Sosialidemokraattinen puolue valmistelee uutta periaateohjelmaa. Työryhmä tätä varten on nimetty ja se on kuulemma aloittelemassa työtään. Taustalla on viimeksi pidetyn Lahden 3-5.2. 2017 puoluekokouksen periaateohjelmaluonnos ja sen vastapainoksi syntynyt "Tampere-ryhmän" esitys periaateohjelmaksi. Nyt yritetään löytää yhteistä säveltä sosialidemokraattisten periaatteiden kiteyttämiseksi tähän maailmanaikaan sopivalla ja siihen vastaavalla tavalla.
Periaateohjelmatyötä voisi kuvata veteen heitetyn kiven molskahduksella ja sen muodostamilla renkailla ja paineaalloilla kaikiin suuntiin. Ytimessä on se luja ja järkähtämätön perusta, joka näitä renkaita ja aaltoja muodostaa. Minun mielestäni tuo ydinasia on sosialidemokratian käsitys ihmisestä ja hänen suhteestaan itseensä, toimintaansa ja vuorovaikutuksestaan ympäröivään maailmaan. Tämä radikaali ihmiskäsitys yhdistää sosialidemokratian keskeisellä tavalla Karl Marxiin ja työväenliikkeen aateperintöön.
Avainlausahduksen muodostaa Karl Marxin kuuluisa kuvaus radikaalisuudesta: "Ollakseen radikaali on mentävä asioiden juuriin. Ihmisestä puhuttaessa asioiden juuri on ihminen itse." Tätä radikaalia ihmisyyden löytämistä Marx kuvaa seuraavasti: ”Jos edellytät ihmisen ihmiseksi ja hänen suhteensa maailmaan inhimilliseksi, niin voit vaihtaa rakkautta ainoastaan rakkautta vastaan, luottamusta ainoastaan luottamusta vastaan jne. Jos haluat nauttia taiteesta, sinun on oltava taiteellisesti kouliutunut ihminen; jos haluat vaikuttaa muihin ihmisiin, on sinun oltava todella innostavasti ja kannustavasti muihin ihmisiin vaikuttava ihminen. Sinun jokaisen ihmissuhteesi ja luonnonsuhteesi on oltava tietty, tahtosi kohdetta vastaava ilmaus todellisesta yksilöllisestä elämästäsi.”
Molemmat lainaukset ovat nuoren Marxin taloudellisista ja filosofisista käsikirjoituksista. Kysymys on ihmiseksi tulemisesta, yhteiskunnallisen tietoisuuden läpimurrosta ihmisen tietoisuudessa ja tältä pohjalta kasvavasta oman ja yhteiskunnan tilanteen ymmärtämisestä. Tätä lähestymistapaa Karl Marx ei muuttanut koko elämänsa ja proletariaatin puolesta käymänsä taistelun aikana.
Suomalainen sosialidemokratia ei ole ollut järin hanakka käsittelemään ihmisen asemaa ohjelmallisella tasolla. Vuoden 1952 periaateohjelmassa kuitenkin puhuttiin demokratiasta elämänmuotona ja yhteistoiminnan välineenä. Sosialidemokraattiseen traditioon kuuluu kuitenkin paljon ihmisenä olemiseen ja keskinäiseen kanssakäymiseen liittyvää ilmaisua ja symboliikkaa.
Kansanvalta, hyvä toveruus, yhdenvertaisuus, omaehtoisuus, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus - kaikki nämä käsitteet viittaavat tapaamme elää ja toimia sosiaalisissa suhteissamme. Jäsennämme suhdettamme itseemme, kanssaihmisiin ja toimintaamme näiden sosiaalipsykologisten käsitteiden kautta. Tämä on yhteinen lähtökohta, jota yritämme - kukin meistä - enemmän tai vähemmän onnistuneesti omassa elämäntavassamme ja sosiaalisissa suhteissamme noudattaa.
Suhde työhön, toimintaan ja toimeentuloon? Ihminen on pohjimmiltaan aktiivinen ja elämää ylläpitävä, voimavarojaan ja taitojaan hyväksikäyttävä lajiolento. Ihminen haluaa toteuttaa itsessään piilevät ominaisuudet ja syntyä täysin siksi, mihin luontaiset lahjat ja opitut taidot mahdollisuuden antavat. Kysymys on ihmisen aktiviteetin ilmenemisestä, fyysisten ja henkisten ulottuvuuksiemme herättämisestä, "työn vapauttamisesta". Kun puhumme luovuudsta ja omaehtoisuudesta, tarkoitamme tätä "tapaus ihmisen" mahdollistavaa aikaa ja yhteiskuntaa. Käsite "sosialismi" tarkoittaa ihmisen kasvamista sellaiselle tietoisuuden tasolle, että hän kansakuntana ja lajiolentona vaatii itselleen ja hyväksyy myös toisille tämän mahdollisuuden.
Mikä on se ihanteellinen hallintomalli, joka mahdollistaa itselle ja kanssaihmisille yhtäläiset oikeudet ja velvollisuudet? Sosialidemokraattisessa liikkeessä on jo osuustoiminnan syntyajoista lähtien puhuttu "henkilö ja ääni" periaatteesta, naisten ja miesten yhtäläisistä oikeuksista. Järjestöjen ja yhteiskunnan hallinnossa tämä toimintatapa kiteytyy "kansanvallan" ilmaisussa. Kreikankielestä johdettu ilmaisu "demokratia" (demos=kansa, kratei=hallita) tarkoittaa samaa asiaa.
Ihminen elää vuorovaikutussuhteessa ympäröivän maailman kanssa. Meidän on hankittava toimeentulomme olemalla tavalla tai toisella suhteessa aineelliseen ympäristöömme ja hankittava tässä yhteydessä toimeentulomme. Ihanteellisissa oloissa ihminen voi toteuttaa omia kykyjään ja taipumuksiaan yhteiseksi hyväksi ja saada siitä yhteisesti sovittua palkkaa. Olennaista on ymmärtä, että ihminen pyrkii toteuttamaan aktiivisesti itsessään piilevät mahdollisuudet.
Moderni yhteiskunta hyödyntää valtavaa määrää tekniikkaa, automaatiota ja digitaalisia sovellutuksia. Tuotantovoimien kasvun tulee yhdenvertaisuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon nimissä suuntautua koko ihmisyhteisön hyödyksi. Häikäilemätön oman edun tavoittelu, joka polarisoi tulonjakoa ja ihmiskuntaa köyhiin ja rikkaisiin, on häikäilemätöntä piittaamattomuutta demokratiasta ja sen soveltamisesta yhteiskuntaan. Aktiivisuus on elämää ja ihmiskuntaa - ja viime kädessä ihmisenä olemista - ylläpitävä voima, jonka varaan voidaan rakentaa.
Mihin perustuu syystä tai toisesta työelämän ulkopuolelle jäävien tasa-arvoisen ja täyden elämän mahdollistaminen? Sosialidemokratia soveltaa - tietoisesti mutta ilman analyysia - yhteiskuntaan myös ikivanhaa matriarkaatin, ehdottoman rakkauden periaatetta. Tämä sveitsiläisen J.J. Bachofenin esiinnostama "äidinrakkauden" periaate saa sosialidemokratiassa yhteiskunnallisen, kaikkiin ulottuvan tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden käytännöllisiä sovellutuksia.
Elämän aineellisen perustan vääristymät, jotka johtavat epäoikeudenmukaisuuteen ja vastakohtien esiinnousuun, vaikuttavat syvästi myös ihmisen tietoisuuteen omasta asemastaan ja yhteiskuntansa tilasta. Vieraantuminen ja epäproduktiiviset toimintatavat ovat suurelta osin seurausta vääristymiä aiheuttavasta materiaalisesta perustasta ja taloudellisista toteutusmuodoista. Kun puhumme materialistisesta historiankäsityksestä, tarkoitamme sillä ihmisen ja vallitsevan yhteiskunnan vuorovaikutusta. Uskomme myös siihen, että poliittisen, taloudellisen ja sivistyksellisen demokratian vahvistaminen ohjaa ihmistä kohden itsensä toteuttamista ja saman mahdollisuuden luomista myös kanssaihmiselle. Keskeistä ei ole kuitenkaan omistaminen, vaan aineellisen perustan luoma omaehtoisuuden, luovuuden, "tapaus ihmisen" mahdollistuminen uutena historiallisena vaiheena.
Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, kansanvalta ja keskinäinen kunnioitus mahdollistavat edelleen kehityksen kohden yhteisen hyvän toteuttavaa maailmaa. Luonnovarojen, omaisuuksien ja resurssien epätasainen ja yksipuolinen jakautuminen muodostavat suuren katastrofin riskin myös maapallon rajallisten resurssien ja ympäristönsuojelun kannalta. Ihmiskunnalla ei ole varaa tällaiseen voimavarojen tyhjiin imemiseen, "ekstraktivismiin". Kapitalistinen arvopohja ei tarjoa mahdollisuutta optimaaliseen luononvarojen ja taloudellisten resurssien käyttöön ja tässä mielessä se globaalilla tasolla muodostaa uhkan koko ihmiskunnalle.
Puhuin tämän "esseen" alussa kiven heittämisestä veteen symbolina ihmisyyteen havahtumiselle ja siihen kuuluvan tietoisuuden heräämiselle. Millaisia muotoja tämä herääminen tuo laajenevissa, yhteiskunnan instituutioihin, työelämään ja ihmisenä olemisen eri vaiheisiin kuuluvissa aaltorenkaissa, sekin on johdettavissa ihmiskäsityksestämme.
Kun siis uutta sosialidemokraattista periaateohjelmaa kirjoitetaan, uskon keskeisen lähtökohdan olevan "tapaus ihmisen" asettamisen keskeiseksi häntä itseään ja ympäröivää maailmaa hahmottavaksi lähtökohdaksi.
keskiviikko 7. helmikuuta 2018
maanantai 5. helmikuuta 2018
Kaikenmuuttava strategia
Näin aloittaa kirjansa "Tämä muuttaa kaiken - kapitalismi vs. ilmasto" (2015) kuuluisan "No logo" kirjan kirjoittaja Naomi Klein. Hän on päätynyt ilmaston lämpenemistä tutkivassa kirjassaan siihen, että maailman - ja ennenkaikkea lastemme ja tulevien sukupolvien pelastaminen edellyttää perusteellista muutosta taloudellisessa ajattelutavassamme. Kapitalistinen talousjärjestelmä kilpailukykyineen merkitsee kilpailua pohjalle, joka johtaa mitä suurimmalla todennäköisyydellä ihmiskunnan historian suurimpaan katastrofiin, maapallon elinympäristön tuhoutumiseen. Ilmaston lämpeneminen on yksi suurella varmuudella todennettu tuhotekijä. Hukkumassa ei ole ainoastaan Florida, vaan Hampuri, Lontoo, Amsterdam, Shanghai ja kokonaisia valtioita kuten Bangladesh tai Hollanti. Kapitalismi merkitsee "ekstraktivismia", maapallon luonnonvarojen kuluttamista tyhjiin muutaman sukupolven aikana ihmislajin historiassa. Se tarkoittaa samalla Eero Paloheimon kuvaamaa "entropiaa", kaiken maaperän, veden ja ilman muuttumista käsitellyksi, luonnottomaksi ja elinolosuhteiden kannalta arvaamattomaksi massaksi - kulttuureja myöten.
