Historiallinen hetki lähestyy

SOTE-uudistusta on nyt tehty ainakin kahdeksan vuotta; sosialidemokraattien ministeri Huovisen johtama esitys kaatui perustuslakivaliokunnassa kuntien itsemääräämisoikeutta koskevaan kriittisen kantaan. Silloisessa mielestäni kaikkein lähimpänä onnistumista olleessa esityksessä kaavailtiin sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisia ratkaisuja nykyisten yliopistosairaaloiden alueellisen hallinnon pohjalta. Ei käynyt päinsä että kunnallista päätösvaltaa viedään alueellisiin rakenteisiin, joissa muutkin alueen kunnat ovat päätöksenteossa mukana.

Maakuntauudistus näyttää vievän kunnilta koko sosiaali- ja terveydenhoidon tehtäväkentän maakuntahallinnolle, jota vasta ollaan perustamassa. Taloutta koskevaa päätösvaltaa - veronkanto-oikeudesta puhumattakaan  - sille ei ole tulossa. Koko maakuntahallinto on tiukassa hallituksen hallinnassa nykyisine ja tulevine säästötavoitteineen. Siihen on uuden maakuntahallinnon sopeuduttava.

Kädenvääntö julkisen ja yksityisen palvelutarjonnan välillä toteutettavasta pakollisesta vapaasta valinnasta on pitkittynyt. Alueiden välinen kilpailu on saanut kunnat ja maakuntaa pienemmät alueet varpailleen, ollaanhan palveluja keskittämässä suurempiin yksiköihin. Etulyönti on puoli voittoa, sanotaan.

Niinpä Länsi-Pohjan kunnat päättivbät palvelujen tuottamisesta yhdessä kansainvälisen toimijan Mehiläisen kanssa. Lisäksi pieni Siikalatvan kunta perustaa yhdessä Mehiläisen kanssa kunnallisen sairaalapalvelyyksikön Ouluun. Varkaidesta ja Iisalmesta kuuluu samanlaisia ääniä. Kun julkinen sektori joka tapauksessa vastaa siitä että palveluja on tuotettava, joutuvat kaupungit ja kunnat maksumiehiksi myös yksityistetyn sairaalatoiminnan osalta.

Palvelut pelaavat, se on selvä - mutta mikä tulee olemaan hinta? Puheet 3-4 miljardin säästöistä kustannusten kasvua hillitsevällä aikajanalla eivät näytä toteutuvan. Päinvastoin ne tulevat nousemaan, etenkin nyt kun "piikki on auki" kustannusten suhteen. Jos kustannukset ylittyvät 6-7 miljardilla, kuten on väitetty, merkitsee se 3 miljardin säästöjen sijasta  ehkä kymmenen miljardin kustannusten ylitystä.

Mitä tämä merkitsee toimeenpannun, Eurooppan Unionin austeristista politiikkaa seurailevan  kilpailukykysopimuksen kannalta? Se merkitsee sitä, että tehdyt supistukset eivät riitä alkuunkaan, vaan edessä on uusi ja entistä hurjempi yritys kuluja leikkaamalla pudottaa julkisen velan osuutta Maatsrichtin sopimuksen vaatimiin rajoihin.

Budjetin loppusummien leikkaaminen nostaa jo sellaisenaan velkojen prosentuaalista osuutta Ojalan laskuopin ja kansakoulussa opitun päässälaskutaidon mukaan. Euroopan Unionin mallioppilas, sen ytimessä austeristiseen politiikkaan taipunut pieni Suomi joutuun nyt itse Komissiolle annetun valvonnan, ohjeistuksen ja sanktioiden alaiseksi.

Nämä ovat huonoja uutisia sata vuotta täyttävän itsenäisen Suomen juhlinnan kynnyksellä. Sata vuotta sitten päästiin karkuun Venäjän ja sittemmin syntyneen Neuvostoliiton karhua. Nyt on tulossa läntiseen arvoyhteisöön nojautuva, autoritaarinen ja austeristinen susi vastaan. Itsenäiseen talous- ja rahapolitiikkaan ei ole sen enempää muodollista kuin todellistakaan mahdollisuutta.

Kotimaisissa eduskuntavaaleissa näitä peruskysymyksiä ei ratkaista - ne tulevat annettuina ja konsensuksella aikanaan hyväksyttyinä Euroopan Unionin ja sen komission tarkasti ohjelmoituina toimenpiteinä eteen - kävipä vaaleissa kuinka hyvänsä.

Jos Euroopan Unionin ytimessä yhdessä Saksan ja Alankomaiden kanssa suuntaa liputtava Suomi joutuu jo pelkästään pirun irtipäästäneen SOTE-valmistelun seurauksena europpalaiseen mutasarjaan, mitä tämä merkitsee meille jo juurtuneen yhteisen hyvinvoinnin ja siihen yhdistettyjen myönteisten kokemusten kannalta?

Veikkaukseni on, että tätä ei kestä sen enempää Suomi kuin Euroopan Unionikaan. Konservatiivisiin ja uusliberaaleihin strategioihin ja ratkaisumalleihin perustuva Euroopan Unioni hajoaa - ellei historian siipien havinaa ymmärretä ja tehdä aidosti Euroopan Unionin ytimeen ulottuvaa korjausliikettä.

Se korjausliike edellyttäisi Euroopan Unionin ja Euroopan  Keskuspankin perusasiakirjojen avaamista ja antisyklisen, keynesiläisen talous- ja rahapolitiikan mahdollistamista demokratiaan perustuville valtiokoneistoille  ja julkisen sektorin yhteisöille.

Muutokset eivät ole sanallisesti suuria, mutta periaatteena niillä on valtava dynaamisuutta lisäävä merkitys. Tämä on välttämättä tehtävä yksiulotteisen ja Euroopan siipirikkoiseksi tekevän markkinaehtoisuuden sijaan. Muuten Eurooppa muumioituu, eriarvoistuu, pirstoutuu ja palaa kansallisten vastakkainasettelujen aikakauteen.

Lapsi ja pesuvesi

Euroopan Unionin konsolidoidun sopimuksen toisinto määrittelee ne keskeiset periaatteet joilla Euroopan komissio ja koko Euroopan Unioni toimii suhteessa jäsenvaltioihin, niiden hallintoon ja julkisoikeudellisiin yhteisöihin. Tämä on kaikkein keskeisin lähtökohta, joka rajaa Euroopan Unionin toiminnan tiukasti markkinaehtoiseksi yhteisöksi ja sulkee samalla hallitusten ja julkisoikeudellisten yhteisöjen itsenäiset, kansanvaltaisten rakenteiden kautta tapahtuvat elvytys- ja muut oma-aloitteiset rahapoliittiset toimet keinovalikoiman ulkopuolelle.

Euroopan talousalueen suuntautuminen markkinatalouden periaatteiden mukaisesti on määritelty konsolisoidun perussopoimuksen 119. artiklan toisessa momentissa:

"Sen ohella tähän toimintaa sisältyy perussopimuksissa määrätyin edellytyksin ja niissä määrättyjä menettelyjä noudattaen yhteinen raha, euro, sekä sellaisen yhtenäisen rahapolitiikan ja sellaisen yhtenäisen valuuttapolitiikan määritteleminen ja harjoittaminen, joiden ensisijaisena tavoitteena on pitää yllä hintatason vakautta, ja mainittua tavoitetta kuitenkaan rajoittamatta tukea yleistä talouspolitiikkaa unionissa vapaaseen kilpailuun perustuvan avoimen markkinatalouden periaatteen mukaisesti."

Talouspolitiikkaa koskevan luvun kohdalla todetaan artiklassa nro 120 seuraavasti:

" Jäsenvaltiot ja unioni toimivat 119 artiklassa määrättyjen periaatteiden mukaisesti noudattaen voimavarojen tehokasta kohdentamista suosivan, vapaaseen kilpailuun perustuvan avoimen markkinatalouden periaatetta."

Artiklassa 121, sen 3. momentissa komissiolle annetaan laajat valvonta- ja toimenpidevaltuudet markkinatalouden periaatteiden seuraamisesta:

"Turvatakseen jäsenvaltioiden talouspolitiikan tiiviimmän yhteensovittamisen ja niiden taloudellisen suorituskyvyn jatkuvan lähentymisen neuvosto valvoo komission antamien kertomusten perusteella jokaisen jäsenvaltion sekä unionin taloudellista kehitystä sekä sitä, onko niiden talouspolitiikka 2 kohdassa tarkoitettujen laajojen suuntaviivojen mukaista, ja suorittaa säännöllisesti kokonaisarvion."

