Horjunta huolestuttaa - Saksasssakin...

Saksan Luonnonystävät varoittavat SPD:tä TTIP:stä ja CETA:sta.

Berliini 31.maaliskuuta 2015

Saksan Luonnonystävät - yksi perinteisistä työväenliikkeen joukkojärjestöistä - varoittaa SPD:n johtoa puolustelemasta suunniteltua vapaakauppasopimusta Euroopan Unionin ja USA:n (TTIP) välillä - ja samoin koskien vapaakauppasopimusta EU:n ja Kanadan (CETA) välillä. Jo nyt on nähtävissä huomattavaa luottamuspulaa monien niiden ihmisten kohdalla, jotka ovat suuntautuneet sosiaalisesti ja ekologisesti kestävän maailmantalouden kehittämiseen."Suunnitellut vapaakauppasopimukset johtavat lisääntyvään sääntelyn purkamiseen suurten konsernien etujen hyväksi. Näiden toimin voidaan nähtävästi poistaa demokraattinen päätöksenteko viralta. Tämä tapahtuu parlamenttien ja demokratian kustannuksella niin Euroopassa kuin USA:ssakin.", sanoo Saksan Luonnonystävien puheenjohtaja Eckart Kuhlwein

Saksan Luonnonystävien ympäristöasiantuntijat syyttävät TTIP-puolustajia siitä, että vapaakauppaideologia syventää sosiaalista eriarvoisuutta, Euroopan jakaantumista ja sitä että sopimus voimaanastuessaan tunkee samalla ekologian marginaaliin. Lukemalla tähän mennessä julkaistuja tekstejä käy pian selväksi, että kysymyksessä ei niinkään ole kauppa ja hyvät kumppanuussuhteet, vaan sääntelyn purkaminen, liberalisointi ja julkisten terveys- ja koulutustavoitteiden sekä vesi- ja energiahuollon saattaminen suurten monikansallisten konsernien tehtäväkentäksi. Samalla palvelutehtävien uudelleenkunnallistaminen tehtäisiin mahdottomaksi.

Erityisen kriittisiä ovat Luonnonystävät "sääntelyn harmonisoinnin" suhteen: molemmin puolinen standardien tunnustaminen merkitsisi sitä, että alimman tason standardit tulisivat vallitseviksi. EU:n etukäteistarkastus vaarantuisi samalla kun USA:n jälkikäteistarkastus otettaisin käyttöön. Sääntely-yhteistyö joutuisi tässä vaaraan ja vahingonkorvauslainsäädäntö menettäisi merkityksensä. Lakimääräisten tuomioistuinten kanssa rinnakkaisesti toimivat välimiestuomioistuimet johtaisivat lopulta tilanteesen jossa kansalaisten perustuslaillinen lainsuoja vaarantuisi.

Monet kehitysmaat ja kehityttymässä olevat valtiot joutuisivat kärsimään uudesta vapaakauppamonopolista. SPD on kuitenkin yhtenä ensimmäisistä Euroopassa jo päättänyt, että Euroopan kehitysyhteistyön tulee voimakkaammin puuttua niihin syihin, jotka aiheuttavat taloudellista ja muuta pakenemista aikaisemmista kotimaista.

Saksan Luonnonystävät tukevat Saksan SPD:n viime syyskuun puoluepäivien päätöstä, joka "näytti punaista" eli vastusti transatlanttista vapaakauppasopimusta. Monet SPD:n johdon kannanotot tuovat kuitenkin lähemmäksi epäilyn siitä, että Saksassa sittenkin lähdettäisiin liikkeelle väärään suuntaan. "SPD:n on vihdoinkin ryhdyttävä käymään keskustelua globalisaatiosta muillakin kuin uusliberalistisilla termeillä. Se olisi samalla mahdollisuus voittaa maata ja Euroopan Unionia vaivaava politiikan sivuuttaminen (Entpolitisierung). Tämä antaisi SPD:lle uudenlaista poliittista profiilia", sanoo Saksan Luonnonystävien puheenjohtaja Eckart Kuhlwein.

Traktorin toinen valo ei pala...

USA:n ja Euroopan Unionin vapaakauppasopimuksesta ja Suomen Keskustan suhtautumisesta siihen ei ole näkynyt kommentteja juuri ollenkaan, vaikka Keskustan eurooppapolitiikalla saattaa jatkossa olla paljon merkitystä. Euroopan parlamentti ottaa ilmeisesti jo toukokuussa kantaa paljon puhuttuun TTIP-vapaakauppasopimukseen. Keskeiset konservatiiviset voimat, Euroopan Kansanpuolue ja liberaalien ALDE-ryhmittymä ajavat vapaakauppasopimusta läpi ilmeisesti komission esittämässä muodossa.

On tärkeää huomata että liberaaliryhmittymä ALDE, johon Suomen Keskustapuolue kuuluu, ei ole mikään Euroopan entisten maalaisliittojen kattojärjestö, vaan siinä on mukana mitä erilaisimpia liberaaleiksi itseään nimittäviä voimia, mukaan luettuna esimerkiksi Italian Berlusconin taustavoimat ja koko joukko "vapaita demokraatteja" eri maista. Näitä eivät Suomen saamat maatalosutuet Euroopan Unionilta tai Suomen valtiolta kiinnosta pätkääkään, mutta Suomen Keskustalle ne ovat elintärkeä kysymys. Äänestäjät ovat palanneet kotiin löytääkseen vanhan kristillisisänmaallisen maahengen ja odottavat vanhojen hyvien aikojen palaavan vaalien jälkeen. Niin ei taida kuitenkaan olla käymässä.

Päätettäväksi tuleva vapaakauppasopimus tarkoittaa nimittäin sitä, että vapaan kaupan ja kilpailun esteiksi koetut maataloustukiaiset saattavat parhaassa tapauksessa loppua kokonaan ja joka tapauksessa ne joutuvat entistä tiukemman syynin kohteeksi markkinaehtoisen kaupankäynnin kannalta. TTIP:ssä ehdotetut välimiestuomioistuimet ja niiden sisällyttäminen alkuperäisen sopimuksen mukaisesti vapaakauppasopimukseen merkitsisi sitä, että maksaessaan maataloustukia EU ja jäsenvaltiot joutuisivat myös maksamaan ankaria sakkoja vapaakauppasopiumuksen periaatteiden vastaisesta toiminnasta.

Ristiriita Suomen Kekustan ja Euroopan ALDEn välillä on ilmeinen ja pitäisin tätä seikkaa yhtenä syynä siihen, ettei Keskustan edustajille sopinut mitään aika siinä eurooppakysymyksiä käsittelevässä vaalitentissä, josta Olli Rehn poistui närkästyneenä ja joidenkin mielestä jopa ylimielisenä. Ylpeään itseuhoon ei tässä kysymyksessä ole mitään aihetta, sillä elintärkeänä pidettyihin, protektionistisesti perusteltuihin ja sosiaalisin perustein toteutettuihin maataloustukiin ei uudessa Uljaassa Euroopassa taida enää olla sijaa.

Mitä tämä merkitsee meillä nyt huhtikuussa 2015 pidettävien vaalien jälkeen, kun Keskusta ottaa tehtäväkseen hallituksen muodostamisen? Eurooppa-politiikan osalta se tarkoittaa sitä, että Suomi joutuu myös maatalouden osalta arvioimaan politiikkaansa kokonaan uusista lähtökohdista. Hyvinvointivaltion osalta vapaakauppapolitiikka asettaa todennäköisesti tiukkoja esteitä julkisen sektorin toiminnalle sen kaikilla niillä alueilla, joissa yksityisen markkinan katsotaan omaavan valmiutta infrastruktuurin rakentamiseen ja palvelutehtävien suorittamiseen. Viimemainitulla alueella Keskustapuolue on jo liputtanut selkeästi yksityisen aloitteellisuuden puolesta. Maataloustukien kohdalla on vielä mietintämyssy päässä, kantaa tähän ei ole vielä ilmeisesti otettu. Kokemuksesta tiedetään että heikolla kielitaidolla ja yhteistyövalmiuksilla Euroopan Unionissa ei hyviä tuloksia saavuteta.

Juuri Euroopan Unionin vaikutuksen jatkuvasta kasvamisesta seuraa, että olemme joutumassa vaalien jälleen entistä sekavampaan tilanteeseen. Euroopan Unionin tarjontapolitiikkaan perustuva talousstrategia aiheuttaa meille jo nyt valtavia ongelmia, kun kysyntä ei ostovoiman vähenemisestä johtuen kotimaassa kasva. Unionin arvovaltaisen komissaarin Kataisen johdolla luotu investointeihin suuntautuva odotusarvopaketti ei taida hirveästi investointeja tuottaa - ellei nyt sitten Paavo Lipposen lanseeraama tuore esitys arktisen alueen mahdollisuuksista tuo uutta impulssia pohjoisiin investointeihin. Siellä olevia suomalaisille yrityksille tarjoutuvia mahdollisuuksia en osaa arvioida, mutta pelkään että Unionin tiukka sanktiopolitiikka Venäjää kohtaan heikentää mahdollisuuksiamma ainakin jossakin määrin. Pohjoiseen suuntautuminen taitaa pudottaa myös vihreät poliittisena ryhmänä hallituskaavailujen ulkopuolelle.

Keskustan vaalivoitosta ja Unionin vapaakauppapolitiikan kriittisestä ja ilmeisen kielteisestä suhteesta maataloustukiin on tulossa vaalien jälkeistä aikaa keikuttava uusi, lähes tsunamin kaltainen aalto Suomen yhteiskunnalliseen tilanteeseen.

Aamu-uutisissa tänään 30.3. 2015 tutkija totesi että kansa näyttää antaneen Keskustalle anteeksi muutaman vuoden takaiset vehkeilyt mm. Nova-Groupin ja muiden bulvaaniyritysten kanssa, joilla oli tarkoitus luoda uusia, pysyviä rahoituskanavia Keskustapuolueen valta-aseman pönkittämiseksi. Tulokset olivat hyviä ja ne näkyivät vaalituloksissa. Jopa sähköpostiviesteissä ilkuttiin mm. sosialidemokraattien vaalitappiota näiden korruptiiivisiksi osoittautuneiden toimien vuoksi. Keskustapuolue on aina ollut ennenkaikkea edunvalvontapuolue, jossa loppupeleissä oma suu on ollut lähempänä kuin kontin suu. Sen verran kokemusta on vuosien varrella tullut minullekin, että epäilen maalaisliittolaisen edunvalvontahengen pulpahtavan vaalivoiton jälkeen tavalla tai toisella esille. Kokemusten perusteella on syytä epäillä, että Keskustasta olisi yhtäkiä tullut yleispuolue jollaisena se haluaa esiintyä. Tässä suhteessa näyttöä puuttuu.

Tämä saattaa olla myös yksi syy siihen, että Keskusta haikailee sosialidemokraatteja kumppaniksi hallitukseen Kokoomuksen sijasta tai kuitenkin ensisijaisesti. Perussuomalaisten ehdotus vetäytyä ulos Unionista saattaa hätätilanteessa saada uutta tuulta alleen myös Keskustapuolueessa, kun vapaakaupan aiheuttama suunta alkaa selkeytyä - ilmeisesti jo tulevan kesän aikana.

Traktorin toinen valo ei näytä palavan - siksi Keskustan eurooppapolitiikka on tässä vaiheessa aika arvoituksellista.

Rahasta ja odotusarvoista

Olen kirjoitellut eri yhteyksissä derivaatteina, siis odotusarvoina ilmaissusta rahasta. Jotta tämä mielikuvituksen rajoja hipova, reaalimaailmasta täysin irrallaan oleva digitaalinen rahavuori tulisi edes jollakin tavalla näkyväksi, jaan tässä olevan linkin suomenkielisellä selvityksellä varustettuna. Eurooppa ja Euroopan Unioni on taipuvainen kehittämään samantyyppisiä mielikuvitusarvoja ja pelkona on että rahasta mielikuvituksen voimalla rakennettu pilvilinna osoittautuu unelmahötöksi...

Katsele allaolevan linkin kuvaa alkaen ylhäältä:

1) 100 dollaria - yleisimmin käytetty seteli, pitää "maailman liikkeellä"

2) 10 000 dollaria - sillä voi ostaa hyvän käytetyn auton

3) 100 miljoonaa dollaria - sopii nipin napin standardialustalle; se on samalla 3500 amerikkalaisen vuosiansion määrä.