"Monet merkit viittaavat siihen, ettei ilmastonmuutos olisi poikkeus. Sen sijaan että otettaisiin käyttöön ratkaisuja, jotka suojelisivat maapalloa tuhoisalta lämpenemiseltä, tälläkin kriisillä todennäköisesti vauhditetaan varallisuuden siirtymistä rikkaimmalle yhdelle prosentille. Ensimmäiset askeleet on tähän suuntaan jo otettu. Eri puolilla maapalloa yhteisömetsiä muutetaan yksityisiksi puuviljelyksiksi, joiden omistajat kaatavat puitaan "päästöoikeuksia" vastaan."
Naomi Kleinin kirja on kapitalismin kannalta hurja ja säälimätön päätelmä hänen puolitoista vuosikymmentä jatkuneesta perusteellisesta tutkimus- ja kartoitustyöstään. Kanadalaisen kirjailijan työn pääpaino on ollut "uudella mantereella", jossa kapitalismin, vapaan ja kahlitsemattoman markkinatalouden voimaan, suorituskykykyyn ja selviytymisstrategioihin uskotaan mitä vahvimmin - ja mitä ilmeisimmin kestämättömin perustein. Naomi Klein pitää tätä suuntausta historiallisena, ihmiskuntaa ja tulevaisuutta uhkaavana erheenä.
Hän puhuu vahvan ja kansanvaltaisen valtion, yhteisten tarpeiden ja yhteisen tulevaisuuden puolesta tavalla, joka vastaa pitkälle myös Euroopassa pohjoismaisen sosialidemokratian käsitystä yhteisen hyvinvoinnin rakenteellisesta merkityksestä. Kapitalismin ja vapaan markkinatalouden tieltä on käännyttävä takaisin. Muutoksen on lähdettävä kapitalismista itsestään, sen on tultava järkiinsä. Markkinoiden, globaalin kilpailukyvyn nimissä käytävän taloustaistelun tieltä on käännytttävä takaisin. On ryhdyttävä luomaan yhteistä turvallisuutta - siihen pakottaa meidät Kleinin analyysin mukaan edessä oleva ilmastomuutos ja ympäristötuho.
Päästökaupat eivät ratkaise ongelmaa, vaan antavat itseasiassa valtakirjan jatkaa entiseen malliin. Kaupallinen asennoituminen yhdistyy aivan liian ilmeisesti välinpitämättömyyteen, tuhosuuntaisiin asenteisiin ympäristöä, luontoa ja koko ihmiskuntaa vastaan.
Onko ympäristötuho se suuri historiallinen tekijä, joka antaa riittävän vahvan sysäyksen myös Euroopalle avata Euroopan Unionin peruskirjoja ja ryhtyä rakentamaan markkinaylivallan sijasta vähintäänkin sekatalousyhteiskuntaa, jossa yhteiselle demokraattiselle rakenteelle annetaan "ensiyön oikeus", johtava ja ohjaava rooli rauhan, demokratian, ihmisoikeuksien ja käytössömme olevan, resursseiltaan rajallisten planeetan rakentamisessa? Euroopasta ei saa muodostua globaalin kilpailun viheliäistä ja sekopäistä voittajaa, joka luo väärää esimerkkiä myös muille maanosille. Talous- ja finanssipolitiikan politiikan on muututtava markkina-alisteisesta demokraattiseen, tehtyjä virhesuuntauksia ja uhkia torjuvaan, siis keynesiläiseen suuntaan. Miksi tämä mahdollisuus on Euroopan Unionin ja Euroopan Keskuspankin (myös Euroopan Investointipankin) poliittisessa strategiassa ehdottomasti torjuttu? Miksi sosialidemokratia, jolla on sisäänrakennettu vastaus tähän ongelmavyyhteen, ei osaa avata suutaan ja tarjota kansanvaltaista hyvinvointivaltiota mantereentasoisine parlamentaarisine ratkaisuineen maanosallemme ja koko maailmalle?
Suuren pakolaiskriisin myötä on jouduttu vihdoinkin toteamaan, että Euroopan poliittinen valtavirta ei ole löytänyt nykyisen lähestymistapansa puitteissa ratkaisua ihmiskunnan suuriin ja polttaviin ongelmiin. Pakolaiskriisin takana on myös ympäristötekijöitä: Saharan eteläpuolinen Afrikka kärsii kuivuudesta ja siitä johtuvista elinolosuhteiden heikkenemisestä ja heikoimmassa asemassa olevien elämäntilanteen ja yhteiskunnallisten olojen kärjistymisestä. Lähi-idän uskomattomat varallisuuserot, autoritaarinen kulttuuri ja taipumus tuhosuuntaisiin ratkaisuihin ajaa myös kansalaisiaan maailmalle turvallisempia elinehtoja etsimään.
Saksan päätös irtaantua ydinvoimasta on osa samaa oireryhmää. Paradoksaaliselta tuntuu se, että kotimaansa osalta suomalainen energiayhtiö Fortum on ryhtynyt tekemään tiliä hiilivoimaenergialla vaihtoehtoisten energiamuotojen ja syöttötarriffien kanssa kilpaillen. Suomi on mukana myös jäänmurtajineen työntämässä öljynporausta Pohjoiselle Jäämerelle Arktiksen alueelle, mitä pidetään luonnonolosuhteiden kannalta äärimmäisen vaarallisena ja uhkia luovana. Presidentti Obama oli jo vetämässä Yhdysvaltoja pois tästä uhkaavasta hankkeesta, mutta nyt presidentti Trump on vastavetona antanut uudelleen luvan arktisen jäämeren öljyn poraamiseen. Olemme ilmeisesti astuneet näissä hankkeissa suomalaisten yritysten johdolla väärään, tuhosuuntaiseen junaan. Hiili- ja hiilivetypohjaiset ratkaisut - Pohjois-Amerikassa erityisesti öljyhiekan vesisärötystekniikka - ovat se kilpailuun ja kaupalliseen välinpitämättömyyteen pohjautuva vaaratekijä, josta irtaantuminen olisi myös meillä huomattava eikä ryhdyttävä pitämään yllä väärää strategiaa kotimaassa ja "Euroopan ytimessä".
Maanosamme pullistelee tähän vaaralliseen asennoitumistapaan pohjautuvia strategiaratkaisuja, joista ensimmäisen kerran kirjoitin muutama vuosi sitten Euroopan Unionia uhkaavan "seitsenpäisen lohikäärmeen" muodossa. Euroopan strategian on muututtava, pohjoismaisen sosialidemokratian on nostettava kansanvaltainen hyvinvointivaltio ratkaisumallina Euroopan Unionin tulevaisuutta muovaavaan neuvottelupöytään. Muutos voi lähteä liikkeelle ympäristökysymyksistä. Se voi lähteä liikkeelle pakolaiskriisistä, jonka markkinapohjainen hallintayritys ruokkii väärää, nationalismiin ja kansalliseen, rajat sulkevaan - sinänsä loogiseen - suojautumiseen perustuvaa lähestymistapaa. Suojautuminen ei voi tapahtua kuitenkaan yhden kansakunnan puitteissa, tarvitsemme strategian joka muuttaa kaiken.
Strategian joka muuttaa kaiken.
torstai 25. tammikuuta 2018
Yksilö ja demokratia
Yksilön vapaus, yhteisöllisyys, demokratia
Porvarillinen yhteiskunta väittää taistelevansa yksilön vapauden ja yksilön oikeuksien puolesta. Samalla se pitää vastakohtanaan kollektiivisuutta, yhteisöä ja yhteisöllisyyttä. Kollektivismi tuhoaa yksilön vapauden, sanotaan. Neuvostokommunismi on tästä yhtenä suurena, historiallisena esimerkkinä. Yksilön omaisuuden suoja on yksi tunnusomaisimpia esimerkkejä yksilön vapaudesta, omanaan pitämisestä ja itselleen varaamisesta.
Mihin perustuu työväenliikkeseen juurtunut ajatus yhteisöllisyydestä? Mikä siinä on yksilön vapauden ja oikeuksien osuus? Ja miten tämä lähestymistapa kytkeytyy demokratiaan ja kansanvaltaan?
Muitsan lapsuudestani kesäjuhlan Viitasaaren työväentalon juhlakentällä ja sen monipuolisen, paikkakunnan työväenyhdistysten esittämät runot, laulut, puhe- ja laulukuoroit, sketsit ja huumorin. Lindlöfin Aatto Löytänän kylältä esitti runion ihmisyydestä, päivettyneenä kuin suoraan töistä tulleena, virittyneenä korostamaan ihmisen oiketta tulla vihdoinkin ihmiseksi.
Tuo hetki jäi mieleeni ja on pysynyt ajatuksissani jo seitsemisenkymmentä vuotta. Miten tuon runon ihmisyys sitten eroaa porvarillisesta yksilönvapaudesta vai eroaako se mitenkään? Ja miten se liittyy kansanvaltaan, ihmisoikeuksiin ja omaehtoisuuteen, itsensä toteuttamiseen?
Kun työväenliike puhuu ihmisestä, puhuu se ihmisestä lajiolentona. Se ei tarkoita vain yhtä ihmistä, yhtä yksilöä vaan ihmistä kaikenkaikkiaan sellaisena kuin se maapallolla esiityy rodullisine, kulttuurisine ja uskonnollisine eroineen. Se tarkoittaa lajiolento ihmistä tämän kehittymisen kaikissa vaiheissa, jokaista meistä - myös niitä joita emme ole kosaan nähneet emmekä koskaan tule näkemäänkään. Se tarkoittaa kaikkia, hyviä ja pahoja, lahjakkaita ja lahjattomia, tiedon valaisemia ja pimennossa vaeltavia.
Yksilön oikeudet ja vapaudet ovat yhteydessä kanssaihmisen vastaaviin oikeuksiin. Erityisesti työväenliikkeessä se tarkoittaa kaikkein eniten nöyryytettyjä ja alistettuja, proletariaattia - jo Rooman valtakunnassa käytössä ollutta ilmaisua niistä, joilla ei ollut muuta menetettävää kuin kahleensa. Miksi juuri heitä - tai nykyajan prekariaattia? Siksi että heillä oletettiin olevan kaikkein suurin tarve ja kutsumus itsensä ja oikeuksiensa löytämiseen. Tämän ihmisyyttä tavoittelevan ihanteen varaan syntyi se työväenliike, joka tänäkin päivänä tavoittelee tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimissä "oikeutta kaikille".
Millaisissa oloissa tällainen kaikkia koskeva yksilöllisyys voisi sitten toteutua? Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta on eräs niitä eettisiä lähtökohtia, jonka sovellutuksena kansanvalta, mies ja ääni, henkilö ja ääni periaate löysi heti alusta saakka sovellutuksia. Syntyi osuuskauppaliike, kuluttajain yhtäläisiä oikeuksia ajava liike; syntyi ammattiyhdistysliike:"Kootkaamme vähäiset voimamme yhteen" - kuului Suomen Ammattiliitojen Keskusjärjestön tunnus jo vuonna 1907 kun keskusjärjestö perustettiin.
