Heräämistä odotellessa...

Ennen kevään eduskuntavaaleja  poliittisen keskustelun keskiöön  on noussut valtion velka. Tätä keskustelua pitää yllä Kokoomus, joka taloiuspoliittisessa ohjelmassaan keskittyy valtion velan vähentämiseen. Tarkoitus olisi vähentää valtion velkaa kahdeksan miljardia seuraavan vaalikauden aikana. En mene tässä yhteydessä yksityiskohtiin sen pidemmälle, koska tarkoitukseni on pohtia talouspoliittisen keskustelun painopistettä ylipäätään. Onko velkapainotteiselle talouspoliittiselle keskustelulle mitään vaihtoehtoa?

Kokoomuksen konservatiivisen ja oikeistolaisen politiiikan lähtökohtana on valtion näkeminen  1980-luvun reaganilaiseen tapaan pikemminkin  ongelmana kuin ratkaisuna kansalaisten taloudellisen tilanteen parantamiseen. Taustalla on ns. mikrotalousajattelu, jossa yksityinen talous ja sen logiikka on keskeisenä lähtökohtana. Yksityinen etu ajaa aina yhteisen edun edelle - yhteiset ratkaisut edustavat tässä katsannossa makrotalousajattelua. 

Valtio on konservatiivisessa ajattelussa vain välttämätön pakko, jolle annetaan vain sellaisia tehtäviä, joiden varaan on joko vaikea tai mahdotonta rakentaa toimivaa bisnestä. Poliisi ja armeija on perinteisesti nähty tällaisina tehtäväalueina. Valtion tehtävä on torjua rikollisuutta ja pitää vihamieliset ja vääriä arvoja edustavat naapurimaat varpaillaan ja omien rajojensa sisällä. Tosin näitäkin tehtäviä on viime vuosikymmeninä ryhdyttä kaupallistamaan: Venäjän Wagner-joukot sotilaallisella puoilella ja amerikkalaiset businespohjaiset vankilat käynevät näistä esimerkeiksi.

Vahvistuva valtio edustaa konservatiivisessa ajattelussa tehottomuutta ja vihattua sosialismia. Erityisesti saksalaisessa yhteiskunta-ajattelussa näillä on paljon merkitystä, olihan Saksan Demokraattinen Tasavalta marxilais-leniniläiseen neuvostologiikkaan perustuva esimerkki 'olemassaolevasta sosialismista'. Ehdottoman autoritaarisena, yhden puolueen diktatooriseen valtaan perustuvana valtiona se muodostikin pelottavan vaihtoehdon moniarvoiselle demokratialle. DDR:n historia kesti runsaan viisikymmentä vuotta ja romahdus tapahtui yhdessä Neuvostoliiton hajoamisen kanssa. Berliinin muurin murtuminen 1980-luvun lopulla muodosti lopullisen päätepisteen  sosialistiseksi tarkoitetulle valtiolle saksalaisella maaperällä. 

Toista vaihtoehtoa valtiosta edustaa sosialidemokraattien pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio. Se ei ole noussut toimintakonseptina näkyviin eurooppalaisessa poliittisessa keskustelussa eikä varsinkaan Euroopan Unionissa. Surullista mutta totta on, että Euroopan kommunististen liikkeiden marxilais-leniniläinen malli johti sekä sosialismi-käsitteen tahriintumiseen että myös pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin sivuraiteella pitämiseen - siihen kohdistuvasta oikeutetusta ylistyksestä huolimatta.

Valtio ja julkinen sektori edustaa  oikeistohenkisessä ajattelussa tehotonta, byrokraattista ja kehnoja ratkaisuja tuottavaa vaihtoehtoa. Siksi sille on jo vuodelta 1949 peräisin olevassa Saksan perustuslaissa asetettun tiukat rajat mm. velanoton suhteen. Sen lisäksi valtio ei saa kasvaa taloudellisena toimijana ainakaan yleistä talouskasvua nopeammin. Nämä molemmat piirteet ovat Saksan keskeisen aseman vuoksi siirtyneet myös osaksi Euroopan Unionin ja sen instituutioiden peruskirjoja. Maastrichtin monen kertaan korjattu sopimus pitää sisällään nämä rajat; velkaantumisaste ei saa olla suurempi kuin  60% bruttokansantuotteesta ja kasvun on puolestaan rajoituttava korkeintaan kolmeen prosenttiin vuositasolla.

Ylläkuvatut raja-arvot eivät perustu mihinkään toisen maailmansodan jälkeisiinn taloudellisiin faktoihin tai tieteelliseen näyttöön, niiden juuret ovat pääosin Saksan historiassa ja ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä hyperinflaatiossa 1920-luvulla. Kun kultakannasta luovuttiin presidentti Nixonin kaudella ns. Pretton Woods -sopimuksella, rahan vaihtoarvo on perustunut sen jälkeen tosiasiassa ja pelkästään valuutaann kohdistuvaan luottamukseen. 

Amerikassa ei pelätä velkaa  vaikka julkisen velan määrä hipoo koko ajan päätettyä ylintä - ja jatkuvasti eri päätöksillä  nostettua - velkarajaa. Sitä on tällä hetkellä n. 31500 mrd dollaria ja suhteessa bkt:n se pyörii noin sadan prosentin tuntumassa - ja nousu jatkuu. Tästä huolimatta presidentti Biden on tehnyt ns. IRA-aloitteen (Inflation Reduction Act), jolla velaksi rahoitetaan 370:lla miljardilla dollarilla tukina ympäristöystävällistä teollisuutta ja siten palautetaan ja siirretään teollisuusinvestointeja Euroopasta ja muualta Amerikkaan. Juuri tämä laki on nostanut nyt Euroopan Komission toimiin vastaavanlaisen paketin aikaansaamiseksi myös Euroopassa.

USA:lla ja Euroopalla on kuitenkin yksi merkittävä ero tämän taloudellista kilpavarustelua symbolisoivan ja toteuttavan hankkeen rahoittamisessa. USA:n hallitus voi tehdä tämän omalla päätöksellään ja velkarahalla, koska USA:n keskuspankki Fed:iä eivät sido samanlaiset rajoitukset kuin Euroopan Keskuspankkia EKP:tä ja Euroopan Komissiota. Euroopan Unionin peruskirja kieltää yksiselitteisesti Euroopan Komission ja keskuspankkia ottamasta velkaa jäsenvaltioidensa merkittävienkään hankeiden rahoittamiseksi. Tämä määritellään peruskirjassa - sanktioineen hyvin tarkasti:

123 artikla

(aiempi EY-sopimuksen 101 artikla)

1. Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden

keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten,

jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan

keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia.

Peruskirjan sanamuoodot ja ilmaisut sitovat Euroopan Unionin tiukasti ns. valtavirtaiseen, uusliberaaliin makrotalouspolitiikkaan, joka estää Komissiota ja myös EKP:tä rahoittamasta jäsenvaltioiden hankkeita. Keskeinen suunta taloudelliselle toiminnalle on 'vapaan markkinatalouden' hengessä tapahtuva, yritystoiminnan tukemisen ja kehittämisen kautta tapahtuva toiminta. Tässä hengessä mm. EKP:n pääjohtaja Mario Draghi kehitti euroa ja sen arvoa turvaavan QE (Quantitative Easing) ohjelman, jonka puitteissa ostettiin vuosina 2014-2022 jäsenvaltoiden velkakirjoja kaiketi n. 4500 mrd:n euron edestä ja joka tuki suunnattiin kansallisten elinten tuella ja päätöksillä yritystoimintaan. Suomenkin valtion myymät velkakirkjat - yli 60 mrd euroa - ovat edelleen EKP:n taseissa. Niitä ei ole lasketu Suomen velkataakkaan, meniväthän nämä miljardiot yritysten likviditeetin patantamiseen. Tätä ei myöskään Kokoomus ole nostanut mitään meteliä. 

