torstai 4. kesäkuuta 2020

Onnenkantamoinen?

Saksa panee koronabudjetillaan vielä Suomeakin paremmaksi
Saksa on juuri julkaisut oman elvytysbudjettinsa, jonka  on 125 mrd euroa; se on suhteessa selvästi suurempi kuin Suomen julkaistu lisätalousarvio, joka Saksan tasoon verrattuna olisi voinut nousta ehkä 8 mrd:iin euroon. Siellä rahalinkoa johtaa CDU - Kokoomuksen arvostettu sisarpuolue. Tämä merkitsee valtavaa muutosta Saksan talouspoliittisessa ajattelussa - juuri sieltähän on kotoisin "mustan nollan" periaate eli periaatteessa ei yhtään velkaa.

Endogeenisen (sisäsyntyisen, päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvan) finanssipolitiikan elementit ovat siis edelleen vahvistumassa. Kun Keskusta aikoo nyt haastaa hallituksen sopeutustoimilla (paluulla Sipilän linjaan), niin ei voi muuta sanoa kuin että suunta on täysin päinvastainen kuin esimerkiksi Saksassa. Uskon muiden euromaiden seuraavan Saksan - ja Suomen -  perässä. Jos kritiikkiä haluaa esittää, se on suunnattava 'markkinan' kyvyttömyyteen käytössä olevasta rahasta huolimatta saattaa liikkeelle investointeja. Hallituksen lisäbudjetti, jonka yksityiskohdista kuullaan ilmeisesi 5.6. 2020 osoittaa selvästi että velkarahallakin saadaan aikaan konkreettista kasvua. Samalla se todistaa oikeaksi Modernin Monetaarisen Teorian väitteen, että valtion tasolla säästämällä saadaan aikaan köyhyyttä ja että uudet velkasuhteet luovat kasvua ja vaurautta kansalaisille.

Saksan Koronapaketin heikkoutena voidaan pitää sitä, mikä Suomen lisäbudjetissa on lähes keskeistä: Saksassa CDU ei hyväksynyt kunnille annettavaa lisärahoitusta. Toinen merkittävä ero on arvonlisäveron laskeminen autojen romutuspalkkion sijasta. Tällöin kansalainen saa tukea paitsi uuden auton ostamiseen, myös uusien lenkkareiden oston yhteydessä.

Palava olkikupo vai onnenpotku?
Päivän 4.6. 2020 Die Zeit lehdessä tätä "konjunktuuriohjelmaa" kommentoi Mark Schieritz; kun kysymys on mitä mielenkiintoisimmasta käänteestä myös saksalaisessa politiikassa, olen kääntänyt kirjoituksen tähän kokonaisuudessaan:


"Hallituksen talouden elvytyspaketti tukee taloutta ja tekee maasta tulevaisuudenkestävän. Koalitio osoittautuu onnenkantamoiseksi.

Ensinnäkin: Tällä hetkellä kukaan ei voi ennustaa varmuudella, merkitseekö viime yönä päätetty talouden elvytysohjelma käännettä Coronan kriisin taloudellisten seurausten torjunnassa. Tämä kriisi on liian suuri siihen - eikä sen vaikutuksia ole toistaiseksi ymmärretty tarpeeksi. Mitä voidaan sanoa: Pitkien neuvottelujen jälkeen koalition johtajat ovat esittäneet toimenpidepaketin, joka antaa toivoa taloudellisesta ja poliittisesta näkökulmasta.

Taloudellisesti ohjelmassa yhdistetään lyhyen aikavälin tavoite vakauttaa talouden kokonaiskysyntä pitkän aikavälin tavoitteeseen, joka on sosiaalis-ekologinen muutos. Ensinnäkin taloudelliselta kannalta ei ole väliä mihin valtio käyttää rahaa - kunhan se käytetään ja se luo työllisyyttä ja tuloja. Hallitus, kuten brittiläinen taloustieteilijä John Maynard Keynes kerran ehdotti, voisi myös maksaa ihmisille reikien kaivamisesta ja niiden uudelleen täyttämisestä. Tai kuten Baijerin pääministerin Markus Söderin lausahdus eilen illalta osoittaa: "Jopa olkikupon polttaminen antaa lämpöä."

130 miljardin Lisäpanostukset  saavat todennäköisesti aikaan maan taloudellisen toimintalämpötilan nousun. Tuki taloudellisesti heikoille kunnille, erityistuet perheille, alhaisemmat sähkökustannukset, helpotukset yrityksille, ylimenotuet erityisiin vaikeuksiin joutuneille aloille, kuten pubeille, hotelleille ja tapahtumajärjestäjille - ja ennen kaikkea väliaikainen merkittävä arvonlisäveron alennus 19 prosentista 16 prosenttiin.  Alemman verokannan pitäisi johtaa alempiin myyntihintoihin, mikä tukee yksityistä kulutusta. Lisäksi toimenpide auttaa etenkin pienituloisia ihmisiä, jotka käyttävät suuren osan kuukausipalkastaan elinkuluihinsa. Julkinen velka kasvaa jälleen lisämenojen seurauksena, mutta se pysyy kehyksessä, joka ei vaikuta maan rahoitusvakauteen. Joten rahaa käytetään hyvin.

Lyhyestä tähtäimestä  pitkään aikaväliin
Alv-alennus yhdistää myös lyhyen ja pitkän aikavälin. Se on tietenkin samalla piilotettu  autojen romutuspalkkio, koska kalliiden tuotteiden, kuten ajoneuvojen, arvonlisävero on erityisen korkea. Jos oletetaan, että asiakas siirtyy kokonaan uuteen autoon, säästö olisivat vähintään 900 euroa ostohinnan ollessa 30 000 euroa. Mutta toisin kuin autojen romutuspalkkiossa, josta on aiemmin keskusteltu, nyt saa  myös rahaa ALv:n laskun kautta myös polkupyörien, skootterien tai juoksukenkien ostamisesta. Kestävämpään liikkuvuuteen siirtymisen kannalta tämä on fiksu siirto, varsinkin kun sähköautoille maksetaan myös korkeampia tukia. Yhdessä ylimääräisten tutkimus- ja digitalisointi-investointien kanssa tämä elvytyspaketti on ehdottomasti tulevaisuuden paketti.

Tässä vaiheessa olisi voinut tietenkin kuvitella kunnianhimoisempiakin lähestymistapoja - esimerkkinä monivuotinen investointisuunnitelma, jota ammatillinen keskusjärjestö (DGB) ja Saksan teollisuuden liitto ovat ehdottaneet yhteisessä asiakirjassaan. Mutta kuten aina, parempi on hyvän vihollinen: hallitus jättää syrjään ideologiset perustavanlaatuiset keskustelut ja taistelee taantumaa vastaan hyvin harkitusti ja pragmaattisesti. Näinä aikoina tämä ei ole itsestäänselvyys, varsinkin kun tiedetään lisävelan ottamisen etenkin unionille (CDU+CSU) olevan käänne kokonaan uuteen, samalla kun  ja SPD: n oli luovuttava kunnille suunnatusta kauaskantoisesta taloudellisesta tuesta.

Ei sijaa populistiselle 'vaistojen seuraamiselle'
Tämä johtaa meidät paketin poliittiseen ulottuvuuteen, jota ei pidä tarkastella erikseen. Sitä täydentää miljardien eurojen  eurooppalainen jälleenrakennusohjelma, joka juontaa juurensa ranskalais-saksalaiseen valmistelutyöhön - ja jota muutama viikko sitten tuskin olisi uskottu mahdolliseksi tässä muodossa. Molemmissa tapauksissa Angela Merkel ja Olaf Scholz eivät  alkuperäisen epäröinnin jälkeen antaneet sijaa populististen vaistojen seuraamiselle,  vaan tarttuivat tähän mahdollisuuteen asiaperusteisesti. On kirjoitettu paljon mielikuvituksen puutteesta suuressa koalitiossa. Tässä kriisissä se osoittautuu maalle onnenpotkuksi."



tiistai 2. kesäkuuta 2020

Väärä viesti?


Työmarkkinajärjestöt ovat antaneet yhteisen lausunnon Euroopan Komission ehdotuksesta 750 mrd:n elvytyspaketiksi. Lausunnon kriittinen ja yllättävä kappale kuulostaa seuraavalta:
"Nyt suunnitteilla olevan elpymisrahaston tavoite on kannatettava: myöntää rahoitusta valikoituihin investointikohteisiin, ei yleistä tukea valtioille. Suomen tulee varmistaa tämä myös jatkovalmistelussa. Kohteena ovat investoinnit ja uudistukset, jotka koskevat mm. vihreää kasvua ja digitaalista muutosta. Elpymispanostuksilla voimme tukea EU:n pitkän aikavälin tavoitteita kuten ilmastonmuutoksen torjuntaa, uusien teknologioiden käyttöönottoa ja osaamisen kohottamista."

Omana kantanani totean että SAK:n Elorannan ja STTK:n Palolan ei olisi pitänyt allekirjoittaa tällaista kannanottoa. Se sitoo Suomen politiikan vuosikausiksi yksiulotteisen markkinalinjaan ja antaa väärän viestin Euroopan Komissiolle. Kiinan keskuspankki ja USA:n Fed tukevan jo nyt avoimesti ja määrätietoisesti myös demokraattista valtiota - ja tämä ulottuvuus olisi se keskeinen voimavara joka EU:lla on vielä toistaiseksi käyttöönottamatta. Näin tehdään muilla suurilla makrotalousalueilla myös Koronakriisin suhteen.

Määrällisen elvytyksen varat paisuttavat jo nyt sekä Business Finlandin että Finnveran taseita eikä lainaraha näytä käyvän kaupaksi. Yksipuolisen, pelkästään markkinan ehdoilla toteutettavan elvytyksen tie on kuljettu loppuun. Voidaan kysyä, onko ylipäätään löydettävissä sellaisia investointikohteita, jotka auttavat ratkaisevalla tavalla Korona-kriisin hoidossa, kun ostovoima ei irtisanomisten, lomautusten ja korkean työttömyyden vuoksi juurikaan ole lisääntymässä.Todellinen vaihtoehto olisi vahvistaa jäsenvaltioita kohtaamaan yhdessä Euroopan Komission kanssa ne suuret haasteet, joita Unionilla on tunnetusti edessään. Myös SAK:n ja STTK:n ekonomistit ovat eri yhteyksissä painottaneet EU:n rakenteellisiin  ongelmiin puuttumisen tärkeyttä, nyt kun Korona-kriisi uuden suuren ongelman muodossa taas kerran haastaa EU:n ja EKP:n makrotaloudellisen arkkitehtuurin.

En usko tämän ajattelutavan saavan enemmistöä taakseen ainakaan SAK:n kentässä. Erityisen ongelmallinen tämän täytyy olla julkisen sektorin ammattiliitoille, jotka omissa ohjelmissaan rakentavat tulevaisuutensa edelleen vahvan hyvinvointivaltion varaan - pohjoismaisten perinteiden mukaisesti.

Kuinka pitkälle tällaista lausuntoa on valmisteltu esimerkiksi SAK:n hallinnossa? Mitä ovat sanoneet julkisten hyvinvointialojen edustajat tässä yhteydessä? Samoin näyttää siltä, että sen enempää SAK:ssa kuin STTK:ssa ei ole kuunneltu omien ekonomistien huomioita Euroopan Unionin rakenteellisista heikkouksista, esimerkiksi systemaattisesta julkisen sektorin ja siten myös demokraattien valtion poissulkemisesta tuen saamisessa. Tukea on saatu vain välillisesti Maastrichtin velkarajojen väliaikaisen poistamisen ja EKP:n valtioilta taseisiinsa ostamien velkakirjojen pitämisestä siellä edelleen niiden maturiteetista huolimatta.


Kysymys julkisen sektorin ja vahvan valtion kunnianpalautuksesta  ei mielestäni ole erityisen radikaali ajatus, vaan esimerkiksi pohjoismaiselle sosialidemokratialle sen ohjelmallinen ydinkysymys. Miksi nyt myös ay-liikkeen johdon kannanottojen muodossa sosialidemokratiasta halutaan tehdä ideologisesti marginaaliin pysyvästi sijoitettu liike?

Kysyisin vielä, onko kannanotossa otettu linja alkusoittoa luopumiselle taistelusta hyvinvointivaltion puolesta myös muiden suurten hankkeiden yhteydessä, puhutanahan tässäkin kannanotossa vihreän kasvun ja digitaalisen muutoksen toteuttamisesta? Mitä mieltä ollaan lähestymistavasta pohjoismaisessa ammattiyhdistysliikkeessä, Euroopan ammattiyhdistysliikkeessä tai VAKL:n kannanotoissa?

