keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

Katse Ursulan pään yli tulevaisuuteen



Kun Euroopan Unionin saavuttamaa neuvottelutulosta tulosta korona-kriisipaketista ja budjettikehyksestä  katselee sosialidemokratian ja vahvan valtion näkökulmasta, selvät markkinaehtoisen Euroopan tunnusmerkit ovat edelleen selvästi nähtävissä: 1) Tukea 390 mrd ja lainarahaa 360 mrd tarkoittaa ilmeisesti tukien suuntaamista yrityksille, koska lainaraha ei enää kelpaa. Jäsenvaltiot saavat kaiketi lainarahaa, jonka senkin käyttäminen menee ehdotusten pohjalta vielä yhteiseen tarkasteluun. Euroopan Komissiolla on edelleen vahva ote perussopimusten mukaisen 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, 2 artikla, 3. kohta ) mukaiseen lähestymistapaan ja monia keinoja edellyttää samaa lähestymistapaa myös Euroopan Unionin jäsenvaltioilta.

Ratkaisu on siis tältä osin linjassa Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen kanssa. Avustusten ja lainojen käyttö suoraan julkisiin investointeihin edellyttäisi niin voimakasta kansallista tahtoa infran ja palvelujen parantamiseen, että sen taakse saataisiin kansallisen parlamentin määräenemmistö. Tämäkin ratkaisu jäisi kansallisen toimintasuunnitelman toteuttamismuotoja Euroopan Unionin ao. elimen tarkastettavaksi ja lopullisesti hyväksyttäväksi. Oikeusvaltioperiaate tässä mielessä Euroopan Unionin tasolla tukee perussopimusten mukaista 'markkinakylki edellä' etenemistä eikä jäsenvaltioiden hallituksilla ole lupaa poiketa edes perusteluissa tästä auktorisoidusta lähestymistavasta. Ministerineuvoston kokouksessa tämä näkyy niin, että peruskirjojen lähestymistapaa ei arvostella, vaan siihen vedotaan pikemminkin tarkoituksella edellyttää sen tiukkaa toteuttamista. Eurooppalaiselle sosialidemokratialle tämä lähestymistapa on ongelmallinen, koska se tunkee vahvan, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion perusratkaisuna pysyvästi vaihtoehtovalikoiman ulkopuolelle. 

Euroopan edessä olevat suuret haasteet, ilmaston asettama haaste, pakolaisuuskysymys, digitalisaatio ja työllisyys ovat kaikki asioita, joissa demokraattisella valtiolla täytyy olla rationaalinen autoriteetti ratkaisuja tehtäessä. Yritys ratkaista näitä suuria tehtäviä markkinaratkaisuina - Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan hengessä - tulisi johtamaan koko maanosan ilmeisen kaaoksen partaalle.

Vaikka Euroopan pohjoisen tuki- ja lainaosuudet jäävät pienemmiksi kuin Euroopan Etelän, pohjoismailla on vahva taipumus satsata yritysmaailman ohella myös julkisiin hankkeisiin. Julkisen sektorin investoinnit poikivat säännönmukaisesti enemmän työpaikkoja kuin yksityisen puolen vähäisiksi jääneet investoinnit. Oletukseni siis on, että mm. Suomi saa suhteellisesti pienemmillä tuki- ja lainaosuuksilla aikaan enemmän kuin pelkkään markkinarakenteeseen satsaavat valtiot. Tässä yhteydessä on tapahtunut myös suuri periaatteellinen muutos, kun Euroopan Komissio ottaa lainaa ilmeisesti velkakirjoja vastaan, jotka pankkien kautta kiertyvät nekin ilmeisesti EKP:n taseisiin. Lisäksi Euroopan Komissio saa luvan verotukseen tietyillä osa-alueilla, joten mahdollista on että velat eivät tule lopulta jäsenvaltioiden maksettavaksi ollenkaan.  Euroopassa on tapahtunut makrotalouspolitiikassa käänne, joka mahdollistaa endogeenisen finanssipolitiikan yhdessä EKP:n elvyttävän rahapolitiikan kanssa. Talouden perinteiset eksogeeniset elementit tunkevat kuitenkin vahvasti pelkojen muodossa tulevaisuudenkuvaamme.

Markkinakilpailuun perustuva lähtökohta on jo suuresti vaikuttanut kansalaisten motivaatioon ja yhteiskunnalliseen asennoitumiseen, josta Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Fromm käyttää nimitystä 'yhteiskuntaluonne'. Näyttää siltä että yleinen ajatuskulku ei pääse irtautumaan keskinäisestä kilpailuasenteesta, joka aina uhkaa johtaa itsekkäisiin kansallisiin ratkaisuihin, yhteishengen romuttumiseen ja välinpitämättömyyteen kansalaisten kohtalosta. Saksan kielen ilmaisu 'Entsolidarisierung', etääntyminen solidaarisuudesta on  omistamiseen, alistamiseen ja eriasteiseen henkisen ja jopa fyysisen väkivallan käyttöön luonteenomaista tälle epäproduktiiviselle yhteiskuntaluonteelle. 

Kun keskustelu neuvottelutuloksesta aloitetaan aina siitä, kuka voitti tai kuka hävisi, se haavoittaa Euroopan yhtenäisyyttä ja samalla myös ideaa yhteisestä Euroopasta. Yhteisten tavoitteiden sijasta seuraa vieraantuminen (Entsolidarisierung) ja vastakkainasettelu. Paljon on vielä eurooppalaisessa yhteistyössä kasvettava, jotta yhteisyydellisyyden henki ja yhteisvastuullisuus toteutuisi. Saavutettua sopua voi kuitenkin pitää näissä oloissa ja vallalla olevan kaupallisesti suuntautuneen asenneilmaston oloissa  merkittävänä...



Vahva, yhteiseen huolenpitoon ja vastuunottoon perustuva  toimintakykyinen valtio on  ollut aina pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruspiirteenä. Sen sosiaalista ja terveydellistä turvallisuutta vahvistava osallistava  visio voisi olla se toimintalinja, jota eurooppalaisen sosialidemokratian tulisi edelleen pitää esillä. Uusi makrotaloudellinen ajattelu, joka mahdollistaa sisäsyntyinen, endogeenisen fiskaalisen aktiivisuuden niin monetaarisena kuin finanssipoliittisena ulottuvuutena vahvistaisi myös täyden toimeentulon ja täyden toimeliaisuuden yhteiskuntaa - vältän tietoisesti käyttämästä tässä yhteydessä täyden työllisyyden käsitettä, koska se viittaa niin vahvasti pelkkään palkkaorjuuteen ja rajoitettuun rooliin kansalaisyhteiskunnan jäsenenä.

tiistai 9. kesäkuuta 2020

Vientivetoisen vai sisäisen kasvun ehdoilla?

Vientivetoinen kasvu korona-kriisin jälkeisessä sopeutusvaiheessa - millaisia ovat mahdollisuudet tämän 'mantran' toteuttamiseen valtavirtaista ajattelua ja lähestymistapaa noudattavassa taloudessa? Kaikki maat - eivät ainastaan Euroopan Unionin jäsenmaat - pyrkivät parantamaan kilpailukykyään ja myymään tuotteitaan köyhtyneille markkinoille. Kaikkialla vaaditaan tuotantokustannusten laskua jotta kilpailussa pärjättäisiin. Palkkakustannuksia pitää laskea, saneeraustoimet pitää viedä äärimmilleen ja lisäksi pitää luopua omassa maassa  niiden tuotteiden kulutuksesta, jotka menevät vientiin.

Minusta näyttää siltä että tämä yhtälö ei voi korona-kriisin jälkeisessä tilanteessa toimia eikä ole realistinen. Avaimen tähän tilanteeseen voi muodostaa vain  sisäisiin finanssipoliittisiin päätöksiin perustuva endogeeninen makrotalouspolitiika, jonka avaimet Euroopan Unionin ovat Euroopan Keskuspankin Euroopan Keskuspankin käsissä. Kaikkein tehokkainta elvytystä olisi velkojen ja tukien suuntaaminen jäsenvaltioille, jotka voivat laittaa käyntiin investointeja ja uusia hankkeita samaan tapaan kuin mitä Suomen hallitus jo nyt tekee. Kysymys on samalla kertaa sekä elvytyksestä että sopeutuksesta.

Euroopan Unionin ongelma on sen peruskirjoista - ja jo vuosikymmenien tottumuksesta nouseva - jossakin määrin irrationaali usko siihen, että pelkästään 'mahdollisimman kilpailukykyistä markkinaa' (Lissabonin sopimus, 2 artikla, kohta 3)  tukemalla päästäisiin kasvun vauhtiin. Mikä tekee tästä toimintalinjasta irrationaalin ja huonosti - ellei lähes kokonaan - toimimattoman? Vastaus löytyy markkinan ja julkisen, veroa kantavan pakkoyhteisön eli valtion ja kunnan erilaisista  lähestymistavoista.

Yritys edellyttää uusia investointipäätöksiä tehdessään, että on olemassa kysyntää ylläpitävää ostovoimaa. Pelkkä kysyntähalukkuus ei riitä, ostovoimaa täytyy olla. Kun sitä ei ole, kuluttajat velkaantuvat ja pitääkseen taloutensa edes jonkinlaisessa kunnossa niiden on pitäydyttävä ylimääräisestä kulutuksesta. Tietääkseni meillä Suomessakin on jo yli 300 000 kansalaista, joilla on ongelmia velkojensa ja lainanottonsa kanssa. Uudet investoinnit ja uudet yritykset joutuvat kilpailemaan keskenään ostovoimakakusta joka ei ole kasvamassa. Yritykset tekevät tarkkoja sijoitusanalyyseja ennenkuin ryhtyvät investoimaan jotta sijoitetulle pääomalle saataisiin riittävä tuotto. Aina tässä ei onnistuta; Suomenkin teollisuuden historia on pullollaan esimerkkejä epäonnistuneista investoinneista, vääristä odotuksista ja tästä syystä romahtaneista yrityksistä.

Yritysmaailmassa puhutaankin 'yritysvastuusta' yhteiskuntavastuun sijasta. Yritykset eivät ota yhteiskuntavastuuta, päinvastoin ne pyrkivät siitä eroon. Tästä on Euroopan Unionissa esimerkkinä Barroson ja Junckerin, kahden 2010-luvun Euroopan komission johtajan ajama politiikka. Yritykset onkin vapautettu lähes kokonaan yhteiskuntavastuusta. Suomessa Elinkeinoelämän valtuuskunta on noudattanut politiikassaan systemaattisesti tätä pyrkimystä. Vientiin perustuva kasvu on luonteeltaan eksogeenisista, ulkoisten tekijöiden vaikutuksille altista ja niiden ehdoilla tapahtuvaa 'onnistumista'. Korona-pandemian oloissa siinä onnistuminen on mitä suurimmassa määrin riskipitoista ja saattaa vaatia niin suuria uhrauksia että tosiasiassa tulos on päinvastainen.

Valtion ja kunnan, veroa kantavien pakkoyhteisöjen rooli on aivan erilainen. Pakkoyhteisöjä ne ovat siinä mielessä että jokaisen kansalaisen on oltava jonkin valtion kansalainen ja jonkin kunan asukas ja veroa maksava jäsen. Päätöksenteko perustuu kansalaisyhteiskuntaan, monipuoluejärjestelmään ja oikeuteen olla vaikuttamassa yhteiseen päätöksentekoon. Yhteisillä päätöksillä tuodaan esiin kansalaisten odotuksia ja tarpeita. Kannettavat verot - ja myös velanotto - tähtää näiden tarpeiden tyydyttämiseen. Käytettävissä pääomilla tehdään investointeja ja kehitetään palveluja. Nämä päätökset synnyttävät hankkeita, joihin  kutsutaan toteuttajia ja palkataan työvoimaa. Verotusoikeudella toimiva valtio ja kunta ovat tässä suhteessa aina kilpailukykyisiä; niiden luomat hankkeet luovat väistämättä uusia työpaikkoja. Julkisen sektorin investointeihin liittyy myös tärkeä laatu-ulottuvuus koulutuksen ja kansalaistaitojen muodossa. Sillä luodaan edellytyksiä 'laadulliselle menestymiselle' viennissä ja kansainvälisessä taloudessa ylipäätään.

Euroopan Unionin tapauksessa kuvaan astuu myös Euroopan Keskuspankki, joka voi omilla päätöksillään rahoittaa minkä hyvänsä hankkeen.  Tällainen kasvu on sisäsyntyistä, endogeenista.  Keskuspankki ei voi tästä syystä koskaan mennä konkurssiin eikä mikään pääomaa vaativa haaste ole sille ylivoimainen. Endogeeninen makrotalouspolitiikka on lisäksi luonteeltaan neutraalia - sitä voidaan käyttää niin hyviin ja toimiviin kuin huonoihin ja jopa tuhosuuntaisiin tarkoituksiin.

Kun nyt pohdiskellaan osallistumista Euroopan Komission ja EKP:n mittaviin laina-, tuki- ja elvytysohjelmiin, voidaan eurooppalaisen elvytyksen ohjelmat nähdä itsenäisen, euroopantasoisen pakkoyhteisön sisäsyntyisenä, endogeenisia piirteitä omaavana, vahvana toimena jotta Pandemia-kriisistä - ja muutamista muista samanaikaisista kriiseistä - voitaisiin selviytyä. Valtavirtaisen talousajattelun takavuosina tekemät virheelliset strategiset päätökset kuitenkin heijastuvat edelleen vahvasti muutosta hakevan Euroopan talousajatteluun. Kaikkein pahin ongelma on Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin betonoitu yksiulotteinen päätös kilpailukykyisen markkinan  autuaaksi tekevästä voimasta.

Kylmän sodan päättyessä Berliinin muurin hajoamiseen ja neuvostotyyppisen 'sosialismin' kaatumiseen valittiin erityisesti Saksassa poliittinen strategia, jossa valtio asetetaan alisteiseksi markkinalle. Tällainen päätös on pohjoismaisittain katsottuna valtava demokratiaa halveksuva, yhteisiä tarpeita aliarvioiva strateginen virhe, joka Euroopan Unionin peruskirjoihin istutettuna merkitsee ratkaisevaa puutetta ja näkyy jatkuvana alisuoritteisuutena erityisesti taloushankkeissa. Markkina toimii yritysvastuun hengessä ja investoi vain jos voittoja on odotettavissa. Siksi määrällisen elvytyksen valtavat pääomat ovat taipuvaisia jäämään taseisiin, omien osakkeiden ostoihin, vararahastoihin ja pahimmillaan valuvat ns. harmaaseen talouteen. Kun lisäksi on ryhdytty näkemään raha itse monetaarisena keinona luoda odotusarvoilla lisää rahaa, siitä on itsestään tullut vain eriarvoisuutta aikaansaava tuottamaton tuotantohyödyke. Sen tunnusmerkkinä on se valtava pääomien polarisaatio, josta Thomas Piketty on 'uudessä pääomassaan' tehnyt 700:n sivun verran historiallista analyysia.

Pelättävissä on, että kun nyt edetään yksityiskohtaisempiin suunnitelmiin Euroopan Komission ja EKP:n elvytysratkaisujen toteuttamisessa, Euroopan unionin peruskirjan määräykset antavat edelleenkin pääsuunnan tehtäville toimenpiteille. Ne merkitsevät jo nyt rahalla valmiiksi kyllästetyn markkinan tukemista jopa ilmaisella rahalla, koska lainaraha ei tahdo enää tehdä kauppaansa. Jäsenvaltiot kärvistelevät sen sijaan edelleen eksogeenisen talousajattelun edellyttämän mahdottoman tehtävän edessä. kuinka maksaa yrityksille lainoina ja tukina annetut valtavat pääomat vientikilpailun edellyttämillä tavoilla takaisin lähivuosien aikana.

Pelättävissä siis on, että Euroopan Komission suuri suoran tuen paketti ei ole jäsenvaltioiden vaan markkinan käytettävissä. Kuinka ne tätä rahaa yritysvastuunsa puitteissa käyttävät? pörssikurssien nopea nousu tänä keväänä antaa viitteitä siitä, että markkina hoitaa koronapandemiaa pääosin muilla, yrityssalaisuuden piiriin kuuluvilla tavoilla kuin reaalitalouteen suunnatuilla investoinneilla. Syyt ovat ymmärrettäviä - ja ne pitäisi ymmärtää myös eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa.

Euroopan Komission pandemiapaketista ilmeisesti lainaraha on sitä, mitä myös jäsenvaltiot voivat käyttää. Jos se on ehdollistettu 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' aikaansaamiseen, siitäkään ei taida olla suurempaa hyötyä. Valtioiden on voitava käyttää pääomia omiin investointeihinsa, palvelurakenteensa parantamiseen ja kansalaisten välittömien, vaaleissa ilmaistujen tarpeiden ja tavoitteiden tyydyttämiseen.

8.6. 2020
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kirjoitaa tänään mielenkiintoisesti finanssipoliittisen elvyttämisen mahdollisuudesta 'poikkeusoloissa' ja 'Maastrichtin sopimuksen korttitalosta'. Merkittävä - toivoa herättävä kannanotto!

26.7. 2020
Talouspolitiikan suuressa linjassa on tapahtumassa suuri käänne, jota suhtautumisen muutos Saksassakin maan perustuslakiin sidottuun velkaantumisen rajoittamiseen edustaa.Tämä on yllättävää -  käänne on yhtäkkiä tosiasia. Euroopan Keskuspankissa tämän käänteen aloitti pääjohtaja Mario Draghi vuodesta 2014 alkaneella ja ainakin tämän vuoden loppuun lähes keskeytyksettä jatkuneella määrällisellä monetaarisella elvytyksellä. Tätä uutta linjaa jatkaa nyt elvyttävän finanssipolitiikan muodossa Euroopan Komissio ottamalla nimiinsä 750 mrd:n suuruiset lainat edelleen tukien ja lainojen muodossa jäsenvaltioiden käyttöön Korona-epidemian aiheuttamien vaurioiden hillitsemiseksi ja korjaamiseksi. Kertaluontoisuudestaan huolimatta kysymys on endogeenisesta, sisäsyntyisestä talouspolitiikasta, joka on aika uusi ilmiö Euroopassa ja joka eroaa selvästi tähän saakka noudatetusta valtavirtaisesta, hengeltään uuskonservatiivisesta ja uusliberaalista eksogeenisesta, ulkosyntyisestä talouspolitiikasta. Muutosta näytetään pelkäävän aivan mahdottomasti ja koko ajan näkyy esimerkkejä pyrkimyksestä palauttaa 'vanha järjestys' säästöpolitiikan ja suomalaiseen mustan nollan politiikkaan. Modernia Monetaarista Teoriaa (MMT) ei ole vanhemman polven talousmiehille (eikä varsinkaan juristeille)  yliopistoissa opetettu ja siksi sitä pelätään kuin lehmä uutta konttia. Valtavirtainen talousajattelu lisäksi syrjii tietoisesti myös uuden polven talousosaajia, jos he rohkenevat ilmaista kantojaan säästöpolitiikan turmiollisuudesta kasvulle, työllisyydelle ja riittävälle toimeentulolle. Maailman ehkä tunnetuin MMT-asiantuntija ja uranuurtaja on australialainen projessori William (Bill) Mitchell, joka toimii myös vierailevana luennoitsijana Helsingin Yliopistossa. Tämänkesäinen vierailu on jäänyt Korona-pandemian vuoksi ilmeisesti väliin. Hänen Helsingissä pitämistään luennoista ei ole mediassa näkynyt yhtään mitään. Tällainen syrjiminen ja sivuuttaminen johtavien talousgurujen toimesta osoittautuu nyt kohtalokkaaksi, kun muutos näyttää yhtäkkiä tempaavan mukaansa myös Euroopan Unionin keskeiset instituutiot. Jos olisin akateemisesti koulutettu talousasiantuntija, kuuntelisin Bill Mitchellin Helsingin Aalto-yliopistossa  pitämät luennot mitä tarkimmin...

Miksi media ei avaa tätä ulottuvuutta makrotalouspolitiikan ihmeellistä käännettä? Minkälaista talousoppia yliopistoissa oikein opetetaan? Miten on mahdollista tällainen sokeus ja kyvyttömyys analyysiin historialliseksi luokiteltavan ilmeisen käänteen lähtiessä liikkeelle? Mistä vaikeneminen kielii?






torstai 4. kesäkuuta 2020

Onnenkantamoinen?

Saksa panee koronabudjetillaan vielä Suomeakin paremmaksi
Saksa on juuri julkaisut oman elvytysbudjettinsa, jonka  on 125 mrd euroa; se on suhteessa selvästi suurempi kuin Suomen julkaistu lisätalousarvio, joka Saksan tasoon verrattuna olisi voinut nousta ehkä 8 mrd:iin euroon. Siellä rahalinkoa johtaa CDU - Kokoomuksen arvostettu sisarpuolue. Tämä merkitsee valtavaa muutosta Saksan talouspoliittisessa ajattelussa - juuri sieltähän on kotoisin "mustan nollan" periaate eli periaatteessa ei yhtään velkaa.

Endogeenisen (sisäsyntyisen, päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvan) finanssipolitiikan elementit ovat siis edelleen vahvistumassa. Kun Keskusta aikoo nyt haastaa hallituksen sopeutustoimilla (paluulla Sipilän linjaan), niin ei voi muuta sanoa kuin että suunta on täysin päinvastainen kuin esimerkiksi Saksassa. Uskon muiden euromaiden seuraavan Saksan - ja Suomen -  perässä. Jos kritiikkiä haluaa esittää, se on suunnattava 'markkinan' kyvyttömyyteen käytössä olevasta rahasta huolimatta saattaa liikkeelle investointeja. Hallituksen lisäbudjetti, jonka yksityiskohdista kuullaan ilmeisesi 5.6. 2020 osoittaa selvästi että velkarahallakin saadaan aikaan konkreettista kasvua. Samalla se todistaa oikeaksi Modernin Monetaarisen Teorian väitteen, että valtion tasolla säästämällä saadaan aikaan köyhyyttä ja että uudet velkasuhteet luovat kasvua ja vaurautta kansalaisille.

Saksan Koronapaketin heikkoutena voidaan pitää sitä, mikä Suomen lisäbudjetissa on lähes keskeistä: Saksassa CDU ei hyväksynyt kunnille annettavaa lisärahoitusta. Toinen merkittävä ero on arvonlisäveron laskeminen autojen romutuspalkkion sijasta. Tällöin kansalainen saa tukea paitsi uuden auton ostamiseen, myös uusien lenkkareiden oston yhteydessä.

Palava olkikupo vai onnenpotku?
Päivän 4.6. 2020 Die Zeit lehdessä tätä "konjunktuuriohjelmaa" kommentoi Mark Schieritz; kun kysymys on mitä mielenkiintoisimmasta käänteestä myös saksalaisessa politiikassa, olen kääntänyt kirjoituksen tähän kokonaisuudessaan:


"Hallituksen talouden elvytyspaketti tukee taloutta ja tekee maasta tulevaisuudenkestävän. Koalitio osoittautuu onnenkantamoiseksi.

Ensinnäkin: Tällä hetkellä kukaan ei voi ennustaa varmuudella, merkitseekö viime yönä päätetty talouden elvytysohjelma käännettä Coronan kriisin taloudellisten seurausten torjunnassa. Tämä kriisi on liian suuri siihen - eikä sen vaikutuksia ole toistaiseksi ymmärretty tarpeeksi. Mitä voidaan sanoa: Pitkien neuvottelujen jälkeen koalition johtajat ovat esittäneet toimenpidepaketin, joka antaa toivoa taloudellisesta ja poliittisesta näkökulmasta.

Taloudellisesti ohjelmassa yhdistetään lyhyen aikavälin tavoite vakauttaa talouden kokonaiskysyntä pitkän aikavälin tavoitteeseen, joka on sosiaalis-ekologinen muutos. Ensinnäkin taloudelliselta kannalta ei ole väliä mihin valtio käyttää rahaa - kunhan se käytetään ja se luo työllisyyttä ja tuloja. Hallitus, kuten brittiläinen taloustieteilijä John Maynard Keynes kerran ehdotti, voisi myös maksaa ihmisille reikien kaivamisesta ja niiden uudelleen täyttämisestä. Tai kuten Baijerin pääministerin Markus Söderin lausahdus eilen illalta osoittaa: "Jopa olkikupon polttaminen antaa lämpöä."

130 miljardin Lisäpanostukset  saavat todennäköisesti aikaan maan taloudellisen toimintalämpötilan nousun. Tuki taloudellisesti heikoille kunnille, erityistuet perheille, alhaisemmat sähkökustannukset, helpotukset yrityksille, ylimenotuet erityisiin vaikeuksiin joutuneille aloille, kuten pubeille, hotelleille ja tapahtumajärjestäjille - ja ennen kaikkea väliaikainen merkittävä arvonlisäveron alennus 19 prosentista 16 prosenttiin.  Alemman verokannan pitäisi johtaa alempiin myyntihintoihin, mikä tukee yksityistä kulutusta. Lisäksi toimenpide auttaa etenkin pienituloisia ihmisiä, jotka käyttävät suuren osan kuukausipalkastaan elinkuluihinsa. Julkinen velka kasvaa jälleen lisämenojen seurauksena, mutta se pysyy kehyksessä, joka ei vaikuta maan rahoitusvakauteen. Joten rahaa käytetään hyvin.

Lyhyestä tähtäimestä  pitkään aikaväliin
Alv-alennus yhdistää myös lyhyen ja pitkän aikavälin. Se on tietenkin samalla piilotettu  autojen romutuspalkkio, koska kalliiden tuotteiden, kuten ajoneuvojen, arvonlisävero on erityisen korkea. Jos oletetaan, että asiakas siirtyy kokonaan uuteen autoon, säästö olisivat vähintään 900 euroa ostohinnan ollessa 30 000 euroa. Mutta toisin kuin autojen romutuspalkkiossa, josta on aiemmin keskusteltu, nyt saa  myös rahaa ALv:n laskun kautta myös polkupyörien, skootterien tai juoksukenkien ostamisesta. Kestävämpään liikkuvuuteen siirtymisen kannalta tämä on fiksu siirto, varsinkin kun sähköautoille maksetaan myös korkeampia tukia. Yhdessä ylimääräisten tutkimus- ja digitalisointi-investointien kanssa tämä elvytyspaketti on ehdottomasti tulevaisuuden paketti.

Tässä vaiheessa olisi voinut tietenkin kuvitella kunnianhimoisempiakin lähestymistapoja - esimerkkinä monivuotinen investointisuunnitelma, jota ammatillinen keskusjärjestö (DGB) ja Saksan teollisuuden liitto ovat ehdottaneet yhteisessä asiakirjassaan. Mutta kuten aina, parempi on hyvän vihollinen: hallitus jättää syrjään ideologiset perustavanlaatuiset keskustelut ja taistelee taantumaa vastaan hyvin harkitusti ja pragmaattisesti. Näinä aikoina tämä ei ole itsestäänselvyys, varsinkin kun tiedetään lisävelan ottamisen etenkin unionille (CDU+CSU) olevan käänne kokonaan uuteen, samalla kun  ja SPD: n oli luovuttava kunnille suunnatusta kauaskantoisesta taloudellisesta tuesta.

