sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Historian akkuna



"Kommunismista" ja "kommunistista" näyttää tulleen haukkumasanoja, joita varsinkin itsensä moraalisesti ja materiaalisesti ylivoimaiseksi mieltävässä lännessä käytetään tuon tuostakin. Sosialidemokratia joutui sisällissodan jälkeen ottamaan välimatkaa Vladimir Iljits Leninin johdolla venäläiseen sosialidemokratiaan syntyneeseen bolshevistiseen enemmistösuuntaukseen, joka ryhtyi kutsumaan itseään Venäjän ja sittemmin Neuvostoliiton Kommunistiseksi Puolueeksi. Ero sosialidemokratiaan ei liittynyt itse kommunismi- tai sosialismikäsitteen alkuperäiseen sisältöön, vaan siihen tapaan millä Leninin johtama bolshevistinen ryhmittymä alkoi toteuttaa haavettaan. Rautaiseen yksinvaltaan perustuva 'puolue', sen ehdoton yksinvalta ja tätä tukemaan syntyneet sotilaalliset, hallinnolliset ja järjestyksenpitoon tarkoitetut rakenteet olivat tunnusomaisia juuri neuvostotyyppisele yritykselle rakentaa sosialismia. Kiinan kommunistisen puolueen ylivalta perustuu tähän Leniniltä perittyyn ajattelutapaan, tosin kiinalaiseen kulttuuriin sovellettuna.


Sosialidemokratia tulkitsi alunperinkin yhteiskunnallista rakennustyötä tyystin toisella tavalla. Senkin juuret ovat työväenliikkeen "marxilaisessa", humanistisessa arvoperinnössä. Kysymys on koko ilmiöiden maailman, fenomenologian tulkitsemista uudella tavalla, ei ylhäältä päin johdettuna hierarkiana ja autoritaarisena, yksinvaltaisena rakenteena, joka on Hegelin filosofian rakenteen ydintä. Juuri tämä kirkon, hallintokoneiston ja armeijan ylivaltaan perustuvan tietopyramidin Marx halusi kääntää päälaelleen. Keskeiseksi ilmiöksi nostettiin aikaisemmin pyramidin laajaa jalustaa edustaneet kansalaiset ja tietopyramidi tuli näin käännettyä päälaelleen. "Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias" muodostui siksi tietoisuutta ohjaavaksi voimaksi, josta kehittyi kansanvaltana ja dcmokratiana tunnettu yhteiskunnallinen ilmiö. Sellaisten käsitteiden kuin ihmisten yhdenvertaisuuden, solidaarisuuden ja hyvä toveruuden tuli symboloida tätä uutta asennemaailmaa. Sosialidemokratialle, työväenliikkeen arvopohjalta kasvaneelle poliittiselle ja yhteiskunnalliselle liikkeelle tällä oli keskeinen merkitys. 


Leninin Venäjän tarpeisiin muokkaama kommunistinen liike edusti siis sanan sosiaalipsykologisessa mielessä autoritaarista, yksinvaltaista lähestymistapaa edustamaa luonteenpiirteistöä ja edellytti myös sellaisen juurtumista rakenteiden muutoksen myötä myös koko yhteiskuntaluonteeseen. Kuten Frankfurtin koulukunnan tunnettu sosiaalipsykologi ja yhteiskuntaluonteen teorian kehittäjä Erich Fromm toteaa, autoritaariselle ihmiselle ei ole tasa-arvoa olemassa; kaikki muut ovat joko hänen yläpuolellaan ja hän alistunut ja voimaton - tai sitten hänen alapuolellaan ja hän itse ylivoimainen, usein narsistinen ja vastarintaa sietämätön hallitsija. Yksipuoluejärjestelmä ja sen tueksi rakennetut väkivaltakoneistot edustavat juuri autoritaarista yhteiskunnallista ajattelutapaa. Auktoriteetilla, olipa se sitten johtavan puolueen käytössä oleva valtiokoneisto tai vaihtoehtoisesti markkina jolle on annettu määräävä asema oletetun hyvinvoinnin tuottajana, ei saa olla kilpailijaa. Jos sellainen kuvaan ilmestyy, se on eliminoitava ja mielellään kokonaan tuhottava.


Tästä sosiaalipyskologisesti kahden vastakkaisen rintaman asetelmasta seuraa luonnostaan kysymys, kumpi vaihtoehto on toimivampi tai ovatko molemmat lähestymistavat hyväksyttävissä? Voidaanko vallankumouksella saavuttaa jotakin sellaista mihin kansanvalta ei koskaan ulotu? Neuvostojärjestelmän epäonnistuminen puhuu yksinvaltaista järjestelmää vastaan - Kiina näyttää sen sijaan onnistuneen luomaan hegemonian, jossa myös markkina hyväksyy kommunistisen puolueen ehdottoman ylivallan ja suostuu toimimaan järjestelmän asettamilla ehdoilla. Mikä on sosialidemokratian ja kansanvaltaan ehdottomana ja keskeisenä periaatteenaan pitävän liikkeen vaihtoehto yhteiskunnan uudistamisessa ja demokraattisen, perustuslaillisen arvopohjan oloissa?


Näyttää siltä, että yhteiskunnallisiin oloihin syntyy aika-ajoin tilanteita, joissa kovastakin poliittisesta vastarinnasta huolimatta ilmaantuu mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen uudistustyöhön. Aika-ajoin ja ikäänkuin sattumalta  avautuu 'historian akkuna' uudistuksille ja liike pääsee toteuttamaan yhteiskunnallisia tavoitteitaan. Kun ajattelemme oman maamme historiaa, tällaisia muutostilanteita on avautunut jo 1800-luvulla Venäjän Suomelle antaman autonomian oloissa. Syntyi suomalaisuusaate, oman kielen ja kulttuurin nousu, oma rahayksikkö, rautatiet, kansakoululaitos, osuustoimintaliike ja vihdoin työväenliike vaatimuksineen yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta, kokoontumis- ja järjestäytymisvapaudesta. Väliin tuli sortokausiakin, mutta torpparit vapautuivat, maa itsenäistyi ja sen mukana syntyi valtalaki jonka arvopohja vastaa hyvin pitkälle nykyistä eduskuntalaitostamme.  Historiallinen akkuna avautui myös 1930-luvun lopulla maalaisliiton ja sosialidemokratian punamultayhteistyönä, vaikka samaan aikaan vahva isänmaallinen kansanliike ja Suur-Suomi-ajattelu hallitsi oikeistovoimien elämäntyyliä ja ajattelutapaa. Sodanjälkeiseen rakennustyöhön kuului teollistuminen ja parlamentaarisen poliittisen käytännön vakiintuminen. Myös Suomen kommunistinen liike tuli mukaan Rafael Paasion hallituksen myötä parlamentaariseen toimintaan, mikä merkitsi kommunistisen liikkeen ehdottomasta poliittisesta vallantavoittelusta luopumista. Autoritaariset luonteenpiirteet ja liikkeessä elätelty yksinvaltainen, "taistolainen" yhteiskuntaluonne saivat väistyä. Ihmisten eriarvoisuutta ja oman verenperinnön erinomaisuutta edustava poliittinen liikehdintä siirtyi populististen ja kansallista omaleimaisuutta suojelevien ja  korostavien liikkeiden työvälineeksi.


Voidaan myös sanoa että 1960-luvun lopun 1970-luvun alun aikainen yhteiskunnallinen ilmapiiri merkitsi 'historiallisen akkunan' avautumista; suuria yhteiskunnallisia, koko kansaa koskevia uudistuksia saatiin liikkeelle: peruskoulu, työeläkejärjestelmämme, lasten päivähoitolaki (yhtenä ensimmäisistä) ja laaja työelämän uudistamisprosessi työehto- ja suositussopimuksineen leimasivat tuota edistyksellistä mutta lyhyttä jaksoa. Samaan aikaan alkoi päätään nostaa Chigagon poikien ja Milton Friedmannin monetarististen oppien esiinmarssi ja pahanenteinen voittokulku. Sen yhtenä ilmenemismuotona on nyt elinkeinoelämä irtautumassa sopimustoiminnasta tavoitellen Thomas Pikettyn mukaan "monarkistista" talousjärjestelmää, jossa yritykset ja markkina yksin määräävät  työelämän ja kansalaisten toimeentulon ehdoista. 


Surullista todeta että liittymisemme Euroopan Unioniin ei ole tuonut mukanaan demokratiaan ja kansanvaltaan suuria rakenneuudistuksia vaikka sellaisiin rakenteen ylätasolla aina viitataan. Vähänkään syvempi raapaisu eurooppalaisen todellisuuden pinnan alle osoittaa, että leninistisen yksinvallan sijasta  on "mahdollisimman kilpailukykyiselle sosiaaliselle markkinataloudelle" (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) annettu ehdottoman auktoriteetin asema oletetun hyvinvoinnin saavuttamisessa. Toisen maailmansodan jälkeinen 'herkkä hetki' jolloin vannottiin rauhan ja demokratian nimiin, ei saavuttanutkaan sellaista hegemonista asemaa johon Euroopan Unionin perustuksia luotaessa vahvasti uskottiin.


Kun nyt katselemme tämän päivän yhteiskunnallista tilannetta ja Sanna Marinin johtaman hallituksen jopa yllättävän hyvää yksituumaisuutta suurten yhteiskunnallisten uudistusten liikkeellelaittamisesa, voisi sanoa että historian akkuna on taas kerran avautunut. Erikoisen sivumaun tähän tilanteeseen luo se, että vielä pari vuotta sitten vannottiin tiukasta kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen ja työelämän mukauttamiseen niin että yritykset voisivat paitsi sanella työelämän ehdot, myös saada vientiteollisuudessa voittoja hintakilpailussa muiden Euroopan Unionin jäsenmaiden ja muiden vientiämme tarvitsevien maiden kustannuksella. Sosialidemokratian niukka voitto vuoden 2019 vaaleissa mahdollisti SDP:n puheenjohtaja  Antti Rinteen neuvotteleman hallitusohjelman ja laajapohjaisen keskusta-vasemmistohallituksen muodostamisen. Sivumaun kitkeryyttä lisää vielä se, että edellisen Sipilän hallituksen keskeisenä vetäjänä toiminut Keskustapuolue hyväksyi Antti Rinteen neuvotteleman edistyksellisen, 'perustuslaillisen'  hallitusohjelman, mutta kyseenalaisti hänen persoonansa pääministerinä ja hallituksen vetäjänä. Asioista voitiin olla yhtä mieltä, mutta parlamentaarinen yhdenvertaisuuden henki ei ulottunut pääministeriin saakka.


