Makrotalouden puutteet johtavat autoritaarisiin ratkaisuihin

Suomessa on alkamassa helmikuun alussa valtava poliittisten lakkojen suma. Se ei tosin lopullisesti pysäytä suomalaista yhteiskuntaa, mutta poliittisena kannanottona sillä on paljon merkitystä. Julkisen velan supistamisen ohella hallitus ajaa läpi mittavaa työelämän heikennysten kokonaisuutta. Ennen vaaleja silloinen oppositio kiinnitti kyllä huomiota valtion velan suuruuteen, mutta ilmeisen salassa  valmistelluista aikeista työelämän dramaattiseen muuttamiseen vaiettiin kokonaan.

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen mukaan hallituksen vientivetoinen malli on kansainvälisten sopimusten vastainen ja poliittisia lakkoja koskevat rajoitussuunnitelmat ovat tyypillisiä autoritaarisille järjestelmille, koska poliittiset työtaistelut kuuluvat demokratiaan.

Ammattiyhdistysliikkeessä on lähinnä palvelualojen ja julkisen alan ammattiliittojen  toimesta yritetty kyseenalaistaa vientivetoista sopimuspolitiikkaa. Perustelut eivät ole olleet kovin vakuuttavia muilta osin kuin ammattiyhdistysliikkeen itsenäisyyden ja toimintaoikeuksien puolustamisen kannalta.  Kaiken lisäksi lakkosuma koskee tänä talvena suurelta osin koko Euroopan Unionia, jossa - samoin  perustein kuin Suomessakin - on jouduttu kovaan vastakkainasetteluun ja vaikeisiin ristiriitoihin. Tärkeää olisi löytää taloudellisia perusteita noudatetun poliittisen lähestymistavan heikkouksista ja - kuten uskon - yhteensopimattomuudesta  Euroopan Unionin tavoitteleman yhteisen hyvinvoinnin, rauhan ja demokratian kanssa. Kuten työoikeusprofessori Koskinen toteaa YLEn uutisten välittämässä kannanotossa, keskinäiseen kilpailuun ja sen perusteella tehtäviin työelämäheikennyksiin perustuvat ratkaisut eivät ole sopusoinnussa demokratian kanssa.

Kysymys siis kuuluu: missä vika loppujen lopuksi piilee? Mikä saa hallituksen - ja ilmeisesti koko maanosan - toteuttamaan politiikkaa, joka johtaa tuloerojen kasvuun ja vuosikymmeniä voimassaolleiden kansainvälisten sopimusten rikkomiseen?

Osoituksena siitä, että makrotaloutta - siis kuntien, valtioiden ja valtiota suurempien yhteisöjen kuten Euroopan Unionin talouuta voidaan hoitaa muullakin tavalla kuin mihin Euroopan Unioni on sitoutunut, on USA:n valtioliiton (United States Assiciation) raha- ja finanssipolitiikka. Kuten tiedetään, USA:lla on liittovaltiona velkaa yli 30000 miljardia dollaria, mutta se ei ole estänyt  presidentti Bidenin hallitusta laskemasta liikkeelle lähes 800 miljardin dollarin  lakikokonaisuuden, jonka ytimessä on ilmastomnsuojelulla perusteltu "Inflation Reduction Act" (IRA) sekä joukko tietoyhteiskuntaan siirtymistä edistäviä lakeja. Koko tämä paketti rahoitetaan tekemällä velkaa. Velka muuttuu päätöksen tekemisen myötä todellisiksi maksuvälineiksi - julkisyhtesön velka on kansalaisten ja yritysten pääomaa kirjanpidon tasapainoperiaatteen mukaan.. Suuret monikansalliset yrityksen Euroopassa seuraavat der Spiegel -lehden 45/2023 julkaistun jutun mukaan tätä kutsua ja siirtävät edullisten lainoitusehtojen myötä pääkonttoreitaan ja tehtaitaan  USA:han.

Nähtävissä on, että eurooppalainen makrotalouspolitiikka ei pysty vastaamaan tähän mielestäni  Modernin Monetaarisen Teorian (MMT) mukaiseen makrotaloudelliseen ratkaisuun. Syynä  tähän on Euroopan Unionia ja sen keskuspankkia EKP:tä perustettaessa peruskirjaan maakohtaisesti työstetyillä konsensuspäätöksillä päätynyt velkajarrupolitiikka, jossa Unioni - vaikka saakin keskuspankin kautta käyttöönsä yhteisvaluutan ja sen mukana päätösvallan raha- ja finanssipoilitikasta - kuiten kieltäytyy käytämästä näitä välineitä yhteisen hyvinvoinnin luomiseksi. Kysymys on MMT:n endogeennisen, omapäätöksisen ja eksogeenisen, ulkoa määräytyvän  raha- ja finanssipoltiikan ratkaisevasta erosta. 

Millä tavalla uutta rahaa syntyy nyky-yhteiskunnassa? Kun kultakannasta on luovuttu Bretton Woods-sopimuksella jo yli viisikymmentä vuotta sitten, uuden rahan painamisen ja - digitaalisessa maailmanajassa - synnyttämisen perustana on velka, siis päätökset ryhtyä uusiin toimiin, kuten USA:ssa sekä erityisesti Bidenin mutta myös Trumpin politiikan pohjalta on tehty. Uusi raha syntyy - uskokaa tai älkää - nimenomaan velkapäätöksillä. Tämä on mahdollista valtiolle, valtioliitolle tai yhteisölle, jolla on oma valuutta ja omapäätöksinen (endogeeninen)  oikeus vaikuttaa alueensa raha- ja finanssipolitiikkaan. USA - ja todennäköisesti myös Kiina ja jopa Venäjä  - käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen - Euroopan Unioni on omissa perussopimuksissaan sulkenut itseltään pois tämän mahdollisuuden.

Tästä voimmekin palata takaisin vientivetoisen sopimuspolitiikan ideologiseen arvopohjaan. Muiden maiden voittaminen tavaratuotannossa niin, että kotimaassa tuotettu menee kaupaksi myös muissa jäsenyhteisön maissa ja sen ulkopuolellakin tarkoittaa kirjanpidon identiteettiperiaatteen mukaan hyötymistä muiden maiden kustannuksella kyseisen vientituotteen kaupaksisaamisessa. Hinnat on saatava lähes aina muita maita alhaisemmiksi, jos mielii menestyä. Se merkitsee taloudellista kierrettä alaspäin niissä maissa, joiden kilpailuedellytykset tuotantokulttuurin, maantieteellisen sijainnin tai  esimerkiksi poliittisen syrjinnän vuoksi vertailumaita heikommat. Menestymisen vuoksi on luovuttava paitsi tehdyistä tuotteista, on myös tuotettava muita maita halvemmalla. Jotakin, yleensä mitä hyvänsä, ympäristöstä, ilmastosta tai resurssien rajallisuudesta piittaamatta.  Nämä ovat niitä kilpailuyhteiskunnan nurjia puolia.

Moderni makrotalous voisi palvella kokonaan toisella tavalla tuotantoa työllisyyttä, yhteistä toimeentuloa ja työllisyyttä. Se ei perustu olennaiselta osaltaan kilpailutalouteen vaan yhteistyöhön, koordinaatioon ja kaikille tarpeellisen toimeentulon tuottamiseen. Kysymys ei ole ainoastaan tavaratuotannosta, vaan produktiivisuudesta, sen henkisistä ja aineellisista ulottuvuuksista ylipäätään. Vieraan valuutan - oman päätöksenteon ulkopuolella olevan - varaan sitä ei kuitenkaan voida rakentaa. Euro on tässä suhteessa Suomellekin - ja kaikille euroalueen jäsenmaille - vieras valuutta, jota raha- ja finanssipolitiikkan muodossa ohjaa Euroopan Komissio omilla päätöksillään. Nykyisen perussopimksen mukaan Euroopan Unioni ei ota vastuuta jäsenmaiden velkaantumisesta, mikä tarkoittaa juuri velkavetoisen taloudenpidon sulkemista kokonaan Euroopan Unionin ulottuvilta. Tässä suhteessa Eurooppa noudattaa uuskeynesiläistä., valtavirtaista, uusliberaalia "mikrotalous"-politiikkaa. Se johtaa pakonomaisiin autoritaarisiin, kurjistamista ja vastakohtia lisääviin ratkaisuihin. 