Ei sijaa populistiselle 'vaistojen seuraamiselle'
Tämä johtaa meidät paketin poliittiseen ulottuvuuteen, jota ei pidä tarkastella erikseen. Sitä täydentää miljardien eurojen  eurooppalainen jälleenrakennusohjelma, joka juontaa juurensa ranskalais-saksalaiseen valmistelutyöhön - ja jota muutama viikko sitten tuskin olisi uskottu mahdolliseksi tässä muodossa. Molemmissa tapauksissa Angela Merkel ja Olaf Scholz eivät  alkuperäisen epäröinnin jälkeen antaneet sijaa populististen vaistojen seuraamiselle,  vaan tarttuivat tähän mahdollisuuteen asiaperusteisesti. On kirjoitettu paljon mielikuvituksen puutteesta suuressa koalitiossa. Tässä kriisissä se osoittautuu maalle onnenpotkuksi."



tiistai 2. kesäkuuta 2020

Väärä viesti?


Työmarkkinajärjestöt ovat antaneet yhteisen lausunnon Euroopan Komission ehdotuksesta 750 mrd:n elvytyspaketiksi. Lausunnon kriittinen ja yllättävä kappale kuulostaa seuraavalta:
"Nyt suunnitteilla olevan elpymisrahaston tavoite on kannatettava: myöntää rahoitusta valikoituihin investointikohteisiin, ei yleistä tukea valtioille. Suomen tulee varmistaa tämä myös jatkovalmistelussa. Kohteena ovat investoinnit ja uudistukset, jotka koskevat mm. vihreää kasvua ja digitaalista muutosta. Elpymispanostuksilla voimme tukea EU:n pitkän aikavälin tavoitteita kuten ilmastonmuutoksen torjuntaa, uusien teknologioiden käyttöönottoa ja osaamisen kohottamista."

Omana kantanani totean että SAK:n Elorannan ja STTK:n Palolan ei olisi pitänyt allekirjoittaa tällaista kannanottoa. Se sitoo Suomen politiikan vuosikausiksi yksiulotteisen markkinalinjaan ja antaa väärän viestin Euroopan Komissiolle. Kiinan keskuspankki ja USA:n Fed tukevan jo nyt avoimesti ja määrätietoisesti myös demokraattista valtiota - ja tämä ulottuvuus olisi se keskeinen voimavara joka EU:lla on vielä toistaiseksi käyttöönottamatta. Näin tehdään muilla suurilla makrotalousalueilla myös Koronakriisin suhteen.

Määrällisen elvytyksen varat paisuttavat jo nyt sekä Business Finlandin että Finnveran taseita eikä lainaraha näytä käyvän kaupaksi. Yksipuolisen, pelkästään markkinan ehdoilla toteutettavan elvytyksen tie on kuljettu loppuun. Voidaan kysyä, onko ylipäätään löydettävissä sellaisia investointikohteita, jotka auttavat ratkaisevalla tavalla Korona-kriisin hoidossa, kun ostovoima ei irtisanomisten, lomautusten ja korkean työttömyyden vuoksi juurikaan ole lisääntymässä.Todellinen vaihtoehto olisi vahvistaa jäsenvaltioita kohtaamaan yhdessä Euroopan Komission kanssa ne suuret haasteet, joita Unionilla on tunnetusti edessään. Myös SAK:n ja STTK:n ekonomistit ovat eri yhteyksissä painottaneet EU:n rakenteellisiin  ongelmiin puuttumisen tärkeyttä, nyt kun Korona-kriisi uuden suuren ongelman muodossa taas kerran haastaa EU:n ja EKP:n makrotaloudellisen arkkitehtuurin.

En usko tämän ajattelutavan saavan enemmistöä taakseen ainakaan SAK:n kentässä. Erityisen ongelmallinen tämän täytyy olla julkisen sektorin ammattiliitoille, jotka omissa ohjelmissaan rakentavat tulevaisuutensa edelleen vahvan hyvinvointivaltion varaan - pohjoismaisten perinteiden mukaisesti.

Kuinka pitkälle tällaista lausuntoa on valmisteltu esimerkiksi SAK:n hallinnossa? Mitä ovat sanoneet julkisten hyvinvointialojen edustajat tässä yhteydessä? Samoin näyttää siltä, että sen enempää SAK:ssa kuin STTK:ssa ei ole kuunneltu omien ekonomistien huomioita Euroopan Unionin rakenteellisista heikkouksista, esimerkiksi systemaattisesta julkisen sektorin ja siten myös demokraattien valtion poissulkemisesta tuen saamisessa. Tukea on saatu vain välillisesti Maastrichtin velkarajojen väliaikaisen poistamisen ja EKP:n valtioilta taseisiinsa ostamien velkakirjojen pitämisestä siellä edelleen niiden maturiteetista huolimatta.


Kysymys julkisen sektorin ja vahvan valtion kunnianpalautuksesta  ei mielestäni ole erityisen radikaali ajatus, vaan esimerkiksi pohjoismaiselle sosialidemokratialle sen ohjelmallinen ydinkysymys. Miksi nyt myös ay-liikkeen johdon kannanottojen muodossa sosialidemokratiasta halutaan tehdä ideologisesti marginaaliin pysyvästi sijoitettu liike?

Kysyisin vielä, onko kannanotossa otettu linja alkusoittoa luopumiselle taistelusta hyvinvointivaltion puolesta myös muiden suurten hankkeiden yhteydessä, puhutanahan tässäkin kannanotossa vihreän kasvun ja digitaalisen muutoksen toteuttamisesta? Mitä mieltä ollaan lähestymistavasta pohjoismaisessa ammattiyhdistysliikkeessä, Euroopan ammattiyhdistysliikkeessä tai VAKL:n kannanotoissa?

Mielestäni tämä kannanotto heikentää suuresti ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen työväenliikkeen yhteistyömahdollisuuksia. Kun lisäksi tiedetään että EK on jo luopunut keskeisestä neuvottelumekanismista ja panostaa - tosin keskitetyin toimenpitein - vain paikallisiin sopimuksiin, kuinka voidaan rakentaa sellaisia koko maata ja kansaa koskevia rakenneratkaisuja joissa kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu?


sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Koronakevään makrotaloutta




Olen koonnut tähän blogikirjoitukseen toukokuun alun jälkeen Fb-viesteissä käymääni keskustelua ns. Tampere-ryhmän - erityisesti Seppo Tuovisen - kanssa Euroopan Unionin rakenteesta ja sen peruskirjojen yksiulotteisesta, pelkästään markkinoihin suuntautuvasta yrityksestä rakentaa tasapainoista maailmaa erityisesti nyt menossa olevan koronakriisin keskellä. Kommentit ovat omiani, useimmiten vastauksia minulle linkitettyihin uutisiin, mutta siinä mielessä tärkeitä, että niissä tulee eriteltyä EU:n peruskirjojen vaikutuksia myös maakohtaisiin ratkaisuihin. Yleisellä tasolla näyttää siltä että myös hallituksen ja europarlamentaarikkojen tasolla - laajoista kansankerroksista puhumattakaan - ei ole vieläkään täysin ymmärretty Euroopan Unionin siipirikkoa rakennetta, joka uhkaa moni tavoin tulevaisuutta sen sijaan että se toisi selkeän ja avaran kuvan yhteisestä tulevaisuudesta.

6.5. 2020
Ilpo Rossi:

Liittyen uutiseen Saksan perustuslakivaliokunnan kannanotosta EKP:n elvytyspolitiikkaan:
Seppo, kiitos linkistä! Tässä uutisessa tulee selkeästi näkyviin Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin uusliberaali rakenne ja sen kiistanalaiseksi joutuvat toimet määrällisessä elvytyksessä. Meillä määrällistä elvytystä on virrannut valtionkonttorin kautta erityisesti Business Finlandin rakenteeseen, joka on säännöillään luotu vastaanottamaan ja ohjaamaan määrällistä elvytystä likviditeettinä yritysten uusiin innovaatioihin ja busineksen kehittämiseen. Määrällinen elvytys ei ole kuitenkaan tarkoitettu korona-virustyyppisen taloudellisen pudotuksen kainalosauvoiksi - juuri se on kielletty EU:n konsolidoidussa peruskirjassa. Tähän on nyt törmätty Suomessakin, kun ihmetellään, miksi rahaa ei tule heikkoon asemaan joutuneiden yritysten pelastamiseen. Se on kaikissa muodoissaan EU-rakenteessa ehdottomasti kiellettyä - piste. Minusta näyttää siltä että tästä toistaiseksi keskustelemattomasta ristiriidasta hallitus ei näytä pääsevän millään tavoin ratkaisuun. ..


Seppo! Palaan vielä tuohon Saksan perustuslakituomioistuimen kriittiseen kantaan suhteessa EKP:n määrälliseen elvytykseen. On muistettava että rajoituksen valtion velkaantumista ja valtion monetaarista tukemista kohtaan ovat kotoisin Saksan perustuslaista, sieltä periaate kopioitiin myös EU:n Maastrichtin sopimukseen. Tämä saattaa johtaa määrällisen elvytyksen nykyistäkin tiukempiin rajoituksiin. Saksassa ei ole juuri mitään merkkejä heräämisestä moderniin monetaariseen lähestymistapaan, josta MMT-professori  Bill Mitchel esitti vapunpäivänä yli puolentoista tunnin mittaisen katsauksen Youtubessa. Siinä hän vaatii havahtumista uusliberaalista nirvanasta...

7.5. 2020

Seppo Tuovinen:
Konfliktinainekset ovat nyt tosiasioita. Markkinat ovat reagoineet. Dollari vahvistuu ja euro heikkenee. Miten Italia ja Espanja (kriisimaat) reagoivat? Tämä saattaa olla Eu.lle lopun alkua tai alun loppu.. Stieglitz on ollut oikeassa, Nyt tuli iso valuvika ilmi, joka tuli monelle poliitikolle puskista keskelle koronakriisiä. Miten vain, mutta EKP:n asema itsenäisenä keskuspankkina horjuu. Sillä on arvaamattomia seurauksia.
Ilpo Rossi liittyen Eero Heinäluoman Eurooppa-kirjoitukseen Demarissa:
Seppo, kiitos tästä linkistä! Saksan perustuslakituomioistuimen päätös kriittisestä suhtautumisesta EKP:n toimenpitein toteutettuun  määrälliseen elvytykseen ja valtioiden velkakirjojen osto-ohjelmiin ja tätä kautta toteutettuun yritysten tukemiseen kyseenlaistaa sekä EKP:n oikeudellista asemaa että EKP:lle sallittua endogeenista,  päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvaa politiikkaa. Jäsenvaltioiden tukeminen ei kuiitenkaan tätä kautta ole peruskirjojen mukaan mahdollista.  Mielestäni Eero Heinäluoma ei ole tämän analyysin perusteella  vieläkään ymmärtänyt EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta. Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin konsolidoitujen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain  jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua peruskirjojen avaamiseen puhumattakaan makrotalouden välineiden käytöstä endogeenisesti jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset Heinäluoman tapaisen kauhistelun tasolle. Saksan asenteet ja perustusain sisällön tietäen avausta toisenlaisen makrotalouspolitiikkaan ei ole odotettavissa, mikä merkitsee Euroopan jäämistä koko ajan jälkeen mannertenvälisessä kilpailussa ja samalla myös kasvavaa uhkaa koko Unionin hajoamisesta. EU on ajanut itsensä umpikujaan, vapaaehtoiseen talpouspoliittiseen 'veljeyden vankilaan' josta ei ole olemassa ulospääsyä - ainakaan nykynäkymien valossa.

Ilpo Rossi:
 Lyhyesti, sekä SDP että maan hallitus maksavat nyt hintaa siitä että suhteessa Euroopan Unioniin on eletty valheellisessa uusliberaaliin analyysiin perustuvassa positivistisessa lähestymistavassa uskoen että ongelmat ovat hoidettavissa ja ratkaistavissa. Näin ei ole - Komission ja myös EKP:n politiikka yrittää ratkaista tätä ongelmaa löytämättä ratkaisuksi mitään todellisia keinoja. On synkkää katsella tätä umpikujaa aikana jolloin tarvittaisiin voimakkaita,  dynaamisia - sosialidemokraattisia - ratkaisuja. Valtavirtainen talouspoliittinen lähestymistapa ei ole sosialidemokraattisen, taloudellisen demokratiaan ja yhteiseen, ratkaisukeskeiseen  talouspolitiikkaan tähtävään toimintastrategian väline, vaan monissa suhteissa mitä pahin jarru. Bill Mitchellin vappuvideossa hän löytää kahdeksan sellaista ratkaisevaa tekijää, joissa endogeeniseen, poliittisiin päätöksiin ja kaksinkertaiseen kirjanpitoon perustuvalla makrotalouspolitiikalla saataisiin nopeasti oikeita täsmäratkaisuja ja näköalaa nykyiseen hengettömään umpikujaan. Tämä olisi sosialidemokratian voitava kakistaa ulos vaihtoehtoisen lähestymistavan muodossa. En toistaiseksi jaksa lähteä tässä enempää kehiin, joten toivon että Sinä ja kumppanit pidätte mielen valppaana ja kyseenalaistatte tähän saakka   tehtyä politiikkaa.
Ilpo. Kirjoitin lyhyen kommentin Heinäluoman sivuille. Näin se menee: Minusta ei vieläkään ole ymmärretty EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta.

Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin hyväksyttyjen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua tulla kuopistaan ulos. Se on näkynyt vastakkainasettelussa monissa yhteyksissä. Nyt tosin koronakriisin takia Maastrichtin sopimuksen vakausmekanismista on toistaiseksi luovuttu komission päätöksellä. Makrotaloudellisia välineitä tarvitaan jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset antamatta. Saksalaispäätös on aiheuttanut monelle suunnalla kauhistelua ja levottomuutta mm. valuuttakursseissa on levotonta liikehdintää. Italian valtion lainojen korot ainakin lähtivät nousuun. Nyt tarvitaan nopeita ratkaisuja, jotta EKP:n itsenäistä asemaa ei vaurioiteta.

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Jan Hurrin kolumneihin eurooppalaisesta makrotaloudesta:
Seppo! Luin tämän eilen ja totesin Jan Hurrin tekevän edelleen hyvää analyysia. Hänkään ei ole kuitenkaan nostanut esiin sitä, että Euroopan Unionin peruskirjat, jotka ovat finanssipoliittisten rajoitusten osalta saksalaisperäisiä ja siis samanhenkisiä, ovat syynä tähän ratkaisemattomaan ongelmaan. Etelä-Euroopan mailla on ollut sama positivistinen suhtautumistapa kuin Heinäluomallakin, jonka mukaan pitäisi olla itsestään selvää eu-jäsenvaltioiden tai ainakin valuuttaunionin jäsenten tukeminen. Näin ei ole - se on kiellettyä. Tästä seuraa mm. se erikoinen piirre, etttä nyt päätetyssä ravintoloiden tukemisessa osa tukea tulee Business-Finlandin kautta (työllistäminen) kun taas perustuki koronakuopan ylipääsemiseksi joudutaan järjestämään valtion omien laitosten kautta, koska juuri siihen ei voida EKP:n määrällisen elvytyksen 'likviditeettiä' käyttää. Jan Hurri edustaa mielestäni maan huippua juuri makrotalousanalyysissa, tehden sitä kuitenkin varovaisesti jotta työpaikka säilyy...

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Vihriälän talousryhmän raporttiin:
 Vihriälän johtaman työryhmän raportissa ei taideta viitata sanallakaan Euroopan Unioniin tai Euroopan Keskuspankkiin. Tämä tarkoittanee sitä, että työryhmän mielestä Suomen - ja muiden EU-maiden - on kamppailtava elintasokilpailun merkeissä muita eu-maita ja maailma vastaan selvitäksemme tämän vuosituhannen toisesta kymmenvuotiskuopasta. Ryhmän raportissa on varovainen viittaus siihen, että aika saattaa tuoda muitakin vaihtoehtoja jotka muuttavat perusasetelmaan täysin. Yksi tällainen on Modernin Monetaarisen Teorian tuoma mahdollisuus, jota edustaa mm. myös Aalto-Yliopiston vierailevana professorina australialainen William Mitchell, jonka mukaan mikään taloudellinen haaste ei ole mahdoton itsenäisen keskuspankin omaavalle maalle tai yhteisölle. Kaikki tarpeelliset hankeet voidaan toteuttaa finanssipoliittisilla päätöksillä ja perinteisellä kaksinkertaisella kirjanpidolla. Euroopan Unionilla on kuitenkin yksi suuri ongelma: se on peruskirjoissaan kieltänyt jäsenvaltiohin suuntautuvan finanssipoliittsen tuen ja vieläpä jyrkin sanakääntein. Peruskirjat hyväksyttiin EU:hun liityttäessä konsensusperiaatteella, mikä olisi myös teoreettinen mahdollisuus peruskirjojen muuttamisen ja uudistamiseen. Tämä tarkoitti avaimen heittämistä menemään sulkeutuessamme tähän nykyiseen ja hamaan ikuisuuteen kestävään veljeyden vankilaan. Vihriälän ryhmä yrittää ratkaista tätä Gordionin solmua EU:n omaksuman valtavirtaisen talousdoktriinin pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että kärsimysten malja ei ole sen enempää Suomen kuin muidenkaan EU-maiden kohdalta vielä kukkuroillaan...

9.5. 2020
Ilpo Rossi:
Kuuntelin juuri eurokomissaari Jutta Urpilaisen ykkösaamun haastattelun, jossa sinänsä ei ollut juuri mitään uutta. Komissaarina hän on tietenkin sitoutunut Euroopan Unionin sisäiseen keskusteluetiikkaan, mkä tarkoittaa myönteisen kuvan antamista EU:sta ja ratkaisuvaihtoehtojen hakemista nykyisen arkkitehtuurin sisältä. Toistaiseksi sellaisia ei ole näkyvissäellei sellaiseksi lsketa juuri Saksan perustuslakituomioistuimen uhkaavaa ilmaisutapaa. Eurooppaoikeuden mukaan myös Saksan on alistuttava Euroopan Komission ja EKP:n tulkintoihin omasta roolistaan. Saksa voi tietenkin painostaa siten, että se jättää vastaanottamatta EKP:n määrällistä elvytystä. Oletukseni on että taustalla on tämän määrällisen elvytyksen jakamisessa sen erilainen painottuminen yritysten välillä ja erityisesti se että sitä ei voidakaan nyt, Koronakriisin keskellä käyttää 'kainalosauvoina' juuri kriisiytyvien yritysten tukemiseksi.

9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
No niin Ilpo. Kyllä jotkut muutkin ovat havainneet saman kuin mekin. Miika Kurtakko kirjoittaa Erkki Tuomiojan sivuilla: "En tiedä, missä umpiossa Vihriälä ja hänen proffakaverinsa ovat raporttiaan laatineet, mutta heiltä on vissiin jäänyt huomioimatta meneillään oleva euron ja sitä myöten EU:n hajoamisprosessi.
Nyt kun Saksan perustuslakituomioistuin antoi EKP:lle kolme kuukautta aikaa lopettaa euromaiden valtionvelkakirjojen ostamisen, olemme syksyllä tilanteessa, jossa Välimeren maiden lainakorot pomppaavat kestämättömälle tasolle. Tällä on samantyyppisiä vaikutuksia kuin Neuvostoliiton hajoamisella oli Suomelle ja NL:n neuvostotasavalloille.
VM:n ja Suomen Pankin olisi syytä tehdä valmiussuunnitelma markkaan palaamiseksi ja Suomen Pankin palauttamiseksi takaisin eduskunnan kontrolliin."



Ilpo Rossi:
Seppo! Juuri EU:n peruskirjoista ja Saksan perustuslaista johdettavissa oleva markkina-alisteinen orientaatio yhdessä jo 1920-luvulla periytyvän saksalaisen inflaatiopelon kanssa muodostaa hyvän ja kestävän lähestymistavan tähän Euroopan problematiikkaan. Peruskirjojen säännöt ovat asian ymmärtämisessä olennaisen tärkeitä. Kuvaavaa tälle patoutuneelle tilanteelle on, että Vihriälän johtama analyysiryhmä ei viittaa raportissaan sanallakaan Euroopan Unioniin tai EKP:hen. Sieltä ei ole yksinkertaisesti odotettavissa mitään todellista tukea, varsinkaan Saksan perustuslakituomioistuimen määrällistä elvytystä


9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Totta puhut Ilpo. Puhuin juuri äsken tästä Penan - Pentti Hämäläisen - kanssa. Olet Ilpo ollut koko ajan oikeassa. Sait jopa Liikasen hermostumaan kun kävimme sivuillani keskustelua Suomeen perustettavasta taloustieteen huippuyksiköstä. Löysin muuten koko keskusteluketjun uudellleen. Ei siis ole kadonnut mihinkään. Ajankohtaista tietoa vieläkin koko ketjun sisältö.

Ilpo Rossi:
Saksan perustuslakituomioistuinen määrällistä elvytystä koskevan  jyrkän tulkinnan johdosta. Jos tämä muodostuisi Euroopan Unionin oikeusperustan johtavaksi tulkinnaksi, tulisi EKP:n ostamat valtioiden velkakirjat ilmeisesti lunastaa takaisin niiden määräajan täyttyessä. Tämä muodostaisi hirveän lisätaakan Koronaepidemiasta kärsivään Eurooppaan ja merkitsisi mitä ilmeisimmin koko eurooppalaisen sisämarkkinajärjestelmän romahtamista. Tämä kaikki on seurausta vain siitä virheestä, että on saksalaisen tapaan asetettu strategisia tavoitteita perustuslakitasoiseen asiakirjaan ajattelematta että ne saattavat piankin osoittautua vanhentuneiksi. Tuntuu käsittämättömältä, että juuri nyt, Natsi-Saksan antautumisen 75-vuotispäivä, joudumme todistamaan, minkälaisen pommin uusliberaali ajattelumalli onnistui sijoittamaan Euroopan Unionin peruskirjoihin juuri saksalaisten vaatimuksesta. Uusi versio tuhatvuotisesta valtakunnasta?

9.5.2020 
Ilpo Rossi kommentoi Hannu Ikosen  Ikonen fb-julkaisua.
Business Finland on rakennettu tavoitteiltaan siten, että se kykenee ottamaan vastaan mm. EKP:n määrällistä elvytystä ja suuntaamaan sitä uusien innovointien kehittämiseen ja ylipäätään mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) luomiseen. Business Finland ei voi käyttää näitä resursseja koronaviruksen vuoksi pulaan joutuneiden yritysten kainalosauvoina. Tähän voidaan käyttää ainoastaan suoraa valtion tukea valtion omien rakenteiden kautta (elinkeinoministeriö, verohallinto ja muut). Puhe yritystukien kohdentumisesta tarkoittaa nykyoloissa siis sitä, että niiden kohdentuminen juuri pulassa oleville yrityksille tarkoittaa Suomen valtion lisälainanottoa ja kansallista vastuuta. EKP:n määrällistä elvytystä tähän tarkoitukseen ei voida käyttää. Uskon tämän tulleen jossakin määrin yllätyksenä myös ministeri Lintilälle. Missä määrin Business Finlandin tuki täyttää sille tarkoitetun tehtävän varsinkin toimintarajoitusten ja kysynnän romahtamisen aikoina, jää nähtäväksi. Rokotteen kehittäminen ja tartuntaketjuja paljastavan älypuhelinsovellutukset ovat mielestäni tällaisia innovaatioratkaisuja.

10.5. 2020
Vastaus Seppo Tuoviselle liittyen Jacob Södermannin linkitykseen:
Seppo Tuovinen:Jacob Söderman jakoi sivuillaan tämän.
Seppo! Lainaan tähän vain yhden kohdan tuosta erittäin kriittisestä kirjoituksesta suhteessa uusliberalismiin:"Niin yleistä on uusliberalismista tullut, että tunnistamme sen harvoin ideologiana. Näyttää siltä, ​​että hyväksymme väitteen, jonka mukaan tämä utopistinen, millenaarinen usko kuvaa neutraalia voimaa; eräänlainen biologinen laki, kuten Darwinin evoluutioteoria. Mutta filosofia syntyi tietoisena yrityksenä muuttaa ihmisen elämää ja siirtää vallan sijaintia." Jacob Söderman toimi itse EU:n ylimpänä virkamiehenä oikeusasiamiehenä ollessaan, tehtävänään valvoa että EU-lainsäädäntöä - tätä uusliberaalia rakennetta - kurinalaisesti seurataan. Södermannin ansioksi on laskettava että hän yritti tuoda EU:n oikeushallintoon lisää läpinäkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia. Tässä suhteessa Jacob näyttää käyvän sisäistä "jaakobinpainia" siitä, ollako rakenteen puolesta vai sitä vastaan. Omana toteamuksenani sanoisin vielä, että kun EU:n perustuslaki - keskeiset peruskirjat - asettuvat yksiselitteisesti erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) kannalle ja sivuuttavat täysin moniarvoisuuta tarkoittavan, valtion osallistumismahdollisuuden myös finanssipoliittisesti  sekatalousmallin toteuttamismahdollisuuden, kysymyksessä on autoritaarinen rakenne, joka on verrattavissa reaalisosialismin aikaisen kommunistisen puolueen keskeiseen asemaan. Peruskirjojen lionjaukset ovat täysin ristiriidassa Hiili- ja teräsunionin aikaisen rauhan ja demokratian  uudelleenperustamisen kanssa.

Tämä analyysi taitaa olla sukua Saksan perustuslakituomioistuimen tiukalle kannanotolle, jonka mukaan EKP:n määrällinen elvytys ei ole sopusoinnussa Saksan vuodelta 1949 peräisin olevan perustuslain kanssa. Siellähän on asetettu samansuuntaisia rajoituksia velkaantumiselle ja budjetin kasvulle kuin mitä Euroopan Unionin konsolidoidussa peruskirjassakin on tehty. Oletan tämän strategiasukulaisuuden olleen saksalaisten vaatimus siinä vaiheessa, kun peruskirjat nykyiseen muotoonsa hyväksyttiin.

Suomen perustuslaissa ei ole samanlaisia strategisia rajoituksia valtion taloudenhoidon suhteen kuin mitä Saksassa on. Mielestäni strategiset tavoitteet eivät voi olla osa perustuslakia, periaatteellista jokaista velvoittavaa, kaikkia kansalaisia koskevaa asiakirjaa. Tämä on se suuri virhe, joka tekee sekä Saksan että EU:n toiminnasta yksiulotteista demokratian edellyttämän moniarvoisuuden sijasta. Toisaalta EU-tuomioistuin on jo vuonna 2018 todennut EKP:n määrällisen elvytyksen EU:n oikeusperiaatteiden mukaiseksi - ja siihen on Suomenkin perustuslakivaliokunnan tyydyttävä. Uskon Eduskunnan hyväksyvän nämä EU:n ministerineuvostossa tehdyt päätökset.
Euroopan Keskuspankki näkyy erityisesti huolehtivan siitä, että korot eivät pääse nousemaan ja jo nyt tehtyjen lainapäätösten korot ovat miinusmerkkisiä; lisäksi EKP on jo 2012 tehnyt päätöksiä lunastamiensa valtion velkakirjojen sterilisoinnista, mikä tarkoittanee sitä että niitä ei välttämättä edellytetä lunastettavaksi takaisin. Keinovalikoima on runsas ja se kallistaa makrotalouden vaakaa yhä enemmän endogeenisen finanssipolitiikan suuntaan: rahaa tehdään sivujuonteena myös jäsenvaltioille ja samalla otetaan vastuuta niiden taloudenpidosta vastoin Euroopan Unionin perussopimuksia. Lähestytään siis yhä selkeämmin Modernin Monetaarisen Teorian (Bill Mitchell) mukaista finanssi- ja rahapolitiikkaa.

