Hyvinvointivaltio eurooppalaisena ulottuvuutena

Uskon monella välkkyneen mielikuvissa Euroopan Unioniin liityttäessä yhteisen hyvinvoinnin ulottaminen koko Eurooppaan demokraattisena, rauhanomaisiin ratkaisuihin rakentavana, jäsenvaltioitaan ja koko yhteisöön ulottuvana ja jokaiselle  vaurautta jakavana visiona. Ihan tällä tavalla ei näytä kuitenkaan käyneen. Euroopan historiassa on vahvana juonteena myös autoritaarinen, jopa fasistinen ajattelutapa, vahva usko vahvemman oikeuteen, kilpailuun ja markkinoilla ratkaistavaan menestykseen.

Unionin perustamisen peruspilarit vapauksineen, työvoiman, pääoman, palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuvuus näyttävät merkinneen nimenomaan markkinalle keskeisten elementtien vapaata toimintaa. Euroopan Unioni rakensi koko toiminnan kannalta tärkeän perussopimuksen erityisen silmiinpistävästi juuri markkinakeskeiseksi, jossa demokraattisen valtion rooli - toisin kuin kansanvaltaisessa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa  - on vahvasti ehdollistettu juuri markkinoiden vapauksilla. 

Tästä on seurannut, että kansanvaltaista hyvinvointivaltiota rakentaneet ja sen varassa menestyneet pohjoismaat ovat Euroopan Unionissa joutuneet toimintaympäristöön, jossa valtion toimintaa taloudellisessa mielessä ehdollistetaan ja samalla myös voimakkaasti rajoitetaan. Euroopan Unioni on perinyt lähinnä Saksasta peruskirjaansa ja se pohjalta tehtyihin perustuslakitasoisiin sovellutuksiin nimenomaan valtion taloudellista toimintaa rajoittavia elementtejä. Jäsenvaltiot ovat menettäneet Euroopan Valuuttaunionissa  oman itsenäisen valuuttansa ja samalla myös itsenäisen raha- ja finanssipolitiikkansa. Euroopan Komissio ohjaa vahvalla kädellä jäsenvaltioiden taloudenpitoa juuri markkinaehtoiseen suuntaan ja on valmis taloudellisesti rankaisemaan niitä, jotka eivät tiukasti seuraa asetettuja sääntöjä. Harva tietää, että jopa demokratian muutoin edellyttämä valitun ja sääntöihin kirjatun strategian kritiikki on itse asiassa kiellettyä. Euroopan Unionin korjausmekanismi säätelee tarkasti ja perustuslakitasoisesti, millä tavalla korjausehdotuksia saa tehdä. Keskeistä korjausmekanismissa on se, että korjausehdotuksia saa tehdä vain sääntöihin kirjatun strategian sisällä, ei etsimällä vaihtoehtoja strategisen raamin ulkopuolelta.

Sellaiselle maalle kuin Suomi, joka on Euroopan Valuutaunioniin liittyessään luopunut omasta valuutastaan ja itsenäisestä raha- ja finanssipolitiikasta, velkaantuminen on suuri haaste, varsinkin kun keskuspankki käyttää korkojen nostamista keinona taistella inflaatiota vastaan. Keino olisikin kohtalaisen hyvä, jos inflaatio johtuisi nopeasti nousseista palkoista ja kulutusmahdollisuuksista. Menossa oleva, nopeasti korotettu korkotaso johtui kuitenkin energian tuotantoon Ukrainan sodan ja kansainvälisen kauppasodan luomista pullonkauloista, ei ylisuurista palkankorotuksista. 

Olisiko Euroopan Unioni voinut valita toisenlaisen linjan, jossa jäsenvaltioita olisi tuettu samaan tapaan kuin mitä EKP pääjohtaja Mario Draghin kaudella teki vuosina 2014-2022 jakaessaan määrällistä elvytystä markkianratkaisuihin jopa 3000 miljardin euron edestä? Raha tehtiin päätöksillä ja kirjanpidolla ja pääosin tämä summa on edelleen Euroopan Keskuspankin taseissa. Elvytystä saaneilta valtioilta ei ole vaadittu takaisinmaksua eikä elvytysrahalle ole asetettu korkovaatimuksia. Jossakin vaiheessa niitä myös EKP:n neuvoston päätöksillä ryhdytään poistamaan taseista. Jäsenvaltoiden suuntaan ei tällaista aloitetta ole kuitenkaan EKP:lta kuulunut. Mitään muuta estettä kuin strategisesti peruskirjoihin ja Vakaus- ja Kasvusopimukseen betonoitu velkajarrusääntö ei tällaiselle tuelle olisi olemassa. 

Mitä tekee muu maailma?

Modernissa makrotaloudessa - kuten Japanissa, USA:ssa ja myös Kiinassa -  uutta rahaa, siis uusia hankkeita ja projekteja toteutetaan aina velkapääomalla. Hankesuunnitelman fiskaalinen puoli konkretisoituu kirjaamalla projekti velkana kirjanpitoon, joka nykyaikana tapahtuu digitaalisesti ilman että rahaa painettaisiin ja siirrettäisiin rekka-autoilla hankkeen toteuttajille. Makrotaloudessa ei ole kysymys pikkusummista. Suuret hankkeet, kuten USA:n IRA-lainsäädäntö merkinnee vuoteen 2031 mennessä jopa 2000 miljardin suuruista (Spiegel 10.2. 2024)  "päätösperäistä" projektikokonaisuutta, jossa suuria toimijoita kutsutaan avustusten avulla USA:han toteuttamaan ympäristöön, energiauudistukseen  ja teknologian kehittämiseen liittyviä hankkeita. Kaikki tämä toiminta perustuu luottamukseen USA:n dollariin eikä rahan luomiselle digitaalisesti tässä ns. Fiat-taloudessa ole mitään estettä. Sitä käyttävä valtio tai yhteisö ei myöskään ajautua konkurssiin, koska se velkaantuu omassa valuutassaan.

Millaisia poliittisia johtopäätöksiä tästä voisi vetää aikana, jolloin Suomi - eikä Suomi ole ainoa EU:n jäsenmaa tässä suhteessa - kamppailee suurten leikkauksien ja veronkorotusten kanssa. Eikä Euroopan Unionilta ja sen keskuspankilta voisi edellyttää vetoapua taloudellisen kurjistumisen ehkäisemissä ja yhteisen vaurauden luomisessa. Resurssejakin - kuten työvoimaa - olisi tässä suhteessa runsain mitoin käytettävissä. Voisin kuvitella, että ennenkaikkea pohjoismainen sosialidemokratia, joka onnistui pohjoismaisen hyvinvointivaltion luomisessa ja johon edelleen malliesimerkkinä vetoamme, ottaisi poliittiselle agendalleen Euroopan Unionin 2.0 vaihtoehdon luomisen. Tosiasia on, että Euroopan Unioni on yksinkertaisesti luotava uudelleen, jotta se voisi selvitä paitsi omista haasteistaan, myös makrotalousalueiden välisestä kilpailusta. Eurovaalitkin ovat tulossa ja luulisi tällaisen keskustelun käyvän juuri nyt kiihkeänä Euroopan Parlamenttiin ehdolle asettuneiden ehdokkaiden toimesta. Myös poliittiset liikkeet voisivat juuri nyt profiloitua uusilla visioilla ja pyrkimyksellä vapautua toisen maailmansodan jälkeen syntyneistä taloudellisista juoksuhaudoista. 

Hiljaista on.

Hyvinvointivaltio taloudellisena ihmeenä...

Orpon ja Purran johtama hallitus on joutumassa leikkauslistoineen yhä vaikeampaan tilanteeseen. Televisiokeskusteluissa niin Kokoomuksen kuin  perussuomalaistenkin   nuoret ja kovaäänisen kiihkeät kansanedustajat Heikki Westman Miro Bergbom tuntuvat tavantakaa kyselevän, mikä on opposition vaihtoehto. Tänään torstaina 11.4. 2024 Eduskunnan kyselytunnilla myös valtionvarainministeri Riikka Purra ja  sosiaaliministeri Sanni Gran-Laasonen esittivät oppositiolle samanlaisia kysymyksiä. 

Talouden ihmekone ei lähde liikkeelle pelkästään yrityksiä tukemalla, jos ostovoimaa ei lisätä, vaan päinvastoin leikataan. On luonnollista, etä yritykset varovat ryhtymistä investointeihin kun kulutuskysyntä heikon ostovoiman  vuoksi on vähissä. 

Miten on selitettävissä, etä Sanna Marinin johtama viisikkohallitus kykeni hallituksen muodostaneen Rinteen ohjelmalla loihtimaan hallituskautenaan Suomen korkeimman työllisyysasteen vuosikymmeniin? Jos hallituksella olisi edellytyksiä kuunnella ja tarkastella objektiivisesti edeltäneen hallituskauden toimia, olisi se jo puolitiessä löytää vastauksia yhä vakavammaksi käyvään ja - ilmeisesti - sen itsensä aiheuttamaan hätätilaan.

Finnwatch julkaisi tänään 11.4. 2024  tutkimuksen, jossa esitetään yli miljardin euron arvosta vaihtoehtoisia verojen korotuskohteita - jotka toimivat jakajaa - bruttokansantuotetta - kasvattavaan suuntaan ja vähentävät siten painetta velkaprosenttia kohtaan. Keinoja olisi käytettävissä, mutta kun  hallitus on ottanut pääkön ja omista, valtavirtatalouden irrationaaleista opeista lähtevän asenteen, vaikeuksista ei päästä eroon. Syöksy kohden pohjamutia on väistämättä edessä.

Mitä siis Marinin viisikkohallitus teki kun työllisyys lähti jo vuoden hallitustyön jälkeen nousuun ja nousi koko Marinin hallituskauden ajan. Jos samaa politiikkaa olisi voitu jatkaa, nykyisenkaltainen velkakeskustelu olisi kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Keskeistä Marinin hallituksen työskentelyssä oliovat "päätösperäiset" työpaikat julkiseen hallintoon. Sattumaa oli se, että Euroopan Komissio hetkeksi luopui Maasterichtin sopimuksen velka- ja kasvurajoitteista tehden näin poliittisesti hyväksyttävää tilaa omapäätöksiselle, julkisen sektorin piileviä mahdollisuuksia käynnistävälle politikalle. Mitä ovat nämä piilevät mahdollisuudet?

Kasvattamalla työllisisyyttä julkisen sektorin kautta käynnistetään samalla Keynesin mainitsemia - ja brittien toisen maailmansodan aikana valtionvarainministerinä toteuttamia - moninkertaistajia, jotka nopeassa tahdissa vauhdittavat veronkanto-oikeudella varustetun julkisen sektorin kasvua. Yksi merkittävimpiä moninkertaistajia on julkisten, siis päätösperäisten työpaikkojen kautta käynnistyvä volaliteetti, joka tarkoittaa työllistymiseen käytettyjen varojen kiertämistä vuositasolla jopa yhdeksän kertaa "tilipussista" toiseen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan. Yhdessä maksettujen verojen (välittömien ja välillisten), täysiaikaisten työsuhteiden, sopimuspohjaisten palkkojen, vähenevien sosiaalikulujen ja lisääntyvän ostovoiman kanssa käynnistyy "megakone", joka muuttaa muutamassa vuodessa suoritetut satsaukset työpaikoiksi, toimeentuloksi, yritystoiminnan elpymiseksi ja investoinneiksi, yhteisen vaurauden pohjaksi - siis kaivatuksi taloudelliseksi kasvuksi. 

Siis nykyisissäkin oloissa olisi mahdollista voimakkaaseen kasvupyrähdykseen, ellei olisi ylipääsemätöntä estettä. Sen esteen muodostaa EU:n peruskirjaa soveltava kasvu- ja vakaussopimus, joka velan kasvun ohella rajoittaa myös julkisen sektorin kasvun 3%:iin vuositasolla. Komissio luopui muutamaksi vuodeksi näistä rajoittavista prosenteistä Korona-pandemioan vuoksi, mutta nyt niihin ollaan voimalla palaamassa. Rangaistustoimia on "tarkkailulistan muodossa" tulossa eikä Suomi nykyhallituksen politiikalla voi niiltä välttyä.

Tapani Vauhkosen tilastokuva kertoo, millaiseen taloudelliseen anemiaan valtavirtainen, valtiota toimijana vieroksuva uusliberaali politiikka on viemässä koko maanosaa. On menossa tarpeeton, oikeistoideologinen, huijausluontoinen kärsimysnäytelmä... 

Rahaa on!

 Valtionvarainministeriön kokoama lista valtionvelanhoidosta seuravilla vaalikausilla on herättänyt tyrmistystä, vaikka sen on ilmoitettu olevan vain kokoelma käytetävissä olevia vaihtoehtoja. Erityisesti on korostettu, että kysessä on virkamiestyöryhmän kooste eikä poliittinen agenda joka on toteutettava. Lisäksi budjettipäällikkö korosti että muitakin vaihtoehtoja saattaa poliitisessa keskustelussa nousta esiin. Miksi valtionvarainministeriö on ensisijaisesti esittänyt juuri leikkauksia valtion menoihin?

Valtionvarain ministeriön virkamieskunta on ehdotuksissaan tiukasti sidottu perustuslakitasoiseen Euroopan Unionin "Korjausmekanismiin" eikä se saa poiketa Euroopan Unionin peruskirjan talouspoliittisesta linjasta eikä esittää velanhoitoon tarkoitettuja toimenpiteitä sen linjausten ulkopuolelta. Korjausmekanismin olemassaolosta ei yleensä puhuta, mutta on muistettava että se sitoo kansanedustajia, hallitusta, ministeriöitä, valtion ja koko julkisen sektorin laitosten kannanottoja, europarlamentaarikkoja    ja komissaareja.

Kokoomusoppostio on ottanut valtionvarainministeriön listan ikäänkuin työpaperina pohjaksi neuvotteluille siitä, mitä leikkauksia on toteutettava. Kokoomuksen mukaan leikattava määrä on yhdeksän miljardia euroa kahden seuraavan vaalikauden aikana . Muita vaihtoehtoja poliittinen opposito ei ole esittänyt. Olisiko sellaisia olemassa? Ja olisiko sellaisia vaihtoehtoja, jota pelastavat kansan Kokoomuksen kynnyskysymysten julkilausumattomilta kurjistuksilta ja yksilöön meneviltä kuritustoimeniteiltä, joita kannustimiksi kutsutaan?

Esitin tuoreeltaan blogikirjoituksessani "Vihreä pipo ja ammattiyhdistysliikkeen ihmeteko" kuluneen kevään palkansaajien työtaisteluiden pääpiirteisen vaikutuksen rahanarvoon. Hintojen ja palkkojen yhtaikainen nousu tarkoittaa inflaatiota, jolta EKP:n EU:n keskuspankkina yrittää meitä epätoivoisesti ja ilmeisen huonolla menestyksellä suojata. Ammattiyhdistysliikkeen taistelu ostovoimasta nostaa inflaatiota vähintäänkin samalla määrällä ja hinnathan ovat nousseet vielä enemmän. Rahanarvon heikkeneminen 6:lla prosenttiyksiköllä tarkoittaa 150 mrd:n euron valtion velan arvon laskua samalla määrällä, mikä tekee euroissa (150:100)x 6 = 9 mrd. Voidaan siis todeta, että palkansaajakunta ja ammattiyhdistysliike onnistuneen palkkaliikehdinnän tuloksena hoiti jo tämän kevään aikana pois päiväjärjestyksestä Kokoomuksen esilläpitämät kauhuskenaariot. Jos tarvetta on - ja sitä tullee melkoisella varmuudella olemaan - ammattiyhdistysliike taistelee ja palauttaa ostovoiman ja tasapainottaa tilanteen ulkoparlamentaarisin mutta laillisin keinoin rahanarvon uudella tasolla. Euroopan Unionin kokoisessa makrotaloudessa inflaation ja rahanarvo  heikeneminen on vähemmän välitömiä haittoja aiheuttava etenkin niille, jotka joutuvat elämään palkallaan ilman suuria, jo olemassaolevia pääomia. 

Olisiko muita nopeasti tepsiviä keinoja? Luin Twitteristä ehdotuksen, jonka mukaan uusi eduskunta ja hallitus voisi säätää määräaikaisen lain, jolla työeläkerahastojen 250 mrd:n sijoituksista saatavista osingoista ja  voitoista voitaisiin osa, esimerkiksi 1-2 mrd siirtää valtion budjetinvelan katteeksi. Kun tiedetään, että osakesijoitusten arvo kasvaa tunnetusti pitkälläkin aikavälillä keskimäärin  10-14 % vuositasolla ja pelkästään osinkojakin saadaan vuositasolla vähintään kolme miljardia, valtion velat voitaisiin hoitaa helposti pois päiväjärjestyksestä tälläkin tavalla.

Olisiko vielä miitakin keinoja? Kävimme perhepiirissä, lasten ja lastenlasten kanssa poliittista keskustelua ja kysäisin 27 vuotiaalta tyttärenpojalta, olisiko thänellä,  lähiaikoina insinööriksi valmistuvalla ajatuksia valtionvelan lyhentämisestä. Hän sanoi käyneensä tästä keskustelua joidenkin porvarillisesti suuntautuneiden pelikavereidensa kanssa. Hän muistutti, että EU:n Kasvu- ja vakaussopimuksen raja-arvot velanotolle (60%)  ja kasvulle (3%) ovat pois käytöstä vielävuoden 2024 loppuun saakka nykyisillä päätöksillä. Kun tiedetään pörssiomistusten ja osinkojen  selvästi korkeampi kasvu verrattuna velkojen korkoihin, hän piti velanottoa  valtion osakeomistusten nopeaan kasvattamiseen loistavana keinona päihittää nykyisten valtionvelkojen oletettu uhka. "Otetaan 200 mrd velkaa, ostetaan niillä osakkeita ja maksetaan saatavilla osingoilla ja kasvavilla arvoilla sekä tämän että vanhojen valtionvelkojen lyhennykset. Hän muistutti siitä, että työeläkerahastomme ovat kasvaneet huimasti juuri sijoitusten painottamisella osakesijoituksiin. 

Täytyy myös muistaa, että kasvuhakuisellapolitiikalla Martinin hallitus on onnistunut pitämään valtion velan suhteellisen osuuden edelleenkin aisoissa eikä Suomen velkasuhde poikkea kuin edukseen Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaiden velkasuhteesta. Olemme edelleen hyvää keskitasoa ja mikäli samanlaista työllisyyttä ha hyvinvointivaltion rakenteita vahvistavaa politiikkaa jatkettaisiin, mitään väitettyä, erityisesti Suomea kohtaavaa katastrofia ei ole edes olemassa. Kysymys on opposition mikrotalousajatteluun ja perusteluihin perustuvasta valtavirtatalouden oletetusta kummituksesta, joka voidaan päihittää julkisen sektorin, valtion ja kuntien verotusoikeuteen ja niihin liittyviin erityisesti John Maynaard Keynesin havaitsemiin moninkertaistajiin liittyvillä keinoilla. Keynes todisti nämä keinot oikeiksi olessaan toisen maailmansodan aikana Iso-Britannian valtionvarainministerinä ja sai tunnustuksena tästä työstään lordin  arvonimen. 

Toimihenkilöunionin pääekonomi Patrizio Láina twiittasi 4.5. 2023 todeten, että 2022 loppuvuoden  ja 2023 alkuvuoden inflaatio ja hintojen nousu sekä onnistuneet työtaistelut ja niiden mukana tapahtunut hintojen nousua osin korvaava palkkojen nousu sekä automaattisena vakauttajana toimivan työeläkeindeksin nousu ovat kasvattaneet bruttokansantuotetta jo tänä vuonna niin  paljon, että ne tosiasiassa vastaavat valtionvarainministeriön ehdottamilla leikkauksilla koko alkavalla vaalikaudella tavoiteltavaa velkasuhteen muutosta. Neljän vuoden hallituskaudelle ehtisi sisältyä vielä kaksi uuttakin vastaava bkt:n kasvusykäystä, mikä tarkoittaisi jo valtion velkasuhteen putoamista selvästi alle tavoitellun 70%:n. 

Kun keinoja on ryhdytty luettelemaan, niin mainitaan vielä yksi, oikeastaan kaikkein paras mutta lähes mahdottomalta tuntuva keino yhteisen hyvinvoinnin ja taloudellisen kansanvallan toteuttamiseksi. Se olisi luopuminen Euroopan Unionin uusliberaalista, yhden siiven lentoyrityksestä, jossa makrotalouden keinoista on rajattu pois vahvan, kansalaisten hyvinvoinnista,  turvallisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta huolehtivan valtion sisällyttäminen yhteisötasolla Euroopan Unionin keskeiseksi tavoitteeksi. Yhden siven lentoyritys tarkoittaa yksipuolista markkinoihin tukeutumista.  Sitten  Bretton Woodsin aikaisen kultakannan romuttamisen jälkeen sekä raha luominen että finanssipolitiikka voisivat perustua omapäätöksiseen, endogeeniseen makrotalouspolitiikkaan, "fiat-rahaan". Puhutaan Modernista Monetaaarisesta Teoriasta, jossa omilla päätöksillä rahoitetaan aluksi velkana (siis rahoitustarpeena) ja kirjanpidolla välttämättömiksi koetut hankkeet. Keskuspankin omaava yhteisö kuten Euroopan Unioni voi omilla päätöksillään ja yhdessä keskuspankkinsa kanssa rahoittaa mitkä tahansa hankkeet käytettävissä olevien resurssien (kuten työvoima, ilmasto ja luonnnovarat) puitteissa. Tätä mahdollisuutta Euroopan Unioni pelkää kuitenkin kuin lehmä uutta konttia - pelkästään uusliberaalisin, ideologisin perustein.

Lopuksi voisi todeta, että Kokoomuksen kauhistelema ja pilkkaama "Rahaa on!" fläppitauluotsikko Marinin hallituksen jossakin ryhmätyöhuoneessa pitää edellä  kaikissa kuvatuissa tapauksissa paikkansa. Mielikuvituksen ja rohkeuden kohdalla on sen sijaan huomattavia puutteita.

Lisäys 6.5. 2023

Klaus Vänttinen:

Löysin tämmöisen HS:n pääkirjoituksen tammikuulta, kovin on hiljaista ollut mediassa...

Vastasin Klaus Vänttiselle seuraavasti:

 Erinomainen löytö! Kiinnitin erityistä huomiota seuraaviin lauseisiin jutussa:"Vuonna 2021 veroaste oli 43 prosenttia, ja tämän vuoden veroasteeksi valtiovarainministeriö ennustaa 41,2 prosenttia. Julkisen talouden ennusteissa veroasteen laskun ennakoidaan jatkuvan: vuodelle 2025 luvuksi arvioidaan 40,8 prosenttia.

Jos veroasteemme olisi pysynyt koko ajan vuoden 2016 tasolla eli 44 prosentissa, julkisen talouden tulot olisivat tänä vuonna noin 8 miljardia euroa suuremmat kuin niiden arvioidaan olevan. Tällöin valtiontalous voisi olla lähellä tasapainoa ja julkinen talous kokonaisuudessaan jopa ylijäämäinen. Veroasteen laskulla on siten ollut varsin huomattava vaikutus valtiontalouteen.

VAIKKA kokonaisveroasteen tähän mennessä toteutunut ja edelleen jatkuvaksi ennakoitu lasku on suuruudeltaan merkittävä, ei siitä ole juuri keskusteltu."

Kuinka tästä eteenpäin?

 Hallituskausi on puolivälissä ja nyt varmankin aletaan pohtia, mitä voidaan ja mitäolisi tehtävä loppuhallituskaudella. Aivan varmaan aloitetaan pohdiskella myös sitä, mitkä olisivat niitä keskeisiä strategisia tehtäviä, joihin olisi panostettava seuraavalla nelivuotiskaudella. Mitä tehdään taloudessa? Aletaanko säästämään ja maksamaan velkoja takaisin? Vai tavoittelemmeko uutta ja vahvempaa taloudellista roolia koko Euroopalle? Mitä tehdä yhä pirstalöeisemmaksi ja rikkonaisemmaksi käyvälle poliittiselle keskustelulle sosiaalisessa mediassa. Miten kehittää mediaa ja julkista sanaa moniarvoiseen, demokrattiseen suuntaan. Miten herättää valistunut kansalaisuus ja usko demokratiaan tästä eteenpäin?

Mitä tulee makrotalouteen ja talouteen ylipäätään, olen rehtori Väinö Liukkosen ajan Työväen Akatemian kasvatti. Ensimmäinen ensi  kertaa hänen luentojensa pohjalta ymmärsin, että vahva kansanvaltainen valtio on se voima jonka varaan sosialidemokratian "demokraattinen sosialismi" rakentuu. Nykyhallituksen työhön olen vahvemman valtion puolestapuhujana ja toteuttajana monella tapaa tyytyväinen. Tämän hallituskauden aika on "historiallinen akkuna" hyvinvointiuudistuksille avautunut uudelleen sitten 1970-luvun ja tässä tämä hallitus jää historiaan suurena kansanvaltaisen hyvinvointivaltion kehittäjänä. Vastaavaa uutta harppausta ei taida elinaikanani enää tapahtua, joten toivon, että tämä hallituspohja voisi viedä tämän hallituskauden ohjelmakauden loppuun asti ja saisi edelleen jatkokauden lisää. Nämä historialliset jaksot tuppaavat jäämään lyhyiksi opposition ja median painostuksen alla. varmasti tätä paineet keskeytetään, ja uusia ohjelmallisia voidaan valita.

Sitten muutama kommentti hallituskauden lopun ja seuraavan hallituskauden strategiasta.

 Keskeisin kysymys liittyy loppukauden hyvinvointiuudistusten toteuttamiseen ja rahoittamiseen. Kun Euroopan keskuspankki on sitoutunut keskeisesti inflaation ja korkojen kurissapitämiseen ja  on siinä myös onnistunut, paluuta 2010-luvun alun kurjistavaan, austeristiseen politiikkaan ei ole odotettavissa.  Sosialidemokratia voi mielestäni tässä suhteessa luottaa Euroopan Keskuspankin  rahapolitiikkaan. Korot eivät lähivuosina nouse ja siksi velkaa on rohjettava ottaa. Keskeisenä perusteena voidaan pitää hallituksen lisämenoarvion yhteydessä annettua valtioneuvoston tiedotetta, jonka mukaan jo tämän vuoden loppuun mennessä valtion velka suhteessa BKT:hen asettuu 55 prosenttiyksikön tasolle. Tämä on suorastaan hurja, dramaattinen saavutus. Olen odottanut että näin tulee tapahtumaan tämän hallituskauden aikana. Se että se tapahtuu näin nopeasti, kertoo valtion ja ylipäätään julkisen sektorin talouteen liittyvistä moninkertaistajista (multiplliers). Tämä tilanne vie käytännössä opposition talouspolitiikalta - etukäteissäästämiseltä ja velanoton välttämiseltä - jalat kokonaan alta.

