Maanpuolustuksellinen päiväkäsky

 Millä tavalla maanpuolustuksen rahoitus olisi nostettavissa tasolle, jota NATO ja Euroopan Unioni ovat nyt edellyttämässä? Veroilla, säästöillä vai talouskasvulla? Uskon jokaisen ymmärtävän, että tässä ollaan uusien, vakavien ratkaisujen edessä. Uutta näkemystä ja uusia ratkaisuja tarvitaan sekä maanpuolustukseen että siihen millä tavalla se toteutetaan. 

Kun maanpuolustus on nousemassa äärimmäisen tärkeäksi ykkösluokan prioriteetiksi, sillä on aivan erityinen merkitys maan työvoiman - siis palkansaajien - elämäntilanteeseen ja heidän aktiviteettinsa käyttöön. Perinteisen työn tilalle ja rinnalle nousee  maanpuolustuksen nouseminen niin keskeiseksi, että työvoimaa on irroitettava sotilaallisen voimaan, asevelvollisten kertausharjoituksiin, uuden tekniikan ja sotilaallisen teknologia edellyttämään jatkuvaan koulutukseen ja työtehtäviin kasvavan sotilaallisen strategiakokonaisuuden toiminnallisissa tehtävissä.

Ajatus, että työikäistä väestöä makuutettaisiin vähänevien työttömyyskorvausten varassa kotisohvilla tai lomautettuina, ei voi näissä oloissa enää tulla kysymykseen. Työvoimaa on voitava vapauttaa myös tarpeettomaksi tai toisarvoiseksi katsotusta tuotannosta tärkeämpiin maanpuolustuskoneiston tehtäviin. 

Maksetaanko maanpuolustustehtävissäoloajalta päivärahaa tai palkkaa, on yksi ratkaistavia asioita. Sotamoodiin valmistautuminen tarkoittaa koko kansan osalta paluuta toisenmaailmansodan aikaiseen kokonaisvaltaiseen kansanhuoltoon. Tältä osin nykyinen ja vaivoin pystyynsaatu SOTE-rakenne muodostaa oivallisen pohjan siihen sosiaaliseen vastuun ottoon, jota sodanaikainen yhteiskuntarakenne edellyttää. Sirä ei voida jättää markkinoiden ratkaistavaksi, koska koko aktiiviväestön tulee olla pysyvässä valmiustilassa sotatilan edellyttämiin kutsuntoihin.

Väestönsuojelu, yhteiskuntasuunnittelussa suhteellisen hyvin huomioitu valmiustila edellyttää myös aivan uudenlaista valmiustilaa koko kansan  osalta, josta mm. emerituspresidentti Niinistö kävi pitämässä erityisalustuksen Euroopan Komissipon puheenjohtajan Ursula von der Layenin kutsumana. Tämä edellyttää laajaa, koko kansaan ulottuvaa peruskoulutusta, säännöllisiä harjoituksia sekä tilojen ja logistiikan koeponnistuksia sotatilan edellyttämässä laajuuessa ja oletetuissa olosuhteissa. Näihin tehtäviin tarvitaan nyt lomautetuina, työttöminä ja prioriteettien ulkopuolista työvoimaa.

Kuinka kaikki tämä resurssoidaan ja rahoitetaan? Ajatus taloudellisen kasvun varaan rakentamisesta on täysin epärealistinen, koska koko työvoima on priorisoitava sotilaalliseen moodiin. Näissä oloissa kasvusta puhuminen tai sen aikaansaaminen on alisteista sotaolosuhteiden suurille epävarmuuksille. Kasvua voi syntyä vain sotaolosuhteita vahvistavan teollisuuden ja palveluiden piirissä, jonka toimintaa rajoittaa sotatilan edellyttämä keskitetty ja hierarkinen toimintajärjestrelmä, josta päätöksiä ei tehdä markkinoilla vaan maanpuolustuskoneiston  lineaarisissa järjestelmissä.

On myös varauduttava laajamittaiseen säännöstelytalouteen toisen maailmansodan korttiannosten ja kulutusta muutenkin rajoittavien päätösten muodossa, koska kaikki olennainen voima on suunnattava maanpuolustukseen satunnaistan mielihalujen tyydyttämisen sijasta. Varautuminen sotaan tarkoittaa talousratkaisujen, sosiaalitoimen ja sota-aikaisen koneiston osalta paluuta kansalliseen, nationalistiseen toimintatapaan. Ajatus siitä että Euroopan Komissio voisi Maastrichtin sopimuksen tapaan asettaa rajoituksia kulutukselle tai kasvulle tunnettujen prosenttirajoitusten mukaan, on myös täysin epärealistista ja naivia, sodanaikaisiin olosuhteisiin täysin sopimatonta puuhastelua. Resursseja on oltava silloin kun niitä tarvitaan. 

Se että Euroopan Unioni ei ole makrotalouspolitiikassaan varautunut sotatilan mahdollisuuteen, on johtanut sen sulkemaan fiskaalisesta toiminnastaan pois kaikki suurelle, päätöksentekotavaltaan yhtenäiselle hallintoalueelle mahdolliset  modernit monetaariset, ns. endogeeniset rakenneratkaisut. Yksistään jo tämä puute voi pohjimmiltaan johtaa siihen, että Euroopan Unioni ei kykene puolustamaan itseään tai jäsenmaitaan. Voimistunut taipumus yrittää ratkoa suuria asioita kansallisin keinoin johtaa puolestaan pirstaleisuuteen ja toimimattomaan koneistoon koko yhteisön tasolla. Tällaisella koneistolla ei johdeta sotaa käyvää yhteisöä tai sen maanpuolustusta, sotatilasta puhumattakaan. Vaatimus nykyaikaisesta resurssistrategiasta on tähän saakka kaikunut kuuroille korville markkinaunessa elävässä yhteisössä. Jopa oppositiota edustava vasemmistolainen parlamenttisiipi on taipunut kasvavan oikeistopaineen alla sen edellyttämään nationalistiseen lähestymistapaan. Ylpeyteen ja rankaisumentaliteettiin  taipunut ja huonosti perusteltuja  tulevaisuuskuvia rakentava Euroopan Yhteisö on alueen maanpuolustukselle enemmän taakka kuin se tuki ja turva, jota aikanaan Euroopan Unioniin liittyessämme haaveilimme. 

Kun maanpuolusruksessa on suurelta osin kysymys myös omaisuuden suojelemisesta, NATOn vaatima viiden prosentin taso voitaisiin rahoittaa pääomaverolla ja erityisesti myös saattamalla  listaamattomien yritysten verotusta samalle tasolle muun pääomaverotuksen kanssa. Työvoiman verotuksen varaan rakentaminen ei ole realistista, koska työvoima on viimeistä miestä ja naista myöten sotatilan edellyttämissä tehtävissä.  Mikä olisi työntekijöiden ja palkansaajien osuus? He maksavat osuutensa hengellään ja verellään - sataprosenttisesti.

Onko Euroopan Unionilla NATOlla ja yksittäisillä valtioilla todellista halua ja voimaa vastata modernin teknologian mukanaan tuomaan hirvittävään, yli rintamalinjojen, siviiliasutukseen ja kaikkeen infrastruktuuriin jinhimilliseen elämänmenoon yltävään  sodankäyntiin?

Jos vastaus edellä esittämääni kykymykseen on vähänkään epäröivä ja kansan yhteistä vastaustahtoa ehdollistava, viimeistään silloin on myös kansalliseen maanpuolustukseen sisällytettävä aktiivinen ponnistelu rauhan ja edes tyydyttävän väkivallattoman yhteiskunnallisen tilanteen  saavuttamiseen. Euroopassa on jo olemassa valmis institutionaalinen rakenne ETYJ:n muodossa. Suomalaisia velvoittaa edelleenkin vuoden 1975 ETYK-kokouksen "Helsingin henki", jonka suuri saavutus oli luottamusta, yhteistä turvallisuutta ja rauhanomaisen konfliktien ratkaisun   näkeminen ainoana realistisena ratkaisuna korkean teknologian ja keinoaälyn maailmassa.   Pragmaattisen neuvottelun ja diplomatian kokeminen ainoana mahdollisuutena johtuu ihmisen suuresta sosiaalisesta ja psykologisesta riippuvuus omasta esihistoriastaan ja kyvyttömyystä irtautua keinotekoisen moraalisen kompanssinsa väärää suuntaan osoittavista olettamuksista.

Eli joka leikkiin ryhtyy - se leikin kestäköön. Jos on pakko taistella, niin taistellaan, mutta koneistpon pitää myös olla sitä edellyttävässä kunnossa.

Taistelupilvi

 Rauha ja demokratia - niihin pyrkiminen ja niiden edistäminen on Euroopan Unionin perusarvoja. Tämä ei kuitenkaan estä asevarustelua ja uusien asejärjestelmien kehittämistä Euroopan Unionin arvojen puolustamisessa. Unioni on kuitenkin sillä tavoin rakennettu, että yksimielisyyden saavuttaminen kilpailutaloudessa esimerkiksi asevarustelun kehittämisestä on mitä hankalin ja vaikeimmin saavutettava yhteistoiminnan taso. Yksimielisyys päätöksenteossa muodostuu helposti ylipääsemättömäksi esteeksi. Asevarustelussa on kysymys korkeaa teknistä - ta tietoteknistä - tasoa vaativista ratkaisuista, joiden rakentamisessa jäsenmaat kilpailevat keskenään ja tarkasti vartioivat saavutuksiaan ja reviireitään.

Kun on etsitty ulospääsyä monista pattitilanteista yhteistoimintapyrkimuksissä, mm. taloustieteilijä Thomas Piketty on kiinnittänyt huomiota Saksan ja Ranskan keskinäiseen sopimukseen yhteisiin tavoitteisiin pyrkimisessä. Thomas Piketty pitää 'samanmielisten yhteistyötä' eräänä mahdollisuutena kiertää yksimielisyysvaatimusta. Näyttäisi siltä että nyt on asevarustelun alueella syntymässä yksi tällainen yhteistyörintama.

Der Spiegelin kesäkuun numerossa 23 kerrotaan Saksan, Ranskan ja Espanjan päässeen yksimielisyyteen eurooppalaisen Eurofighter Typhoon monitoimihävittäjän korvaamisesta uudella, ranskalais-espanjalais-saksalaiseen yhteistyöhön perustuvalla , yhteisesti suunnitellulla hävittäjällä. Saksalais-ranskalaisen ministerineuvoston sopimusta ovat kesän 2021 alussa esitelleet liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron (etänä). Merkelin mukaan kysymys ei ollut mistään yksinkertaisesta asiasta, vaan  monimutkaisesta molempien maiden asevarusteollisuutta tulevina vuosina hallitsevasta  kokonaisuudesta. 

Tavoitteena ei ole ainoastaan saksalaisen asevarustelun tuottaman Eurofighterin korvaamisesta, vaan yrityksestä vastata puolustusteollisuuden alalla yhä monimutkaisermmaksi ja vaativammaksi käyvistä haasteista sotilaallisen uhan alueella. Tulevaisuuden taisteluhävittäjä on tämän yli 100 miljardin hintaluokassa pyörivän hankkeen keskeisimpiä osia, mutta mukaan tulee myös sotilaalliseen käyttöön tarkoitetujen lentävien laitteiden kuten automaattisten drohnien kehittäminen. Kaiken tämän taustalle rakennetaan yhteinen sotilaallisiin tarkoituksiin varattu suljettu tietotekniikkakokonaisuus. Der Spiegel puhuukin tässä yhteydessä 'järjestelmien järjestelmästä, "taistelupilvestä", valtavasta, puolustustarkoituksiin suunnatusta asevarustelukokonaisuudesta. 

Toisen maailmansodan veriviholliset rakentavat siis nyt yhteistyön ja keskinäisen kilpailun merkeissä uutta taistelujärjestelmää, jonka alkukehittelyssä on myös Espanja ollut mukana. Der Spiegel kertoo saksalaisen puolen tulleen jo kehittelyvaiheessa vedetyksi 'kölin alta' siinä mielessä, että perusta jatkokehittelylle ja mallikoneelle ei ole saksalainen MTU-lentomoottorivalmistajan tuottama Eurofighter, vaan ranskalaisen Safran-ryhmän lentokonemoottoreihin - ja tekniikkaan perustuvan Rafale. Näin siitäkin huolimatta, että saksalaiset pitävät Eurofighteriä voimakkaampana ja suorituskykyisempänä.

Hanke on kallis ja vielä varsin yleisellä tasolla. Suunnitelman tulisi olla käytössä vuonna 2040. Kun tekninen kehitys on huimaa ja aikajänne näinkin pitkä, artikkelissa kysytään niiden innovaatioiden perään, joihin uuden taistelujärjestelmän tulisi rakentua. Hyväksytty alustava suunnitelma kertoo tästä toistaiseksi varsin vähän.

Miten tämä kaikki sitten kustannetaan kovan kilpailun maailmassa? Ilmastokriisin aikana ei ole helppoa myydä tällaista hanketta poliittisessa monipuoluejärjestelmässä. Vaikka hanke ei olisikaan täysin ylivoimainen lähes 200 miljoonaa asukasta kattavalle eurooppalaiselle yhteistyökokonaisuudelle, on kysyttävä myös hankkeen rahoituksen perään. Samoin on kysyttävä, millä tavalla tämä hanke ulottuu muihin, mahdolliseen samanmielisten yhteistyöhankkeeseen osallistuviin maihin?

Oikeastaan hakematta tulee mieleen Euroopan Unionissa EKP:n viimeisten seitsemän vuoden aikana toteuttama määrällinen elvytys ja huima, yli 4000 miljardia käsittävä ja pääosin valuuttaunionin jäsenvaltioiden velkakirjojen osto-ohjelmana toteutettu likviditeetin lisääminen ja uusiin innovaatioihin kannustaminen. Sitä toteutetaan edelleen EKP:n asianomaisen ohjelman puitteissa eikä sillä tavalla syntyvää muodollista velkaa sisällytetä kansalliseen velkataakkaan vaikka niin tosiasiassa pitäisi menetellä. Velkakirjat ovat ja pysyvät ainakin toistaiseksi EKP:n taseissa jäädytettyinä. Kukaan ei ole liiemmin  kysellyt myöskään tämän valtavan euromäärän perään, kuinka se on käytetty ja mitä sillä on saatu aikaan.

Ei vaadi kovin paljon mielikuvitusta kun havaitsee, että EKP:n määrällistä elvytystä voitaisiin suunnata nykyisillä ehdoilla myös asevarusteluun ja Espanjan, Ranskan ja Saksan "samanmielisten" uuden taistelupilven kustannusten kattamiseen. Sisältäähän se  välttämättä ylivoimaiseksi tarkoitettuja uusia - myös tulevia - innovaatioita. Uutta suuntausta tukee myöskin se, että määrällinen elvytys, joka näkyy väistämättä valuvan mieluummin taseisiin ja pörssikeinotteluun kuin uusiin investointeihin ja välittömän yhteisen hyvinvoinnin  aikaansaamiseen, saisi tällaisesta hankkeesta korkealla arvostustasolla ja poliittisella tuella hyväksytyn hankkeen. Korostan tässä sitä, että tällaista näköalaa ei Spiegelin kirjoituksessa esitellä, kysymys on vain tämän kirjoittajan pohdinnoista.

Euroopan Unionissa näyttävät haukkojen hankkeet etenevän nopeammin kuin kyyhkysten. Sosiaalinen ulottuvuus on mitä suurimmassa määrin kesken. Naapuriyhteistyötä ei rakenneta luottamuksen ja keskinäisen avunannon varaan, vaan suhteita koetellaan sanktioilla ja rangaistuksilla. Taistelupilven aikajänne on niin pitkä, että monta estettä - jopa ideologinen politiikan muutos - voi tulla väliin. Euroopan Unionin haukat eivät   ole haudanneet sotakirveitään. Läntistä arvoyhteisöä aiotaan ilmeisesti puolustaa niin kauan kuin kaksi kiveä on vielä päällekkäin.