Kahden pahan välissä

Ranskan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen haikaillaan taas kovasti arvoliberalismin perään. Ensimmäisen kierroksen voittaja Macron on ilmaissut olevansa eurooppamyönteinen ja haluavansa uudistaa Euroopan Unionia. Macron toimi jonkin aikaa Hollanden kauden alkuvaiheesa Ranskan sosialistihallituksen valtionvarainministerinä, mutta joutui ristiriitaan hallituspuolueen politiikan kanssa ja erosi. Uusi tuleminen tapahtuu nyt sitoutumattomana keskitien kulkijana. Linjaa kuvataan milloin keskustavasemmistolaiseksi, riippumattomaksi keskustalaiseksi tai keskustaoikeistolaiseksi suuntautumiseksi.

Ranskalainen keskitie tarkoittanee koalitioiden hakemista arvoliberaalissa hengessä kaikista niistä suunnista joista yhtymäkohtia yhteisiin linjauksiin olisi löydettävissä. Kysymykseen tulenevat Euroopan kansanpuolueet ja kristillisdemokraatit, liberaaleihin arvoihin vetoava ja koviin oikeistolaisiin painotuksiin taipuva Euroopan parlamentin Alde-ryhmä ja edelleen Euroopan Parlamentin toiseksi suurimpana ryhmänä esiintyvä Demokraattien ja Sosialistien ryhmä. Myös Vihreä liike on ilmeisen sopiva yhteistyökumppani vaikka sen hohto Euroopan tasolla onkin hiipumassa.

Euroopan Unionin politiikka on muuttunutt viime vuosina konsensushenkisestä yhä selvemmin markkinapainotuksia korostavaksi. Pohjan tälle suuntautumiselle muodostavat Euroopan Unionin voimassaolevat keskeiset perusasiakirjat. Taustalla on vahva usko markkinoiden uudistavaan ja sitä kautta uutta luovaan  ja pelastavaan voimaan. Surullinen tosiasia kuitenkin on, että sitten valuuttaunionin luomisen viriiliä dynamiikkaa ei ole Euroopan Unionin kehittämiseen tullut. Sen sijaan on tullut alusta alkaen yhteiskunnallisen uudistumisen vauhdin hiljeneminen ja pysähtyminen - sekä alkava taantuminen heikompien jäsenmaiden alkaessa pudota pois kyydistä. Puhutaan jo erivauhtisista kehityksistä jäsenmaiden kohdalla.

Perinteiseen vahvaan, kansanvaltaiseen hyvinvointivaltioon nojaava sosialidemokraatti voisi todeta, että näin käy välttämättä kun ryhdytään rakentamaan politiikkaa pelkkien markkinoiden varaan, Valtio ja kansalaisyhteiskunta toimijana on suljettu lähes kokonaan pois mm. Maastrichtin sopimuksessa ja Euroopan Keskuspankin peruskirjassa  toiminnallisena vaihtoehtona. "Määrällisen elvytyksen" vastaanottajana ja toimivana subjektina EU:n jäsenvaltio on julkisesti ilmaistussa suuntautumisessa kokonaan pois laskuista. Uudistetun peruskirjan versiossa ilmaisu on piilotettu muotoon, jossa EKP kieltäytyy ottamasta vastuuta jäsenvaltioiden sitoumuksista. Se tarkoittaa että rahapoliittiset toimet suunnataan markkinoille, pankeille ja investointilaitoksille. Tosin näille suunnattu määrällinen elvyttäminen kätkee piilotetun ja julkistamatta jätetyn kanavan jäsenvaltioiden velkakirjojen siirtämisestä vaivihkaa EKP:n taseisiin. Se on kuitenkin vastoin sääntöihin lukittua oppikirjaa - ja siksi siitä ei myöskään puhuta.

Kilpailupolitiikka puolestaan rajaa mahdollisuuksia ostovoiman nostamisen ja kulutuskysynnän lisäämiseen. Tämä viralliseksi poliittiseksi totuudeksi kohonnut linjaus tarkoittaa, että yritykset eivät uskalla ryhtyä investoimaan, koska makrotasolla kysynnän ja ostovoiman lisäystä ei ole odotettavissa. Suuret optiot ja tuloerojan polarisoituminen eivät auta mitään, koska tulojen lisääntyminen ylimmissä tuloluokissa ei lisää kulutusta. Ostovoiman puute suurten massojen keskuudessa, ylimpien tulonsaAjaryhmien kulutuskyvyn rajallisuus ja markkinoiden kyvyttömyys luoda ostovoimaa muodostavat sen myrkkykeiton, joka ajaa Euroopan Unionia yhä pahempaan umpikujaan.