Perusteena, endogeeniselle (omapäätöksiselle) talouspolitiikalle voidaan pitää myös Euroopan makrotalouspolitiikassa tapahtumassa olevaa muutosta. EKP:n määrällinen elvytys - joka on jatkunut jo seitsemän vuotta - on monetaarinen, rahapoliittinen ulottuvuus ja samalla osa tätä modernia monetaarista lähestymistapaa. Finanssipolitiikassa se tarkoittaa Euroopan Komission valtuuksien laajentamista suurten hankkeiden toteuttamisessa, joita ovat tunnetusti Ilmasto, digitalisaatio ja näihin liittyvä murtautuminen uudelle sähkötekniselle tasolle teollisuudessa, kaupassa, logistiikassa ja liikenteessä. Europpan Unionin on kyettävä vastaamaan myös Kiinan "Belt and Road" makrotalouspolitikkaan erityisesti suhteessa Afrikkaan, koska valtavista massamuuttoaalloista on päästävä eroon.

Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja on rakenteeltaan ideologinen konsepti, joka strategiassaan antaa etusijan 'mahdollisimman kilpailukykyiselle markkinalle' ja samalla toissijaistaa ja syrjii demokraattista julkista rakennetta. Peruskirjan muuttaminen siten, että kansavaltainen hyvinvointivaltio nousisi sille kuuluvaan asemaan johtavana kehittämisen ja muutoksen voimana, ei ole mahdollista, koska konsolidoidun peruskirjan muuttaminen vaatii konsensuspäätöstä, siis täydellistä yksimielisyyttä. Tällaista tilannetta ei ole syntymässä eikä peruskirjan muuttaminen siten ole mahdollista.  Euroopan Unionissa on siksi valittava muita keinoja valtiollisen rahoituksen vahvistamiseen. Siihen näyttää mielikuvitusta ainakin jossakin määrin riittävän. Surullista on että suuriin globaaleihin haasteisiin joudutaan Euroopan Unionissa vastaamaan poikkeusoloja koskevan artiklan antamissa ahtaissa rajoissa. 

Hallituksemme tulisi tukea rohkeasti Euroopan Unionissa niitä voimia, jotka näkevät tärkeänä vapautumisen valtavirtaisesta, uuskeynesiläisestä - siis uusliberaalista -  ulkovaikutteisesta (eksogeenisesta) talousajattelusta. Euroopan Unionin on saatava mahdollisuus kaikkien tärkeiden projektien rahoittamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että oman keskuspankin omaava ja sen tukeen tarvittaessa luottava  Euroopan Komissio saa luvan rahoittaa kaikkia hankkeita käytettävissä olevien luonnollisten resurssien (kuten työvoima, ilmasto, luonnonmateriaalit) puitteissa. Mahdollisia ylilyöntejä voidaan säädellä veropoliittisilla ratkaisuilla. Tämä tarkoittaa EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen rajoitteista luopumista myös vuoden 2023 jälkeen. Tärkeänä perusteena tälle on nähtävä Euroopan Unionin avoin pyrkimys taloudelliseen demokratiaan, jonka tärkeä väline endogeeninen, moderni monetaarinen makrotalouspolitiikka on. Saksaa on rohkaistava uuteen johtajuuteen Olaf Scholzen tullessa liittokansleriksi. 

Viimeisenä kohtana ottaisin esille valmistautumisen jo nyt seuraavaan hallituskauteen. Tärkeitä on rohkea ja Euroopan Unionin talous alan luottava ja sitä vahvistava politiikka. Ilmasto- ja digihankkeet sekä teollisuuden muutos askelta konkreettisemmiksi visioiksi. Ja sosialidemattina toivoisin, demokraattista osallistumista, jotta osallista kokonaan uudentyyppisellä "misen valtatien" ohjelmalla, jolla järjestäytyneelle kansalaisten osallistumiselle luodaan vahva työllistäutta, yhte. Äänestäminen vaaleissa on välillistä osallistumista, toiminta kansalaisjärjestöissä, puolueissa ja yhteiskunnallisissa elimissä on välitöntä vaikuttamista, demokratian vahvistamista. Rahaa ei kärsi julkisessa taloudessa hyvinvointi- ja democratiaankkeissa säästää. Tutkijaprofessori Marianna Mazzucaton noudattaen minua tarvitsemme nykyistä vahvemman valtion. Se tarjoaa myös todella ja asiaa terveen pohjan myös yritystoiminnalle.

Valtio, markkinat ja hyvinvointivaltio

 

Tässä FM Seppo Tuovisen mainio artikkeli kuuluisan talousvaikuttajan Mariana Mazzucaton edustamasta vahvan valtion merkityksestä yhteiselle hyvinvoinnille. Mazzucaton mielestä juuri julkinen sektori on innovatiivinen, "globaalin älyn" keskittymä, joka kykenee pitkäjännitteisyydellään tukemaan tärkeää perustutkimusta ja mahdollistamaan uusia innovaatioita, joista Seppo Tuovinenkin kirjoituksessaan mainitsee muutamia. Juuri äskettäin Mariana Mazzucato puhui Euroopam Ammattiyhdistysinstituutin ETUI:n suuressa nettikonferenssissa valtion merkityksestä. Hän korosti että jos 'markkina' mielletään -kuten Euroopan Unionin konsolidoiduissa perussopimuksissa on tehty - olennaisesti yritysten toteuittamaksi toiminnaksi, unohdetaan kansanvaltaisen valtion ja suuren yleisön sekä kansalaisjärjestöjen merkitys markkinan kokonaisuudessa. Tämä kapea näkemys on johtanut Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin yksipuoliseen yritykseen ratkaista tuotannon, kysynnän ja hyvinvoinnin tärkeimmät kysymykset pelkällä tarjonnan lisäämiselle. Tämä on johtanut aneemisen Euroopan syndroomaan, josta on todella vaikea päästä ulos peruskirjojen ehdottoman autoriteetin ja niiden muuttamisen edellyttämän yksimielisyyden vuoksi.

Mazzucaton kirja, johon Seppo Tuovinen kirjoituksessaan viittaa, "The Entrepreneurial State - Debunkin Private vs. Public Sector Myths" löytyy Youtubesta myös puolentoistatunnin mittaisena luento- ja haastatteluversiona. Miksi valtion rooli myös Euroopan Unionissa on niin tärkeä? Ennenkaikkea siksi että se kykenee rahoituksen saatuaan vastaamaan investoinneilla ja palvelutarjonnalla kansalaisten tarpeisiin ja luomaan tätä kautta aitoja, oikeita, toimeentulon tarjoavia työpaikkoja. Yritykset investoivat vain jos on riittävästi maksukykyistä kysyntää - ei muutoin. Kun Euroopan Unioni asettuu sääntömääräisesti vahvaa valtiota vastaan kieltäytymässä tukemasta jäsenvaltioitaan mutta suorastaan syytämällä rahaa yritystoiminnan tueksi, ollaan tekemisissä yksiulotteisen, autoritaarisen järjestelmän kanssa. Tähän 'kantoon EU-kaskessa' törmää tietenkin myös Mazzucaton vahvan valtion peräänkuuluttaminen. Tähän samaan seikkaan törmää myös eurooppalaisen vasemmiston, so. ennen kaikkea sosialidemokratian yritys toteuttaa kansanvaltaisen hyvinvointivaltion ideaa Euroopan tasolla. Yhdessä työnantajien pyrkimyksen kanssa liopettaa neuvottelu- ja sopimistoiminta ammattiyhdistysliikkeen kanssa muodostaa tämä uusliberaali lähestymistapa myrkyllisen yhdistelmän, jota vastaan demokratian ja parlamentarismin keinot sulöjetaam pois yhteiskunnallisen vaikuttamisen työkalupakista. Mitä siitä seuraa?

Korona - suuri opettaja

Vuosi 2020 on poikkeuksellinen, opettava, muistoja herättävä - ja samalla vuosi jolloin historian akkuna suurille yhteiskunnallisille uudistuksille avautui. Otettiinko opetuksista opiksi vai ollaanko jäämässä taas kerran luokalle, kuten joskus takavuosina vielä monelle näin tapahtui?

Korona-pandemia osoittautui siksi suureksi opettajaksi, joka asetti koko maailman uusien vaatimusten eteen.  Edellisestä suuresta sodasta ja sen päättymisestä tuli kuluneeksi jo 70 vuotta, mikä tarkoitti sitä että muisto sota-ajan puutteellisesta ja kurinalaisesta elämästä ei ollut enää kaikkien biomuistissa. Etenkin vanhemmalla sukupolvella sota-ajan tiukat sääntelytoimet, olojen ankeus ja kurinalaisuuden vaatimus palautuivat kuin luonnostaan uudelleen mieleen.

Maan hallitus otti pääministeri Sanna Marinin johdolla kuitenkin jo alkuvuodesta komennon käsiinsä kun oli käynyt selväksi että Korona-infektiosta saattaa muodostua maailmanlaajuinen pandemia. Jo aikaisessa vaiheessa hallitus alkoi valmistella valmiuslain käyttöönottoa lähes sotilaallisen kurinalaisuuden hengessä. Poliittiset ryhmät ja eduskunta osoittivat laajassa parlamentaarisessa valmistelussa omaavansa tietoisuutta ja tahtoa tämän äärimmäisen poikkeuksellisen toimenpiteen toteuttamiseksi. Valmiuslakihan oli tarkoitettu käynnistettäväksi vain poikkeusoloissa, kuten sodan syttyessä, luonnokatastrofin tai vakavan kulkutaudin vaaran uhatessa. 

Suomi onnistui näiden toimien seurauksena jo alkuvuodesta pitämään tartuntatapaukset ja pandemian aiheuttamat kuolemat suhteellisen vähäisinä.  Sairaalakapasiteetti ei joutunut kriittiseen tilaan. Maan hallitus, STM ja  etenkin peruspalveluiminusteri Krista Kiuru ottivat tilanteen  tiukasti haltuun ja Ruotsin kaltaiselta suurelta katastrofilta on vältytty - ainakin toistaiseksi.

Korona-pandemian opetus oli se että poikkeusoloissa on kyettävä irtautumaan hallitusohjelmasta ja otettava "sodanjohto" hallituksen itsensä käsiin. Oli toimittava kurinalaisesti, kansalaisten terveys edellä. Tämä opetus kantoi hyvin koko alkuvuoden, mutta loppuvuodesta Koronan opetukset jo alkoivat unohtua. Vaadittiin - erityisesti matkailualalla - markkinoiden ehdoilla etenemistä ja pandemian vaatimusten alistamista yritystoiminnan kokemille uhkakuville. Nopeasti kuitenkin kävi selväksi että aina kun annetaan periksi, etenkin matkailussa, urheilussa tai viihteessä, uhkakuvat pahenevat ja pandemia leviää.

Seurasi ikäviä näytelmiä; vaadittiin vallan siirtämistä hallitukselta korona-epidemian hoidossa "nyrkille", johon pääministeri ei kuitenkaan suostunut. Se olisi tarkoittanut hallituksen tiukan linjan ehdollistamista, arvatenkin markkinoiden taloudellisten tavoitteiden suuntaan. Peruspalvelumisteri Krista Kiurulle esitettiin jo henkilökohtaista epäluottamuslausetta valtakunnan päälehden monisivuisen kyseenalaistamiskirjoituksen saattelemana. Hallitus piti kiinni strategisesta ja operatiivisesta johdosta ja tilanteen helpottaessa pysäytti valmiuslain mukaisen etenemisen ja siirtymisen tartuntatautilain edellyttämään marssijärjestykseen.

Korona-pandemia osoittautui myös suureksi opettajaksi makrotaloudessa. keväällä 2020 alkoi näkyä merkkejä siitä, että Euroopan keskeiseksi vaikuttajaksi noussut Saksa alkoi luopua budjetissaan "mustan nollan" politiikasta, kielteisestä suhtautumisesta velkaan ja etukäteissäästämisen vaatimuksesta suuria yhteiskunnallisia uudistuksia tehtäessä. Korona-pandemioan kulut ja niihin varautuminen edellyttivät suurisuuntaisia toimia. Niihin Saksa ryhtyikin aloittaen huomattavan velanoton. Se on suorastaan historiallinen poikkeus Saksan politiikassa toisen maailmansodan jälkeen. On sanottu, että korona-pandemia oli omalla tavallaan nostamassa vahvan valtion uudelleen ulos kaapista ja luurankoroolistaan, joka sille oli Euroopan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa  varattu. Erittäin kilpailukykyinen markkina (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) ei ollut oikea vastaus pandemian tyyppisen poikkeustilan hoitamiseen.

Korona ei ollut ainoa tekijä joka sai Saksan ja sen myötä myös muut maat - Suomi mukaanluettuna - aloittamaan poikkeukselliseksi tarkoitetun rohkean velkaelvytyksen. Viimeisten vuosien aikana on makrotalouspolitiikassa keskusteltu paljon uudenlaisesta, Modernista Monetaarisesta Teoriasta ja sen mukaisesta suhteesta makrotalouteen eritoten niissa maissa ja yhteisöissä joilla on oma keskuspankki ja päätösvalta monetaaristen ja finanssipoliittisten päätösten tekemiseen. Tämän teorian mukaan keskuspankin oaava valtio tai yhteisö ei voi koskaan joutua maksukyvyttömyyden tilaan, koska se voi omilla lisävelkaa koskevilla päätöksillään luoda kaikissa tarpeellisissa tilanteissa "rahaa tyhjästä" ja rahoittaa kaikki tarpeelliset hankkeensa. 

Muistettava tietenkin on, että Euroopan Valuuttaunionin jäsenmaat - kuten Suomi - ovat luopuneet omasta itsenäisestä keskuspankista ja tätä tehtävää hoitaa Euroopan Keskuspankki EKP. Suomenkin osalta Europan Komission ja EKP:n toimet muodostuvat keskeisiksi, jos ja kun raha- ja finanssipolöitiikkaa ryhdytään käyttämään valuuttaunionin jäsenmaiden talouden ja hyvinvoinnin edstämiseen. Ilman euroopantasoisia toimia Suomen suhde euroon on sama kuin suhde vieraaseen valuuttaan.

