Ämmänjäljä

Ämmänjäljä
Nummi-Pusulan tiekartan viimeisenä komeilee aika erikoinen tien nimi, Ämmänjäljäntie. Kun hankimme loma-asuntomme tämän tien perukoilta, sitä ei vielä 1975 ollut virallisesti olemassakaan. Muistitieto kyllä kertoi tästä metsätiestä omaa tarinaansa. Kun sitten tienimistöä Nummi-Pusulassa uusittiin, tällä Mettulantien perukoilla olevalle pätkälle löytyi nimi paikallisen vanhemman väestön perinnelokerosta kuin itsestään.

Hyypiänmäen yhteisö syntyy
1970-luvun alussa Mettulantien varressa jo 1700-luvulta sijaitsevan Rauhalan talon omistajapariskunta Sirpo ja Sirpa Salin olivat lohkotuttaneet maihinsa rajautuvan Hyypiänmäen kupeesta viisi loma-asuntotonttia. Saukkola ei ollut vielä silloin oikein päässyt toiminnallisena keskuksena vauhtiin. Kyläkaupat olivat rapistumaan päin ja kun töitäkään ei aina riittänyt maanviljelyn luppokausiksi, ryhtyi Sirpo Salin rakentamaan pientä lomakeidasta Hyypiänmäen kupeesen. Osin hänen työnään syntyi loma-asuntoja metsätien varrelle: Kaarnilan Einen pyöröhirsistä rakennettu Huvila jonka nykyasukkaita ovat Kaarina ja Leif Lindholm, Harjun omakotitalo jota nykyisin asuttaa Mia ja Isto Lehtinen. Ylipukka kolmantena Hyypiänmäen rinteessä, paikka jonka tuvan ja saunarakennuksen Sirpo Salin rakensi. Siinä asuvat nyt uusina omistajima Markku ja Paula Mäkinen lapsineen ja koirineen. Tien perältä löytyy vielä kaksi "hyypiäläistä", Juhani Aaltosen viimeistelemä Westerhaus ja Ritva ja Ilpo Rossin itselleen vuonna 1975 hankkima "Viheristö".

Tonttien nimistä ja nimien taustoista
Tonttien omistajat saivat itse nimetä paikkansa omien mielikuviensa mukaan. Viheristö sai nimensä alkamassa olevan ympäristön saastumisen ja luonnosta kiinnostumisen siivittämänä. Nimen keksi Rossien silloin kouluiässä oleva Paula-tyttö, Westerhaus halusi rakennustyyleineen luoda mielikuvaa keskieurooppalaisesta vanhasta savesta ja parruista rakennetusta ja valkoiseksi maalatusta renesanssitalosta yhtyneenä sikäläiseen alppimaisematunnelmaan. Ylipukka tuli omistajien eteläpohjalaisesta nimestä. Hyypiänmäen alapuolella on Ounian vanhalle talolle kuuluva niitty ja sen vartta kulkee mäkeä 35 metriä alempana Hyypiäntie. Hyypiöiksi eivät kuitenkaan uudet asukkaat itseään tunteneet, vaikka Mettulantien varrella asuvat Heikolan veljekset sanoivatkin että 40 vuotta pitää täällä asua ennenkuin ruvetaan sanomaan päivää kohdatessa. Ilmeisesti se aika alkaa olla nyt koittamassa...

Ämmänjäljäntie nimenä virallistuu
Sitten 2000-luvun teiden nimeämisen Hyypiänmäelle kulkevaa tiepahasta ruvettiin kutsumaan Ämmänjäljäntieksi. Aikaisemmin tällä tiellä ei ollut tiekuntaa ja sen kunnossapitäminen perustui asukkaiden oma-aloitteisuuten ja jonkinasteiseen talkootyöhön. Kun Rauhalalla oli maita täällä 1700-luvun isojakoon ja kalanruotokaavaan perustavalla mäellä, ruvettiin tietä pitämään talvisinkin auki niin hyvin kuin silloisilla pienillä traktoreilla ja auroilla oli mahdollista. Vuosituhannen alussa päätettiin sitten ryhtyä perustamaan omaa tiekuntaa ja niin syntyi Ämmänjäljän tiekunta, jonka puheenjohtajana nykyisin (2016-) toimii Petri Karasjärvi Westerhausista.