---
11.5. 2020
Vihriälän talousviisaiden elvytys- ja kipupaketti...
Tässä toistaiseksi analyyttisin ja samalla mielenkiintoisin kannanotto Vihriälän talousryhmän esityksiin. Mieenkiintoista siinä on myös se, että siinä viitataan Jussi Ahokkaan, SOSTE ry:n pääekonomistin ja "Rahatalous kuntoon" toisen kirjoittajan ajatuksiin raportin takana olevan mallinnuksen heikkouksista:

Pähkinänkuoressa: jatkuvasti korostuva huomio “kestävyysvajeelle” kertoo paitsi ideologisista valinnoista myös “tarkkaavaisuusvajeesta” suhteessa siihen, mitä talouden yhteiskunnalliselle tehtävälle on konkreettisessa historiallisessa tilanteessa tapahtumassa. Vielä vakavampi puute on, jos malliperheiden monotonisuus ja yksipuolisuus johtaa osamisvajeeseen “normaalin” ulkopuolella.
https://bios.fi/kipupaketti-ja-ekologinen-siirtymapolitiikka/
---
15.5. 2020
Suhtautuminen Euroopan Unioniin ja euroon jakaa yhä ilmeisemmin myös hallituspuolueita: Sosialidemokratian sisällä on muhinut jo vuosia kriittistä analyysia mm. ns. Tampere-ryhmässä, joka pitää Euroopan Unionin lähestymistapaa yksiulotteisena ja hengeltään uusliberaalina rakenteena. Sama näkyy koskevan myös Keskustapuoluetta:
"Petri Honkosen viimesyksyinen nousu keskustan puheenjohtajistoon jäi Katri Kulmunin valinnan varjoon. Kulmunin ikätoveri, jonka asema puolueensa johtoportaassa on edelleen vahvistunut, päivittäisi koronakriisissä testattua valmiuslakia pääministerin hyväksi. Suomen eurojäsenyyteen kriittisesti suhtautuvalta Honkoselta irtoaa myös kehut Timo Soinin suomalaisia koskevalle yhdelle ohjeelle."
---
Vastauksena kysymykseen: Mikä on BIOS?
"BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan – talouteen, politiikkaan, kulttuuriin – ja kehittää kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä. Rakennamme yhteiskunnan kokonaiskuvaa erityisesti materiaalisten reunaehtojen näkökulmasta ja luomme yhteyksiä tiedekentän ja muiden toimijoiden välille. Tutkimusyksikön toiminta käynnistyi syksyllä 2015 ja sen päärahoittaja on Koneen Säätiö. BIOS on myös osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WISE-konsortiota." Todettakoon lisäksi että Jussi Ahokas tekee Koneen säätiön tukemana uutta Kirjaa John Maynaard Keynesistä; kirjan pitäisi ilmestyä ensi syksynä...
https://bios.fi
---
Vastauksena Seppo Tuovisen linkkivihjeeseen:
Saan Pentti Väänäsen ulostulot näkyviin suoraan ilmoituksina ja kävin lukemassa esitetyt kommentit. Analyysisi siellä näkyy saavan hyvää vastakaikua. Saksassa ilmeisesti pelätään, että EKP:n elvytystoimet yhdessä Euroopan Komission stimulointipäätösten kanssa kyseenalaistavat jo liikaa Saksan tiukkaan talous- ja rahapolitiikkaan perustuslaillisesti sitoutunutta linjaa. Olisiko kyseessä valtavirtaisen talouseliitin tietoinen toimi, kun nähdään että endogeeninen joko EKP:n tai Komission 'pääomien tekeminen päätöksillä' on ihan käden ulottuvilla. Tämä saattaa ennakoida peruskirjojen edellyttämän talouskurin romahtamista. USA, Japani ja Kiina käyttävät jo nyt keskuspankkejaan dynaamisesti makrotalouspolitiikan välineenä. Tätä epätasapainoa ei Euroopan Unioni pitkään kestä..
---
Vastauksena Seppo Tuoviselle hänen Euroopan Unionia uusliberalistiseksi kuvanneeseen kommenttiin ja kysymykseen, menikö hän tässä liian pitkälle:
Et mennyt liian pitkälle! Kuuntelen tässä juuri eduskunnan kyselytuntia, jossa tällä kertaa Eurooppapolitiikka oli keskeisesti esillä. Täällä SOMEssa on tässä keskustelussa päästy huomattavasti syvemmälle. Hallituksen edustajat - valtionvarainministeri Kulmuni etupäässä _ ovat korostaneet kunkin jäsenvaltion omavastuisuutta talouspolitiikastaan ja erityisesti velkavastuista. Jos näistä lähtökohdista pidetään loppuun saakka kiinni, se johtaa talousunionille tyypillisten yhteisten ratkaisujen sivuuttamiseen ja hädänalaisten jäsenvaltioiden yhteiskunnallisen tilanteen kurjistamiseen entisestään - siis siihen austeritytilanteeseen. Sen verran olen optimisti tässäkin tilanteessa, että uskon EU:n ja EKP:n tukipakettien ja määrällisen elvytyksen ainakin jossakin määrin helpottavan myös jäsenvaltioiden asemaa: edullista rahaa on tarjolla jopa miinuskorolla, ostettuja valtioiden velkakirjoja ei vaadita maturiteettitilanteessa lunastettaviksi, Maastrichtin sopimuksen 60%:n velkaraja on toistaiseksi poistettu. Saattaa käydä jopa niin että EKP:n taseissa nyt olevia valtioiden velkakirjoja ei vaadita koskaan lunastettaviksi - tähän viittaa vuonna 2012 EKP:ssä tehty päätös, jossa puhutaan valuuttaoperaatioiden sterilisoinnista, pyrkimyksestä siihen että EKP:n valuuttaoperaatiot eivät muuta jäsenvaltioiden taloustilannetta olennaisella tavalla. Tätä ulottuvuutta ei ole vielä käytännössä testattu, joten en osaa kuvata sitä tämän tarkemmin. Lauri Holappa nosti tämän ulottuvuuden keskusteluun eräässä Podcast-lähetyksessä. https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2012/html/pr120906_1.en.html
---
Onko analyysimme hengeltään perussuomalaista?
 Eihän se kovin mukavalta tunnu, että analyyttinen keskustelu Euroopan Unionista ja eurosta on meillä myös sosialidemokraattien osalta kokonaan sivuutettu ja tämä tärkeä kenttä on jätetty sivuun, mm. perussuomalaisten reposteltavaksi. Hallituksen vastauksissa sitouduttiin täysin EU:n nykyiseen, hengeltään uusliberaaliin  linjaan. Ymmärtääkseni Tampere-ryhmän keskusteluissa on koko ajan ymmärretty yleiseurooppalaisen politiikan suuri tarve, jota ei millään muotoa voi korvata kansallisilla ratkaisuilla. Kuten aikaisemmassa viestissä totesin, EKP:n rahapolitiikka ja Euroopan Komission rahoitusohjelmat viittaavat jo vahvasti eurooppalaisen finanssipolitiikan hälyttävään tarpeeseen. Lainoitusohjelmat, Maastrichtin sopimuksen velkaantumisrajan poisto, EKP:n määrällisen elvytyksen valtion velkakirjojen pitäminen ilman takaisinlunastusvaatimuksia EKP:n taseissa - kaikki nämä ennakoivat mielestäni nähtävissä olevaa muutosta endogeeniseen suuntaan. Miten siihen EU:ssa päästäisiin on suuri kysymysmerkki. Perussuomalaisten poliittiset lähtökohdat eivät perustu tämäntapaiseen pohdiskeluun, vaan siihen irrationaaliin uskoon että Suomi voisi harjoittaa perussuomalaisten suosimaa valtavirtaista talouspolitiikkaa eurosta eroamisen jälkeen. Meidän analyysimme on lähtenyt koko ajan sosialidemokraattisista arvoista, vahvan julkisen sektorin mahdollistamisesta. Saksan perustuslaillisesta vastustuksesta huolimatta yritän jaksaa uskoa siihen, että olemme vain muutaman askeleen päässä paradigmanmuutoksesta eurooppalaisessa makrotaloudessa. Kuinka se tulee tapahtumaan? Koronakriisin talousvaikutukset saattavat muodostua niin suuriksi että on ehkä 'pakko ottaa lusikka  kauniiseen käteen'. Joka tapauksessa näyttää käyneen niin, että sosialidemokratia on keskustelemattomuudessaan luiskahtanut eurooppalaisen uusliberalismin syliin...
---
Ero eurosta ja Euroopan Unionista?
Onko ero eurosta näissä olosuhteissa realistinen vaihtoehto sekään? EKP on ostanut Suomen valtion velkakirjoja taseisiinsa jo nyt kymmenien 30 miljardien edestä eikä niitä ole vaadittu lunastettavaksi takaisin niiden maturiteetin koittaessa. Aivan selvää on että nämä velkakirjat olisi lunastettava, jos Suomi ryhtyisi ajamaan eroa Valuuttaunionista. Kokonaissummaa vastuista en osaa ryhtyä arvioimaan, mutta se nousisi varmuudella suuremmaksi kuin Suomen vuotuinen budjetti on. Eurolainojen matalat korot ovat yhteydessä EKP:n politiikkaan ja pienen yksittäisen maan korot saatettaisiin tarkoituksella nostaa pilviin, jos eriseuraisuutta todella ryhdyttäisiin ajamaan. Sosialidemokraattisen hyvinvointipolitiikan mahdollisuus kansallisella tasolla perustuu mitä ilmeisimmin  rohkeaan velanottoon ja suurten infrastruktuuri- ja palveluhankkeiden käynnistämiseen. Julkinen sektori on täysin avainasemassa, olemmehan joutuneet huomaamaan että määrällisen elvytyksen miljardit ovat menneet jonnekin ilman näkyviä investointeja julkiselle sektorille. Oman lukunsa muodostaa Euroopan investointipankki, jonka kautta Suomen teollisuudelle tulleiden tukien määräksi vvm Kulmuni arvioi eduskunnnan vastauspuheenvuorossan 17 miljardiksi koko jäsenyyskaudella. Ne ovat menneet pääosin vientiteollisuuden edistämiseen ja valuneet yritysten taseisiin. Valtion tulopuolelle voidaan laskea yritysten maksamat verot (miinus verohelpotukset) ja työntekijöiden palkat. Kuten olen jo edellisissä puheenvuoroissa todennut, nämä endogeenisen politiikan ulottuvuudet alkavat olla niin suuria että kyllä niillä Suomen kaltainen maa voi myös jossakin määrin kansallista hyvinvointipolitiikkaa toteuttaa. Oma lukunsa ovat suuret globaalit ongelmat ja niihin vastaaminen. Jäsenvaltioiden satsauksilla EU:n budjettiin niitä asioita ei saada hoidetuksi.

 Todetaan tässä yhteydessä vielä kerran että ajatuspaja Tampereessa ei ole ryhdytty vastustamaan sen enempää Euroa kuin Euroopan Unioniakaan. Euro on rahana vain väline, joka palvelee välittäjänä kysynnän ja tarjonnan välillä. Reino Helismaan sanoin: ei ole viulun vika jos sillä ei osata soittaa. Ja Seppo Tuovista edelleen lainaten: "Kannatamme vielä vahvempaa demokraattisiin ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion periaatteiseen nojaavaa Euroopan Unionia. Se saattaa olla monen mielestä utopiaa, mutta Pohjolan demokratioille se on ollut todellisuutta jo kymmeniä vuosia. Se ei ole sulkenut pois myöskään markkinataloutta. Nyt varsinkin koronakriisin aikana pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on osoittanut voimansa ja tarpeellisuutensa."

---

15.5. 2020
Ilpo Rossi:
Äänestin EU:hun liittymisen puolesta ja olen nyt jälkeenpäin miettinyt omia motiivejani. Takana oli pitkä Kekkosen valtakausi ja sen mukana Neuvostoliittoa myötäilevä ulkopolitiikka. Muistissani oli vielä 1960-70 -lukujen proletaarinen internationalismi, Neuvostoliiton tunkeutuminen Suomen sisäpolitiiikkaan, sosialidemokratian syrjiminen ja vaikuttaminen mm. ¨kotiryssätoiminnan¨kautta. Tuntui itse asiassa hyvältä ajatella länsimaista demokratiaa ja rauhaan ja demokratiaan tähtäävää yhteistyötä Euroopan Unionin puitteissa. Sitä en osannut kuvitella, että Maastrichtin sopimus ja sen taloudelliset rajoitukset ennakoivat uusliberalismin tunkeutumista Euroopan Unionin ytimeen ja sen peruskirjoihin tavalla, joka johti uuteen alistussuhteeseen, nyt markkina-alisteisen Euroopan Unionin muodossa. Erityisen turhauttavaa oli herätä todellisuuteen, jossa pohjoismainen hyvinvointivaltio myönteisenä ja jo onnistuneena vaihtoehtona kokonaan sivuutettiin - ja samalla myös sosialidemokraattinen visio vahvan eurooppalaisen hyvinvointiyhteisön tavoittelemisesta. Alistuminen valtavirtaiseen talousajatteluun ja sen mukana uusliberaaleihin rakenneratkaisuihin pakotettuna, lopullisena ja muuttamattomana yhteiskuntamallina häiritsee minua samalla tavoin kuin ajatus 1930-luvun visiot tuhatvuotisesta kolmannesta valtakunnasta.

https://ilporossi.blogspot.com/2019/08/kategorinen-imperatiivi.html

17.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Allan Rosasin tärkeä puheenvuoro. ”Meillä olisi vähintään 27 eri oikeussääntöä ja tulkintaa samasta asia, jos kansalliselle lainsäädännölle annettaisiin etusija. Seurauksena olisi kaaos. Siksi EU-tuomioistuimen asema ylimpänä eurooppaoikeuden tulkitsijana on välttämätön edellytys koko EU:n olemassaololle. Jos halutaan toisenlainen oikeusjärjestys, sitten on syytä lakkauttaa Euroopan unioni.”