"Turvatakseen jäsenvaltioiden talouspolitiikan tiiviimmän yhteensovittamisen ja niiden taloudellisen suorituskyvyn jatkuvan lähentymisen neuvosto valvoo komission antamien kertomusten perusteella jokaisen jäsenvaltion sekä unionin taloudellista kehitystä sekä sitä, onko niiden talouspolitiikka 2 kohdassa tarkoitettujen laajojen suuntaviivojen mukaista, ja suorittaa säännöllisesti kokonaisarvion."

"Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia."

Nyt avautumassa oleva pankkilainsäädäntö, joka mahdollistaa pankin perustamisen kunnalle tai maakunnalle, lienee sen sijaan merkitystä saman artiklan toisella momentilla:

"Tilinylitysoikeudet ja muut sellaiset luottojärjestelyt Euroopan keskuspankissa tai jäsenvaltioiden keskuspankeissa, jäljempänä ’kansalliset keskuspankit’, unionin toimielinten, elinten tai laitosten, jäsenvaltioiden keskushallintojen, alueellisten, paikallisten tai muiden viranomaisten, muiden julkisoikeudellisten laitosten tai julkisten yritysten hyväksi ovat kiellettyjä samoin kuin se, että Euroopan keskuspankki tai kansalliset keskuspankit hankkivat suoraan niiltä velkasitoumuksia."

Onko esimerkiksi maakuntaa, kaupunkia tai kuntaa koskevan joukkovelkakirjan tai ”bondin” liikkeellelaskeminen oman maakunta/kuntapankin kautta mahdollista?

Artiklassa 124 kuitenkin kielletään erityisoikeuksien antaminen kokonaan jäsenvaltioiden hallinnolle, julkisoikeudellisille laitoksille tai yrityksille:

"Kaikki toimenpiteet, joilla unionin toimielimille, elimille tai laitoksille, jäsenvaltioiden keskushallinnoille, alueellisille, paikallisille tai muille viranomaisille, muille julkisoikeudellisille laitoksille tai julkisille yrityksille annetaan erityisoikeuksia rahoituslaitoksissa, ovat kiellettyjä, jos ne eivät perustu toiminnan vakauden valvontaan liittyviin seikkoihin."

Artiklassa 125 kielletään antisyklinen, "keynesiläinen" talous- ja rahapolitiikkaa tiukoin sanakääntein:

"Unioni ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita jäsenvaltioiden keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi. Jäsenvaltio ei ole vastuussa eikä ota vastatakseen sitoumuksista, joita toisen jäsenvaltion keskushallinnoilla, alueellisilla, paikallisilla tai muilla viranomaisilla, muilla julkisoikeudellisilla laitoksilla tai julkisilla yrityksillä on, edellä sanotun kuitenkaan rajoittamatta vastavuoroisten taloudellisten takuiden antamista tietyn hankkeen yhteiseksi toteuttamiseksi."

Tämän kappalen viimeiseen lauseeseen sisältyy ilmeisesti sentyyppisen lainan antaminen Kreikalle, jossa Suomi sai Kreikalta takuut Kreikan kriisin ollessa kaikkein kuumimmillaan. 

"Artikla 126 sisältää laajan kirjon komissiolle annettuja valtuuksia valvontaan ja sanktioihin. Rahapolitiikkaa koskevassa artiklassa 130 määritellään Euroopan Keskuspankin suvereeni asema: "Käyttäessään sille perussopimuksilla ja EKPJ:n ja EKP:n perussäännöllä annettuja valtuuksiaan tai suorittaessaan niillä sille annettuja tehtäviään ja velvollisuuksiaan Euroopan keskuspankki tai kansallinen keskuspankki taikka Euroopan keskuspankin tai kansallisen keskuspankin päätöksentekoelimen jäsen ei pyydä eikä ota ohjeita unionin toimielimiltä, elimiltä tai laitoksilta, jäsenvaltioiden hallituksilta eikä miltään muultakaan taholta. Unionin toimielimet, elimet ja laitokset sekä jäsenvaltioiden hallitukset sitoutuvat kunnioittamaan tätä periaatetta ja pidättymään yrityksistä vaikuttaa Euroopan keskuspankin tai kansallisten keskuspankkien äätöksentekoelinten jäseniin heidän suorittaessaan tehtäviään."

Kun olen blogikirjoituksissani kiinnittänyt paljon huomiota Euroopan Unionin ja sen komission ja neuvostojen ehdottomaan autoriteettiin ja autoritaariseen asemaan, ovat kirjoitukseni perustuneet Euroopan Unionin konsolidoidun sopimuksen artiklojen tulkintaan. Kysymys ei ole tällöin minun mielepiteestäni vaan faktasta, tosiasiasta, jonka mukaan Unionion ja sen rahaliiton jäsenmaan on elettävä ja toimittava. Nämä perussäännöt sulkevat ehdottomasti pois sellaisen pohjoismaisen., kansanvaltaisen talous- ja rahapolitiikan harjoittamisen, jolla hyvinvointivaltiona tuntemamme rakenne voidaan toteuttaa.   

Euroopan Unionin perussopimus on siis moniarvoisen, pluralistisen lähestymistavan kannalta muotopuoli, koska se sulkee kansanvaltaisten rakenteiden kautta toteutettavan politiikan ehdottomasti pois toimintamahdollisuuksien joukosta. Sopimus konsolisoitiin tilanteessa jossa Neuvotoliiton johtama, marxismileninismiin perustunut blokki oli hajoamassa, DDR romahti Berliinin muurin murtumiseen ja haluttiin luoda yhteisö, jossa neuvostotyyppinen "sosialismi" ei missään tapauksessa voi uudelleen toteutua. Samalla tultiin sulkeneeksi rahapoliittinen tie myös siltä kansankotimallilta, jota pohjoismainen, yhteisen sektorin vahvistamiseen   perustuva hyvinvointivaltio edustaa. Kuten vuoden 2014 lopulla alkanut massiivinen määrällinen elvytys (QE) osoittaa, markkinapohjaisina ratkaisuna kaikki rahapoliittiset keinot ovat käytössä. Niiden tehosta Euroopan Unionin syntyperiaatteiden voimistamiseksi ei ole toistaiseksi näyttöä. 

Lapsi, demokratia, rauha ja yhteinen, kaikkia koskeva hyvinvointi lensi siis tämän vastakkainasettelun pesuveden mukana.

Ulvotaan susien mukana?

Kilpailukykysopimus - miten se istuu hyvinvointivaltion maailmankuvaan?

Suomessa on voimassa hallituksen esittämä, työmarkkinajärjestöjen hallituksen kanssa sopima ja eduskunnan hyväksymä kilpailukykysopimus. Sopimus vuosille 2017-18 sisältää koko joukon toimenpiteitä, joiden uskotaan ja toivotaan parantavan Suomen kilpailukykyä etenkin vientiteollisuudessa ja muutenkin parantavan pärjäämistä globaalissa kilpailussa. Mitä kilpalukyky tarkoittaa toimintaperiaatteena ja millaisiin arvoihin se perustuu?

Kilpailukyky tarkoittaa kaiketi sitä, että maa - tässä tapauksessa Suomi - kykenee tarjoamaan tuotteitaan sellaisilla ehdoilla, että jossakin toisessa kansantaloudessa tuotetulla ostovoimalla halutaan hankkia nimenomaan Suomessa tuotettuja ja suomalaisia työllistävien yritysten tuotteita. Kysymys ei ole ainoastaan hinnasta, vaan myös laadusta. Laatu on puolestaan kytköksissä osaamisen ja tätä kautta koulutukseen, innovatiivisuuteen ja jopa kansallisiin luonteenpiirteisiin ja asennoitumistapaan. Suomalaiset ovat aloitekykyisiä mörököllejä - tiukan paikan tullen osataan ja tehdään - mutta välttämättä tästä sinänsä merkittävästä luonteenpiirteestä ei itse kovin suurta numeroa näytetä tekevän.

Osallistuminen vuorovaikutteisesti tähän kilpailuun tarkoittaa tietenkin myös sitä, että meilläkin kyetään ostovoimaa nostamaan niin että voimme hankkia ulmomaisia tuotteita. Kauppataseeemme osoittaa, että rahassa mitattuna olemme ostaneet ulkomailta viime vuosina enemmän kuin mitä olemme sinne vieneet. Kauppatase pitäisi saada vähintäänkin tasapainoon, mieluummin voiton puolelle.