Tämän yksiulotteisuuden tarkoituksena on siis estää jäsenvaltioita paisuttamasta velkarahalla budjettejaan, mikä nähdään merkkinä huonosta talouspolitiikasta. Viime aikoina on kuitenkin noussut keskusteluun valtion tai yhteisön itsenäisen keskuspankin merkitys myös julkisten hankkeiden rahoittamisessa. Tämä ns. MMT-teoria (Modern Monetary Teoria)  lähtee muutamista tärkeistä periaatteista: 1) Raha  syntyy  järjestelmään itsenäisillä, endogeenisilla velkapäätöksillä, 2) itsenäisen keskuspankin omaava valtio tai yhteisö ei voi ajautua konkurssiin, koska keskuspankki voi rahoittaa minkä hyvänsä tasoiset hankkeet omilla päätksillään ja 3) rajan muodostavat vain rajalliset resurssit kuten työvoima tai ympäristön ja ilmaston lämpenemisen asettamat rajat. MMT on teoriana myös ideologisesti neutraali - sitä voidaan käyttää niin hyvinvointivaltion rakentamiseen kuin maailmanlaajuiseen sotaan varustautumiseen tai - kuten EKP on tehnyt - yritysten tukemiseen QE-politiikalla.

Sosialidemokratialle ja ylipäätään koko vasemmistolle - ja osalle keskustaakin - vahva kansanvaltainen hyvinvointivaltio on keskeinen pitkän tähtäimen poliittinen tavoite. Vaikka asiaa ei aina selvästi kerrota, oikeiston - varsinkin Kokoomuksen - poliittiseen arkkitehtuuriin kuuluu markkinaehtoinen hyvinvointivaltio, tai ainakin oletus sellaisen mahdollisuudesta. Staretgisena lyhyen tähtäimen tehtävänä on pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvoiontivaltion kyseenalaistaminen vähän samantapaisilla perusteilla kuin miten neuvostotyyppistä sosialistiseksi kutsuttua valtiota aikanaan kritisoitiin. Velkakeskustelu yhdistyneenä valtavirtaiseen, menneeseen kultakantamotivoituneeseen  mikrotalouteen perustuva velkapelko on käyttökelpoinen työkalu. Kokoomuksen lähestymistapa  jättää kuitenkin huomioonottamatta hyvinvointivaltioon liittyvät taloudelliset moninkertaistajat - ja tietenkin myös sen, että vaihtoehtoinen, omapäätöksinen, endogeeninen moderni makrotalousmalli tekee tuloaan. 

Yhdysvaltojendemokraattien johtamassa hallinnossa Bidenin endogeeniselle talouspolitiikalle löytyy vahva tuki myös demokraattien "sosialidemokraattisesta" vasemmistosiivestä. Sieltä löytyy innokkaita kannattajia Modernille MonetaariselleTeorialle, esimerkkeinä Bernie Sanders ja jo presidentti Obamana neuvonantajana toiminut Stephanie Kelton.

USA:lla,   Kiinalla ja Japanilla  - eikä edes Venäjällä - ole esteitä käyttää vahvan valtion dynamiikkaa makrotalouspolitiikkaansa finanssipoliittisena välineenä. Eurooppa on sidottu yksimielisyyttä edellyttävillä konsensuspäätöksillä uusliberalismin yhteiskuntavastuuta epämääräisesti kannattavaan markkinatalousmalliin. Edes sosialidemokratia, vahvan hyvinvointivaltion universaali kannattaja ei ole kritisoinut sen tavoitteisiin vähintäänkin huonosti sopivaa valtavirtaista talouskuriin ja tarvittaessa sanktioihin ja austerismiin perustuvaa eksogeenista, Smithin talouden sokeaa kättä palvovaa mallia. 

Kun arvostellaan Kokoomuksen ja keskustan velkapelkomallia, olisi ymmärrettävä että taustalla on koko Eurooppaa kahlitseva uusliberaali, jo aikansa elänyt, mikrotalouden periaatteista lähtevä ja odotuksia vastaamaton talousmalli. Rintamasuuntaa on muutettava, muutoin ei Eurooppa pärjää taloudellisten mannerlaattojen välisessä kilpajuoksussa eikä tarjoa Euroopassa syntynyttä, vaihtoehtoista, yhteiseen hyvinvointiin perustuvaa demokraattista ja hengeltään sosiaalista makrotalousmallia. 

Kokoomuksen talouspoliittinen ohjelma tähtää valtion velan vähentämiseen, jolla loppujen lopuksi ei uusliberaalissa ajattelumallissa ole alarajaa ollenkaan. Kokoomuksen ohjelma ei takaa tästä syystä kansalaisen kannalta hyvää ja kestävää lopputulosta. Tuijottaminen valtioon kansalalisen aeman sijasta on tästä syystä hengeltään fanaattista, patologista politiilkkaa. Sen tunniukseksi sopisi klassinen fanaattisen asennoitumisen "palavan jään" määrätelmä: kuumana asian puolesta - kylmänä suhteessa ihmiseen.

Minä odotan heräämistä...

, 2)  

Ulos "tuulesta temmatusta" makrotalouspolitiikasta

 Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimus on  on joutumassa tiukan analyysin kohteeksi keskusteltaessa jäsenvaltioiden budjettien kasvusta ja velkarajoista. Helsingin Sanomien ”Artikkeli vahvistaa sen, että vakaus- ja kasvusopimuksen määräykset ovat likimain tuulesta temmattuja. On erittäin erikoista, että ikään kuin sementoidaan sattumanvaraisesti laaditut velkaantumisen ja alijäämän rajat, jonka jälkeen pidetään niistä jääräpäisesti ja lähes uskonnollisesti kiinni, vaikka talous on muuttunut paljon 30 vuodessa”, sanoo Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti. Hänen mielestään sopimuksen velvoitteita olisi korkea aika tarkastella tieteellisen tutkimuksen perusteella.

Ennenkuin sellaista on tulossa on tärkeää pohtia, mitä olisivat sellaiset eurooppalaiseen talouteen ja kasvuun liittyvät odotukset, jotka eivät missään tapauksessa sovi kasvu- ja vakaussopimuksen raameihin, mutta joita tarvittaisiin ja joita Euroopan Unionin pitäisi edistää.

Ensimmäinen ja tärkeä seikka on eurooppalaisen elämänmuodon heikko sosiaalinen turvallisuus ja lisääntyvä taloudellinen tasa-arvon puute ja polarisoituminen. Tämä on ollut pysyvästi niin parlamentin kuin kansalaisyhteiskunnan työlistalla, mutta toteutumatta ja varsin heikoin tuloksin. Markkinayhteiskunta porskuttaa lobbareineen ja määrällisine elvytyksineen, mutta Euroopan Unionin sosiaalinen pilari osoittaa pikemminkin huojumisen merkkejä kuin vahvistumista. Vakaus- ja kasvusopimuksen ahtaissa raameissa ei saada sellaisia rakenteellisia uudistuksia aikaiseksi, jotka nostaisivat jo pitkään köyhyydessä eläneitä ja uutta prekariaattia jaloilleen. 