Joukkojärjestöt ja niiden perusyhdistykset rakennettiin alunalkaen kansanvallan periaatteen varaan. Se siivitti viime vuosisadan alun kansalaisia rakentamaan tuon yhteisen aatteen ympärille työväentaloja, osuuskauppoja, ammattiyhdistyksiä, teattereita, sivistysjärjestöjä, torvisoittokuntia, puhekuoroja, lauluryhmiä ja jopa liikunta- ja urheilujärjestöjä. Kansanvallan suuri periaate ei levinnyt hetimmiten koko kansalaisyhteiskuntaan; demokratian suuret periaatteet otettiin käyttöön porvarillisellakin puolella pikkuhiljaa.
Demokratian nimeen vannotaan nyt kaikkialla; joillekin se tarkoittaa vain vaalijärjestystä, ei juurikaan muuta. Se syntyi kuitenkin työväenliikkeen suuren, suurlakkoon perustuneen voimannäytön vaatimusten myötä. Yleinen, yhtäläinen ja salainen äänioikeus, vaalioikeus, kokoontumisvapaus, järjestäytymisoikeus suurten joukkojen oikeuksien ajamiseksi. Työväenliike järjesti oman toimintansa kansanvallan pohjalle. Sellaiset käsitteet kuin hyvä toveruus, solidaarisuus, tasa-arvo, luovuus ja omaehtoisuus ovat tämän yksilönvapauden sovellutusta. Se on joka hetki tietoisuuden ja tarkastelun kohteena, ei välttämättä omistamisen vaan olemisen ja elämisen henkenä, tietoisuutena.
Porvarillinen yhteiskunta väittää taistelevansa yksilön vapauden ja yksilön oikeuksien puolesta. Samalla se pitää vastakohtanaan kollektiivisuutta, yhteisöä ja yhteisöllisyyttä. Kollektivismi tuhoaa yksilön vapauden, sanotaan. Neuvostokommunismi on tästä yhtenä suurena, historiallisena esimerkkinä. Yksilön omaisuuden suoja on yksi tunnusomaisimpia esimerkkejä yksilön vapaudesta, omanaan pitämisestä ja itselleen varaamisesta.
Mihin perustuu työväenliikkeseen juurtunut ajatus yhteisöllisyydestä? Mikä siinä on yksilön vapauden ja oikeuksien osuus? Ja miten tämä lähestymistapa kytkeytyy demokratiaan ja kansanvaltaan?
Muitsan lapsuudestani kesäjuhlan Viitasaaren työväentalon juhlakentällä ja sen monipuolisen, paikkakunnan työväenyhdistysten esittämät runot, laulut, puhe- ja laulukuoroit, sketsit ja huumorin. Lindlöfin Aatto Löytänän kylältä esitti runion ihmisyydestä, päivettyneenä kuin suoraan töistä tulleena, virittyneenä korostamaan ihmisen oiketta tulla vihdoinkin ihmiseksi.
Tuo hetki jäi mieleeni ja on pysynyt ajatuksissani jo seitsemisenkymmentä vuotta. Miten tuon runon ihmisyys sitten eroaa porvarillisesta yksilönvapaudesta vai eroaako se mitenkään? Ja miten se liittyy kansanvaltaan, ihmisoikeuksiin ja omaehtoisuuteen, itsensä toteuttamiseen?
Kun työväenliike puhuu ihmisestä, puhuu se ihmisestä lajiolentona. Se ei tarkoita vain yhtä ihmistä, yhtä yksilöä vaan ihmistä kaikenkaikkiaan sellaisena kuin se maapallolla esiityy rodullisine, kulttuurisine ja uskonnollisine eroineen. Se tarkoittaa lajiolento ihmistä tämän kehittymisen kaikissa vaiheissa, jokaista meistä - myös niitä joita emme ole kosaan nähneet emmekä koskaan tule näkemäänkään. Se tarkoittaa kaikkia, hyviä ja pahoja, lahjakkaita ja lahjattomia, tiedon valaisemia ja pimennossa vaeltavia.
Yksilön oikeudet ja vapaudet ovat yhteydessä kanssaihmisen vastaaviin oikeuksiin. Erityisesti työväenliikkeessä se tarkoittaa kaikkein eniten nöyryytettyjä ja alistettuja, proletariaattia - jo Rooman valtakunnassa käytössä ollutta ilmaisua niistä, joilla ei ollut muuta menetettävää kuin kahleensa. Miksi juuri heitä - tai nykyajan prekariaattia? Siksi että heillä oletettiin olevan kaikkein suurin tarve ja kutsumus itsensä ja oikeuksiensa löytämiseen. Tämän ihmisyyttä tavoittelevan ihanteen varaan syntyi se työväenliike, joka tänäkin päivänä tavoittelee tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden nimissä "oikeutta kaikille".
Millaisissa oloissa tällainen kaikkia koskeva yksilöllisyys voisi sitten toteutua? Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta on eräs niitä eettisiä lähtökohtia, jonka sovellutuksena kansanvalta, mies ja ääni, henkilö ja ääni periaate löysi heti alusta saakka sovellutuksia. Syntyi osuuskauppaliike, kuluttajain yhtäläisiä oikeuksia ajava liike; syntyi ammattiyhdistysliike:"Kootkaamme vähäiset voimamme yhteen" - kuului Suomen Ammattiliitojen Keskusjärjestön tunnus jo vuonna 1907 kun keskusjärjestö perustettiin.
Joukkojärjestöt ja niiden perusyhdistykset rakennettiin alunalkaen kansanvallan periaatteen varaan. Se siivitti viime vuosisadan alun kansalaisia rakentamaan tuon yhteisen aatteen ympärille työväentaloja, osuuskauppoja, ammattiyhdistyksiä, teattereita, sivistysjärjestöjä, torvisoittokuntia, puhekuoroja, lauluryhmiä ja jopa liikunta- ja urheilujärjestöjä. Kansanvallan suuri periaate ei levinnyt hetimmiten koko kansalaisyhteiskuntaan; demokratian suuret periaatteet otettiin käyttöön porvarillisellakin puolella pikkuhiljaa.
Demokratian nimeen vannotaan nyt kaikkialla; joillekin se tarkoittaa vain vaalijärjestystä, ei juurikaan muuta. Se syntyi kuitenkin työväenliikkeen suuren, suurlakkoon perustuneen voimannäytön vaatimusten myötä. Yleinen, yhtäläinen ja salainen äänioikeus, vaalioikeus, kokoontumisvapaus, järjestäytymisoikeus suurten joukkojen oikeuksien ajamiseksi. Työväenliike järjesti oman toimintansa kansanvallan pohjalle. Sellaiset käsitteet kuin hyvä toveruus, solidaarisuus, tasa-arvo, luovuus ja omaehtoisuus ovat tämän yksilönvapauden sovellutusta. Se on joka hetki tietoisuuden ja tarkastelun kohteena, ei välttämättä omistamisen vaan olemisen ja elämisen henkenä, tietoisuutena.
tiistai 23. tammikuuta 2018
Kansalaisyhteiskunnan vastaus
Kun yhteiskunnallinen tilanne on vastakkainasettelun elementtejä sakeana eikä vastauksia tahdo löytyä uuden, rakentavan, vaihtoehtoisen tien löytämiseksi, on taas kerran koottava ajatukset ja yritettävä katsoa, mikä olisi myönteinen, dynaaminen ja aitoa toivoa herättävä ja vastauksia antava tie tulevaisuuteen.
Hallitus ja kansalaisyhteiskunta näyttävät olevan tässä vastakkain; hallitus perää kilpailukykyä ja vaati työttömiltä aktiivitoimenpiteitä kykenemättä kuitenkaan osoittamaan kohtuullisesti saavutettavia ja kunnolla maksettuja työpaikkoja. Rahaakin on paljon liikkeellä ja talouden ennustetaan kasvavan jopa kolmen prosentin vuosivauhtia. Kohtaanto ei kuitenkaan toimi: pääoma ei investoi eikä luo työpaikkoja. Työttömät pysyvät työttöminä - heitä odottaa nykyisillä ehdoilla kurja tulevaisuus ja vielä kurjempi, köyhyyden rasittama ja elämää lyhentävä vanhuus.
Mikä voisi olla kansalaisyhteiskunnan vastaus tähän idioottimaiselta vaikuttavaan tilanteeseen meillä ja laajemminkin Euroopassa? Mielestäni vastaus on säästämisessä, yhteisessä säästämisessä, yhteisessä voimavarojen kartuttamisessa - ja näiden varojen sijottamisessa yhteisillä päätöksillä tärkeinä pidettyihin investointeihin, uusiin toimintakulttuureihin ja palvelutehtäviin. Noudatan tässä yhden oppi-isäni, Työväen Akatemian suurenmoisen 1950- ja 60-lukujen rehtorin ja talousajattelijan Väinö Liukkosen esittämää yksinkertaista mutta alati toimivaa vaihtoehtoa. Yhteisellä säästämisellä luodaan uutta, sosiaalista ja demokraattista kansalaisyhteiskuntaa.
Yhteisestä säästämisestä meillä on voimakkaita esimerkkejä. Itseasiassa koko mahtava kuntaverkosto, paikallisen, kansanvaltaisen hallinnon ja palvelujen kokonaisuus on syntynyt yhteisen säästämisen päätöksillä ja yhteisiin tarkoituksiin suunnatun toiminnan tuloksena. Valtiojohtoisen teollisuuden luominen 1950-luvulta lähtien oli suuri yhteiskunnallinen, yhteisen voimavarojen kokoamiseen ja generoimiseen suuntautut toimintatapa.
Kuntien sähkölaitokset ja satamat miellettiin myös paitsi tärkeäksi palvelutehtäväksi, myös julkisten voimavarojen kartuttajaksi. Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus ovat vuosikymmeniä keränneet kansalaisten pelihaluja ohjaamalla varoja kansanterveyteen ja liikunnallisen elämäntavan toteuttamiseen.
Loistava esimerkki yhteisestä säästämisestä ovat työeläkeyhtiömme nykyään jo valtavine voimavaroineen. Sijoitustoiminnallaan ne ovat onnistuneet luomaan omista voimavaroistamme riippumatonta tuottoa, jolla kevennetään niin julkisen kuin yksityisenkin sektporin välitöntä vastuuta nykyisten ja tulevien eläkkeiden maksamisesta.
Yhteisen säästämisen ei tarvitse pysähtyä siihen, mitä on menneinä vuosikymmeninnä saatu aikaan. Esitin jo 1980-luvun alussa "kansallista palkkarahastoa" vastauksena työttömyyden hoitamiseen. Jo silloin maata vaivasi sama, ajattelutavan jäykkyyteen ja kapea-alaisuuteen ja yhteisöllisen vastuunoton puutteeseen perustuva ongelma. Oli kasvava määrä työttömiä, oli huutavaa tarvetta saada työntekijöitä varsinkin julkisen sektorin palvelutehtäviin, oli polttava tarve kehittää kansalaisyhteiskuntaa, mutta raha - olihan sitä jo silloinkin - oli sellaisissa taskuissa että asioita ei saatu lähtemään liikkeelle.
