Hukassa Euroopassa

Olen viime aikoina lainaillut aika paljon Brysselissä kirjoittavaa blogistia, jonka blogin otsikko on "Lost In Europe", suomeksi "Hukassa Euroopassa". Suomen media on käynyt sisällöltään yhä yksipuolisemmin  markkinahenkiseksi ja entisen ministerin ja kansanedustajan Veikko Vennamon ilmaisua käyttääkseni "seteliselkärankaiseksi". Sen yksi ilmenemismuoto on länsiorientoitumisen rinnalla lähes kritiikitön - markkinan mielestä maailman parhaan - makrotalouspolitiikan, uusliberaalin "uuskeynelisäisyyden" tukeminen, jolla ei loppupeleissä ole itse Keynesin kanssa muuta tekemistä kuin yritys markkinaehtoisesti vastata vastasyklisesti ulkoaohjautuvan, eksogeenisen makrotalouspolitiikan haasteisiin.

Brysseliläinen blogi ei ole suoranaisesti asettunut Euroopan valtavirtaista makrotalouspolitiikkaa vastaan, mutta kritisoi Saksan velkajarrupolitiikkaa ja sen aiheuttamia ongelmia. Ne tulevat erityisen selvästi näkyviin Euroopan Unionin politiikassa, kyvyssä vastata viime aikoina nousseisiin suuriin, sanoisin valtaviin haasteisiin. Valtavirtaisen talouspolitiikan ongelmat näkyvät Euroopan Unionissa myös jatkuvana taloudellisena alisuoriutumisena, kun ratkaisuja yritetään löytää markkinaehtoisesti ja kapuloita vahvan, demokraattisen valtion rattaisiin asettaen. Hallitseva talousajattelu seuraa jo Britannian takavuosien pääministerin Margaret Tatcherin  TINA (There Is No Alternative) lähestymistapaa.  Tunnettu vaihtoehtoista, endogeenista ja heterodoksista makrotaloussuuntausta edustava australialainen, sikäläisen Newcastle-yliopiston professori ja myös Helsingin Yliopiston globaalin talouspolitiikan vieraileva professori William Mitchell on kirjoittanut 700-sivuisen kirjan "Dystopia Eurozone", jossa hän yksityiskohtaisesti kuvaa Euroopan Unionin ajautumista markkinoiden ehdoilla toimivaksi Rooman perustamisasiakirjojen suurista demokratiaa ja rauhaa korostavista lähtökohdista huolimatta. 

Euroopan Unionin makrotalouspoliittinen rakenne, joka Saksan perustuslain tavoin edustaa kuuluisaa "velkajarruajattelua" ja itse asiassa kategorisesti kieltää Eurooppan Unionin ja keskuspankin tasolla näille elimille luonnostaan kuuluvan, velanottoon ja viimekätisen lainaajan rooliin kuuluvan raha- ja finanssipolitiikan, on sellaisenaan yksi oudoimpia ja synkimpiä lukuja koko maanosan historiassa. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään talouspolitiikasta, vaan taustalla on vahva käsitys Euroopan Unionin lähtökohtaisesta demokraattisuudesta ja sen pyhästä velvollisuudesta puolustaa länsimaisia arvoja. Kun lähtökohtana on vapaan markkinatalouden puolustaminen ja demokraattisen valtion asettaminen makrotalouspolitiikassa markkinoille alisteiseksi, voidaan ymmärtää tällaisen lähestymistavan johtavan toteuttamistapana mitä suurimpiin vaikeuksiin ja ristiriitaisuuksiin. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneiden ja sen kokemuspohjalla politiikkaa tekevien edistyksellisten voimien luulisi helposti ymmärtävän, että demokratiaan kuuluvat kansalaisten perusoikeudet, vaikuttamismahdollisuudet ja osallistumisen mahdollistuminen ovat markkinalähtöisessä yhteisössä enemmänkin ongelma kuin mahdollisuus. Rakenteiden johtajavaltaisuus ja autoritaarinen luonne ovat Euroopan Unionille paitsi tyypillisiä, myös keskeinen, pakottava ohjauskeino, joka näkyy mitä moninaisimmalla tavalla keskeisen tason toimintatavassa ja jäsenvaltioissa tarkkana, sisältöjen rakenteisiin vaikuttavana ainoana hyväksyttävänä lähestymistapana.

Nämä pakottavat rakenteet on autorisoitu pitkälle ja kaiken lisäksi mannereurooppalaiseen tapaan sanktioitu siten, että niskotteleminen ja keskeisten määräysten noudattamattomuus johtaa ennenpitkää sakkoihin ja rahallisiin rangaistuksiin. Taustalla tässä toimii alunperin yksiulotteiseksi rakennettua markkinatalousrakennetta tukeva oikeusvaltioperiaate, jonka juridisena perustana on alunperin juuri demokratian kannalta valuvikaiseksi rakennettu perussäännöstö. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa vahvalla kansanvaltaisella valtiolla on keskeinen rooli hyvinvoinnin ja sosiaalisen vastuun toteuttajana, tällainen rangaistusten avulla johtaminen on ennenkuulumatonta ja jäsenvaltioissa toteutuessaan syvästi kansallista itsetuntoa ja kulttuuriperintöä loukkaavaa. Pohjoismaissa kasvaneen on todella vaikeaa ymmärtää tämän jo hengeltään autoritaarisen, väkivaltaisen ja mobbaavan lähestymistavan oikeutusta. Väkivaltaa kasvatusmuotona ja vuorovaikutuksen välineenä pidetään meillä yleisesti täysin vääränä ja lailla kiellettynä lähestymistapana. Eurooppalaiseen politiikkaan se on kuitenkin juurrutettu - ja sillä on kohtalokkaita seurauksia paitsi sisämarkkinoilla, myös Euroopan Unionin naapuruuspolitiikassa. Eurooppa kärvistelee parastaikaa Venäjän Ukrainaan suuntaaman sodan ja sen sanktioinnin seurauksena syntyneissä talousvaikeuksissa. Eurooppa on energiaköyhä mantere ja se on vielä pitkälle täysin riippuvainen fossiilisista energiamuodoista, öljystä ja kaasusta. Kuvaan on tullut myös maailmanlaajuinen nälänhädän vaara, kun Ukrainan vehnä, maissi, peruna  ja muut ravintotuotteet eivät pääse esteittä maailmalle. 

Sanktiot iskevät lujasti Eurooppalaiseen talouteen ja tekevät maanosan yhä riippuvaisemmaksi USA:sta, jonka kanssa Europan Unioni on vahvassa puolustusliitossa NATO:n kautta. USA tarjoaa vaihtoehdoksi Venäjältä saadulle edulliselle energialle omia merentakaisia vaihtoehtojaan ja näkee sotatilan Euroopassa edistävän sen omia taloudellisia tavoitteitaan. Yhteinen ja voimakkaasti kasvussa oleva yhteinen sotilaallinen puolustus  on laajenemassa energiariippuvuuden johdosta puolustusyhteistyöstä koko talouden alueelle. Tällä tavoin perinteien jako NATO-puolustukseen ja EU:n kansalaisyhteiskuntaan suuntautuva politiikkaa sekoittuvat ja amerikkalainen ylivalta kasvaa puolustuksesta myös talouden ja koko siiviliyhteiskunnan alueelle.

Tämän blogikirjoituksen otsikko kuva henkilökohtaisia tuntojani eurooppalaisen suuntautumisen kokonaistilanteen arviona. Pohjoismaista. kansanvaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa rakentanut sukupolvi saattaa tuntea kanssani olevansa "hukassa Euroopassa". En usko sen löytävän minkäänlaista tietä sen enempää uudenlaisen  Euroopan rakentamiseen kuin osallistumiseen ylipäätään.

Erityisen huolissani olen näissä oloissa eurooppalaisen ja myös pohjosmaisen sosialidemokratian tilasta, jonka keskeinen yhteiskuntapoliittinen valtti on ollut pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentaminen. Vaikka näenkin että jopa näissä oloissa vahva ja demokraattinen valtio voi taloudellisine moninkertaistajineen saavuttaa merkittäviä tuloksia, tunnen suurta surua siitä että Eurooppa ei omine rakenteineen osannut tulla sellaisen yhteisen hyvinvoinnin tukijaksi jonka avulla meillä on saavutettu tuloksia, tosin kovan poliitisen yhteiskunnallisen kamppailun saattelemana. Takavuosina piti taistella poliittisen kentän vasemman laidan autoritaarisia, yhden puolueen valtaan perustuvia hyvinvointivaltion muotoja vastaan. Nyt samanlaista taistelua käydään oikealta tulevaa ja Euroopan Unionin peruskirjoihin autorisoitua TINA-rakennetta vastaan. 

Mikä neuvoksi? Kirjailija Mark Twainin sanoin:"Kahdesta huonosta vaihtoehdosta älä valitse kumpaakaan."

Velka ja budjetti

 Valtionvarainministeriö on ministerinsä Annika Saarikon johdolla julkaissut budjettiesityksensä vuodelle 2022 hallituksen budjettiriihen neuvotteluja varten. Tämän aamun TV1:n ykkösaamussa opetusministeri Li Andrsson kommentoi kysyttäessä budjettiesitystä ja piti sitä yllätyksettömänä. Kaikki olennainen on päätetty alustavasti jo kevään 2021 budjettiriihessä.  Silloin oli vaikeaa, mutta nyt näyttää tilanne hallituksen silmissä helpommalta. 

Kuitenkin velanotto puhuttaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on "Uutissuomalaisessa" ilmaissut huolensa velanotosta, joka määrällisesti on kuitenkin huomattavasti pienempää kuin suurena koronavuotena 2020. Samoilla linjoilla on vuonna 2019 aloittanut budjettipäällikkö Sami Ylä-Outinen, joka pitää velanttoa mahdottomana yhtälönä, vaikka virkamiehenä ei asetukaan vastustamaan vuoden 2022 ehdotettuja budjettiratkaisuja.

Velanotoa on kommentoinut puheenvuorossaan myös Taloussanomien palkittu toimittaja Jan Hurri. "Tuollaiset velkaluvut ovat kenen tahansa kuolevaisen mittapuulla hirmuisia, ja siksi valtion velakaantumista voi olla parempi säikkyä ja paheksua kuin mukisematta hyväksyä."

Jan Hurri on tainnut perehtyä moderniin Monetaariseen Teoriaan tasavaltamme presidenttiä paremmin. Siksi hän nostaakin kommenttipuheenvuorossaan esille pari seikkaa, joista ei valtavirtaisessa talouspolitiikassa liiemmin puhuta. 

Toinen niistä piirteistä on se, että raha syntyy valtiolle todellakin tyhjästä, ohjelmallisia velkasitoumuksia tekemällä. Kysymyksessä ei ole etukäteen säästetty raha, jota velanottoa kauhistelevat talouspolitiikassaan tavoittelevat. 

Kaiken lisäksi on todettava että velkaa on huomattavasti enemmän kuin mitä budjetin ja budjettikehyksen periaatteissa annetaan ymmärtää. Sen enemää EU kuin valtiovaltakaan eivät näy noudattavan kaksinkertaisen kirjanpidon keskeistä periaatetta, jonka mukaan budjetti on fiskaalisella tavalla ilmaistu toimintasuunnitelma ja tilikertomus fiskaalinen kertomus kaikesta toteutetusta toiminnasta. Järjestötoiminnassa ja myös yritystoiminnassa  tällaista kirjanpitoa pidetäisiin lainvastaisena ja tuomittavana.

EKP on ostanut Suomenkin valtion velkakirjoja, määräaikaisia oblikaatioita vuosien 2014-2021 välisenä aikana jo yli 60 mrd:n euron edestä. Virallisesti velkakirja on lunastettava takaisin kun määraika, "maturiteetti" koittaa. Siihen perustuu mm. takavuosina osakesäästämistä yleisempi yksityinen velkakirjojen ostaminen. Sille maksettiin nelisen prosenttia korkoa ja se teki velkakirjojen lunastamisen kannattavaksi - jos aikaisempien vuosien laukkaavaa inflaatiota ei oteta huomioon. Tätä velkakirjapottia ei lasketa Suomen valtion kokonaisvelkaan, vaikka siitä todellisuudessa on kysynmys. EKP on sterilisoinut nämä velkakirjat eli jäädyttänyt ne taseisiinsa. EKP ei vaadi niistä korkoa eikä - ainakaan toistaiseksi - niiden takaisinlunastamista. EKP;n Pääjohtaja Christine Lagard on jo vihjannut, että jossakin vaiheessa tulevaisuudessa ne saatavina vähitellen lopetetaan eli poistetaan EKP:n neuvoston päätöksellä taseista. 

Määrällinen elvytys sellaisenaan jo osoitata, että EKP:llä on suhteessa rahaan, sen määrään ja saatavuuteen paljon sekä vastuuta että valtaa. Modernia Monetaarista Teoriaa (MMT) seuraavat tietävät että keskuspankki voi hallita sekä korkoja että inflaatiotavoitetta ja että se ei voi missään olosuhteissa ajautua suoritustilaan ja että se voi kaikissa olosuhteissa vastata veloistaan.  Keskuspankki on suhteessa politiikkaan ja Euroopan Unioniin muodollisesti täysin itsenäinen (art. 130) Valtavirtaista ideologiaa virallisesti seuraileva EKP on määrällisen elvytyksen ja Euroopan Komission tuki- ja velkapaketin myötä astunut huomattavan asekeleen endogeenisen makrotalouden suuntaan.

Myöskään Euroopan Komission "Next Generation" tuki ja velkapaketin velkaosuus ei siis näy meidän velkasuhteessamme, vaan sitä toteutetaan nykyisen budjetin ulkopuolella  Euroopan Komission ja muiden EU:n jäsenmaiden hyväksynnän jälkeen. Tästä on maininta vuoden 2022 budjetin esittelykirjoituksessa. Määrä on velkakirjavastuisiin nähden pieni - pari-kolme miljardia - mutta siihen sovelletaan ainakin muodollisesti valtion velkavastuuta. Tämä laina on maksettava Komissiolle takaisin vuodesta 2028 alkaen  vuoteen 2058 mennessä ei kolmenkymmenen vuoden aikana. Makrotaloudessa parin viime vuoden aikana tapahtuneet suuret muutokset - itseasiassa takinkäännökset - antavat aiheen olettaa, että tiukan paikan tullen myös EKP on Euroopan Komission finanssipolitiikan keskeinen  turvatekijä jokseenkin ailahtelevan ja vanhakantaisen poliittisen päätöksentekojärjestelmän rinnalla. Vanhakantaiseksi sen tekee se, että yhdenkin jäsenvaltion kielteinen suhtautuminen voi kaataa päätöstentekoon vaadittavan konsensuksen.

Jan Hurrin artikkeli antaa ymmärtää että EKP:n taseisiinsa ottamat velkakirjarahat ovat Suomen oman keskuspankin taseissa ja että valtio hyötyy niistä valtavasti. Suomen Pankki on hallinnollisesti osa Euroopan keskuspankkia eikä siten ole Suomen valtiovallan alaisuudessa ja Suomen hallinnassa toimiva pankki kuin rajoitetussa määrin. Suomen Pankin on noudatettava EKP:n rahapolitiikkaa eikä konsolidoidun peruskirjan hyväksynyt taho saa esittää millään hallintonsa tasolla muunlaista kritiikkiä kuin hyväksytyn eettisen koodin puitteissa tapahtuvaa. 

Jan Hurri antaa kolumnissaan myös ymmärtää että valtio hyötyy suuresti määrällisestä elvytyksestä. Se on kuitenkin vastoin Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen (Art. 125) säädöksiä. Jan Hurri kertoo että euromaita tuetaan määrällisellä elvytyksellä siitä huolimatta. Pääasiassa tuen tulee mennä yrityksille pankkien ja mm. Business Finlandin kautta. Mistä Business Finland saa rahoituksensa? Ainakin tämä Team Finlandiin kuuluva toimija antaa auliisti tietoa Euroopan Unionin ja keskuspankin puitteissa löydettävistä rahoitusmahdollisuuksista. Sen toiminta on kaiketi ymmärrettävä EKP:n määrällisen elvytyksen välittäjänä. Määrällistä elvytystä annetaan ennenkaikkea uusiin innovaatioihin ja uusiin yrityssuunnitelmiin. Kun investointeja ei ilmeisesti pysyvän ostovoiman puuttesta johtuen tule, määrällisen elvytyksen eurot jäävät helposti taseisiin ja erilaiseen keinotteluun. 

Nämä väitteet ovat tietenkin kovia, mutta toisaalta sen enempää Suomen Pankki kuin muutkaan määrällisen elvytyksen parissa askaroivat eivät ole paljastaneet tämän valtavan eurovirran logistiikkaa eli sitä miten sitä käytetään ja miten se vaikuttaa. Valtio hyötyy tästä eurovirrrasta välillisesti osakeomistusten, verotuksen ja ilmeisesti myös valtion omin varoin toteutetun yritystukien korvaamisen kautta. 

Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin jäsenenä Suomi ei voi saada nykyoloissa suoria tukia omin päätöksin tuteutettuun infran ja palvelujen kehittämiseen muutoin kuin ottamalla velkaa. Kun sekä korot että inflaatio näyttävät pysyvän pieniä poikkeuksia lukuunottamatta alhaisella tasolla edelleen pitkään, velanotto on paitsi kannattavaa, samalla myös ainoa todellinen mahdollisuus käynnistää hyvinvointivaltion edellyttämiä suuria investointihankkeita. 

Tässä valtio vastaa demokraattisen päätöksentekokoneiston ilmaisemiin tarpeisiin. Yksityisen sektorin investoinnit saattavat suuntautua mihin tahansa voittoa tuottavaan hankkeeseen. Ilmasto- ja ympäristöpainotukset tarkoittaisivat tässä yhteydessä sitä, että vain yhteisön itsensä keskeiseksi toteamat hankkeet toteutetaan ja mielivaltaiset, mielikuvitukseen ja intohimoihin suuntautuvat hankkeet joutavat jäädä sivuun.

Lyhyesti: uutta rahaa luodaan modernissa taloudessa tyhjästä eli uusiin kohteisiin suuntautuvilla projekteilla ja niiden velkasitoumuksilla. Velan välttäminen ja etukäteissäästäminen perustuvat pidättäytymiseen uusista hankkeista, vaikka ne olisivat jopa ihmiskunnan eloonjäämisen kannalta välttämättömiä - kuten nyt uuden sukupolven energiahankkeiden koetaan olevan. 

Jossakin asiassa kannattaa kuitenkin luottaa Euroopan yhteiseen keskuspankkiin ja sen massiiviseen kokonaisosaamiseen. Tämä luottaminen tarkoittaa tänä päivänä ja makrotalouden uusissa olosuhteissa sitä, että aikaan liittyvät suuret hankkeet on pantava liikkeelle ja se on tehtävä nimenomaan velkarahalla eikä jäätävä odottamaan, että jossakin maailman tulevaisudessa olisi säästetty niin paljon rahaa että muutoksia voitaisiin tehdä. 

Sellaista aikaa ei minun mielestäni ole näkyvissä.

15.8. 2021

Hannes Niemi

Oletteko ihan vakavissanne sitä mieltä, että setelirahoitusta voidaan jatkaa ikuisesti ja jatkuva valtiontalouden alijäämä on ihan ok

Hannes Niemi Kyllä keskuspankkirahoituksessa ja finanssipoliittisessa rahoittamisessakin on rajansa. Kun kaikki olennaiset ja hyväksyttävät resurssuit - ennenkaikkea työvoima - ovat kokonaan käytössä, silloin tulee raja vastaan. Työttömyys idelogisesti väärän ja harkitsemattoman politiikan merkkinä on aiheuttanut suunnatonta kärsimystä jo vuosikymmeniä. Siihen linjaan ei kannata palata - enää koskaan. Toisen rajan määrällisessä elvytyksessä yritysten suuntaan muodostaa laaja massaostovoiman puute. Keskuspankkirahoitus ei muutu investoinneiksi, koska ostovoima on yritystoiminnan tärkeä resurssi. Tietoinen pidättäytyminen kulutuksesta (eläinproteiini, lomalentäminen tai jostakin muusta kulutusaddiktiosta luopuminen ilmasto- ja ympäristösyistä) ovat olennaisia resurssirajoja nekin.

Hyvä kirjoitus myös Petri Partaselta ja erinomainen linkitys belgialaisen taloustieteilijän Paul De Grauwen talousnäkemyksiä käsitelleesen HS:n artikkeliin. Pitäisin erittäin tärkeänä sitä, että EKP voisi jakaa määrällistä elvytystä myös jäsenvaltioille. Käyttämättömät resurssit, ennenkaikkea koko työvoima saataisiin siten käyttöön ja julkiset investointi- ja palveluratkaisut vauhtiin. Euroopan Unionin pahin valuvika, demokraattisen valtion ja julkisen vallan taloudellisten toimien rajoittaminen 1990-luvun ideologisin perustein on taakse jääneen ajan politiikan jatkamista. Moderni rahateoria ja sen mukainen kansanvaltaista hyvinvointivaltiota vahvistava finanssipolitiikka olisi se oikea, konstailematon vastaus ajan vaatimuksiin. Se tarjoaisi myös yrityspohjaiselle toiminnalle ylivoimaisesti dynaamisemman vaihtoehdon kuin pelkkä rahan tyrkyttäminen yrityksille toiveena uudet kulutusinnovaatiot. Yritysmaailmalta odottaisin makrotalouden revisiota, 'uudelleennäkemistä' (re vision). Sen omaksuminen mahdollistaisi myös Kokoomukselle paluun maltillisuuden toteuttamiseen poliittisena ohjenuorana.

La Strada - Draghin tie

 Entinen Euroopan Keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi on suorastaan huudettu Italian uudeksi pääministeriksi ja hän on vannonut virkavalansa ja muodostanut uuden hallituksen. Tilanteen Giuseppe Conten hallituksen kaatamiselle tarjosi sosialidemokraatiksi tunnustautuneen Matteo Renzin puolueen esiinnostama epäluottamus ja parin ministerin eroaminen pääministeri Conten kabinetista. Matteo Renzi oli myös yhtenä ensimmäisistä ehdottamass Mario Draghia uuden hallituksen muodostajaksi ja lupasi omasta puolestaan hänelle tukensa ilman minkäänlaisia ehtoja tai ohjelmallisia esityksiä. Renzin asenne kuvastanee yhtäältä Italian poliittisen  umpikujan todellisuutta ja toisaalta luottamusta Draghiin euron pelastajana EKP:n pääjohtajakautenaan. Tunnettua on että hän aloitti kaudellaan monetaristisen määrällisen elvytyksen (QE) vastauksena Euroopan Unionin taloudelliseen hätään finanssikriisin jälkeisenä kautena jota sävytti ns. troikan kova, austeristinen politiikka  mm. Kreikkaa kohtaan.

Määrällinen elvyttäminen antoi ainakin hengähdysaikaa eurooppalaiselle makrotaloudelle ja Draghin seuraajankin, pääjohtaja Christine Lagarden kaudella on jatkettu määrällistä elvytystä, joka suurvaltojen keskuspankkien tapaan on ollut massiivista ja on ollut omiaan avaamaan tietyä uudenlaiselle monetaristiselle politiikalle, jossa keskuspankki voi tehtä 'kaiken mitä tarvitaan' valuutan pelastamiseksi ja sen merkityksen vahvistamiseksi. Italian uusi pääministeri oli tämän uuden monetaristisen linjan päänavaaja ja siihen perustuu myös häneen kohdistuva lähes rajaton luottamus. Mikä on sitten Draghin tie finanssipoliittisena toimijana ja valtion päämiehenä? Millä tavalla hän voi soveltaa  näkemystään myös Italian talouspolitiikkaan yrittäessään pelastaa tämän suuresti velkaantuneen maan katastrofilta?

Euroopan Unioni on ottanut ensimmäiset askeleensa aktiivisen, endogeenisen finanssipolitiikan toteuttajana, kun huippukokous viime heinäkuun alussa hyväksyi nyt toteutusvaiheessa olevan Korona-elvytyspaketin vaaditulla yksimielisyydellä. Sen toteutuminen  on kuitenkin vielä vahvistettava valuuttaunionin jäsenmaiden parlamenteissa. Sekä Italiassa että myös muissa valuuttaunionin jäsenmaissa näyttää olevan vaikeaa löytää riittävästi sellaisia toiminnallisia vaihtoehtoja jotka täyttävät Euroopan Komission valvonnan edellyttämät ehdot tuille ja lainoille. Monelle saattaa olla vaikeaa ymmärtää, miksi ilmasto- ja digitekniikkaan suuntautuvia hankkeita ei tahdo riittävästi löytyä. Mielestäni selitys löytyy Unionin peruskirjan asettamista rajauksista. Tuen ja lainojen on suuntauduttava 'markkinan' tukemiseen, joksi peruskirja mieltää pankkien kautta tapahtuvan alan yritysten tukemisen ja korona-paketille asetettujen toivoiden toteutumiselle tätä kautta. Ymmärtääksni suorat jäsenvaltioden hankkeet eivät tule kysymykseen. Tämä ongelma on nyt mös Italian pääministerin Draghin puntaroitavana.  

Pääministeri mario Draghin kokemukset EKP:n pääjohtajana antavat hänelle muita paremmat lähtökohdat tehdä dynaamisia avauksia Komission ottaman velan käyttämisen ja itse velan hoitamisen suuntaan. EKP voi myös tässä suhteessa tehdä 'kaiken tarvittavan' Eurioopan Komission tukemiseksi niin, että lopullinen vastuu velkojen ja tukien edellytetystä takaisinmaksusta ei kaadu jäsenvalrioiden - velkainen Italia mukaanluettuna - maksettavaksi edes hyväksytyn, vuoteen 2058 jatkuvan pitkän aikataulun puitteissa. Euroopan Komissio on eri asemassa kuin jäsenvaltiot, joiden valvoja se vakaus- ja kasvusopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus liitteineen) pohjalta on. Euroopan Keskuspankki on tässä suhteessa  itsenäiseen valtioon verratavan Euroopan Unionin oma keskuspankki eikä liene epäilystäkään siitä etteikö se tekisi 'kaiken tarvittavan' myös Komission likviditeetin ylläpitämiseksi nyt kun finanssipoliittinen kanava on avattu. 