Oikeistohenkinen hallitus ei voi käyttää edes sitä rajoitettua mahdollisuutta, joka rakentuu vahvan valtion ja hyvin rahoitettujen julkisten palvelujen kautta toteutuvaan menestymiseen. Sanna Marinin johtama halltis oli COVID19-pandemian jälkeisissä otollisissa rahoitusolosuhteissa hyvin lähellä onnistumista inflaation kohtaamista vahvemman ja taloudellisesti laajemman julkisen sektorin muodossa. Tämä kehitys kuitenkin katkesi vaaleissa ja sen seurauksena olemme saaneet syliimme nykyisen äärioikeistolaisen kaaoksen.

Mikä olisi siis  vastaus sopimuspohjaisen ja rationaalisen työmarkkinapolitiikan mahdollistamiselle? Vastausta on haettava kotimaan lisäksi myös sieltä, missä on yhteiskuntapolitiikan keskeiset avaimet käytettävänään. Euroopan Unionin makrotalouspolitiikkaa, sekä raha- että finanssipolitiikkaa, olisi kyettävä muuttamaan rahan ja resurssien muodostumisen kannalta ajanmukaisemmaksi samaan tyyliin kuin mitä muut suuret makrotalousalueet jo nyt tekevät. Muutoksen aikaansaaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska tuhoisa velkajarrupolitiikka on betonoitu yksimielisyyttä vaativilla päätöksillä Euroopasn Unionin perussopimuksiin. Tätä taloudellista anemiaa aiheuttavaa makrotaloutta on nyt harrastettu päätöspohjaisesti jo vähintään 1990-luvun alusta lähtien. Nyt aletaan olla niillä rajoilla, joilta todellinen syöksy kohden pohjamutia alkaa. Taloudellisesti Eurooppa on rusentumassa suurten makrotalousalueiden välisessä kilpailussa.

Meillä seurataan yleensä tarkasti läntistä arvoyhteisöä ja erityisen uskollisesti on lähdetty sotimaan sotilas- ja puolustuspoliitisen laajentumisen puoleta, joka sekin tähtää - ainakin USA:n kannalta  "Make America Great Again" (MAGA) - yksinapaisen maailmanpolitiikan toteuttamiseen. Viisikymmentä vuotta jatkunut ETYK-henkinen luottamuksellisen ilmapiirin luominen ja pidättäytyminen sotilaaallisesta voimankäytöstä on taaksejäänyttä elämää. Makrotalouspolitiikassa yritetään peesata merentakaista suurmahtia, ymmärtämättä kuitenkaan, mitä todella on tapahtumassa.

Juuri tämän kirjoittamisen aikoihin on siis käynnistymässä suuri  poliittinen lakkoaalto. Protesti on oikeutettu, mutta talouspoliittiset vastaukset vaihtoehtoisen politiikan osalta ovat jääneet myös ammattiyhdistysliikkeen osalta sumeiksi ja epäselviksi.  Muuyaman kuukauden päästä meillä on eurovaalit, ja silloin  olisi mahdollisuus ilmaista vaihtoehtoisia ajatuksia ja valita rationaalista makrotalouspolitiikkaa edustavia poliittisia voimia europarlamenttiin.

Sellaisia voimia ei ole kuitenkaan näkyvissä. Lakkojen ja kiihtyvän vastakkainasettelun tunnelmissa,  edessäolevaa dystopiaa peläten etenemme kohden kevättä.

