Scäublen lähestymistapa ja hänen "ei-paperinsa" ei tunne eikä tunnusta keynesiläistä talous- ja rahapoliittista lähestymistapaa ollenkaan. Siinähän valtion tehtäväksi määritellään taloudenhoidon antisyklinen periaate, jossa rahapolitiikalla tasoitetaan nousu- ja laskukausia siten, että mahdollisimman tasainen talouskasvu käy mahdolliseksi. Pikemminkin Schäuble Euroopan Unionin tavoin pitää valtion aktiivista talous- ja rahapoliittista aloitteellisuutta vaarallisena harhaoppina, joka onkin Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin keskeisissä asiakirjoissa suljettu kokonaan ja ehdottomasti pois toimenpidevalikoimasta. Ainakin Ranska on aika-ajoin nähnyt tämän ulottuvuuden hyvin tärkeäksi ja ilmeisesti matkan varrella jotakin tukea on "selän takana" Ranskalle tässä suhteessa annettukin. Miksikään poliittiseksi ja strategiseksi ohjelmaksi se ei ole kuitenkaan missään vaiheessa noussut, vaikka esimerkiksi karismaattisen Jacques Delorsin visioihin tämä vielä 1980-luvulla kuuluikin.
Kysymys voisi olla paljon muustakin kuin töyssyjen ja kuoppien tasoittamisesta. Euroopan Keskuspankin määrällisen elvytyksen kokonaismäärä näkyy EKP:n taseessa huimana, Der Spiegelin mukaan aina 4,7 biljoonaan euroon (4700 mrd euroa) nousevana vastuunottona. Tämä yrityksille suunnattu aito unelmahöttö ei voi olla vaikuttamatta jossakin määrin myös reaaliseen talouskasvuun. Demokraattisten rakenteiden kautta toteutettuna, infrastruktuurin ja palveluiden parantamisena - sitä esimerkiksi Kiina tekee koko ajan - tai pakolaisvirran aitona työllistämisenä, eläkeläisten aseman parantamisena, työttömyyden nitistämisenä - kaikki tämä olisi ollut mahdollista samalla määrällisellä elvyttämisellä ja aidon, terveen suhteen rakentamisena yritysmaailmaan. EKP:n taseen vastattavien eurovuoret näkyvät pysyvänä symbolina siitä mitä jäi konservatiivien ideologisen huuman vuoksi tekemättä.
Tuleva Saksan liittopäivien todennäköinen puheenjohtaja Wolfgang Schäuble aikoo aitona konservatiivina ja markkinoiden riskipolitiikan hyväksyjänä kuitenkin valjastaa myös yritykset vastuunottoon eurooppalaisen vakausmekanismin toiminnasta. Hän ehdottaa, että kriisitilanteessa myös yritysten ja sijoittajien on opettava vastuuta kansallisen taloudellisen hätätilanteen koittaessa. Tätä voidaan pitää sellaisena tasa-arvotulkintana, johon konservatiivisella maailmankatsomuksella on parhaimillaan mahdollisuus yltää.
Schäublen esitys on samalla kertaa konkreettinen ja suhteellisen yksityiskohtainen vastaveto Ranskan Macronin toistaiseksi strategisista syistä lähes salaa hautomalle "uuden alun Euroopalle", jossa suvereniteetti, yhtenäisyys ja demokratia ovat Der Spiegel-lehden haastattelun (nro 42/14.10. 2017) mukaan keskeisessä roolissa. Se tarkoittaa Euroopan Unionin vahvistamista ja ilman täysivaltaista talous- ja rahapolitiikkaa se ei ole mahdollista. Macron on jossakin yhteydessä väläytellyt Eurobondin nimellä tunnettua koko yhteisöä koskevaa rahoitusmallia. Saksan Schäuble ei ole - tietenkään - lämmennyt tällaisille ajatuksille, vaan luo omilla ehdotuksillaan muuria Macronin toistaiseksi vain yleisellä tasolla julkaisemaa linjaa vastaan.
Macronin kyky valloittaa ainakin vanhempia naisia näkyy myös hänen suhteessaan Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin. Macron ylistää lähes määrättömästi Merkelin taitoja ja on varmasti saanut vastakaikua ajatuksilleen myös Saksan liittokanslerin suunnalta. Onnetomuudeksi voidaan todeta, että jo liian pitkään jatkunut siipirikko politiikka on johtanut äärioikeiston ja kansallismielisen, väkivaltaan, vihanpitoon ja milöitarismin korostamiseen suuntautuvan poliittisen vaihtoehdon esiinnousuun. Sen asema on jo nyt niin vahva, ettei hallituksen muodostaminen Saksassakaan näytä helpolta eikä vaaleissa syntyneillä voimasuhteilla välttämättä edes mahdolliselta. Macron onnistui kuitenkin äärioikeiston väliaikaisessa lannistamisessa, mutta samalla siinä tuli lannistettua koko vanha poliittinen voimakenttä - perusteellisesti.
Vielä on siis vähän toivoa Euroopan pelastamiseksi yhä suurempia hajaantumisilmiöitä osoittavan maanosan politiikassa. Macron on työpolitiikassaan lähempänä konservatiivista ajattelua kuin vasemmistolaista. En tunne Ranskaa niin hyvin, että tietäisin millaisia yleistä kansalaismielipidettä loukkaavia "viiden tonnin yhtäkkisiä palkankorotuksia" ja muita perustelemattomia eturyhmäajattelun mukanaantuomia piirteitä voimakkaan ammattiyhdistysliikkeen rakennepolitiikka on maahan tuonut. Mielestäni mahdolliset virheet eivät kuitenkaan oikeuta koko ammattiyhdistysliikkeen roolin tukahduttamista - se on ristiriidassa Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen ja Kansainvälisen työjärjestön ILO:n periaatteiden -siis demokratiakäsityksemme - kanssa.
Suomessa ei ole keskustelussa pilkahtanut esiin Saksan ja Euroopan Komission politiikan vastakkainasettelu siinä mitassa kuin mitä se nyt julkaistussa Wolfgang Scäublen "ei-paperissa" osoittautuu olevan.
Kuten tiedetään, Suomen hallitus on liimautunut eurooppalaisenkin käsityksen mukaan tiiviisti Saksan ja Wofgang Schäublen edustamaan austeristiseen, tiukan konservatiiviseen talous- ja rahapolitiikkaan. Oppositio on ilmaissut kriittisyytenhsä tätä linjaa kohtaan kieltämällä sen sisällään pitämän arvomaailman. Mitä oppositio ei ole tehnyt? Se ei ole esittänyt vaihtoehtoa, ei keynesiläistä sen paremmin kuin muutakaan - ehkä valtionarainministeri Jutta Urpilaisen kaudellaan junailemaa erityisratkaisua Kreikan erityislainan yhteydessä. Eurooppahenkistä, uuden Euroopan visiota sanan keynesiläisessä hengessä on lupa odottaa sosialidemokraateilta, sekä työväenliikkeen arvoperinnön että keynesiläisen antisyklisen politiikan hengessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti