Hyvinvointivaltio eurooppalaisena ulottuvuutena

Uskon monella välkkyneen mielikuvissa Euroopan Unioniin liityttäessä yhteisen hyvinvoinnin ulottaminen koko Eurooppaan demokraattisena, rauhanomaisiin ratkaisuihin rakentavana, jäsenvaltioitaan ja koko yhteisöön ulottuvana ja jokaiselle  vaurautta jakavana visiona. Ihan tällä tavalla ei näytä kuitenkaan käyneen. Euroopan historiassa on vahvana juonteena myös autoritaarinen, jopa fasistinen ajattelutapa, vahva usko vahvemman oikeuteen, kilpailuun ja markkinoilla ratkaistavaan menestykseen.

Unionin perustamisen peruspilarit vapauksineen, työvoiman, pääoman, palveluiden ja tavaroiden vapaa liikkuvuus näyttävät merkinneen nimenomaan markkinalle keskeisten elementtien vapaata toimintaa. Euroopan Unioni rakensi koko toiminnan kannalta tärkeän perussopimuksen erityisen silmiinpistävästi juuri markkinakeskeiseksi, jossa demokraattisen valtion rooli - toisin kuin kansanvaltaisessa pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa  - on vahvasti ehdollistettu juuri markkinoiden vapauksilla. 

Tästä on seurannut, että kansanvaltaista hyvinvointivaltiota rakentaneet ja sen varassa menestyneet pohjoismaat ovat Euroopan Unionissa joutuneet toimintaympäristöön, jossa valtion toimintaa taloudellisessa mielessä ehdollistetaan ja samalla myös voimakkaasti rajoitetaan. Euroopan Unioni on perinyt lähinnä Saksasta peruskirjaansa ja se pohjalta tehtyihin perustuslakitasoisiin sovellutuksiin nimenomaan valtion taloudellista toimintaa rajoittavia elementtejä. Jäsenvaltiot ovat menettäneet Euroopan Valuuttaunionissa  oman itsenäisen valuuttansa ja samalla myös itsenäisen raha- ja finanssipolitiikkansa. Euroopan Komissio ohjaa vahvalla kädellä jäsenvaltioiden taloudenpitoa juuri markkinaehtoiseen suuntaan ja on valmis taloudellisesti rankaisemaan niitä, jotka eivät tiukasti seuraa asetettuja sääntöjä. Harva tietää, että jopa demokratian muutoin edellyttämä valitun ja sääntöihin kirjatun strategian kritiikki on itse asiassa kiellettyä. Euroopan Unionin korjausmekanismi säätelee tarkasti ja perustuslakitasoisesti, millä tavalla korjausehdotuksia saa tehdä. Keskeistä korjausmekanismissa on se, että korjausehdotuksia saa tehdä vain sääntöihin kirjatun strategian sisällä, ei etsimällä vaihtoehtoja strategisen raamin ulkopuolelta.

Sellaiselle maalle kuin Suomi, joka on Euroopan Valuutaunioniin liittyessään luopunut omasta valuutastaan ja itsenäisestä raha- ja finanssipolitiikasta, velkaantuminen on suuri haaste, varsinkin kun keskuspankki käyttää korkojen nostamista keinona taistella inflaatiota vastaan. Keino olisikin kohtalaisen hyvä, jos inflaatio johtuisi nopeasti nousseista palkoista ja kulutusmahdollisuuksista. Menossa oleva, nopeasti korotettu korkotaso johtui kuitenkin energian tuotantoon Ukrainan sodan ja kansainvälisen kauppasodan luomista pullonkauloista, ei ylisuurista palkankorotuksista. Olisiko Euroopan Unioni voinut valita toisenlaisen linjan, jossa jäsenvaltioita olisi tuettu samaan tapaan kuin mitä EKP pääjohtaja Mario Draghin kaudella teki vuosina 2014-2022 jakaessaan määrällistä elvytystä markkianratkaisuihin jopa 3000 miljardin euron edestä. Raha tehtiin päätöksillä ja kirjanpidolla ja pääosin tämä summa on edelleen Euroopan Keskuspankin taseissa. Elvytystä saaneilta valtioilta ei ole vaadittu takaisinmaksua eikä elvytysrahalle ole asetettu korkovaatimuksia. Jossakin vaiheessa niitä myös EKP:n neuvoston päätöksillä ryhdytään poistamaan taseista. Jäsenvaltoiden suuntaan ei tällaista aloitetta ole kuitenkaan EKP:lta kuulunut. Mitään muuta estettä kuin strategisesti peruskirjoihin ja Vakaus- ja Kasvusopimukseen betonoitu velkajarrusääntö ei tällaiselle tuelle olisi olemassa. 

Mitä tekee muu maailma?

Modernissa makrotaloudessa - kuten Japanissa, USA:ssa ja myös Kiinassa -  uutta rahaa, siis uusia hankkeita ja projekteja toteutetaan aina velkapääomalla. Hankesuunnitelman fiskaalinen puoli konkretisoituu kirjaamalla projekti velkana kirjanpitoon, joka nykyaikana tapahtuu digitaalisesti ilman että rahaa painettaisiin ja siirrettäisiin rekka-autoilla hankkeen toteuttajille. Makrotaloudessa ei ole kysymys pikkusummista. Suuret hankkeet, kuten USA:n IRA-lainsäädäntö merkinee vuoteen 2031 mennessä jopa 2000 miljardin suuruista (Spiegel 10.2. 2024)  "päätösperäistä" projektikokonaisuutta, jossa suuria toimijoita kutsutaan avustusten avulla USA:han toteuttamaan ympäristöön, energiauudistukseen  ja teknologian kehittämiseen liittyviä hankkeita. Kaikki tämä toiminta perustuu luottamukseen USA:n dollariin eikä rahan luomiselle digitaalisesti tässä ns. Fiat-taloudessa ole mitään estettä. Sitä käyttävä valtio tai yhteisö ei myöskään ajautua konkurssiin, koska se velkaantuu omassa valuutassaan.

Millaisia poliittisia johtopäätöksiä tästä voisi vetää aikana, jolloin Suomi - eikä Suomi ole ainoa EU:n jäsenmaa tässä suhteessa - kamppailee suurten leikkauksien ja veronkorotusten kanssa. Eikä Euroopan Unionilta ja sen keskuspankilta voisi edellyttää vetoapua taloudellisen kurjistumisen ehkäisemissä ja yhteisen vaurauden luomisessa. Resurssejakin - kuten työvoimaa - olisi tässä suhteessa runsain mitoin käytettävissä. Voisin kuvitella, että ennenkaikkea pohjoismainen sosialidemokratia, joka onnistui pohjoismaisen hyvinvointivaltion luomisessa ja johon edelleen malliesimerkkinä vetoamme, ottaisi poliittiselle agendalleen Euroopan Unionin 2.0 vaihtoehdon luomisen. Tosiasia on, että Euroopan Unioni on yksinkertaisesti luotava uudelleen, jotta se voisi selvitä paitsi omista haasteistaan, myös makrotalousalueiden välisestä kilpailusta. Eurovaalitkin ovat tulossa ja luulisi tällaisen keskustelun käyvän juuri nyt kiihkeänä Euroopan Parlamenttiin ehdolle asettuneiden ehdokkaiden toimesta. Myös poliittiset liikkeet voisivat juuri nyt profiloitua uusilla visioilla ja pyrkimyksellä vapautua toisen maailmansodan jälkeen syntyneistä taloudellisista juoksuhaudoista. 

Hiljaista on.

Hyvinvointivaltio taloudellisena ihmeenä...

Orpon ja Purran johtama hallitus on joutumassa leikkauslistoineen yhä vaikeampaan tilanteeseen. Televisiokeskusteluissa niin Kokoomuksen kuin  perussuomalaistenkin   nuoret ja kovaäänisen kiihkeät kansanedustajat Heikki Westman Miro Bergbom tuntuvat tavantakaa kyselevän, mikä on opposition vaihtoehto. Tänään torstaina 11.4. 2024 Eduskunnan kyselytunnilla myös valtionvarainministeri Riikka Purra ja  sosiaaliministeri Sanni Gran-Laasonen esittivät oppositiolle samanlaisia kysymyksiä. 

Talouden ihmekone ei lähde liikkeelle pelkästään yrityksiä tukemalla, jos ostovoimaa ei lisätä, vaan päinvastoin leikataan. On luonnollista, etä yritykset varovat ryhtymistä investointeihin kun kulutuskysyntä heikon ostovoiman  vuoksi on vähissä. 

Miten on selitettävissä, etä Sanna Marinin johtama viisikkohallitus kykeni hallituksen muodostaneen Rinteen ohjelmalla loihtimaan hallituskautenaan Suomen korkeimman työllisyysasteen vuosikymmeniin? Jos hallituksella olisi edellytyksiä kuunnella ja tarkastella objektiivisesti edeltäneen hallituskauden toimia, olisi se jo puolitiessä löytää vastauksia yhä vakavammaksi käyvään ja - ilmeisesti - sen itsensä aiheuttamaan hätätilaan.

Finnwatch julkaisi tänään 11.4. 2024  tutkimuksen, jossa esitetään yli miljardin euron arvosta vaihtoehtoisia verojen korotuskohteita - jotka toimivat jakajaa - bruttokansantuotetta - kasvattavaan suuntaan ja vähentävät siten painetta velkaprosenttia kohtaan. Keinoja olisi käytettävissä, mutta kun  hallitus on ottanut pääkön ja omista, valtavirtatalouden irrationaaleista opeista lähtevän asenteen, vaikeuksista ei päästä eroon. Syöksy kohden pohjamutia on väistämättä edessä.

Mitä siis Marinin viisikkohallitus teki kun työllisyys lähti jo vuoden hallitustyön jälkeen nousuun ja nousi koko Marinin hallituskauden ajan. Jos samaa politiikkaa olisi voitu jatkaa, nykyisenkaltainen velkakeskustelu olisi kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Keskeistä Marinin hallituksen työskentelyssä oliovat "päätösperäiset" työpaikat julkiseen hallintoon. Sattumaa oli se, että Euroopan Komissio hetkeksi luopui Maasterichtin sopimuksen velka- ja kasvurajoitteista tehden näin poliittisesti hyväksyttävää tilaa omapäätöksiselle, julkisen sektorin piileviä mahdollisuuksia käynnistävälle politikalle. Mitä ovat nämä piilevät mahdollisuudet?

Kasvattamalla työllisisyyttä julkisen sektorin kautta käynnistetään samalla Keynesin mainitsemia - ja brittien toisen maailmansodan aikana valtionvarainministerinä toteuttamia - moninkertaistajia, jotka nopeassa tahdissa vauhdittavat veronkanto-oikeudella varustetun julkisen sektorin kasvua. Yksi merkittävimpiä moninkertaistajia on julkisten, siis päätösperäisten työpaikkojen kautta käynnistyvä volaliteetti, joka tarkoittaa työllistymiseen käytettyjen varojen kiertämistä vuositasolla jopa yhdeksän kertaa "tilipussista" toiseen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan. Yhdessä maksettujen verojen (välittömien ja välillisten), täysiaikaisten työsuhteiden, sopimuspohjaisten palkkojen, vähenevien sosiaalikulujen ja lisääntyvän ostovoiman kanssa käynnistyy "megakone", joka muuttaa muutamassa vuodessa suoritetut satsaukset työpaikoiksi, toimeentuloksi, yritystoiminnan elpymiseksi ja investoinneiksi, yhteisen vaurauden pohjaksi - siis kaivatuksi taloudelliseksi kasvuksi. 

Siis nykyisissäkin oloissa olisi mahdollista voimakkaaseen kasvupyrähdykseen, ellei olisi ylipääsemätöntä estettä. Sen esteen muodostaa EU:n peruskirjaa soveltava kasvu- ja vakaussopimus, joka velan kasvun ohella rajoittaa myös julkisen sektorin kasvun 3%:iin vuositasolla. Komissio luopui muutamaksi vuodeksi näistä rajoittavista prosenteistä Korona-pandemioan vuoksi, mutta nyt niihin ollaan voimalla palaamassa. Rangaistustoimia on "tarkkailulistan muodossa" tulossa eikä Suomi nykyhallituksen politiikalla voi niiltä välttyä.

Tapani Vauhkosen tilastokuva kertoo, millaiseen taloudelliseen anemiaan valtavirtainen, valtiota toimijana vieroksuva uusliberaali politiikka on viemässä koko maanosaa. On menossa tarpeeton, oikeistoideologinen, huijausluontoinen kärsimysnäytelmä... 

Ajatuksia ennen 2024 eurovaaleja...

Euroopan Unionin parlamenttivaalit lähestyvät. Eilen 3.4. 2024 Suomen eduskunnassa käytiin keskustelua Suomen linjasta ja Euroopan Unionin tulevaisuudesta. Suomi kannattaa velkajarrupolitiikkaa Euroopan Unionin tasolla eikä ole kiinnostunut Euroopan Unionin perussopimuksen avaamisesta ja sen muuttamisesta. RKP:n Eurooppaministeri Anders Adlercreutz piti pari viikkoa  sitten esittämässään TV1:n A-talk -puheenvuorossa ajatusta jopa vaarallisena. Eurooppa on joutunut hyvin lähelle sotaa ajaessaan EU:n ja NATO:n laajenemista itään, asettaessaan politiikkansa tueksi jo 13 erilaista sanktiopakettia Venäjää vastaan ja joutuessaan riippuvaiseksi muualta kuin Venäjältä tulevasta kaasusta, öljystä ja mm. lannoitteista. Velkajarrupolitiikka sitoo EU:n tiukasti uusliberaaliin (uuskeynesiläiseen) valtavirtatalouteen, joka hakee perusteitaan ja ratkaisumallejaan mikrotaloudesta mm. vertaamalla valtiontaloutta kotitalouteen ja kohdistamalla kurinpitotoimia ja sanktioita avustusten karsimisen, lopettamisen,  veronkiristysten ja ay-oikeuksien rajoittamisen muodossa ensisijaisesti turvattomassa asemassa oleville yksityisille ihmisille - samalla kun hyvin menestyville ja rikkaille annetaan verohelpotuksia ja etuisuuksia.