Vielä muutama vuosi sitten tuntui siltä että olemme tuomittuja uusliberalistisen, valtavirtaisen talousajattelun asettamiin raameihin ainoana yhteiskunnallisena lähestymistapana. Ihmeelliseltä tuntuu tätä taustaa vasten se, että mikää tänään näyttää mahdottomalta voikin homenna olla jo täyttä todellisuutta. Bertold Brechtin sanoin "Ei milloinkaan saattaa olla totta jo tänään".


Lähes kaikki merkit viittaavat siihen että Sanna Marinin hallitus saa todellakin aikaan suuria yhteiskunnallisia, kansalaisten yhdenvertaisuutta ja yhteistä hyvinvointia vahvistavia uudistuksia. Tällaista hetkeä ei ole ollut sitten 1970-luvun, koska hallitusyhteistyö poliittista arvo-oikeistoa johtavan Kokoomuksen kanssa on aina muodostunut puolustustaisteluksi, jossa on onnistuttu ainakin jossakin määrin suojaamaan kansanvaltaisen hyvinvontivaltion perustaa, mutta jossa koko kansa koskevien yhteiskunnallisten uudistusten aikaansaaminen on jäänyt pahasti puolitiehen. 


Tietenkin on niin, että yhteiskunnallisissa uudistusprosesseissa haavoitetaan poliittisia kilpailijoita ja arpia saadaan itsekin. Eteneminen ei juuri koskaan ole suoraviivaista, koska taustalla toimivat yksilöiden luonteenpiirteisiin ja koko kansakunnan yhteiskuntaluonteeseen juurtuneet kaavautuneet asenteet. Nyt näyttää kuitenkin siltä että produktiiviset, elämää ylläpitävät voimat ovat taas kerran löytäneet toisensa, keskinäinen suvaitsevaisuus antaa hallituspuolueille mahdollisuuksia profiloitua myös suhteessa omaan kannattajakuntaansa. Historian akkunaa hallitsee tällä kertaa perustuslakimme sisältämä sanoma kansalaisten yhdenvertaisuudesta ja sen hegemoniasta. Poliittisten ideologioiden sisällä vaikuttaa kaiken läpileikkaava produktiivisten ja eiproduktiivisten voimien analyysin ulkopuolella toimiva voima.


Kuten historia opettaa, tällainen vaihe ei välttämättä kestä pitkään. Siksi nyt on taottava, kun rauta on kuumana. Hyppäys uudelle hyvinvoinnin tasolle on mahdollinen. Tämän kirjoituksen aiheena ei ole kuitenkaan aavistella, mistä päin yhteisen hyvinvoinnin vaarantajat ovat jatkossa hyökkäämässä.


20.10. 2020

Anu Kantola kirjoitti Helsingin Sanomissa 20.10. 2020:

"Saatamme elää tämän aikakauden viimeisiä päiviä: historia voi tehdä kahden viikon päästä käännöksen

FILOSOFIASSA on kummitellut ajatus ratkaisevasta hetkestä. Søren Kierke­gaardin ja Friedrich Nietzschen mukaan aina silloin tällöin koittaa hetki, joka muuttaa historian suunnan: päivä, jossa menneisyys ja tulevaisuus kohtaavat, ja otamme askeleen uuteen.


Elämmekö parhaillaan tämän aikakauden viimeisiä viikkoja? Tekeekö historia suuren käännöksen kahden viikon päästä tiistaina?"


torstai 8. lokakuuta 2020

Ne olivat suurenmoisia kokemuksia...

 Sigmar Gabriel:

Telttaleirillä 1970-luvulla



Tulen sellaisista perheolosuhteista, joissa ei suuria lomia pidetty puhumattakaan ulkomaanmatkailusta. Mutta pääsin yhteyteen erittäin vanhan SPD:tä lähellä olevan nuorisojärjestön, Falkenin kanssa. Monet nimittivät sitä tuohon aikaan pilkallisesti "SPD:n partiolaisiksi". Tosiasiassa Falkenjärjestön juuret ovat sosialistisessa työväenliikken traditiossa.

Minun aikanani järjestävät Falkenit kesäisin telttaleirejä ympäri Eurooppaa alkaen Ranskasta aina Ruotsiin saakka. Minulle oli aivan mahtava mahdollisuus oppia muiden nuorten kanssa tuntemaan muitakin maita. Kun sai tehtäväkseen järjestää seminaarin tai auttaa telttojen pystyttämisessä ja suihkujen rakentamisessa, ostosten tekemisesä tai perunoiden kuorimisessa, ei paljon muita kokemuksia tarvinnut.

Ne olivat suurenmoisia kokemuksia. Meillä oli paljon poliittisia yhteyksiä: esimerkiksi ruotsalaiset nuoret sosialidemokraatit, Ranskan sosialistit ja kommunistit, erään kerran meillä oli jopa PLO:n edustaja vieraana. Kun Francois Mitterand tuli vuonna 1981 valituksi Ranskan presidentiksi, juhlimme sitä yhdessä ranskalaisten  ystävien kanssa sosialistisella kapakkakäynnillä. Vaikuttavin kokemus oli varmaan tavata Itävallassa Willy Brandt, Olof Palme ja Bruno Kreisky, jopa USA:n demokraattinen nuorisojärjestö oli paikalla. Siihen mennessä en ollut tiennyt että sellaista oli ylipäätään olemassa. 

Tällainen tapa toimia, kokea jotakin maasta, kansasta ja politiikasta, vaikutti minuun suuresti.

Mutta ei kaikki tietenkään ollut pelkkää politiikkaa. Murrosiässä ei sosialismi ole niitä ihan kaikkein tärkeimpiä asioita, jännittävämpää oli viettää ensimmäisen tyttöystävän kanssa kanssa useampia viikkoja telttaleirillä, vanhempien katseiden ulottumattomissa. Nukkua öisin ulkona, kokea kaikkea sitä mitä leiriromantiikaksi kutsutaan - sitä en ole tähän päivään mennessä unohtanut.



Kotkaliikkeessä opin tuntemaan monia myöhempiä poliitikkoja, niiden joukossa mm. Jens Stoltenberg, nykyinen NATOn pääsihteeri. Myös yksi minun läheisimmistä ystävistäni, aikaisempi Itävallan liittokansleri Werner Fayman oli mukana. Nämä ystävyydet ovat kestäneet vuosikymmeniä. Saksassa on ryhmä entisiä Falkeneita jotka edelleen tapaavat säännöllisesti.

Tietenkin leiritulilla myös laulettiin työväenlauluja jotka ovat peräisin vuosisadan vaihteesta Weimarin tasavallan ajoilta."Wir sind das Bauvolk der kommenden Welt..." (Laulun suomentanut 1960-luvun alun Nuorten Kotkain Keskusliiton sihteeri Martti Pöysälä sen alkueräisessä hengessä nimellä "Huomisen tekijät". Laulu tunnetaan myös nimellä "Nuorison marssi".) Tämä "Wienin työläisten marssi" on itävaltalainen marssilaulu, täynnä optimismia aikana jolloin fasismi Euroopassa pääsi valloilleen. Tänä päivänä sosialidemokratia näyttää josakin määrin lamaantuneelta, mutta nämä työväenlaulut olivat silloin suuren itsetiotoisuuden ilmauksia. 



"Nuoret Kotkat - die Falken Saksassa - ovat määränneet elämäni suunnan. Olin Falkeneissa mukana kauan ennen kuin tulin SPD:n jäseneksi. Ilman kotkaliikettä ei varmastikaan olisi ollut politiikkoa nimeltä Sigmar Gabriel."


___

(Tämä kertomus on 11.7. 2020 ilmestyneestä der Spiegel -lehdestä, sen numerosta 29. Lehdessä kuuluisat saksalaiset persoonat kertovat parhaista, ainutlaatuisimmista lomakokemuksistaan. Sigmar Gabriel on toiminut mm. Sadsan SPD:n puheenjoihtajana. Käännös saksasta Ilpo Rossi) 

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Moraalikato ja eurooppalainen elvyttäminen

Mahtaako kukaan enää muistaa, että  Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimukseen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) liittyy erityinen korjausmekanismi siltä varalta että matkan varrella törmättäisiin uusiin ja arvaamattomiin vaikeuksiin. Nyt näyttää siltä että Korona-pandemia on sellainen maailmanlaajuinen, jäsenmaista riippumaton ja arvaamaton katastrofi, jota voi todellakin verrata suuren luokan ympäristökatastrofiin. Myös ilmastokriisiä voidaan pitää tällaisena jo käynnissä olevana tai vähintäänkin lähestyvänä ja uhkaavana katastrofina.  Toimenpiteisiin voidaan ryhtyä jo Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen 122 artiklan 2. kohdan mukaan, 

  "Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä."


Tämän lisäksi kasvu- ja vakaussopimukseen liittyy vuonna 2012 hyväksytty "korjausmekanismi", jonka avulla annetaan tarkempia ohjeita siitä, miten on poikkeusoloissa toimittava. Euroopan Unionissa on aina pelätty holtitonta julkista taloudenpitoa ja sellaisesta on aina syytetty nimenomaan tuhlailevaa ja velkaa tekevää valtiota. Siksi korjausmekanismi on rakennettu tiukasti konsolidoidun perussopimuksen hengessä. Se rajoittaa nimenomaan holtitonta taloudenpitoa, jonka tunnusmerkiksi nousee  yhtäaikainen velanotto ja pyrkimys verotuksen laskuun samanaikaisesti. Paradoksaalinen sattuma on sekin, että oppositiopuolue Kokoomus ei ole budjettikäsittelyn yhteydessä vastustanut velkaelvytystä, mutta on vaatinut sen toteuttamisen yhteydessä merkittäviä veronkevennyksiä.