Euroopan keskeisenä maana Saksa on onnistunut kilpailukyvyssään erinomaisesti. Euroopan Unionin sisällä - siis sisämarkkinoilla - Saksa on aivan ylivoimainen kilpailukyvyssään. Kaikki Saksan kauppapataseen voitot eivät kerry tietenkään Euroopasta, mutta tase sisämarkkinoilla on vahvasti kallellaan Saksan hyväksi ja muiden tappioksi. Saksassa tätä ei pidetä ollenkaan pahana, eurooppalaisessa katsannossa toivottaisiin maan kuitenkin kiinnittävän huomiota myös muun Euroopan pärjäämiseen. Niin pitkällä eurooppalaisessa ajattelussa ei sentään olla, vaikka yhteismarkkinoista puhutaankin.

Kilpailuykykykatsannossa kaikki muut maat ovat siis kilpailijoitamme ja meidän on kyettävä tuottamaan parempia tuotteita ja lisäksi muita maita edullisemmin. Tosiasia on että markkinoista käydään raivokasta kilpailua eikä etusijan saamisessa aina keinoja kaihdeta. Palkat, verot, logistiset kustannukset, autoimatisointi, raaka-aineiden hinnat ja monet muutkin tekijät ovat koko ajan vaakakupissa ja pohdinnan kohteena. Jos kilpailun ehdot eivät kotimaassa miellytä, maata voidaan helposti vaihtaa. Kilpailu on tässä suhteessa ankaraa. Karl Marx kuvasi kilpailua "ahneiden sodaksi"; tämä sotaa lähentelevä asennoituminen näkyy vihamielisissä asenteissa ja viholliskuvissa: kauppaa ja kaupan ehtoja käytetään aseena myös politiikan ja valtioiden välisten suhteiden muilla alueilla.

Kilpailukyvyn sosiaalipsykoplogia nostaa esiin luonteenpiirteitä ja asennoitumistapoja, joita ei ole taidettu tarkemmin kuvata ainakaan peruskoulun alkuperäisissä kasvatustavoitteissa. Tunnemme kyllä hyvin narsistisen menestyjän, autoritaarisen ja kaikkivoipaisen johtajan; tiedämme että keinoja ei kilpailussa kaihdeta; jos ei ihan suoranaista fyysistä väkivaltaa harjoiteta, niin rakenteellista, aineellisiin ja siten myös fyysisiin olosuhteisiin vaikuttavaa kylläkin. Keskeistä on omistaminen, se että oman ja yrityksen tasegrafiikka osoittaa koilliseen. Kilpailussa pitää olla tunteet taka-alalla, tarvittaessa kylmä ja välinpitämätön. Sosiaalipsykologian keskeinen opettajani Erich Fromm, Frankfurtin koulukunnan kuuluisa jäsen pitää tätä kaupallisesti kaavautunutta asennoitumistapaa ja luonteenpiirrettä elottoman rakastamisena, yhteiskunnallisesti nekrofiilinä asennoitumistapana. Kilpailukyvyn takana on itse asiassa kokonainen patteri epäproduktiivisia asennoitumistapoja, joiden kuvaaminen ja eritteleminen lyhyen blogikirjoituksen yhteydessä ei ole mahdollista.

On siis tarpeellista muistaa että "kilpailukyky" on arvopohjaisesti latautunut henkinen tila, joka ei palvele biofiilistä, yhteen hiileen puhaltamisen periaatetta. Jos tätä ei tiedosteta, yhä sulkeutuneemmat, natonalistiset ja pelkkää "yritysvastuuta" korostavat toimintatavat nousevat päällimmäisiksi. Jo nyt näyttää siltä, että yhteiseksi rauhan, demokratian ja yhteistoiminnan linnakkeeksi tarkoitettu Euroopan Unioni osoittaa hajoamisen merkkejä.

Työväenliikkeen arvoperinnössä kansainvälinen solidaarisuus on yksi keskeisimpiä käsitteitä. "Internationalessa", kansainvälisessä työväenmarsissa luvataan, että kun toimimme tässä solidaarisuuden hengessä, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään". Kilpailukyvyn rinnalle tarvitaan siis välttämättä myös toinen lähestymistapa, josta voitaisiin käyttää nimitystä "yhteistyökyky". Se perustuu kuitenkin toisenlaisiin arvoihin, joita ovat demokratia elämäntapana, tasa-arvon ja yhtäläisten oikeuksien kunnioittaminen ja yhteisen taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen perustan johdonmukainen luominen tälle lähestymistavalle.

Euroopan Unionissa se tarkoittaisi Unionin keskeisten, peruskirjoissa määriteltyjen arvojen uudelleen määrittelemistä ja vähintäänkin tasapainoittamista. Ei ole oikein, että koko mantereen yhteisöstä rakennetaan markkina-alisteinen koneisto, joka kilpailun hengessä katselee muuta maailmaa voitettavana vastustajana ja kilpailijana, pahimmillaan vihollisena jota vastaan on sotilaallisesti varustauduttava ja linnoittauduttava. Olemme jo nyt kohtalokkaan pitkällä tällä epäproduktiivisella, koko mantereen ihmiskeskeistä ja demokraattista sivistysperinnettä vahingoittavalla tiellä. Pidän suurena vahinkona ja onnettomuutena sitä, että tällainen orwellimainen  "eläinten vallankumous" meille niin tärkeässä eurooppalaisessa yhteistyössä on päässyt tapahtumaan.

Kilpailukyvyn periaate ja sen välittömät sovellutukset vuosien 2017-18 suomalaiseen kansantalouteen eivät edistä yhtenäisemmän, levollisemman ja tulevaisuuden uskoa lisäävän Euroopan tai maailman rakentamista. Koetan ymmärtää, että joskus on pakko "ulvoa susien mukana"  pelkän itsesuojeluvaistonkin  varassa. Pitkän tähtäimen toimintaperiaatteeksi siitä ei kuitenkaan ole sosialidemokraateille, ammattiyhdistysliikkeelle eikä koko kansalle.

Sosialidemokratia ja saalistava tiikeri

Saksan kohtalo on myös koko Euroopan kohtalo, niin hyvässä kuin pahassakin. Näin voisi lyhyesti määritellä saksalaisen  Die Zeit -lehden (20.11. 2017) analyysia  Saksan hallitusneuvotteluissa syntyneestä tilanteesta. Lehti kuvaa aluksi Ranskan presidentin analyysia Euroopasta. Hänen kerrotaan tokaisseen: "Minulla ei ole mitään  punaista linjaa - minulla on vain horisontteja."  Hän tavoittelee suvereenia, demokraattista ja turvallista Eurooppaa. Saksan hallitusneuvuttelujen monet punaiset linjat ovat nyt ajaneet neuvottelut umpikujaan, mahdollisesti edessä ovat jopa uudet liittopäivävaalit.

Saksan tuleva hallitus ei voi päättää juuri mistään suuresta asiasta yksin, vaan on riippuvainen partnereista niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Euroopan visio, digitalisaatio, Energia, maahanmuutto, tietosuoja ja ympäristö ovat kaikki teemoja, joiden ratkaisemisessa Saksa on die Zeit -lehden mukaan riippuvainen eurooppalaisista kumppaneista. Monien yksityiskohtaisten linjojen vetäminen tarkoittaa joko sitä, että ne täytyy joko sivuuttaa tai sitten hyväksyä ne sellaisenaan, koska ne on hyväksytty koalitioneuvotteluissa. Molemmat vaihtoehdot on tuomittu epäonnistumaan ja valitsijat tulevat rankaisemaan seuraavissa vaaleissa Jamaikan väreihin(Musta-keltainen-vihreä) sonnustautuneita, nyt neuvotteluissa epäonnistuneita  puolueita.

Mikä on saksalaisen sosialidemokratian vastaus tähän tilanteeseen? Puheenjohtaja Martin Schulz näkee ilmeisesti ainoana ratkaisuna uudet liittopäivävaalit. Tänä vuonna SPD:n riveistä valitu Saksan uusi presidentti Frank Walter Steinmeier vaatii jokaista puoluetta ottamaan nyt vastuuta valtiosta ja kansalaisista;  se on voimakas vetoomus ennenkaikkea sosialidemokraateille perua kantansa oppositioon jäämisestä ja ryhtyä käymään hallitusneuvotteluja.

Sosialidemokraattien pettymykset hallitusyhteistyöstä kristillisdemokraattien kanssa ovat suuria. Saksan SPD ei ole selkeästi haastanut oikeistokonservatiiveja ja liberaaleja Eurooppa-politiikassa, mitä pidän yllätttävänä Euroopan parlam,entin puheenjohtajan tehtävistä suoraan Saksan politiikan kärkeen ja SPD:n johtoon siirtyneen Martin Schulzin kohdalla. Onko metsä jäänyt puilta näkemättä?