4) 1 mrd (Amerikassa biljoonaa) dollaria - kymmenen standardialustaa; 2 mrd dollaria - sopii juuri ja juuri rekka-auton lavalle

5) 1 triljoona dollaria: 100 standardialustan rahamäärä on 10 mrd dollaria; 1 triljoona dollaria on 100 x 100 standardialustan "kerrostalo"

6) New York Mellonin (BNY Mellon) pankin odotusarvoinen pääoma on 1375 triljoonaa dollaria; "liian iso kaatumaan"

7) State Street Financial pankin odotusarvoinen pääoma (derivated exposure) on 13490 triljoonaa dollaria; "liian iso kaatumaan"

8) Morgan Stanley pankin odotusarvoinen pääoma 1722 triljoonaa dollaria; "liian iso kaatumaan"

9) HSBC-pankin (The Hongkong and Shanghai Banking Corporation Limited) odotusarvoinen pääoma 4321 triljoonaa dollaria;

10) Goldman Sachs-pankin odotusarvoinen pääoma 44192 triljoonaa dollaria; kuvan 1 triljoonan dollarin tornit ovat 248 metriä korkeita, rinnalla valkoinen talo ja Vapauden patsas samassa mittakaavassa.

11) Bank of American odotusarvoiset pääomat ovat 50135 triljoonaa dollaria;

12) Citibankin odotusarvoiset pääomat 52102 triljoonaa dollaria; tämä Citiryhmä sai USAn keskuspankilta 2513 triljoonaa dollaria kaatumisen ehkäisemiseksi. Yhden triljoonan dollarin "standardilavakerrostalo on siis 248 metriä korkea. Citibabnkin odotusarvoisia pääomia on 53102:n rahatornitalon verran...

13) JP Morgan Chasen odotusarvoiset pääomat ovat 70151 triljoonaa dollaria...

14) 99 suurimman amerikkalaisen pankin odotusarvoiset pääomat ovat 228,72 triljoonaa dollaria; kuvassa näkyy vertailun vuoksi Valkoinen talo, raharekka ja muutamia torneja...

Talouspoliittisen rotkon rauhassa

Erosin eilen Talousdemarien Facebook-ryhmästä, ainakin toistaiseksi. Ryhmässä on yli 800 jäsentä, mutta kovin aitoa ja syvällistä keskustelua, sellaista jonka varaan voi rakentaa tulevaisuutta, ei syntynyt. Pahinta mielestäni oli se että ryhmästä puuttuivat sosiaalisen median tärkeydestä ja vaikutusmahdollisuuksista puhuvat sosialidemokraattiset vaikuttajat. Mistä tämä johtuu?

Eilisessä 21.3. 2015 lauantain ykkösaamussa valtionvarainministeri ja SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoitti kieltäneensä poliittista valtiosihteeriään Esa Suomista olemasta aktiivinen Facebookissa. Tämä oli loppuviikon postauksessaan pitänyt Stubbia sopimattomaksi seuraavan hallituksen pääministeriksi. Tässä Suominen ylitti sopivaisuuskynnyksen rajat vaikka poliittisten sisältöjen katsannossa Stubb ja kokoomusleiri edustavat sosialidemokratian kanssa yhteensopimatonta talousliberalistista ja markkinakylki edellä kulkevaa poliittista valtakulttuuria. Puhutaan valtavirtaisesta talousanalyysista, jota toitotetaan kaikkien informaatiovälineiden kautta päivästä toiseen. Se tapahtuu hyvin yksipuolisesti, vaihtoehdottomasti ja tällä hetkellä - ilmeisesti myös tästä eteenpäin - näköalattomasti, kuitenkin kiristyksiä kansalaisten elämään vaatien.

Puhutaan sopeuttamisesta, mikä tarkoittaa valtion velan vähentämiseen tähtäävää, "yli varojen" tapahtuvan talouskultuurin laittamista aisoihin. Tätä perustellaan aika usein vertauksella yksittäisen ihmisen talouskäyttäytymisellä ja vastaavanlaisella logiikalla valtion ja ylipäätään veroa kantavan yhteisön toiminnassa.

Siis, kun valtion budjetti on noin 100 mrd euroa ja velkaa on 60 mrd, ollaan juuri ylittämässä Euroopan Unionin Vakaus- ja kasvusopimuksessa määritelty raja. Sopimus otettiin käyttöön 1997 jotta finanssipoliittista kuria saataisiin kiristettyä ja ylläpidettyä EMU:ssa. Euron käyttöön ottavien jäsenmaiden on pystyttävä vastaamaan Maastrichtin sopimuksen kriteereitä. Valtion budjetti ei tämän sopimuksen mukaan saa velkaantua vuositasolla 3% enempää. Keskeiset EU-valtiot - ne jotka tätä budjettikuria olivat vaatimassa - eivät ole itse pysyneet ollenkaan näissä rajoissa.

Jos budjettia onnistutaan pienentämään niin, että sen loppusumma onkin esimerkiksi 90 mrd, muuttuu velan ja budjetin loppusumman suhde prosentitasolla entistä kurjemmaksi. Velkaa on silloin jo 66,6% budjetin loppusummasta. Jos vielä kiristettään vaikkapa 4 mrd ja budjetin loppusumma on 86 mrd, nousee velan suhteellinen osuus yli 70 %:n. Itävaltalainen talousteoreetikko Stephahn Schulmeister väittää, että keskeiset eurooppalaiset poliitikot eivät osaa päässälaskua ja että konservatiivien kurjistamispolitiikka perustuu ala-arvoisen matemaattiseen osamiseen.

Jos budjetin loppusummaa pystytään nostamaan 100:sta vaikkapa 120:een miljardiin, velan suhteellinen osuus kyllä nousee - jos kaikki otetaan velkana - 66%:iin, mutta samanaikaisesti työllisyyden myötä verotulot kasvavat huimasti, työllisyys paranee rutkasti ja itse velkaa kyetään hoitamaan järkevällä tavalla. Velan määrän pudottaminen vaatii vain kolmen miljardin velanlyhennystä ja samalla ollaan jo Maastrichtin kriteerien sisällä - tosin velkaantuminen on väliaikaisesti ylittänyt Maastrichtin sopimuksen 3%:n alijäämäasteen.

Mihin sitten työpaikkoja tulisi luoda? Yritysten tukeminen siirtää resursseja päätöksenteon ulottumattomiin, monesti jopa ns. talouden harmaalle alueelle. Yritykset eivät ole pakotettuja investoimaan kotimaahan ja viime vuosien massiiviset helpotukset ovat osoittaneet että saatuja rahoja ei ole sijoitettu investointeihin ollenkaan siinä määrin kuin mitä hyväuskoisesti ja kokoomuksen vakuuttelemana uskottiin. Sijoitukset on tehtävä julkiselle sektorille, jolla on veronkanto-oikeus, huutava puute taloudellisista resursseista, aivan valtava työvoimatarve lähes kaikilla toiminnan alueilla, kiitos toteutetun säästö-ja sopeutuspolitiikan. Siellä on tarve suuriin investointeihin, vanhan korjaamiseen ja kunnostamiseen. Julkisen sektorin palvelutehtävissä tarvitaan käsipareja, aitoa läheisyyttä ja empatiaa. Siellä maksetaan sopimusten mukaisia palkkoja ja noudatetaan myös muita sovittuja työehtoja koskevia määräyksiä. Julkisen sektorin työt tuovat välittömästi elämään laatua sen monissa eri muodoissa, ei ainoastaan odotusarvoisesti kuten yritystoiminta edellä liikkeelle lähdettäessä.

Yanis Varoufakis, Kreikan karismaattinen valtionvarainministeri on todennut, että meillä ei ole ainoastaan velkavuorta, vaan samalla kertaa sijoituskohteita hakeva rahavuori. Sijoittajat hakevat koko ajan kohteita, joissa odotusarvot voisivat toteutua ja joiden avulla pääomavuorta voitaisiin edellen kasvattaa. Tämä ei ole ongelmatonta, vaan uhkapelia jossa koko ajan on vaanimassa synteettisen rahan vaara. Sijoittamalla reaalitalouden ulkopuolisiin, rahan tuottamiseen rahalla tähtääviin kohteisiin kasvatetaan samalla uuden finanssikuplan vaaraa. Uusia finanssituotteita syntyy koko ajan lisää ja ne syntyvät lähes yksinomaan yksityiselle, kaupalliselle sekrorille.

Kysymys kuuluu, missä viipyvät julkisen sektorin vastaavat tuotteet? Kun olen puhunut julkisen sektorin rahoitusinstrumenteista, niin jo sanaa pidetään niin rumana että syvempi ajattelu loppuu siihen. Tosin SDP:n puoluekokous Seinäjoella 2014 hyväksyi Tapanilan Työväenyhdistyksen tätä tarkoittavan aloitteen ja se pääsi - tosin väärinymmärrettynä jopa SDP:n marrakuussa 2014 julkaistuun vaaliohjelmaan. Puolueen talouspoliittinen ohjelma joka julkaistiin sopivasti ennen vaaleja, oli kadottanut tämän johtolangan käytännössä kokonaan ja puhui pääasiassa yritysvetoisesta, markkinaehtoisesta lähestymistavasta. Julkisen talouden osalta tuossa ohjelmassa on koetettu tasapainoilla velanoton ja kasvun välimaastossa, uskoen samalla viennin kautta liikkeelle lähtevään taloudelliseen nousuun.

Pelastaako siis vienti Suomen ja Sosialidemokratian? Viennistämme suuntautuu valtaosa Euroopan Unioniin, jossa kilpailemme keskenämme nollasummapelin periaatteella. Toisen vienti on toisen tuontia; Saksaa on erityisesti arvosteltu viime aikoina siitä, että se keskeistä asemaansa ja loistavia tuotteitaan hyväksikäyttäen kasvattaa vientiään Unionin sisällä ja heikentää reuna-alueiden ja pienempien, teknologisesti heikompien maiden vaihtotasetta. Keskinäinen kilpailu ja menestyminen siinä vaatii mm. paljon puhuttua palkkamalttia ja markkinoiden mielestä jopa palkkojen pudotusta. Tämä merkitsee loppupeleissä Suomen ja meidän mukana monien muidenkin euromaiden velkasuhteen muuttumista yhä vaikeammaksi.

Vienti Euroopan Unionin ulkopuolelle on ollut viime aikoina laskemaan päin. Tämä ei johtu ainoastaan meidän hallinnassamme olevista asioista. Viennin arvon aleneminen johtui vientihintojen laskusta. Vientihinnat laskivat neljä prosenttia, kun taas viennin volyymi nousi viimevuotisesta kaksi prosenttia. Vahva euro todennäköisesti vaikutti EU:n ulkopuolisen viennin kilpailukyvyn heikkenemiseen. Euroopan Unionin ulkopuolinen maailma kilpailee vielä rajummin kanssamme sekä halvemmilla tuotteilla että Eurooppaan verrattuna minimaalisilla palkoilla ja olemattomilla työsuhteen ehdoilla. Euroopan Unionin ulkopuolella toimivat yritykset palkkaavat mitä todennäköisimmin työvoimansa sijaintimaasta ja tässä mielessä niiden työllistävä vaikutus ei juurikaan tunnu Suomessa. Missään tapauksessa vientisektorin toiminta ei tuo Suomeen sellaista pulssia että kysyntä lähtisi voimakkaaseen nousuun. Sosialidemokratialla on tässä vakava perustelun paikka, kun se väittää talousohjelmassaan juuri viennin muodostavan keskeisen tekijän Suomen nousulle taloudellisesta alamäestä.

Yrittäminen Suomessa ja yritysten investoinnit Suomeen? Ensimmäisenä törmäämme yrittämisen vaikeuteen ja toiveeseen verotuksen helpottamisesta ja yritystuista. Yritysten haikailut johtavat veropohjan romahtamiseen, valtiontalouden näivettymiseen, budjettialijäämiin, nälkävyön kiristämiseen ja yhä katastrofaalisempaan valtiontalouden velkasuhteeseen. Lyhyesti: yritystoiminnan ehtojen parantamisella Suomi ei lähde sellaiseen nousukiitoon, että maa voitaisiin pelastaa.