Mielestäni tämä kannanotto heikentää suuresti ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen työväenliikkeen yhteistyömahdollisuuksia. Kun lisäksi tiedetään että EK on jo luopunut keskeisestä neuvottelumekanismista ja panostaa - tosin keskitetyin toimenpitein - vain paikallisiin sopimuksiin, kuinka voidaan rakentaa sellaisia koko maata ja kansaa koskevia rakenneratkaisuja joissa kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu?


sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Koronakevään makrotaloutta




Olen koonnut tähän blogikirjoitukseen toukokuun alun jälkeen Fb-viesteissä käymääni keskustelua ns. Tampere-ryhmän - erityisesti Seppo Tuovisen - kanssa Euroopan Unionin rakenteesta ja sen peruskirjojen yksiulotteisesta, pelkästään markkinoihin suuntautuvasta yrityksestä rakentaa tasapainoista maailmaa erityisesti nyt menossa olevan koronakriisin keskellä. Kommentit ovat omiani, useimmiten vastauksia minulle linkitettyihin uutisiin, mutta siinä mielessä tärkeitä, että niissä tulee eriteltyä EU:n peruskirjojen vaikutuksia myös maakohtaisiin ratkaisuihin. Yleisellä tasolla näyttää siltä että myös hallituksen ja europarlamentaarikkojen tasolla - laajoista kansankerroksista puhumattakaan - ei ole vieläkään täysin ymmärretty Euroopan Unionin siipirikkoa rakennetta, joka uhkaa moni tavoin tulevaisuutta sen sijaan että se toisi selkeän ja avaran kuvan yhteisestä tulevaisuudesta.

6.5. 2020
Ilpo Rossi:

Liittyen uutiseen Saksan perustuslakivaliokunnan kannanotosta EKP:n elvytyspolitiikkaan:
Seppo, kiitos linkistä! Tässä uutisessa tulee selkeästi näkyviin Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin uusliberaali rakenne ja sen kiistanalaiseksi joutuvat toimet määrällisessä elvytyksessä. Meillä määrällistä elvytystä on virrannut valtionkonttorin kautta erityisesti Business Finlandin rakenteeseen, joka on säännöillään luotu vastaanottamaan ja ohjaamaan määrällistä elvytystä likviditeettinä yritysten uusiin innovaatioihin ja busineksen kehittämiseen. Määrällinen elvytys ei ole kuitenkaan tarkoitettu korona-virustyyppisen taloudellisen pudotuksen kainalosauvoiksi - juuri se on kielletty EU:n konsolidoidussa peruskirjassa. Tähän on nyt törmätty Suomessakin, kun ihmetellään, miksi rahaa ei tule heikkoon asemaan joutuneiden yritysten pelastamiseen. Se on kaikissa muodoissaan EU-rakenteessa ehdottomasti kiellettyä - piste. Minusta näyttää siltä että tästä toistaiseksi keskustelemattomasta ristiriidasta hallitus ei näytä pääsevän millään tavoin ratkaisuun. ..


Seppo! Palaan vielä tuohon Saksan perustuslakituomioistuimen kriittiseen kantaan suhteessa EKP:n määrälliseen elvytykseen. On muistettava että rajoituksen valtion velkaantumista ja valtion monetaarista tukemista kohtaan ovat kotoisin Saksan perustuslaista, sieltä periaate kopioitiin myös EU:n Maastrichtin sopimukseen. Tämä saattaa johtaa määrällisen elvytyksen nykyistäkin tiukempiin rajoituksiin. Saksassa ei ole juuri mitään merkkejä heräämisestä moderniin monetaariseen lähestymistapaan, josta MMT-professori  Bill Mitchel esitti vapunpäivänä yli puolentoista tunnin mittaisen katsauksen Youtubessa. Siinä hän vaatii havahtumista uusliberaalista nirvanasta...

7.5. 2020

Seppo Tuovinen:
Konfliktinainekset ovat nyt tosiasioita. Markkinat ovat reagoineet. Dollari vahvistuu ja euro heikkenee. Miten Italia ja Espanja (kriisimaat) reagoivat? Tämä saattaa olla Eu.lle lopun alkua tai alun loppu.. Stieglitz on ollut oikeassa, Nyt tuli iso valuvika ilmi, joka tuli monelle poliitikolle puskista keskelle koronakriisiä. Miten vain, mutta EKP:n asema itsenäisenä keskuspankkina horjuu. Sillä on arvaamattomia seurauksia.
Ilpo Rossi liittyen Eero Heinäluoman Eurooppa-kirjoitukseen Demarissa:
Seppo, kiitos tästä linkistä! Saksan perustuslakituomioistuimen päätös kriittisestä suhtautumisesta EKP:n toimenpitein toteutettuun  määrälliseen elvytykseen ja valtioiden velkakirjojen osto-ohjelmiin ja tätä kautta toteutettuun yritysten tukemiseen kyseenlaistaa sekä EKP:n oikeudellista asemaa että EKP:lle sallittua endogeenista,  päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvaa politiikkaa. Jäsenvaltioiden tukeminen ei kuiitenkaan tätä kautta ole peruskirjojen mukaan mahdollista.  Mielestäni Eero Heinäluoma ei ole tämän analyysin perusteella  vieläkään ymmärtänyt EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta. Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin konsolidoitujen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain  jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua peruskirjojen avaamiseen puhumattakaan makrotalouden välineiden käytöstä endogeenisesti jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset Heinäluoman tapaisen kauhistelun tasolle. Saksan asenteet ja perustusain sisällön tietäen avausta toisenlaisen makrotalouspolitiikkaan ei ole odotettavissa, mikä merkitsee Euroopan jäämistä koko ajan jälkeen mannertenvälisessä kilpailussa ja samalla myös kasvavaa uhkaa koko Unionin hajoamisesta. EU on ajanut itsensä umpikujaan, vapaaehtoiseen talpouspoliittiseen 'veljeyden vankilaan' josta ei ole olemassa ulospääsyä - ainakaan nykynäkymien valossa.

Ilpo Rossi:
 Lyhyesti, sekä SDP että maan hallitus maksavat nyt hintaa siitä että suhteessa Euroopan Unioniin on eletty valheellisessa uusliberaaliin analyysiin perustuvassa positivistisessa lähestymistavassa uskoen että ongelmat ovat hoidettavissa ja ratkaistavissa. Näin ei ole - Komission ja myös EKP:n politiikka yrittää ratkaista tätä ongelmaa löytämättä ratkaisuksi mitään todellisia keinoja. On synkkää katsella tätä umpikujaa aikana jolloin tarvittaisiin voimakkaita,  dynaamisia - sosialidemokraattisia - ratkaisuja. Valtavirtainen talouspoliittinen lähestymistapa ei ole sosialidemokraattisen, taloudellisen demokratiaan ja yhteiseen, ratkaisukeskeiseen  talouspolitiikkaan tähtävään toimintastrategian väline, vaan monissa suhteissa mitä pahin jarru. Bill Mitchellin vappuvideossa hän löytää kahdeksan sellaista ratkaisevaa tekijää, joissa endogeeniseen, poliittisiin päätöksiin ja kaksinkertaiseen kirjanpitoon perustuvalla makrotalouspolitiikalla saataisiin nopeasti oikeita täsmäratkaisuja ja näköalaa nykyiseen hengettömään umpikujaan. Tämä olisi sosialidemokratian voitava kakistaa ulos vaihtoehtoisen lähestymistavan muodossa. En toistaiseksi jaksa lähteä tässä enempää kehiin, joten toivon että Sinä ja kumppanit pidätte mielen valppaana ja kyseenalaistatte tähän saakka   tehtyä politiikkaa.
Ilpo. Kirjoitin lyhyen kommentin Heinäluoman sivuille. Näin se menee: Minusta ei vieläkään ole ymmärretty EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta.

Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin hyväksyttyjen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua tulla kuopistaan ulos. Se on näkynyt vastakkainasettelussa monissa yhteyksissä. Nyt tosin koronakriisin takia Maastrichtin sopimuksen vakausmekanismista on toistaiseksi luovuttu komission päätöksellä. Makrotaloudellisia välineitä tarvitaan jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset antamatta. Saksalaispäätös on aiheuttanut monelle suunnalla kauhistelua ja levottomuutta mm. valuuttakursseissa on levotonta liikehdintää. Italian valtion lainojen korot ainakin lähtivät nousuun. Nyt tarvitaan nopeita ratkaisuja, jotta EKP:n itsenäistä asemaa ei vaurioiteta.

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Jan Hurrin kolumneihin eurooppalaisesta makrotaloudesta:
Seppo! Luin tämän eilen ja totesin Jan Hurrin tekevän edelleen hyvää analyysia. Hänkään ei ole kuitenkaan nostanut esiin sitä, että Euroopan Unionin peruskirjat, jotka ovat finanssipoliittisten rajoitusten osalta saksalaisperäisiä ja siis samanhenkisiä, ovat syynä tähän ratkaisemattomaan ongelmaan. Etelä-Euroopan mailla on ollut sama positivistinen suhtautumistapa kuin Heinäluomallakin, jonka mukaan pitäisi olla itsestään selvää eu-jäsenvaltioiden tai ainakin valuuttaunionin jäsenten tukeminen. Näin ei ole - se on kiellettyä. Tästä seuraa mm. se erikoinen piirre, etttä nyt päätetyssä ravintoloiden tukemisessa osa tukea tulee Business-Finlandin kautta (työllistäminen) kun taas perustuki koronakuopan ylipääsemiseksi joudutaan järjestämään valtion omien laitosten kautta, koska juuri siihen ei voida EKP:n määrällisen elvytyksen 'likviditeettiä' käyttää. Jan Hurri edustaa mielestäni maan huippua juuri makrotalousanalyysissa, tehden sitä kuitenkin varovaisesti jotta työpaikka säilyy...

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Vihriälän talousryhmän raporttiin:
 Vihriälän johtaman työryhmän raportissa ei taideta viitata sanallakaan Euroopan Unioniin tai Euroopan Keskuspankkiin. Tämä tarkoittanee sitä, että työryhmän mielestä Suomen - ja muiden EU-maiden - on kamppailtava elintasokilpailun merkeissä muita eu-maita ja maailma vastaan selvitäksemme tämän vuosituhannen toisesta kymmenvuotiskuopasta. Ryhmän raportissa on varovainen viittaus siihen, että aika saattaa tuoda muitakin vaihtoehtoja jotka muuttavat perusasetelmaan täysin. Yksi tällainen on Modernin Monetaarisen Teorian tuoma mahdollisuus, jota edustaa mm. myös Aalto-Yliopiston vierailevana professorina australialainen William Mitchell, jonka mukaan mikään taloudellinen haaste ei ole mahdoton itsenäisen keskuspankin omaavalle maalle tai yhteisölle. Kaikki tarpeelliset hankeet voidaan toteuttaa finanssipoliittisilla päätöksillä ja perinteisellä kaksinkertaisella kirjanpidolla. Euroopan Unionilla on kuitenkin yksi suuri ongelma: se on peruskirjoissaan kieltänyt jäsenvaltiohin suuntautuvan finanssipoliittsen tuen ja vieläpä jyrkin sanakääntein. Peruskirjat hyväksyttiin EU:hun liityttäessä konsensusperiaatteella, mikä olisi myös teoreettinen mahdollisuus peruskirjojen muuttamisen ja uudistamiseen. Tämä tarkoitti avaimen heittämistä menemään sulkeutuessamme tähän nykyiseen ja hamaan ikuisuuteen kestävään veljeyden vankilaan. Vihriälän ryhmä yrittää ratkaista tätä Gordionin solmua EU:n omaksuman valtavirtaisen talousdoktriinin pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että kärsimysten malja ei ole sen enempää Suomen kuin muidenkaan EU-maiden kohdalta vielä kukkuroillaan...

9.5. 2020
Ilpo Rossi:
Kuuntelin juuri eurokomissaari Jutta Urpilaisen ykkösaamun haastattelun, jossa sinänsä ei ollut juuri mitään uutta. Komissaarina hän on tietenkin sitoutunut Euroopan Unionin sisäiseen keskusteluetiikkaan, mkä tarkoittaa myönteisen kuvan antamista EU:sta ja ratkaisuvaihtoehtojen hakemista nykyisen arkkitehtuurin sisältä. Toistaiseksi sellaisia ei ole näkyvissäellei sellaiseksi lsketa juuri Saksan perustuslakituomioistuimen uhkaavaa ilmaisutapaa. Eurooppaoikeuden mukaan myös Saksan on alistuttava Euroopan Komission ja EKP:n tulkintoihin omasta roolistaan. Saksa voi tietenkin painostaa siten, että se jättää vastaanottamatta EKP:n määrällistä elvytystä. Oletukseni on että taustalla on tämän määrällisen elvytyksen jakamisessa sen erilainen painottuminen yritysten välillä ja erityisesti se että sitä ei voidakaan nyt, Koronakriisin keskellä käyttää 'kainalosauvoina' juuri kriisiytyvien yritysten tukemiseksi.

9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
No niin Ilpo. Kyllä jotkut muutkin ovat havainneet saman kuin mekin. Miika Kurtakko kirjoittaa Erkki Tuomiojan sivuilla: "En tiedä, missä umpiossa Vihriälä ja hänen proffakaverinsa ovat raporttiaan laatineet, mutta heiltä on vissiin jäänyt huomioimatta meneillään oleva euron ja sitä myöten EU:n hajoamisprosessi.
Nyt kun Saksan perustuslakituomioistuin antoi EKP:lle kolme kuukautta aikaa lopettaa euromaiden valtionvelkakirjojen ostamisen, olemme syksyllä tilanteessa, jossa Välimeren maiden lainakorot pomppaavat kestämättömälle tasolle. Tällä on samantyyppisiä vaikutuksia kuin Neuvostoliiton hajoamisella oli Suomelle ja NL:n neuvostotasavalloille.
VM:n ja Suomen Pankin olisi syytä tehdä valmiussuunnitelma markkaan palaamiseksi ja Suomen Pankin palauttamiseksi takaisin eduskunnan kontrolliin."



Ilpo Rossi:
Seppo! Juuri EU:n peruskirjoista ja Saksan perustuslaista johdettavissa oleva markkina-alisteinen orientaatio yhdessä jo 1920-luvulla periytyvän saksalaisen inflaatiopelon kanssa muodostaa hyvän ja kestävän lähestymistavan tähän Euroopan problematiikkaan. Peruskirjojen säännöt ovat asian ymmärtämisessä olennaisen tärkeitä. Kuvaavaa tälle patoutuneelle tilanteelle on, että Vihriälän johtama analyysiryhmä ei viittaa raportissaan sanallakaan Euroopan Unioniin tai EKP:hen. Sieltä ei ole yksinkertaisesti odotettavissa mitään todellista tukea, varsinkaan Saksan perustuslakituomioistuimen määrällistä elvytystä


9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Totta puhut Ilpo. Puhuin juuri äsken tästä Penan - Pentti Hämäläisen - kanssa. Olet Ilpo ollut koko ajan oikeassa. Sait jopa Liikasen hermostumaan kun kävimme sivuillani keskustelua Suomeen perustettavasta taloustieteen huippuyksiköstä. Löysin muuten koko keskusteluketjun uudellleen. Ei siis ole kadonnut mihinkään. Ajankohtaista tietoa vieläkin koko ketjun sisältö.

Ilpo Rossi:
Saksan perustuslakituomioistuinen määrällistä elvytystä koskevan  jyrkän tulkinnan johdosta. Jos tämä muodostuisi Euroopan Unionin oikeusperustan johtavaksi tulkinnaksi, tulisi EKP:n ostamat valtioiden velkakirjat ilmeisesti lunastaa takaisin niiden määräajan täyttyessä. Tämä muodostaisi hirveän lisätaakan Koronaepidemiasta kärsivään Eurooppaan ja merkitsisi mitä ilmeisimmin koko eurooppalaisen sisämarkkinajärjestelmän romahtamista. Tämä kaikki on seurausta vain siitä virheestä, että on saksalaisen tapaan asetettu strategisia tavoitteita perustuslakitasoiseen asiakirjaan ajattelematta että ne saattavat piankin osoittautua vanhentuneiksi. Tuntuu käsittämättömältä, että juuri nyt, Natsi-Saksan antautumisen 75-vuotispäivä, joudumme todistamaan, minkälaisen pommin uusliberaali ajattelumalli onnistui sijoittamaan Euroopan Unionin peruskirjoihin juuri saksalaisten vaatimuksesta. Uusi versio tuhatvuotisesta valtakunnasta?

9.5.2020 
Ilpo Rossi kommentoi Hannu Ikosen  Ikonen fb-julkaisua.
Business Finland on rakennettu tavoitteiltaan siten, että se kykenee ottamaan vastaan mm. EKP:n määrällistä elvytystä ja suuntaamaan sitä uusien innovointien kehittämiseen ja ylipäätään mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) luomiseen. Business Finland ei voi käyttää näitä resursseja koronaviruksen vuoksi pulaan joutuneiden yritysten kainalosauvoina. Tähän voidaan käyttää ainoastaan suoraa valtion tukea valtion omien rakenteiden kautta (elinkeinoministeriö, verohallinto ja muut). Puhe yritystukien kohdentumisesta tarkoittaa nykyoloissa siis sitä, että niiden kohdentuminen juuri pulassa oleville yrityksille tarkoittaa Suomen valtion lisälainanottoa ja kansallista vastuuta. EKP:n määrällistä elvytystä tähän tarkoitukseen ei voida käyttää. Uskon tämän tulleen jossakin määrin yllätyksenä myös ministeri Lintilälle. Missä määrin Business Finlandin tuki täyttää sille tarkoitetun tehtävän varsinkin toimintarajoitusten ja kysynnän romahtamisen aikoina, jää nähtäväksi. Rokotteen kehittäminen ja tartuntaketjuja paljastavan älypuhelinsovellutukset ovat mielestäni tällaisia innovaatioratkaisuja.

10.5. 2020
Vastaus Seppo Tuoviselle liittyen Jacob Södermannin linkitykseen:
Seppo Tuovinen:Jacob Söderman jakoi sivuillaan tämän.
Seppo! Lainaan tähän vain yhden kohdan tuosta erittäin kriittisestä kirjoituksesta suhteessa uusliberalismiin:"Niin yleistä on uusliberalismista tullut, että tunnistamme sen harvoin ideologiana. Näyttää siltä, ​​että hyväksymme väitteen, jonka mukaan tämä utopistinen, millenaarinen usko kuvaa neutraalia voimaa; eräänlainen biologinen laki, kuten Darwinin evoluutioteoria. Mutta filosofia syntyi tietoisena yrityksenä muuttaa ihmisen elämää ja siirtää vallan sijaintia." Jacob Söderman toimi itse EU:n ylimpänä virkamiehenä oikeusasiamiehenä ollessaan, tehtävänään valvoa että EU-lainsäädäntöä - tätä uusliberaalia rakennetta - kurinalaisesti seurataan. Södermannin ansioksi on laskettava että hän yritti tuoda EU:n oikeushallintoon lisää läpinäkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia. Tässä suhteessa Jacob näyttää käyvän sisäistä "jaakobinpainia" siitä, ollako rakenteen puolesta vai sitä vastaan. Omana toteamuksenani sanoisin vielä, että kun EU:n perustuslaki - keskeiset peruskirjat - asettuvat yksiselitteisesti erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) kannalle ja sivuuttavat täysin moniarvoisuuta tarkoittavan, valtion osallistumismahdollisuuden myös finanssipoliittisesti  sekatalousmallin toteuttamismahdollisuuden, kysymyksessä on autoritaarinen rakenne, joka on verrattavissa reaalisosialismin aikaisen kommunistisen puolueen keskeiseen asemaan. Peruskirjojen lionjaukset ovat täysin ristiriidassa Hiili- ja teräsunionin aikaisen rauhan ja demokratian  uudelleenperustamisen kanssa.

Tämä analyysi taitaa olla sukua Saksan perustuslakituomioistuimen tiukalle kannanotolle, jonka mukaan EKP:n määrällinen elvytys ei ole sopusoinnussa Saksan vuodelta 1949 peräisin olevan perustuslain kanssa. Siellähän on asetettu samansuuntaisia rajoituksia velkaantumiselle ja budjetin kasvulle kuin mitä Euroopan Unionin konsolidoidussa peruskirjassakin on tehty. Oletan tämän strategiasukulaisuuden olleen saksalaisten vaatimus siinä vaiheessa, kun peruskirjat nykyiseen muotoonsa hyväksyttiin.

Suomen perustuslaissa ei ole samanlaisia strategisia rajoituksia valtion taloudenhoidon suhteen kuin mitä Saksassa on. Mielestäni strategiset tavoitteet eivät voi olla osa perustuslakia, periaatteellista jokaista velvoittavaa, kaikkia kansalaisia koskevaa asiakirjaa. Tämä on se suuri virhe, joka tekee sekä Saksan että EU:n toiminnasta yksiulotteista demokratian edellyttämän moniarvoisuuden sijasta. Toisaalta EU-tuomioistuin on jo vuonna 2018 todennut EKP:n määrällisen elvytyksen EU:n oikeusperiaatteiden mukaiseksi - ja siihen on Suomenkin perustuslakivaliokunnan tyydyttävä. Uskon Eduskunnan hyväksyvän nämä EU:n ministerineuvostossa tehdyt päätökset.
Euroopan Keskuspankki näkyy erityisesti huolehtivan siitä, että korot eivät pääse nousemaan ja jo nyt tehtyjen lainapäätösten korot ovat miinusmerkkisiä; lisäksi EKP on jo 2012 tehnyt päätöksiä lunastamiensa valtion velkakirjojen sterilisoinnista, mikä tarkoittanee sitä että niitä ei välttämättä edellytetä lunastettavaksi takaisin. Keinovalikoima on runsas ja se kallistaa makrotalouden vaakaa yhä enemmän endogeenisen finanssipolitiikan suuntaan: rahaa tehdään sivujuonteena myös jäsenvaltioille ja samalla otetaan vastuuta niiden taloudenpidosta vastoin Euroopan Unionin perussopimuksia. Lähestytään siis yhä selkeämmin Modernin Monetaarisen Teorian (Bill Mitchell) mukaista finanssi- ja rahapolitiikkaa.

---
11.5. 2020
Vihriälän talousviisaiden elvytys- ja kipupaketti...
Tässä toistaiseksi analyyttisin ja samalla mielenkiintoisin kannanotto Vihriälän talousryhmän esityksiin. Mieenkiintoista siinä on myös se, että siinä viitataan Jussi Ahokkaan, SOSTE ry:n pääekonomistin ja "Rahatalous kuntoon" toisen kirjoittajan ajatuksiin raportin takana olevan mallinnuksen heikkouksista:

Pähkinänkuoressa: jatkuvasti korostuva huomio “kestävyysvajeelle” kertoo paitsi ideologisista valinnoista myös “tarkkaavaisuusvajeesta” suhteessa siihen, mitä talouden yhteiskunnalliselle tehtävälle on konkreettisessa historiallisessa tilanteessa tapahtumassa. Vielä vakavampi puute on, jos malliperheiden monotonisuus ja yksipuolisuus johtaa osamisvajeeseen “normaalin” ulkopuolella.
https://bios.fi/kipupaketti-ja-ekologinen-siirtymapolitiikka/
---
15.5. 2020
Suhtautuminen Euroopan Unioniin ja euroon jakaa yhä ilmeisemmin myös hallituspuolueita: Sosialidemokratian sisällä on muhinut jo vuosia kriittistä analyysia mm. ns. Tampere-ryhmässä, joka pitää Euroopan Unionin lähestymistapaa yksiulotteisena ja hengeltään uusliberaalina rakenteena. Sama näkyy koskevan myös Keskustapuoluetta:
"Petri Honkosen viimesyksyinen nousu keskustan puheenjohtajistoon jäi Katri Kulmunin valinnan varjoon. Kulmunin ikätoveri, jonka asema puolueensa johtoportaassa on edelleen vahvistunut, päivittäisi koronakriisissä testattua valmiuslakia pääministerin hyväksi. Suomen eurojäsenyyteen kriittisesti suhtautuvalta Honkoselta irtoaa myös kehut Timo Soinin suomalaisia koskevalle yhdelle ohjeelle."
---
Vastauksena kysymykseen: Mikä on BIOS?
"BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan – talouteen, politiikkaan, kulttuuriin – ja kehittää kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä. Rakennamme yhteiskunnan kokonaiskuvaa erityisesti materiaalisten reunaehtojen näkökulmasta ja luomme yhteyksiä tiedekentän ja muiden toimijoiden välille. Tutkimusyksikön toiminta käynnistyi syksyllä 2015 ja sen päärahoittaja on Koneen Säätiö. BIOS on myös osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WISE-konsortiota." Todettakoon lisäksi että Jussi Ahokas tekee Koneen säätiön tukemana uutta Kirjaa John Maynaard Keynesistä; kirjan pitäisi ilmestyä ensi syksynä...
https://bios.fi
---
Vastauksena Seppo Tuovisen linkkivihjeeseen:
Saan Pentti Väänäsen ulostulot näkyviin suoraan ilmoituksina ja kävin lukemassa esitetyt kommentit. Analyysisi siellä näkyy saavan hyvää vastakaikua. Saksassa ilmeisesti pelätään, että EKP:n elvytystoimet yhdessä Euroopan Komission stimulointipäätösten kanssa kyseenalaistavat jo liikaa Saksan tiukkaan talous- ja rahapolitiikkaan perustuslaillisesti sitoutunutta linjaa. Olisiko kyseessä valtavirtaisen talouseliitin tietoinen toimi, kun nähdään että endogeeninen joko EKP:n tai Komission 'pääomien tekeminen päätöksillä' on ihan käden ulottuvilla. Tämä saattaa ennakoida peruskirjojen edellyttämän talouskurin romahtamista. USA, Japani ja Kiina käyttävät jo nyt keskuspankkejaan dynaamisesti makrotalouspolitiikan välineenä. Tätä epätasapainoa ei Euroopan Unioni pitkään kestä..
---
Vastauksena Seppo Tuoviselle hänen Euroopan Unionia uusliberalistiseksi kuvanneeseen kommenttiin ja kysymykseen, menikö hän tässä liian pitkälle:
Et mennyt liian pitkälle! Kuuntelen tässä juuri eduskunnan kyselytuntia, jossa tällä kertaa Eurooppapolitiikka oli keskeisesti esillä. Täällä SOMEssa on tässä keskustelussa päästy huomattavasti syvemmälle. Hallituksen edustajat - valtionvarainministeri Kulmuni etupäässä _ ovat korostaneet kunkin jäsenvaltion omavastuisuutta talouspolitiikastaan ja erityisesti velkavastuista. Jos näistä lähtökohdista pidetään loppuun saakka kiinni, se johtaa talousunionille tyypillisten yhteisten ratkaisujen sivuuttamiseen ja hädänalaisten jäsenvaltioiden yhteiskunnallisen tilanteen kurjistamiseen entisestään - siis siihen austeritytilanteeseen. Sen verran olen optimisti tässäkin tilanteessa, että uskon EU:n ja EKP:n tukipakettien ja määrällisen elvytyksen ainakin jossakin määrin helpottavan myös jäsenvaltioiden asemaa: edullista rahaa on tarjolla jopa miinuskorolla, ostettuja valtioiden velkakirjoja ei vaadita maturiteettitilanteessa lunastettaviksi, Maastrichtin sopimuksen 60%:n velkaraja on toistaiseksi poistettu. Saattaa käydä jopa niin että EKP:n taseissa nyt olevia valtioiden velkakirjoja ei vaadita koskaan lunastettaviksi - tähän viittaa vuonna 2012 EKP:ssä tehty päätös, jossa puhutaan valuuttaoperaatioiden sterilisoinnista, pyrkimyksestä siihen että EKP:n valuuttaoperaatiot eivät muuta jäsenvaltioiden taloustilannetta olennaisella tavalla. Tätä ulottuvuutta ei ole vielä käytännössä testattu, joten en osaa kuvata sitä tämän tarkemmin. Lauri Holappa nosti tämän ulottuvuuden keskusteluun eräässä Podcast-lähetyksessä. https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2012/html/pr120906_1.en.html
---
Onko analyysimme hengeltään perussuomalaista?
 Eihän se kovin mukavalta tunnu, että analyyttinen keskustelu Euroopan Unionista ja eurosta on meillä myös sosialidemokraattien osalta kokonaan sivuutettu ja tämä tärkeä kenttä on jätetty sivuun, mm. perussuomalaisten reposteltavaksi. Hallituksen vastauksissa sitouduttiin täysin EU:n nykyiseen, hengeltään uusliberaaliin  linjaan. Ymmärtääkseni Tampere-ryhmän keskusteluissa on koko ajan ymmärretty yleiseurooppalaisen politiikan suuri tarve, jota ei millään muotoa voi korvata kansallisilla ratkaisuilla. Kuten aikaisemmassa viestissä totesin, EKP:n rahapolitiikka ja Euroopan Komission rahoitusohjelmat viittaavat jo vahvasti eurooppalaisen finanssipolitiikan hälyttävään tarpeeseen. Lainoitusohjelmat, Maastrichtin sopimuksen velkaantumisrajan poisto, EKP:n määrällisen elvytyksen valtion velkakirjojen pitäminen ilman takaisinlunastusvaatimuksia EKP:n taseissa - kaikki nämä ennakoivat mielestäni nähtävissä olevaa muutosta endogeeniseen suuntaan. Miten siihen EU:ssa päästäisiin on suuri kysymysmerkki. Perussuomalaisten poliittiset lähtökohdat eivät perustu tämäntapaiseen pohdiskeluun, vaan siihen irrationaaliin uskoon että Suomi voisi harjoittaa perussuomalaisten suosimaa valtavirtaista talouspolitiikkaa eurosta eroamisen jälkeen. Meidän analyysimme on lähtenyt koko ajan sosialidemokraattisista arvoista, vahvan julkisen sektorin mahdollistamisesta. Saksan perustuslaillisesta vastustuksesta huolimatta yritän jaksaa uskoa siihen, että olemme vain muutaman askeleen päässä paradigmanmuutoksesta eurooppalaisessa makrotaloudessa. Kuinka se tulee tapahtumaan? Koronakriisin talousvaikutukset saattavat muodostua niin suuriksi että on ehkä 'pakko ottaa lusikka  kauniiseen käteen'. Joka tapauksessa näyttää käyneen niin, että sosialidemokratia on keskustelemattomuudessaan luiskahtanut eurooppalaisen uusliberalismin syliin...
---
Ero eurosta ja Euroopan Unionista?
Onko ero eurosta näissä olosuhteissa realistinen vaihtoehto sekään? EKP on ostanut Suomen valtion velkakirjoja taseisiinsa jo nyt kymmenien 30 miljardien edestä eikä niitä ole vaadittu lunastettavaksi takaisin niiden maturiteetin koittaessa. Aivan selvää on että nämä velkakirjat olisi lunastettava, jos Suomi ryhtyisi ajamaan eroa Valuuttaunionista. Kokonaissummaa vastuista en osaa ryhtyä arvioimaan, mutta se nousisi varmuudella suuremmaksi kuin Suomen vuotuinen budjetti on. Eurolainojen matalat korot ovat yhteydessä EKP:n politiikkaan ja pienen yksittäisen maan korot saatettaisiin tarkoituksella nostaa pilviin, jos eriseuraisuutta todella ryhdyttäisiin ajamaan. Sosialidemokraattisen hyvinvointipolitiikan mahdollisuus kansallisella tasolla perustuu mitä ilmeisimmin  rohkeaan velanottoon ja suurten infrastruktuuri- ja palveluhankkeiden käynnistämiseen. Julkinen sektori on täysin avainasemassa, olemmehan joutuneet huomaamaan että määrällisen elvytyksen miljardit ovat menneet jonnekin ilman näkyviä investointeja julkiselle sektorille. Oman lukunsa muodostaa Euroopan investointipankki, jonka kautta Suomen teollisuudelle tulleiden tukien määräksi vvm Kulmuni arvioi eduskunnnan vastauspuheenvuorossan 17 miljardiksi koko jäsenyyskaudella. Ne ovat menneet pääosin vientiteollisuuden edistämiseen ja valuneet yritysten taseisiin. Valtion tulopuolelle voidaan laskea yritysten maksamat verot (miinus verohelpotukset) ja työntekijöiden palkat. Kuten olen jo edellisissä puheenvuoroissa todennut, nämä endogeenisen politiikan ulottuvuudet alkavat olla niin suuria että kyllä niillä Suomen kaltainen maa voi myös jossakin määrin kansallista hyvinvointipolitiikkaa toteuttaa. Oma lukunsa ovat suuret globaalit ongelmat ja niihin vastaaminen. Jäsenvaltioiden satsauksilla EU:n budjettiin niitä asioita ei saada hoidetuksi.

 Todetaan tässä yhteydessä vielä kerran että ajatuspaja Tampereessa ei ole ryhdytty vastustamaan sen enempää Euroa kuin Euroopan Unioniakaan. Euro on rahana vain väline, joka palvelee välittäjänä kysynnän ja tarjonnan välillä. Reino Helismaan sanoin: ei ole viulun vika jos sillä ei osata soittaa. Ja Seppo Tuovista edelleen lainaten: "Kannatamme vielä vahvempaa demokraattisiin ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion periaatteiseen nojaavaa Euroopan Unionia. Se saattaa olla monen mielestä utopiaa, mutta Pohjolan demokratioille se on ollut todellisuutta jo kymmeniä vuosia. Se ei ole sulkenut pois myöskään markkinataloutta. Nyt varsinkin koronakriisin aikana pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on osoittanut voimansa ja tarpeellisuutensa."

---

15.5. 2020
Ilpo Rossi:
Äänestin EU:hun liittymisen puolesta ja olen nyt jälkeenpäin miettinyt omia motiivejani. Takana oli pitkä Kekkosen valtakausi ja sen mukana Neuvostoliittoa myötäilevä ulkopolitiikka. Muistissani oli vielä 1960-70 -lukujen proletaarinen internationalismi, Neuvostoliiton tunkeutuminen Suomen sisäpolitiiikkaan, sosialidemokratian syrjiminen ja vaikuttaminen mm. ¨kotiryssätoiminnan¨kautta. Tuntui itse asiassa hyvältä ajatella länsimaista demokratiaa ja rauhaan ja demokratiaan tähtäävää yhteistyötä Euroopan Unionin puitteissa. Sitä en osannut kuvitella, että Maastrichtin sopimus ja sen taloudelliset rajoitukset ennakoivat uusliberalismin tunkeutumista Euroopan Unionin ytimeen ja sen peruskirjoihin tavalla, joka johti uuteen alistussuhteeseen, nyt markkina-alisteisen Euroopan Unionin muodossa. Erityisen turhauttavaa oli herätä todellisuuteen, jossa pohjoismainen hyvinvointivaltio myönteisenä ja jo onnistuneena vaihtoehtona kokonaan sivuutettiin - ja samalla myös sosialidemokraattinen visio vahvan eurooppalaisen hyvinvointiyhteisön tavoittelemisesta. Alistuminen valtavirtaiseen talousajatteluun ja sen mukana uusliberaaleihin rakenneratkaisuihin pakotettuna, lopullisena ja muuttamattomana yhteiskuntamallina häiritsee minua samalla tavoin kuin ajatus 1930-luvun visiot tuhatvuotisesta kolmannesta valtakunnasta.

https://ilporossi.blogspot.com/2019/08/kategorinen-imperatiivi.html

17.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Allan Rosasin tärkeä puheenvuoro. ”Meillä olisi vähintään 27 eri oikeussääntöä ja tulkintaa samasta asia, jos kansalliselle lainsäädännölle annettaisiin etusija. Seurauksena olisi kaaos. Siksi EU-tuomioistuimen asema ylimpänä eurooppaoikeuden tulkitsijana on välttämätön edellytys koko EU:n olemassaololle. Jos halutaan toisenlainen oikeusjärjestys, sitten on syytä lakkauttaa Euroopan unioni.”

Ilpo Rossi:
Allan Rosas on turkulaisia demareita ja on helppo yhtyä hänen lopputulemaansa, jonka mukaan Eurooppaoikeudella on viimeinen sana siitä miten toimitaan. Määrällinen elvytys on sallittua ja Euroopan Komissio nähtävästi saa poistaa velkaantumisen 60%:n ylärajan ja velkavastuiden 3%:n kasvun vuositasolla. Yhdessä edellisen ja EKP:n tehokkaan inflaatio/devalvaatio-politiikan ja korkotason alhaisena pitämisen kanssa syntyy kuitenkin tosiasiallinen mahdollisuus Valuuttaunionin jäsenvaltioiden finanssipoliitiseen elvytykseen, jota Suomenkin hallituksen kannattaa nyt ilman muuta käyttää hyväkseen ja toteuttaa hallitusohjelma muilta osin kuin Maastrichtin sopimuksen 60%:n rajaan pyrkimisen osalta vuoteen 2024 mennessä. Tässä mielessä vahvan valtion ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion mahdollistaminen näyttäisi nyt avautuvan. Tosin juuri tämä politiikka on Euroopan Unionin peruskirjoissa ehdottomasti torjuttu. Paavo Rautio - Kansan Uutisten entinen päätoimittaja kirjoittaa tästä samassa lehdessä.


Miksi tämä avautuminen endogeeniseen suuntaan on Saksalle niin pelottavaa ja vaarallista? Juuri Saksan perustuslaissa on asetettu tiukat rajat velkaantumiselle ja taloudellisten vastuiden jakautumiselle liitto- ja osavaltioiden välillä. Tästä joihtuu, että "mustan nolla" politiikka on Saksassa perustuslain mukaan oikeaa politiikkaa. Tästä seuraa että Saksa ei voi käyttää valtion velanottoa hyväkseen vahvemman valtion rakentamisessa, koska se on Saksan perustuslain vastaista. Siksi Saksa onkin rakentanut politiikkansa insinööritaitojensa varaan ja imee monetaarisia voimavaroja sekä EU:n jäsenvaltioista että muualta maailmasta vahvan vientivetoisen politiikkansa avulla. Kuten tiedetään, tämä on köyhyttänyt myös valuuttaunionin jäsenmaita suhteessa Saksaan. Nyt nämä saavat käyttöönsä uuden välineen, hyvinvoinnin rakentamisen edullisen velan avulla, jolla voidaan nopeasti palauttaa kansakuntia hyvinvoinnin ja kasvun tielle. Saksa ei voi tätä mahdollisuutta käyttää samassa määrin johtuen peruslaistaan. Tässä mielessä Saksan perustuslakituomioistuimen kannanotto yrittää suojata Saksaa ja estää uusien, endogeenisten välineiden kuten velan käytön muissa EU-jäsenmaissa. Tästä kirjoitin myös blogissani 12.9. 2019.

