Dystopia - pelon utopia

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tiistaina 8.2. 2022 maan hallituksen ohjelmaa ja sen toimia hallituskauden loppuajalle. Pääministerin ilmoituksen muodossa Sanna Marin esitteli asian  ja totesi hallituksen monelta osin saavuttaneen tavoitteensa. Erityisen hyvin on edetty taloudessa ja työllisyydessä sekä hallituksen ohjelman mukaisissa tavoitteissa ylipäätään. Loppukaudelle on tulossa kuitenkin vielä satamäärin uusia hallituksen esityksiä - opposition kauhuksi.

Pääministerin ilmoitus ei - tietenkään - kelvannut oppositiolle. Erityisesti Kokoomus ja perussuomalaiset arvostelivat hallituksen velanottoa todeten sen merkitsevän katastrofaalista tilannetta seuraavalle hallituskaudelle, jolloin olisi päästävä velkojen lyhentämiseen ja tiukasti budjettikehyksiin.

 

Mikä velan merkitys todellisuudessa on valtiolle, yrityksille tai kansalaisille? Opposition perustelutavasta käytetään saksankielisessä maailmassa ilmaisua "perheenäidin" malli, jonka mukaan on elettävä käytössä olevien varojen mukaan eikä velkaa pidä tehdä. Tosiasiassa valtio on verovaroilla toimivana yhteisönä täysin toisenlaisessa tilanteessa kuin kotitalous. Käytännössä  valtion velkaa tehdään koko ajan ja samalla maksetaan aikaisempia velkoja pois. Toistaiseksi hallituksemme on saanut pitkäaikaista lainaa jopa miinuskorolla, mikä tekee lainojen avulla tapahtuvan pysyvien investointien tekemisen todella edulliseksi ja produktiiviseksi. Vaikka omista toimistamme riippumaton inflaatiopiikki ei todennäköisesti kovin pitkään jatkukaan, 1900-luvun lopun inflaatiovuodet kokeneet tietävät, että juuri inflaation oloissa lainan saaminen on todellinen taloudellinen lottovoitto, koska inflaatio käytännössä syö velan pois eikä siitä todellisuudessa jouduta maksamaan takaisin kuin murto-osa. Saksassa, jossa valtion velan ottaminen on rajattu jo 1949 voimaan tulleessa perustuslaissa ja jossa muutenkin velkaa pelätään, perinteinen säästäminen on aina ollut korkeassa kurssissa. Velkapelko on siis sukua saksalaiselle velkajarrulle, jonka seuraukset näkyvät mm. saksalaisen telekommunikaatiossa ja julkisen infrastruktuurin heikossa kehityksessä.  Monet vanhemman sukupolven suomalaiset, jotka saivat 1970- ja 1980-luvuilla velkaa, muistavat velkojen sulamisen inflaation seurauksena. 

Kommentoin eduskuntakeskustelua ja opposition velan kauhistelua Fb-sivullani seuraavaan tapaan:"Parastaikaa käytävään Eduskunnan täysistunnon keskusteluun velasta ja sen vaikutuksesta yritysten ja kansalaisten toimintamahdollisuuksiin on todettava seuraavaa: Kirjanpidon identiteettiperiaatteen mukaan jonkun velka on toisten osapuolten pääomaa. Valtion velka on pääosiltaan samaan aikaan yritysten ja kansalaisten pääomaa ja ostovoimaa. Valtionvelan nopea poismaksaminen tarkoittaa yritysten ja kansalaisten pääomareservien vähentämistä, mikä näkyy kansalaisten verotuksen kiristymisenä, valtion menojen, so-. investointien ja palvelujen supistamisena sekä yritysten investointimahdollisuuksien vähenemisenä entisestään. Tässä katsannossa nykyhallitus on pitkästä aikaa yritysystävällisin ja Kokoomuksen uusliberaali talouspoliitinen linja vaarantaa vakavasti tulevien vuosien suotuisan talouspoliittisen kehityksen.

Toinen merkittävä seikka valtion velan ottamisessa on tietenkin se mihin sitä velkaa käytetään. Aika usein kuulee puhuttavan "syömävelasta" eli velkarahan käyttämisestä jokapäiväisiin menoihin. Velkaa meillä otetaan kuitenkin pääsääntöisesti - korona-aika muodostaa tästä poikkeuksen - investointeihin ja palvelurakenteen parantamiseen. Pitäisikö tämän rahjan mennä yritysille vai julkiselle sektorille?

Kuten tiedetään Euroopan keskuspankki EKP on rahoittanut nyt jo lähes kahdeksan vuotta yritystoimintaa ns. "määrällisellä elvytyksellä"(QE, Quantitative Easing), jossa yrityksille tarjotaan erityisen pankkien kautta toteutettavan valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta likviditeettiä eli resursseja investointien ja innovaatioiden toteuttamiseen.  Määrät ovat olleet valtavan suuria ja niiden tasearvo on nähtävissä  Suomen Pankin virallisessa tiedotteessa. Tällaisella, Suomen vuosibudjettia vastaavalla monetaarisella impulssilla uskoisi saatavan paljon aikaan teollisina investointeina ja työpaikkoina. Erityisen kovasti on kuitenkin huudettu hallituksen työllisyystoimien perään, vaikka määrällisellä elvytyksellä ei julkista sektoria ja sen investointeja saa rahoiottaa EU:n perussopimuksen mukaan ollenkaan.

Julkisen sektori on kuitenkin tyärkeä toimija työpaikkojen luomisessa. Koronan varjolla on voitu poiketa EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen  rajoituksista ja niinpä valtiokin on voinut ottaa velkaa erityisesti Korona-pandemian aiheiuttamiin kustannuksiin. Julkisella sektorilla toimivat myös velkarahoituksessa tärkeät moninkertaistajat, joita olen kuvannut toisaalla tässä blogissa. Mielestäni juuri nämä moninkertaistajat on se mystinen syy, miksi nykyhallitus on investoinneissaan ja ylipäätään taloudellisessa toimissaan onnistunut yli kaikkien odotusten. Veronkanto-oikeus, korkea työllistämistaso, kokopiväiset työsuhteet, kattavat työ- ja virkaehtosopimukset, hyvän SOTE-järjestelmän ennakoltaehkäisevät vaikutukset, talouden suuntautuminen kansanvaltaisen päätöksenteon kautta todellisiin tarpeisiin, palkkatulojen voimakas, jopa seitsenkertainen  volaliteetti eli kierto vuositasolla, toimien pysyminen omalla paikkakunalla ja omassa maakunnassa/maassa - nämä ovat esimerkkejä näistä moninkertaistajista.

Kehysbudjetointi tuntui olevan myös tärkeä seikka oppositiolle. Tämän rakenteen tarkoituksena antaa pitkän tähtäyksen raamit budjetin kasvulle ja siten myös rajata yli vaalikausien budjetin kasvua ja valtion roolin vahvistumista. Yhdessä velkapelottelun ja velkajarruajattelun kanssa tämä muodostaa vakauden tavoittelun ohella hengeltään uusliberaalin jarrun julkisen sektorin kasvulle ja sen kyvylle vastata edessä oleviin suuriin haasteisiin. Yksistään ilmastomuutoksen ja tietoteknisen murroksen aiheuttamat uudet haasteet asettavat kehysbudjetin valtiovallan toimia rajoittavina reformia ja uudistusajattelua edellyttävään tarkasteluun.

Oppositio edustaa siis rationaalisen uudistusajattelun sijasta dystopiaa, pelon utopiaa, kauhukuvaa tulevaisuudesta ja sen haasteisiin vasttamisesta.

 

Eurooppalainen kärsimysnäytelmä

 Makrotalouspolitiikassa tapahtuu.

Päättymässä olevalla viikolla USA:n presidentti Joe Bidenin julkaisi uuden elvytyspaketin joka on kooltaan jättimäinen, 2300 miljardia dollaria. Uutisen mukaan tästä on tarkoitus käyttää kokonaista 650 miljardia pelkästään julkisen infrastruktuurin parantamiseen. Se onkin tarpeen, sillä 'markkinan' hallisemassa USA:ssa valtaväylät, kadut ja sillat ovat uutisten mukaan huonossa kunnossa. 

Erona Euroopan Unionin laina- ja elvytyspakettiin, joka on kooltaan 750 mrd euroa kertaluonteisena tuki- ja lainapakettina on siis se, että tukea suunnataan myös julkisiin investointeihin. Euroopan Unionissa jäsenvaltioiden suora tukeminen on konsolidoidun perussopimuksen mukaan kiellettyä. Toinen suuri ero on myös kertaluonteisuus, kun taas USA:ssa tukitoimia jatkettaneen ilman sen suurempia esteitä jatkossakin, vaikka tämän liittovaltion kokonaisvelka on jo muutenkin yli 28000 miljardia dollaria.

Ehdotuksessa, joka mennee ilman muuta läpi sekä demokraattienemmistöisissä Edustajainhuoneessa että Senaatissa, suunnitellaan Reutersin mukaan 650 miljardin sijoituksia liikenteeseen. Sillä parannetaan 32 000 kilometrin edestä tieverkostoa, kymmenen "taloudellisesti merkittävää siltaa" ja 10 000 muuta siltaa. Tieturvallisuuteen on summasta  varattu 20 miljardia, raideverkostoon 80 miljardia, lentokenttiin 25 miljardia ja sisävesiliikenteeseen 17 miljadia.

Kun katsoo Suomen hallituksen ehdotusta Euroopan komission tuki ja elvytyspaketin kansalliseksi toteuttamiseksi, siinä ei puhuta julkisen infrastruktuurin ja palveluiden parantamisesta suoraan mitään, vaikka toki hallitusohjelman painopistealueiden mukaan tarkoitus on edetä. Myös käsittelyvauhti on hitaanpuoleista ja sen toteutumisen tiellä on vielä monia esteitä viime vuoden heinäkuun alussa tehdyn huippukokouksen yksimielisestä päätöksestä huolimatta. Mukaan on kytketty Suomen aloitteesta oikeusvaltioperiaatteen toteuttaminen, jonka alustava ja rajoittunut tulkinta uhkaa jo pudottaa ainakin Puolan että Unkarin pois koko ohjelmasta. Jos näin on käy, nämä maat voivat äänestää koko laina- ja tukipakettia vastaan, jolloin jo joudutaan hakemaan uusia ratkaisuja. On puhuttu mahdollisuudesta toteuttaa se Thomas Pikettyn ehdottamana   'samanmielisten' projektina, jollaisesta on jo esimerkki Saksan ja Ranskan välillä solmitun ja ilmeisesti EU:n tukeman  yhteistoimintasopimuksen muodossa. 

Nyt on vain niin, että Saksassa sikäläinen perustuslakituomioistuin on asettunut vastustamaan laina- ja tukipaketin vastaanottoa viitaten Saksan vuonna 1949 hyväksyttyyn perustuslakiin, joka asettaa sekä liittovaltion että osavaltioiden alijäämille tiukat rajat. Niiden mukaan Saksa ei saa ottaa vastaan tätä tuki- ja lainaerää, koska se on ristiriidassa Saksan perustuslain kanssa. Jos tämä kanta Saksassa menee läpi, on mitä ilmeisintä että Saksa ei tule hyväksymään Euroopan komission lainoja myöskään muille maille. On muistettava että sisämarkkinat rakentuvat yhteistyön lisäksi markkinakilpailulle ja Saksan joutuminen tässä suhteessa huonompaan asemaan muihin EU:n jäsenmaihin nähden ei voi tulla kysymykseen. Saksan perustuslakituomioistuinhan kyseenalaisti jo Euroopan Komission tuki- ja lainapaketin, koska Euroopan Unionin kasvu- ja vakausopimuksen ehdot ovat lähes suoraa lainausta Saksan voimassaolevan perustuslain teksteistä.

Tähän traagiseen virheeseen, jossa peruskirjatasoiseen asiakirjaan sisällytetään johonkin aikaan perustuvia strategisia määräyksiä kategorisena imperatiivina, uhkaa nyt Euroopan Unionin markrotalouspolitiikan uudistaminen kaatua. Mukana on kaksi perustavaa laatua olevaa - ja kohtalokasta - ajatusvirhettä. Ensimmäinen niistä on valtion sulkeminen toimijana lähes kokonaan pois kuvasta ja elvytyksen suuntaaminen kokonaan muille markkinatoimijoille. Syynä tähän, mm. pohjoismaista, vahvaan valtioon rakentavaa sosialidemokratiaa rampauttavaan lähestymistaapaan ovat Saksan kahtijakautuminen kylmän sodan seurauksena. Se johti Saksan Demokraattisen Tasavallan (DDR) syntymiseen ja autoritaariseen yksipuoluejärjestelmään vahvan sosialistisen, yksityistä markkinaa syrjivän ja sen jopa kieltävän järjestelmän syntymiseen. Tämän seurauksena Saksan Liittotasavallan puolella on nähtävissä suorastaan valtava pelko valtion vahvistamista vastaan yhteiskunnallisena toimijana. Tästä syystä myöskään DDR:n poliittisen järjestelmän perillinen eli "die Linke" (Vasemmisto) ei puolueena näytä kelpaavan Saksan liittovaltion hallitukseen, vaikka osavaltiotasolla (Bremen, Thüringen) jo näin on käynyt. Tästä seuraa mm. se että Saksan julkiset rakenteet ja palvelut ovat kehittyneet heikosti ja niitä korvaamaan on luotu muunlaisia, osavaltioiden itsenäisyydestä johtuen erilaisiin ratkaisuihin perustuvia rakenteita.

Se toinen syy on perustuslakitasoisesti pelätty velkaantuminen ja vaatimus etukäteissäästämisestä silloin kun julkisia rakenteita parannetaan ja hankkeita  käynnistetään.   Saksa pelkää velanottoa perustuslakitasoisesti ja tämä ajattelutapa on juurtunut syvään saksalaiseen poliittiseen ajatteluun. On tehtävä mitä muuta hyvänsä mutta velkaa ei saa ottaa. Hyvän esimerkin tästä pelosta tarjoaa se austeristinen politiikka, jota Saksan valtionvarainministeriön (Schäuble) johtolla toteutettiin Kreikkaa kohtaan vuoden 2008 USA:ta ja Eurooppaa kohdanneen talousromahduksen jälkeen. EKP:n pääjohtajan Mario Draghin aikaansaaman EKP:n monetaarisen määrällisen elvytysohjelman toteutus vuoden 2012 jälkeen muutti tilannetta jossakin määrin niin, että jopa Kreikka pääsi vuoden 2016 lopulla takaisin määrällisen elvytyksen piiriin. Kreikan velkavuori ei ole kuitenkaan pienentynyt, vaan on jatkanut kasvuaan - siitä vain ei nyt puhuta suureen ääneen.

USA on siis astumassa taas kerran rivakasti eteenpäin rohkean monetaarisen elvytyksen tiellä, jossa liittovaltion aikaisemmalla velalla ei näytä olevan merkitystä ja joka sitä paitsi suuntautuu yksityisen markkinan lisäksi myös julkisten rakenteiden parantamiseen lähes yhtä suurella dollarimäärällä kuin mitä koko Euroopan Komission korona-elvytyspaketti on tukineen ja lainoineen. Toimeenpanossa ei ilmeisestikään viivytellä, mikä antaa aiheen olettaa että USA toipuu Trumpin palleaiskusta nopeasti samaan aikaan kun Euroopan Unioni ottaa edelleen lukua, nyrkkeilyanalogiaa käyttääkseni.

Oman lukunsa mannerten välisessä kilpailussa muodostaa tietenkin Kiina, joka käyttää kommunistisen puolueen suvereniteettiin perustuvaa sekatalousjärjestelmää eli vahvaa valtiota ja   vahvasti monetaristisin keinoin tuettua ja järjestelmälle lojaalia yritysmaailmaa kaikin keinoin hyväkseen. Kiinaa suojaa autoritaarisen järjestelnän lisäksi kulttuuri- ja kielimuuri, joiden taakse eivät länsimaiden sanktiot eivätkä sotilaalliset uhkailut näytä ulottuvan. Lisäksi 1,4 miljardin asukkaan Kiina pysäytti Korona-pandemian kuin seinään ja on palannut nopeasti taloudellisen kasvun tielle. Kiinan hankkeet ovat saaneet myönteisen vastaanoton myös monissa Euroopan Unionin jäsenmaissa.  Lisäksi Euroopan Unionin yhteisönä hylännyt Venäjä on kääntynyt selvästi öljyputkineen ja hankkeineen Kiinan suuntaan. Euroopan Unioni  on merkillisen yksin ja aneemisen tuntuinen tässä mannertenvälisessä, suurvaltain hallitsemassa voimien mittelyssä.

Mihin menet Eurooppa?

Moraalikato ja eurooppalainen elvyttäminen

Mahtaako kukaan enää muistaa, että  Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimukseen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) liittyy erityinen korjausmekanismi siltä varalta että matkan varrella törmättäisiin uusiin ja arvaamattomiin vaikeuksiin. Nyt näyttää siltä että Korona-pandemia on sellainen maailmanlaajuinen, jäsenmaista riippumaton ja arvaamaton katastrofi, jota voi todellakin verrata suuren luokan ympäristökatastrofiin. Myös ilmastokriisiä voidaan pitää tällaisena jo käynnissä olevana tai vähintäänkin lähestyvänä ja uhkaavana katastrofina.  Toimenpiteisiin voidaan ryhtyä jo Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen 122 artiklan 2. kohdan mukaan, 

  "Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä."

Tämän lisäksi kasvu- ja vakaussopimukseen liittyy vuonna 2012 hyväksytty "korjausmekanismi", jonka avulla annetaan tarkempia ohjeita siitä, miten on poikkeusoloissa toimittava. Euroopan Unionissa on aina pelätty holtitonta julkista taloudenpitoa ja sellaisesta on aina syytetty nimenomaan tuhlailevaa ja velkaa tekevää valtiota. Siksi korjausmekanismi on rakennettu tiukasti konsolidoidun perussopimuksen hengessä. Se rajoittaa nimenomaan holtitonta taloudenpitoa, jonka tunnusmerkiksi nousee  yhtäaikainen velanotto ja pyrkimys verotuksen laskuun samanaikaisesti. Paradoksaalinen sattuma on sekin, että oppositiopuolue Kokoomus ei ole budjettikäsittelyn yhteydessä vastustanut velkaelvytystä, mutta on vaatinut sen toteuttamisen yhteydessä merkittäviä veronkevennyksiä.

Korjausmekanismin kaksi keskeistä periaatetta ovat: 1) no bail out periaate, jonka mukaan valtion  on etukäteissäästettävä ennenkuin uudistuksia voidaan panna täytäntöön. Euroopan Unionin korjausmekanismi on kirjoitettu tavalla, joka koko ajan viittaa jäsenvaltioiden mahdollisen holtittomuuteen ja moraalikatoon.  2) toinen periaate on erittäin kilpailukykyisen markkinan periaate (Lissabonin sopimus 2. artikla, kohta 3). Konsolidoidun perussopimuksen artiklan 122 toisen  kohdan mukaan Euroopan Unioni ei saa ottaa vastuuta jäsenvaltioiden veloista. 

Tämä periaate on kirjoitettu asiakirjaan kuitenkin tavalla, jossa tiukasti rajataan jäsenvaltioiden niitä toimenpiteitä joilla velkarahalla yritetään toteuttaa esimerkiksi sosiaalisia uudistuksia tai rakentaa uutta infrastruktuuria. 

 "Korjausmekanismeja suunniteltaessa on myös tärkeä ottaa huomioon, miten mekanismit toimivat. Periaatteessa nro 5 tunnustetaan, että säännöt julkisista menoista ja tulopuolen harkinnanvaraisista toimenpiteistä voivat olla tässä asiassa keskeisiä, kun otetaan huomioon, että nämä kokonaismäärät heijastelevat finanssipolitiikasta vastaavien viranomaisten harkintavaltaan perustuvia päätöksiä nopeammin kuin lopulliset julkisen talouden toteutumat tai suhdannetasoitetut rahoitusasemat. Toinen keskeinen tekijä, joka jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon järjestelmiään suunnitellessaan, on koordinointi kaikilla tai joillakin julkisen hallinnon osa-alueilla, jotta merkittävään julkisen talouden poikkeamaan voidaan puuttua ja näin vahvistaa mekanismien uskottavuutta. Nämä koordinointimekanismit eivät välttämättä edellytä, että korjauksen jakautuminen valtionhallinnon tai sitä alempien tasojen välillä määriteltäisiin ennalta. Niillä on kuitenkin annettava vahvat takeet siitä, että julkisen talouden tavoitteiden saavuttamista, josta valtio on vastuussa EU:n tasolla, ei vaaranneta alasektoreiden käyttäytymisellä".

EU:n valvontakehyksessä on jo pitkään todettu, että julkisen talouden säännöillä olisi voitava reagoida erityisen epäsuotuisiin olosuhteisiin, ja tämä tunnustetaan myös vakaussopimuksessa. Periaatteessa nro 6 edellytetään, että 

"mahdolliset poikkeuksen mahdollistavat lausekkeet ovat pitkälti EU:n käsitteisiin nojaavia, jotta edistetään yhdenmukaisuutta ja vältetään poikkeuksellisten olosuhteiden liian vapaat määritelmät. Lisäksi edellytetään, että korjausmekanismin mahdollinen keskeyttäminen poikkeuksen mahdollistavalla lausekkeella sallittaisiin määräajaksi ja että poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käyttöä seuraa vähimmäisvauhtinen sopeutus vähintään vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksen mukaisesti. Poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käytön jälkeen edellytetään myös korjaussuunnitelmaa, joka on tulevia talousarvioita sitova."

Heinäkuussa antamassaan lausunnossa Eurooppaoikeuden professori Jukka Snell todistaa, että Euroopan Komission tuki- ja lainapaketti ei loukkaa sen enempää no bailout -periaatetta kuin myöskään holtittomaan taloudenpitoon perustuvaa moraalikatoa; lausuntonsa yhteenvedossa hän toteaa, että

"Komission elpymisvälinettä koskeva ehdotus voidaan perustaa SEUT 122 artiklaan jäsenvaltioille  myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti. myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti." 

Euroopan Komissio ei kuitenkaan ole luopumassa holtittoman taloudenpidon vaaran valvonnasta tai mahdollisesta valtion velanottoon tai uskomuksestaan vahvaan valtioon liittyvästä moraalikadosta. Vaikka huippukokouksen päätöksenteon yhteydessä ei olekaan käynyt selväksi oltaisiinko kokonaan luopumassa yksipuolisesta ja jäsenvaltion vahvistamista koskevista rajoituksista mm. velanoton mahdollistamisen muodossa, komissio on kuitenkin valmistellessaan erityistä aloitetta pääomamarkkinoiden unionista vielä 24.9. 2020 tätä ulottuvuutta koskevassa  julkaisemassaan tiedotteessa korostanut nimenoman markkinoiden kautta tapahtuvaa Euroopan Unionin pääomamarkkinoiden vahvistamista. Myöskään ei ole vielä selvää, millä tavalla Euroopan Komissio suhtautuu kansallisiin ehdotuksiin tuki- ja lainarahojen käytöstä. Tiedossa kuitenkin on, että yksikin jäsenvaltio voi 'torpata' jonkin kansallisen esityksen jos se ei satu sitä miellyttämään.

 

Kun olemme nyt huomanneet että Euroopan Komission velanotto mahdollistaa seuraavan vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä mittavan, yli 3 miljardin elvytyksen, emme kuitenkaan voi olla varmoja siitä että hanke suuntautuu ilmastohankkeissa ja esimerkiksi meillä vuosikausia odotettuun SOTE-uudistukseen tai yhden lisävuoden saamista peruskoulun jatkoksi. Mikä tulee olemaan valtion rooli näissä hankkeissa suhteessa yrityksiin? Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) sisältämä korjausmekanismi ohjaa tiukasti toimenpiteitä markkinoiden ja yritysten suuntaan rajaten samalla pohjoismaiselle, kansanvaltaiselle hyvinvointivaltiolle tunnusomaista vahvan ja toimivan valtion rakentamismahdollisuuksia. Vahvaa valtiota  pelätään, onhan vahvaa autoritaarista valtiota edustaneen  DDR:n romahtamisesta vasta kolmekymmentä vuotta sitten vielä tuoreessa muistissa. Kasvu- ja vakaussopimuksen rakentaminen alkoi juuri noina vuosina. Toisaalta vahvan valtion rakentamisen vastustaminen  on keskeisimpiä valtavirtaisen, uusliberaalin oppisuunnan teesejä, mikä näkyy kasvu- ja vakaussopimuksen sisällössä ja jopa siihen mahdollisesti liittyvien heikkouksien torjumisessa 2012 päätetyn korjausmekanismin avulla. Pelättävissä on, että juuri näiden elementtien vuoksi sinänsä merkittävä käänne makrotalouspolitiikassa osoittautuu puolinaiseksi eikä johdakaan maanosan voimistumiseen vaan valtavien pääomien valumiseen edelleen markkinoiden kautta ulottumattomiin.

Olisi siis niin toivottavaa, että kasvu- ja vakaussopimuksen budjettiperiaatteista luopuminen ainakin toistaiseksi koskisi myös korjausmekanismin tarkistamista ja ratkaisuja myös hyvinvointivaltion vahvistamisen suuntaan.

8.10.2020

Moraalikato on siis käsitteenä varattu erityisesti niille, jotka havittelevat vahvaa valtiota - ja se on korjauksiakin vaativassa tilanteessa erityisen tarkkailun alaisena. Erityisesti tarkkalu nousee esiin tilanteissa joissa valtio - tai Euroopan Unioni itse komission toimesta ottaa velkaa ja tarjoaa sitä jäsenvaltioille vaikkapa luonnonkatastrofin tai Korona-Pandemian tyyppisen tilanteen aikana. Euroopan Keskuspankki on toteuttanut määrällistä elvytystä jo vuodesta 2014 lähtien ja on ostanut m. Suomen valtion velkakirjoja pankkien välityksellä tämän vuoden loppun mennessä reilusti yli 50 miljardin edestä. Näitä velkakirjoja Suomen ei ole tarvinnut lunastaa takaisin, vaan ne ovat edelleen EKP:n kirjanpidossa jäädytettynä ja nollakorkovaatimuksella erityisen sterilisaatio-ohjelman  (2012) puitteissa. Jos jäsenvaltio alkaa muuttaa politiikkaansa moraalikadon suuntaan vahvistamalla tuilla tai velalla suoraan  julkista sektoria, se joutuu korjausmekanismin puitteissa erityisohjauksen ja korjaustoimenpiteiden kohteeksi Euroopan Unionin fiskaalisten säännösten puitteissa.

Moraalikato liittyy tietysti myös oikeusvaltioperiaatteeseen sellaisena kuin Euroopan Unioni ja Eurooppaoikeus sen ymmärtää. Kysymys ei liity pelkästään sananvapauteen, se liittyy tietenkin myös yhteiskunnallisten instituutioiden yksipuolisuuteen demokratian ja moniarvoisuuden sijasta. Kun Euroopan Unionin virallinen linja asettaa markkinan demokraattisen valtion rinnalle ja jopa sen yläpuolelle, seuraa tästä jatkossa vakavia ongelmia. Vahvan, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion näkeminen  alisteisena markkinaratkaisuille merkitsee moraalikadon periaatetta sovellettaessa uhkauksia ja sanktioita vahvan valtion puolustajille operatiivisena toimijana. Jo nyt on määrällisen elvytyksen ja velan muodossa vahva lataus käytettävissä valtiota vastaan joka haikailee demokratian nimissä vahvemman, yhteisiä tehtäviä hoitavan demoraatisen valtion aktivoimista.