Voiko Korona-paketi vielä kaatua? Jokaisen jäsenmaan on se parlamenteissaan hyväksyttäåvä ja Suomen kohdalla poliittinen oppositio sekä laskee (perussuomalaiset, kristillisdemokraatit)  tämän varaan että pelkää (Kokoomus) sen vaihtoehdon toteutuvan. Myös jossakin muussa jäsenmaassa velka- ja tukipaketti voi joutua valtavirtaisen, eksogeenisesti (ulkoa määraytyvästi) toimivan talousajattelun kaatamaksi. Tämä on erityisen vaikea paikka valtavirtaisen talouspolitiikan ajattelutavan lumoissa elävälle Kokoomukselle. Sen mielestä velkaantuminen on pahinta mahdollista myrkkyä hyvälle taloudenpidolle. Vuosi sitten mm. Saksassa Korona-pandemian varjon suojassa tapahtunut paradigmanmuutos on kuitenkin  johtanut siihen, että jopa Saksa, jossa vahvat velkarajat on jo vuonna 1949 hyväksytyssä perustuslaissa, lähti mukaan velkaelvytykseen - perustuslakitumioistuimensa vastarinnasta huolimatta. Tämä on ehkä ja toivottavasti ensimmäinen askel modernin monetaarisen ja finanssipoliittisen muutoksen suuntaan, jossa velkaa ei pelätä, koska itsenäinen valtio - ja EU - kykenee keskuspankkinsa toimin vastaamaan mihin hyvänsä velkahaasteeseen.

Euroopan Unionin peruskirjan tiukan toteuttamisen mukaan paketti voi siis myös kaatua yksimielisyyden puutteeseen. Onko mitään tehtävissä? Tunnettu ekonomisti Thomas Piketty on viimeisimmässä kirjassaan "Pääoma ja ideologia" sekä sitä referoimissaan haastatteluissa vedonnut Saksan ja Ranskan kahdenkeskiseen 'samanmielisten päätökseen' jossa ne ovat tehneet omia, pelkästään näitä kahta maata ja niiden taloudellista yhteistyötä koskevia päätöksiä. Pikettyn mukaan samanmielisten yhteistyötä voidaan tarvittaessa laajentaa koskemaan myös Unionin piirissä laajempaa joukkoa jäsenmaita. Voisin kuvitella, että jos Korona-paketti uhkaa kaatua esimerkiksi kansallismielisten voimien vastustukseen, tilalle nouse nopeasti samanmielisten pysyttäytymien paketin piirissä. Ennenkin on puhuttu talouskehityksen erilaisista nopeuksista Unionin piirissä ja nyt se saattaa Korna-tukipaketin toteuttamisen yhteydessä osoittautua todella ajankohtaiseksi.

On vaikeaa kuvitella että Italia tyytyisi tässä tilanteessa peruskirjan mukaiseen markkina-ajattelun ylivaltaan, vaikka myös pääministeri Draghi on pääjohtajakautenaan pysyttäytynyt määrällisen elvytyksen toimissa  tässä 'pakkopaidassa'. Kuten mm. taloustieteilijä ja kirjailija Mariana Mazzucato on todennut, vahva valtio ja sekatalouden periaate valtion ja yritysten yhteistoiminnan muodossa on välttämätön edellytys selviytymiseksi yksiulotteisen talouspolitiikan anemiasta.

Mikä on siis Mario Draghin tie, la Strada? Pääminsiterinä hän nyt sekä pääsee että joutuu kehittämään sellaisia kansallisia että eutooppalaisia finanssipolitiikan muotoja, jotka toimivat EKP:n määrällisen elvytyksen hengessä ja helpottavat yhä selvemmin velkaantuneita jäsenvaltioita ylipäätään selviytymään  - Italia mukaanluettuna. Euroopan Komission finanssipolitiikka velanoton ja tukien muodossa avaa tien EKP:n monetaristisille toimille myös tällä alueella; velkakirjoja voidaan ostaa myös Komissiolta, velkoja voidaan jäädyttää tätä kautta myös keskuspankin taseisiin ja jopa mitätöidä. Komission oma rahoituspolitiikka joidenkin erityisverojen muodossa tulee mahdolliseksi. Lisäksi velanotto on tullut jäädäkseen; se ei ole kasvun ja kuntoutmisen este vaan ehdoton edellytys elpymiselle.

Italialaisen elokuvan "La Stradan" samannimisessä nimikkomelodiassa lauletaan: "Tie mittamaaton - mun edessäin on"... Italian ja Euroopan selviämisesä tie on vielä pitkä. Dynaamisen käänteen yhä suurempana esteenä on vanhoihin ajatusrakenteiin sitoutunut Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja, josta ei näytä olevan ulospääsytietä ja on myös jatkossa vaarana muuttaa selviytyminen La Stradan kaltaiseksi traagiseksi satiiriksi.  

Vai onko sittenkään? Keski-Euroopassa myös sosialidemokraatit suhtautuvat myönteisesti Euroopan Unionin muuttamiseksi perustuslailliseksi liittovaltioksi.  Taustalla on keski-Euroopan monien valtioden sisäinen federatiivinen luonne ja heidän - sekä hyvät että huonot - kokemuksensa liittovaltiosta. Hengeltään sekasortoistakin liittovaltiota pidetään Amerikassa demokraattisen arvojen peruskalliona. Eurooppalainen liittovaltio voisi tässä suhteessa olla rationaalisempi, vieläkin demokraattisempi ja - tämä on tärkeintä - ennenkaikkea väline aikansa eläneiden valuvikojen poistamiseksi, kansanvaltaisen hyvinvointivaltioperiaatteen nostamiseksi eurooppalaiseksi unelmaksi ja maailmalla niin suursti arvostettujen sosialidemokraattisten arvojen nostamiseksi keskiöön myös koko maanosan tasolla. Nythän niiden toteuttaminen vahvan valtion muodossa on itse asiassa kielletyä, mikä rumentaa nykyistä unionia suuresti autoritaaristen arvojen ja menettelytapojen - kuten uusliberaali sisä- ja ulkopolitiikka sanktioineen - suuntaan.

Kuinka hyvin pankkimaailmaan ja suuryritysten hallintoihin aikaisemmin sitoutunut Draghi pystyy uudistumaan. Italian kansan tuen luulisi häntä rohkaisevan revisioon ja reformeiihin, joihin hän on jo keskuspankin johtajana osoitti kykyä ja ennakkoluulottomuutta. Edistykselliset eurooppalaiset voimat vouisivat rohkaista edelleen tällä tiellä, edellyttäen että he osoittavat itse rohkeutta ja näkemyksellisyyttä.

15.2. 2021

Matteo Renzin odotukset Mario Draghin pääministeriyden ja ohjelman suhteen ovat korkealla. Vaikuttaisi siltä että Mario Draghi keskittyy erityisen investointiohjelman laatimiseen. Renzin mukaan Italian saama tuki- ja lainapaketti on historiallisen suuri ja mahdollistaa sen että veronkorotuksia ei ole tulossa. Kuten tunnettua, investoinnit ovat olleet euroopassa jo pitkään aneemisella tasolla, joten uudet avaukset tässä suhteessa olisivat erittäin tervetulleita. 

Kuinka neutraalia Euroopan Keskuspankin toiminta on?

Social Europe -verkkolehti kirjoitti 1.helmikuuta 2021 aiheesta, kuinka neutraalia Euroopan Keskuspankin rahapolitiikka on. Kirjituksessa on myös mielenkiintoisia linkkejä EKP:n määrällisen elvytyksen tilastoihin - nitä ei ole aina kovin helppoa löytää......

Euroopan Keskuspankin tase on kasvanut määrällisen elvytyksen ja myös korona-pandemian seurauksena yhä kiihtyvällä vauhdilla: "Finanssikriisin jälkeen keskuspankkien edellytettiin puuttuvan asiaan ja niiden tase kasvoi tasaisesti. Pandemian seurauksena toteutetut toimenpiteet ovat kuitenkin ylittäneet selvästi nämäkin toimet: EKP: n tase kasvoi 813 miljardilla eurolla vuodesta 2007 vuoteen 2010, mutta 2261 miljardilla eurolla helmi-joulukuussa 2020. Euroopan Valuuttaunionin osalta taseen loppusumma lähentelee jo 5000 mijardia.

Kun Suomen vastuuosuus määrällisestä elvytyksestä on n. 1,8 prosenttia ja taseiden kasvu on tapahtunut pääasiassa jäsenvaltioiden julkisten velkakirjojen osto-ohjelman kautta, on muodollista vastuuta velkakirjojen takaisinlunastamisesta kertynyt jo varmasti n. 70 miljardin edestä. Tämä euromäärä on sitten vuoden 2014 jälkeen ollut Suomen Pankin ja liikepankkien kautta markkinoiden käytettävissä 'fiskaalisen' toimintavalmiuden säilyttämiseksi ja Korona-pandemian seurauksena sen aiheuttamasta kriisistä ja lamasta toipumiseen. Kuinka ja missä määrin tämä euromäärä on jakautunut markkinoiden toimijoiden käyttöön? Suomen osalta ei täsmällistä tietoa taida olla käytettävissä?

Keskuspankin määrllisen elvytyksen edellytetään ohjeistuksen mukaan olevan 'neutraalia'. Painotukset ovat olleet vahvasti hiili/öljypainotteisia ja siksi kirjoittajat kysyvätkin, miten ilmastokriisiin suhtautuminen näkyy EKP:n toimintapolitiikassa.

Myös EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde on puheenvuorossaan ottanut tämän teeman esille.keskuspankin hallituksen saksalainen jäsen Isabel Schnabel erosi pankin hallituksesta kyseenalaistaen toteutetun määrällisen elvytyksen neutraaliuden. Saksalaisista lähtökohdista keskeistä hänen eronsa aikoihin oli valtaviin mittäsuhteisiin kasvanut määrällinen elvytys, joka oli ristiriidassa sekä Saksan Keskuspankin pitkäaikaisen tiukan rahapolitiikan kanssa että määrällisen elvytyksen neutraalisuusvaatimuksen kanssa.

Kansainvälisen järjestelypankin analyysi osoittaa, että osakkeiden hintojen tasainen nousu johtuu suurelta osin löysästä rahapolitiikasta. Mutta mitä se tarkoittaa varallisuuden epätasa-arvolle, kun osakekurssit nousevat keskuspankin puuttumisen vuoksi? Se hyödyttää enimmäkseen varakkaita henkilöitä, koska heillä on taipumus omistaa enemmän varoja. Viime vuonna tämän teki erityisen selväksi pandemia. Kun koronavirus levisi Euroopassa helmikuussa, osakekurssit laskivat työttömyyden kasvaessa. Koska osakemarkkinat ovat kuitenkin toipuneet - DAX äskettäin mursi ensimmäisen kerran 14 000 rajan -, kun taas reaalitalouden tilanne on edelleen kireä.

Keskuspankit ovat hyvin tietoisia politiikkansa vaikutuksista osakemarkkinoihin. Omaisuushintojen nousu on tarkoitettu rahapolitiikan välitysmekanismiksi. Mutta milloin viimeksi kuulimme keskuspankkiirin puhuvan eriarvoisuudesta?

Käynnissä oleva keskustelu EKP:n rasolla viittaa siihen että painotuksia pitäisi voida muuttaa sekä ilmastokriisin kannalta kestävämpään suuntaan että niin että Keskuspankille asetetut perustavoitteet voisivat nykyistä paremmin toteutua - linkki näihin tavoitteisiin löytyy kirjoituksesta.

Kansainvälisen järjestelypankin analyysi osoittaa, että osakkeiden hintojen tasainen nousu johtuu suurelta osin löysästä rahapolitiikasta. Mutta mitä se tarkoittaa varallisuuden epätasa-arvolle, kun osakekurssit nousevat keskuspankin puuttumisen vuoksi? Se hyödyttää enimmäkseen varakkaita henkilöitä, koska heillä on taipumus omistaa enemmän varoja. Viime vuonna tämän teki erityisen selväksi pandemia. Kun koronavirus levisi Euroopassa helmikuussa, osakekurssit laskivat työttömyyden kasvaessa. Koska osakemarkkinat ovat kuitenkin toipuneet - DAX äskettäin mursi ensimmäisen kerran 14 000 rajan -, kun taas reaalitalouden tilanne on edelleen kireä.

Keskuspankit ovat hyvin tietoisia politiikkansa vaikutuksista osakemarkkinoihin. Omaisuushintojen nousu on tarkoitettu rahapolitiikan välitysmekanismiksi. Mutta milloin viimeksi kuulimme keskuspankkiirin puhuvan eriarvoisuudesta?

Kokonaan keskustelun ulkopuolella on edelleen suuri määrällisen elvytyksen peruskysymys: se suuntautuu yksipuolisesti markkinoille, vaikka vastuu velkakirjojen lunastuksesta on valtavirtaisen talouspolitiikan sääntöjen mukaan jäsenvaltioilla. Määrällisen elvytyksen neutraaliuden kannalta jäsenvaltoiden julkiset hankkeet niin ilmastokysymyksissä, digitaalisten kokonaisratkaisujen kehittämisessä - puhumattakaan infrastruktuurista ja sosiaalista palvelurakenteesta - ovat elvytysraamin ulkopuolella. Ne muodostavat myös suuren kielletyn alueen, tabun EKP:n määrällisestä elvytyksestä tai Euroopan Komission finanssipolitiikasta puhuttaessa.

