Eurooppalainen markkinakulttuuri

Euroopan Unioni on poliittinen yhtenäiskulttuuri, jonka arvopohja määräytyy keskeisistä konsolidoiduista peruskirjoista. Se ei ole "itsenäisten valtioiden yhteisö", jossa yhteistoiminta perustuisi kulloinkin erikseen tehtäviin sopimuksiin ja joihin arvopohjiltan erilaiset valtiot voisivat neuvottelujen jälkeen liittyä. Euroopan Unionin politiikan on kaikilta osiltaan vastattava yhteisön arvopäämäärää, joka on tehokkaiden sisämarkkinoiden toteuttaminen. Lissabonin sopimuksen toisen artiklan kolmannen kohdan mukaan "Se pyrkii Euroopan kestävään kehitykseen, jonka perustana ovat tasapainoinen talouskasvu ja hintatason vakaus, täystyöllisyyttä ja sosiaalista edistystä tavoitteleva erittäin kilpailukykyinen sosiaalinen markkinatalous sekä korkeatasoinen ympäristönsuojelu ja ympäristön laadun parantaminen.


Meillä mm. tämän hallituskauden SOTE-väännössä ns. markkinamalli on joutunut kovan kritiikin kohteeksi. Sen keskeinen poliittinen edustaja on ollut meidän arvokonservatismia edustava puolue Kokoomus. Se on sinnikkäästi vaatinut markkinoiden ja julkisen, kansanvaltaan perustuvan ja perustuslakimme mukaisen toimintatavan asettamista lähtökohtaisesti "samalle viivalle" kilpailutettaessa palvelujen tuottajia.   Euroopan Unionin kilpailuttamisperiaatteista on johdettu myös ajatus, että myös julkiset palvelut on yhtiöitettävä, jotta  tasavertainen kilpailu voidaan järjestää.

Perustuslakimme mukaan valtiolla on palvelujen järjestämisessä lisäksi myös erityisvastuu kansalaisten tarpeiden ja oikeusturvan huomioonottamisessa. Yksityisen sektorin kanssa kilpailemisen lisäksi se joutuu myös asettamaan vaatimuksia palvelujen tuottamisen sisällöille ja niille vähimmäisehdoille, joita palvelujen on sisällettävä ja millä tavalla palvelujen kohteita eli asiakkaita, so. kansalaisia tässä yhteydessä on kohdeltava.

Euroopan Unionissa kuitenkin kaikki toiminnot johdetaan perusasiakirjoista ja niihin myös vedotaan säännönmukaisesti uusia päätöksiä ja hankkeita tehtäessä. Tässä suhteessa Euroopan Unioni edustaa markkinapohjaista yhtenäiskulttuuria.

Ovatko europarlamenttiin valitut edustajat vapaita tekemään esityksiä oman mielihalunsa mukaan ja mistä asiasta tahansa? Parlamenttia koskevien säännösten mukaan ovat. Jäsenvaltiot ovat kutenkin jo Euroopan Unioniin liittyessään hyväksyneet markkinaehtoisen lähestymistavan peruskirjojen hyväksymisen yhteydessä ainoaksi, rakenteeltaan muuttumattomaksi lähestymistavaksi.

Ehdokkaaksi ryhtyminen ja toiminta Euroopan Parlamentissa tarkoittaa tämän markkinaperiaatteen mukaista kehittämis- ja uudistamistyötä. Muut vaihtoehdot ovat peruskirjan mukaan kiellettyjä. Jopa korjausliikkeet ja uhkien torjunta lähtevät myös tästä samasta paradigmasta. "Eurojärjestelmä ja yhteinen valvontamekanismi sitoutuvat noudattamaan täysimääräisesti perussopimusten määräyksiä suhteissaan eurooppalaisiin ja kansallisiin viranomaisiin tinkimättä kuitenkaan riippumattomuuden periaatteesta." Näin todetaan yhteisessä valvontamekanismin käsikirjassa.