Tämä on syytä pitää mielessä - ja se on tällä hetkellä ainoa vahva syy edellyttää Euroopan Komission elvytyspaketin kertaluontoisuutta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tämän vuoden aikana toteutettu täyskäännös velanoton suuntaan Euroopan Unionissa ja sen jäsenvaltioissa on vain puolittainen. Siksi myös onnistuminen on hämärän peitossa - sillä pelkällä markkinasiivellä ei voi lentää...

Muun muassa ja rivien välissä

Ovatko oikeusvaltioperiaate ja vahva valtio keskenään ristiriidassa?

"SUOMI on painottanut jo pitkään oikeusvaltioperiaatteen merkitystä Euroopan unionissa. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa unionin perusarvojen noudattamista. Niitä ovat muun muassa ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Jokainen jäsenvaltio on sitoutunut näihin perussopimuksessa." Helsingin Sanomain toimittaja Jenny Virtanen kirjoittaa tästä tänään 25.9. 2020 analyysiartikkelissaan.

"Muun muassa"... 

Perussopimuksissa on  yhtenä perusarvona  sitouduttu myös mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) Perussopimuksissa on hyväksytty myös se etteivät EU eikä EKP ota vastuuta jäsenvaltioiden, niiden instituutuioiden  eikä ylipäätään julkisen sektorin rahoituksesta. Nimenomaan se on juuri kiellettyä. 

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin näkyy puolustavan julkista sektoria juuri sen vuoksi, että yritykset ja markkina ei näytä kantavan yhteiskuntavastuutaan, vaan vetäytyvät siitä juuri nyt kun kaiken lisäksi Korona-kriisin vuoksi kamppaillaan selviytymisestä erityisen - siis historiallisen -  vaikeissa olosuhteissa.”Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.” Näin sanoo Sanna Marin Kauppalehden tuoreessa haastattelussa.

Markkinan ensisijaisuutta ei ole oikeusvaltioperiaatteen yhteydessä hallituksen taholta erityisesti korostettu, vaan tässä yhteydessä on nostettu esille vapaat vaalit, lehdistön vapaus, yhteiskunnallisten instituutioiden kuten yliopistojen pluralistisuus, moniarvoisuus tai oikeuslaitoksen riippumattomuus. Ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että markkina, jolle on annettu aivan keskeinen rooli koko Euroopan Unionin vakauden säilyttämisessä ja vaurauden tuottamisessa, ei näytä kykenevän kumpaankaan näistä tärkeistä tehtävistään.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta keskustellaan, ei näin tärkeää kohtaa pitäisi jättää ilmaisun "muun muassa" taakse pimentoon. Näin näyttää kuitenkin koko ajan tapahtuvan.

Euroopan Unionin ja erityisesti EKP:n ponnistelut markkinan tärkeän aseman säilyttämiseksi eivät ole olleet vähäisiä. Käänne tapahtui vuonna 2012, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi lupasi tehdä "kaiken mitä tarvitaan" euron aseman säilyttämiseksi, siis markkinoiden toimintakyvyn ja tässä yhteydessä mainitun likviditeetin säilyttämiseksi. Yksin Suomeen on kuuden vuoden aikana virrannut EKP:n määrällistä elvytystä valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta Suomen Pankin (se ei ole valtiollinen elin, vaan osa EKP:n itsenäistä keskuspankkijärjestelmää) pääjohtajan Olli Rehnin mukaan reilusti yli 50 miljardia euroa. Yritystukea on tullut kaikkien valtiollisten toimien lisäksi siis yli 8 miljardia (8000 miljoonaa euroa) vuosittain. Miten tämä valtava summa on kulkeutunut EKP:n maksamista valtion velkakirjoista edelleen yrityksiin - siitä ei ole saatu tarkempaa tietoa. Jo pelkkä tavanomainen bruttokirjanpito edellyttäisi tämän näkyvän valtion fiskaalisissa toimintakertomuksissa. Ei näy eikä ilmeisesti valtion tilintarkastajatkaan tiedä - eivät ainakaan kerro - miten tällainen rahavirta kulkeutuu valtionkonttorin kautta yritysrahoitukseksi. Vuosien intensiivisellä seurannallakaan ei ole ainakaan minulle käynyt selväksi, miten tällainen on mahdollista ilman että asiasta puhutaan julkisesti ja ymmärrettävästi.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan, niin tällainen "muun muassa" taakse kätkeytyvä, Suomen valtion vuotuisen budjetin kokoisen ylimääräisen rahoituslaviinin tulisi olla julkisen hallinnon avoimuusperiaatteen mukaan mitä tärkein asia, itse asiassa oikeusvaltioperiaatteen ydintä. 

Euroopan Unioni ja sen alainen instituutio, Eurooppaoikeus on osoittautunut varsin joustavaksi oikeusperiaatteiden tulkitsijaksi. Tänä vuonna sen on saanut kokea mm. Saksa, jonka perustuslakituomioistuimen tulkinta Euroopan Unionin konsolidoidusta peruskirjassta sai rukkaset Eurooppaoikeudelta. No bail out -periaate, se että on säästettävä etukäteen velanoton sijasta, ei ole estänyt valtioita velkaantumasta EKP:lle velkakirjojen osto-ohjelmien puitteissa eikä Euroopan Komission omaa velanottoa Koroma-elvytyspaketiksi kutsutun 1350 miljardin lainanoton yhteydessä. Myös Saksa on itse kääntänyt kelkkaansa: tälle vuodelle Saksa otti lainaa 208 miljardia ja vuoden 2021 nimiin budjetissa suunnitellaan otettavaksi 83 miljardia lisää - näin siis alustavasti. Tämä 180 asteen täyskäännös herättää kiivasta keskustelua Saksassa. Entinen valtionvarainministeri ja nykyinen liittopäivien puheenjohtaja Wolfgang Schäuble on julkaissut vastikään avoimen kirjeen, jossa tätä uutta käytäntöä arvostellaan kovasti ja vaaditaan palaamaan perustuslaillisiin käytäntöihin. Saksan vuodelta 1949 olevassa perustuslakia vastaavassa "Grundsatzissa" on sisällä strateginen velanottoa koskeva rajoitus sekä liittovaltiolle että osavaltioille. 

Viimeisimmässä bulletinissaan EKP:n aloittamasta muutoksesta oinastellaan pysyvää uutta käytäntöä. Tästä kirjoittaa Taloussanoimien toimittaja Jan Hurri viimeisimmässä kommentissaan 25.9. 2020 :

"Kun EKP:kin jo väläyttelee elvytysrahastolle tulevaisuuden kehitysnäkymiä tilapäisestä kriisivälineestä EU:n pysyväksi fiskaalivoimaksi, ehkä Suomessakin olisi virkistävää vaihtelua puhua näin kauaskantoisesta hankkeesta kiertelemättä."

Itseasiassa EU:n konsolidoidun perussopimuksen kansanvaltaista valtiota - ja myös vahvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota - syrjivä periaate on peräisin ja jossakin määrin jopa vahvistettuna Saksan perustustuslakiasiakirjassa. EU:ssa ei ole ainoastaan kysymys Maastrichtin sopimuksen mukaisista budjettirajoitteista, vaan ylipäätään valtion toiminnallisesti  alisteisesta roolista suhteessa markkinoihin. Tässä näkyy puolestaan marxilaisleniniläisen ja nyt jo hajonneen DDR:n autoritaarisen "sosialistisen" valtion pelko - EU:ssa puolestaan autoritaarisesti valtiota syrjivässä muodossa.  Eurooppalaista vasemmistoa tämä dilemma ei ole kiinnostanut, vaan sosialidemokraattista politiikkaa on yritetty toteuttaa uusliberalistisen raamin sisällä - tunnetuin seurauksin. Kumpikaan ei toimi, siipirikkoinen markkina ei saa yhteistä hyvinvointia aikaiseksi eikä sosialidemokratia saa laajojen joukkojen sellaista tukea että se kykenisi toteuttamaan perinteistä oikeudenmukaisuutta korostavaa tehtäväänsä. Kansa saattaa tässä suhteessa olla oikeassa - Euroopan Unionin peruskirjojen noudattaminen on myös osa oikeusvaltioperiaatetta eikä sosialidemokratia voi niiden puitteissa nostaa valtiota siihen kuuluvaan tehtävään, jota mm. Suomen perustuslaki selvästikin edellyttää.

Ovatko siis oikeusvaltioperiaate ja  vahva, yhteistä hyvinvointia kehittävä  kansanvaltainen valtio Unionin konsolidoitujen peruskirjojen ilmaisujen mukaan keskenään ristiriitaisia tavoitteita? Selvältä näyttää että markkina ja yritysvastuulla toimivat osakeyhtiöt eivät yksin kykene luomaan unionin alkuperäistavoitteiden mukaista rauhaa ja turvallisuutta. Näyttää siltä, että eurooppalaisten ihanteiden "luova tulkinta" on kääntänyt nykyisten peruskirjojen mukaisen toimintakäytännön  suhteessa velanottoon päälaelleen.  Pitämällä tiukasti kiinni markkina-alistyeisesta taloudellisesta lähestymistavasta on olemassa vaara että ollaan ajamassa koko maanosaa umpikujaan, josta ei suurillakaan rahamäärillä nykyisellä tavalla käytettynä päästä ulos. Pitäisikö nyt velkaelvytyksen muodossa alkanutta uutta "luovan tulkinnan " käytäntöä laajentaa edelleen niin, että jäsenvaltioita voidaan Euroopan Parlamentin,  Komission ja Euroopan Keskuspankin toimin myös suoraan tukea, koska ne yksin kykenevät investoimaan pohjautuen  kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin - ja ovat sen nimenomaan tehtäväkseen ottaneet?

Näin tärkeää ulottuvuutta, joka koske sekä oikeusvaltioperiaatetta että laajaa, koko Eurooppaa koskevaa hyvinvointivaltiota, ei pitäisi ilmaista "muun muassa" sanojen takana tai rivien välissä vihjaten.

Siipirikko yrittää lentoonlähtöä

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheesta suurlähettiläskokouksessa 25.8. 2020 on noussut aika kiihkeä keskustelu. Kysymys on Euroopan Unionin perussopimusten mukaisesta toiminnasta, siinä pysyttäytymisestä tai niiden laveasta, joustavasta tulkinnasta. Tasavallan presidentti siteerasi Helsingin Sanomien pääkirjoitusta 29.7. 2019:

”Avoin keskustelu EU:n suunnasta olisi toteutunut, jos paketin vaatimia muutoksia olisi tehty perussopimusten muutosten kautta. EU:n toimintaa säätelevien perussopimusten muuttaminen on kuitenkin niin hidas ja kansallisten ratifiointien vuoksi epävarma tie, että sitä pitkin ei haluttu edetä. Kun kiirekin oli. Niinpä esteitä paketin tieltä raivattiin tulkitsemalla sopimusten artikloja luovalla tavalla.”

Hän totesi edelleen:

"Näin kuvasi Helsingin Sanomien pääkirjoitus 29. heinäkuuta EU:n elvytyspaketin syntyvaihetta. Pääkirjoitus huomauttaa myös, että samaan tapaan, tulkinnan kautta, unionissa on edetty muissakin asioissa.
Tuota näkemystä on vaikea kiistää. Euroalueen vakaus- ja kasvusopimuksen piti asettaa rajat velkaantumiselle ja budjettivajeille. No bail out –periaatteen piti olla yksiselitteinen. Euroopan keskuspankin ei ajateltu ryhtyvän jäsenmaiden velkapapereiden haltijaksi. EU:n budjettia ei pitänyt rahoittaa lainarahalla.
Kävikö niin? Säännöt perussopimuksissa ovat kyllä ennallaan, mutta tosiasiallinen tilanne näyttää hyvin toiselta. Nuo taloudenpidon keskeiset periaatteet ovat vuosi vuodelta liudentuneet, osin kokonaan kadonneet. Ainutkertaisten tulkintojen jälkeen, kerta toisensa jälkeen."

Tasavallan presidentillä ei ole huomauttamista itse konsolidoitujen peruskirjojen suhteen, nehän on jäsenvaltioiden toimesta, neuvottelujen jälkeen yksimielisesti, siis konsensuksella hyväksytty. Juuri sen vuoksi myös niiden muuttaminen on niin vaikeaa, kenties mahdotonta.

Miksi peruskirjoja sitten pitäisi muuttaa?  Mielestäni siihen  olisi kaksi perusteltua syytä. Ensimmäinen ja mielestäni ehkä tärkein on peruskirjoihin upotettu strateginen ja ideologisesti värittynyt  periaate, jonka mukaan Euroopan Unioni rakentaa toimintansa mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) varaan. Tämän lähestymistavan ensisijaisuus on viety EU:ssa mahdollisimman ja jopa äärimmäisen pitkälle. Käytännössä kaikki toiminta rakentuu 'markkinan' varaan. Euroopan Unioni kieltäytyy peruskirjoissaan ottamasta minkäänlaista vastuuta jäsenvaltioidensa lainanotosta, mutta tukee avokätisesti ja turhia kyselemättä markkinaa. Pankkijärjestelmä on tässä tärkeä yhteistyökumppani Euroopan Keskuspankin kanssa. Uskon TP:n ajattelevan, että edullisenkin lainarahan varaan rakentaminen on yrityksille riskialtista puuhaa, jos ostovoimaa ei ole osoitettavissa. Investointeihin käytetyt rahat on maksettava takaisin, vaikka korkokuluja ei tulisikaan. Yritysten välinen kilpailu saattaa vääristyä, jos yhtä toimijaa tuetaan ja toinen jätetään ilman. Tämä on tärkeä näkökohta myös vientivetoisessa taloudessa. Velalla subventoitu vienti nostaa kilpailijat muissa jäsenmaissa takajaloilleen.  Suurilla panostuksilla ei ole kuitenkaan saatu ihmeitä aikaan; investoinnit takkuavat ja yritykset mieluummin saneeraavat kuin ottavat isoja riskejä. On ilmeisesti väärin yrittää saada yritykset investoimaan, jos ostovoimaa tai ostohalukkuutta - kuten Korona-pandemiassa - ei ole olemassa.