Jos nyt hallitusneuvotteluihin lähdettäisiin, olisi löydyttävä konkreettista sisältöä sanalle Gerechtikgeit - oikeudenmukaisuus. Juuri tässä taitaa kuitenkin olla saksalaisen(kin) sosialidemokraattien suuri heikkous. Millaista politiikkaa tulisi toteuttaa oloissa joissa ongelmat ovat koko manteretta ja siis keskeisesti Euroopan Unionia koskevia?  Martin Schulz, saksalainen sosialidemokratia - eikä myöskään eurooppalainen tai suomalainen sosialidemokratia - ole antanut tähän dynaamista ja veren suonissa virtaamaan  aukaisevaa vastausta. Juuri nyt sitä tarvittaisiin.

Saako maalaispoika auttaa? Ratkaisu piilee mielestäni vaatimuksessa Euroopan Unionin politiikan perusteellisessa uudelleenarvioinnissa ja linjan muuttamisessa. Muutos täytyy tapahtua Euroopan Unionion perusrakenteissa ja uuden avauksen täytyy mahdollistaa dynaamisen, parlamentaarisen euroopparakenteen, kansanvaltaisen valtio- ja yhteiskuntarakenteen elvyttäminen. Unionin ja EKP:n peruskirjoja on avattava niin, että yhteisten rakenteiden tukeminen samassa määrin kuin mitä nyt markkinakoneistoa on tuettu,  käy mahdolliseksi. Kysymys on keynesiläisen - joku sanoisi jälkikeynesiläisen - antisyklisen ja rahoitusimpulseja suuriin julkisiin haasteisiin antavasta uudesta politiikasta. Voisin kuvitella, että Ranskan presidentti Emmanuel Macron hakee tämäntapaista vastausta, vaikka hän ilmeisen strategisista syistä on jättänyt "punaisen viivabn" tältä osin piirtämättä.

Saksassa tällainen lähestymistapa, "Transferunion" - on jyrkästi tuomittu, lytätty ja torjuttu. Tähän konservatiiviseen tulkintaan saattaa liittyä tahallinen väärinkäsitys; ei ole tarkoitus siirtää, "transfeerata" varoja rikkaasta pohjolasta ja vauraasta Saksasta köyhään etelään tai kerjäläisiä lähettävään kaakkoon. Täysivaltainen raha- ja finanssipolitiikka mahdollistaa "rahan luomisen tyhjästä" pelkillä päätöksillä - siis suhteessa julkiseen sektoriin saman, mitä nyt on vuoden 2014 lopulta saakka toteutettu määrällisen elvytyksen muodossa,  valtion velkakirjojen oston ja kansallisen rahan yritystoiminnan tukemiseen suunnatussa muodossa.

Valtio, sen korruptoitumattomassa, kansanvaltaisessa ja puhtaasti reaalipolitiikkaan, infrastrukturiin, investointeihin  ja palveluihin suuntautuneessa muodossa tarjoaa suorastaan suonet auki räjäyttävän nitrosatsin lähes seniiliin tilaan vaipuneelle ja täynnä ratkaisemattomia ristiritoja olevalle Euroopalle.

Kysymys ei ole poisottamisesta vaan tasapainoisemman, sekatalousmallisen vaihtoehdon luomisesta Eurooppaan. Sellaisessa pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltiokin, "kansankoti" on syntynyt. Se on se strateginen malli jota nyt olisi Euroopalle tarjottava, tarjottava ennenkuin koko maanosa hajoa sisäisiin ristiriitoihin ja kahlehdittuun antagonismiin. Meidän SOTE-oirehtimisemme on osa tätä suurta eurooppalaista, toistaiseksi ratkaisematonta antagonismia.

Juuri nyt olisi sosialidemokratian aika osoittaa idearikkautensa ja iskukykynsä, repäistä verho pois meille tarjotun "ainoan vaihtoehdon" edestä. Politiikan pitää elää kuin "tiikeri pensaassa": on syöksyttävä silloin kun saalis on riittävän lähellä. Sellainen aika alkaa juuri nyt olla käsillä.

Konservatiivinen visio Euroopasta

Mikä on konservatiivinen visio yhteisestä, demokraattisesta, mahdollisimman dynaamisesta ja kilpailukykyisestä Euroopasta? Euroopan Komissio ja sen puheenjohtajha Jean Claude Juncker on ollut aika varovainen visioissaan. Saksan pian paikkansa jättävä valtionvarainministeri Wofgang Schäuble on saksalaisen viikkolehden Der Spiegelin raportoimana (Der Spiegel nro 41 7/10 2017) esitellyt oman suunnitelmansa, "ei-paperin" äskettäin pidetyssä valtionvarainministereiden neuvoston kokouksessa. Euroopan Komissiolta pitää ottaa valta pois Euroopan taloudellisessa stabilisoimisessa ja Unionin vakausmekanismille pitää antaa lisää valtaa. Vakausmekanismin pitää toimia Euroopan Komission "toiminnatarkastajana". Mitä Schäuble tavoittelee?

Ensiksikin Saksan eroava valtionvarainministeri on halunnut osoittaa, että hän on iskussa edelleen ja että hänen edustamansa tiukka, austeristiseksi nimetty talouskurinsa on tarkoitettu pysyväksi elementiksi  tulevaisuuden Euroopan talouspolitiikassa. Schäublen markkina-Eurooppa ei rakenna tulevaisuuden hyvinvointia valtioiden varaan muulla tavalla kuin vaatimalla niiden pitäytymistä tiukan taloudenpidon linjalla. Yksityiseen intressiin perustuvan lähestymistavan tehtävänä on pitää valtio pienenä yövartijavaltiona. Tavoitteena on yritysten ja markkinoiden varaan perustuva "kapitalistinen hyvinvointivaltio", lainatakseni taannoisen suomalaisen brändityöryhmän ja sen puheenjohtajan Jorma Ollilan ilmaisua.

Scäublen lähestymistapa ja hänen "ei-paperinsa" ei tunne eikä tunnusta keynesiläistä talous- ja rahapoliittista lähestymistapaa ollenkaan. Siinähän valtion tehtäväksi määritellään taloudenhoidon antisyklinen periaate, jossa rahapolitiikalla tasoitetaan nousu- ja laskukausia siten, että mahdollisimman tasainen talouskasvu käy mahdolliseksi. Pikemminkin Schäuble  Euroopan Unionin tavoin pitää valtion aktiivista talous- ja rahapoliittista aloitteellisuutta vaarallisena harhaoppina, joka onkin Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin keskeisissä asiakirjoissa  suljettu kokonaan ja ehdottomasti pois toimenpidevalikoimasta. Ainakin Ranska on aika-ajoin nähnyt tämän ulottuvuuden hyvin tärkeäksi ja ilmeisesti matkan varrella jotakin tukea on "selän takana" Ranskalle tässä suhteessa annettukin. Miksikään poliittiseksi ja strategiseksi ohjelmaksi se ei ole kuitenkaan missään vaiheessa noussut, vaikka esimerkiksi karismaattisen Jacques  Delorsin visioihin tämä vielä 1980-luvulla kuuluikin.

Kysymys voisi olla paljon muustakin kuin töyssyjen ja kuoppien tasoittamisesta. Euroopan Keskuspankin määrällisen elvytyksen kokonaismäärä näkyy EKP:n taseessa huimana, Der Spiegelin mukaan aina 4,7 biljoonaan euroon (4700 mrd euroa) nousevana vastuunottona. Tämä yrityksille suunnattu aito unelmahöttö ei voi olla vaikuttamatta jossakin määrin myös reaaliseen talouskasvuun. Demokraattisten rakenteiden kautta toteutettuna, infrastruktuurin ja palveluiden parantamisena - sitä esimerkiksi Kiina tekee koko ajan - tai pakolaisvirran aitona työllistämisenä, eläkeläisten aseman parantamisena, työttömyyden nitistämisenä - kaikki tämä olisi ollut mahdollista samalla määrällisellä elvyttämisellä ja aidon, terveen suhteen rakentamisena yritysmaailmaan. EKP:n taseen vastattavien eurovuoret näkyvät pysyvänä symbolina siitä mitä jäi konservatiivien ideologisen huuman vuoksi tekemättä.


Tuleva Saksan liittopäivien todennäköinen puheenjohtaja Wolfgang Schäuble aikoo aitona konservatiivina ja markkinoiden riskipolitiikan hyväksyjänä kuitenkin valjastaa myös yritykset vastuunottoon eurooppalaisen vakausmekanismin toiminnasta. Hän ehdottaa, että kriisitilanteessa myös yritysten ja sijoittajien on opettava vastuuta kansallisen taloudellisen hätätilanteen koittaessa. Tätä voidaan pitää sellaisena tasa-arvotulkintana, johon konservatiivisella maailmankatsomuksella on parhaimillaan mahdollisuus yltää.

Schäublen esitys on samalla kertaa konkreettinen  ja suhteellisen yksityiskohtainen vastaveto Ranskan Macronin toistaiseksi strategisista syistä lähes salaa hautomalle "uuden alun Euroopalle", jossa  suvereniteetti, yhtenäisyys ja demokratia ovat Der Spiegel-lehden haastattelun (nro 42/14.10. 2017) mukaan keskeisessä roolissa. Se tarkoittaa Euroopan Unionin vahvistamista ja ilman täysivaltaista talous- ja rahapolitiikkaa se ei ole mahdollista. Macron on jossakin yhteydessä väläytellyt Eurobondin nimellä tunnettua koko yhteisöä koskevaa rahoitusmallia. Saksan Schäuble ei ole - tietenkään - lämmennyt tällaisille ajatuksille, vaan luo omilla ehdotuksillaan muuria Macronin toistaiseksi vain yleisellä tasolla julkaisemaa linjaa vastaan.

Macronin kyky valloittaa ainakin vanhempia naisia näkyy myös hänen suhteessaan Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin. Macron ylistää lähes määrättömästi Merkelin taitoja ja on varmasti saanut vastakaikua ajatuksilleen myös Saksan liittokanslerin suunnalta. Onnetomuudeksi voidaan todeta, että jo liian pitkään jatkunut siipirikko politiikka on johtanut äärioikeiston ja kansallismielisen, väkivaltaan, vihanpitoon ja milöitarismin korostamiseen suuntautuvan poliittisen vaihtoehdon esiinnousuun. Sen asema on jo nyt niin vahva, ettei hallituksen muodostaminen Saksassakaan näytä helpolta eikä vaaleissa syntyneillä voimasuhteilla välttämättä edes mahdolliselta. Macron onnistui kuitenkin äärioikeiston väliaikaisessa lannistamisessa, mutta samalla siinä tuli lannistettua koko vanha poliittinen voimakenttä - perusteellisesti.

Vielä on siis vähän toivoa Euroopan pelastamiseksi yhä suurempia hajaantumisilmiöitä osoittavan maanosan politiikassa. Macron on työpolitiikassaan lähempänä konservatiivista ajattelua kuin vasemmistolaista. En tunne Ranskaa niin hyvin, että tietäisin millaisia yleistä kansalaismielipidettä loukkaavia "viiden tonnin yhtäkkisiä palkankorotuksia" ja muita perustelemattomia eturyhmäajattelun mukanaantuomia piirteitä voimakkaan ammattiyhdistysliikkeen rakennepolitiikka on maahan tuonut. Mielestäni mahdolliset virheet eivät kuitenkaan oikeuta koko ammattiyhdistysliikkeen roolin tukahduttamista - se on ristiriidassa Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n periaatteiden -siis demokratiakäsityksemme - kanssa.

Suomessa ei ole keskustelussa pilkahtanut esiin Saksan ja Euroopan Komission politiikan vastakkainasettelu siinä mitassa kuin mitä se nyt julkaistussa Wolfgang Scäublen "ei-paperissa" osoittautuu olevan.

Kuten tiedetään, Suomen hallitus on liimautunut eurooppalaisenkin käsityksen mukaan tiiviisti Saksan ja Wofgang Schäublen edustamaan austeristiseen, tiukan konservatiiviseen talous- ja rahapolitiikkaan. Oppositio on ilmaissut kriittisyytenhsä tätä linjaa kohtaan kieltämällä sen sisällään pitämän arvomaailman. Mitä oppositio ei ole tehnyt? Se ei ole esittänyt vaihtoehtoa, ei keynesiläistä sen paremmin kuin muutakaan - ehkä valtionarainministeri Jutta Urpilaisen kaudellaan junailemaa erityisratkaisua Kreikan erityislainan yhteydessä. Eurooppahenkistä, uuden Euroopan visiota sanan keynesiläisessä hengessä on lupa odottaa sosialidemokraateilta, sekä työväenliikkeen arvoperinnön että keynesiläisen antisyklisen politiikan hengessä.

Ämmänjäljä

Ämmänjäljä
Nummi-Pusulan tiekartan viimeisenä komeilee aika erikoinen tien nimi, Ämmänjäljäntie. Kun hankimme loma-asuntomme tämän tien perukoilta, sitä ei vielä 1975 ollut virallisesti olemassakaan. Muistitieto kyllä kertoi tästä metsätiestä omaa tarinaansa. Kun sitten tienimistöä Nummi-Pusulassa uusittiin, tällä Mettulantien perukoilla olevalle pätkälle löytyi nimi paikallisen vanhemman väestön perinnelokerosta kuin itsestään.

Hyypiänmäen yhteisö syntyy
1970-luvun alussa Mettulantien varressa jo 1700-luvulta sijaitsevan Rauhalan talon omistajapariskunta Sirpo ja Sirpa Salin olivat lohkotuttaneet maihinsa rajautuvan Hyypiänmäen kupeesta viisi loma-asuntotonttia. Saukkola ei ollut vielä silloin oikein päässyt toiminnallisena keskuksena vauhtiin. Kyläkaupat olivat rapistumaan päin ja kun töitäkään ei aina riittänyt maanviljelyn luppokausiksi, ryhtyi Sirpo Salin rakentamaan pientä lomakeidasta Hyypiänmäen kupeesen. Osin hänen työnään syntyi loma-asuntoja metsätien varrelle: Kaarnilan Einen pyöröhirsistä rakennettu Huvila jonka nykyasukkaita ovat Kaarina ja Leif Lindholm, Harjun omakotitalo jota nykyisin asuttaa Mia ja Isto Lehtinen. Ylipukka kolmantena Hyypiänmäen rinteessä, paikka jonka tuvan ja saunarakennuksen Sirpo Salin rakensi. Siinä asuvat nyt uusina omistajima Markku ja Paula Mäkinen lapsineen ja koirineen. Tien perältä löytyy vielä kaksi "hyypiäläistä", Juhani Aaltosen viimeistelemä Westerhaus ja Ritva ja Ilpo Rossin itselleen vuonna 1975 hankkima "Viheristö".

Tonttien nimistä ja nimien taustoista
Tonttien omistajat saivat itse nimetä paikkansa omien mielikuviensa mukaan. Viheristö sai nimensä alkamassa olevan ympäristön saastumisen ja luonnosta kiinnostumisen siivittämänä. Nimen keksi Rossien silloin kouluiässä oleva Paula-tyttö, Westerhaus halusi rakennustyyleineen luoda mielikuvaa keskieurooppalaisesta vanhasta savesta ja parruista rakennetusta ja valkoiseksi maalatusta renesanssitalosta yhtyneenä sikäläiseen alppimaisematunnelmaan. Ylipukka tuli omistajien eteläpohjalaisesta nimestä. Hyypiänmäen alapuolella on Ounian vanhalle talolle kuuluva niitty ja sen vartta kulkee mäkeä 35 metriä alempana Hyypiäntie. Hyypiöiksi eivät kuitenkaan uudet asukkaat itseään tunteneet, vaikka Mettulantien varrella asuvat Heikolan veljekset sanoivatkin että 40 vuotta pitää täällä asua ennenkuin ruvetaan sanomaan päivää kohdatessa. Ilmeisesti se aika alkaa olla nyt koittamassa...

Ämmänjäljäntie nimenä virallistuu
Sitten 2000-luvun teiden nimeämisen Hyypiänmäelle kulkevaa tiepahasta ruvettiin kutsumaan Ämmänjäljäntieksi. Aikaisemmin tällä tiellä ei ollut tiekuntaa ja sen kunnossapitäminen perustui asukkaiden oma-aloitteisuuten ja jonkinasteiseen talkootyöhön. Kun Rauhalalla oli maita täällä 1700-luvun isojakoon ja kalanruotokaavaan perustavalla mäellä, ruvettiin tietä pitämään talvisinkin auki niin hyvin kuin silloisilla pienillä traktoreilla ja auroilla oli mahdollista. Vuosituhannen alussa päätettiin sitten ryhtyä perustamaan omaa tiekuntaa ja niin syntyi Ämmänjäljän tiekunta, jonka puheenjohtajana nykyisin (2016-) toimii Petri Karasjärvi Westerhausista.

