Sunnuntain viettoa hökkelikylässä

Facebookissa käytävä keskustelun perusteella olen tänään, maaliskuisena sunnuntaiaamuna miettinyt, onko valtavirtainen talouspolitiikka jota toteutetaan Euroopan Unionin ja sen tekemän Maastrichtin Vakaus- ja kasvusopimuksen ehdoilla ylipäätään muutettavissa vaaleilla joksikin toiseksi. Kokoomuksen ja Keskustapuolueen eurooppalaiset liittolaiset ovat sitoutuneet näihin lähtökohtiin, mikä näkyy jo nyt esimerkiksi Sipilän asettamissa säästövaatimuksissa. Stubbin ulostulot ovat - tietenkin - linjassa Euroopan Kansanpuolueen strategisen linjauksen kanssa - ja niitä noudatetaan kävipä Kokoomukselle Suomen vaaleissa kuinka tahansa.

Muutoksen aikaansaaminen eurooppalaisessa poliittisessa ilmapiirissä on äärimmäisen epätodennäköistä. Yhtenä syynä tähän on Euroopan Sosialistien ja demokraattien sinänsä hyvä arvopohjan lähinnä symboolinen esilläpito. Kuitenkin, konkreettisen, sisällöllisesti vaihtoehtoisen yhteisen ohjelman puuttuessa oppositiopolitiikka ei nouse vähemmistöasemassa näkyviin.

Toisena syynä tähän on median ja lehdistön markkinoistuminen, riippuvuus rahoittajistaan, mikä tarkoittaa vaihtoehtoisen lähestymistavan välttelemistä. Yleisradiokin - Suomen poliittisista voimasuhteista johtuen - on yhä selkeämmin tarjoamassa markkinoille ensi yön oikeutta omissa toiminta- ja ohjelmarakenteissaan. Veikkauksen arvontojen siirtäminen mainostelevisioon on yksi esimerkki tällaisten tapahtumien virrassa. Vaihtoehtoinen lehdistö on koko ajan kutistumaan päin ja elää käytännössä minimaalisilla resursseilla.

Kolmas suuri sementoiva tekijä on Euroopan Unionin poliittinen rakenne, jossa keskeiset päätökset tehdään neuvostoissa ja huippukokouksissa. Parlamentin päätökset eivät ole sitovia, vaan neuvoa-antavia. Kun huippukokouksissa edellytetään suurissa päätöksissä "konsensusta", ei ole todennäköistä että poliittisesti eteen tulisi sellainen maailmanaika jolloin kaikki euromaat yksissä tuumin päättäisivät luopua tästä pelkästään markkinaehtoisesta lähestymistavastaan. Neljäntenä seikkana on mainittava se, että sisämarkkinoita ja markkinoiden ensisijaisuutta korostavaa politiikkaa on tehty jo nyt vähintään 1970-luvun puolivälistä lähtien. Markkinakylki edellä eteneminen ei tuolloin ollut vielä kovin selvää. Nyt näyttää siltä, että kun Maastrichtin sopimus hyväksyttiin, sosialisteilla ja demokraateilla ei ollut jäsentynyttä kuvaa siitä, mihin tuo vakaus- ja kasvusopimus saattaisi johtaa. Mielissä todennäköisesti kangasteli juuri päinvastainen tilanne, johon olemme Euroopassa nyt ajautuneet.

Maastrichtin sopimuksen tukijalkoja on rakennettu sen jälkeen monilla alueilla edelleen; kysymys on valtavasta päätösten verkosta, jonka pohjalta on syntynyt instituutioita, niihin liittyviä perussopimuksia, poliittisesti valittuja korkeita hallintovirkamiehiä, näiden tekemiä ohjelmia ja jatkuvana virtana tulevia, markkinaehtoisuutta korostavia päätöksiä. Kansalaisjärjestökenttä on käytännössä ajettu alas, sen toimintaehdot ovat monin tavoin kaventaneet vaihtoehtoisen visioinnin kasvualustaa. Esimerkkinä tästä on mm. Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen määrärahojen -ja näistä vastaavien ministeriöiden - jakoperusteiden muuttuminen ja aatteellisen järjestökentän ajaminen modernilla karjankasvatusamenetelmällä suurempiin yksikköihin, jolloin niiden suora, omista arvolähtökohdista rakentuva toimintapolitiikkaa ehdollistetaan kilpailulle - siis yhdelle ainoalle arvolähtökohdalle. Euroopan Unioni on luonut itsekin tällaisia puskurirakenteita itsensä ja kansalaisjärjestökentän väliin. Yhtenä kannattaa mainita kaikkein kokeneimpien, nimittäin eläkeläisjärjestöjen ja Union väliin tällä vuosituhannella luodut rakenteet. Viime syksynä Euroopan Unioni päätti pudottaa kansainväliset ympäristöinternationaalit - tai ainakin osan niistä - pois avustettavien joukosta. Niinpä mm. maailman vanhin ympäristöinternationaali Naturfreunde Internationale jäi jo tälle vuodelle käytännössä ilman minkäänlaista tukea tärkeänä maltillista elämäntapaa ja ympäristöhankkeita kehittävänä, vahvasti eurooppalaisena yhteisönä.

Tämä markkinoiden suuri megakone - sellaiseksi kai sitä pitää kutsua - hallitsee yhä suvereenimmin ja hyvin palkattuna ja aina läsnäolevana lobbarien verkostona eurooppalaista mielipiteenmuodostusta. Uudet rakenteet näyttävät syntyvän lähes poikkeuksetta sen ehdoilla. Juuri tänä keväänä Euroopan parlamentti joutuu ottamaan kantaa yhteen tällaiseen megarakenteeseen, Euroopan Unionin ja USA:n väliseen vapaakauppasopimukseen (TTIP).

Kansalaisyhteiskunta elää suhteessa tähän megakoneeseen slummimaisissa olosuhteissa - mieleen tulee miljoonakaupunkien ympärillä kuhisevat hökkelikylät. Tiedonkulun kannalta kansalaisyhteiskunta elää todellisessa infoghetossa - kuitenkin yhdellä, toivoa herättävällä poikkeuksella: sosiaalinen media on luonut viimeisten kymmenen vuoden aikana kasvavan pohdiskelu- ja vaikutuskanavan - sitä ei voida täysin sivuuttaa edes enemmistöasemassa oltaessa.

Lepopäivän pyhittäminen täällä demokratian ja informaation hökkelikylässä? Olenko viettänyt tätä lepopäivää harmonian hengessä ja tyventä, rauhaisaa mieltä tavoitellen?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Vakaus-_ja_kasvusopimus