Sosialidemokraattisella politiikalla - jota väitetään vanhenevien kansalaisten väistyväksi yhteiskunnalliseksi suuntaukseksi - olisi tähän tepsivä ja nopeasti vaikuttava keino. Kysymys on määrällisen elvyttämisen suuntaamisesta suoraan jäsenvaltioille tavalla, jossa vastataan hyviksi koetuilla tavoilla kansalaisten sosiaalisiin, kulturellisiin ja koulutuksellisiin tarpeisiin.  Itse asiassa koko Euroopan poliittinen vasemmisto hakee vastausta juuri tästä suunnasta. Populistiset voimat saattaisivat myös hyväksyä valtioiden kautta tapahtuvan määrällisen elvytyksen. Perussuomalaisten ja populistien rajat sulkevaa ja sotilaallista varustautumista kannattavaa linjaa voisi kuitenkin kutsua tavaksi toteuttaa keynesiläistä rahapolitiikkaa äärioikeistolaisella ja sosiaalisen kuntoutumisen kannalta taantumuksellisella tavalla.

Aikamme paradokseihin kuuluu sekin, että tästä opillisesti täysin oikeistolaisesta politiikasta on seurannut Euroopan Unionin heikentyminen ja Iso-Britannian konservatiivisen enemmistön puoluetaktisista syistä käyntiinsaattama Brexit-ilmiö.  Brittien toryt eivät ole kuitenkaan liikkeellä sosiaalisemman Euroopan puolesta, vaan väittävät Unionin politiikan olleen liian sosiaalista ja vapaamielistä. Tämän ilmauksena on nähty maahanmuuttajien ja pakolaisten kasvavat virrat, joiden pääsy jakamaan etuoikeutettujen ruokapatoja on ehdottomasti estettävä. Samalla pakolaisten elvyttävä tuotantopotentiaali uhkaa jäädä kokonaan käyttämättä.

Merkkejä siitä, että Unionin kautta olisi aikahorisontin tällä puolen nähtävissä järkiintymistä ja aivan välttämättä tarvittavaa perusasennoitumisen muuttumista, ei ole näkyvissä. Suomen nykyinen hallitus edustaa tässä myös Euroopan Komission yksipuolista ja tuhosuuntaista ydinsanomaa. Meilläkään ei valoa tunnelin päässä ole näkyvissä. Valtionvarainministeri Orpo viittasi puolivälihiiren (kysymyksessä ei ole kirjoitusvirhe!) päätökseksi  "suureen sosiaalipoliittiseen uudistukseen" vuoden 2019 vaalien jälkeen. Mitä se muuta voisi tarkoittaa kuin Saksan Hartz IV -tyyppistä sosiaalisen ulottuvuuden kiristämistä, jonka mukaan tuen tarpeessa olevan on käytettävä kaikki henkilökohtaiset varansa asuntoa ja autoa myöten ennenkuin viime käden hengissäpitävää tukea on saatavissa.

Samaan aikaan uskotaan jo talouden olevan nousu-uralla. Hallituksen puoliväliriihen lausunnoissa ei näkynyt tähän viittaavia iloisia ilmauksia. Eurooppa on muuttunut henkisesti "Abendlandiksi" jossa ideologisista syistä ja itäeurooppalaistyyppisen autoritaarisen valtiososialismin pelossa kielletään myös kansanvaltainen, pohjoismaissa hyväksi koettu kansankoti, hyvinvointivaltio.

Ranskan eroa EU:sta ajavalla äärioikeistolaisella Le Penin puolueella on Euroopan Unionin itsensä käyttöön antamat aseet Ranskan irrottamiseksi Unionista ja samalla rauhaa ja demokratiaa tukemattoman yhteismarkkinasuuntautumisen kuoppaamiseksi koko mantereen tasolla. Äärioikeisto ei kuitenkaan tavoittele sosiaalisempaa, yhteistyöhenkisempää ja kansalaista kuntouttavaa kehitystä, vaan mitä ilmeisimmin paluuta 1930-luvun aatteellisiin aineksiin. Irrationaali yritys ratkaista mantereen ongelmat markkinoiden avulla on päättymässä irrationaaliin yritykseen ratkaista ongelmat kansallisella, nationalistiseen linnoittautumiseen ja varustautumiseen suuntautuvalla politiikalla.

