Kasvun kahdet kasvot

Kasvu

Puhutaan kasvusta työllisyyden parantamisen ehtona. Käytännössä kasvun edellytysten hankkiminen näyttäytyy toimina jotka rajoittavat yhteiskunnan tukea vähäosaisemmille. Yrittämisen edellytyksiä on parannettava, yrityksiä tuettava, alkuunpääseminen yrittäjänä näyttää erityisen vaikealta. Samaan aikaan suuret jättiläiset pääsevät helposti käsiksi innovaatiovaroihin, tuotekehittelyn tukiin tai presidentin valtuuskuntiin uusien markkinoiden avaamiseksi.

Palkkamaltti

Myös palkkamalttia on noudatettava; kun vientisektorien mahdollisuudet palkanmaksuun asetetaan rajaksi, tarkoittaa se kiinalaisen tai intialaisen vientiyrityksen kanssa kilpailtaessa palkkatason pudottamisdta kaikilla aloilla kilpailukuykyiseksi näiden nousevien jättiläsiten kanssa.

Ehdollistettu ihminen

Loppupeleissä kasvu tarkoittaa yritysten tukemista yhtäällä ja varojen löytämistä toisaalla näihin tarkoituksiin. Samaan aikaan julkisia palveluja on joustavoitettava, tehtävä kevyemmiksi, on säästettävä, supistettava, keskityttävä ydintehtäviin. Tässä mielessä kasvu tarkoittaa yritysten kasvua ja julkisen sektorin pienentämistä. Luonnollisesti se syö myös alkuperäisen tavoitteen motivaatiota, joka oli yhteisen hyvinvoinnin parantaminen eikä huonontaminen.

Työtä pääoman ehdoilla

Edellä kuvatulla tavalla nähtynä kasvu on pääomaan liittyvä taloudellinen käsite. Sen kanssa askartaeltaessa ollaan pääoman leirissä, puhumassa ja kehittämässä sen mahdollisuuksia. Kasvu tarkoittaa pääomaa yritysten taseiden parantamiseksi, uusien investointien tekemiseksi. Jo lähtökohta osoittaa että tässä työn ja pääoman välistä ristiriitaa kuvattaessa työn osuus jää alisteiseksi pääomalle. Oikeastaan siihen ei liity työn hintaa lukuunottamatta mitään työn arvoon liittyvää ulottuvuutta.

Vain työ luo arvoja

Työväenliikkeen arvoperinteen mukaan kuitenkin juuri työ on se joka luo arvoja. Työtä ja työntekijän asemaa taitaa olla vaikeaa kuvata pääoman käsittein. Pääoma edustaa työn kannalta jo tehtyä työtä, jonka työvoiman omistaja on työprosessissa kaapannut haltuunsa. Työn ohella työvoiman omistaja kaappaa haltuuunsa koko työntekijän, hänen toimeentulonsa, elinehtonsa, suuren osan elämän sisällöistä. Orjuudessa ihmiseltä viedään kaikki.

Kasvu ihmisen näkökulmasta

Kasvu on ihmiselle mitä suurimmassa määrin koko olemassaoloon ja omien ulottuvuuksien toteuttamiseen liittyvä käsite. Kasvu tarkoittaa ihmiselle omien mahdollisuuksien ja edellytysten kehittämistä. Kyllä se tietysti tarkoittaa toimeentuloakin, jonka puuttuminen luo välittömän esteen omien voimavarojen kehittämiselle. Tyhjästä on paha nyhjästä.

Kasvu sosiaalipsykologisena käsitteenä

Kasvu on työväenliikkeen arvoiperinnössä myös yhteiskunnallinen, sosiaalipsykologinen käsite. Kuolleen pääoman käsitevarastoon eivät kuulu sellaiset ilmaisut kuin toveruus, solidaarisuus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus. Veljeys saattaa pääomapiirien käsitteistöön kuuluakin, ei kuitenkaan koko yhteisö koskevana, vaan etuoikeutettujen jakamien arvojen tunnisteena.