Myös valtiot ovat myyneet velkakirjojaan pankkien kautta. Ne ovat päätyneet suurelta osin EKP:n taseisiin. Kyllä myös yritykset ovat ostaneet näitä velkakirjoja. Niitä pidetään hyvänä sijoituksena uhkia täynnä olevassa maailmassa. Velkakirjoja myyvät valtiot eivät ole kuitenkaan saaneet käyttää näitä varoja mihin hyvänsä tarkoitukseen. Niidenkin on suuntauduttava mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan, sen innovaatio- ja kehitystoiminnan ylläpitoon. Hallitusten omat toimet julkisen sektorin vahvistamiseksi infrastruktuuriin ja palveluihin panostamalla ei ole tullut kysymykseen. Tämä on edelleen tehtävä muulla lainarahalla. Sekin onnistuu, jos korot ovat niin alhaalla kuin nyt ovat.

Veronkanto-oikeudella varustetut julkiset yhteisöt, valtio ja kunta, saisivat varmuudella hankkeensa menestyksellisesti liikkeelle ja pystyisivät tällä tavoin menestymään omassa toiminnassaan ja luomaan myös markkinalle reaalisia toimintaedellytyksiä työtehtävien määrän ja ostovoiman lisääntymisen kautta. Pohjoismaistyyppinen hyvinvointivaltio on nykyisten sääntöjen puitteissa yhteensopimaton osa Euroopan Unionin tulevaisuusvisioihin vaikka EU:n lähivuosien prioriteeteissa puhutaankin "Ihmisen hyväksi toimivasta taloudesta".  Niiden mukaan "Tätä varten on välttämätöntä vahvistaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, EU:n talouden selkärankaa. Myös pääomamarkkinaunioni on toteutettava, ja talous- ja rahaliittoa on syvennettävä. "  Vahvasta hyvinvointivaltiosta ei siis mainita sanaakaan. Markkinoihin suuntautuneena yhteisönä Euroopan Unioni on makrotalouspolitiikassaan yksipuolinen ja ideologisesti rampa. Markkinan heikkous on myös sen läpinäkymättömyys, yksipuolinen sitoutuminen voitontavoitteluun ja yritysvastuuseen yhteiskuntavastuun sijasta.

Toinen merkittävä tekijä, joka haastaa Maastreichtin kasvu- ja vakaussopimuksen etukäteissäästämiseen, budjettikuriin ja velkaantumisen välttämiseen tähtäävän strategian kulkee nimellä Moderni Monetaarinen Teoria (MMT), joka makrotalouspolitiikassa on sen verran tuore ilmiö, että sen merkitystä ei ole yliopistoissa avattu vanhemmille, yli nelikymppisille talousasiantuntijoille opetettu kaiketi ollenkaan. Kysymys on etukäteissäästämisen sijasta talouden kasvattamisesta velanotolla. Tämä on mahdollista maalle tai yhteisölle, jolla on oma itsenäinen keskuspankki. Talouden ihmeellisyyksiä on se, että uutta rahaa luodaan juuri velkaa tekemällä. Se ei tarkoita seteleiden painamista, vaan finanssipoliittisia päätöksiä ja niiden todentamista kaksinkertaisella kirjanpidolla ja 'enteriä painamalla'.

Itsenäisen Keskuspankin omaava yhteisö ei voi ajautua konkurssiin. Omilla itsenäisillä päätöksillään, ns. "endogeenisella" finanssi- ja rahapolitiikallaan se kykene selviämään mistä hyvänsä haasteesta. Se voi pitää yrityksiltä ja pankeilta ostamansa velkakirjat taseissaan, sterilisoida ne vuosikausiksi vaatimatta niistä korkoa tai lunastamista. Keskuspankki voi omilla päätöksillään jopa nollata velkakirjat kirjanpidossaan ja luoda täten mahdollisuuksia taloudelliselle toimeliaisuudelle. Juuri tätä Euroopan Unionin ministerineuvosto on nyt kertaluontoisesti tukenut hyväksyessään monivuotisen budjettikehyksen ja sen mukana Korona-elvytyspaketin.

Tätä makrotalouden uutta käännettä edustaa mm. australialainen professori  Willian (Bill) Mitchell, joka on myös Aalto yliopiston vieraileva professori ja joka osallistui juuri marraskuussa 2019 Brysselissä EKP:n makrotalouden uusia tuulia käsitelleeseen viikonloppuseminaariin. Minulle ei ole tullut yllätyksenä se, että alkuvuodesta 2020 eurooppalaisen makrotalouden suunta alkoi monen kummastukseksi kääntyä eksogeenisestä (ulkosyntyisestä)  etukäteissäästämisestä ja No bail-out' talouslinjasta MMT:n piirissä kehiteltyyn itsesäätöiseen, endogeeniseen  suuntaan. Kysymys ei ole täysin uudesta asiasta. Luottamukseen kultakannan sijasta perustuva vakaa rahajärjestelmä on ollut kehitteillä jo 1990-luvulta lähtien. Suuret talousvallan kuten Japani, USA ja etenkin Kiina käyttävät sisäsyntyistä finanssi- ja rahapolitiikkaa lähes täysin mitoin hyväkseen. Rahasta ei tunnu olevan puutetta (Kiina) ja valtavat velkamäärät (Japani) eivät estä velkarahalla tapahtuvan kasvun jatkumista. Inflaatiotakaan ei ole näköpiirissä - suuret talousmahdit pystyvät pitämään pankkijärjestelmänsä toimintakykyisenä muilla keinoin kuin inflaatiota aiheuttavalla korkealla korkotasolla.

Tämän ideologisesti neutraalin uuden makrotalouspoliittisen ulottuvuuden heikoin kohta koskee Euroopan Unionissa sen konsolidoitujen peruskirjojen yksipuolista ideologista suuntautumista markkinan tukemiseen. Hyvä sekatalousjärjestelmä edellyttäisi myös valtion, kuntien ja veronkanto-oikeudella varustettujen julkisen yhteisöjen (osavaltiot, maakunnat, seurakunnat) varaan rakentuvia tukiohjelmia. Julkisyhteisön rooli ja tehtävä poikkeaa selvästi markkinaehtoisesta toiminnasta ja kuten nyt nähdään, ilman tehokasta valtiota markkina ei selviydy työllistämis- ja kasvutehtävästään.  Euroopan Unionissa jäsenvaltiot ovat luopuneet omasta valuutastaan ja siksi ne ovat menettäneet mahdollisuuden omaan endogeeniseen finanssi- ja rahapolitiikkaan.

Menemättä tässä yhteydessä syvemmälle voi vain todeta, että juuri tämä yksisiipinen, siis pelkästään markkinoiden varaan rakentuva makrotalouspolitiikka muodostaa suuren vaaran koko Euroopan Unionille. Markkinoiden kautta tapahtuva rahoitus ei näytä valuvan kuin pieneltä osin kuluttajien ostovoimaan. Odotusarvot eivät toteudu markkinoiden kautta sosiaalisena turvallisuutena, yhteisenä hyvinvointina ja vakautena. Sen sijaan rahat katoavat pankkien ja yritysten taseisiin, vararahastoihin, odotusarvoisiin derivaatteihin kuten osakkeisiin ja jopa harmaaseen talouteen. Yksipuolinen, markkinoille suuntautuva määrällinen elvytys on taipuvainen lisäämään taloudellista polarisaatiota Euroopan Union alueella. Tämä on toinen suuri uhka jonka edessä Euroopan Unioni ja sen jäsenmaat ovat.

Modernia makrotaloutta voidaan käyttää sekä tiukan uusliberaaleihin ja uuskonservatiivisiin ohjelmiin tai yhteisen hyvinvoinnin luomiseen jäsenvaltioiden kautta. Tässä suhteessa MMT on ideologisesti neutraali 'pullon henki', jonka palauttaminen takaisin vankilaansa saattaa olla epärealistinen toive. Kultakannasta irronnut, luottamukseen, poliittisiin päätöksiin ja kirjanpitoon perustuva endogeeninen, sisäsyntyinen makrotalous on ennen pitkää hyväksyttävä. Sellaisenaan se ei muodosta vaaratekijää Euroopan Unionille. Vaaran muodostaa peruskirjoihin upotettu yksisiipinen ideologinen lähestymistapa, josta Saksa ja sen mukana Euroopan Komissio on etukäteissäästämisestä luopumisen ja velanoton hyväksymisen muodossa luopunut. Edelleen on kuitenkin voimassa sokea ja irrationaali luottaminen pelkästään markkinan voimaan. Ainakin hallituksen vasemmistovoimien, sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton tulisi nähdä tämä siipirikkoinen lähestymistapa ja vaatia tältä osin järkevämpää, rationaalisempaa politiikkaa myös järjestelmän oikeudellisen perustan osalta - eli peruskirjojen avamista ja sekatalouden (valtio+markkinat) vahvistamista. Näin toteutuisi myös Jacques Delorsin, Euroopan Komission kolmenkymmenen vuoden takaisen puheenjohtajan Saksan liittokanslerilta Helmuth Kohlilta saama suullinen lupaus aidon sosiaalivaltion ulottamisesta myös eurooppalaisiin toimintakäytäntöihin.

Vaaran vuodet eivät ole ohi - mutta niiden sisällöllinen ongelma saattaa olla erilainen kuin mitä Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö puheessaan suurlähettiläille kuvasi. Uhkakuvan muodostaa siipirikkoisen Euroopan Unionin lentoonlähtöyritys uusissa makrotaloudellisissa olosuhteissa.

Lisäys 8.9.2020

Saman teemaan liittyy myös Kreeta Karvalan kirjoitus Iltalehdessä 8.9. 2020: hänen linkittämässään saksalaislehdessä haastateltu  valtionvarainministeri Olaf Scholz toteaa elvytyksen luonteesta: "Jälleenrakennusrahasto on todellinen edistysaskel Saksalle ja Euroopalle, jolta ei voida kääntyä takaisin. EU ottaa yhdessä velkaa ensimmäistä kertaa hyödyntämällä sitä kohdennetusti kriisiä vastaan ja samalla sitoutumalla aloittamaan sen takaisinmaksun pian - kaikki nämä ovat syvällisiä muutoksia, kenties suurimmat muutokset euron käyttöönoton jälkeen. Sillä nämä vaiheet johtavat väistämättä keskusteluun EU: n yhteisistä tuloista, mikä puolestaan on edellytys paremmalle ja toimivammalle Euroopan unionille. Tämä voi tulla nopeasti ajankohtaiseksi. Koska elvytys on maksettava pian takaisin, sen ei pitäisi tapahtua EU: n normaalin talousarvion kustannuksella. Siksi ovat omat resurssit järkevä ratkaisu, esimerkiksi meriliikenteen ja lentoliikenteen päästökaupan kautta, verotettaen finanssitransaktioita tai maailmanlaajuisia digitaalisia alustoja." 

Jos siis Saksan tahto toteutuu, elvytys Komission velan avulla ei jää ainutkertaiseksi.

a

Koronakevään makrotaloutta

Olen koonnut tähän blogikirjoitukseen toukokuun alun jälkeen Fb-viesteissä käymääni keskustelua ns. Tampere-ryhmän - erityisesti Seppo Tuovisen - kanssa Euroopan Unionin rakenteesta ja sen peruskirjojen yksiulotteisesta, pelkästään markkinoihin suuntautuvasta yrityksestä rakentaa tasapainoista maailmaa erityisesti nyt menossa olevan koronakriisin keskellä. Kommentit ovat omiani, useimmiten vastauksia minulle linkitettyihin uutisiin, mutta siinä mielessä tärkeitä, että niissä tulee eriteltyä EU:n peruskirjojen vaikutuksia myös maakohtaisiin ratkaisuihin. Yleisellä tasolla näyttää siltä että myös hallituksen ja europarlamentaarikkojen tasolla - laajoista kansankerroksista puhumattakaan - ei ole vieläkään täysin ymmärretty Euroopan Unionin siipirikkoa rakennetta, joka uhkaa moni tavoin tulevaisuutta sen sijaan että se toisi selkeän ja avaran kuvan yhteisestä tulevaisuudesta.

6.5. 2020
Ilpo Rossi:

Liittyen uutiseen Saksan perustuslakivaliokunnan kannanotosta EKP:n elvytyspolitiikkaan:
Seppo, kiitos linkistä! Tässä uutisessa tulee selkeästi näkyviin Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin uusliberaali rakenne ja sen kiistanalaiseksi joutuvat toimet määrällisessä elvytyksessä. Meillä määrällistä elvytystä on virrannut valtionkonttorin kautta erityisesti Business Finlandin rakenteeseen, joka on säännöillään luotu vastaanottamaan ja ohjaamaan määrällistä elvytystä likviditeettinä yritysten uusiin innovaatioihin ja busineksen kehittämiseen. Määrällinen elvytys ei ole kuitenkaan tarkoitettu korona-virustyyppisen taloudellisen pudotuksen kainalosauvoiksi - juuri se on kielletty EU:n konsolidoidussa peruskirjassa. Tähän on nyt törmätty Suomessakin, kun ihmetellään, miksi rahaa ei tule heikkoon asemaan joutuneiden yritysten pelastamiseen. Se on kaikissa muodoissaan EU-rakenteessa ehdottomasti kiellettyä - piste. Minusta näyttää siltä että tästä toistaiseksi keskustelemattomasta ristiriidasta hallitus ei näytä pääsevän millään tavoin ratkaisuun. ..


