Eväät on syöty...

Aikaisemmassa blogikirjoituksessani totesin sarkastisesti ja kovasanaisesti, että Euroopan Unioni on Mario Draghin Euroopan tulevaisuuden kilpailukykyä kuvaavassa raportissaan kuvannut Euroopan ongelmia niin dramaatisesti, että on aihetta uskoa koko Unionin olevan siirtymässä "terminaalivaiheeseen". Kannanottoni johtuu siitä, että Euroopan Unionin rakenne ja toimintatapa sisältävät sellaisia kontraproduktiivisia ulottuvuuksia, jotka eivät ole parannettavissa, reformoitavissa.

Euroopan Unionin peruskirjapohjainen rakenne ei ole pluralistinen, vaikka myös sellaista demokraattisten arvojen kunnioittamisen muodossa väitetäänkin. Unioni on sitoutunut yksipuolisesti markkinaehtoiseen  ja demokraattista valtiota vieroksuvaan lähestymistapaan. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion tapainen kansanvaltainen rakenne ei ole EU:ssa mahdollinen. Muutoksen, revision  saaminen tähän linjaukseen vaatii yksimielistä päätöstä eikä se nykynäkymin ole mahdollista.

Euroopan Unionin asennoitumistapa konflikteihin on pohjaltaan autoritaarinen; se näkyy ennenkaikkea omaksutussa aktiivisessa sanktiopolitiikassa, erityisesti taloudellisessa rankaisemisessa mutta myös poliittisessa eristämisessä, niin suhteessa Unionin jäsenmaihin kuin ulkopolitiikkaankin. Heikommaksi oletettuja potkitaan ja vahvempien edessä nöyristellään - tämä kuuluu autoritaarisen asenteen jossakin määrin hämäävään asennoitumistapaan (Fromm). Tätä toimintatapaa, henkistä ja fyysistä rankaisemista ei voi demokratiassa soveltaa muuhun kuin selvästi rikolliseen,  henkeä ja turvallisuutta vaarantavaan toimintaan. Tässä suhteessa EU ei voi väittää olevansa parempi länsimainen arvoyhteisö demokraattisten toimintatapojen osalta sen enempää kuin muutkaan globaalit vaikuttajatahot.

Kun Unionin ulkosuhteet ja puolustuspolitiikka  määräytyvät näistä väärään ylpeyteen perustuvista lähtökohdista, tulokset ovat olleet sen mukaisia. NATOn laajeneminen itään oli ristiriidassa vuodesta 1975 noudatetun luottamukseen ja yhteistyöhön perustuvan ulko- ja  puolustuspoliittisen ETYK-konferenssin päätösten kanssa, mikä on johtanut vaaralliseen, vihamieliseen viholliskuvaan suhteessa ennenkaikkea Venäjään ja Kiinaan. Kun nyt puhutaan jo ydinsodan vaarasta, tuhosuuntainen tie on selvästi peruuttamaton eikä se ole neuvotteluyhteyksillä korjattavissa. Tulos on mitä jyrkimmässä ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita Euroopan Unionin alkuvuosina tavoiteltiin ja dokumentoitiin asiakirjoihin.

Lisäksi kuvassa on myös globaali taloudellinen kilpailu, joka tietynlaisena piilomomenttina  värittää  ja kiihdyttää kilpailun muodossa vihamielisiä suhteita. Nyt näemme selvästi, että "kilpailu on ahneiden sotaa" (Marx) ja että se pitää ihan käytännössä todellisuudessa paikkansa. Tässä kilpailussa yhdessä autoritaarisen ylpeyden kanssa on johtanut siihen, että talouden pohja suhteessa kohtuuhintaisen energian saatavuuteen on Euroopassa romahtanut. Eurooppa on jatkossa yhä riippuvaisempi pääasiassa USA:sta tuotavasta, särötetekniikalla tuotetusta maakaasusta ja öljystä, joiden hinta on kolmin-nelinkertainen verrattuna siihen, mitä USA:n teollisuus ja kuluttajat energiastaan maksavat. Tämän johdosta EU on tipahtamassa kokonaan tasavertaisesta, kilpailukykyisestä teollisuustuotannosta, eikä tähän synkkään kuvaan ole näkyvissä juurikaan parannusta.

Lisäksi Unionin talouspolitiikassa vallitsee erityinen suuren mittakaavan  "ryhmäajattelu" (vrt. William Mitchell kirjensa "Euroalueeen dystopia), joka näkyy kaikkien talousviisaiden samansuuntaisena, vaihtoehdottomana perustelutapana. Yhtenä syynä tähän on ilman muuta Euroopan Unionin perustuslakitasoinen "Korjausmekanismi", joka sellaisenaan edellyttää vaihtoehtoisten ja korjaavien ratkaisujen löytymistä nykyisen peruskirjan mukaisista raameista. Frankfurtin koulukunnan tunnettu sosiaalipysykologi käytti tästä samasta ilmiöstä nimitystä "miljoonien hulluus", jolla hän tarkoitti sosiaalisen rohkeuden puutetta hakea tai ilmaista vallassaolevan hierarkian ajattelu- ja toimintatavan vastaisia ratkaisumalleja. Erityisen surullista on, että myös Euroopan Unionin vasemmisto on ollut taipuvainen käyttämään tätä ryhmäajattelun "eiolevaihtoehtoa" kaavaa, mikä näkyy sopeutumisena uusliberaaliin valtavirtaiseen talousajatteluun. Työväenliikkeen arvoperustan mukainen lähestymistapa edellyttäisi kiihkeää taloudellista demokratiaa tavoittelevaa vaihtoehtoa. Sellainen on Euroopan tasolla itse asiassa olemassa Modernia Monetaarista Teoriaa  kuvaavan juuri iomestyneen kirjan muodossa.

Tietotekniikassa ja tekoälyn käytössä sekä USA että Kiina ovat vaudilla ajamassa Euroopan Unionin ohi, mikä merkitsee yhä suurempaa riippuvuutta näistä maista modernin infrastruktuurin, logistiikan ja palveluiden suhten. Sodanomaisen kilpailun seurauksena USA ja Eurooppa rakentavatrankaisevia tullimuureja, mikä on täysin ristiriidassa "vapaan maailman" vapaan kilpailun periatteiden kanssa. Eturiviin pääseminen tässä kailpailussa ei ole enää mahdollista. Ne eväät,  jotka Euroopan Hiili- ja Teräsyhteisö perustamiskokouksessaan 18.4. 1951 ja Schumanin puheen myötä 1950 määritteli, on syöty.

Edellä esitettyihin kysymyksiin ei ole näköpiirissä uusia vaihtoehtoja, revisiota. Kuitenkin nämä seikat ovat Euroopan ja Euroopan Unionin kohtalonkysymyksiä. Noudatetun politiikan tuloksena on syntymässä uusi talouden suurvalta, ns. BRICS-maat, jossa ovat mukana Brasilian, Venäjän, Intian, Kiinan ja Etelä-Afrikan lisäksi myös joukko lähi-idän maita. Myös Turkki on hakemassa jäsenyyttä BRICS-yhteisössä ja on siis ilmeisesti luopunut tavoittelemasta jäsenyyttä Euroopan Unionissa. Oletukseni on, että tässä suhteessa nähdään jatkossa merkittäviä uusia avauksia.

Minäkin asetin aikoinani suuria toiveita Euroopan Unioniin ja puolustelin jäsenyyttä tässä yhteisössä jo kauan ennen kuin se sitten 1990-luvun puolivälin jälkeen toteutui. Olin kuitenkin jo 1970-luvun alkupuolella kansainvälisessä yhteistyössä ja Euroopan Unionin elimissä aavistellut omalle arvomaailmalleni vieraita elementtejä.  Vuosien varrella ne ovat vain vahvistuneet. Blogikirjoituksistani vuosien varrelta näkyy epätoivoni syveneminen suhteessa eurooppalaisen yhteistyön saamiin muotoihin. Kahden viime vuoden aikana tuhosuuntainen kehitys on käynyt yhä ilmeisemmäksi ja Mario Draghin raportti Euroopan Unionin kilpailukyvyn tulevaisuudesta näyttää sinetöivän tässä kuvailemani dystooppisen ajautumisen poliittiseen ja taloudelliseen suoritustilaan, yhteiskunnalliseen terminaalivaiheeseen. 

Muun muassa ja rivien välissä

Ovatko oikeusvaltioperiaate ja vahva valtio keskenään ristiriidassa?

"SUOMI on painottanut jo pitkään oikeusvaltioperiaatteen merkitystä Euroopan unionissa. Oikeusvaltioperiaate tarkoittaa unionin perusarvojen noudattamista. Niitä ovat muun muassa ihmisarvon ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo ja oikeusvaltio. Jokainen jäsenvaltio on sitoutunut näihin perussopimuksessa." Helsingin Sanomain toimittaja Jenny Virtanen kirjoittaa tästä tänään 25.9. 2020 analyysiartikkelissaan.

"Muun muassa"... 

Perussopimuksissa on  yhtenä perusarvona  sitouduttu myös mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan ensisijaisuuteen (Lissabonin sopimus, 2. artikla, kohta 3) Perussopimuksissa on hyväksytty myös se etteivät EU eikä EKP ota vastuuta jäsenvaltioiden, niiden instituutuioiden  eikä ylipäätään julkisen sektorin rahoituksesta. Nimenomaan se on juuri kiellettyä. 

SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin näkyy puolustavan julkista sektoria juuri sen vuoksi, että yritykset ja markkina ei näytä kantavan yhteiskuntavastuutaan, vaan vetäytyvät siitä juuri nyt kun kaiken lisäksi Korona-kriisin vuoksi kamppaillaan selviytymisestä erityisen - siis historiallisen -  vaikeissa olosuhteissa.”Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin. Emme voi valitettavasti luottaa siihen, että yritykset huolehtivat ihmisistä ja ympäristöstä.” Näin sanoo Sanna Marin Kauppalehden tuoreessa haastattelussa.

Markkinan ensisijaisuutta ei ole oikeusvaltioperiaatteen yhteydessä hallituksen taholta erityisesti korostettu, vaan tässä yhteydessä on nostettu esille vapaat vaalit, lehdistön vapaus, yhteiskunnallisten instituutioiden kuten yliopistojen pluralistisuus, moniarvoisuus tai oikeuslaitoksen riippumattomuus. Ei ole kiinnitetty huomiota siihen, että markkina, jolle on annettu aivan keskeinen rooli koko Euroopan Unionin vakauden säilyttämisessä ja vaurauden tuottamisessa, ei näytä kykenevän kumpaankaan näistä tärkeistä tehtävistään.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta keskustellaan, ei näin tärkeää kohtaa pitäisi jättää ilmaisun "muun muassa" taakse pimentoon. Näin näyttää kuitenkin koko ajan tapahtuvan.

Euroopan Unionin ja erityisesti EKP:n ponnistelut markkinan tärkeän aseman säilyttämiseksi eivät ole olleet vähäisiä. Käänne tapahtui vuonna 2012, kun EKP:n pääjohtaja Mario Draghi lupasi tehdä "kaiken mitä tarvitaan" euron aseman säilyttämiseksi, siis markkinoiden toimintakyvyn ja tässä yhteydessä mainitun likviditeetin säilyttämiseksi. Yksin Suomeen on kuuden vuoden aikana virrannut EKP:n määrällistä elvytystä valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta Suomen Pankin (se ei ole valtiollinen elin, vaan osa EKP:n itsenäistä keskuspankkijärjestelmää) pääjohtajan Olli Rehnin mukaan reilusti yli 50 miljardia euroa. Yritystukea on tullut kaikkien valtiollisten toimien lisäksi siis yli 8 miljardia (8000 miljoonaa euroa) vuosittain. Miten tämä valtava summa on kulkeutunut EKP:n maksamista valtion velkakirjoista edelleen yrityksiin - siitä ei ole saatu tarkempaa tietoa. Jo pelkkä tavanomainen bruttokirjanpito edellyttäisi tämän näkyvän valtion fiskaalisissa toimintakertomuksissa. Ei näy eikä ilmeisesti valtion tilintarkastajatkaan tiedä - eivät ainakaan kerro - miten tällainen rahavirta kulkeutuu valtionkonttorin kautta yritysrahoitukseksi. Vuosien intensiivisellä seurannallakaan ei ole ainakaan minulle käynyt selväksi, miten tällainen on mahdollista ilman että asiasta puhutaan julkisesti ja ymmärrettävästi.

Kun oikeusvaltioperiaatteesta puhutaan, niin tällainen "muun muassa" taakse kätkeytyvä, Suomen valtion vuotuisen budjetin kokoisen ylimääräisen rahoituslaviinin tulisi olla julkisen hallinnon avoimuusperiaatteen mukaan mitä tärkein asia, itse asiassa oikeusvaltioperiaatteen ydintä. 

Euroopan Unioni ja sen alainen instituutio, Eurooppaoikeus on osoittautunut varsin joustavaksi oikeusperiaatteiden tulkitsijaksi. Tänä vuonna sen on saanut kokea mm. Saksa, jonka perustuslakituomioistuimen tulkinta Euroopan Unionin konsolidoidusta peruskirjassta sai rukkaset Eurooppaoikeudelta. No bail out -periaate, se että on säästettävä etukäteen velanoton sijasta, ei ole estänyt valtioita velkaantumasta EKP:lle velkakirjojen osto-ohjelmien puitteissa eikä Euroopan Komission omaa velanottoa Koroma-elvytyspaketiksi kutsutun 1350 miljardin lainanoton yhteydessä. Myös Saksa on itse kääntänyt kelkkaansa: tälle vuodelle Saksa otti lainaa 208 miljardia ja vuoden 2021 nimiin budjetissa suunnitellaan otettavaksi 83 miljardia lisää - näin siis alustavasti. Tämä 180 asteen täyskäännös herättää kiivasta keskustelua Saksassa. Entinen valtionvarainministeri ja nykyinen liittopäivien puheenjohtaja Wolfgang Schäuble on julkaissut vastikään avoimen kirjeen, jossa tätä uutta käytäntöä arvostellaan kovasti ja vaaditaan palaamaan perustuslaillisiin käytäntöihin. Saksan vuodelta 1949 olevassa perustuslakia vastaavassa "Grundsatzissa" on sisällä strateginen velanottoa koskeva rajoitus sekä liittovaltiolle että osavaltioille. 

Viimeisimmässä bulletinissaan EKP:n aloittamasta muutoksesta oinastellaan pysyvää uutta käytäntöä. Tästä kirjoittaa Taloussanoimien toimittaja Jan Hurri viimeisimmässä kommentissaan 25.9. 2020 :

"Kun EKP:kin jo väläyttelee elvytysrahastolle tulevaisuuden kehitysnäkymiä tilapäisestä kriisivälineestä EU:n pysyväksi fiskaalivoimaksi, ehkä Suomessakin olisi virkistävää vaihtelua puhua näin kauaskantoisesta hankkeesta kiertelemättä."

Itseasiassa EU:n konsolidoidun perussopimuksen kansanvaltaista valtiota - ja myös vahvaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota - syrjivä periaate on peräisin ja jossakin määrin jopa vahvistettuna Saksan perustustuslakiasiakirjassa. EU:ssa ei ole ainoastaan kysymys Maastrichtin sopimuksen mukaisista budjettirajoitteista, vaan ylipäätään valtion toiminnallisesti  alisteisesta roolista suhteessa markkinoihin. Tässä näkyy puolestaan marxilaisleniniläisen ja nyt jo hajonneen DDR:n autoritaarisen "sosialistisen" valtion pelko - EU:ssa puolestaan autoritaarisesti valtiota syrjivässä muodossa.  Eurooppalaista vasemmistoa tämä dilemma ei ole kiinnostanut, vaan sosialidemokraattista politiikkaa on yritetty toteuttaa uusliberalistisen raamin sisällä - tunnetuin seurauksin. Kumpikaan ei toimi, siipirikkoinen markkina ei saa yhteistä hyvinvointia aikaiseksi eikä sosialidemokratia saa laajojen joukkojen sellaista tukea että se kykenisi toteuttamaan perinteistä oikeudenmukaisuutta korostavaa tehtäväänsä. Kansa saattaa tässä suhteessa olla oikeassa - Euroopan Unionin peruskirjojen noudattaminen on myös osa oikeusvaltioperiaatetta eikä sosialidemokratia voi niiden puitteissa nostaa valtiota siihen kuuluvaan tehtävään, jota mm. Suomen perustuslaki selvästikin edellyttää.