Kasvun oikea motivaatio

Karl Marx kritisoi yksityistä tuotanto-omaisuutta ihmisen totaalisena vieraannuttajana: "Yksityisen (tuotanto)omaisuuden poistaminen tarkoittaa siksi täydellistä ihmisen ominaisuuksien ja tuntojen vapauttamista. Kysymys on vapauttamisesta koska nämä ominaisuudet ja tunnot ovat tulleet inhimillisiksi, niin subjektiivisesta kuin objektiivisistakin lähtökohdista." Kun ajattelen yhteisesti päätettyä ja toteutettua kunnallista palvelutuotantoa, uskon monien näitä tehtäviä tekevien kokevan sekä henkilökohtaisesti että yhteiskunnallisen motivaation tasolla tekevänsä tärkeää, merkityksellistä työtä.

Laatuero

Vaikka en sekatalouden kannattajana halua väheksyä yksityisen tuottamisen merkitystä, on yhteisen periaatteellinen laatuero julkisen - siis yhteisen - sektorin hyväksi valtava. Kysymys on demokratiasta, avoimesta hallinnosta, osallisuudesta ja osallistamisesta, omasta ja omia tarpeita vastaavasta tuottamisesta. Kasvun oikea motivaatio ja suunta löytyy ihmisen universaaleista tarpeista, niistä joita YK:n yleismaailmallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa kuvataan. Hyvinvointivaltio esimerkkinä

Yhteisöllisten tavoitteiden kannalta kasvu tarkoittaa yhteisten tavoitteiden toteuttamista. Sellaisten rakenteiden luomista jotka palvelevat kaikkien hyvinvointia. Pohjoismaissa se on tarkoittanut hyvinvvointivaltion, kansankodin luomista. Yhteiskuntaa joka viime kädessä pitää huolta kansalaisistaan. Kasvu on tarkoittanut yhteisen motivaation vahvistamista ja yhteisen sektorin voimistamista. Muutamassa vuosikymmenessä - joka tapauksessa vajaassa vuosisadassa - pohjoismaihin luotiin vahva yhteinen resurssien keskittymä jonka mahdollisuuksiin taattiin huima määrä universaalia turvaa, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja jopa subjektiivisia, kaikkia koskevia oikeuksia.

Sosialidemokratian suhde kasvuun

Kun sosialidemokratia puhuu kasvusta, tarkoittaa se kasvun sosiaalipsykologisen, inhimillisen pohjan vahvistamista. Jos työ ymmärretään ihmisen voimavarojen kehittämisenä ja sulauttamisena yhteisen hyvän tuottamiseen, kysymys on todellisten arvojen luomisesta työn kautta... Uusia instrumentteja kehittämään

Jos vastaat myöntävästi sosiaalisesti tietoisen ja ihmisen tarpeita vastaavan yhteiskunnan kehittämistarpeeseen, on myös löydetävä vastaus kysymykseen voimavaroista. Mistä resurssit? Millaisia rahoittamisen instrumentteja voidaan tämän päivän oloissa luoda yhteiselle sektorille? Juuri näihin kysymyksiin pitää tulevaisuuden visioinnissa kehittää vastauksia. Merkkejä on jo nähtävissä siitä että muutokseen ollaan heräämässä.

Ulos vankilasta?