Kun luet allaolevia, eri yhteyksissä esitetyjä osa-analyyseja, pidä mielessäsi seuraavia vaihtoehtoisia eurooppapolitiikan lähestymistapoja:

• Eurooppa tarvitsee mikrotalouspolitiikan sijasta omapäätöksistä makrotalouspolitiikkaa niin EKP:n rahapolitiikan kuin Euroopan Komission finanssipolitiikakin muodossa suurten tehtävien kuten ilmastomuutoksen, sosiaalisen oilkeudenmukaisuuden, makrotalousalueiden välisen talouskilpailun ja myös Ukrainan itsenäisyyden säilyttämisen vuoksi; Euroopan Unionin perussopimus rajoittaa kuitenkin pysyvästi omapäätöksistä, endogeenista raha- ja finanssipolitiikkaa;
• Sitten 1970-luvun alussa Bretton Woods-järjestelmän päättymisen  ja kultapohjaisen valtioiden valuuttavarannon rajoittamisen jälkeen olemme siirtyneet ns. Fiat-talouteen jossa valtioiden raha-politiikka perustuu omiin  päätöksiin ja kansainväliseen luottamnukseen;
• Digitaalitaloudessa rahaa syntyy velkasopimuksilla ja niiden kirjaamisella kirjanpitoon. velkasopimuksilla (kuten valtion budjetti, julkiset ja yksityiset projektit) luodaan toimintaa ja uutta pääomaa;
• Itsenäisen valuutan omaava valtio tai yhteisö - kuten EU -  voi aina rahoittaa sekä toimintansa että vastuunsa eikä siten voi ajautua konkurssiin. Suomi on luopunut itsenäisestä, omasta valuutasta ja euro käyttäytyy tässä suhteessa Suomen talouspolitiikkaan ulkoaohjaavasti, eksogeenisesti, kuten vieras valuutta;
• Puhutaan ns. Modernista Monetaarisesta Teoriasta (MMT), jonka yksi tunnetuimpia edustajia on mm. Helsingin Yliopiston vieraulevana professorina toimiva William  (Bill) Mitchell.

----

Jacques Delors Instituutin Uutiskirje huhtikuussa 2024

Eduskunnassamme käydään parastaikaa (3.4. 2024)keskustelua politiikastamme Euroopan Unionin tulevaisuuden suhteen. Berliinissä sijaitsevan Jacques Delors Instituutin uutiskirje kuvailee, sitä millä tavalla tämän Euroopan Komission 1980-90-luvun Euroopan Komission sosialistisen presidentin mukaan nimetty instituutti haluaisi nähdä Unionia kehitettävän:

"Sota Ukrainassa, eurovaalit, maanviljelijäliikkeet, CETA tai Mercosur, sääntelytauko Green Dealin ympärillä, eurooppalaiset uutiset nostavat ja tarkastelevat edelleen kysymystä Euroopan unionin paikasta, roolista ja tulevaisuudesta nykyisten sisäisten ja ulkoisten haasteiden edessä. . Maaliskuun blogikirjoituksessaan Nicole Gnesotto kyseenalaistaa voimakkaan Euroopan edistymisen globaalin geopolitiikan edessä. Lisäksi Ukrainan sota tai Donald Trumpin uudelleenvalinta Yhdysvalloissa nostivat kysymyksen Euroopan puolustuksesta takaisin esityslistan ytimeen. Ilmoitusten ja havaittavissa olevan kiireellisyyden lisäksi eurooppalaiset ovat kuitenkin eri mieltä keinoista ja erityisesti uusien taloudellisten resurssien käyttöönotosta. Lisätään menoja, mukaan lukien EU:n omat varat, vapautetaan uusi laina, mobilisoidaan rahoitusmarkkinoita, erimielisyyksiä on vähintään yhtä paljon kuin innovatiivisia ideoita. Puolustuksen lisäksi ne heijastavat hyvin erilaisia ​​näkemyksiä Euroopan yhdentymisen tulevaisuudesta ja keinoista investoida siihen.

Sopiminen on kuitenkin kiireellistä, kuten Enrico Lettan useille eurooppalaisille sanomalehdille maaliskuun puolivälissä antama haastattelu korosti. Hän on huolestunut Euroopan talouden pysähtymisestä Yhdysvaltoihin verrattuna. Tappio, jonka voimme päätellä tämän haastattelun perusteella, on myös seurausta Euroopasta, jolla ei ole kaikkia vallan ominaisuuksia, ennen kaikkea talous- ja rahoituskysymyksissä. Tämän korjaamiseksi yhtenäismarkkinoiden yhdentymisen jatkaminen tai jopa uudelleen aloittaminen näyttää olevan olennainen edellytys nykyisten siirtymävaiheiden, nimittäi  energia-, digitaalisten ja sosiaalisten, innovoinnin ja rahoituksen vahvistamiseksi samalla kun yhdenmukaistetaan, jopa integroidaan. Sääntöjemme tarkoituksena on yksinkertaistaa ja vähentää byrokratiaa, jotta voidaan helpottaa liiketoimintaa mutta myös Euroopan kansalaisten jokapäiväistä elämää. 

Tästä näkökulmasta pidetään Enrico Lettan yhtenäismarkkinoiden tulevaisuutta käsittelevän raportin esittely huhtikuun puolivälissä. Se on epäilemättä keskeinen analyysi liikeradalle, joka on otettava käyttöön, jotta Euroopan unioni pystyy sopeutumaan tähän uuteen, hajanaisempaan ja uhkaavampaan maailmaan ja moniin kriiseihin. Tässä yhteydessä Euroopan unionille asetetut haasteet ovat jälleen kerran motivoineet tämän maaliskuun ja epäilemättä tulevan huhtikuun eri julkaisuja sekä seuraavia Euroopan parlamentin vaaleja."Delors-instituutin uutiskirjeen kannanotot ovat radikaaleja ennenkaikkea EU:n perussopimuksen sekä raha- ja finanssipolitiikan suhteen. Instituutissa nähdään, että velkajarrupolitiikkaan perussopimuksella sidottu Euroopan Unioni ei paitsi selviä tehtävistään, vaan on vaarassa tuhoutua sekä suurten tehtävien ja uhkien edessä; Ukrainan puolustaminen on huteralla pohjalla juuri rahoituksen suhteen; USA ja Kiina sanelevat omapäätöksisellä, endogeenisella politiikallaan yhä suuremmassa määrin ehtoja Euroopan Unionin menestymiselle. Kilpailuasetelmaan suhtautuminen ei ole EU:n päätettävissä oleva asia. Siksi kirjeessä ehdotetaan jopa Euroopan Unionin yhteistyön aloittamisesta uudelta pohjalta ja joka tapauksessa EU:n makrotalouspolitiikan täydellistä uudistamista. Voisi todeta, että kirjeessään Jacques Delors -Instituutti palauttaa uudelleen keskusteluun ne yhteisölliset arvot, jotka nyt ovat jääneet lähes kokonaan huomiotta. Omasta puolestani tervehdin ilolla instituutin rohkeaa, mielestäni modernia sosialidemokraattista analyysia.

Kommenttini Delors-Instituutin kannanottoon:

Delors-instituutin uutiskirjeen kannanotot ovat radikaaleja ennenkaikkea EU:n perussopimuksen sekä raha- ja finanssipolitiikan suhteen. Instituutissa nähdään, että velkajarrupolitiikkaan perussopimuksella sidottu Euroopan Unioni ei paitsi selviä tehtävistään, vaan on vaarassa tuhoutua sekä suurten tehtävien ja uhkien edessä; Ukrainan puolustaminen on huteralla pohjalla juuri rahoituksen suhteen; USA ja Kiina sanelevat omapäätöksisellä, endogeenisella politiikallaan yhä suuremmassa määrin ehtoja Euroopan Unionin menestymiselle. Kilpailuasetelmaan suhtautuminen ei ole EU:n päätettävissä oleva asia. Siksi kirjeessä ehdotetaan jopa Euroopan Unionin yhteistyön aloittamisesta uudelta pohjalta ja joka tapauksessa EU:n makrotalouspolitiikan täydellistä uudistamista. Voisi todeta, että kirjeessään Jacques Delors -Instituutti palauttaa uudelleen keskusteluun ne yhteisölliset arvot, jotka nyt ovat jääneet lähes kokonaan huomiotta. Omasta puolestani tervehdin ilolla instituutin rohkeaa, mielestäni modernia sosialidemokraattista analyysia.

---

Millaista eurovaalikeskustelua käydään Saksass?

 Brysselissä vaikuttava saksalainen bloggari kirjoittaa blogissaan "Lost in Europa" tilanteesta seuraavasti:""Eurovaalien kampanja kiihtyy hitaasti. Puolueet yrittävät saada ihmisiä kesäkuun vaaleihin dramaattisilla vetoomuksilla. Tällä kertaa äänestäjillä on vähemmän raportoitavaa kuin ennen .

Viisi vuotta sitten meidän piti pelastaa ilmasto, eurovaaleista kehuttiin ilmastovaaleja. Tällä kertaa kyse on sodasta tai rauhasta, vauraudesta tai taantumasta, demokratiasta tai populismista ja putinismista.

Tämän vaikutelman luo kiihkeä retoriikka, jolla saksalaiset poliitikot ovat menossa kesäkuun vaalitaisteluihin.

Eurooppa on "kohtalokkaan valinnan" edessä, sanoo voimakasta Euroopan kansanpuoluetta (EPP) johtava CSU-poliitikko Manfred Weber. Venäjän hyökkäyssotaa silmällä pitäen kyse on Euroopan ja länsimaisten arvojen puolustamisesta.

Katarina Barley, SPD:n kärkiehdokas, on korottanut myös ääntään. EU:n on mietittävä omaa ydinpommiaan, sanoo Euroopan parlamentin varapuhemies. Hän varoittaa myös siirtymisestä oikealle: demokratia on vaarassa.

Vihreät haluavat pelastaa "vihreän sopimuksen", FDP haluaa aseistaa Ukrainan ja voittaa Venäjän. Vasemmisto on huolissaan pakolaisista ja hyvinvointivaltiosta, AfD haluaa leikata pakolaisten sosiaalietuuksia ja pysäyttää "massamuuton".

Kaikille vetoomuksille on yhteistä se, että ne eivät vain kuulosta dramaattisilta, vaan myös levittävät demokraattista lopunajan tunnelmaa. Jos kansalaiset eivät tee oikeita päätöksiä näissä vaaleissa, väittävät EU-poliitikkomme että Eurooppa on tuomittu.

Jopa Euroopan parlamentti kurottautuu syvälle retoriseen kointorjuntaan: Nämä vaalit ovat "ainutlaatuinen hetki", jolloin "me kaikki yhdessä päätämme Euroopan unionin tulevaisuudesta", sanotaan Strasbourgin kamarin vaalisivustolla.

Mutta liioitellun kova yritys herättää kansalaisia ​​ja lisätä äänestysaktiivisuutta (vuonna 2019 se oli vain 50,6 prosenttia koko EU:ssa) ei ole kovin vakuuttava. Todellisuudessa äänestäjille on tällä kertaa vähemmän raportoitavaa kuin aikaisemmissa EU:n laajuisissa äänestyksissä."

Vastausta Mikkel Näkkäläjärven eurovaalipostauukseen:

SDP:n puolueshteeri Mikkel Näkkäläjärvi Facebookissa: "Mielenkiintoisia ennusteita kesän eurovaaleja koskien. Haastavina aikoina ihmiset kääntävät katseensa kohti sosialidemokraatteja. Hoidetaan voitto kotiin hyvällä vaalityöllä!

”Nyt tuli ennuste: Vihreitä odottaa raju tappio, SDP nousemassa suurimmaksi voittajaksi eurovaaleissa”

Vastaukseni:

Jos on todella niin, että sosialidemokratiaan kohdistuu eurovaaleissa suuria odotuksia, olisi tärkeää että myös eurooppapolitiikan suurista ulottuvuuksista käytäisiin suuntaa määrittävää keskustelua. Keskeisessä asemassa on talous ja tarkemmin määriteltynä Euroopsn Unionin toiminnan makrotaloudelliset puitteet. Jo pelkästään kokonaiskuvan luominen tarkoittaa uutta lähestymistapaa, koska perinteinen konservatiivien johtama talouden valtavirta lähtee liikkeelle mikrotaloudesta, niin analyysissa kuin ratkaisumalleissakin. Kun tiedetään, että talouden keskeiset välineet, raha- ja finanssipolitiikka toimivat myös Euroopasn Unionissa alunperin Saksasta lähtöisin olevan velkajarrupolitiikan hengessä, olisi sosialidemokratian tuotava keskusteluun mukaan makrotalouteen liittyvä omapäätöksinen, endogeeninen raha- ja finanssipolitiikka, joka on kaikin puolin mahdollista itsenäisen keskuspankin omaavalle yhteisölle, EU:lle. Tämä tarkoittaisi EU:n makrotalouden irroittamista velkajarrupolitiikasta ja samansuuntaisen rahoituspolitiikan toteuttamista, jota USA tekee IRA-lainsäädäntönsä puitteissa ja jota mm. Mario Draghin johtama Euroopan Keskuspankki teki yritysten suuntaan määrällisen helpottamisen muodossa vuosiina 2014-2022. Sosialidemokratian tavoitteena tulisi olla julkisen sektorin vahvistaminen omapäätöksisellä raha- ja finanssipolitiikalla. Nykyinen, konservatiivien johtama Euroopan Unioni välttää kaikin tavoin keskustelun avaamista tähän suuntaan ja on viemässä Euroopan Unionia kaavoihin kangistuneella talousajattelullaan aneemiseen voimattomuuden tilaan. Sosialidemokratian tehtävänä on vakuuttaa maanosan kansalaisille, että omapäätöksisellä makrotalouspolitiikalla voidaan vastata kaikkiin maanosan kohtaamiin taloudellisiin haasteisiin. Juuri tässä on sosialidemokratian mahdollista osoittaa tie Unionin perustavoitteiden mukaiseen rationaaliseen utopiaan.

Rober Misik ja radikaali liberaali vasemmisto Euroopassa:

Kirjailija Robert Misik julkaisee Social Europe -verkkolehdessä artikkelin "Asiaa radikaalille, liberaalille vasemmistolle". Hän haastaa vasemmistoa luopumaan autoritaarisesta konservatiivisen narratiivin myötäilemisestä,,,

Sanan voima

Demokraattisen vasemmiston tulisi luottaa sanan voimaan – hiljaisen pohdiskelun ja pohdiskelun voimaan, mutta myös vuoropuhelun voimaan, joka sisältää väittelyn ja vastustamisen sekä kuuntelemisen. "Älyn ääni on pehmeä, mutta se ei lepää ennen kuin se on saanut kuulonsa", Sigmund Freud ehdotti kerran legendaarisessa kaavassa.

Jotkut saattavat vastustaa sitä, että on romanttista, jopa naiivia, luottaa järjen hiljaiseen vastarintaan, siihen, mitä Habermas kutsui "paremman argumentin pakottomaksi voimaksi". Sen mukaan meidän kaikkien pitäisi olla romanttisempia. Koska ei ole muuta hyvää tapaa parantaa yhteiskuntiamme kuin - Immanuel Kantin mukaan - käyttää omaa järkeämme julkisesti ja tuoda sanan voima kantavaksi ääneksi.

Ihanteellinen tie olisi luultavasti jotain "radikaalivasemmistoliberalismia". Tällä vältettäisiin paitsi taaksepäin katsovan vasemmiston autoritaariset kiusaukset, myös niihin sisältyvä maltillisuuden ansa, joka ei enää kykene määrittelemään kunnianhimoisia tavoitteita.

"Vallankumouksellinen reformismi", voisi sanoa. Radikaali sisällöltään, mutta hengeltään ja sävyltään kohtuullinen."

---

Europarlamenttivaaliehdokas Maria Guzeninan kommenttipuheenvuoro 

Suomen hallituksen Euroopan Unionin tulevaisuutta koskeneessa  eduskunnan keskustelussa 3.4. 2024:

"Kansanedustaja ja europarlamentaarikkoehdokas Maria Guzenina tämänpäiväisessä minuutin puheenvuorossaan eduskunnassa: "Tilannekuva on hurja. Ukrainan sota, Euroopan, Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen taloudellinen kilpailu, ilmastonmuutos, luontokato, ihmisten huoli toimeentulostaan, alueellinen eriarvoisuus, Euroopan ikääntyminen ja julkisten palveluiden kriisi.

"Tilannekuva on hurja. Ukrainan sota, Euroopan, Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen taloudellinen kilpailu, ilmastonmuutos, luontokato, ihmisten huoli toimeentulostaan, alueellinen eriarvoisuus, Euroopan ikääntyminen ja julkisten palveluiden kriisi.

Onko syytä olla huolissaan?

On ja pitääkin olla. Mutta me SDP:ssä uskomme, että nämäkin kriisit ratkotaan yhteisillä ponnisteluilla ja sitoutumalla konkreettisiin ratkaisuihin.

Jiujitsua työmarkkinapolitiikkaan

 Japanilaisen jiujitsu-lähikamppailun periaate vastustajaa kohdatessa on käyttää hyväksi vastustajan valitsemaa liikerataa, vauhdittaa sitä ja saattaa se pois tasapainosta. Tämä tuli mieleeni hallituksen ja toisaalta poliittisen opposition ja  ammattiyhdistysliikkeen välisessä taistelussa. 

Kamppailu sai alkunsa siitä, että hallitus ryhtyi vaalien jälkeen työmarkkinaosapuoleksi ryhtyen runnomaan eduskuntavaalivoittonsa jälkeen todeksi työnantajien etujärjestön EK:n tavoitteita. EK itse on poistanut jopa säännöistään mahdollisuuden neuvotella valtakunnallisista sopimuksista. Tapahtuneella muutoksella on kauaskantoista merkitystä. Edunvalvonnan strategiaa ja taktiikkaa on myös opposition - ja myös ammattiyhdistysliikkeen - muutettava tacvooitteiden saavuttamiseksi.

Kun tällainen muutos perinteiseen neyuvottelujärjestelmään on nyt tuotu, merkitsee se sitä, että myös eduskuntavaaleissa voidaan ottaa esille ja viedä eteenpäin myös sellaisia muutoksia, jotka ovat palkansaajien kannalta tärkeitä ja joita on vuosikausia yritetty aikaisempien työmarkkinaosalpuolten välisissä neuvotteluissa ja sopimusratkaisutilanteissa viedä eteenpäin. Naisten ja miesten samapalkkaisuus, naisvaltaisten ja julkisten alojen palkkojen jälkeenjääneisyys, taulukkopalkkojen ulottaminen kattavaksi työtulojärjestelmäksi, ylisuurten optioiden ja kultaisten kädenpuristusten kieltäminen, työntekijäpuolen etuoikeus tulkintakysymyksissä, verotuksen ulottaminen kaikken keskeisen tulonmuodostukseen  - siinä muutamia hetimmiten mieleentulevia työmarkkinakysymyksiä.

Työnantajapuolella on ilmeisesti tätäkin vaaraa pohdittu, kun mukaan pakettiin on otettu kyseenalainen sopimuspalkkojen sitominen vientiteollisuuden saavuttamiin sopimusehtoihin ja valtakunnanneuvottelijan käsien sitominen niin, että vientiteollisuudessa saavutettua tasoa ei ainakaan hänellä olisi oikeus ylittää. Voidaanhan nittäin olettaa, että eduskunta ottaisi kansan suurella enemmistöllä tavoitteekseen palkkarakenteisiin syntyneiden ristiriitojen ja epäoikeudenmukaisuuksien poistamisen nyt kun valtiovalta on saatettu periaatteellisella tasolla sopijaosapuoleksi. Palkkojen ja työehtojen sitominen vientiteollisuuteen merkitsisi sitä, että tällä tavalla rajattaisiin julkisen vallan mahdollisuuksia toteuttaa omaa ja itsenäistä politiikkaansa.

Tämä tarkoittaisi sitä, että poliittinen työtaistelu rajattaisiin nyt toteutettuun ja sillä tavalla voimakkaasti ilmaistuun mielipiteeseen oikeistohallituksen epäreilun, kavalahenkisen ja täysin yksipuolisen toimintatavan johdosta. Samalla kuitenkin valmistauduttaisiin siihen, että seuraavissa eduskuntavaaleissa nostettaisiin työelämän suuret epäkohdat uudelleen esille ja tavoiteltaisiin poliittista enemmistöä eduskunnassa. Tällöin julkinen sektori voisi nousta ns. pääavaajaksi ja keskeisten ratkaisujen tekijäksi.

Arvaan jo monen kauhistelevan mahdollisuutta julkisen sektorin keskeisestä, pelätyn "inflatoorisesta" palkkojen korottamisesta. Inflaatio näytetään saatavan aikaiseksi myös tarjontapuolen hintoja korottamalla, kun siihen tilaisuus tarjoutuu. Näinhän kävi Ukrainan sodan, sen johdosta asetettujen pakotteiden ja vastapakotteiden seurauksena juuri nyt menossa olevan ja hintatasoa olennaisesti nostaneen inflaation seurauksena.

Monien muistissa lienee John Maynaard Keynesin aikanaan löytämät ja esiinnostamat julkisen sektorin moninkertaistajat (multipliers), joita hän taitavasti käytti Iso-Britannian valtionvarainministerinä toisen maailmansodan aikana ja tuli saavutustensa johdosta palkituksi Lordin arvonimellä. Julkisen sektorin verusoikeus, palkkojen volaliteetti eli kierto kukkarosta toiseen jo yhdenkin vuoden sisällä,täydet työsuhteet ja täystyöllisyyden suuri vaikutus sosiaalisen hyvinvointiin ja terveyteen muodostavat sen runsaudensarven, joka mahdollistaisi nousun nykyisestä alennustilasta uudelleen pohjoismaiseksi, kanmsamnvaltaiseksi hyvinvointivaltioksi.

Oman lukunsa tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa muodostaa Euroopan Unionin markkinataloushenkinen, väärään ylpeyteen ja autoritaarisuuteen perustuva makrotalouspolitiikka. Yhä selvemmäksi on käymässä, että valtavirtaiseen uusliberalistiseen kilpailutalouteen perustuva makrotalouspolitiikka ei kykene tukemaan jäsenvaltioiden taloudellista tilaa, vaan luo jatkuvasti lisää ongelmia ja on ajamassa koko Euroopan talousalueen  väliinputoajaksi erityisesti USA:n ja Kiinan välisessä talouskamppailussa. Joi nyt voi sanoa, että pohjoismaisten kansanvaltainen hyvinvointivaltiomalli on Euroopan tasolla sekä täysin unohdettu että tietoisesti sivuutettu Euroopan Unionin keskeisten tavoitteiden mahdollistajana.