Ovatko siis oikeusvaltioperiaate ja  vahva, yhteistä hyvinvointia kehittävä  kansanvaltainen valtio Unionin konsolidoitujen peruskirjojen ilmaisujen mukaan keskenään ristiriitaisia tavoitteita? Selvältä näyttää että markkina ja yritysvastuulla toimivat osakeyhtiöt eivät yksin kykene luomaan unionin alkuperäistavoitteiden mukaista rauhaa ja turvallisuutta. Näyttää siltä, että eurooppalaisten ihanteiden "luova tulkinta" on kääntänyt nykyisten peruskirjojen mukaisen toimintakäytännön  suhteessa velanottoon päälaelleen.  Pitämällä tiukasti kiinni markkina-alistyeisesta taloudellisesta lähestymistavasta on olemassa vaara että ollaan ajamassa koko maanosaa umpikujaan, josta ei suurillakaan rahamäärillä nykyisellä tavalla käytettynä päästä ulos. Pitäisikö nyt velkaelvytyksen muodossa alkanutta uutta "luovan tulkinnan " käytäntöä laajentaa edelleen niin, että jäsenvaltioita voidaan Euroopan Parlamentin,  Komission ja Euroopan Keskuspankin toimin myös suoraan tukea, koska ne yksin kykenevät investoimaan pohjautuen  kansalaisten ilmaisemiin tarpeisiin - ja ovat sen nimenomaan tehtäväkseen ottaneet?

Näin tärkeää ulottuvuutta, joka koske sekä oikeusvaltioperiaatetta että laajaa, koko Eurooppaa koskevaa hyvinvointivaltiota, ei pitäisi ilmaista "muun muassa" sanojen takana tai rivien välissä vihjaten.

Siipirikko yrittää lentoonlähtöä

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheesta suurlähettiläskokouksessa 25.8. 2020 on noussut aika kiihkeä keskustelu. Kysymys on Euroopan Unionin perussopimusten mukaisesta toiminnasta, siinä pysyttäytymisestä tai niiden laveasta, joustavasta tulkinnasta. Tasavallan presidentti siteerasi Helsingin Sanomien pääkirjoitusta 29.7. 2019:

”Avoin keskustelu EU:n suunnasta olisi toteutunut, jos paketin vaatimia muutoksia olisi tehty perussopimusten muutosten kautta. EU:n toimintaa säätelevien perussopimusten muuttaminen on kuitenkin niin hidas ja kansallisten ratifiointien vuoksi epävarma tie, että sitä pitkin ei haluttu edetä. Kun kiirekin oli. Niinpä esteitä paketin tieltä raivattiin tulkitsemalla sopimusten artikloja luovalla tavalla.”

Hän totesi edelleen:

"Näin kuvasi Helsingin Sanomien pääkirjoitus 29. heinäkuuta EU:n elvytyspaketin syntyvaihetta. Pääkirjoitus huomauttaa myös, että samaan tapaan, tulkinnan kautta, unionissa on edetty muissakin asioissa.
Tuota näkemystä on vaikea kiistää. Euroalueen vakaus- ja kasvusopimuksen piti asettaa rajat velkaantumiselle ja budjettivajeille. No bail out –periaatteen piti olla yksiselitteinen. Euroopan keskuspankin ei ajateltu ryhtyvän jäsenmaiden velkapapereiden haltijaksi. EU:n budjettia ei pitänyt rahoittaa lainarahalla.
Kävikö niin? Säännöt perussopimuksissa ovat kyllä ennallaan, mutta tosiasiallinen tilanne näyttää hyvin toiselta. Nuo taloudenpidon keskeiset periaatteet ovat vuosi vuodelta liudentuneet, osin kokonaan kadonneet. Ainutkertaisten tulkintojen jälkeen, kerta toisensa jälkeen."

Tasavallan presidentillä ei ole huomauttamista itse konsolidoitujen peruskirjojen suhteen, nehän on jäsenvaltioiden toimesta, neuvottelujen jälkeen yksimielisesti, siis konsensuksella hyväksytty. Juuri sen vuoksi myös niiden muuttaminen on niin vaikeaa, kenties mahdotonta.

Miksi peruskirjoja sitten pitäisi muuttaa?  Mielestäni siihen  olisi kaksi perusteltua syytä. Ensimmäinen ja mielestäni ehkä tärkein on peruskirjoihin upotettu strateginen ja ideologisesti värittynyt  periaate, jonka mukaan Euroopan Unioni rakentaa toimintansa mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) varaan. Tämän lähestymistavan ensisijaisuus on viety EU:ssa mahdollisimman ja jopa äärimmäisen pitkälle. Käytännössä kaikki toiminta rakentuu 'markkinan' varaan. Euroopan Unioni kieltäytyy peruskirjoissaan ottamasta minkäänlaista vastuuta jäsenvaltioidensa lainanotosta, mutta tukee avokätisesti ja turhia kyselemättä markkinaa. Pankkijärjestelmä on tässä tärkeä yhteistyökumppani Euroopan Keskuspankin kanssa. Uskon TP:n ajattelevan, että edullisenkin lainarahan varaan rakentaminen on yrityksille riskialtista puuhaa, jos ostovoimaa ei ole osoitettavissa. Investointeihin käytetyt rahat on maksettava takaisin, vaikka korkokuluja ei tulisikaan. Yritysten välinen kilpailu saattaa vääristyä, jos yhtä toimijaa tuetaan ja toinen jätetään ilman. Tämä on tärkeä näkökohta myös vientivetoisessa taloudessa. Velalla subventoitu vienti nostaa kilpailijat muissa jäsenmaissa takajaloilleen.  Suurilla panostuksilla ei ole kuitenkaan saatu ihmeitä aikaan; investoinnit takkuavat ja yritykset mieluummin saneeraavat kuin ottavat isoja riskejä. On ilmeisesti väärin yrittää saada yritykset investoimaan, jos ostovoimaa tai ostohalukkuutta - kuten Korona-pandemiassa - ei ole olemassa.

Myös valtiot ovat myyneet velkakirjojaan pankkien kautta. Ne ovat päätyneet suurelta osin EKP:n taseisiin. Kyllä myös yritykset ovat ostaneet näitä velkakirjoja. Niitä pidetään hyvänä sijoituksena uhkia täynnä olevassa maailmassa. Velkakirjoja myyvät valtiot eivät ole kuitenkaan saaneet käyttää näitä varoja mihin hyvänsä tarkoitukseen. Niidenkin on suuntauduttava mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan, sen innovaatio- ja kehitystoiminnan ylläpitoon. Hallitusten omat toimet julkisen sektorin vahvistamiseksi infrastruktuuriin ja palveluihin panostamalla ei ole tullut kysymykseen. Tämä on edelleen tehtävä muulla lainarahalla. Sekin onnistuu, jos korot ovat niin alhaalla kuin nyt ovat.

Veronkanto-oikeudella varustetut julkiset yhteisöt, valtio ja kunta, saisivat varmuudella hankkeensa menestyksellisesti liikkeelle ja pystyisivät tällä tavoin menestymään omassa toiminnassaan ja luomaan myös markkinalle reaalisia toimintaedellytyksiä työtehtävien määrän ja ostovoiman lisääntymisen kautta. Pohjoismaistyyppinen hyvinvointivaltio on nykyisten sääntöjen puitteissa yhteensopimaton osa Euroopan Unionin tulevaisuusvisioihin vaikka EU:n lähivuosien prioriteeteissa puhutaankin "Ihmisen hyväksi toimivasta taloudesta".  Niiden mukaan "Tätä varten on välttämätöntä vahvistaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, EU:n talouden selkärankaa. Myös pääomamarkkinaunioni on toteutettava, ja talous- ja rahaliittoa on syvennettävä. "  Vahvasta hyvinvointivaltiosta ei siis mainita sanaakaan. Markkinoihin suuntautuneena yhteisönä Euroopan Unioni on makrotalouspolitiikassaan yksipuolinen ja ideologisesti rampa. Markkinan heikkous on myös sen läpinäkymättömyys, yksipuolinen sitoutuminen voitontavoitteluun ja yritysvastuuseen yhteiskuntavastuun sijasta.

Toinen merkittävä tekijä, joka haastaa Maastreichtin kasvu- ja vakaussopimuksen etukäteissäästämiseen, budjettikuriin ja velkaantumisen välttämiseen tähtäävän strategian kulkee nimellä Moderni Monetaarinen Teoria (MMT), joka makrotalouspolitiikassa on sen verran tuore ilmiö, että sen merkitystä ei ole yliopistoissa avattu vanhemmille, yli nelikymppisille talousasiantuntijoille opetettu kaiketi ollenkaan. Kysymys on etukäteissäästämisen sijasta talouden kasvattamisesta velanotolla. Tämä on mahdollista maalle tai yhteisölle, jolla on oma itsenäinen keskuspankki. Talouden ihmeellisyyksiä on se, että uutta rahaa luodaan juuri velkaa tekemällä. Se ei tarkoita seteleiden painamista, vaan finanssipoliittisia päätöksiä ja niiden todentamista kaksinkertaisella kirjanpidolla ja 'enteriä painamalla'.

Itsenäisen Keskuspankin omaava yhteisö ei voi ajautua konkurssiin. Omilla itsenäisillä päätöksillään, ns. "endogeenisella" finanssi- ja rahapolitiikallaan se kykene selviämään mistä hyvänsä haasteesta. Se voi pitää yrityksiltä ja pankeilta ostamansa velkakirjat taseissaan, sterilisoida ne vuosikausiksi vaatimatta niistä korkoa tai lunastamista. Keskuspankki voi omilla päätöksillään jopa nollata velkakirjat kirjanpidossaan ja luoda täten mahdollisuuksia taloudelliselle toimeliaisuudelle. Juuri tätä Euroopan Unionin ministerineuvosto on nyt kertaluontoisesti tukenut hyväksyessään monivuotisen budjettikehyksen ja sen mukana Korona-elvytyspaketin.

Tätä makrotalouden uutta käännettä edustaa mm. australialainen professori  Willian (Bill) Mitchell, joka on myös Aalto yliopiston vieraileva professori ja joka osallistui juuri marraskuussa 2019 Brysselissä EKP:n makrotalouden uusia tuulia käsitelleeseen viikonloppuseminaariin. Minulle ei ole tullut yllätyksenä se, että alkuvuodesta 2020 eurooppalaisen makrotalouden suunta alkoi monen kummastukseksi kääntyä eksogeenisestä (ulkosyntyisestä)  etukäteissäästämisestä ja No bail-out' talouslinjasta MMT:n piirissä kehiteltyyn itsesäätöiseen, endogeeniseen  suuntaan. Kysymys ei ole täysin uudesta asiasta. Luottamukseen kultakannan sijasta perustuva vakaa rahajärjestelmä on ollut kehitteillä jo 1990-luvulta lähtien. Suuret talousvallan kuten Japani, USA ja etenkin Kiina käyttävät sisäsyntyistä finanssi- ja rahapolitiikkaa lähes täysin mitoin hyväkseen. Rahasta ei tunnu olevan puutetta (Kiina) ja valtavat velkamäärät (Japani) eivät estä velkarahalla tapahtuvan kasvun jatkumista. Inflaatiotakaan ei ole näköpiirissä - suuret talousmahdit pystyvät pitämään pankkijärjestelmänsä toimintakykyisenä muilla keinoin kuin inflaatiota aiheuttavalla korkealla korkotasolla.

Tämän ideologisesti neutraalin uuden makrotalouspoliittisen ulottuvuuden heikoin kohta koskee Euroopan Unionissa sen konsolidoitujen peruskirjojen yksipuolista ideologista suuntautumista markkinan tukemiseen. Hyvä sekatalousjärjestelmä edellyttäisi myös valtion, kuntien ja veronkanto-oikeudella varustettujen julkisen yhteisöjen (osavaltiot, maakunnat, seurakunnat) varaan rakentuvia tukiohjelmia. Julkisyhteisön rooli ja tehtävä poikkeaa selvästi markkinaehtoisesta toiminnasta ja kuten nyt nähdään, ilman tehokasta valtiota markkina ei selviydy työllistämis- ja kasvutehtävästään.  Euroopan Unionissa jäsenvaltiot ovat luopuneet omasta valuutastaan ja siksi ne ovat menettäneet mahdollisuuden omaan endogeeniseen finanssi- ja rahapolitiikkaan.

Menemättä tässä yhteydessä syvemmälle voi vain todeta, että juuri tämä yksisiipinen, siis pelkästään markkinoiden varaan rakentuva makrotalouspolitiikka muodostaa suuren vaaran koko Euroopan Unionille. Markkinoiden kautta tapahtuva rahoitus ei näytä valuvan kuin pieneltä osin kuluttajien ostovoimaan. Odotusarvot eivät toteudu markkinoiden kautta sosiaalisena turvallisuutena, yhteisenä hyvinvointina ja vakautena. Sen sijaan rahat katoavat pankkien ja yritysten taseisiin, vararahastoihin, odotusarvoisiin derivaatteihin kuten osakkeisiin ja jopa harmaaseen talouteen. Yksipuolinen, markkinoille suuntautuva määrällinen elvytys on taipuvainen lisäämään taloudellista polarisaatiota Euroopan Union alueella. Tämä on toinen suuri uhka jonka edessä Euroopan Unioni ja sen jäsenmaat ovat.

Modernia makrotaloutta voidaan käyttää sekä tiukan uusliberaaleihin ja uuskonservatiivisiin ohjelmiin tai yhteisen hyvinvoinnin luomiseen jäsenvaltioiden kautta. Tässä suhteessa MMT on ideologisesti neutraali 'pullon henki', jonka palauttaminen takaisin vankilaansa saattaa olla epärealistinen toive. Kultakannasta irronnut, luottamukseen, poliittisiin päätöksiin ja kirjanpitoon perustuva endogeeninen, sisäsyntyinen makrotalous on ennen pitkää hyväksyttävä. Sellaisenaan se ei muodosta vaaratekijää Euroopan Unionille. Vaaran muodostaa peruskirjoihin upotettu yksisiipinen ideologinen lähestymistapa, josta Saksa ja sen mukana Euroopan Komissio on etukäteissäästämisestä luopumisen ja velanoton hyväksymisen muodossa luopunut. Edelleen on kuitenkin voimassa sokea ja irrationaali luottaminen pelkästään markkinan voimaan. Ainakin hallituksen vasemmistovoimien, sosialidemokraattien ja Vasemmistoliiton tulisi nähdä tämä siipirikkoinen lähestymistapa ja vaatia tältä osin järkevämpää, rationaalisempaa politiikkaa myös järjestelmän oikeudellisen perustan osalta - eli peruskirjojen avamista ja sekatalouden (valtio+markkinat) vahvistamista. Näin toteutuisi myös Jacques Delorsin, Euroopan Komission kolmenkymmenen vuoden takaisen puheenjohtajan Saksan liittokanslerilta Helmuth Kohlilta saama suullinen lupaus aidon sosiaalivaltion ulottamisesta myös eurooppalaisiin toimintakäytäntöihin.

Vaaran vuodet eivät ole ohi - mutta niiden sisällöllinen ongelma saattaa olla erilainen kuin mitä Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö puheessaan suurlähettiläille kuvasi. Uhkakuvan muodostaa siipirikkoisen Euroopan Unionin lentoonlähtöyritys uusissa makrotaloudellisissa olosuhteissa.

Lisäys 8.9.2020

Saman teemaan liittyy myös Kreeta Karvalan kirjoitus Iltalehdessä 8.9. 2020: hänen linkittämässään saksalaislehdessä haastateltu  valtionvarainministeri Olaf Scholz toteaa elvytyksen luonteesta: "Jälleenrakennusrahasto on todellinen edistysaskel Saksalle ja Euroopalle, jolta ei voida kääntyä takaisin. EU ottaa yhdessä velkaa ensimmäistä kertaa hyödyntämällä sitä kohdennetusti kriisiä vastaan ja samalla sitoutumalla aloittamaan sen takaisinmaksun pian - kaikki nämä ovat syvällisiä muutoksia, kenties suurimmat muutokset euron käyttöönoton jälkeen. Sillä nämä vaiheet johtavat väistämättä keskusteluun EU: n yhteisistä tuloista, mikä puolestaan on edellytys paremmalle ja toimivammalle Euroopan unionille. Tämä voi tulla nopeasti ajankohtaiseksi. Koska elvytys on maksettava pian takaisin, sen ei pitäisi tapahtua EU: n normaalin talousarvion kustannuksella. Siksi ovat omat resurssit järkevä ratkaisu, esimerkiksi meriliikenteen ja lentoliikenteen päästökaupan kautta, verotettaen finanssitransaktioita tai maailmanlaajuisia digitaalisia alustoja." 

Jos siis Saksan tahto toteutuu, elvytys Komission velan avulla ei jää ainutkertaiseksi.

a

Työttömyys - ideologinen valinta

Työttömyyden hoidosta puhutaan näinä päivinä paljon. Hallitus ei opposition mukaan ole tehnyt yhtään konkreettista, nimenomaan työttömyyden poistamiseen tähtäävää aloitetta. Kokoomus puhuu sadantuhannen uuden työpaikan luomisesta, kuitenkin tavalla joka ei maksaisi yrityksille mitään eikä siten lisäisi ostovoimaa. Voitaneen kai sanoa, että kurjuuden jakamisella ei työttömyyttä voiteta, tai ei saavuteta ainakaan sellaista työllisyyttä, joka takaisin toimeentulon työtä tarvitsevalle.

Oma uskomukseni - ja uskon sen olevan myös hallituksen käsitys - että jo nyt on tehty aikamoinen joukko sellaisia uudistuksia ja investointeja hallinnon eri aloitta, jotka lisäävät työllisyyttä ja luovat ihan oikeita, sopimusyhteiskunnan mukaisia työpaikkoja. Tästä kielii myös se, että Suomen bruttokansantuote ei olekaan pudonnut sama vauhtia kuin muualla Euroopassa. Vähän yli 3 prosentin pudotus vaikean Korona-laman olosuhteissa merkitsee Euroopan parasta saavutusta ja hyvää ponnahduslautaa nopeaan elpymiseen. Korona-kriisin toinen aalto ja mahdollinen pitkävaikutteisuus saattaa tuoda muutoksia tilanteeseen. Todennäköisesti nekin toimivat vahvaa hyvinvointipolitiikkaa hallitsevassa Suomessa eri tavalla kuin mahdollisimman kovaan vientikilpailuun ja oletetusti  sen edellyttämään kilpailukykypolitiikkaan pyrkivät voimat.

Me olemme jäseniä Euroopan Unionissa ja siksi toimeentuloon ja työllisyyteen tähtäävän politiikan tulisi olla koko maanosan kattavaa, koordinoitua ponnistelua yhteisen päämäärän, täystyöllisyyden ja taatun toimeentulon saavuttamiseksi.  Vientikilpailu Euroopan tasolla ei  tavoittele tällaista tulosta. Tulee olemaan voittajia ja häviäjiä, kasvu tulee suuntautumaan epätasaisesti ja jopa niin, että osissa Eurooppaa jäädään pysähdystilaan tai jopa taannutaan.

On kaiketi selvää että tällainen työllisyyspolitiikka ei voi olla sosiaalista oikeudenmukaisuutta edustavien poliittisten voimien tavoitteena. Näihin päiviin saakka edellytetyllä säästämispainotteisella talouspolitiikalla jopa kokonaiset sukupolvet joutuvat paitsi odottelemaan kasvun alkamista, myös tinkimään nykyisestäkin elintasostaan. Monet pelkäävät jo että uudet sukupolvet joutuvat tyytymään selvästi alhaisempaan elintasoon kuin vanhempi sukupolvi, sodanjäkeiset suuret ikäluokat ja heidän lapsensa. Siirtymistä ei tapahdu pelkästään alemmista sosiaalisista luokista koulutuksen kautta ylöspäin, vaan kierre voi viedä myös toiseen suuntaan. Tilannetta kärjistävät tuontatovoimien jatkuva tehostuminen, tekninen kehitys ja automaatio, digitalisaatio ja - ehkä tärkeämpänä kuin aavistammekaan - ilmastomuutos ja sen vaatima säästäväinen suhtautuminen luontoon ja ympäristöön, kaiken kasvun materiaaliseen perustaan. Taloudellinen polarisaatio on niin vahvaa, että säästäminen tai edes hyvä koulutus ei takaa paluuta tasa-arvoisempaan kehitykseen. Uhkaavana ja sekä tunteita että ilmapiiriä kuumentavana ulottuvuutena on jatkuva maapallon lämpötilojen nousu, jäätiköiden sulaminen, uusi normaali, joka kilpailuhenkisen markkinan ja taloudellisen polarisaation olosuhteissa yhä kärjistää tätä ratkaisematonta jännitettä.

Sitä jää siis kysymään, onko tähän strategiasolmuun - tämä on huhtikuussa 2020 edesmenneen Pertti Paasion käyttämä nimitys - nähtävissä mitään ratkaisua? Olemmeko tuomitut elämään tässä tuhoisaa loppua ennustavassa Ragnarök-tunnelmassa vai voisiko tilanteeseen löytyä uusia ratkaisumalleja.

Tämän vuoden aikana tapahtunut muutos - tosin Kronan aiheuttaman kriisin aiheuttamaksi yksittäistapaukseksi luonnehdittu - on tapahtumassa eurooppalaisessa makrotalopuspolitiikassa. Se on lähtenyt liikkeelle vastoin perustuslakien (Saksa) ja konsolidoitujen peruskirjojen (EU) sisälle betonoituja, siis ehdottomiksi tarkoitettuja strategisia linjauksia. Etukäteissäästäminen kotitalouksia esimerkkinä käyttäen, "mustan nollan" budjetit ja ehdottomana tabuna pidetty velkarahalla elvyttämien ovat haihtumassa kuin elokuisen sinitaivaan ohuet pilvenhattarat. Tilalle on tullut aikaisempaan verrattuna jopa uhkarohkea velkaelvytys sekä kansallisella tasolla että nyt myös Euroopan Komission nimissä ja sen toimesta. Peruskirjojen säännöt sallivat tämän vain luonnonkatastrofiksi luokitelluissa poikkeustapauksissa, jollaiseksi Korona-pandemia on luokiteltu.

Euroopan Komission lainanotto, EKP:n jo kuusi vuotta jatkunut määrällinen elvytys, korkojen pysyminen nollan tuntumassa ja jopa sen alle, pankkien suojaaminen erityistoimenpiutein tällaisessa tilanteessa, EKP:n lunastamien velkakirjojen 'jäädyttäminen' EKP:n taseisiin - kaikki nämä kertovat käänteestä makrotaloudessa endogeenisen, sisäsyntyisen ja omiin päätöksiin perustuvan makrotalouden ottamisesta vihdoin käyttöön, joskin visioiltaan rajoitettuna ja olemassaolevien rakenteiden hillitseminä. Muutos ennakoi Modernin Monetaarisen Teorian vaikutusta Euroopan Keskuspankissa ja Euroopan Komission makrotalouspolitiikassa ja se näkyy tapahtumassa olevassa muutoksessa. Tosiasia on, että itsenäisen keskuspankin omaavan yhteisö - jollainen Euroopan Unioni komissionsa, neuvostojensa ja parlamenttinsa johtamana yhteisönä on, voi vastata mihin hyvänsä fiskaaliseen haasteeseen eikä ole pelättävissä että yhteisö joutuisi tämän vuoksi konkurssiin missään olosuhteissa. Se että resursseja voidaan luoda finanssipoliittisilla ja monetaarisilla päätöksillä ja perinteisellä kaksinkertaisella kirjanpidolla pelkkään luottamukseen perustuen, on samalla kertaa sekä selkeä että pelottava visio. Yhdessä digitalisaation ja automaation kanssa näet voitaisiinkin luoda järjestelmä, jossa rahasta ei ole puutetta ja jonka käytölle vain luonnolliset resurssit - kuten työvoima ja luonnonvarat - asettavat rajoja.

Moderni Monetaarinen Teoria lupaa juuri tällaista toivorikasta näkymää. Se pyritään kuitenkin työntämään pois valokeilasta valtavirtaisen, uusliberaalisti painottuneen talouseliitin toimesta. MMT:lle ei ole suotu tilaa talouspoliittisessa keskustelussa; kaupallisista markkinoista riippuvainen, sen teollisesta muodosta eli mainonnasta tulonsa saava ja kauttaaltaan kaupallistunut media on sulkenut silmänsä ja korvansa tältä kumoukselliselta muutokselta. Nyt kun se kuitenkin alkaa tapahtua, uhkaavan katastrofin alaisena,  konservatiivisen ja uusliberaalin enemmistön ehdoilla, ovat valtakuntien keskeisimmätkin vaikuttajat lähes irrationaalissa mielentilassa makrotalouden uuden käänteen edessä.

Palataanpa tässä takaisin työllisyyspolitiikkaan. Euroopan Komissiolla ja Euroopan Keskuspankilla on lähes kaikki edellytykset kääntää politiikan suuntaa niin, että suuret sosiaaliset ja luonnonkatastrofiin verrattavat ongelmat kuten työttömyys ja riittämätön toimeentulo voidaan muutamassa vuodessa tai yhdessä vuosikymmenessä hallitusti poistaa. Työtä on löydettävissä tarpeellisessa määrin mm. julkiselta sektorilta, sen infran ja palveluiden ja uusien, osallistamista, hyvinvoitia ja turvallisuutta kehittäviltä toimialoilta. Työehtosopimusten mukainen palkkataso voidaan turvata jos niin halutaan. Optiot, työsuorituksesta irroitetut, pelkkään ahnehtivaan mielikuvitukseen perustuvat palkkiot voidaan luokitella rikokseksi ilmastomuutosta ja ihmiskuntaa vastaan. MMT:n mukaisilla toimilla ei ole välttämätöntä kiihdyttää luonnon, ilmaston ja maaperän raiskaamista kohden entropiaa (Eero Paloheimo).

Jotta tämä täyden toimeliaisuuden tavoitetta kuvaava blogi ei jäisi pelkästään minun ehkä sairaana pidetyn mielikuvitukseni tuotteeksi, lainaan tähän referaattina juuri 19.8. 2020 ilmestynyttä MMT-professori Bill Mitchellin blogikirjoitusta, jossa hän arvostelee Australian Keskuspankkia (ARB) ja sen johtajaa poliittisesti vinksahtaneesta valtavirtaiseen talouspolitiikkaan sitoutumisesta seuraavasti:

"Australian keskuspankin pääjohtaja Philip Lowe vahvisti viime viikolla, että väite keskuspankin riippumattomuudesta poliittisesta prosessista on teeskentelyä. Kuvernööri on omaksumassa poliittisen roolin ja on jo antanut useita julkilausumia, joita ei voida analyyttisesti tukea tai perustella useiden vuosikymmenien ajan käytössä olleilla todisteilla. Hän vaatii kaiken modernin  rahapoliittisen teorian koskevan myönteisen  julkisen keskustelun estämistä, mikä on tietenkin vaatimuksena mielenkiintoista.
Yhä useammat ihmiset alkavat ymmärtää MMT: n perusteet ja huomaavat, että tämä ymmärrys avaa kokonaan uuden poliittisen keskustelun, joka on suurelta osin painettu näkymättömiin valtavirtaisen talouden harhakuvien taakse. Tämä koskee erityisesti oman keskuspankin avulla valuuttaa lisäävän hallituksen mahdollisuuksia poliittisiin valintoihin ja valmiuksia ja erilaisen politiikan toteuttamiseen.
Ihmiset ymmärtävät että yli 2,4  miljoonaa australialaista työntekijää, joilla ei tällä hetkellä ole tarpeeksi työtä (yli miljoona virallisesti työttömänä)on seurausta Australian hallituksen kyvyttömyydestä vastata tilanteeseen talouspolitiikallaan. He ymmärtävät edelleen, että hallitus käyttäytyy vanhoillisesti, koska se edelleen luulee voivansa palata ylijäämäiseen talouteen ennen pitkää, eikä siksi halua lainata liikaa (mitä se sitten tarkoittaakin). MMT: n ajattelutapa kertoo meille, että hallitus voi luoda niin monta työpaikkaa kuin tarvitaan täyden työllisyyden saavuttamiseksi ja keskuspankki voi vain mahdollistaa sen aiheuttamat menot ilman että hallitusta  tarvitsee lainkaan ottaa lainaa. He esittävät nyt päivittäin kysymyksiä: miksi RBA ei auta tällä tavalla. RBA-poliitikkojen (esimerkiksi johtajan) kieltäytyminen on vähintäänkin säälittävää.

---
Professori Bill Mitchell kuvaa australialaisena oman maansa keskuspankin johtajan vanhoillista, uusliberaalia poliittista asennetta joka pitää yllä miljooniin nousevaa työttömyyttä. Tämä blogipäivitys on merkittävä siksi, että se autaa ymmärtämään  myös Euroopan Komission varovaista siirtymistä velkavetoiseen, oman keskuspankin (EKP) rinnalla toteutettuun makrotalouspolitiikkaan etukäteissäästämisen sijasta.  Tosin pyrkimyksestä täystyöllisyyteen ollaan vielä kaukana - ymmärtämättömät jäsenmaat ja Suomi niiden mukana - vaativat tehtyjen toimenpiteiden pysyttämistä kertaluontoisina. Oikea vaatimus olisi vaatimus vastata Euroopan kansalaisten keskeisiin tarpeisiin, joista oikeus täyteen työpanokseen ja toimeentuloon on yksi keskeisimpiä.

Katse Ursulan pään yli tulevaisuuteen

Kun Euroopan Unionin saavuttamaa neuvottelutulosta tulosta korona-kriisipaketista ja budjettikehyksestä  katselee sosialidemokratian ja vahvan valtion näkökulmasta, selvät markkinaehtoisen Euroopan tunnusmerkit ovat edelleen selvästi nähtävissä: 1) Tukea 390 mrd ja lainarahaa 360 mrd tarkoittaa ilmeisesti tukien suuntaamista yrityksille, koska lainaraha ei enää kelpaa. Jäsenvaltiot saavat kaiketi lainarahaa, jonka senkin käyttäminen menee ehdotusten pohjalta vielä yhteiseen tarkasteluun. Euroopan Komissiolla on edelleen vahva ote perussopimusten mukaisen 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, 2 artikla, 3. kohta ) mukaiseen lähestymistapaan ja monia keinoja edellyttää samaa lähestymistapaa myös Euroopan Unionin jäsenvaltioilta.

Ratkaisu on siis tältä osin linjassa Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen kanssa. Avustusten ja lainojen käyttö suoraan julkisiin investointeihin edellyttäisi niin voimakasta kansallista tahtoa infran ja palvelujen parantamiseen, että sen taakse saataisiin kansallisen parlamentin määräenemmistö. Tämäkin ratkaisu jäisi kansallisen toimintasuunnitelman toteuttamismuotoja Euroopan Unionin ao. elimen tarkastettavaksi ja lopullisesti hyväksyttäväksi. Oikeusvaltioperiaate tässä mielessä Euroopan Unionin tasolla tukee perussopimusten mukaista 'markkinakylki edellä' etenemistä eikä jäsenvaltioiden hallituksilla ole lupaa poiketa edes perusteluissa tästä auktorisoidusta lähestymistavasta. Ministerineuvoston kokouksessa tämä näkyy niin, että peruskirjojen lähestymistapaa ei arvostella, vaan siihen vedotaan pikemminkin tarkoituksella edellyttää sen tiukkaa toteuttamista. Eurooppalaiselle sosialidemokratialle tämä lähestymistapa on ongelmallinen, koska se tunkee vahvan, pohjoismaistyyppisen hyvinvointivaltion perusratkaisuna pysyvästi vaihtoehtovalikoiman ulkopuolelle. 

Euroopan edessä olevat suuret haasteet, ilmaston asettama haaste, pakolaisuuskysymys, digitalisaatio ja työllisyys ovat kaikki asioita, joissa demokraattisella valtiolla täytyy olla rationaalinen autoriteetti ratkaisuja tehtäessä. Yritys ratkaista näitä suuria tehtäviä markkinaratkaisuina - Euroopan Unionin konsolidoidun peruskirjan hengessä - tulisi johtamaan koko maanosan ilmeisen kaaoksen partaalle.

Vaikka Euroopan pohjoisen tuki- ja lainaosuudet jäävät pienemmiksi kuin Euroopan Etelän, pohjoismailla on vahva taipumus satsata yritysmaailman ohella myös julkisiin hankkeisiin. Julkisen sektorin investoinnit poikivat säännönmukaisesti enemmän työpaikkoja kuin yksityisen puolen vähäisiksi jääneet investoinnit. Oletukseni siis on, että mm. Suomi saa suhteellisesti pienemmillä tuki- ja lainaosuuksilla aikaan enemmän kuin pelkkään markkinarakenteeseen satsaavat valtiot. Tässä yhteydessä on tapahtunut myös suuri periaatteellinen muutos, kun Euroopan Komissio ottaa lainaa ilmeisesti velkakirjoja vastaan, jotka pankkien kautta kiertyvät nekin ilmeisesti EKP:n taseisiin. Lisäksi Euroopan Komissio saa luvan verotukseen tietyillä osa-alueilla, joten mahdollista on että velat eivät tule lopulta jäsenvaltioiden maksettavaksi ollenkaan.  Euroopassa on tapahtunut makrotalouspolitiikassa käänne, joka mahdollistaa endogeenisen finanssipolitiikan yhdessä EKP:n elvyttävän rahapolitiikan kanssa. Talouden perinteiset eksogeeniset elementit tunkevat kuitenkin vahvasti pelkojen muodossa tulevaisuudenkuvaamme.

Markkinakilpailuun perustuva lähtökohta on jo suuresti vaikuttanut kansalaisten motivaatioon ja yhteiskunnalliseen asennoitumiseen, josta Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Fromm käyttää nimitystä 'yhteiskuntaluonne'. Näyttää siltä että yleinen ajatuskulku ei pääse irtautumaan keskinäisestä kilpailuasenteesta, joka aina uhkaa johtaa itsekkäisiin kansallisiin ratkaisuihin, yhteishengen romuttumiseen ja välinpitämättömyyteen kansalaisten kohtalosta. Saksan kielen ilmaisu 'Entsolidarisierung', etääntyminen solidaarisuudesta on  omistamiseen, alistamiseen ja eriasteiseen henkisen ja jopa fyysisen väkivallan käyttöön luonteenomaista tälle epäproduktiiviselle yhteiskuntaluonteelle. 

Kun keskustelu neuvottelutuloksesta aloitetaan aina siitä, kuka voitti tai kuka hävisi, se haavoittaa Euroopan yhtenäisyyttä ja samalla myös ideaa yhteisestä Euroopasta. Yhteisten tavoitteiden sijasta seuraa vieraantuminen (Entsolidarisierung) ja vastakkainasettelu. Paljon on vielä eurooppalaisessa yhteistyössä kasvettava, jotta yhteisyydellisyyden henki ja yhteisvastuullisuus toteutuisi. Saavutettua sopua voi kuitenkin pitää näissä oloissa ja vallalla olevan kaupallisesti suuntautuneen asenneilmaston oloissa  merkittävänä...



Vahva, yhteiseen huolenpitoon ja vastuunottoon perustuva  toimintakykyinen valtio on  ollut aina pohjoismaisen hyvinvointivaltion peruspiirteenä. Sen sosiaalista ja terveydellistä turvallisuutta vahvistava osallistava  visio voisi olla se toimintalinja, jota eurooppalaisen sosialidemokratian tulisi edelleen pitää esillä. Uusi makrotaloudellinen ajattelu, joka mahdollistaa sisäsyntyinen, endogeenisen fiskaalisen aktiivisuuden niin monetaarisena kuin finanssipoliittisena ulottuvuutena vahvistaisi myös täyden toimeentulon ja täyden toimeliaisuuden yhteiskuntaa - vältän tietoisesti käyttämästä tässä yhteydessä täyden työllisyyden käsitettä, koska se viittaa niin vahvasti pelkkään palkkaorjuuteen ja rajoitettuun rooliin kansalaisyhteiskunnan jäsenenä.

Vientivetoisen vai sisäisen kasvun ehdoilla?

Vientivetoinen kasvu korona-kriisin jälkeisessä sopeutusvaiheessa - millaisia ovat mahdollisuudet tämän 'mantran' toteuttamiseen valtavirtaista ajattelua ja lähestymistapaa noudattavassa taloudessa? Kaikki maat - eivät ainastaan Euroopan Unionin jäsenmaat - pyrkivät parantamaan kilpailukykyään ja myymään tuotteitaan köyhtyneille markkinoille. Kaikkialla vaaditaan tuotantokustannusten laskua jotta kilpailussa pärjättäisiin. Palkkakustannuksia pitää laskea, saneeraustoimet pitää viedä äärimmilleen ja lisäksi pitää luopua omassa maassa  niiden tuotteiden kulutuksesta, jotka menevät vientiin.

Minusta näyttää siltä että tämä yhtälö ei voi korona-kriisin jälkeisessä tilanteessa toimia eikä ole realistinen. Avaimen tähän tilanteeseen voi muodostaa vain  sisäisiin finanssipoliittisiin päätöksiin perustuva endogeeninen makrotalouspolitiika, jonka avaimet Euroopan Unionin ovat Euroopan Keskuspankin Euroopan Keskuspankin käsissä. Kaikkein tehokkainta elvytystä olisi velkojen ja tukien suuntaaminen jäsenvaltioille, jotka voivat laittaa käyntiin investointeja ja uusia hankkeita samaan tapaan kuin mitä Suomen hallitus jo nyt tekee. Kysymys on samalla kertaa sekä elvytyksestä että sopeutuksesta.

Euroopan Unionin ongelma on sen peruskirjoista - ja jo vuosikymmenien tottumuksesta nouseva - jossakin määrin irrationaali usko siihen, että pelkästään 'mahdollisimman kilpailukykyistä markkinaa' (Lissabonin sopimus, 2 artikla, kohta 3)  tukemalla päästäisiin kasvun vauhtiin. Mikä tekee tästä toimintalinjasta irrationaalin ja huonosti - ellei lähes kokonaan - toimimattoman? Vastaus löytyy markkinan ja julkisen, veroa kantavan pakkoyhteisön eli valtion ja kunnan erilaisista  lähestymistavoista.

Yritys edellyttää uusia investointipäätöksiä tehdessään, että on olemassa kysyntää ylläpitävää ostovoimaa. Pelkkä kysyntähalukkuus ei riitä, ostovoimaa täytyy olla. Kun sitä ei ole, kuluttajat velkaantuvat ja pitääkseen taloutensa edes jonkinlaisessa kunnossa niiden on pitäydyttävä ylimääräisestä kulutuksesta. Tietääkseni meillä Suomessakin on jo yli 300 000 kansalaista, joilla on ongelmia velkojensa ja lainanottonsa kanssa. Uudet investoinnit ja uudet yritykset joutuvat kilpailemaan keskenään ostovoimakakusta joka ei ole kasvamassa. Yritykset tekevät tarkkoja sijoitusanalyyseja ennenkuin ryhtyvät investoimaan jotta sijoitetulle pääomalle saataisiin riittävä tuotto. Aina tässä ei onnistuta; Suomenkin teollisuuden historia on pullollaan esimerkkejä epäonnistuneista investoinneista, vääristä odotuksista ja tästä syystä romahtaneista yrityksistä.

Yritysmaailmassa puhutaankin 'yritysvastuusta' yhteiskuntavastuun sijasta. Yritykset eivät ota yhteiskuntavastuuta, päinvastoin ne pyrkivät siitä eroon. Tästä on Euroopan Unionissa esimerkkinä Barroson ja Junckerin, kahden 2010-luvun Euroopan komission johtajan ajama politiikka. Yritykset onkin vapautettu lähes kokonaan yhteiskuntavastuusta. Suomessa Elinkeinoelämän valtuuskunta on noudattanut politiikassaan systemaattisesti tätä pyrkimystä. Vientiin perustuva kasvu on luonteeltaan eksogeenisista, ulkoisten tekijöiden vaikutuksille altista ja niiden ehdoilla tapahtuvaa 'onnistumista'. Korona-pandemian oloissa siinä onnistuminen on mitä suurimmassa määrin riskipitoista ja saattaa vaatia niin suuria uhrauksia että tosiasiassa tulos on päinvastainen.

Valtion ja kunnan, veroa kantavien pakkoyhteisöjen rooli on aivan erilainen. Pakkoyhteisöjä ne ovat siinä mielessä että jokaisen kansalaisen on oltava jonkin valtion kansalainen ja jonkin kunan asukas ja veroa maksava jäsen. Päätöksenteko perustuu kansalaisyhteiskuntaan, monipuoluejärjestelmään ja oikeuteen olla vaikuttamassa yhteiseen päätöksentekoon. Yhteisillä päätöksillä tuodaan esiin kansalaisten odotuksia ja tarpeita. Kannettavat verot - ja myös velanotto - tähtää näiden tarpeiden tyydyttämiseen. Käytettävissä pääomilla tehdään investointeja ja kehitetään palveluja. Nämä päätökset synnyttävät hankkeita, joihin  kutsutaan toteuttajia ja palkataan työvoimaa. Verotusoikeudella toimiva valtio ja kunta ovat tässä suhteessa aina kilpailukykyisiä; niiden luomat hankkeet luovat väistämättä uusia työpaikkoja. Julkisen sektorin investointeihin liittyy myös tärkeä laatu-ulottuvuus koulutuksen ja kansalaistaitojen muodossa. Sillä luodaan edellytyksiä 'laadulliselle menestymiselle' viennissä ja kansainvälisessä taloudessa ylipäätään.

Euroopan Unionin tapauksessa kuvaan astuu myös Euroopan Keskuspankki, joka voi omilla päätöksillään rahoittaa minkä hyvänsä hankkeen.  Tällainen kasvu on sisäsyntyistä, endogeenista.  Keskuspankki ei voi tästä syystä koskaan mennä konkurssiin eikä mikään pääomaa vaativa haaste ole sille ylivoimainen. Endogeeninen makrotalouspolitiikka on lisäksi luonteeltaan neutraalia - sitä voidaan käyttää niin hyviin ja toimiviin kuin huonoihin ja jopa tuhosuuntaisiin tarkoituksiin.

Kun nyt pohdiskellaan osallistumista Euroopan Komission ja EKP:n mittaviin laina-, tuki- ja elvytysohjelmiin, voidaan eurooppalaisen elvytyksen ohjelmat nähdä itsenäisen, euroopantasoisen pakkoyhteisön sisäsyntyisenä, endogeenisia piirteitä omaavana, vahvana toimena jotta Pandemia-kriisistä - ja muutamista muista samanaikaisista kriiseistä - voitaisiin selviytyä. Valtavirtaisen talousajattelun takavuosina tekemät virheelliset strategiset päätökset kuitenkin heijastuvat edelleen vahvasti muutosta hakevan Euroopan talousajatteluun. Kaikkein pahin ongelma on Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin betonoitu yksiulotteinen päätös kilpailukykyisen markkinan  autuaaksi tekevästä voimasta.

Kylmän sodan päättyessä Berliinin muurin hajoamiseen ja neuvostotyyppisen 'sosialismin' kaatumiseen valittiin erityisesti Saksassa poliittinen strategia, jossa valtio asetetaan alisteiseksi markkinalle. Tällainen päätös on pohjoismaisittain katsottuna valtava demokratiaa halveksuva, yhteisiä tarpeita aliarvioiva strateginen virhe, joka Euroopan Unionin peruskirjoihin istutettuna merkitsee ratkaisevaa puutetta ja näkyy jatkuvana alisuoritteisuutena erityisesti taloushankkeissa. Markkina toimii yritysvastuun hengessä ja investoi vain jos voittoja on odotettavissa. Siksi määrällisen elvytyksen valtavat pääomat ovat taipuvaisia jäämään taseisiin, omien osakkeiden ostoihin, vararahastoihin ja pahimmillaan valuvat ns. harmaaseen talouteen. Kun lisäksi on ryhdytty näkemään raha itse monetaarisena keinona luoda odotusarvoilla lisää rahaa, siitä on itsestään tullut vain eriarvoisuutta aikaansaava tuottamaton tuotantohyödyke. Sen tunnusmerkkinä on se valtava pääomien polarisaatio, josta Thomas Piketty on 'uudessä pääomassaan' tehnyt 700:n sivun verran historiallista analyysia.

Pelättävissä on, että kun nyt edetään yksityiskohtaisempiin suunnitelmiin Euroopan Komission ja EKP:n elvytysratkaisujen toteuttamisessa, Euroopan unionin peruskirjan määräykset antavat edelleenkin pääsuunnan tehtäville toimenpiteille. Ne merkitsevät jo nyt rahalla valmiiksi kyllästetyn markkinan tukemista jopa ilmaisella rahalla, koska lainaraha ei tahdo enää tehdä kauppaansa. Jäsenvaltiot kärvistelevät sen sijaan edelleen eksogeenisen talousajattelun edellyttämän mahdottoman tehtävän edessä. kuinka maksaa yrityksille lainoina ja tukina annetut valtavat pääomat vientikilpailun edellyttämillä tavoilla takaisin lähivuosien aikana.

Pelättävissä siis on, että Euroopan Komission suuri suoran tuen paketti ei ole jäsenvaltioiden vaan markkinan käytettävissä. Kuinka ne tätä rahaa yritysvastuunsa puitteissa käyttävät? pörssikurssien nopea nousu tänä keväänä antaa viitteitä siitä, että markkina hoitaa koronapandemiaa pääosin muilla, yrityssalaisuuden piiriin kuuluvilla tavoilla kuin reaalitalouteen suunnatuilla investoinneilla. Syyt ovat ymmärrettäviä - ja ne pitäisi ymmärtää myös eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa.

Euroopan Komission pandemiapaketista ilmeisesti lainaraha on sitä, mitä myös jäsenvaltiot voivat käyttää. Jos se on ehdollistettu 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' aikaansaamiseen, siitäkään ei taida olla suurempaa hyötyä. Valtioiden on voitava käyttää pääomia omiin investointeihinsa, palvelurakenteensa parantamiseen ja kansalaisten välittömien, vaaleissa ilmaistujen tarpeiden ja tavoitteiden tyydyttämiseen.

8.6. 2020
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kirjoitaa tänään mielenkiintoisesti finanssipoliittisen elvyttämisen mahdollisuudesta 'poikkeusoloissa' ja 'Maastrichtin sopimuksen korttitalosta'. Merkittävä - toivoa herättävä kannanotto!

26.7. 2020
Talouspolitiikan suuressa linjassa on tapahtumassa suuri käänne, jota suhtautumisen muutos Saksassakin maan perustuslakiin sidottuun velkaantumisen rajoittamiseen edustaa.Tämä on yllättävää -  käänne on yhtäkkiä tosiasia. Euroopan Keskuspankissa tämän käänteen aloitti pääjohtaja Mario Draghi vuodesta 2014 alkaneella ja ainakin tämän vuoden loppuun lähes keskeytyksettä jatkuneella määrällisellä monetaarisella elvytyksellä. Tätä uutta linjaa jatkaa nyt elvyttävän finanssipolitiikan muodossa Euroopan Komissio ottamalla nimiinsä 750 mrd:n suuruiset lainat edelleen tukien ja lainojen muodossa jäsenvaltioiden käyttöön Korona-epidemian aiheuttamien vaurioiden hillitsemiseksi ja korjaamiseksi. Kertaluontoisuudestaan huolimatta kysymys on endogeenisesta, sisäsyntyisestä talouspolitiikasta, joka on aika uusi ilmiö Euroopassa ja joka eroaa selvästi tähän saakka noudatetusta valtavirtaisesta, hengeltään uuskonservatiivisesta ja uusliberaalista eksogeenisesta, ulkosyntyisestä talouspolitiikasta. Muutosta näytetään pelkäävän aivan mahdottomasti ja koko ajan näkyy esimerkkejä pyrkimyksestä palauttaa 'vanha järjestys' säästöpolitiikan ja suomalaiseen mustan nollan politiikkaan. Modernia Monetaarista Teoriaa (MMT) ei ole vanhemman polven talousmiehille (eikä varsinkaan juristeille)  yliopistoissa opetettu ja siksi sitä pelätään kuin lehmä uutta konttia. Valtavirtainen talousajattelu lisäksi syrjii tietoisesti myös uuden polven talousosaajia, jos he rohkenevat ilmaista kantojaan säästöpolitiikan turmiollisuudesta kasvulle, työllisyydelle ja riittävälle toimeentulolle. Maailman ehkä tunnetuin MMT-asiantuntija ja uranuurtaja on australialainen projessori William (Bill) Mitchell, joka toimii myös vierailevana luennoitsijana Helsingin Yliopistossa. Tämänkesäinen vierailu on jäänyt Korona-pandemian vuoksi ilmeisesti väliin. Hänen Helsingissä pitämistään luennoista ei ole mediassa näkynyt yhtään mitään. Tällainen syrjiminen ja sivuuttaminen johtavien talousgurujen toimesta osoittautuu nyt kohtalokkaaksi, kun muutos näyttää yhtäkkiä tempaavan mukaansa myös Euroopan Unionin keskeiset instituutiot. Jos olisin akateemisesti koulutettu talousasiantuntija, kuuntelisin Bill Mitchellin Helsingin Aalto-yliopistossa  pitämät luennot mitä tarkimmin...

Miksi media ei avaa tätä ulottuvuutta makrotalouspolitiikan ihmeellistä käännettä? Minkälaista talousoppia yliopistoissa oikein opetetaan? Miten on mahdollista tällainen sokeus ja kyvyttömyys analyysiin historialliseksi luokiteltavan ilmeisen käänteen lähtiessä liikkeelle? Mistä vaikeneminen kielii?

Väärä viesti?

Työmarkkinajärjestöt ovat antaneet yhteisen lausunnon Euroopan Komission ehdotuksesta 750 mrd:n elvytyspaketiksi. Lausunnon kriittinen ja yllättävä kappale kuulostaa seuraavalta:

"Nyt suunnitteilla olevan elpymisrahaston tavoite on kannatettava: myöntää rahoitusta valikoituihin investointikohteisiin, ei yleistä tukea valtioille. Suomen tulee varmistaa tämä myös jatkovalmistelussa. Kohteena ovat investoinnit ja uudistukset, jotka koskevat mm. vihreää kasvua ja digitaalista muutosta. Elpymispanostuksilla voimme tukea EU:n pitkän aikavälin tavoitteita kuten ilmastonmuutoksen torjuntaa, uusien teknologioiden käyttöönottoa ja osaamisen kohottamista."

Omana kantanani totean että SAK:n Elorannan ja STTK:n Palolan ei olisi pitänyt allekirjoittaa tällaista kannanottoa. Se sitoo Suomen politiikan vuosikausiksi yksiulotteisen markkinalinjaan ja antaa väärän viestin Euroopan Komissiolle. Kiinan keskuspankki ja USA:n Fed tukevan jo nyt avoimesti ja määrätietoisesti myös demokraattista valtiota - ja tämä ulottuvuus olisi se keskeinen voimavara joka EU:lla on vielä toistaiseksi käyttöönottamatta. Näin tehdään muilla suurilla makrotalousalueilla myös Koronakriisin suhteen.

Määrällisen elvytyksen varat paisuttavat jo nyt sekä Business Finlandin että Finnveran taseita eikä lainaraha näytä käyvän kaupaksi. Yksipuolisen, pelkästään markkinan ehdoilla toteutettavan elvytyksen tie on kuljettu loppuun. Voidaan kysyä, onko ylipäätään löydettävissä sellaisia investointikohteita, jotka auttavat ratkaisevalla tavalla Korona-kriisin hoidossa, kun ostovoima ei irtisanomisten, lomautusten ja korkean työttömyyden vuoksi juurikaan ole lisääntymässä.Todellinen vaihtoehto olisi vahvistaa jäsenvaltioita kohtaamaan yhdessä Euroopan Komission kanssa ne suuret haasteet, joita Unionilla on tunnetusti edessään. Myös SAK:n ja STTK:n ekonomistit ovat eri yhteyksissä painottaneet EU:n rakenteellisiin  ongelmiin puuttumisen tärkeyttä, nyt kun Korona-kriisi uuden suuren ongelman muodossa taas kerran haastaa EU:n ja EKP:n makrotaloudellisen arkkitehtuurin.

En usko tämän ajattelutavan saavan enemmistöä taakseen ainakaan SAK:n kentässä. Erityisen ongelmallinen tämän täytyy olla julkisen sektorin ammattiliitoille, jotka omissa ohjelmissaan rakentavat tulevaisuutensa edelleen vahvan hyvinvointivaltion varaan - pohjoismaisten perinteiden mukaisesti.

Kuinka pitkälle tällaista lausuntoa on valmisteltu esimerkiksi SAK:n hallinnossa? Mitä ovat sanoneet julkisten hyvinvointialojen edustajat tässä yhteydessä? Samoin näyttää siltä, että sen enempää SAK:ssa kuin STTK:ssa ei ole kuunneltu omien ekonomistien huomioita Euroopan Unionin rakenteellisista heikkouksista, esimerkiksi systemaattisesta julkisen sektorin ja siten myös demokraattien valtion poissulkemisesta tuen saamisessa. Tukea on saatu vain välillisesti Maastrichtin velkarajojen väliaikaisen poistamisen ja EKP:n valtioilta taseisiinsa ostamien velkakirjojen pitämisestä siellä edelleen niiden maturiteetista huolimatta.

Kysymys julkisen sektorin ja vahvan valtion kunnianpalautuksesta  ei mielestäni ole erityisen radikaali ajatus, vaan esimerkiksi pohjoismaiselle sosialidemokratialle sen ohjelmallinen ydinkysymys. Miksi nyt myös ay-liikkeen johdon kannanottojen muodossa sosialidemokratiasta halutaan tehdä ideologisesti marginaaliin pysyvästi sijoitettu liike?

Kysyisin vielä, onko kannanotossa otettu linja alkusoittoa luopumiselle taistelusta hyvinvointivaltion puolesta myös muiden suurten hankkeiden yhteydessä, puhutanahan tässäkin kannanotossa vihreän kasvun ja digitaalisen muutoksen toteuttamisesta? Mitä mieltä ollaan lähestymistavasta pohjoismaisessa ammattiyhdistysliikkeessä, Euroopan ammattiyhdistysliikkeessä tai VAKL:n kannanotoissa?

Mielestäni tämä kannanotto heikentää suuresti ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen työväenliikkeen yhteistyömahdollisuuksia. Kun lisäksi tiedetään että EK on jo luopunut keskeisestä neuvottelumekanismista ja panostaa - tosin keskitetyin toimenpitein - vain paikallisiin sopimuksiin, kuinka voidaan rakentaa sellaisia koko maata ja kansaa koskevia rakenneratkaisuja joissa kansalaisten yhdenvertaisuus toteutuu?

Koronakevään makrotaloutta

Olen koonnut tähän blogikirjoitukseen toukokuun alun jälkeen Fb-viesteissä käymääni keskustelua ns. Tampere-ryhmän - erityisesti Seppo Tuovisen - kanssa Euroopan Unionin rakenteesta ja sen peruskirjojen yksiulotteisesta, pelkästään markkinoihin suuntautuvasta yrityksestä rakentaa tasapainoista maailmaa erityisesti nyt menossa olevan koronakriisin keskellä. Kommentit ovat omiani, useimmiten vastauksia minulle linkitettyihin uutisiin, mutta siinä mielessä tärkeitä, että niissä tulee eriteltyä EU:n peruskirjojen vaikutuksia myös maakohtaisiin ratkaisuihin. Yleisellä tasolla näyttää siltä että myös hallituksen ja europarlamentaarikkojen tasolla - laajoista kansankerroksista puhumattakaan - ei ole vieläkään täysin ymmärretty Euroopan Unionin siipirikkoa rakennetta, joka uhkaa moni tavoin tulevaisuutta sen sijaan että se toisi selkeän ja avaran kuvan yhteisestä tulevaisuudesta.

6.5. 2020
Ilpo Rossi:

Liittyen uutiseen Saksan perustuslakivaliokunnan kannanotosta EKP:n elvytyspolitiikkaan:
Seppo, kiitos linkistä! Tässä uutisessa tulee selkeästi näkyviin Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin uusliberaali rakenne ja sen kiistanalaiseksi joutuvat toimet määrällisessä elvytyksessä. Meillä määrällistä elvytystä on virrannut valtionkonttorin kautta erityisesti Business Finlandin rakenteeseen, joka on säännöillään luotu vastaanottamaan ja ohjaamaan määrällistä elvytystä likviditeettinä yritysten uusiin innovaatioihin ja busineksen kehittämiseen. Määrällinen elvytys ei ole kuitenkaan tarkoitettu korona-virustyyppisen taloudellisen pudotuksen kainalosauvoiksi - juuri se on kielletty EU:n konsolidoidussa peruskirjassa. Tähän on nyt törmätty Suomessakin, kun ihmetellään, miksi rahaa ei tule heikkoon asemaan joutuneiden yritysten pelastamiseen. Se on kaikissa muodoissaan EU-rakenteessa ehdottomasti kiellettyä - piste. Minusta näyttää siltä että tästä toistaiseksi keskustelemattomasta ristiriidasta hallitus ei näytä pääsevän millään tavoin ratkaisuun. ..


Seppo! Palaan vielä tuohon Saksan perustuslakituomioistuimen kriittiseen kantaan suhteessa EKP:n määrälliseen elvytykseen. On muistettava että rajoituksen valtion velkaantumista ja valtion monetaarista tukemista kohtaan ovat kotoisin Saksan perustuslaista, sieltä periaate kopioitiin myös EU:n Maastrichtin sopimukseen. Tämä saattaa johtaa määrällisen elvytyksen nykyistäkin tiukempiin rajoituksiin. Saksassa ei ole juuri mitään merkkejä heräämisestä moderniin monetaariseen lähestymistapaan, josta MMT-professori  Bill Mitchel esitti vapunpäivänä yli puolentoista tunnin mittaisen katsauksen Youtubessa. Siinä hän vaatii havahtumista uusliberaalista nirvanasta...

7.5. 2020

Seppo Tuovinen:
Konfliktinainekset ovat nyt tosiasioita. Markkinat ovat reagoineet. Dollari vahvistuu ja euro heikkenee. Miten Italia ja Espanja (kriisimaat) reagoivat? Tämä saattaa olla Eu.lle lopun alkua tai alun loppu.. Stieglitz on ollut oikeassa, Nyt tuli iso valuvika ilmi, joka tuli monelle poliitikolle puskista keskelle koronakriisiä. Miten vain, mutta EKP:n asema itsenäisenä keskuspankkina horjuu. Sillä on arvaamattomia seurauksia.
Ilpo Rossi liittyen Eero Heinäluoman Eurooppa-kirjoitukseen Demarissa:
Seppo, kiitos tästä linkistä! Saksan perustuslakituomioistuimen päätös kriittisestä suhtautumisesta EKP:n toimenpitein toteutettuun  määrälliseen elvytykseen ja valtioiden velkakirjojen osto-ohjelmiin ja tätä kautta toteutettuun yritysten tukemiseen kyseenlaistaa sekä EKP:n oikeudellista asemaa että EKP:lle sallittua endogeenista,  päätöksiin ja kirjanpitoon perustuvaa politiikkaa. Jäsenvaltioiden tukeminen ei kuiitenkaan tätä kautta ole peruskirjojen mukaan mahdollista.  Mielestäni Eero Heinäluoma ei ole tämän analyysin perusteella  vieläkään ymmärtänyt EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta. Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin konsolidoitujen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain  jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua peruskirjojen avaamiseen puhumattakaan makrotalouden välineiden käytöstä endogeenisesti jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset Heinäluoman tapaisen kauhistelun tasolle. Saksan asenteet ja perustusain sisällön tietäen avausta toisenlaisen makrotalouspolitiikkaan ei ole odotettavissa, mikä merkitsee Euroopan jäämistä koko ajan jälkeen mannertenvälisessä kilpailussa ja samalla myös kasvavaa uhkaa koko Unionin hajoamisesta. EU on ajanut itsensä umpikujaan, vapaaehtoiseen talpouspoliittiseen 'veljeyden vankilaan' josta ei ole olemassa ulospääsyä - ainakaan nykynäkymien valossa.

Ilpo Rossi:
 Lyhyesti, sekä SDP että maan hallitus maksavat nyt hintaa siitä että suhteessa Euroopan Unioniin on eletty valheellisessa uusliberaaliin analyysiin perustuvassa positivistisessa lähestymistavassa uskoen että ongelmat ovat hoidettavissa ja ratkaistavissa. Näin ei ole - Komission ja myös EKP:n politiikka yrittää ratkaista tätä ongelmaa löytämättä ratkaisuksi mitään todellisia keinoja. On synkkää katsella tätä umpikujaa aikana jolloin tarvittaisiin voimakkaita,  dynaamisia - sosialidemokraattisia - ratkaisuja. Valtavirtainen talouspoliittinen lähestymistapa ei ole sosialidemokraattisen, taloudellisen demokratiaan ja yhteiseen, ratkaisukeskeiseen  talouspolitiikkaan tähtävään toimintastrategian väline, vaan monissa suhteissa mitä pahin jarru. Bill Mitchellin vappuvideossa hän löytää kahdeksan sellaista ratkaisevaa tekijää, joissa endogeeniseen, poliittisiin päätöksiin ja kaksinkertaiseen kirjanpitoon perustuvalla makrotalouspolitiikalla saataisiin nopeasti oikeita täsmäratkaisuja ja näköalaa nykyiseen hengettömään umpikujaan. Tämä olisi sosialidemokratian voitava kakistaa ulos vaihtoehtoisen lähestymistavan muodossa. En toistaiseksi jaksa lähteä tässä enempää kehiin, joten toivon että Sinä ja kumppanit pidätte mielen valppaana ja kyseenalaistatte tähän saakka   tehtyä politiikkaa.
Ilpo. Kirjoitin lyhyen kommentin Heinäluoman sivuille. Näin se menee: Minusta ei vieläkään ole ymmärretty EU:n peruskirjojen tiivistä yhteyttä Saksan perustuslakiin ja niiden periaatteellista samansuuntaisuutta.

Puheet siitä että EKP voisi monetaarisesti tukea suoraan EU-jäsenvaltioita, on vastoin hyväksyttyjen peruskirjojen linjauksia. Muutoksia tähän linjaan voidaan tehdä vain jäsenvaltioiden konsensuspäätöksillä. Saksa ei ole osoittanut minkäänlaista halua tulla kuopistaan ulos. Se on näkynyt vastakkainasettelussa monissa yhteyksissä. Nyt tosin koronakriisin takia Maastrichtin sopimuksen vakausmekanismista on toistaiseksi luovuttu komission päätöksellä. Makrotaloudellisia välineitä tarvitaan jäsenvaltioiden kykyyn vastata niin koronaviruksen, pakolaispolitiikan, ympäristöhaasteiden kuin digitalisaation ongelmiin. Kun peruskeskustelua ei ole käyty, jäävät vastaukset antamatta. Saksalaispäätös on aiheuttanut monelle suunnalla kauhistelua ja levottomuutta mm. valuuttakursseissa on levotonta liikehdintää. Italian valtion lainojen korot ainakin lähtivät nousuun. Nyt tarvitaan nopeita ratkaisuja, jotta EKP:n itsenäistä asemaa ei vaurioiteta.

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Jan Hurrin kolumneihin eurooppalaisesta makrotaloudesta:
Seppo! Luin tämän eilen ja totesin Jan Hurrin tekevän edelleen hyvää analyysia. Hänkään ei ole kuitenkaan nostanut esiin sitä, että Euroopan Unionin peruskirjat, jotka ovat finanssipoliittisten rajoitusten osalta saksalaisperäisiä ja siis samanhenkisiä, ovat syynä tähän ratkaisemattomaan ongelmaan. Etelä-Euroopan mailla on ollut sama positivistinen suhtautumistapa kuin Heinäluomallakin, jonka mukaan pitäisi olla itsestään selvää eu-jäsenvaltioiden tai ainakin valuuttaunionin jäsenten tukeminen. Näin ei ole - se on kiellettyä. Tästä seuraa mm. se erikoinen piirre, etttä nyt päätetyssä ravintoloiden tukemisessa osa tukea tulee Business-Finlandin kautta (työllistäminen) kun taas perustuki koronakuopan ylipääsemiseksi joudutaan järjestämään valtion omien laitosten kautta, koska juuri siihen ei voida EKP:n määrällisen elvytyksen 'likviditeettiä' käyttää. Jan Hurri edustaa mielestäni maan huippua juuri makrotalousanalyysissa, tehden sitä kuitenkin varovaisesti jotta työpaikka säilyy...

8.5. 2020
Ilpo Rossi liittyen Vihriälän talousryhmän raporttiin:
 Vihriälän johtaman työryhmän raportissa ei taideta viitata sanallakaan Euroopan Unioniin tai Euroopan Keskuspankkiin. Tämä tarkoittanee sitä, että työryhmän mielestä Suomen - ja muiden EU-maiden - on kamppailtava elintasokilpailun merkeissä muita eu-maita ja maailma vastaan selvitäksemme tämän vuosituhannen toisesta kymmenvuotiskuopasta. Ryhmän raportissa on varovainen viittaus siihen, että aika saattaa tuoda muitakin vaihtoehtoja jotka muuttavat perusasetelmaan täysin. Yksi tällainen on Modernin Monetaarisen Teorian tuoma mahdollisuus, jota edustaa mm. myös Aalto-Yliopiston vierailevana professorina australialainen William Mitchell, jonka mukaan mikään taloudellinen haaste ei ole mahdoton itsenäisen keskuspankin omaavalle maalle tai yhteisölle. Kaikki tarpeelliset hankeet voidaan toteuttaa finanssipoliittisilla päätöksillä ja perinteisellä kaksinkertaisella kirjanpidolla. Euroopan Unionilla on kuitenkin yksi suuri ongelma: se on peruskirjoissaan kieltänyt jäsenvaltiohin suuntautuvan finanssipoliittsen tuen ja vieläpä jyrkin sanakääntein. Peruskirjat hyväksyttiin EU:hun liityttäessä konsensusperiaatteella, mikä olisi myös teoreettinen mahdollisuus peruskirjojen muuttamisen ja uudistamiseen. Tämä tarkoitti avaimen heittämistä menemään sulkeutuessamme tähän nykyiseen ja hamaan ikuisuuteen kestävään veljeyden vankilaan. Vihriälän ryhmä yrittää ratkaista tätä Gordionin solmua EU:n omaksuman valtavirtaisen talousdoktriinin pohjalta. Se tarkoittaa sitä, että kärsimysten malja ei ole sen enempää Suomen kuin muidenkaan EU-maiden kohdalta vielä kukkuroillaan...

9.5. 2020
Ilpo Rossi:
Kuuntelin juuri eurokomissaari Jutta Urpilaisen ykkösaamun haastattelun, jossa sinänsä ei ollut juuri mitään uutta. Komissaarina hän on tietenkin sitoutunut Euroopan Unionin sisäiseen keskusteluetiikkaan, mkä tarkoittaa myönteisen kuvan antamista EU:sta ja ratkaisuvaihtoehtojen hakemista nykyisen arkkitehtuurin sisältä. Toistaiseksi sellaisia ei ole näkyvissäellei sellaiseksi lsketa juuri Saksan perustuslakituomioistuimen uhkaavaa ilmaisutapaa. Eurooppaoikeuden mukaan myös Saksan on alistuttava Euroopan Komission ja EKP:n tulkintoihin omasta roolistaan. Saksa voi tietenkin painostaa siten, että se jättää vastaanottamatta EKP:n määrällistä elvytystä. Oletukseni on että taustalla on tämän määrällisen elvytyksen jakamisessa sen erilainen painottuminen yritysten välillä ja erityisesti se että sitä ei voidakaan nyt, Koronakriisin keskellä käyttää 'kainalosauvoina' juuri kriisiytyvien yritysten tukemiseksi.

9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
No niin Ilpo. Kyllä jotkut muutkin ovat havainneet saman kuin mekin. Miika Kurtakko kirjoittaa Erkki Tuomiojan sivuilla: "En tiedä, missä umpiossa Vihriälä ja hänen proffakaverinsa ovat raporttiaan laatineet, mutta heiltä on vissiin jäänyt huomioimatta meneillään oleva euron ja sitä myöten EU:n hajoamisprosessi.
Nyt kun Saksan perustuslakituomioistuin antoi EKP:lle kolme kuukautta aikaa lopettaa euromaiden valtionvelkakirjojen ostamisen, olemme syksyllä tilanteessa, jossa Välimeren maiden lainakorot pomppaavat kestämättömälle tasolle. Tällä on samantyyppisiä vaikutuksia kuin Neuvostoliiton hajoamisella oli Suomelle ja NL:n neuvostotasavalloille.
VM:n ja Suomen Pankin olisi syytä tehdä valmiussuunnitelma markkaan palaamiseksi ja Suomen Pankin palauttamiseksi takaisin eduskunnan kontrolliin."



Ilpo Rossi:
Seppo! Juuri EU:n peruskirjoista ja Saksan perustuslaista johdettavissa oleva markkina-alisteinen orientaatio yhdessä jo 1920-luvulla periytyvän saksalaisen inflaatiopelon kanssa muodostaa hyvän ja kestävän lähestymistavan tähän Euroopan problematiikkaan. Peruskirjojen säännöt ovat asian ymmärtämisessä olennaisen tärkeitä. Kuvaavaa tälle patoutuneelle tilanteelle on, että Vihriälän johtama analyysiryhmä ei viittaa raportissaan sanallakaan Euroopan Unioniin tai EKP:hen. Sieltä ei ole yksinkertaisesti odotettavissa mitään todellista tukea, varsinkaan Saksan perustuslakituomioistuimen määrällistä elvytystä


9.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Totta puhut Ilpo. Puhuin juuri äsken tästä Penan - Pentti Hämäläisen - kanssa. Olet Ilpo ollut koko ajan oikeassa. Sait jopa Liikasen hermostumaan kun kävimme sivuillani keskustelua Suomeen perustettavasta taloustieteen huippuyksiköstä. Löysin muuten koko keskusteluketjun uudellleen. Ei siis ole kadonnut mihinkään. Ajankohtaista tietoa vieläkin koko ketjun sisältö.

Ilpo Rossi:
Saksan perustuslakituomioistuinen määrällistä elvytystä koskevan  jyrkän tulkinnan johdosta. Jos tämä muodostuisi Euroopan Unionin oikeusperustan johtavaksi tulkinnaksi, tulisi EKP:n ostamat valtioiden velkakirjat ilmeisesti lunastaa takaisin niiden määräajan täyttyessä. Tämä muodostaisi hirveän lisätaakan Koronaepidemiasta kärsivään Eurooppaan ja merkitsisi mitä ilmeisimmin koko eurooppalaisen sisämarkkinajärjestelmän romahtamista. Tämä kaikki on seurausta vain siitä virheestä, että on saksalaisen tapaan asetettu strategisia tavoitteita perustuslakitasoiseen asiakirjaan ajattelematta että ne saattavat piankin osoittautua vanhentuneiksi. Tuntuu käsittämättömältä, että juuri nyt, Natsi-Saksan antautumisen 75-vuotispäivä, joudumme todistamaan, minkälaisen pommin uusliberaali ajattelumalli onnistui sijoittamaan Euroopan Unionin peruskirjoihin juuri saksalaisten vaatimuksesta. Uusi versio tuhatvuotisesta valtakunnasta?

9.5.2020 
Ilpo Rossi kommentoi Hannu Ikosen  Ikonen fb-julkaisua.
Business Finland on rakennettu tavoitteiltaan siten, että se kykenee ottamaan vastaan mm. EKP:n määrällistä elvytystä ja suuntaamaan sitä uusien innovointien kehittämiseen ja ylipäätään mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) luomiseen. Business Finland ei voi käyttää näitä resursseja koronaviruksen vuoksi pulaan joutuneiden yritysten kainalosauvoina. Tähän voidaan käyttää ainoastaan suoraa valtion tukea valtion omien rakenteiden kautta (elinkeinoministeriö, verohallinto ja muut). Puhe yritystukien kohdentumisesta tarkoittaa nykyoloissa siis sitä, että niiden kohdentuminen juuri pulassa oleville yrityksille tarkoittaa Suomen valtion lisälainanottoa ja kansallista vastuuta. EKP:n määrällistä elvytystä tähän tarkoitukseen ei voida käyttää. Uskon tämän tulleen jossakin määrin yllätyksenä myös ministeri Lintilälle. Missä määrin Business Finlandin tuki täyttää sille tarkoitetun tehtävän varsinkin toimintarajoitusten ja kysynnän romahtamisen aikoina, jää nähtäväksi. Rokotteen kehittäminen ja tartuntaketjuja paljastavan älypuhelinsovellutukset ovat mielestäni tällaisia innovaatioratkaisuja.

10.5. 2020
Vastaus Seppo Tuoviselle liittyen Jacob Södermannin linkitykseen:
Seppo Tuovinen:Jacob Söderman jakoi sivuillaan tämän.
Seppo! Lainaan tähän vain yhden kohdan tuosta erittäin kriittisestä kirjoituksesta suhteessa uusliberalismiin:"Niin yleistä on uusliberalismista tullut, että tunnistamme sen harvoin ideologiana. Näyttää siltä, ​​että hyväksymme väitteen, jonka mukaan tämä utopistinen, millenaarinen usko kuvaa neutraalia voimaa; eräänlainen biologinen laki, kuten Darwinin evoluutioteoria. Mutta filosofia syntyi tietoisena yrityksenä muuttaa ihmisen elämää ja siirtää vallan sijaintia." Jacob Söderman toimi itse EU:n ylimpänä virkamiehenä oikeusasiamiehenä ollessaan, tehtävänään valvoa että EU-lainsäädäntöä - tätä uusliberaalia rakennetta - kurinalaisesti seurataan. Södermannin ansioksi on laskettava että hän yritti tuoda EU:n oikeushallintoon lisää läpinäkyvyyttä ja vaikutusmahdollisuuksia. Tässä suhteessa Jacob näyttää käyvän sisäistä "jaakobinpainia" siitä, ollako rakenteen puolesta vai sitä vastaan. Omana toteamuksenani sanoisin vielä, että kun EU:n perustuslaki - keskeiset peruskirjat - asettuvat yksiselitteisesti erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabonin sopimus) kannalle ja sivuuttavat täysin moniarvoisuuta tarkoittavan, valtion osallistumismahdollisuuden myös finanssipoliittisesti  sekatalousmallin toteuttamismahdollisuuden, kysymyksessä on autoritaarinen rakenne, joka on verrattavissa reaalisosialismin aikaisen kommunistisen puolueen keskeiseen asemaan. Peruskirjojen lionjaukset ovat täysin ristiriidassa Hiili- ja teräsunionin aikaisen rauhan ja demokratian  uudelleenperustamisen kanssa.

Tämä analyysi taitaa olla sukua Saksan perustuslakituomioistuimen tiukalle kannanotolle, jonka mukaan EKP:n määrällinen elvytys ei ole sopusoinnussa Saksan vuodelta 1949 peräisin olevan perustuslain kanssa. Siellähän on asetettu samansuuntaisia rajoituksia velkaantumiselle ja budjetin kasvulle kuin mitä Euroopan Unionin konsolidoidussa peruskirjassakin on tehty. Oletan tämän strategiasukulaisuuden olleen saksalaisten vaatimus siinä vaiheessa, kun peruskirjat nykyiseen muotoonsa hyväksyttiin.

Suomen perustuslaissa ei ole samanlaisia strategisia rajoituksia valtion taloudenhoidon suhteen kuin mitä Saksassa on. Mielestäni strategiset tavoitteet eivät voi olla osa perustuslakia, periaatteellista jokaista velvoittavaa, kaikkia kansalaisia koskevaa asiakirjaa. Tämä on se suuri virhe, joka tekee sekä Saksan että EU:n toiminnasta yksiulotteista demokratian edellyttämän moniarvoisuuden sijasta. Toisaalta EU-tuomioistuin on jo vuonna 2018 todennut EKP:n määrällisen elvytyksen EU:n oikeusperiaatteiden mukaiseksi - ja siihen on Suomenkin perustuslakivaliokunnan tyydyttävä. Uskon Eduskunnan hyväksyvän nämä EU:n ministerineuvostossa tehdyt päätökset.
Euroopan Keskuspankki näkyy erityisesti huolehtivan siitä, että korot eivät pääse nousemaan ja jo nyt tehtyjen lainapäätösten korot ovat miinusmerkkisiä; lisäksi EKP on jo 2012 tehnyt päätöksiä lunastamiensa valtion velkakirjojen sterilisoinnista, mikä tarkoittanee sitä että niitä ei välttämättä edellytetä lunastettavaksi takaisin. Keinovalikoima on runsas ja se kallistaa makrotalouden vaakaa yhä enemmän endogeenisen finanssipolitiikan suuntaan: rahaa tehdään sivujuonteena myös jäsenvaltioille ja samalla otetaan vastuuta niiden taloudenpidosta vastoin Euroopan Unionin perussopimuksia. Lähestytään siis yhä selkeämmin Modernin Monetaarisen Teorian (Bill Mitchell) mukaista finanssi- ja rahapolitiikkaa.

---
11.5. 2020
Vihriälän talousviisaiden elvytys- ja kipupaketti...
Tässä toistaiseksi analyyttisin ja samalla mielenkiintoisin kannanotto Vihriälän talousryhmän esityksiin. Mieenkiintoista siinä on myös se, että siinä viitataan Jussi Ahokkaan, SOSTE ry:n pääekonomistin ja "Rahatalous kuntoon" toisen kirjoittajan ajatuksiin raportin takana olevan mallinnuksen heikkouksista:

Pähkinänkuoressa: jatkuvasti korostuva huomio “kestävyysvajeelle” kertoo paitsi ideologisista valinnoista myös “tarkkaavaisuusvajeesta” suhteessa siihen, mitä talouden yhteiskunnalliselle tehtävälle on konkreettisessa historiallisessa tilanteessa tapahtumassa. Vielä vakavampi puute on, jos malliperheiden monotonisuus ja yksipuolisuus johtaa osamisvajeeseen “normaalin” ulkopuolella.
https://bios.fi/kipupaketti-ja-ekologinen-siirtymapolitiikka/
---
15.5. 2020
Suhtautuminen Euroopan Unioniin ja euroon jakaa yhä ilmeisemmin myös hallituspuolueita: Sosialidemokratian sisällä on muhinut jo vuosia kriittistä analyysia mm. ns. Tampere-ryhmässä, joka pitää Euroopan Unionin lähestymistapaa yksiulotteisena ja hengeltään uusliberaalina rakenteena. Sama näkyy koskevan myös Keskustapuoluetta:
"Petri Honkosen viimesyksyinen nousu keskustan puheenjohtajistoon jäi Katri Kulmunin valinnan varjoon. Kulmunin ikätoveri, jonka asema puolueensa johtoportaassa on edelleen vahvistunut, päivittäisi koronakriisissä testattua valmiuslakia pääministerin hyväksi. Suomen eurojäsenyyteen kriittisesti suhtautuvalta Honkoselta irtoaa myös kehut Timo Soinin suomalaisia koskevalle yhdelle ohjeelle."
---
Vastauksena kysymykseen: Mikä on BIOS?
"BIOS on itsenäinen monitieteinen tutkimusyksikkö, joka tutkii ympäristö- ja resurssitekijöiden vaikutuksia suomalaiseen yhteiskuntaan – talouteen, politiikkaan, kulttuuriin – ja kehittää kansalaisten ja päättäjien ennakointikykyä. Rakennamme yhteiskunnan kokonaiskuvaa erityisesti materiaalisten reunaehtojen näkökulmasta ja luomme yhteyksiä tiedekentän ja muiden toimijoiden välille. Tutkimusyksikön toiminta käynnistyi syksyllä 2015 ja sen päärahoittaja on Koneen Säätiö. BIOS on myös osa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa WISE-konsortiota." Todettakoon lisäksi että Jussi Ahokas tekee Koneen säätiön tukemana uutta Kirjaa John Maynaard Keynesistä; kirjan pitäisi ilmestyä ensi syksynä...
https://bios.fi
---
Vastauksena Seppo Tuovisen linkkivihjeeseen:
Saan Pentti Väänäsen ulostulot näkyviin suoraan ilmoituksina ja kävin lukemassa esitetyt kommentit. Analyysisi siellä näkyy saavan hyvää vastakaikua. Saksassa ilmeisesti pelätään, että EKP:n elvytystoimet yhdessä Euroopan Komission stimulointipäätösten kanssa kyseenalaistavat jo liikaa Saksan tiukkaan talous- ja rahapolitiikkaan perustuslaillisesti sitoutunutta linjaa. Olisiko kyseessä valtavirtaisen talouseliitin tietoinen toimi, kun nähdään että endogeeninen joko EKP:n tai Komission 'pääomien tekeminen päätöksillä' on ihan käden ulottuvilla. Tämä saattaa ennakoida peruskirjojen edellyttämän talouskurin romahtamista. USA, Japani ja Kiina käyttävät jo nyt keskuspankkejaan dynaamisesti makrotalouspolitiikan välineenä. Tätä epätasapainoa ei Euroopan Unioni pitkään kestä..
---
Vastauksena Seppo Tuoviselle hänen Euroopan Unionia uusliberalistiseksi kuvanneeseen kommenttiin ja kysymykseen, menikö hän tässä liian pitkälle:
Et mennyt liian pitkälle! Kuuntelen tässä juuri eduskunnan kyselytuntia, jossa tällä kertaa Eurooppapolitiikka oli keskeisesti esillä. Täällä SOMEssa on tässä keskustelussa päästy huomattavasti syvemmälle. Hallituksen edustajat - valtionvarainministeri Kulmuni etupäässä _ ovat korostaneet kunkin jäsenvaltion omavastuisuutta talouspolitiikastaan ja erityisesti velkavastuista. Jos näistä lähtökohdista pidetään loppuun saakka kiinni, se johtaa talousunionille tyypillisten yhteisten ratkaisujen sivuuttamiseen ja hädänalaisten jäsenvaltioiden yhteiskunnallisen tilanteen kurjistamiseen entisestään - siis siihen austeritytilanteeseen. Sen verran olen optimisti tässäkin tilanteessa, että uskon EU:n ja EKP:n tukipakettien ja määrällisen elvytyksen ainakin jossakin määrin helpottavan myös jäsenvaltioiden asemaa: edullista rahaa on tarjolla jopa miinuskorolla, ostettuja valtioiden velkakirjoja ei vaadita maturiteettitilanteessa lunastettaviksi, Maastrichtin sopimuksen 60%:n velkaraja on toistaiseksi poistettu. Saattaa käydä jopa niin että EKP:n taseissa nyt olevia valtioiden velkakirjoja ei vaadita koskaan lunastettaviksi - tähän viittaa vuonna 2012 EKP:ssä tehty päätös, jossa puhutaan valuuttaoperaatioiden sterilisoinnista, pyrkimyksestä siihen että EKP:n valuuttaoperaatiot eivät muuta jäsenvaltioiden taloustilannetta olennaisella tavalla. Tätä ulottuvuutta ei ole vielä käytännössä testattu, joten en osaa kuvata sitä tämän tarkemmin. Lauri Holappa nosti tämän ulottuvuuden keskusteluun eräässä Podcast-lähetyksessä. https://www.ecb.europa.eu/press/pr/date/2012/html/pr120906_1.en.html
---
Onko analyysimme hengeltään perussuomalaista?
 Eihän se kovin mukavalta tunnu, että analyyttinen keskustelu Euroopan Unionista ja eurosta on meillä myös sosialidemokraattien osalta kokonaan sivuutettu ja tämä tärkeä kenttä on jätetty sivuun, mm. perussuomalaisten reposteltavaksi. Hallituksen vastauksissa sitouduttiin täysin EU:n nykyiseen, hengeltään uusliberaaliin  linjaan. Ymmärtääkseni Tampere-ryhmän keskusteluissa on koko ajan ymmärretty yleiseurooppalaisen politiikan suuri tarve, jota ei millään muotoa voi korvata kansallisilla ratkaisuilla. Kuten aikaisemmassa viestissä totesin, EKP:n rahapolitiikka ja Euroopan Komission rahoitusohjelmat viittaavat jo vahvasti eurooppalaisen finanssipolitiikan hälyttävään tarpeeseen. Lainoitusohjelmat, Maastrichtin sopimuksen velkaantumisrajan poisto, EKP:n määrällisen elvytyksen valtion velkakirjojen pitäminen ilman takaisinlunastusvaatimuksia EKP:n taseissa - kaikki nämä ennakoivat mielestäni nähtävissä olevaa muutosta endogeeniseen suuntaan. Miten siihen EU:ssa päästäisiin on suuri kysymysmerkki. Perussuomalaisten poliittiset lähtökohdat eivät perustu tämäntapaiseen pohdiskeluun, vaan siihen irrationaaliin uskoon että Suomi voisi harjoittaa perussuomalaisten suosimaa valtavirtaista talouspolitiikkaa eurosta eroamisen jälkeen. Meidän analyysimme on lähtenyt koko ajan sosialidemokraattisista arvoista, vahvan julkisen sektorin mahdollistamisesta. Saksan perustuslaillisesta vastustuksesta huolimatta yritän jaksaa uskoa siihen, että olemme vain muutaman askeleen päässä paradigmanmuutoksesta eurooppalaisessa makrotaloudessa. Kuinka se tulee tapahtumaan? Koronakriisin talousvaikutukset saattavat muodostua niin suuriksi että on ehkä 'pakko ottaa lusikka  kauniiseen käteen'. Joka tapauksessa näyttää käyneen niin, että sosialidemokratia on keskustelemattomuudessaan luiskahtanut eurooppalaisen uusliberalismin syliin...
---
Ero eurosta ja Euroopan Unionista?
Onko ero eurosta näissä olosuhteissa realistinen vaihtoehto sekään? EKP on ostanut Suomen valtion velkakirjoja taseisiinsa jo nyt kymmenien 30 miljardien edestä eikä niitä ole vaadittu lunastettavaksi takaisin niiden maturiteetin koittaessa. Aivan selvää on että nämä velkakirjat olisi lunastettava, jos Suomi ryhtyisi ajamaan eroa Valuuttaunionista. Kokonaissummaa vastuista en osaa ryhtyä arvioimaan, mutta se nousisi varmuudella suuremmaksi kuin Suomen vuotuinen budjetti on. Eurolainojen matalat korot ovat yhteydessä EKP:n politiikkaan ja pienen yksittäisen maan korot saatettaisiin tarkoituksella nostaa pilviin, jos eriseuraisuutta todella ryhdyttäisiin ajamaan. Sosialidemokraattisen hyvinvointipolitiikan mahdollisuus kansallisella tasolla perustuu mitä ilmeisimmin  rohkeaan velanottoon ja suurten infrastruktuuri- ja palveluhankkeiden käynnistämiseen. Julkinen sektori on täysin avainasemassa, olemmehan joutuneet huomaamaan että määrällisen elvytyksen miljardit ovat menneet jonnekin ilman näkyviä investointeja julkiselle sektorille. Oman lukunsa muodostaa Euroopan investointipankki, jonka kautta Suomen teollisuudelle tulleiden tukien määräksi vvm Kulmuni arvioi eduskunnnan vastauspuheenvuorossan 17 miljardiksi koko jäsenyyskaudella. Ne ovat menneet pääosin vientiteollisuuden edistämiseen ja valuneet yritysten taseisiin. Valtion tulopuolelle voidaan laskea yritysten maksamat verot (miinus verohelpotukset) ja työntekijöiden palkat. Kuten olen jo edellisissä puheenvuoroissa todennut, nämä endogeenisen politiikan ulottuvuudet alkavat olla niin suuria että kyllä niillä Suomen kaltainen maa voi myös jossakin määrin kansallista hyvinvointipolitiikkaa toteuttaa. Oma lukunsa ovat suuret globaalit ongelmat ja niihin vastaaminen. Jäsenvaltioiden satsauksilla EU:n budjettiin niitä asioita ei saada hoidetuksi.

 Todetaan tässä yhteydessä vielä kerran että ajatuspaja Tampereessa ei ole ryhdytty vastustamaan sen enempää Euroa kuin Euroopan Unioniakaan. Euro on rahana vain väline, joka palvelee välittäjänä kysynnän ja tarjonnan välillä. Reino Helismaan sanoin: ei ole viulun vika jos sillä ei osata soittaa. Ja Seppo Tuovista edelleen lainaten: "Kannatamme vielä vahvempaa demokraattisiin ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion periaatteiseen nojaavaa Euroopan Unionia. Se saattaa olla monen mielestä utopiaa, mutta Pohjolan demokratioille se on ollut todellisuutta jo kymmeniä vuosia. Se ei ole sulkenut pois myöskään markkinataloutta. Nyt varsinkin koronakriisin aikana pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on osoittanut voimansa ja tarpeellisuutensa."

---

15.5. 2020
Ilpo Rossi:
Äänestin EU:hun liittymisen puolesta ja olen nyt jälkeenpäin miettinyt omia motiivejani. Takana oli pitkä Kekkosen valtakausi ja sen mukana Neuvostoliittoa myötäilevä ulkopolitiikka. Muistissani oli vielä 1960-70 -lukujen proletaarinen internationalismi, Neuvostoliiton tunkeutuminen Suomen sisäpolitiiikkaan, sosialidemokratian syrjiminen ja vaikuttaminen mm. ¨kotiryssätoiminnan¨kautta. Tuntui itse asiassa hyvältä ajatella länsimaista demokratiaa ja rauhaan ja demokratiaan tähtäävää yhteistyötä Euroopan Unionin puitteissa. Sitä en osannut kuvitella, että Maastrichtin sopimus ja sen taloudelliset rajoitukset ennakoivat uusliberalismin tunkeutumista Euroopan Unionin ytimeen ja sen peruskirjoihin tavalla, joka johti uuteen alistussuhteeseen, nyt markkina-alisteisen Euroopan Unionin muodossa. Erityisen turhauttavaa oli herätä todellisuuteen, jossa pohjoismainen hyvinvointivaltio myönteisenä ja jo onnistuneena vaihtoehtona kokonaan sivuutettiin - ja samalla myös sosialidemokraattinen visio vahvan eurooppalaisen hyvinvointiyhteisön tavoittelemisesta. Alistuminen valtavirtaiseen talousajatteluun ja sen mukana uusliberaaleihin rakenneratkaisuihin pakotettuna, lopullisena ja muuttamattomana yhteiskuntamallina häiritsee minua samalla tavoin kuin ajatus 1930-luvun visiot tuhatvuotisesta kolmannesta valtakunnasta.

https://ilporossi.blogspot.com/2019/08/kategorinen-imperatiivi.html

17.5. 2020
Seppo Tuovinen:
Allan Rosasin tärkeä puheenvuoro. ”Meillä olisi vähintään 27 eri oikeussääntöä ja tulkintaa samasta asia, jos kansalliselle lainsäädännölle annettaisiin etusija. Seurauksena olisi kaaos. Siksi EU-tuomioistuimen asema ylimpänä eurooppaoikeuden tulkitsijana on välttämätön edellytys koko EU:n olemassaololle. Jos halutaan toisenlainen oikeusjärjestys, sitten on syytä lakkauttaa Euroopan unioni.”

Ilpo Rossi:
Allan Rosas on turkulaisia demareita ja on helppo yhtyä hänen lopputulemaansa, jonka mukaan Eurooppaoikeudella on viimeinen sana siitä miten toimitaan. Määrällinen elvytys on sallittua ja Euroopan Komissio nähtävästi saa poistaa velkaantumisen 60%:n ylärajan ja velkavastuiden 3%:n kasvun vuositasolla. Yhdessä edellisen ja EKP:n tehokkaan inflaatio/devalvaatio-politiikan ja korkotason alhaisena pitämisen kanssa syntyy kuitenkin tosiasiallinen mahdollisuus Valuuttaunionin jäsenvaltioiden finanssipoliitiseen elvytykseen, jota Suomenkin hallituksen kannattaa nyt ilman muuta käyttää hyväkseen ja toteuttaa hallitusohjelma muilta osin kuin Maastrichtin sopimuksen 60%:n rajaan pyrkimisen osalta vuoteen 2024 mennessä. Tässä mielessä vahvan valtion ja kansanvaltaisen hyvinvointivaltion mahdollistaminen näyttäisi nyt avautuvan. Tosin juuri tämä politiikka on Euroopan Unionin peruskirjoissa ehdottomasti torjuttu. Paavo Rautio - Kansan Uutisten entinen päätoimittaja kirjoittaa tästä samassa lehdessä.


Miksi tämä avautuminen endogeeniseen suuntaan on Saksalle niin pelottavaa ja vaarallista? Juuri Saksan perustuslaissa on asetettu tiukat rajat velkaantumiselle ja taloudellisten vastuiden jakautumiselle liitto- ja osavaltioiden välillä. Tästä joihtuu, että "mustan nolla" politiikka on Saksassa perustuslain mukaan oikeaa politiikkaa. Tästä seuraa että Saksa ei voi käyttää valtion velanottoa hyväkseen vahvemman valtion rakentamisessa, koska se on Saksan perustuslain vastaista. Siksi Saksa onkin rakentanut politiikkansa insinööritaitojensa varaan ja imee monetaarisia voimavaroja sekä EU:n jäsenvaltioista että muualta maailmasta vahvan vientivetoisen politiikkansa avulla. Kuten tiedetään, tämä on köyhyttänyt myös valuuttaunionin jäsenmaita suhteessa Saksaan. Nyt nämä saavat käyttöönsä uuden välineen, hyvinvoinnin rakentamisen edullisen velan avulla, jolla voidaan nopeasti palauttaa kansakuntia hyvinvoinnin ja kasvun tielle. Saksa ei voi tätä mahdollisuutta käyttää samassa määrin johtuen peruslaistaan. Tässä mielessä Saksan perustuslakituomioistuimen kannanotto yrittää suojata Saksaa ja estää uusien, endogeenisten välineiden kuten velan käytön muissa EU-jäsenmaissa. Tästä kirjoitin myös blogissani 12.9. 2019.

Seppo Tuovinen:
Hyvä analyysi. Näihin syihin olen itsekin päätynyt. Saksa määrää tahdin EU;ssa, mutta korona saattaa kääntää vielä politiikan suuntaa arvaamattomalla tavalla. Unionin hajoaminen ei ole poissuljettu vaihtoehto. Surkeinta tässä on että Suomi on sitoutunut mustan nollan politiikkaan ja tekee niinkuin Saksa haluaa. Meillä ei käydä missään analyyttistä keskustelua.Se on valitettavaa. Siksi oli virkistävää lukea Allan Rosasin haastattelu.

18.5. 2020
Ilpo Rossi: Vastaus Seppo Tuovisen pyyntöön arvioida petäistön kolumnia Saksan ja Ranskan johtajien (Mskel, Macron) ehdottamasta 500 mrd:n budjettilaajennuksesta  korona-epidemian johdosta:

Hieno kolumni Helena Petäistöltä, ei voi muuta sanoa. Angela Merkel näyttää tekevän samanlaista analyysia kuin mekin:
"Onko Saksa valmis yhteisvastuuseen, oman budjettiosuutensa nostamiseen vai euroalueen yhteisten verotulojen lisäämiseen eri lähteistä, siitä Merkel ei antanut osviittaa. Sen sijaan hän siteerasi euron isää: -Emme saa unohtaa, mitä Jacques Delors sanoi ennen euron käyttöönottoa: "Tarvitaan poliittinen unioni, pelkkä rahaunioni ei riitä."

Oletukseni on se, että Saksan ja valtavirtaisen talouspolitiikan eksogeeninen, etukäteissäästämiseen ja mustan nollan budjettipolitiikkaan nojaaminen on tulossa päätöspisteeseensä. Jo nyt aletaan olla vedenjakajalla. Euroopan Unionin ja EKP:n päätökset mahdollistavat jo nyt finanssipoliittisen aloitteellisuuden lisääntyvän velanoton muodossa suhteellisen turvallisissa oloissa. Tässä tämän päivän päätöksessä sitä edustaa tämän suuren paketin tukiluonteisuus eli sitä ei olla perimässä keneltäkään takaisin. Meneekö tuki pelkästään yrityksille - siihen en oikein jaksa uskoa. Kun nyt Euroopan Komissio tekee velkaa, niin ehkäpä se laskee jatkossa liikkeelle velkakirjoja jotka EKP ostaa kirjanpitoonsa? Tällöin lasku ei lankea koskaan maksettavaksi. Tai velan maksuaika tehdään sadaksi vuodeksi ja korko EKP:n toimenpitein miinusmerkkiseksi. Silti Saksan on vaikea olla tässä päätöksessä mukana, koska sen oma perustuslaki lähtee kokonaan toisenlaisista arvoista, etukäteissäästämisestä ja nollavelasta.