Maastrichtin sopimuksen mukaan Euroopan Unioni ei voi suoraan tukea jäsenvaltioita, vaikka sillä on oikeus - jota se myös voimalla käyttää - luoda rahaa tyhjästä pelkillä omilla päätöksillään. Miksi valtioita, Euroopan demokratian ja rauhan kulmakiviä ei voida tukea EKP:n toimesta? Muodollinen syy on holtittoman rahankäytön pelko. Todellinen syy ideologinen: vahva, kansanvaltainen, toimiva ja dynaaminen valtio symbolisoi sosialismia ja kommunismia. Viimeksi TV1:n jälkiviisaiden lähetyksessä 20.3. 2015 Kalle Isokallio varoitteli siitä, että sosialidemokraatit alkavat rakentaa Euroopasta kommunismia puuttumalla yksityisen omistusoikeuteen. Tästä ei tarvitse välttämättä olla kysymys, vaikka sen kaltaiseen utopiaan jota markkinamiehet rakentavat, meillä ei ole oikeutta eikä mahdollisuutta - vastaan tulevat luonnonvaroihin, ympäristöön ja ihmisten hyvinvointiin liittyvät, väistämättömät ongelmat.

Euroopan Unioni voi periaatteessa omaa jalkoteriensä asentoa muuttamalla alkaa heti tukea valtioita ja niiden infraan, palveluihin ja osallistumiseen liittyviä hankkeita. Valtioille voidaan antaa mahdollisuus ryhtyä vastaavanlaisiin toimiin. Jos halutaan suunnata kansallisen pelastuksen nimissä yksityisiä pääomavirtoja myös julkiselle sektorille, se voidaan aloittaa perustamalla sijoitusinstrumentteja julkisiin hankkeisiin ja jopa kuntiin. Verotusoikeudella varustetut julkiset yhteisöt ovat Unionin itsensä ohella parhaita uuden toimeliaisuuden liikkellesaattajia. Kun kone saadaan käyntiin, myös järkeviä, todellisia sisältöjä tuottavat yritykset pääsevät myös hyötymään tästä uudesta noususta. Olen kirjoittanut tästä jo aikaisemmin blogeissani.

Miten tämä liittyy talousdemareiden Facebook-sivuun? Puolueen julkaisema talousohjelma on mielestäni visioton ja juuri vaalien alla sen kritisoiminen ja vaihtoehtojen esittäminen herättäisi varmaan närkästystä. Näin siitäkin huolimatta, että puoluekokouksessa monet muutkin kuin Tapanilan Työväenyhdistys vaativat aloitteillaan uudenlaista talous- ja yhteiskuntapolitiikan avausta. Puoluekokous toki hyväksyi kannanoton - mutta toimet ovat menossa kokonaan toiseen suuntaan. Katson olevani yksityisajattelija suhteessa sosialidemokraattiseen talouspolitiikkaan ja siksi vetäydyn "rotkoni rauhaan" - Eino Leinoa lainatakseni.

Huhtikuun alussa "Raha ja Talous -blogin pitäjät julkaisevat Vasemmistofoorumin tilaisuudessa kriittisen analyysin Vartiaisen ja Blomin madonluvut sisältänestä talosuraportista ja esittävät vaihtoehtoisen - uskoakseni vahvasti sosialidemokraattisen, produktiivisen ja toteuttamiskelpoisen vaihtoehdon nykyiselle, laumasieluiselle talouspolitiikalle.

Synteettinen raha ja globaali Minotaurus

Yanis Varoufakis, Kreikan valtionvarainministeri ei ole aloittelija taloustieteessä eikä varsinkaan maailmantalouden ja eurokriisin pohdinnassa. Häneltä on ilmestynyt vuonna 2011 kirja “The global Minotaur” joka kertoo vuoden 2008 talousromahduksesta ja sen yhteyksistä eurokriisiin. Tässä lyhyt johdanto hänen teemaansa, jonka voit itse katsella englanninkielisenä Youtubesta allaolevasta linkistä.

Toinen maailmansota loi USA:han valtavat markkinat: aseteollisuus, autoteollisuus, kodinkoneteollisuus ja monet muutkin alat elivät voimakkaan kasvun aikaa. Amerikka täytti itsensä sen ajan modernilla teknologialla ja alkoi sodan jälkeen pumpata noita ihmeellisiä ja ihastusta herättäviä hyödykkeitä merien taakse - Eurooppaan ja Japaniin. Amerikanraudat, jääkaapit, televisiot ja muut vempaimet herättivät merentakaisissa maissa suurta ihastusta samalla kun niiden tuonti Amerikasta toi USA:n markkinoille valtavat rahavirrat. Amerikka eli ihmettään, sodanjälkeistä nousun aikaa.

Vähitellen noita suurenmoisia tuotteita opittiin tekemään Euroopassakin ja Japanissa, olihan näissä maissa vahva teknologinen osaaminen jo sotia edeltäviltä ajoilta. USA:ssa oli nyt rahaa, mutta investoinnit uusiin tuotteisiin ja tuotannonaloihin eivät kasvaneet riittävän nopeasti. USA alkoi nyt ostaan merten takana tuotettuja hyödykkeitä samalla kun kiinnostus suureen rahavirtaan nosti amerikkalaisten yritteliäissä ja rikastumiseen tottuneissa mielissä ajatuksen hyödyntää käytössä olevia voimavaroja. Kultakannasta irroittautuminen todennäköisesti edisti 1970-luvun alussa tätä kehitystä. Syntyi uusia, rikastumisen ilman työtä mahdollistavia finanssirakenteita ja -tuotteita. Sitä edisti vielä oppi monetarismista, jota Chigagon koulukunnan taloustieteilijät alkoivat voimalla levittää.

Ennenpitkää ja globalisaation edetessä myös Eurooppa ja Japani tulivat mukaan finanssipeleihin, syntyi finanssikeinottelun synteettinen maailma Lehman Brotherseineen ja investointipankkeineen. Siihen mentiin mannerten takanakin mukaan valuutan vapautumisen ja vuosituhannen vaihteen lähestyessä myös markkinoihin voimakkaasti suuntautuneen Euroopan Unionin voimin.

Samalla oli syntynyt kuitenkin globaali Minotaurus, kreikkalaisen mytologian härän päällä ja ihmsivartalolla varustettu hirviö joka ihmislihasta nauttivana jatkuvasti vaati hyvinvoinnin nimissä nuoria miehiä ja naisia ravinnokseen. Tätä tässä yhteydessä viitteellisesti mainittua myyttiä Varoufakis on kreikkalaisena käyttänyt kirjansa nimessä ja globaalin finanssikriisin ja eurokriisin analogisena metphorana.

Kun kaikki euromaat ovat sitoutuneet tarjontaan kysynnän kasvattamisen sijasta, merkitsee se raivoisaa kilpailua viennin alueella nollasummapelissä, jossa jokaista voittoa ja voittajaa kohden on yhtä paljon rahan menetystä ja häviäjiä. Vientikilpailussa Eurooppa kamppailee muiden mantereiden kanssa ja tehdyt ja tekeillä olevat vapaakauppasopimukset tähtäävät siihen että esteitä - myös ihmisen toimeentulon, terveyden ja hyvinvoinnin suojaksi tarkoitettuja - puretaan mahdollisimman edullisen tarjonnan aikaansaamiseksi. Ostajina voivat esiintyä kuitenkin vain ne, joilla on vaihdon välineitä, rahaa käytettävissään. Tässä suhteessa erot ovat Amerikassa kasvaneet sitten 1950-luvun ja sama kehitys saa uusia piirteitä sekä muualla Euroopassa että meillä kansallisella tasolla. Eettinen raja ja ymmärrys yhteisestä edusta on tässä jo rikottu; muinaisen Minon hirvö saa koko ajan uhrikseen heikompaan asemaan joutuneita kansalaisia.

Euroopan Unionissa Saksa on hyvin keskeisessä asemassa samalla kun se on tarjontapolitiikan vahvin tukija ja samalla keskeinen viennin kautta voimavaroja itselleen imevä eurovaltio. Maastrichtin sopimus (7.2. 1992) ja sen tiivistäminen uusilla päätöksillä sitoo eurovaltiot tiukasti noudattamaan yhteistä toimintakoodia; vaihtoehtoinen politiikka esimerkiksi vaalien kautta yhdessä maassa ei muuta tilannetta toiseksi eurolainsäädännön johdosta.

Varoufakis - joka nimittää itseään avoimesti Marxin analyysin seuraajaksi - pitää Euroopan tilannetta ja eurokriisiä seurauksena edellä kuvatusta kehityksestä. Synteettinen, ahneuteen ja odotusarvoihin perustuva finanssipolitiikka on johtanut Euroopan Unionin ja sen politiikkaa erilaisilla koalitioilla toteuttaneet hallitukset tilanteeseen, jossa lisää uhreja tulee tasaisin väliajoin. Varoufakis ei pidä tapahtunutta kehitystä ongelmallisena ainoastaan Kreikalle, vaan koko Euroopalle ja loppupeleissä myös näennäisille voittajille kuten Saksalle. Ei siis ihme että juuri Saksassa ollaan aivan erityisen vihaisia ja loukkaantuneita Varoufakisin analyysista.

Varoufakis perustee kantansa tätä historiaa kertoessaan 11.11. 2011 erinomaisesti ja rikassävyisesti allaolevan linkin kautta avautuvassa videossa. “Smartest guy in every room. Go Greece, help lead the world once again to sanity and reason” - kommentoi newyoyrkilainen katselija esitystä.

https://www.youtube.com/watch?v=iVxaTC7Qp44

Epätasa-arvo tappaa

- Andras Szigetvarin haastattelu itävaltalaisessa Der Standard -lehdessä

Vaikuttaako elämäntapamme tai lääkärimme siihen kuinka kauan elämme? Väärin, sanoo epidemiologi Richard Wilkinson. Suurin terveyteemme vaikuttava tekijä on resurssien oikeudenmukainen jako!

Standard: Voidaanko siis sanoa, että sosiaalinen ja taloudellinen epätasa-arvo johtavat aikaisempaan kuolemaan?
Wilkinson: Vastaus tähän on yksinkertainen. Epätasa-arvo tapaa meidät. Mitä epätasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä suurempia sosiaaliset ongelmat ovat. Epätasa-arvoiset yhteiskunnat eivät pärjää elinaikaodotuksissa, niissä on enemmän huumeidenkäyttäjiä, enemmän henkisesti sairaita kuten masentuneita, enemmän rikollisuutta. Miten voimakas tämä vaikutus on, nähdään USA:ssa: USA oli vielä 1950-luvulla korkeimman elinaikaodotuksen maa. Tänään se on tilastoissa jossakin sijalla 25 tai 30. Miksi? Epätasa-arvo on sitten 1950-luvun räjähtänyt USA:ssa. Japanissa kehitys oli päinvastaista. Maa oli kaukana kärjestä, mutta sitten 1980-luvun japanilaiset elävät tilastollisesti pisimpään. Samaan aikaan Japani on vähentänyt nopeasti sosiaalista epätasa-arvoa.

Standard: Yleisesti arvellaan että elämäntyyli ja lääketieteellinen hoito vaikuttavat eniten siihen, kuinka vanhaksi elämme.
Wilkinson: Lääkkeitä yliarvostetaan! On todella vaikeaa löytää yhteyttä henkeä kohden lasketuissa terveysmenoissa ja elinajanodotuksessa. Sama pätee myös lääkärien ja sairaalapaikkojen määrään. Tämä ei tarkoita sitä että lääkkeet eivät olisi olleet tehokkaita. Mutta niiden vaikutusta varjostavat muut sosioekonomiset tekijät. Tilanne on kuin sodassa: Sairaalat ovat tärkeitä. Mutta taistelussa kuolleiden määrä ei ole niille ratkaisevaa.