Paavo Väyrynen sai aamutelevisiossa 16.10. 2014 runsaasti aikaa ja tilaa perusteluilleen, miksi hän suhtautuu kriittisesti euroalueeseen ja erityisesti sen laajentamiseen. En pitäisi euroalueen laajuutta ja erilaista, toisistaan poikkeavaa kehitysastetta taloudessa ja demokratiassa taloudellisen ja ylipäätään integraation esteenä. Tämä seikka asettaa tietenkin uudenlaisia - toisenlaisia - vaatimuksia toteutettavalle politiikalle. Heikkoja eurovaltioita on tuettava, eikä ainoastaan altistettava markkinoiden huonosti perustellulle riistolle ja voitontavoittelulle. Kysymys on siis valtioiden - erityisesti heikkojen valtioiden - tukemisesta niiden kasvupyrkimyksissä ja rakenteellisessa tavoitteenasettelussa. Ei liene mahdotonta ymmärtää, että juuri tähän tarvitaan sekä solidaarisuutta että resursseja. Euroopan Keskuspankilla ja sen liitännäisillä on tähän kaikki periaatteelliset mahdollisuudet. Esteeksi EKP:n politiikalle muodostuvat markkinaehtoiset ja yksipuolisesti pankkeja ja yritysmaailmaa tukevat rakenteelliset päätökset samalla kun julkiselle, yhteiselle intressille asetetaan mm. Maastrichtin sopimuksella tiukkoja, imaginäärisiä ja kategorisia ehtoja asetettujen taloudellisten rajoitusten sisälläpysymiseksi. Euroopan Unionin tulisi tukea demokraattisia, avoimeen hallintoon perustuvia poilitiikkavaihtoehtoja eikä asettaa sille esteitä. Esteenä on pohjimmiltaan ideologinen pyrkimys torjua valtiojohtoisia rakenteita, “sosialismia” tai sosialismin nimissä’ rakennettuja neuvostotyyppisiä yhden puoleen ylivaltaan perustuneita autoritaarisia ratkaisumalleja.Samalla tullaan pesuveden mukana heittäneeksi myös pohjoismainen, kansanvaltaiseen hallintoon perustunut hyvinvointimalli, joka ei Suomessakaan ehtinyt juuri lapsen ikää vanhemmaksi ennen kuin monetarismi erilaisine muotoineen alkoi tunkea sitä sivuraiteelle yhteiskunnallisena toiminta- ja toteutustapana. Kovasti näyttää siltä, että EU:n poliittinen oppositio, jota katsoisin sosialidemokraattien ja heidän kanssaan yhteistyötä tekevien demokraattisten voimien edustavan, vaikuttaa aika voimattomalta ja vaihtoehdottomalta konservatiivisen, markkinaehtoisen jyräämisen edetessä. Vaihtoehtoista analyysia kyllä löytyy, mutta johtavat poliitikot joko eivät uskalla näihin vaihtoehtoihin tarttua tai sitten ovat jo vuosikausia sitten päätyneet logiikassaan tukemaan “kasvua” joka nykykielenkäytössä ja eurooppalaisen markkinapolitiikan kautta määriteltyjen reunaehtojen alaisena merkitsee ylivallan antamista markkinoille, pankeille ja globaaleilla markkinoilla operoiville yrityksille. Euroopan Unionin lainsäädä’ntövalta merkitsee myös sitä, että vaihtoehtoisen politiikan yrityksetkin yhdessä maassa ovat tuomittuja epäonnistumaan. Ei ihme että mallasjärkeä (huomaa uusi ilmaus!) käyttävä tavallinen kansalainen ei näe muuta mahdollisuutta kuin saman minkä seitsemän veljestä aikanaan totesivat: “Takaisin Impivaaraan!” Suuri kysymys on, kykeneekö Eurooppa ja millä aikataululla omaksumaan uusia näkökulmia talouspolitiikkaansa. Valtiot ovat yhä pahemmassa liemessä kauttaaltaan, ratkaisuja tarvitaan Euroopan Keskuspankin ja sen käytettävissä olevien toimintaresurssien tasolla. Viimeksi järkevää ja sitä vaativaa politiikkaa on esitetty “Raha ja Talous” sivustolla, joka edustaa jälkikeynesiläistä mutta käytännössä jo pitkään vaikuttanutta kansanvaltaiseen ja avoimeen hallintoon perustuvaa uutta resurssointi- ja voimavaranäkemystä. Käy siis aika ajoin Raha ja Talous -sivustolla!

Kaupallistamisen musta aukko

Kysymys on muustakin kuin rahasta

Palmian pirstomisen yhteydessä näytti siltä, että ammattiliitto JHL oli ensisijaisesti huolissaan palkkatasosta ja solmittujen sopimuksien pitävyydestä. Aiheellinen huoli sekin, saahan se jatkoa kaupallistamisen yhteydessä tulevinakin kuukausina ja vuosina. Kysymys on muistakin sopimuskokonaisuuteen liittyvistä ehdoista, kuten työterveyshuollosta, työpaikkaruokailusta ja mm. myötämääräämisoikeudesta jota yhteistoimintaelinten kautta toteutetaan. Työpaikkademokratia ja osallistaminen onkin eräs avoimen hallinnon keskeisiä piirteitä. On sääli että se on supistunut viime vuosina pelkiksi yhteistoimintaneuvotteluiksi joita työnantaja lanseeraa keskusteluun taloudellisin ja toiminnallisin perustein. Alunperinkin epäiltiin lomautukset mahdollistavat elementit työelämän pelisääntöjen rikkomisvälineeksi. Työntekijä on näissä neuvotteluissa usein pelkän kuulijan osassa - yhteistoimintaneuvottelujen mahdollisuuksien kirjo olisi jo periaatteessa huomattavasti laajempi. Autoritaariseksi kehitetty yhtiörakenne ei tunnista työntekijäin osallistumistarvetta ja kun siltä on pohja surkastunut pois, ei keskustelua vaihtoehdoista ja kehittämisestä synny ollenkaan. Uusia rahoitusinstrumentteja jää käyttämättä, uusia tominnallisia rakenteita luomatta, tilaa on vain ylimenokauden järjestelyille että ylipäätään pysyttäisiin hengissä.