Seppo! Palaan vielä tuohon Saksan perustuslakituomioistuimen kriittiseen kantaan suhteessa EKP:n määrälliseen elvytykseen. On muistettava että rajoituksen valtion velkaantumista ja valtion monetaarista tukemista kohtaan ovat kotoisin Saksan perustuslaista, sieltä periaate kopioitiin myös EU:n Maastrichtin sopimukseen. Tämä saattaa johtaa määrällisen elvytyksen nykyistäkin tiukempiin rajoituksiin. Saksassa ei ole juuri mitään merkkejä heräämisestä moderniin monetaariseen lähestymistapaan, josta MMT-professori  Bill Mitchel esitti vapunpäivänä yli puolentoista tunnin mittaisen katsauksen Youtubessa. Siinä hän vaatii havahtumista uusliberaalista nirvanasta...

7.5. 2020

Seppo Tuovinen:
Konfliktinainekset ovat nyt tosiasioita. Markkinat ovat reagoineet. Dollari vahvistuu ja euro heikkenee. Miten Italia ja Espanja (kriisimaat) reagoivat? Tämä saattaa olla Eu.lle lopun alkua tai alun loppu.. Stieglitz on ollut oikeassa, Nyt tuli iso valuvika ilmi, joka tuli monelle poliitikolle puskista keskelle koronakriisiä. Miten vain, mutta EKP:n asema itsenäisenä keskuspankkina horjuu. Sillä on arvaamattomia seurauksia.
Ilpo Rossi liittyen Eero Heinäluoman Eurooppa-kirjoitukseen Demarissa:
Seppo, kiitos tästä linkistä! Saksan perustuslakituomioistuimen päätös kriittisestä suhtautumisesta EKP:n toimenpitein toteutettuun  määrälliseen elvytykseen ja valtioiden velkakirjojen osto-ohjelmiin ja tätä kautta toteutettuun yritysten tukemiseen kyseenlaistaa sekä EKP:n oikeudellista asemaa että EKP:lle sallittua endogeenista,  päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvaa politiikkaa. Jäsenvaltioiden tukeminen ei kuiitenkaan tätä kautta ole peruskirjojen mukaan mahdollista.  Mielestäni Eero Heinäluoma ei ole tämän analyysin perusteella  vieläkään ymmärtänyt EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta. Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin konsolidoitujen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain  jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua peruskirjojen avaamiseen puhumattakaan makrotalouden välineiden käytöstä endogeenisesti jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset Heinäluoman tapaisen kauhistelun tasolle. Saksan asenteet ja perustusain sisällön tietäen avausta toisenlaisen makrotalouspolitiikkaan ei ole odotettavissa, mikä merkitsee Euroopan jäämistä koko ajan jälkeen mannertenvälisessä kilpailussa ja samalla myös kasvavaa uhkaa koko Unionin hajoamisesta. EU on ajanut itsensä umpikujaan, vapaaehtoiseen talpouspoliittiseen 'veljeyden vankilaan' josta ei ole olemassa ulospääsyä - ainakaan nykynäkymien valossa.

Ilpo Rossi:
 Lyhyesti, sekä SDP että maan hallitus maksavat nyt hintaa siitä että suhteessa Euroopan Unioniin on eletty valheellisessa uusliberaaliin analyysiin perustuvassa positivistisessa lähestymistavassa uskoen että ongelmat ovat hoidettavissa ja ratkaistavissa. Näin ei ole - Komission ja myös EKP:n politiikka yrittää ratkaista tätä ongelmaa löytämättä ratkaisuksi mitään todellisia keinoja. On synkkää katsella tätä umpikujaa aikana jolloin tarvittaisiin voimakkaita,  dynaamisia - sosialidemokraattisia - ratkaisuja. Valtavirtainen talouspoliittinen lähestymistapa ei ole sosialidemokraattisen, taloudellisen demokratiaan ja yhteiseen, ratkaisukeskeiseen  talouspolitiikkaan tähtävään toimintastrategian väline, vaan monissa suhteissa mitä pahin jarru. Bill Mitchellin vappuvideossa hän löytää kahdeksan sellaista ratkaisevaa tekijää, joissa endogeeniseen, poliittisiin päätöksiin ja kaksinkertaiseen kirjanpitoon perustuvalla makrotalouspolitiikalla saataisiin nopeasti oikeita täsmäratkaisuja ja näköalaa nykyiseen hengettömään umpikujaan. Tämä olisi sosialidemokratian voitava kakistaa ulos vaihtoehtoisen lähestymistavan muodossa. En toistaiseksi jaksa lähteä tässä enempää kehiin, joten toivon että Sinä ja kumppanit pidätte mielen valppaana ja kyseenalaistatte tähän saakka   tehtyä politiikkaa.
Ilpo. Kirjoitin lyhyen kommentin Heinäluoman sivuille. Näin se menee: Minusta ei vieläkään ole ymmärretty EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta.

Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin hyväksyttyjen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua tulla kuopistaan ulos. Se on näkynyt vastakkainasettelussa monissa yhteyksissä. Nyt tosin koronakriisin takia Maastrichtin sopimuksen vakausmekanismista on toistaiseksi luovuttu komission päätöksellä. Makrotaloudellisia välineitä tarvitaan jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset antamatta. Saksalaispäätös on aiheuttanut monelle suunnalla kauhistelua ja levottomuutta mm. valuuttakursseissa on levotonta liikehdintää. Italian valtion lainojen korot ainakin lähtivät nousuun. Nyt tarvitaan nopeita ratkaisuja, jotta EKP:n itsenäistä asemaa ei vaurioiteta.

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Jan Hurrin kolumneihin eurooppalaisesta makrotaloudesta:
Seppo! Luin tämän eilen ja totesin Jan Hurrin tekevän edelleen hyvää analyysia. Hänkään ei ole kuitenkaan nostanut esiin sitä, että Euroopan Unionin peruskirjat, jotka ovat finanssipoliittisten rajoitusten osalta saksalaisperäisiä ja siis samanhenkisiä, ovat syynä tähän ratkaisemattomaan ongelmaan. Etelä-Euroopan mailla on ollut sama positivistinen suhtautumistapa kuin Heinäluomallakin, jonka mukaan pitäisi olla itsestään selvää eu-jäsenvaltioiden tai ainakin valuuttaunionin jäsenten tukeminen. Näin ei ole - se on kiellettyä. Tästä seuraa mm. se erikoinen piirre, etttä nyt päätetyssä ravintoloiden tukemisessa osa tukea tulee Business-Finlandin kautta (työllistäminen) kun taas perustuki koronakuopan ylipääsemiseksi joudutaan järjestämään valtion omien laitosten kautta, koska juuri siihen ei voida EKP:n määrällisen elvytyksen 'likviditeettiä' käyttää. Jan Hurri edustaa mielestäni maan huippua juuri makrotalousanalyysissa, tehden sitä kuitenkin varovaisesti jotta työpaikka säilyy...

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Vihriälän talousryhmän raporttiin:
 Vihriälän johtaman työryhmän raportissa ei taideta viitata sanallakaan Euroopan Unioniin tai Euroopan Keskuspankkiin. Tämä tarkoittanee sitä, että työryhmän mielestä Suomen - ja muiden EU-maiden - on kamppailtava elintasokilpailun merkeissä muita eu-maita ja maailma vastaan selvitäksemme tämän vuosituhannen toisesta kymmenvuotiskuopasta. Ryhmän raportissa on varovainen viittaus siihen, että aika saattaa tuoda muitakin vaihtoehtoja jotka muuttavat perusasetelmaan täysin. Yksi tällainen on Modernin Monetaarisen Teorian tuoma mahdollisuus, jota edustaa mm. myös Aalto-Yliopiston vierailevana professorina australialainen William Mitchell, jonka mukaan mikään taloudellinen haaste ei ole mahdoton itsenäisen keskuspankin omaavalle maalle tai yhteisölle. Kaikki tarpeelliset hankeet voidaan toteuttaa finanssipoliittisilla päätöksillä ja perinteisellä kaksinkertaisella kirjanpidolla. Euroopan Unionilla on kuitenkin yksi suuri ongelma: se on peruskirjoissaan kieltänyt jäsenvaltiohin suuntautuvan finanssipoliittsen tuen ja vieläpä jyrkin sanakääntein. Peruskirjat hyväksyttiin EU:hun liityttäessä konsensusperiaatteella, mikä olisi myös teoreettinen mahdollisuus peruskirjojen muuttamisen ja uudistamiseen. Tämä tarkoitti avaimen heittämistä menemään sulkeutuessamme tähän nykyiseen ja hamaan ikuisuuteen kestävään veljeyden vankilaan. Vihriälän ryhmä yrittää ratkaista tätä Gordionin solmua EU:n omaksuman valtavirtaisen talousdoktriinin pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että kärsimysten malja ei ole sen enempää Suomen kuin muidenkaan EU-maiden kohdalta vielä kukkuroillaan...

9.5. 2020
Ilpo Rossi:
Kuuntelin juuri eurokomissaari Jutta Urpilaisen ykkösaamun haastattelun, jossa sinänsä ei ollut juuri mitään uutta. Komissaarina hän on tietenkin sitoutunut Euroopan Unionin sisäiseen keskusteluetiikkaan, mkä tarkoittaa myönteisen kuvan antamista EU:sta ja ratkaisuvaihtoehtojen hakemista nykyisen arkkitehtuurin sisältä. Toistaiseksi sellaisia ei ole näkyvissäellei sellaiseksi lsketa juuri Saksan perustuslakituomioistuimen uhkaavaa ilmaisutapaa. Eurooppaoikeuden mukaan myös Saksan on alistuttava Euroopan Komission ja EKP:n tulkintoihin omasta roolistaan. Saksa voi tietenkin painostaa siten, että se jättää vastaanottamatta EKP:n määrällistä elvytystä. Oletukseni on että taustalla on tämän määrällisen elvytyksen jakamisessa sen erilainen painottuminen yritysten välillä ja erityisesti se että sitä ei voidakaan nyt, Koronakriisin keskellä käyttää 'kainalosauvoina' juuri kriisiytyvien yritysten tukemiseksi.

9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
No niin Ilpo. Kyllä jotkut muutkin ovat havainneet saman kuin mekin. Miika Kurtakko kirjoittaa Erkki Tuomiojan sivuilla: "En tiedä, missä umpiossa Vihriälä ja hänen proffakaverinsa ovat raporttiaan laatineet, mutta heiltä on vissiin jäänyt huomioimatta meneillään oleva euron ja sitä myöten EU:n hajoamisprosessi.
Nyt kun Saksan perustuslakituomioistuin antoi EKP:lle kolme kuukautta aikaa lopettaa euromaiden valtionvelkakirjojen ostamisen, olemme syksyllä tilanteessa, jossa Välimeren maiden lainakorot pomppaavat kestämättömälle tasolle. Tällä on samantyyppisiä vaikutuksia kuin Neuvostoliiton hajoamisella oli Suomelle ja NL:n neuvostotasavalloille.
VM:n ja Suomen Pankin olisi syytä tehdä valmiussuunnitelma markkaan palaamiseksi ja Suomen Pankin palauttamiseksi takaisin eduskunnan kontrolliin."



Ilpo Rossi:
Seppo! Juuri EU:n peruskirjoista ja Saksan perustuslaista johdettavissa oleva markkina-alisteinen orientaatio yhdessä jo 1920-luvulla periytyvän saksalaisen inflaatiopelon kanssa muodostaa hyvän ja kestävän lähestymistavan tähän Euroopan problematiikkaan. Peruskirjojen säännöt ovat asian ymmärtämisessä olennaisen tärkeitä. Kuvaavaa tälle patoutuneelle tilanteelle on, että Vihriälän johtama analyysiryhmä ei viittaa raportissaan sanallakaan Euroopan Unioniin tai EKP:hen. Sieltä ei ole yksinkertaisesti odotettavissa mitään todellista tukea, varsinkaan Saksan perustuslakituomioistuimen määrällistä elvytystä


9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Totta puhut Ilpo. Puhuin juuri äsken tästä Penan - Pentti Hämäläisen - kanssa. Olet Ilpo ollut koko ajan oikeassa. Sait jopa Liikasen hermostumaan kun kävimme sivuillani keskustelua Suomeen perustettavasta taloustieteen huippuyksiköstä. Löysin muuten koko keskusteluketjun uudellleen. Ei siis ole kadonnut mihinkään. Ajankohtaista tietoa vieläkin koko ketjun sisältö.

Ilpo Rossi:
Saksan perustuslakituomioistuinen määrällistä elvytystä koskevan  jyrkän tulkinnan johdosta. Jos tämä muodostuisi Euroopan Unionin oikeusperustan johtavaksi tulkinnaksi, tulisi EKP:n ostamat valtioiden velkakirjat ilmeisesti lunastaa takaisin niiden määräajan täyttyessä. Tämä muodostaisi hirveän lisätaakan Koronaepidemiasta kärsivään Eurooppaan ja merkitsisi mitä ilmeisimmin koko eurooppalaisen sisämarkkinajärjestelmän romahtamista. Tämä kaikki on seurausta vain siitä virheestä, että on saksalaisen tapaan asetettu strategisia tavoitteita perustuslakitasoiseen asiakirjaan ajattelematta että ne saattavat piankin osoittautua vanhentuneiksi. Tuntuu käsittämättömältä, että juuri nyt, Natsi-Saksan antautumisen 75-vuotispäivä, joudumme todistamaan, minkälaisen pommin uusliberaali ajattelumalli onnistui sijoittamaan Euroopan Unionin peruskirjoihin juuri saksalaisten vaatimuksesta. Uusi versio tuhatvuotisesta valtakunnasta?