Saksa muistaa 1920-luvun kauhistuttavan inflaation, mutta ei sitä, miten nopeasti Hitler  1930-luvulla nosti Saksan sotilaalliseksi hirmuvallaksi rahaa painamalla - siis endogeenisella finanssipolitiikalla. Me kaikki muistamme saksalaisten sotilaiden hienot uniformut ja loputtomilta tuntuneet resurssit. Päädyn oletuksessani samansuuntaisen kantaan kuin Sinäkin: Saksan on joko muutettava perustuslakiaan tai yksinkertaisesti vain hyväksyttävä Euroopan Komission budjetin laajentaminen 500:lla mrd:lla uskoen siihen että keinoja sen hoitamiseen löytyy eikä kyseinen vastuu tule jäsenvaltioiden kannettavaksi - koskaan.

10.6. 2020
Ilpo Rossi:
Suuri käänne vai väliaikainen muutos?
Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kirjoitti Helsingin Sanomissa 9.6. 2020  mielenkiintoisesti finanssipoliittisen elvyttämisen mahdollisuudesta 'poikkeusoloissa' ja 'Maastrichtin sopimuksen korttitalosta'. Samoin hän piti paluuta peruskirjojen alkuperäisiin vaatimuksiin 'nostalgiana' viitaten sekä "nuivan nelikon" (Itävalta, Hollanti, Ruotsi ja Tanska) että myös Tasavallan presidentin Sauli Niinistön samankaltaiseen vaatimukseen Kesärannassa käydyissä keskusteluissa. "Nuiva neliko" saattaa kyllä viitata valtionvarainmionisteri Kuilmunin asettamaan ja Vihriälän johtamaan talousviisaiden ryhmään, "nyrkkiin" joka suosittaa paluuta entiseen kunhan elvytystoimet on tehty.
Merkittävä - toivoa herättävä kannanotto!

Se kohta Euroopan Unionin konsolidoidussa perussopimuksessa koskee luonnonkatastrofeja ja poikkeuksellisia tapahtumia: Artikla 122, kohta 2:
" Jos luonnonkatastrofit tai poikkeukselliset tapahtumat, joihin jäsenvaltio ei voi vaikuttaa, ovat aiheuttaneet tuolle jäsenvaltiolle vaikeuksia tai vakavasti uhkaavat aiheuttaa sille suuria vaikeuksia, neuvosto voi komission ehdotuksesta tietyin edellytyksin myöntää kyseiselle jäsenvaltiolle unionin taloudellista apua. Neuvoston puheenjohtaja antaa Euroopan parlamentille tiedon tehdystä päätöksestä." Tämä on siis ohut elämänlanka, jonka varaan Euroopan Komissio ja EKP:n johto rakentavat mahdollisuuden finanssipolitiikkaan, ts. suoran tuen antamiseen jäsenvaltioille. Määrällinen monetaarinen elvytys eli rahapolitiikka on EKP:n vastuulla ja työnjaon mukaan EKP vastaa siitä, Euroopan Unionin ministerineuvoston vastuulla on finanssipolitiikka joka tarkoittaa talouspoliittista aloitetta ja toimia. Tähän saakka on noudatettu tiukasti konsolidoitujen peruskirjojen artiklaa 123, jonka mukaan

"Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten,
jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan
keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia." Toinen voimakkaasti ohjaava artikla on 125 (aikaisempi artikla 103), jonka mukaan

"1.Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi." Nyt siis tilejä ylitetään ja luottojärjestelyjä tehdään; Onko Euroopan Unionin finanssipolitiikan suuri kuva perusteellisesti muuttumassa endogeeniseen, modernin, kokonaisvaltaisen monetaarisen politiikan suuntaan? Vai onko kyseessä vain luonnonkatastrofin eli Korona-pandemian aiheuttama väliaikainen muutos?

10.6. 2020
Ilpo Rossi
Pääsin vasta tänään katsomaan Eero Heinäluoman katsausta Euroopan Unionin ajankohtaiseen tilanteeseen. Tilanne taisi olla todellisuudessa jo ohi, mutta kun chat-palsta oli vielä auki, esitin siellä muutamia kysymyksiä 750 mrd:n elvytyspaketin toimivuudesta jatkokäsittelyä varten. Lyhyesti: jos elvytyspaketti ohjataan pelkästään markkinoiden kautta, sen tehot koosta huolimatta saattavat jäädä varsin vähäisiksi. Tässä kommenttejani:

Kohtaan 8.30 min.                                     
Lähtevätkö yritysten investoinnit todella käymtiin, jos ostovoimaa ei ole? Eikö investointeja pitäisi suunnata julkiselle sektorille, joka käynnistää investointeja kansalaisten ilmaisemien tarpeiden tyydyttämiseen? Juuri tässä on yksi uusien(kin) elvytysohjelmien suuri heikkous. Meillä Finnveran tarjoamat lainat eivät mene kaupaksi - vaaditaan yritysten suoraa tukea - mutta ei se lisää ostovoimaa. Pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen makrotaloudelliseen strategiaan jolla investointeja kansalaisten kannalta tarpeellisiin hankeisiin saadaan liikkeelle.

12:08 Laina on suoran tuen sijasta parempa sen vuoksi, että siihen ei todennäköisesti samanlaisia ehtoja kuin suoraan tukeen. Esimerkiksi Saksa ei satsaa julkiseen sektoriin omine toimineen olenkaan, vaan tuet suunnataan säännönmukaisesti markkinaehtoisiin ratkaisuihin. Meidän hallituksemme linja julkisten hankkeiden käynnistämisestä ja vahvasta tuesta kunnille on lähempänä sosialidemokraattisen politiikan toteuttamistapaa.

16:44 Onko Euroopan Komission elvytyspaketti tasapuolinen? Suurn epätasapaino onn nimenomaan markkoinaratkaisujen ja demokraattisen valtion välisessä suhteessa. Se on myös tämän elvytyspaketin kriittinen tekijä onnistumisen kannalta.

21:36 Optimismia ratkaisun syntymisen suhteen lisäisi se, että sellaiset valtiot kuin Italia, Espanja ja Ranska - miksei Suomikin saisivat käyttää elvytysvaroja julkisen sektorin investointien ja palvelujen vahvistamiseen.Miten peruskirjan ehdoton kielto vastuunototsta jäsenvaltioiden velkavastuista ratkaisuihin vaikuttaa, on ilmeisesti suuri rajoite.

28:59 Kun kysymys on Euroopan Komission elvytyksestä ja myös lainanotosta, verotusoikeudet ovat oikeutettuja. Kansallisella tasolla yritykset ja markkina ovat käytännössä luopumassa yhteiskuntavastuusta; onnistuuko verottaminen eurooppalaisella tai globaalilla tasolla. Onko tämä suuri periaatekysymys?

15.6. 2020
15.6. 2020
Joonas Honkimaa:
"Julkinen velka luokin mielenkiintoisen mahdollisuuden aikamme oligarkeille harjoittaa niin sanottua uutta neo-feodalismia samalla kun ovat itse olennainen osa koko ongelman syntyä. Filantrooppeina he saapuvat paikalle silloin kun julkinen sektori on köyhdytetty, mikä tietenkin vain tiukentaa heidän otettaan yhteiskunnasta. (Streeck 2017.) Tämä onkin eräs asia, mikä minua hämmästyttää. Hämmästyttää sikäli, että tästä ei puhuta paljoakaan. Haluankin hieman osoittaa kritiikkiä mm. omaa puoluettani kohtaan, joka kaikesta “rohkeuden” vaatimisesta huolimatta ei tunnu koskaan uskaltavan kurkistaa sinne, missä todellinen konflikti tapahtuu. Nytkin puhutaan kaikenlaisista “uuden kasvun eväistä jne”, vaikka meillä on aivan helvetin iso ongelma, joka hallitsee kaikkea tuota, mistä poliitikot puhuvat hyvin opeteltuja fraasejaan. On helppo olla rohkea, jos sitä ei koskaan testaa."

Ilpo Rossi:
Joonas Honkimaa tuo blogeissaan aina uutta ajateltavaa näihin keskusteluihin, tällä kertaa demokratian rapautumisesta ja siitä ilmeisestä vaarasta, että kansanvaltainen tietopyramidi (Marx) on keikahtamassa uudelleen taloudellisen ja sivistyksellisen polarisaation kautta uudelleen autoritaariseen, tällä kertaa rahan ja kapean omistuksen vallan määrittämään asentoon. Kuinka syvä ja kestävä tästä kurjistuvan tietoisuuden alhosta tulee?

Millä perusteella Maastrichtin kasvu- ja vakaussopimukseen betonoitua yksipuolista, markkinahenkistä lähestymistapaa voitaisiin muuttaa? Mielestäni yksi keskeinen lähestymistapa olisi mm. Suomen hallituksen puheenjohtajakaudellaan keskeiseksi mutta vähävaikutteiseksi jäänyt oikeusvaltioperiaate. Tällaisen strategisen tavoitteen liittäminen konsolidoidun peruskirjan keskeiseksi periaatteeksi on jyrkässä ristiriidassa moniarvoisen, erilaisia yhteiskunnallisia lähestymistapoja kunnioittavan demokratian kanssa. Sosialidemokraatinen, vahvaa ja kansanvaltaista hyvinvointivaltiota korostava lähestymistapa tulee peruskirjoissa hylätyksi ja korvatuksi 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' (Lissabonin sopimus, artikla 2, kohta 3) strategisella tavoitteella. Tällainen lähestymistapa voi kuulua Euroopan Komission tai määräajaksi nimetyn parlamentin ohjelmaan - konsolidoidulta perussopimukselta on voitava edellyttää moniarvoisempaa ja pluralistisempaa, siis demokraattista lähestymistapaa. Kirjoituksissani Suomen puheenjohtajakaudella oikeusvaltioperiaatteesta käydyssä keskustelussa kiinnitinkin huomiota tämän periaatteen ulottamista myös voimassaolevaan, viimeksi vuonna 2011 vahvistettuun ja artikloiltaan uudistettuun peruskirjaan. Ei voi olla moniarvoisen lähestymistavan kannalta hyväksyttävää, että perinteinen pohjoismaisen sosialidemokratian lähestymistapa diskvalifioidaan sopimattomana eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen toimintaan.

MMT-professori Bill Mitchell kiinnittää blogissaan 11.6. 2020 huomiota Euroopan Unionin jäsenmaiden tähänastiseen "prosykliseen" tapaan suhtautua talouskriisiin; sopeutustoimet tarkoittavat juuri tätä. Bill Mitchell:

"Toisin sanoen hallitusten toistuvat toimet ovat viimeaikaisen Euroopan taloushistorian kriittisinä aikoina olleet myötäsyklisiä.
Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kun yksityinen suhdannesykli on laskussa, julkinen menosykli seuraa sitä ja pahentaa sitä.
Se on vastuuttoman finanssipolitiikan hallinnan periaate."
Milloin olisi oikea hetki aloittaa sopeutus elvytysvaiheen jälkeen? Tarvittaisiin selkeitä mittareita, merkkipaaluja. Tällaisia olisivat mm. työllisyysasteen nouseminen hallituksen tavoittelemaan 80:een prosenttiin. Toinen merkkipaalu voisi olla bruttokansantuotteen nouseminen elvytyksen avulla niin, että EU:n edellyttämä velkasuhde kääntyy laskuun. Miksi silloin tarvittaisiin sopeuttamista? Yksi suuri sokea piste poliittisessa taloudessa on se, että elvytystä ei nähdä sopeuttamisen keskeisenä välineenä...

Nythän elvytystä tehdään Korona-pandemian saamiseksi hallintaan. Onko riittävästi rahaa rokotteeseen?

MMT-professori Bill Mitchell kirjoittaa 15.6. 2020 päivätyssä blogikirjoituksessaan uusliberalismin vaikutuksesta korona-kriisin hoitoon ja tässä tapauksessa erityisesti koskien rokotetta pandemia vastaan:
"Näin viikonloppuna ABC: n uutisraportin - Eurooppa varmistaa 400 miljoonan potentiaalisen koronavirusrokotteen brittiläisiltä lääkkeiden valmistajilta -, joka ilmoitti, että ”brittiläinen lääkevalmistaja… [on]… allekirjoittanut sopimuksen Italian, Saksan ja Ranskan kanssa ja Alankomaat toimittavat Euroopalle rokotteen koronavirusta vastaan. Toimitukset alkavat vuoden 2020 loppuun mennessä. "
Raportti jatkuu:
Euroopan komissio sai perjantaina EU: n hallituksilta valtuutuksen neuvotella lupaavien koronavirusrokotteiden ennakko-ostoista, sanoo EU: n korkein terveysviranomainen, mutta oli epäselvää, onko käytettävissä riittävästi rahaa.

Joten olemme elämää uhkaavassa kriisissä, joka tuhoaa työpaikat ja etenee nopeudella, jollaista ei ole ennen nähty miesmuistiin; EU: n ylin virkamies ei ole vakuuttunut siitä, että on ”riittävästi rahaa” rokotteen hankkimiseksi, jos sellainen saadaan kehitettyä.
EKP voisi halutessaan ostaa tarpeeksi rokotteita koko maailmalle. Yksi napsautus näytöllä syötettyä tietokoneen enteriin, jossa näytöllä on riittävä määrä numeroita, tekisi sen!"
http://bilbo.economicoutlook.net/blog/?p=45208

Ilpo Rossi:
Nyt kun puhutaan velkaelvytyksestä, katselevat valtavirran - enimmiltään uusliberaalin katsantokannan omaavat - talousanalyytikot tilannetta kuin lehmä uutta konttia. Mistä nyt on kysymys? Miten tämä kaikki maksetaan takaisin? Eikö ole heti pantava suu säkkiä myöten ja aloitettava säästämään velan maksamiseksi, jotta lapsemme ja jopa lastenlastenlapsemme eivät joudu kärsimään meidän sukupolvemme ehkä piankin aloittamasta holtittomasta menosta? Mahdollisen toisen vaihtoehdon olemassaoloa on pitkään pidetty mahdottomana - sitä todistaa mm. markkinastrategian betonoiminen Euroopan Unionin konsolidoituihin peruskirjoihin. Voi hyvin aavistaa, että uusliberalismin tapa perustella talouspolitiikkaa nousee vielä pitkään esiin ikäänkuin luonnollisena elämisen olomuotona. Vaikka todellista käännettä ei ole vielä tapahtunutkaan, on mukaan tullut jo niin paljon sisäisellä päätöksenteolla luotuja 'endogeenisia' elementtejä, kuten EKP:n monetaarinen elvytys, korkopolitiikan pitäminen toivotuissa raameissa, pankkien toiminnan varmistaminen muulla tavoin kuin korkopolitiikalla, Euroopan Komission oma velanotto, sen toimet oman verokertymän aikaansaamiseksi. velkojen maksuaikojen venyttäminen ylisukupolvisiksi, Maastrichtin vakaus- ja kasvusopimuksen velkaantumisrajojen (määräaikainen) poistaminen, EKP:n pankkien kautta ostamien jäsenvaltioiden pitäminen EKP:n taseissa yli niiden maturiteettiajan (sterilisointi) ja ennenkaikkea lupaus "tehdä kaikki tarvittava" euron aseman vahvistamiseksi. Yksi suuri kynnys on kuitenkin vielä ylitettävänä modernimman monetaarisen lähestymistavan täydeksi syntymiseksi: se on jäsenvaltioiihin suuntautuvan finanssipolitiikan mahdollistaminen täystyöllisyyden aikaansaamiseksi, julkisten palvelujen ja infrastruktuurin vauhdittamiseksi, ilmastoystävälliset julkiset rakenneratkaisut, digivallankumouksen demokratisoiminen ja tietenkin: solidaariset toimet uuden makrotaloustietoisuuden luomiseksi etenkin Afrikassa ja Lähi-idässä. Kaikki nämä edellyttävät modernia monetaarista makrotalouspolitiikkaa - markkinat eivät kykene luomaan ratkaisuja näihin suuriin kysymyksiin riittävällä nopeudella. Yksinkertaisesti: me tarvitsemme uudenlaista Eurooppaa!