Palkkarahasto voisi lähteä liikkeelle vaikkapa virattomaksi ja vallattomaksi kääntymässä olevan kuntaverkon kautta. Pankkitoiminta vapautuu juuri tänä vuonna ja esimerkiksi kunta/kaupunki voi perustaa itselleen pankin. Mikä olisikaan parempi joukkovelkakirjan muoto perustettavassa pankissa kuin perustaa paikallinen "palkkarahasto", johon erilaisin toimenpitein ryhdyttäisiin keräämään varoja paikallisen työttömyyden poistamiseksi ja juuri kunnallisissa palvelutehtävissä olevan resurssipulan helpottamiseksi. Työpaikkaan sijoitettu raha tarjoaa kunnalle verotuksen muodossa 20%:n "pylläysoikeuden" - sen parempaa ja menestyvämpää liiketoimintaa on lähes mahdotuonta löytää. Kunnalla on oikeus käyttää itsehallintoaan oman toimintansa voimistamisen ja ohjaamiseen.
Toinen suuri ulottuvuus voisi olla "Osallistava kunta" rahaston perustaminen - edelleen yhteisin paikallisin toimenpitein. Ei mikään tee paikkakuntaa elävämmäksi kuin siellä toimivat, nykyään vapaaehtoistoiminnan varassa pyörivät yhteisöt. Niitä voidaan tasapuolisesti voimistaa, tehtävistä voidaan maksaa laillisia ja sopimuksin vahvistettuja korvauksia. Samalla saadaan uusi elävöittävä ja visioita avaava ulottuvuus paikalliseen toimintaan.
Tosiasia on että yhteisellä säästämisellä julkinen yhteisö voi luoda työpaikkoja, ostovoimaa ja uusia investointeja. Yritys tarvitsee liikkeelle lähteäkseen ostovoimaa, se ei investoi hyvän hyvyyttään edes hallituksemme edellyttämään 8 tunnin työvelvoitteeseen. Yrityksessä yritysintressi menee yhteiskuntavastuun edelle - muunlainen lähestymistapa yritysmaailmassa ei ole mahdollinen. Siksi kansalaisyhteiskunta on aktivoitava yhteisen säästämisen periaatteella. Kuntakenttä - ja joka kuntien ja kaupunkien oma henkilökunta - voi olla tässä aloitteentekijä. Paikalliseen sopimukseen voidaan liittää vaatimus oman pankin ja palkkarahaston perustamisesta.
Vaikeissakin olosuhteissa voidaan lähteä liikkeelle, kuten "Wörglin ihme" itävaltalaisessa kylässä 1930-luvulla osoittaa. Oma raha muodosti tuolloin kylän uuden ja itsenäisesti toimivan pankin. Wörglin ajatukset alkoivat levitä jo yli Itävallan rajojen, kunnes kansallissosialistien otteessa ollut Itävallan keskuspankki omilla päätöksillään teki hommasta lopun. Tämä sama vaara saattaa edelleenkin olla olemassa - mutta siitä enemmän toisessa yhteydessä.
Hallitus ja kansalaisyhteiskunta näyttävät olevan tässä vastakkain; hallitus perää kilpailukykyä ja vaati työttömiltä aktiivitoimenpiteitä kykenemättä kuitenkaan osoittamaan kohtuullisesti saavutettavia ja kunnolla maksettuja työpaikkoja. Rahaakin on paljon liikkeellä ja talouden ennustetaan kasvavan jopa kolmen prosentin vuosivauhtia. Kohtaanto ei kuitenkaan toimi: pääoma ei investoi eikä luo työpaikkoja. Työttömät pysyvät työttöminä - heitä odottaa nykyisillä ehdoilla kurja tulevaisuus ja vielä kurjempi, köyhyyden rasittama ja elämää lyhentävä vanhuus.
Mikä voisi olla kansalaisyhteiskunnan vastaus tähän idioottimaiselta vaikuttavaan tilanteeseen meillä ja laajemminkin Euroopassa? Mielestäni vastaus on säästämisessä, yhteisessä säästämisessä, yhteisessä voimavarojen kartuttamisessa - ja näiden varojen sijottamisessa yhteisillä päätöksillä tärkeinä pidettyihin investointeihin, uusiin toimintakulttuureihin ja palvelutehtäviin. Noudatan tässä yhden oppi-isäni, Työväen Akatemian suurenmoisen 1950- ja 60-lukujen rehtorin ja talousajattelijan Väinö Liukkosen esittämää yksinkertaista mutta alati toimivaa vaihtoehtoa. Yhteisellä säästämisellä luodaan uutta, sosiaalista ja demokraattista kansalaisyhteiskuntaa.
Yhteisestä säästämisestä meillä on voimakkaita esimerkkejä. Itseasiassa koko mahtava kuntaverkosto, paikallisen, kansanvaltaisen hallinnon ja palvelujen kokonaisuus on syntynyt yhteisen säästämisen päätöksillä ja yhteisiin tarkoituksiin suunnatun toiminnan tuloksena. Valtiojohtoisen teollisuuden luominen 1950-luvulta lähtien oli suuri yhteiskunnallinen, yhteisen voimavarojen kokoamiseen ja generoimiseen suuntautut toimintatapa.
Kuntien sähkölaitokset ja satamat miellettiin myös paitsi tärkeäksi palvelutehtäväksi, myös julkisten voimavarojen kartuttajaksi. Raha-automaattiyhdistys ja Veikkaus ovat vuosikymmeniä keränneet kansalaisten pelihaluja ohjaamalla varoja kansanterveyteen ja liikunnallisen elämäntavan toteuttamiseen.
Loistava esimerkki yhteisestä säästämisestä ovat työeläkeyhtiömme nykyään jo valtavine voimavaroineen. Sijoitustoiminnallaan ne ovat onnistuneet luomaan omista voimavaroistamme riippumatonta tuottoa, jolla kevennetään niin julkisen kuin yksityisenkin sektporin välitöntä vastuuta nykyisten ja tulevien eläkkeiden maksamisesta.
Yhteisen säästämisen ei tarvitse pysähtyä siihen, mitä on menneinä vuosikymmeninnä saatu aikaan. Esitin jo 1980-luvun alussa "kansallista palkkarahastoa" vastauksena työttömyyden hoitamiseen. Jo silloin maata vaivasi sama, ajattelutavan jäykkyyteen ja kapea-alaisuuteen ja yhteisöllisen vastuunoton puutteeseen perustuva ongelma. Oli kasvava määrä työttömiä, oli huutavaa tarvetta saada työntekijöitä varsinkin julkisen sektorin palvelutehtäviin, oli polttava tarve kehittää kansalaisyhteiskuntaa, mutta raha - olihan sitä jo silloinkin - oli sellaisissa taskuissa että asioita ei saatu lähtemään liikkeelle.
Palkkarahasto voisi lähteä liikkeelle vaikkapa virattomaksi ja vallattomaksi kääntymässä olevan kuntaverkon kautta. Pankkitoiminta vapautuu juuri tänä vuonna ja esimerkiksi kunta/kaupunki voi perustaa itselleen pankin. Mikä olisikaan parempi joukkovelkakirjan muoto perustettavassa pankissa kuin perustaa paikallinen "palkkarahasto", johon erilaisin toimenpitein ryhdyttäisiin keräämään varoja paikallisen työttömyyden poistamiseksi ja juuri kunnallisissa palvelutehtävissä olevan resurssipulan helpottamiseksi. Työpaikkaan sijoitettu raha tarjoaa kunnalle verotuksen muodossa 20%:n "pylläysoikeuden" - sen parempaa ja menestyvämpää liiketoimintaa on lähes mahdotuonta löytää. Kunnalla on oikeus käyttää itsehallintoaan oman toimintansa voimistamisen ja ohjaamiseen.
Toinen suuri ulottuvuus voisi olla "Osallistava kunta" rahaston perustaminen - edelleen yhteisin paikallisin toimenpitein. Ei mikään tee paikkakuntaa elävämmäksi kuin siellä toimivat, nykyään vapaaehtoistoiminnan varassa pyörivät yhteisöt. Niitä voidaan tasapuolisesti voimistaa, tehtävistä voidaan maksaa laillisia ja sopimuksin vahvistettuja korvauksia. Samalla saadaan uusi elävöittävä ja visioita avaava ulottuvuus paikalliseen toimintaan.
Tosiasia on että yhteisellä säästämisellä julkinen yhteisö voi luoda työpaikkoja, ostovoimaa ja uusia investointeja. Yritys tarvitsee liikkeelle lähteäkseen ostovoimaa, se ei investoi hyvän hyvyyttään edes hallituksemme edellyttämään 8 tunnin työvelvoitteeseen. Yrityksessä yritysintressi menee yhteiskuntavastuun edelle - muunlainen lähestymistapa yritysmaailmassa ei ole mahdollinen. Siksi kansalaisyhteiskunta on aktivoitava yhteisen säästämisen periaatteella. Kuntakenttä - ja joka kuntien ja kaupunkien oma henkilökunta - voi olla tässä aloitteentekijä. Paikalliseen sopimukseen voidaan liittää vaatimus oman pankin ja palkkarahaston perustamisesta.
Vaikeissakin olosuhteissa voidaan lähteä liikkeelle, kuten "Wörglin ihme" itävaltalaisessa kylässä 1930-luvulla osoittaa. Oma raha muodosti tuolloin kylän uuden ja itsenäisesti toimivan pankin. Wörglin ajatukset alkoivat levitä jo yli Itävallan rajojen, kunnes kansallissosialistien otteessa ollut Itävallan keskuspankki omilla päätöksillään teki hommasta lopun. Tämä sama vaara saattaa edelleenkin olla olemassa - mutta siitä enemmän toisessa yhteydessä.
sunnuntai 21. tammikuuta 2018
Martin Schulz: Saksa ja Eurooppa tarvitsee meitä
Referaatti Martin Schulzin puheesta Bonnin puoluepäivillä 21.1. 2018 13.15-14.00 (Suomen aikaa):
Kiittää osallistumisesta keskusteluun ennen puoluepäiviä. Meillä on erilaisia käsityksiä siitä, mikä olisi parasta sosialidemokratalle. Meillä on kutenkin paljon yhteistä sekä Saksassa ettää koko Euroopan mantereella. Vahva ja päättäväinen sosialidemokratia voi muuttaa Eurooppa palan paremmaksi. Elämän tekeminen paremmaksi on sosialidemokratian tehtävä. Menimme vaaleihin tehdäksemme Euroopan paremmaksi ja muuttaaksmme Saksaa. Olimme vamiita menemään oppositioon. Jamaika-koalitio olisi tehnyt Saksan uusliberaalimmaksi, konservatiivisemmaksi ja olisi johtanut Saksan väärälle uralle. Jamaika-koalition epäonnistuminen oli käännekohta. Me olemme vastanneet syntyneeseen tilanteeseen. Kuuntelimme liittopresidenttiä tässä erikoistilanteessa. Minulle kävi selväksi että meidän on tehtävä tässäkin tilanteessa kansalaisten asemaa paremmaksi. Teimme joulukuussa päätöksen lähteä keskustelemaan muiden puolueiden kanssa miten luotsata maata eetenpäin. Tältä pohjalta olemme kuusi viikkoa keskustelleet ja nyt päätämme, lähdemmekö neuvottelemaan hallitiksen muodostamisesta. Olemme näiden kuuden viikon aikana keskustelleet syvällisesti maan ja sosialidemokratian tulevaisuudesta. Tämä keskustelu on ollut hyvä, se on ollut avoin ja energinen, hyvä prosessi. Keskustelusta voimme olla tyytyväisiä vaikka se onkin tuntunut joskus raskaalta.