Mettulasta Metulantaustaan
Tie ei kuitenkaan ole niin nuori kuin mitä tästä tarinasta voisi päätellä. Jo 1700-luvulta on tienvarren taloista tultu omille pelto- ja metsäpalstoille, jotka ulottuvat yli kilometrin mittaisina
luoteeseen tien varrella olevan Mettulanlammen seudulta eteenpäin. Poltto- ja rakennuspuut on aina hankittu taloihin täältä ja siksi vähintäänkin hevospelissä toimiva metsätie on ollut välttämätön. Tilojen metsämaiden taustalta löytyy Mettulantaustan kylä, josta on aikaisemmin kuljettu juuri tätä metsätietä Mettulaan ja Saukkolaan. Mettula sanana on vanhaa suomalaista kuvaannollista ilmaisua rakastetulle metsälle. Täällä siis kaikaa Mettulan kannel Aleksis Kiven Metsolan kanteleen tapaan - kysymys on samasta asiasta.

Hyypiän ämmä
Mettulantaustasta siis kuljettiin Ämmänjäljäntien ja siitä Mettulantaustalle ulottuvan metsätien pohjaa Turuntien varteen sivistyksen pariin. Kerrotaan että eväitä syötiin Mettulanlammesta lähtevän puron varrella. Talvella tie oli vaikeakulkuinen ennenkaikkea Hyypiämäen kohdalla. Mäen päällä on lähteikkö ja sieltä virtaa talvisinkin vettä aika paljon Ämmänjäljäntielle muodostaen usein talvella noin puolen metrin paksuisen ja kymmenkuntametriä leveän paannejään. Alkuaikoina piti autollakin ajaa tuon paannejään yli tien perukoilla oleville tonteille päästäkseen. Vesi on kellanruskeaa ja muistuttaa väriltään - niin mitäpä muuta kuin virtsaa. Mistäpä se muualta oli kotoisin kuin Hyypiän ämmän hameen alta... Ämmänjäljäntiellä on siis luonnonilmiöön ja kansanuskomuksiin perustuva hohdokas nimi. Rauhalan isäntä Sirpo Salin kertoi lisäksi, että kalliossa mäen päällä on ison jalanjäljen näköinen muodostuma ja että tie olisi saanut nimensä myös sen mukaan. Kuvio on ollut toistaiseksi kadoksissa - jälkeä jättämättä. Toivottavasti se jossakin vaiheessa löydetään uudelleen.

Metsään, piiloon...
Ämmänjäljäntien jatkeena oleva metsätie on ollut tärkeä myös toisesta syystä. Turuntien varrella olevat talot eivät ole olleet viime vuosisadoilla suojassa rosvoilta eikä ryöstäjiltä. Sotaväenosastot ovat tietä kulkeneet ja verottaja, milloin ruotsalainen, milloin venäläinen on ollut osaansa vaatimassa. Ämmänjäljäntien perukoilta löytyy vieläkin vanhoja maakuoppia, joissa on säilytetty nauriita ja lanttuja, myöhemmin ehkä myös perunoita - ehkä muutakin. Sata metriä Ämmänjäljäntien päässä olevasta mutkasta löytyy pieni suo, Aittasuo. Nimi kertoo tarinaansa siitä, että talven varalle tarvittua viljaa ja heiniä on  ilmeisesti jouduttu rahtaamaan kauas metsään parempaan talteen kyselijöiden, katselijoiden ja vaatimuksia esittävien silmistä. Hyypiänmäki on ollut myös karjan metsälaitumena - piikkilanka-aidan jäänteet kertovat juuri laiduntamisesta.

Peltomaata lampia ja soita kuivaamalla
Aikanaan hankittiin uutta peltomaata pieniä lampia ja soita kuivattamalla. Hyypiänpellon suuntaisena itäpuolella sijaitsevan mäen takana on Särkijärven alue, josta vedet virtaavat Mettulanlampeen. Vaikuttaa siltä, että sieltä on kuivattu pieni Särkijärvi ja saatu hyvää peltomaata. Myös Viljasen Timon Hyypiänpelto vaikuttaa kosteikosta tai pitkulaisesta lammesta kuivatulta alueelta. Pelto päättyy Ämmänjäljäntien alittavaan, syksyisin ja keväisin aika voimakasvirtaiseen puroon. Länsipuolelta löytyy Kaitalampi ja myös sen vierustalla on pieni niitty, joka on aikaansaatu lammenpintaa joskus laskemalla.