Ilpo Rossi:
Allan Rosas on turkulaisia demareita ja on helppo yhtyä hänen lopputulemaansa, jonka mukaan Eurooppaoikeudella on viimeinen sana siitä miten toimitaan. Määrällinen elvytys on sallittua ja Euroopan Komissio nähtävästi saa poistaa velkaantumisen 60%:n ylärajan ja velkavastuiden 3%:n kasvun vuositasolla. Yhdessä edellisen ja EKP:n tehokkaan inflaatio/devalvaatio-politiikan ja korkotason alhaisena pitämisen kanssa syntyy kuitenkin tosiasiallinen mahdollisuus Valuuttaunionin jäsenvaltioiden finanssipoliitiseen elvytykseen, jota Suomenkin hallituksen kannattaa nyt ilman muuta käyttää hyväkseen ja toteuttaa hallitusohjelma muilta osin kuin Maastrichtin sopimuksen 60%:n rajaan pyrkimisen osalta vuoteen 2024 mennessä. Tässä mielessä vahvan valtion ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion mahdollistaminen näyttäisi nyt avautuvan. Tosin juuri tämä politiikka on Euroopan Unionin peruskirjoissa ehdottomasti torjuttu. Paavo Rautio - Kansan Uutisten entinen päätoimittaja kirjoittaa tästä samassa lehdessä.


Miksi tämä avautuminen endogeeniseen suuntaan on Saksalle niin pelottavaa ja vaarallista? Juuri Saksan perustuslaissa on asetettu tiukat rajat velkaantumiselle ja taloudellisten vastuiden jakautumiselle liitto- ja osavaltioiden välillä. Tästä joihtuu, että "mustan nolla" politiikka on Saksassa perustuslain mukaan oikeaa politiikkaa. Tästä seuraa että Saksa ei voi käyttää valtion velanottoa hyväkseen vahvemman valtion rakentamisessa, koska se on Saksan perustuslain vastaista. Siksi Saksa onkin rakentanut politiikkansa insinööritaitojensa varaan ja imee monetaarisia voimavaroja sekä EU:n jäsenvaltioista että muualta maailmasta vahvan vientivetoisen politiikkansa avulla. Kuten tiedetään, tämä on köyhyttänyt myös valuuttaunionin jäsenmaita suhteessa Saksaan. Nyt nämä saavat käyttöönsä uuden välineen, hyvinvoinnin rakentamisen edullisen velan avulla, jolla voidaan nopeasti palauttaa kansakuntia hyvinvoinnin ja kasvun tielle. Saksa ei voi tätä mahdollisuutta käyttää samassa määrin johtuen peruslaistaan. Tässä mielessä Saksan perustuslakituomioistuimen kannanotto yrittää suojata Saksaa ja estää uusien, endogeenisten välineiden kuten velan käytön muissa EU-jäsenmaissa. Tästä kirjoitin myös blogissani 12.9. 2019.

Seppo Tuovinen:
Hyvä analyysi. Näihin syihin olen itsekin päätynyt. Saksa määrää tahdin EU;ssa, mutta korona saattaa kääntää vielä politiikan suuntaa arvaamattomalla tavalla. Unionin hajoaminen ei ole poissuljettu vaihtoehto. Surkeinta tässä on että Suomi on sitoutunut mustan nollan politiikkaan ja tekee niinkuin Saksa haluaa. Meillä ei käydä missään analyyttistä keskustelua.Se on valitettavaa. Siksi oli virkistävää lukea Allan Rosasin haastattelu.

18.5. 2020
Ilpo Rossi: Vastaus Seppo Tuovisen pyyntöön arvioida petäistön kolumnia Saksan ja Ranskan johtajien (Mskel, Macron) ehdottamasta 500 mrd:n budjettilaajennuksesta  korona-epidemian johdosta:

Hieno kolumni Helena Petäistöltä, ei voi muuta sanoa. Angela Merkel näyttää tekevän samanlaista analyysia kuin mekin:
"Onko Saksa valmis yhteisvastuuseen, oman budjettiosuutensa nostamiseen vai euroalueen yhteisten verotulojen lisäämiseen eri lähteistä, siitä Merkel ei antanut osviittaa. Sen sijaan hän siteerasi euron isää: -Emme saa unohtaa, mitä Jacques Delors sanoi ennen euron käyttöönottoa: "Tarvitaan poliittinen unioni, pelkkä rahaunioni ei riitä."

Oletukseni on se, että Saksan ja valtavirtaisen talouspolitiikan eksogeeninen, etukäteissäästämiseen ja mustan nollan budjettipolitiikkaan nojaaminen on tulossa päätöspisteeseensä. Jo nyt aletaan olla vedenjakajalla. Euroopan Unionin ja EKP:n päätökset mahdollistavat jo nyt finanssipoliittisen aloitteellisuuden lisääntyvän velanoton muodossa suhteellisen turvallisissa oloissa. Tässä tämän päivän päätöksessä sitä edustaa tämän suuren paketin tukiluonteisuus eli sitä ei olla perimässä keneltäkään takaisin. Meneekö tuki pelkästään yrityksille - siihen en oikein jaksa uskoa. Kun nyt Euroopan Komissio tekee velkaa, niin ehkäpä se laskee jatkossa liikkeelle velkakirjoja jotka EKP ostaa kirjanpitoonsa? Tällöin lasku ei lankea koskaan maksettavaksi. Tai velan maksuaika tehdään sadaksi vuodeksi ja korko EKP:n toimenpitein miinusmerkkiseksi. Silti Saksan on vaikea olla tässä päätöksessä mukana, koska sen oma perustuslaki lähtee kokonaan toisenlaisista arvoista, etukäteissäästämisestä ja nollavelasta.

Saksa muistaa 1920-luvun kauhistuttavan inflaation, mutta ei sitä, miten nopeasti Hitler  1930-luvulla nosti Saksan sotilaalliseksi hirmuvallaksi rahaa painamalla - siis endogeenisella finanssipolitiikalla. Me kaikki muistamme saksalaisten sotilaiden hienot uniformut ja loputtomilta tuntuneet resurssit. Päädyn oletuksessani samansuuntaisen kantaan kuin Sinäkin: Saksan on joko muutettava perustuslakiaan tai yksinkertaisesti vain hyväksyttävä Euroopan Komission budjetin laajentaminen 500:lla mrd:lla uskoen siihen että keinoja sen hoitamiseen löytyy eikä kyseinen vastuu tule jäsenvaltioiden kannettavaksi - koskaan.

10.6. 2020
Ilpo Rossi:
Suuri käänne vai väliaikainen muutos?
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kirjoitti Helsingin Sanomissa 9.6. 2020  mielenkiintoisesti finanssipoliittisen elvyttämisen mahdollisuudesta 'poikkeusoloissa' ja 'Maastrichtin sopimuksen korttitalosta'. Samoin hän piti paluuta peruskirjojen alkuperäisiin vaatimuksiin 'nostalgiana' viitaten sekä "nuivan nelikon" (Itävalta, Hollanti, Ruotsi ja Tanska) että myös Tasavallan presidentin Sauli Niinistön samankaltaiseen vaatimukseen Kesärannassa käydyissä keskusteluissa. "Nuiva neliko" saattaa kyllä viitata valtionvarainmionisteri Kuilmunin asettamaan ja Vihriälän johtamaan talousviisaiden ryhmään, "nyrkkiin" joka suosittaa paluuta entiseen kunhan elvytystoimet on tehty.
Merkittävä - toivoa herättävä kannanotto!

Se kohta Euroopan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa koskee luonnonkatastrofeja ja poikkeuksellisia tapahtumia: Artikla 122, kohta 2:
" Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä." Tämä on siis ohut elämänlanka, jonka varaan Euroopan Komissio ja EKP:n johto rakentavat mahdollisuuden finanssipolitiikkaan, ts. suoran tuen antamiseen jäsenvaltioille. Määrällinen monetaarinen elvytys eli rahapolitiikka on EKP:n vastuulla ja työnjaon mukaan EKP vastaa siitä, Euroopan Unionin ministerineuvoston vastuulla on finanssipolitiikka joka tarkoittaa talouspoliittista aloitetta ja toimia. Tähän saakka on noudatettu tiukasti konsolidoitujen peruskirjojen artiklaa 123, jonka mukaan

"Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten,
jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan
keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia." Toinen voimakkaasti ohjaava artikla on 125 (aikaisempi artikla 103), jonka mukaan

"1.Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi." Nyt siis tilejä ylitetään ja luottojärjestelyjä tehdään; Onko Euroopan Unionin finanssipolitiikan suuri kuva perusteellisesti muuttumassa endogeeniseen, modernin, kokonaisvaltaisen monetaarisen politiikan suuntaan? Vai onko kyseessä vain luonnonkatastrofin eli Korona-pandemian aiheuttama väliaikainen muutos?

10.6. 2020
Ilpo Rossi
Pääsin vasta tänään katsomaan Eero Heinäluoman katsausta Euroopan Unionin ajankohtaiseen tilanteeseen. Tilanne taisi olla todellisuudessa jo ohi, mutta kun chat-palsta oli vielä auki, esitin siellä muutamia kysymyksiä 750 mrd:n elvytyspaketin toimivuudesta jatkokäsittelyä varten. Lyhyesti: jos elvytyspaketti ohjataan pelkästään markkinoiden kautta, sen tehot koosta huolimatta saattavat jäädä varsin vähäisiksi. Tässä kommenttejani:

Kohtaan 8.30 min.                                     
Lähtevätkö yritysten investoinnit todella käymtiin, jos ostovoimaa ei ole? Eikö investointeja pitäisi suunnata julkiselle sektorille, joka käynnistää investointeja kansalaisten ilmaisemien tarpeiden tyydyttämiseen? Juuri tässä on yksi uusien(kin) elvytysohjelmien suuri heikkous. Meillä Finnveran tarjoamat lainat eivät mene kaupaksi - vaaditaan yritysten suoraa tukea - mutta ei se lisää ostovoimaa. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen makrotaloudelliseen strategiaan jolla investointeja kansalaisten kannalta tarpeellisiin hankeisiin saadaan liikkeelle.

12:08 Laina on suoran tuen sijasta parempa sen vuoksi, että siihen ei todennäköisesti samanlaisia ehtoja kuin suoraan tukeen. Esimerkiksi Saksa ei satsaa julkiseen sektoriin omine toimineen olenkaan, vaan tuet suunnataan säännönmukaisesti markkinaehtoisiin ratkaisuihin. Meidän hallituksemme linja julkisten hankkeiden käynnistämisestä ja vahvasta tuesta kunnille on lähempänä sosialidemokraattisen politiikan toteuttamistapaa.

16:44 Onko Euroopan Komission elvytyspaketti tasapuolinen? Suurn epätasapaino onn nimenomaan markkoinaratkaisujen ja demokraattisen valtion välisessä suhteessa. Se on myös tämän elvytyspaketin kriittinen tekijä onnistumisen kannalta.

21:36 Optimismia ratkaisun syntymisen suhteen lisäisi se, että sellaiset valtiot kuin Italia, Espanja ja Ranska - miksei Suomikin saisivat käyttää elvytysvaroja julkisen sektorin investointien ja palvelujen vahvistamiseen.Miten peruskirjan ehdoton kielto vastuunototsta jäsenvaltioiden velkavastuista ratkaisuihin vaikuttaa, on ilmeisesti suuri rajoite.

28:59 Kun kysymys on Euroopan Komission elvytyksestä ja myös lainanotosta, verotusoikeudet ovat oikeutettuja. Kansallisella tasolla yritykset ja markkina ovat käytännössä luopumassa yhteiskuntavastuusta; onnistuuko verottaminen eurooppalaisella tai globaalilla tasolla. Onko tämä suuri periaatekysymys?

15.6. 2020
15.6. 2020
Joonas Honkimaa:
"Julkinen velka luokin mielenkiintoisen mahdollisuuden aikamme oligarkeille harjoittaa niin sanottua uutta neo-feodalismia samalla kun ovat itse olennainen osa koko ongelman syntyä. Filantrooppeina he saapuvat paikalle silloin kun julkinen sektori on köyhdytetty, mikä tietenkin vain tiukentaa heidän otettaan yhteiskunnasta. (Streeck 2017.) Tämä onkin eräs asia, mikä minua hämmästyttää. Hämmästyttää sikäli, että tästä ei puhuta paljoakaan. Haluankin hieman osoittaa kritiikkiä mm. omaa puoluettani kohtaan, joka kaikesta “rohkeuden” vaatimisesta huolimatta ei tunnu koskaan uskaltavan kurkistaa sinne, missä todellinen konflikti tapahtuu. Nytkin puhutaan kaikenlaisista “uuden kasvun eväistä jne”, vaikka meillä on aivan helvetin iso ongelma, joka hallitsee kaikkea tuota, mistä poliitikot puhuvat hyvin opeteltuja fraasejaan. On helppo olla rohkea, jos sitä ei koskaan testaa."

Ilpo Rossi:
Joonas Honkimaa tuo blogeissaan aina uutta ajateltavaa näihin keskusteluihin, tällä kertaa demokratian rapautumisesta ja siitä ilmeisestä vaarasta, että kansanvaltainen tietopyramidi (Marx) on keikahtamassa uudelleen taloudellisen ja sivistyksellisen polarisaation kautta uudelleen autoritaariseen, tällä kertaa rahan ja kapean omistuksen vallan määrittämään asentoon. Kuinka syvä ja kestävä tästä kurjistuvan tietoisuuden alhosta tulee?