Korjausmekanismin kaksi keskeistä periaatetta ovat: 1) no bail out periaate, jonka mukaan valtion  on etukäteissäästettävä ennenkuin uudistuksia voidaan panna täytäntöön. Euroopan Unionin korjausmekanismi on kirjoitettu tavalla, joka koko ajan viittaa jäsenvaltioiden mahdollisen holtittomuuteen ja moraalikatoon.  2) toinen periaate on erittäin kilpailukykyisen markkinan periaate (Lissabonin sopimus 2. artikla, kohta 3). Konsolidoidun perussopimuksen artiklan 122 toisen  kohdan mukaan Euroopan Unioni ei saa ottaa vastuuta jäsenvaltioiden veloista. 

Tämä periaate on kirjoitettu asiakirjaan kuitenkin tavalla, jossa tiukasti rajataan jäsenvaltioiden niitä toimenpiteitä joilla velkarahalla yritetään toteuttaa esimerkiksi sosiaalisia uudistuksia tai rakentaa uutta infrastruktuuria. 

 "Korjausmekanismeja suunniteltaessa on myös tärkeä ottaa huomioon, miten mekanismit toimivat. Periaatteessa nro 5 tunnustetaan, että säännöt julkisista menoista ja tulopuolen harkinnanvaraisista toimenpiteistä voivat olla tässä asiassa keskeisiä, kun otetaan huomioon, että nämä kokonaismäärät heijastelevat finanssipolitiikasta vastaavien viranomaisten harkintavaltaan perustuvia päätöksiä nopeammin kuin lopulliset julkisen talouden toteutumat tai suhdannetasoitetut rahoitusasemat. Toinen keskeinen tekijä, joka jäsenvaltioiden olisi otettava huomioon järjestelmiään suunnitellessaan, on koordinointi kaikilla tai joillakin julkisen hallinnon osa-alueilla, jotta merkittävään julkisen talouden poikkeamaan voidaan puuttua ja näin vahvistaa mekanismien uskottavuutta. Nämä koordinointimekanismit eivät välttämättä edellytä, että korjauksen jakautuminen valtionhallinnon tai sitä alempien tasojen välillä määriteltäisiin ennalta. Niillä on kuitenkin annettava vahvat takeet siitä, että julkisen talouden tavoitteiden saavuttamista, josta valtio on vastuussa EU:n tasolla, ei vaaranneta alasektoreiden käyttäytymisellä".



EU:n valvontakehyksessä on jo pitkään todettu, että julkisen talouden säännöillä olisi voitava reagoida erityisen epäsuotuisiin olosuhteisiin, ja tämä tunnustetaan myös vakaussopimuksessa. Periaatteessa nro 6 edellytetään, että 

"mahdolliset poikkeuksen mahdollistavat lausekkeet ovat pitkälti EU:n käsitteisiin nojaavia, jotta edistetään yhdenmukaisuutta ja vältetään poikkeuksellisten olosuhteiden liian vapaat määritelmät. Lisäksi edellytetään, että korjausmekanismin mahdollinen keskeyttäminen poikkeuksen mahdollistavalla lausekkeella sallittaisiin määräajaksi ja että poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käyttöä seuraa vähimmäisvauhtinen sopeutus vähintään vakaus- ja kasvusopimuksen vaatimuksen mukaisesti. Poikkeuksen mahdollistavan lausekkeen käytön jälkeen edellytetään myös korjaussuunnitelmaa, joka on tulevia talousarvioita sitova."



Heinäkuussa antamassaan lausunnossa Eurooppaoikeuden professori Jukka Snell todistaa, että Euroopan Komission tuki- ja lainapaketti ei loukkaa sen enempää no bailout -periaatetta kuin myöskään holtittomaan taloudenpitoon perustuvaa moraalikatoa; lausuntonsa yhteenvedossa hän toteaa, että

"Komission elpymisvälinettä koskeva ehdotus voidaan perustaa SEUT 122 artiklaan jäsenvaltioille  myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti. myönnettävien lainojen ja avustusten osalta. Elpymisvälinekokonaisuus ei loukkaa SEUT 125 artiklan no-bailout -säännön kirjainta tai henkeä. EU:n budjettisääntöjen kannalta lainojen ottaminen on perussopimusten mukainen ja jo vakiintunut toimintatapa. Ehdotus sisältää uuden tärkeän avauksen lainojen käyttötarkoituksen osalta (avustukset). Tämä ei loukkaa EU:n budjettisääntöjä, koska budjettiteknisesti lainoilla kerätyt varat ovat ulkoista käyttötarkoitukseensa sidottua tuloa ja erityisesti koska lainoja vastaavat jäsenvaltioiden sitoumukset varmistavat taloudenpidon kurinalaisuuden. Valtioneuvosto on selvittänyt EUoikeudelliset aspektit käytettävissä olevin keinoin. Suomen vastuut eivät perustuisi yhteisvastuuseen, vaan vastuu jakautuu jäsenvaltioiden kesken pro rata niiden maksuosuuksien mukaisesti." 



Euroopan Komissio ei kuitenkaan ole luopumassa holtittoman taloudenpidon vaaran valvonnasta tai mahdollisesta valtion velanottoon tai uskomuksestaan vahvaan valtioon liittyvästä moraalikadosta. Vaikka huippukokouksen päätöksenteon yhteydessä ei olekaan käynyt selväksi oltaisiinko kokonaan luopumassa yksipuolisesta ja jäsenvaltion vahvistamista koskevista rajoituksista mm. velanoton mahdollistamisen muodossa, komissio on kuitenkin valmistellessaan erityistä aloitetta pääomamarkkinoiden unionista vielä 24.9. 2020 tätä ulottuvuutta koskevassa  julkaisemassaan tiedotteessa korostanut nimenoman markkinoiden kautta tapahtuvaa Euroopan Unionin pääomamarkkinoiden vahvistamista. Myöskään ei ole vielä selvää, millä tavalla Euroopan Komissio suhtautuu kansallisiin ehdotuksiin tuki- ja lainarahojen käytöstä. Tiedossa kuitenkin on, että yksikin jäsenvaltio voi 'torpata' jonkin kansallisen esityksen jos se ei satu sitä miellyttämään.

 

Kun olemme nyt huomanneet että Euroopan Komission velanotto mahdollistaa seuraavan vuoden talousarvion käsittelyn yhteydessä mittavan, yli 3 miljardin elvytyksen, emme kuitenkaan voi olla varmoja siitä että hanke suuntautuu ilmastohankkeissa ja esimerkiksi meillä vuosikausia odotettuun SOTE-uudistukseen tai yhden lisävuoden saamista peruskoulun jatkoksi. Mikä tulee olemaan valtion rooli näissä hankkeissa suhteessa yrityksiin? Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen (ns. Maastrichtin sopimus lisäyksineen) sisältämä korjausmekanismi ohjaa tiukasti toimenpiteitä markkinoiden ja yritysten suuntaan rajaten samalla pohjoismaiselle, kansanvaltaiselle hyvinvointivaltiolle tunnusomaista vahvan ja toimivan valtion rakentamismahdollisuuksia. Vahvaa valtiota  pelätään, onhan vahvaa autoritaarista valtiota edustaneen  DDR:n romahtamisesta vasta kolmekymmentä vuotta sitten vielä tuoreessa muistissa. Kasvu- ja vakaussopimuksen rakentaminen alkoi juuri noina vuosina. Toisaalta vahvan valtion rakentamisen vastustaminen  on keskeisimpiä valtavirtaisen, uusliberaalin oppisuunnan teesejä, mikä näkyy kasvu- ja vakaussopimuksen sisällössä ja jopa siihen mahdollisesti liittyvien heikkouksien torjumisessa 2012 päätetyn korjausmekanismin avulla. Pelättävissä on, että juuri näiden elementtien vuoksi sinänsä merkittävä käänne makrotalouspolitiikassa osoittautuu puolinaiseksi eikä johdakaan maanosan voimistumiseen vaan valtavien pääomien valumiseen edelleen markkinoiden kautta ulottumattomiin.

Olisi siis niin toivottavaa, että kasvu- ja vakaussopimuksen budjettiperiaatteista luopuminen ainakin toistaiseksi koskisi myös korjausmekanismin tarkistamista ja ratkaisuja myös hyvinvointivaltion vahvistamisen suuntaan.


8.10.2020

Moraalikato on siis käsitteenä varattu erityisesti niille, jotka havittelevat vahvaa valtiota - ja se on korjauksiakin vaativassa tilanteessa erityisen tarkkailun alaisena. Erityisesti tarkkalu nousee esiin tilanteissa joissa valtio - tai Euroopan Unioni itse komission toimesta ottaa velkaa ja tarjoaa sitä jäsenvaltioille vaikkapa luonnonkatastrofin tai Korona-Pandemian tyyppisen tilanteen aikana. Euroopan Keskuspankki on toteuttanut määrällistä elvytystä jo vuodesta 2014 lähtien ja on ostanut m. Suomen valtion velkakirjoja pankkien välityksellä tämän vuoden loppun mennessä reilusti yli 50 miljardin edestä. Näitä velkakirjoja Suomen ei ole tarvinnut lunastaa takaisin, vaan ne ovat edelleen EKP:n kirjanpidossa jäädytettynä ja nollakorkovaatimuksella erityisen sterilisaatio-ohjelman  (2012) puitteissa. Jos jäsenvaltio alkaa muuttaa politiikkaansa moraalikadon suuntaan vahvistamalla tuilla tai velalla suoraan  julkista sektoria, se joutuu korjausmekanismin puitteissa erityisohjauksen ja korjaustoimenpiteiden kohteeksi Euroopan Unionin fiskaalisten säännösten puitteissa.

Moraalikato liittyy tietysti myös oikeusvaltioperiaatteeseen sellaisena kuin Euroopan Unioni ja Eurooppaoikeus sen ymmärtää. Kysymys ei liity pelkästään sananvapauteen, se liittyy tietenkin myös yhteiskunnallisten instituutioiden yksipuolisuuteen demokratian ja moniarvoisuuden sijasta. Kun Euroopan Unionin virallinen linja asettaa markkinan demokraattisen valtion rinnalle ja jopa sen yläpuolelle, seuraa tästä jatkossa vakavia ongelmia. Vahvan, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion näkeminen  alisteisena markkinaratkaisuille merkitsee moraalikadon periaatetta sovellettaessa uhkauksia ja sanktioita vahvan valtion puolustajille operatiivisena toimijana. Jo nyt on määrällisen elvytyksen ja velan muodossa vahva lataus käytettävissä valtiota vastaan joka haikailee demokratian nimissä vahvemman, yhteisiä tehtäviä hoitavan demoraatisen valtion aktivoimista.

