Kohtalon hetket ovat käsillä

 Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn ja pankin emeritusjohtaja Erkki Liikanen näyttäisivät yhdessä pohdiskelleen, minkälaisiin toimiin olisi ryhdyttävä nyt, kun luotetun läntisen arvoyhteisön politiikka on saamassa uusia, vähemmän luottamusta herättäviä piirteitä. Onhan se todella erikoista, että johtavan läntisen vallan politiikka saakin yhtäkkiä "sosialistisia" piirteitä siinä mielessä,  markkinavetoisuuden työvälineeksi otetaan julkinen päätöksenteko ja valtio, joka kaappari-instituution tavoin alkaa omilla toimillaan varmistaa oman yhteiskuntarakenteensa ylivoimaisuutta "MAGA" (Make America Great Again) hengessä.

Taustalla on vahva usko USA:n taloudelliseen ylivoimaan monilla politiikan alueilla: puolustuksessa, tietotekniikassa, maailmantilanteen hallinnassa ja tietenkin taloudellisessa ylivoimassa. Dollari hallitsee edelleenkin selvitys- ja reservivaluuttana maailmanmarkkinoita. Tämän päivän USA haluaa olla ensimmäinen ja ylivoimainen. Sille ei kelpaa kauppasuhteissakaan winwin periaate. USA haluaa viedä kaiken.

Ylivoima ja hyvinvointi ei kuitenkaan perustu enää kokonaisten tuotantoketjujen hallintaan manufaktuurin, kaiken tarpeellisen tuottamisessa kotitalouksille ja teollisuudelle.  Toinen maailman supervalta on Kiina, joka on vuoisien mittaan huolellisesti varmistanut tuotantoketjujen toimivuuden alkaen raaka-aineista ja päättyen lopputuotteisiin. Koko muu maailma on enemmän tai vähemmän riippuvainen Kiinalaisista raaka-aineista, varaosista ja tuotteista. Kiinaa on mahdoton sivuuttaa - ja tässä taitaa olla yksi perimmäinen syy siihen muutoksen agressiivisuuteen, joka Amerikassa on nyt tapahtumassa.

Kiina hallitsee perusteollisuutta ja Amerikka on siirtynyt jälkiteolliseen finanssikapitalismin aikaan. Teollisen pohjan vahvistaminen USA:ssa näyttää tapahtuvan lähinnä IRA-lainsäädäntöön liittyvin ympäristö ja teknologiamotiivein - rohkeita "sosialistisia" toimia sellaisenaan. USA tavoittelee nyt korkein tariffein ja tullein - sanktiopolitiikkaa unohtamatta - yritysten siirtymistä rapakon toiselle puolelle nostamaan USA:n teollista tuotantoa. Onnistuuko tuotantoketjujen uudelleenrakentaminen? Suostuvatko palvelu- ja tietoyhteiskuntaan tottuneet amerikkalaiset palaamaan teolliseen työhön? Kuinka kauan työvoiman kouluttaminen näihin uusiin teollisiin tehtäviin kestää? Yksi vuosikymmenm ei taida siihen riittää. Tosiasia on, että myös Amerikan teollisuus ja kotitaloudet ovat nykyoloissa  riippuvaisia Kiinassa valmistetuista tuotteista ja teollisuuden varaosista.

Finanssikeinottelulla voidaan saada suuria aikaan, huikeita voittoja, huikeaa inflaatiota - ja huikeita kuplia. Usein viitataan US:n presidentin Herbert Hooverin (presidenttinä 1929-33) .vastaavanlaisen tariffipolitiikkaan, joka oli yhteydessä myös Euroopassa vallinneeseen inflaatioon ja lamaan. Trumpin tariffit uhkaavat tietenkin koko maailmaa - ja välittömästi myös amerikkalaisia kuluttajia, jotka maahantuotuja tuotteita käyttävät. Suomen Pankin pääjohtajan Olli Rehnin haastattelu Financial Timesissa kertoo varovaisesti mutta selkeästi, että Euroopan Unionilla on tahtotilaa ryhtyä vastatoimiin, jos tariffit, rangaistukset ja teollisuuden kutsuminen Amerikkaan  todella toteutuvat. Mediassa vilahtaa yhä useammin sana kostonomainen vastatoimi (retalitation), mutta viitaten pitkään läntisen arvoyhteisön toimintaetiikkaan tällaista ilmaisua hän ei tietenkään halua käyttää.

Mitä keinot sitten voisivat olla? Kun puhutaan raha-, kauppa- ja finanssipolitiikasta, EKP voi käyttää raha- ja finanssipolitiikkaa jossakin määrin välineenä tilanteen tasapainoittamiseen - ja siihen Rehn haastattelussa viittaakin. USA:n kaapparihenkinen politiikka taitaa kuitenkin saada niin agressiivisia muotoja että tavanomaiset keinot eivät riitä. Luultavasti juuri eurooppalainemn teollisuus vaatii kulissien takana tavanomaista voimakkaampia keinoja. Euroopan Unionin toimia rajoittaa kuitenkin perussopimuksiin sidottu raha- ja finanssipoliittinen pakkopaita, joka on rakennettu hyperinflaatiota pelkäävän Saksan perustuslaillisen velkajarrun tapaan myös EU:n peruskirjaan, keskeisten isntituutioiden sääntöihin ja joka myös ohjaa Kasvu- ja Vakaussopimuksen muodossa perustuslakitasoisesti jäsenmaiden talouspolitiikkaa. EKP:n taannoisen pääjohtajan rohkea veto aloittaa vuosille 2014-22 sijoittunut Määrällinen elvytys (QE) osoitti, että itsenäisen yhteisön itsenäisellä keskuspankilla on keinoja käytettävissään. Tosin velkapelkoinen Saksa ei koskaan hyväksynyt pääjohtaja Draghin toimintatapaa, vaan on myös muissa yhteyksissä (mm. Next Generation velkasopimuksessa) osoittanut kriittisiä varauksia ja ehtoja tällaisen politiikan toteuttamiseen. Nykysäännösten puitteissa keinot saattavat jäädä näpertelyksi. Sanktioiden ja vastasanktioiden tien päässä odottaa katastrofi.

Ainoa todellinen keino vastata USA:n agressiiviseen politiikkaan olisi vapauttaa Euroopan Unioni ja Euroopan Keskuspankki siitä raha- ja finanssipoliittisesta pakkopaidasta, johon se on jo 1990-luvun alusta päätöspohjaisesti sidottu. Se tarkoittaisi, että Euroopan Komissio ja Euroopan Keskuspankki voisivat yhteisin toimin vastata mihin hyvänsä talouspoliittiseen uhkaan suojaamalla raha- ja finanssipoliittisin poliittisin toimin eurooppalaista markkinaa ja tarvittaessa jopa suoraan  kansalaisia. Kuten tunnettua, itsenäisen yhteisön itsenäinen keskuspankki ei voi ajautua konkurssiin. Verotuksella voidaan aina pitää kurissa inflatoorista painetta niin yritysmaailman kuin palkansaajienkin odotusten suhteen.

Pääjohtaja ei tietenkään voi kertoa lehtihaastattelussa, mitä Euroopan Unionin keinot Kiinan perustuotannon ylivoimaa ja Amerikan tietoteknologiaa ja finanssiylivoimaa vastaan ovat.  Miten pitkälle elvytyspolitiikassa voidaan mennä rikkomatta EU:n ja EKP:n nykyisiä sääntöjä ja toimintaperiaatteita? Eipä juuri kovin pitkälle - eikä missään tapauksessa niin pitkälle että ne riittäisivät vastatoimiksi kaapparii-instituutioksi ryhtyneelle läntiselle arvoyhteisölle. Uskon että myös pääjohtaja  tiedossa ja takaraivossa muhii se, toinen vaihtoehto joka on olemassa - ja joka on jo vuosia ollut tarjolla ja johon ei osin ideologisista ja valtavirtaisen talouseliitin vastustuksesta johtuen ole uskallettu tarttua.

Nyt ovat kuitenkin kohtalon hetket käsillä.

PS. Ehkä on aiheellista todeta, että kirjoitan maailmanpolitiikasta ja makrotaloudesta maallikkona, joka - Mark Twainia vapaasti siteeraten - ei ole antanut yliopistojen valtavirtaisen "taloustieteen" haitata kehitystään ja harrastustaan näiden teemojen parissa. Kuten Rehn toteaa,haastattelussaan  talous on sekoitus sekä tiedettä että taidetta. Ehkä juuri nyt tarvitaan annos luovaa hulluutta?

Euroopan Unioni terminaalivaiheessa?

EKP:n entinen pääjohtaja Mario Draghi on yhä lähempänä sekä jukisen että yksityisen sektorin voimavarojen vahvistamista jotta Eurooppa voisi selvitä yhä uhkaavammaksi käyvässä kilpailutilanteessa USA:n ja Kiinan kanssa. Ratkaisevan kynnyksen yli - valtioiden kautta tapahtuvan hankkeiden rahoittamisen ja resurssien täyeen käyttöönottoon emansipoidummalla raha- ja finanssipolitiikalla - hän ei näytä silti  pääsevän. 

Kauppalehden maksullisessa osiossa kauppaneuvos Björn Wahlroos totaa 10.9. 2024  otsikon mukaan EU:n olevan tuhon tiellä. Kun lukee ja tutkii Mario Draghin lähes 70-sivuista analyysia Euroopan Unionin kilpailukyvystä tulevaisuudessa ei voi muuta kuin yhtyä Wahlroosin lopputulemaan. 

Euroopan Unioni on jo nyt pudonnut kilpailevien makrotalousalueiden vauhdista hyvin selvästi. Eurooppa on hävinnyt kilpailun tietotekniikan soveltamisessa ja kaikki keskeiset tekoälyä käyttävät jättiyritykset ovat joko USA:n tai Kiinan makrotaloudessa toimivia. Euroopan Unioni on menettänyt myös halvan energian ja keskeisin liittolainen USA ryöstää EU:ta kolmin-nelinkertaisilla hinnoilla ympäristölle haitallisella särötysöljyllä ja-kaasulla.

 EU:n puolustusstrategia NATOn laajenemisen muodossa on johtanut vastakkainasetteluun ja sodankaltaiseen tilanteeseen Venäjän kanssa. Harrastettu rankaisu- ja sanktiopolitiikka on tuhonnut mahdollisuudet halpaan tai edes kohtuuuhintaiseen energiaan ja samalla irtoamiseen lähes viisikymmentävuotta harrastetusta ja hyviä tuloksia tuottaneesta ETYJ-politiikasta, joka perustui sotilaallisen varustautumisen sijasta pysyvän luottamuksen rakentamiseen.

Lisäksi Euroopan Unionin ja sen johtajamaan Saksan harrastama velkajarrupolitiikka on tuhonnut suurta rahoitusta vaativien hankkeiden aloittamismahdollisuuksia. Yrityksiä on siirtänyt kotipaikkansa USA:han sen vapaamman makrotalouspolitiikan puitteissa harjoittaman IRA-lainsäädännön seurauksena. 

Kaiken lisäksi kasvuun lähteneet Start-up-yritykset hakeutuvat pikaisesti Euroopan ulkopuolisille markkinoille, joksa kasvumahdollisuudet Euroopan Unionin alueella eivät näytä hyviltä. 

Kiina kilpailee onnistuneesti sähköautotekniikoillaan ja niille on rajattomat markkinat yli puolet ihmiskunnasta kattavalla ja juuri syntymässä olevalla BRICS-alueella. Euroopan palkkataso ja siten myös ostovoima on jäämässä selvästi jälkeen USA:n vastaavasta. 

Draghin raportti kertoo kaikesta tästä. Jos Euroopan Unionissa olisi kysymys suuryrityksestä, voisi sanoa sen olevan tiensä päässä. Euroopan tulevaisuuden kehityksen sitominen yritysten kykyyn koordinoida ja hallita keskinäisen kilpailun rinnalla Euroopan Unionin selviytymistä näyttää minusta mahdottomalta yritykseltä. 

Kun tähän lisätään Draghin sevitykseen liittyvä toteamus, jonka mukaan EU:n peruskirjaa ei tarvitse avata, tie dynaamisempaan, omapäätöksiseen (endogeeniseen) makrotalouspolitiikkaan on tukossa. Perustuslakitasoiset ja autorisoidut velkajarrurakenteet vievät Euroopan Unionin suhteessa muihin makrotalousalueisiin nykyisissä olosuhteissa Wahlroosin mainitsemalle tuhon tielle, saneeraustilaan. 

Kykenevätköhän ja uskaltavatkohan Unionin jäsenvaltiot ja europarlaamentaarikot todella nähdä, mihin synkkään - äärimmäisen synkkään tilanteeseen on jo nyt ajauduttu?

Raportin suuri ansio on siinä, että siinä selvästi nähdään Euroopan Unionin surkea tila ja jälkeenjääneisyys verrattuna erityisesti USA:han ja Kiinaan. BRICS-maiden muodostamaa tulevaisuushaaastetta Draghi raportissaan - ainakaan ensilukemalta - juurikaan käsittele.

Selvää on että tämä raportti tulee herättämään suurta keskustelua ja - kuten aina - paljon ristiriitaisia kannanottoja, riippuen esittäjän realismintajusta, sidonnaisuuksista pririsoituun markkinaan tai kyvystä tunnistaa kansalaisten todelliset tarpeet. 

Uskon tähän teemaan palattavan tulevaisuudessa alituiseen, niin pakottavaksi on tilanne alkanut muodostua. Väite että Euroopan Unioni olisi "terminalivaiheessa" on tietenkin jopa äärimmäisen kova, mutta se on perusteltavissa. 

Hukassa Euroopassa

Olen viime aikoina lainaillut aika paljon Brysselissä kirjoittavaa blogistia, jonka blogin otsikko on "Lost In Europe", suomeksi "Hukassa Euroopassa". Suomen media on käynyt sisällöltään yhä yksipuolisemmin  markkinahenkiseksi ja entisen ministerin ja kansanedustajan Veikko Vennamon ilmaisua käyttääkseni "seteliselkärankaiseksi". Sen yksi ilmenemismuoto on länsiorientoitumisen rinnalla lähes kritiikitön - markkinan mielestä maailman parhaan - makrotalouspolitiikan, uusliberaalin "uuskeynelisäisyyden" tukeminen, jolla ei loppupeleissä ole itse Keynesin kanssa muuta tekemistä kuin yritys markkinaehtoisesti vastata vastasyklisesti ulkoaohjautuvan, eksogeenisen makrotalouspolitiikan haasteisiin.

Brysseliläinen blogi ei ole suoranaisesti asettunut Euroopan valtavirtaista makrotalouspolitiikkaa vastaan, mutta kritisoi Saksan velkajarrupolitiikkaa ja sen aiheuttamia ongelmia. Ne tulevat erityisen selvästi näkyviin Euroopan Unionin politiikassa, kyvyssä vastata viime aikoina nousseisiin suuriin, sanoisin valtaviin haasteisiin. Valtavirtaisen talouspolitiikan ongelmat näkyvät Euroopan Unionissa myös jatkuvana taloudellisena alisuoriutumisena, kun ratkaisuja yritetään löytää markkinaehtoisesti ja kapuloita vahvan, demokraattisen valtion rattaisiin asettaen. Hallitseva talousajattelu seuraa jo Britannian takavuosien pääministerin Margaret Tatcherin  TINA (There Is No Alternative) lähestymistapaa.  Tunnettu vaihtoehtoista, endogeenista ja heterodoksista makrotaloussuuntausta edustava australialainen, sikäläisen Newcastle-yliopiston professori ja myös Helsingin Yliopiston globaalin talouspolitiikan vieraileva professori William Mitchell on kirjoittanut 700-sivuisen kirjan "Dystopia Eurozone", jossa hän yksityiskohtaisesti kuvaa Euroopan Unionin ajautumista markkinoiden ehdoilla toimivaksi Rooman perustamisasiakirjojen suurista demokratiaa ja rauhaa korostavista lähtökohdista huolimatta. 

Euroopan Unionin makrotalouspoliittinen rakenne, joka Saksan perustuslain tavoin edustaa kuuluisaa "velkajarruajattelua" ja itse asiassa kategorisesti kieltää Eurooppan Unionin ja keskuspankin tasolla näille elimille luonnostaan kuuluvan, velanottoon ja viimekätisen lainaajan rooliin kuuluvan raha- ja finanssipolitiikan, on sellaisenaan yksi oudoimpia ja synkimpiä lukuja koko maanosan historiassa. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään talouspolitiikasta, vaan taustalla on vahva käsitys Euroopan Unionin lähtökohtaisesta demokraattisuudesta ja sen pyhästä velvollisuudesta puolustaa länsimaisia arvoja. Kun lähtökohtana on vapaan markkinatalouden puolustaminen ja demokraattisen valtion asettaminen makrotalouspolitiikassa markkinoille alisteiseksi, voidaan ymmärtää tällaisen lähestymistavan johtavan toteuttamistapana mitä suurimpiin vaikeuksiin ja ristiriitaisuuksiin. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa kasvaneiden ja sen kokemuspohjalla politiikkaa tekevien edistyksellisten voimien luulisi helposti ymmärtävän, että demokratiaan kuuluvat kansalaisten perusoikeudet, vaikuttamismahdollisuudet ja osallistumisen mahdollistuminen ovat markkinalähtöisessä yhteisössä enemmänkin ongelma kuin mahdollisuus. Rakenteiden johtajavaltaisuus ja autoritaarinen luonne ovat Euroopan Unionille paitsi tyypillisiä, myös keskeinen, pakottava ohjauskeino, joka näkyy mitä moninaisimmalla tavalla keskeisen tason toimintatavassa ja jäsenvaltioissa tarkkana, sisältöjen rakenteisiin vaikuttavana ainoana hyväksyttävänä lähestymistapana.

Nämä pakottavat rakenteet on autorisoitu pitkälle ja kaiken lisäksi mannereurooppalaiseen tapaan sanktioitu siten, että niskotteleminen ja keskeisten määräysten noudattamattomuus johtaa ennenpitkää sakkoihin ja rahallisiin rangaistuksiin. Taustalla tässä toimii alunperin yksiulotteiseksi rakennettua markkinatalousrakennetta tukeva oikeusvaltioperiaate, jonka juridisena perustana on alunperin juuri demokratian kannalta valuvikaiseksi rakennettu perussäännöstö. Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, jossa vahvalla kansanvaltaisella valtiolla on keskeinen rooli hyvinvoinnin ja sosiaalisen vastuun toteuttajana, tällainen rangaistusten avulla johtaminen on ennenkuulumatonta ja jäsenvaltioissa toteutuessaan syvästi kansallista itsetuntoa ja kulttuuriperintöä loukkaavaa. Pohjoismaissa kasvaneen on todella vaikeaa ymmärtää tämän jo hengeltään autoritaarisen, väkivaltaisen ja mobbaavan lähestymistavan oikeutusta. Väkivaltaa kasvatusmuotona ja vuorovaikutuksen välineenä pidetään meillä yleisesti täysin vääränä ja lailla kiellettynä lähestymistapana. Eurooppalaiseen politiikkaan se on kuitenkin juurrutettu - ja sillä on kohtalokkaita seurauksia paitsi sisämarkkinoilla, myös Euroopan Unionin naapuruuspolitiikassa. Eurooppa kärvistelee parastaikaa Venäjän Ukrainaan suuntaaman sodan ja sen sanktioinnin seurauksena syntyneissä talousvaikeuksissa. Eurooppa on energiaköyhä mantere ja se on vielä pitkälle täysin riippuvainen fossiilisista energiamuodoista, öljystä ja kaasusta. Kuvaan on tullut myös maailmanlaajuinen nälänhädän vaara, kun Ukrainan vehnä, maissi, peruna  ja muut ravintotuotteet eivät pääse esteittä maailmalle. 

Sanktiot iskevät lujasti Eurooppalaiseen talouteen ja tekevät maanosan yhä riippuvaisemmaksi USA:sta, jonka kanssa Europan Unioni on vahvassa puolustusliitossa NATO:n kautta. USA tarjoaa vaihtoehdoksi Venäjältä saadulle edulliselle energialle omia merentakaisia vaihtoehtojaan ja näkee sotatilan Euroopassa edistävän sen omia taloudellisia tavoitteitaan. Yhteinen ja voimakkaasti kasvussa oleva yhteinen sotilaallinen puolustus  on laajenemassa energiariippuvuuden johdosta puolustusyhteistyöstä koko talouden alueelle. Tällä tavoin perinteien jako NATO-puolustukseen ja EU:n kansalaisyhteiskuntaan suuntautuva politiikkaa sekoittuvat ja amerikkalainen ylivalta kasvaa puolustuksesta myös talouden ja koko siiviliyhteiskunnan alueelle.

Tämän blogikirjoituksen otsikko kuva henkilökohtaisia tuntojani eurooppalaisen suuntautumisen kokonaistilanteen arviona. Pohjoismaista. kansanvaltaista hyvinvointiyhteiskuntaa rakentanut sukupolvi saattaa tuntea kanssani olevansa "hukassa Euroopassa". En usko sen löytävän minkäänlaista tietä sen enempää uudenlaisen  Euroopan rakentamiseen kuin osallistumiseen ylipäätään.

Erityisen huolissani olen näissä oloissa eurooppalaisen ja myös pohjosmaisen sosialidemokratian tilasta, jonka keskeinen yhteiskuntapoliittinen valtti on ollut pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion rakentaminen. Vaikka näenkin että jopa näissä oloissa vahva ja demokraattinen valtio voi taloudellisine moninkertaistajineen saavuttaa merkittäviä tuloksia, tunnen suurta surua siitä että Eurooppa ei omine rakenteineen osannut tulla sellaisen yhteisen hyvinvoinnin tukijaksi jonka avulla meillä on saavutettu tuloksia, tosin kovan poliitisen yhteiskunnallisen kamppailun saattelemana. Takavuosina piti taistella poliittisen kentän vasemman laidan autoritaarisia, yhden puolueen valtaan perustuvia hyvinvointivaltion muotoja vastaan. Nyt samanlaista taistelua käydään oikealta tulevaa ja Euroopan Unionin peruskirjoihin autorisoitua TINA-rakennetta vastaan. 

Mikä neuvoksi? Kirjailija Mark Twainin sanoin:"Kahdesta huonosta vaihtoehdosta älä valitse kumpaakaan."

Samanmielisten yhteistyö Euroopan Unionissa

Italia ja Ranska: miten rahoittaa suuria yhteisiä hankkeita?

Helsingin Sanomat kirjoittaa pääkirjoituksessaan siitä, kuinka Italia ja sen pääministeri Mario Draghi 'ottaa kiinni ohjaustangosta' Draghin ja Ranskan presidentin Emmanuele Macronin tavatessa yhteisten neuvottelujen merkeissä. Italian nykyinen pääministeri Mario Draghi oli ensimmäinen, joka pääjohtajakautenaan EKP:n keskuspankissa otti käyttöön poikkeustoimet euron arvon ja aseman säilyttämiseksi "mitä se sitten vaatiikin" hengessä.

 Vuodesta 2014 on seitsemän vuoden aikana toteutettu määrällistä elvytystä ostamalla pankkien kautta EKP:n taseisiin jäsenvaltioiden velkakirjoja niin, että Suomenkin markkinaan on tullut suurin piirtein yhden vuosibudjetin verran määrällistä elvytystä (QE) eli runsaat 60 mrd euroa. Tämä ohjelma jatkuu edelleen. 

Tässä pääjohtaja Draghi otti käyttöön modernin monetaristisen rahapolitiikan, johon sillä EU:n konsolidoidun peruskirjan mukaan on täysi valtuutus, koska EKP ei ota vastaan eikä anna poliittisia ohjeita toiminnassaan. Saman peruskirjan mukaan EKP:n rahapolitiikka eikä myöskään Euroopan Komission finanssipolitiikka saa tukea jäsenvaltioita suoraan kuin poikkeusoloissa - tähän lähestymistapaan perustuu nyt käynnissä oleva ja 'nuukan nelikon' vaatimuksesta kertaluonteiseksi  tarkoitettu "Next Generation" tuki- ja lainaohjelma. 

Sekä Italia että Ranska ovat velkaantuneet suuresti yli EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen asettamien rajojen. Siksi on ymmärrettävää että nämä suuret jäsenmaat yrittävät löytää keinoja taloutensa rakentamiseksi eurooppalaisessa viitekehyksessä niin, että suuria hankkeita voidaan rahoittaa rasittamatta enää kansallista julkista taloudenpitoa. Tien tähän tarjoaa mm. taloustieteilijä Thomas Pikettyn mainitsema konsensusvaatimuksen ohittava "samanmielisten yhteistyö" Euroopan Unionin sisällä,  jolta pohjalta Ranska ja Saksa ovat jo solmineet yhteistyösopimuksen ja jonka yksi suurista ensimmäisistä hankkeista on yhteistyö Eurofighter-hävittäjän korvaamisesta ranskalaisen Rafale-hävittäjän ympärille rakennettavan "taistelupilven" muodossa. 

EKP:n määrällinen elvytys on oivallinen taustavoima tällaisen uutta ja jopa salaista innovaatiota tarjoavan valtavan hankkeen toteuttamisessa. Uskon Ranskan ja Italian tavoittelevan jotakin vastaavanlaista omalla "samanmielisten" yhteistyösopimuksellaan.

Kuten edellä totesin, "samanmielisten yhteistyön " avasivat Saksa ja Ranska jo vuonna 2020 yhteistyösopimuksellaan. Sen ensimmäisiä suuria hankkeita on ylläkuvattu  "Taistelupilven" rakentaminen osana näiden Euroopan Unionin keskeisimpien maiden yhteistä puolustusta. Hanke on niin merkittävä ja taloudellisesti niin painava, että ei voida kuvitella sellaista polkaistavan pystyyn jo nyt Euroopan kasvu- ja vakaussopimuksen reunaehdot reippaasti ylittävissä maissa, ei sen enempää Saksassa kuin Ranskassakaan. 

Saksan vaalien jälkeen liittovaltion valtionvarainmin isteriksi tulee Saksan vapaixden demokraattien - siis liberaalipuolueen - puheenjohtaja Christian Lindner. Hän ja hänen puolueensa ovat edellyttäneet jo hallitussopimuksessa tiukkaa kiinnipitämistä Saksan perustuslakiin perustuvasta velkajarrusta. Saksan perustuslakituomioistuinhan on kyseenalaistanut sekä Euroopan Unionin "Next Generation" tuki- ja velkaohjelman sekä EKP:n jo seitsemän vuotta toteuttaman määrällisen elvytyksen (QE). Mukana ollaan vain sillä ehdolla, että Europan Unioni eikä EKP puutu Saksan suvereeniin oikeuteen päättää omasta taloudestaan. 

Kieli tässä kellossa saattaa muuttua, kun havaitaan, että itsenäisiä rahapoliittisia päätöksiä tekevä EKP voi tukea markkinaa sekä sen likviditeettiongelmissa että innovatiivisten uusien teollisten ja teknologisten ratkaisujen toteuttamisessa. Yrityspohjaiseksi (Unternehmen) rakennettu  "Taistelupilvi" näyttäisi sopivan ihanteellisesti tällaiseksi tuettavaksi hankkeeksi. Olisikohan liian ennenaikaista uskoa, että juuri samanmielisten yhteistyö voisi rakentua yksimielisyystraumasta kärsivän Euroopan Unionin monetaariseksi ja yritystasolle piilotetuksi hallitusten  finanssipoliittiseksi työkaluksi?

Ulos "tuulesta temmatusta" makrotalouspolitiikasta

 Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimus on  on joutumassa tiukan analyysin kohteeksi keskusteltaessa jäsenvaltioiden budjettien kasvusta ja velkarajoista. Helsingin Sanomien ”Artikkeli vahvistaa sen, että vakaus- ja kasvusopimuksen määräykset ovat likimain tuulesta temmattuja. On erittäin erikoista, että ikään kuin sementoidaan sattumanvaraisesti laaditut velkaantumisen ja alijäämän rajat, jonka jälkeen pidetään niistä jääräpäisesti ja lähes uskonnollisesti kiinni, vaikka talous on muuttunut paljon 30 vuodessa”, sanoo Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti. Hänen mielestään sopimuksen velvoitteita olisi korkea aika tarkastella tieteellisen tutkimuksen perusteella.

Ennenkuin sellaista on tulossa on tärkeää pohtia, mitä olisivat sellaiset eurooppalaiseen talouteen ja kasvuun liittyvät odotukset, jotka eivät missään tapauksessa sovi kasvu- ja vakaussopimuksen raameihin, mutta joita tarvittaisiin ja joita Euroopan Unionin pitäisi edistää.

Ensimmäinen ja tärkeä seikka on eurooppalaisen elämänmuodon heikko sosiaalinen turvallisuus ja lisääntyvä taloudellinen tasa-arvon puute ja polarisoituminen. Tämä on ollut pysyvästi niin parlamentin kuin kansalaisyhteiskunnan työlistalla, mutta toteutumatta ja varsin heikoin tuloksin. Markkinayhteiskunta porskuttaa lobbareineen ja määrällisine elvytyksineen, mutta Euroopan Unionin sosiaalinen pilari osoittaa pikemminkin huojumisen merkkejä kuin vahvistumista. Vakaus- ja kasvusopimuksen ahtaissa raameissa ei saada sellaisia rakenteellisia uudistuksia aikaiseksi, jotka nostaisivat jo pitkään köyhyydessä eläneitä ja uutta prekariaattia jaloilleen. 

Ilmastomuutos ja maapallon lämpötilojen keskimääräinen muutos osoittaa huolestuttavasti kahden asteen nousun suuntaan kuin jäämiseen alle toivotun 1,5 asteen. Huoli on valtava ja se näkyy ilmastohätätilana ja kiihkeänä vaatimuksena sitoutua yhä tiukempiin päästörajoituksiin. Teollinen muutos hiilipohjaisista polttoaineista sähköön ja vetyyn eri muodoissaan on aivan valtava muutos, jota voidaan hyvin verrata 1800-luvun alun teollisuuden läpimurtoon ja 1900-luvun öljypohjaisen polttomoottoritekniikan valtavaan vyöryyn. Nyt näistä ilmastomuutoksen aiheuttajista - maatalouden päästöt mukaanluettuna  pitäisi päästä eroon. On aivan selvää, että Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen raameissa tällaista muutosta ei saada edes käynnistettyä. Euroopan Komission Korona-pandemian nimissä ja peruskirjan salliman  poikkeusmenettelyn avulla toteutetun "Next Generation" -ohjelman puitteissa yritetään nyt 'kertaluonteisella' ratkaisulla hoitaa ilmastokriisi pois päiväjärjestyksestä. En taida olla ainoa joka pitää  tätä logiikkaa sekä horjuvana että epäuskottavana. Velat ja lainat eivät tule riittämään. Oletettavaa pikemminkin on että ilmastokriisi vaatii entistäkin nopeampia ja päättäväisempiä toimia. Olisi saatava kesytettyä vetyvoima öljyä korvaavaksi polttoaineeksi. Samoin on saatava raaka-ainekierto sellaiseksi että niukkoja luonnonvaroja kuten mineraaleja  ei tarvitsisi  kuluttaa loppuun yhden sukupolven valtavan akkutarpeen aikana.

Entä tietotekniikka ja muutos automaation ja tekoälyn maailmaan? Tämäkin on painopisteenä "Next Generation" ohjelmassa. Jo Lissabonion sopimusta hyväksyttäessä silloinen eurokomissaarimme Erkki Liikanen kaavaili esittelypuheenvuorossaan Euroopan Unionin nostamista johtavaksi tietotekniikan kehittäjämaaksi. Visioon oli tiettyjä perusteita, olihan Nokia juuri noussut yhdeksi johtavaksi tietotekniikan soveltajaksi puhelinteollisuudessa. Sitten tulivat USA:n Piilaakson uudet sovellutukset, Google, Facebook, Instagram, Twitter, Apple ja Youtube - muutamia mainitakseni - jotka tuulen nopeudella valtasivat maailman digitaaliset markkinat ja takovat nyt miljarditulosta alan edelleen kehittämiseksi. Kysymys kuuluu: onko tässä tilanteessa mahdollista kasvu- ja vakaussopimuksen puitteissa kääntää suuntaa edes jossakin määrin digitaalisesti itsenäisen Euroopan suuntaan?

Epävakaassa maailmassa nousee myös Euroopan yhteinen puolustus huolestuneen puheen ja kehittämisvisioiden teemaksi. Päinvastoin kuin mitä ETYK:n, Euroopan Turva- ja yhteistyökonferenssin yhteydessä kaavailtiin, luottamus ja liennytys eivät ole pysyneet keskeisinä periaatteina kansainvälisessä kanssakäymisessä - yhteistyöstä puhumattakaan. Vallitsee ankara kilpailu sekä taloudessa että asevarustelussa. Samalla kun Suomikin on ostamassa 10 mrd:lla uusia taisteluhävittäjiä, Ranska ja Saksa ovat päättäneet yhdessä korvata Saksassa valmistetun Eurofighter hävittäjän yhteistyössä Ranskan kanssa ja viimemainitun kehittämän Rafale-hävittäjän ympärille rakennettavan "taistelupilven" avulla. Asevarustelu - ja sen käyttö jo harjoitusolosuhteisakin - on äärimmäisen kallista puuhaa. En voi oikein kuvitella että Euroopan Unionin kasvu- ja vakaussopimuksen puitteissa voitaisiin rakentaa senkaltaista puolustusjärjestelmää joka vastaisi nykyajan haasteisiin. Tarvitaan uusia visioita - ja uusia ratkaisuja. 

Euroopan puolustukseen tarkoitetun "Taistelupilven" rakentaminen, mullistavia lupauksia antavan Bion-Techin mRNA:n kehittäminen ovat sellaisia suuria hankkeita, joissa EKP voi toimia monetaarisena rahoittajana samalla tavalla kuin pankkien ja yritysmarkkinan likviditeetin turvaajana.  Euroopan uuteen energiateknologiaan ja digitekniikkaan perustuvan infrastruktuurin ja palvelujen kehittäminen vaatisi puolestaan Euroopan Komissiolle mahdollisuutta finanssipolitiikan käyttämiseen ohi nykyisten raamien. Moderni Monetaarinen teoria ja sen omaksuminen nykyisen uuskeynesiläisen, so.  uusliberaalin mikroekonomian sijasta olisi se paradigmanmuutos jota nyt tarvittaisiin. Mikroekonomia on professori Bill Mitchellin MMT-oivallus kotitalouteen  yhteiskuntataloutta vertaavasta talousnäkemyksestä, etukäteissäästämisestä ja demokraattisen valtion roolin väheksymisestä. 

Euroopan Unionin kokonaisuudessa Euroopan Keskuspankki on se makrotalouspoliittinen elin, joka ei sääntöjensä mukaan "anna eikä ota vastaan neuvoja" rahapoliittisia toimia toteuttaessaan. Viimeistään vuodesta 2014 lähtien, kun EKP aloitti määrällisen elvytyksensä ja jota on tähän päivään mennessä toteutettu jo yli 4200 mrd:n euron määrällä, voidaan havaita että keskuspankki todellakin voi luoda rahaa tyhjästä, ostaa jäsenvaltioiden velkakirjoja pankkien kautta omiin taseisiinsa, jäädyttää eli sterilisoida ne niin että niistä ei tarvitse maksaa korkoa eikä lunastaa niitä takaisin määräajan koittaesssa. Määrällisestä elvytyksestä yhdessä inflaation hillinnän ja korkokannan säätelyn kanssa on muodostunut EKP:lle  sen omiin päätöksiin perustuva endogeeninen väline jolla se pystyy rahoittamaan pankkeja ja markkinaa. Sama ei koske Euroopan komission finanssipolitiikkaa ja suoraa taloudellista tukea jäsenvaltioille. Se on kielletty jyrkästi konsolidoidussa perussopimuksessa ja estää tehokkaasti modernin  finanssipolitiikan toteuttamisen Euroopan Unionissa. 

Vielä yksi suurta muutosta puoltava näkökohta. Se on Afrikan nopea nousu väkirikkaaksi 'nuoreksi mantereeksi', jolla oman kulttuurin säilyttäminen ja itsenäinen vauraus olisi mitä tärkein asia. Alistuminen suurten valtablokkien alihankkijaksi ja jatkuvasti ryövätyksi maanosaksi  ei voi olla toimiva visio tulevaisuuden maailmassa, ei edes mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan nimissä. Se tarkoittaisi jatkuvaan massasiirtolaisuuden hallitsematonta ja epätoivottavaa tulvaa. Keskinäisen kilpailun sijasta Afrikan on sekä kansoina että kokonaisuutena päästävä nopeasti käyttämään omia resurssejaan, työvoimaa, ekologisia energiaratkaisuja ja kehittämään vaurautta omista lähtökohdistaan. Minä toivoisin että Afrikka löytäisi oman poliittisen hallintonsa ja oman, endogeenista raha- ja finanssipolitiikkaa kehittävän keskuspankkinsa kasvaakseen täysin tasavertaiseksi toimijaksi tulevaisuuden maailmassa. Euroopan Komission kansainvälisten kumppanuuksien komissaari on Jutta Urpilainen, jolla on kokemusta myös toiminnasta Suomen Pankin hallinnossa. Uskaltaisikohan toivoa edelläkuvatun vision sisältymistä myös Jutta Urpilaisen strategiaan?

Velka ja budjetti

 Valtionvarainministeriö on ministerinsä Annika Saarikon johdolla julkaissut budjettiesityksensä vuodelle 2022 hallituksen budjettiriihen neuvotteluja varten. Tämän aamun TV1:n ykkösaamussa opetusministeri Li Andrsson kommentoi kysyttäessä budjettiesitystä ja piti sitä yllätyksettömänä. Kaikki olennainen on päätetty alustavasti jo kevään 2021 budjettiriihessä.  Silloin oli vaikeaa, mutta nyt näyttää tilanne hallituksen silmissä helpommalta. 

Kuitenkin velanotto puhuttaa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on "Uutissuomalaisessa" ilmaissut huolensa velanotosta, joka määrällisesti on kuitenkin huomattavasti pienempää kuin suurena koronavuotena 2020. Samoilla linjoilla on vuonna 2019 aloittanut budjettipäällikkö Sami Ylä-Outinen, joka pitää velanttoa mahdottomana yhtälönä, vaikka virkamiehenä ei asetukaan vastustamaan vuoden 2022 ehdotettuja budjettiratkaisuja.

Velanotoa on kommentoinut puheenvuorossaan myös Taloussanomien palkittu toimittaja Jan Hurri. "Tuollaiset velkaluvut ovat kenen tahansa kuolevaisen mittapuulla hirmuisia, ja siksi valtion velakaantumista voi olla parempi säikkyä ja paheksua kuin mukisematta hyväksyä."

Jan Hurri on tainnut perehtyä moderniin Monetaariseen Teoriaan tasavaltamme presidenttiä paremmin. Siksi hän nostaakin kommenttipuheenvuorossaan esille pari seikkaa, joista ei valtavirtaisessa talouspolitiikassa liiemmin puhuta. 

Toinen niistä piirteistä on se, että raha syntyy valtiolle todellakin tyhjästä, ohjelmallisia velkasitoumuksia tekemällä. Kysymyksessä ei ole etukäteen säästetty raha, jota velanottoa kauhistelevat talouspolitiikassaan tavoittelevat. 

Kaiken lisäksi on todettava että velkaa on huomattavasti enemmän kuin mitä budjetin ja budjettikehyksen periaatteissa annetaan ymmärtää. Sen enemää EU kuin valtiovaltakaan eivät näy noudattavan kaksinkertaisen kirjanpidon keskeistä periaatetta, jonka mukaan budjetti on fiskaalisella tavalla ilmaistu toimintasuunnitelma ja tilikertomus fiskaalinen kertomus kaikesta toteutetusta toiminnasta. Järjestötoiminnassa ja myös yritystoiminnassa  tällaista kirjanpitoa pidetäisiin lainvastaisena ja tuomittavana.

EKP on ostanut Suomenkin valtion velkakirjoja, määräaikaisia oblikaatioita vuosien 2014-2021 välisenä aikana jo yli 60 mrd:n euron edestä. Virallisesti velkakirja on lunastettava takaisin kun määraika, "maturiteetti" koittaa. Siihen perustuu mm. takavuosina osakesäästämistä yleisempi yksityinen velkakirjojen ostaminen. Sille maksettiin nelisen prosenttia korkoa ja se teki velkakirjojen lunastamisen kannattavaksi - jos aikaisempien vuosien laukkaavaa inflaatiota ei oteta huomioon. Tätä velkakirjapottia ei lasketa Suomen valtion kokonaisvelkaan, vaikka siitä todellisuudessa on kysynmys. EKP on sterilisoinut nämä velkakirjat eli jäädyttänyt ne taseisiinsa. EKP ei vaadi niistä korkoa eikä - ainakaan toistaiseksi - niiden takaisinlunastamista. EKP;n Pääjohtaja Christine Lagard on jo vihjannut, että jossakin vaiheessa tulevaisuudessa ne saatavina vähitellen lopetetaan eli poistetaan EKP:n neuvoston päätöksellä taseista. 

Määrällinen elvytys sellaisenaan jo osoitata, että EKP:llä on suhteessa rahaan, sen määrään ja saatavuuteen paljon sekä vastuuta että valtaa. Modernia Monetaarista Teoriaa (MMT) seuraavat tietävät että keskuspankki voi hallita sekä korkoja että inflaatiotavoitetta ja että se ei voi missään olosuhteissa ajautua suoritustilaan ja että se voi kaikissa olosuhteissa vastata veloistaan.  Keskuspankki on suhteessa politiikkaan ja Euroopan Unioniin muodollisesti täysin itsenäinen (art. 130) Valtavirtaista ideologiaa virallisesti seuraileva EKP on määrällisen elvytyksen ja Euroopan Komission tuki- ja velkapaketin myötä astunut huomattavan asekeleen endogeenisen makrotalouden suuntaan.

Myöskään Euroopan Komission "Next Generation" tuki ja velkapaketin velkaosuus ei siis näy meidän velkasuhteessamme, vaan sitä toteutetaan nykyisen budjetin ulkopuolella  Euroopan Komission ja muiden EU:n jäsenmaiden hyväksynnän jälkeen. Tästä on maininta vuoden 2022 budjetin esittelykirjoituksessa. Määrä on velkakirjavastuisiin nähden pieni - pari-kolme miljardia - mutta siihen sovelletaan ainakin muodollisesti valtion velkavastuuta. Tämä laina on maksettava Komissiolle takaisin vuodesta 2028 alkaen  vuoteen 2058 mennessä ei kolmenkymmenen vuoden aikana. Makrotaloudessa parin viime vuoden aikana tapahtuneet suuret muutokset - itseasiassa takinkäännökset - antavat aiheen olettaa, että tiukan paikan tullen myös EKP on Euroopan Komission finanssipolitiikan keskeinen  turvatekijä jokseenkin ailahtelevan ja vanhakantaisen poliittisen päätöksentekojärjestelmän rinnalla. Vanhakantaiseksi sen tekee se, että yhdenkin jäsenvaltion kielteinen suhtautuminen voi kaataa päätöstentekoon vaadittavan konsensuksen.

Jan Hurrin artikkeli antaa ymmärtää että EKP:n taseisiinsa ottamat velkakirjarahat ovat Suomen oman keskuspankin taseissa ja että valtio hyötyy niistä valtavasti. Suomen Pankki on hallinnollisesti osa Euroopan keskuspankkia eikä siten ole Suomen valtiovallan alaisuudessa ja Suomen hallinnassa toimiva pankki kuin rajoitetussa määrin. Suomen Pankin on noudatettava EKP:n rahapolitiikkaa eikä konsolidoidun peruskirjan hyväksynyt taho saa esittää millään hallintonsa tasolla muunlaista kritiikkiä kuin hyväksytyn eettisen koodin puitteissa tapahtuvaa. 

Jan Hurri antaa kolumnissaan myös ymmärtää että valtio hyötyy suuresti määrällisestä elvytyksestä. Se on kuitenkin vastoin Euroopan Unionin konsolidoidun perussopimuksen (Art. 125) säädöksiä. Jan Hurri kertoo että euromaita tuetaan määrällisellä elvytyksellä siitä huolimatta. Pääasiassa tuen tulee mennä yrityksille pankkien ja mm. Business Finlandin kautta. Mistä Business Finland saa rahoituksensa? Ainakin tämä Team Finlandiin kuuluva toimija antaa auliisti tietoa Euroopan Unionin ja keskuspankin puitteissa löydettävistä rahoitusmahdollisuuksista. Sen toiminta on kaiketi ymmärrettävä EKP:n määrällisen elvytyksen välittäjänä. Määrällistä elvytystä annetaan ennenkaikkea uusiin innovaatioihin ja uusiin yrityssuunnitelmiin. Kun investointeja ei ilmeisesti pysyvän ostovoiman puuttesta johtuen tule, määrällisen elvytyksen eurot jäävät helposti taseisiin ja erilaiseen keinotteluun. 

Nämä väitteet ovat tietenkin kovia, mutta toisaalta sen enempää Suomen Pankki kuin muutkaan määrällisen elvytyksen parissa askaroivat eivät ole paljastaneet tämän valtavan eurovirran logistiikkaa eli sitä miten sitä käytetään ja miten se vaikuttaa. Valtio hyötyy tästä eurovirrrasta välillisesti osakeomistusten, verotuksen ja ilmeisesti myös valtion omin varoin toteutetun yritystukien korvaamisen kautta. 

Euroopan Unionin ja Valuuttaunionin jäsenenä Suomi ei voi saada nykyoloissa suoria tukia omin päätöksin tuteutettuun infran ja palvelujen kehittämiseen muutoin kuin ottamalla velkaa. Kun sekä korot että inflaatio näyttävät pysyvän pieniä poikkeuksia lukuunottamatta alhaisella tasolla edelleen pitkään, velanotto on paitsi kannattavaa, samalla myös ainoa todellinen mahdollisuus käynnistää hyvinvointivaltion edellyttämiä suuria investointihankkeita. 

Tässä valtio vastaa demokraattisen päätöksentekokoneiston ilmaisemiin tarpeisiin. Yksityisen sektorin investoinnit saattavat suuntautua mihin tahansa voittoa tuottavaan hankkeeseen. Ilmasto- ja ympäristöpainotukset tarkoittaisivat tässä yhteydessä sitä, että vain yhteisön itsensä keskeiseksi toteamat hankkeet toteutetaan ja mielivaltaiset, mielikuvitukseen ja intohimoihin suuntautuvat hankkeet joutavat jäädä sivuun.

Lyhyesti: uutta rahaa luodaan modernissa taloudessa tyhjästä eli uusiin kohteisiin suuntautuvilla projekteilla ja niiden velkasitoumuksilla. Velan välttäminen ja etukäteissäästäminen perustuvat pidättäytymiseen uusista hankkeista, vaikka ne olisivat jopa ihmiskunnan eloonjäämisen kannalta välttämättömiä - kuten nyt uuden sukupolven energiahankkeiden koetaan olevan. 

Jossakin asiassa kannattaa kuitenkin luottaa Euroopan yhteiseen keskuspankkiin ja sen massiiviseen kokonaisosaamiseen. Tämä luottaminen tarkoittaa tänä päivänä ja makrotalouden uusissa olosuhteissa sitä, että aikaan liittyvät suuret hankkeet on pantava liikkeelle ja se on tehtävä nimenomaan velkarahalla eikä jäätävä odottamaan, että jossakin maailman tulevaisudessa olisi säästetty niin paljon rahaa että muutoksia voitaisiin tehdä. 

Sellaista aikaa ei minun mielestäni ole näkyvissä.

15.8. 2021

Hannes Niemi

Oletteko ihan vakavissanne sitä mieltä, että setelirahoitusta voidaan jatkaa ikuisesti ja jatkuva valtiontalouden alijäämä on ihan ok

Hannes Niemi Kyllä keskuspankkirahoituksessa ja finanssipoliittisessa rahoittamisessakin on rajansa. Kun kaikki olennaiset ja hyväksyttävät resurssuit - ennenkaikkea työvoima - ovat kokonaan käytössä, silloin tulee raja vastaan. Työttömyys idelogisesti väärän ja harkitsemattoman politiikan merkkinä on aiheuttanut suunnatonta kärsimystä jo vuosikymmeniä. Siihen linjaan ei kannata palata - enää koskaan. Toisen rajan määrällisessä elvytyksessä yritysten suuntaan muodostaa laaja massaostovoiman puute. Keskuspankkirahoitus ei muutu investoinneiksi, koska ostovoima on yritystoiminnan tärkeä resurssi. Tietoinen pidättäytyminen kulutuksesta (eläinproteiini, lomalentäminen tai jostakin muusta kulutusaddiktiosta luopuminen ilmasto- ja ympäristösyistä) ovat olennaisia resurssirajoja nekin.

Hyvä kirjoitus myös Petri Partaselta ja erinomainen linkitys belgialaisen taloustieteilijän Paul De Grauwen talousnäkemyksiä käsitelleesen HS:n artikkeliin. Pitäisin erittäin tärkeänä sitä, että EKP voisi jakaa määrällistä elvytystä myös jäsenvaltioille. Käyttämättömät resurssit, ennenkaikkea koko työvoima saataisiin siten käyttöön ja julkiset investointi- ja palveluratkaisut vauhtiin. Euroopan Unionin pahin valuvika, demokraattisen valtion ja julkisen vallan taloudellisten toimien rajoittaminen 1990-luvun ideologisin perustein on taakse jääneen ajan politiikan jatkamista. Moderni rahateoria ja sen mukainen kansanvaltaista hyvinvointivaltiota vahvistava finanssipolitiikka olisi se oikea, konstailematon vastaus ajan vaatimuksiin. Se tarjoaisi myös yrityspohjaiselle toiminnalle ylivoimaisesti dynaamisemman vaihtoehdon kuin pelkkä rahan tyrkyttäminen yrityksille toiveena uudet kulutusinnovaatiot. Yritysmaailmalta odottaisin makrotalouden revisiota, 'uudelleennäkemistä' (re vision). Sen omaksuminen mahdollistaisi myös Kokoomukselle paluun maltillisuuden toteuttamiseen poliittisena ohjenuorana.

Ulos monetaarisesta ortodoksiasta

"Ilmastokriisi tarjoaa tien ulos monetaarisesta ortodoksiasta", kirjoittaa Adam Tooze Social Europe -verkkolehdessä 12. heinäkuuta 2021 julkaistussa artikkelissaan. Kirjoitus sattuu sillä tavalla merkittävään ajankohtaan. että sekä EKP (8.7. 2021) että Euroopan Komissio (14.7. 2021)ovat julkaisseet painotuksiaan lähivuosien toimintapolitiikkansa suhteen.

Adam Toozen artikkeli käsittelee erityisesti Euroopan Keskuspankin mahdollisuuksia irtautua  eräistä sellaisista eurooppalaisen rahapolitiikan piirteistä, joiden katsotaan olevan ristiriidassa dynaamisemman, keskuspankkivetoisen rahapolitiikan kanssa. Saksa on jo yli 70 vuotta sitten kirjannut perustuslakiinsa tiukan kriittisen ja pääosin kielteisen kantansa sekä liittovaltion että osavaltioiden velanottoon ja velkaantumiseen. EKP:n keskuspankin edellisen pääjohtajan Mario Draghin irtiotto tässä suhteessa oli uutta ja yllätys myös Saksalle eikä siihen hetimmiten, määrällisen elvytyksen alkaessa  osattu reagoida. Määrällisen elvytyksen "mitä tahansa se sitten vaatiikin" mittasuhteet eivät olleet tiedossa ja toisaalta, Saksa itse oli keskuspankkia perustettaessa edellyttänyt sen olevan täysin itsenäinen sekä toimissaan että suhteessa mm. Euroopan Unionin politiikkaan. Vähitellen alkoivat sitten Saksan Keskuspankin ja Saksan perustuslakituomioistuimen kriittiset äänenpainot nousta esiin yhä selvemmin.

Kriittiset "ortodoksiset" kannanotot alkoivat voimistua vasta Euroopan Komission Korona-pandemian yhteydessä ja sen torjumiseksi perustetun ja sittemmin hyväksytyksi  tulleen "Next Generation" tuki- ja elvytyspaketin yhteydessä.  Saksan perustuslakituomioistuin oli vähällä kaataa koko paketin, mutta tuli sitten jonkin verran joustavamman lähestymistavan kannalle.  Paketti hyväksyttiin mutta sillä varauksella, että sen toteuttaminen ei saa rajoittaa Saksan budjettisuvereniteettia, ts. kansallista päätösvaltaa tukien ja velkojen käytön painottamisessa. Tämä on tärkeä kannanotto, onhan Euroopan Komissiolla tunnetusti erittäin pitkälle menevät konsolidoituun peruskirjaan perustuvat oikeudet kansallisen taloudenpidon tarkkailuun. Tätä vahvistaa vielä "Next Generation" -paketin  toteuttamiseen liittyvä sekä Komission että muiden jäsenmaiden valvonta. Taloudellisen ortodoksian kannalta tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että Korona-pandemian jälkiseurauksia ja samassa yhteydessä toteutettavaa laajaa, ilmasto- ja digitaakliratkaisuihin suuntautuvaa pakettia ryhdytään toteuttamaan Euroopan Komission hankkimalla velkarahalla, jonka takaisinmaksusta jäsenvaltiot ovat ainakin muodollisesti vastuussa aina vuoteen 2058 saakka.

EKP:n määrällinen elvytys on toinen ja vähemmän julkisuudessa pohdittu velkaulottuvuus, jossa Valuuttaunionin jäsenvaltiot myyvät pankkien ja muiden laitosten kautta velkakirjojaan ja jotka sitten Euroopan Keskuspankki edelleen ostaa pankeilta hyvillä ehdoilla omiin taseisiinsa. Tätä velkaa - siitähän tässä toki on kyse - on sitten vuoden 2014,  jolloin määrällinen elvytys (QE) aloitettiin, kertynyt EKP:n taseisiin yli 4000 miljardia euroa. Suomen osuus tästä pääosin valtion velkakirjojen myynnillä ostetusta rahasta on 60 miljardia euroa, siis noin valtion yhden vuoden budjetin suuruinen määrä. Se on mennyt pankkien tilauksilla edelleen yritysten haettavaksi ja käytettäväksi. Mikäli oikein ymmärrän, Business Finland koordinoi ainakin osittain  tämän rahan käyttöä jotta se suuntautuisi järkevällä tavalla uusiin innovaatioihin ja investointeihin.

Saksassa perustuslakituomioistuin on suhtautunut kriittisesti myös määrälliseen elvytykseen, koska se on valtion vastuulla olevalla velkarahalla toteutettua "likviditeetin lisäystä". Ilmeistä on että määrällisen elvytyksen vastaanottamisen ehtona on valtion budjettisuvereniteetin ulottuminen myös näiden varojen käyttöön. Ei määrällinen elvytys ole meilläkään valtion budjetissa näkynyt eikä sen käyttöperiaatteet ole olleet muutenkaan sen enempää julkisen keskustelun kuin poliittisen arvopunninnan kohteena. Miten hyvin "markkinaneutraaliuden musta laatikko" tässä yhteydessä toimii, siitä ei taida olle kenelläkään kovin selkeää kuvaa.

Euroopan Keskuspankissa tätä tilannetta on taidettu pohtia jo pitkään; mennäkö eteenpäin yleisen määrällisen elvytyksen merkeissä entiseen tapaan vai löytääkö paremmin ja analyytisemmin perusteltu vaihtoehto. EKP:ssä ei ole ole puhuttu määrällisen elvytyksen lopettamisesta, mutta kriittisten äänenpainojen lisääntyessä ei ole myöskään jatkosta paljoa keskusteltu - ei ainakaan julkisesti. EKP:n pääjohtajan 8.7. 2021 esittelypuheenvuorossaan esiintuomat painotukset viittavat tietyyn laadulliseen muutokseen myös määrällisessä elvytyksessä. Tarkoitus on nostaa ilmastomuutoksen torjuntaan suuntautuvat toimet keskiöön, vaikka konsolidoidun perussopimuksen keskeisestä periaatteesta, "erittäin kilpailukykyisestä markkinasta" pidetään edelleen kiinni.

Tässä kohtaavat kaksi erilaista ortodoksiaa, joista toinen on kysymys suhteesta velkarahalla tehtävään elvytykseen ja toinen suhteesta jäsenvaltioiden budjettisuvereniteettiin. Velkarahaa otetaan käyttöön ja Saksan, Belgian ja Hollannin osalta juuri 16.7. tapahtunut suurtulva ihmishenkien menetyksineen ja materiaalisine vahinkoineen tarjoaa konkreettisen mahdollisuuden ympäristösuuntautuneeseen ja uusia innovaatioita toteuttaviin investointeihin. Saksa on siis antanut periksi suhtautumisessaan velkaelvytykseen. Antaako Euroopan Keskuspankki ja Euroopan Komissio periksi markkinaorientoitumisestaan julkisen hallinnon kautta tapahtuvalle ohjaukselle vaaditun budjetisuvereniteetin nimissä? Onko tässäkin suhteessa ortodoksia rytisten kaatumassa sääolosuhteiden aiheuttamien katastrofien myötä? Onko ajateltavissa että mahdollisimman kilpailukykyinen markkina yksin kykenee ottamaan vastuuta tällaisesta kaaoksesta?

Eurooppan Keskuspankin johtokunnan jäsen Isabel Schnabel on kiinnittänyt huomiota Euroopan Komission ja Euroopan Keskuspankin samansuuntaisiin prioriteetteihin toimia  ilmastomuutoksen uhan ja elinympäristössämme tapahtuvien muutosten torjumiseksi. Hän vertaa twiitissään Euroopan Komissiota ja EKP:n johtokuntaa pariairokaksikon soutuun, jossa molemmat vetävät samaan suuntaan. Täma tarkoittaisi siis sitä, että Euroopan Komission tuki- ja lainapaketin tueksi tulisi jatkossa EKP:n ilmastotavoitteiseen ja sen edellyttämään  uudistumiseen suuntautunut määrällinen elvytys. Tämä merkitsisi samalla kertaa myös Euroopan Komission  'kertaluonteisen velan' ortodoksian romuttumista. 

Tässä ollaan jo hyvin lähellä Modernin Monetaarisen Teorian mukaista endogeenista talousajattelua, jota eurooppalainen konservatiiviblokki uusliberaaline siipineen - myös Suomessa - jyrkästi vastustaa. Itsenäiseltä Euroopan Keskuspankilta ja sen kanssa samaan suuntaan soutavalta Euroopan Komissiolta eivät konstit lopu kesken. Adam Smithin näkymätön käsi ei ehkä enää samalla tavalla ehdollista suurten talousblokkien  makrotaloutta kuten aikaisempina vuosina on ehkä omaa yksisilmäisyyttämme uskoteltu. 

Professori Toozen artikkeli pitää sisällään mielenkiintoisia linkkejä ja näkökohtia ajankohtaiseen makrotalouskeskusteluun. Muutoksen rajuutta kuvaa sekin, että Toozen mielestä EKP:n ulostuloa pitää osata lukea rivien välistä ja löytää siitä sen kova ydin jota ei ole julki kirjoitettu. "Euroopan Keskuspankin strategiakatsaus kertoo enemmän siitä mistä vaietaan kuin siitä mitä sanotaan julki".

 

Eurooppalainen kärsimysnäytelmä

 Makrotalouspolitiikassa tapahtuu.

Päättymässä olevalla viikolla USA:n presidentti Joe Bidenin julkaisi uuden elvytyspaketin joka on kooltaan jättimäinen, 2300 miljardia dollaria. Uutisen mukaan tästä on tarkoitus käyttää kokonaista 650 miljardia pelkästään julkisen infrastruktuurin parantamiseen. Se onkin tarpeen, sillä 'markkinan' hallisemassa USA:ssa valtaväylät, kadut ja sillat ovat uutisten mukaan huonossa kunnossa. 

Erona Euroopan Unionin laina- ja elvytyspakettiin, joka on kooltaan 750 mrd euroa kertaluonteisena tuki- ja lainapakettina on siis se, että tukea suunnataan myös julkisiin investointeihin. Euroopan Unionissa jäsenvaltioiden suora tukeminen on konsolidoidun perussopimuksen mukaan kiellettyä. Toinen suuri ero on myös kertaluonteisuus, kun taas USA:ssa tukitoimia jatkettaneen ilman sen suurempia esteitä jatkossakin, vaikka tämän liittovaltion kokonaisvelka on jo muutenkin yli 28000 miljardia dollaria.

Ehdotuksessa, joka mennee ilman muuta läpi sekä demokraattienemmistöisissä Edustajainhuoneessa että Senaatissa, suunnitellaan Reutersin mukaan 650 miljardin sijoituksia liikenteeseen. Sillä parannetaan 32 000 kilometrin edestä tieverkostoa, kymmenen "taloudellisesti merkittävää siltaa" ja 10 000 muuta siltaa. Tieturvallisuuteen on summasta  varattu 20 miljardia, raideverkostoon 80 miljardia, lentokenttiin 25 miljardia ja sisävesiliikenteeseen 17 miljadia.

Kun katsoo Suomen hallituksen ehdotusta Euroopan komission tuki ja elvytyspaketin kansalliseksi toteuttamiseksi, siinä ei puhuta julkisen infrastruktuurin ja palveluiden parantamisesta suoraan mitään, vaikka toki hallitusohjelman painopistealueiden mukaan tarkoitus on edetä. Myös käsittelyvauhti on hitaanpuoleista ja sen toteutumisen tiellä on vielä monia esteitä viime vuoden heinäkuun alussa tehdyn huippukokouksen yksimielisestä päätöksestä huolimatta. Mukaan on kytketty Suomen aloitteesta oikeusvaltioperiaatteen toteuttaminen, jonka alustava ja rajoittunut tulkinta uhkaa jo pudottaa ainakin Puolan että Unkarin pois koko ohjelmasta. Jos näin on käy, nämä maat voivat äänestää koko laina- ja tukipakettia vastaan, jolloin jo joudutaan hakemaan uusia ratkaisuja. On puhuttu mahdollisuudesta toteuttaa se Thomas Pikettyn ehdottamana   'samanmielisten' projektina, jollaisesta on jo esimerkki Saksan ja Ranskan välillä solmitun ja ilmeisesti EU:n tukeman  yhteistoimintasopimuksen muodossa. 

Nyt on vain niin, että Saksassa sikäläinen perustuslakituomioistuin on asettunut vastustamaan laina- ja tukipaketin vastaanottoa viitaten Saksan vuonna 1949 hyväksyttyyn perustuslakiin, joka asettaa sekä liittovaltion että osavaltioiden alijäämille tiukat rajat. Niiden mukaan Saksa ei saa ottaa vastaan tätä tuki- ja lainaerää, koska se on ristiriidassa Saksan perustuslain kanssa. Jos tämä kanta Saksassa menee läpi, on mitä ilmeisintä että Saksa ei tule hyväksymään Euroopan komission lainoja myöskään muille maille. On muistettava että sisämarkkinat rakentuvat yhteistyön lisäksi markkinakilpailulle ja Saksan joutuminen tässä suhteessa huonompaan asemaan muihin EU:n jäsenmaihin nähden ei voi tulla kysymykseen. Saksan perustuslakituomioistuinhan kyseenalaisti jo Euroopan Komission tuki- ja lainapaketin, koska Euroopan Unionin kasvu- ja vakausopimuksen ehdot ovat lähes suoraa lainausta Saksan voimassaolevan perustuslain teksteistä.

Tähän traagiseen virheeseen, jossa peruskirjatasoiseen asiakirjaan sisällytetään johonkin aikaan perustuvia strategisia määräyksiä kategorisena imperatiivina, uhkaa nyt Euroopan Unionin markrotalouspolitiikan uudistaminen kaatua. Mukana on kaksi perustavaa laatua olevaa - ja kohtalokasta - ajatusvirhettä. Ensimmäinen niistä on valtion sulkeminen toimijana lähes kokonaan pois kuvasta ja elvytyksen suuntaaminen kokonaan muille markkinatoimijoille. Syynä tähän, mm. pohjoismaista, vahvaan valtioon rakentavaa sosialidemokratiaa rampauttavaan lähestymistaapaan ovat Saksan kahtijakautuminen kylmän sodan seurauksena. Se johti Saksan Demokraattisen Tasavallan (DDR) syntymiseen ja autoritaariseen yksipuoluejärjestelmään vahvan sosialistisen, yksityistä markkinaa syrjivän ja sen jopa kieltävän järjestelmän syntymiseen. Tämän seurauksena Saksan Liittotasavallan puolella on nähtävissä suorastaan valtava pelko valtion vahvistamista vastaan yhteiskunnallisena toimijana. Tästä syystä myöskään DDR:n poliittisen järjestelmän perillinen eli "die Linke" (Vasemmisto) ei puolueena näytä kelpaavan Saksan liittovaltion hallitukseen, vaikka osavaltiotasolla (Bremen, Thüringen) jo näin on käynyt. Tästä seuraa mm. se että Saksan julkiset rakenteet ja palvelut ovat kehittyneet heikosti ja niitä korvaamaan on luotu muunlaisia, osavaltioiden itsenäisyydestä johtuen erilaisiin ratkaisuihin perustuvia rakenteita.

Se toinen syy on perustuslakitasoisesti pelätty velkaantuminen ja vaatimus etukäteissäästämisestä silloin kun julkisia rakenteita parannetaan ja hankkeita  käynnistetään.   Saksa pelkää velanottoa perustuslakitasoisesti ja tämä ajattelutapa on juurtunut syvään saksalaiseen poliittiseen ajatteluun. On tehtävä mitä muuta hyvänsä mutta velkaa ei saa ottaa. Hyvän esimerkin tästä pelosta tarjoaa se austeristinen politiikka, jota Saksan valtionvarainministeriön (Schäuble) johtolla toteutettiin Kreikkaa kohtaan vuoden 2008 USA:ta ja Eurooppaa kohdanneen talousromahduksen jälkeen. EKP:n pääjohtajan Mario Draghin aikaansaaman EKP:n monetaarisen määrällisen elvytysohjelman toteutus vuoden 2012 jälkeen muutti tilannetta jossakin määrin niin, että jopa Kreikka pääsi vuoden 2016 lopulla takaisin määrällisen elvytyksen piiriin. Kreikan velkavuori ei ole kuitenkaan pienentynyt, vaan on jatkanut kasvuaan - siitä vain ei nyt puhuta suureen ääneen.

USA on siis astumassa taas kerran rivakasti eteenpäin rohkean monetaarisen elvytyksen tiellä, jossa liittovaltion aikaisemmalla velalla ei näytä olevan merkitystä ja joka sitä paitsi suuntautuu yksityisen markkinan lisäksi myös julkisten rakenteiden parantamiseen lähes yhtä suurella dollarimäärällä kuin mitä koko Euroopan Komission korona-elvytyspaketti on tukineen ja lainoineen. Toimeenpanossa ei ilmeisestikään viivytellä, mikä antaa aiheen olettaa että USA toipuu Trumpin palleaiskusta nopeasti samaan aikaan kun Euroopan Unioni ottaa edelleen lukua, nyrkkeilyanalogiaa käyttääkseni.

Oman lukunsa mannerten välisessä kilpailussa muodostaa tietenkin Kiina, joka käyttää kommunistisen puolueen suvereniteettiin perustuvaa sekatalousjärjestelmää eli vahvaa valtiota ja   vahvasti monetaristisin keinoin tuettua ja järjestelmälle lojaalia yritysmaailmaa kaikin keinoin hyväkseen. Kiinaa suojaa autoritaarisen järjestelnän lisäksi kulttuuri- ja kielimuuri, joiden taakse eivät länsimaiden sanktiot eivätkä sotilaalliset uhkailut näytä ulottuvan. Lisäksi 1,4 miljardin asukkaan Kiina pysäytti Korona-pandemian kuin seinään ja on palannut nopeasti taloudellisen kasvun tielle. Kiinan hankkeet ovat saaneet myönteisen vastaanoton myös monissa Euroopan Unionin jäsenmaissa.  Lisäksi Euroopan Unionin yhteisönä hylännyt Venäjä on kääntynyt selvästi öljyputkineen ja hankkeineen Kiinan suuntaan. Euroopan Unioni  on merkillisen yksin ja aneemisen tuntuinen tässä mannertenvälisessä, suurvaltain hallitsemassa voimien mittelyssä.

Mihin menet Eurooppa?

Uusia keinoja käyttöön

 

"Perinteiset leikkaukset ja veronkorotukset eivät jatkossa riitä talouden tasapainottamiseen", sanoo valtionvarainmnisteri Matti Vanhanen Helsingin Sanomien pääkirjoitussivun kirjoituksessa, joka aivan ilmeisesti on suunnattu huhtikuussa eteen tulevaan hallituksen toiminnan puoliväliriiheen. Tarvitaan uusia keinoja, joista keskeisin näyttäisi olevan erityinen miljardiluokan lainarahalla tehtävä panostus julkiseen tutkimus- ja kehitysrahastoon Suomen tuottavuuden ja kilpailukyvyn vauhdittamiseksi. Tällaista tarvittaisiin Vanhasen mielestä tulevan kasvun edellytysten luomiseksi ja yritysten toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Kyllä rahastoakin varmasti tarvitaan, erityisesti julkisen tutkimus- ja kehitysrahaston luomiseksi, siis valtion omien investointien mahdollistamiseksi. Kuten  Vanhanen artikkelissa toteaa, investointien kehitys on ollut viime vuosina huonoa. Sitä ei ole auttanut edes Euroopan Keskuspankin viimeisen kuuden vuoden aikana toteuttama mittava, Suomenkin osalta ehkä noin 60 miljardin määrällinen elvytys. Pankit ovat ostaneet valtion velkakirjoja tällaisen määrän edestä ja Euroopan Keskuspankki on ostanut ne edelleen pankeilta omiin taseisiinsa. Ne ovat siellä edelleen olemassa, sterilisoituina siten että niitä ei peritä euroina Suomen valtiolta takaisin heti maturiteetin koitettua, jolloin ne olisi lunastettava takaisin. Päinvastoin, Euroopan Keskuspankki suunnittelee "luopuvansa" vähitellen näistä velkakirjoista, mikä tarkoittanee niiden vähittäistä kuolettamista. Tämäkin hanke hipoo taas vaarallisesti Euroopan Unionin peruskirjan talous- ja rahapolitiikan rajoja, onhan peruskirjoissa nimenomaan kielletty vastuun ottaminen jäsenvaltioiden lainoista.

Euroopan Keskuspankin määrällinen elvytys ja nyt aloitettu Euroopan Komission finanssipolitiikka "Next Generation" elvytyspaketin muodossa kertovat kuitenkin yhä lähempänä olevasta avauksesta Modernin Monetaarisen Teorian mukaiseen suuntaan. On selvästi nähtävissä että Euroopan Unionin itsenäinen keskuspankki EKP voi ottaa taloudellisesti vastatakseen minkälaisista vastuista tahansa. Tätä tekevät jo muutkin mahtivaltioiden keskuspankit, kuten USA, Japani ja Kiina. USA:n uuden presidentin Joe Bidenin julkistama 1900 miljardin dollarin "helikopterielvytys" on tästä tuorein esimerkki.

Herää kysymys: eikö Euroopan Keskuspankki ja Euroopan Komissio voi harjoittaa samantyyppistä, Euroopan olosuhteisiin sovellettua modernia raha- ja finanssipolitiikkaa? Viimeisen vuoden aikana tapahtunut käänne, jonka mukaan velkaa voidaan ottaa sekä pandemian verholla että sen kylkeen myös muihin tarkoituksiin kytkettynä, kielii kääntymisestä uuteen suuntaan eurooppalaisessa makrotalouspolitiikassa. Kuvaavaa on että mm. Saksa ottaa tämän päivän 3Sat uutisten mukaan  vuoden 2022 loppuun mennessä uutta velkaa yli 320 miljardia euroa. Vasta sitten painetaan velkajarrua (Schuldenbremse).

Määrällinen elvytys ja nyt toteutettavana oleva Euroopan Komission "Next Generation" tuki- ja velkaohjelma edustavat jo peitellysti uutta avausta. Jäsenvaltiot ovat muodollisesti vastuussa tämän paketin takaisinmaksusta, mutta samaan aikaan Euroopan Komissio valmistelee erinäisiä aloitteita itsenäisten, keskustason resurssien vahvistamiseksi. Kun vielä muistetaan että EKP voi ostaa myös Euroopan Komission lanseeraamia velkakirjoja, on vain ajan kysymys että näitä keinoja tullaan myös käyttämään eikä jäsenvaltioden velkavastuut tältäkään osin kaadu niiden syliin.

Se mikä ei toistaiseksi ole toteutunut, on EKP:n monetaarinen ja finanssipoliittinen tuki suoraan jäsenvaltioille ja tältä pohjalta kehitetty suunnitelmallinen yhteistyö kaikkien niiden suurten haasteiden toteuttamiseksi, joita Unionilla on. Ilmastopolitiikan ja digitaalisen kehityksen ohella suuri sosiaalinen turvattomuus ja epävarmuus tulevasta raastaa koko mannerta. Sen infrastruktuuri ja sosiaaliset turvarakenteet eivät ole vieläkään kunnossa. Ei ole vaikeaa löytää syytä tähän kurjuuteen. Se löytyy Euroopan Unionin konsolidoituun peruskirjaan betonoidusta linjasta, jonka mukaan Euroopan Unioni ei ota vastuuta kansallisten hallitusten velanotosta, siis se ei tue jäsenvaltioiden hallituksia niiden vastuulla olevissa suurissa hankkeissa.

Ongelmaksi keinovalikoiman laajentamisessa muodostuu mielestäni siis Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja ja sen ehdoton kielto ottaa vastuuta jäsenvaltioiden veloista. Velanotto on juuri se väline jolla toivottua kasvua saadaan liikkeelle. Oikeusvaltioperiaatteen toteuttaminen suhteessa "treatyyn" tulee muodostamaan äärimmäisen haastavan kynnyksen pyrittäessä kokonaisvaltaiseen, itsesäätöiseen (endogeeniseen) makrotalouspolitiikkaan. Pysyminen Euroopan Komissiolle myönnetyssä 'kertaluontoisessa' avustus- ja tukipäätöksessä on tärkeää tässä vaiheessa erityisesti siksi, että pelkkä markkinoiden tukeminen ei selvästikään tuota toivottua tulosta.

Eurooppa kantaa mukanaan edelleen ikävää neuvostotyyppisen sosialismin taakkaa pelätessään vahvaa valtiota ja sen autoritaarisia sovellutusmalleja. Pohjoismaisen sosialidemokratian kansanvaltainen, vahvan valtion hyvinvointimalli on joutunut tämän pelkotilan uhriksi Euroopan Unionin peruskirjan nykyisen talous- ja rahapolitiikan yksipuolisten ja autoritaaristen määräysten vuoksi. Selkeää pelastustietä moderniin raha- ja finanssipolitiikkaan ei ole sen vuoksi näkyvissä, vaikka välineet tätä varten ovat olemassa. Näitä välineitä haastoi mm. USAn demokraattien presidenttiehdokas Bernie Sanders käyttöönotettavaksi. Hän on nyt vaikutusvaltaisen talouskomission puheenjohtaja ja on syytä olettaa että tästä suunnasta on tulossa uusia, uutta tietä aukaisevia suunnitelmia.

Uusia keinoja siis kaivataan. Matalien korkojen aikana ja inflaation pysyessä ilmeisesti vielä pitkään 'noin' kahden prosentin tuntumassa valtionvelka ei ole meille sen suurempi ongelma kuin Saksallekaan. On lisäksi syytä uskoa että itsenäisen keskuspankin omaava Euroopan Komissio saa ennenpitkää vetoapua velkajärjestelyilleen Euroopan Keskuspankilta niin, että nyt hyväksytty velka- ja tukipaketti "Next Generation" ei todellisuudessa tule jäsenvaltioiden maksettavaksi siinä laajuudessa, jota peruskirjan hengessä kirjoitettu suunnitelma muodollisesti edellyttää. Todella suuren ja merkittävän askeleen finanssiunionin suuntaan Euroopan Unioni ottaisi, jos valtio - joko kansallisvaltioina tai liittovaltiona - tunnustaisi markkinoiden ohella myös demokraattisen valtion oikeutetut ja perustellut odotukset. Silloin päästäisiin eroon perustuslaillisesta ideologisesta kurjistamisesta, taloudellista polarisaatiota ja suurta eriarvoisuutta ja kurjuutta aiheuttavasta 'mahdollisimman kilpailukykyisen markkinan' ylivallasta, jota Euroopan unionin peruskirja tällä hetkellä edustaa.

Miten valtionvarainministeri Matti Vanhasen fläppitaulun piirrokset tähän kokonaisuuteen vastaavat? Kun kokonaisratkaisua etsitään, kaikki työkalut olisi otettava pragmaattisesti käyttöön. Kirjoituksen kielenkäyttö viittaa kuitenkin edelleen siihen suuntaan, että ratkaisu löytyisi pelkästään yritysten suunnasta. Investoijina yritykset ja valtio ovat olemukseltaan ja motiiveiltaan perusteellisesti erilaisia. Kansalaisten demokraattisissa prosesseissa ilmaisemiin tarpeisiin kykenee vain valtio vastaamaan, toki yritystystoimintaa soveltuvin osin tukenaan käyttäen. Juuri valtiolla on kokonaisvastuu koordinaatiosta, resurssien järkevästä ja maltillisesta käytöstä ja investointien tulosten oikeudenmukaisesta jakaantumisesta.

Korona-pandemia on jo nyt avannut portteja uuteen ajatteluun. Vielä muutama ratkaiseva askel lisää tarvittaisiin...

Eräänlainen epilogi

 "On totta, että Euroopan unioni ei ole enää samanlainen kuin Suomen liittymisvuonna 1995. Näin kuuluukin olla. Myös EU:n tulee elää ajassa ja kehittyä. Meidän suomalaisten velvollisuus on esittää näkemyksemme unionin suunnasta ja kehittämistarpeista. " Tämä lausahdus on peräisin pääministeri Sanna Marinin puheesta EU-selonteon yhteydessä eduskunnassa 24.2. 2021.

Keskustelua eduskunnassa hallitsi oppositio ja lopputuloksena näytti olevan perussuomalaisten ja muun eduskunnan vastakkainasettelu. Monista puheenvuoroista kävi ilmi että kansanedustajat ovat vasta syventymässä ymmärtämään Euroopan Unionin ja sen jäsenmaiden välisiäpoliittisia suhteita. Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja on Eurooppaoikeuden mukaan asiakirja, joka ylittää kansallisten perustuslakien sanoman, mikäli ristiriitaa näiden kahden välillä ilmenee. 

Suomen perustuslaki lähtee vahvasti kansalaisten perusoikeuksista ja siihen on ollut hyvä nojautua. Tämä on käynyt hyvin selväksi uudistettaessa sosiaali- ja terveydenhuollon suurta lakikokonaisuutta, SOTEksi kutsuttua. Edellisen hallituksen toimesta pyrittiin siihen, että markkina, so. yritykset saisivat tasavertaisen aseman  perustuslain edellyttämän valtion kokonaisvastuun rinnalla kansalaisten terveysdenhoidosta ja sosiaalihuollon tehtävistä.

Euroopan Unionin konsolidoitu peruskirja lähtee puolestaan juuri erittäin kilpailukykyisen markkinan (Lissabnin sopimus, 2. artikla, kohta 3) lähtökohdista. Markkinaehtoisuus on hyvin syvällekäyvä toimintaperiaate Euroopan Unionissa. Valtion roolia Euroopan Unionissa on rajattu eikä valtion tukeminen kuuluu Euroopan Unionin eilä sen keskuspankin EKP:n erityisvastuualueisiin. Sen enempää EKP kuin Euroopan Unionikaan ei ota vastuuta kansallisista veloista. Tämä näkyy erityisen selvästi myös siinä, että EKP:n määrällinen elvytys, jota on nyt toteutettu vajaan seitsemän vuoden aikana Suomenkin osalta noin 60 miljardin euron edestä, on suuntautunut valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta yritysten toiminnan tukemiseen uusien innovatioiden ja yritysratkaisujen tukemisen muodossa, varoen koko ajan EU:n kilpailusääntöjen rikkomista. Jäsenvaltiot vastaavat peruskirjan mukaan velkakirjojen takaisinlunastamisesta. Tätä voidaan pitää peruskirjan mukaisena kansallisena ja valtiollisena vastuunottona omista veloista. Rahat ovat menneet pankeille ja yrityksille, veloista vastaa valtio - siis Suomen kansa.

Eurooppa-selonteossaan hallitus hyväksyy tämän lähtökohdan ja katsoo sen jatkossakin olevan keskeinen toimintaperiaate. Toisaalta hallitus hyväksyy Euroopan Komission velanoton 750 mrd:n euron korona-tukipaketin muodossa ja mahdollistaa lisäksi tiettyjen verojen kannon Euroopan Komissiolle ainakin osittaisen lainojen lyhennysohjelman mahdollistamiseksi keskustasolla.

Kun katso kokonaisuutta, voi todeta hallituksen hyväksyvän  EKP:n rahapolitiikalla toteutetun määrällisen elvytyksen ja toisaalta Euroopan komission Korona-pandemian merkeissä lanseeraaman finanssipoliitisen elvytyksen. Valtavirtaisen talouspoliittisen ajattelun - myös uusliberaaliksi kutsutun politiikan - lähtökohtana on mm. Saksan keskuspankin johtajan Jens Weidmannin mukaan näiden kahden ulottuvuuden tiukka pito erillään toinen toisistaan. Hallituksemme kanta Euroopan Komssion velanoton 'kertaluontoisuudesta' tarkoittaa käytännössä asettumista valtavirtaisen, uusliberaalin fiskaalipolitiikan tukijaksi. Tämä on  linjassa Euroopan Unionin peruskirjoihin betonoidun ideologisen lähestymistavan kanssa.  Moderni Monetaarinen makrotalouspolitiikka puolestaan pitää itsestään selvänä että keskuspankin rahapolitiikka ja keskeisen hallinnon finanssipolitiikka kulkevat tosiasiassa käsi kädessä ja toisiaan tukien kunnes asetetut tavoitteet on saavutettu. Euroopan Unionissa tämä tarkoittaa yksipuolista tukea 'markkinalle', siis yritystoiminnalle. Demokraattista valtiota ei katsota markkinaan kuuluvaksi, vaikka sillä on aivan olennainen tehtävä sekä demokratian että kansalaisten oikeuksien kannalta.

Hallituksen pääpuolueen, sosialidemokraattien kannalta valtion aseman alistaminen markkinoille on perinteisesti ollut sekä demokratian että yhteisen hyvinvoinnin kannalta täysin yhteensopimaton lähestymistapa liikkeen periaatteiden kanssa. Kun viime puoluekokouksen yhteydessä käytiin keskustelua periaatejulistuksesta, halusi pieni mutta aktiivinen Tampere-ajatuspaja nostaa tämän asian keskusteluun. Haluttiin sosialidemokraattien ajavan myös Euroopan tasolla vahvaan, kansanvaltaiseen hyvinvointivaltioon perustuvaa politiikkaa. Tämän kannanoton saaminen periaateohjelmajulistukseen osoittautui koko valmistelun ajan kiistaiseksi. Lopulta kävi niin, että tätä - minunkin mielestäni - tärkeää kannanottoa ei periaateohjelmajulistukseen saatu. Tämä aiheutti suurta pettymystä ja jopa masennusta Tampereella tämän kysymyksen kanssa kovasti ahkeroineiden tovereiden keskuudessa.

Eurooppa-selonteossa hallituksen Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen yhteenvetopuheenvuorossaan ilmoitti, että hallitus ei tule kyseenalaistamaan Euroopan Unionin peruskirjaa ja sen nykyistä muotoa. Yhdessä periaateohjelmajulistuksen hyvin yleisluontoisen Eurooppaosion kanssa voisi todeta suomalaisen sosialidemokratian asettuneen Euroopan Unionin kehittämisen suhteen valtavirtaisen talouspolitiikan ja sen keskeisesti uusliberaalin strategian kannalle. 

Mm. kansantaloustieteilijä Mariana Mazzucato on mm. hallitukselle alustaessaan korostanut vahvan valtion merkitystä makrotalouspolitiikassa. Vaikka hallitus on fiskaalipolitiikan suhteen hyväksynyt ainakin hetkellisen irtautumisen etukäteissäästämisen ja kurinpitoon perustuvasta 'vanhasta' talouslinjasta, suhteeessa näiden tukien käyttämiseen on nyt taivuttu tiukan uusliberaalille, demokraattista valtiota dynaamisena toimijana hylkivälle linjalle. Tämä tulee varmasti näkymään sekä Korona-pandemiatukipaketin toteutuksen muodoissa että jatkuvana, heikkoja tuloksia tuottavana talouspolitiikkana. Ei ole ymmärretty että valtiolla on aivan olennaisen tärkeä ja erilainen tehtävä kansallisen turvallisuuden ja oikeuidenmukaisuuden toteuttamisessa. Yhä jaajemmin ollaan sitä mieltä, että sekatalousmalli taloudessa, siis yritysten ja valtion tasapainoinen yhteispeli,   on se dynaaminen voimatekijä jolla   sekä kansalliset taloudet että koko Eurooppa suurine tehtävineen nostetaan jaloilleen ja kuntoutetaan.   

Perussuomalaisten kritiikki Euroopan Unionia kohtaan on yhä sekavaa, mutta ilmeisesti sielläkin vaistotaan että pelkän markkinan voimin ja syvälle sisäisiin asioihin ulottuvalla kurinpidolla, Euroopan Komission oikeudella puuttua jopa yksityiskohtiin menevään ohjailuun on vakavuia seurauksia. Kun hallitus ja sen pääpuolue SDP kieltäytyy nostamasta keskusteluun liikkeen arvomaailman kannalta välttämätöntä paradigmanmuutosta, siis peruskirojen avaamista ja kehittämistä sekatalousmallin  ja modernin makrotalouspolitiikan suuntaan, ei pidä hämmästyä kansalaisten alitajuista epätoivoa ja  kallistumista  vaaleissa pelkästään kansallisia ratkaisuja korostavien, nationalististen voimien  kannattajiksi.

Vanhemmanpuoleiselle sosialidemokraatille hallituksen Eurooppa-selonteko on tässä suhteessa pettymys. Lähivuosina ei ole ainakaan Suomesta odotettavissa vahvan valtion ja  hyvinvointipolitiikan suuntaan tapahtuvaa eurooppalaista muutosta. On antauduttu valtavirtaisen, hengeltään uusliberaalin Euroopan  poliittiselle strategialle. Lopullisen käänteen tässä suhteessa muodstaa Eurooppaministeri Tytti Tuppuraisen ilmoitus siitä, että hallitus ei ole vaatimassa Euroopan Unionin peruskirjan avaamista ja Euroopan Unionin strategisen paradigman uudelleentarkastelua.

Mitä tehdä? Vapaajäsenen eroaminen puoleesta joka poliittisena välineenä on menettänyt olennaisen osan arvopohjaisesta lähestymistavastaan saattaisi tuntua loogiselta vastaukselta syntyneeseen tilanteeseen. Kun vaari arvoineen on ollut tärkeä esikuva sekä lapsille että lastenlapsille, tuntuu tällaisen ratkaisun tekeminen mahdottomalta. On vain pidettävä demokraattisen sosalismin, kansanvaltaisen hyvinvointivaltion arvoista kiinni, vaikka sillä ei olisikaan merkitystä niiden muutamien vuosien aikana jota ehkä vielä edessä on. Epilogi tämä on siinä mielessä että herään ehkä vielä keskusteluun siinä vaiheessa jos ja kun tätä suurta poliittista suunnistusvirhettä ryhdytään oikaisemaan. Tältä istumalta aikahorisontti tässä suhteessa näyttää kuitenkin toivottoman pitkältä.

25.2. 2021

Juhani Räsänen:

Ilpo. Kirjoituksestasi huokuu pettymys, joka varmaan kalvaa monen Wanhan Toverin mieltä. Minun sielussani se on ollut kauan haavan päälle kasvaneena rupena, joka menee mukanani hautaan saakka. Sosialidemokratiaa ei ole pitkään aikaan voinut kutsua aatteeksi, jolla olisi itsenäinen aatteellinen paradigmallinen tunnusmerkistö; siinä määrin se on liudentunut palvelemaan uusliberalistisia voimia ja pyrkimyksiä, ja hylännyt aatteelliset arvonsa. Ns. "karpolainen politiikka" paljastaa ihmisten pettymyksen, joka näkyy kannatuksessa. Sanotaanhan, että pettymys on suurin poliittinen voima. Kirjoituksessasi on testamentillisiä tunnelmia, joista meistä monet jakaa. Vanhustuvan miehen mielessä pettymys kääntyy enemmän luovuttamisen kuin innostumisen ja voimaantumisen suuntaan; ja kysymys kääntyy kysymykseksi oman arvokkuuden säilyttämisestä siihen saakka, kun aika koittaa.

Helena Korpela:

Monesta varsin nuorestakin tuntuu , että "aika on ajanut ohitseni".

Aatteille tai ihanteille ei ole paikkaa politiikassa-vaikka "kysyntää" kyllä poliittisilla markkinoilla.

Siinä on juuri se ero.

Ei vain kieli , käsitteet ja asenteet vaan koko kulttuurin ihmiskäsitys on muuttunut.

Sosialidemokratialla on paikka van jonkinlaisena markkinaideologian ihmiskasvoisena myyjänä, iskujen pehmentäjänä.

Hannu Ikonen:

Tyhjentävää analyysia Ilpolta.

Jussi Seppänen

Olipas jymäkkää ja oikeaa - en minäkään ole eroamassa, mutta poikaani äänetsän kuntavaaleissa ja hän on persujen ehdokas Tampereellä, saman tekee moni muukin demari. Euron suhteen toivoni on mennyt - Unionissa olemista vielä olen puolustanut.

Ilpo Rossi:

Jussi Seppanen

 Omasta puolestani äänestin aikanaan Euroopan Unioniin liittymisen puolesta ja euroonkin suhtautumiseni on ollut välineellistä; jos sen arvo kestää, eläkeläinenklin pärjää sen kanssa vaikka sen prosentuaalinen arvo on eräistä muista syistä johtuen ollut hiipumaan päöin. Todellinen syy on Euroopan Unionin ideologisesti pelkän markkinavaihtoehdon varaan rakentaminen ja demokraattisen valtion tosiasiallinen syrjäyttäminen koko Euroopan Komission johtamassa kokonaisrakenteessa. Ilman peruskirjan uudistusta vahvan ja kansanvaltaisen eurooppalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen on mahdotonta.