Poliittisia aseita työelämän juoksuhautoihin

 

Nyt kun Teknologiateollisuus on ilmoittanut irtautuvansa muusta kuin paikallisesta sopimisesta, näyttää siltä että sekä perustuslailliset että ihmisoikeuksiin ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n kanssa solmittuihin sopimuksiin perustuvat lakisääteisdet oikeudet ovat uhattuina. Meillä on aika pitkään jätetty palkoista ja työoloista sopiminen työmarkkinajärjestöjen kesken sovittaviksi. Kun elinkeinoelämä nyt ilmoittaa keskeisiltä osiltaan vetäytyvänsä käytännössä kokonaan pois keskeisestä sopimustoiminnasta ja siinä tähän mennessä saavutetuista yhteisistä ehdoista, joudutaan uudelleen katsomaan, mitä Suomen perustuslaki ja Suomen solmimat kansainväliset sopimukset kansalaisen työhön liittyvistä oikeuksista sanovat. Oikeusvaltiossa ei voida jättää kansalaista pelkän romuttumassa olevan sopimusjärjestelmän varaan. Valtiovallalla, so. politiittisella päätöksenteolla on turvatta työhön, tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen liittyvät, lainsäädännössä ja solmituissa kansainvälisissä sopimuksisa turvatut oikeudet.

Suomen perustuslain 18 pykälässä säädetään kansalaisen oikeudesta työhön ja toimeentuloon; eihän tuo pykälä kovin vahva ole mutta yhdessä perustuslain tarkoituksen, perheen omaisuuden suojelun ja perusoikeuksien kannalta sillä on - ja täytyy olla - merkitystä:

18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus

Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.

Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.

Ketään ei saa ilman lakiin perustuvaa syytä erottaa työstä.

YK:n yleismaailmallinen ihjmisoikeusjulistus, jonka myös Suomi on kansakuntana hyväksynyt, velvoittaa artikloissaan 22-25 erityisesti työhön liittyvien oikeuksien toteuttamiseen:

22. artikla. Jokaisella on yhteiskunnan jäsenenä oikeus sosiaaliturvaan sekä oikeus kansallisten toimenpiteiden ja kansainvälisen yhteistyön kautta kunkin maan järjestelmä ja voimavarat huomioon ottaen, nauttia hänen ihmisarvolleen ja hänen yksilöllisen olemuksensa vapaalle kehittymiselle välttämättömiä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia.

23. artikla. 1. Jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan. 2. Jokaisella on oikeus ilman minkäänlaista syrjintää samaan palkkaan samasta työstä. 3. Jokaisella työtä tekevällä on oikeus kohtuulliseen ja riittävään palkkaan, joka turvaa hänelle ja hänen perheelleen ihmisarvon mukaisen toimeentulon ja jota tarpeen vaatiessa täydentävät muut sosiaalisen suojelun keinot. 4. Jokaisella on oikeus perustaa ammattiyhdistyksiä ja liittyä niihin etujensa puolustamiseksi.

24. artikla. Jokaisella on oikeus lepoon ja vapaa-aikaan, työajan järkevään rajoittamiseen sekä määräaikaisiin palkallisiin lomiin.

25. artikla. 1. Jokaisella on oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan hänen ja hänen perheensä terveyden ja hyvinvoinnin ravinnon, vaatetuksen, asunnon, lääkintähuollon ja välttämättömän yhteiskunnallisen huollon osalta. Jokaisella on myös oikeus turvaan työttömyyden, sairauden, tapaturman, leskeyden tai vanhuuden sekä muun hänen tahdostaan riippumatta tapahtuneen toimeentulon menetyksen varalta. 2. Äideillä ja lapsilla on oikeus erityiseen huoltoon ja apuun. Kaikkien lasten, riippumatta siitä, ovatko he syntyneet avioliitossa tai sen ulkopuolella, tulee nauttia samaa yhteiskunnan suojaa. 

Myös Kansainvälisen Työjärjestön ILO:n kautta tulee monia työelämään liittyviä, jo olemassa olevia lakeja. Yksi niistä on yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä: siinä olevien oikeuksien valvominen kuuluu työsuojeluviranomaisille.