Kysymys kuuluukin, voitaisinko jiujitsun periaatetta soveltaa myös myös Euroopan Unionin politiikkaan?

Makrotalouden puutteet johtavat autoritaarisiin ratkaisuihin

Suomessa on alkamassa helmikuun alussa valtava poliittisten lakkojen suma. Se ei tosin lopullisesti pysäytä suomalaista yhteiskuntaa, mutta poliittisena kannanottona sillä on paljon merkitystä. Julkisen velan supistamisen ohella hallitus ajaa läpi mittavaa työelämän heikennysten kokonaisuutta. Ennen vaaleja silloinen oppositio kiinnitti kyllä huomiota valtion velan suuruuteen, mutta ilmeisen salassa  valmistelluista aikeista työelämän dramaattiseen muuttamiseen vaiettiin kokonaan.

Työoikeuden emeritusprofessori Seppo Koskisen mukaan hallituksen vientivetoinen malli on kansainvälisten sopimusten vastainen ja poliittisia lakkoja koskevat rajoitussuunnitelmat ovat tyypillisiä autoritaarisille järjestelmille, koska poliittiset työtaistelut kuuluvat demokratiaan.

Ammattiyhdistysliikkeessä on lähinnä palvelualojen ja julkisen alan ammattiliittojen  toimesta yritetty kyseenalaistaa vientivetoista sopimuspolitiikkaa. Perustelut eivät ole olleet kovin vakuuttavia muilta osin kuin ammattiyhdistysliikkeen itsenäisyyden ja toimintaoikeuksien puolustamisen kannalta.  Kaiken lisäksi lakkosuma koskee tänä talvena suurelta osin koko Euroopan Unionia, jossa - samoin  perustein kuin Suomessakin - on jouduttu kovaan vastakkainasetteluun ja vaikeisiin ristiriitoihin. Tärkeää olisi löytää taloudellisia perusteita noudatetun poliittisen lähestymistavan heikkouksista ja - kuten uskon - yhteensopimattomuudesta  Euroopan Unionin tavoitteleman yhteisen hyvinvoinnin, rauhan ja demokratian kanssa. Kuten työoikeusprofessori Koskinen toteaa YLEn uutisten välittämässä kannanotossa, keskinäiseen kilpailuun ja sen perusteella tehtäviin työelämäheikennyksiin perustuvat ratkaisut eivät ole sopusoinnussa demokratian kanssa.

Kysymys siis kuuluu: missä vika loppujen lopuksi piilee? Mikä saa hallituksen - ja ilmeisesti koko maanosan - toteuttamaan politiikkaa, joka johtaa tuloerojen kasvuun ja vuosikymmeniä voimassaolleiden kansainvälisten sopimusten rikkomiseen?

Osoituksena siitä, että makrotaloutta - siis kuntien, valtioiden ja valtiota suurempien yhteisöjen kuten Euroopan Unionin talouuta voidaan hoitaa muullakin tavalla kuin mihin Euroopan Unioni on sitoutunut, on USA:n valtioliiton (United States Assiciation) raha- ja finanssipolitiikka. Kuten tiedetään, USA:lla on liittovaltiona velkaa yli 30000 miljardia dollaria, mutta se ei ole estänyt  presidentti Bidenin hallitusta laskemasta liikkeelle lähes 800 miljardin dollarin  lakikokonaisuuden, jonka ytimessä on ilmastomnsuojelulla perusteltu "Inflation Reduction Act" (IRA) sekä joukko tietoyhteiskuntaan siirtymistä edistäviä lakeja. Koko tämä paketti rahoitetaan tekemällä velkaa. Velka muuttuu päätöksen tekemisen myötä todellisiksi maksuvälineiksi - julkisyhtesön velka on kansalaisten ja yritysten pääomaa kirjanpidon tasapainoperiaatteen mukaan.. Suuret monikansalliset yrityksen Euroopassa seuraavat der Spiegel -lehden 45/2023 julkaistun jutun mukaan tätä kutsua ja siirtävät edullisten lainoitusehtojen myötä pääkonttoreitaan ja tehtaitaan  USA:han.

Nähtävissä on, että eurooppalainen makrotalouspolitiikka ei pysty vastaamaan tähän mielestäni  Modernin Monetaarisen Teorian (MMT) mukaiseen makrotaloudelliseen ratkaisuun. Syynä  tähän on Euroopan Unionia ja sen keskuspankkia EKP:tä perustettaessa peruskirjaan maakohtaisesti työstetyillä konsensuspäätöksillä päätynyt velkajarrupolitiikka, jossa Unioni - vaikka saakin keskuspankin kautta käyttöönsä yhteisvaluutan ja sen mukana päätösvallan raha- ja finanssipoilitikasta - kuiten kieltäytyy käytämästä näitä välineitä yhteisen hyvinvoinnin luomiseksi. Kysymys on MMT:n endogeennisen, omapäätöksisen ja eksogeenisen, ulkoa määräytyvän  raha- ja finanssipoltiikan ratkaisevasta erosta. 

Millä tavalla uutta rahaa syntyy nyky-yhteiskunnassa? Kun kultakannasta on luovuttu Bretton Woods-sopimuksella jo yli viisikymmentä vuotta sitten, uuden rahan painamisen ja - digitaalisessa maailmanajassa - synnyttämisen perustana on velka, siis päätökset ryhtyä uusiin toimiin, kuten USA:ssa sekä erityisesti Bidenin mutta myös Trumpin politiikan pohjalta on tehty. Uusi raha syntyy - uskokaa tai älkää - nimenomaan velkapäätöksillä. Tämä on mahdollista valtiolle, valtioliitolle tai yhteisölle, jolla on oma valuutta ja omapäätöksinen (endogeeninen)  oikeus vaikuttaa alueensa raha- ja finanssipolitiikkaan. USA - ja todennäköisesti myös Kiina ja jopa Venäjä  - käyttävät tätä mahdollisuutta hyväkseen - Euroopan Unioni on omissa perussopimuksissaan sulkenut itseltään pois tämän mahdollisuuden.

Tästä voimmekin palata takaisin vientivetoisen sopimuspolitiikan ideologiseen arvopohjaan. Muiden maiden voittaminen tavaratuotannossa niin, että kotimaassa tuotettu menee kaupaksi myös muissa jäsenyhteisön maissa ja sen ulkopuolellakin tarkoittaa kirjanpidon identiteettiperiaatteen mukaan hyötymistä muiden maiden kustannuksella kyseisen vientituotteen kaupaksisaamisessa. Hinnat on saatava lähes aina muita maita alhaisemmiksi, jos mielii menestyä. Se merkitsee taloudellista kierrettä alaspäin niissä maissa, joiden kilpailuedellytykset tuotantokulttuurin, maantieteellisen sijainnin tai  esimerkiksi poliittisen syrjinnän vuoksi vertailumaita heikommat. Menestymisen vuoksi on luovuttava paitsi tehdyistä tuotteista, on myös tuotettava muita maita halvemmalla. Jotakin, yleensä mitä hyvänsä, ympäristöstä, ilmastosta tai resurssien rajallisuudesta piittaamatta.  Nämä ovat niitä kilpailuyhteiskunnan nurjia puolia.