Millä perusteella Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimukseen betonoitua yksipuolista, markkinahenkistä lähestymistapaa voitaisiin muuttaa? Mielestäni yksi keskeinen lähestymistapa olisi mm. Suomen hallituksen puheenjohtajakaudellaan keskeiseksi mutta vähävaikutteiseksi jäänyt oikeusvaltioperiaate. Tällaisen strategisen tavoitteen liittäminen konsolidoidun peruskirjan keskeiseksi periaatteeksi on jyrkässä ristiriidassa moniarvoisen, erilaisia yhteiskunnallisia lähestymistapoja kunnioittavan demokratian kanssa. Sosialidemokraatinen, vahvaa ja kansanvaltaista hyvinvointivaltiota korostava lähestymistapa tulee peruskirjoissa hylätyksi ja korvatuksi 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) strategisella tavoitteella. Tällainen lähestymistapa voi kuulua Euroopan Komission tai määräajaksi nimetyn parlamentin ohjelmaan - konsolidoidulta perussopimukselta on voitava edellyttää moniarvoisempaa ja pluralistisempaa, siis demokraattista lähestymistapaa. Kirjoituksissani Suomen puheenjohtajakaudella oikeusvaltioperiaatteesta käydyssä keskustelussa kiinnitinkin huomiota tämän periaatteen ulottamista myös voimassaolevaan, viimeksi vuonna 2011 vahvistettuun ja artikloiltaan uudistettuun peruskirjaan. Ei voi olla moniarvoisen lähestymistavan kannalta hyväksyttävää, että perinteinen pohjoismaisen sosialidemokratian lähestymistapa diskvalifioidaan sopimattomana eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan.

MMT-professori Bill Mitchell kiinnittää blogissaan 11.6. 2020 huomiota Euroopan Unionin jäsenmaiden tähänastiseen "prosykliseen" tapaan suhtautua talouskriisiin; sopeutustoimet tarkoittavat juuri tätä. Bill Mitchell:

"Toisin sanoen hallitusten toistuvat toimet ovat viimeaikaisen Euroopan taloushistorian kriittisinä aikoina olleet myötäsyklisiä.
Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kun yksityinen suhdannesykli on laskussa, julkinen menosykli seuraa sitä ja pahentaa sitä.
Se on vastuuttoman finanssipolitiikan hallinnan periaate."
Milloin olisi oikea hetki aloittaa sopeutus elvytysvaiheen jälkeen? Tarvittaisiin selkeitä mittareita, merkkipaaluja. Tällaisia olisivat mm. työllisyysasteen nouseminen hallituksen tavoittelemaan 80:een prosenttiin. Toinen merkkipaalu voisi olla bruttokansantuotteen nouseminen elvytyksen avulla niin, että EU:n edellyttämä velkasuhde kääntyy laskuun. Miksi silloin tarvittaisiin sopeuttamista? Yksi suuri sokea piste poliittisessa taloudessa on se, että elvytystä ei nähdä sopeuttamisen keskeisenä välineenä...

Nythän elvytystä tehdään Korona-pandemian saamiseksi hallintaan. Onko riittävästi rahaa rokotteeseen?

MMT-professori Bill Mitchell kirjoittaa 15.6. 2020 päivätyssä blogikirjoituksessaan uusliberalismin vaikutuksesta korona-kriisin hoitoon ja tässä tapauksessa erityisesti koskien rokotetta pandemia vastaan:
"Näin viikonloppuna ABC: n uutisraportin - Eurooppa varmistaa 400 miljoonan potentiaalisen koronavirusrokotteen brittiläisiltä lääkkeiden valmistajilta -, joka ilmoitti, että ”brittiläinen lääkevalmistaja… [on]… allekirjoittanut sopimuksen Italian, Saksan ja Ranskan kanssa ja Alankomaat toimittavat Euroopalle rokotteen koronavirusta vastaan. Toimitukset alkavat vuoden 2020 loppuun mennessä. "
Raportti jatkuu:
Euroopan komissio sai perjantaina EU: n hallituksilta valtuutuksen neuvotella lupaavien koronavirusrokotteiden ennakko-ostoista, sanoo EU: n korkein terveysviranomainen, mutta oli epäselvää, onko käytettävissä riittävästi rahaa.

Joten olemme elämää uhkaavassa kriisissä, joka tuhoaa työpaikat ja etenee nopeudella, jollaista ei ole ennen nähty miesmuistiin; EU: n ylin virkamies ei ole vakuuttunut siitä, että on ”riittävästi rahaa” rokotteen hankkimiseksi, jos sellainen saadaan kehitettyä.
EKP voisi halutessaan ostaa tarpeeksi rokotteita koko maailmalle. Yksi napsautus näytöllä syötettyä tietokoneen enteriin, jossa näytöllä on riittävä määrä numeroita, tekisi sen!"
http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=45208

Ilpo Rossi:
Nyt kun puhutaan velkaelvytyksestä, katselevat valtavirran - enimmiltään uusliberaalin katsantokannan omaavat - talousanalyytikot tilannetta kuin lehmä uutta konttia. Mistä nyt on kysymys? Miten tämä kaikki maksetaan takaisin? Eikö ole heti pantava suu säkkiä myöten ja aloitettava säästämään velan maksamiseksi, jotta lapsemme ja jopa lastenlastenlapsemme eivät joudu kärsimään meidän sukupolvemme ehkä piankin aloittamasta holtittomasta menosta? Mahdollisen toisen vaihtoehdon olemassaoloa on pitkään pidetty mahdottomana - sitä todistaa mm. markkinastrategian betonoiminen Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin. Voi hyvin aavistaa, että uusliberalismin tapa perustella talouspolitiikkaa nousee vielä pitkään esiin ikäänkuin luonnollisena elämisen olomuotona. Vaikka todellista käännettä ei ole vielä tapahtunutkaan, on mukaan tullut jo niin paljon sisäisellä päätöksenteolla luotuja 'endogeenisia' elementtejä, kuten EKP:n monetaarinen elvytys, korkopolitiikan pitäminen toivotuissa raameissa, pankkien toiminnan varmistaminen muulla tavoin kuin korkopolitiikalla, Euroopan Komission oma velanotto, sen toimet oman verokertymän aikaansaamiseksi. velkojen maksuaikojen venyttäminen ylisukupolvisiksi, Maastrichtin vakaus- ja kasvusopimuksen velkaantumisrajojen (määräaikainen) poistaminen, EKP:n pankkien kautta ostamien jäsenvaltioiden pitäminen EKP:n taseissa yli niiden maturiteettiajan (sterilisointi) ja ennenkaikkea lupaus "tehdä kaikki tarvittava" euron aseman vahvistamiseksi. Yksi suuri kynnys on kuitenkin vielä ylitettävänä modernimman monetaarisen lähestymistavan täydeksi syntymiseksi: se on jäsenvaltioiihin suuntautuvan finanssipolitiikan mahdollistaminen täystyöllisyyden aikaansaamiseksi, julkisten palvelujen ja infrastruktuurin vauhdittamiseksi, ilmastoystävälliset julkiset rakenneratkaisut, digivallankumouksen demokratisoiminen ja tietenkin: solidaariset toimet uuden makrotaloustietoisuuden luomiseksi etenkin Afrikassa ja Lähi-idässä. Kaikki nämä edellyttävät modernia monetaarista makrotalouspolitiikkaa - markkinat eivät kykene luomaan ratkaisuja näihin suuriin kysymyksiin riittävällä nopeudella. Yksinkertaisesti: me tarvitsemme uudenlaista Eurooppaa!





maanantai 30. maaliskuuta 2020

On saatava aikaan muutos talousajattelussa

Korona-pandemian aiheuttama terveydenhoidollinen ja taloudellinen kriisi on nyt sekä pohdinnan että toimenpiteiden kohteena. Tätä kirjoitettaessa Suomi on todettuine tartuntoineen maailmassa sijalla 37. Suojautumistoimet ovat alkaneet mitä ilmeisimmin purra ja ainakin testeihin perustuva epidemian leviäminen on selvästi hidastunut.

Miten on talouden laita? Sekä meillä että maailmalla on tehty kovia päätöksiä ja esitelty huimia lukuja siitä, milä tavalla aiotaan turvata markkinoiden, yritysten ja palkansaajien asema nyt kun  suuri osa tuotannollisesta toiminnasta joko seisahtuu tai käy edelleen säästöliekillä vain kaikkein välttämättömimmän henkilöstön käydessä töissä. Etätyötä tehdään ja koetetaan selvitä eristyksissä kotiolosuhteissa. Juuri tänään 30.3. 2020 hallitus päättää ravintoloiden, kahviloiden ja kuppiloiden (Sanna Marin) sulkemisesta ilmeisesti toukokuun 2020 loppuun saakka.

Riittävätkö elvytystoimet? Nyt puhutaan miljardeista ja kymmenistä, jopa sadoista ja tuhansista miljardeista markkinoiden pystyssä pitämiseksi. Talouden asiantuntijat kuitenkin toteavat että tämä voi olla vasta alkua, näillä tukitoimilla voidaan konkursseja vain estää ja tilannetta pitkittää. Markkinat ovat yritysvastuussaan täysin riippuvaisia kulutuskysynnän ja ostovoiman tasaisesta jatkumisesta. Vararahastoihin ja pääomiin ei haluta mielellään tarttua, lomauttamiset ja irtisanomiset ovat hädän hetkellä mieluisampi ja kaupalliseen mentaliteettiin kuuluva kova ja kalmanhenkinen vaihtoehto.

Joskus takavuosina nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi, että vastakkainasettelun aika on ohi. No eihän se sitä todellisuudessa ollut vaan työväenhenkiseksi maskeeratun vaaliehdokkaan vaalitempuksi tarkoitettu irtiotto, mikä näkyi myös onnistuvan. Nyt kun todellinen hätä korona-pandemian muodossa on iskenyt päälle, markkinat ovat aidosti alkaneet suorastaan huutamalla vaatia valtion väliintuloa, ei ainoastaan maksuja helpottamalla ja lainarahoitusta tarjoamalla, vaan suoralla elvytyksellä avustuksina ja tukina ainakin yrityksille ja korotettuina työttömyyskorvauksina ja lyhennettyinä karenssiaikoina työntekijöille. Tilanteen paradoksaalisuus näkyy siinä, että kaikki keskustaoikeistolaiset hallitukset ovat viimeisten vuosikymmenten aikana ajaneet systemaattisesti hyvinvointivaltiota alas.

Nyt sitten kuitenkin pitää tehdä tarmokkaita toimenpiteitä yritysten ja koko markkinan pystyssäpitämiseksi. Ensimmäiset toimet tässä suhteessa on tehty. Taustalla on myös Euroopan Keskuspankin korona-pandemian merkeissä aloitettu ylimääräinen elvytys valtion velkakirjojen oston  ja muiden taseenvahvistusohjelmien muodossa  750 mrd:n suuruisella paketilla. Määrä on vaatimaton - USA:ssa presidentti Trump pisti paremmaksi 2000 miljardin dollarin suuruisella tukipaketilla yrityksille ja niiden työntekijöille. Suomessa tämä tuki mahdollistaa Finveran ja pankkien kautta hätään joutuneiden yritysten avustamisen. Valtio takaa ja pankit jakaa, totesi elinkeinoiministeri Lintilä tästä tukitoimenpiteestä. Kun tuki jaetaan pankkien kautta, ollaan siinä mielessä erikoisessa tilanteessa, että nyt pankit joutuvat suorittamaan periaatteessa valtion vastuualueeseen kuuluvaa yhteiskunnallista tehtävää. Ymmärrettävää on, että kone tällaisen tehtävän hoitamiseen ja siitä selviämiseen ei ole välttämättä kaikkein parhaimmassa iskussa. Valtio ei voi tulla tähän jakotehtävään mukaan, koska Euroopan Unionin peruskirjojen mukaan EKP ei voi ottaa vastuuta valtion taloudellisista sitoumuksista. Hallituksen on elettävä Euroopan Unionin peruskirjojen hengen mukaan.

Yhä selvemmäksi alkaa käydä myös se, että lainarahalla tästä revohkasta ei tulla selviämään. Kun EKP lähti pääjohtajansa Mario Draghin johdolla vuonna 2012 pankeille ja yrityksille suunnattuun määrälliseen elvytykseen erilaisilla taseenvahvistusohjelmilla (Purchase programms), jo silloin astuttiin osittain ulos tiukasta peruskirjojen  sanan ja hengen seuraamisesta. Kun yrityksiä tuetaan, ne kykenevät pitämään yllä tuotantoa ja maksamaan myös palkkoja, joista osa tulee verotulona takaisin. Kun  jäsenvaltiot ovat jo aikaisemminkin luoneet taloudellisilla päätöksillään elintilaa ja toimintamahdollisuuksia yrityksille, voitiin velkakirjojen myynnistä saadulla likviditeetillä korvata valtion omia tukitoimenpiteitä ja saatiin siten lisää liikkumatilaa myös valtion oman budjetin toteutukseen. Se miten tämä yksityiskohdissa toteutettiin, on muodostunut valtiosalaisuudeksi. Jos siis virheellisiä tulkintoja tässä suhteessa tehdään, kantavat tekniseen toteutukseen osallistuneet tahot tästä vastuun. Toiminta ei ole ollut avointa, mikä omalla tavallaan kielii siitä, että rimaa hipoen on ylitetty peruskirjojen tiukat rajaukset ehdottomaksi tarkoitetusta pidättäytymisestä  jäsenvaltioiden tukemiseen. Rahapolitiikka (EKP) ja finanssipolitiikka (Euroopan Komissio ja ministerineuvostot) on haluttu pitää edelleen erillisinä toisistaan, vaikka todellisuudessa samansuuntainen vuorovaikutus on molemmin puolin välttämätöntä.