Jätän tässä Euroopan Unionin työelämää koskevat kohdat vähemmälle käsittelylle, koska ne olennaisilta osiltaan ovat pohjustaneet taustaa nykyiselle "sosialisaatioprosessille", jota Euroopan Unioni on viime vuosina johdonmukaisesti edistänyt.  Yhtenä tärkeänä makrotason keinona näkisin pyrkimisen Modernin Monetaarisen Teorian mukaiseen endogeeniseen, itsesäätöiseen raha- ja finanssipolitiikkaan Euroopan tasolla.   

---

Tämä pieni kertaus on pohjustusta sille, mitä näissä uusissa olosuhteissa on lakisääteisesti turvattava, jotta työllä toimeentuloaan sekä yhteisen hyvinvoinnin  ja itsensä toteuttamista voidaan edelleen sekä ylläpitää että edistää. Keinovalikoima jota esitän, ei ole kattava, onpahan vain ensimmäinen reaktio niihin ilmeisiin vaaroihin ja ongelmiin joita  mitä ilmeisimmin on pikatahtia odotettavissa. 

Paikallinen sopiminen tarkoittaa parhaimmillaan joustavia palkka- ja työehtosopimusmenettelyjä, joita toki on jo varsin paljon olemassa. Helsingin Sanomien 26.3. 2021 uutisesta ja sitä seuranneesta keskustelusta käy ilmi, että hyvin yleisesti pelätään työhön liittyvien oikeuksien romuttuvan, koska yksittäisellä työntekijällä ei ole käsitystä eikä mahdollisuutta sopia ilman taustatukea edes lainsäädännön edellyttämistä yleiosistä ehdoista. Siksi tarvitaan juuri edessäoleviin tilanteisiin sopivia yleisiä ehtoja ha sanktioita, joilla villiintymässä olevalle työelämälle luodaan edes jonkinlaisia raameja.

1. Yritykset saavat tätä nykyä runsain mitoin tukea sekä valtiovallalta että myös Euroopan Unionilta ja sen keskuspankilta EKP:ltä. Yleiseksi ehdoksi olisi asetettava että alan keskimääräistä palkkatasoa on noudatettava yrityksissä, jotka tavalla tai toisella saavat valtion tukea toimintaansa. 

2. Jos yritys ei noudata keskimääräisen palkkatason tai yleisen sopimuslinjan mukaista tasoa, siltä pitäisi kieltää oikeus osinkojen maksuun ja yleisesti hyväksyttyä tasoa - esimerkiksi kunnnissa ja valtiolla noudatettuja  - korkeampien palkkioiden ja optioiden maksaminen johtavassa aemassa oleville toimihenkilöilleen;

3. Julkisella viranomaisella tulisi olla oikeus joko asettaa oma toiminnantarkastaja tai osallistua toiminnan tarkastukseen ja antaa oma lausuntonsa palkka- ja sopimstilanteesta yrityksessä, joka saa valtion tukea, veroetuja tai lailla säädettyjä helpotuksia yhteiskunnallisiin ja sosialisiin velvollisuuksiinsa.

4. viimekätisenä 'last resort' ulottuvuutena julkinen valta voi maksaa täydentävää palkkaa alipalkatulle työntekijälle ja lyhentää tämä osuus yrityksen saamista julkisista tuista tai periä se ylimääräisenä verona yritykseltä perustuslain ja Suomen valtion sopimien sitovien kansainvälisten sopimusten ja niihin perustuvan lainsäädännön ehtojen toteuttamiseksi.

Uskon että ammattiyhdistysliikkeessä pohditaan pää kuumana, mitä edessäolevassa tilanteessa on tehtävä. Kyllähän perinteinen työtaistelu ja jopa yleislakko voi tulla kysymykseen, jos elinkeinoelämä ryhtyy pakottamaan suomalaisia takaisin vuosisata sitten vallinneelle tasolle - jos tasosta ylipäätään voidaan puhua. Tiedossa on myös että vienti lakkaa vetämästä ja samoin tuonti, jos elämisen ja työn ehdot ajetaan äärimmäisyyksiin.