Uhkaava vyöry

Minulle on vasta viime aikoina selvinnyt että Maastrichtin sopimus yksiselitteisesti kieltää EKP:n, Euroopan Keskuspankin suoran tuen EU:n jäsenvaltioille. Perusteena on kuulemma vaara leväperäisestän voimavarojen käytöstä ja inflaation voimistumisesta. Euroopan Unionilla olisi ymmärtääkseni monia työkaluja, joilla jäsenvaltioiden resursseja suurten ja kasvavien sosiaalisten ongelmien hoitamiseksi voitaisiin vahvistaa. Se ei vaan kuulu konservatiiviseen välinearsenaaliin. Vahvaa valtiota, sen kansanvaltaisia instituutioita ei haluta vahvistaa. Taustalla kummittelee ilmeisesti edelleenkin sosialismin ja kommunismin pelko. Tosiasia myös on, että tämän pesuveden mukana heitetään menemään myös pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointimalli. Yhä kovemmalla vauhdilla kasvaa se periaatteiden ja käytäntöjen verkosto, joka sitoo Euroopan Unionin maat markkinoihin ja kaupallisten toimijoiden alustaksi.

Helsingin kaupungin liikelaitoksena toimivan Palmian osien yhtiöittäminen on juuri nyt (17.9. 2014) noussut keskusteluun. Sen yhteydessä on käynyt selväksi että Euroopan Unionissa on hyväksytty lainsäädäntöä, joka pakottaa julkiset toimijat, kunnan ja valtion yhtiöittämään liikelaitoksiaan ja muita toimintakokonaisuuksiaan kuten nyt Palmian osien yhtiöittämishankkeessa aiotaan tehdä.- Sitä perustellaankin EU-lainsäädännön asettamilla vaatimuksilla. Avoimen, kansanvaltaisen, yhteisiin päätöksiin perustuvan rakenteen sijalle vaaditaan yhtiötä, joka on hallintorakenteeltaan suljettu, jonka keskeinen periaate on voiton tavoittelu ja joka vapaakaupan sääntöjen mukaisesti ennenpitkää on kansainvälisen kilpailun ja kilpailutuksen kohteena.

Markkinat tunkeutuvat tulvan tavoin sisään ovista ja ikkunoista myös pohjoismaiseen, tähän saakka kansanvaltaisena pitämäämme hyvinvointivaltioon ja sen tuottamiin julkisen sektorin palveluihin. Muutama vuosi sitten suomalaista brändiä pohtineen työryhmän mielestä - muistaakseni Jorma Ollilan sanoin - uudeksi brändiksi sopisi parhaiten "pohjoismainen kapitalistinen hyvinvointivaltio".

Juuri nyt on vaakalaudalla Euroopan Unionin transatlanttiset vapaakauppasopimukset, jotka - jos ne toteutuvat ehdotetussa muodossa - näyttävät tekevän valtiosta toimijana täysin markkina-alisteisen. Jopa niin pitkälle että markkinat voivat haastaa julkisen sektorin erikseen perustettaviin, kansanvallan ulottumattomissa oleviin oikeusistuimiin, joilla on oikeus määrätä rangaistuksena sakkoja ja korvausvaatimuksia menetetyistä kaupallisista mahdolliusuuksista. Jo nyt on Hampurin vapaavaltio joutunut oikeuteen Vattenfallin nostaman syytteen johdosta, jonka mukaan kaupunkivaltio on, tehdessään päätöksen Vattenfallin hallinnassa olevan ydinvoimalaitoksen sulkemisesta rajoittanut tämän yhtiön kaupallisia mahdollisuuksia.

Minusta näyttää siltä että edes Euroopan parlamentissa olleet, periaatteessa konservatiivista tai ylipäätään liian markkinaehtoista toimintaa kriittisesti katsovat parlamentaarikot eivät ole menneiden vuosien aikana täysin ymmärtäneet, minkälaiseen konservatiivien ja liberaalien ajamaan markkinoiden hämähäkinverkkoon on ajauduttu. Jos näköpiirissä olisi yhteistä vaurastumista demokratian menettämisen kustannuksella, sitäkin voisi kaiketi jonkin aikaa sietää. Nyt näyttävät markkinat ja voitontavoittelu hautaavan demokratian, osallistumisen ja vastuullisen yhteiskunnallisen toiminnan tukahduttavasti jopa vuosikymmeniksi alleen. Se tulee merkitsemään lisääntyvää riistoa, austerity-politiikkaa, köyhyyttä, epätasa-arvoa ja vaurauden kertymistä paikkoihin joista sitä ei voida yhteiseen hyvinvointiin käyttää.

Saattaa olla että minua syytetään edelläsanotun johdosta pessimistiksi, synkillä väreillä maalaajaksi tai jopa ilmapiirin myrkyttäjäksi. Ainoa mitä voin vastata on se, että rationaalisia myönteisiä merkkejä ei ole näkyvissä. Uhkaavan vyöryn lähestyessä ei ole tuutulaululle sijaa.

Jopa vaihtoehtoa vaativan vähemmistön vaihtoehtopolitiikka Euroopan Unionin ja myös kansallisella tasolla näyttää hapuilevalta ja irrationaalilta. Kokonaisvaltaista, tavoitetilaa kuvaavaa vaihtoehtoa ei politiikan kautta ole näkyvissä. Euroopassa sosialidemokratia voisi perinteisen vahvuutensa johdosta olla se voima, joka luo rakenteellisen vaihtoehtoisen vision. Nykyisen kaltaiselle hapuilulle ei voida Suomessakaan vahvaa sosialidemokraattista politiikkaa rakentaa. Näillä visioilla edessä on rankka vaalitappio, putoaminen kokonaan hallituspolitiikasta ja temmeltäminen yhdessä muiden pikkupuolueiden kanssa kunnallispolitiikassa ja jossakin määrin ammatillisessa edunvalvonnassa.

Tauno Mäkeläisen, nyt 90-vuotiaan Mosan kisällin ilmaisun mukaan:"Minun sukupolveni työ hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseksi on nyt tuhoutumassa."