Tahto on taitolaji

"Politik är att vilja!" Tämä twitterinomainen tokaisu tuli kuuluisaksi ruotsalaisen karismaattisen sosialidemokraatin Olf Palmen kirjan nimenä. Politiikka on tahtomista - ja sosialidemokraattisen politiikan ilmentymänä se on aivan tietyn tyyppistä tahtomista. Yritän seuraavassa osoittaa, että tahtomista on sitäkin monta lajia. Mielestäni tahtominen on  yhteiskunnallisesti ehdollistuva luonteenrakenteen ilmentymä, joka voi saada politiikassa ja yhteiskunnallisena suuntautumisena sekä produktiivisia, elämää ja yhteisöä ylläpitäviä tai niiden kasvua ja kehittymistä haittaavia ja jopa ehkäiseviä muotoja.

Aloitetaan tahdon myönteisestä, kasvua ja yhteisön voimistumista tarkoittavasta tahdosta ja sen ilmenemisestä.

Produktiivisen, luovan ja asenteeltaan demokraattisen ihmisen toiminnassa tahto ilmenee sinnikkyytenä suhteessa toimintatapoihin ja päämääriin. Kysymys on pysyvästä pyrkimyksestä, joka ilmenee autenttisuutena, eheytenä toimintatavoissa, suhteessa kanssaihmisiin ja elämäntapaan. Se näkyy myös vastuullisuutena, kestävänä toiminnallisena latauksena jonka laatu ei muutu vaikka esimerkiksi iän myötä voimavarat vähenevätkin. Suomalainen "sisu" on parhaimmillaan juuri tällaista vakuuttavaa ja peräänantamatonta tahtomista.

 Kysymys on pysyvästä mielentilasta, joka koko ajan hakee ilmenemismuotoja ja toteutamismahdollisuuksia. Luova, tavoitteistaan tietoinen ihminen on tällaisen tahtotilaan havahduttuaan valmis käyttämään aikaansa, mielikuvitustaan  ja voimiaan toimintatapojensa ja tavoitteidensa hahmottamiseen. Pienikin uusi havainto tavoitteesta herättää mielenkiintoa, tulee pohdiskelun ja työstämisen kohteeksi, alkaa elää ja voimistua. Vedantakulttuurin mukaan tässä on kysymys kosmisen voiman pyhästä ja salatusta ominaisuudesta, joka välittömästi alkaa tukea aitoa, ehyttä ja ihmistä vahvistavaa pyrkimystä. Se alkaa muuttua konkreettisiksi sisällöiksi, toimintastrategiaksi, lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteiksi. "Politik är att vilja" on tässä suhteessa mitä totisinta totta.

Tahtomisessa, myös poliitisessa tahtomisessa olemme joutuneet näkemään ja tunnistamaan myös toisenlaista suuntautumista. Sen yleisnimikkeeksi  sopii arroganssi, röyhkeys erilaisine alalajeineen. Kysymys on eiproduktiivisesta, yhteisöllisyyden ja kasvun suhteen kaavautuneesta, rajoittavasta mielentilasta. Tuo tahtotila saa monenlaisia ilmauksia sekin.

Olemme joutuneet kokemaan sekä ihmiskunnan historiassa että henkilökohtaisessa elämässä, miltä tuntuu elää autoritaarisen, narsistisen ja alistumista vaativan ihmisen lähipiirissä, työtoverina, elämänkumppanina, toimijana yhteisössä tai julkisessa tehtävässä. Tällainen henkilö pyrkii pitämään toisten ihmisten tahtoa "omassa taskussaan". Autoritaarinen auktoriteeti vaatii ehdotonta kuuliaisuutta, kritiikitöntä suhtautumista kaikkeen hänen tekemiseensä. Kapinointi tai vastaan asettuminen on suurin synti mihin ihminen voi autoritaarisessa yhteisössä syyllistyä. Vastarintaa ei sallita, siitä rangaistaan. Tahtotilana tämä demokratialle ja yhteisöllisyydelle vihamielinen luonteenpiirteistö on vakava uhka - eikä mitenkään harvinainen, valitettavasti.

Frankfurtin koulukunnan sosiaalipsykologi Erich Fromm on kiinnitänyt huomiota myös autoritaarisen asenteen toisen puoleen, alistumisen haluun, pelkkään muiden tahdonilmaisujen vastaanottamiseen. Autoritaarisissa oloissa suuri enemmistö vaikenee tai antaa mielihyvin tukensa vahvoille johtajille. Näin kävi Saksassa 1930-luvulla suurelle osalle työväestöä, joka ei ollut henkisesti sellaisessa tilassa että olisi kyennyt vastustamaan Hitlerin valtaantuloa. Päinvastoin, monet läksivät mielihyvin mukaan ja samaistuivat vallan saaneeseen arvojen, asenteiden ja toimintatapojen kulttuuriin.

Entä omaisuuden hamuaminen kokonaisuudesta piittaamatta? Tuloerot ovat kasvaneet viimeisen ihmisiän aikana suunnattomiin mittoihin. Kohtuullinen turvallisuus ja jopa elämänlaatu edellyttävät oloissamme ainakin jossakin määrin omistamista. Siihen ei liity röyhkeyttä, koppavuutta, ylpeyttä tai häikäilemättömyytä. Suomi omine uuninpankkokapitalisteineen edustaa vielä harvinaisen tasa-arvoista yhteiskuntamallia, vaikka omaisuuksien kahmimiseen suuntautuva ylimielisyys, arroganssi on tahtotilana meillekin tuttua. Ajallemme tyypillistä on, että yhteisten voimavarojen kokoaminen yhteisen hyvinvoinnin luomiseksi ja koko kansakunnan kuntouttamiseksi on epäsuosittua ja vahvassa poliittisessa vastatuulessa. Euroopan Unionistakaan ei alkuodotuksista huolimatta ole tässä suhteessa tullut apua. Yksityistäminen, kaupallistaminen, eriarvoistaminen ja sen mukana tuleva nöyryyttäminen saa yhä uusia muotoja. Muodollisesti tätä hamuamista perustellaan tienä yhteiseen hyvinvointiin. Vähänkään pidemmälle tätä perusteluketjua pohtiva huomaa pian, että oman elämänlaadun parantaminen tätä kautta on reaalisen elämänkaarihorisontin tuolla puolen, tavoittamatttomissa.

Väkivaltaisuus oman tahtotilan toteuttamismuotona on tämän päivän eurooppalaisille - taas kerran - hyvin tuttua. Edelliset sukupolvet, jotka kuvittelivat että voima on samaa kuin totuus, taistelivat ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa, tunnetuin seurauksin.  Kysymys on todellakin voimankäytöstä, milloin pienemmästä milloin suuremmasta. Joskus riittää viittaus taloudelliseen ylivoimaan, joskus käytetään taloudellisia ja muita pakotteita, luodaan uhkakuvia ja pelotteita. Väkivaltaiseen tahtotilaan taipuvaiset kohtaavat usein sillä viimeisellä rannalla, jolla kaikki on - taas kerran - menetetty.

Puhuttaessa terrorismista kysymys on väkivaltaa ja sadismia kohtalokkaammasta tahtotilasta, nimittäin elottomksi tekemisestä, totaalisesta vastustajaksi koetun hävittämisestä, tuhoamisesta ja "lopullisesta ratkaisusta", kuten Saksan 1930-luvun tuhosuuntaiset voimat sitä nimittivät. Elottoman rakastaminen, toimimattomaksi tekeminen saa sekin arkipäivässä moninaisia muotoja alkaen torjuvasta tai muista välinpitämättömyyttä heijastelevista asenteista, kuten roskaamisesta, likaamisesta, kiinnostuksesta tuhoamiseen, jatkuen  mobbaamiseen ja rääkkäämiseen - jopa tappamiseen saakka. Röyhkeyden ja arroganssin tahtotilaa sekin on.