Yksityisen ja yhteisöllisen yrittämisen ero

Kaupallistamisen myötä menetetään paljon muutakin, terveen yhteiskunnan kannalta tärkeää. Palkka on tietenkin toimeentulemisen ehto ja sopiminen luottamuksellisen ilmapiirin tärkeä ehto. Ihminen on kuitenkin rakennettu sillä tavalla, että hän tahtoo olla osallisena koko kehittämisestä, olla mukana ajatuksineen, ehdotuksineen, taitoineen ja tietoineen. Sellaista työyhtyeisöä joka sallii koko tämän toteutuvan, voisi nimittää myös voimistavaksi ja tehokkuudeltaan huippuun kehitetyksi kokonaisuudeksi. Tätä ei hallinnoltaan suljettu, kaupallisiin voitontekonäkökohtiin ja individualistisiin intresseihin perustuva lähestymistapa tarjoa. Kun se muodostuu koko sisämarkkinoiden hallitsevaksi yhteiskuntaluonteeksi, olemme menettäneet yhteisöllisen, solidaarisen, yhteistoimintakykyisen ja tasa-arvoiseen kehitykseen rakentuvan mallin taloudelliset ja myös sosiaalipsykologiset edellytykset.

Hyväksytyt vai vihatut verot?

Kun verovarat altistetaan kaupalliselle voitontavoittelulle, hyvinvointiyhteiskunta alkaa nopeassa tahdissa muuttua riistoyhteiskunnaksi. Ajatus verojen kaikille hyvinvointia tuottavasta vaikutuksesta katoaa ja verojen rakastamisen sijasta verojen vihaaminen kohoaa pääsuuntaukseksi. Kun ammattiyhdistysliike yrittää tällaisessa tilanteessa zoomata vaihtoehtosia ratkaisuja, niitä ei voida enää juurikaan kehittää hyvinvointirakenteeksi kutsuttujen palvelujen sisällä. Uskon että sisämarkkinoiden Euroopassa alkaa syntyä vaihtoehtoliikkeitä jotka yrittävät suojata jäseniään ja laajemmin ajatellen kaikkia kansalaisia riiston kohteeksi joutumiselta ja muilta kaupallisuuden aiheuttamilta yksilöllisiltä ja rakenteellisilta vaaroilta.

--- Sorrettujen juutalaisten perinne

Juutalaiset joutuivat vainon kohteena ollessaan pakenemaan ja muodostamaan omia suljettuja yhteisöjään, jossa he voivat harjoittaa uskontoaan ja noudattaa elämäntapaansa kuuluvia sääntöjä ja perinteitä. Näin saattaa tänä päivänä käydä kansalaisyhteiskunnallekin, jos sitä ei suojata austerity-politiikalta tai jos se viholliskuvia vahvistamalla altistetaan sodan kaltaiselle tuholle.

--- Minusta tuntuu että työväenliikkeen parhaat voimat näkevät tilanteen jo nyt näin.

Minä tunnen sinut...

Sosiaalisesta mediasta käydään jatkuvaa keskustelua, puolesta ja vastaan. Löytyy kokeneitakin tietokoneen käyttäjiä, jotka eivät halua koskea tikullakaan maailman suosituimpiin sosiaalisen median välineisiin, kuten Facebookiin tai Twitteriin. Osa uusista sovellutuksista on sillä tavalla hankalia että ne aivan liikaa ohjaavat tavallista käyttäjää oman logiikkansa piiriin eivätkä siitä syystä saakaan käyttäjiä kiinnostumaan. Eräille Google-ryhmän tuotteille näyttäisi käyvän tällä tavalla. Olen ollut jo kohta kymmenen vuotta eri tavoin mukana kirjoittelemassa blogeja, linkittämässä naamakirjassa ja tokaisemassa totuuksia lyhyen ilmaisun sivuilla, joten katsoisin voivani tehdä jonkinlaista välimietintöä siitä, millaiseksi olen sosiaalisen median kokenut omalla kohdallani.

 Ensimmäinen ja keskeinen syy aktiivisuuteeni sosiaalisessa mediassa on suomalaisen sanomalehdistön yksiulotteisuus ja sen tästä seuraava sopimattomuus ajatusten ja näkemysten välittäjäksi. Sisällöllisesti sanomalehdistö ja nyttemminm myös televisio toimivat kauttaaltaan markkinoiden ja kaupallisuuden ehdoilla. Aktiivisesti yhteiskuntaan orientoituvalle kansalaiselle siellä on tarjolla vain vastaanottajan rooli. Tuntuu mahdottomalta taantua takaisin ikuisen imeväisen tasolle - aikuinen ihminen haluaa luonnollisestikin olla mukana vaikuttamassa. Perinteinen media ei tarjoa tähän luontevaa mahdollisuutta. Olemme suorittaneet oppivelvollisuutemme siinä tarkoituksessa että oppisimme lukemaan ja kirjoittamaan, käyttämään näitä jokaiselle ihmiselle tarkoitettuja välineitä omaehtoisesti. Paradoksaalista kyllä, painettu viestintä ei halua eikä kykene vastaamaan tällä alueella kansalaisen luonnolliseen osallistumisen tarpeeseen.

Sama koskee myös järjestöelämää, yhdistyksiä ja niiden toimintaryhmiä. Osanottajalle on tarjolla passiivisen vastaanottajan rooli silloinkin kun toimii aktiivisesti ja ottaa vastuuta. Voisi puhua demokratian kriisistä, osallistumisen ja osallistamisen mahdottomuudesta, produktiivisen elämäntavan ehkäistymisestä. Sosiaalinen media on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana alkanut tarjota uudenlaisia osallistumisen mahdollisuuksia. Luettelematta tässä kaikkia voi todeta, että SOME dokumentoi tänä päivänä valtavalla, kasvavalla intensiteetillä ihmismielen sisältöjä kuvin ja tekstein, linkein ja sivustoin - ilmeisesti yhä lisääntyvillä tavoilla ja vauhdilla.

Osallistuvalle kansalaiselle tämä asettaa monia osaamisvaatimuksia: on osattava ainakin jossakin määrin suojata itseään häiriköiltä ja härpäkkeiltä, hakkereilta ja huijaajilta. Osaaminen on tässä suhteessa verrattavissa gnu-lauman pyrkimykseen päästä krokotiileja täynnä olevan Mara-joen ylitse. Julkaisemisen, osallistumisen ja sisältöjen tuottamisen tarve on niin suuri, että pelottavienkin virtojen yli on päästävä itseilmaisun vihreille laitumille. Osallistumisessa on tietenkin monia tasoja: Facebook näytti alussa muodostuvan nuorten ihmisten arkipäiväisyyksiä ja tavanomaisuuksia pullistelevaksi tyhjänpäiväisareenaksi. Sitten aikuisempikin väki on tullut mukaan ja harrastuksia on opittu ilmaisemaan henkilökohtaisemmin ja omaperäisemmin. Valokuvat kertovat harrastuksista ja ihmettelemisen kohteista. Lapset ja lastenlapset ovat vetäneet isoäidit ja isoisät mukaan SOMEen. Samalla kun nuoret näyttävät taitavasti vetäytyvän omiin alaryhmiinsä, varttuneempi väki on löytänyt naamakirjan myös politiikanteon ja yhteiskunnallisen mielipiteenilmaisun välineeksi.

Luonteenpiirteistöstä riippuu, seurusteleeko idoleiden vaiko arkipäivän ihmettelijöiden kanssa, toimiiko aivan läheisten piirissä vai syleileekö koko maailmaa peukuttamalla ja tökkimällä. Niiden kuuden vuoden aikana jotka olen ollut mukana mm. naamakirjassa se on palvellut minua erinomaisen hyvin, samoin kuin toiminta bloggarina. Jossakin vaiheessa sitä huomaa tyhjentäneensä pajatsonsa ja tuntee tarvetta vetäytyä hengähtämään. Kysymys on samalla myös irtautumisesta sosiaalisen median riippuvuudesta ja siitä moninaisesta informaatiokaaoksesta, joka lisääntyvien kontaktien, aihealueiden ja kiinnostuksen kohteiden myötä alkaa käydä "hengen päälle".

Mistä kiikastaa? Tietoisuus siitä, että kaupalliset toimijat kartoittavat, seulovat ja jäsentävät informaatiovirtaa. Tietoisuus siitä, että mielipiteesi voi muodostua esteeksi urallesi työelämässä. Tietoisuus siitä, että Sinua voidaan kansalaisena vahingoittaa ja rampauttaa avomielisyytesi ja toteutumattomien toiveittesi tähden. Tietoisuus siitä että maailma ei ole läheskään aina demokraattinen eikä humanistinen. Vaikka vapauden nimeen vannotaan, demokratia ei tule Sinua tositilanteessa puolustamaan sen enempää kuin tämän päivän yksiulotteinen mediakaan. Sosiaalinen media ei taida tässä suhteessa tehdä poikkeusta.
Minä tunnen Sinut. On aika tarkastella omaa roolia uudesta näkökulmasta. On aika löytää omalle produktiivisuudelle uusi uoma.

Uhkaava vyöry

Minulle on vasta viime aikoina selvinnyt että Maastrichtin sopimus yksiselitteisesti kieltää EKP:n, Euroopan Keskuspankin suoran tuen EU:n jäsenvaltioille. Perusteena on kuulemma vaara leväperäisestän voimavarojen käytöstä ja inflaation voimistumisesta. Euroopan Unionilla olisi ymmärtääkseni monia työkaluja, joilla jäsenvaltioiden resursseja suurten ja kasvavien sosiaalisten ongelmien hoitamiseksi voitaisiin vahvistaa. Se ei vaan kuulu konservatiiviseen välinearsenaaliin. Vahvaa valtiota, sen kansanvaltaisia instituutioita ei haluta vahvistaa. Taustalla kummittelee ilmeisesti edelleenkin sosialismin ja kommunismin pelko. Tosiasia myös on, että tämän pesuveden mukana heitetään menemään myös pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointimalli. Yhä kovemmalla vauhdilla kasvaa se periaatteiden ja käytäntöjen verkosto, joka sitoo Euroopan Unionin maat markkinoihin ja kaupallisten toimijoiden alustaksi.

Helsingin kaupungin liikelaitoksena toimivan Palmian osien yhtiöittäminen on juuri nyt (17.9. 2014) noussut keskusteluun. Sen yhteydessä on käynyt selväksi että Euroopan Unionissa on hyväksytty lainsäädäntöä, joka pakottaa julkiset toimijat, kunnan ja valtion yhtiöittämään liikelaitoksiaan ja muita toimintakokonaisuuksiaan kuten nyt Palmian osien yhtiöittämishankkeessa aiotaan tehdä.- Sitä perustellaankin EU-lainsäädännön asettamilla vaatimuksilla. Avoimen, kansanvaltaisen, yhteisiin päätöksiin perustuvan rakenteen sijalle vaaditaan yhtiötä, joka on hallintorakenteeltaan suljettu, jonka keskeinen periaate on voiton tavoittelu ja joka vapaakaupan sääntöjen mukaisesti ennenpitkää on kansainvälisen kilpailun ja kilpailutuksen kohteena.

Markkinat tunkeutuvat tulvan tavoin sisään ovista ja ikkunoista myös pohjoismaiseen, tähän saakka kansanvaltaisena pitämäämme hyvinvointivaltioon ja sen tuottamiin julkisen sektorin palveluihin. Muutama vuosi sitten suomalaista brändiä pohtineen työryhmän mielestä - muistaakseni Jorma Ollilan sanoin - uudeksi brändiksi sopisi parhaiten "pohjoismainen kapitalistinen hyvinvointivaltio".

Juuri nyt on vaakalaudalla Euroopan Unionin transatlanttiset vapaakauppasopimukset, jotka - jos ne toteutuvat ehdotetussa muodossa - näyttävät tekevän valtiosta toimijana täysin markkina-alisteisen. Jopa niin pitkälle että markkinat voivat haastaa julkisen sektorin erikseen perustettaviin, kansanvallan ulottumattomissa oleviin oikeusistuimiin, joilla on oikeus määrätä rangaistuksena sakkoja ja korvausvaatimuksia menetetyistä kaupallisista mahdolliusuuksista. Jo nyt on Hampurin vapaavaltio joutunut oikeuteen Vattenfallin nostaman syytteen johdosta, jonka mukaan kaupunkivaltio on, tehdessään päätöksen Vattenfallin hallinnassa olevan ydinvoimalaitoksen sulkemisesta rajoittanut tämän yhtiön kaupallisia mahdollisuuksia.

