Voi olla että olen tehnyt turhaa työtä, kun olen tutkinut kolmikymmenvuotista sotaa ja siihen liittyviä tapahtumia. Oman sukututkimukseni kannalta taustalla on merkittävä kysymys: millä perusteella sukumme varhaisin tiedossa oleva "kanta-isä", Brusius Matinpoika sai 1640-luvulla - ja mahdollisesti vähän aikaisemminkin kruunun torpan Liesveden ja Ukonjärven väliseltä kannakselta nykyisen Hankasalmen ja Konneveden rajamailta, siihen maailmanaikaan Rautalammin pitäjästä? Rautalammin Rossien sukututkimus on - sinänsä erittäin ansiokkaasti - seurannut kirkonkirjoihin, käräjäpöytäkirjoihin, nimihistoriaan ja ja maanomistussasiakirjoihin perustuvia dokumentteja. Näyttää mielestäni edelleenkin siltä, että 1600-luvun alkupuolella sukuhistoriassamme on vielä selvittämättömiä aukkokohtia.
Rautalammin Rossien sukututkimusta teki alkuvaiheessa tohtori Lieslahti ja hänen selvitystensa mukaan Rautalammin Kimingillä, nykyisellä Viitasaaren Suovanlahdella oli Silon talon alustalaisena Rossi-niminen perhe jo 1500-luvun lopulla. Tri Jalkasen 1900-luvun alussa tekemän Pohjois-Savon historiaa tohtorinväitöskirjatasoisen tutkimuksen mukaan Rautalammin pohjoisosista kootut ruodut otettiin mukaan hämäläisten joukkojen kanssa Turkuun ja sieltä edelleen kolmikymmenvuotiseen sotaan. Pitäjän eteläosien ruodut vietiin Viipuriin ja sieltä edelleen Baltiaan taistelemaan isänmaan eli Ruotsin kruunun puolesta.
Oliko Brusius Rossi mukana kolmikymmenvuotisessa sodassa? Tämä kysymys on kiehtonut minua pitkään ja siksi olen halunnut koota aineistoa mm. Heikki Linnoven kirjasta "Hakkapeliittain mukana 30-vuotisessa sodassa" ja Jussi T. Lappalaisen kirjan "Sadan vuoden sotatien" niistä tapahtumista, joissa pohjoissavolaiset joukot näyttelivät merkittävää osaa.
Hakkapeliittain mukana 30-vuotisessa sodassa
- Lainauksia Heikki Linnoven kirjasta vuodelta 1936 (K.F. Puromiehen kirjapaino)
Breitenfeldin taistelu v. 1630
“Ennen marssimääräystä kuningas ratsastaa ohi rintaman tarkastaen vielä kerran jokaisen joukko-osaston ja sen miehistön. Oikealla siivellä hänet ottaa vastaan Banér, jolla täällä lähinnä kuningasta itseään on ylin johto. Tuossa on Åke Tott saksalaisten joukkojen etunenässä ja hänen rinnallaan pelkkiä ruotsalaisia ja suomalaisia osastoja. Äärimmäisenä kunniapaikalla on Stålhandske suomalaisineen. Sitten Stenbock smoolantilaisineen, Soop länsigöötalaisineen ja Rotkirch itägöötalaisineen. Kaikki ratsuväkeä.(s. 14)
---
“Silloin saa keisarillinen armeija yhtäkkiä merkin rynnäkköön. Silmänräpäyksessä hyökkää Pappenheim vasempine siipineen eteenpäin. Hevosten kaviot kpisevat. Tomupilvi pöllähtää korkealle ilmaan. On kuin rajumyrsky hurjina pyörrepäivä raivoaisi. Tämä tuulispää toi rautapukuiset ratsumiehet ruotsalaisten oikean siiven ulottuville.
Tyynenä istuvat ruotsalaiset ja suomalaiset satuloissaan. Samassa paukahtavat sadat musketitTämä tervehdys pysäyttää rajun hyökkäyksen. Vihollisen hevoset pillastuvat.Niitä ei saada eteenpäin kannuksia iskemälläkään. Hirvittävä on mieshukka Pappenheimin ratsuväen riveissä. Miehet ja hevoset vyöryvät verissään. Ensi rynnäkkö on torjuttu.
Mutta pahaa ennustava tomupilvi nousee uudelleen. Se suuntautuu nyt toiselta taholta. Ruotsalsaisten oikea siipi on nyt pakoitettu tämän tähden muuttamaan asemaa. Tämä tapahtuu mitä täsmällisimmin, nopeasti ja ihmeteltävän hyvässä järjestyksessä.Kun hyökkääjät ovat iskemässä, kun miekat lentävät huotristaan, kun komennukset kajahtelevat, avataan muskettituli uudestaan. Kuningas ja Banér jakavat neuvojaan keskellä hurjinta kahakkaa. Stålhandske hyökkää rautapukuisten, tummien miesten kimppuun. “Hakkaa päälle” huudot pusertuvat hänen suomalaistensa hammasrivien välistä rajuina ja musertavina kuin hornan nauru. Niiden iskuja ei kestä mikään. Oli kuin heidän ryhdistään ja katseistaan olisi voinut lukea:
“Kuka meidän tiellämme kestää vois!
Kun on kerran lähtenyt Pohjan mies -
Seis, voitto pois!”
Keisarillisten vasen sivusta perääntyy uudelleen. Mutta se hyökkää taas. Seitsemästi uudistuu hyökkäys. Seitsemästi se torjutaan. Ja kun keisarillisten viimeinen hyökkäys on lyöty, pakenevat joukotn sekasortoisina voittajien tieltä. Pappenheim on haavoittunut, Schönburg, Grotta ja Holsteinin herttua ovat kaatuneet. Sankarikuioleman ovat Ruotsin joukkojen päällikjöistä saavuttaneet Aderkas ja Damitz.
Aiheeseen liittyvää: Festung Königstein
https://www.youtube.com/watch?v=aony_cjr0nw
Sadan vuoden sotatie
- Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Breitenfeldtin taistelusta
"Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Tilly oli tällä välin valloittanut Saksille kuuluneen Leipzigin. Kustaa II Adolf päätti liittolaisineen käydä taisteluun ja lähti Ruotsin ja Saksin armeijain kanssa marssimaan Leipzigiä kohti. Hänellä oli noin 16300 jalkamiestä ja 7600 ratsumiestä; suomalaisia olivat vain edellämainitut kaksi ratsuväkieskadroonaa noin 700 miehen vahvuisina ja sekä kuninkaan armeijaan siirretty 380 miehiseksi huvennut Savon jalkaväki. Kansallisia joukkoja oli kaikkiaankin vain viidennes koko armeijasta. Saksin armeijassa oli noin 12100 jalkamiestä ja 5200 ratsumiestä. Kokjo käytettävissä ollut voima ylitti siis 40000 miestä, joita vastaan Tillyllä oli asettaa noin 31000 jalkamiestä ja 11000 ratsumiestä.
Breitenfeldin kylän lähellä armeijat bryhmittyivät taistelujärjestykseen 7.9. 1631. Nyt nähtäisiin, sulaisiko Pohjolan lumikuningas etelän auringossa, kuten keisarilliset olivat pilkallisesti ennustaneet. Tilly komensi itse armeijansa keskustaa, hänen vasenta ratsuväkisiipeään sotamarsalkka kreivi Gottfried Henrik von Pappenheim ja oikeaa kenraalimajuri Egon von Fürstenberg. Kustaa II Adolfin joukot olivat kahdessa taistelulinjassa, joiden takana oli vielä kaksi ratsuväkirykmenttiä. Kuningas itse oli keskustassa, vasenta siipeä komensi sotamarsalkaksi ylennetty Kustaa Kaarlenpoika Horn ja oikeaa kenraaliluutnantti Johan Banér. Kaikki suomalaisosastot olivat oikealla siivellä. Koko taistelulinja oli noin kolmen kilometrin levyinen. Päästäkseen silmiin paistavasta auringosta ja kuivan kesän irropittamsta pölystä Kustaa II Adolf yritti siirtää armeijaansa oikealle, mutta soinen maasto teki aikeen tyhjäksi.
Keskeneräinen ryhmitys houkutteli Pappenheimin kello 14 aikaan hyökkäämään kyrasseereillaan suoraan Banérin rintamaan. Kolmen turhan yrityksen jälkeen Pappenheim koetti iskeä sivustaan, mutta toinen taistelulinja torjui hänet muskettimiesten tulella ja ratsumiesten rynnäköllä. Pappenheimin kyrassieerit olivat odottaneet ratsuväkivastustajaltaan sivistynyttä karakolointia, mutta laukaistuaan nämä tiukkana rintamana tulivatkin suoraan päälle, myös naurettavan pienillä villinnäköisillä hevosilla ratsastaneet miehet, jotka hirveästi karjuivat käsittämättömiä kehotushuutoja. Taistelun loppuvaiheessa Pappenheimin ratsuväki sai tarpeekseen, lähti vetäytymään ja sitä seurannut jalkaväki jäi Ruotsin armeijan ratsumiesten saaliiksi. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut5 63-65)
---
Tarjoutuneista kolmesta etenemisvaihtoehdosta Kustaa II Adolf valitsi marssin vauraaseen Baijeriin, joka oli katolisen liigan parasta tukialuetta.. Marssi alkoi 17.9.. Kolmen viikon matkanteon jälkeen levättiin kuukausi Mainin varrella W¨åurzburgissa, josta on peräisin Johan Adler Salviuksen kuuluisa kirje Ruotsiin:
“Meidän Suomen poikamme, jotka nyt tottuvat viinimaahan tuolla ylhäällä, eivät taida hevillä palata takaisin Savoon. Liivinmaan taistelussa heidän oli usein tyydyttävä veteen ja karkeaan, homehtuneeseen leipään olutjuustonsa painikkeeksi. Nyt suomalainen hämmentää viinikastiketta kypärässään ja syö vehnäsämpylää sen keralla.”
Syy, miksi Savo mainittiin, oli tietysti se, että Suomen jalkaväestä edelleen vain savolaiset olivat kuninkaan mukana. Kustaa II Adolf marssi marraskuussa 1631 Frankfurt am Mainiin ja sieltä Mainziin ja muuhun Reinin laaksoon, jolloin hän vuoden 1631 loppuun mennessä pystyi valvomaan myös Reinin liikennettä. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivu 68)
---
Ruotsi-Suomen armeija Lech-virralla. Tillyn viimeinen taistelu.
Vuoden 1632 alussa kuningas oli suunnannut matkansa Baijeriin ja maaliskuun lopulla hän armeijoineen oli Tonavan varrella sijaitsevassa pienessä Donauwörthin kaupungissa, noin peninkulman matkan päässä Lechjoen suusta.Donauwörthin asujamisto oli ollut kauttaaltaan protestanttinen, mutta Baijerin Maximiliam oli jesuiittojen avulla hävittänyt täältä protestanttisuuden jauudistanut katolisen opin kaikessa täyteydessään. Kustaa Aadolf vaati kaupungin antautumista. Siitä ei näyttänyt kuitenkaan tulevan mitään, sillä Sachsen-Lauenburgin herttua, joka 4000 miestä käsittävine njoukkoineen puolusti tätä tärkeätä Tonavan ylimenopaikkaa, seisoi järkkymättömänä paikoillaan. Silloin ruotsalainen tykistönpäällikkö, Breitenfeldin päiviltä tuttu Torstensson antoi patterinsa soida, jopa niin perinpohjin, että Lauenburgilainen varusväkineen heti päätä pahkaa yön selkään painui pakosalle etsien suojaa Tonavan eteläiseltä rannalta.
Näin olio Ruotsin kuningas päässyt poikki Saksan suurimman joen ilman että Tilly mitenkään oli voinut häntä suunnitelmissaan estää eipä edes viivästyttääkään. Tilly oli tässä kerrottujen tapausten sattuessa Ingolstadtin linnoituksessa, mutta siirtyi sieltä lujiin asemiin Rainiin, joka sijaitsee vajaan peninkulman matkan päässä Lechin laskupaikasta Tonavaan, joen itäisellä rannalla. Tämän toimenpiteen avulla hän tahtoi estää vastustajaansa kulkemasta Lechin yli Baijeriin. Vihollisten sotajoukot seisoivat siis kutakuinkin vastakkain Lechin molemmilla rannoilla.
---
Rainin kaupungin kohdalla olleen sillan Tilly taasen sinne tultuaan oli revityttänyt. Olihan kuninkaalla kyllä suomalaistensa ja ruotsalaistensa keskuudessa kelpo sillanrakentajia, oli urhoollista väkeä, jopa uskalikkoja, jotka olivat valmiita ryhtymään melkeinpä vaikka mihin. Mutta sillan rakentaminen Tillyn järeän tykistön suojattomalla tulilinjalla, missä sen todennäköisesti täytyi tapahtua, oli enemmän kuin ylivoimaista. Ja siihen oli kuitenkin kaikesta huolimatta ryhdyttävä.
---
Huolimatta useiden päälliköidensä epäröimisestä ja varoituksista, Kustaa Aadolf oli päättänyt kulkea Lechin poikki. Olihan hän purjehtinut yli Itämeren, kulkenut urhoineen yli Reinin ja Tonavan. Miten olisi mahdollista peräytyä Lechin partaalta. Sehän oli edellisiin verraten vain pahainen puro.
Tilly oli sijoittunut päävoimineen, kuten sanottu, virran itäisellä rannalla oleville jyrkänteille. Näiden rinteillä ja alhalla jokilaaksossa kasvoi matalaa metsää. Lähelle virran äyrästä hän oli kaivauttanut syviä maavalleja sekä umpia ja väijytyksiä, joita oli rakennettu kaadetuista puista. Hänen järeä tykistönsä oli asetettu rantakumpareiden alle.
---
Tosin Tillyllä oli vain 20000 miestä armeijassaan ruotsalaisten 32000 vastaan, mutta hänen asemansa oli loistava eikä tällaisten olosuhteiden vallitessa merkinnyt suuria miesluvun enemmyys.
---
Rakennusaineita sillan tekoa varten keräiltiin. Torstenssonin 72 tykkiä käsittävät patterit lähettelivät ukkosen jylinää muistuttavia tervehdyksiäään koko tämän päivän, vieläpä seuraavankin. Tilly vastasi samalla mitalla.
---
Täältä etelämpänä, noin puolentoista kilometrin päässä ruotsalaisten alkuperäisistä asemista, sijaitsikin varsinainen ylimenopaikka. Virta mutkistuu juuri tuolla kohdalla länteen ja jatkuu juokusussaan sen jälkeen heti taas pohjoista kohti. Siullä paikalla on myös saari lähempänä oikeanpuoleista rantaa. Se jakaa joen kahteen uomaan. Joen mutkassa on korkeita kunnaista, mainioita tykkien sijoituspaikkoja. Edessä oleva saari tarjosi suojaa sillan rakentamistyössä, se oli oleva sillan itä-päädyn verraton ja luonnollinen tukipylväs.
---
Sillan rakennustyö on huhtikuun neljännen päivän iltaan mennessä edistynyt jo melko pitkälle. Kyseenalaista aivan jännitykseen saakka on vain, onko Tilly korkeilta ja edullisilta asemiltaan saanut vihiä siitä, mitä ruotsalaisilla on tekeillä. Jos näin on, saattavat kaikki hyvät suunnitelmat käden käänteessä mennä myttyyn.
---
Aiheeseen liittyvää Die Stadt Rain tänään:
---
Keväinen aamu oli vielä anivarhainen, kun ruotsalaisten uusien asemien luota useiden veneiden nähtiin suuntautuvan itäisen rannan lähettyvillä sijaitsevaa saarta kohti. Veneet oli saatu Oberndorfin talonpojilta ja niissä kulki 300 suomalaista päällikkönsä, eversti Kaarle Kustaa Wrangelin johtamana poikki virran. Tälle kärkijoukolle oli uskottu kunniakas, mutta vastuunalainen tehtävä. Se oli iskujoukko sanan varsinaisessa merkityksessä. Saareen, jonne vasemmalta rannalta rakennettu silta johti, oli ennen varsinaisen taistelun alkua saatava luja vallitus, joka suojaisi sinne tulijoita vihollisen tulelta. Sentähden olikin retkikunta varustautunut paitsi ampuma-asein myös lapioin ja kuokin.
Nopein ja varovaisin aironvedoin lähestyttiin saarta. Viivyttelemättä siis työhön. Sadat lapiot ja kuokat iskeytyvät saaren rantakamaraan. Valli alkaa kohota. Työ jatkuu sisukkaasti, oikein suomlaisen härkäpäosyyden hurjuudella. Mutta se ei ole vielä läheskään loppuun suoritettu, kun vihollisen puolelta jo päästään selville, mitä saaressa on tekeillä. Samalla huomataan myös silta ja juosten rientää sankkoja joukkoja pyssymiehiä kapean salmen äärelle, suunnaten murhaavan muskettitulen kohti hiessäpäin ponnistelevaa vähäistä suomalaista miesjoukkoa. Miehet tarttuvan aseisiin, kätkeytyvät pensaikkoon ja puolivalmiin vallituksen suojaan. Kuumin tervehdyksin otetaan kahlaamalla saareen yrittävä vihollinen vastaan. Kerta kerran jälkeen suomalaiset torjuvat hyökkäyksen.
---
Tulinen kahakka on alkamassa. Tilanne on silmänräpäyksessä selvinnyt Tillylle kaikessa kauheudessaan. Hänen koko armeijansa saa komennuksen asettua asemiin rannalla vastapäätä ruotsalaisten uutta ylimenopaikkaa. Joukot lymyyntyvät rannan metsikköön. Tilly kiirehtää peloittavine piikkineliöineen edellä muiden. Torstensson suuntaa tykkinsä marssivien kylkeen aiheuttaen ammunnallaan suurta mieshukkaa.
---
Tillyn joukoissa saattaa huomata epäröintiä. Ne peräytyvät. Ei. Ne hyökkäävät. Peräytyvät uudelleen. Mutta se ei olekaan ihme, sillä ruotsalaisten patterien ristituli ja tuhannet musketit lakaisevat tuliluutana vastakkaista rantaa. Rantatöyräs on täynnä kaatuneiten ruumiita.
---
Mikä ylväs hyökkäys.
Mutta se katkeaa alkuunsa. Tilly suistuu sotaorhinsa selästä. Muskettikuula on osunut hänen polveensa. Tajuttomassa tilassa kannetaan mies, joka todellakin oli ollut soturi kiireestä kantapäähän asti, syrjääntaistelun tuoksinasta.
Johtajan kukistuttua ei taistelun jatkamsita enää käynyt ajatteleminenkaan. Hämmästys ja hämmennys Tillyn armeijassa oli sanoin kuvaamaton. Kaikki pakenivat päätä pahkaa rantaäyräitten takana sijaitsevaan leiriin etsien sieltä turvaa. "
Sadan vuoden sotatie
Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Lech virran taistelusta
Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Näistä vastoinkäymisistä välittämättä kuninkaan pääarmeijan eteneminen jatkui maaliskuussa 1632 kohti Tonavaa, jonka varrella Tillyn leiri oli. Armeija pääsi vaikeuksitta Tonavan eteläpuolelle ja kääntyi itään, Toavaan etelästä laskevalle Lechvirralle, jonka takana Tilllyn lujat asemat olivat. Lechvirran taistelussa 3-5.4. 1632 joutuivat koville juuri mainitut majuri Göran Wrangelin komentamat 334 pohjoissavolaista. Samalla kun vasemmalla hämättiin, savolaiset pantiin soutamaan oikealla virran takana olleeseen saareen. Sattumalta Kustaa Hornin nimikkorykmenttiä ei tietenkään lähetetty kärkiporukaksi, vaan siksi, että tuon ajan Savossa juuri vene oli pikkulapsillekin luontaisin liikkumaväline: vesillä liikkumisen ammattilaiset olivat asialla.
Wrangelin yllätys onnistui, savolaiset alkoivat linnoittaa saarta ja suojata sillan rakentamista virran yli. Kun Tillyn joukkojen huomio ja kova tulitus suuntautui heihin, parin kilometrin päässä oikealla pääsi ratsuväkiosasto kahlaamosta yli ja iski Tillyn vasempaan sivustaan. Tilly haavoittui taistelussa pahasti. Savolaisten koko päivän pitämälle saarelle saatiin nsiulta kello 126 valmiiksi. Hämmentyneet katolisen liigan joukot jättivät yöllä asemansa. Tilly kuoli myöhemmin haavoihinsa. Savolaisten lisäksi mainetta saivat ylimenoa taitavasti tukenut Lennart Torstenssonin tykistö ja taas kerran kahlaamon kautta hyökänneissä olleet Stålhandsken itsevarmat suomalaiset ratsumiehet. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut5 66-67)
Nürnberg
"Toivon ja epätoivon vaiheilla Nürnbergin Alte Festen valleilla.
Kustaa Aadolfin armeija sijoittuu Nürnbergin kaupunkiin. Esivalmisteluja. Wallensteinia odotetaan.
---
Kuninkaan aikomus oli aluksi kulkea suoraan poikki Redniz-joen ja vallata Wallensteinin asemat idästä käsin. Suunnitelma oli siis eräänlainen uusi tai toinen Lech, edellisen kevään malliin. Mutta joen rannalla liikuttaessa huomattiin heti, että tuuma oli liian uhkarohkea, jopa mahdoton panna täytäntöön. Sehän olisi ollut heittäytymistä suoraan surman suuhun. Näillä tienoilla liikuttaessa oli peloton Juhana Banér eräällä partioretkellä haavoittunut, saatuaan musketin kuulan oikeaan käsivarteensa. Tämä teki etevän päällikön kykenemättömäksi ottamaan osaa tulossa olevaan suureen taisteluun, jossa kuningas niin tuiki välttämättömästi olisi tarvinnut jok'ainoan upseerinsa ansiokasta palvelusta."
Sadan vuoden sotatie
Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Nürnbergin taistelusta
Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Kustaa II Adolfin ensimmäinen vastoinkäyminen tuli, kun hän 24.8. 1632 koetti Alte Westen luona tuhota vihollisensa leirin. Ryhmitystä vielä valmisteltaessa kaksi vihollisen ratsastavaa valiorykmenttiä hyökkäsi kuitenkin yllättäen metsän suojassa leiristä ulos ja sai mm. Lennart Torstenssonin vangiksi. Hänet vaihdettiin takaisin seuraavana vuonna, mutta kurjiosta vankeusoloista hän sai pysyviä terveysongelmia.
30-vuotinen sota Youtubessa:
Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta "
Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Lützenin taistelu oli itse asiassa kahden vain noin 18000-miehisen armeijan yhteenotto. Suomalaisia olivat Stålhandsken rykmentin noin 500 hämäläistä ja uusmaalaista ratsukkoa sekä pariinsataan mieheen huvennut Savon jalkaväki. Ruotsin armeija lähti kahtena linjana etenemään kohti kenttälinnoittautunutta vihollista. Molempien linjojen keskusta oli jalkaväkeä ja siivet ratsuväkeä. Oikeaa ratsuväkisiipeä komensi kuningas itse lähimpänä miehenään eversti Stålhandske, jonka omat ratsukot olivat ensimmäisen linjan äärimmäisenä oikealla siivellä. Sitä pidettiin tavallisesti kunniapaikkana.
Sumussa edennyt Ruotsin ryhmitys törmäsi noin klo 11 korkealla tielinjalla olleisiin keisarillisten kenttävarustuksiin. Jalkaväki pääsi kuitenkin tien yli; ratsuväellä oli rinteen vuoksi vaikeuksia. Jalkaväki sai jo käsiinsä keisarillisten tykiiasemankin. Hälytetty Pappenheiminratsuväki palasi kuitenkin taistelukentälle puoliltapäivin ja pysäytti hyökkäyksellään Ruotsin oikean siiven etenemisen. Pappenheim itse haavoittui kuolettavasti rykmentintykinkuulasta ja musketinluodeista.
Kustaa II Adolf puolestaan otti taas itse riskin ja asettui Smoolannin ratsuväen kärkeen vastahyökkäystä tekemään. Se suuntautui keisartillisten taempaa ratsuväkiryhmitystä vastaan. Omat ja viholliset ratsuosastot joutuivat tällöin toistensa sekaan. Kuningas sai kahakassa luodinhaavan käsivarteensa ja lähti pienen seuralaisjoukon kanssa vetäytymään taaksepäin tien suuntaan, kun kuninkaan onni lopultakin petti: hän ratsasti päin viholliskyrassieereja. Nämä avasivat tulen, ja kuningas putosi satuilasta. Kun smoolantilaisetkin joutuivat vetäytymään, kuningas jäi kiireessä vihollisen pouolelle.
Stålhandske otti oikean siiven komentoonsa, uusi hyökkäyksen ja sai maaston hetkeksi takaisin niin että kuninkaan ryöstetty ruumis löytyi. Wallenstein tuli nyt itse uhatulle siivelle, samoin sinne siirtyi kuninkaan kuolemasta kuullut Ruotsin armeijan vasenta siipeä johtanut Weimarin Bernhard-herttua.
Taistelu raivosi nyt pitkään ratkaisemattomana, mutta molempien puolten väsymyksen vuoksi alkoi illan hämärtyessä löaantua. Wallenstein katsoi tällöin parhaaksi vetää joukkonsa Leipzigiin: hänen päälliköistään merkittävä osa oli siinä vaiheessa haavoittunut ja toimintakyvyttömiä. Taistelukenttä jäi täten Ruotsin armeijalle, mutta moloemmat armeijat olivat kaatuneina ja haavoittuneina menettäneet suunnilleen yhtä paljon miehiä, noin 400-500 kumpikin. Ruotsin suuri tappio oli kuninkaan kaatuminen. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut 68-69)
Heilbronnin liiton taistelut 1633-34
Heilbronnin liitto otti vastatakseen Etelä-Saksassa toimineen armeijan huollon, josta Ruotsi vapautui.
---
Åke Tott, kuninkaan entinen “Lumiaura”, ei sairautensa vuoksi enää jaksanut. Komentotehtävistä syrjäytettynä hän vei kuninkaan ruumiin Ruotsiin ja jäi valtaneuvostoon. Hän kuolikin kahdeksaa vuotta myöhemmin vain 42-vuotiaana ja lepää kappelissa Turun tuomiokirkossa. Kustaa Horn ja Weimarin herttua johtivat nyt protestanttien armeijoita. Ne marssivat keväällä 1633 jälleen Baijeriin; toisaalta sotatoimet jatkuivat Länsi-Saksassa Westfalenissa ja Reinillä. Tässä vaiheessa Stålhandsken suomalaiset ratsumiehet toimivat vähän aikaa Hollannissakin espanjalaisia vastaan. Wallenstein puolestaan otti Koillis-Saksan haltuunsa, mutta vetäytyi taas talveksi Böömiin. Hänen omapäinen ja monimutkainen diplomaattinen pelinsä johti siihen, että hänet murhattiin helmikuun lopussa 1634. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivu 71)
Rautalammin Rossien sukututkimusta teki alkuvaiheessa tohtori Lieslahti ja hänen selvitystensa mukaan Rautalammin Kimingillä, nykyisellä Viitasaaren Suovanlahdella oli Silon talon alustalaisena Rossi-niminen perhe jo 1500-luvun lopulla. Tri Jalkasen 1900-luvun alussa tekemän Pohjois-Savon historiaa tohtorinväitöskirjatasoisen tutkimuksen mukaan Rautalammin pohjoisosista kootut ruodut otettiin mukaan hämäläisten joukkojen kanssa Turkuun ja sieltä edelleen kolmikymmenvuotiseen sotaan. Pitäjän eteläosien ruodut vietiin Viipuriin ja sieltä edelleen Baltiaan taistelemaan isänmaan eli Ruotsin kruunun puolesta.
Oliko Brusius Rossi mukana kolmikymmenvuotisessa sodassa? Tämä kysymys on kiehtonut minua pitkään ja siksi olen halunnut koota aineistoa mm. Heikki Linnoven kirjasta "Hakkapeliittain mukana 30-vuotisessa sodassa" ja Jussi T. Lappalaisen kirjan "Sadan vuoden sotatien" niistä tapahtumista, joissa pohjoissavolaiset joukot näyttelivät merkittävää osaa.
Hakkapeliittain mukana 30-vuotisessa sodassa
- Lainauksia Heikki Linnoven kirjasta vuodelta 1936 (K.F. Puromiehen kirjapaino)
Breitenfeldin taistelu v. 1630
“Ennen marssimääräystä kuningas ratsastaa ohi rintaman tarkastaen vielä kerran jokaisen joukko-osaston ja sen miehistön. Oikealla siivellä hänet ottaa vastaan Banér, jolla täällä lähinnä kuningasta itseään on ylin johto. Tuossa on Åke Tott saksalaisten joukkojen etunenässä ja hänen rinnallaan pelkkiä ruotsalaisia ja suomalaisia osastoja. Äärimmäisenä kunniapaikalla on Stålhandske suomalaisineen. Sitten Stenbock smoolantilaisineen, Soop länsigöötalaisineen ja Rotkirch itägöötalaisineen. Kaikki ratsuväkeä.(s. 14)
---
“Silloin saa keisarillinen armeija yhtäkkiä merkin rynnäkköön. Silmänräpäyksessä hyökkää Pappenheim vasempine siipineen eteenpäin. Hevosten kaviot kpisevat. Tomupilvi pöllähtää korkealle ilmaan. On kuin rajumyrsky hurjina pyörrepäivä raivoaisi. Tämä tuulispää toi rautapukuiset ratsumiehet ruotsalaisten oikean siiven ulottuville.
Tyynenä istuvat ruotsalaiset ja suomalaiset satuloissaan. Samassa paukahtavat sadat musketitTämä tervehdys pysäyttää rajun hyökkäyksen. Vihollisen hevoset pillastuvat.Niitä ei saada eteenpäin kannuksia iskemälläkään. Hirvittävä on mieshukka Pappenheimin ratsuväen riveissä. Miehet ja hevoset vyöryvät verissään. Ensi rynnäkkö on torjuttu.
Mutta pahaa ennustava tomupilvi nousee uudelleen. Se suuntautuu nyt toiselta taholta. Ruotsalsaisten oikea siipi on nyt pakoitettu tämän tähden muuttamaan asemaa. Tämä tapahtuu mitä täsmällisimmin, nopeasti ja ihmeteltävän hyvässä järjestyksessä.Kun hyökkääjät ovat iskemässä, kun miekat lentävät huotristaan, kun komennukset kajahtelevat, avataan muskettituli uudestaan. Kuningas ja Banér jakavat neuvojaan keskellä hurjinta kahakkaa. Stålhandske hyökkää rautapukuisten, tummien miesten kimppuun. “Hakkaa päälle” huudot pusertuvat hänen suomalaistensa hammasrivien välistä rajuina ja musertavina kuin hornan nauru. Niiden iskuja ei kestä mikään. Oli kuin heidän ryhdistään ja katseistaan olisi voinut lukea:
“Kuka meidän tiellämme kestää vois!
Kun on kerran lähtenyt Pohjan mies -
Seis, voitto pois!”
Keisarillisten vasen sivusta perääntyy uudelleen. Mutta se hyökkää taas. Seitsemästi uudistuu hyökkäys. Seitsemästi se torjutaan. Ja kun keisarillisten viimeinen hyökkäys on lyöty, pakenevat joukotn sekasortoisina voittajien tieltä. Pappenheim on haavoittunut, Schönburg, Grotta ja Holsteinin herttua ovat kaatuneet. Sankarikuioleman ovat Ruotsin joukkojen päällikjöistä saavuttaneet Aderkas ja Damitz.
Aiheeseen liittyvää: Festung Königstein
https://www.youtube.com/watch?v=aony_cjr0nw
Sadan vuoden sotatie
- Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Breitenfeldtin taistelusta
"Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Tilly oli tällä välin valloittanut Saksille kuuluneen Leipzigin. Kustaa II Adolf päätti liittolaisineen käydä taisteluun ja lähti Ruotsin ja Saksin armeijain kanssa marssimaan Leipzigiä kohti. Hänellä oli noin 16300 jalkamiestä ja 7600 ratsumiestä; suomalaisia olivat vain edellämainitut kaksi ratsuväkieskadroonaa noin 700 miehen vahvuisina ja sekä kuninkaan armeijaan siirretty 380 miehiseksi huvennut Savon jalkaväki. Kansallisia joukkoja oli kaikkiaankin vain viidennes koko armeijasta. Saksin armeijassa oli noin 12100 jalkamiestä ja 5200 ratsumiestä. Kokjo käytettävissä ollut voima ylitti siis 40000 miestä, joita vastaan Tillyllä oli asettaa noin 31000 jalkamiestä ja 11000 ratsumiestä.