Mettulasta Metulantaustaan
Tie ei kuitenkaan ole niin nuori kuin mitä tästä tarinasta voisi päätellä. Jo 1700-luvulta on tienvarren taloista tultu omille pelto- ja metsäpalstoille, jotka ulottuvat yli kilometrin mittaisina
luoteeseen tien varrella olevan Mettulanlammen seudulta eteenpäin. Poltto- ja rakennuspuut on aina hankittu taloihin täältä ja siksi vähintäänkin hevospelissä toimiva metsätie on ollut välttämätön. Tilojen metsämaiden taustalta löytyy Mettulantaustan kylä, josta on aikaisemmin kuljettu juuri tätä metsätietä Mettulaan ja Saukkolaan. Mettula sanana on vanhaa suomalaista kuvaannollista ilmaisua rakastetulle metsälle. Täällä siis kaikaa Mettulan kannel Aleksis Kiven Metsolan kanteleen tapaan - kysymys on samasta asiasta.

Hyypiän ämmä
Mettulantaustasta siis kuljettiin Ämmänjäljäntien ja siitä Mettulantaustalle ulottuvan metsätien pohjaa Turuntien varteen sivistyksen pariin. Kerrotaan että eväitä syötiin Mettulanlammesta lähtevän puron varrella. Talvella tie oli vaikeakulkuinen ennenkaikkea Hyypiämäen kohdalla. Mäen päällä on lähteikkö ja sieltä virtaa talvisinkin vettä aika paljon Ämmänjäljäntielle muodostaen usein talvella noin puolen metrin paksuisen ja kymmenkuntametriä leveän paannejään. Alkuaikoina piti autollakin ajaa tuon paannejään yli tien perukoilla oleville tonteille päästäkseen. Vesi on kellanruskeaa ja muistuttaa väriltään - niin mitäpä muuta kuin virtsaa. Mistäpä se muualta oli kotoisin kuin Hyypiän ämmän hameen alta... Ämmänjäljäntiellä on siis luonnonilmiöön ja kansanuskomuksiin perustuva hohdokas nimi. Rauhalan isäntä Sirpo Salin kertoi lisäksi, että kalliossa mäen päällä on ison jalanjäljen näköinen muodostuma ja että tie olisi saanut nimensä myös sen mukaan. Kuvio on ollut toistaiseksi kadoksissa - jälkeä jättämättä. Toivottavasti se jossakin vaiheessa löydetään uudelleen.

Metsään, piiloon...
Ämmänjäljäntien jatkeena oleva metsätie on ollut tärkeä myös toisesta syystä. Turuntien varrella olevat talot eivät ole olleet viime vuosisadoilla suojassa rosvoilta eikä ryöstäjiltä. Sotaväenosastot ovat tietä kulkeneet ja verottaja, milloin ruotsalainen, milloin venäläinen on ollut osaansa vaatimassa. Ämmänjäljäntien perukoilta löytyy vieläkin vanhoja maakuoppia, joissa on säilytetty nauriita ja lanttuja, myöhemmin ehkä myös perunoita - ehkä muutakin. Sata metriä Ämmänjäljäntien päässä olevasta mutkasta löytyy pieni suo, Aittasuo. Nimi kertoo tarinaansa siitä, että talven varalle tarvittua viljaa ja heiniä on  ilmeisesti jouduttu rahtaamaan kauas metsään parempaan talteen kyselijöiden, katselijoiden ja vaatimuksia esittävien silmistä. Hyypiänmäki on ollut myös karjan metsälaitumena - piikkilanka-aidan jäänteet kertovat juuri laiduntamisesta.

Peltomaata lampia ja soita kuivaamalla
Aikanaan hankittiin uutta peltomaata pieniä lampia ja soita kuivattamalla. Hyypiänpellon suuntaisena itäpuolella sijaitsevan mäen takana on Särkijärven alue, josta vedet virtaavat Mettulanlampeen. Vaikuttaa siltä, että sieltä on kuivattu pieni Särkijärvi ja saatu hyvää peltomaata. Myös Viljasen Timon Hyypiänpelto vaikuttaa kosteikosta tai pitkulaisesta lammesta kuivatulta alueelta. Pelto päättyy Ämmänjäljäntien alittavaan, syksyisin ja keväisin aika voimakasvirtaiseen puroon. Länsipuolelta löytyy Kaitalampi ja myös sen vierustalla on pieni niitty, joka on aikaansaatu lammenpintaa joskus laskemalla.

Metsä ja puut

Vuoden 2018 budjettikäsittelyissä vuorossa olivat eduskunnan oppositiopuolueiden varjobudjetit. Näitä käsiteltiin eilen 14.11. 2017 Eduskunnan täysistunnossa, joka televisioitiin. Kansalaisilla oli täten mahdollisuus seurata vaihtoehtoisten budjettien esittelyitä ja arvioida niitä suhteessa hallituksen linjaan.

Oppositiopuolueet esittelivät kukin koko joukon vaihtoehtoisia ajatuksia budjettikehykseen, joilla sinänsä olisi tasapainoittava vaikutus. Hallituksen kilpailukykyohjelma iskee rajusti ja pitkäaikaisesti kaikkein puolustuskyvyttömimmässä asemassa olevien elämäntilanteeseen. Tämä koskee joko rahalliseti tai rakenteellisesti kaikkia ikäryhmiä lapsista vanhuksiin, opiskelijoita, työttömiä ja erilaisia prekariaattiryhmiä unohtamatta.

Keskustelussa kävi selväksi, että hallitus ei aio antaa  tippaakaan periksi sovituista kilpailukykyvyn parantamiseen tähtäävistä toimistaa. Päinvastoin, oppositiota moitittiin verojen korottamisvaatimuksista, yritystoiminnan ja yrittäjien rokottamisesta  ja vastuuttomuudesta suhteessa yrityselämän voimistamiseen ja sitä kautta tapahtuvaan uusien työpaikkojen luomiseen.

Valtionvarainministerin kielenkäyttö oli kovasanaista ja uhmaavaa suhteessa opposition esityksiin. Taloudessa näyttäisi menevän hyvin vaikka ostovoima ei suurilla kansalaisryhmillä olekaan kasvamassa. Nousukautta kuitenkin eletään. Tosin kovin yksipuolista ja tässä mielessä siipirikkoista kasvu ja sen jakautuminen näyttää olevan. Mihin valtionvarainministerin ja Kokoomuksen vakuuttuneisuus poliittisen suunnan oikeutuksesta perustuu?

Yksityiskohtiin menevien muutosesitysten rinnalla keskustelusta jäi  puuttumaan yksi suuri - ja todennäköisesti hallituksen  ideologisen lihastenpullistelun oikeuttava - näkökohta. Menossa on nimittäin valtava Euroopan Keskuspankin määrällisen elvytyksen ohjelma, joka on ollut voimassa lähes täsmälleen yhtä kauan kuin mitä talouden piristymistä on ollut havaittavissa. Kuudensadan miljoonan kuukausittainen potti, joka syntyy pääosin valtion velkakirjojen myynnistä pankkien kautta edelleen Euroopan Keskuspankin taseeseen luo huimasti liikkumavaraa. Uusia velkakirjalainoja ei tarvitse laskea yhtä paljoa liikkeelle ja siitä huolimatta jää miljardeja käytettäväksi niihin tarkoituksiin, joita markkinayhteisön päätökset ja säännöt sallivat niitä käyttää. Tätä läpivirtausta oppositio ei näytä huomaavan eikä ymmärtävän.

Meillä telakkateollisuus on juuri saanut lainoja ja takuita Finnveran kautta 2,5 miljardin edestä. Uusia yrittäjiä tuetaan myös miljoonapotilla. Nämä ovat sellaisia kohteita, joihin tällä kertaa voidaan määrällisen elvytyksen euroja sijoittaa. Tarkkana täytyy kuitenkin olla, koska toisaalta kilpailun vääristymisteen johtavat valtion tuet ovat jyrkästi kiellettyjä ja sanktioituja. Nyt on löytynyt muutama alue joissa näitä määrällisen elvytyksen vapauttamia euroja voidaan käyttää. Paratiisilaivat käyvät maailmalla kaupaksi hyvin ja meillä niiden rakentaminen tapahtuu laadukkaalla ja hintatasoltaan kohtuullisella tasolla. Kilpailijat Euroopassa eivät tähän pysty - siinä näkyy palkkamaltin lisäksi monia koulutukseen, kansanluonteeseen ja korruptoitumattomaan elämäntapaan liittyviä aineksia.

Voisi lyhyesti todeta, että määrällisen elvytyksen vapauttama piristysruiske näkyy selvästi Suomen taloudessa. Muutoin yritykset ovat olleet äärimäisen varovaisia investoinneissaan. Peliteollisuutta ja metsäteollisuuden uutta, biojalostuksen tukien varaan perustuvaa nousua lukuunottamatta sydän-Suomen keskuksissa on edelleen hyvin hiljaista. Ostovoima ei ole kasvanut, kulutuskysyntä mataa ja laaja liikkeellelähtö näyttää antavan edelleen odottaa itseään.

Sosiaalisen ja terveyteen, koulutukseen ja julkisen sektorin arvokkaaseen työhön rahaa ei ole käytettävissä. Siellä odottavat suuret leikkaukset ja säästötoimenpiteet, jotka murentavat uskoa hyvinvointivaltion perustaan. Juuri koettu Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin suuri yksityistämishanke varaslähtönä ennen SOTEn liikkeellelähtöä on yksi oire tästä huolestuttavasta tilanteesta.

Määrällisen elvytyksen suuri  - myöskin rakenteita vääristävä ja tuloeroja polarisoiva - vaikutus jäivät vaihtoehtobudjettikeskustelusta puuttumaan. Puhuttiin puista mutta metsää ei nähty. Suomi elää jo nyt täysin Euroopan Unionin, sen lainsäädännön ja poliittisen - myös rahapoliittisen ohjauksen - vaikutuksessa. Rahaa on käytettävissä markkinoiden elvyttämiseen enemmän kuin lääkäri määrä, mutta julkisiin rakenteisiin ja  meillä perustuslain takaamaan kansan perusturvallisuuteen ei senttiäkään. Se on Euroopan Unionin ja keskuspankinperuskirjoissa kielletty ulottuvuus. Tässä suhteessa nykymuotoiset eurooppalaiset rakenteet jättävät pohjoismaisen hyvinvointivaltion tuuliajolle - ja iskevät rajusti ja autoritaarisesti korvalle eurooppalaista sosialidemokratiaa ja ylipäätään vasemmistolaista lähestymistapaa .

Keinot Euroopan Unionin politiikan muuttamisen ovat ainakin toistaiseksi heiveröisiä ja pelisääntöjä noudatettaessa poissuljettuja, mahdottomia. Saattaa kuitenkin käydä niin, että Euroopan Unionin jäsenmaissa tästä yksipuolisuudesta kasvavat ja kärjistyvät kriisit pakottavat Unionin keskustelemaan myös markkinayhteisön bioksessa olevasta vääristymästä. Tuleeko tulevaisuudessa muutoksia - se riippuu markkinaliberalismia ajavien voimien etiikasta ja mahdollisesti vielä sivistyneistän sydämessä elävästä yhteiskunnallisesta humaanisuudesta. Demokraattisin keinoin ei ratkaisua ole muutoin saavutettavissa.

Eurooppalaisella sosialidemokratialla ei ole mitään syytä suostua syvenevään integraatioon ja federalistisen eurooppalaiseen "valtioon", jos perustassa olevaa valuvikaa ei korjata. Sama koskee myös eurooppalaista yhteistä asevarustelua - aiotaanko yhteinen puolustus  nostaa yövartijavaltion hengessä sosiaalisen ulottuvuuden edelle? Vaihtoehtobudjettikeskustelussa se näkyy sinänsä kannatettavina yksittäisinä korjausehdotuksina. Puiden ohella pitäisi nähdä myös metsä, taustassa oleva ja kaikkeen vaikuttava rakenne. Valtionvarainministerin elekielessä näkyi tietoisuus tästä määrällisen elvytyksen tarjoamasta aseesta oppositiota vastaan. Arvattavista syistä hän ei ryhtynyt avaamaan taustalla vaikuttavaa voimakenttää. Oppositiolla ei ole ollut kiinnostusta ja halua nähdä metsää puilta. Se näkyy voimattomuutena oppositiopolitiikassa.

SOTE-laiva kulkee kallellaan

Yksityistämistä ja kaupallistamista tukevan, Kokoomuksen vaatiman pakollisen vapaan valinnan ja Keskustapuolueen poliittisista valtasyistä ajaman, uuden hallinnon tason luominen maakuntamallin muodossa, suuressa sosiaali- ja terveyspoliittisessa uudistuksessa (SOTE) on vielä kolmaskin ulottuuus, joka tuntuu hatusta vetäistyltä ja yksityisestä intressistä lähtevältä tavoitteelta. SOTE-ratkaisun yhteydessä pitäisi säästää kolme miljardia. Tätä ei vaadita budjettia heti leikkaamalla, vaan kasvua hillitsemällä siitä laskennallisesta perustasta joka on sisällytetty pitkän tähtäimen ohjelmiin.

En puutu tässä itse rahasummaan, vaan säästötavoitteen periaatteelliseen lähtökohtaan ja sen aiheuttamiin seuraamuksiin. Säästämisellä on tavallaan kahdet kasvot, joiden arvolähtökohta on erilainen ja joka SOTE-uudistuksen yhteydessä näyttää jääneen avaamatta.

Kun puhutaan julkisesta säästämisestä yksityisen intressin lähtökohdista, säästäminen tarkoittaa yhteisten kulujen vähentämistä, karsimista minimiin, jotta yksityinen kulutus ja rahankäyttö voitaisiin tältäkin osin maksimoida. Kun taas säästämisestä puhutaan yhteisen edun lähtökohdista, merkitsee säästäminen voimavarojen kokoamista ja kasvattamista yhteisten hankkeiden toteuttamiseksi, uusien, SOTEsta puhuttaessa yhteistä hyvinvointia, sosiaalista turvallisuutta lisäävien, uutta teknologiaa ja keksintöjä kokonaisvaltaisesti soveltavien ratkaisujen löytämiseksi. Kysymys on yhteisöllisistä, uutta voimaa ja dynamiikkaa luovista ratkaisuista.

Säästötavoitteen motiivin ymmärtämisellä ja valitsemisella on tietenkin radikaaleja seurauksia itse järjestelmän kehittämisen kannalta. Jos motiivina on – kuten nyt näyttää olevan – yksityiseen intressiin perustuvan säästämistavoitteen sisällyttäminen SOTE-uudistukseen, merkitsee se julkisen sektorin kehittämisen kannalta jatkuvaa kustannusten vähentämispainetta. Toiminnot, kuten investoinit, palvelurakenteet ja hoitotoimenpiteet rajataan vähimpään mahdolliseen. Uudet tekniset, kustannuksia aiheuttavat innovaatiot eivät pääse näyttämään mahdollisuuksiaan, jos ”väärä säästäminen” jatkuvasti rajaa ne käyttöönottamisen ulkopuolelle. Sopeutumisella ja ”älykkäillä ratkaisuilla” on taipumus tulla kuvaan vasta sitten kun vahinko on jo tapahtunut. Julkisen sektorin maine jäykkänä, uudistusvastaisena, kielteisiä ja torjuvia vastauksia antavana nousee uuteen potenssiin. Samalla tulee todistettua luonteeltaan ”sosialististen”, kansanvaltaiseen päätöksentekoon perustuvien toimintatapojen jälkijättöisyys ja avuttomuus ratkaisumallien tarjoajana.

Nyt näyttää siltä että SOTEn soveltamiseen tuleva palveluseteli ei olisikaan määräsummainen rahallinen etu, vaan oikeus käyttää joko julkista tai yksityistä palvelulaitosta sosiaalisen tai terveydellisen palvelun saamisen hyväksyttävänä todisteena. Jos avoin shekki on tältä osin yksityisten palveluntarjoajien käytettävissä, merkitsee se palvelujen ja toimintojen istuttamista hoitotoimenpiteisiin tavalla, jossa vain mielikuvitus on rajana.

Tänä syksynä tehdyt, perustuslakikomitean vaatimat korjaukset ovat jossakin määrin lieventäneet tätä avoimen rahavirran mahdollisuutta, mutta kokonaan murtuvaa patoa ei ole missään tapauksessa tukittu. Yksityinen puoli haluaa tietenkin käyttää kaikkia kuhunkin hoito- tai palvelutoimenpiteeseen liittyviä mahdollisuuksia. Asiakkaan, kansalaisen kannalta tällä on suuri laadullinen merkitys toimenpiteitä tehtäessä. Itsellänikin on tästä jo esimerkkejä palveluseteliä käytettäessä hammashoidon ja viimeksi kuulolaitteiden hankkimisen yhteydessä. Avoin shekki yksityiselle palveluntarjoajalle näkyy laadukkaana ja monipuolisena hoitona ja palveluna. Tämä on seikka, joka puolustaa vahvasti sekajärjestelmää tässä suuressa uudistuksessa.