Ilmastomuutos ja maapallon lämpötilojen keskimääräinen muutos osoittaa huolestuttavasti kahden asteen nousun suuntaan kuin jäämiseen alle toivotun 1,5 asteen. Huoli on valtava ja se näkyy ilmastohätätilana ja kiihkeänä vaatimuksena sitoutua yhä tiukempiin päästörajoituksiin. Teollinen muutos hiilipohjaisista polttoaineista sähköön ja vetyyn eri muodoissaan on aivan valtava muutos, jota voidaan hyvin verrata 1800-luvun alun teollisuuden läpimurtoon ja 1900-luvun öljypohjaisen polttomoottoritekniikan valtavaan vyöryyn. Nyt näistä ilmastomuutoksen aiheuttajista - maatalouden päästöt mukaanluettuna  pitäisi päästä eroon. On aivan selvää, että Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen raameissa tällaista muutosta ei saada edes käynnistettyä. Euroopan Komission Korona-pandemian nimissä ja peruskirjan salliman  poikkeusmenettelyn avulla toteutetun "Next Generation" -ohjelman puitteissa yritetään nyt 'kertaluonteisella' ratkaisulla hoitaa ilmastokriisi pois päiväjärjestyksestä. En taida olla ainoa joka pitää  tätä logiikkaa sekä horjuvana että epäuskottavana. Velat ja lainat eivät tule riittämään. Oletettavaa pikemminkin on että ilmastokriisi vaatii entistäkin nopeampia ja päättäväisempiä toimia. Olisi saatava kesytettyä vetyvoima öljyä korvaavaksi polttoaineeksi. Samoin on saatava raaka-ainekierto sellaiseksi että niukkoja luonnonvaroja kuten mineraaleja  ei tarvitsisi  kuluttaa loppuun yhden sukupolven valtavan akkutarpeen aikana.

Entä tietotekniikka ja muutos automaation ja tekoälyn maailmaan? Tämäkin on painopisteenä "Next Generation" ohjelmassa. Jo Lissabonion sopimusta hyväksyttäessä silloinen eurokomissaarimme Erkki Liikanen kaavaili esittelypuheenvuorossaan Euroopan Unionin nostamista johtavaksi tietotekniikan kehittäjämaaksi. Visioon oli tiettyjä perusteita, olihan Nokia juuri noussut yhdeksi johtavaksi tietotekniikan soveltajaksi puhelinteollisuudessa. Sitten tulivat USA:n Piilaakson uudet sovellutukset, Google, Facebook, Instagram, Twitter, Apple ja Youtube - muutamia mainitakseni - jotka tuulen nopeudella valtasivat maailman digitaaliset markkinat ja takovat nyt miljarditulosta alan edelleen kehittämiseksi. Kysymys kuuluu: onko tässä tilanteessa mahdollista kasvu- ja vakaussopimuksen puitteissa kääntää suuntaa edes jossakin määrin digitaalisesti itsenäisen Euroopan suuntaan?

Epävakaassa maailmassa nousee myös Euroopan yhteinen puolustus huolestuneen puheen ja kehittämisvisioiden teemaksi. Päinvastoin kuin mitä ETYK:n, Euroopan Turva- ja yhteistyökonferenssin yhteydessä kaavailtiin, luottamus ja liennytys eivät ole pysyneet keskeisinä periaatteina kansainvälisessä kanssakäymisessä - yhteistyöstä puhumattakaan. Vallitsee ankara kilpailu sekä taloudessa että asevarustelussa. Samalla kun Suomikin on ostamassa 10 mrd:lla uusia taisteluhävittäjiä, Ranska ja Saksa ovat päättäneet yhdessä korvata Saksassa valmistetun Eurofighter hävittäjän yhteistyössä Ranskan kanssa ja viimemainitun kehittämän Rafale-hävittäjän ympärille rakennettavan "taistelupilven" avulla. Asevarustelu - ja sen käyttö jo harjoitusolosuhteisakin - on äärimmäisen kallista puuhaa. En voi oikein kuvitella että Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen puitteissa voitaisiin rakentaa senkaltaista puolustusjärjestelmää joka vastaisi nykyajan haasteisiin. Tarvitaan uusia visioita - ja uusia ratkaisuja. 