Seppo Tuovinen:
Hyvä analyysi. Näihin syihin olen itsekin päätynyt. Saksa määrää tahdin EU;ssa, mutta korona saattaa kääntää vielä politiikan suuntaa arvaamattomalla tavalla. Unionin hajoaminen ei ole poissuljettu vaihtoehto. Surkeinta tässä on että Suomi on sitoutunut mustan nollan politiikkaan ja tekee niinkuin Saksa haluaa. Meillä ei käydä missään analyyttistä keskustelua.Se on valitettavaa. Siksi oli virkistävää lukea Allan Rosasin haastattelu.

18.5. 2020
Ilpo Rossi: Vastaus Seppo Tuovisen pyyntöön arvioida petäistön kolumnia Saksan ja Ranskan johtajien (Mskel, Macron) ehdottamasta 500 mrd:n budjettilaajennuksesta  korona-epidemian johdosta:

Hieno kolumni Helena Petäistöltä, ei voi muuta sanoa. Angela Merkel näyttää tekevän samanlaista analyysia kuin mekin:
"Onko Saksa valmis yhteisvastuuseen, oman budjettiosuutensa nostamiseen vai euroalueen yhteisten verotulojen lisäämiseen eri lähteistä, siitä Merkel ei antanut osviittaa. Sen sijaan hän siteerasi euron isää: -Emme saa unohtaa, mitä Jacques Delors sanoi ennen euron käyttöönottoa: "Tarvitaan poliittinen unioni, pelkkä rahaunioni ei riitä."

Oletukseni on se, että Saksan ja valtavirtaisen talouspolitiikan eksogeeninen, etukäteissäästämiseen ja mustan nollan budjettipolitiikkaan nojaaminen on tulossa päätöspisteeseensä. Jo nyt aletaan olla vedenjakajalla. Euroopan Unionin ja EKP:n päätökset mahdollistavat jo nyt finanssipoliittisen aloitteellisuuden lisääntyvän velanoton muodossa suhteellisen turvallisissa oloissa. Tässä tämän päivän päätöksessä sitä edustaa tämän suuren paketin tukiluonteisuus eli sitä ei olla perimässä keneltäkään takaisin. Meneekö tuki pelkästään yrityksille - siihen en oikein jaksa uskoa. Kun nyt Euroopan Komissio tekee velkaa, niin ehkäpä se laskee jatkossa liikkeelle velkakirjoja jotka EKP ostaa kirjanpitoonsa? Tällöin lasku ei lankea koskaan maksettavaksi. Tai velan maksuaika tehdään sadaksi vuodeksi ja korko EKP:n toimenpitein miinusmerkkiseksi. Silti Saksan on vaikea olla tässä päätöksessä mukana, koska sen oma perustuslaki lähtee kokonaan toisenlaisista arvoista, etukäteissäästämisestä ja nollavelasta.

Saksa muistaa 1920-luvun kauhistuttavan inflaation, mutta ei sitä, miten nopeasti Hitler  1930-luvulla nosti Saksan sotilaalliseksi hirmuvallaksi rahaa painamalla - siis endogeenisella finanssipolitiikalla. Me kaikki muistamme saksalaisten sotilaiden hienot uniformut ja loputtomilta tuntuneet resurssit. Päädyn oletuksessani samansuuntaisen kantaan kuin Sinäkin: Saksan on joko muutettava perustuslakiaan tai yksinkertaisesti vain hyväksyttävä Euroopan Komission budjetin laajentaminen 500:lla mrd:lla uskoen siihen että keinoja sen hoitamiseen löytyy eikä kyseinen vastuu tule jäsenvaltioiden kannettavaksi - koskaan.



maanantai 30. maaliskuuta 2020

On saatava aikaan muutos talousajattelussa

Korona-pandemian aiheuttama terveydenhoidollinen ja taloudellinen kriisi on nyt sekä pohdinnan että toimenpiteiden kohteena. Tätä kirjoitettaessa Suomi on todettuine tartuntoineen maailmassa sijalla 37. Suojautumistoimet ovat alkaneet mitä ilmeisimmin purra ja ainakin testeihin perustuva epidemian leviäminen on selvästi hidastunut.

Miten on talouden laita? Sekä meillä että maailmalla on tehty kovia päätöksiä ja esitelty huimia lukuja siitä, milä tavalla aiotaan turvata markkinoiden, yritysten ja palkansaajien asema nyt kun  suuri osa tuotannollisesta toiminnasta joko seisahtuu tai käy edelleen säästöliekillä vain kaikkein välttämättömimmän henkilöstön käydessä töissä. Etätyötä tehdään ja koetetaan selvitä eristyksissä kotiolosuhteissa. Juuri tänään 30.3. 2020 hallitus päättää ravintoloiden, kahviloiden ja kuppiloiden (Sanna Marin) sulkemisesta ilmeisesti toukokuun 2020 loppuun saakka.

Riittävätkö elvytystoimet? Nyt puhutaan miljardeista ja kymmenistä, jopa sadoista ja tuhansista miljardeista markkinoiden pystyssä pitämiseksi. Talouden asiantuntijat kuitenkin toteavat että tämä voi olla vasta alkua, näillä tukitoimilla voidaan konkursseja vain estää ja tilannetta pitkittää. Markkinat ovat yritysvastuussaan täysin riippuvaisia kulutuskysynnän ja ostovoiman tasaisesta jatkumisesta. Vararahastoihin ja pääomiin ei haluta mielellään tarttua, lomauttamiset ja irtisanomiset ovat hädän hetkellä mieluisampi ja kaupalliseen mentaliteettiin kuuluva kova ja kalmanhenkinen vaihtoehto.

Joskus takavuosina nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi, että vastakkainasettelun aika on ohi. No eihän se sitä todellisuudessa ollut vaan työväenhenkiseksi maskeeratun vaaliehdokkaan vaalitempuksi tarkoitettu irtiotto, mikä näkyi myös onnistuvan. Nyt kun todellinen hätä korona-pandemian muodossa on iskenyt päälle, markkinat ovat aidosti alkaneet suorastaan huutamalla vaatia valtion väliintuloa, ei ainoastaan maksuja helpottamalla ja lainarahoitusta tarjoamalla, vaan suoralla elvytyksellä avustuksina ja tukina ainakin yrityksille ja korotettuina työttömyyskorvauksina ja lyhennettyinä karenssiaikoina työntekijöille. Tilanteen paradoksaalisuus näkyy siinä, että kaikki keskustaoikeistolaiset hallitukset ovat viimeisten vuosikymmenten aikana ajaneet systemaattisesti hyvinvointivaltiota alas.

Nyt sitten kuitenkin pitää tehdä tarmokkaita toimenpiteitä yritysten ja koko markkinan pystyssäpitämiseksi. Ensimmäiset toimet tässä suhteessa on tehty. Taustalla on myös Euroopan Keskuspankin korona-pandemian merkeissä aloitettu ylimääräinen elvytys valtion velkakirjojen oston  ja muiden taseenvahvistusohjelmien muodossa  750 mrd:n suuruisella paketilla. Määrä on vaatimaton - USA:ssa presidentti Trump pisti paremmaksi 2000 miljardin dollarin suuruisella tukipaketilla yrityksille ja niiden työntekijöille. Suomessa tämä tuki mahdollistaa Finveran ja pankkien kautta hätään joutuneiden yritysten avustamisen. Valtio takaa ja pankit jakaa, totesi elinkeinoiministeri Lintilä tästä tukitoimenpiteestä. Kun tuki jaetaan pankkien kautta, ollaan siinä mielessä erikoisessa tilanteessa, että nyt pankit joutuvat suorittamaan periaatteessa valtion vastuualueeseen kuuluvaa yhteiskunnallista tehtävää. Ymmärrettävää on, että kone tällaisen tehtävän hoitamiseen ja siitä selviämiseen ei ole välttämättä kaikkein parhaimmassa iskussa. Valtio ei voi tulla tähän jakotehtävään mukaan, koska Euroopan Unionin peruskirjojen mukaan EKP ei voi ottaa vastuuta valtion taloudellisista sitoumuksista. Hallituksen on elettävä Euroopan Unionin peruskirjojen hengen mukaan.

Yhä selvemmäksi alkaa käydä myös se, että lainarahalla tästä revohkasta ei tulla selviämään. Kun EKP lähti pääjohtajansa Mario Draghin johdolla vuonna 2012 pankeille ja yrityksille suunnattuun määrälliseen elvytykseen erilaisilla taseenvahvistusohjelmilla (Purchase programms), jo silloin astuttiin osittain ulos tiukasta peruskirjojen  sanan ja hengen seuraamisesta. Kun yrityksiä tuetaan, ne kykenevät pitämään yllä tuotantoa ja maksamaan myös palkkoja, joista osa tulee verotulona takaisin. Kun  jäsenvaltiot ovat jo aikaisemminkin luoneet taloudellisilla päätöksillään elintilaa ja toimintamahdollisuuksia yrityksille, voitiin velkakirjojen myynnistä saadulla likviditeetillä korvata valtion omia tukitoimenpiteitä ja saatiin siten lisää liikkumatilaa myös valtion oman budjetin toteutukseen. Se miten tämä yksityiskohdissa toteutettiin, on muodostunut valtiosalaisuudeksi. Jos siis virheellisiä tulkintoja tässä suhteessa tehdään, kantavat tekniseen toteutukseen osallistuneet tahot tästä vastuun. Toiminta ei ole ollut avointa, mikä omalla tavallaan kielii siitä, että rimaa hipoen on ylitetty peruskirjojen tiukat rajaukset ehdottomaksi tarkoitetusta pidättäytymisestä  jäsenvaltioiden tukemiseen. Rahapolitiikka (EKP) ja finanssipolitiikka (Euroopan Komissio ja ministerineuvostot) on haluttu pitää edelleen erillisinä toisistaan, vaikka todellisuudessa samansuuntainen vuorovaikutus on molemmin puolin välttämätöntä.

Tämän politiikan pääasiallisena vahtikoirana on ollut Saksa, joka omilla, perustuslakiinsa jo vuonna 1949 istutetuilla strategisilla päätöksillä on  maalannut itsensä finanssipoliittisesti nurkkaan. Jäsenvaltioita ei voida finanssipoliittisin päätöksin tukea, merkitsisihän se eksogeenisessa makrotalouspolitiikassa yhteisvastuullista velanottoa ja vastuuta jäsenmaiden veloista ja - mitä ei usein mainita - myös solidaarisuuden vahvistamista. Suomi, Hollanti, Luxemburg ja myös Itävalta ovat tukeneet tätä suuntautumista ihan viime päiviin saakka. Tämä näkyi myös maaliskuun puolivälin ministerikokouksessa Etelä-Euroopan vaatiessa finanssipolitiikan käyttöönottoa, pohjoisen sitä vastustaessa.

Määrällinen elvytys ei kuitenkaan ole luonteeltaan eksogeenista, velan lisäämiseen perustuvaa yhteisvastuunottoa, vaan endogeenista, poliittisiin päätöksin ja kirjanpitoon perustuvaa modernia talous- ja rahapolitiikkaa. Ei tukitoimia ole tarkoituskaan vaatia jäsenvaltioilta seuraavassa käänteessä maksettavaksi takaisin , vaan ne ovat itsenäisen keskuspankin omaavan yhteisön luonnollisia toimia kaikkien välttämättömien resurssien käyttöönsaamiseksi ja tarpeellisen infrastruktuurin ja palveluiden toteuttamiseksi. Näyttää siltä, että yhä paremmin  aletaan ymmärtää Modernin Monetaarisen Teorian toimintamahdollisuudet ja myös sen rationaaliset, resursseihin perustuvat rajat. Eksogeenisen, valtavirtaisen  finanssipolitiikan valitseminen on ideologinen valinta. Tosiasiassa raha - meidän tapauksessamme euro - on nykymaailmassa luottamukseen - ei kultakantaan - perustuva tekninen väline, jota pitää osata käyttää monetaarisesti koko toimintaspektrin alueella.