Tämä on syytä pitää mielessä - ja se on tällä hetkellä ainoa vahva syy edellyttää Euroopan Komission elvytyspaketin kertaluontoisuutta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tämän vuoden aikana toteutettu täyskäännös velanoton suuntaan Euroopan Unionissa ja sen jäsenvaltioissa on vain puolittainen. Siksi myös onnistuminen on hämärän peitossa - sillä pelkällä markkinasiivellä ei voi lentää...


tiistai 29. syyskuuta 2020

Eurooppalaisen makrotalouden vedenjakajalla

Makrotalouspolitiikan suunnasta käydään nyt jatkuvaa keskustelua. Onko muutos etukäteissäästämistä painottavasta, Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan tukemasta  "no bail out" -politiikasta Modernin Monetaatisen Teorian (MMT) suuntaan todellinen vai vasta "juupas - eipäs" vaiheessa olevaa hapuilua? Makrotalouspolitiikan suunnanmuutos finanssipoliittisten päätösten ja kaksinkertaisen kirjanpidon suuntaan ei sellaisenaan tarvitse vielä merkitä käännöstä eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa. Edelleen voidaan tehdä ratkaisut 'markkinakylki edellä' ja edellyttää 'erittäin kilpailukylkyisen markkinan (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) mukaisia ratkaisumalleja.  Euroopan Unionin ja erityisesti Valuuttaunionin jäsenmaiden tarpeet puolustaisivat valtion vahvempaa roolia. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltiomalli suorastaan huutaa kansanvaltaisen valtion autoriteettia Euroopan suurten kysymysten ratkaisemisessa. 

Ilmastomuutos, digitalisaatiomurros, pakolaiskysymys ja sosiaaliseen turvaan sekä työhön liittyvien kysymysten ratkaiseminen ei ole yhteiskuntavastuuta karttavan markkinan johdolla mahdollista. Tarvitaan sekataloutta, valtion ja julkisten rakenteiden mukaantuloa, niiden kehittämistä ja niiden roolia ilmaistujen tarpeiden toteuttajana. Uusi makrotalousajattelu mahdollistaa tämän ja odotukset muutoksen suuntaan ovat toisaalla korkealla, vanhassa pysyvien kohdalla taas pelokkaita ja pidättyväisiä. Ollaan vedenjakajalla. Rohjetaanko vielä tulkita peruskirjoja luovasti, mikä mahdollistaisi dynaamisen vastaamisen paitsi pandemiaan, myös koko siihen haasteiden ja ongelmien kimppuun, johon Euroopan Unionilta jäsenmaissa ja maailmalla odotetaan vastausta? 

Paradigmanmuutos makrotaloudessa näyttää jo selviöltä. Nyt myös valtakunnan päälehti huomaa vihdoinkin tämän muutoksen, josta se ei ole juurikaan raportoinut: 

"Julkista taloutta koskeva ajattelu on muutoksessa. Vanha paradigma kertoi, että julkinen talous on keskiössä ja velka kiertää sitä – velkaa otetaan vain, jos on pakko paikata budjetteja. Nyt velka nousee keskiöön: sen hinta ja saatavuus ohjaavat sitä, miten julkinen talous rakennetaan ja miten se kestää. Käänne velkasentrisyyteen näkyy esimerkiksi Suomen hallituksen ensi vuoden budjetista. Kurinalaisuuden hyve on ohjannut valtioiden ohella valtioliittoja. Euroopan unionin laskettiin edistävän yhteistä etua, jos jäsenmaiden taloudet saadaan toimimaan samoilla, talouspolitiikan kurinalaisuuteen ja samantahtisuuteen ohjaavilla säännöillä."

Myös valtavirtainen talousajattelu on tietoisesti vaiennut tästä nyt todellisuudeksi osoittautuvasta vaihtoehdosta, kasvun luomisesta velan avulla ilman etukäteen tapahtuvaa säästämistä. Myös poliittiset puolueet joutuvat opiskelemaan makrotalouden perusteet uudelleen. Tämä on rohkea askel toivoa herättävään suuntaan - mutta tarvitaan vielä ainakin yksi askel lisää: markkinan ohella on myös demokraattisen valtion yhteisiä hankkeita tuettava, koska pelkällä markkinasiivellä ei päästä lentoon...



Pitkän linjan taloustieteilijä Sixten Korkman vastaa Helsingin Sanomien 29.9. 2020 kolumnissaan näihin kysymyksin seuraaavasti: 

"FINANSSIPOLITIIKAN säännöt on haudattu. Mutta kansallista vastuuta julkisen talouden hoidossa tarvitaan. No bailout- säännön toteutumiselle on luotava edellytykset. Sijoittajavastuun mahdollistava pankkiunioni tulisi siksi rakentaa valmiiksi. 

Ajan mittaan tulisi luoda mekanismi hallitun valtion velkajärjestelyn mahdollistamiseksi. Silloin markkinavoimat valjastettaisiin kansallisen ku­rinalaisuuden tukemiseen. Tätä tarkoittavalle mekanismille on orastavaa ymmärrystä, mutta tämä ei ole kriisiaikojen hanke. Tie maaliin on pitkä.

EU:n perussopimusta soisi muutettavan paremmin todellisuutta vastaavaksi. Mutta tällöin puhutaan vuosia kestävästä prosessista, etenkin kun muutostarpeista on joka suunnalla erilaisia käsityksiä."

Helsingin Sanomissa Sixten Korkman näyttää asettuvan "No bail out" petiaatteen tukijaksi etsien sille uutta sovellutusta, jossa yritysmaailma säätelisi valtion velkaantumista ja velan hoitoa. Mitä tämä mahtanee tarkoittaa?

"No bail out" - periaatteen tarkoituksena on suojata valtiota liialliselta velanotolta sillä mekaanisella lähestymistavalla että velkaa ei oteta vaan säästetään etukäteen. Uudet elementit Euroopan Unionin makrotalouspolitiikassa mahdollistavat saman lopputuloksen dynaamisemmalla tavalla. Keskuspankki voi selviytyä mistä tahansa haasteesta monetaristisilla päätöksillä ja kaksinkertaisella kirjanpidolla: jäsenvaltion - ja myös Euroopan Komission - velka voidaan velkakirjoja ostamalla siirtää keskuspankin taseisiin, jäädyttää ja vaikka lopettaa se siellä keskuspankin itsenäisillä päätöksillä; jopa korot voidaan samalla tavoin monetarisoida. Määrällinen elvytys on pelastanut yrityksiä ja pankkeja likviditeetin puutteelta. Inflaation vaara on onnistuttu pitämään vähäisenä vaikka korot ovat jopa miinuksella. Korkmannin uumoileman "Hallitun valtion velkajärjestelyn mahdollistaminen" tarkoittaisi mielestäni valtion ja markkinan sekatalousmallin hyväksymistä yksipuolisen markkinaorientaatioin sijasta. Tässä sinänsä luonnollisesa vuorovaikutuksessa taitaa markkina olla vaikeammin hallintaan saatava osapuoli.

Korkmannin kolumniin vastaa lehden kommenttiosiossa Vesa Karttunen seuraavasti:

EU:n elvytyspaketin kritiikin voi ymmärtää, mutta siihen ei tarvitse yhtyä

"Elvytyspaketin keskeisin tarkoitus on liimata EU:ta yhtenäisemmäksi yhteisen velan kautta. Tämä paketti on EU:n vastatoimi Britannian eroon ja EU:n hajoamisen alkamiseen. Yhteinen velka sitoo ja tekee eroamisen hankalammaksi ja kalliimmaksi. 

Tämä elvytyspaketti on niin huono että se joutaa kaatua:

1. kukin maa saa markkinoilta enemmän kuin riittävästi rahoitusta. Esim. Italian 30 vuoden lainakorko on alle 2% ja sen lainoja olisi haluttu viime kuukausina ostaa lähes kymmenkertainen määrä Italian tarjoamaan määrään nähden. Paketti on siis rahoituksen kannalta tarpeeton,

2. varoja ei jaeta koronan haittojen mukaan. Monet maat saavat kohtuuttoman paljon vaikka korona ei ole aiheuttanut juuri mitään haittoja. Digitalisaatiota ja ympäristönsuojelua voidaan edistää tehokkaammin muilla tavoin,

3. paketti on kooltaan pieni, kukin maa elvyttää ottaa itse velkaa ja elvyttää jopa kymmenkertaisella määrällä,

4. paketista joudutaan maksamaan lunnasrahoja kiristäjämaille jotka uhkaavat EU:n toimintakykyä ja yhtenäisyyttä ellei niille makseta,

5. Suomen nettomaksu 3,6 miljardia (+takausvastuu yli 6 miljardia) elvyttäisi kotimaahan käytettynä Suomen taloutta monikymmenkertaisesti verrattuna siihen että rahat annetaan lahjana Etelä- ja Itä-Eurooppaan, 

6. Ranskan ja Saksan ministerit ovat todenneet ja EKP:kin on ehdottanut paketti ei tule jäämään kertaluontoiseksi vaan vastaavia paketteja tullaan käyttämään yhteisvastuullisen velan ottamiseksi ja varojen jakamiseksi paremmin taloutensa hoitaneilta mailta huonommin hoitaneille. Näin syntyy tulonjako- ja velkaunioni,

7. elvytyspaketti estää markkinoiden kontrollia maiden velkaantumiseen. Yhteinen velka ja ilmaisen rahan jakaminen kannustaa talouden huonoon hoitoon myös jatkossa,

8. EU:n perussopimukset kieltävät tällaiset elvytyspaketit. Sopimusten luova tulkinta on pienen maan kuten Suomen kannalta erittäin vaarallista suurten maiden sanellessa ehdot ilman perinpohjaista demokraattista käsittelyä.

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kommentoi samoihin aikoihin Euroopan makrotaloudessa tapahtuvaa muutosta Sorsa-Foundationin blogissa:

"Suomessa on totuttu olemaan huolissaan velan määrän kasvusta. Tämän velkapelon takana on varmasti osaltaan 1990-luvun lama ja ”Kreikan tapaus” finanssikriisissä. Eurokriisihän lähti syvempään taantumanspiraaliin, kun Kreikan julkisen talouden todellinen tila selveni ja rahoitusmarkkinoille iski pääomapako. 

