Utopian sijasta dystopia?

 Tapahtumien vyöry ja äkkikäänteet mullistavat kansainvälistä politiikkaa USA:n presidenttivaihdoksen jälkeen. Keskeinen läntinen arvoyhteisö, joka kaikkein kiihkeimmin ajoi Ukrainan NATO-jäsenyyttä ja oli keskeisenä ulkopuolisena vaikuttajana Kiovan Maidanin aukion tapahtumissa vuonna 2014, on nyt kääntänyt täysin kelkkansa. Se on kääntänyt suksensa myös suhteessa Ukrainan aseelliseen tukemiseen sodankäynnissä Venäjän Ukrainaan suuntautuneessa "sotilasteknisessä operaatiossa". Vielä 2022 tammikuussa USA torjui Venäjän ehdottamat neuvottelut ratkaista ongelma NATO:n laajenemisen pysäyttämisellä torjuttiin lännessä suoralta kädeltä ja seurauksena oli nyt kolme vuotta jatkunut sota. Inhimilliset kärsimykset, satoihin tuhansiin   nousevat kaatuneiden ja haavoittuneiden luvut, miljoonat Ukrainan pakolaiset kaikkialla Euroopassa, materiaalisista ja taloudellisista kustannuksista puhumattakaan, on ainoa tulos joka on selvästi havaittavissa tästä kaameaksi luokiteltavasta tapahtumaketjusta.

Ukrainasta ei ole näillä näkymin tulossa NATOn jäsentä ja Euroopan Unioninkin jäsenyys on kaukana, jos perinteisistä ehdoista jäsenyyden saavuttamiseksi pidetään kiinni. Ukraina taistelee itsenäisyydestään ja paradoksaalista olisi, jos se Euroopan Unioniin liittymisen myötä menettäisi Unionin jäsenmaiden tapaan hetimmiten taloudellisen itsenäisyytensä Euroopan Komissiolle. 

Vastauksena syntyneeseen tilanteeseen Euroopan Unionin jäsenmaat ja Britannia ovat päätyneet ratkaisuun, joka tähtää aseellisen varustautumisen kiihkeään lisäämiseen. Tässä suhteessa erityisesti Euroopan Unioni on monella tapaa vaikean haasteen edessä; perustamissopimuksessaan rauhan ja vaurauden varaan rakentavasta yhteisöstä alkaa yhä selvemmin tulla aseellisesti varustautuva sotilaallinen linnake. Puolustusyhteistyön yhteensovittaminen ja materiaalisen perustan luominen puolustusyhteistyölle ei ole kädenkäänteessä polkaistavissa liikkeelle, niin erilaisia ratkaisuja jo tähän mennessä keskenään kilpailevat Euroopan maat ovat rakentaneet. Lisäksi monet Unionin jäsenmaista - kuten Suomi - ovat kalleimmissa ja tehokkaimmissa puolustusratkaisuissa, so. hävittäjähankinnoissa turvautuneet USA:han, jonka logiikka suhteessa Venäjään on keskeisiltä perusteiltaan täysin muuttunut. Kyseenalaista on, voidaanko näitä aseita käyttää edes alkuperäiseen tarkoitukseen ja toteutuuko tämän pitkän aikavälin hanke kokonaan ylipäätään.

Nyt puhutaan uuden "rahoitusvälineen" luomisesta puolustusteollisten suuren luokan hankkeiden rahoittamiseksi.  Hanke on ristiriidassa sekä oikeusvaltioperiaatteen että Euroopan Unionin peruskirjan makrotaloudellisten ehtojen kanssa. Sama koskee myös Venäjän Euroopan Unioniin jäädetettyjä varoja.

Budjetin ulkopuolisen välineen luominen on ristiriidassa läntisessä maailmassa noudatetun kaksinkertaisen kirjanpidon keskeisten periaatteiden kanssa. Erilaisten kassojen luominen varsinaisen kirjanpidon ulkopuolelle on tavallinen perinteinen kirjanpitosynti sekä yritysmaailmassa että kansalaisjärjestöissä. Se vääristää fiskaalista periaatetta, jonka mukaan tilinpäätös on samalla fiskaalinen kertomus koko yhteisön toiminnasta. Tällainen toimintatapa romuttaa oikeusvaltioperiaatetta. 

Puolustustaloudellisen rahoitusvälineen tulisi Euroopan Unionissa luonnollisesti kuulua osana yhtesön makrotalousraamiin. Nykyisen peruskirjan  ja Kasvu- ja Vakaussopimuksen ehtojen mukaan tällainen usean sadan miljardin euron "paketin" toteuttaminen nykyisten sääntöjen voimassa ollessa ei ole mahdollista. Jäsenvaltioiden lisääntyvä velanotto rahoitusvälineestä pahentaa Kasvu- ja Vakaussopimuksen edellyttämien rajojen noudattamista. "Halukkaiden yhteistyön" mahdollistaminen herättää tietenkin kysymyksen, mitä tätä kautta jatkossa mahdollistetaan? Tämä on toinen poikkeama oikeusvaltioperiaatteesta. 

Euroopsn Unionin rauhantavoitteiden lisäksi tällainen hanke vääristää Unionin keskeistä tavoitetta taloudellisesta vakaudesta ja yhteisestä vauraudesta. Suuret ja lähitulevaisuudenkin kannalta tärkeät hankkeet hiilivapaasta teknologiasta, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja korkean tason digitaalisesta teknologiasta odottavat edelleen ratkaisuja. Euroopasta on tulossa suurten yhteisten hyvinvointiratkaisujen sijasta sodankäyntiin liittyvän teknologian kanssa painiskeleva mörkö. Utopian sijasta onkin toteutmassa dystopia. 

Kuten tiedetään, meillä on takanamme 50 vuoden jakso ETYJ-prosessia, joka rakentui Helsingissä vuonna 1975 pidetyn ETYK-kokouksen yhteisesti hyväksytyille asiakirjoille. Tarkoitus oli luopua sotilaalliseen uhkaan ja uhkaamisen perustuvasta  turvallisuusjärjestelmästä. Tavoitteeksi asetettiin luottamukseen ja yhteisatyöhön  perustuvan kansainvälisen kanssakäyntijärjestelmän luominen ja lujittaminen. 

Tapahtunutta äkkinäistä muutosta on lähes mahdotonta ymmärtää saatikka hyväksyä. Korkeassa iässä olevalle yhteiskunnallisten asioiden seuraajalle - kuten minulle - on surullista elää viimeiset elinvuotensa keskeiseksi tehtäväksi nousseen irrationaalin vihanpidon, asevarustelun ja aseisiin perustuvan turvallisuuden arvaaamattomassa maailmassa.

Tuliko Euroopan Unionista tämän ilmeisen muodonvaihdoksen seurauksena utopian sijasta dystopia?

---

Päivitys 18.3. 2025; tapa millä Euroopan parlamentti on jätetty sivuun puokustusrahoitusvälineen käsittelyssä, puhuu omasta pouolestaan siitä, miten pitkälle on poikettu sekä oikeusvaltioperiaatteesta että pysymisestä Kasvu- ja vakaussopimuksen perustuslakitasoisessa raamituksessa. Rahoitusvälineen käsittelyn ilmoitusluontoisuus on tietenkin merkki siitä, että europarlamentissa esitys ei olisi mennyt läpi esitetyssä muodossa, syynä ristiriita Kasvu- ja vakaussopimusken kanssa sekä ristiriita perussopimuksen makrotalouspoliittisten ehtojen kanssa.

Euronews 12.3. 2025: Euroopan parlamentti syrjäytettiin jälleen...

"Jotkut parlamentin jäsenet pahoittelivat sitä, että komissio käytti perustamissopimuksen 122 artiklaa välttääkseen äänestyksen äskettäin ehdotetusta 150 miljardin euron puolustusrahoituksen välineestä. Toiset ovat vähemmän huolissaan.

Euroopan parlamentti on jätetty syrjään päätöksentekoprosessista hiljattain julkistetun 800 miljardin euron suunnitelman osalta, jonka tarkoituksena on tehostaa ponnistelujaan tukea Ukrainaa lyhyellä aikavälillä ja varmistaa sen strateginen autonomia puolustaakseen itseään pitkällä aikavälillä.    

Osana niin kutsuttua Rearm Europe -suunnitelmaa EU:n komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on ehdottanut uuden rahoitusvälineen luomista, jonka arvo on 150 miljardia euroa perustamissopimuksen 122 artiklan (linkki) mukaisina lainoina ja jonka avulla EU:n toimeenpanoviranomaiset voivat hätätilanteessa toimittaa tekstin suoraan neuvostolle – Euroopan parlamentin ohittaen.  

"Tämä on ainoa mahdollisuus saada hätäapua, ja sitä me tarvitsemme nyt", von der Leyen sanoi Euroopan parlamentin jäsenille Strasbourgissa ja lisäsi, että EU:n toimeenpanoelin pitää parlamentin ajan tasalla edistymisestä.  

Artikla 122 lisättiin EU:n perussopimuksiin ensimmäisen kerran vuonna 2007, ja sen jälkeen sitä on käytetty hyvin harvoissa tilanteissa, mukaan lukien COVID-19-pandemian aikana. "

Rafale ja enkelit

 Tasavallan presidentti lähtee käymään Ranskassa. Korona-pandemia on pidätellyt myös valtion päämiestä kotimaassa, ja vihdoin, rokotusten edistyessä pääsee lähtemään valtiovierailulle. Kysymys ei ole pelkästä vaihtelusta pandemian jälkeisenä aikana. Matkalla on luonnollisestikin syvempiä tarkoitusperiä. Mihin ne voisivat kohdistua?

Tasavallan opresidentti on puhunut loppukesän ja alkavan syksyn aikana Euroopan turvallisuudesta ja yhteistyöstä, lähestytäänhän nopeasti vuotta 2025 jolloin tulee kuluneeksi 50 vuotta Euroopan Turvallisuus- ja Yhteistyökonferensista, ETYKistä. Hän on nostanut keskusteluun jo ilmeisesti unohduksissa olleen ja nuoremman polven heikohkosti tunnistaman "Helsingin hengen", jonka merkeissä, kolmen korin muodossa Euroopan ja muun maailman johtajat puhuivat aivan uudella tavalla keskinäisestä luottamuksesta ja jopa kirjasivat siihen tähtääviä toimia ETYK:n kolmanteen koriin. 

Onko maailma Suomen johdolla siis palamassa maailmanlaajuisen luottamuksen, yhteistyön ja yhteisen turvallisuuden ilmapiiriin, josta ainakin muistutettaisiin vuoden 2025 juhlaistunnossa? Onhan tällä välin Suomikin liittynyt Euroopan Unioniin ja sen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin lähestymistapoihin. Neuvostoliittoakaan ei enää ole, vaan tilalla on suurvenäläinen, autoritaariseen kurinpitoon nojautuva presidentti Putinin Venäjä.  Kekkosen aikaisesta luottamuksesta, ystävyydestä ja samaan etupiiriin kuuluvasta avunannosta on vain muisto ja rippeet jäljellä. Suomen puolustushallinto on allekirjoittanut ns. isäntämaasopimuksen USA:n kanssa, jatkona jo puolustusministeri Elisabeth Rehnin aikoinaan  amerikkalaisten hävittäjien hankinnalle Suomen puolustusvoimien vahvimmaksi ilma-aseeksi.