Kuinka julkisellla puolella voitaisiin SOTE-ratkaisuun liittää uusien innovaatioiden dynamiikkaa? Pelkkä säästötavoite rajaa SOTEen liittyvän näköalan kapeaksi ja lyhytnäköiseksi ja vailla kehittämismahdollisuuksia olevaksi byrokraattiseksi suoritukseksi. Yksi mahdollisuus olisi varata koko ajan tietty prosentuaalinen osuus sosiaali-ja terveydenhoidon rahoituksesta infrastruktuurin ja teknisen laatutason ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Julkisen ja yksityisen palvelutuotannon tulee laatutasoltaan olla jatkuvasti vertailtavissa myös hinnaltaan – ja siten, että julkinen puoli saa suoritetta kohden saman resurssitason kuin yksityinen sektori.

Säästäminen ei yhteisölliseltä kannalta saa merkitä voimavarojen vähentämistä vaan kartuttamista. Tässä mielessä hallitusohjelmaan sisälltetty säästötavoite osoittaa painopisteen asettuneen yksityisen intressin korostamiselle tämän suuren ja kansantaloudellisesti merkittävän uudistuksen yhteydessä. Sosiaali- ja terveydenhoitotoimi kestävät hyvin korkeammankin kustannustason ja etenkin silloin, kun tavoitteena kansan kuntouttaminen elämään täysillä, niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.

Kuulen jo mielessäni vastaväitteitä, jotka perustuvat resurssien vähäisyyteen, julkisen sektorin velkaantumiseen, velkojen jättämisen tulevien sukupolvien hoidettavaksi. Samalla juuri marraskuun ensimmäisellä viikolla 2017 on kuultu 2,5 miljardin tuen antamisesta Finnveran toimesta Suomen telakkateollisuudelle. Hur det är möjligt? Kuinka se on mahdollista? What is going on?

Olenvtoisaalla blogipäivityksissäni kirjoittanut paljonkin EuroopanUnionin ja Euroopan Keskuspankin talous- ja rahapolitiikanmarkkinasuuntautumisesta, yksipuolisuudesta ja siipirikkoisesta suhtautumisesta juuri rahapolitiikassa yhteisiin kansanvaltaisiin rakenteisiin. Finnveran markkinatukien ja SOTEn yksityisen intresssiin perustuvien ratkaisujen asettaminen rinnakkain pitäisi herättää jo peruskoulunkin yhteiskunnallisella oppimäärällä huomaamaan , että yhteinen laiva kulkee pahasti kallellaan. Elinkeinoelämän Valtuuskuntakin on hiljaa kuin valtiosihteeri Audin takakontissa. Valtionvarainministeriö ei kerro sanallakaan siitä, mistä moiset rahat löytyvät. Euroopan Keskuspankin määrällinen elvytys vaikuttaa, mutta julkinen sektori siitä ei kostu kuin välillisesti.

Tämä ei enää kuulu SOTEen, saatat sanoa. Molemmat, markkinatuet ja SOTE kuuluvat kuitenkin kansalliseen taloudenpitoon. Kokonaisuutta on katseltava myös myös tämän SOTE-väännön yhteydessä.

SOTE-säästöissä ja telakkatuissa satavuotias Suomi-laiva kulkee edelleen pahasti kallellaan. Kummalta puolelta yhteinen vene alkaa hörpätä vaarallisessa määrin vettä, siitä sopii keskustella. Tässä ovat SOMEn edellyttämä reaalitalous ja paratiisiristeilijöiden unelmahöttö tällä kertaa vastakkain.

Sosialidemokratian juuret

"Sosialidemokratia on jo saavuttanut sen, mitä se tavoitteli; liikkeen on kyettävä määrittelemään tavoitteensa uudestaan ja uudistuttava jos se aikoo menestyä." Tämän toteamuksen kuulee poliittisessa keskustelussa tuon tuostakin. Voin kuvitella, että liikkeen arvoperintöä tuntemattomasta tuollainen suggestio tuntuu ahdistavalta ja lamauttavalta. Sellaiseksihan se on tarkoitettukin.

Ryhtyäkö siis kiihkeästi arvailemaan tulevaisuuden taktiikkaa ja strategiaa - vai yrittääkö löytää jotain arvokasta ja vielä toteutumatonta työväenliikkeen arvoperinnöstä, aikaisempien sukupolvien, isiemme ja äitiemme elämää ja toivoa ylläpitäneestä arvomaailmasta?

Hindutraditiossa - johon mm. jooga pysyvine asanoineen ja muine harjoituksineen kuuluu - pidetään juurta, lähdettä muuttumattomana, johon aina palataan ja jonka syvintä olemusta jatkuvasti tutkitaan ja avataan. Tradition arvot ovat pysyneet lähes muuttumattomina jo useita tuhansia vuosia. Aika-ajoin traditio on ollut lähellä katketa, mutta perinne on kuitenkin jatkunut niin vahvana, että se muodostaa mitä rikkaimman  perustan hindulaisuudelle.

Tuo perinne ei tavoittelekaan uudistumista siinä mielessä, että vanha koettaisiin jo saavutetuksi ja ylitetyksi. Päinvastoin, Patanjalia, Upanishadeja,  Bagavad Gitaa ja vanhoja mestareita, "guruja" tutkitaan ja niihin palataan yhä uudelleen ja uudelleen.

Minulla on tapana palata yhä uudelleen ja uudelleen myös ns. Frankfurtin koulukunnan suuriin mestareihin, joista erityisen intensiivisesti olen viitisenkymmnentä vuotta tutkinut tuon laitoksen sosiaalipsykologian eliniäkseen (mikä ei toteutunut) valitun johtajan Erich Frommin tuotantoa. Palaan jatkuvasti hänen löytöihinsä kuin varmalle lähteelle, josta aina löytyy mieltä kirkastavaa ja avartavaa eliksiiriä, "elämän vettä".

Pidän virheenä sitä, että niin  nopeasti aikaisempien mestareiden työ ja luova panos unohdetaan ja lähdetään haikailemaan uutta ilman jo ollemassaolevan arvopohjan ymmärtämistä ja tuntemista.

Sosialidemokratia, joka on sitoutunut ihmisyyden ja ihmisenä olemisen ehtojen maalliseen, "historian sisäiseen" kehittämiseen, on monessa suhteessa sukua muille maailman humanistisille perinteille, joihin hindulaisuus ja buddhismi - nämä kaksi keskenään hyvinkin läheistä harjoittamisen muotoa - ilman muuta kuuluvat. Perinteitä kunnioitetaan ja lähdettä, juurta tutkitaan ja avataan mitä erilaisimmilla tavoilla.  Voitaisiin todeta, että demokratia elämäntapana - sosialidemokratian tärkeä ulottuvuus - kaipaa tässä suhteessa yhteyttä paitsi oman arvoperintönsä avaamiseen, myös maailman muihin humanistisiin traditioihin.

Tämä saattaa kuulostaa selän kääntämiseltä tulevaisuudelle ja paluuta vanhaan. Toisaalta vaatimus vanhan ja jo muka toteutetun sivuuttamisesta tarkoittaa aikaisempien sukupolvien henkisen työn ja elämäntavan saavutusten aliarviointia ja historian kumulatiivisen kasvun vähättelyä.

Kun sosialidemokratia puhuu ihmisyydestä, demokratiasta elämäntapana, ihmisen omaehtoisuuudesta ja toiminnallisesta vapauttamisesta, tapaus ihmisen täydestä toteuttamisesta, on lähteellä, perinteellä, juurilla ja niiden radikaalilla avaamisella ja elvyttämisellä suurempi merkitys kuin historiattomalla ja perinteettömällä tulevaisuuden ennustamisella.

Sellaiset ulottuvuudet kuin autenttisuus, integriteetti, vastuuntunto ja  rikastuttaminen lähtevät liikkeen juurista, kaiken toiminnan ja ohjelmoinnin taustalla olevasta perustasta.

Tai ilmaiskaamme asia tietokonekielellä: jokaiselle tietokoneelle tärkeää on BIOS (lyhenne sanoista Basic Input-Output System), jonka varaan kaikki ohjelmalliset toiminnat rakentuvat. Poliittisen liikkeen arvoperintö on sen perustassa olevaa Input- ja Outputjärjestelmää, jolle tulevaisuutta rakennetaan. Tuohon perustaan ankkuroitu "tapaus ihmisen" toteuttamisen visio on sosialidemokratian ja ihmiskunnan kohdalla vielä mitä suurimmassa määrin kesken. Siksi sellaista uusiutumistarvetta, jossa vanha perusta hylätään ja unohdetaan, ei ole olemassa. Tradition ja siihen sisältyvän arvoperinnön sivuuttaminen poistaa liikkeen toiminnalle olennaisen syvyysulottuvuuden.

Palataan siis juurille, "sosialidemokratian biokseen", avataan sitä vanhojen mestareiden löytöjen pohjalta, jotta voisimme löytää kestävän tien tulevaisuuteen.