Euroopan puolustukseen tarkoitetun "Taistelupilven" rakentaminen, mullistavia lupauksia antavan Bion-Techin mRNA:n kehittäminen ovat sellaisia suuria hankkeita, joissa EKP voi toimia monetaarisena rahoittajana samalla tavalla kuin pankkien ja yritysmarkkinan likviditeetin turvaajana.  Euroopan uuteen energiateknologiaan ja digitekniikkaan perustuvan infrastruktuurin ja palvelujen kehittäminen vaatisi puolestaan Euroopan Komissiolle mahdollisuutta finanssipolitiikan käyttämiseen ohi nykyisten raamien. Moderni Monetaarinen teoria ja sen omaksuminen nykyisen uuskeynesiläisen, so.  uusliberaalin mikroekonomian sijasta olisi se paradigmanmuutos jota nyt tarvittaisiin. Mikroekonomia on professori Bill Mitchellin MMT-oivallus kotitalouteen  yhteiskuntataloutta vertaavasta talousnäkemyksestä, etukäteissäästämisestä ja demokraattisen valtion roolin väheksymisestä. 

Euroopan Unionin kokonaisuudessa Euroopan Keskuspankki on se makrotalouspoliittinen elin, joka ei sääntöjensä mukaan "anna eikä ota vastaan neuvoja" rahapoliittisia toimia toteuttaessaan. Viimeistään vuodesta 2014 lähtien, kun EKP aloitti määrällisen elvytyksensä ja jota on tähän päivään mennessä toteutettu jo yli 4200 mrd:n euron määrällä, voidaan havaita että keskuspankki todellakin voi luoda rahaa tyhjästä, ostaa jäsenvaltioiden velkakirjoja pankkien kautta omiin taseisiinsa, jäädyttää eli sterilisoida ne niin että niistä ei tarvitse maksaa korkoa eikä lunastaa niitä takaisin määräajan koittaesssa. Määrällisestä elvytyksestä yhdessä inflaation hillinnän ja korkokannan säätelyn kanssa on muodostunut EKP:lle  sen omiin päätöksiin perustuva endogeeninen väline jolla se pystyy rahoittamaan pankkeja ja markkinaa. Sama ei koske Euroopan komission finanssipolitiikkaa ja suoraa taloudellista tukea jäsenvaltioille. Se on kielletty jyrkästi konsolidoidussa perussopimuksessa ja estää tehokkaasti modernin  finanssipolitiikan toteuttamisen Euroopan Unionissa. 

Vielä yksi suurta muutosta puoltava näkökohta. Se on Afrikan nopea nousu väkirikkaaksi 'nuoreksi mantereeksi', jolla oman kulttuurin säilyttäminen ja itsenäinen vauraus olisi mitä tärkein asia. Alistuminen suurten valtablokkien alihankkijaksi ja jatkuvasti ryövätyksi maanosaksi  ei voi olla toimiva visio tulevaisuuden maailmassa, ei edes mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan nimissä. Se tarkoittaisi jatkuvaan massasiirtolaisuuden hallitsematonta ja epätoivottavaa tulvaa. Keskinäisen kilpailun sijasta Afrikan on sekä kansoina että kokonaisuutena päästävä nopeasti käyttämään omia resurssejaan, työvoimaa, ekologisia energiaratkaisuja ja kehittämään vaurautta omista lähtökohdistaan. Minä toivoisin että Afrikka löytäisi oman poliittisen hallintonsa ja oman, endogeenista raha- ja finanssipolitiikkaa kehittävän keskuspankkinsa kasvaakseen täysin tasavertaiseksi toimijaksi tulevaisuuden maailmassa. Euroopan Komission kansainvälisten kumppanuuksien komissaari on Jutta Urpilainen, jolla on kokemusta myös toiminnasta Suomen Pankin hallinnossa. Uskaltaisikohan toivoa edelläkuvatun vision sisältymistä myös Jutta Urpilaisen strategiaan?