Pakanallisista tavoista vanhalla Rautalammilla

Pakanallisista tavoista

”Hyvin raivaamaton oli velä maanala, jossa kirkon tuli viljelystyötänsä suorittaa. Tietämättömyys oli suuri, pakanuuden aikaiset käsitykset ja tavat olivat yleisesti vallalla ja katoolinen aika, kykenemätön niitä poistamaan, oli lisännyt uusia taikauskon muotoja. Tosin rovastinkäräjillä Viitasaarella 1671 vastattiin kysymykseen, vieläkö siellä epäjumalia palveltiin, että ne olivat kokonaan poistetut.

Puhdasta pakanuutta ei siis ollut olemassa. Mutta toisaalta muistaa kansa vielä paljoa myöhäisemmiltä ajoilta kertoa täysin pakanallisista uhrimenoista.Niinpä Kolkussa Viitasaaren ja Pielaveden rajalla oli Kolkunjärven rannalla petäjä ja haapa, jonne Peltoniemen emännän oli tapana viedä uhreja. Aina, kun keitettiin tuvassa keittoa, vei emäntä sitä vadillisen puiden juurelle; ja samoin kun lehmä poiki tai kun uutiseloa saatiin, vietiin esikoiseksi juustoa ja puuroa sinne. Myöskin köyrinä ja jouluna vei mummo aina ruokia saunaan. Kerran olivat toiset piloillaan laskeneet siat sinne emännän eväille. Kun emäntä kuuli suun latinaa saunasta, niin kutsui hän toiset kuuntelemaan, ”kuinka pyhät miehet lassuttaa”.

Niinikään oli Niinilahden kylässä, Kontion ja Harjun talojen välillä ollut ennenaikaan huone, johon vietiin uhriksi esikoisia kaikista maan ja karjan tuotteista. Toinen samanlainen uhriaitta oli ollut Aroniemessä (vrt. Julius Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus s. 59).

Miten kaikenlaiset pakanuuden tai paavinuskon ajalta perityt taikauskoiset tavat ja menot olivan aivan yleisiä, näkyy myöskin pispankäräjän pöytäkirjoista. Tarkastustilaisuudessa Viitasaarella 1707 varoitti pispa sellaisia, ”jotka käyttävät noituutta, taikauskoa ja siunailemista muiden turmioksi ja oman sielunsa vaaraksi, sekä määräpäivien valitsemista joidenkuiden pyhimyksien muistoksi”. 

Pispantarkastuksessa Rautalammilla 1729, jossa oli useita seurakunnassa vallitsevia epäkohtia käsiteltävänä, esitettiin myöskin taikauskoisia tapoja, jotka siellä olivat käytännössä. Niinpä oli tapana, milloin Laurentiuksen päivä, joka oli kirkon nimipäivä, sattui sunnuntaina, että vieraan- ja omanpitäjäläiset sekä vaimot, kantaen lapsiaan käsivarrella, tunkeutuivat alttarin tykö ja kun pappi, messutessaan Herran rukousta, tuli 7:n rukouksen sanoihin: ”mutta päästä meitä pahasta”, antoivat rahalahjan. Koska tällainen tapa ei ainoastaan häirinnyt pyhän sakramentin vihkimystoimitusta, vaan oli samalla taikuutta, Perkeleen uhri, joka tapahtui Jumalan sanan kautta sakramentin pyhässä toimituksessa, määräsi pispa, että papiston tuli ei ainoastaan varoittamalla siitä kieltää, vaan myöskin asettaa lukkari ja kirkonvartia seisomaan alttarikäytävän suulle estämään kansaa sinne pääsemästä. Jos ken oli päätänyt lahjoittaa Jumalan kunniaksi ja kirkon hyväksi, tuli hänen tehdä se joko ennen tahi jälkeen jumalanpalveluksen papin ja kirkonvartian läsnäollessa, jotka ottavat vastaan rahan ja panevat kirkonarkkuun, koska se on tuleva kirkolle eikä messupapille, kuten tapa kuuluu tähän saakka olleen. Jos kumminkin joku siitä huolimatta tahtoi väkipakolla tun keutua harjoittamaan aikomaansa taikuutta, tuli papiston ilmoittaa siitä asianomaiseen paikkaan, jotta se Lokakuun 17. päivänä 1687 annetun asetuksen mukaan tulee rikoksen ja henkilön mukaan rangaistuksi.

Toinen taikauskoinen tapa, joka samoissa pispankäräjissä oli käsiteltävänä, koski karhunpeijaisia. Pispalle oli kerrottu seurakunnasa olevan sellainen juurtunut tapa, että kun karhu oli tapettu, sekä talja nyletty ja liha jaettu, kokosivat tappajat keskuudessaan muutamia kappoja viljaa olueksi ja viinaksi. Sitten kun oluet ja viinat oli valmiita, kokoonnuttiin sen kotiin, joka oli ollut karhuntapossa päämiehenä ja ottanut itselleen karhun pään. Kun ensin jumalisia lauluja oli laulettu, käytiin pöytään syömään karhun päätä ja juomaan valmistettuja juomia. Sitten otettiin karhun pääluut niin ehjinä kuin ne saatiin pysymään ja vietiin saattokulkueessa, laulaen taikauskoisia lauluja, metsään sekä ripustettiin puuhun, joko erinäisiin puistoihin tai saariin. Papiston käskettiin toimimaan tällaisten taikauskoisten uhrien hävittämiseksi, koska sellaiset olivat sekä vastoin Jumalan kieltoa että Kunink. Maj:n Lokakuun 17 p. 1687 antamaa asetusta. Heidän tuli julkisesti sanan mukaan uskollisesti neuvoa Jumalan seurakuntaa luopumaan sellaisesta taikuudesta sekä lukea tätä koskeva 9 § mainitusta asetuksesta, ja jos joku siitä huolimatta näkyisi tahallisesti asettuvan sitä vastaan, olisi sekä päämies errä osamiehet ilmiannettavat asianomaiseen paikkaan.

Samoin oli meneteltävä niiden kanssa, jotka pyhittivät n.k. Kekriä, kuten muutamien oli tapana. Sitä vietettiin joko Ollinmessun, Martin, Pyhäin tai Katariinan päivinä. Silloin teurastettiin lammas ja syötiin yksin omaan kotiväen kesken sekä samalla juotiin kohtuuttomasti. Siinäkin piili taikauskoa sekä paavillisuuden jätteitä, sekä lupauksia, joita heidän esiisäinsä olivat tehneet Haltijoillensa (Genios) ja huonejumalilleen karjan menestymiseksi, joka vanha tapa on jäänt heiltä perinnöksi, vaikka pedot sellaisten henkilöiden karjaa enemmän tuhosivat.

Ajan käsitystavan mukaan oli taikausko rikos, jota oli rangaistava lain ankarimmilla keinoilla; sen vuoksi muistuttivat pispat tarkastusmatkoillaan papistoa turvautumaan maallisen oikeuden apuun, jolleivat opetukset ja varoitukset näyttäneet siinä auttavan. Silloin tällöin olikin oikeuden käsiteltävänä tämäntapaisia juttuja.

(Rautalammin vanhan hallintopitäjän historia, K.J. Jalkanen, Gummeruksen kirjapaino 1900, luvusta Kirkolliset ja sivistysolot, ss. 203-205)