Breitenfeldin kylän lähellä armeijat bryhmittyivät taistelujärjestykseen 7.9. 1631. Nyt nähtäisiin, sulaisiko Pohjolan lumikuningas etelän auringossa, kuten keisarilliset olivat pilkallisesti ennustaneet. Tilly komensi itse armeijansa keskustaa, hänen vasenta ratsuväkisiipeään sotamarsalkka kreivi Gottfried Henrik von Pappenheim ja oikeaa kenraalimajuri Egon von Fürstenberg. Kustaa II Adolfin joukot olivat kahdessa taistelulinjassa, joiden takana oli vielä kaksi ratsuväkirykmenttiä. Kuningas itse oli keskustassa, vasenta siipeä komensi sotamarsalkaksi ylennetty Kustaa Kaarlenpoika Horn ja oikeaa kenraaliluutnantti Johan Banér. Kaikki suomalaisosastot olivat oikealla siivellä. Koko taistelulinja oli noin kolmen kilometrin levyinen. Päästäkseen silmiin paistavasta auringosta ja kuivan kesän irropittamsta pölystä Kustaa II Adolf yritti siirtää armeijaansa oikealle, mutta soinen maasto teki aikeen tyhjäksi.
Keskeneräinen ryhmitys houkutteli Pappenheimin kello 14 aikaan hyökkäämään kyrasseereillaan suoraan Banérin rintamaan. Kolmen turhan yrityksen jälkeen Pappenheim koetti iskeä sivustaan, mutta toinen taistelulinja torjui hänet muskettimiesten tulella ja ratsumiesten rynnäköllä. Pappenheimin kyrassieerit olivat odottaneet ratsuväkivastustajaltaan sivistynyttä karakolointia, mutta laukaistuaan nämä tiukkana rintamana tulivatkin suoraan päälle, myös naurettavan pienillä villinnäköisillä hevosilla ratsastaneet miehet, jotka hirveästi karjuivat käsittämättömiä kehotushuutoja. Taistelun loppuvaiheessa Pappenheimin ratsuväki sai tarpeekseen, lähti vetäytymään ja sitä seurannut jalkaväki jäi Ruotsin armeijan ratsumiesten saaliiksi. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut5 63-65)
---
Tarjoutuneista kolmesta etenemisvaihtoehdosta Kustaa II Adolf valitsi marssin vauraaseen Baijeriin, joka oli katolisen liigan parasta tukialuetta.. Marssi alkoi 17.9.. Kolmen viikon matkanteon jälkeen levättiin kuukausi Mainin varrella W¨åurzburgissa, josta on peräisin Johan Adler Salviuksen kuuluisa kirje Ruotsiin:
“Meidän Suomen poikamme, jotka nyt tottuvat viinimaahan tuolla ylhäällä, eivät taida hevillä palata takaisin Savoon. Liivinmaan taistelussa heidän oli usein tyydyttävä veteen ja karkeaan, homehtuneeseen leipään olutjuustonsa painikkeeksi. Nyt suomalainen hämmentää viinikastiketta kypärässään ja syö vehnäsämpylää sen keralla.”
Syy, miksi Savo mainittiin, oli tietysti se, että Suomen jalkaväestä edelleen vain savolaiset olivat kuninkaan mukana. Kustaa II Adolf marssi marraskuussa 1631 Frankfurt am Mainiin ja sieltä Mainziin ja muuhun Reinin laaksoon, jolloin hän vuoden 1631 loppuun mennessä pystyi valvomaan myös Reinin liikennettä. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivu 68)
---
Ruotsi-Suomen armeija Lech-virralla. Tillyn viimeinen taistelu.
Vuoden 1632 alussa kuningas oli suunnannut matkansa Baijeriin ja maaliskuun lopulla hän armeijoineen oli Tonavan varrella sijaitsevassa pienessä Donauwörthin kaupungissa, noin peninkulman matkan päässä Lechjoen suusta.Donauwörthin asujamisto oli ollut kauttaaltaan protestanttinen, mutta Baijerin Maximiliam oli jesuiittojen avulla hävittänyt täältä protestanttisuuden jauudistanut katolisen opin kaikessa täyteydessään. Kustaa Aadolf vaati kaupungin antautumista. Siitä ei näyttänyt kuitenkaan tulevan mitään, sillä Sachsen-Lauenburgin herttua, joka 4000 miestä käsittävine njoukkoineen puolusti tätä tärkeätä Tonavan ylimenopaikkaa, seisoi järkkymättömänä paikoillaan. Silloin ruotsalainen tykistönpäällikkö, Breitenfeldin päiviltä tuttu Torstensson antoi patterinsa soida, jopa niin perinpohjin, että Lauenburgilainen varusväkineen heti päätä pahkaa yön selkään painui pakosalle etsien suojaa Tonavan eteläiseltä rannalta.
Näin olio Ruotsin kuningas päässyt poikki Saksan suurimman joen ilman että Tilly mitenkään oli voinut häntä suunnitelmissaan estää eipä edes viivästyttääkään. Tilly oli tässä kerrottujen tapausten sattuessa Ingolstadtin linnoituksessa, mutta siirtyi sieltä lujiin asemiin Rainiin, joka sijaitsee vajaan peninkulman matkan päässä Lechin laskupaikasta Tonavaan, joen itäisellä rannalla. Tämän toimenpiteen avulla hän tahtoi estää vastustajaansa kulkemasta Lechin yli Baijeriin. Vihollisten sotajoukot seisoivat siis kutakuinkin vastakkain Lechin molemmilla rannoilla.
---
Rainin kaupungin kohdalla olleen sillan Tilly taasen sinne tultuaan oli revityttänyt. Olihan kuninkaalla kyllä suomalaistensa ja ruotsalaistensa keskuudessa kelpo sillanrakentajia, oli urhoollista väkeä, jopa uskalikkoja, jotka olivat valmiita ryhtymään melkeinpä vaikka mihin. Mutta sillan rakentaminen Tillyn järeän tykistön suojattomalla tulilinjalla, missä sen todennäköisesti täytyi tapahtua, oli enemmän kuin ylivoimaista. Ja siihen oli kuitenkin kaikesta huolimatta ryhdyttävä.
---
Huolimatta useiden päälliköidensä epäröimisestä ja varoituksista, Kustaa Aadolf oli päättänyt kulkea Lechin poikki. Olihan hän purjehtinut yli Itämeren, kulkenut urhoineen yli Reinin ja Tonavan. Miten olisi mahdollista peräytyä Lechin partaalta. Sehän oli edellisiin verraten vain pahainen puro.
Tilly oli sijoittunut päävoimineen, kuten sanottu, virran itäisellä rannalla oleville jyrkänteille. Näiden rinteillä ja alhalla jokilaaksossa kasvoi matalaa metsää. Lähelle virran äyrästä hän oli kaivauttanut syviä maavalleja sekä umpia ja väijytyksiä, joita oli rakennettu kaadetuista puista. Hänen järeä tykistönsä oli asetettu rantakumpareiden alle.
---
Tosin Tillyllä oli vain 20000 miestä armeijassaan ruotsalaisten 32000 vastaan, mutta hänen asemansa oli loistava eikä tällaisten olosuhteiden vallitessa merkinnyt suuria miesluvun enemmyys.
---
Rakennusaineita sillan tekoa varten keräiltiin. Torstenssonin 72 tykkiä käsittävät patterit lähettelivät ukkosen jylinää muistuttavia tervehdyksiäään koko tämän päivän, vieläpä seuraavankin. Tilly vastasi samalla mitalla.
---
Täältä etelämpänä, noin puolentoista kilometrin päässä ruotsalaisten alkuperäisistä asemista, sijaitsikin varsinainen ylimenopaikka. Virta mutkistuu juuri tuolla kohdalla länteen ja jatkuu juokusussaan sen jälkeen heti taas pohjoista kohti. Siullä paikalla on myös saari lähempänä oikeanpuoleista rantaa. Se jakaa joen kahteen uomaan. Joen mutkassa on korkeita kunnaista, mainioita tykkien sijoituspaikkoja. Edessä oleva saari tarjosi suojaa sillan rakentamistyössä, se oli oleva sillan itä-päädyn verraton ja luonnollinen tukipylväs.
---
Sillan rakennustyö on huhtikuun neljännen päivän iltaan mennessä edistynyt jo melko pitkälle. Kyseenalaista aivan jännitykseen saakka on vain, onko Tilly korkeilta ja edullisilta asemiltaan saanut vihiä siitä, mitä ruotsalaisilla on tekeillä. Jos näin on, saattavat kaikki hyvät suunnitelmat käden käänteessä mennä myttyyn.
---
Aiheeseen liittyvää Die Stadt Rain tänään:
---
Keväinen aamu oli vielä anivarhainen, kun ruotsalaisten uusien asemien luota useiden veneiden nähtiin suuntautuvan itäisen rannan lähettyvillä sijaitsevaa saarta kohti. Veneet oli saatu Oberndorfin talonpojilta ja niissä kulki 300 suomalaista päällikkönsä, eversti Kaarle Kustaa Wrangelin johtamana poikki virran. Tälle kärkijoukolle oli uskottu kunniakas, mutta vastuunalainen tehtävä. Se oli iskujoukko sanan varsinaisessa merkityksessä. Saareen, jonne vasemmalta rannalta rakennettu silta johti, oli ennen varsinaisen taistelun alkua saatava luja vallitus, joka suojaisi sinne tulijoita vihollisen tulelta. Sentähden olikin retkikunta varustautunut paitsi ampuma-asein myös lapioin ja kuokin.
Nopein ja varovaisin aironvedoin lähestyttiin saarta. Viivyttelemättä siis työhön. Sadat lapiot ja kuokat iskeytyvät saaren rantakamaraan. Valli alkaa kohota. Työ jatkuu sisukkaasti, oikein suomlaisen härkäpäosyyden hurjuudella. Mutta se ei ole vielä läheskään loppuun suoritettu, kun vihollisen puolelta jo päästään selville, mitä saaressa on tekeillä. Samalla huomataan myös silta ja juosten rientää sankkoja joukkoja pyssymiehiä kapean salmen äärelle, suunnaten murhaavan muskettitulen kohti hiessäpäin ponnistelevaa vähäistä suomalaista miesjoukkoa. Miehet tarttuvan aseisiin, kätkeytyvät pensaikkoon ja puolivalmiin vallituksen suojaan. Kuumin tervehdyksin otetaan kahlaamalla saareen yrittävä vihollinen vastaan. Kerta kerran jälkeen suomalaiset torjuvat hyökkäyksen.
---
Tulinen kahakka on alkamassa. Tilanne on silmänräpäyksessä selvinnyt Tillylle kaikessa kauheudessaan. Hänen koko armeijansa saa komennuksen asettua asemiin rannalla vastapäätä ruotsalaisten uutta ylimenopaikkaa. Joukot lymyyntyvät rannan metsikköön. Tilly kiirehtää peloittavine piikkineliöineen edellä muiden. Torstensson suuntaa tykkinsä marssivien kylkeen aiheuttaen ammunnallaan suurta mieshukkaa.
---
Tillyn joukoissa saattaa huomata epäröintiä. Ne peräytyvät. Ei. Ne hyökkäävät. Peräytyvät uudelleen. Mutta se ei olekaan ihme, sillä ruotsalaisten patterien ristituli ja tuhannet musketit lakaisevat tuliluutana vastakkaista rantaa. Rantatöyräs on täynnä kaatuneiten ruumiita.
---
Mikä ylväs hyökkäys.
Mutta se katkeaa alkuunsa. Tilly suistuu sotaorhinsa selästä. Muskettikuula on osunut hänen polveensa. Tajuttomassa tilassa kannetaan mies, joka todellakin oli ollut soturi kiireestä kantapäähän asti, syrjääntaistelun tuoksinasta.
Johtajan kukistuttua ei taistelun jatkamsita enää käynyt ajatteleminenkaan. Hämmästys ja hämmennys Tillyn armeijassa oli sanoin kuvaamaton. Kaikki pakenivat päätä pahkaa rantaäyräitten takana sijaitsevaan leiriin etsien sieltä turvaa. "
Sadan vuoden sotatie
Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Lech virran taistelusta
Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Wrangelin yllätys onnistui, savolaiset alkoivat linnoittaa saarta ja suojata sillan rakentamista virran yli. Kun Tillyn joukkojen huomio ja kova tulitus suuntautui heihin, parin kilometrin päässä oikealla pääsi ratsuväkiosasto kahlaamosta yli ja iski Tillyn vasempaan sivustaan. Tilly haavoittui taistelussa pahasti. Savolaisten koko päivän pitämälle saarelle saatiin nsiulta kello 126 valmiiksi. Hämmentyneet katolisen liigan joukot jättivät yöllä asemansa. Tilly kuoli myöhemmin haavoihinsa. Savolaisten lisäksi mainetta saivat ylimenoa taitavasti tukenut Lennart Torstenssonin tykistö ja taas kerran kahlaamon kautta hyökänneissä olleet Stålhandsken itsevarmat suomalaiset ratsumiehet. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut5 66-67)
Nürnberg
"Toivon ja epätoivon vaiheilla Nürnbergin Alte Festen valleilla.
Kustaa Aadolfin armeija sijoittuu Nürnbergin kaupunkiin. Esivalmisteluja. Wallensteinia odotetaan.
---
Kuninkaan aikomus oli aluksi kulkea suoraan poikki Redniz-joen ja vallata Wallensteinin asemat idästä käsin. Suunnitelma oli siis eräänlainen uusi tai toinen Lech, edellisen kevään malliin. Mutta joen rannalla liikuttaessa huomattiin heti, että tuuma oli liian uhkarohkea, jopa mahdoton panna täytäntöön. Sehän olisi ollut heittäytymistä suoraan surman suuhun. Näillä tienoilla liikuttaessa oli peloton Juhana Banér eräällä partioretkellä haavoittunut, saatuaan musketin kuulan oikeaan käsivarteensa. Tämä teki etevän päällikön kykenemättömäksi ottamaan osaa tulossa olevaan suureen taisteluun, jossa kuningas niin tuiki välttämättömästi olisi tarvinnut jok'ainoan upseerinsa ansiokasta palvelusta."
Sadan vuoden sotatie
Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta Nürnbergin taistelusta
Kustaa II Adolfin sotaretki etelään 1631-32
Kustaa II Adolfin ensimmäinen vastoinkäyminen tuli, kun hän 24.8. 1632 koetti Alte Westen luona tuhota vihollisensa leirin. Ryhmitystä vielä valmisteltaessa kaksi vihollisen ratsastavaa valiorykmenttiä hyökkäsi kuitenkin yllättäen metsän suojassa leiristä ulos ja sai mm. Lennart Torstenssonin vangiksi. Hänet vaihdettiin takaisin seuraavana vuonna, mutta kurjiosta vankeusoloista hän sai pysyviä terveysongelmia.
30-vuotinen sota Youtubessa:
Lainauksia Jussi T. Lappalaisen kirjasta "
Lützenin taistelu oli itse asiassa kahden vain noin 18000-miehisen armeijan yhteenotto. Suomalaisia olivat Stålhandsken rykmentin noin 500 hämäläistä ja uusmaalaista ratsukkoa sekä pariinsataan mieheen huvennut Savon jalkaväki. Ruotsin armeija lähti kahtena linjana etenemään kohti kenttälinnoittautunutta vihollista. Molempien linjojen keskusta oli jalkaväkeä ja siivet ratsuväkeä. Oikeaa ratsuväkisiipeä komensi kuningas itse lähimpänä miehenään eversti Stålhandske, jonka omat ratsukot olivat ensimmäisen linjan äärimmäisenä oikealla siivellä. Sitä pidettiin tavallisesti kunniapaikkana.
Sumussa edennyt Ruotsin ryhmitys törmäsi noin klo 11 korkealla tielinjalla olleisiin keisarillisten kenttävarustuksiin. Jalkaväki pääsi kuitenkin tien yli; ratsuväellä oli rinteen vuoksi vaikeuksia. Jalkaväki sai jo käsiinsä keisarillisten tykiiasemankin. Hälytetty Pappenheiminratsuväki palasi kuitenkin taistelukentälle puoliltapäivin ja pysäytti hyökkäyksellään Ruotsin oikean siiven etenemisen. Pappenheim itse haavoittui kuolettavasti rykmentintykinkuulasta ja musketinluodeista.
Kustaa II Adolf puolestaan otti taas itse riskin ja asettui Smoolannin ratsuväen kärkeen vastahyökkäystä tekemään. Se suuntautui keisartillisten taempaa ratsuväkiryhmitystä vastaan. Omat ja viholliset ratsuosastot joutuivat tällöin toistensa sekaan. Kuningas sai kahakassa luodinhaavan käsivarteensa ja lähti pienen seuralaisjoukon kanssa vetäytymään taaksepäin tien suuntaan, kun kuninkaan onni lopultakin petti: hän ratsasti päin viholliskyrassieereja. Nämä avasivat tulen, ja kuningas putosi satuilasta. Kun smoolantilaisetkin joutuivat vetäytymään, kuningas jäi kiireessä vihollisen pouolelle.
Stålhandske otti oikean siiven komentoonsa, uusi hyökkäyksen ja sai maaston hetkeksi takaisin niin että kuninkaan ryöstetty ruumis löytyi. Wallenstein tuli nyt itse uhatulle siivelle, samoin sinne siirtyi kuninkaan kuolemasta kuullut Ruotsin armeijan vasenta siipeä johtanut Weimarin Bernhard-herttua.
Taistelu raivosi nyt pitkään ratkaisemattomana, mutta molempien puolten väsymyksen vuoksi alkoi illan hämärtyessä löaantua. Wallenstein katsoi tällöin parhaaksi vetää joukkonsa Leipzigiin: hänen päälliköistään merkittävä osa oli siinä vaiheessa haavoittunut ja toimintakyvyttömiä. Taistelukenttä jäi täten Ruotsin armeijalle, mutta moloemmat armeijat olivat kaatuneina ja haavoittuneina menettäneet suunnilleen yhtä paljon miehiä, noin 400-500 kumpikin. Ruotsin suuri tappio oli kuninkaan kaatuminen. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivut 68-69)
Heilbronnin liiton taistelut 1633-34
Heilbronnin liitto otti vastatakseen Etelä-Saksassa toimineen armeijan huollon, josta Ruotsi vapautui.
---
Åke Tott, kuninkaan entinen “Lumiaura”, ei sairautensa vuoksi enää jaksanut. Komentotehtävistä syrjäytettynä hän vei kuninkaan ruumiin Ruotsiin ja jäi valtaneuvostoon. Hän kuolikin kahdeksaa vuotta myöhemmin vain 42-vuotiaana ja lepää kappelissa Turun tuomiokirkossa. Kustaa Horn ja Weimarin herttua johtivat nyt protestanttien armeijoita. Ne marssivat keväällä 1633 jälleen Baijeriin; toisaalta sotatoimet jatkuivat Länsi-Saksassa Westfalenissa ja Reinillä. Tässä vaiheessa Stålhandsken suomalaiset ratsumiehet toimivat vähän aikaa Hollannissakin espanjalaisia vastaan. Wallenstein puolestaan otti Koillis-Saksan haltuunsa, mutta vetäytyi taas talveksi Böömiin. Hänen omapäinen ja monimutkainen diplomaattinen pelinsä johti siihen, että hänet murhattiin helmikuun lopussa 1634. (Sadan vuoden sotatie - Suomen sotilaat 1617-1721 Sivu 71)