Tämän trauman takia velka muistuttaa meitä monia kurjuudesta, velkaloukusta ja taantuman syvenemisestä. 

Tämä narratiivi on kuitenkin monilta osin vanhentunut eikä kaikilta lainalaisuuksiltaan sovi enää nykymaailmaan. Miksi? 

Ensimmäiseksi, Euroopan keskuspankin massiivisesti kasvanut rooli on yksi iso tekijä siinä, miten meidän tulisi katsoa velkaa ja sen hoitoa nykypäivänä. EKP perustettiin oletukselle, että euroalueella ei ole ns. viimeistä lainaajaa eli lender of the last resort. Tämä tarkoittaa sitä, että julkisen talouden joutuessa ahdinkoon, euroalueella ei olisi jäsenmaita rahoittavaa keskuspankkia. Tämä varmistettiin sillä, että EKP ei saa sääntöjensä mukaan ostaa valtion velkakirjoja ns. primääri- eli ensimarkkinoilta. Tällöin sijoittajat hinnoittelevat valtioiden rahoituksen saatavuuden ja näin säilyisi luottamus jokaisen julkisen talouden kestävyyteenkin. 

Pelastuspakettien jälkeen vuonna 2015 EKP ilmoitti aloittavansa epätavallisen keventämisen (quantitive easing = QE) eli velkakirjojen osto-ohjelman. Näin EKP lisää rahan määrää ja pyrkii lisäämään investointeja reaalitalouteen. EKP alkoi ostamaan valtioiden velkakirjoja markkinoilta, kun yrityksistä huolimatta inflaatio ei lähtenyt nousuun. Korot painettiin negatiiviseksi ja valtiot ja yritykset ovat saaneet kohta vuosikymmenen lainaa ennen näkemättömän halvalla. Tätä kutsutaan nollakorkomaailmaksi, jossa olen itse alkanut opiskelemaan taloustiedettä."

Ulkopolitiikka -lehden kirjoittajan Matti Koskisen mukaan

"EU on rakentunut uusliberaalin talousajattelun, vapaiden markkinoiden ja reilun kilpailun periaatteille. Monet unionin rakenteet suunniteltiin alun perin rajoittamaan valtioiden kykyä puuttua markkinoiden toimintaan. Nuo rakenteet joutuvat koetukselle, jos jäsenvaltiot haluavatkin vastedes ottaa aiempaa aktiivisempaa otetta esimerkiksi teollisuuspolitiikassa ja työmarkkinoilla. Jos taas euroalueen valtiot haluavat lisätä menojaan pitkällä aikavälillä, törmäävät ne ennen pitkää kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisääntöihin."

Olisiko nyt oletettavissa, että Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvurajojen lisäksi myös seuraisi valtion roolin kunnianpalautus keskeisenä toimijana?


Saadaanko elpymispaketista uusi suunta EU:n talouden ohjaukselle?

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kirjoittaa blogissaan siihen suuntaan, että Euroopan Komissio olisi oppimassa aikaisemman politiikkansa seurauksista ja painottamassa toimintaansa uudella tavalla juuri käyntiin lähtevän Korona-elvytyspaketin sisällöllisessä suuntaamisessa. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajoituksista on tässä yhteydessä luovuttu. Missä määrin muutos koskee myös valtion roolin kunnianpalautusta sille korona-elvytyksessä välttämättä lankeavien suurten tehtävien hoidossa - se nähdään tämän paketin toteuttamista koskevien sovellutusten yhteydessä parin seuraavan vuoden aikana...

Ulkopolitiikka -lehden kirjoittajan Matti Koskisen mukaan

"EU on rakentunut uusliberaalin talousajattelun, vapaiden markkinoiden ja reilun kilpailun periaatteille. Monet unionin rakenteet suunniteltiin alun perin rajoittamaan valtioiden kykyä puuttua markkinoiden toimintaan. Nuo rakenteet joutuvat koetukselle, jos jäsenvaltiot haluavatkin vastedes ottaa aiempaa aktiivisempaa otetta esimerkiksi teollisuuspolitiikassa ja työmarkkinoilla. Jos taas euroalueen valtiot haluavat lisätä menojaan pitkällä aikavälillä, törmäävät ne ennen pitkää kasvu- ja vakaussopimuksen budjettisääntöihin."

Olisiko nyt oletettavissa, että Maastrichtin sopimuksen velka- ja kasvurajojen lisäksi myös seuraisi valtion roolin kunnianpalautus keskeisenä toimijana?


Saadaanko elpymispaketista uusi suunta EU:n talouden ohjaukselle?

SAK:n ekonomisti Anne Marttinen kirjoittaa blogissaan siihen suuntaan, että Euroopan Komissio olisi oppimassa aikaisemman politiikkansa seurauksista ja painottamassa toimintaansa uudella tavalla juuri käyntiin lähtevän Korona-elvytyspaketin sisällöllisessä suuntaamisessa. Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimuksen rajoituksista on tässä yhteydessä luovuttu. Missä määrin muutos koskee myös valtion roolin kunnianpalautusta sille korona-elvytyksessä välttämättä lankeavien suurten tehtävien hoidossa - se nähdään tämän paketin toteuttamista koskevien sovellutusten yhteydessä parin seuraavan vuoden aikana...


1.10. 2020

Helsingin Sanomien toimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.10. 2020 Euroopan Komission elpymisrahastosta ja sen yhteyksistä monivuotisiin rahoitusprojekteihin:

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja Paavo Rautio kirjoittaa 1.10. 2020 Euroopan Komission elpymisrahastosta ja sen yhteyksistä monivuotisiin rahoiotusprojekteihin

"Kun jäsenmaa ottaa lainaa tai apua rahastosta, sen on todistettava komissiolle, että rahaa käytetään kasvua, digitaalisuutta, työllisyyttä ja ilmastonmuutoksen vastaista työtä tukien. Tavoitteet istuvat hyvin EU:n pitkän aikavälin tavoitteisiin – erityisen hyvin, jos niitä voidaan edistää valvotusti ja kauan.

Komission laatimat ohjeet määrittelevät tarkasti, miten jäsenmaiden tulee menetellä rahaa hakiessaan ja miten ne sitoutuvat monivuotisiin talousprojekteihinsa. Rahaa hakeva ja komissio saavat lisää yhteisiä sidoksia, ja komissio ottaa lisää valvontavaltaa. Se sopii hyvin niille, jotka haluavat kehittää rahastosta komissiojohtoista pysyvää makrovakaus­välinettä kriisien varalle. Rahan­hakuprosessi sopii muutenkin täydentämään komission nykyistä valtaa valvoa jäsenmaiden budjetteja. Alijäämien ja vajeiden kuurnitseminen tarvitsee rinnalleen uusia dynaamisia ohjaustapoja – pysyvään käyttöön.

Unionin yhteisvelka edistäisi myös komission aikeita vahvistaa ja yhtenäistää unionin pääomamarkkinaa – jos siis järjestely jäisi pysyväksi. ­Rahamarkkinoilla olisi kiinnostusta uusille riskittömille velkapapereille."


Unionin yhteisvelka edistäisi myös komission aikeita vahvistaa ja yhtenäistää unionin pääomamarkkinaa – jos siis järjestely jäisi pysyväksi. ­Rahamarkkinoilla olisi kiinnostusta uusille riskittömille velkapapereille.

Tämä tapahtuisi erityisen CMU (Capital Markets Union CMU) ohjelman puitteissa, joissa markkinoille, yrityksille ja kansalaisille luotaisiin mahdollisuuksia. Silmiinpistävää on että tämä ohjelma suuntautuu yksinomaan markkinoille ja yrityksiin - ei jäsenvaltioiden hankkeiden, investointien tai palvelujen kohentamiseen:

 

"CMU ei ole itsessään tavoite, mutta se on välttämätön keskeisten talouspoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi (kursivointi lisätty): koronaviruksen jälkeinen elpyminen, osallistava ja joustava talous, joka toimii kaikille, kaksinkertainen siirtyminen digitaaliseen ja kestävään talouteen sekä avoin strateginen autonomia Brexitin jälkeisessä ja yhä monimutkaisemmassa maailmassa. Näiden tavoitteiden saavuttaminen vaatii mittavia investointeja, joita julkinen raha ja perinteinen rahoitus yksin pankkilainalla eivät pysty tuottamaan. Vain suuret, hyvin toimivat ja integroidut pääomamarkkinat voivat tarjota tarvittavan tuen koronaviruskriisistä toipumiseen. Vain asianmukaisesti toimiva CMU voi mobilisoida ja kanavoida kohtaamamme ilmasto- ja ympäristöhaasteiden ratkaisemiseen tarvittavat valtavat investoinnit ja tukea yrityksidemme digitalisaatiota, joten ne pysyvät kilpailukykyisinä maailmanlaajuisesti.

CMU: n pitäisi tuoda arvoa kaikille eurooppalaisille riippumatta siitä, missä he asuvat ja työskentelevät. Kuluttajilla tulisi olla enemmän valinnanvaraa säästöissään ja investoinneissaan, ja heidän tulisi olla hyvin perillä ja asianmukaisesti suojattu missä tahansa. Yritysten, myös pienten ja keskisuurten, olisi voitava saada rahoitusta kaikkialla EU: ssa ja sijoittajien olisi voitava investoida hankkeisiin kaikkialla EU: ssa." (kursivointi lisätty)

Ilpo Rossi:

Tämä tapahtuisi erityisen CMU (Capital Markets Union CMU) ohjelman puitteissa, joissa markkinoille, yrityksille ja kansalaisille luotaisiin mahdollisuuksia. Silmiinpistävää on että tämä ohjelma suuntautuu yksinomaan markkinoille ja yrityksiin - ei jäsenvaltioiden hankkeiden, investointien tai palvelujen kohentamiseen. Tässä taas kerran nousee näkyviin Euroopan Unionin yksiulotteisuus, mikä merkitsee lähes väistämättä hankkeiden rahoituksen vuotamista kokonaan muuanne kuin mitä on tarkoitettu, pääoman polarisoitumista ja tietenkin Euroopan Unionin näyttäytymistä aneemisena ja heikosti toimivana talousyhteisönä:














perjantai 25. syyskuuta 2020

Muun muassa ja rivien välissä


Ovatko oikeusvaltioperiaate ja vahva valtio keskenään ristiriidassa?