2.2. 2021

Pitkän linjan talousvaikuttaja Sixten Korkman kirjoittaa tämän päivän Helsingin Sanomien yhdessä pääkirjoituksessa tietynlaisen moraalisen ja eettisen ylistyslaulun kapitalismille. Minäkin voisin lisätä tuohon listaan yhden kapitalismia ja onnellisuutta koskevan määritelmän, joka on kotoisin Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologian laitoksen elinikäiseksi valitun johtajan, Erich Frommin 1950-luvulla ilmestyneestä kirjasta "Terve yhteiskunta": "Kapitalismi on järjestelmä, jossa jokainen riistää toinen toistaan ja kaikkien oletetaan tulevan onnellisiksi." Pääkirjoituksen otsikko ja loppukaneetti kuitenkin varoittelevat kapitalismin kaikkivoipaisuudesta:"Suomen esimerkki muistuttaa, ettei markkinataloutta pidä päästää valloilleen." Liittyen tähän Fb-postaukseen täytyy kuitenkin todeta, että Euroopan Unioni on juuri sellainen järjestelmä, jossa markkina- siis kapitalismi - on asetettu jo perussopimuksissa ehdottomaan ylivalta-asemaan suhteessa demokraattiseen valtioon. Jos pääkirjoituksen sanomaa voi pitää ennustuksena, niin odotettavissa on koko manteretta koskeva yhteiskunnallinen palo, murroskausi, jonka lopputulema on täysin tuntematon.

Koronakevään makrotaloutta

Olen koonnut tähän blogikirjoitukseen toukokuun alun jälkeen Fb-viesteissä käymääni keskustelua ns. Tampere-ryhmän - erityisesti Seppo Tuovisen - kanssa Euroopan Unionin rakenteesta ja sen peruskirjojen yksiulotteisesta, pelkästään markkinoihin suuntautuvasta yrityksestä rakentaa tasapainoista maailmaa erityisesti nyt menossa olevan koronakriisin keskellä. Kommentit ovat omiani, useimmiten vastauksia minulle linkitettyihin uutisiin, mutta siinä mielessä tärkeitä, että niissä tulee eriteltyä EU:n peruskirjojen vaikutuksia myös maakohtaisiin ratkaisuihin. Yleisellä tasolla näyttää siltä että myös hallituksen ja europarlamentaarikkojen tasolla - laajoista kansankerroksista puhumattakaan - ei ole vieläkään täysin ymmärretty Euroopan Unionin siipirikkoa rakennetta, joka uhkaa moni tavoin tulevaisuutta sen sijaan että se toisi selkeän ja avaran kuvan yhteisestä tulevaisuudesta.

6.5. 2020
Ilpo Rossi:

Liittyen uutiseen Saksan perustuslakivaliokunnan kannanotosta EKP:n elvytyspolitiikkaan:
Seppo, kiitos linkistä! Tässä uutisessa tulee selkeästi näkyviin Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin uusliberaali rakenne ja sen kiistanalaiseksi joutuvat toimet määrällisessä elvytyksessä. Meillä määrällistä elvytystä on virrannut valtionkonttorin kautta erityisesti Business Finlandin rakenteeseen, joka on säännöillään luotu vastaanottamaan ja ohjaamaan määrällistä elvytystä likviditeettinä yritysten uusiin innovaatioihin ja busineksen kehittämiseen. Määrällinen elvytys ei ole kuitenkaan tarkoitettu korona-virustyyppisen taloudellisen pudotuksen kainalosauvoiksi - juuri se on kielletty EU:n konsolidoidussa peruskirjassa. Tähän on nyt törmätty Suomessakin, kun ihmetellään, miksi rahaa ei tule heikkoon asemaan joutuneiden yritysten pelastamiseen. Se on kaikissa muodoissaan EU-rakenteessa ehdottomasti kiellettyä - piste. Minusta näyttää siltä että tästä toistaiseksi keskustelemattomasta ristiriidasta hallitus ei näytä pääsevän millään tavoin ratkaisuun. ..


Seppo! Palaan vielä tuohon Saksan perustuslakituomioistuimen kriittiseen kantaan suhteessa EKP:n määrälliseen elvytykseen. On muistettava että rajoituksen valtion velkaantumista ja valtion monetaarista tukemista kohtaan ovat kotoisin Saksan perustuslaista, sieltä periaate kopioitiin myös EU:n Maastrichtin sopimukseen. Tämä saattaa johtaa määrällisen elvytyksen nykyistäkin tiukempiin rajoituksiin. Saksassa ei ole juuri mitään merkkejä heräämisestä moderniin monetaariseen lähestymistapaan, josta MMT-professori  Bill Mitchel esitti vapunpäivänä yli puolentoista tunnin mittaisen katsauksen Youtubessa. Siinä hän vaatii havahtumista uusliberaalista nirvanasta...

7.5. 2020

Seppo Tuovinen:
Konfliktinainekset ovat nyt tosiasioita. Markkinat ovat reagoineet. Dollari vahvistuu ja euro heikkenee. Miten Italia ja Espanja (kriisimaat) reagoivat? Tämä saattaa olla Eu.lle lopun alkua tai alun loppu.. Stieglitz on ollut oikeassa, Nyt tuli iso valuvika ilmi, joka tuli monelle poliitikolle puskista keskelle koronakriisiä. Miten vain, mutta EKP:n asema itsenäisenä keskuspankkina horjuu. Sillä on arvaamattomia seurauksia.
Ilpo Rossi liittyen Eero Heinäluoman Eurooppa-kirjoitukseen Demarissa:
Seppo, kiitos tästä linkistä! Saksan perustuslakituomioistuimen päätös kriittisestä suhtautumisesta EKP:n toimenpitein toteutettuun  määrälliseen elvytykseen ja valtioiden velkakirjojen osto-ohjelmiin ja tätä kautta toteutettuun yritysten tukemiseen kyseenlaistaa sekä EKP:n oikeudellista asemaa että EKP:lle sallittua endogeenista,  päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvaa politiikkaa. Jäsenvaltioiden tukeminen ei kuiitenkaan tätä kautta ole peruskirjojen mukaan mahdollista.  Mielestäni Eero Heinäluoma ei ole tämän analyysin perusteella  vieläkään ymmärtänyt EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta. Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin konsolidoitujen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain  jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua peruskirjojen avaamiseen puhumattakaan makrotalouden välineiden käytöstä endogeenisesti jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset Heinäluoman tapaisen kauhistelun tasolle. Saksan asenteet ja perustusain sisällön tietäen avausta toisenlaisen makrotalouspolitiikkaan ei ole odotettavissa, mikä merkitsee Euroopan jäämistä koko ajan jälkeen mannertenvälisessä kilpailussa ja samalla myös kasvavaa uhkaa koko Unionin hajoamisesta. EU on ajanut itsensä umpikujaan, vapaaehtoiseen talpouspoliittiseen 'veljeyden vankilaan' josta ei ole olemassa ulospääsyä - ainakaan nykynäkymien valossa.

Ilpo Rossi:
 Lyhyesti, sekä SDP että maan hallitus maksavat nyt hintaa siitä että suhteessa Euroopan Unioniin on eletty valheellisessa uusliberaaliin analyysiin perustuvassa positivistisessa lähestymistavassa uskoen että ongelmat ovat hoidettavissa ja ratkaistavissa. Näin ei ole - Komission ja myös EKP:n politiikka yrittää ratkaista tätä ongelmaa löytämättä ratkaisuksi mitään todellisia keinoja. On synkkää katsella tätä umpikujaa aikana jolloin tarvittaisiin voimakkaita,  dynaamisia - sosialidemokraattisia - ratkaisuja. Valtavirtainen talouspoliittinen lähestymistapa ei ole sosialidemokraattisen, taloudellisen demokratiaan ja yhteiseen, ratkaisukeskeiseen  talouspolitiikkaan tähtävään toimintastrategian väline, vaan monissa suhteissa mitä pahin jarru. Bill Mitchellin vappuvideossa hän löytää kahdeksan sellaista ratkaisevaa tekijää, joissa endogeeniseen, poliittisiin päätöksiin ja kaksinkertaiseen kirjanpitoon perustuvalla makrotalouspolitiikalla saataisiin nopeasti oikeita täsmäratkaisuja ja näköalaa nykyiseen hengettömään umpikujaan. Tämä olisi sosialidemokratian voitava kakistaa ulos vaihtoehtoisen lähestymistavan muodossa. En toistaiseksi jaksa lähteä tässä enempää kehiin, joten toivon että Sinä ja kumppanit pidätte mielen valppaana ja kyseenalaistatte tähän saakka   tehtyä politiikkaa.
Ilpo. Kirjoitin lyhyen kommentin Heinäluoman sivuille. Näin se menee: Minusta ei vieläkään ole ymmärretty EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta.

Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin hyväksyttyjen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua tulla kuopistaan ulos. Se on näkynyt vastakkainasettelussa monissa yhteyksissä. Nyt tosin koronakriisin takia Maastrichtin sopimuksen vakausmekanismista on toistaiseksi luovuttu komission päätöksellä. Makrotaloudellisia välineitä tarvitaan jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset antamatta. Saksalaispäätös on aiheuttanut monelle suunnalla kauhistelua ja levottomuutta mm. valuuttakursseissa on levotonta liikehdintää. Italian valtion lainojen korot ainakin lähtivät nousuun. Nyt tarvitaan nopeita ratkaisuja, jotta EKP:n itsenäistä asemaa ei vaurioiteta.

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Jan Hurrin kolumneihin eurooppalaisesta makrotaloudesta:
Seppo! Luin tämän eilen ja totesin Jan Hurrin tekevän edelleen hyvää analyysia. Hänkään ei ole kuitenkaan nostanut esiin sitä, että Euroopan Unionin peruskirjat, jotka ovat finanssipoliittisten rajoitusten osalta saksalaisperäisiä ja siis samanhenkisiä, ovat syynä tähän ratkaisemattomaan ongelmaan. Etelä-Euroopan mailla on ollut sama positivistinen suhtautumistapa kuin Heinäluomallakin, jonka mukaan pitäisi olla itsestään selvää eu-jäsenvaltioiden tai ainakin valuuttaunionin jäsenten tukeminen. Näin ei ole - se on kiellettyä. Tästä seuraa mm. se erikoinen piirre, etttä nyt päätetyssä ravintoloiden tukemisessa osa tukea tulee Business-Finlandin kautta (työllistäminen) kun taas perustuki koronakuopan ylipääsemiseksi joudutaan järjestämään valtion omien laitosten kautta, koska juuri siihen ei voida EKP:n määrällisen elvytyksen 'likviditeettiä' käyttää. Jan Hurri edustaa mielestäni maan huippua juuri makrotalousanalyysissa, tehden sitä kuitenkin varovaisesti jotta työpaikka säilyy...

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Vihriälän talousryhmän raporttiin:
 Vihriälän johtaman työryhmän raportissa ei taideta viitata sanallakaan Euroopan Unioniin tai Euroopan Keskuspankkiin. Tämä tarkoittanee sitä, että työryhmän mielestä Suomen - ja muiden EU-maiden - on kamppailtava elintasokilpailun merkeissä muita eu-maita ja maailma vastaan selvitäksemme tämän vuosituhannen toisesta kymmenvuotiskuopasta. Ryhmän raportissa on varovainen viittaus siihen, että aika saattaa tuoda muitakin vaihtoehtoja jotka muuttavat perusasetelmaan täysin. Yksi tällainen on Modernin Monetaarisen Teorian tuoma mahdollisuus, jota edustaa mm. myös Aalto-Yliopiston vierailevana professorina australialainen William Mitchell, jonka mukaan mikään taloudellinen haaste ei ole mahdoton itsenäisen keskuspankin omaavalle maalle tai yhteisölle. Kaikki tarpeelliset hankeet voidaan toteuttaa finanssipoliittisilla päätöksillä ja perinteisellä kaksinkertaisella kirjanpidolla. Euroopan Unionilla on kuitenkin yksi suuri ongelma: se on peruskirjoissaan kieltänyt jäsenvaltiohin suuntautuvan finanssipoliittsen tuen ja vieläpä jyrkin sanakääntein. Peruskirjat hyväksyttiin EU:hun liityttäessä konsensusperiaatteella, mikä olisi myös teoreettinen mahdollisuus peruskirjojen muuttamisen ja uudistamiseen. Tämä tarkoitti avaimen heittämistä menemään sulkeutuessamme tähän nykyiseen ja hamaan ikuisuuteen kestävään veljeyden vankilaan. Vihriälän ryhmä yrittää ratkaista tätä Gordionin solmua EU:n omaksuman valtavirtaisen talousdoktriinin pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että kärsimysten malja ei ole sen enempää Suomen kuin muidenkaan EU-maiden kohdalta vielä kukkuroillaan...