9.5.2020 
Ilpo Rossi kommentoi Hannu Ikosen  Ikonen fb-julkaisua.
Business Finland on rakennettu tavoitteiltaan siten, että se kykenee ottamaan vastaan mm. EKP:n määrällistä elvytystä ja suuntaamaan sitä uusien innovointien kehittämiseen ja ylipäätään mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) luomiseen. Business Finland ei voi käyttää näitä resursseja koronaviruksen vuoksi pulaan joutuneiden yritysten kainalosauvoina. Tähän voidaan käyttää ainoastaan suoraa valtion tukea valtion omien rakenteiden kautta (elinkeinoministeriö, verohallinto ja muut). Puhe yritystukien kohdentumisesta tarkoittaa nykyoloissa siis sitä, että niiden kohdentuminen juuri pulassa oleville yrityksille tarkoittaa Suomen valtion lisälainanottoa ja kansallista vastuuta. EKP:n määrällistä elvytystä tähän tarkoitukseen ei voida käyttää. Uskon tämän tulleen jossakin määrin yllätyksenä myös ministeri Lintilälle. Missä määrin Business Finlandin tuki täyttää sille tarkoitetun tehtävän varsinkin toimintarajoitusten ja kysynnän romahtamisen aikoina, jää nähtäväksi. Rokotteen kehittäminen ja tartuntaketjuja paljastavan älypuhelinsovellutukset ovat mielestäni tällaisia innovaatioratkaisuja.

10.5. 2020
Vastaus Seppo Tuoviselle liittyen Jacob Södermannin linkitykseen:
Seppo Tuovinen:Jacob Söderman jakoi sivuillaan tämän.
Seppo! Lainaan tähän vain yhden kohdan tuosta erittäin kriittisestä kirjoituksesta suhteessa uusliberalismiin:"Niin yleistä on uusliberalismista tullut, että tunnistamme sen harvoin ideologiana. Näyttää siltä, ​​että hyväksymme väitteen, jonka mukaan tämä utopistinen, millenaarinen usko kuvaa neutraalia voimaa; eräänlainen biologinen laki, kuten Darwinin evoluutioteoria. Mutta filosofia syntyi tietoisena yrityksenä muuttaa ihmisen elämää ja siirtää vallan sijaintia." Jacob Söderman toimi itse EU:n ylimpänä virkamiehenä oikeusasiamiehenä ollessaan, tehtävänään valvoa että EU-lainsäädäntöä - tätä uusliberaalia rakennetta - kurinalaisesti seurataan. Södermannin ansioksi on laskettava että hän yritti tuoda EU:n oikeushallintoon lisää läpinäkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia. Tässä suhteessa Jacob näyttää käyvän sisäistä "jaakobinpainia" siitä, ollako rakenteen puolesta vai sitä vastaan. Omana toteamuksenani sanoisin vielä, että kun EU:n perustuslaki - keskeiset peruskirjat - asettuvat yksiselitteisesti erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) kannalle ja sivuuttavat täysin moniarvoisuuta tarkoittavan, valtion osallistumismahdollisuuden myös finanssipoliittisesti  sekatalousmallin toteuttamismahdollisuuden, kysymyksessä on autoritaarinen rakenne, joka on verrattavissa reaalisosialismin aikaisen kommunistisen puolueen keskeiseen asemaan. Peruskirjojen lionjaukset ovat täysin ristiriidassa Hiili- ja teräsunionin aikaisen rauhan ja demokratian  uudelleenperustamisen kanssa.

Tämä analyysi taitaa olla sukua Saksan perustuslakituomioistuimen tiukalle kannanotolle, jonka mukaan EKP:n määrällinen elvytys ei ole sopusoinnussa Saksan vuodelta 1949 peräisin olevan perustuslain kanssa. Siellähän on asetettu samansuuntaisia rajoituksia velkaantumiselle ja budjetin kasvulle kuin mitä Euroopan Unionin konsolidoidussa peruskirjassakin on tehty. Oletan tämän strategiasukulaisuuden olleen saksalaisten vaatimus siinä vaiheessa, kun peruskirjat nykyiseen muotoonsa hyväksyttiin.

Suomen perustuslaissa ei ole samanlaisia strategisia rajoituksia valtion taloudenhoidon suhteen kuin mitä Saksassa on. Mielestäni strategiset tavoitteet eivät voi olla osa perustuslakia, periaatteellista jokaista velvoittavaa, kaikkia kansalaisia koskevaa asiakirjaa. Tämä on se suuri virhe, joka tekee sekä Saksan että EU:n toiminnasta yksiulotteista demokratian edellyttämän moniarvoisuuden sijasta. Toisaalta EU-tuomioistuin on jo vuonna 2018 todennut EKP:n määrällisen elvytyksen EU:n oikeusperiaatteiden mukaiseksi - ja siihen on Suomenkin perustuslakivaliokunnan tyydyttävä. Uskon Eduskunnan hyväksyvän nämä EU:n ministerineuvostossa tehdyt päätökset.
Euroopan Keskuspankki näkyy erityisesti huolehtivan siitä, että korot eivät pääse nousemaan ja jo nyt tehtyjen lainapäätösten korot ovat miinusmerkkisiä; lisäksi EKP on jo 2012 tehnyt päätöksiä lunastamiensa valtion velkakirjojen sterilisoinnista, mikä tarkoittanee sitä että niitä ei välttämättä edellytetä lunastettavaksi takaisin. Keinovalikoima on runsas ja se kallistaa makrotalouden vaakaa yhä enemmän endogeenisen finanssipolitiikan suuntaan: rahaa tehdään sivujuonteena myös jäsenvaltioille ja samalla otetaan vastuuta niiden taloudenpidosta vastoin Euroopan Unionin perussopimuksia. Lähestytään siis yhä selkeämmin Modernin Monetaarisen Teorian (Bill Mitchell) mukaista finanssi- ja rahapolitiikkaa.

---
11.5. 2020
Vihriälän talousviisaiden elvytys- ja kipupaketti...
Tässä toistaiseksi analyyttisin ja samalla mielenkiintoisin kannanotto Vihriälän talousryhmän esityksiin. Mieenkiintoista siinä on myös se, että siinä viitataan Jussi Ahokkaan, SOSTE ry:n pääekonomistin ja "Rahatalous kuntoon" toisen kirjoittajan ajatuksiin raportin takana olevan mallinnuksen heikkouksista:

Pähkinänkuoressa: jatkuvasti korostuva huomio “kestävyysvajeelle” kertoo paitsi ideologisista valinnoista myös “tarkkaavaisuusvajeesta” suhteessa siihen, mitä talouden yhteiskunnalliselle tehtävälle on konkreettisessa historiallisessa tilanteessa tapahtumassa. Vielä vakavampi puute on, jos malliperheiden monotonisuus ja yksipuolisuus johtaa osamisvajeeseen “normaalin” ulkopuolella.
https://bios.fi/kipupaketti-ja-ekologinen-siirtymapolitiikka/
---
15.5. 2020
Suhtautuminen Euroopan Unioniin ja euroon jakaa yhä ilmeisemmin myös hallituspuolueita: Sosialidemokratian sisällä on muhinut jo vuosia kriittistä analyysia mm. ns. Tampere-ryhmässä, joka pitää Euroopan Unionin lähestymistapaa yksiulotteisena ja hengeltään uusliberaalina rakenteena. Sama näkyy koskevan myös Keskustapuoluetta:
"Petri Honkosen viimesyksyinen nousu keskustan puheenjohtajistoon jäi Katri Kulmunin valinnan varjoon. Kulmunin ikätoveri, jonka asema puolueensa johtoportaassa on edelleen vahvistunut, päivittäisi koronakriisissä testattua valmiuslakia pääministerin hyväksi. Suomen eurojäsenyyteen kriittisesti suhtautuvalta Honkoselta irtoaa myös kehut Timo Soinin suomalaisia koskevalle yhdelle ohjeelle."
---
Vastauksena kysymykseen: Mikä on BIOS?
"BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan – talouteen, politiikkaan, kulttuuriin – ja kehittää kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä. Rakennamme yhteiskunnan kokonaiskuvaa erityisesti materiaalisten reunaehtojen näkökulmasta ja luomme yhteyksiä tiedekentän ja muiden toimijoiden välille. Tutkimusyksikön toiminta käynnistyi syksyllä 2015 ja sen päärahoittaja on Koneen Säätiö. BIOS on myös osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WISE-konsortiota." Todettakoon lisäksi että Jussi Ahokas tekee Koneen säätiön tukemana uutta Kirjaa John Maynaard Keynesistä; kirjan pitäisi ilmestyä ensi syksynä...
https://bios.fi
---
Vastauksena Seppo Tuovisen linkkivihjeeseen:
Saan Pentti Väänäsen ulostulot näkyviin suoraan ilmoituksina ja kävin lukemassa esitetyt kommentit. Analyysisi siellä näkyy saavan hyvää vastakaikua. Saksassa ilmeisesti pelätään, että EKP:n elvytystoimet yhdessä Euroopan Komission stimulointipäätösten kanssa kyseenalaistavat jo liikaa Saksan tiukkaan talous- ja rahapolitiikkaan perustuslaillisesti sitoutunutta linjaa. Olisiko kyseessä valtavirtaisen talouseliitin tietoinen toimi, kun nähdään että endogeeninen joko EKP:n tai Komission 'pääomien tekeminen päätöksillä' on ihan käden ulottuvilla. Tämä saattaa ennakoida peruskirjojen edellyttämän talouskurin romahtamista. USA, Japani ja Kiina käyttävät jo nyt keskuspankkejaan dynaamisesti makrotalouspolitiikan välineenä. Tätä epätasapainoa ei Euroopan Unioni pitkään kestä..
---
Vastauksena Seppo Tuoviselle hänen Euroopan Unionia uusliberalistiseksi kuvanneeseen kommenttiin ja kysymykseen, menikö hän tässä liian pitkälle:
Et mennyt liian pitkälle! Kuuntelen tässä juuri eduskunnan kyselytuntia, jossa tällä kertaa Eurooppapolitiikka oli keskeisesti esillä. Täällä SOMEssa on tässä keskustelussa päästy huomattavasti syvemmälle. Hallituksen edustajat - valtionvarainministeri Kulmuni etupäässä _ ovat korostaneet kunkin jäsenvaltion omavastuisuutta talouspolitiikastaan ja erityisesti velkavastuista. Jos näistä lähtökohdista pidetään loppuun saakka kiinni, se johtaa talousunionille tyypillisten yhteisten ratkaisujen sivuuttamiseen ja hädänalaisten jäsenvaltioiden yhteiskunnallisen tilanteen kurjistamiseen entisestään - siis siihen austeritytilanteeseen. Sen verran olen optimisti tässäkin tilanteessa, että uskon EU:n ja EKP:n tukipakettien ja määrällisen elvytyksen ainakin jossakin määrin helpottavan myös jäsenvaltioiden asemaa: edullista rahaa on tarjolla jopa miinuskorolla, ostettuja valtioiden velkakirjoja ei vaadita maturiteettitilanteessa lunastettaviksi, Maastrichtin sopimuksen 60%:n velkaraja on toistaiseksi poistettu. Saattaa käydä jopa niin että EKP:n taseissa nyt olevia valtioiden velkakirjoja ei vaadita koskaan lunastettaviksi - tähän viittaa vuonna 2012 EKP:ssä tehty päätös, jossa puhutaan valuuttaoperaatioiden sterilisoinnista, pyrkimyksestä siihen että EKP:n valuuttaoperaatiot eivät muuta jäsenvaltioiden taloustilannetta olennaisella tavalla. Tätä ulottuvuutta ei ole vielä käytännössä testattu, joten en osaa kuvata sitä tämän tarkemmin. Lauri Holappa nosti tämän ulottuvuuden keskusteluun eräässä Podcast-lähetyksessä. https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2012/html/pr120906_1.en.html
---
Onko analyysimme hengeltään perussuomalaista?
 Eihän se kovin mukavalta tunnu, että analyyttinen keskustelu Euroopan Unionista ja eurosta on meillä myös sosialidemokraattien osalta kokonaan sivuutettu ja tämä tärkeä kenttä on jätetty sivuun, mm. perussuomalaisten reposteltavaksi. Hallituksen vastauksissa sitouduttiin täysin EU:n nykyiseen, hengeltään uusliberaaliin  linjaan. Ymmärtääkseni Tampere-ryhmän keskusteluissa on koko ajan ymmärretty yleiseurooppalaisen politiikan suuri tarve, jota ei millään muotoa voi korvata kansallisilla ratkaisuilla. Kuten aikaisemmassa viestissä totesin, EKP:n rahapolitiikka ja Euroopan Komission rahoitusohjelmat viittaavat jo vahvasti eurooppalaisen finanssipolitiikan hälyttävään tarpeeseen. Lainoitusohjelmat, Maastrichtin sopimuksen velkaantumisrajan poisto, EKP:n määrällisen elvytyksen valtion velkakirjojen pitäminen ilman takaisinlunastusvaatimuksia EKP:n taseissa - kaikki nämä ennakoivat mielestäni nähtävissä olevaa muutosta endogeeniseen suuntaan. Miten siihen EU:ssa päästäisiin on suuri kysymysmerkki. Perussuomalaisten poliittiset lähtökohdat eivät perustu tämäntapaiseen pohdiskeluun, vaan siihen irrationaaliin uskoon että Suomi voisi harjoittaa perussuomalaisten suosimaa valtavirtaista talouspolitiikkaa eurosta eroamisen jälkeen. Meidän analyysimme on lähtenyt koko ajan sosialidemokraattisista arvoista, vahvan julkisen sektorin mahdollistamisesta. Saksan perustuslaillisesta vastustuksesta huolimatta yritän jaksaa uskoa siihen, että olemme vain muutaman askeleen päässä paradigmanmuutoksesta eurooppalaisessa makrotaloudessa. Kuinka se tulee tapahtumaan? Koronakriisin talousvaikutukset saattavat muodostua niin suuriksi että on ehkä 'pakko ottaa lusikka  kauniiseen käteen'. Joka tapauksessa näyttää käyneen niin, että sosialidemokratia on keskustelemattomuudessaan luiskahtanut eurooppalaisen uusliberalismin syliin...
---
Ero eurosta ja Euroopan Unionista?
Onko ero eurosta näissä olosuhteissa realistinen vaihtoehto sekään? EKP on ostanut Suomen valtion velkakirjoja taseisiinsa jo nyt kymmenien 30 miljardien edestä eikä niitä ole vaadittu lunastettavaksi takaisin niiden maturiteetin koittaessa. Aivan selvää on että nämä velkakirjat olisi lunastettava, jos Suomi ryhtyisi ajamaan eroa Valuuttaunionista. Kokonaissummaa vastuista en osaa ryhtyä arvioimaan, mutta se nousisi varmuudella suuremmaksi kuin Suomen vuotuinen budjetti on. Eurolainojen matalat korot ovat yhteydessä EKP:n politiikkaan ja pienen yksittäisen maan korot saatettaisiin tarkoituksella nostaa pilviin, jos eriseuraisuutta todella ryhdyttäisiin ajamaan. Sosialidemokraattisen hyvinvointipolitiikan mahdollisuus kansallisella tasolla perustuu mitä ilmeisimmin  rohkeaan velanottoon ja suurten infrastruktuuri- ja palveluhankkeiden käynnistämiseen. Julkinen sektori on täysin avainasemassa, olemmehan joutuneet huomaamaan että määrällisen elvytyksen miljardit ovat menneet jonnekin ilman näkyviä investointeja julkiselle sektorille. Oman lukunsa muodostaa Euroopan investointipankki, jonka kautta Suomen teollisuudelle tulleiden tukien määräksi vvm Kulmuni arvioi eduskunnnan vastauspuheenvuorossan 17 miljardiksi koko jäsenyyskaudella. Ne ovat menneet pääosin vientiteollisuuden edistämiseen ja valuneet yritysten taseisiin. Valtion tulopuolelle voidaan laskea yritysten maksamat verot (miinus verohelpotukset) ja työntekijöiden palkat. Kuten olen jo edellisissä puheenvuoroissa todennut, nämä endogeenisen politiikan ulottuvuudet alkavat olla niin suuria että kyllä niillä Suomen kaltainen maa voi myös jossakin määrin kansallista hyvinvointipolitiikkaa toteuttaa. Oma lukunsa ovat suuret globaalit ongelmat ja niihin vastaaminen. Jäsenvaltioiden satsauksilla EU:n budjettiin niitä asioita ei saada hoidetuksi.

