Ulvotaan susien mukana?

Kilpailukykysopimus - miten se istuu hyvinvointivaltion maailmankuvaan?

Suomessa on voimassa hallituksen esittämä, työmarkkinajärjestöjen hallituksen kanssa sopima ja eduskunnan hyväksymä kilpailukykysopimus. Sopimus vuosille 2017-18 sisältää koko joukon toimenpiteitä, joiden uskotaan ja toivotaan parantavan Suomen kilpailukykyä etenkin vientiteollisuudessa ja muutenkin parantavan pärjäämistä globaalissa kilpailussa. Mitä kilpalukyky tarkoittaa toimintaperiaatteena ja millaisiin arvoihin se perustuu?

Kilpailukyky tarkoittaa kaiketi sitä, että maa - tässä tapauksessa Suomi - kykenee tarjoamaan tuotteitaan sellaisilla ehdoilla, että jossakin toisessa kansantaloudessa tuotetulla ostovoimalla halutaan hankkia nimenomaan Suomessa tuotettuja ja suomalaisia työllistävien yritysten tuotteita. Kysymys ei ole ainoastaan hinnasta, vaan myös laadusta. Laatu on puolestaan kytköksissä osaamisen ja tätä kautta koulutukseen, innovatiivisuuteen ja jopa kansallisiin luonteenpiirteisiin ja asennoitumistapaan. Suomalaiset ovat aloitekykyisiä mörököllejä - tiukan paikan tullen osataan ja tehdään - mutta välttämättä tästä sinänsä merkittävästä luonteenpiirteestä ei itse kovin suurta numeroa näytetä tekevän.

Osallistuminen vuorovaikutteisesti tähän kilpailuun tarkoittaa tietenkin myös sitä, että meilläkin kyetään ostovoimaa nostamaan niin että voimme hankkia ulmomaisia tuotteita. Kauppataseeemme osoittaa, että rahassa mitattuna olemme ostaneet ulkomailta viime vuosina enemmän kuin mitä olemme sinne vieneet. Kauppatase pitäisi saada vähintäänkin tasapainoon, mieluummin voiton puolelle.

Euroopan keskeisenä maana Saksa on onnistunut kilpailukyvyssään erinomaisesti. Euroopan Unionin sisällä - siis sisämarkkinoilla - Saksa on aivan ylivoimainen kilpailukyvyssään. Kaikki Saksan kauppapataseen voitot eivät kerry tietenkään Euroopasta, mutta tase sisämarkkinoilla on vahvasti kallellaan Saksan hyväksi ja muiden tappioksi. Saksassa tätä ei pidetä ollenkaan pahana, eurooppalaisessa katsannossa toivottaisiin maan kuitenkin kiinnittävän huomiota myös muun Euroopan pärjäämiseen. Niin pitkällä eurooppalaisessa ajattelussa ei sentään olla, vaikka yhteismarkkinoista puhutaankin.

Kilpailuykykykatsannossa kaikki muut maat ovat siis kilpailijoitamme ja meidän on kyettävä tuottamaan parempia tuotteita ja lisäksi muita maita edullisemmin. Tosiasia on että markkinoista käydään raivokasta kilpailua eikä etusijan saamisessa aina keinoja kaihdeta. Palkat, verot, logistiset kustannukset, autoimatisointi, raaka-aineiden hinnat ja monet muutkin tekijät ovat koko ajan vaakakupissa ja pohdinnan kohteena. Jos kilpailun ehdot eivät kotimaassa miellytä, maata voidaan helposti vaihtaa. Kilpailu on tässä suhteessa ankaraa. Karl Marx kuvasi kilpailua "ahneiden sodaksi"; tämä sotaa lähentelevä asennoituminen näkyy vihamielisissä asenteissa ja viholliskuvissa: kauppaa ja kaupan ehtoja käytetään aseena myös politiikan ja valtioiden välisten suhteiden muilla alueilla.

