Demokraattisen elämäntavan pyhä salaisuus

Rasismikeskustelu käy kuumana ja jopa maan hallitus on joutunut tilanteeseen, jossa se ennen ensimmäistäkään ohjelmaansa liittyvää lakialoitetta joutuu puolustautumaan rasistisiksi koettuja ministereidensä tokasisuja ja lausuntoja vastaan. Tehtävä tuntuu mahdottomalta tilantessa, jossa yksittäisten  ministereiden kannanottojen lisäksi sekä heidän edustamiensa puolueiden ja yhteistyötahojen ohjelmat yhdessä hallitusohjelman kanssa muodostavat kansalaisten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvomn kanssa ristiriidassa olevan vaihtoehtoisen lähestymistavan. Rasismi yhtenä diskriminoinnin muotona kuuluu juuri tähän lähestymistapaan, mutta muitakin on. Autoritaarinen tai väkivallan hyväksyvä asennoitumistapa kuuluu samaan kategoriaan..

Demokratia elämäntapana ja yhteistoiminnan muotona on  vastakohta niin rasismile kuin muillekin patologisille, epäproduktiivisille asennoitumistavoille. Elämäntapana se tarkoittaa ehdottoman yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon toteuttamista omassa elämätavassa, ilman alistavia tai alistuvia eleitä, ilmeitä tai ilmaisutapoja. Tätä elämäntapaa noudattava ei voi missään olosuhteissa ajatella käyttävänsä kenestäkään kanssaihmisestä alentavaa kieltä sen enempää puheissa tai kirjoituksissa eikä edes vitsinä. 

Yhdenvertaisuutta tavoitteleva elämäntapa näyttää arkielämässä tässä suhteessa aika tylsältä - ja sellaisena sitä epäproduktiivisessa, rivaliteettia ja omaa ylivertaisuutta tai kuuliaisuutta vaativassa ilmapiirissä pidetäänkin. Demokraattisen elämäntavan kurinalaisuutta ei tunnisteta ennenkuin jokin paha rikkomus sitä vastaan alkaa pirstoa ihmissuhteita ja luottamusta perhepiirissä, toimintayhteisöissä ja osallistumisessa yhteiskuntaelämään jota politiikka parhaimmillaan edustaa. Kun luottamus yhdenvertaisuuteen on menetetty, herää kysymys, voidaanko sitä enää koskaan palauttaa. "Luottamuksen voi menettää vain kerran" - tämä kaikkien tuntema tokaisu kuvaa menetyksen suuruutta, siis korvaamatonta menetystä.

 Demokratia elämäntapana on äärimmäisen vaativa taito, joka ei salli rikkeitä missään muodossa; alistava ja alistava autoritaarisuus, taipumus henkiseen, sadistiseen, fyysiseen tai aineelliseen väkivaltaan, manipuloivaan kaupallisuuteen puhumattakaan elottomaksi tekemisestä ja tappamisesta. Toisaalta ne, jotka tunnistavat kanssaihmisessään tietoisen ja onnistuneen, ehdottonta yhdenvertaisuutta toteuttavan elämäntavan, voivat sydän täynnä riemua puhutella toisiaan "hyvinä tovereina". Työväenliikkeen jäsenperheessä tapaa tätä muutoin arkielämässä itsestään manifestoimatonta uskomatonta salaisuutta silloin tällöin. Pertti Paasion sanoin:"Kotkaliikkeessä sanonnalla "Hyvä toveruus" on poikkeuksellisen suuri merkitys...

Demokratia on paitsi elämäntapaa, myös yhteistoiminnan muoto, kuten  SDP:n periaateohjelma vuodelta 1952 Reino Oittisen ehdotuksen perusteella toteaa. Sen pohjana on osanottajien kyky ja demokrattinen kansalaiskunto toteuttaa demokratiaa myös niissä tehtävissä, joissa yhteisiä asioita hoidetaan. Tätä taitoa ei oteta kirjoituspöydän laatikosta, vaan siihen on kasvettava toimintayhteisöissä usein pitkänkin kasvuprosessin muodossa. Politiikka on yksi näistä ulottuvuuksista.

Perussuomalaiset valittavat, että heidän anteeksipyyntöihinsä ei ole reagoitu asiallisesti eivätkä tiedä, mitä vielä pitäisi tehdä. Siksi he näyttävätkin päätyneen puoluekokouksessaan hyökkäykseen, ilmoittamalla että mitään anteeksipyydettävää ei ole ja puolueen ohjelmat ovat jatkossakin keskeinen ohjenuora perussuomalaiselle politiikalle.

Uuden hallituksen ministerit ovat kuitenkin käsi raamatun tai lakikirjan päällä vannoneet ja juhlallisesti vakuuttaneet noudattavansa ministeritoiminnassaan perustuslakia ja Suomen voimassaolevaa lainsäädäntöä sekä toimia oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi. Minusta näyttää siltä, että ministerivalan/juhlallisen vakuutuksen ja hallituksen keskeisten puolueiden ohjelmat ja niihin perustuva hallitusohjelma ovat keskenään sovittamattomassa ristiriidassa demokratian keskeisten muotojen, elämäntavan ja yhteistoimintaperiaatteen kanssa. 

Suhteessa rasismiin ja - sosialidemokratian kannalta - myös muihin politiikan patologisiin ja epäproduktiivisesti kaavautuneisiin muotoihin on suhtauduttava mitä kriittisimmin. Kokoomus, KD ja RKP ovat tässä ylittäneet rajan, joka ei ole sopusoinnussa perustuslakimme hengen ja sen pohjalle rakennetun lainsäädäntömme kanssa. Tämä ei ole mikään välikysymystä tavoitteleva kannanotto, vaan syvä demokratiaan kuuluva eettinen periaate. Yhdenvertaisuutta rikkovien ohjelmallisten tavoitteiden ottaminen hallitusohjelmaan muodostaa huutavan ristiriidan paitsi demokratian periaatteiden, myös perustuslakimme kanssa.

Millä tavalla demokratiaan sitoutunut yhteisö, oikeusvaltioperiaatteen mukaan toimiva hallinto ja etenkin poliittinen oppositio voi toimia?  Onko Tasavallan Presidentti ollut tilanteen tasalla nimittäessään tämän hallituksen ja hyväksyessään hyväksyessään pelkkänä rituaalina sen henkistä ja aineellista väkivaltaa sisältävän ohjelman? Mikä rooli on oikeuskanslerilla rasismia koskevan nollatoleranssin suhteen? 

Ainoa oikea nollatolenranssin muoto on ilmeisesti vain tiukka ja tinkimätön demokratian toteuttaminen omassa elämäntavassa ja sen käyttäminen lähtökohtana poliittiseen yhteistoimintaan esimerkiksi hallitustoiminnan ja myös puoluetoiminnan tai edunvalvonnan yhteydessä.  Todellista luottamusta voi syntyä vain, kun demokraattisen elämäntavan syvistä periaatteista poikenneet palaavat aidon demokratian tielle ja sanoutuvat kokonaan irti patologisia toimintamuotoja harjoittavista taustayhteisöistään - ja palaavat värittömän tuntuiseen mutta äärimmäisen arvokkaan, itseään ulkoisesti manifestoimattoman, demokraattisen elämäntavan toteuttajiksi.

Kohtalokkaassa umpiperässä

 Oikeusvaltioperiaatteesta keskustellaan niin Eduskunnassa, Euroopan Unionissa kuin mediassakin. Perussuomalaiset ovat asettuneet vastustamaan omaksuttua oikeusvaltiotulkintaa. Heidän perustelujensa mukaan oikeusvaltiokäsitys ei ole identtinen Euroopan Unionin jäsenvaltioissa - itse sisällöstä he eivät sano mitään. Kannanottoineen he ovat jääneet suuressa valiokunnassa yksin ja saaneet Demokraatin uutisen mukaan erityisen tiukkaa palautetta erityisesti Kokoomukselta. Syntynyt tilanne antaa aihetta ennustaa, että perussuomalaisten ja Kokoomuksen yhteinen oppositiopolitiikka on vaikeuksissa. Vielä vaikeampaa on kuvitella että  nämä puolueet sopisivat lähivuosina samaan hallitukseen - niin keskeistä roolia Euroopan Unioni näyttelee tämän päivän politiikassa.

"Oikeusvaltiomekanismissa" on  kysymys prosessista, "  jossa komissio, EU:n neuvosto ja Euroopan parlamentti käyvät vuosittain oikeusvaltiokysymyksiin liittyvää vuoropuhelua EU:n jäsenvaltioiden sekä kansallisten parlamenttien, kansalaisyhteiskunnan ja muiden sidosryhmien kanssa. Kyseessä on uusi prosessi, jonka perustana on oikeusvaltiokertomus." Vuoden 2020 oikeusvaltiokertomuksen mukaan siinä" seurataan oikeusvaltioperiaatteeseen liittyviä merkittäviä myönteisiä ja kielteisiä muutoksia jäsenvaltioissa. Kertomus kattaa neljä osa-aluetta (eli "pilaria"): oikeuslaitos, korruptiontorjunnan kehys, tiedotusvälineiden moniarvoisuus sekä muut hallitusjärjestelmän osien keskinäiseen valvontaan liittyvät institutionaaliset kysymykset."

Pohjimmiltaan oikeusvaltiomekanismissa on kysymys demokratiasta ja sen soveltamiseen suhtautumisesta. Yleinen ja yhtäläinen ääni- ja vaalioikeus, kokoontumis- ja järjestäytymisvapaus, oikeus itsenäisten, yhteiskunnalliseen vastuunottoon ja ohjelmallisten tavoitteidensa toteuttamiseen  tähtäävien puolueiden toimintaan kuuluvat keskeisinä globaalisti ymmärrettyyn demokratiaan. Kun valta näillä ehdoilla on saavutettu, sen jälkeen politiikka saa demokratiassa valita aika vapaasti tiensä. Demokratia näkyy sallivan rangaistukset aina kuolemantuomiota myöten ja poliittisten toimien keskiössä voi olla niin valtio kuin markkina - tai yksi valistunut tai sekopäinen kansalainen . 

Unkarin ja Puolan tapauksessa on kiinnitetty huomiota oikeuslaitoksen itsenäisyyteen (Puola) ja instituutioiden ja tiedotusvälineiden moniarvoisuuteen (Unkari). Euroopan Unionin Oikeusvaltiokertomuksen puitteissa näitä käsitellään perusteellisemmin ja laajemmin. 

Kuinka ainutlaatuisista poikkeamista suhteessa demokratiaan näissä tapauksissa on kysymys? Millä yhteiskunnallisilla ja institutionaalisilla tasoilla prosessien demokraattisuutta pitäisi tarkastella? Lisäksi kysymys on siitä, mitä pidetään hyväksyttävänä ja mitä ei?

Jos demokratia ymmärretään vain vaalijärjestelmänä joka mahdollistaa tien valtaan, variaatioita oikeusvaltiomekanismin soveltamiseen löytyy runsaasti. Kun seuraa kansainvälistä tilannetta ja esimerkiksi USA:n presidentinvaaleja, niihin valmistautumista ja vaalien toteutumista, erot 'oikeusvaltiuomekanismin' soveltamisessa käyvät ilmeisiksi. 

Huomiota USA:ssa on kiinnittänyt liittovaltion korkeimman oikeuden elinikäisiin virkoihin valittujen tuomareiden merkitys poliittisten päätösten lopullisessa legitimoinnissa. Edes korkein mahdollinen akateeminen koulutus ei tarjoa pohjaa oikeusvaltiomekanimsin demokraattisten periaatteiden suvereenisti yksimielisten ja yhdenmukaisten, rationaalisten päätösten toteutumiselle. Me kuitenkin pidämme - ja niin pitävät amerikkalaiset kaiketi itsekin - maata johtavana läntisen, demokratian arvojen tyyssijana. 

Lehdistönvapaus tarkoittaa kaiketi sitä, että moniarvoisessa ja jopa vastakohtia sisällään pitävässä yhteiskunnassa voidaan painaa  erilaisia poliittisia suuntauksia avaavia ja syventäviä painettuja sanomalehtiä - ja että niitä myös todellisuudessa on. Unkarissa on tiettävästi syyllistytty ainakin toimittajien erottamiseen tarkoituksella estää eitoivottujen mielipiteiden ja poliittisen arvo-ohjauksen toteutumista. Entä toteutuuko mielipiteenvapaus ja sen ilmaiseminen maassa, jossa ei ole kuin yhtä ainoaa lähestymistapaa tukevia ja sen kanssa taloudellisessa vuorovaikutuksessa olevia lehtiä? Muistakaamme että ilmoittelu ja mainokset ovat kaupallisen ideologian teollinen muoto Karl Marxin jo 1840-luvulla ilmaiseman näkemyksen mukaan. Miten oikeusvaltiomekanismia pitäisi tulkita tällaisissa olosuhteissa?

Demokratiaa voidaan tulkita myös laajemmin kuin pelkkänä vaalijärjestelmänä tai muodollisina osallistumisen oikeuksina. Me ja muut Euroopan Unionin jäsenmaat olemme sitoutuneet moniin kansainvälisiin sopimuksiin jotka laajentavat käsitystämme demokratiasta. Yhdistyneiden Kansakuntien Yleismaailmallinen Ihmisoikeussopimus, lasten oikeuksien sopimus. Kansainvälisen Työjärjestön ILO:n sopimukset työhön liittyvistä oikeuksista, alkuperäiskansoista ja monet muut asettavat meille velvoitteita oikeusvaltiona ja myös kansalaisina. Nämä kysymykse ovat nousseet esille myös suhtautumisessa pakolaisiin ja muiden maiden kansalaisiin.

Euroopan Unioniin liityttäessä meidänkin oikeusvaltioperiaatteitamme ja suhdettamme demokratiaan tutkittiin perusteellisesti ennen hyväksymistä Euroopan Unionin jäseneksi. Meidän oma perustuslakimme näyttää vastaavan tässä suhteessa hyvin sekä demokratian että oikeusvaltioperiaatteen vaatimuksia. 

Entä täyttääkö Euroopan Unioni ja sen konsolidoitu peruskirja oikeusvaltion ja demokratian keskeiset vaatimukset? Siltä osin oikeusvaltioperiaatteen vaatimuksen ne varmaan täyttävätkin, että kun peruskirjat on hyväksytty ja vielä yksimielisyysperiaatteella, niiden mukaan on myös elettävä. Demokratian moniarvoisuuden kannalta on kuitenkin todettava, että Euroopan Unioni asettaa yhden vaihtoehdon strategisesti keskeiseen ja määräävään asemaan. Edellytetään mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan olevan se keskeinen periaate, jolla Unionin puitteissa toimitaan. Tama on johtanut demokraattisen valtion jopa alisteiseen asemaan suhteessa markkinoiihin. Mainitkaamme esimerkkinä vaikkapa Euroopan Keskuspankin vuosien 2014-2020 määrällinen, nyt jo lähes 60 mrd:n elvytys Suomenkin osalta. Pohjoismaissa on kuitenkin  jo pitkään rakennettu kansankotia, pohjoismaista hyvinvointivaltiota vahvan valtion varaan yritystoiminnan ja yksityiseen aloitteeseen ja riskinottoon perustuvan markkinatalouden rinnalla. Näen tässä ristiriitaa pohjoismaisen ja omaksutun eurooppalaisen mallin välillä.

Se että Euroopan Unioni on päätynyt yksipuoliseen markkinaehtoiseen lähestymistapaan, näyttää perustuvan ennen kaikkea Saksan kokemuksiin maan jakautumisesta toisen maailmansodan jälkeen  läntiseen ja itäiseen,  markkinatalouspohjaiseen ja Neuvostoliittoa myötäilleeseen Saksan Demokraattisen Tasavaltaan. Berliinin muurin neuvostojärjestelmän romahtamisen jälkeen näytettiin kuvitellun että kapitalismi on saanut yksiselitteisen voiton maailman herruudesta ja että valtiojohtoista talousjärjestelmää ei enää tarvita. Uskon tämän yhteiskunnallisen tilanteen vaikuttaneen todella vahvasti Euroopan Unionin Maastrichtin sopimukseen ja sen mukana Unioniin tullesseen yksiselitteiseen uusliberaaliin lähestymistapaan. "Vain Jumala tietää, miten tällaiseen rakenteeseen on voitu yksimielisesti päästä", sanoi Vladimir Putin arvostellessaan ennen hänen aikaansa syntynyttä ydinvarustelun rajoittamista koskevaa ohjelmaa, joka antoi ansaitsematonta etua amerikkalaiselle vastapuolelle. Sama ihmettely voidaan toistaa Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen syntymisestä.

Oikeusvaltioperiaatteessa näyttää olevan kysymys demokratian ymmärtämisestä muunakin ja syvällisempänä kuin mitä pelkkä muodollinen vaalijärjestelmä merkitsee. Oikeisto-vasemmistoakselilla porvaristo - ja nyt voimissaan olevat populistiset voimat - ovat halunneet nähdä oikeusvaltion toteutuvan jo pelkän demokraattisen vaalitavan toteutumisessa. Kysymys on kuitenkin myös  instituutioiden demokraattisesta, moniarvoisesta ja ihmisoikeuksia kunnioittavasta toiminnasta. Oikeusvaltioperiaate mahdollistaa demokratian toimimisen sekä yhteistoiminnan muotona että myös elämäntapana, omistautumisena ja toimintana yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien täyden toteutumisen mahdollisuutena.

Kysymys on pitkästä mutta välttämättömästä historiallisesta prosessista, joka ei jää vaille takaiskuja ja pettymyksiä. Omasta puolestani välttäisin tarkastelemasta oikeusvaltiomekanismia pelkästään valmiina ja jo täysin tiedostettuna 'lopputuotteena'. Sen enempää ihmiset, kansakunnat eikä edes Euroopan Unioni ole tähän vielä kypsiä. Kysymys on - kuten demokratian ja oikeudenmukaisuuden suuri teoreetikko Eduard Bernstein sen ilmaisi - liikkeestä, jatkuvasta prosessista. 

Sanktiot? Rankaisemisen tie tarkoittaa yksilötasolla fyysisen ja henkisen kurituksen ja eristämisen hyväksymistä, Euroopan Unionin tasolla taloudellisia sanktioita ja kansankuntien välillä  eristäytymisen ja väkivaltaisen kumouksen ja sodan  käyttämistä välineenä oikeana pidetyn ratkaisun aikaansaamiseksi. Sanktiot antavat ymmärtää, että muutosprossesit kansallisella tasolla voisivat perustua ulkoa tuotuihin ratkaisuihin. "Vallankumous ei ole vientitavaraa" - tiedetään jo nuoren Marxin tokaisseen vuosien 1848-49 työväenliikkeen nousun yhteydessä silloin vielä pirstonaisella saksanmaalla. Sanktiot muodostavat osaltaan lisäuhan Euroopan Unionin pirstoutumiselle kokonaan.

Jos ja kun rankaisujen tielle lähdetään, rationaalinen lähestymistapa edellyttää niiden käyttämistä oikeusvaltiomekanismin kaikilla tasoilla ja kaikissa ulottuvuuksissa, joissa ihmisoikeuksia ja demokratiaa katsotaan rikotun rangaistuksia edellyttävällä tavalla. Se edellyttää rajankäyntiä suhteessa normaaliin ja hyväksyttävään yhtäällä, poikkeavan ja kurinpitoa edellyttävän välillä toisaalla. Vallan kolmijakoa joudutaan tällöin soveltamaan sekä Euroopan Unionin että kansallisella tasolla. Monimutkainen ja vaativa tehtävä, jossa ristiriidoilta ei voida välttyä. 

Rankaisujen sijaan ehdottaisin eurooppalaista "Primus interpares" -semester-valtionpalkintoa, joka kunakin Euroopan Parlamentin toimintajaksona jaettaisiin oikeusvaltiuomekanismin soveltamisessa erityisen hyvin onnistuneelle jäsenvaltiolle. Miten olisi 2000 euroa jokaista kyseisen valtion asukasta kohden?

Umpikuja johon nyt Euroopan Unionin kohdalla ollaan ajautumassa, on kohtalokasta, fataalia sekä Euroopan kansoille, Euroopan Unionille itselleen että tietoisuudelle demokratian syvimmästä olemuksesta. 

19.12. 2020

EUROOPAN unioni kävi pitkän kiistan Unkarin ja Puolan kanssa niin sanotusta oikeusvaltiomekanismista, joka hyväksyttiin myönnytysten jälkeen runsas viikko sitten. Sopu syntyi Unkarin ja Puolan uhattua kaataa EU:n ensi vuoden budjetin ja unionin koronaepidemian vuoksi laaditun 750 miljardin euron hätärahoitusohjelman.

Oikeusvaltiomekanismi koskee nimenomaan budjettivarojen ja elpymisrahoituksen valvontaa. Rahoitus voidaan evätä, jos esimerkiksi korruption tutkinta ei edisty tuomioistuimien ja viranomaisten epäitsenäisen toiminnan vuoksi.

Arvostelijoiden mukaan nyt sovitun mekanismin toimeenpano voi kestää EU-byrokratiassa pahimmillaan kaksi vuotta. Unkarin valtiollisten säätiöiden itsenäisyyden lisääminen perustuslaissa liittyy Miklóssyn mukaan juuri tähän.