Itävallan Attac -järjestö toteuttaa parastaikaa kampanjaa nimeltä "Sääntöjä konserneille - oikeuksia ihmisille"; kysymys on vapaakauppasopimusten yhteydessä toteutettavista erityistuomioistuimista, jotka antavat julkisia tehtäviä toteuttaville konserneille oikeuden haastaa jäsenvaltiot erityistuomioistuimiin, jos ne isännänvaltaa käyttäessään yrittävät rajoittaa tai toteuttaa julkisia palveluja oman rakenteensa puitteissa. Markkinoiden ensisijaisuus näyttää joutuvan ristiriitaan myös YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen kanssa. Tästä syystä Itävallan Attac -järjestö on  tehnyt julkisen petition, muutosta vaativan kansalaisadressin.

Mitä muutosta haluava europarlamentaarikko voi sitten tehdä Euroopan Unionin elimissä? Parlamenttiin tulevien esitysten määrä on ilmeisen suuri ja esityksiä käsiteltäessä voi äänestää joko niiden puoluesta tai niitä vastaan. Hän voi tehdä aloitteita sekä toimia valmistelijana uusissa hankkeissa. Europarlamentaarikkomme voisivat tätä kuvata tarkemminkin. Pääsääntö on kuitenkin se, että Euroopan Unionin peruskirjoihin pohjautuvaa päälinjaa on noudatettava. Esimerkiksi Unionin talous- ja rahapolitiikassa on pysyttäydyttävä peruskirjojen määräysten puitteissa.

Sosialidemokraatin valitseminen Euroopan Unionin jonkin laitoksen johtotehtäviin merkitsee tietenkin suurta periaatteellista ristiriitaa sosialidemokratian keskeisten hyvinvointirakenteiden ja Unionin markkinahenkisten ratkaisumallien kanssa. Tähänastiset merkit viittaavat siihen, että sosialidemokratian arvot saavat siirtyä taka-alalle ja on omaksuttava "erittäin kilpailukykyisen markkinatalouden" toimintatavat.

Entä ministerineuvostot? Voisi kuvitella, että ainakin pääministerien kokouksessa voitaisiin nostaa myös lähestymistavan muutos esiin. Maaliskuun alussa julkaistusemassaan kirjoituksessa   Ranskan presidentti Macron  totesikin, että myös perussopimuksien  avaamisen tulee olla mahdollista. Viimeksi Roomassa 22.3. 2017 pidetyssä pääministerikokouksessa tämä mahdollisuus torjuttiin.

Pohjoismainen sosialidemokratia rakensi Per Albin Hanssonin kansankodin ja pohjoismaiseksi kasvaneen hyvinvointivaltion vahvan valtion ja yhteisen vastuunoton varaan. Euroopan Unionin lähtökohta ei ole vahva valtio, vaan sen tiukka rajaaminen jo olemassaolevaan.Lisävastuiden ottamista talous- ja rahapolitiikan keinoin se on tiukasti valvova ja estävä.

Ei siis ihme että Euroopan Unioni ja sen elimet näyttäytyvät ulospäin enemmän uhkaavilta kuin toivoa ja vastauksia antavilta  tulevaisuuden epävarmojen näkymien edessä.  Euroopan Unioni tuli rakennettua talous- ja rahapolitiikan osalta paitsi markkinaehtoiseksi, myös tiukasti ja peruuttamattomasti vahvaan valtioon perustuvia ratkaisumalleja torjuvaksi. Keski-Euroopasta katsottuna kysymys olin Neuvostoliiton ja DDR:n romahtamisen jälkeisestä, historian loppumiseen perustuvasta markkinavaihtoehdosta ja sen ehdottoman ylivoiman betonoimisesta EU:n peruskirjoihin. Vahinko vain, että autoritaarisen leninistisen mallin mukana tuli haudattua myös kansanvaltainen pohjoismainen hyvinvointivaltion periaate kaikkine hyvine saavutuksineen. Siirryttiin meidänkin brändiryhmämme puheenjohtajan Jorma Ollilan kiteyttämään "kapitalistisen hyvinvointivaltion" malliin.

Ei siis mielestäni ole ihmettelemistä siinä, miksi sosialidemokratia vaikuttaa Euroopan Unionissa niin hampaattomalta ja näköalattomalta, vaikka sosiaalisen Euroopan nimiin yleisellä tasolla lujasti vannotaankin. Euroopan Unionin rakenteet ja ratkaisumallit rakentuvat kokonaan muulle pohjalle kuin dynaamisen valtion periaatteelle.

Sellaista - kaikessa autoritarisuudessaan - edustaa tällä hetkellä maailmanvalloitusta tekevä Kiina, jonka resursseilla ei näytä olevan mitään rajaa. Yksisiipinen, eksogeeniseen talous- ja rahapolitiikkaan sitoutunut Eurooppa taitaa herätä liian myöhään huomaamaan, että omat rakennevirheet suistavat sen mannerlaattojen välisessä mittelössä tulevaisuuden kehitysmaaksi.

Oppivatko markkinat tanssimaan?