 Todetaan tässä yhteydessä vielä kerran että ajatuspaja Tampereessa ei ole ryhdytty vastustamaan sen enempää Euroa kuin Euroopan Unioniakaan. Euro on rahana vain väline, joka palvelee välittäjänä kysynnän ja tarjonnan välillä. Reino Helismaan sanoin: ei ole viulun vika jos sillä ei osata soittaa. Ja Seppo Tuovista edelleen lainaten: "Kannatamme vielä vahvempaa demokraattisiin ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion periaatteiseen nojaavaa Euroopan Unionia. Se saattaa olla monen mielestä utopiaa, mutta Pohjolan demokratioille se on ollut todellisuutta jo kymmeniä vuosia. Se ei ole sulkenut pois myöskään markkinataloutta. Nyt varsinkin koronakriisin aikana pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on osoittanut voimansa ja tarpeellisuutensa."

---

15.5. 2020
Ilpo Rossi:
Äänestin EU:hun liittymisen puolesta ja olen nyt jälkeenpäin miettinyt omia motiivejani. Takana oli pitkä Kekkosen valtakausi ja sen mukana Neuvostoliittoa myötäilevä ulkopolitiikka. Muistissani oli vielä 1960-70 -lukujen proletaarinen internationalismi, Neuvostoliiton tunkeutuminen Suomen sisäpolitiiikkaan, sosialidemokratian syrjiminen ja vaikuttaminen mm. ¨kotiryssätoiminnan¨kautta. Tuntui itse asiassa hyvältä ajatella länsimaista demokratiaa ja rauhaan ja demokratiaan tähtäävää yhteistyötä Euroopan Unionin puitteissa. Sitä en osannut kuvitella, että Maastrichtin sopimus ja sen taloudelliset rajoitukset ennakoivat uusliberalismin tunkeutumista Euroopan Unionin ytimeen ja sen peruskirjoihin tavalla, joka johti uuteen alistussuhteeseen, nyt markkina-alisteisen Euroopan Unionin muodossa. Erityisen turhauttavaa oli herätä todellisuuteen, jossa pohjoismainen hyvinvointivaltio myönteisenä ja jo onnistuneena vaihtoehtona kokonaan sivuutettiin - ja samalla myös sosialidemokraattinen visio vahvan eurooppalaisen hyvinvointiyhteisön tavoittelemisesta. Alistuminen valtavirtaiseen talousajatteluun ja sen mukana uusliberaaleihin rakenneratkaisuihin pakotettuna, lopullisena ja muuttamattomana yhteiskuntamallina häiritsee minua samalla tavoin kuin ajatus 1930-luvun visiot tuhatvuotisesta kolmannesta valtakunnasta.

https://ilporossi.blogspot.com/2019/08/kategorinen-imperatiivi.html

17.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Allan Rosasin tärkeä puheenvuoro. ”Meillä olisi vähintään 27 eri oikeussääntöä ja tulkintaa samasta asia, jos kansalliselle lainsäädännölle annettaisiin etusija. Seurauksena olisi kaaos. Siksi EU-tuomioistuimen asema ylimpänä eurooppaoikeuden tulkitsijana on välttämätön edellytys koko EU:n olemassaololle. Jos halutaan toisenlainen oikeusjärjestys, sitten on syytä lakkauttaa Euroopan unioni.”

Ilpo Rossi:
Allan Rosas on turkulaisia demareita ja on helppo yhtyä hänen lopputulemaansa, jonka mukaan Eurooppaoikeudella on viimeinen sana siitä miten toimitaan. Määrällinen elvytys on sallittua ja Euroopan Komissio nähtävästi saa poistaa velkaantumisen 60%:n ylärajan ja velkavastuiden 3%:n kasvun vuositasolla. Yhdessä edellisen ja EKP:n tehokkaan inflaatio/devalvaatio-politiikan ja korkotason alhaisena pitämisen kanssa syntyy kuitenkin tosiasiallinen mahdollisuus Valuuttaunionin jäsenvaltioiden finanssipoliitiseen elvytykseen, jota Suomenkin hallituksen kannattaa nyt ilman muuta käyttää hyväkseen ja toteuttaa hallitusohjelma muilta osin kuin Maastrichtin sopimuksen 60%:n rajaan pyrkimisen osalta vuoteen 2024 mennessä. Tässä mielessä vahvan valtion ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion mahdollistaminen näyttäisi nyt avautuvan. Tosin juuri tämä politiikka on Euroopan Unionin peruskirjoissa ehdottomasti torjuttu. Paavo Rautio - Kansan Uutisten entinen päätoimittaja kirjoittaa tästä samassa lehdessä.


Miksi tämä avautuminen endogeeniseen suuntaan on Saksalle niin pelottavaa ja vaarallista? Juuri Saksan perustuslaissa on asetettu tiukat rajat velkaantumiselle ja taloudellisten vastuiden jakautumiselle liitto- ja osavaltioiden välillä. Tästä joihtuu, että "mustan nolla" politiikka on Saksassa perustuslain mukaan oikeaa politiikkaa. Tästä seuraa että Saksa ei voi käyttää valtion velanottoa hyväkseen vahvemman valtion rakentamisessa, koska se on Saksan perustuslain vastaista. Siksi Saksa onkin rakentanut politiikkansa insinööritaitojensa varaan ja imee monetaarisia voimavaroja sekä EU:n jäsenvaltioista että muualta maailmasta vahvan vientivetoisen politiikkansa avulla. Kuten tiedetään, tämä on köyhyttänyt myös valuuttaunionin jäsenmaita suhteessa Saksaan. Nyt nämä saavat käyttöönsä uuden välineen, hyvinvoinnin rakentamisen edullisen velan avulla, jolla voidaan nopeasti palauttaa kansakuntia hyvinvoinnin ja kasvun tielle. Saksa ei voi tätä mahdollisuutta käyttää samassa määrin johtuen peruslaistaan. Tässä mielessä Saksan perustuslakituomioistuimen kannanotto yrittää suojata Saksaa ja estää uusien, endogeenisten välineiden kuten velan käytön muissa EU-jäsenmaissa. Tästä kirjoitin myös blogissani 12.9. 2019.

Seppo Tuovinen:
Hyvä analyysi. Näihin syihin olen itsekin päätynyt. Saksa määrää tahdin EU;ssa, mutta korona saattaa kääntää vielä politiikan suuntaa arvaamattomalla tavalla. Unionin hajoaminen ei ole poissuljettu vaihtoehto. Surkeinta tässä on että Suomi on sitoutunut mustan nollan politiikkaan ja tekee niinkuin Saksa haluaa. Meillä ei käydä missään analyyttistä keskustelua.Se on valitettavaa. Siksi oli virkistävää lukea Allan Rosasin haastattelu.

18.5. 2020
Ilpo Rossi: Vastaus Seppo Tuovisen pyyntöön arvioida petäistön kolumnia Saksan ja Ranskan johtajien (Mskel, Macron) ehdottamasta 500 mrd:n budjettilaajennuksesta  korona-epidemian johdosta:

Hieno kolumni Helena Petäistöltä, ei voi muuta sanoa. Angela Merkel näyttää tekevän samanlaista analyysia kuin mekin:
"Onko Saksa valmis yhteisvastuuseen, oman budjettiosuutensa nostamiseen vai euroalueen yhteisten verotulojen lisäämiseen eri lähteistä, siitä Merkel ei antanut osviittaa. Sen sijaan hän siteerasi euron isää: -Emme saa unohtaa, mitä Jacques Delors sanoi ennen euron käyttöönottoa: "Tarvitaan poliittinen unioni, pelkkä rahaunioni ei riitä."

Oletukseni on se, että Saksan ja valtavirtaisen talouspolitiikan eksogeeninen, etukäteissäästämiseen ja mustan nollan budjettipolitiikkaan nojaaminen on tulossa päätöspisteeseensä. Jo nyt aletaan olla vedenjakajalla. Euroopan Unionin ja EKP:n päätökset mahdollistavat jo nyt finanssipoliittisen aloitteellisuuden lisääntyvän velanoton muodossa suhteellisen turvallisissa oloissa. Tässä tämän päivän päätöksessä sitä edustaa tämän suuren paketin tukiluonteisuus eli sitä ei olla perimässä keneltäkään takaisin. Meneekö tuki pelkästään yrityksille - siihen en oikein jaksa uskoa. Kun nyt Euroopan Komissio tekee velkaa, niin ehkäpä se laskee jatkossa liikkeelle velkakirjoja jotka EKP ostaa kirjanpitoonsa? Tällöin lasku ei lankea koskaan maksettavaksi. Tai velan maksuaika tehdään sadaksi vuodeksi ja korko EKP:n toimenpitein miinusmerkkiseksi. Silti Saksan on vaikea olla tässä päätöksessä mukana, koska sen oma perustuslaki lähtee kokonaan toisenlaisista arvoista, etukäteissäästämisestä ja nollavelasta.

Saksa muistaa 1920-luvun kauhistuttavan inflaation, mutta ei sitä, miten nopeasti Hitler  1930-luvulla nosti Saksan sotilaalliseksi hirmuvallaksi rahaa painamalla - siis endogeenisella finanssipolitiikalla. Me kaikki muistamme saksalaisten sotilaiden hienot uniformut ja loputtomilta tuntuneet resurssit. Päädyn oletuksessani samansuuntaisen kantaan kuin Sinäkin: Saksan on joko muutettava perustuslakiaan tai yksinkertaisesti vain hyväksyttävä Euroopan Komission budjetin laajentaminen 500:lla mrd:lla uskoen siihen että keinoja sen hoitamiseen löytyy eikä kyseinen vastuu tule jäsenvaltioiden kannettavaksi - koskaan.

10.6. 2020
Ilpo Rossi:
Suuri käänne vai väliaikainen muutos?
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kirjoitti Helsingin Sanomissa 9.6. 2020  mielenkiintoisesti finanssipoliittisen elvyttämisen mahdollisuudesta 'poikkeusoloissa' ja 'Maastrichtin sopimuksen korttitalosta'. Samoin hän piti paluuta peruskirjojen alkuperäisiin vaatimuksiin 'nostalgiana' viitaten sekä "nuivan nelikon" (Itävalta, Hollanti, Ruotsi ja Tanska) että myös Tasavallan presidentin Sauli Niinistön samankaltaiseen vaatimukseen Kesärannassa käydyissä keskusteluissa. "Nuiva neliko" saattaa kyllä viitata valtionvarainmionisteri Kuilmunin asettamaan ja Vihriälän johtamaan talousviisaiden ryhmään, "nyrkkiin" joka suosittaa paluuta entiseen kunhan elvytystoimet on tehty.
Merkittävä - toivoa herättävä kannanotto!