Standard: Mutta mitä vaikuttaa elämäntyyli, tupakointi, juominen?
Wilkinson: Sillä on vaikutusta. Mutta äskettäin ilmestyi metatutkimus, jossa analysoitiin tusinoittain alan muita tutkimuksia. Siinä tultiin päätelmään, että ystävien määrä on tärkeämpää, tupakoitpa tai et. Standard: Mutta kuinka joku eläisi pidempään neljän ystävän kanssa kuin kahden?
Wilkinson: Tätä selittää krooninen stressi. Liian paljon stressiä johtaa prosessiin, jota voidaan nimittää nopeaksi vanhenemiseksi. Kun ihmistä kohtaa stressi, hänen kehonsa reagoi siihen kuin uhkaavaan vaaraan. Se kuluttaa äärimmäisen paljon energiaa. Lihakset jännittyvät, reaktioaika lyhenee. Samaan aikaan keho laiminlyö jännittyneenä muita jatkuvia toimintoja kuten liikeratojen käytön ja ruuansulatuksen. On jokseenkin yhdentekevää, jos stressi kestää pari tuntia. Mutta jos se jatkuu kuukausia ja vuosia, alkaa ihminen sairastella. Miksi ystävät ovat tärkeitä? Sosiaalisten suhteidemme laatu aiheuttaa suurimman stressin elämässämme. Tärkeää on, että meitä kunnioitetaan ja meistä välitetään ja että ystävyys- ja parisuhteemme tukevat meitä.

Standard: Stressitekijöistä puhuttaessa ajattelevat useimmat ihmiset kaiketi ammattia ja uralla etenemistä?
Wilkinson: Yksilöllisesti on varmasti stressaava, jos joutuu työnsä tai asuntonsa menettämisen uhkaamaksi. Mutta myös yhteiskunnallisella tasolla stressiä aiheuttavat alhainen sosiaalinen asema, raskas lapsuus ja huonot sosiaaliset kontaktit.

Standard: Kuinka sitten sosiaalinen epätasa-arvo aiheuttaa sairautta?
Wilkinson: Aineelliset erot vahvistavat tiettyyn luokkaan ja sosiaaliseen asemaan kuulumista ja ovat yhteydessä yleiseen terveydentilaan.

Standard: Kertokaa esimerkki!
Wilkinson: USA:ssa ja Englannissa on köyhiä alueita, joilla elinajanodote on 20 vuotta matalampi kuin hyvinvoivilla alueilla. Tämän ei pitäisi yllättää ketään. Lukemattomat tutkimukset osoittavat, että tällaiset sosiaaliset erot vaikuttavat kielteisesti elinajan odotuksiin kaikissa sosiaalisissa kerroksissa. Siis näyttää siltä, että noin 95% väestöstä elää terveempänä yhteiskunnissa joissa vallitsee suurempi tasa-arvo. Suuren aineellisen eriarvoisuuden yhteiskunnissa ihmisen pelko pudota ulkopuolelle on suurempi ja samoin käy stressille. Siis sekä rikkaat että köyhät pelkäävät enemmän.

Standard: Tulette tutkimuksessanne jopa tulokseen, että tulonjaon merkityksellä on suurempi merkitys elinaikaan kuin yhteiskunnan absoluuttisella hyvinvoinnilla?
Wilkinson: Kyllä, joskaan tämä ei päde sellaisiin köyhempiin yhteiskuntiin kuin kehitysmaihin. Siellä on absoluuttisella hyvinvoinnilla suurin merkitys. Mutta kun on ylitetty tietty hyvinvointitaso, silloin nousee oikeudenmukainen jako voimakkaammin näkyviin. On myös tärkeää todeta, että elinajanodote kasvaa myös teollisissa maissa. Mutta se voisi kasvaa vielä nopeammin.

Standard: Ovatko sosiaaliset tekijät yhtä tärkeitä kaikkien sairauksien kohdalla?
Wilkinson: On sairauksia, joiden kohdalla sosiaalisilla loukuilla ei ole juurikaan merkitystä, kuten esimerkiksi on syövän kanssa. Kaksi yleisintä syöpäsairautta, rintasyöpä ja eturauhassyöpä ovat rikkailla yhtä yleisiä kuin köyhilläkin. Tulehdussairauksissa, henkitysteiden sairauksissa, sydän- ja verisuonisairauksissa sekä onnettomuuksissa epätasa-arvo on tärkeä tekijä.

Standard: Kuinka tavallinen ihminen voi hyötyä teidän tutkimustuloksistanne? Voiko ryhtyä tupakoimaan, jos sattuu saamaan useamman ystävän?
Wilkinson: Ei, ei missään nimessä. Tutkimus osoittaa vain, että ystävät ovat tärkeitä ja että niitä ei voi korvata millään tavoin. Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmisellä on jatkuva pelko siitä, miten muut ihmiset häntä arvostavat. Siksi masennus ja skitsofrenia ovat niin yleisiä. Samalla tutkimukset osoittavat, että ihmisillä on taipumus yrittää näyttää paremmilta kuin mihin heillä on mahdollisuuksia. Epätasa-arvoisissa yhteiskunnissa on siis myös narsismi, itsetehostuksen tarve yleisempää.Ehkä meidän olisi tultava tietoisiksi siitä, miten vahvasti nämä asiat vaikuttavat yksilölliseen hyvinvointiimme.

Standard: Mitä voimme yhteiskuntana tehdä tälle asialle?
Wilkinson: Yhteiskunnilla on mitä erilaisimpia mahdoillisuuksia vähentää epätasa-arvoa. Voidaan jakaa palkkasummaa tasaisemmin tai leikata huippupalkkoja ja niiden bonuksia. Todennäköisesti meidän pitäisi käyttää kaikkia näitä keinoja. Se tulisi tekemään yhteiskunnistamme jokaiselle paremman paikan elää.

(DER STANDARD, 14.3. 2015)
Richard Wilkinson (s. 1943) on Nottinghamin yliopiston epidemiologian ja Lontoon College Yliopiston professori. Viimeksi häneltä on ilmestynyt yhdessä Kate Pickettin kanssa kirja "Yhdenvertaisuus on onnea")

Käännös saksasta: Ilpo Rossi

http://goo.gl/TmuEnB

Sunnuntain viettoa hökkelikylässä

Facebookissa käytävä keskustelun perusteella olen tänään, maaliskuisena sunnuntaiaamuna miettinyt, onko valtavirtainen talouspolitiikka jota toteutetaan Euroopan Unionin ja sen tekemän Maastrichtin Vakaus- ja kasvusopimuksen ehdoilla ylipäätään muutettavissa vaaleilla joksikin toiseksi. Kokoomuksen ja Keskustapuolueen eurooppalaiset liittolaiset ovat sitoutuneet näihin lähtökohtiin, mikä näkyy jo nyt esimerkiksi Sipilän asettamissa säästövaatimuksissa. Stubbin ulostulot ovat - tietenkin - linjassa Euroopan Kansanpuolueen strategisen linjauksen kanssa - ja niitä noudatetaan kävipä Kokoomukselle Suomen vaaleissa kuinka tahansa.

