Kevään 2017 kunnallisvaalit on siis käyty ja tulokset ovat tiedossa. Kertaamatta niitä totean vain, että se kaupallistamisen ja hallinnollisen etäännyttämisen ilmapiiri, joka saa ilmauksensa ns. SOTE-hankkeessa, on kunnallisvaaleista huolimatta edelleen vahvoilla, toteutetaanhan tätä suurta hanketta edellisten eduskuntavaalien tulosten pohjalta.
Uusien valtuutettujen kannalta tämä merkitsee jo vähintäänkin kolmekymmentä vuotta kestänyttä yksityiseen säästämisfilosofiaan pohjautuvan asenteen kärjistymistä, jonka mukaan julkisista palveluista on otettava 'löysät pois', on säästettävä, sopeutettava, löydettävä uusia, taloudellisesti edullisempia ratkaisuja. Uudelle kunnanvaltuutetulle tämä merkitsee raskasta sopeutumista omien palveluun ja resursseja vaativien visioiden rajaamiseen, työntämiseen taka-alalle, Ei tullut takkia, yritetään tehdä liivit. Ei taida tulla liivejäkään.
Sosialidemokratian kannalta voidaan nyt todeta 115 vuotta vanhan ja tähän saakka kestäneen Forssan vuoden 1903 kunnallispoliittisen ohjelman pohjan lopullista romuttumista. Kunta ei ole enää se, joka ottaa täyden, kansanvaltaisen ja hallinnollisesti avoimen vastuun kuntalaisen sosiaalisesta ja terveydellisestä hyvinvoinnista. Vastuu siirtyy hallinnollisesti askelta etäämmälle olevalle maakunnalle. Resursseista ei enää päätetä itsenäisen veronkannon muodossa, rahat tulevat etukäteen mitoitettuna, tällä kertaa kolmen miljardin säästötavoitteella valtiolta maakunnille. Palvelujen järjestäjänä ei ole enää välttämättä kansanvaltaan perustuva hyvinvointivaltio, julkisyhteisö, vaan kuvaan astuu mukaan pakotettu vapaa valinta, palveluiden kaupallistaminen.
Euroopan Unionin takavuosina kaavaileman läheisyysperiaatteen, kunnallisten palvelujen muodossa toteutetun subsidiariteetin sijaan siirrytään askelta etäämmälle, maakunnille delegoituun sosiaali- ja terveystoimeen.Palveluista päättävällä hallinnolla on askelta pidempi matka palvelun tarvitsijaan. Maakuntahallinnossa olevan ei tarvitse koskaan nähdä palvelun tarvitsijaa. Hän päättää asiasta useimmiten konkreettisen kokemuksen ja tiedon sijasta muiden perusteiden kuin asiakkaan kokeman tarpeen ja toiveiden pohjalta.
Tämä tarkoittaa mielestäni kaupallisen asennoitumisen ja suuntautumisen vahvistumista palvelun toteuttamista koskevassa tilanteessa. Asiakkaan tarpeita ja niiden pohjalta tehtäviä toimia arvioidaan yhtäältä julkiselle sektorille asetettavien säästötavoitteiden, kustannusten vähentämisen lähtökohdasta. Kaupallisella puolella tämä tapahtuu puolestaan voiton tavoittelun maksimoimisen näkökulmasta. Nämä resursseihin liittyvät kaupalliset arvot ovat koko ajan mukana puntarissa, kun palvelun laadusta ja toteuttamisesta päätetään.
Kaupallinen suuntautuminen on sanan sosiaalipsykologisessa mielessä Frankfurtin koulukunnan Erich Frommin mukaan 1800- ja 1900-luvun mukanaan tuoma uusi, epäproduktiivinen asenneilmapiiri. Se kilpailee epäproduktiivisuudessa autoritaaristen, väkivaltaisten ja destruktiivisten lähestymistapojen kanssa samassa sarjassa. Produktiivinen, biofiilinen, elämää ylläpitävä lähestymistapa on jotakin kokonaan muuta. Siinä läheisyys, konkreettinen kokemus, elämyksellisyys ja toiminnallinen eheys ovat toimien keskiössä.
Olin kuulevinani kunnallisvaalien kommentaattorien suusta, että sosialidemokratialta vaalien vaatimattoman menestyksen johdosta vaaditaan nyt uudistumista, uudelleenasennoitumista, uusien näkökulmien löytämistä. Pitäisi siis ilmeisesti siirtyä sosiaalisesta softasta kaupallisuuden kovaan rautaan.
Lisääntyvän kaupallisuuden suunnasta sosialidemokratialla ei mielestäni ole mitään erityisen hedelmällistä suuntaa löydettävissä. Poliittisten arvojen ja strategian kannalta kysymys on enimmäkseen torjuntavoitoista, kriittisestä analyysista ja viime kädessä euroopan- ja maapallonlaajuisesta historiallisesta ponnistelusta kohden produktiivisempia, palvelun tarvitsijan ja niitä toteuttavan ihmisen ja hänen luomansa koneiston omaehtoisuutta aidosti toteuttavaa toimintaa.
Tämä sama strategiavaatimus koskee tietenkin myös vihreitä, vasemmistoliittoa, kristillisiä, perussuomalaisia, keskustan väkeä maaseudulla, suurinta - ylivomaisesti suurinta - osaa kaikista palvelun tarvitsijoista ja toteuttajista.
Ikääntyvän hyvinvointivaltion rakentajan, pohjoismaisesta kansankotiajattelusta viehtyneen toimijan kannalta valliseva suuntaus merkitsee tavoitteiden siirtymistä poliittisen horisontin taakse, kauas tulevaisuuteen. Sitä en minäkään enää ole näkemässä - mitä suurimalla todennäköisyydellä.
Ei siis ole aihetta poliittiseen hötkyilyyn, kiihkeään hyppäämiseen mukaan kaupallisia, ihmisestä etäämmällä olevia ratkaisuja toteuttamaan. Se ei merkitse kuitenkaan henkistä passiivisuutta, vaan herkeämätöntä harjoitusta demokratian toteuttamiseksi elämäntapana.