Se kohta Euroopan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa koskee luonnonkatastrofeja ja poikkeuksellisia tapahtumia: Artikla 122, kohta 2:
" Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä." Tämä on siis ohut elämänlanka, jonka varaan Euroopan Komissio ja EKP:n johto rakentavat mahdollisuuden finanssipolitiikkaan, ts. suoran tuen antamiseen jäsenvaltioille. Määrällinen monetaarinen elvytys eli rahapolitiikka on EKP:n vastuulla ja työnjaon mukaan EKP vastaa siitä, Euroopan Unionin ministerineuvoston vastuulla on finanssipolitiikka joka tarkoittaa talouspoliittista aloitetta ja toimia. Tähän saakka on noudatettu tiukasti konsolidoitujen peruskirjojen artiklaa 123, jonka mukaan

"Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten,
jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan
keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia." Toinen voimakkaasti ohjaava artikla on 125 (aikaisempi artikla 103), jonka mukaan

"1.Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi." Nyt siis tilejä ylitetään ja luottojärjestelyjä tehdään; Onko Euroopan Unionin finanssipolitiikan suuri kuva perusteellisesti muuttumassa endogeeniseen, modernin, kokonaisvaltaisen monetaarisen politiikan suuntaan? Vai onko kyseessä vain luonnonkatastrofin eli Korona-pandemian aiheuttama väliaikainen muutos?

10.6. 2020
Ilpo Rossi
Pääsin vasta tänään katsomaan Eero Heinäluoman katsausta Euroopan Unionin ajankohtaiseen tilanteeseen. Tilanne taisi olla todellisuudessa jo ohi, mutta kun chat-palsta oli vielä auki, esitin siellä muutamia kysymyksiä 750 mrd:n elvytyspaketin toimivuudesta jatkokäsittelyä varten. Lyhyesti: jos elvytyspaketti ohjataan pelkästään markkinoiden kautta, sen tehot koosta huolimatta saattavat jäädä varsin vähäisiksi. Tässä kommenttejani:

Kohtaan 8.30 min.                                     
Lähtevätkö yritysten investoinnit todella käymtiin, jos ostovoimaa ei ole? Eikö investointeja pitäisi suunnata julkiselle sektorille, joka käynnistää investointeja kansalaisten ilmaisemien tarpeiden tyydyttämiseen? Juuri tässä on yksi uusien(kin) elvytysohjelmien suuri heikkous. Meillä Finnveran tarjoamat lainat eivät mene kaupaksi - vaaditaan yritysten suoraa tukea - mutta ei se lisää ostovoimaa. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen makrotaloudelliseen strategiaan jolla investointeja kansalaisten kannalta tarpeellisiin hankeisiin saadaan liikkeelle.

12:08 Laina on suoran tuen sijasta parempa sen vuoksi, että siihen ei todennäköisesti samanlaisia ehtoja kuin suoraan tukeen. Esimerkiksi Saksa ei satsaa julkiseen sektoriin omine toimineen olenkaan, vaan tuet suunnataan säännönmukaisesti markkinaehtoisiin ratkaisuihin. Meidän hallituksemme linja julkisten hankkeiden käynnistämisestä ja vahvasta tuesta kunnille on lähempänä sosialidemokraattisen politiikan toteuttamistapaa.

16:44 Onko Euroopan Komission elvytyspaketti tasapuolinen? Suurn epätasapaino onn nimenomaan markkoinaratkaisujen ja demokraattisen valtion välisessä suhteessa. Se on myös tämän elvytyspaketin kriittinen tekijä onnistumisen kannalta.

21:36 Optimismia ratkaisun syntymisen suhteen lisäisi se, että sellaiset valtiot kuin Italia, Espanja ja Ranska - miksei Suomikin saisivat käyttää elvytysvaroja julkisen sektorin investointien ja palvelujen vahvistamiseen.Miten peruskirjan ehdoton kielto vastuunototsta jäsenvaltioiden velkavastuista ratkaisuihin vaikuttaa, on ilmeisesti suuri rajoite.

28:59 Kun kysymys on Euroopan Komission elvytyksestä ja myös lainanotosta, verotusoikeudet ovat oikeutettuja. Kansallisella tasolla yritykset ja markkina ovat käytännössä luopumassa yhteiskuntavastuusta; onnistuuko verottaminen eurooppalaisella tai globaalilla tasolla. Onko tämä suuri periaatekysymys?

15.6. 2020
15.6. 2020
Joonas Honkimaa:
"Julkinen velka luokin mielenkiintoisen mahdollisuuden aikamme oligarkeille harjoittaa niin sanottua uutta neo-feodalismia samalla kun ovat itse olennainen osa koko ongelman syntyä. Filantrooppeina he saapuvat paikalle silloin kun julkinen sektori on köyhdytetty, mikä tietenkin vain tiukentaa heidän otettaan yhteiskunnasta. (Streeck 2017.) Tämä onkin eräs asia, mikä minua hämmästyttää. Hämmästyttää sikäli, että tästä ei puhuta paljoakaan. Haluankin hieman osoittaa kritiikkiä mm. omaa puoluettani kohtaan, joka kaikesta “rohkeuden” vaatimisesta huolimatta ei tunnu koskaan uskaltavan kurkistaa sinne, missä todellinen konflikti tapahtuu. Nytkin puhutaan kaikenlaisista “uuden kasvun eväistä jne”, vaikka meillä on aivan helvetin iso ongelma, joka hallitsee kaikkea tuota, mistä poliitikot puhuvat hyvin opeteltuja fraasejaan. On helppo olla rohkea, jos sitä ei koskaan testaa."

Ilpo Rossi:
Joonas Honkimaa tuo blogeissaan aina uutta ajateltavaa näihin keskusteluihin, tällä kertaa demokratian rapautumisesta ja siitä ilmeisestä vaarasta, että kansanvaltainen tietopyramidi (Marx) on keikahtamassa uudelleen taloudellisen ja sivistyksellisen polarisaation kautta uudelleen autoritaariseen, tällä kertaa rahan ja kapean omistuksen vallan määrittämään asentoon. Kuinka syvä ja kestävä tästä kurjistuvan tietoisuuden alhosta tulee?

Millä perusteella Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimukseen betonoitua yksipuolista, markkinahenkistä lähestymistapaa voitaisiin muuttaa? Mielestäni yksi keskeinen lähestymistapa olisi mm. Suomen hallituksen puheenjohtajakaudellaan keskeiseksi mutta vähävaikutteiseksi jäänyt oikeusvaltioperiaate. Tällaisen strategisen tavoitteen liittäminen konsolidoidun peruskirjan keskeiseksi periaatteeksi on jyrkässä ristiriidassa moniarvoisen, erilaisia yhteiskunnallisia lähestymistapoja kunnioittavan demokratian kanssa. Sosialidemokraatinen, vahvaa ja kansanvaltaista hyvinvointivaltiota korostava lähestymistapa tulee peruskirjoissa hylätyksi ja korvatuksi 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) strategisella tavoitteella. Tällainen lähestymistapa voi kuulua Euroopan Komission tai määräajaksi nimetyn parlamentin ohjelmaan - konsolidoidulta perussopimukselta on voitava edellyttää moniarvoisempaa ja pluralistisempaa, siis demokraattista lähestymistapaa. Kirjoituksissani Suomen puheenjohtajakaudella oikeusvaltioperiaatteesta käydyssä keskustelussa kiinnitinkin huomiota tämän periaatteen ulottamista myös voimassaolevaan, viimeksi vuonna 2011 vahvistettuun ja artikloiltaan uudistettuun peruskirjaan. Ei voi olla moniarvoisen lähestymistavan kannalta hyväksyttävää, että perinteinen pohjoismaisen sosialidemokratian lähestymistapa diskvalifioidaan sopimattomana eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan.

MMT-professori Bill Mitchell kiinnittää blogissaan 11.6. 2020 huomiota Euroopan Unionin jäsenmaiden tähänastiseen "prosykliseen" tapaan suhtautua talouskriisiin; sopeutustoimet tarkoittavat juuri tätä. Bill Mitchell:

"Toisin sanoen hallitusten toistuvat toimet ovat viimeaikaisen Euroopan taloushistorian kriittisinä aikoina olleet myötäsyklisiä.
Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kun yksityinen suhdannesykli on laskussa, julkinen menosykli seuraa sitä ja pahentaa sitä.
Se on vastuuttoman finanssipolitiikan hallinnan periaate."
Milloin olisi oikea hetki aloittaa sopeutus elvytysvaiheen jälkeen? Tarvittaisiin selkeitä mittareita, merkkipaaluja. Tällaisia olisivat mm. työllisyysasteen nouseminen hallituksen tavoittelemaan 80:een prosenttiin. Toinen merkkipaalu voisi olla bruttokansantuotteen nouseminen elvytyksen avulla niin, että EU:n edellyttämä velkasuhde kääntyy laskuun. Miksi silloin tarvittaisiin sopeuttamista? Yksi suuri sokea piste poliittisessa taloudessa on se, että elvytystä ei nähdä sopeuttamisen keskeisenä välineenä...

Nythän elvytystä tehdään Korona-pandemian saamiseksi hallintaan. Onko riittävästi rahaa rokotteeseen?

MMT-professori Bill Mitchell kirjoittaa 15.6. 2020 päivätyssä blogikirjoituksessaan uusliberalismin vaikutuksesta korona-kriisin hoitoon ja tässä tapauksessa erityisesti koskien rokotetta pandemia vastaan:
"Näin viikonloppuna ABC: n uutisraportin - Eurooppa varmistaa 400 miljoonan potentiaalisen koronavirusrokotteen brittiläisiltä lääkkeiden valmistajilta -, joka ilmoitti, että ”brittiläinen lääkevalmistaja… [on]… allekirjoittanut sopimuksen Italian, Saksan ja Ranskan kanssa ja Alankomaat toimittavat Euroopalle rokotteen koronavirusta vastaan. Toimitukset alkavat vuoden 2020 loppuun mennessä. "
Raportti jatkuu:
Euroopan komissio sai perjantaina EU: n hallituksilta valtuutuksen neuvotella lupaavien koronavirusrokotteiden ennakko-ostoista, sanoo EU: n korkein terveysviranomainen, mutta oli epäselvää, onko käytettävissä riittävästi rahaa.

Joten olemme elämää uhkaavassa kriisissä, joka tuhoaa työpaikat ja etenee nopeudella, jollaista ei ole ennen nähty miesmuistiin; EU: n ylin virkamies ei ole vakuuttunut siitä, että on ”riittävästi rahaa” rokotteen hankkimiseksi, jos sellainen saadaan kehitettyä.
EKP voisi halutessaan ostaa tarpeeksi rokotteita koko maailmalle. Yksi napsautus näytöllä syötettyä tietokoneen enteriin, jossa näytöllä on riittävä määrä numeroita, tekisi sen!"
http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=45208

Ilpo Rossi:
Nyt kun puhutaan velkaelvytyksestä, katselevat valtavirran - enimmiltään uusliberaalin katsantokannan omaavat - talousanalyytikot tilannetta kuin lehmä uutta konttia. Mistä nyt on kysymys? Miten tämä kaikki maksetaan takaisin? Eikö ole heti pantava suu säkkiä myöten ja aloitettava säästämään velan maksamiseksi, jotta lapsemme ja jopa lastenlastenlapsemme eivät joudu kärsimään meidän sukupolvemme ehkä piankin aloittamasta holtittomasta menosta? Mahdollisen toisen vaihtoehdon olemassaoloa on pitkään pidetty mahdottomana - sitä todistaa mm. markkinastrategian betonoiminen Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin. Voi hyvin aavistaa, että uusliberalismin tapa perustella talouspolitiikkaa nousee vielä pitkään esiin ikäänkuin luonnollisena elämisen olomuotona. Vaikka todellista käännettä ei ole vielä tapahtunutkaan, on mukaan tullut jo niin paljon sisäisellä päätöksenteolla luotuja 'endogeenisia' elementtejä, kuten EKP:n monetaarinen elvytys, korkopolitiikan pitäminen toivotuissa raameissa, pankkien toiminnan varmistaminen muulla tavoin kuin korkopolitiikalla, Euroopan Komission oma velanotto, sen toimet oman verokertymän aikaansaamiseksi. velkojen maksuaikojen venyttäminen ylisukupolvisiksi, Maastrichtin vakaus- ja kasvusopimuksen velkaantumisrajojen (määräaikainen) poistaminen, EKP:n pankkien kautta ostamien jäsenvaltioiden pitäminen EKP:n taseissa yli niiden maturiteettiajan (sterilisointi) ja ennenkaikkea lupaus "tehdä kaikki tarvittava" euron aseman vahvistamiseksi. Yksi suuri kynnys on kuitenkin vielä ylitettävänä modernimman monetaarisen lähestymistavan täydeksi syntymiseksi: se on jäsenvaltioiihin suuntautuvan finanssipolitiikan mahdollistaminen täystyöllisyyden aikaansaamiseksi, julkisten palvelujen ja infrastruktuurin vauhdittamiseksi, ilmastoystävälliset julkiset rakenneratkaisut, digivallankumouksen demokratisoiminen ja tietenkin: solidaariset toimet uuden makrotaloustietoisuuden luomiseksi etenkin Afrikassa ja Lähi-idässä. Kaikki nämä edellyttävät modernia monetaarista makrotalouspolitiikkaa - markkinat eivät kykene luomaan ratkaisuja näihin suuriin kysymyksiin riittävällä nopeudella. Yksinkertaisesti: me tarvitsemme uudenlaista Eurooppaa!