Euroopassa päänavaajan roolia tässä suhteessa on kantanut Euroopan Keskuspankki aloittamalla monetaariset määrällisen elvytyksen (QE) toimensa jo vuonna 2014 ja jatkaen niitä toistaiseksi pitkälle eteenkin päin määritteellä "mitä ikinä se sitten vaatiikin" silloisen pääjohtaja Draghin legendaarisen ilmaisun mukaisesti. Euroopan Komissio yhtyi kesällä 2020 tähän uuteen makrotalouslinjaukseen omalla finanssipoliittisella korona-paketillaan, yhteensä 750 miljardia euroa, josta noin puolet on tukea ja toinen puoli velkaa. Euroopan Unionissa likviditeetin ylläpitämiseksi mielletty rahapolitiikka kuuluu nimenomaan EKP:n suvereniteettiin, joka pyrkii konsolidoiidun perussopimuksen mukaan olemaan kaiken politiikan ylä- ja ulkopuolella.Poliittisesta suuntautumisesta vastaa Euroopan komissio finanssipolitiikallaan pyerkii toimillaan vsuuntautumaan edessäoleviin suuriin haasteisiin. Taas osoittautui että tarvittiin vahvaa valtiota joka tomerasti ja päättävästi tarttuu toimiin kansakuntia ja koko maailmaa uhkaavan vaaran torjumiseksi.

Korona-pandemian opetukset vahvasta, demokraattisesta ja kurinalaisesta valtiosta eivät ole kuitenkaan tulleet kokonaan huomioonotetuksi. Euroopan Unioni etenee edelleen markkinakylki edellä perussopimusten mukaisesti, vaikka jäsenvaltiot joutuvatkin kantamaan keskeisen strategisen, operatiivisen ja taloudellisen taakan. Kuvaavaa on, että toimet on määritelty johtuviksi nimenomaan Korona-pandemiasta, vaikka tiedossa on että monet jäsenmaat Ranskasta alkaen odottavat kiihkeästi uutta visiota Euroopan Unionin roolista makrotaloudellisena toimijana. Heinäkuun alussa päätetyttyjen  toimien on nimenomaan edellytetty olevan kertaluonteisia, vaikka jo korona-pandemiankin vuoksi elvytystoimia on edelleen jatkettava ja jäsenvaltioiden otettava lisää velkaa rahoittaakseen pandemian aiheuttamia suuria kustannuksia kansalaisyhteiskunnalle ja myös yrityksille.

Koronan sanomaa suurena opettajana Euroopan Unionille voisi pitää julistuksena vahvan valtion nostamiseksi keskeiseksi toimijaksi paitsi luonnonkatastrofien, panmdemioiden tai rauhantilan järkkymisten  torjumisessa, myös niiden suurten rakenteellisten uudistusten toteuttamisessa, joilla on kiire ja joissa aikaa ei ole hukattavana: ilmastomuutos, digitalisaatio, kansainvaellukset ja yhtyenä kaikkein keskeisimpänä hyvinvointivaltion palveluiden tason kohottaminen investoinneilla infrastruktuuriin ja moninaisiin tarpeellisiin palveluihin koko mantereella. Myöskään sotilaallinen varustautuminen ei onnistu pelkästään markkinoiden toimin. Siinäkin - jos niin halutaan - vaaditaan vahvaakijn vehvempaa kansallista vastuunottoa.

Kuten tiedetään, Euroopan Unionin konsolidoitu perussopimus on ecdelleen sellaisenaan voimassa. Se on suuntautunut  ongelmien ratkomiseen keskeisesti markkinaehtoisten toimien kautta. Tämä muodostaa sietämättömän suuren ongelman ajatellen niitä tehtäviä jotka Euroopan Unionia odottavat. kuten määrällinen elvytys -Suomenkin osalta jo yli 50 mrd euroa - osoittaa, markkinaratkaisujen kautta resurssit valuvat helposti kokonaan muualle kuin mihin ne on tarkoitettu. Kuvaavaa on, että EKP rajoitti loppuvuodesta 2020 määrällistä elvytystä hallinnoivien pankkien ylimääräisiä osakeanteja. Kaikki rahat eivät ole yrityksille velkana kelvanneet; kun ostovoima ei ole kehittynyt riittvästi, ei ole edellytyksiä myöskään suurille markkinaehtoisille investoinneille. Pankit eivät ilmeisesti ole aikailleet määrällisen elvytyksen resurssien "pistämistä poikimaan". Tätä ongelma yritetään nyt hoitaa osakeantien rajoittamisen muodossa.

Vahvan valtion kautta tapahtuva investointi infrastruktuuriin ja palveluihibn toimii kokonaan toisella tavalla. Se luo työpaikkoja ja ostovoimaa   ja tarjoaa kannattavia investointimahdollisuuksia myös yrityksille. Vahvan valtion luurankon haahuilee edelleen Euroopassa.

Tiedossa on, että Euroopan Unionin peruskirja on luotu yksimielisyyttä edellyttävillä konsensuspäätöksillä. Brexit ja käsitys oikeusvaltiosta näyttävät tarkoittavan sitä, että yksimielisyyttä yksimielisyysvaatimuksen korvaamiseksi enemmistöpäätöksillä ei Euroopan Unionissa voida saavuttaa. Umpikuja vaatii siten muunlaista yhteistyötä, jota mm. kuuluisa ekonomisti Thomas Piketty on Social Euriope -verkkolehden haastattelussa ehdottanut. Jos ratkaisuja ei löydy, Euroopan Unionia uhkaa edelleen näivetyminen, taloudellisen polarisaation älyttömänä jatkuva vahvistuminen ja ennenpitkää hajoaminen - ellei ratkaisua keksitä. 

Yhteiskunnallisia maanvyöryjä, ilmaston ja ympäristön laukaisemia sosiaalisia tsunameja tulee eteen vielä tulevaisuudesssakin. Korona on tässä suhteessa suuri opettaja, jonka asettamista valtavista vaatimuksisa keskeistä on vahvan valtion vetäminen luurankokaapista uudelleen keskeiseksi, kansanvaltaiseksi toimijaksi. Demokratiaan ja rauhaan vetoavan Euroopan Unionin pitäisi nopeassa tahdissa ryhtyä soveltamaan tätä lähtökohtaa myös omassa rakenteessaan.

Suomi sattui olemaan korona-vuonna 2020 siinä onnellisessa tilanteessa, että meillä oli maan hallituksessa ja sen ohjelmassa vahva hyvinvointivaltio kirjattuna laajapohjaisen enemmistöhallituksen ohjelmaan. Kaiken koronasodan keskellä hallitus on ponnistellut sinnikkäästi ohjelmansa toteuttamiseksi ja onkin saanut liikkeelle monia suuria uudistuksia. Näitä ovat mm. vanhuspalvelulain hoitajamitoituksen vahvistaminen, peruskoulun laajentaminen yhdellä vuodella saumattomaksi kokonaisuudeksi koulutuksen ja pätevyyttä edeltävän työelämän välillä. Vuosikymmeniä rakennetu ja revitty SOTE-uudistus on annettu rautalankamallina eduskunnalle ja tulee keväällä 2021 käsiteltäväksi. Suuria liikennehankkeita ryhdytään toteuttamaan, työllisyydessä aloitetaan kuntakokeilu, joka parhaimmilaan merkitsee myös yli 55-vuotiaille arvokasta päätöstä työelämän loppuvuosille. Monia muitakin hankkeita on laitettu liikkeelle ja uusia ehtii vielä tulemaan. Voi todeta että historian akkuna on tämän hallituskauden aikana avoinna suurille yhteiskunnallisille uudistuksille 1960- ja 70 lukujen tapaan - viidenkymmenen vuoden yhteiskunnallisen harhailun jälkeen.

Korona siis opettaa. Mutta opiksi olisi myös otettava. sekä Suomessa että Euroopassa - ja myös muualla maailmassa.

Historiallinen askel kohden parempaa

Katselin ja kuuntelin tänään YLE:n Areenasta hallituksen sosiaali- ja terveysuudistusta  - ns. SOTE-uudistusta - koskevan ministerien ja hallituspuolueiden esittelyn. Antti Rinteen ilmiö-pohjalle rakennettu hallitusohjelma näyttää nyt olevan pääsemässä tämän hallituskauden ehkä tärkeimpään rakenteelliseen uudistukseen. 

Tätä hetkeä voidaan pitää historiallisena siksi, että 'historian akkuna' on nyt avautunut tälle koko kansakunnan hyvinvointia, terveyttä ja tasa-arvoa toteuttavalle uudistukselle. Taustalla on nykyinen perustuslakimme, joka edellyttää yhteisvastuun ottamista tästä uudistuksesta. Tässä suhteessa SOTE-uudistuksen tuominen hallitukselta yksimielisenä eduskuntaan merkitsee perustuslain kannalta myös  opposition tahdon toteutumista, ovathan myös oppositiossa nyt olevat voimat olleet perustuslain ja perustuslakivaliokunnan takana tämän suuren tehtävän toteuttamispohjaa rakentamassa.

Historian siivet havisevat yhteiskunnallisessa uudistustyössä harvakseltaan. Edellinen suuri paradigmanmuutos tapahtui 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin hyvinvointivaltion uudet suuret hankkeet kuten päivähoitolaki, peruskoulu-uudistus, työeläkelainsäädäntö ja suuri joukko työelämään liittyviä sopimuslakeja, mm. laki yhteistoiminnasta työpaikoilla, työpaikkaterveydenhuoltoa koskeva laki ja työpaikkaruokailua koskevat uudistukset saatiin voimaan. Sattumoisin olivat poliittiset edellytykset pitkän sodanjälkeisen riitelyn ja vastakkainasettelun jälkeen sellaiset että nämä pitkälle meidän aikaamme ulottuneet uudistukset saatiin aikaan.

Suuret uudistukset ovat vaikuttaneet myös näiden uudistusten aikana ja jälkeen syntyneisiin sukupolviin ja ikäluokkiin. Monista asioista, kuten tasa-arvoisesta koulutuksesta, terveellisestä ravinnosta, eläkkeestä aktiivisen työuran jälkeen on tullut lähes  itsestäänselvyyksiä. Taloudcellisen perusrakenteen muutos vaikuttaa tietoisuuteemme ja arkikokemukseemme voimakkaasti. Työväenliikkeen arvoperinnön alullesaattaja ja initioija Karl Marx totesi jo aikanaan, että yhteiskunnan materiaalinen perusta ja sen rakenteet vaikuttavat jopa haistamiseen ja maistamiseen, kuten hän asian ilmaisi. 

Kun katselen tämän päivän nuoria kasvissyöjiä, eläinten suojelijoita, puiden halaajia ja pitättyväiseen elämäntapaan pyrkiviä 'uuden tietoisuuden' kehittäjiä, voi vain ihmetellen todeta kuinka oikeassa  suuri mestari oli ja kuinka pitkälle hänen havaintonsa vaikuttavat vielä tulevaisuuteen. Vastaavasti työntekijä, joka 'joutuu' yhteistoimintalain mukaisiin neuvotteluihin, kokee vinksahtaneeksi kääntyneen yhteistoiminnan valtavana uhkana itselleen.

Sosiaalisten oikeuksien, terveyden, ja tasa-arvon  kohdalla epäkohtien poistaminen on kestänyt pidempään. Meidän ikaamme on vaikuttanut voimakkaasti yksityistä intressiä ja henkilökohtaista vastuuta korostanut ajattelutapa joka on ajanut myös yhteisvastuun ja henkilökohtaisen vastuun kannattajia eri leireihin. Tämä on näkynyt erityisesti suhtautumisessa taloudellisiin resursseihin ja niiden yhteisvastuulliseen käyttöön, mutta myös suhtautumisessa muukalaisiin, muualta kuin perinteisestä elämänpiiristämme kotoisin oleviin. Tämä on näkynyt myös suhtautumisessa sosiaalisiin oikeuksiin ja demokratiaan. Nyt liikkeelle saatu hallituksen SOTE-uudistus vie meidän suuren harppauksen kohden oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.

Katselen tätä kehitystä myös poliittisena ja yhteiskunnallisesti aktiivisena henkilönä, olenhan ollut aktiivisesti mukana sosialidemokraattisessa liikkeessä jo yli kuusikymmentä vuotta. Näen yhteyden sosiaalisuuden ja demokratian kehittämisessä myös sosialidemokratiaan aatteena, näkyväthän nämä ulottuvuudet jo liikkeen nimessä, ei ainoastaan suomesssa vaan myös kansainvälisesti; "social democracy" tarkoittaa juuri senkaltaista kehitystä mitä meidän SOTE-uudistuksemme vie eteenpäin.

Sosiaalioden dcemokratia ei ole kuitenkaan sosialidemokratian eikä minkään muunkaan aatteellisen suunnan yksityisomaisuutta eikä sitä pidä 'kapitalisoida' pelkästään yhden puolueen pääomaksi. Kysymys on koko ajan koko kansasta, sen suvereeneista ja luovuttamattomsiuta oikeuksista. Nykyisen hallituksen ilmiöpohjainen hallitus on onnistunut viiden naispuheenjohtajansa johdolla tarttumaan uuteen, kaikille tärkeään tietoisuuden tasoon ja siksi nämä voimat saavat nimensä siihen kunniatauluun, jota historia ja maailma tulee pitämään lähes uskomattomana saavutuksena. 

On luotu yhdessä edellytyksiä kansakunnan onnelle ja menestykselle. Koen suuria tunteita sanoessani tämän ja uskon sen suuresti vaikuttavan yhtyeiskuntaelämämme kuintoutumiseen ja selkeytymiseen.

Synnytyspolttoja

Aloitan tämänkertaisen blogikirjoituksen Karl Marxin kuvauksella siitä, millä tavalla kapitalistiset tuotantovoimat joutuvat ristiriitaan vallitsevien olosuhteiden kanssa ja millä tavalla uusi vaihe yhteiskunnallisessa kehityksessä ja tietoisuudessa alkaa:

"Tietyssä kehitysvaiheessaan yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat joutuvat vastakkain olemassa olevin tuotanto-olosuhteiden kanssa tai, mikä on vain sen oikeudellinen ilmaus, niiden omaisuuden suhteiden kanssa, joissa ne ovat tähän asti liikkuneet. Tuotantovoimien kehitysmuodoista nämä suhteet muuttuvat kahleiksi. Sitten tulee sosiaalisen vallankumouksen aikakausi. Taloudellisen perustan muuttuessa koko jättimäinen ylärakenne (oikeudelliset ja poliittiset organisaatiot, joita tietyt sosiaaliset tietoisuuden muodot vastaavat) kaatuvat hitaammin tai nopeammin. Yksi yhteiskunnan muoto ei koskaan häviä ennen kuin kaikki tuotantovoimat ovat kehittyneet, joiden osalta se on riittävän kattava, ja uudet tai korkeammat tuotanto-olosuhteet eivät koskaan astu näyttämölle ennen kuin aineellisen olemassaolon olosuhteet ovat tulleet esiin yhteiskunnan kohdusta. Vanhan yhteiskunnan. porvarilliset tuotantosuhteet ovat viimeinen antagonistinen muoto yhteiskunnallisessa tuotantoprosessissa ... Ihmisyhteisön aiempi historia päättyy siis tähän yhteiskuntamuotoon." 

(Karl Marx 1859 A Contribution to the Critique of Political Economy Preface)

Onko tässä ajassa merkkejä tietynlaisen tuotantotavan saapumisesta päätepisteeseensä? Edelleen: onko merkkejä siitä, että nykyisissä olosuhteissa olisi jo syntynyt sellaisia konkreettisia uusia visioita, jotka perusteellisesti muuttavat sekä tuotantosuhteita että kansalaisten ja kansojen elämisen ehtoja? 

Euroopan talouskehitys ei ole viimeisten parinkymmenen vuoden aikana antanut selvää lupausta siitä, että "erittäin kilpailukykyinen markkina", jota Euroopan Unionin Lissabonin sopimus (2. artikla, kohta 3) pitää keskeisenä ja ylivertaisena keinona talouden elpymiseen ja kansojen vaurauteen, olisi todella toimiva keino kokonaan uudelle tasolle nousemiseen. 

On käynyt pikemminkin päinvastoin; kansantulo BKT:n muodossa ei ole vuosiin kasvanut ripeästi ja siihen liittyvät mittarit ovat sisältäneet myös harhaanjohtavia elementtejä, siis muita kuin yhteistä hyvinvointia kuvaavia piirteitä. Sadan auton joukkokolari tai tuhoisa talvimyrsky nostaa BKT:tä, mutta yhteisen hyvinvoinnin kannalta kaikki tapahtunut ei ole relevanttia vaurastumisen kannalta. EU:n jäsenvaltioista Kreikka joutui austeristiseen alaspäin menevään kierteeseen ja sen käynnistäjinä olivat Euroopan Komissio, Euroopan Keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto; "trion" kymmenen vuoden takainen talousdoktriini edellyti tiukkaa säästökuuria ja Kreikka putosi hyvinvointivaltion kehityksessä kymmeniä vuosia taaksepäin. Se on luonut kumouksellista ilmapiiriä koko eteläiseen Eurooppaan, mikä näkyy mm. populististen voimien nousuna lähes kaikkialla Euroopassa.

Onko odotusarvoinen vientivetoinen talouskasvu lunastanut lupauksensa kansallisen hyvinvoinnin suhteen? Kieltämättä kansainvälisellä vuorovaikutuksella viennin ja tuonnin muodossa on perinteisesti suuri merkitys ennenkaikkea työllistäjänä. Kun kaikki Euroopan Unionin jäsenmaat alkavat parantaa vientiään kustannuskilpailulla, seurauksena on voittajien ja häviäjien   vastakohta. Erityiseksi Saksa on Euroopan Unionissa menestynyt muita paremmin. Euroopan ulkopuolelle suuntautunut vienti ei ole kyennyt kuromaan umpeen syntynyttä epätasapainoa ja siksi monissa Euroopan Unionin maissa vientikilpailu ei ole tuonutkaan lisääntyvää hyvinvointia, vaan alempia palkkoja, huonompia työehtoja, irtautumista koko sopimisen kulttuurista, lisääntyvää työttömyyttä ja näköalatonta tulevaisuutta etenkin nuoremmille sukupolville. Meillä sitä kiihkeästi ajanut Sipilän hallitus kompastui juuri  kilpailukykypyrkimykseensä ja sen yhteydessä tehtyihin tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta sisältäneisiin loukkauksiin.  Aineksia kumoukselliseen muutoshakuisuuteen nousee tästäkin melko yleisesti hyväksytystä strategiasta.

Tätä kirjoitettaessa eletään marraskuun loppua ja lämpötilat hipovat historiallisia ennätyslukemia. Ilmastomuutos näyttää paitsi tosiasialta, myös näillä subarktisilla alueilla jopa keskimääräistä nopeammalta. Edellisenä 'talvena' ns. termistä talvea ei Etelä-Suomeen tullut ollenkaan. Järvet eivät jäädy, metsätöitä joudutaan toteuttamaan sulalla maaperällä, mikä vahingoittaa routaantumatonta maaperää totuttua pahemmin. Ilmastomuutoksen on reagoitava. Keskustelua käydään siitä, tapahtuuko tämä 'markkinoiden' hyppäyksellä uuteen teknologiaan vai  pitäisikö yhteiskunnan, so. valtion olla tässä keskeinen aloitteentekijä. 

Markkinan onnistuminen on kiinni ostovoimasta, jota se ei ole ollut valmis jakamaan suurille kansankerroksille. Edellytetyllä paikallisella sopimisella pyritään edelleen pienempiin palkkakuluihin eikä rakenteellisia uudistuksia parempaan ole juuri paikallisen sopimisen luonteesta johtuen odotettavissa. Juuri tällä viikolla Elinkeinoelämän Keskusliitto irroittautui näkyvästi kolmikantaisesta työelämän tasa-arvopyrkimyksiä ajavasta neuvotteluryhmästä, syynä sosiaali- ja terveysministeriön liian pitkälle menevä ja Marinin hallitusohjelmaa toteuttava pohjaehdotus. Voidaanko yhä vähemmän ostovoimaa jakavalta elinkeinoelämältä odottaa valtavia summia maksavia ilmastomuutosta jarruttavia toimia? Minusta näyttää että tämäkään yhtälö ei toimi. Vaikka innovaatioita syntyisikin, niiden realisoiminen osaksi toimivaa yhteiskuntaa etenee toivottoman hitaasti. Ukkospilviä muistuttavia nuorten ilmastoperjantaita on odotettavissa jatkossakin tällä viikolla toteutettavan kaupallisen "mustan perjantain" (Black Friday) vastapainoksi.

Kaiken lisäksi elämme keskellä maailmanlaajuista Korona-pandemiaa, joka iskee voimakkaasti kaupallisiin hankkeisiin. Lentäminen, matkustaminen, ravintolapalvelujen käyttäminen, puhumattakaan suuresta viihde- ja kulttuuriulottuvuudesta  ovat jumiutuneet lähes kokonaan välttämättömien 'terveys edellä' rajoitustoimien vuoksi. Valtiolta edellytetään rajoitusten vastapainoksi menetysten korvaamista ja siihen onkin vastattu ennätyksellisellä velanotolla. Aikaisempi talousdoktriini velanotosta on heitetty ainakin väliaikaisesti sivuun. Sekä EU:n jäsenvaltiot että Euroopan Komissio itsekin tekevät velkaa sekä tavanomaisten budjettiensa katteeksi että korona-elvytyspakettien mahdollistamiseksi. Nämä elvytystuet ja  -lainat ovat ehdottoman tärkeitä mm. Italialle ja monelle muullekin Euroopan Unionin jäsenmaalle Korona-epidemian yhä vahvistuessa. Vahvaa valtiota hyljeksinyt markkina on nyt käsi ojossa vaatimassa valtiolta korvauksia menetetyistä tuloista. Pandemia ei kuitenkaan ole kansalaistenkaan syy, kansalaisten jota valtiovalta tässä yhteydessä viimekädessä edustaa. 

Saattaa olla että ilmastomuutos yhdessä Korona-pandemian tulee aiheuttamaan suuria muutoksia tavassa liikkua maailmalla. On pakko palata paikalliseen elämäntapaan, on pakko karsia elämänmuodosta sellaisia rönsyjä, jotka kiihdyttävät ilmaston lämpenemistä ja aiheuttavat tartuntatautien maailmanlaajuista, nopeaa leviämistä. Kun markkina ei omalta osaltaan osa edistää edes kohtuullista  tasa-arvoa työn ja toimeentulon laajaksi ylläpitämiseksi, joudutaan perustellusti epäilemään, onko noudatettu markkinaehtoinen politiikkaa ylipäätään vastaus ajan yhteiskuntavastuuta edellyttäväksi ratkaisuksi. Kuten tunnettua se aiheuttaa äärettömän vahingollista taloudellista polarisaatiota ja suureen enemmistöön kohdistuvaa kurjistumista.

Onko sitten ajassamme nähtävissä sellaisia uusia tendenssejä, jotka selvästi haastavat ikuiseksi tarkoitetun ja Euroopan Unionin peruskirjoihin konsensuksella upotetun, yksisiipisen markkinapolitiikan?

Vaikka päivän median piirissä ilmeisen tietoisesti  harjoitetussa yksiulotteisessa talouskeskustelussa ei muutosta ole havaittavissa, ollaan yhä selvemmin haastamassa noudatetun talouspolitiikan linja. Keskeiseksi kyseenalaistajaksi on noussut jälkikeynesiläisyyttä edustava  ns. Moderni Monetaarinen Teoria, jossa itsenäinen valtio tai yhteisö voi keskuspankkinsa tuella vastata mihin tahansa taloudelliseen haasteeseen. 

Mistä niiden raha on kotoisin? Vastoin kuin yleisesti kuvitellaan, se ei synny etukäteissäästämällä ja kansalaisten talletuksista. Keskuspankki ja pankit ylipäätään tekevät rahaa lainapäätöksillä ja kaksinkertaisella kirjanpidolla. Raha on osoitus velkasuhteesta, jossa resursseja luodaan pelkällä enterin painalluksella kirjanpidon yhteydessä. Tätä ulottuvuutta näyttää mm. tasavallan presidentti Niinistön olevan vaikea ymmärtää.

Euroopan Keskuspankin määrällinen elvytys (QE) on yksi osoitus tällaisesta pääomien muodostuksesta. Pankkien kautta ostetut valtioiden velkakirjat ovat kasvavana vuorena EKP:n taseissa saatavien puolella. EKP ei kuitenkaan ole edellyttänyt näiden velkakirjojen lunastamista niiden määräajan (maturiteetin) päättyessä, vaan ne on steriloitu taseisiin myöhempiä toimia varten. Itsenäinen keskuspankki voi jopa mitätöidä nämä velkakirjat 'epävarmoina saatavina' ja rahoittaa edelleen markkinaa. Miten se tapahtuu käytännössä, siitä ei paljoa hiiskuta. Der Spiegelin mukaan ainakin osa tämän toimintaan liittyvistä asiakirjoista on salaisia. Siihenkin EKP:llä on peruskirjojen mukaan täysi oikeus.

Sekä ilmastokriisi että Korona-pandemia edellyttäisivät demokraattisen valtion keskeistä roolia tehtävien investointien suunnittelussa ja koordinoinnissa. Sitä edellyttävät myös muut suuret haasteet, kuten digitalisaatio ja pakolaiskysymyksen moniulotteinen haltuunotto. Euroopan Unionin peruskirjojen mukaan kuitenkaan jäsenvaltioiden velanotosta ei ole yhteisöllä lupa ottaa vastuuta. Kuinka tällainen rakenne on saatu päätettyä 2000-luvulla sivistyneessä ja länsimaisia arvoja edustavassa Euroopan Unionissa? "Vain Jumala tietää kuinka tällainen päätös on saatu aikaiseksi." Tämä Vladimir Putinin huokaisuksi kerrottu tokaisu Venäjän kannalta huonosti menneissä aseriisuntaneuvotteluissa kuvastaa hyvin myös Euroopan Unionin onnettomalla tavalla lukkiutunutta rakennetta.

Muutoksen merkkejä on kuitenkin niin paljon ilmassa että voidaan Karl Marxia lainaten todeta ajan olevan raskaana muutoksen suuntaan ja että syntyvä uusi elämä on jo Modernin Monetaarisen Teorian muodossa antanut selviä merkkejä itsestään. Meillä Suomessakin on joukko nuoria taloustieteilijöitä, jotka ovat vahvasti tietoisia muutoksen tarpeesta ja hakevat koko ajan strategista tilannetta ratkaisevien askelten ottamiseksi. Vallankumousta ei tarvitse pakottaa sen enempää kuin lapsen syntymääkään. Se seuraa luonnostaan ja jos se ei jostakin syystä ole mahdollista, sekä äiti että lapsi ovat vaarassa menehtyä. 