Moderni makrotalous voisi palvella kokonaan toisella tavalla tuotantoa työllisyyttä, yhteistä toimeentuloa ja työllisyyttä. Se ei perustu olennaiselta osaltaan kilpailutalouteen vaan yhteistyöhön, koordinaatioon ja kaikille tarpeellisen toimeentulon tuottamiseen. Kysymys ei ole ainoastaan tavaratuotannosta, vaan produktiivisuudesta, sen henkisistä ja aineellisista ulottuvuuksista ylipäätään. Vieraan valuutan - oman päätöksenteon ulkopuolella olevan - varaan sitä ei kuitenkaan voida rakentaa. Euro on tässä suhteessa Suomellekin - ja kaikille euroalueen jäsenmaille - vieras valuutta, jota raha- ja finanssipolitiikkan muodossa ohjaa Euroopan Komissio omilla päätöksillään. Nykyisen perussopimksen mukaan Euroopan Unioni ei ota vastuuta jäsenmaiden velkaantumisesta, mikä tarkoittaa juuri velkavetoisen taloudenpidon sulkemista kokonaan Euroopan Unionin ulottuvilta. Tässä suhteessa Eurooppa noudattaa uuskeynesiläistä., valtavirtaista, uusliberaalia "mikrotalous"-politiikkaa. Se johtaa pakonomaisiin autoritaarisiin, kurjistamista ja vastakohtia lisääviin ratkaisuihin. 

Oikeistohenkinen hallitus ei voi käyttää edes sitä rajoitettua mahdollisuutta, joka rakentuu vahvan valtion ja hyvin rahoitettujen julkisten palvelujen kautta toteutuvaan menestymiseen. Sanna Marinin johtama halltis oli COVID19-pandemian jälkeisissä otollisissa rahoitusolosuhteissa hyvin lähellä onnistumista inflaation kohtaamista vahvemman ja taloudellisesti laajemman julkisen sektorin muodossa. Tämä kehitys kuitenkin katkesi vaaleissa ja sen seurauksena olemme saaneet syliimme nykyisen äärioikeistolaisen kaaoksen.

Mikä olisi siis  vastaus sopimuspohjaisen ja rationaalisen työmarkkinapolitiikan mahdollistamiselle? Vastausta on haettava kotimaan lisäksi myös sieltä, missä on yhteiskuntapolitiikan keskeiset avaimet käytettävänään. Euroopan Unionin makrotalouspolitiikkaa, sekä raha- että finanssipolitiikkaa, olisi kyettävä muuttamaan rahan ja resurssien muodostumisen kannalta ajanmukaisemmaksi samaan tyyliin kuin mitä muut suuret makrotalousalueet jo nyt tekevät. Muutoksen aikaansaaminen on äärimmäisen vaikeaa, koska tuhoisa velkajarrupolitiikka on betonoitu yksimielisyyttä vaativilla päätöksillä Euroopasn Unionin perussopimuksiin. Tätä taloudellista anemiaa aiheuttavaa makrotaloutta on nyt harrastettu päätöspohjaisesti jo vähintään 1990-luvun alusta lähtien. Nyt aletaan olla niillä rajoilla, joilta todellinen syöksy kohden pohjamutia alkaa. Taloudellisesti Eurooppa on rusentumassa suurten makrotalousalueiden välisessä kilpailussa.

Meillä seurataan yleensä tarkasti läntistä arvoyhteisöä ja erityisen uskollisesti on lähdetty sotimaan sotilas- ja puolustuspoliitisen laajentumisen puoleta, joka sekin tähtää - ainakin USA:n kannalta  "Make America Great Again" (MAGA) - yksinapaisen maailmanpolitiikan toteuttamiseen. Viisikymmentä vuotta jatkunut ETYK-henkinen luottamuksellisen ilmapiirin luominen ja pidättäytyminen sotilaaallisesta voimankäytöstä on taaksejäänyttä elämää. Makrotalouspolitiikassa yritetään peesata merentakaista suurmahtia, ymmärtämättä kuitenkaan, mitä todella on tapahtumassa.

Juuri tämän kirjoittamisen aikoihin on siis käynnistymässä suuri  poliittinen lakkoaalto. Protesti on oikeutettu, mutta talouspoliittiset vastaukset vaihtoehtoisen politiikan osalta ovat jääneet myös ammattiyhdistysliikkeen osalta sumeiksi ja epäselviksi.  Muuyaman kuukauden päästä meillä on eurovaalit, ja silloin  olisi mahdollisuus ilmaista vaihtoehtoisia ajatuksia ja valita rationaalista makrotalouspolitiikkaa edustavia poliittisia voimia europarlamenttiin.

Sellaisia voimia ei ole kuitenkaan näkyvissä. Lakkojen ja kiihtyvän vastakkainasettelun tunnelmissa,  edessäolevaa dystopiaa peläten etenemme kohden kevättä.

Mitä fasismi on - ja kuka on fasisti?

 Facebookissa kaverini Tuula Laukkanen kysyy, mitä fasismi on ja kuka sellainen on? 

Tämän kysymyksen hän esittää presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon  europarlamentaarikkona joku vuosi sitten tekemän aloitteen johdosta. Sen mukaan kansalaisjärjestöjen toteuttama pakolaisten pelastaminen Välimerellä ja meriolosuhteissa ylipäätään pitäisi sanktioida. 

 Tällä videolla tunnettu Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi ja filosofi Erich Fromm avaa käsitystä siitä, mitä fasistinen luontenpiirteistö tarkoittaa. 

Ihmisluonne on suhteellisen pysyvää laatua ja se voi suuntautua joko rakkauteen ja luovuuteen tai sitten rikkovaan ja häiritsevään asennoitumiseen, joista yksi merkittävimpiä on autoritaarinen, sadistis-masokististisesti kaavautunut  elämäntapa. Sille on tyypillistä väkivaltainen, joko henkistä tai fyysistä väkivaltaa, kiusaamista ja loukkaamista harjoittava ja siitä tyydytystä saava asennoituminen. 

Vastaavasti on koko joukko ihmisiä, jotka suhtautuvat vastaanottavasti ja alistuvasti autoriteettiin ja joutuvat säännönmukaisesti mobatuiksi, kiusatuiksi ja nöyryytetyiksi ihmissuhteissaan. 

Erityisen haavoittuva on demokratia elämäntapana, koska se velvoittaa oletusluontoisesti suhtautumaan tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti kanssaihmisiin ja heidän mielipiteisiinsä sekä heidän toimintatapoihinsa. 

Autoritaarisesta, alistavasta ja sadistisesti toimivasta kanssaihmisestä on hankkiuduttava eroon ja suoraan ilmaistava että hän ei kuulu ystäväpiiriin. Mikään ei ole tärkeämpää kuin sadistisen, "fasistisen" käyttäytymisen avoin kritiikki ja siitä irtisanoutuminen selkein sanoin!

"Ken tästä käy - saa kaiken toivon heittää..."

Danten "Jumalaisen näytelmän" siteeraus otsikossa kertoo siitä, että tämänkertaisen blogikirjoituksen  lähtökohtana on tuskallinen aavistelu tulevasta. Kotimaiseen leikkauksia pursuvaan talouspolitiikkaan ja eurooppalaiseen makrotalouspolitiikkaan kommentteja sisältävän päivitys ennustaa, että niin Suomi kuin koko Euroopan Unioni näyttää olevan vahvasti lukkiutunut taloutta, toimeentuloa ja yhteistä hyvinvointia heikentävään suuntaan. Kansalaisia ei näytä olevan käytössään muita kuin epätoivosta voimansa saavia vastauksia tähän huolestuttavaan tilanteeseen. Tämä kooste sisältää fragmentaarisia kommenttejani muualla sosiaalisessa mediassa - esim. Facebookissa  - käytyyn keskusteluun.