Onko tästä talouspohdiskelusta meille suomalaisille mitään hyötyä? Kyllä on, jos huomataan, että meillä hallitusvalta on peesannut positivistisessa hengessä koko ajan valtavirtaista eurooppalaista makrotalouspolitiikkaa ja on ollut saattamassa Eurooppaa kriisin ja hajoamisen partaalle. Totta on se että eurooppalaista lainsäädäntöä on noudatettu - sehän on hyväksytty peruskirjoja uudistettaessa viimeksi vuonna 2011. Poliittisten voimien olisi pitänyt jo ajat sitten ymmärtää, että markkinat eivät voi yksin ottaa vastuuta hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisesta ja ilman vahvaa valtiota. Sisäpolitiikassa vasemmisto on tämän asian hyvin ymmärtänyt. Sitäkin ihmeellisemmältä tuntuu että asian ymmärtäminen on eurooppalaisella tasolla jäänyt lähes olemattomaksi. Tällainen jakomielinen asennoituminen on tyypillistä automaattiseen yhdenmukaisuuteen taipuvaiselle sosiaalpyskologiselle käyttäytymiselle - se on alistuvan autoritaarisen luonteenpiirteen ja yhteiskuntaluonteen tyypillinen muoto (Erich Fromm). Myös talouteen ja talousajatteluun kuuluu demokratia sekä tekoina että elämäntapana.

Tästä asenoitumiskehyksestä on päästävä eroon ja nyt sillä alkaa olla jo kiire. Euroopan Unionin ja sen keskuspankin on herättävä moderniin finanssi- ja rahapolitiikkaan ja ainakin määräaikaisesti  ryhdyttävä nostamaan jäsenvaltioita ja niiden tuotanto- ja palvelukoneistoja taloudellisen vedenpinnan yläpuolelle. Keinot alkavat yhä selkeämmin olla tietoisuudessa, vain ideologiset pelot koko markkinatalousjärjestelmän romahtamisesta estävät toimiin ryhtymisen. Moderni Monetaarinen Teoria ja sen mukainen makrotatalouspolitiikka on kuitenkin ideoloisesti neutraalia - sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tuhoamiseen kuin rakentamiseenkin. Kysymys ei ole markkinamallin kaatamisesta vaan sen maltillisesta ja järkevästä hengissä pitämisestä.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Korona, raha ja kaikkien kriisien äiti



Korona-virus on kuolemanvakava asia globaalisti. Voisiko tällä kohtalokkaalla epidemialla olla mitään myönteisiä vaikutuksia? Tuntuu tietenkin makaaberilta että tällainenkin kysymys nousee mieleen. Se on kuitenkin tehtävä kun katselee mitä Korona-viruksen torjunnan merkeissä on tapahtumassa.

Yhtäkkiä näyttää siltä, että rahasta on tämän ilmeisen tuhoisan pandemian seurauksena  ja sen aiheuttamien ongelmien torjumiseksi ei näyttäisi olevan minkäänlaista puutetta; oman hallituksemme 15 miljardin panostukset ja jopa 50 miljardiin yltävät vakuudet ovat todellisuutta. Euroopan Keskuspankki on päättänyt laajentaa määrällistä elvytystä (QE) entisen lisäksi vielä 750 miljardilla. Euroopan Unioni on ilmoittanut että kiveen hakattua kasvu- ja vakaussopimuksen 60 %:n velkakattoa ei toistaiseksi ole olemassa. USA:ssa presidentti Trump on puhunut jopa 2000 mrd:n määrällisestä elvytyksestä. Liittovaltiolla on jo nyt velkaa 23 000 miljardia (1 miljardi on tuhat miljoonaa) ja se kasvaa 3 miljoonaa dollaria minuutissa. Myös Saksa, joka on perustuslakinsakin vuoksi äärimmäisen allerginen velanotolle, on valtionvarainministeri Olaf Scholzen mukaan satsaamassa 150 miljardia Korona-viruksen torjumiseen.


Makrotalouden rajat paukkuvat sekä Suomessa että maailmalla. SDP:n puheenjohtajan Rinteen lupaama 'vappusatanen' menossa olevalla hallituskaudella kaikkein heikoimassa asemassa oleville eläkeläisille tuntui valtavirtatalouden mielestä vielä kolme kuukautta sitten aivan liian uhkarohkealta ja ylioptimistiselta lupaukselta. Sen kustannukset taitaisivat kokonaisuudessaan olla vain 1/30 osa siitä mitä jo nyt on  välittöminä toimina luvattu markkinoille. Köyhyysloukussa olevien eläkeläisten aseman parantaminen on näissä mittasuhteissa verrattavissa 'hyttysen pieruun Saharassa', vanhaa ja haisematonta vertausta tässä käyttääkseni.


Tällaista murrosta ilman Korona-viruksen puhkeamista olisi taidettu joutua odottamaan vielä jonkun aikaa, vaikka monien Euroopan tulevaisuuden puolesta pelkäävien - kuten minunkin - mielestä muutos tulisi välttämättä tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. On otettu käyttöön eksogeeniselle, valtavirtaiselle talouspolitiikalle tabuksi muodostunut ja sen teoreettisena mahdottomuutena poissulkema  määrällinen elvytys, jossa keskuspankki - tässä tapauksessa Euroopan Keskuspankki - luo omilla päätöksillään ja valtuuksiensa puitteissa  kirjanpidollista mutta samalla todellista rahaa markkinan likviditeetin säilyttämiseksi ns. taseenvahvistusohjelmilla (Purchaseprograms). Edellinen Sipilän (Keskusta), Orpon (Kokoomus)  ja Terhon (Siniset, in memoriam) hallitus otti sulan hattuunsa onnistuneesta talouspolitiikastaan, vaikka todellisuudessa sen kurjistavaa politiikkaa piti taloudellisen vedenpinnan yläpuolella EKP:n massiivinen määrällinen elvytys, Suomenkin osalta vähintäänkin n. 8 miljardin vuosittaisilla taloudellisella piristysruiskeilla. Heti kun määrällinen elvytys loppui vuoden 2018 lopussa, alkoivat talouden käyrät osoittaa potenssin heikkenemisen merkkejä. Määrällinen elvytys aloitettiinkin uudelleen jo marraskuun 2019 alusta ja jatkuu ainakin tämän vuoden loppuun saakka.

Nykyisellä määrällisellä elvytyksellä on kuitenkin vielä keinotekoisia rajoituksia ja ne löytyvät Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan talous- ja rahapoliittisista ehdoista, heijastuksena  Euroopan taloudellisen keskusmahdin Saksan perustulaista ja sen käymästä, osin katkerasta mutta lopulta voitokkaasta taistelusta Saksan Demokraattisen Tasavallan kukistamiseksi. Tämä heijastus tarkoittaa valtion ja parlamentaarisen julkisen rakenteen alistamista markkinaehtoiselle lähestymistavalle, ei ainoastaan Saksassa, vaan koko Euroopan Unionissa - ja etenkin Euroopan Valuuttaunionissa, johon Suomikin kuuluu. Se näkyy siten, että vain markkinoita tuetaan, ei demokraattista valtiota, koska sitä pidetään heikkona ja epäluotettavana taloudellisena toimijana - valtavirtaisen, eksogeenisen talousajattelun piirissä. Tällä talousajattelulla on voimakkaasti  priorisoitu asema yritys- ja pankkimaailmassa ja tietenkin myös vapaassa, puolueettomassa, markkinoiden ilmoituksilla ja ehdoilla toimivassa tavarafetisistisessä mediassa. Yritysmaailman mainokset ovat jo nuoren Karl Marxin mukaan taloudellisen valtavirran teollinen ideologinen tuote.

Kun siis nyt Finveran kautta välitetään tukea markkinoille, se tapahtuu pankkien kautta ja toivotaan että pankit tältä osin kantaisivat yhteiskuntavastuuta. Sen ne varmaan tekevätkin, kunhan niille aiheutetut kustannukset laskun mukaan korvataan. Finveran tukea ei voida välittää esimerkiksi Kelan jo valmiina olevan ja jokaiseen yksityiseen henkilöön ulottuvan verkoston kautta, vaikka sen avulla kansalaisen kurjuutta voitaisinkin nopeasti helpottaa. Miksi? Siksi että Kela on julkinen valtion laitos ja EKP:n määrällisen elvytyksen ohjaaminen tätä kautta merkitsisi toiminnan muuttumista kielletyksi, valtion ja sen laitosten kautta tapahtuhtuvaksi toiminnaksi. Valtio takaa ja pankit jakaa - näin hallituksen slogan näissä oloissa kuuluu. Kun tuki kulkee nyt yritysten kautta, niille siirtyy myös liikesalaisuuden piiriin kuuluva määräysvaltaa työntekijöidensä taloudellisesta kohtalosta. Perustuslaillinen vastuu kansalaisten hyvinvoinnista on kuitenkin edelleen valtiovallalla.


Korona-pandemia on siis muodostanut kriisitilanteen, jossa poikkeukselliset, epätavalliset keinot ovat mahdollisia. Ovea on nyt raotettu merkittävällä tavalla endogeenisen makrotalouden suuntaan - kysymys on Modernista Monetaarisesta Teoriasta. Tästä ei ole enää kovin pitkää matkaa ajatukseen, jonka mukaan myös valtiota ja Euroopan Unionia itseään ryhdytään finanssipoliitisin päätöksin rahoittamaan suurten, koko manteretta koskevien ongelmien, uhkakuvien ja tehtävien hoitamiseksi. Ennenpitkää huomataan, että kun määrällistä elvytystä alkaa virrata myös julkiselle sektorille, sinne avautuu valtavat markkinat infrastruktuurin ja julkisten palveluiden koko ajateltavissa olevan kirjon hoitamisen muodossa. Tässä tarjoutuisi mahdollisuus myös 'markkinalle'  sellaisiin investointeihin, joita nykyinen määrällinen elvytys ei pysty toteuttamaan vaikka rahaa virtaakin. Miksi? Siksi että markkina investoi vain, jos on ostovoimaa. Sitä ja kulutuskysyntää luodaan juuri julkisten investointien ja taseiden kasvattamisen kautta.



Mutta: määrällinen elvytyshän alkoi jo lähes kuusi vuotta sitten. Silloin ei Korona-viruksesta tiedetty vielä mitään. Onko tässä yhtälössä jotain outoa?

En voi olla viittaamatta tässä yhteydessä Aalto-yliopiston maailmanpolitiikan professoriin Heikki Patomäkeen ja hänen kirjoitukseensa "Kaikkien kriisien äidistä" .


Koronakriisi on laukaissut tietoisuuden räjähdyksenomaisesti koko maailmassa ja erityisesti makrotaloudessa. Kriisien äiti taitaa sittenkin olla uusliberalistisen aikakauden ja sen valtavirtaisen talouden suuret heikkoudet ja katastrofaaliset seuraukset vastakohtien kärjistymisenä, tulojen polarisoitumisena, ilmastomuutoksena ja kaikkien näiden seurauksena tapahtuvana yhteiskuntien väivaltaistumisena ja maanpakolaisuutena. Kysymyksessä on maailmanlajuinen dominoefekti, jossa onnettomuudet seuraavat toisiaan. Näiltä laviineilta on yritetty koko ajan sulkea silmät, koska niitä ei vallalla olevan taloudellisen doktriinin puitteissa kyetä hoitamaan.

Korona-virus on saanut makrotalouden mannerlaatat liikkeelle. Talouseliitti katselee ja kommentoi tapahtumaa huuli pyöreänä ja silmät selällään. On käymässä ilmeisen selväksi se, että tuloerot, taloudellinen polarisaatio, muutamien yletön rikkaus ja suurten  so. kansan köyhyys on ideologinen valinta.

Mutta nyt on taloudellisista arvoista piittaamaton kuningas - Korona-virus - panemassa asioita uuteen järjestykseen.

Haluaisin uskoa että makrotaloudessa tapahtuva mielikuvamuutos on tämän karanteeniajan suuri heräämistapahtuma.

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Jokainen tarkistus on tarkistettava...

Edessä murros?
Euroopan Keskuspankin 19.3. 2020 tekemä päätös 750 miljardin määrällisestä elvytyksestä Korona-virusepidemian aiheuttaman globaalin kriisin seurauksena merkitsee sitä, että makrotason finanssi- ja rahapolitiikassa on tapahtumassa valtava murros. Se että Christine Lagarden johtama Euroopan Keskuspankki ja sen neuvosto uudistavat nyt edellisen pääjohtajan Mario Draghin aloittaman, vuosina 2014-2018 toteutetun  määrällisen elvytyksen oikeastaan jo toiseen kertaan - onhan määrällistä elvytystä jatkettu jo marraskuusta 2019 myös EKP:n juuri valitun uuden johdon toimesta - merkitsee todellista muutosta makrotalouden monetaarisesa politiikassa. Rahaa ei tehdä enää etukäteen säästämällä schwaabilaisen perheenäidin käytännöllisen lähestymistavan mukaan, vaan poliittisilla päätöksillä säädöksissä annettujen valtuuksien puitteissa, tarkoittaa juuri tätä murrosta. Yksi kerta on poikkeus, toinen kerta on yllättävä sattuma - mutta kolmas kertaa tarkoittaa jo tendenssiä...