Euroopan on synnyttävä uudelleen? Se edellyttää valtion kunnianpalautusta yhteisen hyvinvoinnin keskeisenä ja autorisoituna luojana. Moderni finanssi- ja rahapolitiikka tarjoavat rationaalisesti käytettynä tukevan pohjan kaikille tarpeellisille investoinneille. Yhteiskuntavastuuta karttava markkina voi olla tulevaisuudessa parhaimmillaan hyvä renki, mutta isäntänä tulee olla kansanvaltainen valtio. Ehkä tässä suhteessa pitäisi ottaa oppia Kiinasta eikä Amerikasta?

Merkitseekö tämä pelättyä kommunismia? Ei todellakaan, vaan pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio muodostaa sen uuden perustan, joka mahdollistaa irtautumisen sekavasta ja kurjuutta generoivasta ihmiskunnan esihistoriasta ja mahdollistaa vihdoin jokaiselle kansalaiselle perustan aineellisesti ja henkisesti hyvään elämään.

Me voisimme olla juuri nyt sen kynnyksellä.

5.12. 2020

Sana makrotaloudesta viikonvaihteeksi...

Jenni Virtanen 5.12. 2020 Helsingin Sanomissa:

"Elpymispakettia varten EU hankkii ennätyksellisen paljon lainaa markkinoilta EU:n budjettia vastaan. Lainaa maksetaan takaisin muun muassa suurempina jäsenmaksuina. Suomi ja nuuka nelikko ovat paketin nettomaksajia.

Suomi on ollut huolissaan elpymispaketin tarkkarajaisuudesta. Suomi on myös painottanut paketin kertaluontoisuutta. Esimerkiksi Euroopan keskuspankin pääjohtaja Christine Lagarde ehdotti lokakuussa, että mekanismista tehtäisiin pysyvä."

Korona-kriisi ei tule loppumaan vuodenvaihteeseen ja uusia toimia tullaan edelleen tarvitsemaan. Näissä toimissa valtion rooli on keskeinen. Se tukee kansalaisia ja yrityksiä, se päättää joko virkakoneiston tai hallituksen toimin rajoituksista ja vapauksista. Hallitus ottaa myös velkaa ennätystahtiin. Sitä käytetään koronakustannuksiin ja elvytykseen. Keskellä kriisiä ei ole aika ryhtyä sopeutustoimiin, niiden aika on myöhemmin.

Sopeutustoimet viittaavat edelleen siihen talouspoliittiseen aikaan, jolloin velkaa pidettiin pahimpana mörkönä ja etukäteissäästämistä suurimpana hyveenä, esimerkkinä kotitalouden velvollisuus omaan talouteensa suhtautumisessa. Juuri tässä suhteessa olemme astumassa uuteen aikaan.

EKP:n pääjohtaja on siis ilmaissut kantanaan, että Euroopan Komission velanotto ja toimet tukipakettien ja lainojen tarjoamisen muodossa eivät olisi kertaluontoisia vaan alku pysyvälle uudelle finanssi- ja rahapoliittiselle mekanismille. Pääjohtaja antaa tässä ymmärtää, että makrotaloudellisessa ajattelutavassa on tapahtumassa uusi ja vakavasti otettava paradigmanmuutos. EKP:n määrällinen elvytys ja Euroopon Komission velanotto omiin nimiinsä ovat tästä selviä merkkejä. Oletan myös Euroopan Komision puheenjohtajan Ursula von der Layenin odottavan hetkeä uusille finanssi- ja rahapolitiikan avauksille.

Kysymys on Modernin Monetaarisen Teorian vähittäisestä mutta vakavasti otettavasta tunkeutumisesta uutena lähestymistapana itsenäisen keskuspankin omaavan valtion tai yhteisön - kuten EU:n - makrotaloudelliseen lähestymistapaan. Euroopan Unioni voi MMT-ajattelutavan mukaan vastata kaikkiin taloudellisiin haasteisiin joita yhteisö kohtaa. Keskuspankki toimii joko pankkijärjestelmän kautta tai suoraan Euroopan Komission lainojen viimekätisenä rahoittajana ja myös takaajana. Sama koskee muitakin keskuspankkeja kaikkialla maailmassa. Vallalla olevan valtavirtaisen ajattelun mukaan takuu kuuluu velvollisuutena jäsenvaltioille, kuten heinäkuun alussa 2020 hyväksytyssä 'kertaluonteisessa' tuki- ja elvytyspaketissa on kysymys.

Uuden ajattelutavan kehyksessä näin ei tarvitse olla. Juuri keskuspankilla on lukuisia erilaisia instrumentteja rahapolitikan hoitoon, tästä ovat esimerkkeinä korkotason pitäminen toivotulla tasolla, ostettujen joukkovelkakirjojen jäädyttäminen (sterilisointi) tai pankkien lainanantojärjestelmän vahvistaminen niin että ne eivät ole riippuvaisia pelkästä lainojen korokotasosta. Keskuspankki voi tässä vaihtoehtoisessa lähestymistavassa jopa antaa velkoja anteeksi ja poistaa ne lopullisesti saatavien joukosta.

Rajaa uudelle ajattelulle ei itse asiassa muodosta raha ja sen saatavuus, vaan makrotalouspolitiikan suhde muihin resursseihin, kuten pääsy yhteiseen hyvinvointiin, suhtautuminen työllisyyteen, luonnonvaroihin ja mm. ilmastomuutokseen. Kysymys on valitun ideologisen linjan muuttamisesta, mikä ei ole niitä kaikkein helpoimpia tehtäviä. On palautettava luottamus vahvaan valtioon ja sen autorisoituun asemaan kestävän kehityksen ohjaajana. Markkinan huutaminen apuun ei auta, koska sen keskeinen tehtävä ei ole yhteiskuntavastuusta huolehtiminen. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio kelpaisi eettiseksi pohjaksi uudelle Euroopalle hyvinkin .

Tämän tarinan opetus on se, että lopetetaan puhuminen Euroopan Keskuspankin ja Euroopan Komission makrotalouspoliittisten toimien kertaluontoisuudesta ja hyväksytään avarampi lähestymistapa koko Euroopan kuntouttamiseen. Kulttuurisesti moni-ilmeinen Eurooppa ei synny sanktioiden vaan yhteiseen arvopohjaan vähittäin tapahtuvan kasvamisen kautta.

Korona - suuri opettaja

Korona-pandemia jatkuu ja on saanut toisessa aallossaan yhä voimakkaampia ilmenemismuotoja. Näyttää myös siltä että pysyvää immuniteettia ei sairastamisen jälkeenkään ole odotettavissa, joten saattaa käydä niin että tämä virus jää vuosikausiksi lymyämään eri puolille maailmaa ja nousee yhä uudestaan ja uudestaan koko ihmiskunnan vaivaksi. Jos immuniteettia ei sairastumisen jälkeen ole odotettavissa, sitä tuskin saadaan myöskään rokotteen avulla.

Euroopan Komissio ja Unionin jäsenmaat ovat ryhtyneet yllättävän tarmokkaisiin toimiin pelastaakseen "erittäin kilpailukykyisen markkinan" joka nyt on monelta osin - erityisesti lohtua ja iloa tuovan kulutuksen osalta - joutumassa yhä vaikeampaan asemaan. Euroopan Unionissa heikoksi tarkoitettu valtio on joutunut muuttamaan strategiaansa ja hyväksymään uuden lähestymistavan, paradigman, jonka mukaan velan tekeminen ei olekaan syntiä. Velkaan tehdään ja paljon, mutta Koronan yhä kiihtyessä mikään ei tunnu riittävän. Kertaluonteiseksi kaavailtu Euroopan Unionin koronaelvytyspaketti suorine tukineen ja velkaosuuksineen helpottaa hetkeksi, mutta arvattavasti jo nyt pohditaan keinoja kuinka päästä tästä maailmoja mullistavasta tilanteesta kestävämpään tilanteeseen.

Sekin on todettava että tässä uudessa tilanteessa markkinasta ei ole kansalaisten auttajaksi. Päinvastoin, se näkyy tarvitsevan yhä suuremnpia avustus- ja tukimääriä heikoksi tarkoitetulta valtiolta. Onneksi tämän vuoden alkupuolella tapahtunut paradigmanmuutos Saksassa ja myös Euroopan Unionissa mahdollisti elvytyspaketin aikaansaamisen. Konkurssiaaltoa on saatu siirrettyä tuonnemmaksi, mutta jos pandemiaa ei saada pysäytetyksi edessä on markkinatalouden keskeisten veturien kuten matkustamisen, ravintola- ja huvittelubisneksen pysähtyminen ja näivettyminen murto-osaan entisestään. Tämä saattaa osoittautua ilmastomuutoksen pysäyttämisen kannalta myös siunaukseksi - mutta yhdellä ehdolla: entiseen ei ole enää koskaan paluuta. On palattava yksinkertaisempaan elämäntapaan ja hyväksyttävä se että markkina ei pysty meidän henkeämme pelastamaan, hyvinvoinnin ja ylenpalttisen runsauden tuottamisesta puhumattakaan.

Tämä tulee olemaan äärimmäisen vaikea paikka niille, jotka yrittävät löytää kestäviä vastauksia entisen lähestymistavan, kaikkeen onnistuneita vastauksia antavan markkinan kannalta. Yritysten tukeminen ei tässä tilanteessa auta, sillä optio tulonmuodostuksen ulottumisesta tavallisten kansalaisten ulottuville ei toimi. Yritykset eivät investoi, koska asiakkaita ei ole. Tämä on uusi tekijä aikaisemman investointeja ehkäisseen tekijän, ostovoiman puuttumisen rinnalla. Miten elvyttää, kuin megakone lakkaa pyörimästä?

Kertaluonteisen velkaelvytyksen hyväksyminen Euroopan Unionin  ja sen itsenäisen keskuspankin tasolla oli ensimmäinen askel irtautumisessa valtavirtaisesta uusliberaalista talousdoktriinista, joka on betonoitu absoluuttiseksi totuudeksi EU:n konsolidoituun peruskirjaan. Koronapandemian toisen aallon nyt iskiessä voi  ennustaa, että velalla elvyttäminen ei tule jäämään kertaluonteiseksi. Myöskään keskuspankin määrällisestä elvytyksestä ei voida luopua, vaikka tuo jo nyt tuhansiin miljardeihin euroihin  nouseva valtion velkakirjojen osto-ohjelma ei ole ilmeisesti tähänkään mennessä saavuttanut yrityksiä, vaan on jäänyt välittäjinä toimivien pankkien taseisiin ja odotusarvoisiin ohjelmiin. YTritykset eivät ole halunneet investoiuda lainarahalla ostovoimaltaan epävarmoissa olosuhteissa. Markkinalle alisteinen valtio ei ole tähänkään saakka hyötynyt osto-ohjelmista muuten kuin välillisesti ja nimellisesti; suuria ja tarpeellisia  yhteiskunnallsia uudistuksia ei ole EU:n jäsenmaissa saatu liikkeelle.

Moderni Monetaatrinen Teoria (MMT) opettaa, että keskuspankin omaava valtio tai yhteisö ei voi ajautua konkurssiin ja että se periaatteessa selviää mistä tahansa haasteesta. Velkaa voidaan tehdä, projekteja voidaan perustaa ja sisällyttää ne kaksinkertaisen kirjanpidon periaatteilla yhteisön taloudenpitoon. Ei ole estettä jatkaa velanottoa pidempäänkin - onhan esimerkiksi USA velkaantunut jo 1800-luvulta lähtien ilman pelkoa konkurssiin ajautumisesta.  Paradigman muutos edellyttää kuitenkin markkinan ja demokraattisen valtion toiminnan keskeisen periaatteellisen eron ymmärtämistä: valtio tekee velkaa ja investoi kansalaisten ilmaisemiiin tarpeisiin, yritys investoi tehdäkseen voittoa. Yritys ei ota yhteiskuntavastuuta eikä se voi niinmuodoin ratkaista edes oman olemassaolonsa ehtoja, kun megakone alkaa yskiä ja menettää tehoaan.

On siis keksittävä uusia keinoja. Pohjoismainen sosialidemokratia on jo vuosikymmeniä rakentanut vahvan valtion ja sen hyvinvointipalvelujen varaan. Kysymys ei ole ainoastaan hetkellisestä housujen lämmittämisestä, vaan vahvan valtion puskuriominaisuuksista: vahva valtio pystyy omilla toimillaan pitkään puskuroimaan yskivän talouden heikkouksia vastaan. Jos valtion tukena on sen roolin ymmärtävä keskuspankki, monia kurjistumiseen liittyviä ongelmia voidaan poistaa ennenkaikkea kansalaisten perusoikeuksien ja perusturvan toteuttamisella. Markkina ei tähän kykene. Tämä on sanottava vielä toiseen kertaan: Yritysvastuulla toimiva liiketoiminta ei edes tavoittele kansalaisten perusturvan mahdollistamista; keskeistä on se että viivan alle tuloslaskelmassa jää mahdollisimman paljon voittoa. Taseessa oleva omaisuus ei ole yritysten osalta tarkoitettu yhteiseen hyvinvointiin; se on yrityksen resurssia ja jo lähtökohtaisesti kilpailuysyistä läpinäkymätöntä, intransparenttia ja perustuslaissa suojattua omaisuutta.

Milton Friedman, uusliberaalin talousdoktriinin oppi-isä ehdotti ennustettavissa olevan hätätilöan tarpeisiin 'helikopterirahaa' eli ostovoiman jakamista keskushallinnon toimesta seteleinä suoraan kansalaisille. Hänen ehdotuksensa tulee ajalta ennen digitaalista vallankumousta. Idean toteuttaminen voisi tähän maailmanaikaan tapahtua yksinkertaisesti perustamalla jokaiselle EU-kansalaiselle keskuspankin EU-tili ja sen täydentäminen enteriä painalla säännöllisin väliajoin.