9.5. 2020
Ilpo Rossi:
Kuuntelin juuri eurokomissaari Jutta Urpilaisen ykkösaamun haastattelun, jossa sinänsä ei ollut juuri mitään uutta. Komissaarina hän on tietenkin sitoutunut Euroopan Unionin sisäiseen keskusteluetiikkaan, mkä tarkoittaa myönteisen kuvan antamista EU:sta ja ratkaisuvaihtoehtojen hakemista nykyisen arkkitehtuurin sisältä. Toistaiseksi sellaisia ei ole näkyvissäellei sellaiseksi lsketa juuri Saksan perustuslakituomioistuimen uhkaavaa ilmaisutapaa. Eurooppaoikeuden mukaan myös Saksan on alistuttava Euroopan Komission ja EKP:n tulkintoihin omasta roolistaan. Saksa voi tietenkin painostaa siten, että se jättää vastaanottamatta EKP:n määrällistä elvytystä. Oletukseni on että taustalla on tämän määrällisen elvytyksen jakamisessa sen erilainen painottuminen yritysten välillä ja erityisesti se että sitä ei voidakaan nyt, Koronakriisin keskellä käyttää 'kainalosauvoina' juuri kriisiytyvien yritysten tukemiseksi.

9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
No niin Ilpo. Kyllä jotkut muutkin ovat havainneet saman kuin mekin. Miika Kurtakko kirjoittaa Erkki Tuomiojan sivuilla: "En tiedä, missä umpiossa Vihriälä ja hänen proffakaverinsa ovat raporttiaan laatineet, mutta heiltä on vissiin jäänyt huomioimatta meneillään oleva euron ja sitä myöten EU:n hajoamisprosessi.
Nyt kun Saksan perustuslakituomioistuin antoi EKP:lle kolme kuukautta aikaa lopettaa euromaiden valtionvelkakirjojen ostamisen, olemme syksyllä tilanteessa, jossa Välimeren maiden lainakorot pomppaavat kestämättömälle tasolle. Tällä on samantyyppisiä vaikutuksia kuin Neuvostoliiton hajoamisella oli Suomelle ja NL:n neuvostotasavalloille.
VM:n ja Suomen Pankin olisi syytä tehdä valmiussuunnitelma markkaan palaamiseksi ja Suomen Pankin palauttamiseksi takaisin eduskunnan kontrolliin."



Ilpo Rossi:
Seppo! Juuri EU:n peruskirjoista ja Saksan perustuslaista johdettavissa oleva markkina-alisteinen orientaatio yhdessä jo 1920-luvulla periytyvän saksalaisen inflaatiopelon kanssa muodostaa hyvän ja kestävän lähestymistavan tähän Euroopan problematiikkaan. Peruskirjojen säännöt ovat asian ymmärtämisessä olennaisen tärkeitä. Kuvaavaa tälle patoutuneelle tilanteelle on, että Vihriälän johtama analyysiryhmä ei viittaa raportissaan sanallakaan Euroopan Unioniin tai EKP:hen. Sieltä ei ole yksinkertaisesti odotettavissa mitään todellista tukea, varsinkaan Saksan perustuslakituomioistuimen määrällistä elvytystä


9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Totta puhut Ilpo. Puhuin juuri äsken tästä Penan - Pentti Hämäläisen - kanssa. Olet Ilpo ollut koko ajan oikeassa. Sait jopa Liikasen hermostumaan kun kävimme sivuillani keskustelua Suomeen perustettavasta taloustieteen huippuyksiköstä. Löysin muuten koko keskusteluketjun uudellleen. Ei siis ole kadonnut mihinkään. Ajankohtaista tietoa vieläkin koko ketjun sisältö.

Ilpo Rossi:
Saksan perustuslakituomioistuinen määrällistä elvytystä koskevan  jyrkän tulkinnan johdosta. Jos tämä muodostuisi Euroopan Unionin oikeusperustan johtavaksi tulkinnaksi, tulisi EKP:n ostamat valtioiden velkakirjat ilmeisesti lunastaa takaisin niiden määräajan täyttyessä. Tämä muodostaisi hirveän lisätaakan Koronaepidemiasta kärsivään Eurooppaan ja merkitsisi mitä ilmeisimmin koko eurooppalaisen sisämarkkinajärjestelmän romahtamista. Tämä kaikki on seurausta vain siitä virheestä, että on saksalaisen tapaan asetettu strategisia tavoitteita perustuslakitasoiseen asiakirjaan ajattelematta että ne saattavat piankin osoittautua vanhentuneiksi. Tuntuu käsittämättömältä, että juuri nyt, Natsi-Saksan antautumisen 75-vuotispäivä, joudumme todistamaan, minkälaisen pommin uusliberaali ajattelumalli onnistui sijoittamaan Euroopan Unionin peruskirjoihin juuri saksalaisten vaatimuksesta. Uusi versio tuhatvuotisesta valtakunnasta?

9.5.2020 
Ilpo Rossi kommentoi Hannu Ikosen  Ikonen fb-julkaisua.
Business Finland on rakennettu tavoitteiltaan siten, että se kykenee ottamaan vastaan mm. EKP:n määrällistä elvytystä ja suuntaamaan sitä uusien innovointien kehittämiseen ja ylipäätään mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) luomiseen. Business Finland ei voi käyttää näitä resursseja koronaviruksen vuoksi pulaan joutuneiden yritysten kainalosauvoina. Tähän voidaan käyttää ainoastaan suoraa valtion tukea valtion omien rakenteiden kautta (elinkeinoministeriö, verohallinto ja muut). Puhe yritystukien kohdentumisesta tarkoittaa nykyoloissa siis sitä, että niiden kohdentuminen juuri pulassa oleville yrityksille tarkoittaa Suomen valtion lisälainanottoa ja kansallista vastuuta. EKP:n määrällistä elvytystä tähän tarkoitukseen ei voida käyttää. Uskon tämän tulleen jossakin määrin yllätyksenä myös ministeri Lintilälle. Missä määrin Business Finlandin tuki täyttää sille tarkoitetun tehtävän varsinkin toimintarajoitusten ja kysynnän romahtamisen aikoina, jää nähtäväksi. Rokotteen kehittäminen ja tartuntaketjuja paljastavan älypuhelinsovellutukset ovat mielestäni tällaisia innovaatioratkaisuja.

10.5. 2020
Vastaus Seppo Tuoviselle liittyen Jacob Södermannin linkitykseen:
Seppo Tuovinen:Jacob Söderman jakoi sivuillaan tämän.
Seppo! Lainaan tähän vain yhden kohdan tuosta erittäin kriittisestä kirjoituksesta suhteessa uusliberalismiin:"Niin yleistä on uusliberalismista tullut, että tunnistamme sen harvoin ideologiana. Näyttää siltä, ​​että hyväksymme väitteen, jonka mukaan tämä utopistinen, millenaarinen usko kuvaa neutraalia voimaa; eräänlainen biologinen laki, kuten Darwinin evoluutioteoria. Mutta filosofia syntyi tietoisena yrityksenä muuttaa ihmisen elämää ja siirtää vallan sijaintia." Jacob Söderman toimi itse EU:n ylimpänä virkamiehenä oikeusasiamiehenä ollessaan, tehtävänään valvoa että EU-lainsäädäntöä - tätä uusliberaalia rakennetta - kurinalaisesti seurataan. Södermannin ansioksi on laskettava että hän yritti tuoda EU:n oikeushallintoon lisää läpinäkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia. Tässä suhteessa Jacob näyttää käyvän sisäistä "jaakobinpainia" siitä, ollako rakenteen puolesta vai sitä vastaan. Omana toteamuksenani sanoisin vielä, että kun EU:n perustuslaki - keskeiset peruskirjat - asettuvat yksiselitteisesti erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) kannalle ja sivuuttavat täysin moniarvoisuuta tarkoittavan, valtion osallistumismahdollisuuden myös finanssipoliittisesti  sekatalousmallin toteuttamismahdollisuuden, kysymyksessä on autoritaarinen rakenne, joka on verrattavissa reaalisosialismin aikaisen kommunistisen puolueen keskeiseen asemaan. Peruskirjojen lionjaukset ovat täysin ristiriidassa Hiili- ja teräsunionin aikaisen rauhan ja demokratian  uudelleenperustamisen kanssa.

Tämä analyysi taitaa olla sukua Saksan perustuslakituomioistuimen tiukalle kannanotolle, jonka mukaan EKP:n määrällinen elvytys ei ole sopusoinnussa Saksan vuodelta 1949 peräisin olevan perustuslain kanssa. Siellähän on asetettu samansuuntaisia rajoituksia velkaantumiselle ja budjetin kasvulle kuin mitä Euroopan Unionin konsolidoidussa peruskirjassakin on tehty. Oletan tämän strategiasukulaisuuden olleen saksalaisten vaatimus siinä vaiheessa, kun peruskirjat nykyiseen muotoonsa hyväksyttiin.

Suomen perustuslaissa ei ole samanlaisia strategisia rajoituksia valtion taloudenhoidon suhteen kuin mitä Saksassa on. Mielestäni strategiset tavoitteet eivät voi olla osa perustuslakia, periaatteellista jokaista velvoittavaa, kaikkia kansalaisia koskevaa asiakirjaa. Tämä on se suuri virhe, joka tekee sekä Saksan että EU:n toiminnasta yksiulotteista demokratian edellyttämän moniarvoisuuden sijasta. Toisaalta EU-tuomioistuin on jo vuonna 2018 todennut EKP:n määrällisen elvytyksen EU:n oikeusperiaatteiden mukaiseksi - ja siihen on Suomenkin perustuslakivaliokunnan tyydyttävä. Uskon Eduskunnan hyväksyvän nämä EU:n ministerineuvostossa tehdyt päätökset.
Euroopan Keskuspankki näkyy erityisesti huolehtivan siitä, että korot eivät pääse nousemaan ja jo nyt tehtyjen lainapäätösten korot ovat miinusmerkkisiä; lisäksi EKP on jo 2012 tehnyt päätöksiä lunastamiensa valtion velkakirjojen sterilisoinnista, mikä tarkoittanee sitä että niitä ei välttämättä edellytetä lunastettavaksi takaisin. Keinovalikoima on runsas ja se kallistaa makrotalouden vaakaa yhä enemmän endogeenisen finanssipolitiikan suuntaan: rahaa tehdään sivujuonteena myös jäsenvaltioille ja samalla otetaan vastuuta niiden taloudenpidosta vastoin Euroopan Unionin perussopimuksia. Lähestytään siis yhä selkeämmin Modernin Monetaarisen Teorian (Bill Mitchell) mukaista finanssi- ja rahapolitiikkaa.

---
11.5. 2020
Vihriälän talousviisaiden elvytys- ja kipupaketti...
Tässä toistaiseksi analyyttisin ja samalla mielenkiintoisin kannanotto Vihriälän talousryhmän esityksiin. Mieenkiintoista siinä on myös se, että siinä viitataan Jussi Ahokkaan, SOSTE ry:n pääekonomistin ja "Rahatalous kuntoon" toisen kirjoittajan ajatuksiin raportin takana olevan mallinnuksen heikkouksista:

Pähkinänkuoressa: jatkuvasti korostuva huomio “kestävyysvajeelle” kertoo paitsi ideologisista valinnoista myös “tarkkaavaisuusvajeesta” suhteessa siihen, mitä talouden yhteiskunnalliselle tehtävälle on konkreettisessa historiallisessa tilanteessa tapahtumassa. Vielä vakavampi puute on, jos malliperheiden monotonisuus ja yksipuolisuus johtaa osamisvajeeseen “normaalin” ulkopuolella.
https://bios.fi/kipupaketti-ja-ekologinen-siirtymapolitiikka/
---
15.5. 2020
Suhtautuminen Euroopan Unioniin ja euroon jakaa yhä ilmeisemmin myös hallituspuolueita: Sosialidemokratian sisällä on muhinut jo vuosia kriittistä analyysia mm. ns. Tampere-ryhmässä, joka pitää Euroopan Unionin lähestymistapaa yksiulotteisena ja hengeltään uusliberaalina rakenteena. Sama näkyy koskevan myös Keskustapuoluetta:
"Petri Honkosen viimesyksyinen nousu keskustan puheenjohtajistoon jäi Katri Kulmunin valinnan varjoon. Kulmunin ikätoveri, jonka asema puolueensa johtoportaassa on edelleen vahvistunut, päivittäisi koronakriisissä testattua valmiuslakia pääministerin hyväksi. Suomen eurojäsenyyteen kriittisesti suhtautuvalta Honkoselta irtoaa myös kehut Timo Soinin suomalaisia koskevalle yhdelle ohjeelle."
---
Vastauksena kysymykseen: Mikä on BIOS?
"BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan – talouteen, politiikkaan, kulttuuriin – ja kehittää kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä. Rakennamme yhteiskunnan kokonaiskuvaa erityisesti materiaalisten reunaehtojen näkökulmasta ja luomme yhteyksiä tiedekentän ja muiden toimijoiden välille. Tutkimusyksikön toiminta käynnistyi syksyllä 2015 ja sen päärahoittaja on Koneen Säätiö. BIOS on myös osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WISE-konsortiota." Todettakoon lisäksi että Jussi Ahokas tekee Koneen säätiön tukemana uutta Kirjaa John Maynaard Keynesistä; kirjan pitäisi ilmestyä ensi syksynä...
https://bios.fi
---
Vastauksena Seppo Tuovisen linkkivihjeeseen:
Saan Pentti Väänäsen ulostulot näkyviin suoraan ilmoituksina ja kävin lukemassa esitetyt kommentit. Analyysisi siellä näkyy saavan hyvää vastakaikua. Saksassa ilmeisesti pelätään, että EKP:n elvytystoimet yhdessä Euroopan Komission stimulointipäätösten kanssa kyseenalaistavat jo liikaa Saksan tiukkaan talous- ja rahapolitiikkaan perustuslaillisesti sitoutunutta linjaa. Olisiko kyseessä valtavirtaisen talouseliitin tietoinen toimi, kun nähdään että endogeeninen joko EKP:n tai Komission 'pääomien tekeminen päätöksillä' on ihan käden ulottuvilla. Tämä saattaa ennakoida peruskirjojen edellyttämän talouskurin romahtamista. USA, Japani ja Kiina käyttävät jo nyt keskuspankkejaan dynaamisesti makrotalouspolitiikan välineenä. Tätä epätasapainoa ei Euroopan Unioni pitkään kestä..
---
Vastauksena Seppo Tuoviselle hänen Euroopan Unionia uusliberalistiseksi kuvanneeseen kommenttiin ja kysymykseen, menikö hän tässä liian pitkälle:
Et mennyt liian pitkälle! Kuuntelen tässä juuri eduskunnan kyselytuntia, jossa tällä kertaa Eurooppapolitiikka oli keskeisesti esillä. Täällä SOMEssa on tässä keskustelussa päästy huomattavasti syvemmälle. Hallituksen edustajat - valtionvarainministeri Kulmuni etupäässä _ ovat korostaneet kunkin jäsenvaltion omavastuisuutta talouspolitiikastaan ja erityisesti velkavastuista. Jos näistä lähtökohdista pidetään loppuun saakka kiinni, se johtaa talousunionille tyypillisten yhteisten ratkaisujen sivuuttamiseen ja hädänalaisten jäsenvaltioiden yhteiskunnallisen tilanteen kurjistamiseen entisestään - siis siihen austeritytilanteeseen. Sen verran olen optimisti tässäkin tilanteessa, että uskon EU:n ja EKP:n tukipakettien ja määrällisen elvytyksen ainakin jossakin määrin helpottavan myös jäsenvaltioiden asemaa: edullista rahaa on tarjolla jopa miinuskorolla, ostettuja valtioiden velkakirjoja ei vaadita maturiteettitilanteessa lunastettaviksi, Maastrichtin sopimuksen 60%:n velkaraja on toistaiseksi poistettu. Saattaa käydä jopa niin että EKP:n taseissa nyt olevia valtioiden velkakirjoja ei vaadita koskaan lunastettaviksi - tähän viittaa vuonna 2012 EKP:ssä tehty päätös, jossa puhutaan valuuttaoperaatioiden sterilisoinnista, pyrkimyksestä siihen että EKP:n valuuttaoperaatiot eivät muuta jäsenvaltioiden taloustilannetta olennaisella tavalla. Tätä ulottuvuutta ei ole vielä käytännössä testattu, joten en osaa kuvata sitä tämän tarkemmin. Lauri Holappa nosti tämän ulottuvuuden keskusteluun eräässä Podcast-lähetyksessä. https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2012/html/pr120906_1.en.html
---
Onko analyysimme hengeltään perussuomalaista?
 Eihän se kovin mukavalta tunnu, että analyyttinen keskustelu Euroopan Unionista ja eurosta on meillä myös sosialidemokraattien osalta kokonaan sivuutettu ja tämä tärkeä kenttä on jätetty sivuun, mm. perussuomalaisten reposteltavaksi. Hallituksen vastauksissa sitouduttiin täysin EU:n nykyiseen, hengeltään uusliberaaliin  linjaan. Ymmärtääkseni Tampere-ryhmän keskusteluissa on koko ajan ymmärretty yleiseurooppalaisen politiikan suuri tarve, jota ei millään muotoa voi korvata kansallisilla ratkaisuilla. Kuten aikaisemmassa viestissä totesin, EKP:n rahapolitiikka ja Euroopan Komission rahoitusohjelmat viittaavat jo vahvasti eurooppalaisen finanssipolitiikan hälyttävään tarpeeseen. Lainoitusohjelmat, Maastrichtin sopimuksen velkaantumisrajan poisto, EKP:n määrällisen elvytyksen valtion velkakirjojen pitäminen ilman takaisinlunastusvaatimuksia EKP:n taseissa - kaikki nämä ennakoivat mielestäni nähtävissä olevaa muutosta endogeeniseen suuntaan. Miten siihen EU:ssa päästäisiin on suuri kysymysmerkki. Perussuomalaisten poliittiset lähtökohdat eivät perustu tämäntapaiseen pohdiskeluun, vaan siihen irrationaaliin uskoon että Suomi voisi harjoittaa perussuomalaisten suosimaa valtavirtaista talouspolitiikkaa eurosta eroamisen jälkeen. Meidän analyysimme on lähtenyt koko ajan sosialidemokraattisista arvoista, vahvan julkisen sektorin mahdollistamisesta. Saksan perustuslaillisesta vastustuksesta huolimatta yritän jaksaa uskoa siihen, että olemme vain muutaman askeleen päässä paradigmanmuutoksesta eurooppalaisessa makrotaloudessa. Kuinka se tulee tapahtumaan? Koronakriisin talousvaikutukset saattavat muodostua niin suuriksi että on ehkä 'pakko ottaa lusikka  kauniiseen käteen'. Joka tapauksessa näyttää käyneen niin, että sosialidemokratia on keskustelemattomuudessaan luiskahtanut eurooppalaisen uusliberalismin syliin...
---
Ero eurosta ja Euroopan Unionista?
Onko ero eurosta näissä olosuhteissa realistinen vaihtoehto sekään? EKP on ostanut Suomen valtion velkakirjoja taseisiinsa jo nyt kymmenien 30 miljardien edestä eikä niitä ole vaadittu lunastettavaksi takaisin niiden maturiteetin koittaessa. Aivan selvää on että nämä velkakirjat olisi lunastettava, jos Suomi ryhtyisi ajamaan eroa Valuuttaunionista. Kokonaissummaa vastuista en osaa ryhtyä arvioimaan, mutta se nousisi varmuudella suuremmaksi kuin Suomen vuotuinen budjetti on. Eurolainojen matalat korot ovat yhteydessä EKP:n politiikkaan ja pienen yksittäisen maan korot saatettaisiin tarkoituksella nostaa pilviin, jos eriseuraisuutta todella ryhdyttäisiin ajamaan. Sosialidemokraattisen hyvinvointipolitiikan mahdollisuus kansallisella tasolla perustuu mitä ilmeisimmin  rohkeaan velanottoon ja suurten infrastruktuuri- ja palveluhankkeiden käynnistämiseen. Julkinen sektori on täysin avainasemassa, olemmehan joutuneet huomaamaan että määrällisen elvytyksen miljardit ovat menneet jonnekin ilman näkyviä investointeja julkiselle sektorille. Oman lukunsa muodostaa Euroopan investointipankki, jonka kautta Suomen teollisuudelle tulleiden tukien määräksi vvm Kulmuni arvioi eduskunnnan vastauspuheenvuorossan 17 miljardiksi koko jäsenyyskaudella. Ne ovat menneet pääosin vientiteollisuuden edistämiseen ja valuneet yritysten taseisiin. Valtion tulopuolelle voidaan laskea yritysten maksamat verot (miinus verohelpotukset) ja työntekijöiden palkat. Kuten olen jo edellisissä puheenvuoroissa todennut, nämä endogeenisen politiikan ulottuvuudet alkavat olla niin suuria että kyllä niillä Suomen kaltainen maa voi myös jossakin määrin kansallista hyvinvointipolitiikkaa toteuttaa. Oma lukunsa ovat suuret globaalit ongelmat ja niihin vastaaminen. Jäsenvaltioiden satsauksilla EU:n budjettiin niitä asioita ei saada hoidetuksi.

 Todetaan tässä yhteydessä vielä kerran että ajatuspaja Tampereessa ei ole ryhdytty vastustamaan sen enempää Euroa kuin Euroopan Unioniakaan. Euro on rahana vain väline, joka palvelee välittäjänä kysynnän ja tarjonnan välillä. Reino Helismaan sanoin: ei ole viulun vika jos sillä ei osata soittaa. Ja Seppo Tuovista edelleen lainaten: "Kannatamme vielä vahvempaa demokraattisiin ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion periaatteiseen nojaavaa Euroopan Unionia. Se saattaa olla monen mielestä utopiaa, mutta Pohjolan demokratioille se on ollut todellisuutta jo kymmeniä vuosia. Se ei ole sulkenut pois myöskään markkinataloutta. Nyt varsinkin koronakriisin aikana pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on osoittanut voimansa ja tarpeellisuutensa."

---

15.5. 2020
Ilpo Rossi:
Äänestin EU:hun liittymisen puolesta ja olen nyt jälkeenpäin miettinyt omia motiivejani. Takana oli pitkä Kekkosen valtakausi ja sen mukana Neuvostoliittoa myötäilevä ulkopolitiikka. Muistissani oli vielä 1960-70 -lukujen proletaarinen internationalismi, Neuvostoliiton tunkeutuminen Suomen sisäpolitiiikkaan, sosialidemokratian syrjiminen ja vaikuttaminen mm. ¨kotiryssätoiminnan¨kautta. Tuntui itse asiassa hyvältä ajatella länsimaista demokratiaa ja rauhaan ja demokratiaan tähtäävää yhteistyötä Euroopan Unionin puitteissa. Sitä en osannut kuvitella, että Maastrichtin sopimus ja sen taloudelliset rajoitukset ennakoivat uusliberalismin tunkeutumista Euroopan Unionin ytimeen ja sen peruskirjoihin tavalla, joka johti uuteen alistussuhteeseen, nyt markkina-alisteisen Euroopan Unionin muodossa. Erityisen turhauttavaa oli herätä todellisuuteen, jossa pohjoismainen hyvinvointivaltio myönteisenä ja jo onnistuneena vaihtoehtona kokonaan sivuutettiin - ja samalla myös sosialidemokraattinen visio vahvan eurooppalaisen hyvinvointiyhteisön tavoittelemisesta. Alistuminen valtavirtaiseen talousajatteluun ja sen mukana uusliberaaleihin rakenneratkaisuihin pakotettuna, lopullisena ja muuttamattomana yhteiskuntamallina häiritsee minua samalla tavoin kuin ajatus 1930-luvun visiot tuhatvuotisesta kolmannesta valtakunnasta.

https://ilporossi.blogspot.com/2019/08/kategorinen-imperatiivi.html

17.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Allan Rosasin tärkeä puheenvuoro. ”Meillä olisi vähintään 27 eri oikeussääntöä ja tulkintaa samasta asia, jos kansalliselle lainsäädännölle annettaisiin etusija. Seurauksena olisi kaaos. Siksi EU-tuomioistuimen asema ylimpänä eurooppaoikeuden tulkitsijana on välttämätön edellytys koko EU:n olemassaololle. Jos halutaan toisenlainen oikeusjärjestys, sitten on syytä lakkauttaa Euroopan unioni.”

Ilpo Rossi:
Allan Rosas on turkulaisia demareita ja on helppo yhtyä hänen lopputulemaansa, jonka mukaan Eurooppaoikeudella on viimeinen sana siitä miten toimitaan. Määrällinen elvytys on sallittua ja Euroopan Komissio nähtävästi saa poistaa velkaantumisen 60%:n ylärajan ja velkavastuiden 3%:n kasvun vuositasolla. Yhdessä edellisen ja EKP:n tehokkaan inflaatio/devalvaatio-politiikan ja korkotason alhaisena pitämisen kanssa syntyy kuitenkin tosiasiallinen mahdollisuus Valuuttaunionin jäsenvaltioiden finanssipoliitiseen elvytykseen, jota Suomenkin hallituksen kannattaa nyt ilman muuta käyttää hyväkseen ja toteuttaa hallitusohjelma muilta osin kuin Maastrichtin sopimuksen 60%:n rajaan pyrkimisen osalta vuoteen 2024 mennessä. Tässä mielessä vahvan valtion ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion mahdollistaminen näyttäisi nyt avautuvan. Tosin juuri tämä politiikka on Euroopan Unionin peruskirjoissa ehdottomasti torjuttu. Paavo Rautio - Kansan Uutisten entinen päätoimittaja kirjoittaa tästä samassa lehdessä.


Miksi tämä avautuminen endogeeniseen suuntaan on Saksalle niin pelottavaa ja vaarallista? Juuri Saksan perustuslaissa on asetettu tiukat rajat velkaantumiselle ja taloudellisten vastuiden jakautumiselle liitto- ja osavaltioiden välillä. Tästä joihtuu, että "mustan nolla" politiikka on Saksassa perustuslain mukaan oikeaa politiikkaa. Tästä seuraa että Saksa ei voi käyttää valtion velanottoa hyväkseen vahvemman valtion rakentamisessa, koska se on Saksan perustuslain vastaista. Siksi Saksa onkin rakentanut politiikkansa insinööritaitojensa varaan ja imee monetaarisia voimavaroja sekä EU:n jäsenvaltioista että muualta maailmasta vahvan vientivetoisen politiikkansa avulla. Kuten tiedetään, tämä on köyhyttänyt myös valuuttaunionin jäsenmaita suhteessa Saksaan. Nyt nämä saavat käyttöönsä uuden välineen, hyvinvoinnin rakentamisen edullisen velan avulla, jolla voidaan nopeasti palauttaa kansakuntia hyvinvoinnin ja kasvun tielle. Saksa ei voi tätä mahdollisuutta käyttää samassa määrin johtuen peruslaistaan. Tässä mielessä Saksan perustuslakituomioistuimen kannanotto yrittää suojata Saksaa ja estää uusien, endogeenisten välineiden kuten velan käytön muissa EU-jäsenmaissa. Tästä kirjoitin myös blogissani 12.9. 2019.