Markkinaperiaateen noudattaminen on jo nostanut esiin suuria periaatteellisia ongelmia. Se mikä on markkinatalouden kannalta ensisijaista ja tärkeää, ei välttämättä ole sopusoinnussa ihmisoikeuksien toteuttamisen kanssa. Kuvaavaa on, että mm. Itävallan Attac -järjestö toteuttaa parastaikaa kampanjaa nimeltä "Sääntöjä konserneille - oikeuksia ihmisille"; kysymys on vapaakauppasopimusten yhteydessä toteutettavista erityistuomioistuimista, jotka antavat julkisia tehtäviä toteuttaville konserneille oikeuden haastaa jäsenvaltiot erityistuomioistuimiin, jos ne isännänvaltaa käyttäessään yrittävät rajoittaa tai toteuttaa julkisia palveluja oman rakenteensa puitteissa. Markkinoiden ensisijaisuus näyttää joutuvan ristiriitaan myös YK:n yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen kanssa. Tästä syystä Itävallan Attac -järjestö on  tehnyt julkisen petition, muutosta vaativan kansalaisadressin.

Mitä muutosta haluava europarlamentaarikko voi sitten tehdä Euroopan Unionin elimissä? Parlamenttiin tulevien esitysten määrä on ilmeisen suuri ja esityksiä käsiteltäessä voi äänestää joko niiden puoluesta tai niitä vastaan. Hän voi tehdä aloitteita sekä toimia valmistelijana uusissa hankkeissa. Europarlamentaarikkomme voisivat tätä kuvata tarkemminkin. Pääsääntö on kuitenkin se, että Euroopan Unionin peruskirjoihin pohjautuvaa päälinjaa on noudatettava. Esimerkiksi Unionin talous- ja rahapolitiikassa on pysyttäydyttävä peruskirjojen määräysten puitteissa.

Sosialidemokraatin valitseminen Euroopan Unionin jonkin laitoksen johtotehtäviin merkitsee tietenkin suurta periaatteellista ristiriitaa sosialidemokratian keskeisten hyvinvointirakenteiden ja Unionin markkinahenkisten ratkaisumallien kanssa. Tähänastiset merkit viittaavat siihen, että sosialidemokratian arvot saavat siirtyä taka-alalle ja on omaksuttava "erittäin kilpailukykyisen markkinatalouden" toimintatavat.

Entä ministerineuvostot? Voisi kuvitella, että ainakin pääministerien kokouksessa voitaisiin nostaa myös lähestymistavan muutos esiin. Maaliskuun alussa julkaistusemassaan kirjoituksessa   Ranskan presidentti Macron  totesikin, että myös perussopimuksien  avaamisen tulee olla mahdollista. Viimeksi Roomassa 22.3. 2017 pidetyssä pääministerikokouksessa tämä mahdollisuus torjuttiin.

Pohjoismainen sosialidemokratia rakensi Per Albin Hanssonin kansankodin ja pohjoismaiseksi kasvaneen hyvinvointivaltion vahvan valtion ja yhteisen vastuunoton varaan. Euroopan Unionin lähtökohta ei ole vahva valtio, vaan sen tiukka rajaaminen jo olemassaolevaan.Lisävastuiden ottamista talous- ja rahapolitiikan keinoin se on tiukasti valvova ja estävä.

Ei siis ihme että Euroopan Unioni ja sen elimet näyttäytyvät ulospäin enemmän uhkaavilta kuin toivoa ja vastauksia antavilta  tulevaisuuden epävarmojen näkymien edessä.  Euroopan Unioni tuli rakennettua talous- ja rahapolitiikan osalta paitsi markkinaehtoiseksi, myös tiukasti ja peruuttamattomasti vahvaan valtioon perustuvia ratkaisumalleja torjuvaksi. Keski-Euroopasta katsottuna kysymys olin Neuvostoliiton ja DDR:n romahtamisen jälkeisestä, historian loppumiseen perustuvasta markkinavaihtoehdosta ja sen ehdottoman ylivoiman betonoimisesta EU:n peruskirjoihin. Vahinko vain, että autoritaarisen leninistisen mallin mukana tuli haudattua myös kansanvaltainen pohjoismainen hyvinvointivaltion periaate kaikkine hyvine saavutuksineen. Siirryttiin meidänkin brändiryhmämme puheenjohtajan Jorma Ollilan kiteyttämään "kapitalistisen hyvinvointivaltion" malliin.