Hallituksen kaavailema tulonmuodostuksen ja ostovoiman heikenneys iskee nopeasti paitsi koko ostovoimansa käyttäviin pienituloisiin, myös yrityksiin laajalla rintamalla. Käänne asuhteessa edelliseen hallituskauteen on jyrkkä ja hengeltään ja kokonaisvaikutuksiltaan perustuslakimme vastainen. Uskon suuren osan oikeusoppineista allekirjoittavan tämän väittämän. Peruslain 114 pykälän mukaan "Syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.. Perustuslain 118 pykälän mukaan "Jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta julkisyhteisöltä taikka virkamieheltä tai muulta julkista tehtävää hoitavalta sen mukaan kuin lailla säädetään." Uskon oikeuskanslerin toimiston ja tietokoneiden ennenpitkää täyttyvän vaatimuksista perustuslain mukaisten oikeiuksiinsa kohdistuvien oikeuksien loukaamisesta.

Ylläoleva tarvitsee kuitenkin oikeusvaltioperiaatteellisen lisäyksen, joka ei helpota leikkausten kohteeksi joutuneiden tilannetta. Euroopan Komissio on ottanut tavoitteekseen palata vuoden 2024 alusta takaisin ns. Kasvu- ja vakaussopimuksen mukaisiin rajoihin valtion velan määrän (60% BKT:sta) ja valtion vastuiden kasvun (3%) osalta. Tämä tavoite laittaa pakkopaitaan koko teollisen Euroopan ja erityisesti ne maat, joilla on velkaa yli Kasvu- ja vakaussopimuksen tavoitteiden. Koska velkaa on monilla mailla paljon, tähän sopeutumiseen tarvitaan pitkiä aikajaksoja, jolloin kaikki muut tavoitteet ovat alisteisia tälle tavoitteelle. Valtionvarainministeriön kokoama leikkauslista, jolle halltusohjelma on rakennettu, on siis linjassa Euroopan Komission tavoitteiden kanssa. EU:n kasvu- ja vakaussopimukseella on perustuslakiin verratava pätevyys ja Euroopan Komissiolla on tähän perustuen oikeus valvoa että Suomen hallitus pääsee tähän tavoitteeseen. Omaan perustuslakiimme perustuva "punainen kortti" perustuu siihen, että samaan aikaan kun kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevilta leikataan, kaikkein parhaiten ansaitseville ja paljon omistaville annetaan huomattavia verohelpotuksia. Tässä olemme itsenäisyytemme kannalta kriittisten kysymysten äärellä.

Nimenomaan tällä sivustolla on tarpeen vielä yksi lisäys: onko Euroopan Komission ja hallituksemme talouspolitiikalle ajateltavissa vaihtoehtoa, joka tukisi kansanvaltaisen, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion saavuttamiseen tähtäävää vaihtoehtoa? Monet heterodoksisen, jälkikeynesiläisen makrotalouden asiantyuntijat ovat sitä mieltä, että Euroopan Unionin peruskirjaan yksimielisyysperiaatteella sementoidut ,1970-luvun alussa päättyneeseen kultakantaan viittaavat makrotalousrajoitteet eivät lainkaan sovi luottamukseen ja uuden velantekoon perustuvan raha- ja finanssipolitiikan välineeksi ja että Euroopan Unionin kohtalona on pitkäaikainen dystopia ja luhistuminen mannertenlaajuisten makrotalousalueiden välisessä kilpailussa. Jostakin pitäisi löytyä voimia jotka saavat taloudellisestas itsenäisyydestään luopuneiden Euroopan Unionin ja valuuttaunionin jäsenet havahtumaan Unionin perusrakenteiden uudistamiseksi. Kuten tiedämme, tällaisia voimia ei löydy edes tulevien eurovaalien kynnyksellä. Edelleen luodaan irrationaalia optimismia entisen, vähitellen yhä pahempaan loukkuun vievän politiikan ja pahasti rajoittuneen makrotalouspolitiikan tueksi. Vastaukseksdi muodostuu tämän kappaleen alussa esittämääni kysymykseen pessimistinen ja vailla uudistumisnäköalaa oleva vastaus: vaihtoehtoa ei ole näkyvissä - valitettavasti.

---

UTAK-ajatushautomon kritiikin kärki suuntautuu Euroopan Unionin valtavirtaista uusliberaalia ja konservatiivista politiikkaa kohtaan, jonka keskeisiä elementtejä ovat Saksan ja EU:n perustuslakiin sementoitu velkajarrupolitiikka ja painopisteen asettaminen lähes pelkästään markkinan varaan. Siitä on jo vuosia seurannut EU:n talouskehityksen aneemisuus. Kun tähän lisätään Euroopan Komission taipumus rangaista sekä omia (austerismi asetettujen rajojern sisällä pysymiseksi) että vieraita (Venäjälle, Valko-Venäjälle, ja monille muillekin maille asetetut) sanktiot ja niitä seuranneet vastatoimet, aletaan opllakin jo taantuman aiheuttajien ytimessä. Esim. Saksalle on Venäjän Ukrainaan suuntaama "sotilastekninen operaatio" jo nyt maksanut n. 100 mrd euroa uuden puolueen perustaneen entisnn Vasemmiston Linken edustaja Sahra Wagenknecht. EU:ssa lähes kaikki hankkeet jäävät Ukrainan tukemisen jalkoihin ja energhian hinnan moninkertaistumisen vuoksi Saksan perusteollisuus on vaikeuksissa - puhimattakaan hintojen noususta kansalaisille. Syntynyt tilanne on monella tapaa itseaiheutettu, viholliskuviin ja pelkoon perustuva lähestymistapa aikaisemman luottamukseen perustuneen vuorovaikutuksen sijasta. Venäjän johdon reaktiot ovat autoritaarisia ja brutaaleja, mutta kun juna on pantu liikkeelle, niitä näyttää olevan mahdoton pysäyttää.Sitten voidan kysyä, onko poliittinen vasemmisto jollakin tavalla mukana tämän onnettomuuden aiheuttamisessa? Suurin vasemmiston ongelma on kyvyttömyys irtautua taloudellisen valtavirran analyysista ja kehittää omaa makrotalousvaihtoehtoa. Euroopassa etsitään kuumeisesti mahdollisuutta toisenlaiseen politiikkaan mm. UTAKin rahoittajan ja yhteistyökumppanin "Dezernat Zukunft" -ajatushautomon toimin. Saksassa myös sosialidemokraatit ovat ajatuksellisesti tiukasti sidoksissa perustuslailliseen velkajarrustrategiaan, joten itseaiheutettu lama on tosiasia.

Se että talouden valtavirta muistuttaa emakkoa joka makaa porsaansa kuoliaiksi, jää mediassa tietenkin vaille ilmaisuja. UTAKin ohella seuraan myös MMT-professori William (Bill) Mitchellin jo neljännesvuosisadan jatkunutta blogikirjoittelua, johoin hän keskiviikkoisin ja perjantaisin laittaa pitkiä ja paljon sisältäviä analyyseja tästä äärimmäisen kurjasta talousortodoksiasta. Samalla se tarkoittaa sitä, että Euroopan Unioni tai EKP eivät osaa ollenkaan varautua tilanteeseen, jossa tästä ortodoksiasta irtiottoa valmistelevat makrotaloudet (USA ja Kiina etunenässä) ajavat Euroopan Unionia ja EKP:tä umpikujaan...