Korona-aika tämäkään ei toimi tavalla jota valtavirtaisen taloustieteen suuri guru väläytteli. Korona-pandemian oloissa tilillä olevaa ostovoimaa ei sitäkään voi käyttää iloiseen kulutusjuhlaan jota yritysmaailma niin innokkaasti ja välttämättömänä puolustaa. Korona-pandemia on osoittanut että rahan mahdilla on silläkin vain rajallinen voima. 

Tarkoituksenmukaimpaa MMT:n iden toteuttamista olisi demokraattisen valtion, siis Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin jäsenvaltioiden kunnianpalautus ja taloudellinen kuntoutus turvaa tuovien sosiaalisten parusrakenteiden ja palvelujen mahdollistasinen muodossa suoraan Euroopan Komission ja keskuspankinelvytystoimenpiteillä. Kysymys on selviämisessä hengissä ja mahdollisimman terveenä koko maailmaa koettelevan pandemian aikaansaamasta todellisesta uhkasta. Vain hyvinvointivaltio voi vastata tähän tarpeeseen. Sitä ei voi perinteinen markkina toteuttaa muutoin kuin alisteisena yhteistä hyvää tavoittelevalle hyvinvointivaltiolle.

Euroopan Unioni ja Euroopan Komissio on siten ratkaisevan haasteen edessä. Europarlamentaarikko Eero Heinäluoman mukaan parlamentti valmistautuu Euroopan Unionin peruskirjan ja peruslähtökohtien tarkistamiseen ilmeisesti muutaman vuoden periodilla. Ennustaminen on vaikea laji, mutta nyt voi jo sanoa että muutoksen on tapahduttava nopeassa aikataulussa. Tämä toteamus ei ole pelkästään blogin kirjoittajan mielipide, vaan Korona-pandemian sanelema kategorinen imperatiivi: kysymys on kansakuntien selviämisestä oloissa joissa entiset opit eivät enää toimi.

Täten Korona toimii suurena, ehdottomana auktoriteettina ja opettajana. Mitä pikemmin tämä hyväksytään, sitä suuremmat ovat mahdollisuudet selviytyä kohden seesteisempia aikoja. Jo ilmastomuutoksen uhka kertoo, että aika entinen ei koskaan enää palaa. On otettava lusikka kiltisti 'kauniiseen käteen'.

______

30.10. 2020

Kuvaavaa tapahtumassa olevalle muutokselle on arvojen kääntyminen täysin päälaelleen. Näin sanoi Sixten Korkman vielä vuonna 2011 EVAn raportin yhteydessä:

“Hyvinvointivaltion rahoituksen vaikeutuessa on pakostakin pohdittava julkisen talouden kokoa, verotuksen tasoa ja hyvinvointilupausten rajoja”, sanoo Sixten Korkman tänään julkaistussa EVA Raportissaan ”Onko hyvinvointivaltiolla tulevaisuutta?”.

Julkinen talous on kestämättömällä tolalla. Hyvinvointivaltion tulevaisuutta ei voida rakentaa julkisen velkaantumisen varaan. Hyvinvointilupauksia annettiin vuosina, jolloin väestön ikärakenne oli poikkeuksellisen edullinen. Lupausten lunastaminen on vaikeampaa vastedes, kun väestön ikärakenne on historiallisen epäedullinen. Demografia, globalisaatio ja teknologia muuttavat talouden reunaehtoja.

Hyvinvointivaltioon kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia ja vaatimuksia. Vaikeita valintoja on tehtävä myös hyvinvointivaltion osalta. Viittaukset leikkausten tarpeettomuuteen talouskasvun varjolla, Korkman leimaa puolueiden ”poliittiseksi toiveajatteluksi”. Muuttumattoman politiikan oletuksilla hyvinvointivaltio ajautuu rahoitukselliseen umpikujaan.

Raportin mukaan hyvinvointivaltion rahoitus edellyttää ennen kaikkea riittävää työntekoa ja yrittäjyyttä, mikä tulee ottaa myös veropolitiikan lähtökohdaksi. Verotuksen kiristäminen olisi pulmallista, sillä korkeiden veroasteiden aiheuttamat tehokkuustappiot ovat merkittäviä ja ne kasvavat veropohjien kansainvälisen liikkuvuuden myötä.

Avainasemassa on myös julkisten palveluiden tuottavuuden parantaminen. Raportin mukaan hyvinvointipalveluiden ns. universaalisuuden periaatetta joudutaan arvioimaan kriittisesti. ”Hyvinvointivaltiolla on edessään uudistuminen tai surkastuminen”, Korkman kiteyttää."

30.10. 2020

Social Europe -verkkolehti julkaisi juuri IMK:n (Makroekonomiaa käsittelevä Instituutti) analyysin heinäkuussa hyväksytyn Korona-elvytyspaketin vaikutuksista jäsenmaiden julkisen sektorin kasvuun vuosina 2023-2026. Tämän analyysin perusteella näyttäisi siltä että Euroopan Komissio on tekemäsä varteenotettavan paradigmanmuutoksen elvytyspaketin tukiosan muodossa jäsenmaiden julkisen sektorin vahvistamiseksi erityisesti Etelä- ja Itä-Euroopan maissa. Kehittyneemmissä EU-maissa ja etenkin pohjoismaissa paketin vaikutukset jäävät suhteellisesti pienemmiksi johtuen joko jo ennestään vahvasta julkisesta sektorista tai muuten hyvintoimivasta taloudesta. Lainaus loppupäätelmistä:

"Koska RRF (EU's Recovery and Resilience Facility eli Euroopan Unionin  27.7. 2020 hyväksymä elvytys- ja kestävyyspaketti) on tarkoitettu suurelta osin julkisten julkisten investointien rahoittamiseen kasvattamalla pääomia voidaan odottaa niiden kasvavan ohjelman toteutuessa. Jatkuva investoinnit julkiseen pääomaan ovat itse asiassa ratkaisevan tärkeitä kestävän talouden kannalta ajatellen elpymistä ja myös vastaamiseksi  pitkän aikavälin haasteisiin hiilestä irtautumiseksi. Ilman RRF: ää julkinen pääomakanta todennäköisesti olisi vähenemässä joissakin Etelä-Euroopan maissa. Ottaen huomioon raskaasti negatiivinen julkisten pääomakantojen kehitys joissakin maissa viime vuosikymmenellä, osittain johtuen kaikkialla EU: ssa toteutetuista austeristisista toimenpiteistä - nykyaikaisen ja tuottavan julkisen pääoman merkitys innovatiivisten talouksien kannalta on tervetullutta, kun EU vihdoin pyrkii enemmän kasvua edistävään talousstrategiaan."

Moraalikato ja eurooppalainen elvyttäminen

Mahtaako kukaan enää muistaa, että  Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimukseen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) liittyy erityinen korjausmekanismi siltä varalta että matkan varrella törmättäisiin uusiin ja arvaamattomiin vaikeuksiin. Nyt näyttää siltä että Korona-pandemia on sellainen maailmanlaajuinen, jäsenmaista riippumaton ja arvaamaton katastrofi, jota voi todellakin verrata suuren luokan ympäristökatastrofiin. Myös ilmastokriisiä voidaan pitää tällaisena jo käynnissä olevana tai vähintäänkin lähestyvänä ja uhkaavana katastrofina.  Toimenpiteisiin voidaan ryhtyä jo Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen 122 artiklan 2. kohdan mukaan, 

  "Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä."

Tämän lisäksi kasvu- ja vakaussopimukseen liittyy vuonna 2012 hyväksytty "korjausmekanismi", jonka avulla annetaan tarkempia ohjeita siitä, miten on poikkeusoloissa toimittava. Euroopan Unionissa on aina pelätty holtitonta julkista taloudenpitoa ja sellaisesta on aina syytetty nimenomaan tuhlailevaa ja velkaa tekevää valtiota. Siksi korjausmekanismi on rakennettu tiukasti konsolidoidun perussopimuksen hengessä. Se rajoittaa nimenomaan holtitonta taloudenpitoa, jonka tunnusmerkiksi nousee  yhtäaikainen velanotto ja pyrkimys verotuksen laskuun samanaikaisesti. Paradoksaalinen sattuma on sekin, että oppositiopuolue Kokoomus ei ole budjettikäsittelyn yhteydessä vastustanut velkaelvytystä, mutta on vaatinut sen toteuttamisen yhteydessä merkittäviä veronkevennyksiä.

Korjausmekanismin kaksi keskeistä periaatetta ovat: 1) no bail out periaate, jonka mukaan valtion  on etukäteissäästettävä ennenkuin uudistuksia voidaan panna täytäntöön. Euroopan Unionin korjausmekanismi on kirjoitettu tavalla, joka koko ajan viittaa jäsenvaltioiden mahdollisen holtittomuuteen ja moraalikatoon.  2) toinen periaate on erittäin kilpailukykyisen markkinan periaate (Lissabonin sopimus 2. artikla, kohta 3). Konsolidoidun perussopimuksen artiklan 122 toisen  kohdan mukaan Euroopan Unioni ei saa ottaa vastuuta jäsenvaltioiden veloista. 

Tämä periaate on kirjoitettu asiakirjaan kuitenkin tavalla, jossa tiukasti rajataan jäsenvaltioiden niitä toimenpiteitä joilla velkarahalla yritetään toteuttaa esimerkiksi sosiaalisia uudistuksia tai rakentaa uutta infrastruktuuria. 

 "Korjausmekanismeja suunniteltaessa on myös tärkeä ottaa huomioon, miten mekanismit toimivat. Periaatteessa nro 5 tunnustetaan, että säännöt julkisista menoista ja tulopuolen harkinnanvaraisista toimenpiteistä voivat olla tässä asiassa keskeisiä, kun otetaan huomioon, että nämä kokonaismäärät heijastelevat finanssipolitiikasta vastaavien viranomaisten harkintavaltaan perustuvia päätöksiä nopeammin kuin lopulliset julkisen talouden toteutumat tai suhdannetasoitetut rahoitusasemat. Toinen keskeinen tekijä, joka jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon järjestelmiään suunnitellessaan, on koordinointi kaikilla tai joillakin julkisen hallinnon osa-alueilla, jotta merkittävään julkisen talouden poikkeamaan voidaan puuttua ja näin vahvistaa mekanismien uskottavuutta. Nämä koordinointimekanismit eivät välttämättä edellytä, että korjauksen jakautuminen valtionhallinnon tai sitä alempien tasojen välillä määriteltäisiin ennalta. Niillä on kuitenkin annettava vahvat takeet siitä, että julkisen talouden tavoitteiden saavuttamista, josta valtio on vastuussa EU:n tasolla, ei vaaranneta alasektoreiden käyttäytymisellä".

EU:n valvontakehyksessä on jo pitkään todettu, että julkisen talouden säännöillä olisi voitava reagoida erityisen epäsuotuisiin olosuhteisiin, ja tämä tunnustetaan myös vakaussopimuksessa. Periaatteessa nro 6 edellytetään, että 

"mahdolliset poikkeuksen mahdollistavat lausekkeet ovat pitkälti EU:n käsitteisiin nojaavia, jotta edistetään yhdenmukaisuutta ja vältetään poikkeuksellisten olosuhteiden liian vapaat määritelmät. Lisäksi edellytetään, että korjausmekanismin mahdollinen keskeyttäminen poikkeuksen mahdollistavalla lausekkeella sallittaisiin määräajaksi ja että poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käyttöä seuraa vähimmäisvauhtinen sopeutus vähintään vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksen mukaisesti. Poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käytön jälkeen edellytetään myös korjaussuunnitelmaa, joka on tulevia talousarvioita sitova."

Heinäkuussa antamassaan lausunnossa Eurooppaoikeuden professori Jukka Snell todistaa, että Euroopan Komission tuki- ja lainapaketti ei loukkaa sen enempää no bailout -periaatetta kuin myöskään holtittomaan taloudenpitoon perustuvaa moraalikatoa; lausuntonsa yhteenvedossa hän toteaa, että

"Komission elpymisvälinettä koskeva ehdotus voidaan perustaa SEUT 122 artiklaan jäsenvaltioille  myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti. myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti." 

Euroopan Komissio ei kuitenkaan ole luopumassa holtittoman taloudenpidon vaaran valvonnasta tai mahdollisesta valtion velanottoon tai uskomuksestaan vahvaan valtioon liittyvästä moraalikadosta. Vaikka huippukokouksen päätöksenteon yhteydessä ei olekaan käynyt selväksi oltaisiinko kokonaan luopumassa yksipuolisesta ja jäsenvaltion vahvistamista koskevista rajoituksista mm. velanoton mahdollistamisen muodossa, komissio on kuitenkin valmistellessaan erityistä aloitetta pääomamarkkinoiden unionista vielä 24.9. 2020 tätä ulottuvuutta koskevassa  julkaisemassaan tiedotteessa korostanut nimenoman markkinoiden kautta tapahtuvaa Euroopan Unionin pääomamarkkinoiden vahvistamista. Myöskään ei ole vielä selvää, millä tavalla Euroopan Komissio suhtautuu kansallisiin ehdotuksiin tuki- ja lainarahojen käytöstä. Tiedossa kuitenkin on, että yksikin jäsenvaltio voi 'torpata' jonkin kansallisen esityksen jos se ei satu sitä miellyttämään.