Tämän politiikan pääasiallisena vahtikoirana on ollut Saksa, joka omilla, perustuslakiinsa jo vuonna 1949 istutetuilla strategisilla päätöksillä on  maalannut itsensä finanssipoliittisesti nurkkaan. Jäsenvaltioita ei voida finanssipoliittisin päätöksin tukea, merkitsisihän se eksogeenisessa makrotalouspolitiikassa yhteisvastuullista velanottoa ja vastuuta jäsenmaiden veloista ja - mitä ei usein mainita - myös solidaarisuuden vahvistamista. Suomi, Hollanti, Luxemburg ja myös Itävalta ovat tukeneet tätä suuntautumista ihan viime päiviin saakka. Tämä näkyi myös maaliskuun puolivälin ministerikokouksessa Etelä-Euroopan vaatiessa finanssipolitiikan käyttöönottoa, pohjoisen sitä vastustaessa.

Määrällinen elvytys ei kuitenkaan ole luonteeltaan eksogeenista, velan lisäämiseen perustuvaa yhteisvastuunottoa, vaan endogeenista, poliittisiin päätöksin ja kirjanpitoon perustuvaa modernia talous- ja rahapolitiikkaa. Ei tukitoimia ole tarkoituskaan vaatia jäsenvaltioilta seuraavassa käänteessä maksettavaksi takaisin , vaan ne ovat itsenäisen keskuspankin omaavan yhteisön luonnollisia toimia kaikkien välttämättömien resurssien käyttöönsaamiseksi ja tarpeellisen infrastruktuurin ja palveluiden toteuttamiseksi. Näyttää siltä, että yhä paremmin  aletaan ymmärtää Modernin Monetaarisen Teorian toimintamahdollisuudet ja myös sen rationaaliset, resursseihin perustuvat rajat. Eksogeenisen, valtavirtaisen  finanssipolitiikan valitseminen on ideologinen valinta. Tosiasiassa raha - meidän tapauksessamme euro - on nykymaailmassa luottamukseen - ei kultakantaan - perustuva tekninen väline, jota pitää osata käyttää monetaarisesti koko toimintaspektrin alueella.

Onko tästä talouspohdiskelusta meille suomalaisille mitään hyötyä? Kyllä on, jos huomataan, että meillä hallitusvalta on peesannut positivistisessa hengessä koko ajan valtavirtaista eurooppalaista makrotalouspolitiikkaa ja on ollut saattamassa Eurooppaa kriisin ja hajoamisen partaalle. Totta on se että eurooppalaista lainsäädäntöä on noudatettu - sehän on hyväksytty peruskirjoja uudistettaessa viimeksi vuonna 2011. Poliittisten voimien olisi pitänyt jo ajat sitten ymmärtää, että markkinat eivät voi yksin ottaa vastuuta hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisesta ja ilman vahvaa valtiota. Sisäpolitiikassa vasemmisto on tämän asian hyvin ymmärtänyt. Sitäkin ihmeellisemmältä tuntuu että asian ymmärtäminen on eurooppalaisella tasolla jäänyt lähes olemattomaksi. Tällainen jakomielinen asennoituminen on tyypillistä automaattiseen yhdenmukaisuuteen taipuvaiselle sosiaalpyskologiselle käyttäytymiselle - se on alistuvan autoritaarisen luonteenpiirteen ja yhteiskuntaluonteen tyypillinen muoto (Erich Fromm). Myös talouteen ja talousajatteluun kuuluu demokratia sekä tekoina että elämäntapana.

Tästä asenoitumiskehyksestä on päästävä eroon ja nyt sillä alkaa olla jo kiire. Euroopan Unionin ja sen keskuspankin on herättävä moderniin finanssi- ja rahapolitiikkaan ja ainakin määräaikaisesti  ryhdyttävä nostamaan jäsenvaltioita ja niiden tuotanto- ja palvelukoneistoja taloudellisen vedenpinnan yläpuolelle. Keinot alkavat yhä selkeämmin olla tietoisuudessa, vain ideologiset pelot koko markkinatalousjärjestelmän romahtamisesta estävät toimiin ryhtymisen. Moderni Monetaarinen Teoria ja sen mukainen makrotatalouspolitiikka on kuitenkin ideoloisesti neutraalia - sitä voidaan käyttää yhtä hyvin tuhoamiseen kuin rakentamiseenkin. Kysymys ei ole markkinamallin kaatamisesta vaan sen maltillisesta ja järkevästä hengissä pitämisestä.


sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Korona, raha ja kaikkien kriisien äiti



Korona-virus on kuolemanvakava asia globaalisti. Voisiko tällä kohtalokkaalla epidemialla olla mitään myönteisiä vaikutuksia? Tuntuu tietenkin makaaberilta että tällainenkin kysymys nousee mieleen. Se on kuitenkin tehtävä kun katselee mitä Korona-viruksen torjunnan merkeissä on tapahtumassa.

Yhtäkkiä näyttää siltä, että rahasta on tämän ilmeisen tuhoisan pandemian seurauksena  ja sen aiheuttamien ongelmien torjumiseksi ei näyttäisi olevan minkäänlaista puutetta; oman hallituksemme 15 miljardin panostukset ja jopa 50 miljardiin yltävät vakuudet ovat todellisuutta. Euroopan Keskuspankki on päättänyt laajentaa määrällistä elvytystä (QE) entisen lisäksi vielä 750 miljardilla. Euroopan Unioni on ilmoittanut että kiveen hakattua kasvu- ja vakaussopimuksen 60 %:n velkakattoa ei toistaiseksi ole olemassa. USA:ssa presidentti Trump on puhunut jopa 2000 mrd:n määrällisestä elvytyksestä. Liittovaltiolla on jo nyt velkaa 23 000 miljardia (1 miljardi on tuhat miljoonaa) ja se kasvaa 3 miljoonaa dollaria minuutissa. Myös Saksa, joka on perustuslakinsakin vuoksi äärimmäisen allerginen velanotolle, on valtionvarainministeri Olaf Scholzen mukaan satsaamassa 150 miljardia Korona-viruksen torjumiseen.


Makrotalouden rajat paukkuvat sekä Suomessa että maailmalla. SDP:n puheenjohtajan Rinteen lupaama 'vappusatanen' menossa olevalla hallituskaudella kaikkein heikoimassa asemassa oleville eläkeläisille tuntui valtavirtatalouden mielestä vielä kolme kuukautta sitten aivan liian uhkarohkealta ja ylioptimistiselta lupaukselta. Sen kustannukset taitaisivat kokonaisuudessaan olla vain 1/30 osa siitä mitä jo nyt on  välittöminä toimina luvattu markkinoille. Köyhyysloukussa olevien eläkeläisten aseman parantaminen on näissä mittasuhteissa verrattavissa 'hyttysen pieruun Saharassa', vanhaa ja haisematonta vertausta tässä käyttääkseni.


Tällaista murrosta ilman Korona-viruksen puhkeamista olisi taidettu joutua odottamaan vielä jonkun aikaa, vaikka monien Euroopan tulevaisuuden puolesta pelkäävien - kuten minunkin - mielestä muutos tulisi välttämättä tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin. On otettu käyttöön eksogeeniselle, valtavirtaiselle talouspolitiikalle tabuksi muodostunut ja sen teoreettisena mahdottomuutena poissulkema  määrällinen elvytys, jossa keskuspankki - tässä tapauksessa Euroopan Keskuspankki - luo omilla päätöksillään ja valtuuksiensa puitteissa  kirjanpidollista mutta samalla todellista rahaa markkinan likviditeetin säilyttämiseksi ns. taseenvahvistusohjelmilla (Purchaseprograms). Edellinen Sipilän (Keskusta), Orpon (Kokoomus)  ja Terhon (Siniset, in memoriam) hallitus otti sulan hattuunsa onnistuneesta talouspolitiikastaan, vaikka todellisuudessa sen kurjistavaa politiikkaa piti taloudellisen vedenpinnan yläpuolella EKP:n massiivinen määrällinen elvytys, Suomenkin osalta vähintäänkin n. 8 miljardin vuosittaisilla taloudellisella piristysruiskeilla. Heti kun määrällinen elvytys loppui vuoden 2018 lopussa, alkoivat talouden käyrät osoittaa potenssin heikkenemisen merkkejä. Määrällinen elvytys aloitettiinkin uudelleen jo marraskuun 2019 alusta ja jatkuu ainakin tämän vuoden loppuun saakka.

Nykyisellä määrällisellä elvytyksellä on kuitenkin vielä keinotekoisia rajoituksia ja ne löytyvät Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan talous- ja rahapoliittisista ehdoista, heijastuksena  Euroopan taloudellisen keskusmahdin Saksan perustulaista ja sen käymästä, osin katkerasta mutta lopulta voitokkaasta taistelusta Saksan Demokraattisen Tasavallan kukistamiseksi. Tämä heijastus tarkoittaa valtion ja parlamentaarisen julkisen rakenteen alistamista markkinaehtoiselle lähestymistavalle, ei ainoastaan Saksassa, vaan koko Euroopan Unionissa - ja etenkin Euroopan Valuuttaunionissa, johon Suomikin kuuluu. Se näkyy siten, että vain markkinoita tuetaan, ei demokraattista valtiota, koska sitä pidetään heikkona ja epäluotettavana taloudellisena toimijana - valtavirtaisen, eksogeenisen talousajattelun piirissä. Tällä talousajattelulla on voimakkaasti  priorisoitu asema yritys- ja pankkimaailmassa ja tietenkin myös vapaassa, puolueettomassa, markkinoiden ilmoituksilla ja ehdoilla toimivassa tavarafetisistisessä mediassa. Yritysmaailman mainokset ovat jo nuoren Karl Marxin mukaan taloudellisen valtavirran teollinen ideologinen tuote.

Kun siis nyt Finveran kautta välitetään tukea markkinoille, se tapahtuu pankkien kautta ja toivotaan että pankit tältä osin kantaisivat yhteiskuntavastuuta. Sen ne varmaan tekevätkin, kunhan niille aiheutetut kustannukset laskun mukaan korvataan. Finveran tukea ei voida välittää esimerkiksi Kelan jo valmiina olevan ja jokaiseen yksityiseen henkilöön ulottuvan verkoston kautta, vaikka sen avulla kansalaisen kurjuutta voitaisinkin nopeasti helpottaa. Miksi? Siksi että Kela on julkinen valtion laitos ja EKP:n määrällisen elvytyksen ohjaaminen tätä kautta merkitsisi toiminnan muuttumista kielletyksi, valtion ja sen laitosten kautta tapahtuhtuvaksi toiminnaksi. Valtio takaa ja pankit jakaa - näin hallituksen slogan näissä oloissa kuuluu. Kun tuki kulkee nyt yritysten kautta, niille siirtyy myös liikesalaisuuden piiriin kuuluva määräysvaltaa työntekijöidensä taloudellisesta kohtalosta. Perustuslaillinen vastuu kansalaisten hyvinvoinnista on kuitenkin edelleen valtiovallalla.


Korona-pandemia on siis muodostanut kriisitilanteen, jossa poikkeukselliset, epätavalliset keinot ovat mahdollisia. Ovea on nyt raotettu merkittävällä tavalla endogeenisen makrotalouden suuntaan - kysymys on Modernista Monetaarisesta Teoriasta. Tästä ei ole enää kovin pitkää matkaa ajatukseen, jonka mukaan myös valtiota ja Euroopan Unionia itseään ryhdytään finanssipoliitisin päätöksin rahoittamaan suurten, koko manteretta koskevien ongelmien, uhkakuvien ja tehtävien hoitamiseksi. Ennenpitkää huomataan, että kun määrällistä elvytystä alkaa virrata myös julkiselle sektorille, sinne avautuu valtavat markkinat infrastruktuurin ja julkisten palveluiden koko ajateltavissa olevan kirjon hoitamisen muodossa. Tässä tarjoutuisi mahdollisuus myös 'markkinalle'  sellaisiin investointeihin, joita nykyinen määrällinen elvytys ei pysty toteuttamaan vaikka rahaa virtaakin. Miksi? Siksi että markkina investoi vain, jos on ostovoimaa. Sitä ja kulutuskysyntää luodaan juuri julkisten investointien ja taseiden kasvattamisen kautta.



Mutta: määrällinen elvytyshän alkoi jo lähes kuusi vuotta sitten. Silloin ei Korona-viruksesta tiedetty vielä mitään. Onko tässä yhtälössä jotain outoa?

En voi olla viittaamatta tässä yhteydessä Aalto-yliopiston maailmanpolitiikan professoriin Heikki Patomäkeen ja hänen kirjoitukseensa "Kaikkien kriisien äidistä" .


Koronakriisi on laukaissut tietoisuuden räjähdyksenomaisesti koko maailmassa ja erityisesti makrotaloudessa. Kriisien äiti taitaa sittenkin olla uusliberalistisen aikakauden ja sen valtavirtaisen talouden suuret heikkoudet ja katastrofaaliset seuraukset vastakohtien kärjistymisenä, tulojen polarisoitumisena, ilmastomuutoksena ja kaikkien näiden seurauksena tapahtuvana yhteiskuntien väivaltaistumisena ja maanpakolaisuutena. Kysymyksessä on maailmanlajuinen dominoefekti, jossa onnettomuudet seuraavat toisiaan. Näiltä laviineilta on yritetty koko ajan sulkea silmät, koska niitä ei vallalla olevan taloudellisen doktriinin puitteissa kyetä hoitamaan.

Korona-virus on saanut makrotalouden mannerlaatat liikkeelle. Talouseliitti katselee ja kommentoi tapahtumaa huuli pyöreänä ja silmät selällään. On käymässä ilmeisen selväksi se, että tuloerot, taloudellinen polarisaatio, muutamien yletön rikkaus ja suurten  so. kansan köyhyys on ideologinen valinta.

Mutta nyt on taloudellisista arvoista piittaamaton kuningas - Korona-virus - panemassa asioita uuteen järjestykseen.

Haluaisin uskoa että makrotaloudessa tapahtuva mielikuvamuutos on tämän karanteeniajan suuri heräämistapahtuma.