Ulos vankilasta?

Paavo Väyrynen sai aamutelevisiossa 16.10. 2014 runsaasti aikaa ja tilaa perusteluilleen, miksi hän suhtautuu kriittisesti euroalueeseen ja erityisesti sen laajentamiseen. En pitäisi euroalueen laajuutta ja erilaista, toisistaan poikkeavaa kehitysastetta taloudessa ja demokratiassa taloudellisen ja ylipäätään integraation esteenä. Tämä seikka asettaa tietenkin uudenlaisia - toisenlaisia - vaatimuksia toteutettavalle politiikalle. Heikkoja eurovaltioita on tuettava, eikä ainoastaan altistettava markkinoiden huonosti perustellulle riistolle ja voitontavoittelulle. Kysymys on siis valtioiden - erityisesti heikkojen valtioiden - tukemisesta niiden kasvupyrkimyksissä ja rakenteellisessa tavoitteenasettelussa. Ei liene mahdotonta ymmärtää, että juuri tähän tarvitaan sekä solidaarisuutta että resursseja. Euroopan Keskuspankilla ja sen liitännäisillä on tähän kaikki periaatteelliset mahdollisuudet. Esteeksi EKP:n politiikalle muodostuvat markkinaehtoiset ja yksipuolisesti pankkeja ja yritysmaailmaa tukevat rakenteelliset päätökset samalla kun julkiselle, yhteiselle intressille asetetaan mm. Maastrichtin sopimuksella tiukkoja, imaginäärisiä ja kategorisia ehtoja asetettujen taloudellisten rajoitusten sisälläpysymiseksi. Euroopan Unionin tulisi tukea demokraattisia, avoimeen hallintoon perustuvia poilitiikkavaihtoehtoja eikä asettaa sille esteitä. Esteenä on pohjimmiltaan ideologinen pyrkimys torjua valtiojohtoisia rakenteita, “sosialismia” tai sosialismin nimissä’ rakennettuja neuvostotyyppisiä yhden puoleen ylivaltaan perustuneita autoritaarisia ratkaisumalleja.Samalla tullaan pesuveden mukana heittäneeksi myös pohjoismainen, kansanvaltaiseen hallintoon perustunut hyvinvointimalli, joka ei Suomessakaan ehtinyt juuri lapsen ikää vanhemmaksi ennen kuin monetarismi erilaisine muotoineen alkoi tunkea sitä sivuraiteelle yhteiskunnallisena toiminta- ja toteutustapana. Kovasti näyttää siltä, että EU:n poliittinen oppositio, jota katsoisin sosialidemokraattien ja heidän kanssaan yhteistyötä tekevien demokraattisten voimien edustavan, vaikuttaa aika voimattomalta ja vaihtoehdottomalta konservatiivisen, markkinaehtoisen jyräämisen edetessä. Vaihtoehtoista analyysia kyllä löytyy, mutta johtavat poliitikot joko eivät uskalla näihin vaihtoehtoihin tarttua tai sitten ovat jo vuosikausia sitten päätyneet logiikassaan tukemaan “kasvua” joka nykykielenkäytössä ja eurooppalaisen markkinapolitiikan kautta määriteltyjen reunaehtojen alaisena merkitsee ylivallan antamista markkinoille, pankeille ja globaaleilla markkinoilla operoiville yrityksille. Euroopan Unionin lainsäädä’ntövalta merkitsee myös sitä, että vaihtoehtoisen politiikan yrityksetkin yhdessä maassa ovat tuomittuja epäonnistumaan. Ei ihme että mallasjärkeä (huomaa uusi ilmaus!) käyttävä tavallinen kansalainen ei näe muuta mahdollisuutta kuin saman minkä seitsemän veljestä aikanaan totesivat: “Takaisin Impivaaraan!” Suuri kysymys on, kykeneekö Eurooppa ja millä aikataululla omaksumaan uusia näkökulmia talouspolitiikkaansa. Valtiot ovat yhä pahemmassa liemessä kauttaaltaan, ratkaisuja tarvitaan Euroopan Keskuspankin ja sen käytettävissä olevien toimintaresurssien tasolla. Viimeksi järkevää ja sitä vaativaa politiikkaa on esitetty “Raha ja Talous” sivustolla, joka edustaa jälkikeynesiläistä mutta käytännössä jo pitkään vaikuttanutta kansanvaltaiseen ja avoimeen hallintoon perustuvaa uutta resurssointi- ja voimavaranäkemystä. Käy siis aika ajoin Raha ja Talous -sivustolla!