Kun politiikassa puhumme demokratiasta elämäntapana ja yhteistyön välineenä, pitäisi poliittiseen valintaan liittyä myös oman tahtotilan tutkiskelua ja sinnikästä  elämää ja yhteisöä ylläpitävän tahtotilan avaamista. Kysymys ei ole kaikkein helpoimmasta tehtävästä. Se vaatii päivittäistä pohdiskelua ja harjoitusta, soveltamista omaan elämäntilanteseen ja myös ajan yhteiskunnallisiin ilmiöihin.

Kollektiivisesta kohtuullistamisesta

Aamun (29,1, 2013) MTV:n aamuohjelmassa oli haastateltavana Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Antti Kasvio, joka pohtiessaan maailman tilaa ja ihmisen vastausta siihen käsitteli myös downshifting -ilmiötä, jossa halutaan irtautua hektisestä ja stressaavasta elämäntyylistä ja etsiä rauhallisempaa, leppoisampaa, omia todellisia arvoja paremmin vastaavaa elämäntapaa. Uudet tekniset innovaatiot  uudistavat rakenteita   maailmanlaajuisella rakenteita, planetaarisella tasolla, jolle palkkatyö on nopeasti ehdollistumassa. Työn rakenteet muuttuvat, työn hakija alkaa muistuttaa yhä enemmän entisajan metsästäjää, joka toivoo löytävänsä edes jonkinlaista elämisen keinoa nykyajan riistapolultaan.

Mikä vaikutus kasvavalla ja tehostuvalla globaalilla tuotannolla on maapallon tilaan? Kestääkö planeettamme työyhteiskunnan vaikutuksen, jossa kaikki mitä intensiivisimmällä tavalla osallistuvat työn kautta ympäristön, yhteiskunnan ja luonnon muokkaamiseen? Eikö tuloksena ole Eero Paloheimon mm. kirjassaan ”Sanoin” kuvaama entropia, kaiken luonnollisen materiaalin, niin maa-ainesten, ilman  kuin vedenkin muuttuminen käsitellyksi, sekavaksi mössöksi.

Kun näin on, niin tulee kysyneeksi, eikö maltillisempi, kollektiivinen elämäntapa ole aikaisemmin putkahtanut kenenkään mieleen? Vai onko ihmiskunnan ikuisena tavoitteena kasvuhakuisuus, kilpailu ja voittaminen, heikompien tuhoutuminen ja vitaalisemman yhteiskunnan tavoittaminen tätä kautta? Onko harmania, tasapaino, equilibrium ylipäätään mahdollista tai tavoittelemisen arvoista?

Antti Kasvio lanseerasi haastattelussaan ”kollektiivisen kohtuullistamisen” käsitteen. Minkälaisia muotoja se voisi saada? Löytyykö sellaista moraalista ja eettistä voimaa, joka ohjaisi ihmistä ja ihmiskuntaa tulevaisuuden kannalta kestävämmelle tielle?

Kristinuskomme perustuu Mooseksen vuorella pilvessä saamiin kymmeneen laintauluun, kymmeneen käskyyn. Niitä on ehdottomasti noudatettava. Huomiota kiinnittää se, että jo toisessa käskyssä kielletään lainlaatijan nimen manitseminen, kuvan piirtäminen hänestä tai ylipäätään minkäänlaisen palvonnan kohdistaminen suurten periaatteiden initioijaan, julistajaan. Sen sijaan annetaan jo kolmannesa käskyssä tiukat ohjeet yhden päivän, seitsemännen viettämisestä harmoniassa itsensä, kanssaihmistensä, luonnon ja kulutuksen kanssa. Juutalaisessa sapattiperinteessä kiteytyy tämän vaatimattomuuteen tähtäävän elämäntavan pelkistävä luonne. Pyhäpäivä tässä muodossa oli tarkoitettu paitsi symboliseksi, myös käytännön elämään liittyväksi ohjeeksi ihmiskunnan tulevaisuutta ajatellen. Kysymys oli kollektiivisesta kohtuullistamisesta, downshiftaamisesta, jonka oli noustava keskeisimmäksi eettiseksi arvoksi jo varhaisten kristittyjen elämäntavassa.

Millä tavalla työväenliikkeen arvoperusta liittyy tähän kristillisen arvoperustaan? Erich Fromm, yksi Frankfurtin koulukunnan suurista mestareista, on todennut Marxin sosialismin olevan kymmenessä käskyssä ilmaistun periatteen ilmaisemista 1800-luvun yhteiskunnallisella kielellä. Kysymys on samasta asiasta, harmonian tavoittelusta historian sisällä eikä vasta taivaassa. Tässä mielessä jokainen sosialisti kantaa sisällään niitä spirituaalisia arvoja, joita Mooseksen kansa alkoi toteuttaa, milloin paremmalla, milloin huonommalla tietoisuudella ja menestyksellä.

Tässä yhteydessä voisi sanoa sanasen myös uskonnollisesta kokemuksesta. Rakenteeltaan autoritaariselle ihmiselle sen voi muodostaa heittäytyminen kaikkivaltiaan jalkojen juureen alistumisen ja syntien anteeksisaamisen toivossa. Yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta tavoittelevalle tuon kokemuksen keskeinen kohde on harmonian tavoittelu, ainakin yhden viikonpäivän viettäminen kollektiivisen kohtuullistamisen hengessä.

Miljardipotti

Suomen ulkomaan kaupan vaihtotase on kääntynyt viime vuosina negatiiviseksi: tuonti on useita miljardeja suurempaa kuin vienti. Lääkkeeksi ehdotetaan vientiteollisuuden elvyttämistä laskemalla tuotantokustannuksia, enenkaikkea palkkoja. Tässä käydään markkinasotaa kahdella rintamalla: kilpaillaan verisesti muiden maiden – myös muiden EU-jäsenmaiden – kanssa markkinoista. Viimeisimpänä esimerkkinä on Suomessa majaansa pitävän STX-telakan häviäminen kilpailussa ranskalaiselle – valtio on siellä telakkateollisiessa omistajana mukana – laivanvalmistajalle. Toisen rintaman muodostaa taistelu kotimaassa työmarkkinapolitiikan suunnasta. Palkkakustannuksia pitää saada pienennettyä. Tässäkin sodassa kaikki keinot näyttävät olevan sallittuja; kiveäkään ei jätetä kääntämättä palkkakustannusten pienentämiseksi. Omistajien voitto-osuuksiin ja johdon palkkioihin ei haluta kajota eikä niistä edes keskustella – ilmoituksista riippuvainen media on omalla panoksellaan vaikenemassa tärkeästä rakennemuutoskekustelussa. Ei rohjeta purra ruokkivaa kättä.

Olisiko muita keinoja käytettävissä valuuttavirran kääntämiseksi siunauksellisempaan suuntaan? Yhtenä suurena valuuttavirtana tulee mieleen kiivastahtinen ulkomaanmatkailu kansainvälisiin turistirysiin. Suomen matkailutase on noin 1.000.000.000 euroa negatiivinen. Toisin sanoen kansainvälisten matkailutulojen ja -menojen suhde on negatiivinen. Tämä tarkoittaa, että maassa käyneiden ulkomaisten matkailijoiden tuomat tulot ovat pienemmät kuin suomalaisten kulutus ulkomaanmatkoilla. Päivää kohden tämä tarkoittaa Suomen Matkailuyhdistyksen mukaan n. 2.700.000 euroa alijäämää. Yksi keino asiantilan parantamiseksi on lisätä ulkomaalaisten matkailijoiden rahankäyttöä tai houkutella Suomeen entistä enemmän ulkomaalaisia matkailijoita. Molemmat vaihtoehdot ovat erittäin haasteellisia. Miljardin euron alijäämän kattaminen ulkomaalaisten matkailijoiden nykyisellä rahankäytöllä edellyttäisi n. 50 % lisäystä nykyiseen määrään, joka puolestaan tarkoittaa yli 3.000.000 uuden vuotuisen ulkomaalaisen kävijän löytämistä. 
 
Matkailun painopiste näyttää olevan ennenkaikkea rahakkaiden turistien houkuttelemisessa eri ilmansuunista shoppailemaan, laskettelemaan ja kylpemään. Entä se tavallinen kansalainen, joka elää vähemmillä varoilla tai jota tavallinen suomalainen elämänmuoto kiinnostaa? Kysymys on ns. maltillisesta matkailusta, joka poikkeaa arvoiltaan tavanomaisesta turismista; halutaan löytää ihmiset, elämäntapa, kansallinen kulttuuri, luoda pysyviä ystävyyssuhteita, elää tässä suhteessa omaa kielitaitoa ja sosiaalisia suhteita kehittäen.

Työväen Retkeilyliitto kuuluu jäsenenä kansainväliseen Luonnonystävien maailmanjärjestöön IFN:iin (International Friends of Nature,Naturfreunde Internationale NFI). Tämä maailman vanhin kansainvälinen ympäristöjärjestö (perustettu jo vuonna 1895) on tunnettu majaverkostostaan, ja on ympäristöjärjestönä keskeisin maltillista matkailua edustava maailmanjärjestö. Suomen jäsenjärjestö TRL on jo vuosia ollut kehittämässä maltillisen matkailun verkostoa NFI:n puitteissa. Monelle lienee tuttu Retkeilijä-lehdessä oleva majaruudukko, jossa on mukana paitsi liiton ja jäsenseurojen kohteita, myös yhteistyökumppaneita. Arvoperinteensä mukaisesti TRL, IFN:n Suomen jäsenjärjestö pitää yhteyttä palkansaajiin ja on sopinut yhteistoimintasopimuksen mm. SAK:n kanssa. Tarkoitus on kasvattaa ammattiliittojen – ja osastojen sekä työyhteisöjen kanssa maltillisen matkailun verkostoa. Tavallinen palkkansaaja meillä ja muualla tarvitsee vaihtoehtoista, maltillista matkailutarjontaa.

Maltillisen matkailun kohteet ovat eläneet vuosia hiljaiseloa eivätkä ole paljon julkistaneet olemassaoloaan. Kun katselee kotimaan matkailutasetta ja sen yli miljardin vuosittaista alijäämää, tekee mieli haastaa ammattiyhdistysliike suurena joukkojärjestönä ja yhtenä maltillisen matkailun lukuisten kohteiden haltijana ryhtymään toimiin tavallisen palkansaajan mahdollisuuksien rajoihin sopivan matkailurakenteen kehittämiseen. Aloiteoikeus tässä on jokaisella ammattiliitolla, ammattiosastolla ja työyhtyeisöllä, jolla on vajaakäytössä oleva vapaa-ajanviettopaikka. Tässä on mahdollisuus visonääriselle aloitteellisuudelle. Sosiaalinen media ja sen käytön kehittäminen tukee uutta aloitteellisuutta tälläkin alalla.

Miljardipotti on ulottuvillamme; on oikeastaan uskomatonta että juuri maltillisiin arvoihin perustuva vapaa-ajanvietto tarjoaisi tällaisen mahdollisuuden. 

Myönteistä asennetta!

Joskus on koetettava olla positiivinen ja yritettävä nähdä myönteistä synkänkintuntuisissa asioissa. Työmarkkinaosapuolien välinen vastakkainasettelu on selvästi kovenemassa, vanhat kokeneet jyrät nousevat uudelleen keskeisiin asemiin. Uskotaan nyt kerran heitäkin ja koetetaan elää sen logiikan mukaan mitä meille  tarjotaan.

Nyt kun tuo taloudellinen tilanne on mennyt niin huonoksi että palkallaan elävän tulotasoa on laskettava, niin kaiketi tässä on ryhdyttävä toimiin kulutuksen vähentämiseksi. Nyt on suu pantava säkkiä myöten.

On yksinkertaisesti saatava säästöä aikaiseksi pahan päivän varalle, ne näyttävät olevan tulossa vääjäämättä.

Terveet elämäntavat ja kotona tehty perinteinen yksinkertainen ruoka ovat nyt tärkeitä asioita. Särpimeksi kelpaavat kotimaiset kalat, kuten muikku, hauki, ahven, särki, säynävä ja lahna.   Suomalaiset ovat selvinneet läpi vuosisatojen yksinkertaisella suolakalalla, siihen kannattaa satsata nytkin.

Olut on meillä julmetun  kallista, baareissa ei kannata istuskella. Kun litra olutta maksaa saman verran kuin 6-7 litraa kaukaa maailmalta rahdattua polttoaineitta, on parempi pidättäytyä tällaisesta ylellisyydestä. Vesi on vanhin voitehista, se on parasta yksinkertaisten eväiden kyytipojaksi. Kahvin ryystäminen kuppiloissa on todella kallista. Termospullo mukaan ja siihen lämmintä juotavaa, mieluimmin omista marjoista tehtyä.

Vähät ostokset kannattaa keskittää osuuskauppaan, sitä ei tietääkseni olla myymässä kansainvälisille sijoittajille. Lehtien tilaukset kannattaa lopettaa heti eikä vasta viidestoista päivä. Iltapäivälehti on pelkkää surua ja suuttiumusta aiheuttava törssäystä. Karamellit, suklaa ja muu makea on vaarallista myrkkyä klotisohvalla iltojaan viettävälle – poista moinen uhka elämäntavoistasi! Puhelinmyyjälle ei pidä antaa tilaisuutta, kännykkä kiinni! Tekstiviestiin kannattaa turvautua kalliin puhelun sijasta.

Tietokoneella pelaamisen sijasta vanhat pelikortit esiin; mieluummin ulos mäkeä laskemaan kuin olla aina räpläämässä tietokonetta. Lukemattomia kirjoja löytyy vielä kirjastosta. Aikakauslehdet ovat nekin pelkkää hömppää täynnä.

Auton käyttö on todella kallista touhua, siitä on parasta luopua. Vanhalla autolla pääsee vielä, uutta ei tällaisessa tilanteessa pidä ryhtyä havittelemaan. Apostolin kyyti, polkupyörällä paikasta toiseen siirtyminen ja julkiset kulkuvälineet saavat näissä oloissa riittää.

Kaksi tuntia töitä lisää viikossa? Kyllä ja mieluummin niin että siihen tarvitsee työnantajan laittaa rahaa ollenkaan. Riittää kun pari viikkotyötuntia korvataan vaikkapa yrityksen osakkeilla tähän uhraukseen osallistuville. Joku saattaisi uhrata lomastaankin osan hyödyllisen työntekoon tällä periaatteella tai miettisi tuloa töihin jopa eläkkeeltä kartuttamaan osakesalkkuaan.

Jouluna syödään vain keskiaikaista ruokaa: ruispuuroa, lanttulaatikkoa ja suolakalalla höystettyä rosollia. Uudenvuoden raketit kannattaa jättä ostamatta – miksi aiheuttaa mokomaa kotieläimiä pelottavaa räiskettä ja ylimääräistä sotkua muuten lumivalkoisella pihamaalla?

Jos sattuu putkahtamaan mielen joku yritysidea tai tehtävä työ, niin ei kannata tavallisen tallaajan lähteä yrittämään. Ulkomailla sama homma tehdään paljon halvemmalla.

Perusta tietokoneelle kansio ”Yritysideat ja tekemättömät työt”. Aktivoi kansio ja paina delete-näppäintä. Tietokone kysyy: poistetaanko yritysideat ja tekemättömät työt?  Paina enteriä.