Ei siis mielestäni ole ihmettelemistä siinä, miksi sosialidemokratia vaikuttaa Euroopan Unionissa niin hampaattomalta ja näköalattomalta, vaikka sosiaalisen Euroopan nimiin yleisellä tasolla lujasti vannotaankin. Euroopan Unionin rakenteet ja ratkaisumallit rakentuvat kokonaan muulle pohjalle kuin dynaamisen valtion periaatteelle.

Sellaista - kaikessa autoritarisuudessaan - edustaa tällä hetkellä maailmanvalloitusta tekevä Kiina, jonka resursseilla ei näytä olevan mitään rajaa. Yksisiipinen, eksogeeniseen talous- ja rahapolitiikkaan sitoutunut Eurooppa taitaa herätä liian myöhään huomaamaan, että omat rakennevirheet suistavat sen mannerlaattojen välisessä mittelössä tulevaisuuden kehitysmaaksi.

Ulos pesästä?

Klaus von Dohanyi, 90-vuotias SPD:n jäsen, Willy Brandtin hallituksen ministeri ja entinen Hampurin pormestari, kirjoittaa der Spiegel lehdessä, nro 47, 17.11. 2019 saksalaisen sosialidemokratian ja entisten suurten kansanpuolueiden tilasta otsikolla "Ulos pesästä". Tällä hän tarkoittaa irtautumista vanhasta sosialistisesta perinteestä ja kehottaa sosialidemokratiaa etsimään tietä toiseksi suureksi kansalaispuolueeksi vapaan markkinatalouden puitteissa.

Vaikka Saksassa aika korkea äänikynnys - 5 % - onkin pidätellyt puoluejärjestelmän pirstoutumista, uusia voimia on poliittiseen kenttään tullut ryminällä. Die Linke edustaa vasemmalla laidalla ainakin jossakin määrin sekä DDR:n poliittisen järjestelmän että neuvostotyyppisen sosialismin arvoperintöä. Vaikka saksalaisessa  sosialidemokratiassa on Dohanyin mukaan vahvaa kaipuuta vanhaan aatteelliseen pesään, katsoo hän kuitenkin että saksalaisen sosialidemokratian on vierotettava itsensä tästä ahtaaksi käyneestä pesästä ja haettava yhteyttä suuriin kansanjoukkoihin aikamme suurten vastakohtien ratkaisijana markkinatalouden puitteissa.

Jos aikoo hallitukseen ja liittokansleripuolueeksi, on kyettävä vastaamaan myös uusiin aikamme vastakohtaisuuksiin. Meidän on puhuttava avoimesti digitaalisen vallankumouksen hyödyistä ja myös sen vaaroista. Se on yksi suurista epävarmuuden ja pelon lähteistä. meidän on myös puhuttava avoimesti digitalisoitumisen aiheuttamista suurista muutoksista työelämässä. Olemme menettäneet digitalisaation ja globaalisaation myötä kontrollin, mikä aiheuttaa epäuskoa ja skeptisyyttä kansalaisten keskuudessa.  Ongelmat alkavat asutuskeskusten ja autioituvan maaseudun välisestä vastakohtaisuudesta  ja jatkuvat aina maailmanlaajuisiin kysymyksiin,   taloudelliseen polarisaatioon, ympäristöuhkiin,  ja sodan vaaraann ja aseelliseen varustautumiseen saakka. Sekä ulkoinen että sisäinen turvallisuus ovat uhattuna sosiaalisen median saamien uusien muotojen, kuten valeuutisten ja kybersodan vaaran muodossa.