Toukokuun alussa 2018 tuli kuluneeksi 200 vuotta kapitalismin keskeisimmän kritisoijan ja sen kumomista vaatineen Marl Marxin syntymästä. Olisi ollut outoa, jos Saksassa, Karl Marxin syntymämaassa häntä ei olisi millään tavalla muistettu. Yli puolet elämästään hän elikin maanpaossa  ja hänen viimeinen leposijansa ja  muistomerkki löytyvät Lontoon Highgaten hautaustamaalta. Saksalainen viikkolehti der Spiegel - yksi maailman parhaita lajissaan - näkyi kuitenkin ottaneen tehtäväkseen selvittää 5.5. 2018 ilmestyneessä lehden 19/2018 numerossa, onko kapitalismi vielä elinkelpoinen, mikä sitä uhkaa ja mitä voitaisiin tehdä kapitalismin myötä maailmaa uhkaavien suurten kriisien voittamseksi. Juttu on julkaistu nimellä "Kauniit uudet maailmat" ja lehden kansikuvakin viittaa hauskasti näihin uusiin utopioihin: siinä ihmiset uivat onnellisen näköisinä  rahameressä.

Marxin ja Engelsin oppien pohjalta ja niitä autoritaarisen "tieteellisesti" soveltaen syntynyt reaalisosialismi, kommunismi ilman yksityisomistusta ei ole tulevaisuuden vaihtoehtona mukana. Yksi Saksan viimeaikojen suosituimmista ekonomeista, Hans-Werner Sinn, itsekin aikanaan Vietnam mielenosoituksissa mukana ollut aktivisti on tullut toisiin ajatuksiin. "Markkinat keksittiin 10000 vuotta sitten ja sen yksi ihmiskunnan suurimmista kultuurikeksinnöistä. Ilman markkinoita ei olisi kulttuuria ylipäätään ajateltavissa." Markkinoiden myötä pääomien kasautuminen viimeisten kahdensadan vuoden aikana on  johtanut ennennäkemättömään taloudelliseen kasvuun. Hans-Werner Sinn näkee kuitenkin markinoiden puutteet niitä samalla puolustaesaan. Markkinat asettavat ihmisiä arvojärjestykseen ja tällä on uskomaton vetovoima. Markkinat eivät kuitenkaan johda automaattisesti demokratiaan eikä hän pidä todennäköisenä että rajaton kuluttaminen tekisi ihmiskuntaa todellisuudessa onnelliseksi. Puhdasta pelkästään markkinoihin nojaavaa kapitalismia ei ole todellisuudessa missään. Kaikkialla valtio on enemmän (Ranska 57%) tai vähemmän (USA 38%) mukana taloudellisen tuloksen muodostamisessa. On löydettävä taloudellinen tasapaino markkinoiden ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta puolustavan valtion välillä, sanoo Hans-Werner Sinn. Hän pitää tärkeänä, että työntekijät pääsevät myös osallisiksi omistamisesta. Palkkatyön rinnalla työntekijäpuolelle on annettava mahdollisuus myös omistamiseen ja luotava toimeentulolle tällä tavalla "toinen jalka".

Kapitalismi tuottaa pääoman kasautumista, kapitalismi luo tuloerojen polarisoitumista. Maailman köyhä puolisko omistaa maailman omaisuudesta 0.6 %, seuraavalle 40:lle prosentille jää 11,6%. Maailman rikkain kymmenys omistaa 87,8 prosenttia ja tästäkin ylivertaisen osan omistaa yhden prosentin "rikkaimmisto". Maailman digitalisoituminen on lisännyt vauhtia tähän polarisoitumiseen. Sen myötä kulutuksessa menee mielettömän hyvin, työn saannissa ja palkoissa puolestaan valtaosalla huolestuttavan huonosti.

Globalisaatiokriitikko  Kathrin Hartmann katsoo että pelkkä viisas kuluttaminen ei maailman tilannetta ratkaise. Kapitalismi ja markkinat on oppinut "viherpesun" ja siihen liittyvän manipuloimisen taidon. "Kapitalismi on ytimeltään edelleen kaikkien taistelua kaikkia vastaan, siltä pohjalta ei voida mitään uudellenjakoa toteuttaa", sanoo Kathrin Hartmann, kirjan Grüne Lüge (Vihreä Valhe) kirjoittaja. Kapitalismi ei ole pitänyt lupaustaan vetää kaikki mukanaan runsauden yhteiskuntaan. Ihmiset jaetaan suorittajiin ja roskaväkeen. Tästä seuraa väistämättä tilanne, jossa vastakkainasettelu pakottaa kansalaiset puolustautumaan. Digitalisasatio suosii monopoleja - näin välttämättä tarvitsisi asianlaidan olla.

Kapitalismi vaatii äärimmäistä kurinalaisuutta työssä - ja äärimmäistä kurittomuutta kuluttamisessa.
Filosofi Richard David Precht on kirjoittanut kymmenen kirjaa viimeisen kymmenen vuoden aikana, puhuu televisiossa ja matkustaa ympäri saksanmaata. Hän on vakuuttunut että kapitalismi, työ- ja suoritusyhteiskunta  on tietyn aikakauden ilmiö joka väistämättä lähestyy loppuaan. Se työ mitä antiikin Kreikassa orjat, naiset ja ulkomaalaiset tekivät työstä "vapaan miehen"  hyväksi, tulevat robotit ja tietokoneet korvaamaan jo lähitulevaisuudessa.Työaika on lyhentynyt viime vuosisadan alun lähes 80. tunnista neljäänkymmeneen ja jotta työtä riittäisi kaikille työajan pitäisi jo nyt olla huomattavasti lyhyempi. Precht on julkaissut tänä vuonna kirjan "Metsästäjät, paimenet ja kriitikot", jossa hän muistuttaa Karl Marxin kuuluisasta tokaisusta työn olemuksesta kommunistisessa yhteiskunnassa; ihminen on vapaa toteuttamaan itseään sitoutumatta johonkin  työuraan tai ammattiin omien toiveidensa ja taitojensa ulkopuolella. Hän vaatii ehtoja asettamatonta perustuloa jokaiselle kansalaiselle ja määräkään ei ole ihan mitätön, 1500 euroa kuukaudessa. Eksogeeniseen taloustieteeseen, rahan rajallisuuteen sitoutuneet ekonomistit pitävät tätä mahdottomana, endogeenisen talous- ja rahapolitiikan, rahan sopimusluonteeseen uskovat edustajat taas täysin mahdollisena. Richard David Precht uskoo digitaalisen vallankumouksen johtavan teollisessa maailmassa DDR:n romahtamista muistuttavaan tilanteeseen.

Todettakoon, että olen jo 1980-luvun alusta lähtien kirjoittanut tästä samasta teemasta työväenliikkeen arvoperinteeseen nojautuen  vaatien aluksi "kansallista palkkarahastoa, milloin yhteiskuntatakuuta tai kuten nyt perustuloa.  Myös minimipalkka, negatiivinen verotus ja työelämän sopimuspohjaiset, palkalliset työstä vapauttamiset ovat kaikki tätä samaa kehitystä. Digitalisaatio, taloudellinen ja sosiaalinen polarisoituminen, ympäristötuhot, kansainvaellukset, autoritaariset ja tuhosuuntaiset hallitusmuodot - kaikki johtavat  juurensa taloudellisesta eriarvoisuudesta ja sietämättömyyksiin yltävästä omaisuuksien keskittymisestä harvojen käsiin.

Anke Domscheit-Berg on vasemmistolainen liittopäiväedustaja ja internetaktivisti, syntynyt DDR:n puolella. Hän pohdiskelee tulevaisuutta, jota voisi digitaaliseksi sosialismiksikin kutsua - hän ei kuitenkaan pidä tällaisesta ilmaisusta. Hän ei ole omistamista vastaan - eikä välttämättä rikkauttakaan; hän on luonut käsitteen "Commonismus", joka tarkoittaa yhteisöllisyyttä sen eri tasoilla ja työskentelyä ja luovuutta yhteiseksi hyväksi. Hänen mielestään suuret keksinnöt voivat olla maailmanlaajuista yhteistä hyvää, ei pelkästään keksijän ja toteuttajan omaisuutta. Koko maailmaa hyödyttävästä keksinnöstä on saatava asianmukainen korvaus, olkoon se vaikka 50 miljoonaa euroa. Mutta suurten keksintöjen tulee olla viime kädessä yhteistä hyvää, jotka hyödyttävät kaikkia. Maailmanyhteisöt voisivat varattua ostamaan tällaisia suurenmoisia keksintöjä ja palkita löytäjät sopivaksi katsotussa määrin.Tällaiset hyödykkeet (commodities)  olisivat todellisten tarpeiden maailmanyhteisön perustana.

Päivän kapitalismille tarvitaan vaihtoehtoja, positiivisia mielikuvia toisenlaisesta tulevaisuudesta, sanoo sosiologi Harald Welzer. Perustuloyhteiskunta on yksi sellainen, työn vapauttamisen toteuttava myös. Ehkä piankin nousee keskustelu autottomasta kaupungista tai maataloudesta ilman kidutettuja eläimiä. Politiikka ei pysty vastaamaan näihin vaihtoehtoisiin visioihin, se on jähmettynyt lyhyen tähtäimen taktiikkaan ja pakottaa ihmiset harjoitetun politiikan alamaisiksi. Päivän vaihtoehdottoman kulttuurin tilalle tarvitaan toisenlaisia lähestymistapoja.

Marxin kommunismi ja sen reaalisosialistiset sovellutukset eivät varmastikaan ole tulevaisuuden vaihtoehto. Mutta kapitalismin jähmettyneistä suhteista ja asenteista on päästävä eroon. Taas on lainattava Karl Marxia: "Nämä kapitalismin jähmettyneet suhteet on pakotettava tanssimaan yhteisesti hyväksytyn melodian pohjalta."

Der Spiegel 19/2018 lehden  Karl Marxin 200-vuotissyntymäpäivän merkeissä tehdyn pääkirjoituksen referaatti