"SUOMI on painottanut jo pitkään oikeusvaltioperiaatteen merkitystä Euroopan unionissa. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa unionin perusarvojen noudattamista. Niitä ovat muun muassa ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Jokainen jäsenvaltio on sitoutunut näihin perussopimuksessa." Helsingin Sanomain toimittaja Jenny Virtanen kirjoittaa tästä tänään 25.9. 2020 analyysiartikkelissaan.

"Muun muassa"... 

Perussopimuksissa on  yhtenä perusarvona  sitouduttu myös mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) Perussopimuksissa on hyväksytty myös se etteivät EU eikä EKP ota vastuuta jäsenvaltioiden, niiden instituutuioiden  eikä ylipäätään julkisen sektorin rahoituksesta. Nimenomaan se on juuri kiellettyä. 

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin näkyy puolustavan julkista sektoria juuri sen vuoksi, että yritykset ja markkina ei näytä kantavan yhteiskuntavastuutaan, vaan vetäytyvät siitä juuri nyt kun kaiken lisäksi Korona-kriisin vuoksi kamppaillaan selviytymisestä erityisen - siis historiallisen -  vaikeissa olosuhteissa.”Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.” Näin sanoo Sanna Marin Kauppalehden tuoreessa haastattelussa.


Markkinan ensisijaisuutta ei ole oikeusvaltioperiaatteen yhteydessä hallituksen taholta erityisesti korostettu, vaan tässä yhteydessä on nostettu esille vapaat vaalit, lehdistön vapaus, yhteiskunnallisten instituutioiden kuten yliopistojen pluralistisuus, moniarvoisuus tai oikeuslaitoksen riippumattomuus. Ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että markkina, jolle on annettu aivan keskeinen rooli koko Euroopan Unionin vakauden säilyttämisessä ja vaurauden tuottamisessa, ei näytä kykenevän kumpaankaan näistä tärkeistä tehtävistään.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta keskustellaan, ei näin tärkeää kohtaa pitäisi jättää ilmaisun "muun muassa" taakse pimentoon. Näin näyttää kuitenkin koko ajan tapahtuvan.

Euroopan Unionin ja erityisesti EKP:n ponnistelut markkinan tärkeän aseman säilyttämiseksi eivät ole olleet vähäisiä. Käänne tapahtui vuonna 2012, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi lupasi tehdä "kaiken mitä tarvitaan" euron aseman säilyttämiseksi, siis markkinoiden toimintakyvyn ja tässä yhteydessä mainitun likviditeetin säilyttämiseksi. Yksin Suomeen on kuuden vuoden aikana virrannut EKP:n määrällistä elvytystä valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta Suomen Pankin (se ei ole valtiollinen elin, vaan osa EKP:n itsenäistä keskuspankkijärjestelmää) pääjohtajan Olli Rehnin mukaan reilusti yli 50 miljardia euroa. Yritystukea on tullut kaikkien valtiollisten toimien lisäksi siis yli 8 miljardia (8000 miljoonaa euroa) vuosittain. Miten tämä valtava summa on kulkeutunut EKP:n maksamista valtion velkakirjoista edelleen yrityksiin - siitä ei ole saatu tarkempaa tietoa. Jo pelkkä tavanomainen bruttokirjanpito edellyttäisi tämän näkyvän valtion fiskaalisissa toimintakertomuksissa. Ei näy eikä ilmeisesti valtion tilintarkastajatkaan tiedä - eivät ainakaan kerro - miten tällainen rahavirta kulkeutuu valtionkonttorin kautta yritysrahoitukseksi. Vuosien intensiivisellä seurannallakaan ei ole ainakaan minulle käynyt selväksi, miten tällainen on mahdollista ilman että asiasta puhutaan julkisesti ja ymmärrettävästi.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan, niin tällainen "muun muassa" taakse kätkeytyvä, Suomen valtion vuotuisen budjetin kokoisen ylimääräisen rahoituslaviinin tulisi olla julkisen hallinnon avoimuusperiaatteen mukaan mitä tärkein asia, itse asiassa oikeusvaltioperiaatteen ydintä. 


Euroopan Unioni ja sen alainen instituutio, Eurooppaoikeus on osoittautunut varsin joustavaksi oikeusperiaatteiden tulkitsijaksi. Tänä vuonna sen on saanut kokea mm. Saksa, jonka perustuslakituomioistuimen tulkinta Euroopan Unionin konsolidoidusta peruskirjassta sai rukkaset Eurooppaoikeudelta. No bail out -periaate, se että on säästettävä etukäteen velanoton sijasta, ei ole estänyt valtioita velkaantumasta EKP:lle velkakirjojen osto-ohjelmien puitteissa eikä Euroopan Komission omaa velanottoa Koroma-elvytyspaketiksi kutsutun 1350 miljardin lainanoton yhteydessä. Myös Saksa on itse kääntänyt kelkkaansa: tälle vuodelle Saksa otti lainaa 208 miljardia ja vuoden 2021 nimiin budjetissa suunnitellaan otettavaksi 83 miljardia lisää - näin siis alustavasti. Tämä 180 asteen täyskäännös herättää kiivasta keskustelua Saksassa. Entinen valtionvarainministeri ja nykyinen liittopäivien puheenjohtaja Wolfgang Schäuble on julkaissut vastikään avoimen kirjeen, jossa tätä uutta käytäntöä arvostellaan kovasti ja vaaditaan palaamaan perustuslaillisiin käytäntöihin. Saksan vuodelta 1949 olevassa perustuslakia vastaavassa "Grundsatzissa" on sisällä strateginen velanottoa koskeva rajoitus sekä liittovaltiolle että osavaltioille. 

Viimeisimmässä bulletinissaan EKP:n aloittamasta muutoksesta oinastellaan pysyvää uutta käytäntöä. Tästä kirjoittaa Taloussanoimien toimittaja Jan Hurri viimeisimmässä kommentissaan 25.9. 2020 :

"Kun EKP:kin jo väläyttelee elvytysrahastolle tulevaisuuden kehitysnäkymiä tilapäisestä kriisivälineestä EU:n pysyväksi fiskaalivoimaksi, ehkä Suomessakin olisi virkistävää vaihtelua puhua näin kauaskantoisesta hankkeesta kiertelemättä."


Itseasiassa EU:n konsolidoidun perussopimuksen kansanvaltaista valtiota - ja myös vahvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota - syrjivä periaate on peräisin ja jossakin määrin jopa vahvistettuna Saksan perustustuslakiasiakirjassa. EU:ssa ei ole ainoastaan kysymys Maastrichtin sopimuksen mukaisista budjettirajoitteista, vaan ylipäätään valtion toiminnallisesti  alisteisesta roolista suhteessa markkinoihin. Tässä näkyy puolestaan marxilaisleniniläisen ja nyt jo hajonneen DDR:n autoritaarisen "sosialistisen" valtion pelko - EU:ssa puolestaan autoritaarisesti valtiota syrjivässä muodossa.  Eurooppalaista vasemmistoa tämä dilemma ei ole kiinnostanut, vaan sosialidemokraattista politiikkaa on yritetty toteuttaa uusliberalistisen raamin sisällä - tunnetuin seurauksin. Kumpikaan ei toimi, siipirikkoinen markkina ei saa yhteistä hyvinvointia aikaiseksi eikä sosialidemokratia saa laajojen joukkojen sellaista tukea että se kykenisi toteuttamaan perinteistä oikeudenmukaisuutta korostavaa tehtäväänsä. Kansa saattaa tässä suhteessa olla oikeassa - Euroopan Unionin peruskirjojen noudattaminen on myös osa oikeusvaltioperiaatetta eikä sosialidemokratia voi niiden puitteissa nostaa valtiota siihen kuuluvaan tehtävään, jota mm. Suomen perustuslaki selvästikin edellyttää.


Ovatko siis oikeusvaltioperiaate ja  vahva, yhteistä hyvinvointia kehittävä  kansanvaltainen valtio Unionin konsolidoitujen peruskirjojen ilmaisujen mukaan keskenään ristiriitaisia tavoitteita? Selvältä näyttää että markkina ja yritysvastuulla toimivat osakeyhtiöt eivät yksin kykene luomaan unionin alkuperäistavoitteiden mukaista rauhaa ja turvallisuutta. Näyttää siltä, että eurooppalaisten ihanteiden "luova tulkinta" on kääntänyt nykyisten peruskirjojen mukaisen toimintakäytännön  suhteessa velanottoon päälaelleen.  Pitämällä tiukasti kiinni markkina-alistyeisesta taloudellisesta lähestymistavasta on olemassa vaara että ollaan ajamassa koko maanosaa umpikujaan, josta ei suurillakaan rahamäärillä nykyisellä tavalla käytettynä päästä ulos. Pitäisikö nyt velkaelvytyksen muodossa alkanutta uutta "luovan tulkinnan " käytäntöä laajentaa edelleen niin, että jäsenvaltioita voidaan Euroopan Parlamentin,  Komission ja Euroopan Keskuspankin toimin myös suoraan tukea, koska ne yksin kykenevät investoimaan pohjautuen  kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin - ja ovat sen nimenomaan tehtäväkseen ottaneet?

Näin tärkeää ulottuvuutta, joka koske sekä oikeusvaltioperiaatetta että laajaa, koko Eurooppaa koskevaa hyvinvointivaltiota, ei pitäisi ilmaista "muun muassa" sanojen takana tai rivien välissä vihjaten.

perjantai 18. syyskuuta 2020

Pientä toivoa suuremmasta muutoksesta



EKP:n rahapolitiikan uudelleenarviointi näyttää tulevan keskusteluun Euroopan Keskuspankin neuvoston julkilausuman mukaan. Tästä kirjoitti Helsingin Sanomat 18.9. 2020 mm. seuraavasti: 


"EUROOPAN keskuspankin (EKP) neuvosto päätti torstaina aloittaa rahapolitiikan strategian uudelleenarvioinnin. Arvioinnissa pohditaan hintavakauden määritelmää, rahapolitiikan välineitä, talouden laaja-alaisesta analyysiä ja keskuspankin viestintää. 