Hävittäjähankinnat, jo alustavissakin suunnitelmissa kymmenen miljardia euroa maksava suurhanke on valmisteluputkessa. Päätökset hävittäjähankinnoista tehdään jo tämän vuoden lopulla, jolloin valintaperusteet pitäisi olla täysin selvät ja kiistattomat. Päädytäänkö amerikkalaiseen vaihtoehtoon, joka näyttäisi olevan  aikaisempaan logiikkaan perustuen ensimmäisenä tarjolla. Vai olisiko löydettävä luottamusta ja uskoa esimerkiksi eurooppalaiseen puolustustahtoon ja turvauduttava oman mantereen sotilasteknologiaan?  Kystymys on paitsi luotettavuudesta, myös luottamuksesta sekä myös aseteollisuuden alueella käytävästä teollisesta kilpailusta ja oman mantereen teknologian elinvoimasta.

Euroopan turvallisuutta, yhteistyötä ja avunantoa joudutaan katselemaan myös tästä uudesta näkövinkkelistä. Ranska ja Saksa ovat tehneet presidentti Macronin ja liittokansleri Merkelin välittömässä suojeluksessa uuden sopimuksen erityisen "taistelupilvi" -nimisen suurhankkeen käynnistämisestä saksalaiseen teknologiaan perustuvan Eurofighter hävittäjän korvaamisesta tulevaisuudessa ranskalaiseen teknologiaan perustuvalla Rafale-hävittäjällä. Tämäkin konetyyppi kävi Suomessa esittäytymässä suuressa ilmavoimien tukemassa lentonäytöksessä Helsingin edustan taivaalla juuri elokuussa.

Luottamuksessa ja  suhteessa amerikkalaiseen puolustusjärjestelmään on viime vuiosien aikana tapahtunut horjumista, kiitos presidentti Trumpin  kustannustietoisemman NATO-linjauksen ja Lähi-idästä juuri elokuun loppuun mennessä tapahtuneen vetäytymisen vuoksi. Kahdenkymmen vuoden rauhan ja demokratian viennin tulokset valuivat muutamassa kuukaudessa hiekkaan. Korkea teknologinen taso, automaattiset puolustus- ja hyökkäysjärjestelmät eivät kyenneet estämään täydellistä voiman ja tahdon lopahtamista kokonaan toisenlaisen kulttuurin hallitsemassa Afganistanissa. 

On kai selviö että Suomen hävittäjähankinnoissa on näilläkin seikoilla merkitystä. Ne antavat aihetta miettiä, onko muitakin vaihtoehtoja Suomen puolustukselle kuin amerikkalainen, täydelliseen luottamuksen puutteeseen suhteessa Venäjään ja Kiinaan perustuva lähestymistapa. Ranskan ja Saksan puolustuteknologian uusi suurhanke perustuu lisäksi toiseen merkittävään innovaatioon, joka liittyy Euroopan Unionin puolustuksen mahdolliseen rahoittamiseen. Yhteiseen puolustukseen perustuvaa rahoitusta ei Euroopan Unioniossa voida saada aikaan konsensuksella ja  "etukäteissäästämiseen" perustuvalla talouspolitiikalla. Käyttääkö Ranskan ja Saksan puolustusyhteistyö  tässä suhteessa hyväkseen uutta innovaatiota, mm. talousguru Pikettyn vaihtoehtona korostamaa "samanmielisten yhteistyötä"?  Voisiko eurooppalainen turvallisuusyhteistyö olla osa samanmielisten yhteistyötä, jota rahoitetaan uudella monetaarisella, endogeenisella rahapolitiikalla?