Seppo Tuovinen:
Hyvä analyysi. Näihin syihin olen itsekin päätynyt. Saksa määrää tahdin EU;ssa, mutta korona saattaa kääntää vielä politiikan suuntaa arvaamattomalla tavalla. Unionin hajoaminen ei ole poissuljettu vaihtoehto. Surkeinta tässä on että Suomi on sitoutunut mustan nollan politiikkaan ja tekee niinkuin Saksa haluaa. Meillä ei käydä missään analyyttistä keskustelua.Se on valitettavaa. Siksi oli virkistävää lukea Allan Rosasin haastattelu.

18.5. 2020
Ilpo Rossi: Vastaus Seppo Tuovisen pyyntöön arvioida petäistön kolumnia Saksan ja Ranskan johtajien (Mskel, Macron) ehdottamasta 500 mrd:n budjettilaajennuksesta  korona-epidemian johdosta:

Hieno kolumni Helena Petäistöltä, ei voi muuta sanoa. Angela Merkel näyttää tekevän samanlaista analyysia kuin mekin:
"Onko Saksa valmis yhteisvastuuseen, oman budjettiosuutensa nostamiseen vai euroalueen yhteisten verotulojen lisäämiseen eri lähteistä, siitä Merkel ei antanut osviittaa. Sen sijaan hän siteerasi euron isää: -Emme saa unohtaa, mitä Jacques Delors sanoi ennen euron käyttöönottoa: "Tarvitaan poliittinen unioni, pelkkä rahaunioni ei riitä."

Oletukseni on se, että Saksan ja valtavirtaisen talouspolitiikan eksogeeninen, etukäteissäästämiseen ja mustan nollan budjettipolitiikkaan nojaaminen on tulossa päätöspisteeseensä. Jo nyt aletaan olla vedenjakajalla. Euroopan Unionin ja EKP:n päätökset mahdollistavat jo nyt finanssipoliittisen aloitteellisuuden lisääntyvän velanoton muodossa suhteellisen turvallisissa oloissa. Tässä tämän päivän päätöksessä sitä edustaa tämän suuren paketin tukiluonteisuus eli sitä ei olla perimässä keneltäkään takaisin. Meneekö tuki pelkästään yrityksille - siihen en oikein jaksa uskoa. Kun nyt Euroopan Komissio tekee velkaa, niin ehkäpä se laskee jatkossa liikkeelle velkakirjoja jotka EKP ostaa kirjanpitoonsa? Tällöin lasku ei lankea koskaan maksettavaksi. Tai velan maksuaika tehdään sadaksi vuodeksi ja korko EKP:n toimenpitein miinusmerkkiseksi. Silti Saksan on vaikea olla tässä päätöksessä mukana, koska sen oma perustuslaki lähtee kokonaan toisenlaisista arvoista, etukäteissäästämisestä ja nollavelasta.

Saksa muistaa 1920-luvun kauhistuttavan inflaation, mutta ei sitä, miten nopeasti Hitler  1930-luvulla nosti Saksan sotilaalliseksi hirmuvallaksi rahaa painamalla - siis endogeenisella finanssipolitiikalla. Me kaikki muistamme saksalaisten sotilaiden hienot uniformut ja loputtomilta tuntuneet resurssit. Päädyn oletuksessani samansuuntaisen kantaan kuin Sinäkin: Saksan on joko muutettava perustuslakiaan tai yksinkertaisesti vain hyväksyttävä Euroopan Komission budjetin laajentaminen 500:lla mrd:lla uskoen siihen että keinoja sen hoitamiseen löytyy eikä kyseinen vastuu tule jäsenvaltioiden kannettavaksi - koskaan.

10.6. 2020
Ilpo Rossi:
Suuri käänne vai väliaikainen muutos?
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kirjoitti Helsingin Sanomissa 9.6. 2020  mielenkiintoisesti finanssipoliittisen elvyttämisen mahdollisuudesta 'poikkeusoloissa' ja 'Maastrichtin sopimuksen korttitalosta'. Samoin hän piti paluuta peruskirjojen alkuperäisiin vaatimuksiin 'nostalgiana' viitaten sekä "nuivan nelikon" (Itävalta, Hollanti, Ruotsi ja Tanska) että myös Tasavallan presidentin Sauli Niinistön samankaltaiseen vaatimukseen Kesärannassa käydyissä keskusteluissa. "Nuiva neliko" saattaa kyllä viitata valtionvarainmionisteri Kuilmunin asettamaan ja Vihriälän johtamaan talousviisaiden ryhmään, "nyrkkiin" joka suosittaa paluuta entiseen kunhan elvytystoimet on tehty.
Merkittävä - toivoa herättävä kannanotto!

Se kohta Euroopan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa koskee luonnonkatastrofeja ja poikkeuksellisia tapahtumia: Artikla 122, kohta 2:
" Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä." Tämä on siis ohut elämänlanka, jonka varaan Euroopan Komissio ja EKP:n johto rakentavat mahdollisuuden finanssipolitiikkaan, ts. suoran tuen antamiseen jäsenvaltioille. Määrällinen monetaarinen elvytys eli rahapolitiikka on EKP:n vastuulla ja työnjaon mukaan EKP vastaa siitä, Euroopan Unionin ministerineuvoston vastuulla on finanssipolitiikka joka tarkoittaa talouspoliittista aloitetta ja toimia. Tähän saakka on noudatettu tiukasti konsolidoitujen peruskirjojen artiklaa 123, jonka mukaan

"Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten,
jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan
keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia." Toinen voimakkaasti ohjaava artikla on 125 (aikaisempi artikla 103), jonka mukaan

"1.Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi." Nyt siis tilejä ylitetään ja luottojärjestelyjä tehdään; Onko Euroopan Unionin finanssipolitiikan suuri kuva perusteellisesti muuttumassa endogeeniseen, modernin, kokonaisvaltaisen monetaarisen politiikan suuntaan? Vai onko kyseessä vain luonnonkatastrofin eli Korona-pandemian aiheuttama väliaikainen muutos?

10.6. 2020
Ilpo Rossi
Pääsin vasta tänään katsomaan Eero Heinäluoman katsausta Euroopan Unionin ajankohtaiseen tilanteeseen. Tilanne taisi olla todellisuudessa jo ohi, mutta kun chat-palsta oli vielä auki, esitin siellä muutamia kysymyksiä 750 mrd:n elvytyspaketin toimivuudesta jatkokäsittelyä varten. Lyhyesti: jos elvytyspaketti ohjataan pelkästään markkinoiden kautta, sen tehot koosta huolimatta saattavat jäädä varsin vähäisiksi. Tässä kommenttejani:

Kohtaan 8.30 min.                                     
Lähtevätkö yritysten investoinnit todella käymtiin, jos ostovoimaa ei ole? Eikö investointeja pitäisi suunnata julkiselle sektorille, joka käynnistää investointeja kansalaisten ilmaisemien tarpeiden tyydyttämiseen? Juuri tässä on yksi uusien(kin) elvytysohjelmien suuri heikkous. Meillä Finnveran tarjoamat lainat eivät mene kaupaksi - vaaditaan yritysten suoraa tukea - mutta ei se lisää ostovoimaa. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen makrotaloudelliseen strategiaan jolla investointeja kansalaisten kannalta tarpeellisiin hankeisiin saadaan liikkeelle.

12:08 Laina on suoran tuen sijasta parempa sen vuoksi, että siihen ei todennäköisesti samanlaisia ehtoja kuin suoraan tukeen. Esimerkiksi Saksa ei satsaa julkiseen sektoriin omine toimineen olenkaan, vaan tuet suunnataan säännönmukaisesti markkinaehtoisiin ratkaisuihin. Meidän hallituksemme linja julkisten hankkeiden käynnistämisestä ja vahvasta tuesta kunnille on lähempänä sosialidemokraattisen politiikan toteuttamistapaa.

16:44 Onko Euroopan Komission elvytyspaketti tasapuolinen? Suurn epätasapaino onn nimenomaan markkoinaratkaisujen ja demokraattisen valtion välisessä suhteessa. Se on myös tämän elvytyspaketin kriittinen tekijä onnistumisen kannalta.

21:36 Optimismia ratkaisun syntymisen suhteen lisäisi se, että sellaiset valtiot kuin Italia, Espanja ja Ranska - miksei Suomikin saisivat käyttää elvytysvaroja julkisen sektorin investointien ja palvelujen vahvistamiseen.Miten peruskirjan ehdoton kielto vastuunototsta jäsenvaltioiden velkavastuista ratkaisuihin vaikuttaa, on ilmeisesti suuri rajoite.

28:59 Kun kysymys on Euroopan Komission elvytyksestä ja myös lainanotosta, verotusoikeudet ovat oikeutettuja. Kansallisella tasolla yritykset ja markkina ovat käytännössä luopumassa yhteiskuntavastuusta; onnistuuko verottaminen eurooppalaisella tai globaalilla tasolla. Onko tämä suuri periaatekysymys?

15.6. 2020
15.6. 2020
Joonas Honkimaa:
"Julkinen velka luokin mielenkiintoisen mahdollisuuden aikamme oligarkeille harjoittaa niin sanottua uutta neo-feodalismia samalla kun ovat itse olennainen osa koko ongelman syntyä. Filantrooppeina he saapuvat paikalle silloin kun julkinen sektori on köyhdytetty, mikä tietenkin vain tiukentaa heidän otettaan yhteiskunnasta. (Streeck 2017.) Tämä onkin eräs asia, mikä minua hämmästyttää. Hämmästyttää sikäli, että tästä ei puhuta paljoakaan. Haluankin hieman osoittaa kritiikkiä mm. omaa puoluettani kohtaan, joka kaikesta “rohkeuden” vaatimisesta huolimatta ei tunnu koskaan uskaltavan kurkistaa sinne, missä todellinen konflikti tapahtuu. Nytkin puhutaan kaikenlaisista “uuden kasvun eväistä jne”, vaikka meillä on aivan helvetin iso ongelma, joka hallitsee kaikkea tuota, mistä poliitikot puhuvat hyvin opeteltuja fraasejaan. On helppo olla rohkea, jos sitä ei koskaan testaa."

Ilpo Rossi:
Joonas Honkimaa tuo blogeissaan aina uutta ajateltavaa näihin keskusteluihin, tällä kertaa demokratian rapautumisesta ja siitä ilmeisestä vaarasta, että kansanvaltainen tietopyramidi (Marx) on keikahtamassa uudelleen taloudellisen ja sivistyksellisen polarisaation kautta uudelleen autoritaariseen, tällä kertaa rahan ja kapean omistuksen vallan määrittämään asentoon. Kuinka syvä ja kestävä tästä kurjistuvan tietoisuuden alhosta tulee?

Millä perusteella Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimukseen betonoitua yksipuolista, markkinahenkistä lähestymistapaa voitaisiin muuttaa? Mielestäni yksi keskeinen lähestymistapa olisi mm. Suomen hallituksen puheenjohtajakaudellaan keskeiseksi mutta vähävaikutteiseksi jäänyt oikeusvaltioperiaate. Tällaisen strategisen tavoitteen liittäminen konsolidoidun peruskirjan keskeiseksi periaatteeksi on jyrkässä ristiriidassa moniarvoisen, erilaisia yhteiskunnallisia lähestymistapoja kunnioittavan demokratian kanssa. Sosialidemokraatinen, vahvaa ja kansanvaltaista hyvinvointivaltiota korostava lähestymistapa tulee peruskirjoissa hylätyksi ja korvatuksi 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) strategisella tavoitteella. Tällainen lähestymistapa voi kuulua Euroopan Komission tai määräajaksi nimetyn parlamentin ohjelmaan - konsolidoidulta perussopimukselta on voitava edellyttää moniarvoisempaa ja pluralistisempaa, siis demokraattista lähestymistapaa. Kirjoituksissani Suomen puheenjohtajakaudella oikeusvaltioperiaatteesta käydyssä keskustelussa kiinnitinkin huomiota tämän periaatteen ulottamista myös voimassaolevaan, viimeksi vuonna 2011 vahvistettuun ja artikloiltaan uudistettuun peruskirjaan. Ei voi olla moniarvoisen lähestymistavan kannalta hyväksyttävää, että perinteinen pohjoismaisen sosialidemokratian lähestymistapa diskvalifioidaan sopimattomana eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan.

MMT-professori Bill Mitchell kiinnittää blogissaan 11.6. 2020 huomiota Euroopan Unionin jäsenmaiden tähänastiseen "prosykliseen" tapaan suhtautua talouskriisiin; sopeutustoimet tarkoittavat juuri tätä. Bill Mitchell:

"Toisin sanoen hallitusten toistuvat toimet ovat viimeaikaisen Euroopan taloushistorian kriittisinä aikoina olleet myötäsyklisiä.
Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kun yksityinen suhdannesykli on laskussa, julkinen menosykli seuraa sitä ja pahentaa sitä.
Se on vastuuttoman finanssipolitiikan hallinnan periaate."
Milloin olisi oikea hetki aloittaa sopeutus elvytysvaiheen jälkeen? Tarvittaisiin selkeitä mittareita, merkkipaaluja. Tällaisia olisivat mm. työllisyysasteen nouseminen hallituksen tavoittelemaan 80:een prosenttiin. Toinen merkkipaalu voisi olla bruttokansantuotteen nouseminen elvytyksen avulla niin, että EU:n edellyttämä velkasuhde kääntyy laskuun. Miksi silloin tarvittaisiin sopeuttamista? Yksi suuri sokea piste poliittisessa taloudessa on se, että elvytystä ei nähdä sopeuttamisen keskeisenä välineenä...

Nythän elvytystä tehdään Korona-pandemian saamiseksi hallintaan. Onko riittävästi rahaa rokotteeseen?

MMT-professori Bill Mitchell kirjoittaa 15.6. 2020 päivätyssä blogikirjoituksessaan uusliberalismin vaikutuksesta korona-kriisin hoitoon ja tässä tapauksessa erityisesti koskien rokotetta pandemia vastaan:
"Näin viikonloppuna ABC: n uutisraportin - Eurooppa varmistaa 400 miljoonan potentiaalisen koronavirusrokotteen brittiläisiltä lääkkeiden valmistajilta -, joka ilmoitti, että ”brittiläinen lääkevalmistaja… [on]… allekirjoittanut sopimuksen Italian, Saksan ja Ranskan kanssa ja Alankomaat toimittavat Euroopalle rokotteen koronavirusta vastaan. Toimitukset alkavat vuoden 2020 loppuun mennessä. "
Raportti jatkuu:
Euroopan komissio sai perjantaina EU: n hallituksilta valtuutuksen neuvotella lupaavien koronavirusrokotteiden ennakko-ostoista, sanoo EU: n korkein terveysviranomainen, mutta oli epäselvää, onko käytettävissä riittävästi rahaa.

Joten olemme elämää uhkaavassa kriisissä, joka tuhoaa työpaikat ja etenee nopeudella, jollaista ei ole ennen nähty miesmuistiin; EU: n ylin virkamies ei ole vakuuttunut siitä, että on ”riittävästi rahaa” rokotteen hankkimiseksi, jos sellainen saadaan kehitettyä.
EKP voisi halutessaan ostaa tarpeeksi rokotteita koko maailmalle. Yksi napsautus näytöllä syötettyä tietokoneen enteriin, jossa näytöllä on riittävä määrä numeroita, tekisi sen!"
http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=45208

Ilpo Rossi:
Nyt kun puhutaan velkaelvytyksestä, katselevat valtavirran - enimmiltään uusliberaalin katsantokannan omaavat - talousanalyytikot tilannetta kuin lehmä uutta konttia. Mistä nyt on kysymys? Miten tämä kaikki maksetaan takaisin? Eikö ole heti pantava suu säkkiä myöten ja aloitettava säästämään velan maksamiseksi, jotta lapsemme ja jopa lastenlastenlapsemme eivät joudu kärsimään meidän sukupolvemme ehkä piankin aloittamasta holtittomasta menosta? Mahdollisen toisen vaihtoehdon olemassaoloa on pitkään pidetty mahdottomana - sitä todistaa mm. markkinastrategian betonoiminen Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin. Voi hyvin aavistaa, että uusliberalismin tapa perustella talouspolitiikkaa nousee vielä pitkään esiin ikäänkuin luonnollisena elämisen olomuotona. Vaikka todellista käännettä ei ole vielä tapahtunutkaan, on mukaan tullut jo niin paljon sisäisellä päätöksenteolla luotuja 'endogeenisia' elementtejä, kuten EKP:n monetaarinen elvytys, korkopolitiikan pitäminen toivotuissa raameissa, pankkien toiminnan varmistaminen muulla tavoin kuin korkopolitiikalla, Euroopan Komission oma velanotto, sen toimet oman verokertymän aikaansaamiseksi. velkojen maksuaikojen venyttäminen ylisukupolvisiksi, Maastrichtin vakaus- ja kasvusopimuksen velkaantumisrajojen (määräaikainen) poistaminen, EKP:n pankkien kautta ostamien jäsenvaltioiden pitäminen EKP:n taseissa yli niiden maturiteettiajan (sterilisointi) ja ennenkaikkea lupaus "tehdä kaikki tarvittava" euron aseman vahvistamiseksi. Yksi suuri kynnys on kuitenkin vielä ylitettävänä modernimman monetaarisen lähestymistavan täydeksi syntymiseksi: se on jäsenvaltioiihin suuntautuvan finanssipolitiikan mahdollistaminen täystyöllisyyden aikaansaamiseksi, julkisten palvelujen ja infrastruktuurin vauhdittamiseksi, ilmastoystävälliset julkiset rakenneratkaisut, digivallankumouksen demokratisoiminen ja tietenkin: solidaariset toimet uuden makrotaloustietoisuuden luomiseksi etenkin Afrikassa ja Lähi-idässä. Kaikki nämä edellyttävät modernia monetaarista makrotalouspolitiikkaa - markkinat eivät kykene luomaan ratkaisuja näihin suuriin kysymyksiin riittävällä nopeudella. Yksinkertaisesti: me tarvitsemme uudenlaista Eurooppaa!

Ilmastorahasto ja sen resurssit

Olisikohan niin, että hallituksen ilmastoseminaarin tiedotustilaisuuden yhteydessä 3.2. 2020 saatiin ensimmäisen kerran vihiä siitä, miten Euroopan Unionin määrällisen elvytyksen mukanaantuomia euromiljardeja käytetään? Tarkoitus näyttää olevan muuttaa Valtion Kehitysrahaston Vaken ilmettä niin, että se toimisi 'vastinkappaleena' Euroopan Unionin suuntaan ilmastopoliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi hallituksen ohjelman puitteissa, tavoitteena hiilineutraali Suomi vuonna 2035.

Vakehan syntyi oikeastaan yllättäen pääministeri Sipilän aloitteiden pohjalta; sitä on kritisoitu sekä oikealta että vasemmalta. Sille kertyi nopeasti 2,3 mrd:n omaisuuspohja jota se voi käyttää uuden yritystoiminnan luomiseen ja nyt, Ilmastorahaston muodossa yritystoiminnan hiilineutraaliutta tavoittelevaan muodonmuutokseen. Vaken perustamista koskevassa valtioneuvoston muistiossa todetaan, että kehitysyhtiö tulisi olemaan budjettitalouden ulkopuolinen toimija. Muistion mukaan eduskunnan suostumus Vaken yhtiöomistusten myynteihin tarvitaan vain, jos järjestelyn johdosta valtio lakkaa olemasta yhtiön ainoa omistaja tai luopuu enemmistöstään yhtiössä.

EKP:n määrällisen elvytyksen miljardit sopisivat erittäin hyvin tällaisen valtionyhtiön perustamisen motiiviksi. Sinne kertyviä varoja ei suoranaisesti käytetä hallituksen budjetin katteeksi, vaan yritysten tukemiseen ilmastorahaston muodossa tavalla, jolla ne voisivat kehittää tuotantoprosessejaan ja jopa tuotteitaan  - ajattelen tässä mm. turvevoimalla toimivia energialaitoksia - ilmastoystävälliseen suuntaan.

Miksi EKP:n määrällisen elvytyksen varoja on käytettävä nimenomaan valtion ulkopuolisten yksityisten yritysten kautta? Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen  125 artiklassa (aiempi EY-sopimuksen 103 artikla)  todetaan, että

 "Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."

Näitä resursseja ei siis voitaisi käyttää esimerkiksi kuntakeskusten energian ja lämmöntuotannon rakenteiden uusimiseen silloin kun ne toimivat kunnan tau kaupungin 'omana toimintana'. Jos ja kun näin on, tulee tässä näkyviin perussopimusten yksipuolinen markkinahenki ja torjuvan kielteinen suhtautuminen demokraattiseen valtioon toimijana. Voitaneen kuitenkin todeta, että jos edelläkuvaamani prosessi on sisällöltään oikea, voidaan sillä ohjata 'markkinaa' nopeaan uudistumiseen ilman että siihen joudutaan tuhottomasti uhraamaan suoranaisia veroeuroja. Samalla tässä tulee tulevaisuutta ennakoivan endogeenisen talouspolitiikan dynaaminen mahdollisuus markkinan osalta näkyviin.

Toisen suuren kysymyksen muodostaa valtion tuen merkitys mahdollisesti kilpailua vääristävänä ulottuvuutena. Perussopimuksen 107 artiklassa (aiempi EY-sopimuksen 87 artikla)  todetaan , että

"Jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan."

Millä tavalla tämä kilpailua vääristävä elementti eliminoidaan, siinä tulee ainakin osittain Ilmastorahastoksi muuttuvan Vaken osaaminen ja tasapainoilutaito käyttöön tavalla, jota on mielenkiintoista seurata. Ilmastorahaston kehittämisvaroja haluaa varmasti yksi ja toinen yrityssektori ja toimiala mieluusti myös omaan kehitystyöhönsä.

Omassa, jo tänään (3.2. 2020) antamassaan tiedotteessa Vake toteaa omasta roolistaan seuraavaa:

"Elämme poikkeuksellista ajanjaksoa seuraavan vuosikymmenen ajan. Konkreettisilla toimilla ilmastonmuutoksen torjumiseksi on kiire, mutta käynnissä oleva kansainvälisen ja kansallisen lainsäädännön perinpohjainen muuttaminen ja sitä kautta näkyvät tulokset vaativat aikansa. Julkisen pääoman on mahdollista kirittää investointeja tapahtumaan aikaisemmin ja laajempina kuin ne toistaiseksi puhtaasti yksityisin voimin tapahtuisivat”, toimitusjohtaja Paula Laine kommentoi julkistusta."

Vaken hallituksen puheenjohtaja Reijo Karhinen jatkaa:

"Vaken avulla valtion on mahdollista ohjata merkittävä panostus ilmastoinvestointeihin. Ilmastorahasto on konkreettinen teko kohti hallitusohjelman kunnianhimoisia tavoitteita. Ilmastorahaston painoarvo nojaa sen mittaviin pääomiin sekä ripeään toimeenpanoon."

Lisäksi kannanotossa todetaan, että

"Keskeinen pullonkaula ilmastoratkaisujen rahoituksessa liittyy teolliseen mittakaavaan skaalaavaan, markkinapuutetta korjaavaan rahoitukseen. Tässä roolissa Vake voisi toimia myös EU:n ilmastorahoituksen kansallisena vastinkappaleena. Yhtiö tarttuu tarkempaan valmisteluun osaltaan omistajan toiveiden mukaisesti."

Strateginen lähestymistapa näyttäisi siis olevan nopeasti löytymässä. Vaikka kukaan ei ole asiaa julkisesti todennut, täytyy näin suurten pääomien nopea irroittaminen ilmastomuutoksen kansalliseen torjuntaan olla ulkopuolelta saatavien resurssien suuntamisessa. EKP:n määrällinen elvytys tuntuisi sopivan tähän tarkoitukseen erinomaisesti ilman että se  vaarantaa hallituksen budjettia ja sosiaalista  ilmettä.

Sipilän hallitus ei ehtinyt - eikä tavoitteistaan johtuen oikein osannutkaan ottaa mitään erityistä markkinan toimintamuotoa kehittämisen kohteeksi. Uuden Euroopan Komission asettuminen omalta osaltaan ilmastokriisin päättäväisen torjujan toteuttajaksi näyttäisi tarkoittavan sitä, että resursseista Ilmastorahastolla ei tule olemaan puutetta.

EKP:n määrällisen elvytyksen tuomaa taloudellista piristysruisketta on vaikeaa ohjata yritystukiin ja markkinan piristämiseen tavalla, joka ei loukkaa markkinakilpailua ja joka ei muodostu 'varjovaltion' kaltaiseksi hankkeeksi johtuen juuri peruskirjan strategisesta ohjauksesta, ohjauksesta joka ei Immanuel Kantin "kategorisen imperatiivin" mukaan  sinne todellisuudessa kuuluisikaan.

Ilmastorahasto ei olisi mikään huono - pikemminkin aitoa toivoa herättävä -  kohde Euroopan Keskuspankin määrälliselle elvytykselle. Yksi varoituksen lause on kuitenkin kirjoitettava tämän blogipäivityksen loppuun: sen enempää Suomen Pankki, hallitus, valtionvarainministeriö eikä mikään muukaan taho ole puhunut oikeastaan mitään EKP:n määrällisestä elvytyksestä, jota tänäkin vuonna suunnataan valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta ilmeisesti yli 3 miljardia euroa pelkästään Suomeen ja kokonaisuudessaan parisataa miljardia Euroopan Valuuttaunionin 342:n miljoonan kansalaisen yhteisöön.

Jos olen väärässä, niin ilmastorahasto on kova isku hallituksen sosiaalipoliittiselle ilmeelle.