Toinen maailmansota loi USA:han valtavat markkinat: aseteollisuus, autoteollisuus, kodinkoneteollisuus ja monet muutkin alat elivät voimakkaan kasvun aikaa. Amerikka täytti itsensä sen ajan modernilla teknologialla ja alkoi sodan jälkeen pumpata noita ihmeellisiä ja ihastusta herättäviä hyödykkeitä merien taakse - Eurooppaan ja Japaniin. Amerikanraudat, jääkaapit, televisiot ja muut vempaimet herättivät merentakaisissa maissa suurta ihastusta samalla kun niiden tuonti Amerikasta toi USA:n markkinoille valtavat rahavirrat. Amerikka eli ihmettään, sodanjälkeistä nousun aikaa.
Vähitellen noita suurenmoisia tuotteita opittiin tekemään Euroopassakin ja Japanissa, olihan näissä maissa vahva teknologinen osaaminen jo sotia edeltäviltä ajoilta. USA:ssa oli nyt rahaa, mutta investoinnit uusiin tuotteisiin ja tuotannonaloihin eivät kasvaneet riittävän nopeasti. USA alkoi nyt ostaan merten takana tuotettuja hyödykkeitä samalla kun kiinnostus suureen rahavirtaan nosti amerikkalaisten yritteliäissä ja rikastumiseen tottuneissa mielissä ajatuksen hyödyntää käytössä olevia voimavaroja. Kultakannasta irroittautuminen todennäköisesti edisti 1970-luvun alussa tätä kehitystä. Syntyi uusia, rikastumisen ilman työtä mahdollistavia finanssirakenteita ja -tuotteita. Sitä edisti vielä oppi monetarismista, jota Chigagon koulukunnan taloustieteilijät alkoivat voimalla levittää.
Ennenpitkää ja globalisaation edetessä myös Eurooppa ja Japani tulivat mukaan finanssipeleihin, syntyi finanssikeinottelun synteettinen maailma Lehman Brotherseineen ja investointipankkeineen. Siihen mentiin mannerten takanakin mukaan valuutan vapautumisen ja vuosituhannen vaihteen lähestyessä myös markkinoihin voimakkaasti suuntautuneen Euroopan Unionin voimin.
Samalla oli syntynyt kuitenkin globaali Minotaurus, kreikkalaisen mytologian härän päällä ja ihmsivartalolla varustettu hirviö joka ihmislihasta nauttivana jatkuvasti vaati hyvinvoinnin nimissä nuoria miehiä ja naisia ravinnokseen. Tätä tässä yhteydessä viitteellisesti mainittua myyttiä Varoufakis on kreikkalaisena käyttänyt kirjansa nimessä ja globaalin finanssikriisin ja eurokriisin analogisena metphorana.
Kun kaikki euromaat ovat sitoutuneet tarjontaan kysynnän kasvattamisen sijasta, merkitsee se raivoisaa kilpailua viennin alueella nollasummapelissä, jossa jokaista voittoa ja voittajaa kohden on yhtä paljon rahan menetystä ja häviäjiä. Vientikilpailussa Eurooppa kamppailee muiden mantereiden kanssa ja tehdyt ja tekeillä olevat vapaakauppasopimukset tähtäävät siihen että esteitä - myös ihmisen toimeentulon, terveyden ja hyvinvoinnin suojaksi tarkoitettuja - puretaan mahdollisimman edullisen tarjonnan aikaansaamiseksi. Ostajina voivat esiintyä kuitenkin vain ne, joilla on vaihdon välineitä, rahaa käytettävissään. Tässä suhteessa erot ovat Amerikassa kasvaneet sitten 1950-luvun ja sama kehitys saa uusia piirteitä sekä muualla Euroopassa että meillä kansallisella tasolla. Eettinen raja ja ymmärrys yhteisestä edusta on tässä jo rikottu; muinaisen Minon hirvö saa koko ajan uhrikseen heikompaan asemaan joutuneita kansalaisia.
Euroopan Unionissa Saksa on hyvin keskeisessä asemassa samalla kun se on tarjontapolitiikan vahvin tukija ja samalla keskeinen viennin kautta voimavaroja itselleen imevä eurovaltio. Maastrichtin sopimus (7.2. 1992) ja sen tiivistäminen uusilla päätöksillä sitoo eurovaltiot tiukasti noudattamaan yhteistä toimintakoodia; vaihtoehtoinen politiikka esimerkiksi vaalien kautta yhdessä maassa ei muuta tilannetta toiseksi eurolainsäädännön johdosta.
Varoufakis - joka nimittää itseään avoimesti Marxin analyysin seuraajaksi - pitää Euroopan tilannetta ja eurokriisiä seurauksena edellä kuvatusta kehityksestä. Synteettinen, ahneuteen ja odotusarvoihin perustuva finanssipolitiikka on johtanut Euroopan Unionin ja sen politiikkaa erilaisilla koalitioilla toteuttaneet hallitukset tilanteeseen, jossa lisää uhreja tulee tasaisin väliajoin. Varoufakis ei pidä tapahtunutta kehitystä ongelmallisena ainoastaan Kreikalle, vaan koko Euroopalle ja loppupeleissä myös näennäisille voittajille kuten Saksalle. Ei siis ihme että juuri Saksassa ollaan aivan erityisen vihaisia ja loukkaantuneita Varoufakisin analyysista.
Varoufakis perustee kantansa tätä historiaa kertoessaan 11.11. 2011 erinomaisesti ja rikassävyisesti allaolevan linkin kautta avautuvassa videossa. “Smartest guy in every room. Go Greece, help lead the world once again to sanity and reason” - kommentoi newyoyrkilainen katselija esitystä.
https://www.youtube.com/watch?v=iVxaTC7Qp44
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti