Hyvinvointivaltio taloudellisena ihmeenä...

Orpon ja Purran johtama hallitus on joutumassa leikkauslistoineen yhä vaikeampaan tilanteeseen. Televisiokeskusteluissa niin Kokoomuksen kuin  perussuomalaistenkin   nuoret ja kovaäänisen kiihkeät kansanedustajat Heikki Westman Miro Bergbom tuntuvat tavantakaa kyselevän, mikä on opposition vaihtoehto. Tänään torstaina 11.4. 2024 Eduskunnan kyselytunnilla myös valtionvarainministeri Riikka Purra ja  sosiaaliministeri Sanni Gran-Laasonen esittivät oppositiolle samanlaisia kysymyksiä. 

Talouden ihmekone ei lähde liikkeelle pelkästään yrityksiä tukemalla, jos ostovoimaa ei lisätä, vaan päinvastoin leikataan. On luonnollista, etä yritykset varovat ryhtymistä investointeihin kun kulutuskysyntä heikon ostovoiman  vuoksi on vähissä. 

Miten on selitettävissä, etä Sanna Marinin johtama viisikkohallitus kykeni hallituksen muodostaneen Rinteen ohjelmalla loihtimaan hallituskautenaan Suomen korkeimman työllisyysasteen vuosikymmeniin? Jos hallituksella olisi edellytyksiä kuunnella ja tarkastella objektiivisesti edeltäneen hallituskauden toimia, olisi se jo puolitiessä löytää vastauksia yhä vakavammaksi käyvään ja - ilmeisesti - sen itsensä aiheuttamaan hätätilaan.

Finnwatch julkaisi tänään 11.4. 2024  tutkimuksen, jossa esitetään yli miljardin euron arvosta vaihtoehtoisia verojen korotuskohteita - jotka toimivat jakajaa - bruttokansantuotetta - kasvattavaan suuntaan ja vähentävät siten painetta velkaprosenttia kohtaan. Keinoja olisi käytettävissä, mutta kun  hallitus on ottanut pääkön ja omista, valtavirtatalouden irrationaaleista opeista lähtevän asenteen, vaikeuksista ei päästä eroon. Syöksy kohden pohjamutia on väistämättä edessä.

Mitä siis Marinin viisikkohallitus teki kun työllisyys lähti jo vuoden hallitustyön jälkeen nousuun ja nousi koko Marinin hallituskauden ajan. Jos samaa politiikkaa olisi voitu jatkaa, nykyisenkaltainen velkakeskustelu olisi kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Keskeistä Marinin hallituksen työskentelyssä oliovat "päätösperäiset" työpaikat julkiseen hallintoon. Sattumaa oli se, että Euroopan Komissio hetkeksi luopui Maasterichtin sopimuksen velka- ja kasvurajoitteista tehden näin poliittisesti hyväksyttävää tilaa omapäätöksiselle, julkisen sektorin piileviä mahdollisuuksia käynnistävälle politikalle. Mitä ovat nämä piilevät mahdollisuudet?

Kasvattamalla työllisisyyttä julkisen sektorin kautta käynnistetään samalla Keynesin mainitsemia - ja brittien toisen maailmansodan aikana valtionvarainministerinä toteuttamia - moninkertaistajia, jotka nopeassa tahdissa vauhdittavat veronkanto-oikeudella varustetun julkisen sektorin kasvua. Yksi merkittävimpiä moninkertaistajia on julkisten, siis päätösperäisten työpaikkojen kautta käynnistyvä volaliteetti, joka tarkoittaa työllistymiseen käytettyjen varojen kiertämistä vuositasolla jopa yhdeksän kertaa "tilipussista" toiseen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan. Yhdessä maksettujen verojen (välittömien ja välillisten), täysiaikaisten työsuhteiden, sopimuspohjaisten palkkojen, vähenevien sosiaalikulujen ja lisääntyvän ostovoiman kanssa käynnistyy "megakone", joka muuttaa muutamassa vuodessa suoritetut satsaukset työpaikoiksi, toimeentuloksi, yritystoiminnan elpymiseksi ja investoinneiksi, yhteisen vaurauden pohjaksi - siis kaivatuksi taloudelliseksi kasvuksi. 