 

Kun olemme nyt huomanneet että Euroopan Komission velanotto mahdollistaa seuraavan vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä mittavan, yli 3 miljardin elvytyksen, emme kuitenkaan voi olla varmoja siitä että hanke suuntautuu ilmastohankkeissa ja esimerkiksi meillä vuosikausia odotettuun SOTE-uudistukseen tai yhden lisävuoden saamista peruskoulun jatkoksi. Mikä tulee olemaan valtion rooli näissä hankkeissa suhteessa yrityksiin? Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) sisältämä korjausmekanismi ohjaa tiukasti toimenpiteitä markkinoiden ja yritysten suuntaan rajaten samalla pohjoismaiselle, kansanvaltaiselle hyvinvointivaltiolle tunnusomaista vahvan ja toimivan valtion rakentamismahdollisuuksia. Vahvaa valtiota  pelätään, onhan vahvaa autoritaarista valtiota edustaneen  DDR:n romahtamisesta vasta kolmekymmentä vuotta sitten vielä tuoreessa muistissa. Kasvu- ja vakaussopimuksen rakentaminen alkoi juuri noina vuosina. Toisaalta vahvan valtion rakentamisen vastustaminen  on keskeisimpiä valtavirtaisen, uusliberaalin oppisuunnan teesejä, mikä näkyy kasvu- ja vakaussopimuksen sisällössä ja jopa siihen mahdollisesti liittyvien heikkouksien torjumisessa 2012 päätetyn korjausmekanismin avulla. Pelättävissä on, että juuri näiden elementtien vuoksi sinänsä merkittävä käänne makrotalouspolitiikassa osoittautuu puolinaiseksi eikä johdakaan maanosan voimistumiseen vaan valtavien pääomien valumiseen edelleen markkinoiden kautta ulottumattomiin.

Olisi siis niin toivottavaa, että kasvu- ja vakaussopimuksen budjettiperiaatteista luopuminen ainakin toistaiseksi koskisi myös korjausmekanismin tarkistamista ja ratkaisuja myös hyvinvointivaltion vahvistamisen suuntaan.

8.10.2020

Moraalikato on siis käsitteenä varattu erityisesti niille, jotka havittelevat vahvaa valtiota - ja se on korjauksiakin vaativassa tilanteessa erityisen tarkkailun alaisena. Erityisesti tarkkalu nousee esiin tilanteissa joissa valtio - tai Euroopan Unioni itse komission toimesta ottaa velkaa ja tarjoaa sitä jäsenvaltioille vaikkapa luonnonkatastrofin tai Korona-Pandemian tyyppisen tilanteen aikana. Euroopan Keskuspankki on toteuttanut määrällistä elvytystä jo vuodesta 2014 lähtien ja on ostanut m. Suomen valtion velkakirjoja pankkien välityksellä tämän vuoden loppun mennessä reilusti yli 50 miljardin edestä. Näitä velkakirjoja Suomen ei ole tarvinnut lunastaa takaisin, vaan ne ovat edelleen EKP:n kirjanpidossa jäädytettynä ja nollakorkovaatimuksella erityisen sterilisaatio-ohjelman  (2012) puitteissa. Jos jäsenvaltio alkaa muuttaa politiikkaansa moraalikadon suuntaan vahvistamalla tuilla tai velalla suoraan  julkista sektoria, se joutuu korjausmekanismin puitteissa erityisohjauksen ja korjaustoimenpiteiden kohteeksi Euroopan Unionin fiskaalisten säännösten puitteissa.

Moraalikato liittyy tietysti myös oikeusvaltioperiaatteeseen sellaisena kuin Euroopan Unioni ja Eurooppaoikeus sen ymmärtää. Kysymys ei liity pelkästään sananvapauteen, se liittyy tietenkin myös yhteiskunnallisten instituutioiden yksipuolisuuteen demokratian ja moniarvoisuuden sijasta. Kun Euroopan Unionin virallinen linja asettaa markkinan demokraattisen valtion rinnalle ja jopa sen yläpuolelle, seuraa tästä jatkossa vakavia ongelmia. Vahvan, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion näkeminen  alisteisena markkinaratkaisuille merkitsee moraalikadon periaatetta sovellettaessa uhkauksia ja sanktioita vahvan valtion puolustajille operatiivisena toimijana. Jo nyt on määrällisen elvytyksen ja velan muodossa vahva lataus käytettävissä valtiota vastaan joka haikailee demokratian nimissä vahvemman, yhteisiä tehtäviä hoitavan demoraatisen valtion aktivoimista.

Tämä on syytä pitää mielessä - ja se on tällä hetkellä ainoa vahva syy edellyttää Euroopan Komission elvytyspaketin kertaluontoisuutta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tämän vuoden aikana toteutettu täyskäännös velanoton suuntaan Euroopan Unionissa ja sen jäsenvaltioissa on vain puolittainen. Siksi myös onnistuminen on hämärän peitossa - sillä pelkällä markkinasiivellä ei voi lentää...

Muun muassa ja rivien välissä

Ovatko oikeusvaltioperiaate ja vahva valtio keskenään ristiriidassa?

"SUOMI on painottanut jo pitkään oikeusvaltioperiaatteen merkitystä Euroopan unionissa. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa unionin perusarvojen noudattamista. Niitä ovat muun muassa ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Jokainen jäsenvaltio on sitoutunut näihin perussopimuksessa." Helsingin Sanomain toimittaja Jenny Virtanen kirjoittaa tästä tänään 25.9. 2020 analyysiartikkelissaan.

"Muun muassa"... 

Perussopimuksissa on  yhtenä perusarvona  sitouduttu myös mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) Perussopimuksissa on hyväksytty myös se etteivät EU eikä EKP ota vastuuta jäsenvaltioiden, niiden instituutuioiden  eikä ylipäätään julkisen sektorin rahoituksesta. Nimenomaan se on juuri kiellettyä. 

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin näkyy puolustavan julkista sektoria juuri sen vuoksi, että yritykset ja markkina ei näytä kantavan yhteiskuntavastuutaan, vaan vetäytyvät siitä juuri nyt kun kaiken lisäksi Korona-kriisin vuoksi kamppaillaan selviytymisestä erityisen - siis historiallisen -  vaikeissa olosuhteissa.”Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.” Näin sanoo Sanna Marin Kauppalehden tuoreessa haastattelussa.

Markkinan ensisijaisuutta ei ole oikeusvaltioperiaatteen yhteydessä hallituksen taholta erityisesti korostettu, vaan tässä yhteydessä on nostettu esille vapaat vaalit, lehdistön vapaus, yhteiskunnallisten instituutioiden kuten yliopistojen pluralistisuus, moniarvoisuus tai oikeuslaitoksen riippumattomuus. Ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että markkina, jolle on annettu aivan keskeinen rooli koko Euroopan Unionin vakauden säilyttämisessä ja vaurauden tuottamisessa, ei näytä kykenevän kumpaankaan näistä tärkeistä tehtävistään.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta keskustellaan, ei näin tärkeää kohtaa pitäisi jättää ilmaisun "muun muassa" taakse pimentoon. Näin näyttää kuitenkin koko ajan tapahtuvan.

Euroopan Unionin ja erityisesti EKP:n ponnistelut markkinan tärkeän aseman säilyttämiseksi eivät ole olleet vähäisiä. Käänne tapahtui vuonna 2012, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi lupasi tehdä "kaiken mitä tarvitaan" euron aseman säilyttämiseksi, siis markkinoiden toimintakyvyn ja tässä yhteydessä mainitun likviditeetin säilyttämiseksi. Yksin Suomeen on kuuden vuoden aikana virrannut EKP:n määrällistä elvytystä valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta Suomen Pankin (se ei ole valtiollinen elin, vaan osa EKP:n itsenäistä keskuspankkijärjestelmää) pääjohtajan Olli Rehnin mukaan reilusti yli 50 miljardia euroa. Yritystukea on tullut kaikkien valtiollisten toimien lisäksi siis yli 8 miljardia (8000 miljoonaa euroa) vuosittain. Miten tämä valtava summa on kulkeutunut EKP:n maksamista valtion velkakirjoista edelleen yrityksiin - siitä ei ole saatu tarkempaa tietoa. Jo pelkkä tavanomainen bruttokirjanpito edellyttäisi tämän näkyvän valtion fiskaalisissa toimintakertomuksissa. Ei näy eikä ilmeisesti valtion tilintarkastajatkaan tiedä - eivät ainakaan kerro - miten tällainen rahavirta kulkeutuu valtionkonttorin kautta yritysrahoitukseksi. Vuosien intensiivisellä seurannallakaan ei ole ainakaan minulle käynyt selväksi, miten tällainen on mahdollista ilman että asiasta puhutaan julkisesti ja ymmärrettävästi.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan, niin tällainen "muun muassa" taakse kätkeytyvä, Suomen valtion vuotuisen budjetin kokoisen ylimääräisen rahoituslaviinin tulisi olla julkisen hallinnon avoimuusperiaatteen mukaan mitä tärkein asia, itse asiassa oikeusvaltioperiaatteen ydintä. 

Euroopan Unioni ja sen alainen instituutio, Eurooppaoikeus on osoittautunut varsin joustavaksi oikeusperiaatteiden tulkitsijaksi. Tänä vuonna sen on saanut kokea mm. Saksa, jonka perustuslakituomioistuimen tulkinta Euroopan Unionin konsolidoidusta peruskirjassta sai rukkaset Eurooppaoikeudelta. No bail out -periaate, se että on säästettävä etukäteen velanoton sijasta, ei ole estänyt valtioita velkaantumasta EKP:lle velkakirjojen osto-ohjelmien puitteissa eikä Euroopan Komission omaa velanottoa Koroma-elvytyspaketiksi kutsutun 1350 miljardin lainanoton yhteydessä. Myös Saksa on itse kääntänyt kelkkaansa: tälle vuodelle Saksa otti lainaa 208 miljardia ja vuoden 2021 nimiin budjetissa suunnitellaan otettavaksi 83 miljardia lisää - näin siis alustavasti. Tämä 180 asteen täyskäännös herättää kiivasta keskustelua Saksassa. Entinen valtionvarainministeri ja nykyinen liittopäivien puheenjohtaja Wolfgang Schäuble on julkaissut vastikään avoimen kirjeen, jossa tätä uutta käytäntöä arvostellaan kovasti ja vaaditaan palaamaan perustuslaillisiin käytäntöihin. Saksan vuodelta 1949 olevassa perustuslakia vastaavassa "Grundsatzissa" on sisällä strateginen velanottoa koskeva rajoitus sekä liittovaltiolle että osavaltioille. 

Viimeisimmässä bulletinissaan EKP:n aloittamasta muutoksesta oinastellaan pysyvää uutta käytäntöä. Tästä kirjoittaa Taloussanoimien toimittaja Jan Hurri viimeisimmässä kommentissaan 25.9. 2020 :

"Kun EKP:kin jo väläyttelee elvytysrahastolle tulevaisuuden kehitysnäkymiä tilapäisestä kriisivälineestä EU:n pysyväksi fiskaalivoimaksi, ehkä Suomessakin olisi virkistävää vaihtelua puhua näin kauaskantoisesta hankkeesta kiertelemättä."

Itseasiassa EU:n konsolidoidun perussopimuksen kansanvaltaista valtiota - ja myös vahvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota - syrjivä periaate on peräisin ja jossakin määrin jopa vahvistettuna Saksan perustustuslakiasiakirjassa. EU:ssa ei ole ainoastaan kysymys Maastrichtin sopimuksen mukaisista budjettirajoitteista, vaan ylipäätään valtion toiminnallisesti  alisteisesta roolista suhteessa markkinoihin. Tässä näkyy puolestaan marxilaisleniniläisen ja nyt jo hajonneen DDR:n autoritaarisen "sosialistisen" valtion pelko - EU:ssa puolestaan autoritaarisesti valtiota syrjivässä muodossa.  Eurooppalaista vasemmistoa tämä dilemma ei ole kiinnostanut, vaan sosialidemokraattista politiikkaa on yritetty toteuttaa uusliberalistisen raamin sisällä - tunnetuin seurauksin. Kumpikaan ei toimi, siipirikkoinen markkina ei saa yhteistä hyvinvointia aikaiseksi eikä sosialidemokratia saa laajojen joukkojen sellaista tukea että se kykenisi toteuttamaan perinteistä oikeudenmukaisuutta korostavaa tehtäväänsä. Kansa saattaa tässä suhteessa olla oikeassa - Euroopan Unionin peruskirjojen noudattaminen on myös osa oikeusvaltioperiaatetta eikä sosialidemokratia voi niiden puitteissa nostaa valtiota siihen kuuluvaan tehtävään, jota mm. Suomen perustuslaki selvästikin edellyttää.

Ovatko siis oikeusvaltioperiaate ja  vahva, yhteistä hyvinvointia kehittävä  kansanvaltainen valtio Unionin konsolidoitujen peruskirjojen ilmaisujen mukaan keskenään ristiriitaisia tavoitteita? Selvältä näyttää että markkina ja yritysvastuulla toimivat osakeyhtiöt eivät yksin kykene luomaan unionin alkuperäistavoitteiden mukaista rauhaa ja turvallisuutta. Näyttää siltä, että eurooppalaisten ihanteiden "luova tulkinta" on kääntänyt nykyisten peruskirjojen mukaisen toimintakäytännön  suhteessa velanottoon päälaelleen.  Pitämällä tiukasti kiinni markkina-alistyeisesta taloudellisesta lähestymistavasta on olemassa vaara että ollaan ajamassa koko maanosaa umpikujaan, josta ei suurillakaan rahamäärillä nykyisellä tavalla käytettynä päästä ulos. Pitäisikö nyt velkaelvytyksen muodossa alkanutta uutta "luovan tulkinnan " käytäntöä laajentaa edelleen niin, että jäsenvaltioita voidaan Euroopan Parlamentin,  Komission ja Euroopan Keskuspankin toimin myös suoraan tukea, koska ne yksin kykenevät investoimaan pohjautuen  kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin - ja ovat sen nimenomaan tehtäväkseen ottaneet?

Näin tärkeää ulottuvuutta, joka koske sekä oikeusvaltioperiaatetta että laajaa, koko Eurooppaa koskevaa hyvinvointivaltiota, ei pitäisi ilmaista "muun muassa" sanojen takana tai rivien välissä vihjaten.