Itsenäisen Euroopan keskuspankin tehtävä on jo vuosia ollut uusien innovaatioiden rahoittaminen kuuluisalla määrällisellä elvytyksellä. Euroopan Keskuspankki on poliittisesti täysin itsenäinen monetaarinen toimija, joka on sitten vuoden 2014 tukenut yli 4000 miljardilla eurolla yritysten ja pankkien likviditeettiä. Tasavallan presidentti on tunnetusti suhtautunut hyvin kriittisesti tällaiseen makrotalouspolitiikkaan ja on siten ollut yhdessä Europan konservatiivien, liberaalien ja näiden talouspolitiikkaa peesaavien sosialidemokraattisten voimin vaatimassa tiukkaa pitäytymistä etukäteissäästämisessä, hyväksyen vain korona-pandemian tapaisissa poikkeusoloissa  velanoton tiukasti määritellyissä, ahtaissa puitteissa. Tähän vanhaan etukäteissäästämisen ja kehysbudjettien edustamaan raamiajatteluun ei uusi, endogeeninen, omiin päätöksiin perustuva rahapolitiikka luonnollisestikaan kuulu. Erityisesti Saksa ja sen keskuspankki - sekä Saksan perustuslakituomioistuin - katselevat tällaista, konsolidoidun peruskirjan kanssa ristiriidassa olevaa EKP:n ja Euroopan komission politiikkaa hyvin kriittisesti.  

En oikein usko että Tasavallan presidentti tavoittelee Helsingin henkeä, luottamusta ja liennytystä vuoden 1975 loppuasiakirjoissa kuvatussa hengessä. Kysymys taitaa pikemminkin olla luottamuksesta Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä suurten sotilas- ja makrotalouspoliittisten muutosten murroksessa. Miten käy eurooppalaisen puolustusstrategian, jos Suomi ostaa stratfighterit Yhdysvalloista? Ainakin Suomen on maksettava ne selvällä rahalla - niihin kauppoihin ei keskuspankkikapitalismi määrällisine elvytyksineen ulotu. Entä jos Ranskan ja Saksan "Taistelupilvestä" muodostuu hanke, jonka innovaatioita rahoitetaan keskuspankkijärejestelmän kautta? Sotilaalliset strategiset hankinnat ovat luonteeltaan sellaisia että niitä ei avata eikä ymmärrettävistä syistä myöskään avoimesti kilpailuteta. 

Palataanpa nyt tämän blogikirjoituksen otsikkoon. Taisteluparven hävittäjäperustan muodostaa ranskalaisen Rafale-taisteluhävittäjän tekniikkaan perustuva uuden sukupolven kone ja sen ympärille rakentuu joukko drohneja ja muita lentotekniikkaan perustuvia "enkeleitä". Mikäli oikein ymmärrän, on tästä hankkeesta tarkoitus kehittää aivan uudentasoinen, tekniikaltaan ja hallitsevuudeltaan ylivoimainen "eurooppalainen rakenne" Korona-Pandemian yhteydessä kehitetyn uuden vasta-ainetekniikan tapaan.   Tämä yhdistelmä ei ole sukua turkulaiselle lauluryhmä "Rafaelin enkeleille", joka jatkaa Rafael Paasion nimeen ja visioihin perustuvaa aatteellista kulttuurityötä.

Tasavallan presidentillä on jo perustuslaista johtuen keskeinen ja merkittävä rooli Suomen suurta taisteluhävittäjähankintaa tehtäessä. Jatkaako atlantintakaisen struktuurin kehittämistä ja menettää lopullisesti se "Helsingin henki", joka syntyi vuoden 1975 ETYK-kokouksen myötä ja jota oli tarkoitus jatkaa ETYJ:n puitteissa? Vai olisiko kyse luottamuksen rakentamisesta vuoteen 2025 mennessä sekä Euroopan tasolla että tätä kautta perinteisen NATO-yhteistyön puitteissa? Viimekädessä on kysymys rahasta ja kustannuksista - ja tasavallan presidenttimme on tunnettu tiukasta suhtautumisesta nouseviin kustannuksiin. Nyt tällä lähestymistavalla on merkitystä ehkä enemmän kuin koskaan. Siksi matkalla Ranskaan on tällä kertaa tavanomaista suurempi merkitys.