Siis nykyisissäkin oloissa olisi mahdollista voimakkaaseen kasvupyrähdykseen, ellei olisi ylipääsemätöntä estettä. Sen esteen muodostaa EU:n peruskirjaa soveltava kasvu- ja vakaussopimus, joka velan kasvun ohella rajoittaa myös julkisen sektorin kasvun 3%:iin vuositasolla. Komissio luopui muutamaksi vuodeksi näistä rajoittavista prosenteistä Korona-pandemioan vuoksi, mutta nyt niihin ollaan voimalla palaamassa. Rangaistustoimia on "tarkkailulistan muodossa" tulossa eikä Suomi nykyhallituksen politiikalla voi niiltä välttyä.

Tapani Vauhkosen tilastokuva kertoo, millaiseen taloudelliseen anemiaan valtavirtainen, valtiota toimijana vieroksuva uusliberaali politiikka on viemässä koko maanosaa. On menossa tarpeeton, oikeistoideologinen, huijausluontoinen kärsimysnäytelmä... 

Dystopia - pelon utopia

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tiistaina 8.2. 2022 maan hallituksen ohjelmaa ja sen toimia hallituskauden loppuajalle. Pääministerin ilmoituksen muodossa Sanna Marin esitteli asian  ja totesi hallituksen monelta osin saavuttaneen tavoitteensa. Erityisen hyvin on edetty taloudessa ja työllisyydessä sekä hallituksen ohjelman mukaisissa tavoitteissa ylipäätään. Loppukaudelle on tulossa kuitenkin vielä satamäärin uusia hallituksen esityksiä - opposition kauhuksi.

Pääministerin ilmoitus ei - tietenkään - kelvannut oppositiolle. Erityisesti Kokoomus ja perussuomalaiset arvostelivat hallituksen velanottoa todeten sen merkitsevän katastrofaalista tilannetta seuraavalle hallituskaudelle, jolloin olisi päästävä velkojen lyhentämiseen ja tiukasti budjettikehyksiin.

 

Mikä velan merkitys todellisuudessa on valtiolle, yrityksille tai kansalaisille? Opposition perustelutavasta käytetään saksankielisessä maailmassa ilmaisua "perheenäidin" malli, jonka mukaan on elettävä käytössä olevien varojen mukaan eikä velkaa pidä tehdä. Tosiasiassa valtio on verovaroilla toimivana yhteisönä täysin toisenlaisessa tilanteessa kuin kotitalous. Käytännössä  valtion velkaa tehdään koko ajan ja samalla maksetaan aikaisempia velkoja pois. Toistaiseksi hallituksemme on saanut pitkäaikaista lainaa jopa miinuskorolla, mikä tekee lainojen avulla tapahtuvan pysyvien investointien tekemisen todella edulliseksi ja produktiiviseksi. Vaikka omista toimistamme riippumaton inflaatiopiikki ei todennäköisesti kovin pitkään jatkukaan, 1900-luvun lopun inflaatiovuodet kokeneet tietävät, että juuri inflaation oloissa lainan saaminen on todellinen taloudellinen lottovoitto, koska inflaatio käytännössä syö velan pois eikä siitä todellisuudessa jouduta maksamaan takaisin kuin murto-osa. Saksassa, jossa valtion velan ottaminen on rajattu jo 1949 voimaan tulleessa perustuslaissa ja jossa muutenkin velkaa pelätään, perinteinen säästäminen on aina ollut korkeassa kurssissa. Velkapelko on siis sukua saksalaiselle velkajarrulle, jonka seuraukset näkyvät mm. saksalaisen telekommunikaatiossa ja julkisen infrastruktuurin heikossa kehityksessä.  Monet vanhemman sukupolven suomalaiset, jotka saivat 1970- ja 1980-luvuilla velkaa, muistavat velkojen sulamisen inflaation seurauksena. 

Kommentoin eduskuntakeskustelua ja opposition velan kauhistelua Fb-sivullani seuraavaan tapaan:"Parastaikaa käytävään Eduskunnan täysistunnon keskusteluun velasta ja sen vaikutuksesta yritysten ja kansalaisten toimintamahdollisuuksiin on todettava seuraavaa: Kirjanpidon identiteettiperiaatteen mukaan jonkun velka on toisten osapuolten pääomaa. Valtion velka on pääosiltaan samaan aikaan yritysten ja kansalaisten pääomaa ja ostovoimaa. Valtionvelan nopea poismaksaminen tarkoittaa yritysten ja kansalaisten pääomareservien vähentämistä, mikä näkyy kansalaisten verotuksen kiristymisenä, valtion menojen, so-. investointien ja palvelujen supistamisena sekä yritysten investointimahdollisuuksien vähenemisenä entisestään. Tässä katsannossa nykyhallitus on pitkästä aikaa yritysystävällisin ja Kokoomuksen uusliberaali talouspoliitinen linja vaarantaa vakavasti tulevien vuosien suotuisan talouspoliittisen kehityksen.

Toinen merkittävä seikka valtion velan ottamisessa on tietenkin se mihin sitä velkaa käytetään. Aika usein kuulee puhuttavan "syömävelasta" eli velkarahan käyttämisestä jokapäiväisiin menoihin. Velkaa meillä otetaan kuitenkin pääsääntöisesti - korona-aika muodostaa tästä poikkeuksen - investointeihin ja palvelurakenteen parantamiseen. Pitäisikö tämän rahjan mennä yritysille vai julkiselle sektorille?

Kuten tiedetään Euroopan keskuspankki EKP on rahoittanut nyt jo lähes kahdeksan vuotta yritystoimintaa ns. "määrällisellä elvytyksellä"(QE, Quantitative Easing), jossa yrityksille tarjotaan erityisen pankkien kautta toteutettavan valtion velkakirjojen osto-ohjelman kautta likviditeettiä eli resursseja investointien ja innovaatioiden toteuttamiseen.  Määrät ovat olleet valtavan suuria ja niiden tasearvo on nähtävissä  Suomen Pankin virallisessa tiedotteessa. Tällaisella, Suomen vuosibudjettia vastaavalla monetaarisella impulssilla uskoisi saatavan paljon aikaan teollisina investointeina ja työpaikkoina. Erityisen kovasti on kuitenkin huudettu hallituksen työllisyystoimien perään, vaikka määrällisellä elvytyksellä ei julkista sektoria ja sen investointeja saa rahoiottaa EU:n perussopimuksen mukaan ollenkaan.

Julkisen sektori on kuitenkin tyärkeä toimija työpaikkojen luomisessa. Koronan varjolla on voitu poiketa EU:n kasvu- ja vakaussopimuksen  rajoituksista ja niinpä valtiokin on voinut ottaa velkaa erityisesti Korona-pandemian aiheiuttamiin kustannuksiin. Julkisella sektorilla toimivat myös velkarahoituksessa tärkeät moninkertaistajat, joita olen kuvannut toisaalla tässä blogissa. Mielestäni juuri nämä moninkertaistajat on se mystinen syy, miksi nykyhallitus on investoinneissaan ja ylipäätään taloudellisessa toimissaan onnistunut yli kaikkien odotusten. Veronkanto-oikeus, korkea työllistämistaso, kokopiväiset työsuhteet, kattavat työ- ja virkaehtosopimukset, hyvän SOTE-järjestelmän ennakoltaehkäisevät vaikutukset, talouden suuntautuminen kansanvaltaisen päätöksenteon kautta todellisiin tarpeisiin, palkkatulojen voimakas, jopa seitsenkertainen  volaliteetti eli kierto vuositasolla, toimien pysyminen omalla paikkakunalla ja omassa maakunnassa/maassa - nämä ovat esimerkkejä näistä moninkertaistajista.

Kehysbudjetointi tuntui olevan myös tärkeä seikka oppositiolle. Tämän rakenteen tarkoituksena antaa pitkän tähtäyksen raamit budjetin kasvulle ja siten myös rajata yli vaalikausien budjetin kasvua ja valtion roolin vahvistumista. Yhdessä velkapelottelun ja velkajarruajattelun kanssa tämä muodostaa vakauden tavoittelun ohella hengeltään uusliberaalin jarrun julkisen sektorin kasvulle ja sen kyvylle vastata edessä oleviin suuriin haasteisiin. Yksistään ilmastomuutoksen ja tietoteknisen murroksen aiheuttamat uudet haasteet asettavat kehysbudjetin valtiovallan toimia rajoittavina reformia ja uudistusajattelua edellyttävään tarkasteluun.

Oppositio edustaa siis rationaalisen uudistusajattelun sijasta dystopiaa, pelon utopiaa, kauhukuvaa tulevaisuudesta ja sen haasteisiin vasttamisesta.