Minusta näyttää siltä että edes Euroopan parlamentissa olleet, periaatteessa konservatiivista tai ylipäätään liian markkinaehtoista toimintaa kriittisesti katsovat parlamentaarikot eivät ole menneiden vuosien aikana täysin ymmärtäneet, minkälaiseen konservatiivien ja liberaalien ajamaan markkinoiden hämähäkinverkkoon on ajauduttu. Jos näköpiirissä olisi yhteistä vaurastumista demokratian menettämisen kustannuksella, sitäkin voisi kaiketi jonkin aikaa sietää. Nyt näyttävät markkinat ja voitontavoittelu hautaavan demokratian, osallistumisen ja vastuullisen yhteiskunnallisen toiminnan tukahduttavasti jopa vuosikymmeniksi alleen. Se tulee merkitsemään lisääntyvää riistoa, austerity-politiikkaa, köyhyyttä, epätasa-arvoa ja vaurauden kertymistä paikkoihin joista sitä ei voida yhteiseen hyvinvointiin käyttää.

Saattaa olla että minua syytetään edelläsanotun johdosta pessimistiksi, synkillä väreillä maalaajaksi tai jopa ilmapiirin myrkyttäjäksi. Ainoa mitä voin vastata on se, että rationaalisia myönteisiä merkkejä ei ole näkyvissä. Uhkaavan vyöryn lähestyessä ei ole tuutulaululle sijaa.

Jopa vaihtoehtoa vaativan vähemmistön vaihtoehtopolitiikka Euroopan Unionin ja myös kansallisella tasolla näyttää hapuilevalta ja irrationaalilta. Kokonaisvaltaista, tavoitetilaa kuvaavaa vaihtoehtoa ei politiikan kautta ole näkyvissä. Euroopassa sosialidemokratia voisi perinteisen vahvuutensa johdosta olla se voima, joka luo rakenteellisen vaihtoehtoisen vision. Nykyisen kaltaiselle hapuilulle ei voida Suomessakaan vahvaa sosialidemokraattista politiikkaa rakentaa. Näillä visioilla edessä on rankka vaalitappio, putoaminen kokonaan hallituspolitiikasta ja temmeltäminen yhdessä muiden pikkupuolueiden kanssa kunnallispolitiikassa ja jossakin määrin ammatillisessa edunvalvonnassa.

Tauno Mäkeläisen, nyt 90-vuotiaan Mosan kisällin ilmaisun mukaan:"Minun sukupolveni työ hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi on nyt tuhoutumassa."

Periaateohjelmakeskustelua

Sosialidemokraattisessa puolueessa käydään periaateohjelmakeskustelua. Periaateohjelman syvät arvot löytyvät työväenliikken arvoperinteestä ja Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeuksien Yleismaailmallisesta julistuksesta. Arvopohja kiteytyy viime kädessä yhteen ainoaan elementtiin, nimittäin ihmisoikeuksiin. Kuvausta ihmisoikeuksista voidaan laajentaa pallokoordinaatiossa ja mennä yhä syvemmälle yksityiskohtiin ja rakenteellisiin uudistuksiin ja jopa elämäntapaan, mutta aina on pidettävä mielessä se, että ihminen syntyy, kasvaa, elää ja kuolee vapaana toteuttamaan omaa lajiolemustaan. Tätä vapautta ei rajoita muu kuin itse määritelmä, joka edellyttää tämän suuren periaatteen toteutumista lajin jokaisen edustajan kohdalla.