Puolueet eivät ole itsetarkoitus, vaan niiden tarkoitus on parantaa ihmisten elämää. Kaikkea ei voi saada kerralla, on edettävä pala palalta. Olemme saavuttaneet luotauksessa paljonkin, Pariteettinen osallistuminen palautetaan tasapuolisena sairausvakuutukseen. Olemme saavuttaneet parannuksia hoitotyössä olevien asemaan. Työntekijöiden ja toimihenkilköien eläkeasemaan saatiin parannuksia, vaikka peruseläkettä emme saaneetkaan aikaan.Pitkäaikaistyöttömien asemaan on saatu myös neuvotteluissa parannusta. Schulz kertoo esimerkin nuoren pitkäaikaistyöttömän asemasta. Pienituloisten asemaa parannetaan. Muutoksia on saatu myös solidaarisuusavustukseen Saksan uusissa osavaltioissa asuville. Sosiaaliseen asuntorakennukseen on saatu 2 mrd euroa. Paljon siis saatu omia tavoitteita läpi luotausneuvotteluissa miljoonille ihmisille. Olemme estäneet myös militääriset puolustusfantasiat, jota konservatiivit viljelevät turvallisuuskysymyksinä. Asevientiä rajoitetaan maihin, jotka ovat sotkeutuneet konflikteihin. Tätä pidän edistyksenä, eikä tällaisia rajoituksia olisi tullut Jamaika-koalition hallitessa.
Laaja digitaalisen ulottuvuuden rakentaminen, liikenneratkaisut, alueellisten keskusten vahvistaminen, uusia ratkaisuja ilmastonsuojeluun: saisimme ensimmäisen ja uuden ilmastonsuojelulain.
Mikä on valomme? - minulta kysyttiin? Jokainen yksityinen ratkaisu tuo lisää valoa tulevaisuuteen. Saamme uuden alun myös koulutuspolitiikkaan. Haluamme maksuvapaan lastenhoidon. Olemme saaneet myös osavaltioiden välisen yhteistyökiellon poistamisen koulutuskysymyksissä. Parempaa koulutusta alkaen lastentarhasta ja jatkuen yliopistoihin saaka. Tämä saatiin kokonaisuudessaan läpi luotausneuvotteluissa. Tulkea opiskeleville, paketti lasten köyhyyttä vastaan - koskee viittä miljoonaa lasta Saksassa. Tämä edustaa sitä valoa jota me voimme osoittaa.
Eurooppaosion neuvottelin minä itse saadaksemme solidaarisen ja rohkean näköalan Euroopalle. Uusi kurssi Saksan Eurooppapolitiikalle on saavutettu. Kysymys on manifestista koko Euroopalle. Taistelemme koko Euroopan tasolla nuorisotyöttömyyttä vastaan. Sopimus on kyllä-vastaus Euroopalle, työntekijöille, reilulle sopimiselle ja uusille rahastoratkaisuille. Vaadimme oikeudenmukaista verotusta Euroopassa, erityisesti Internet-jättiläisille. Tämän me myös olemme saavuttaneet.
Uusliberalismi on pysäytettävissä Euroopassa ja me voimme sen saavuttaa. Eurooppa on näiden ratkaisujen jälkeen sosialidemokraattisempi kuin sitä ennen.Tältä pohjalta aloitamme siis hallitusneuvottelut, jos me näillä puoluepäivillä saamme valtuutuksen ryhtyä neuvottelemaan uudesta koalitio-hallituksesta.
Euroopan läpi velloo oikeistoaalto. En ole kaikissa asioissa presidentti Macronin kanssa samaa mieltä, mutta juuri Eurooppakysymyksissä meidän on löydettävä yhteinen tie Ranskan kanssa. Tämänkin vuoksi on mentävä taistelemaan hallituksen sisällä oikeudenmukaisemmasta ja sosiaalisemmasta Euroopasta.
Politiikka Saksassa näyttää suurelta showlta, markkinapolitiikalta. Meidän työmme lähtee toiselta pohjalta, huolen kantamisesta ihmisten tilanteeesta. Elämänläheistä politiikka, arkipäivähuolten ottaminen vakavasti. Tätä kautta voimme saavuttaa menettämämme luottamuksen takaisin. Uudet vaalit saattaisivat edelleen vahvistaa oikeistolaisia, nationalistisia voimia. Pidän sitä vaarallisempana kuin konkreettisia tavoitteita sisältävää politiikkaa hallituksessa. Ihmisten huolia on kuunneltava. Sanomamme on: antakaa meidän olla mukana muovaamassa tämän maan politiikkaa! Tätä me halusimme jo ennen vaaleja ja haluamme jatkaa tällä tiellä edelleen.
Kaikkea emme ole saavuttaneet. Kansalaisvakuutusta emme saaneet läpi. Maahanmuutto oli yksi kaikkein vaikeampi kysymyksiä. Mitään ylärajaa pakolaisuudelle ei ole asetettu. Luotausneuvottelujen tulos täyttää Saksan perustuslailliset, juridiset ja aikaisemmin päättämät tavoitteet. Perheiden yhdistäminen vaatii edelleen parantamista. Taistelemme hyvällä omallatunnolla viimeiseen neuvottelupäivään saakka.
Saadaksemme tuloksia meidän on löydettävä yhteistyökumppaneita. Olemme keskustelleet myös uusista yhteistyömuodoista liittopäivillä. CDU/CSU on nämä tässä vaiheessa torjunut. Kysymys kuuluu: Koalitiohallitus vaiko uudet vaalit? Olen koalitiohallituksen kannalla. Siitä me päätämme tänään.
Olemme uudistamassa myös puoluettamme. Pyrimme monipuoliseen yhteyteen kansalaisyhteiskunnan kanssa. Olemme tiiviimmin yhteydessä ihmisiin. Hyödynnämme digitaalista ulottuvuutta. Tulemme terästämään profiiliamme myös ohjelmallisesti. Asennoidumme työstämään Eurooppaa ja koko globaalia kokonaisuutta. Tästä suunnasta löydämme uuden tulevaisuutemme. Meistä tulee tämän vuosisadan muutoksen moottori. Suuret muutokset ovat käynnissä ja ne etenevät olimmepa hallituksesa tai emme.
Puolueen on annettava ajatukset ja tahti työllemme hallituksessa. SPD:n on oltava näkyvä ja kuuluva hallituksessa. Koalitiohallituksen on oltava myös meidän hallituksemme. Työn on oltava avointa, transparenssia. Tämä kuuuluu luonnollisena asiana moderniin yhteiskuntaan. Välittömyyden tulee lisääntyä politiiklassa. On keskuteltava kansalaisten kanssa katsekorkeudella. Maailma on jatkuvassa muutoksessa ja siksi myös hallituspolitiikan tulee tulla tarkastelluksi jo kahden vuoden jälkeen tällä vaalikaudella. Sopimuksia ei rikota eikä sitä hyväksytä kummaltakaan puolelta.
Tänään katsovat meitä kaikki, meitä äänestäneet ja äänestämättä jättäneet. Me voimme muuttaa maata ja koko Eurooppaa. Me kannamme vastuuta oman maan lisäksi myös koko mantereesta ja koko maailmasta. Tähän mahdollisuuteen meidän on tartuttava.
Kaikella kunnioituksella epäileviä kohtaan: minä pyydän teiltä luottamusta. Maa ja koko Eurooppa tarvitsee meitä. Jos etenemme tätä tietä rohkeasti ja epäilemättä, uskon että tämä rohkea tie on myös oikea tie. Tällainen SPD on neljän vuoden jälkeen vahvempi kuin ennen.
Kiitos tarkkavaisuudesta!
(Tein mustiinpanot puhetta kunnellessani, IR)
Kiittää osallistumisesta keskusteluun ennen puoluepäiviä. Meillä on erilaisia käsityksiä siitä, mikä olisi parasta sosialidemokratalle. Meillä on kutenkin paljon yhteistä sekä Saksassa ettää koko Euroopan mantereella. Vahva ja päättäväinen sosialidemokratia voi muuttaa Eurooppa palan paremmaksi. Elämän tekeminen paremmaksi on sosialidemokratian tehtävä. Menimme vaaleihin tehdäksemme Euroopan paremmaksi ja muuttaaksmme Saksaa. Olimme vamiita menemään oppositioon. Jamaika-koalitio olisi tehnyt Saksan uusliberaalimmaksi, konservatiivisemmaksi ja olisi johtanut Saksan väärälle uralle. Jamaika-koalition epäonnistuminen oli käännekohta. Me olemme vastanneet syntyneeseen tilanteeseen. Kuuntelimme liittopresidenttiä tässä erikoistilanteessa. Minulle kävi selväksi että meidän on tehtävä tässäkin tilanteessa kansalaisten asemaa paremmaksi. Teimme joulukuussa päätöksen lähteä keskustelemaan muiden puolueiden kanssa miten luotsata maata eetenpäin. Tältä pohjalta olemme kuusi viikkoa keskustelleet ja nyt päätämme, lähdemmekö neuvottelemaan hallitiksen muodostamisesta. Olemme näiden kuuden viikon aikana keskustelleet syvällisesti maan ja sosialidemokratian tulevaisuudesta. Tämä keskustelu on ollut hyvä, se on ollut avoin ja energinen, hyvä prosessi. Keskustelusta voimme olla tyytyväisiä vaikka se onkin tuntunut joskus raskaalta.
Puolueet eivät ole itsetarkoitus, vaan niiden tarkoitus on parantaa ihmisten elämää. Kaikkea ei voi saada kerralla, on edettävä pala palalta. Olemme saavuttaneet luotauksessa paljonkin, Pariteettinen osallistuminen palautetaan tasapuolisena sairausvakuutukseen. Olemme saavuttaneet parannuksia hoitotyössä olevien asemaan. Työntekijöiden ja toimihenkilköien eläkeasemaan saatiin parannuksia, vaikka peruseläkettä emme saaneetkaan aikaan.Pitkäaikaistyöttömien asemaan on saatu myös neuvotteluissa parannusta. Schulz kertoo esimerkin nuoren pitkäaikaistyöttömän asemasta. Pienituloisten asemaa parannetaan. Muutoksia on saatu myös solidaarisuusavustukseen Saksan uusissa osavaltioissa asuville. Sosiaaliseen asuntorakennukseen on saatu 2 mrd euroa. Paljon siis saatu omia tavoitteita läpi luotausneuvotteluissa miljoonille ihmisille. Olemme estäneet myös militääriset puolustusfantasiat, jota konservatiivit viljelevät turvallisuuskysymyksinä. Asevientiä rajoitetaan maihin, jotka ovat sotkeutuneet konflikteihin. Tätä pidän edistyksenä, eikä tällaisia rajoituksia olisi tullut Jamaika-koalition hallitessa.