Mikä on sosialidemokratian vastaus tähän asetelmaan?   Kirjailija ja sosialisti Mark Twainin vastaus tähän ristiriitaan oli seuraava:"Kahdesta pahasta älä valitse kumpaakaan." Keskustaliberaalin ranskalaisen Macronin vastausta voidaan tässä vaiheessa vain arvailla.

Taulan kastelua

Euroopan Unioni lähti siis pakotteiden tielle Venäjän ja sen Krimillä tekemien toimenpiteiden suhteen. Kriisi kulminoituu demokratian ja kansainvälisen oikeuden tulkintaan. Lähestymistavalla olisi vahva tuki Euroopan kansalaisten keskuudessa, jos EU:ta itseään pidettäisiin demokratian autorisoituna linnakkeena. Näin ei kuitenkaan ole: Unionin rakenteiden, peruskirjoin,  sopimuksin, direktiivein ja ajan myötä muovautuneiden käytäntöjen taustalla muhii arvokriisi, jonka keskeinen sisältö koskee Euroopan Unionin suhdetta demokratiaan ja sen keskeisiin instituutioihin, valtioon, kuntiin, julkisiin laitoksiin ja niiden kykyyn kohdata ja ratkaista ongelmia modernissa yhteiskunnassa.

Venäjä näyttää suhtautuvan asetettuihin pakotteisiin näennäisen rauhallisesti eikä ole kiirehtinyt vastatoimiin ensimmäisten, lähinnä yksityishenkilöihin ja heidän toimintaoikeuksiinsa kansalaisina suunnattujen pakotteiden käynnistämisessä. Se ei taida olla tarpeenkaan, sillä Euroopan Unioni on itse pistänyt päänsä ansalankaan, josta selviytyminen – jos sopimus todella kansallisissa parlamenteissa ratifioidaan - on äärimmäisen vaikea ja kriittinen prosessi. Tarkoitan solmittua sopimusta Ukrainan kanssa.

En ole saanut kyseisen sopimuksen suomennosta käsiini, mutta jos se noudattelee aikaisempaa, pääministeri Janukowskin hallituksen hylkäämää sopimuspohjaa, ainekset jännityksen ja ongelmien kasvulle ovat välittömästi käsillä. Kysymys on paitsi Ukrainan hyppäämisestä kaiketi satojen jo aiemmin tehtyjen sopimusten ja sitoumusten vauhdittamaan junaan. On  myös tartuttava myös pariin muuhun aika olennaiseen ongelmaan, nimittäin Ukrainan kautta tapahtuvaan energiahuoltoon ja Ukrainan talouden pikaista tukea vaativaan tilaan.

Ennen varsinaista sopimusta, sen ensimmäisissä liitteissä pyritään luomaan varoitus- ja hälytysjärjestelmää sen varalta, että jonkun sopimuksen ulkopuolella olevan tekijän johdosta Ukrainan kautta kulkeva kaasuvirta lakkaisi toimimasta. Kysymys ei ole kuitenkan pelkästään kaasusta, vaan polttoaineesta ylipäätään, ydin- ja hiilivoimasta, energia- ja logistiikkarakenteista, uudenlaisesta, unionikeskeisestä arkkitehtuurista koko maan ja sen tuotteiden rakenteessa. 

Sopimuksen sisällöstä ja sen seurannaisvaikutuksista saadaan tietoa lähipäivinä. Toivoisi vain että tässä ei ostettaisi sikaa säkissä pelkästään länsimyönteisen asennoitumisen hengessä. Sieltäkin on tulossa aasi ja elefantti Venäjän karhua vastaan...

Ukrainassa, joka on kulttuurisesti ja poliittisesti pirstoutunut maa, pyritään tietenkin käyttämään kaikkia mahdollisuuksia jotta selvittäisiin syvästä kriisistä. EU:n alustava 15 mrd:n euron tuki taitaa kuitenkin olla vasta alkusoittoa ja nähtäväksi jää, uskaltaako EU jatkaa samalla konseptilla jota on toteutettu ns. PIIGS-maiden suhteen.

Onko meillä ja EU:lla varaa uhitella demokratian nimissä? ETYJ-sopimus aikanaan rakennettiin mm. luottamusta lisäävien ja yhteistyön perustaa rakentavien toimien pohjalle. Nyt poliittista valtaa käyttää toimeenpanossa sukupolvi joka oli vielä 1970-luvulla pikkupoikia ja -tyttöjä. Lainatakseni J.P. Koskisen "Ystäväni Rasputin" kirjan Grigori Rasputinia:”Kun rettelöt alkavat, ei tule loppua. On parempi tukahduttaa tuli heti, viisas kastelee jo taulan, siihen riittää lasillinen vettä, kun tuli leviää, ei auta järvikään.”

Sanktiot ovat sotaa taloudellisin välinein, sanoo Sergej Glasjew, Putinin pääneuvonantaja; hän on myös joutunut lännen taloudellisten pakotteiden piiriin. Saksalainen die Welt -lehti haastatteli Glasjewia ihan äskettäin. Hän suositteli Venäjän ja EU:n yhteistyötä Ukrainan nostamisessa jaloilleen.

Energiakäänne

Päivän uutiset kertovat Fukushiman alueen pohjavesien ja alueen merivesien radioaktiivisen saastumisen pahenemisesta. Tuosta Japanin alueesta on tullut Tshernobylin jälkeen toinen atomivoiman kirouksen mustanpuhuva ruttopesäke. Tulevaisuuden ennustamiseen riittää suomalainen sananlasku: ei kaksi kolmannetta. Yksi tapaus on traaginen vahinko, toinen yllättävä sattuma - kolmas osoittaisi jo tendenssiä.

Saksa on tehnyt jo toistamiseen päätöksen luopumisesta atomivoimasta ja siirtymisestä uusiutuviin energiamutoihin. Ensimmäisen kerran tuon päätöksen teki sosialidemokraatien ja vihreiden yhteishallitus vuonna 2000. Uudelleen asia nousi esille Fukushiman tuhoisan maanjäristyksen ja sen aiheuttaman atomivoimaloiden tuhoutumisen johdosta. Saksan hallituksen päätöksestä ilmoitettiin 30.5. 2011 ja sen mukaan päätös energiakäänteeestä on lopullinen. Sitä valvomaan on asetettu eettinen komitea. Saksa haluaa tuottaa käyttämänsä energian tulevaisuudessa itse. Ydinvoimasta luovutaan vuoteen 2022 mennessä. Päätös on lopullinen, vaikka maasta löytyy tietenkin paljon voimia jotka pyrkivät diskreditoimaan valitun linjan.

Suomessa ei oikein tunneta saksalaista uusiutuviin energialähteisiin viittaavaa keskustelua eikä myöskään siinä käytettävää sanastoa. Energiewende – energiakäänne on yksi näistä käsitteistä. Se ei tarkoita ainoastaan luopumista (Ausstieg= astua ulos) atomivoiman tuottamisesta, vaan ylipäätään luopumista fossiilisista polttoaineista ja siirtymistä uusiutuviin energialähteisiin. Sunnuntaiaamuna 20.10. 2013 Tv-kanava 3SatinTeleakatemiassa puhuneen professori ja tohtori Claudia Kemfertin mukaan se on sekä teknisesti että taloudellisesti mahdollista.

Kysymys ei siis ole pelkästä atomivoimasta luopumisesta, vaan koko energia-arkkitehtuurin muutoksesta. Energian siirtäminen ja varastointi ovat olleet tähän saakka suuria ongelmia, mutta erityisillä pumppuasemilla ja mm. energian vedyksi nesteyttämisellä  siirtäminen, energian valtaväylien uudenlainen rakentaminen käy mahdolliseksi. Energiakäänne tarkoittaa kuluttajalle paitsi säästämistä, myös osallistumista energiaosuuskuntiin jotka tuottavat myös itse paikallisesti ja alueellisesti älykäällä, virtuaalisesti ohjatulla tavalla käyttämäänsä energiaa. Kysymys on siirtymisestä suurista laitoksista pieniin - tulevaisuuden energialaitos on pikemminkin virtuaalinen verkosto. Samalla keskinäinen energiariippuvuus yhteistyötarpeen johdosta korostuu, miä on uusi tärkeä turvallisuustekijä.

Vanhojen energiamuotojen tuottajat ja laitosten omistajat pitävät tietenkin sitkeästi kiinni omista suurtuotantoon perustuvista rakenteistaan. Saksassa on jopa ruskohiilen varaan rakentuvaa energiatuotantoa rakennettu lisää aivan viime aikoihin. Sähkön pörssihinnalla ja energiakäänteellä ei ole juuri mitään tekemistä keskenään. Kysymyksessä on huikean kova kaupankäynti ja pikemminkin jatkuva yritys pitää vaihtoehtoinen energiantuontanto ja sen jakelu taka-alalla. Jo pelkkä energiakäänteestä puhuminen on ilman muita syitä nostanut sähkön hintaa – sitä voitaisiin vanhoillakin muodoilla, ilman voitontavoittelua jakaa puolta nykyistä halvemnmalla, myös Saksassa.

Vaihtoehtoiset energiamuodot tulevat kalliiksi, sanotaan. Professori Claudia Kemfertin mukaan kokonaistasetta tuotoista ja kuluista ei ole tähän päivään mennessä esitetty ja vertailu on ollut kaupallisten energiayhtiöiden ehdoilla toteutettua.

Atomivoiman kirous liittyy radioaktiivisiin päästöihin, jotka ovat tämän päivän tietojen mukaan saastuttaneet pahoin sekä Fukushiman alueen pohjavesiä että myös merialuetta lähes Suomen kokoisella alueella. Vaikutukset ulottuvat ilmavirtojen kautta ennenpitkää koko maapallolle. Atomijäteongelmaa ei ole Saksassa ratkaistu vielä ollenkaan. Myöskään sitä ei ole otettu huomioon, että uudet energiamuodot paikallisesti ja alueellisesti toteutettuna tuovat huomattavasti lisää työpaikkoja ja mahdollistavat nykyistä edullisemman sähköntuotannon kotitalouksien ja liikenteen, mm sähköautojen tarpeisiin.

Energiakäänteen ongelmana on rahoituksen saaminen investointeihin. Vanhojen enegiamuotojen haltijat eivät ole osoittaneet kiinnostusta näihin investointeihin, niitä on tehty pääasiassa yksityisten kansalaisten ja uusien, vaihtoehtoista, eettisesti korkeampitasoista energiavaihtoehtoa hakevien yritysten varoilla. Keskustelua ja ratkaisuja energiakäänteen suuntaan pyritään tietoisesti diskreditoimaan ja ohjaamaan vanhoihin energiantuotantomuotoihin rakentavien yritysten toimesta.

Kansalaismielipide on kuitenkin Saksassa tainnut kääntyä lopullisesti uusiutuvien energiantuotantomuotojen, siis energiakäänteen suuntaan. Mainittakoon että Saksan Luonnonystävillä on ollut todella merkittävä vaikutus mielipiteenmuodostuksessa energiakäänteen ja atomivoimasta irtautumisen suuntaan. Energiakäänne on sekä teknisesti että taloudellisesti mahdollinen; profesorin mukaan olemme juosseet tätä maratonia vasta ensimmäiset kaksi kilometriä. Vuoden 2050 aikoihin jo 80 % energiatuotannosta tulisi tapahtua uusiutuviin energiamuotoihin pohjautuvilla ratkaisuilla. Jos tämä onnistuu Saksassa, Eruupoan teollisuuden sydämessä, niin sen on onnistuttava myös muualla Euroopassa ja viime kädessä koko maailmassa.

Mitä sanoo Suomi tässä tilanteessa Euroopan Unionin suurimmassa taloudessa menossa olevaan energiakäänteeseen? Meillä rakennetaan ydinvoimaa ja aiotaan – tietenkin - ryhtyä myös rakentamaan tuotantoa atomivoiman varaan. Kun Saksan ratkaisun takana on eettisesti perusteltu lähtökohta, on mitä todennäköisintä että kriittinen suhde atomienergiaan ei koske ainoastaan sillä tuotettua sähköä, vaan myös sillä tuotettuja tavaroita ja palveluksia myös Saksan rajojen ulkopuolella. Kysymys ei ole pikkupolitikoinnista, vaan suuresta, vastuullisesta,  eettisestä käänteestä.Tätä näkökohtaa ei voi olla alleviivaamatta kehitettäessä Suomen energia-arkkitehtuuria.