Työväenliikkeen arvoperinnöstä puhuttaessa muistetaan, että jo varhaiskirjoituksissaan Karl Marx puhui ja kirjoitti ihmisestä ja noudatti myös omassa elämässään rohkeaa, periksiantamatonta ja visionääristä elämäntapaa. "Olla radikaali tarkoittaa menemistä asioiden juuriin. Asioiden juuri on kuitenkin ihminen itse". Kysymys on ihmisen herättämisestä huomaamaan oma ihmisarvonsa ja rohkaista häntä toimimaan kaikilla alueilla oman ihmisarvonsa ja siihen liittyvien mahdollisuuksien toteuttamiseksi. Tämä suuri ihanne on sävyttänyt sosialidemokratian toimintaa jo viiden, kuuden sukupolven verran. Karl Marxin kuva työväentalon seinällä symbolisoi tätä vapautuksen sanomaa. Tämän sinänsä yksinkertaisen ja helposti ymmärrettävän mutta samalla kertaa pysyvän humanistisen sanoman pohjalta syntyivät yleinen, yhtäläinen ja salainen äänioikeus, vaalioikeus, kokoontumisvapaus, järjestäytymisoikeus sekä kansanvaltainen toimintatapa henkilö ja ääni periaatteineen. Tältä pohjalta syntyivät sellaiset suuret ja merkitykselliset liikkeet kuten osuustoiminta, työväen sivistysliike, työväenteatterit, laulukuorot ja orkesterit, myös työväen urheiluliike. Näitä kaikkia kannustaa edelleenkin ihmisyyden suuri aate, jonka toteuttamista ei vielä suinkaan ole saatettu päätökseen. Kehitys ei ole tässä suhteessa ollut suoraviivaista, matkan varrelle on sattunut raskaita, kehityksen pysäyttäneitä ja jopa taantumista aiheuttaneita vaiheita. Ihmisen herättäminen, toiminnallinen vapauttaminen, osallistaminen ja omaehtoisuuteen perustuva työn vapauttaminen ovat edelleen sosialidemokratian keskeisiä tehtäviä.

Kun katselemme globalisoituvaa ja ja ristiriitaisia tunteita herättävää tilannetta maailmassa, ei voi olla korostamatta Yhdistyneiden Kansakuntien suurta merkitystä ihmisarvon ja ihmisen luovuttamattomien oikeuksien kirjaamisessa ja toteuttamisessa.

"Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä."

"on välttämätöntä, että ihmisoikeudet turvataan oikeusjärjestyksellä,"

"Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen."

"jotta ihmisten ei olisi pakko viimeisenä keinona nousta kapinaan pakkovaltaa ja sortoa vastaan,"

"Ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna, kaikki orjuuden ja orjakaupan muodot on kiellettävä."

"Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin, ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen."

Sanktioilla on seurauksia - myös kasvatuksessa

Nyt kun sanktioista on tullut yhä voimakkaammin EU:n virallista, periaatteellista ja käytännön toimiin johtavaa politiikkaa – ja jossa myös sosialistit ovat mukana, täytyy minun vanhana nuorisotyöntekijänä ja kasvatuksen periaatteita seuranneena kaiketi muuttaa kantaani. Euroopan Unionin politiikka, jossa vastapuolen taivuttaminen omaan, eettisesti ja poliitisesti oikeana pidettyyn tahtoon, aiheuttaa seurauksia myös kasvatuskeskusteluun ja suhtautumiseen kasvatuksen kohteena olevaan joukkoon, lapsiin, nuoriin, opiskelijoihin ja työelämään siirtyviin. Luulin omaan tahtoon taivuttamisen, rangaistusten ja palkkioiden kuuluvan saksalaistyyppiseen koirankasvatukseen; sitä ei saksankielessä kutsutakaan kasvattamiseksi (Erziehen, ausbilden) vaan taivuttamiseksi (beugen). Nyt näyttäisi siltä, että kaiken vapaaseen kasvatukseen, kasvamaan saattamiseen ja omaehtoisuuteen tai luovuuteen viittaavan on väistyttävä. On opittava taivuttamaan omaan tahtoon ja samalla – tämä koskee suurta enemmistöä – taipumaan osoitettuun tahtotilaan. Kun kerran sanktioita käytetään poliittisena ohjausmuotona koko Euroopan Unionin politiikassa, täytyy tämän näkyä koko kasvatuksen kentässä, koskipa se sitten kotia, koulua, kansalaisjärjestöjä ja ylipäätään ihmisten välistä kanssakäymistä. Eli palataan toista maailmansotaa edeltäviin semimilitaristisiin käytäntöihin. Autoritaarisuuden jo kuolleeksi luultu luuranko kolistelee kaapissa ja mitä ilmeisimmin tekee paluuta politiikkaan - ja ennen pitkää myös kasvatukseen.