Poliittinen oikeisto on käyttänyt näitä pelkotiloja hyväkseen ja on noussut Saksassakin todelliseksi uhaksi perinteisille kansalaispuolueille, CDU:lle ja SPD:lle. Onko paluu kansalliseen politiikkaan mahdollista? Ovatko kansalliset toimintamallit oikea vastaus Eurooppa-skeptismiin? Näihin suuriin kysymyksiin on annettava konkreettisia ja kestäviä vastauksia. Niitä ei muuttuneessa maailmassa löydy enää kansalliselta tasolta.

Vihreät ovat uudehkona poliittisena liikkeenä menestyneet hyvin, mutta niiden tapa ratkaista Saksan energiaongelmat ja autoteollisuudelle esitetyt vaatimukset osoittavat von Dohanyin mielestä, että vastakaikua ei suurten kansalaisjoukkojen keskuudessa ole odotettavissa. Myös muita poliittisia yrittäjiä poliittisesta kentästä saksanmaalla löytyy, mutta 5 %:n äänikynnys ja enemmistövaatimus liittokansleria valittaessa suojaavat perinteisiä poliittisia voimia äkkinäisiltä muutoksilta. Hänen mielestään enemmistövaalitapa Britannian tapaan olisi Saksallekin parempi kuin nykyinen suhteellinen vaali.

Kansalaispuolueena SPD:n on tarjottava poliittinen koti paitsi alati vähenevälle perinteiselle teollisuustyöväelle, myös laajemmalle kansalaiskentälle: palkansaajille, käsityöläisille, edistyksellisesti ajatteleville yrittäjille ja tiedeyhteisölle. Pirstoutuvan puoluekentän rinnalla kansalaisten turvallisuutta, yhdenverrtaisuutta  ja oikeudenmukaisuutta vaativien kansalaispiirien on hakeuduttava yhteen turvaamaan yhteisöllisen demokratian mahdollisuudet tulevissa vaaleissa ja tulevina vuosikymmeninä ylipäätään.

Tämän saman kysymyksenasettelun piirissä elää myös suomalainen sosialidemokratia, se meidän on kaiketi myönnettävä. Vaalien alla on löydettävä sidosryhmiä yhteisten suurten tavoitteiden taakse. Vaalien jälkeen olisi löydettävä sen verran yksimielisyyttä, että perustuslakimme sisällön ja hengen mukainen yhteisöllisyys voidaan säilyttää. Sama vaatimus on asetettava myös koko Euroopalle. Eriarvoistumisen ja henkisen pirstoutumisen syihin on pureuduttava syvällisesti ja vastauksia on kyettävä antamaan. Jopa vääriä päätöksiä ja periaateratkaisuja on kyettävä arvioimaan uudelleen.

Edelläsanottua von Dohanyin lähestymistapaa voitaisiin kaiketi pitää "keskitien sosialidemokratian" tapana vastata edessäoleviin uhkiin ja haasteisiin. Meidät on karkoitettu liikkeen lapsuusaikojen sosialistisesta pesästä eikä siihen nykymaailman uusissa olosuhteissa enää ole paluuta. Evääksi olemme kuitenkin saanet vahvan oikeudenmukaisuuden ja demokratian tajun. Niiden toteuttamiseksi alkuperäisetkin tavoitteemme oli tarkoitettu. Niiden pohjalta onnistuimme luomaan pohjoismaisen, kansanvaltaisen hyvinvointimallin, jolla ei enää ole samaa tallinhajua kuin mitä neuvostotyyppinen "reaalisosialismi" edusti. Sen merkitys tunnustetaan laajasti yli vanhojen puoluerajojen.

Yhteisen hyvinvoinnin kansankoti voisi olla se kunnallinen, kansallinen ja eurooppalainen perusta, jonka uuden ajan epävarmuuden keskellä elävä ja kamppaileva kansalainen ja kansakunta - ehkä koko globalisoitunut maailma - voisi tunnistaa uutta arkkitehtuuria edustavaksi yhteiskunnalliseksi kodikseen.