Kilpailukyvyn sosiaalipsykoplogia nostaa esiin luonteenpiirteitä ja asennoitumistapoja, joita ei ole taidettu tarkemmin kuvata ainakaan peruskoulun alkuperäisissä kasvatustavoitteissa. Tunnemme kyllä hyvin narsistisen menestyjän, autoritaarisen ja kaikkivoipaisen johtajan; tiedämme että keinoja ei kilpailussa kaihdeta; jos ei ihan suoranaista fyysistä väkivaltaa harjoiteta, niin rakenteellista, aineellisiin ja siten myös fyysisiin olosuhteisiin vaikuttavaa kylläkin. Keskeistä on omistaminen, se että oman ja yrityksen tasegrafiikka osoittaa koilliseen. Kilpailussa pitää olla tunteet taka-alalla, tarvittaessa kylmä ja välinpitämätön. Sosiaalipsykologian keskeinen opettajani Erich Fromm, Frankfurtin koulukunnan kuuluisa jäsen pitää tätä kaupallisesti kaavautunutta asennoitumistapaa ja luonteenpiirrettä elottoman rakastamisena, yhteiskunnallisesti nekrofiilinä asennoitumistapana. Kilpailukyvyn takana on itse asiassa kokonainen patteri epäproduktiivisia asennoitumistapoja, joiden kuvaaminen ja eritteleminen lyhyen blogikirjoituksen yhteydessä ei ole mahdollista.

On siis tarpeellista muistaa että "kilpailukyky" on arvopohjaisesti latautunut henkinen tila, joka ei palvele biofiilistä, yhteen hiileen puhaltamisen periaatetta. Jos tätä ei tiedosteta, yhä sulkeutuneemmat, natonalistiset ja pelkkää "yritysvastuuta" korostavat toimintatavat nousevat päällimmäisiksi. Jo nyt näyttää siltä, että yhteiseksi rauhan, demokratian ja yhteistoiminnan linnakkeeksi tarkoitettu Euroopan Unioni osoittaa hajoamisen merkkejä.

Työväenliikkeen arvoperinnössä kansainvälinen solidaarisuus on yksi keskeisimpiä käsitteitä. "Internationalessa", kansainvälisessä työväenmarsissa luvataan, että kun toimimme tässä solidaarisuuden hengessä, niin huomispäivänä kansat on veljet keskenään". Kilpailukyvyn rinnalle tarvitaan siis välttämättä myös toinen lähestymistapa, josta voitaisiin käyttää nimitystä "yhteistyökyky". Se perustuu kuitenkin toisenlaisiin arvoihin, joita ovat demokratia elämäntapana, tasa-arvon ja yhtäläisten oikeuksien kunnioittaminen ja yhteisen taloudellisen, sosiaalisen ja sivistyksellisen perustan johdonmukainen luominen tälle lähestymistavalle.

Euroopan Unionissa se tarkoittaisi Unionin keskeisten, peruskirjoissa määriteltyjen arvojen uudelleen määrittelemistä ja vähintäänkin tasapainoittamista. Ei ole oikein, että koko mantereen yhteisöstä rakennetaan markkina-alisteinen koneisto, joka kilpailun hengessä katselee muuta maailmaa voitettavana vastustajana ja kilpailijana, pahimmillaan vihollisena jota vastaan on sotilaallisesti varustauduttava ja linnoittauduttava. Olemme jo nyt kohtalokkaan pitkällä tällä epäproduktiivisella, koko mantereen ihmiskeskeistä ja demokraattista sivistysperinnettä vahingoittavalla tiellä. Pidän suurena vahinkona ja onnettomuutena sitä, että tällainen orwellimainen  "eläinten vallankumous" meille niin tärkeässä eurooppalaisessa yhteistyössä on päässyt tapahtumaan.

Kilpailukyvyn periaate ja sen välittömät sovellutukset vuosien 2017-18 suomalaiseen kansantalouteen eivät edistä yhtenäisemmän, levollisemman ja tulevaisuuden uskoa lisäävän Euroopan tai maailman rakentamista. Koetan ymmärtää, että joskus on pakko "ulvoa susien mukana"  pelkän itsesuojeluvaistonkin  varassa. Pitkän tähtäimen toimintaperiaatteeksi siitä ei kuitenkaan ole sosialidemokraateille, ammattiyhdistysliikkeelle eikä koko kansalle.