Muutoksen aikaansaaminen eurooppalaisessa poliittisessa ilmapiirissä on äärimmäisen epätodennäköistä. Yhtenä syynä tähän on Euroopan Sosialistien ja demokraattien sinänsä hyvä arvopohjan lähinnä symboolinen esilläpito. Kuitenkin, konkreettisen, sisällöllisesti vaihtoehtoisen yhteisen ohjelman puuttuessa oppositiopolitiikka ei nouse vähemmistöasemassa näkyviin.

Toisena syynä tähän on median ja lehdistön markkinoistuminen, riippuvuus rahoittajistaan, mikä tarkoittaa vaihtoehtoisen lähestymistavan välttelemistä. Yleisradiokin - Suomen poliittisista voimasuhteista johtuen - on yhä selkeämmin tarjoamassa markkinoille ensi yön oikeutta omissa toiminta- ja ohjelmarakenteissaan. Veikkauksen arvontojen siirtäminen mainostelevisioon on yksi esimerkki tällaisten tapahtumien virrassa. Vaihtoehtoinen lehdistö on koko ajan kutistumaan päin ja elää käytännössä minimaalisilla resursseilla.

Kolmas suuri sementoiva tekijä on Euroopan Unionin poliittinen rakenne, jossa keskeiset päätökset tehdään neuvostoissa ja huippukokouksissa. Parlamentin päätökset eivät ole sitovia, vaan neuvoa-antavia. Kun huippukokouksissa edellytetään suurissa päätöksissä "konsensusta", ei ole todennäköistä että poliittisesti eteen tulisi sellainen maailmanaika jolloin kaikki euromaat yksissä tuumin päättäisivät luopua tästä pelkästään markkinaehtoisesta lähestymistavastaan. Neljäntenä seikkana on mainittava se, että sisämarkkinoita ja markkinoiden ensisijaisuutta korostavaa politiikkaa on tehty jo nyt vähintään 1970-luvun puolivälistä lähtien. Markkinakylki edellä eteneminen ei tuolloin ollut vielä kovin selvää. Nyt näyttää siltä, että kun Maastrichtin sopimus hyväksyttiin, sosialisteilla ja demokraateilla ei ollut jäsentynyttä kuvaa siitä, mihin tuo vakaus- ja kasvusopimus saattaisi johtaa. Mielissä todennäköisesti kangasteli juuri päinvastainen tilanne, johon olemme Euroopassa nyt ajautuneet.

Maastrichtin sopimuksen tukijalkoja on rakennettu sen jälkeen monilla alueilla edelleen; kysymys on valtavasta päätösten verkosta, jonka pohjalta on syntynyt instituutioita, niihin liittyviä perussopimuksia, poliittisesti valittuja korkeita hallintovirkamiehiä, näiden tekemiä ohjelmia ja jatkuvana virtana tulevia, markkinaehtoisuutta korostavia päätöksiä. Kansalaisjärjestökenttä on käytännössä ajettu alas, sen toimintaehdot ovat monin tavoin kaventaneet vaihtoehtoisen visioinnin kasvualustaa. Esimerkkinä tästä on mm. Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen määrärahojen -ja näistä vastaavien ministeriöiden - jakoperusteiden muuttuminen ja aatteellisen järjestökentän ajaminen modernilla karjankasvatusamenetelmällä suurempiin yksikköihin, jolloin niiden suora, omista arvolähtökohdista rakentuva toimintapolitiikkaa ehdollistetaan kilpailulle - siis yhdelle ainoalle arvolähtökohdalle. Euroopan Unioni on luonut itsekin tällaisia puskurirakenteita itsensä ja kansalaisjärjestökentän väliin. Yhtenä kannattaa mainita kaikkein kokeneimpien, nimittäin eläkeläisjärjestöjen ja Union väliin tällä vuosituhannella luodut rakenteet. Viime syksynä Euroopan Unioni päätti pudottaa kansainväliset ympäristöinternationaalit - tai ainakin osan niistä - pois avustettavien joukosta. Niinpä mm. maailman vanhin ympäristöinternationaali Naturfreunde Internationale jäi jo tälle vuodelle käytännössä ilman minkäänlaista tukea tärkeänä maltillista elämäntapaa ja ympäristöhankkeita kehittävänä, vahvasti eurooppalaisena yhteisönä.

Tämä markkinoiden suuri megakone - sellaiseksi kai sitä pitää kutsua - hallitsee yhä suvereenimmin ja hyvin palkattuna ja aina läsnäolevana lobbarien verkostona eurooppalaista mielipiteenmuodostusta. Uudet rakenteet näyttävät syntyvän lähes poikkeuksetta sen ehdoilla. Juuri tänä keväänä Euroopan parlamentti joutuu ottamaan kantaa yhteen tällaiseen megarakenteeseen, Euroopan Unionin ja USA:n väliseen vapaakauppasopimukseen (TTIP).

Kansalaisyhteiskunta elää suhteessa tähän megakoneeseen slummimaisissa olosuhteissa - mieleen tulee miljoonakaupunkien ympärillä kuhisevat hökkelikylät. Tiedonkulun kannalta kansalaisyhteiskunta elää todellisessa infoghetossa - kuitenkin yhdellä, toivoa herättävällä poikkeuksella: sosiaalinen media on luonut viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvavan pohdiskelu- ja vaikutuskanavan - sitä ei voida täysin sivuuttaa edes enemmistöasemassa oltaessa.

Lepopäivän pyhittäminen täällä demokratian ja informaation hökkelikylässä? Olenko viettänyt tätä lepopäivää harmonian hengessä ja tyventä, rauhaisaa mieltä tavoitellen?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vakaus-_ja_kasvusopimus