”Nyt kun taloudet ovat syvässä murroksessa, meidän on aika arvioida strategiaamme uudelleen, jotta täytämme tehtävämme eurooppalaisten hyväksi”, pääjohtaja Christine Lagarde sanoi.

Hintavakauden määrittelyssä olennainen kysymys on todennäköisesti se, pitäisikö EKP:n sietää inflaatiovauhdin kiihtyminen yli kahteen prosenttiin. Nykyisen hintavakaustavoitteen mukaan inflaatiovauhdin on oltava keskipitkällä aikavälillä hieman alle kaksi prosenttia, mikä muodostaa ”katon” inflaatiovauhdille. Muuttamalla hintavakaustavoite ”noin kahden prosentin” inflaatiovauhtiin EKP saisi enemmän joustavuutta rahapolitiikkaansa. 

KESKEINEN syy strategian uudelleenarviointiin on vuonna 2008 kärjistyneen rahoitusmarkkinoiden kriisin seuraukset. Euroalueen verraten hitaan talouskasvun, työn tuottavuuden kasvun heikkenemisen ja väestön vanhenemisen takia keskuspankki on uusien kysymysten äärellä. 

"Neuvosto arvioi kymmenen viime vuoden aikana kehitetyn rahapoliittisen välineistön toimivuuden ja mahdolliset sivuvaikutukset. Se selvittää myös, miten hintavakautta uhkaavien riskien arvioinnissa käytettäviä taloudellista analyysiä ja rahatalouden analyysiä olisi uudistettava. 

Strategian uudelleenarviointi on tarkoitus saada päätökseen vuoden loppuun mennessä. Eurojärjestelmä eli EKP ja eurovaltioiden keskuspankit lupaavat kuulevansa arvioinnissa kaikkia sidosryhmiä avoimin mielin."

---

Makrotalouden kansainväliset asiantuntijat - kuten mm. MMT-professori William (Bill)  Mitchell ovat jo vuosia kritisoineet EKP:n rahapolitiikan huonoa tehoa ja talouden alavireisyyttä huolimatta jo vuoden 2014 lopulla aloitetusta massiivisesta elvytyksestä, jonka kokonaismäärä velkakirjojen oston muodossa on Suomenkin osalta jo ilmeisesti lähellä 50 miljardia eli vajaa yhden vuoden budjetin kokonaissummaa. Tämä luku on Euroopan Unionin peruskirjojen edellyttämässä hengessä suunnattu tukena markkinaehtoisille toimijoille. 

Miten kokonaisuus kaiken kaikkiaan toimii, siitä ei ole analyysia toistaiseksi nähty. EKP:n aikaisemman pääjohtajan Mario Draghin mukaan informaatiolinja on ollut varsin pidättyvä. Jäsenvaltioiden investointeihin tai palvelujen parantamiseen näitä varoja on ollut mahdollisuus saada vain välillisesti eli EKP-raha on korvannut valtioiden itsensä jo aikaisemmin kehittämiä yritystukia ja tätä kautta resursseja on vapautunut julkisen sektorin omiin hankkeisiin kuten infrastruktuurin ylläpitämiseen ja palvelurakenteiden parantamiseen. Yrityksille on todellisuudessa tarjolla sekä tukia että edullista lainarahaa, mutta se ei ole kiihdyttänyt niiden investointeja. Yrityspuolella investointihalukkuus ei ole kiinni saatavista lainoista ja tuista, vaan puutteellisesta ostovoimasta. Ei ole edellytyksiä investointeihin, jos ei ole ostovoimaa. Koronaepidemia on lisäksi vähentänyt tiukan palkkapolitiikan seurauksena vähäisiksi jääneiden palkkaeurojen käyttöä myös monilla kulutuksen alueilla. Ravintolat, matkailu ja lentoliikenne ovat tämän seurauksena suorastaan romahtaneet. Onko muutos väliaikaista vai jääkö kulutus jatkossakin "lento- ja kulutushäpeän" vuoksi alhaisemmalle tasolle - se jää nähtäväksi.

Jäsenvaltioiden kautta tapahtuva investointien, sosiaalisesten palvelujen ja julkisen rakenteen yleisen vahvistamisen linja ei ole ollut Euroopan Unionissa suosittua, vaan pikemmin vahvaan valtioon liittyvän sosialisointi-tabun vuoksi vahvasti aliarvostettua ja mm. Saksassa lähes kiellettyä.  Saksan kylmän sodan aikaisen jakautumisen trauma näkyy poliittisissa asenteissa edelleenkin. Näyttää siltä että näistä traumoista johtuen Saksan SPD:n johto on tietoisesti välttänyt nostamasta julkisen sektorin vahvempaa roolia keskusteluun eurooppapolitiikassaan. Myöskään eurooppalainen sosialidemokratia kokonaisuudessaan ei ole kyseenalaistanut valtavirtaisen, hengeltään uusliberalistisen 'markkinauskon' toimintatapaa Euroopan Unionissa rakenteellisella tasolla. 


Nyt tämä ongelma kohdataan tarpeena arvioida EKP:n rahapolitiikkaa uudelleen. Rahan tekeminen kalliimmaksi muuttamalla korkotavoitetta "korkeintaan" 2%:n vuosittaisesta inflaatiotavoitteesta "noin" kahden prosentin tavoitteeseen ja pitämällä korkotaso edelleenkin nollan tuntumassa nopeuttaisi jossakin määrin korona-pandemian nimissä nopeati kohonneen velkataakan nopeampaa "sulamista" kaikkien muiden EKP:n suvereeniin valtaan kuuluvien toimien ohella. Nekään eivät nyt näytä riittävän. Markkina ei investoi laajojen joukkojen puuteellisen ostovoiman ja nyt sitäkin vähentäneen kulutuspidättäytymisen vuoksi.


Kaikkia keinoja luvataan EKP:n neuvoston julkilausumassa arvioida kaikkia sidosryhmiä kuunnellen "avoimin mielin". Rivien välistä voi lukea että vahvempi tukeutuminen myös julkisen sektorin investointitarpeisiin ja vahvemman sosiaalisen turvaverkon ja palvelurakenteen luomiseen kummittelee jo vahvasti taustalla. Julkisen sektorin rooli poikkeaa olennaisesti markkinan lähestymistavasta. Markkina investoi jos on tutkitusti ostovoimaa käytössä, julkinen sektori investoi kansalaisyhteiskunnan vaaleissa ja politiikassa ilmaistujen tarpeiden mukaan, edellytäen erttä resursseja on käytössä. Nyt kun voimakas heilahdus etukäteissäästämisestä uuden kasvun luomiseen velan avulla on tapahtunut, olisi mahdollisuus laajentaa paradigmanmuutosta vahvempaan, julkiseen hallintoon ja avoimeen demokratiaan perustuvien julkisten investointien ja palvelurakenteiuden suuntaan. Kun nyt on havaittu että resursseja voidaan luoda velkasuhteen muodostamisen ja kirjanpidon avulla finanssipoliittisin päätöksin, voitaisiin kohdata koko Eurooppaa koskevat haasteet relevantilla tavalla. Tämä mahdollisuus koskee jo Korona-elvytyspaketin käyttöä, jonka tarkemmasta sisällöstä päätetään Tytti Tuppuraisen politiikkaradiossa kertoman mukaan hallituksessa tammikuuhuhn 2021 mennessä ja Euroopan tasolla huhtikuuhun 2021 mennessä. Jo tämän prosessin yhteydessä tullaan havaitsemaan, onko Eurooppa todella herännyt suuren muutoksen mahdollisuuteen.

Elvytysrahojen suuntaaminen edelleen ensisijaisesti markkinaratkaisuihin jäsenvaltioiden rationaalisen autoriteetin sijasta merkitsee voimavarojen tuhlausta ja kilpailun edellyttämän suljetun hallinnon piirissä tapahtuvaa 'yritysvastuun' soveltamista 'yhteiskuntavastuun'  sijasta. EK:n, elinkeinoelämän keskeisen lobbausjärjestön -neuvottelutoimintahan on sen säännöissä lopetettu - toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaanhan painotuksen pitää olla nimenomaan yritys- ja markkinaratkaisuissa - ei julkisten hankkeiden vahvistamisessa. Tarjolla olevaa lääkettä ei siis saisi käyttää tähän jo koko tämän vuosituhannen alun jatkuneeseen makrotaloudelliseen anemiaan.

Heikon taloudellisen kehityksen lisäksi keskuspankin päätöksen takana on myös USA:n Keskuspankin (Federal Reserve Board - Fed) elokuussa tekemä radikaali uudelleenarviointi, joka viittaa siihen että määrällinen elvytys julkisia rakenteita ja palveluja rahoittamalla otetaan vakavana systeemisenä paradigmanmuutoksena käyttöön. Jos demokraatit voittavat USA:n marraskuun presidentinvaaleissa, keskuspankin toimet tulevat vahvasti tukemaan todellista muutosta Amerikan Yhdysvalloissa. Eurooppa seuraa tunnetusti tarkkaan sitä, mitä rapakon takana tapahtuu ja EKP:n neuvoston päätös rahapolitiikan uudelleenarvioinnista heijastelee varmuudella myös tätä ulottuvuutta.


Pientä toivoa on siis olemassa - pientä toivoa  välttämättä tarvittavasta suuremmasta muutoksesta.


18.9. 2020

Lisäys:

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehnin helmikuussa 2020 pitämän rahapolitiikan uudelleenarviointia käsitelleen alustuksen mukaan Suomen pääoma-avain on n. 2% EKP:n määrällisestä elvytyksestä. Sen kokonaismäärä luentopäivään mennessä oli hänen mukansa yhteensä 2660 miljardia koko euroalueelle. Suomen osuus on siten  vuoden 2020 loppuun mennessä 53, 2 miljardia + 10 kk tänä vuonna á 200 milj. = 53,2+2= 55,2 miljardia euroa.


19.9. 2020

Kuinka vakavasti EKP:n määrällisen elvytyksen uudelleenarviointi on otettava ja kuunteleeko EKP eri intressiryhmien mielipiteitä tässä asiassa? Haluaako EKP siis todella kuunnella eri tahoja, kuten se nyt ilmoittaa? 


Euroopan Unionin rahapolitiikkaa käsittelevässä peruskirjan artiklassa 130 todetaan nimittäin seuraavaa: "130 artikla (aiempi EY-sopimuksen 108 artikla)

Käyttäessään sille perussopimuksilla ja EKPJ:n ja EKP:n perussäännöllä annettuja valtuuksiaan tai

suorittaessaan niillä sille annettuja tehtäviään ja velvollisuuksiaan Euroopan keskuspankki tai kansallinen keskuspankki taikka Euroopan keskuspankin tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen

jäsen ei pyydä eikä ota ohjeita unionin toimielimiltä, elimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta eikä miltään muultakaan taholta. Unionin toimielimet, elimet ja laitokset sekä jäsenvaltioiden hallitukset sitoutuvat kunnioittamaan tätä periaatetta ja pidättymään yrityksistä vaikuttaa Euroopan keskuspankin tai kansallisten keskuspankkien päätöksentekoelinten jäseniin heidän suorittaessaan tehtäviään."



23.9. 2020


Helsingin Sanomat 23.9. 2020

Millaisiin hankkeisiin Suomi aikoo jakaa EU:n elpymisrahoitusta?

Suomen rahajakosuunnitelma on vasta valmisteilla. Valtiovarainministeriön Majanen sanoo, että keskeisin peruste on talouden uudistaminen. EU:n mukaan noin 37 prosenttia elpymisrahastosta pitää käyttää ilmastotoimien rahoittamiseen. Suomen kriteerit valmistellaan yhteistyössä muun muassa elinkeinoelämän, ympäristöjärjestöjen ja kuntien kanssa.


Millaisiin hankkeisiin Suomi aikoo jakaa EU:n elpymisrahoitusta?

Suomen rahajakosuunnitelma on vasta valmisteilla. Valtiovarainministeriön Majanen sanoo, että keskeisin peruste on talouden uudistaminen. EU:n mukaan noin 37 prosenttia elpymisrahastosta pitää käyttää ilmastotoimien rahoittamiseen. Suomen kriteerit valmistellaan yhteistyössä muun muassa elinkeinoelämän, ympäristöjärjestöjen ja kuntien kanssa.

Mitä konkreettisia hankkeita voisi rahoittaa?

”On vaarallista sanoa konkreettisia kohteita tässä vaiheessa”, Majanen sanoo. Hän luettelee esimerkiksi liikennejärjestelyjen digitalisoinnin, valokuituyhteyksien parantamisen, hoitoon pääsyn tehostamisen ja työvoimapalveluja kehittämisen.









tiistai 8. syyskuuta 2020

Investointien laatu ratkaisee

 Kun Suomen hallitus valmistautuu parastaikaa syksyn budjettiriiheen, on normaalien budjettiraamien lisäksi tarjolla  Euroopan Komission n. 3 miljardin suuruinen tukipaketti Korona-pandemialla perusteltujen poikkeuksellisten kriisiolosuhteiden taloudellisten vaikeuksien puskuroimiseksi.

Investointien laatu ratkaisee, toteaa australialainen professori William (Bill) Mitchell Youtubevideossaan joka julkaistiin 1.5. 2020, siis kansainvälisenä työn juhlapäivänä. Investoinneille on siis asetettava tiettyjä laatuvaatimuksia, jotta ne olisivat vaikutuksiltaan tuloksia tuottavia. Hän julkaisi  videoluennollaan "design-heksametrin", makrotalouteen liittyvän geometrisen  kahdeksankulmion, joka parhaimmillaan toteutuu laaja-alaisena ja tuloksia tuottavana, mutta huonoimmillaan supistuu pelkäksi punaiseksi pisteeksi heksametrin keskustassa - siis ei tuo toivottuja tuloksia.



Toteuttamisen nopeus on tärkeää vaikuttavuuden kannalta. Euroopan Unionia ei voi nyt syyttää vitkastelusta, niin nopeaa siirtyminen etukäteissäästämisen linjasta velkaelvytykseen on ollut. Päätökset tehtiin heinäkuun alussa ja jo nyt on tiedossa käytettävissä olevien resurssien määrä. Nyt tarvitaan sellaisia investointeja, jotka tehoavat nopeasti työllistämiseen - ja tietenkin myös Covid-19 pandemian torjumiseen. Hallituksen toimet ovat tässä edesauttamassa nopeaa toipumista, saatiinhan infektion leviäminen tarmokkailla toimilla hallintaan parhaalla tavalla koko Euroopassa.

Investoinneille on asetettava myös vaatimus matalasta korruptoitumisen asteesta. Investointien tulee olla transparentteja, helposti ja avoimesti seurattavia. Tässä julkisen sektorin hankkeet ovat ensisijaisia ja merkittäviä, tehdäänhän niitä koskevat päätökset demokraattisissa rakenteissa niin valtion kuin kuntienkin osalta  - ja tulevaisuudessa ilmeisesti myös maakuntatasolla.

Professaori Mitchell korostaa heksametrissään myös tasa-arvon suurta merkitystä. Investointien tulee suuntautua laajojen kansanjoukkojen hyvinvoinnin ja elintason parantamiseen. Korona-pandemiaa ja ylipäätään kansalaisten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia ajatellen menossa olevan SOTE-uudistuksen rahoittaminen olisi erinomainen vaihtoehto, samoin lisäluokan saaminen peruskoulun yläasteelle erityisesti nuorempia ikäluokkia ajatellen.

Tuotantoketjujen kohdentumisella on myös suurta merkitystä. Sillä on väliä, mitä tuotetaan ja mihin siis investoidaan. Ilmaston kannalta merkittäviä ovat mm. satsaukset joukkoliikenteeseen, päästöjä vähentävään energiaan, digitaalisen kehityksen saaminen kansanvaltaiseen hallintaan ja tietenkin nopea työllistäminen. Kuntien työvoimapulan helpottaminen ja uusien työpaikkojen luominen mm. sairaanhoitoon, sosiaalitoimeen ja ylipäätään palveluihin ovat tämän ehdon täyttäviä kohteita. Rahojen käyttäminen vientiyritysten veronkevennyksiin muodostaa jonkinlaisen option yrityksille, mutta on kyseenalainen tuloksiltaan aikana jolloin vienti ei vedä ja kaikki kilpailevat maailmalla kykyjensä ja voimavarojensa äärirajoille. 

Uusissa investoinneissa ympäristöarvoilla on suuri merkitys. Tiedossa on että suunnitelmissa on miljardi-investoinnit juuri tälle alueelle energiatuotannossa, joukkoliikenteen kehittämisessä ja sähköiseen liikenteeseen siirtymisessä. Matkailun suuntaaminen kotimaahan ja matkustamisen muuttaminen kiskoilla tapahtuvaksi lentämisen sijasta omaa myös eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen ympäristöulottuvuuden selkeämmin kuin monet muut vaihtoehdot. Lisäksi tulokset ovat nopeita, kuten nyt on havaittu.

Hyvään investointipolitiikkaan kuuluu myös tietoisuus paikallisista tarpeista. Paperiteollisuuden alasajo, turpeen energiakäytön kyseenalaiset näkymät, Lapin matkailun suuret ongelmat, asuntojen kalleus suurissa keskuksissa ovat ulottuvuuksia, joita pitäisi voida laadukkailla  investoinneilla ja ratkaisuilla helpottaa.

Mm. Aalto-yliopiston vierailevana professorina toimiva William Mitchell puhuu myös tuotantokertoimen vaikuttavuudesta, siis siitä, millaisia tuloksia investoinneilla saadaan aikaan koko kansaa ajatellen. Kun työttömyys edelleen vaivaa kansakuntaa, voisi satsaus kuuden tunnin päivittäiseen työaikaan ja neljän päivän työviikkoon olla tässä suhteessa mielenkiintoisia näköaloja avaava ja todella tehokas vaihtoehto.

Viimeisenä kohtana hänen heksametrissaan on työintensiivisyys, siis mahdollisimmimman monien täysiaikaisten - palkkaisten työpaikkojen aikaansaaminen. Julkisen sektorin palvelutehtävät terveydenhoidossa, sosiaalisektorilla ja palveluissa ylipäätään ovat tällaisia mahdollisuuksia.

 Mitchellin heksametri toteuttaa parhaimmillaan näitä laatu-ulottuvuuksia täysimääräisesti ja siis sataprosenttisesti. Jos nämä ulottuvuudet jäävät huomiotta vaikuttavuus putoaa ja lähestyy nollaa - Mitchellin design-kuvion keskustan nollapistettä. 

Todettakoon lopuksi lyhyesti että valtavirtainen talous ja erityisesti sen uusliberaalit sovellutukset eivät vastaa investointien laadullisiin vaatimuksiin. Liitän tähän viitteenomaisesti kuvan Mitchellin luentoon sisältyvästä "Uusliberalismin tuhoavasta heksametrista", jonka olen kääntänyt ja muokannut kuvan muotoon hänen luennostaan.






Lisäys 8.9. 2020

Verkkouutisten mukaan kuuden tunnin työpäivä viitenä päivänä viikossa on tehokkain tapa lisätä tuottavuutta. Työmarkkinaneuvoksen mukaan työajan lyhentämisen ideologinen vastustus on vahvaa ylimmässä johdossa.

"Suomessa kokeiltiin 1990-luvulla lyhyempiä työaikoja. Kokeilua johtanut eläköitynyt työmarkkinaneuvos Pekka Peltola uskoo, että kuuden tunnin työpäivät ovat tulevaisuutta, kertoo Taloussanomat.Kokeilu oli jatkumoa tutkimukselle, jonka mukaan ihmisen työteho alkaa laskemaan kuuden työtunnin jälkeen. Peltolan johtamassa kokeilussa tutkittiin myös neljän päivän työviikkoa, jota liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd.) niin ikään ehdotti. Siihen Peltola suhtautuu skeptisesti.– Selvästi tehokkain tapa oli kuuden tunnin työpäivä. Neljän päivän työviikko varmastikin lisää työhyvinvointia, mutta tuottavuutta se ei lisäisi. Siinä tehtäisiin yhä kahdeksan tunnin työpäivää, eli päiviin sisältyisi yhä työtehon kannalta heikkoja tunteja, Pekka Peltola totesi TalSalle."



https://ilporossi.blogspot.com/2020/08/siipirikko-yrittaa-lentoonlahtoa.html