Verrattuna Valuuttaunionin kansalaisten määrään (360 miljoona) tämä tarkoittaa noin 2000 euron suuruista lisärahoitusta jokaista eurokansalaista kohden. Määrä ei suhteessa tarpeisiin ole vielä mitenkään kauhistuttavan suuri - mutta etukäteissäästämisen avulla ajatellen koko Valuuttaunionia tuollainen euromäärä olisi saavutettavissa vasta vuosia kestävän ponnistelun tuloksena.

Kysymys ei ole etukäteen jossakin valmiina olevasta setelivarastosta eikä edes Euroopan Keskuspankki olisi tällaisia summia kyennyt mitenkään kokoamaan, vaikka erityisesti saksalainen talouspolitiikka on tätä kaiken aikaa edellyttänyt etenkin omalta valtionhallinnoltaan perustuen vuonna 1949 hyväksyttyyn Saksan perustuslakiin. Tätä kömmähdystä - strategisen tavoitteen istuttamista perustuslakiin -  ei ole tässä suhteessa muutettu. Tätä samaa edellytetään edelleen Euroopan Unionin jäsenvaltioilta;  EKP:n mandaatti  kieltää euromaiden suoran rahoittamisen (artikla 123), josta mm. Antti Ronkainen mainitsee Suomen Kuvalehdessä uusia päätöksia tuoreeltaan referoidessaan.

Saksa ja sitä talouspoliittisesti peesaavat maat kuten Hollanti ja Belgia - ja myös Suomi aika pitkälle? - ovat nyt Ronkaisen artikkelin mukaan joutuneet taipumaan yksimieliseen päätökseen rahapoliittisen tykin käyttämisestä määrällisen elvytyksen välineenä. Tämä on suuri, mullistava muutos eikä se voi olla jättämättä jälkiä valtavirtaisen talousdoktriinin eksogeeniseen talouskuripolitiikkaan. Erityisen suuri vaikutus tällä täytyy olla saksalaiseen ajatteluun ja heidän perustuslakinsa onnettomaan strategiseen tulkintaan velkaantumis- ja kasvurajoista. Toisaalta tämä luo toivoa Euroalueen kriisimaille, kuten Italialle, Ranskalle, Espanjalle ja Kreikalle (ns. PIIGS-maat) ja uskon tämän saavan aikaan välähdyksen myös Ranskan presidentin Emmanuel Macronin silmissä toisenlaisen Euroopan mahdollisuudesta. Tähän saakka saksalaiset ovat onnistuneet pitämään Macronin visiot enemmän tai vähemmän näkymättömissä.


Mistä tässä on kysymys? Mielestäni tässä otetaan nyt ensi askeleita Modernin Monetaarisen Teorian mukaisen makrotalousajattelun suuntaan. Raha maksun välineenä ei perustu enää kultakantaan, vaan luottamukseen jonka mukaan itsenäisen keskuspankin omaava valtio tai yhteisö voi selvitä finanssi- ja rahapoliittisesti mistä hyvänsä haasteesta, ts. se ei voi mennä konkurssiin. Setelirahoitusaikana esteen saattoi muodostaa seteleiden jatkuva painaminen, nollien lisääminen setelien arvoihin ja yhä suurempien ja eriarvoisten setelimäärien hallitseminen; digitaalisena aikana tällaiset ongelmat ovat käytännössä poistuneet. Hirveästi pelätty inflaatiovaarakin on siirtynyt taka-alalle; omana bisneksenään kriisiarviointia suorittavat arviointilaitokset ovat menettämässä otettaan korkoaseen käytössä ja Euroopan Keskuspankkikin joutuu tekemään erityistoimia riittävän inflaatioasteen saavuttamiseksi. Pankit olisivat hätää kärsimässä miinuskorkoisen luotonannon kanssa, jos  EKP  ei tekisi sitäkin vastaan puskurointitoimenpiteitä.


Kuten olemme huomanneet, Euroopan Keskuspankin omalla päätöksellään tekemä raha velkasuhteen ja erityisten taseenvahvistusohjelmien (purchase-programs) muodossa on nimenomaan määrällistä elvytystä, johon sillä on mandaatti. Määrällisen elvytyksen laajentaminen jäsenvaltioiden suuntaan on jyrkästi perussopimusten artikloissa kielletty. Jos vastaaminen kaikkiin jäsenvaltioita kohtaaviin haasteisiin mahdollistettaisiin, voisi hyvinkin puhua laadullisesta endogeenisesta elvyttämisestä. Se mahdollistaisi jäsenvaltioiden rapautuvien julkisten rakenteiden, infrastruktuurin uudistamisen ja sosiaalisen turvallisuuden kohentamisen nykyaikaa vastaavalle tasolle kaikissa maissa. Myös täystyöllisyysen toteuttaminen kävisi nopealla aikataululla mahdolliseksi, samoin resurssien käytön suhteuttamisen esim. ilmastomuutoksen tai raaka-aineiden kohtuullisen asettamiin raameihin. Keskuspankilla on tähän tasapainottamiseen erityinen "sterilisaatio"-väline käytössään, jolla voidaan säädellä käytettävissä olevan maksuvälineen määrää joko sitä lisäämällä tai vähentämällä.


Makrotalouspolitiikka on siis astumassa melkeinpä väistämättä uuteen aikakauteen. Tätä politiikkaa harjoittavat läntiset, yksityisen omistamisen privileegioihin perustuvat keskuspankit kaikkialla, kuten  USA:ssa, Kanadassa ja Japanissa. Sitä harjoittavat myös suuret, yksipuoluejärjestelmän suunnitelmataloudet, keskeisenä esimerkkinä Kiina. Kiinan tapauksessa yrityksiä tuetaan avokätisesti, mutta yhdellä ehdolla: niiden on suostuttava toimimaan Kiinan hallituksen ja sitä dominoivan kommunistisen puolueen asettamien arvopäämäärien mukaisesti. Tavoitteena on Kiinan nostaminen maailman johtavaksi supervallaksi vuoteen 2050 mennessä. Jo televisiosta olemme voineet huomata että myös valtion rakenteisiin kuten infrastruktuuriin satsataan äärimmäisen voimakkaasti. Yksityiseen aloitteellisuuteen perustuva teollisuus näyttää kukoistavan. Vielä jokunen vuosi sitten Kiina oli kansantuotteeltaan vain 1/10 länsimaiden vastaavasta. Nousu on ollut nopeaa. Veikkaukseni on, että Kiina käyttää endogeenista, modernia finanssi- ja rahapolitiikkaa sekä määrällisesti että laadullisesti. Kansanedustukseen perustuvaa valtiota ja sen rakenteita ei jätetä kehittämättä - kuten Euroopassa on Euroopan Unionin viimeisenä kolmena vuosikymmenenä - ja jo aikaisemminkin - tapahtunut.


Missä on eurooppalainen sosialidemokratia, jonka olettaisi olevan vahvasti puolustamassa vahvaa valtiota ja vaatimassa ennakkoluulottomasti makrotalouspolitiikan välineiden saamista käyttöön myös yhteisen, parlamentaarisen ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion mahdollistamiseksi? Näyttää käyneen niin, että sosialidemokratia ei ole Suomessakaan päässyt irtautumaan valtavirtaisen talousajattelun kahleista. Ei siitä ole päässyt irtautumaan kokonaan myöskään Vasemmistoliitto, mutta siellä on on tapahtunut vaivihkaa käänne oikeaan suuntaan: keskeiset modernin monetaarisen talousajattelun aktivoijat ovat siirtyneet Vasemmistoliiton hallitusryhmän (Patrizio Laine) tai ministerien (Lauri Holappa Anderssonin) talouspoliittisiksi avustajiksi. Aalto-yliopistossa tätä 'heterodoksista' talousajattelua edustaa professori Heikki Patomäki, jota Paavo Lipponen riensi muistelmissaan moittimaan sivistymättömäksi... Patrizio Laine toimi aiemmin SAK:n talouspoliittisena asiantuntijana, mutta muutti sieltä Toimihenkilöunionin talouspoliittiseksi neuvonantajaksi. Tällaiset muutokset ovat pahanenteisiä sekä suomalaisen sosialidemokratian että maan suuriman ammatillisen keskusjärjestön kannalta. Totean omasta puolestani professori Bill Mitchelliä lainaten, että MMT on ideologisesti neutraali väline - sitä voidaan käyttää poliittisesti niin hyviin kuin huonoihinkin tarkoituksiin.


Entä tämän blogikirjoituksen otsikko? Kysymys on Karl Marxin toisesta tärkeästä maksimista, jolla hän filosofisen ajattelun  parhaita perinteitä noudattaen ilmaisi yhden  demokratian keskeisistä periaatteista. Virheelliset ja vanhanaikaiset ajattelutavat on nähtävä uudelleen (re-vision) ja muokattava paremmin aikaa vastaaviksi (re-form). Virheet kuuluvat elämään:"Mikään inhimillinen ei ole minulle vierasta." - Se on Karl Marxin toinen maksimi - syvää sosiaalipsykologiaa sekin.

Jotta kirjoitus ei menisi aivan ylettömän pitkäksi, ilmoitan palaavani tähän asiaan erityisesti lähestyvän SDP:n puoluekokouksen ja sen periaatejulistuksen tiimoilta...

19.3. 2020 klo 23.10
Ilpo Rossi:  
Kuuntelin juuri saksankielisen 3Sat kanavan uutisia; siellä Euroopan Komission puheenjohtaja Ursula von der Layen tiedotti, että johtuen Korona-viruksen aiheuttamasta poikkeustilasta Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen 60%:n velkaraja ei ole voimassa ja jäsenvaltiot voivat tarvittaessa rahoittaa toimenpiteitään lisävelanotolla. Tämä Komission päätös koskee kaikkia Euroopan Unionin jäsenmaita. Tämä tarkoittaa sitä että Maastrichtin sopimuksessa pysyväksi asetettu velkaantumisraja ei ole toistaiseksi voimassa.


sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Kehnot säännöt on luotu rikottaviksi

Aamun uutisista kuulen Turkin päätöksestä avata omasta puolestaan siellä oleville, arvatenkin yli miljoonalle pakolaiselle raja heidän pääsemisekseen Eurooppaan. Juuri ennen uutisia seuraan hetken Ruotsin television tuottamaa ohjelmaa 1940-lukulaisista; siinä yritysjohtaja panee merkille naisten nousevan osuuden yhteiskunnallisessa vastuunotossa ja jopa yritysmaailmassa. Hänen mukaansa olemme siirtymässä matriarkaattiin, äidin ehdottoman rakkauden periaatteella toimivan yhteiskuntaan. Se tulee merkitsemään suurta muutosta patriarkaatin, ehdollisen rakkauden periaatteilla ja usein miesten johdolla rakennettuun yhteiskuntaan.

Nämä kaksi todellisuutta ovat nyt joutumassa todellisuuden ja tositapahtumien esiinnostamaan ristiriitaan, joka vaatii ja johon etsitään ratkaisua. Tarkoitan tällä Kreikan ja Turkin rajalla olevaa, tällä hetkellä yli kolmenkymmenen tuhannen lähi-idän pakolaisen värjöttelyä talvisessa säässä nuotioiden ääressä, ilman riittävää vaatetusta, ruokaa tai mitään todellista huolenpitoa tai huoltoa. He odottavat nyt Euroopalta päätöksiä.  On syntymässä tilanne, joka vaatii ratkaisua ja johon on vastattava.

Tämän kysymyksen eteen joutuvat ensimmäisenä tuohon alueeseen rajoittuvat maat, Kreikka, Bulgaria ja Romania. Vastaukset ovat olleet patriarkaaliseen, ehdollisen rakkauden periaatteeseen pohjautuvia. Ensimmäinen periaate on ollut rajojen ehdoton sulkeminen. Toinen - jota Britannia nyt aktiivisesti kehittää - on se, että ainoastaan hyvin koulutetut, omaa varallisuutta omaavat ja itsestään huolehtimaan kykenevät voidaan päästää maahan. Kun katselen Unkarin, Slovakian ja Itävallan asenneilmapiiriä, luvassa on rajojen sulkemisia, vihamielisiä ja etnofobisia asenteita, silmien sulkemista edessä olevalta humanitääriseltä katastrofilta.

Voisiko eurooppalainen todellisuus tarjota toisenlaista vaihtoehtoa? Tämä vanheneva maanosa tarvitsisi todellisuudessa nopeassa tahdissa lisää nuorta, työikäistä sukupolvea rakentamaan paitsi omaa tulevaisuuttaan, myös vahvistaman ikääntyvää Eurooppaa. Olisiko mahdollista yhdistää pakolaisvirrassa mukanaoleva dynaaminen voima uudenlaisen todellisuuden, 'uuden normaalin' luomiseen, joka muuttuisi  rasitteeksi koetusta ja vihatusta voimavaraksi ja uusia näköaloja avaavaksi, uudeksi yhteisen hyvinvoinnin tulevaisuudeksi?

Nyt palaan uudelleen Euroopan Unionin finanssi- ja rahapolitiikkaan, jota olen useaan otteeseen eri yhteyksissä arvostellut sitoutumisestä tähän aikaan relevanttia vastausta antamattomista, sopimattomista ideologispohjaisista säännöistä. Ne - kuten Euroopan kasvu- ja vakaussopimus nykymuodossaan - eivät tarjoa vastauksia sen enempää täällä vieläkin vallitsevaan kurjuuten ja eriarvoisuuteen, kuin suurten humanitääristen ongelmien ratkaisuunkaan - jollainen pakolaisten virta aivan ehdottomasti on. Tällainen ei tilanteen tarvitsisi olla. Sen muuttaminen edellyttää kuitenkin talous- ja rahapolitiikkaan liittyvän 'Gordionin solmun' avaamista. Patrtiarkaaliset lähestymistavat eivät tarjoa tähän muuta vastausta kuin kurjuuden - niin aineellisen kuin henkisenkin - hyväksymistä ja mikä vielä pahempaa ja rumempaa: vetäytymistä kansalliseen kuoreen ilman vastauksia koko ihmiskuntaa koskeviin haasteisiin.

Euroopan uuden Komission johdossa on nainen, Ursula von der Layen, suurperheen äiti ja tunnettu rohkeista perhepoliittisista ratkaisuistaan Saksan sosiaaliministerinä. Rahapolitiikkaa Euroopan keskuspankissa johtaa myös nainen, Christine Lagarde. Vastaavasti Suomessa on yllättäen uusi hallitus, jossa maata  on johtamassa  viiden puolueen asettamia naisministereitä. Uskon näiden kaikkien pohtivan parastaikaa kuumeisesti, mitä olisi tehtävä nyt eteennousevan pakolaiskriisin ratkaisemiseksi. Kun totean, että Euroopan Unionin jäsenmaiden poliittinen todellisuus ei tarjoa mahdollisuutta järkevään ja inhimillisen ratkaisuun, on tämä johtopäätös mitä todennäköisimmin mitä suurimmassa ristiriidassa sekä matriarkaalisen, ehdottoman rakkauden periaatteen kanssa. Nyt tarvitaan Immanuel Kantin ¨kategorisen imperatiivin¨ jokaista ihmistä oikeudenmukaisesti kohtelevan periaatteen ottamista käytäntöön.
Se tarkoittaa Euroopassa sitä, että ideologisista ja strategisista syistä hyväksytyn kasvu- ja vakausopimuksen säännöt laitetaan sivuun ja vastataan ennakkoluulottomasti edessäolevaan ongelmaan. Ratkaisu voidaan hahmottaa seuraavasti.

Euroopan Unionin komissio toteaa välttämättömyyden ratkaista pakolaiskriisi produktiivisella ja ennakkoluulottomalla tavalla. Euroopan Komissio tekee finanssipoliitisen päätöksen pakolaiskriisin ratkaisemiseksi yhdessä EKP:n kanssa asettamalla poliittisella päätöksellä käyttöön Euroopan valtioille euromääräisen summan, joka vastaamaan väestömäärään suhteutettua osuutta pakolaistilanteen nopeaksi järjestämiseksi Turkin Euroopan puoleisella alueella, pakolaisten rekisteröimistä, huoltoa ja kuljetusta käytettävissä olevin liikennevälinein kohdemaihin.  Tällä rahoituksella varmistetaan myös pakolaisten asian kokonaisvaltainen hoitaminen vastaanottajamaissa, asumista, sosiaalista hyvinvointia, koulutusta, kotouttamista ja työelämään sijoittamista myöten.

Itsenäisen keskuspankin omaavan Euroopan Unionille tämä ei ole taloudellisesti ongelma missään muodossa - ainoastaan nykyiset säännöt rajoittavat toimeen ryhtymistä. Paljonko tällainen operaatio tulisi maksamaan? Otetaan lähtökohdaksi jokin teoreettinen summa, esimerkiksi 100 000 euroa yhtä pakolaista kohden; kymmenen maksaa miljoonan, 1000 maksaa sata miljoonaa, 100 000 maksaa kymmenen miljardia, miljoona maksaa 100 miljardia. Summa on  suuri - mutta ei mielikuvituksen rajaa ylittävä; maksoihan Euroopan Keskuspankki omilla rahapoliittisilla päätöksillään pääjohtaja Mario Draghin aloitteesta vuosina 2014-2018 vähintään 3200 miljardia määrällistä elvytystä erilaisten velkakirjojen osto-ohjelmien muodossa, ei valtioille vaan yrityksille ja markkinalle. Miten tämä raha jakaantui ja miten se käytettiin, on edelleen selvittämättä.

On siis käytettävä samaa keinoa, määrällistä elvytystä, mutta suunnattuna tällä kertaa jäsenvaltioille edessäolevan pakolaisongelman humanitäärisen ja dynaamiseen hoitamiseen. Totta on että sääntöjä on rikottava, sääntöjä jotka ovat  vuosikymmenien takaisen maailmanpoliittisen tilanteen ja senaikaisen strategisen ymmärryksen hallitsemia. Voin kuvitella, että asennoitumistavan muutos YK:n ihmiusoikeusperiaatteiden suuntaan voi onnistua juuri nykyisillä voimilla, jos he ymmärtävät feminisminsä sillä ainoalla oikealla tavalla, jota matriarkaalinen lähestymistapa tarkoittaa. Myös pakolainen on samanlainen ihminen kuin kuka meistä tahansa. Väkivallan sijasta on vastattava tähän haasteeseen matriarkaalisella,  ehdotoman 'äidinrakkauden' periaatteeella, sovelletuna ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

Syntyvä pakolaiskriisi voidaan ratkaista - ja se voidaan ratkaista nopeasti, produktiivisesti ja dynaamisesti ajatellen Euroopan ja maailman tulevaisuutta. Voidaan luoda malli, joka ennenpitkää auttaa koko maailmaa ratkaisemaan ilmastokriisin ohella myös pakolaisuuden, joka sekin taitaa ainakin osittain olla muuttuvan ilmaston syytä.

10.3. 2020
Turkin ja Kreikan (ts. Euroopan Unionin) rajalla syntynyt pakolaiskriisi ja sen ratkaisuyritykset kuvaavat hyvin Euroopan Unionin kyvyttömyyttä ratkaista suuria yhteiskunnallisia - tässä tapauksessa globaaleja - ongelmia. Euroopan Unioni on jo vuonna 2016 tehnyt sopimuksen Turkin kanssa pakolaisten pitämisestä Turkin puolella Euroopan Unionin maksaessa miljardeja euroja Turkille tämän tehtävän jonkinasteisesta hoitamisesta - hoidon laadusta ja humanitaarisuudesta ei ole taidettu tässä yhteydessä sopia yhtään mitään. Nyt Turkki on alkanut käyttää tätä sopimusta ja sen noudattamisen keskeyttämistä strategisena poliittisena aseena. Sanoia kai voidaan, että tämän sopimuksen yhteydessä ei ole tähänkään saakka yritetty vastata kansainväliset ihmisoikeusnormit täyttävällä tavalla.
Haluan kiinnittää huomiota tässä yhteydessä samaan aikaan Euroopan Keskuspankin määrälliseen elvytykseen, jota jaetaan Euroopan Unionin alueelle yrityksille ja markkinapohjaisille rakenteelle keskimäärin 20 mrd euroa kuukausittain ainakin tämän vuoden loppuun saakka. Kun nyt Korona-vitus on saanut aikaan yht'äkkisen pörssikurssien romahduksen, on odotettavissa että määrällistä elvytystä markkinoiden tukemiseksi todennäköisesti vahvistetaan edelleen.

Huomaa että määrällinen elvytys suuntautuu markkinoille eikä valtioille vaikka valtioiden velkakirjoja tässä EKP:n toimesta pääsääntöisesti ostetaankin. Markkinat eivät vastaa mitään pakolaiskriisiin, siihen on valtioiden vastattava. Määrällinen elvytys valtioiden suuntaan saattaisi muodostaa ratkaisevan keinon syntyneen pakolaiskriisin hoitamiseksi dynaamisella, inhimillisellä ja samalla produktiivisella tavalla. Itsenäisen keskuspankin omaava yhteisö kuten EU voisi todennäköisesti ilman mitään riskejä rahoittaa valtioiden kautta koko pakolaiskysymyksen hoitamisen kaikkine siihen liittyvine ilmiöineen, kuten edellä olen päässälaskunomaisesti osoittanut. Jo nykyisillä päätöksillä EKP tukee Valuuttaunionin markkinoita ainakin kaksinkertaisella summalla jo tämän vuoden aikana verrattuna siihen, mitä pakolaiskriisin haltuuonotto tulisi maksamaan. Kysymys olisi valtavasta piristysruiskeesta eurooppalaiselle taloudelle. Tällainen suora tuki valtioille olisi merkitykseltään kokonaan eri luokkaa kuin 'markkinoiden likviditeetin' vahvistaminen.

Miksi tällaista ei tehdä - eikä siitä edes puhuta? Se on hyvä kysymys ja se kuvastaa Euroopan Unionin finanssi- ja rahapoliittista yksisilmäisyyttä,  joka on strategisena tavoitteena upotettu Euroopan Unionin peruskirjoihin. Peruskirjan on puolestaan kirjoitettu ja sovittu konsensuksella niin, että niiden muuttaminen talous- ja rahapolitiikankaan osalta ei ole todennäköisesti lainkaan mahdollista. Euroopan Valuuttaunioni on sulkenut itsensä omituiseen 'veljeyden vankilaan' ja heittänyt päätöksiä tehdessään vankilan avaimen kaltereiden läpi ulottumattomiin. Nyt kun pitäisi suurten kysymysten edessä tehdä ratkaisuja, keinoja ei nykyisten perussääntöjen ja niiden pohjalle laadittujen mekanismien puitteissa ole olemassa.
Mistä löytyy se Kalevalan peukalonmittainen mies, joka kaataa tämän aurinkoa peittävän ja päivän paistamisen estävän ja raikastavaa tuulta pidättelevän ideologisen tammen?

12.3. 2020
Ilpo Rossi:

Euroopan Komissio on ottanut kantaa Korona-viruksen vastaisessa taistelussa: Euroopan Unionin perussopimusten mukaisesti Komissio voi tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä työmarkkinoita; terveydenhoitoalan tuki tarkoittanee markkinaperusteisia ratkaisumalleja. Julkista terveydenhoitoa Komissio ei voi tällä 25 mrd:n tukipaketilla  juurikaan tukea, vaikka juuri se pohjoismaisessa hyvinvointimallissa ottaa päävastuun myös tämän virustaudin vastaisesta strategiasta ja  terveydenhuoltotoimista. Mielenkiintoista kuulla jatkossa päätösten tarkempi toteutustapa ja se, miten hallituksemme tähän Komission suunnitelman suhtautuu. Markkinaperusteisena vastaus saattaa arvokkaan sijasta muotoua jokseenkin irvokkaaksi?                                                    "Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sanoi tiedotustilaisuudessa, että valtiot saavat tukea niitä yrityksiä, jotka sitä viruksen takia tarvitsevat.

Kasvu- ja vakaussopimuksen annetaan joustaa tässä tilanteessa. Komissio työstää ehdotuksensa ennen ensi maanantain euroryhmän kokousta.

Lisäksi komissio perustaa Korona-sijoitusrahaston. Tavoite on koota 25 miljardia euroa, jotka voidaan ohjata terveydenhuoltoalalle, pienille ja keskisuurille yrityksille sekä työmarkkinoille.

Äkillisesti komissio aikoo vapauttaa talouden suojatoimiin 7,5 miljardia euroa hätäapuna. Komissio päättää yksityiskohdista tänään (torstai 12.3. 2020); jos EKP pitää tiukasti kiinni rahapoliittisista säännöistä, tukea voivat saada mm. ykstyisen puolen yritykset, mukaanluettuna terveydenhoitola. Julkisen sektorin tukeminen on periaatteessa kiellettyä. Tukea voisivat siis saada yritykset, jotka eivät kanna suoranaista yhteiskuntavastuuta, mutta julkisen puolen pitäisi kantaa itse kokonaisvastuu. Jos lentoyhtiöitä tuettaisiin Koronaviruksen aiheuttamien menetysten johdosta, valtiojohtoinen Finnair ei periaatteessa kuuluisi EKP:n tuella avustettavien yritysten joukkoon. Sekä Euroopan Komissio että EKP ovat nyt erityistoimissaan vedenjakajalla.