Laaja digitaalisen ulottuvuuden rakentaminen, liikenneratkaisut, alueellisten keskusten vahvistaminen, uusia ratkaisuja ilmastonsuojeluun: saisimme ensimmäisen ja uuden ilmastonsuojelulain.
Mikä on valomme? - minulta kysyttiin? Jokainen yksityinen ratkaisu tuo lisää valoa tulevaisuuteen. Saamme uuden alun myös koulutuspolitiikkaan. Haluamme maksuvapaan lastenhoidon. Olemme saaneet myös osavaltioiden välisen yhteistyökiellon poistamisen koulutuskysymyksissä. Parempaa koulutusta alkaen lastentarhasta ja jatkuen yliopistoihin saaka. Tämä saatiin kokonaisuudessaan läpi luotausneuvotteluissa. Tulkea opiskeleville, paketti lasten köyhyyttä vastaan - koskee viittä miljoonaa lasta Saksassa. Tämä edustaa sitä valoa jota me voimme osoittaa.
Eurooppaosion neuvottelin minä itse saadaksemme solidaarisen ja rohkean näköalan Euroopalle. Uusi kurssi Saksan Eurooppapolitiikalle on saavutettu. Kysymys on manifestista koko Euroopalle. Taistelemme koko Euroopan tasolla nuorisotyöttömyyttä vastaan. Sopimus on kyllä-vastaus Euroopalle, työntekijöille, reilulle sopimiselle ja uusille rahastoratkaisuille. Vaadimme oikeudenmukaista verotusta Euroopassa, erityisesti Internet-jättiläisille. Tämän me myös olemme saavuttaneet.
Uusliberalismi on pysäytettävissä Euroopassa ja me voimme sen saavuttaa. Eurooppa on näiden ratkaisujen jälkeen sosialidemokraattisempi kuin sitä ennen.Tältä pohjalta aloitamme siis hallitusneuvottelut, jos me näillä puoluepäivillä saamme valtuutuksen ryhtyä neuvottelemaan uudesta koalitio-hallituksesta.
Euroopan läpi velloo oikeistoaalto. En ole kaikissa asioissa presidentti Macronin kanssa samaa mieltä, mutta juuri Eurooppakysymyksissä meidän on löydettävä yhteinen tie Ranskan kanssa. Tämänkin vuoksi on mentävä taistelemaan hallituksen sisällä oikeudenmukaisemmasta ja sosiaalisemmasta Euroopasta.
Politiikka Saksassa näyttää suurelta showlta, markkinapolitiikalta. Meidän työmme lähtee toiselta pohjalta, huolen kantamisesta ihmisten tilanteeesta. Elämänläheistä politiikka, arkipäivähuolten ottaminen vakavasti. Tätä kautta voimme saavuttaa menettämämme luottamuksen takaisin. Uudet vaalit saattaisivat edelleen vahvistaa oikeistolaisia, nationalistisia voimia. Pidän sitä vaarallisempana kuin konkreettisia tavoitteita sisältävää politiikkaa hallituksessa. Ihmisten huolia on kuunneltava. Sanomamme on: antakaa meidän olla mukana muovaamassa tämän maan politiikkaa! Tätä me halusimme jo ennen vaaleja ja haluamme jatkaa tällä tiellä edelleen.
Kaikkea emme ole saavuttaneet. Kansalaisvakuutusta emme saaneet läpi. Maahanmuutto oli yksi kaikkein vaikeampi kysymyksiä. Mitään ylärajaa pakolaisuudelle ei ole asetettu. Luotausneuvottelujen tulos täyttää Saksan perustuslailliset, juridiset ja aikaisemmin päättämät tavoitteet. Perheiden yhdistäminen vaatii edelleen parantamista. Taistelemme hyvällä omallatunnolla viimeiseen neuvottelupäivään saakka.
Saadaksemme tuloksia meidän on löydettävä yhteistyökumppaneita. Olemme keskustelleet myös uusista yhteistyömuodoista liittopäivillä. CDU/CSU on nämä tässä vaiheessa torjunut. Kysymys kuuluu: Koalitiohallitus vaiko uudet vaalit? Olen koalitiohallituksen kannalla. Siitä me päätämme tänään.
Olemme uudistamassa myös puoluettamme. Pyrimme monipuoliseen yhteyteen kansalaisyhteiskunnan kanssa. Olemme tiiviimmin yhteydessä ihmisiin. Hyödynnämme digitaalista ulottuvuutta. Tulemme terästämään profiiliamme myös ohjelmallisesti. Asennoidumme työstämään Eurooppaa ja koko globaalia kokonaisuutta. Tästä suunnasta löydämme uuden tulevaisuutemme. Meistä tulee tämän vuosisadan muutoksen moottori. Suuret muutokset ovat käynnissä ja ne etenevät olimmepa hallituksesa tai emme.
Puolueen on annettava ajatukset ja tahti työllemme hallituksessa. SPD:n on oltava näkyvä ja kuuluva hallituksessa. Koalitiohallituksen on oltava myös meidän hallituksemme. Työn on oltava avointa, transparenssia. Tämä kuuuluu luonnollisena asiana moderniin yhteiskuntaan. Välittömyyden tulee lisääntyä politiiklassa. On keskuteltava kansalaisten kanssa katsekorkeudella. Maailma on jatkuvassa muutoksessa ja siksi myös hallituspolitiikan tulee tulla tarkastelluksi jo kahden vuoden jälkeen tällä vaalikaudella. Sopimuksia ei rikota eikä sitä hyväksytä kummaltakaan puolelta.
Tänään katsovat meitä kaikki, meitä äänestäneet ja äänestämättä jättäneet. Me voimme muuttaa maata ja koko Eurooppaa. Me kannamme vastuuta oman maan lisäksi myös koko mantereesta ja koko maailmasta. Tähän mahdollisuuteen meidän on tartuttava.
Kaikella kunnioituksella epäileviä kohtaan: minä pyydän teiltä luottamusta. Maa ja koko Eurooppa tarvitsee meitä. Jos etenemme tätä tietä rohkeasti ja epäilemättä, uskon että tämä rohkea tie on myös oikea tie. Tällainen SPD on neljän vuoden jälkeen vahvempi kuin ennen.
Kiitos tarkkavaisuudesta!
(Tein mustiinpanot puhetta kunnellessani, IR)
lauantai 20. tammikuuta 2018
EU:n hiljainen vallankumous
Euroopan Unionin hiljainen vallankumous - onko se politisoitavissa? Julkaisen tämän taloustieteilijä Roland Ernen luennon referaatin nyt - kahden vuoden kuluttua - uudelleen, koska luennossa edellytettyä ymmärrystä ei ole vieläkään havaittavissa.
Verkkolehti "Social Europe" julkaisi 20.1. 2016 irlantilaisen taloustieteilijä Roland Ernen luennon Unionin uudesta hallintotavasta. Kysymys on Euroopan Parlamentissa hyväksytystä linjasta. Tässä lyhyt yhteenveto luennoitsijan sanomasta:
Kolmen prosentin kasvuraja ja 60 %:n velkaantumisraja on nyt istutettu EU-lainsäädäntöön tavoitteena. Lisäksi on hyväksytty toiminnallinen tasapainottomuusmenettely, joka mahdollistaa komission esitykset jäsenvaltioille esiintyvien tasapainottomuuksien poistamiseksi. Kysymys ei ole ainoastaan toteamuksista, vaan myös taloudellisista pakotteista tasapainon uudelleensaavuttamiseksi.
Aikaisemminkin on ollut tällaisia määräyksiä mutta ministerieuvosto on pysäyttänyt ne enemmistöllään. Nyt komission ehdotus menee läpi ellei tarkkailussa oleva valtio saa kokoon omalle veto-ehdotukselleen ministerineuvoston enemmistöä. Kysymys on siis käänteisestä menettelystä aikaisempaan verrattuna. Kysymys on radikaalista muutoksesta, josta komission silloinen puheenjohtaja Barroso käytti nimitystä "Hiljainen vallankumous".
Mikä on siis jäsenvaltion rikos kun tasapainottumuustilanne syntyy? Tässä komissiolle annetaan valta päättää siitä, mikä on asianmukaista tai epäasiallista talouspolitiikkaa. Tässä mennään keskittämisessä luennoitsijan mukaan jo pidemmälle kuin mitä tapahtuu federatiivisen hallinnon puitteissa esimerkiksi Yhdysvalloissa, Saksassa tai Sveitsissä. Se mikä on asiallista ja hyväksyttävää, sekin on kokonaisuudessaan jätetty toimeenpanevien elinten päätettäväksi.
On nimetty 11 indikaattoria, joiden tehtävänä on kertoa mikä on hyvää talouspolitiikkaa. Näitä indikaattoreita ministerineuvostojen on noudatettava. Jos puutteita löytyy, toimenpiteisiin ryhdytään. Asiallinen talouspolitiikka tarkoittaa samaa kuin uusliberaali sääntely. Mm. palkanmuodostus kuuluu tämän uuden sääntelyn piiriin. Sopimusten desentralisointi yrityksiin ja paikallistasolle on osa tätä säätelyä.
Euroopan Unionin tasolta pitää löytyä ammattiyhdistyspoliitikkoja, europarlamentaarikkoja ja vasemmistolaisia tutkijavoimia jotka kiinnittävät huomiota tähän radikaaliin muutokseen. Luennoitsija Roland Erne pitää välttämättömänä että poliittista huomiota kiinnitetään tähän toimintatapaan.
Miksi ammattiliitoille on ollut niin vaikeaa kehittää toimintatapaa tätä uutta hallintotapaa vastaan?
Jack Deloirs kirjoitti aikanaan artikkelin, jonka mukaan markkinat eivät voi yksin hallita yhteismarkkinoita ja siksi tarvitaan yhteinen eurooppalainen hallinto säätelemään taloudellista toimintaa.
Luennoitsijan mukaan tämä on vanha keynesiläinen ajatus, ja sen mukaan markkinavoimat edellyttävät vastapainokseen yhteistä julkista hallintoa. Tarvitaan koordinaatiota mm. palkka- ja sopimuspolitiikassa jotta vältyttäisiin liian suurilta tasapainottomuuksilta palkka- ja työehdoissa jäsenvaltioiden välillä. Ilmeisesti tästä syystä eurooppalainen ammattiyhdistysliike ei asettunut vastustamaan komission alustavaa politiikkaa vaikka olikin jossakin määrin skeptinen Deloirsin esittämää linjaa kohtaan.
Komission uudessa tasapainottumuuksien hallintamenettelyssä voi valtio työnantajana osallistua julkisen sektorin palkkojen muodostukseen ja näin menetellessään se ei kuitenkaan riko työmarkkinaosapuolten neuvotteluautonomiaa. Tätä kautta komissio voi nyt pakottaa valtiota tasapainottomuuksien hallitsemiseksi mm. alentamaan julkisen sektorin palkkoja ja muodostamaan täten reunaehtoja koko työehtosopimuskentän sopimismenettelylle. Tätä komission menettelytapaa on em. syistä todella vaikeaa vastustaa. Tämä on yksi tärkeimmistä eurooppalaiseen ammattiyhdistyspolitiikkaan liittyvistä haasteista. Kansalliset erot tasapainottomuuksissa aiheuttavat sen, että yhteiseurooppalainen tahdonmuodostus palkansaajien puolelta käy entistä vaikeammaksi.
Jos Euroopassa olisi ollut yhteistä sääntelyä palkanmuodostuksesta, eläkeijistä ja muista tärkeistä työelämään liittyvistä ehdoista, tällainen komission ehdotus ei olisi koskaan läpäissyt europarlamentin käsittelyä läpihuutojuttuna. Nyt sosiaaliset ongelmat ja taloudelliset erot on keskitetyllä päätöksenteolla siirretty kansallisten hallitusten ratkaistaviksi ja ehdollistettu uudella komission tasapainottumuuksia ratkaisemaan tarkoitetulla uusliberaalilla "hiljaisella vallankumouksella". Luennoitsija korostaa että kilpailu palkkatasosta työntekijöiden keskuudessa on luonnollista ja että se on yksi tärkeä motiivi järjestäytymiselle ja ammattiliittojen toiminnalle.
Lopuksi luennoitsija esittää kolme aluetta, joilla olisi toimittava:
1) Kuinka sosiaalistaa Euroopan uusi hallintomalli? Siinä on toki mukana jotakin sosiaalista, mutta komissio jakaa sen edistykselliseen ja taannuttavaan sosiaalipolitiikkaan. Tämä haastaa myös vasemmistopoliitikkoja: jos palkanmuodostukselle määritellään yläraja, miksi ei määritellä myös minimiä? Tasapainottomuuksien kurissapitäminen edellyttää vain asianmukaista talouspolitiikkaa. Komisiolla on tässä kuitenkin entistä enemmän parlamentilta saatua perustuslaillista sananvaltaa kuin kansallisilla toimijoilla.
1) Kuinka sosiaalistaa Euroopan uusi hallintomalli? Siinä on toki mukana jotakin sosiaalista, mutta komissio jakaa sen edistykselliseen ja taannuttavaan sosiaalipolitiikkaan. Tämä haastaa myös vasemmistopoliitikkoja: jos palkanmuodostukselle määritellään yläraja, miksi ei määritellä myös minimiä? Tasapainottomuuksien kurissapitäminen edellyttää vain asianmukaista talouspolitiikkaa. Komisiolla on tässä kuitenkin entistä enemmän parlamentilta saatua perustuslaillista sananvaltaa kuin kansallisilla toimijoilla.
2) Merkitseekö tämä uusliberalismin sisällyttämistä perustuslailliseksi ulottuvuudeksi?
3) Kuinka haastaa Euroopan uuden hallintomallin mukainen metodologinen kansallistaminen? Uudessa hallintomallissa jäsenvaltiot ovat omissa laatikoissaan, jossa niiden on löydettävä menetelmät ongelmien ratkaisemiseen - komission haluamalla tavalla. Kaikkia asioita ei voi kuitenkaan ratkoa kansallisella tasolla - onhan yksi keskeisimpiä motiiveja Unioniin liittymiselle ollut ongelmien ylikansallinen luonne. Jopa EKP näyttää ymmärtävän että kaikkia ongelmia ei sittenkään voida ratkaista jäsenvaltioiden tasolla.
Kun nyt meilläkin ollaan aloittelemassa sovitteluun tähtääviä neuvotteluja ns. pakkolakimenetelyssä, on Euroopan Unionin uudella hallintomallilla, uusliberaalilla "hiljaisella vallankumouksella" valtavan paljon merkitystä.
keskiviikko 17. tammikuuta 2018
Sosiaalista demokratiaa vai markkinademokratiaa?
Andrea Nahles, Saksan SPD:n liittopäivien sosialidemokraattisen ryhmän puheenjohtaja ja aikaisempi SPD:n puoluesihteeri kuvaa Nuorsosialistien, "Juusojen" kritiikkiä sondeerausneuvottelujen loppuasiakirjaa kohtaan "fundamentaalioppositioksi". Kysymys ei ole siis yksittäisistä mielipiteistä tai asiakirjan kohdista, vaan sen rakenteseen liittyvästä kritiikistä. Mitä voisivat olla tällaiset "fundamentit", peruskysymykset jotka jakavat Saksan SPD:tä ja mahdollisesti koko eurooppalaista sosialidemokraattista liikettä? Onko niin, että jos perusasenne on virheellinen, yksittäiset ohjelmakohdat ja lauseet kauniista kielestä huolimatta johtavat eitoivottuun lopputulokseen? Yritän tässä kuvata muutamia mahdollisia fundamentaalieroja suhteessa sosiaalisuuteen ja demokratiaan.
Sondeerausasiakirjassa todetaan: " Sosiaalinen markkinatalous, joka lepää yritysvastuun, sosiaalisen kumppanuuden, myötämääräämisen, tuotetun hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisen jaon perustalla, tarvitsee uuden renesanssin, ennenkaikkea digitalisoinnin aikakautena." Käytäntö on osoittanut, että myös Euroopan Unionin toinen keskeiset johtajavaltiot Saksa ja Ranska toteuttavat tätä periaatetta Euroopan Komission johdolla tavalla, jossa sosiaalinen ulottuvuus on asetettu alisteiseksi markinoille ja ns. kilpailukyvylle. Tämän politiikan ideologinen perusta on Euroopan Unionin konsolisoidussa perusasiakirjassa ja sillä on siis oikeudellinen perusta.
Sosialidemokratian lähtö kohta on ihmisen kohtalossa ja kansanvallassa, sosiaalisesti toteutetussa demokratiassa. Markkinoiden kilpailukyvylle alistettu sosiaalisuus ei ole sopusoinnussa sosialidemokratian ytimessä olevan oikeudenmukaisuuden ja "matriarkaalin" prinsiipin kanssa, joka edellyttää ehdotonta välitämistä ja huolenpitoa jokaisesta. Matriarkaalisessa lähestymistavassa tämä "ehdottoman rakkauden" periaate tule näkyviin äidinrakkaudessa, kaikelle faunalle yhteisessä elämän säilyttämisen periaatteessa. Tätä lähestymistapaa, jossa ollaan valmiita yhdenvertaisuuteen ja yhteiseen vastuuseen elämästä, ei markkinaehtoinen ensisijaisena lähestymistapana näytä tunnustavan, vaan kamppailee puolestaan viimeiseen hengenvetoon saakka pyhän omistusoikeuden, suorituskykyyn perustuvan yksilöllisen erilaisuuden ja ulossulkevana eriarvoisuutena ilmenevän yksilönsuojan puolesta. Tämä on yksi suuri periaatteellinen ero markkinaehtoisessa ja sosiaalisessa lähestymistavassa. Sondeerauspaperi asettuu tässä suhteessa markkinaehtoisen lähestymistavan kannalle. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio, joka näkyy myös Suomessa jokaiselle luvattuina perustuslaillisina oikeuksina ja niistä johdettuina julkisina palveluina, edustaa tässä suhteessa toista, sosiaaliseen demokratiaan perustuvaa lähestymistapaa.
Toinen fundamentaalinen ero koskee suhdetta työhön, ihmisen aktiviteettiin ja omaehtoisuuteen. Markkinaehtoinen yhteisö kannustaa ihmistä luovuuteen ja antamaan kaikkensa, mutta ymmärtää ihmisen aktiviteetin palkattuna työnä tai yrittämisenä. Ihmisen on onnistuttava "myymään" työpanoksensa ja osaamisensa joko ammattityöntekijänä tai kekseliäänä yrittäjänä. Sellainen työ joka ei ole myyvää, ei ole juuri minkään arvoista markinayhteiskunnassa. Jopa taide ja kulttuuri alistetaan tälle markkinoiden kilpailukykyperiaatteelle. Työväenliikkeen arvoperinnössä työ ymmärretään ihmisen luovuutena ja universaalina oikeutena, jonka mukaan koko elämän tarkoitus on ihmisessä piilevien voimavarojen herättäminen ja täyteen mittaan kehittäminen. Tavoitteena tulee olla yhteiskunta, jossa nämä suunnattomat voimavarat vapautuvat ja tulevat koko ihmiskunnan yhteiseksi omaisuudeksi. Kysymys on käänteestä täyden aktiviteetin, omaehtoisuuden ja luovuuden suuntaan. Sosialidemokratia väittää, että tällaiset olosuhteet on luotavissa niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin sivistyksellisestikin. Tätä ei puolestaan markkinaehtoinen lähestymistapa tunnista eikä tunnusta. Kysymys on sovittamattomasta, fundamentaalisesta "ristiriidasta työn ja pääoman" välillä, kuten kuluneelta kuulostava - mutta yhä edelleen pätevä - sanonta kuuluu.
Kenellä on oikeus osallistua ja sanoa mielipiteensä? Meidät kyllä opetetaan lukemaan ja kirjoittamaan, mutta noiden taitojen käyttämisen ja tuottamisen kanavat eivät juurikaan palvele omaehtoista itsensä ilmaisemista eikä julkaisemista. Lukemattomia kirjoja jää sananmukaisesti lukemattomiksi siksi, että ne eivät löydä julkaisijaa. Kysymys on siitä, myykö kirja tai kirjoittaja. Kun painotuksen tehdään kaupallisilla perusteilla, juuri uudet, toistaiseksi tiedostamatomat ulottuvuudet ovat taipuvaisia jäämään julkaisukynnyksen alapuolelle. Tämä on myös yksi syy siihen, että internettiä ja sosiaalisen media rajua voimaa pyritään rajaamaan mm. lehdistön toimesta.
Tunnettua on että koeteltu kansalaiskunto kasvaa osallistuttaessa. Toiminta järjestössä merkitsee kasvamista yhteisöön ja yhteistoimintaan, antaa mahdollisuuksia aktivoitua ja ottaa vastuuta vähitellen laajemmin ja viime kädessä koko yhteiskunnasta ja maailmasta. Osallistamisen rakenteet, järjestötoiminta yhtenä tärkeimmistä, on jätetty useista demokratiaprojekteista huolimatta vaille tukea. Se olisi voinut muodostua todella vahvaksi osaamista, aktiviteettia ja yhteiskunnallista tietoisuutta generoivaksi toiminnalliseksi ulottuvuudeksi. Nyt sen sijaan tuskaillaan osallistumattomuuden, alhaisen äänestysaktiivisuuden ja sekopäisten populististen ja nationalististen kansannousujen, täyttyvien ja tyhjenevien virtsarakkoliikkeiden kanssa.
Osallistaminen on myös fundamentaalinen perusrakennekysymys, olennainen ja välttämätön osa toimiva demokratiaa. Markkinaehtoinen Eurooppa jakaa parastaikaa - mm. ympäristöliikkeiden kohdalla - aiemmin niiden saamia resursseja yrityksille. Meilläkin kanslaisjärjestötoiminta on kilpaurheilua ja idolien palvontaa lukuunottamatta ajettu alas ja alistettu ylhäältäpäin luoduille keinotekoisille rakenteille. Osallistuminen, toiminta kansalaisyhteiskunnassa, aktivoituminen ja vastuunotto on fundamentaali perusasenne sekin - ilman oikoteitä ja pelkkää karriäärintavoittelua.
On vielä yksi fundamentalismin muoto, jota nimittäisin supertietoisuudeksi. Se näkyy pyrkimyksenä soveltaa omaan elämäntapaan oikeiksi ja tärkeiksi koettuja arvoja ja valintoja. Monet valitsevat kasvisdieetin säästääkseen ympäristöä. Vieläkin syvempää fundamentalismia osoittaa halu ymmärtää pelkäksi ihmisten ravinnoksi tarkoitettuja eläimiä, faunaa. Hindulaisuutta elämäntapana toteuttavat eivät syö kasvin pääjuurta, joka pitää yllä kasvin elämää. Elämän jatkumisen periaatetta rikkomattomat vegetaariset ravitsemistavat kuuluvat tähän elämäntapafundamentalismiin. Ei käytetä nahkavaatteita, ei lihaa, ei kalaa, ei kanan eikä kalojen munia. Puita halataan, kasveja ei kiskota maasta eikä oksia katkota tarpeettomasti. Maito on sen sijaan hyväksytty; en tiedä juovatko vegaanit maitoa tai käyttävätkö he voita.
Olen joutunut jo nuoruudessani hyväksymään sen, että minulle ei ehdottomuus elintavoissa eikä ihmissuhteissakaan sovi. Olen etsijä, etsijä, etsijä. Omar Kaiamin sanoin: "Koraani mulla kainalossa - ja (viini)kannu toisen alla, kuljen tiellä kaidalla ja tiellä lavealla. En ole pahin pakana, en suurin musulmaani, ikionnen sinikivisen taivaankannen alla."
Olenko siis sosialidemokraatti, joka yhdistää sosiaalisuuden ja kansanvallan demokraattiseksi sosialismiksi? Vai olenko markkinademokraatti, joka kokee yritysten menestyksen, kilpailukyvyn ja ensisijaisuuden sosiaalisuuden edelle menevänä ehtona ja sietää yritysvastuun kautta generoituvaa eriarvoisuutta?
Tästä on Saksankin hallitusneuvotteluissa lopulta kysymys.
Sondeerausasiakirjassa todetaan: " Sosiaalinen markkinatalous, joka lepää yritysvastuun, sosiaalisen kumppanuuden, myötämääräämisen, tuotetun hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisen jaon perustalla, tarvitsee uuden renesanssin, ennenkaikkea digitalisoinnin aikakautena." Käytäntö on osoittanut, että myös Euroopan Unionin toinen keskeiset johtajavaltiot Saksa ja Ranska toteuttavat tätä periaatetta Euroopan Komission johdolla tavalla, jossa sosiaalinen ulottuvuus on asetettu alisteiseksi markinoille ja ns. kilpailukyvylle. Tämän politiikan ideologinen perusta on Euroopan Unionin konsolisoidussa perusasiakirjassa ja sillä on siis oikeudellinen perusta.
Sosialidemokratian lähtö kohta on ihmisen kohtalossa ja kansanvallassa, sosiaalisesti toteutetussa demokratiassa. Markkinoiden kilpailukyvylle alistettu sosiaalisuus ei ole sopusoinnussa sosialidemokratian ytimessä olevan oikeudenmukaisuuden ja "matriarkaalin" prinsiipin kanssa, joka edellyttää ehdotonta välitämistä ja huolenpitoa jokaisesta. Matriarkaalisessa lähestymistavassa tämä "ehdottoman rakkauden" periaate tule näkyviin äidinrakkaudessa, kaikelle faunalle yhteisessä elämän säilyttämisen periaatteessa. Tätä lähestymistapaa, jossa ollaan valmiita yhdenvertaisuuteen ja yhteiseen vastuuseen elämästä, ei markkinaehtoinen ensisijaisena lähestymistapana näytä tunnustavan, vaan kamppailee puolestaan viimeiseen hengenvetoon saakka pyhän omistusoikeuden, suorituskykyyn perustuvan yksilöllisen erilaisuuden ja ulossulkevana eriarvoisuutena ilmenevän yksilönsuojan puolesta. Tämä on yksi suuri periaatteellinen ero markkinaehtoisessa ja sosiaalisessa lähestymistavassa. Sondeerauspaperi asettuu tässä suhteessa markkinaehtoisen lähestymistavan kannalle. Pohjoismainen, kansanvaltainen hyvinvointivaltio, joka näkyy myös Suomessa jokaiselle luvattuina perustuslaillisina oikeuksina ja niistä johdettuina julkisina palveluina, edustaa tässä suhteessa toista, sosiaaliseen demokratiaan perustuvaa lähestymistapaa.
Toinen fundamentaalinen ero koskee suhdetta työhön, ihmisen aktiviteettiin ja omaehtoisuuteen. Markkinaehtoinen yhteisö kannustaa ihmistä luovuuteen ja antamaan kaikkensa, mutta ymmärtää ihmisen aktiviteetin palkattuna työnä tai yrittämisenä. Ihmisen on onnistuttava "myymään" työpanoksensa ja osaamisensa joko ammattityöntekijänä tai kekseliäänä yrittäjänä. Sellainen työ joka ei ole myyvää, ei ole juuri minkään arvoista markinayhteiskunnassa. Jopa taide ja kulttuuri alistetaan tälle markkinoiden kilpailukykyperiaatteelle. Työväenliikkeen arvoperinnössä työ ymmärretään ihmisen luovuutena ja universaalina oikeutena, jonka mukaan koko elämän tarkoitus on ihmisessä piilevien voimavarojen herättäminen ja täyteen mittaan kehittäminen. Tavoitteena tulee olla yhteiskunta, jossa nämä suunnattomat voimavarat vapautuvat ja tulevat koko ihmiskunnan yhteiseksi omaisuudeksi. Kysymys on käänteestä täyden aktiviteetin, omaehtoisuuden ja luovuuden suuntaan. Sosialidemokratia väittää, että tällaiset olosuhteet on luotavissa niin taloudellisesti, sosiaalisesti kuin sivistyksellisestikin. Tätä ei puolestaan markkinaehtoinen lähestymistapa tunnista eikä tunnusta. Kysymys on sovittamattomasta, fundamentaalisesta "ristiriidasta työn ja pääoman" välillä, kuten kuluneelta kuulostava - mutta yhä edelleen pätevä - sanonta kuuluu.
Kenellä on oikeus osallistua ja sanoa mielipiteensä? Meidät kyllä opetetaan lukemaan ja kirjoittamaan, mutta noiden taitojen käyttämisen ja tuottamisen kanavat eivät juurikaan palvele omaehtoista itsensä ilmaisemista eikä julkaisemista. Lukemattomia kirjoja jää sananmukaisesti lukemattomiksi siksi, että ne eivät löydä julkaisijaa. Kysymys on siitä, myykö kirja tai kirjoittaja. Kun painotuksen tehdään kaupallisilla perusteilla, juuri uudet, toistaiseksi tiedostamatomat ulottuvuudet ovat taipuvaisia jäämään julkaisukynnyksen alapuolelle. Tämä on myös yksi syy siihen, että internettiä ja sosiaalisen media rajua voimaa pyritään rajaamaan mm. lehdistön toimesta.
Tunnettua on että koeteltu kansalaiskunto kasvaa osallistuttaessa. Toiminta järjestössä merkitsee kasvamista yhteisöön ja yhteistoimintaan, antaa mahdollisuuksia aktivoitua ja ottaa vastuuta vähitellen laajemmin ja viime kädessä koko yhteiskunnasta ja maailmasta. Osallistamisen rakenteet, järjestötoiminta yhtenä tärkeimmistä, on jätetty useista demokratiaprojekteista huolimatta vaille tukea. Se olisi voinut muodostua todella vahvaksi osaamista, aktiviteettia ja yhteiskunnallista tietoisuutta generoivaksi toiminnalliseksi ulottuvuudeksi. Nyt sen sijaan tuskaillaan osallistumattomuuden, alhaisen äänestysaktiivisuuden ja sekopäisten populististen ja nationalististen kansannousujen, täyttyvien ja tyhjenevien virtsarakkoliikkeiden kanssa.
Osallistaminen on myös fundamentaalinen perusrakennekysymys, olennainen ja välttämätön osa toimiva demokratiaa. Markkinaehtoinen Eurooppa jakaa parastaikaa - mm. ympäristöliikkeiden kohdalla - aiemmin niiden saamia resursseja yrityksille. Meilläkin kanslaisjärjestötoiminta on kilpaurheilua ja idolien palvontaa lukuunottamatta ajettu alas ja alistettu ylhäältäpäin luoduille keinotekoisille rakenteille. Osallistuminen, toiminta kansalaisyhteiskunnassa, aktivoituminen ja vastuunotto on fundamentaali perusasenne sekin - ilman oikoteitä ja pelkkää karriäärintavoittelua.
On vielä yksi fundamentalismin muoto, jota nimittäisin supertietoisuudeksi. Se näkyy pyrkimyksenä soveltaa omaan elämäntapaan oikeiksi ja tärkeiksi koettuja arvoja ja valintoja. Monet valitsevat kasvisdieetin säästääkseen ympäristöä. Vieläkin syvempää fundamentalismia osoittaa halu ymmärtää pelkäksi ihmisten ravinnoksi tarkoitettuja eläimiä, faunaa. Hindulaisuutta elämäntapana toteuttavat eivät syö kasvin pääjuurta, joka pitää yllä kasvin elämää. Elämän jatkumisen periaatetta rikkomattomat vegetaariset ravitsemistavat kuuluvat tähän elämäntapafundamentalismiin. Ei käytetä nahkavaatteita, ei lihaa, ei kalaa, ei kanan eikä kalojen munia. Puita halataan, kasveja ei kiskota maasta eikä oksia katkota tarpeettomasti. Maito on sen sijaan hyväksytty; en tiedä juovatko vegaanit maitoa tai käyttävätkö he voita.
Olen joutunut jo nuoruudessani hyväksymään sen, että minulle ei ehdottomuus elintavoissa eikä ihmissuhteissakaan sovi. Olen etsijä, etsijä, etsijä. Omar Kaiamin sanoin: "Koraani mulla kainalossa - ja (viini)kannu toisen alla, kuljen tiellä kaidalla ja tiellä lavealla. En ole pahin pakana, en suurin musulmaani, ikionnen sinikivisen taivaankannen alla."
Olenko siis sosialidemokraatti, joka yhdistää sosiaalisuuden ja kansanvallan demokraattiseksi sosialismiksi? Vai olenko markkinademokraatti, joka kokee yritysten menestyksen, kilpailukyvyn ja ensisijaisuuden sosiaalisuuden edelle menevänä ehtona ja sietää yritysvastuun kautta generoituvaa eriarvoisuutta?
Tästä on Saksankin hallitusneuvotteluissa lopulta kysymys.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)